Ensimmäisen koheesiota koskevan väliraportin (Tammikuu 2002) Euroopan yhtenäisyys, kansojen solidaarisuus, alueiden monimuotoisuus

fi ENSIMMÄISEN KOHEESIOTA KOSKEVAN VÄLIRAPORTIN TAMMIKUU 2002 1 Ensimmäisen koheesiota koskevan väliraportin (Tammikuu 2002) Euroopan yhtenäisyys, kansojen solidaarisuus, alueiden monimuotoisuus

2 ENSIMMÄISEN KOHEESIOTA KOSKEVAN VÄLIRAPORTIN TAMMIKUU 2002 Esipuhe Esitellessään toisen taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevän kertomuksen vuosi sitten Euroopan komissio halusi aloittaa laajan keskustelun Euroopan unionin koheesiopolitiikasta vuoden 2006 jälkeen. Pohdinta oli aloitettava mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Laajentumisen yhteydessä unionissa tapahtuu perusteellisia muutoksia, joiden vuoksi tämä politiikka on suunniteltava kokonaan uudelleen. Komission 30. tammikuuta 2002 hyväksymässä välikertomuksessa tehdään tilannekatsaus alueellisiin eroihin laajentuneessa unionissa esittämällä ajan tasalla olevia tilastoja. Siinä tehdään myöskin johtopäätöksiä keskusteluista, joita on käyty Euroopassa koko vuoden 2001 ajan. Tilastolliset analyysit vahvistavat toisessa taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevässä kertomuksessa tehdyt havainnot ja erityisesti sen, että erot kasvavat huomattavasti unionin laajentuessa lähes kolmenkymmenen valtion yhteisöksi. Analyysit vahvistavat myös käsityksen, ettei rakenteellisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia ongelmia ole ainoastaan ehdokasvaltioiden alueella vaan myös nykyisissä jäsenvaltioissa. Keskusteluja käytiin viime vuoden ajan näiden tietojen perusteella. Asianomaiset toimijat ovat tunnustaneet, että yhteisön tasolla toteutettavat toimet solidaarisuuden ja koheesion edistämiseksi ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Vaikeutena on kuitenkin löytää toimenpiteet, jotka kohdistuvat juuri tunnistettuihin ongelmiin, ja panna ne täytäntöön yksinkertaisella ja hajautetulla tavalla. Komissio aikoo vastata yksityiskohtaisesti näihin haasteisiin esitellessään kolmannen taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevän kertomuksen vuonna 2003. Kertomuksessa tehdään konkreettisia ehdotuksia vuoden 2006 jälkeen alkavalle ohjelmakaudelle. Viime vuonna käyty keskustelu mahdollistaa kuitenkin jo tiettyjen kohtien selventämisen. Ensinnäkin yhteisön rahoitusta nykyisten jäsenvaltioiden köyhimmille alueille ei voida keskeyttää välittömästi, vaikka koheesiopolitiikan painopiste siirtyykin laajentumisen yhteydessä itään, sillä niiden suhteellisen vaurauden kasvu johtuisi ainoastaan uusien jäsenvaltioiden liittymisestä. Lisäksi on yhä tärkeämpää vastata johdonmukaisesti kaikkiin unionin edessä oleviin taloudellisiin, sosiaalisiin ja maantieteellisiin haasteisiin, jotta tulevia yhteisön tukitoimenpiteitä voidaan suunnitella parhaalla mahdollisella tavalla koko unionin aluetta varten. Toiseksi uusissa eurooppalaisissa ohjelmissa on keskityttävä yhä enemmän yhteisön toiminnasta saatavaan lisäarvoon suhteessa puhtaasti kansallisiin politiikkoihin. Lopuksi lukuisat osallistujat vaativat keskusteluissa eurooppalaisten ohjelmien hallinnoinnin yksinkertaistamista vastuullisuuden, tehokkuuden ja moitteettoman varainhoidon periaatteiden mukaisesti. Viime vuonna käydyt keskustelut vahvistivat eurooppalaisen koheesiopolitiikan todellisen merkityksen: kansalaisille ja yhteisön alueille on annettava mahdollisuus työskennellä yhdessä, vaihtaa näkemyksiä, hyödyntää alueiden taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuuriin liittyviä mahdollisuuksia ja ilmaista näin konkreettisesti poliittinen solidaarisuutensa, joka yhdistää unionin jäsenvaltioita. Michel Barnier Aluepolitiikasta vastaava komission jäsen

YHTEENVETO JA SEURAAVAT VAIHEET TAMMIKUU 2002 3 Yhteenveto ja seuraavat vaiheet Komissio on ottanut huomioon Euroopan unionin neuvoston kokouksessa 11. kesäkuuta 2001 jäsenvaltioiden ja hakijamaiden ilmaisemat ja erityisesti Espanjan valtuuskunnan tiedonantoon sisältyvät huolenaiheet laajentumisen vaikutuksista taloudelliseen ja sosiaaliseen koheesioon. Komissio ilmoitti virallisesti jatkavansa työtään ja raportoivansa neuvostolle säännöllisesti. Se valmistelee kolmannen koheesioraportin, jossa se esittää tarvittavat ehdotukset koheesiopolitiikan jatkamiseksi vuoden 2006 jälkeen. Tämän koheesiota koskevan väliraportin kaksi päätavoitetta ovat seuraavat: saattaa ajan tasalle tammikuussa 2001 julkaistussa toisessa koheesioraportissa esitetty taloudellista ja sosiaalista koheesiota koskeva analyysi sekä esittää ensimmäistä kertaa analyysi 25 jäsenvaltion välisistä eroista ottaen huomioon unionin tuleva laajentuminen 10 uuteen jäsenvaltioon, jotka ovat Laekenissa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston mukaan valmiit liittymään unioniin vuonna 2004, jos neuvottelut jatkuvat nykyiseen tahtiin; esittää yleiskatsaus vuoden 2006 jälkeen sovellettavaa koheesiopolitiikkaa koskevista neuvotteluista, jotka aloitettiin toisen raportin julkaisemisen yhteydessä, ja valmistella seuraavia vaiheita. Seuraavassa esitetään tärkeimmät saavutukset näillä molemmilla aloilla. I. Nykytilanne ja kehityssuuntaukset Alueellisten tulojen (BKT) osalta analyysillä vahvistetaan, että keskimääräinen BKT/asukas laskee merkittävästi unionin laajentuessa 25 tai27 jäsenvaltioon ja että alueelliset erot kasvavat suuremmiksi kuin minkään aiemman laajentumisen yhteydessä. 25 jäsenvaltion EU:ssa (lukuun ottamatta Romaniaa ja Bulgariaa, jotka arvioivat neuvottelukannassaan liittyvänsä unioniin myöhemmässä vaiheessa) erot ovat merkittävästi pienemmät ja 15 jäsenvaltion alueiden suhteellisen vaurauden lisääntyminen on vähäisempää verrattaessa sitä toisessa koheesioraportissa analysoituun 27 jäsenvaltion unionin tilanteeseen. Vuoden 1999 tietojen mukaan siirryttäessä 15 jäsenvaltion unionista 27 jäsenvaltion unioniin keskimääräinen BKT/asukas laskee 18 prosenttia mutta 25 jäsenvaltion unioniin siirryttäessä vain 13 prosenttia. Työllisyys- ja työttömyyslukujen kannalta raportissa vahvistetaan tilanteen yleinen paraneminen kaikissa nykyisissä 15 jäsenvaltiossa. Hakijavaltioissa tilanne ei ole yksiselitteinen, mikä on seurausta työmarkkinoilla käynnissä olevasta muutoksesta. Jäsenvaltioissa luotiin näin ollen kolme miljoonaa uutta työpaikkaa vuonna 2000 samaan aikaan kun hakijamaista katosi noin 600 000 työpaikkaa. Vaikka on rohkaisevaa todeta, että hakijamaiden pitkän aikavälin talouskasvu on yleensä ollut vuodessa keskimäärin lähes prosenttiyksikön suurempi kuin nykyisissä jäsenvaltioissa, toisessa raportissa kuvaillut suuret tulo- tai työllisyyserot eivät todennäköisesti pienene merkittävästi kuin pitkällä aikavälillä. Taloudellisen suorituskyvyn mahdollinen heikentyminen Euroopassa on toinen lähitulevaisuuteen vaikuttava tekijä. Laskukauden pituus ja voimakkuus riippuu kuitenkin kansainvälisen talouden kehityksestä. Tässä vaiheessa on liian aikaista yrittää tehdä päätelmiä sen mahdollisista vaikutuksista kansallista ja alueellista tuloa ja työllisyyslukujen eroja koskeviin pitkän aikavälin suuntauksiin Euroopassa. Tulevalle koheesiopolitiikalle on henkilöresurssien suhteen määritelty joukko haasteita, joita ovat erityisesti seuraavat: työmarkkinoiden alueellisen epätasapainon laajuus ja laajentumista seuraava talouskehitys; työmarkkinoiden ja yhteiskunnan polarisoituminen; kasvavat ammattitaitoa koskevat tarpeet; sukupuolten välillä edelleen vallitseva eriarvoisuus; tarve uudistaa talous- ja sosiaalijärjestelmiä väestömuutoksiin vastaamiseksi; ja muuttoliikkeestä ja liikkuvuudesta aiheutuvat lisääntyvät paineet.

4 ENSIMMÄISEN KOHEESIOTA KOSKEVAN VÄLIRAPORTIN TAMMIKUU 2002 II. Koheesiopolitiikka kauden 2000 2006 jälkeen: keskustelutilanne Viimeisten 12 kuukauden aikana saadun kokemuksen perusteella voidaan todeta toisen koheesioraportin saavuttaneen yhden päätavoitteistaan siinä mielessä, että se käynnisti vuoden 2001 aikana vilkkaan keskustelun EU:n tulevista tämän alan politiikoista seuraavaksi, vuonna 2007 alkavaksi kaudeksi. Tätä kuvastavat toukokuussa 2001 Brysselissä järjestetty suuren suosion saavuttanut koheesiofoorumi, johon osallistui 1 800 valtuutettua, sekä ne monet kansallisilta ja alueellisilta viranomaisilta ja muilta eturyhmiltä saadut kirjalliset lausunnot, joita koskeva yhteenveto tehdään tässä raportissa, puhumattakaan monista tätä aihetta käsitelleistä riippumattomista konferensseista ja seminaareista. Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean toisesta koheesioraportista antamat lausunnot sekä useat parlamentissa lausunnon valmistelemiseksi käydyt keskustelut vahvistivat niin ikään koheesion olevan keskeisessä asemassa EU:n politiikoissa. Toisin sanoen on selvää, että EU:n koheesiopolitiikka käynnistää lähes kaikilla jäsenvaltioiden ja hakijamaiden tasoilla keskustelua ja ajatustenvaihtoa Euroopan sosiaalisista ja taloudellisista ongelmista ja mahdollisuuksista. Viime vuonna käydyissä keskusteluissa käsiteltiin lähinnä komission toisessa koheesioraportissa tärkeimmiksi määrittelemiä aiheita. Komissio valitsi nämä aiheet, koska se halusi rohkaista keskustelua, jossa keskitytään tulevan politiikan sisältöön eikä pääasiassa saati yksinomaan taloudellisiin näkökohtiin. Siinä mielessä tällä strategialla, joka kuvastaa vuonna 2002 EU:n toimielinjärjestelmän uudistuksesta käytävää laajempaa keskustelua, pyritään selvittämään, mitä jäsenvaltiot haluavat yhdessä saavuttaa tällä alalla. Tätä keskustelua ollaan vasta aloittamassa. Hyvin harvat kansalliset hallitukset ovat esimerkiksi vielä ilmoittaneet sitovasti oman kantansa, vaikka Namurissa heinäkuussa 2001 kokoontuneessa epävirallisessa aluepolitiikasta vastaavien ministerien kokouksessa esitettiinkin alustavasti joitakin tärkeimpiä tämän hetkisiä näkemyksiä. Tässä raportissa ei sen vuoksi ole aiheellista pyrkiä antamaan sitä käsitystä, että joistakin tärkeimmistä kysymyksistä olisi jo päätetty. Komissio toteaakin alustavassa ehdotuksessaan, että kolmannessa koheesioraportissa (jonka aikataulusta jäljempänä lisää) olisi esiteltävä komission parlamentille ja neuvostolle tekemiä konkreettisia ehdotuksia. Jo nyt voidaan kuitenkin todeta, että vuonna 2001 käyty keskustelu on tuonut esille tiettyjä seikkoja, joita komissio käsittelee perusteellisesti kolmannessa raportissa. Nämä seikat esitetään lyhyesti jäljempänä kolmen otsikon alla, toisen raportin päätelmien rakenteen mukaisesti. Seuraavassa jaksossa käsitellään hallintoa ja toimivuutta, jotka ovat EU:n tehokkaan ja uskottavan koheesiopolitiikan olennaisia osia. Ensisijaiset tavoitteet Koheesiopolitiikkaa olisi jatkossakin kohdennettava vähiten kehittyneille alueille. Vaikka kyseisten alueiden tunnistamiseksi on esitetty useita vaihtoehtoisia keinoja, tavoitteen 1 yhteydessä tällä hetkellä käytettävälle asukaskohtaisen BKT:n synteettiselle indikaattorille ei näytä löytyvän varteenotettavaa vaihtoehtoa. Yleisesti ollaan yhtä mieltä tarpeesta suunnata tukea ehdokasmaiden alueille mutta tuen myöntämistä ei saisi myöskään äkillisesti lopettaa jäsenvaltioiden tavoite 1 -alueilla - jotka menettäisivät näin ensisijaisen asemansa niiden suhteellinen vaurauden lisääntyessä laajentuneessa EU:ssa - varsinkaan jos näin toimittaisiin laajentumisen tilastollisen vaikutuksen vuoksi. Yksimielisyyteen ei ole kuitenkaan päästy keinoista, joilla voidaan varmistaa näiden alueiden, joiden taloudellinen lähentyminen muihin yhteisön alueisiin on vielä kesken, tasavertainen kohtelu. Tältä osin on otettava huomioon myös perustamissopimuksen 299 artiklassa määritellyt syrjäisimmät alueet. Erityisesti aluetasolla on esitetty niin poliittisista kuin taloudellisista syistä selkeä vaatimus, jonka mukaan tulevaa politiikkaa ei pitäisi keskittää yksinomaan vähiten kehittyneille alueille vaan siinä olisi otettava edelleenkin huomioon kaupunkialueilla sekä taloudellisen rakennemuutoksen ja pysyvän

YHTEENVETO JA SEURAAVAT VAIHEET TAMMIKUU 2002 5 luonnonhaitan alueilla ilmenevät ongelmat ja mahdollisuudet sekä rajat ylittävä ulottuvuus. Tällaiset tukitoimet olisi kohdennettava tehokkaammin yhteisön ensisijaisiin tavoitteisiin ja toteutettava hajautetummin hyvän hallintotavan periaatteiden mukaisesti. Koheesiopolitiikan avulla olisi myös lujitettava yhteisön laajempien strategisten toimintalinjojen, jotka Lissabonissa kokoontunut Eurooppaneuvosto hyväksyi, ja rakennerahastojen tarjoaman tuen välisiä yhteyksiä. Painopistealueita ovat seuraavat: uusien ja parempien työpaikkojen luominen, sosiaalisen osallisuuden edistäminen, yhtäläiset mahdollisuudet ja jatkuva pyrkimys kohti osaamisyhteiskuntaa. EU:n ohjelmissa on keskityttävä lisäarvon tuottamiseen yli sen, mikä on mahdollista kansallisella tasolla. Joissain kannanotoissa on vastattu komission toisessa koheesioraportissa esittämään kysymykseen siitä, miten voidaan parhaiten vastata koheesion alueellista ulottuvuutta koskeviin Euroopan tason kasvaviin tarpeisiin. Näissä kannanotoissa on ehdotettu esimerkiksi komission aktiivisempaa roolia alueiden välisen verkottumisen tukemisessa, kestävän kehityksen edistämisessä ja koheesiopolitiikan viitekehyksenä toimivan johdonmukaisen yleisnäkemyksen määrittelyssä. Tämä viitekehys voisi puolestaan toimia perustana politiikalle, jonka selkeänä tavoitteena on alueellinen koheesio. Joissain kannanotoissa tunnustettiin niin ikään koheesiopolitiikan tehtävä EU:n taloudellisen ja sosiaalisen vakauden edistäjänä. Täytäntöönpanojärjestelmä Monissa kannanotoissa oltiin sitä mieltä, että Agenda 2000:n yhteydessä käyttöön otettuun täytäntöönpanojärjestelmään tehdyillä useilla muutoksilla on ollut vain rajallinen vaikutus EU:n tukitoimien hallinnon yksinkertaistamiseen. Keskusteluissa on tullut esiin ilmeinen ristiriita toisaalta kansallisten ja alueellisten viranomaisten, jotka pyrkivät yleisesti vähentämään EU:n tukitoimiin liittyvää hallintotaakkaa, ja toisaalta EU:n toimielinten, kuten neuvoston, parlamentin ja tilintarkastustuomioistuimen välillä, sillä viimeksi mainitut pyrkivät tehostamaan EU:n veronmaksajien varojen käytön valvontaa. III. Seuraavat vaiheet ja muita näkökohtia Aikataulu Kuten jo todettiin, komissio esittää kolmannessa koheesioraportissa koheesiopolitiikan tulevaisuutta koskevia konkreettisia ehdotuksia. Kyseinen raportti olisi puolestaan otettava yhdessä uuden rahoituskehyksen kanssa huomioon tulevia yhteisön politiikkoja vuoden 2006 jälkeen koskevissa komission ehdotuksissa. Komissio aikoo tehdä esityksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle riittävän ajoissa, niin että rakennerahastoasetus voidaan hyväksyä ja näin luoda edellytykset uusien ohjelmien tehokkaalle täytäntöönpanolle heti seuraavan ohjelmakauden alusta lähtien. Tämä on otettava huomioon myös komission kolmannen koheesioraportin julkaisuaikataulussa. Rahoitusta koskevat näkökohdat ja hallinto Komissio on vakuuttunut siitä, että kysymys EU:n ohjelmien yksinkertaistamisesta ansaitsee lisätarkastelua pyrittäessä määrittelemään keinot, joilla kyetään sovittamaan yhteen vastuualojen laajempi hajauttaminen sekä toimivuuteen tähtäävät voimakkaammat kannustimet ja moitteeton hallinto. Tämä vakuuttuneisuus perustuu, paitsi viime vuonna käytyihin keskusteluihin, myös ohjelmien hallinnosta saatuun suoraan kokemukseen. Tältä osin vuonna 2001 saatu kokemus oli erityisen opettava, sillä kyseinen vuosi oli ensinnäkin edellisen ohjelmakauden viimeinen maksatusvuosi ja toiseksi useimpien kautta 2000 2006 koskevien ohjelmien ensimmäinen täytäntöönpanovuosi ja myös hakijamaissa käyttöön otetun liittymistä valmistelevan välineen ensimmäinen täytäntöönpanovuosi.

6 ENSIMMÄISEN KOHEESIOTA KOSKEVAN VÄLIRAPORTIN TAMMIKUU 2002 Komission tavoitteena on oltava ylläpitää ja tarvittaessa lujittaa pyrkimyksiä, joilla varmistetaan kaikkien koheesiopolitiikan käyttöön asetettujen taloudellisten resurssien tehokas käyttö. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa komission todenneen toisessa koheesioraportissa, että tuolloin oli liian aikaista aloittaa keskustelu näiden resurssien tasosta vuoden 2006 jälkeisellä kaudella. Tästä huolimatta erittäin monissa viime vuonna esitetyissä kannanotoissa todetaan, että tätä asiaa koskeva keskustelu on jo alkanut. Erilaisissa arvioissa on tulevien politiikkojen käyttöön asetettaviksi resursseiksi esitetty lukuja, jotka ovat sekä suurempia (erityisesti alueilta saaduissa kannanotoissa) että pienempiä kuin 0,45 prosenttia BKT:stä, jota sovelletaan EU:n tasolla. Viimeksi mainittu luku on komission toisessa koheesioraportissa vahvistama ja vastaa vuoden 1999 summia ja vuoden 2006 ennusteita. Berliinissä vuonna 1999 kokoontunut Eurooppaneuvosto vahvisti kyseisen luvun koheesiopolitiikan rahoittamiseksi jäsenvaltioissa, hakijamaissa ennen liittymistä ja kuudessa uudessa jäsenvaltiossa liittymisen jälkeen. Tällä tasolla koheesiopolitiikka edellyttää jatkossakin merkittäviä varainsiirtoja erityisesti mutta ei yksinomaan niille jäsenvaltioille, joissa on merkittävä määrä vähiten kehittyneitä alueita, joilla on ensisijainen asema rakennerahastoissa. Vuonna 2001 käyty keskustelu ja ohjelmien hallinnosta, viime vuoden ohjelmat mukaan luettuina, saatu kokemus on osoittanut resurssien tehokkaan käytön edellyttävän, että kansalliset ja alueelliset viranomaiset vastaavat haasteisiin seuraavalla kolmella tasolla: hallinnon tasolla, koska tukitoimien menestyksekäs hallinnointi ja jatkuva pyrkimys tukitoimien tavoitteiden saavuttamiseen edellyttävät teknistä asiantuntemusta taloudellisen kehitysstrategian hallinnassa suunnittelun, täytäntöönpanon, seurannan, arvioinnin ja valvonnan aloilla; rahoituksen tasolla, koska kaikki EU:n tukitoimet on yhteisrahoitettava kansallisen tasolla. Tämä on yksi rakennerahastojen pysyviä periaatteita, ja sen tarkoituksena on kannustaa paikallisia viranomaisia ottamaan ohjelmien vastuu itselleen tehokkuuden ja moitteettoman varainhoidon edistämiseksi. Tarvittavan yhteisrahoituksen tarjoaminen edellyttää poliittista päättäväisyyttä, erityisesti jos kansallisten talousarvioiden tulot ja menot on jo saatu tasapainotettua; taloudellisella tasolla, koska EU:n rahoittamat mittavat investoinnit eivät saa korvata sellaisia julkisen tai yksityisen sektorin kansallisia investointeja, jotka olisi joka tapauksessa toteutettu. Nämä haasteet ovat pääsääntöisesti olleet aina suurempia niissä maissa ja niillä alueilla, jotka täyttävät tavoitteen 1 (ja kansallisella tasolla koheesiorahaston) tukikelpoisuusedellytykset ensimmäistä kertaa. Nykyisissä jäsenvaltioissa nämä vaikutukset, vaikkakin ilmeiset, ovat lieventyneet siirtojen lisääntyessä asteittain ajan mittaan. Siten, kolmen perättäisen ohjelmakauden aikana (1989 1993, 1994 1999 ja 2000 2006) vuotuiset tavoitteen 1 mukaiset varainsiirrot asukasta kohti ovat lisääntyneet 143 eurosta 187 euroon ja viimeksi 217 euroon. Komissio pitää saamansa kokemuksen vuoksi tiukasti kiinni kolmesta periaatteista: moitteeton ja tehokas varainhoito. Vaikka varainhoito ja sen valvonta on ensisijaisesti jäsenvaltioiden vastuulla, komission on jatkossakin varmistettava, että niillä on siihen tarvittavat valmiudet. Yleisesti ottaen komission olisi pyrittävä edistämään kokemusten vaihtoa ja parasta käytäntöä tukitoimien hallinnon alalla; tuloksista riippuvat siirrot. Tärkeä askel tähän suuntaan oli niin kutsutun suoritusvarauksen käyttöönotto kaudeksi 2000 2006. Enemmän voitaisiin kuitenkin tehdä, jotta EU:n eri alueille suorittamat maksut sidottaisiin määrällisten tavoitteiden saavuttamiseen; hyödyntämiskyvyn asianmukainen huomioon ottaminen. Kaikki yritykset tulevan koheesiopolitiikan yksinkertaisemman ja tehokkaamman täytäntöönpanojärjestelmän suunnittelemiseksi valuvat hukkaan, jos siirretyt resurssit ylittävät sen määrän, joka voidaan hyödyntää hallinnon, rahoituksen ja

ALUEIDEN NYKYINEN TILANNE JA SUUNTAUKSET TAMMIKUU 2002 7 talouden tasoilla. Voimassa olevassa yhteisön säännöstössä vahvistetaan jäsenvaltioihin tehtävien kokonaissiirtojen enimmäismääräksi 4 prosenttia kansallisesta BKT:stä. Toisen koheesioraportin julkaisemista seuranneessa keskustelussa tätä enimmäismäärää ei ole vakavasti kyseenalaistettu. Komissio totesi toisessa koheesioraportissa, että kyseinen enimmäismäärä voitaisiin ylittää vuoden 2006 jälkeen esimerkiksi yhteisön edun kannalta erityisten tärkeiden, koheesiorahaston rahoittamien suurten hankkeiden toteuttamiseksi. I. Alueiden nykyinen tilanne ja suuntaukset Välikertomuksessa käsitellään talouskasvua, työllisyyttä ja Euroopan ja sen alueiden kestävää kehitystä edistäviä tekijöitä. Taloudellinen koheesio: tilanne vuosi toisen koheesiokertomuksen jälkeen 1 Taloudellista koheesiota koskevat kolme suuntausta ovat osoittautuneet oikeiksi: Jäsenvaltioiden väliset erot ovat säilyneet, vaikka ne ovatkin huomattavasti vähentyneet vuoden 1988 jälkeen. Suurin muutos on tapahtunut koheesiorahaston edunsaajamaissa, joiden BKT asukasta kohti on lähentynyt merkittävästi yhteisön keskiarvoa. Valtiot jakautuisivat edelleen laajentuneessa 27 jäsenvaltion unionissa kolmeen ryhmään: - Ensimmäiseen ryhmään kuuluu suurin osa ehdokasvaltioista, joiden elintaso on noin 41 prosenttia yhteisön keskiarvosta. - Toiseen ryhmään kuuluu osa ehdokasvaltioista ja kolme koheesiomaata (Espanja, Kreikka ja Portugali), joissa tulot henkeä kohti ovat noin 87 prosenttia keskiarvosta. - Kolmannessa ryhmässä on suurin osa nykyisistä jäsenvaltioista, joissa tulot ovat huomattavasti tulevaa keskiarvoa korkeammat. Viimeisimmät saatavilla olevat tiedot Välikertomuksessa esitetyt alueellista BKT:ta koskevat tiedot ovat vuodelta 1999. Työllisyyttä ja työttömyyttä koskevat tiedot ovat vuodelta 2000. Niiden tarkastelu vahvistaa toisessa taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevässä kertomuksessa tehdyt tärkeimmät johtopäätökset, jotka perustuivat vuoden 1998 lukuihin. 1. "Euroopan yhtenäisyys, kansojen solidaarisuus, alueiden monimuotoisuus". Toinen taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevä kertomus, tammikuu 2001.

8 ENSIMMÄISEN KOHEESIOTA KOSKEVAN VÄLIRAPORTIN TAMMIKUU 2002 Alueelliset erot ovat kaventuneet nykyisissä jäsenvaltioissa, mutta vähemmän kuin kansalliset erot. Jäsenvaltioiden sisällä alueelliset erot ovat paikoin jopa kasvaneet. Vaikka heikoimpien alueiden taloudellinen tilanne on parantunut, erojen umpeen kurominen on edelleen useimpien jälkeen jääneiden alueiden kohdalla pitkän aikavälin tavoite unionin tasolla. Talouskasvu vuosina 1995 1999 Tästä lähin on mahdollista tarkastella BKT:n kehitystä asukasta kohti alueittain kaudella 1995 1999, myös ehdokasvaltioiden alueiden osalta. Yleisesti ottaen kasvuvauhti 12 ehdokasvaltiossa (3,2 prosenttia vuodessa) on kauden aikana ollut korkeampi kuin unionissa (2,4 prosenttia). Useat alueet, joilla kehitys on ollut kaikkein myönteisintä, sijaitsevat ehdokasvaltioissa, kuten Puolassa, Tsekissä ja Sloveniassa. 25 jäsenvaltion unioni Laekenin Eurooppa-neuvosto päätti joulukuussa 2001 Euroopan unioniin liittymistä koskevan ehdokasvaltioiden aikataulun osalta, että Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tsekki, Unkari ja Viro voisivat olla valmiita liittymään vuonna 2004. Neuvosto korosti myös arvostavansa Bulgarian ja Romanian ponnisteluita ja kannusti niitä jatkamaan tällä tiellä. Vuonna 2004 unioni olisi siis 25 jäsenvaltion yhteisö. Välikertomuksessa esitetäänkin ensimmäinen arvio taloudellisesta ja sosiaalisesta koheesiosta 25 jäsenvaltion unionissa: Jos kuvitellaan 25 jäsenvaltion unioni ja otetaan huomioon tuoreimmat saatavilla olevat kolmea vuotta (1997, 1998, 1999) koskevat luvut, alueilla, joiden BKT asukasta kohti on vähemmän kuin yhteisön säännöstön mukainen kynnys eli 75 prosenttia unionin keskiarvosta, asuisi 115 miljoonaa asukasta eli 25 prosenttia unionin väestöstä. Neljä näiden alueiden asukasta kymmenestä asuu nykyisten 15 jäsenvaltion alueella ja kuusi ehdokasvaltioissa, mikä näyttää toteen sen, että laajentuminen muuttaa perusteellisesti erojen maantieteellisen sijainnin. Alueilla, jotka nykyisin saavat tavoitteen 1 alueiden tukea, mutta jotka laajentumisen jälkeen olisivat 75 prosentin kynnyksen yläpuolella, asuu 37 miljoonaa asukasta. Noin kaksi kolmasosaa näiden alueiden väestöstä kärsisi tilanteesta mekaanisen syrjäytymisvaikutuksen vuoksi sen seurauksena, että yhteisön BKT:n keskiarvo laskisi noin 13 prosenttia. Jäljelle jäävä kolmasosa olisi jo kauan ollut 75 prosentin kynnyksen yläpuolella laajentumisesta riippumatta, mikä on osoitus nykyisten jäsenvaltioiden tietyillä alueilla tapahtuvasta todellisesta lähentymisestä. Nykyisen yhteisön säännöstön mukaan seuraavaa ohjelmakautta koskevasta kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden luettelosta tehdään päätös sen perusteella, mitkä valtiot ovat unionin jäseniä päätöksentekohetkellä. Tulevat ohjelma-asiakirjat voidaan hyväksyä ennen seuraavan ohjelmakauden alkua.

ALUEIDEN NYKYINEN TILANNE JA SUUNTAUKSET TAMMIKUU 2002 9 Sosiaalinen koheesio nykyisessä unionissa ja ehdokasvaltioissa Työllisyysaste on noussut 15 jäsenvaltion unionissa 1,8 prosenttia vuonna 2000 (kolme miljoonaa uutta työpaikkaa) ja on nyt 63,3 prosenttia eli prosenttiyksikön enemmän kuin vuonna 1999. Työttömyysaste on laskenut 9,1 prosentista 8,4 prosenttiin samana aikana, mikä on suurin lasku lähes kymmeneen vuoteen ja mistä hyötyvät myös kaikkein huonoimmassa asemassa olevat ryhmät, kuten pitkäaikaistyöttömät, nuoret ja naiset. Vaikka työllisyyteen liittyvät erot ovatkin vähenemässä, suuria eroja on silti varsinkin alueiden välillä: Vuonna 2000 työttömyysaste Luxemburgissa oli 2,4 prosenttia ja Espanjassa 14,4 prosenttia. Alueilla, joilla asuu 10 prosenttia unionin parhaiten työllistyvästä väestöstä, työttömyysaste on 2,7 prosenttia, kun se on 21,9 prosenttia alueilla, joilla asuu 10 prosenttia eniten työttömyydestä kärsivästä väestöstä. Ehdokasvaltioissa sen sijaan työllisyys on samana aikana laskenut 1,4 prosenttia (600 000 menetettyä työpaikkaa). Eniten kehitys koskee pitkäaikaistyöttömiä ja nuoria. Naiset puolestaan ovat ehdokasvaltioissa monin paikoin harvemmin työttöminä kuin miehet. 27 jäsenvaltion unionissa työttömyysaste olisi vuonna 2000 ollut 9,3 prosenttia. Todelliseen lähentymiseen vaikuttavat tekijät Välikertomuksessa korostetaan kolmea tekijää, jotka vaikuttavat alueiden talouden kestävään kehitykseen: Erot työllisyyden jakautumisessa kolmen sektorin kesken ovat säilyneet. Erityisesti ehdokasvaltioissa, jotka ovat hyvin riippuvaisia maataloudesta ja perinteisistä teollisuudenaloista, on edessään uusia taloudellisia muutoksia, kun otetaan huomioon näillä kahdella alalla odotettavissa olevat rakennemuutokset. Väestöpoliittiset suuntaukset ovat eriytyneet alueellisella tasolla. Alueet, joiden asukasluku kasvaa eniten joka vuosi, ovat usein alueita, joiden asukastiheys on ennestäänkin keskiarvoa suurempi. Samaan tapaan alueet, joiden asukasluku vähenee, ovat alueita, joiden asukastiheys on muutenkin alhainen. Väestön alueellisen keskittymisen ilmiö jatkuu siis yhä voimakkaampana. Väestön koulutustaso on yleisesti noussut, mutta vähän koulutettu väestö on edelleen keskittynyt unionin eteläosiin (Portugali, Espanja, Italia ja Kreikka), Irlantiin ja alueelle, joka rajoittuu Pohjois-Ranskan maakuntiin Nord-Pas-de-Calais hin ja Picardieen sekä Belgiassa sijaitseviin Hainautiin ja Liègeen. Tärkeitä lukuja: Irlannin BKT asukasta kohti nousi 64 prosentista 119 prosenttiin unionin keskiarvosta vuosina 1988 2000. Espanjan, Kreikan ja Portugalin BKT asukasta kohti on lähentynyt unionin keskiarvoa kolmanneksen samalla kaudella. 27 jäsenvaltion unionissa ero unionin rikkaimmista alueista koostuvan 10 prosentin ja unionin köyhimmistä alueista koostuvan 10 prosentin välillä on kaksi kertaa suurempi kuin nykyisessä unionissa. Vuonna 2000 unionin työttömyysaste vaihteli 2,7 prosentin (alueet, joilla vähiten työttömiä) ja 21,9 prosentin (alueet, joilla eniten työttömiä) välillä. Ehdokasvaltioihin olisi luotava kolme miljoonaa työpaikkaa, jotta niiden keskimääräinen työllisyysaste olisi sama kuin unionissa. Unionin köyhimmissä maissa alle 30 prosentilla kotitalouksista on Internet-yhteys. Pohjoismaissa ja Alankomaissa luku on yli 60 prosenttia (eurobarometri-tiedot, marraskuu 2001).

10 ENSIMMÄISEN KOHEESIOTA KOSKEVAN VÄLIRAPORTIN TAMMIKUU 2002 Alueellinen koheesio nykyisessä unionissa Ajan tasalla olevien tietojen tarkastelu vahvistaa toisessa taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevässä kertomuksessa tehdyt alueita koskevat analyysit, etenkin: taloudellisen toiminnan voimakas alueellinen keskittyminen North Yorkshiren (Yhdistynyt kuningaskunta), Franche-Comtén (Ranska) ja Hampurin (Saksa) muodostaman kolmion keskusalueelle rajaseutualueiden yhteiskunnallinen ja taloudellinen tilanne ja niiden merkityksen kasvaminen unionin laajentuessa vakavista maantieteellisistä tai luonnonhaitoista kärsivien yhteisön alueiden merkitys. Tällaisia alueita ovat vuoristoalueet, saaret ja saaristot sekä alueet, joiden väestötiheys on erityisen alhainen. II. Alustava yhteenveto koheesiopolitiikan tulevaisuutta koskevasta keskustelusta Keskustelun vaiheet 1. Koheeséiofoorumi Eurooppalainen koheesiofoorumi, joka pidettiin 21. 22. toukokuuta 2001, kokosi yhteen yli 1 800 nykyisten jäsenvaltioiden ja ehdokasvaltioiden johtavaa poliitikkoa, jotka vastaavat alueellisista ja sosiaalisista kysymyksistä unionissa. He esittivät foorumissa näkemyksensä tulevasta koheesiopolitiikasta. Foorumissa käytyjen keskustelujen tärkeimmät johtopäätökset ovat seuraavat: Koheesion tarpeen lisääntymisestä oltiin yhtä mieltä, - koska laajentumisen jälkeen erot kasvavat - koska koheesiopolitiikka ei hyödytä ainoastaan rahoitustukea saavia vaan myös muita alueita, sillä sen myötä hyödykkeiden ja palvelujen kysyntä kasvaa ja unionin yleinen kilpailukyky ja siten myös kestävän kasvun mahdollisuudet vahvistuvat - koska se on myös Euroopan unionin solidaarisuuden osoitus. Unioni ei ole pelkästään suuri markkina-alue, vaan se haluaa lisäksi olla erityinen sosiaalinen yhteiskunta. Unionin koheesiopolitiikkaan varattujen talousarviovarojen määrä ei saisi näin ollen laskea alle 0,45 prosentin yhteisön BKT:sta 2, sillä muuten koheesiopolitiikan uskottavuus voi kärsiä. Koheesio ei saa rajoittua pelkkään rakennepolitiikkaan. Muiden yhteisön politiikkojen, erityisesti maatalous-, ja maaseudun kehittämispolitiikan sekä ympäristö- ja liikennepolitiikan, on osallistuttava siihen tehokkaammin. Unioni tarvitsee koheesiopolitiikan, jolla pyritään ratkaisemaan rakenteellisia ongelmia kolmenlaisilla alueilla: 2. Euroopan unionin valtioiden ja hallitusten päämiehet päättivät Berliinin Eurooppa-neuvostossa varata 213 miljardia euroa jäsenvaltioiden rakennetoimiin vuosina 2000 2006 sekä määrärahoja liittymistä edeltävään tukeen ja vuosina 2002 2006 liittyville maille. Päätösten yhteissumma vastaa 0,45:ttä prosenttia 21 jäsenvaltioksi vuonna 2006 laajentuneen unionin BKT:sta.

ALUSTAVA YHTEENVETO KOHEESIOPOLITIIKAN TULEVAISUUTTA KOSKEVASTA KESKUSTELUSTA TAMMIKUU 2002 11 - kehityksessä eniten jälkeen jääneet alueet, jotka sijaitsevat enimmäkseen tämänhetkisissä ehdokasvaltioissa - nykyisten 15 jäsenvaltion alueet, joissa lähentymisprosessia ei ole vielä saatettu loppuun - vakavista rakenteellisista ongelmista kärsivät alueet: kaupunkialueet, maataloudesta erittäin riippuvaiset maaseutualueet, luonnonoloista tai väestörakenteesta johtuvista haitoista kärsivät alueet (saaret, vuoristoalueet jne.) sekä alueet, joilla teollisuuden tai palvelualan rakennemuutos on vielä käynnissä. Toiveet alueiden ja paikallisyhteisöjen välisestä todellisesta kumppanuudesta ovat suuret. Varsinkin hajauttamista ja tehtävien selvää jakoa on jatkettava, jotta vältetään kumppanuuden rajoittaminen tai jopa pidättäminen vain kansalliselle tasolle. lausunnossaan, että koheesiopolitiikan alueellista ulottuvuutta on vahvistettava, nykyisten tavoitteen 1 alueiden tukikelpoisuus on taattava myös laajentumisen jälkeen ja rakennetuen äkkinäistä keskeyttämistä on vältettävä. Euroopan parlamentti antaa pian asiasta lausunnon, ja viisi parlamentin valiokuntaa on jo esittänyt kantansa. Myös useat Euroopan valtioiden hallitukset ovat ilmaisseet komissiolle virallisen kantansa. 3. Muut keskustelut Samanaikaisesti koheesiopolitiikan tulevaisuutta on käsitelty yli sadassa seminaarissa. Komissiolle on jätetty useita kirjallisia kannanottoja. Avoimuutta ja tehokkuutta koskevat vaatimukset kannustavat komissiota määrittelemään tarkemmin kunkin osapuolen vastuualueet sekä keskittymään toimiin, jotka tuottavat eniten lisäarvoa yhteisölle. Tämän seurauksena unionin rahoitusosuuksien, yhteisön toimien lisäarvon ja saatujen tulosten välille syntynee tiiviimpi yhteys. 2. Keskustelu toimielimissä Unionin puheenjohtajavaltion Belgian aloitteesta 13. 14. heinäkuuta 2001 Namurissa kokoontunut epävirallinen ministerikokous keskittyi pohtimaan taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen koheesion haastetta laajentumista silmällä pitäen. Myös siellä oltiin laajalti yksimielisiä siitä, että vahvaa koheesiopolitiikkaa on jatkettava ja että etusija on annettava sekä tulevien jäsenvaltioiden että nykyisten jäsenvaltioiden kehityksessä jälkeen jääneille alueille. Talous- ja sosiaalikomitea antoi lausunnon toisesta taloudellista ja sosiaalista koheesiota Euroopassa käsittelevästä kertomuksesta. Lausunnossaan komitea kannattaa tavoitteen 1 alueen tukikelpoisuutta koskevan nykyisen 75 prosentin rajan nostamista ja yhteisön tuen keskittämistä kehityksessä jälkeen jääneisiin alueisiin. Alueiden komitea puolestaan totesi samaa asiaa koskevassa

12 ENSIMMÄISEN KOHEESIOTA KOSKEVAN VÄLIRAPORTIN TAMMIKUU 2002 Kiistanalaisimmat asiat 1. Kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden etusija Yhä kasvavien alueellisten erojen edessä kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden hyväksi toteutettavien yhteisön toimien tärkeydestä ollaan yhtä mieltä. Ratkaistavana on kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden määrittely sekä rajojen ja menettelyjen asettaminen alueille annettavalle yhteisön tuelle. 2. Alueellinen vai kansallinen lähestymistapa Joissakin tutkimuksissa suositellaan alueellisen lähestymistavan sijaan kansallista lähestymistapaa määriteltäessä ehdokasvaltioiden tavoite 1 - tukikelpoisuutta ja taloudellista kehitystä koskevaa strategiaa sekä myönnettäessä yhteisön varoja ja mahdollisesti luotaessa poliittisia ja hallinnollisia rakenteita alueille. Kansallinen lähestymistapa antaa enemmän joustavuutta jäsenvaltioille. Se edellyttäisi kuitenkin sellaisen tukikelpoisuusperusteen käyttämistä, joka olisi vaikea sovittaa yhteen EY:n perustamissopimuksen sisällön sekä siitä johdetun yhteisön säännöstön kanssa. Käytäntö olisi erilainen kuin nykyisiin jäsenvaltioihin tähän asti sovellettu käytäntö. Alueellinen lähestymistapa on joustavampi paikallisella tasolla, kun siihen liittyy kunnianhimoisempia kumppanuussuhteita. 3 Nykyisissä jäsenvaltioissa sijaitsevien kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden tulevaisuus Useimmat kehityksessä jälkeen jääneet alueet pelkäävät luonnollisesti laajentumisen syrjäytymisvaikutusta eli sitä, että tukikelpoisuuskynnys laskee tilastollisesti laajentumisen seurauksena, jolloin yhteisön tuki näille alueille vähenee, vaikkei niiden taloudellisia ongelmia olekaan ratkaistu. 4. Tuki talouskehityksessä puolivälissä oleville nykyisen unionin alueille Monet nykyisin muutoin kuin tavoitteen 1 kohdealueena rakennetukea saavat alueet ovat pahoillaan siitä, ettei niiden saamaa kokemusta arvosteta, ja ne pyytävät tulla myöskin huomioiduiksi. 5. Koheesiopolitiikan rahoittaminen tulevaisuudessa Toisessa koheesiota käsittelevässä kertomuksessa ei käsitelty laajentumisen taloudellisia vaikutuksia koheesiopolitiikkaan. Siinä vain muistutettiin koheesiopolitiikalle vuosiksi 2000 2006 varatusta prosenttiosuudesta, joka on 0,45 prosenttia BKT:sta. 6. Menettelyjen yksinkertaistaminen Yksi Agenda 2000 -asiakirjassa esitetyistä tavoitteista oli rakennerahaston toteuttamisjärjestelmän yksinkertaistaminen. Järjestelmän monimutkaisuus on siitä huolimatta edelleen toistuvasti esillä koheesiopolitiikkaa koskevissa keskusteluissa, ja komissio on sitoutunut ryhtymään lisätoimenpiteisiin. 7. Koordinointi muiden yhteisön politiikkojen kanssa Yksi aiheista, joka on herättänyt runsaasti keskustelua aluetasolla, on muiden yhteisön politiikkojen (maatalous-, liikenne-, energia-, kilpailu-, ympäristö-, tutkimuspolitiikka) rooli koheesiossa. Yleinen mielipide on se, että näissä politiikoissa voitaisiin ottaa paremmin huomioonalueellisia ongelmia ja että toiminta keskittyy niissä vain vauraimpiin alueisiin. Keskustelun jatko Komissio järjestää vuoden 2002 aikana seminaareja, joissa käsitellään komission asettamia alueellisia ja horisontaalisia painopisteitä. Keskustelujen tavoitteena on tunnistaa jokaisesta painopisteestä toimenpiteet, joilla on eniten eurooppalaista lisäarvoa ja joita rakennerahasto voi tulevaisuudessa tukea.

TILASTALIITE TAMMIKUU 2002 13 Tilastaliite BKT/asukas alueittain (PPS), 1999 Indeksi, EUR 25=100 < 50 50-75 75-100 100-125 >= 125 Lähde: Eurostat EuroGeographics Association hallinnollisille rajoille Työttömyysasteet alueittain, 2000 % työvoimasta < 4,95 4,95-7,85 7,85-10,75 10,75-13,65 >= 13,65 EU 27 = 9,3 Keskihajonta = 5,74 Lähde: Eurostat ja NSI EuroGeographics Association hallinnollisille rajoille

14 ENSIMMÄISEN KOHEESIOTA KOSKEVAN VÄLIRAPORTIN TAMMIKUU 2002 Työllisyys toimialoittain, 2000 Maatalous Teollisuus Palvelut % kokonaistyöllisyydestä % kokonaistyöllisyydestä % kokonaistyöllisyydestä < 1,92 1,92-3,62 EU-27 = 8,0 Keskihajonta = 11,5 < 23,95 23,95-27,65 EU-27 = 29,5 Keskihajonta = 7,31 < 53,15 53,15-59,45 EU-27 = 62,6 Keskihajonta = 12,68 3,62-6,07 27,65-31,35 59,45-65,75 6,07-10,68 Lähde: Eurostat ja NSI >= 10,68 31,35-35,05 Lähde: Eurostat ja NSI >= 35,05 65,75-72,05 Lähde: Eurostat ja NSI >= 72,05 Ei tietoa Ei tietoa Ei tietoa EuroGeographics Association hallinnollisille rajoille

TILASTALIITE TAMMIKUU 2002 15 Hankittu koulutustaso, 2000 Ala-aste Keski-aste Korkea-aste % 25-59- vuotiaista % 25-59- vuotiaista % 25-59- vuotiaista < 18,75 18,75-27,25 27,25-35,75 Keskiarvo = 31,5 Keskihajonta = 17,00 IRL: 1997 D (Rheinland-Pfalz): 1999 < 36,15 36,15-44,25 44,25-52,35 Keskiarvo = 48,3 Keskihajonta = 16,16 IRL: 1997 D (Rheinland-Pfalz): 1999 < 13,6 13,6-18,0 18,0-22,4 Keskiarvo = 20,2 Keskihajonta = 8,8 IRL: 1997 D (Rheinland-Pfalz): 1999 35,75-44,25 Lähde: Eurostat (LFS) >= 44,25 52,35-60,45 Lähde: Eurostat (LFS) >= 60,45 22,4-26,8 Lähde: Eurostat (LFS) >= 26,8 Ei tietoa Ei tietoa Ei tietoa EuroGeographics Association hallinnollisille rajoille

16 ENSIMMÄISEN KOHEESIOTA KOSKEVAN VÄLIRAPORTIN TAMMIKUU 2002 30 BKT-erot per asukas (1989-1999) EU=100 normaalihajonnalla 25 20 EU15 (alueittain) - Ilman Saksan uusia osavaltioita EU15 (maittain) - Ilman Saksan uusia osavaltioita 15 10 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 Lähde: Eurostat, laskelmat DG REGIO. Yhteenvetotietoja alueista, joiden BKT/asukas on alle 75% EU-keskiarvosta EU15 EU25 EU27 Käytetty indeksi Alueiden määrä joista 15 jäsenvaltion unionissa Alueilla asuva väestö (miljoonia) joista 15 jäsenvaltion unionissa Väestön määrä suhteessa EU15/25/27 15 jäsenvaltion unioniin kuuluvien alueiden osuus 15 jäsenvaltion unionin koko väestöstä Keskimääräinen BKT/asukas (PPS) alueilla joiden taso on alle 75 % keskiarvosta joista 15 jäsenvaltion unionissa EU15 = 100 EU15 = 100 EU25 = 100 EU15 = 100 EU27 = 100 21 257 21 257 18 423 21 257 17 345 46 83 65 97 69 46 46 29 46 19 66 136 112 166 120 66 66 45 66 22 18% 30% 25% 34% 25% 18% 18% 12% 18% 6% 65 53 54 47 46 65 65 69 65 68 Lähde: Eurostat, laskelmat DG REGIO. Liite: Laajentumisen valmisteleminen vuoden 2006 loppuun asti Alueellista kehitystä koskevan politiikan toteuttaminen on uusi tehtävä ehdokasvaltioiden viranomaisille, joilla on käytettävissään voimavaroja vain rajoitetusti. Erityistukiohjelma on jo olemassa, ja se korvataan pian uusilla vastaavilla ohjelmilla, jotka rahoitetaan yhteisön Phare-varoista. Alalla on jo pitkään saavutettu merkittäviä edistysaskeleita, mutta monia ongelmia on kuitenkin vielä ratkaisematta useimmissa ehdokasvaltioissa. Jos ehdokasvaltioita liittyy unioniin jo vuonna 2004, ensimmäinen ohjelmakausi on hyvin lyhyt (2004 2006), mikä edellyttää tehokasta valmistelua ja ehdokasvaltioiden viranomaisten pysyvää toimintaa jo ennen ohjelmakauden alkua. Komissio onkin valmistellut suosituksia ja erityisen menettelyohjeen ehdokasvaltioille rakennerahastojen hallinnoinnin valmistelua varten. Euroopan komissio Aluepolitiikan pääosasto KN-42-02-424-FI-D Vastaava toimittaja: Thierry Daman, Euroopan komission aluepolitiikan PO, yksikkö 01. Fax: +32 2 296 60 03. Tämän julkaisun kirjoitukset eivät sido komissiota. Aluepolitiikan PO:n sähköpostiosoite Internetissä: <http://europa.eu.int/comm/dgs/regional_policy/index_fi.htm>. - Komissaari Michel Barnier: <http://europa.eu.int/comm/commissioners/barnier/index_fi.htm>. Julkaisupyynnöt: <regio-info@cec.eu.int>. Painettu kierrätyspaperille.