JOENSUUN VESI LIIKELAITOS Joensuun Veden taloudellinen tulostavoite vuodelle 219 on 2,4 milj. euroa. Toteutuneen ensimmäisen vuosineljänneksen taloustilanteen perusteella on arvioitavissa, että Joensuun Veden talousarvio toteutuu suunnitellulla tavalla ja laitos tulee saavuttamaan sille asetetut taloudelliset tavoitteet. Alkuvuoden aikana on aloitettu asiakastyytyväisyyskyselyn toteuttaminen. Kerolan alkalointilaitoksen laajennuksen osalta prosesssiputkisto-, ilmastointi-, sähköja automaatiotyöt ovat käynnissä ja koekäyttöön valmistaudutaan touko-kesäkuussa. Lisäksi alkalointilaitoksen aurinkosähkövoimalan rakentamiselle haetaan työ- ja elinkeinoministeriöltä energiatukea. Heinävaaran alkalointilaitoksen ja Kiihtelysvaaran paineenkorottamon automaation saneeraustyöt ovat käynnissä. Niinivaaran ylävesisäiliöön liittyvä hankeselvitys on meneillään. Tuupovaarassa viemärin sujutustyö Sotkulammen läheisyydessä on saatu valmiiksi. Verkostosaneerausohjelman laatiminen on käynnissä ja etenee sovitun mukaisesti. Yhdyskuntatekniikan kanssa yhteisen työohjelman puitteissa uudisrakennuskohteista on rakenteilla tällä hetkellä Haapajoen ja Multimäen alueet sekä Marjalan saaressa Eräkatu ja Leiritie. Kuhasalon jätevedenpuhdistamolla kaasumoottori on otettu käyttöön lämmön ja sähkön tuottamiseksi. Lisäksi rakennusten saneeraus jatkuu mm. allastilojen valaistuksen uusimisella energiatehokkaammaksi. Lietteenkäsittelykentän siirtoon liittyvä rakentamistyö jatkuu Kontiosuolla. Tammikuu-Maaliskuu 219 Tuloslaskelma Ta 219 Tot. 219 Tot. % Tot. 218 Muutos% 218-219 Ennuste 31.3.219 Liikevaihto 16371 37568 22,9 3678177 2 16421 Valmistus omaan käyttöön Liiketoiminnan muut tuotot 5 6424 12,8 73-8,3 Materiaalit ja palvelut -4965-95394 18,2-971673 -6,8-4965 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -25-473424 18,9-5185 -5,5 Ostot tilikauden aikana -25-473424 18,9-5185 -5,5 Palvelujen ostot -2465-43197 17,5-47588 -8,2 Henkilöstökulut -2528-567125 22,4-543593 4,3-2528 Palkat ja palkkiot -274-448269 22,3-44792,1 Henkilösivukulut -526-118856 22,8-95673 24,2 Eläkekulut -4518-14742 23,2-77317 35,5 Muut henkilösivukulut -688-14114 2,5-18356 -23,1 Poistot ja arvonalentumiset -4988-1247 25-1175 6,1-4988 Suunnitelman muk. poistot -4988-1247 25-1175 6,1 Liiketoiminnan muut kulut -413-13729 25,1-14513 -,8-413 Liikeylijäämä (-alijäämä) 3527 933785 26,5 8941 4,9 3527 Rahoitustuotot ja -kulut -1127-2336 18-22882,2-1127 Muut rahoitustuotot 6 1119 18,7 1543-27,5 Kunnalle maksetut korkokulut -315 Korvaus peruspääomasta -818-24425 25-24425 Ylijäämä (alij.) ennen satunnaisia eriä 24 73479 3,4 687519 6,2 24 Ylijäämä (alij.) ennen varauksia 24 73479 3,4 687519 6,2 24 Poistoeron muutos Tilikauden ylijäämä (alij.) 24 73479 3,4 687519 6,2 24 Investoinnit Tuotot 39 39 Kulut -7955-2212373 27,8-14715 5,5-7955 Netto -7565-2212373 29,2-14715 5,5-7565
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 1-3/219 Strateginen teema, jota tuetaan Vetovoima/Kestävä kaupunki Tavoite Asiakkaidemme mukaan veden laatu kokonaisuutena arvioitaessa on maailman parasta Indikaattorit ja tavoitetila vuoden 219 lopussa Asiakastyytyväisyyskyselyn analyysi. Toteutuma-arvio Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutus on käynnissä. Yhdessä tehden Sähköisiä palveluja ja etäluentateknologiaa kehitetään ja otetaan käyttöön Päätös etäluenta mittareiden käyttämisestä on tehty. Suunnitelma mittareiden alueittain vaiheistetulle toteuttamiselle on laadittu. Selvitystyö sopivimman etäluentateknologian valitsemiseksi on käynnissä. Vetovoima/Kaupunkiympäristö Kuhasalon jätevedenpuhdistamon lietteenkäsittelykenttä siirretään Kontiosuon alueelle Käsittelykenttä on kokonaan valmis ja toiminta siirtynyt. Lietteenkäsittelykentän valmiusaste on noin 85 % ja sen rakentamistyö jatkuu. Vetovoima Hinnastot päivitetään vastaamaan vesihuoltolaitosten uudistettuja maksuja koskevia ohjeita ja suosituksia huomioimalla elinkeinoelämän erityistarpeet. Kaupunkiympäristö Laaditaan oma vesihuollon verkostosaneerausohjelma Uudet hinnastot ja soveltamisperiaatteet ovat käytössä. Ohjelman toteutus on käynnistynyt. Uudet hinnastot ja soveltamisperiaatteet ovat käytössä. Verkostosaneerausohjelman laatiminen toteuttamisen käynnistämiseksi on meneillään. Kaupunkiympäristö/Kestävä kaupunki/yhdessä tehden Investoinneissa huomioidaan Joensuun seudun vesihuollon kehittämissuunnitelman 216 23 toimenpidesuositukset Hammaslahden alavesisäiliö on rakennettu ja vanha vesitorni purettu. Niinivaaran ylävesisäiliön peruskorjaussuunnitelmat on päivitetty. Hammaslahden alavesisäiliön rakentaminen siirtyy vuodelle 22. Niinivaaran ylävesisäiliöön liittyvä hankeselvitys on meneillään.
Yhdessä tehden/kaupunkiympäristö Arvioidaan ja mahdollistetaan Joensuun vesiosuuskuntien yhdistymisselvityksen mukaiset kehittämis ratkaisut. Päätösten mukaiset ratkaisut on toteutettu. Osapuolet ovat käynnistäneet yhdistymisen edellyttämät toimenpiteet siten, että vesihuoltoliiketoiminnot siirtyvät osuuskunnilta liikelaitokselle 1.1.22. TALOUS Tavoitteet ja toimenpiteet Indikaattorit ja tavoitetila vuoden 219 lopussa Valtuuston asettama tulostavoite Tulostavoite on saavutettu sekä si- saavutetaan joitetun pääoman ja lainan korot kaupungille on tuloutettu. Toteutuma-arvio Talous on toteutumassa suunnitellun mukaisesti. Hinnat pidetään kilpailukykyisinä muihin vastaaviin laitoksiin nähden Valtakunnallisen vertailuhintalaskelman perusteella hinnat ovat valtakunnan keskitasoa ja verrokkikaupunkeja alhaisemmat. Valtakunnallinen vertailuhintalaskelma julkaistaan kevään aikana.
KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiyhteenveto tammi-maaliskuulta JAKSORAPORTTI 1/219
1 1. YLEISTÄ Tammi-maaliskuun välisenä aikana puhdistamon kuormitusta ja toimintaa on seurattu vähintään kaksi kertaa kuussa 24 h:n kokoomanäytteistä. Jakson aikana ei ollut biologisen käsittelyvaiheen ohituksia. 2. TULOKUORMITUS Vuoden ensimmäisellä neljännesvuosijaksolla puhdistamolle tuleva jätevesimäärä ja tulevan jäteveden keskimääräiset ainekuormat ja pitoisuudet on esitetty liitteessä 1. Puhdistamon keskimääräinen tulovirtaama oli jakson aikana 63 % puhdistamon mitoitusvirtaamasta. Puhdistamolle tuleva keskimääräinen kuormitus BHK7:n osalta oli 93 % ja kokonaisfosforin osalta 71 % puhdistamon mitoitusarvoista. Kaavioissa 1-3 on esitetty vuosina 215-219 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana puhdistamolle tuleva keskimääräinen jätevesimäärä sekä keskimääräiset BHK7- ja fosforikuormat. 3 25 2 15 1 5 Virtaama (m 3 /vrk) 215 216 217 218 219 Mitoitusvirtaama 25 m3/vrk Kaavio 1. Puhdistamolle tuleva keskimääräinen jätevesimäärä tammi-maaliskuulta 215-219
2 8 Tuleva BHK 7 -kuorma 6 4 2 215 216 217 218 219 kg/vrk Mitoitus 7 kg/vrk Kaavio 2. Puhdistamolle tuleva keskimääräinen BHK7-kuorma tammi-maaliskuulta 215-219 3 25 2 15 1 5 Tuleva fosforikuorma 215 216 217 218 219 kg/vrk Mitoitus 26 kg/vrk Kaavio 3. Puhdistamolle tuleva keskimääräinen fosforikuorma tammi-maaliskuulta 215-219 3. PUHDISTUSTULOS JA VESISTÖKUORMITUS Vuoden ensimmäisellä neljännesvuosijaksolla puhdistamolla käsitellyn ja vesistöön johdetun jäteveden keskimääräiset ainekuormat, pitoisuudet ja poistotehot on esitetty liitteessä 1. Puhdistustulos täytti kaikki ympäristöluvan puhdistusvaatimukset. Kaavioissa 4-5 on esitetty vuosina 215-219 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana vesistöön johdetun jäteveden keskimääräiset BHK7- ja fosforikuormat sekä vastaavat pitoisuudet.
3 kg/vrk 2 16 12 8 4 Lähtevä BHK 7 -kuorma ja -pitoisuus 215 216 217 218 219 kg/vrk mg/l Lupaehto 1 mg/l 12, 8, 4,, mg/l Kaavio 4. Jäteveden keskimääräinen lähtevän veden BHK7-kuorma ja -pitoisuus tammi-maaliskuulta 215-219 kg/vrk 6, 5, 4, 3, 2, 1,, Lähtevä fosforikuorma ja -pitoisuus 215 216 217 218 219 kg/vrk mg/l Lupaehto,4 mg/l,5,4,3,2,1, mg/l Kaavio 5. Jäteveden keskimääräinen lähtevän veden fosforikuorma ja -pitoisuus tammi-maaliskuulta 215-219 4. JÄTEVESILIETE Tammi-maaliskuussa puhdistamolla syntyi lietettä yhteensä 1 89 m 3, josta termisesti kuivatun lietteen osuus oli 63 %. Puhdistamolietteen kuiva-ainemäärä oli jakson aikana 457 tn. Woodjack Oy vastasi kuivatun lietteen jatkokäsittelystä. Sakokaivolietteen vastaanottoasemalle tuotiin neljänneksen aikana 5 m 3 sakokaivolietettä ja 654 m 3 umpikaivolietettä. Tuupovaaran jätevedenpuhdistamolta tuotiin 35 m 3 puhdistamolietettä käsiteltäväksi Kuhasaloon. Vuosineljänneksen aikana mekaanisesti kuivatusta lietteestä kerättiin kokoomanäyte, jonka tutkimustulokset on esitetty liitteessä 1. Tutkitun
4 lietenäytteen raskasmetallipitoisuudet olivat lannoitevalmisteelle asetettuja enimmäispitoisuuksia pienempiä. Kaavioissa 6 on esitetty vuosina 215-219 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana puhdistamolla syntyneen mekaanisesti ja termisesti kuivatun lietteen määrä kuutioina ja kuiva-aineen määrä kiloina vuorokautta kohden. m 3 /vrk 25 2 15 1 5 Mekaanisesti ja termisesti kuivattu liete 215 216 217 218 219 6 5 4 3 2 1 kg TS/vrk m3/vrk kg TS/vrk Kaavio 6. Puhdistamolla syntyneen lietteen määrä tammi-maaliskuulta 215-219 5. TULOSTEN TARKASTELU Puhdistustulos on ollut hyvä ja täyttänyt kaikki lupaehdot. Joensuu 17. huhtikuuta 219 Käyttöpäällikkö Pasi Kakkonen
LIITE 1. JOENSUUN VESI Kuhasalon jätevedenpuhdistamo NELJÄNNESVUOSIRAPORTTI 1/4 219 mg/l d kk Yht %-mit Red-% Käsittelyvaatimus VIRTAAMA m 3 15 847 475 421 1 426 264 63 ylivuoto 8 BOD(atu) kg tuleva 49 6 48 194 391 583 173 93 ylivuoto 32 käsitelty 6,5 14 3 111 9 334 98,4 vesistöön 6,6 14 3 122 9 366 98,4 93 % red, 1 mg/l KOK-P kg tuleva 12 183 5 5 16 5 71 ylivuoto,97 käsitelty,2 3,2 97 291 98,2 vesistöön,2 3,2 97 292 98,2 95 % red,,4 mg/l KOK-N kg tuleva 73 1 161 34 819 14 456 ylivuoto 6,2 käsitelty 55 877 26 34 78 912 24,5 vesistöön 55 877 26 36 78 918 24,4 COD kg tuleva 735 11 65 349 514 1 48 543 ylivuoto 59 käsitelty 42 668 2 27 6 8 94,3 vesistöön 42 668 2 46 6 139 94,3 75 % red, 125 mg/l KIINTOAINE kg tuleva 39 4 893 146 78 44 341 ylivuoto 26 käsitelty 7,7 122 3 662 1 986 97,5 vesistöön 7,7 122 3 671 11 12 97,5 9 % red, 35 mg/l KEMIKAALI- ANNOSTUS kg g/m 3 PIX-15 381 6 36 181 86 543 259 ALF-3 35 43 KUIVATTU LIETE Mekaaninen m 3 7,7 23 69 kgts 1 797 53 92 161 761 Terminen m 3 13 4 1 2 kgts 3 285 98 56 295 679 mg/kg k.a. g/kg k.a. raja-arvot Kadmium,45 3, Kromi 2,3 3 Kupari 156 6 Nikkeli 27,3 1 Lyijy 6,2 15 Sinkki 558 1 5 Elohopea - 2, Arseeni 1,4 25, Kok.typpi 39,