JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON STRATEGIA 2019-2030 Osaava ja hyvinvoiva ihminen KAMPUKSEN KEHITTÄMISOHJELMA STRATEGINEN PÄÄMÄÄRÄ JYUNIQUE CAMPUS Jyväskylän yliopistolla on 2020-luvulla Suomen vetovoimaisin kampus, jonka tarinassa maailmanluokan arkkitehtuuri ja vahva sivistysperintö yhdistyvät dynaamiseen ja hyvinvoivaan akateemiseen yhteisöön. Houkutteleva ja kaunis kampus perinteikkäässä opiskelijakaupungissa on yliopiston valttikortti kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa parhaista opiskelijoista ja tutkijoista. JYUnique Campus se aito yliopistokampus Kuvat: Jussi Jäppinen, 2012
STRATEGINEN PÄÄTAVOITE 1 UUDEN TIEDON JA MONIPUOLISEN TOIMINNAN KAMPUS Tulevaisuuden kampus mahdollistaa laadukkaan tutkimuksen, opetuksen ja elinikäisen oppimisen sekä edistää monialaisen yliopistoyhteisön tiivistä yhteistyötä ja rajat ylittävää verkostoitumista. Monipuoliset ja joustavat tilaratkaisut tukevat tilojen yhteiskäyttöä ja kannustavat uusiin tapoihin työskennellä. Digitaalisuus on luonnollinen osa kampuksen arkea. Tutkimusympäristöt on modernit, inspiroivat ja tarkoituksenmukaiset. Opetustilat vastaavat laadukkaan yliopistopedagogiikan vaatimuksia. Tilojen kehittämisessä edistetään tilojen yhteiskäyttömahdollisuuksia ja joustavia käyttötarkoituksia sekä otetaan huomioon uudet tavat tehdä työtä. Opiskelijoille taataan parhaat mahdolliset oppimista ja opiskelua tukevat ympäristöt, jotka kannustavat uuden tiedon tuottamiseen ja itsensä kehittämiseen. Kampusrakenne ja tilaratkaisut pyrkivät osaltaan edistämään tieteenalojen välistä keskustelua, yhteistyötä ja verkostoitumista. Odotettu tavoitteen tulos Tutkimukselle tarkoitetut tilat ovat tieteenalasta riippumatta korkealuokkaista kansainvälistä tasoa. Opetustilojen varustelu mahdollistaa uudenlaisen, ajasta ja paikasta riippumattoman vuorovaikutteisen opettamisen. Opetustilojen kalustus tukee opettajan ja opiskelijoiden välistä vuorovaikutusta, luo viihtyisyyttä ja on tarvittaessa helposti muunneltavissa eri tarkoituksiin. Yhteiskäyttö lisää tilojen käytön tarkoituksenmukaisuutta, joustavuutta ja tehokkuutta sekä luo kampukselle uudenlaista yliopistoyhteisön välistä vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. Yliopistotyö on entistä enemmän paikasta riippumatonta mahdollisimman monelle yliopistoyhteisön jäsenelle. JYU-identiteetin vahvistuminen niin opintojen aikana kuin niiden jälkeenkin (alumnitoiminta). Innostavat, esteettömät ja viihtyisät opiskelu- ja oppimisympäristöt auttavat osaltaan opiskelijoita valmistumaan tavoiteajassa. Kampuksella on myös tiloja, joissa on mahdollista opiskella parhaaksi katsomanaan ajankohtana. Tieteenalojen välinen tutkimus- ja koulutusyhteistyö lisääntyy merkittävästi, mikä näkyy esimerkiksi uusina yhteishankkeina ja -julkaisuina sekä koulutusohjelmina.
STRATEGINEN PÄÄTAVOITE 2 KOKO KAUPUNGIN KAMPUS Uuden vuosikymmenen kampuksella toimivat yliopistoyhteisön ohella myös muut tilojen käyttäjät, mikä tarjoaa inspiroivan, innovatiivisen ja vuorovaikutteisen kasvualustan yliopiston ja ympäröivän yhteiskunnan välisille kohtaamisille. Kampus sykkii elämää vuorokauden eri aikoina, ja se integroituu vahvasti muuttuvaan kaupunkirakenteeseen asumisen ja erilaisten palveluiden kautta. Kampusta ja sen yhdyspintoja kehitetään jatkuvana vuoropuheluna kiinteistönomistajien (SYK Oy ja JYY), Jyväskylän kaupungin (kaavoitusviranomainen) ja Jyväskylän yliopiston (vuokralainen) kanssa. Kampuksesta kehitetään monikäyttäjäkampus, jolloin kampuksella akateeminen toiminta kohtaa muun korkeakoulu- ja yritystoiminnan. Yliopisto tiivistää omaa tilankäyttöään, ja kampuksen uudet toimijat kunnioittavat arvokasta ympäristöä. Käyttötarkoituksia muutetaan rakennusten ja puistoalueiden ehdoilla. Kampus mahdollistaa yliopiston ja sen sidosryhmien keskinäistä innovaatiotoimintaa. Kampuksella on elämää myös päivän päätteeksi: opiskelija-asumisen rinnalla kampus tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet harrastaa ja viettää vapaa-aikaa. Kampuksesta kehitetään kiinnostava ja luokseen kutsuva kokonaisuus, johon kaikki ovat tervetulleita. Seminaarinmäen ja Mattilanniemen kaavoitus edistyy merkittävästi yhteisen tahtotilan ansiosta, mikä on kampuskokonaisuuden kehittämisen ehdoton edellytys. Kampuksella (Seminaarinmäki, Mattilanniemi ja Ylistönrinne) on ammattikorkeakoulun lisäksi myös muita toimijoita, jotka takaavat kampuskokonaisuuden tarkoituksenmukaisen ja tehokkaan käytön. Kampukselle perustetaan kampusklubi, jonka kantavana ajatuksena on edistää akateemisen maailman ja liike-elämän välisiä uusia avauksia (start-upit). Kampus on entistä elävämpi: opiskelija-asuminen tekee kampuksesta aidon kampuksen. Se mahdollistaa samalla myös uudenlaisen palvelutoiminnan ja antaa ihmisille syyn tulla kampukselle. Kaupunkilaiset kokevat kampuksen yhä enemmän omakseen: heillä on myönteinen mielikuva ja omakohtainen kokemus kampuksesta osana kaupunkia.
STRATEGINEN PÄÄTAVOITE 3 HYVINVOINNIN KAMPUS Puistomainen kampus on kaikille avoin, esteetön ja helposti saavutettava. Eri kielet, kulttuurit ja kansallisuudet luovat kampukselle kansainvälistä ilmapiiriä. Suomen liikuntapääkaupungin ytimessä sijaitseva aktiivinen kampus luo maamme parhaat edellytykset virikkeelliseen ja hyvinvoivaan päivään. Luonnonkaunis järviympäristö yhdistettynä ainutlaatuiseen Alvar Aallon arkkitehtuuriin tekee Jyväskylän yliopiston kampuksesta kansainvälisesti tunnustetun kokonaisuuden ja nähtävyyden. Kampusta koskevaa markkinointiviestintää vahvistetaan vetovoimaisuuden lisäämiseksi. Kampuksen kehittämisessä edistetään yhdenvertaisuus- ja tasaarvonäkökulmia. Henkilöstön työtilojen osalta varmistetaan tasa-arvoinen kohtelu. Kampuksen kansainvälisyyttä vahvistetaan vastaamaan paremmin kansainvälisen henkilöstön ja opiskelijoiden sekä vierailijoiden tarpeita. Kampus edistää aktiivista työ- ja opiskelupäivää. Kampuksesta luodaan paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti vieläkin mielenkiintoisempi ja houkuttelevampi kokonaisuus, joka on nähtävä. Kampuksen tunnettavuus lisääntyy sekä kotimaassa että ulkomailla. Kampus nähdään oleellisena osana yliopiston tarinaa ja brändiä. Kampus on helposti saavutettavissa, ja sen tilaratkaisut tukevat yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista kampuksella. Kansainvälinen henkilöstö ja opiskelijat sekä vierailijat kokevat kampuksen kielellisen ja kulttuurisen vieraanvaraisuuden positiivisena. Yliopistoyhteisön henkinen ja fyysinen hyvinvointi ja jaksaminen paranevat. Opiskelu ja työnteko on kampuksella aktiivisempaa: istumista vähennetään ja liikkumista lisätään. Kampuksen tunnettavuus lisääntyy, ja kampuksella vierailee entistä enemmän myös turisteja. Yliopisto ja sen kampus ovat keskeinen osa kaupungin matkailuviestintää. Seminaarinmäki nähdään Jyväskylän vanhana kaupunkina ja Yläkaupungin sydämenä. Mattilanniemi ja Ylistönrinne rantasaunoineen Jyväsjärven välittömässä läheisyydessä tarjoaa unohtumattoman kokemuksen.
STRATEGINEN PÄÄTAVOITE 4 VASTUUNSA KANTAVA KAMPUS Jyväskylässä on oltu tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863. Uuden vuosituhannen kampuksella taloudellinen, sosiaalinen, ekologinen ja kulttuurihistoriallinen vastuullisuus ovat erottamaton osa kampuksen kehittämistä. Yliopisto toimii resurssiviisaasti ja etsii luovia ratkaisuja globaaleihin haasteisiin, erityisesti ilmastonmuutokseen. Samalla yliopisto huolehtii, että aito yliopistokampus säilyy ja sen tarina jatkuu myös tulevien sukupolvien keskuudessa. Kampuksen kehittäminen perustuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteille (Agenda 2030). Kampuksen vastuullisuutta toteutetaan niin taloudellisten, sosiaalisten, ekologisten kuin kulttuurihistoriallisten arvonäkökohtien perusteella. Kampus kulkee päämäärätietoisesti kohti resurssiviisasta tulevaisuutta. Kampus toimii resurssiviisaiden ratkaisujen kokeilualustana (living lab). Kampuksen vastuullisuus ja hyvinvointi ovat olennainen osa yliopiston markkinointi- ja viestintästrategiaa. Arvokas ja ainutlaatuinen kampuskokonaisuus elää ajassa ja säilyy myös tuleville sukupolville. Kampusta koskevan päätöksenteon vaikutuksia arvioidaan arvonäkökohtien kannalta. Kampus on hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Opetus- ja tutkimustoiminta tuottaa uutta tietoa resurssiviisaista ratkaisuista yliopiston käyttöön. Yliopisto tunnetaan vastuunsa kantavana toimijana ja hyvinvoivana yhteisönä.