Esittäytyminen Знакомство Tehtävän kohderyhmä venäjä; yläkoulun A- ja B-kieli Tehtävän konteksti Suomalainen ja pietarilainen oppilas tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa oltuaan sähköpostiyhteydessä. Aihepiireinä ovat esitellä itsensä ja kertoa perhettä koskevista asioista. Ennen tehtävää on harjoiteltu kysymysten tekemistä, omistusmuotojen ja perhesanaston hallintaa. 1
Tehtävän tavoitteet Viestinnälliset ja kielelliset tavoitteet tervehtiminen esittäytyminen pienistä perhettä koskevista asioista kertominen kysymysten tekeminen tilannekohtainen reagointi omistusmuotojen hallinta perhesanaston hallinta Kulttuuriin ja kieleen liittyvät tavoitteet teitittelyn tärkeyden esille tuominen kättelemisen tärkeyden esille tuominen 2
Tehtävän edellyttämä taitotaso A1, B1, C1 Tehtävän harjoittamat kielitaidon osa-alueet Tehtävä harjoittaa erityisesti puhumista ja sen lisäksi kirjoittamista. 3
Tehtävän ohjeistus opettajalle Oppilaiden ryhmäyttäminen oppilaat työskentelevät ensin 3-4 oppilaan ryhmissä, jälkimmäisessä tehtävässä oppilaat muodostavat 2 oppilaan ryhmiä Tehtävän suorittamiseen tarvittava aika 30 min Oppilailta vaadittavan tuotoksen kuvaus oppilaat tekevät ryhmäkeskusteluja; kirjallinen työ on joko tekstiviesti, facebook-viesti tai päiväkirjaote 4
Tehtävänanto oppilaille Esittäytyminen Tilanne: Koululuokka on kirjoitellut sähköpostia pietarilaisen luokan kanssa. Nyt osa venäläisen luokan oppilaista tulee käymään suomalaisessa koulussa ja majoittuu suomalaisten oppilaiden koteihin. Bussi saapuu koulun pihalle. Oppilaat tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa kasvotusten. Muodostakaa 3-4 oppilaan ryhmiä (venäläinen oppilas, suomalainen oppilas, vanhempi + joku muu esim. mummu, paras kaveri, koira jne.) 5
Tehtävänanto oppilaille Esittäytyminen Suunnitelkaa ja toteuttakaa ryhmissä kolme keskustelutilannetta, jotka syntyvät siinä ajassa kun vieraat purkautuvat bussista ja ovat päässeet isäntäperheidensä luo. Toteuttakaa keskustelu, jossa oppilaat - tervehtivät toisiaan - esittelevät itsensä ja muun mukana olevan kotiväen - tiedustelevat bussimatkan tapahtumista - kyselevät vieraan vointia pitkän matkan jälkeen - puhuvat vielä ainakin kahdesta muusta aiheesta 6
7 Tehtävänanto oppilaille Esittäytyminen Jatkakaa vielä keskustelua 2 oppilaan ryhmissä: -venäläinen vieras soittaa kotiin ensimmäisen illan jälkeen ja kertoo nopeasti kuulumiset; isä vastaa puhelimeen -venäläinen vieras huomaa unohtaneensa kännykkänsä laturin kotiin ja pyytää apua isäntäoppilaalta -venäläinen vieras antaa isäntäoppilaalle mukanaan tuomansa omaa kotikaupunkiaan esittelevät lahjat ja kertoo niistä Kirjallinen kotitehtävä: Eläydy venäläisen nuoren rooliin ja valitse alla olevista tehtävistä jompikumpi. -kirjoita tekstiviesti, facebook-viesti tai sähköpostiviesti esim. kotiin, kaverillesi tai koirallesi Pietariin ja ilmoita päässeesi perille Suomeen ja kerro myös ensivaikutelmistasi suomalaisesta perheestä -kirjoita päiväkirjaasi, miten suomalainen perhe otti sinut vastaan
Рекомендация для учеников Знакомство Ситуация: Финские школьники переписывается с петербургскими школьниками по интернету. Сейчас некоторые из русских учеников с визитом приедут в финскую школу и остановятся у финских учеников. Автобус останавливается во дворе школы. Впервые ученики встречаются друг с другом (лицом к лицу). В классе школьники размышляют над тремя ситуациями. Как пройдет встреча иностранных учеников с финскими семьями? В группе участвуют 3-4 ученика (русский ученик, финский ученик, родители+ бабушка, самый близкий друг, собака и так далее.) Скажете, например, как - поздороваться - рассказать о себе и представить свою семью - спросить о поездке - спросить о здоровье после длинной поездки Придумайте ещё две три темы. 8
9Рекомендация для учеников Знакомство Продолжите разговоры в группе. В группе 2 ученика: - Гость звонит домой в тот же вечер приезда в финскую школу. Папа ответит по телефону. - Гость заметит, что он забыл зарядка мобильника дома. Гость спросит помочь у принимающей семьи. - Гость дарит подарки, привезенные им из своего города в знак благодарности принимающей семье и расскажет о подарках. Письменное домашнее задание: - Напишите sms, сообщение в Фэйсбук или электронную почту, например, домой, друзьям, своей собаке в Питер. Сообщите, что вы доехали в Финляндию. - Напишите также первые впечатления о принимающей семье.