Tutkimusympäristömme ovat moderneja, inspiroivia ja tarkoituksenmukaisia.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkimusympäristömme ovat moderneja, inspiroivia ja tarkoituksenmukaisia."

Transkriptio

1 Jyväskylän yliopiston kampuksen vahva kulttuurihistoriallinen sivistysperintö ja maailmanluokan arkkitehtuuri tarjoavat vetovoimaisen toimintaympäristön dynaamiselle ja hyvinvoivalle akateemiselle yhteisölle. Kaunis, houkutteleva ja kestävä kampus perinteikkäässä opiskelijakaupungissa on yliopiston valttikortti kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa parhaista opiskelijoista ja tutkijoista. Tulevaisuuden kampuksemme mahdollistaa laadukkaan tutkimuksen ja koulutuksen sekä jatkuvan oppimisen sekä edistää monialaisen yliopistoyhteisön tiivistä yhteistyötä ja rajat ylittävää verkostoitumista. Monipuoliset ja joustavat tilaratkaisumme tukevat tilojen yhteiskäyttöä ja kannustavat uusiin tapoihin työskennellä. Digitaalisuus on luonnollinen osa kampuksen arkea. Tutkimusympäristömme ovat moderneja, inspiroivia ja tarkoituksenmukaisia. Opetustilamme vastaavat laadukkaan yliopistopedagogiikan vaatimuksia. Odotettu tulos Tutkimukselle tarkoitetut tilamme ovat tieteenalasta riippumatta korkeaa kansainvälistä tasoa. Opetustilojemme varustelu mahdollistaa uudenlaisen, ajasta ja paikasta riippumattoman vuorovaikutteisen opettamisen. Opetustilojemme kalustus tukee opettajan ja opiskelijoiden välistä vuorovaikutusta, luo viihtyisyyttä ja on tarvittaessa helposti muunneltavissa eri tarkoituksiin. 1

2 Tilojemme kehittämisessä edistetään yhteiskäyttömahdollisuuksia ja joustavia käyttötarkoituksia sekä otetaan huomioon uudet tavat tehdä työtä. Yhteiskäyttö on lisännyt tilojen käytön tarkoituksenmukaisuutta, joustavuutta ja tehokkuutta sekä luonut kampuksellemme uudenlaista vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. Yliopistotyö on entistä enemmän paikasta riippumatonta mahdollisimman monelle yliopistoyhteisömme jäsenelle. Opiskelijoillemme taataan parhaat mahdolliset oppimista ja opiskelua tukevat ympäristöt, jotka kannustavat uuden tiedon tuottamiseen ja itsensä kehittämiseen. Kampusrakenteemme ja tilaratkaisumme edistävät osaltaan tieteenalojen välistä vuorovaikutusta, yhteistyötä ja verkostoitumista. JYU-identiteetti vahvistuu opintojen aikana ja kantaa alumneillamme opintojen jälkeiseen elämään. Innostavat, esteettömät ja viihtyisät opiskelu- ja oppimisympäristömme auttavat opiskelijoita valmistumaan tavoiteajassa. Opiskelijoillemme on tarjolla myös yhteisöllisyyttä tukevia tiloja. Kampuksellamme on tiloja, joissa on mahdollista opiskella parhaaksi katsomanaan ajankohtana. Tieteenalojen välinen tutkimus- ja koulutusyhteistyö lisääntyy merkittävästi, mikä näkyy esimerkiksi uusina yhteishankkeina ja -julkaisuina sekä koulutusohjelmina. Tulevaisuuden kampuksellamme toimivat yliopistoyhteisömme ohella myös muut tilojen käyttäjät, mikä tarjoaa inspiroivan, innovatiivisen ja vuorovaikutteisen kasvualustan yliopistomme ja ympäröivän yhteiskunnan välisille kohtaamisille. Kampuksemme sykkii elämää vuorokauden eri aikoina, ja se integroituu vahvasti muuttuvaan kaupunkirakenteeseen asumisen ja erilaisten palveluiden kautta. 2

3 Kampustamme ja sen yhdyspintoja kehitetään jatkuvana vuoropuheluna yliopistomme, kiinteistönomistajien ja Jyväskylän kaupungin kesken. Kampuksemme tiloja käytetään kustannustehokkaasti, ja yliopisto on tiivistänyt omaa tilankäyttöään. Kampuksestamme on kehitetty monikäyttäjäkampus, jolla akateeminen toiminta, yritystoiminta ja kansalaistoiminta kohtaavat. Uudet käyttäjät ottavat toiminnassaan huomioon kampuksemme kulttuurihistorian ja arkkitehtuuriperinteen sekä kampuksen ympäristön kokonaisuutena. Kampuksemme mahdollistaa yliopiston ja sen sidosryhmien keskinäistä innovaatiotoimintaa. Kampuksellamme on elämää myös päivän päätteeksi: opiskelijaasumisen rinnalla kampus tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet harrastaa ja viettää vapaa-aikaa. Kampuksemme on paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kiinnostava ja luokseen kutsuva kokonaisuus, joka on nähtävä. Odotettu tulos Yliopistollamme, kiinteistönomistajilla ja Jyväskylän kaupungilla on yhteinen tahtotila kampuksemme kehittämiseen. Seminaarinmäen ja Mattilanniemen kaavoitus on edistynyt. Kampuksillamme on ammattikorkeakoulun lisäksi myös muita toimijoita, jotka takaavat Seminaarinmäen, Ylistönrinteen ja Mattilanniemen kampuskokonaisuuden tarkoituksenmukaisen ja tehokkaan käytön. Kampuksemme käyttötarkoituksia muutetaan rakennusten ja puistoalueiden ehdoilla. Kampuksellemme perustettu Kampusklubi edistää akateemisen maailman ja liike-elämän välisiä uusia avauksia. Kampuksemme on entistä elävämpi: opiskelija-asuminen tekee kampuksesta aidon kampuksen ja mahdollistaa myös uudenlaisen palvelutoiminnan sekä antaa ihmisille syyn tulla kampukselle. Kaupunkilaiset kokevat kampuksen yhä enemmän omakseen: heillä on myönteinen mielikuva ja omakohtainen kokemus kampuksesta osana kaupunkia. Kampuksen tunnettuus on lisääntynyt ja kampuksella vierailee entistä enemmän myös turisteja. Yliopisto ja sen kampus ovat keskeinen osa kaupungin matkailuviestintää. 3

4 Seminaarinmäki on Jyväskylän vanha kaupunki ja yläkaupungin sydän. Mattilanniemi ja Ylistönrinne rantasaunoineen Jyväsjärven välittömässä läheisyydessä tarjoavat unohtumattoman kokemuksen. Puistomainen kampuksemme on kaikille avoin, turvallinen, esteetön ja helposti saavutettava. Eri kielet, kulttuurit ja kansallisuudet luovat kampuksellemme kansainvälistä ilmapiiriä. Suomen liikuntapääkaupungin ytimessä sijaitseva aktiivinen kampuksemme luo maamme parhaat edellytykset virikkeelliseen ja hyvinvoivaan arkeen. Luonnonkaunis järviympäristö yhdistettynä ainutlaatuiseen Alvar Aallon arkkitehtuuriin tekee kampuksestamme kansainvälisesti tunnustetun kokonaisuuden ja vetovoimaisen nähtävyyden. Kampus on keskeinen osa yliopistomme tarinaa ja brändiä. Kampuksemme kehittämisessä edistetään yhdenvertaisuus-, tasaarvo- ja turvallisuusnäkökulmia. Kampustamme on vahvistettu vastaamaan paremmin kansainvälisen henkilöstömme ja opiskelijoidemme sekä vierailijoidemme tarpeita. Odotettu tulos Kampuksemme markkinointiviestintää on vahvistettu, ja sen tunnettuus ja vetovoima on lisääntynyt sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Kampuksemme on helposti saavutettavissa, ja sen tilaratkaisut tukevat yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja turvallisuuden toteutumista kampuksella. Kansainvälinen henkilöstömme ja opiskelijamme sekä vierailijamme kokevat kampuksen vieraanvaraisena, kielellisesti saavutettavana ja kulttuurisesti avoimena. 4

5 Kampuksemme edistää aktiivista työ- ja opiskeluelämää. Yliopistoyhteisömme henkinen ja fyysinen hyvinvointi ja jaksaminen on parantunut. Uuden vuosituhannen kampuksellamme taloudellinen, sosiaalinen, ekologinen ja kulttuurihistoriallinen vastuullisuus ja kestävyys ovat keskeinen osa kampuksen kehittämistä. Yliopistomme toimii resurssiviisaasti, ja kampus tukee luovien ratkaisujen löytämistä globaaleihin haasteisiin. Yliopisto säilyttää aidon yliopistokampuksen ja jatkaa sen vuonna 1863 alkanutta tarinaa myös tuleville sukupolville. Kampuksemme kehittäminen perustuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteille (Agenda 2030). Kampuksemme vastuullisuutta toteutetaan niin taloudellisten, sosiaalisten, ekologisten kuin kulttuurihistoriallisten arvonäkökohtien perusteella. Yliopistomme kulkee päämäärätietoisesti kohti resurssiviisasta tulevaisuutta. Kampustamme hyödynnetään opetus- ja tutkimustoiminnassa kehitettäessä resurssiviisaita ratkaisuja. Tavoitteen tulos Arvokas ja ainutlaatuinen kampuskokonaisuutemme elää ajassa ja säilyy myös tuleville sukupolville. Kampustamme koskevan päätöksentekoa valmistellaan ja sen vaikutuksia arvioidaan vastuullisuuden ja kestävyyden arvonäkökohdat huomioiden. Kampuksemme on hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Kampuksemme kehittämisessä hyödynnetään opetus- ja tutkimustoimintamme tuottamaa uutta tietoa resurssiviisaista ratkaisuista. Kampuksemme toimii resurssiviisaiden ratkaisujen kokeilualustana (Living Lab). 5

6 Kampuksemme kestävyys, vastuullisuus ja hyvinvointi ovat olennainen osa yliopistomme markkinointia ja viestintää. Yliopistomme tunnetaan kestävänä, vastuunsa kantavana toimijana ja hyvinvoivana yhteisönä. 6

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON STRATEGIA Osaava ja hyvinvoiva ihminen KAMPUKSEN KEHITTÄMISOHJELMA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON STRATEGIA Osaava ja hyvinvoiva ihminen KAMPUKSEN KEHITTÄMISOHJELMA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON STRATEGIA 2019-2030 Osaava ja hyvinvoiva ihminen KAMPUKSEN KEHITTÄMISOHJELMA STRATEGINEN PÄÄMÄÄRÄ JYUNIQUE CAMPUS Jyväskylän yliopistolla on 2020-luvulla Suomen vetovoimaisin kampus,

Lisätiedot

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N S T R AT E G I A 2 0 19 MISSIO Olemme vaikuttava sivistysyliopisto VISIO Olemme oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden aloilla yksi maailman johtavista

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Tervetuloa Vastuulliset toimijat - kestävät kampukset - tilaisuuteen Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Toimitusjohtaja Mauno Sievänen

Tervetuloa Vastuulliset toimijat - kestävät kampukset - tilaisuuteen Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Toimitusjohtaja Mauno Sievänen Tervetuloa Vastuulliset toimijat - kestävät kampukset - tilaisuuteen 23.5.2017 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Toimitusjohtaja Mauno Sievänen SYK:n strategia 2016 2019 30.5.2017 SYK Oy toiminnan esittely

Lisätiedot

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Vihreä lista Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Ylioppilaskunta edustaa yliopiston opiskelijoita ja on siten merkittävä yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja niin yliopistolla ja opiskelukaupungissa

Lisätiedot

Joustavat oppimisen tilat. innostavat aktiiviseen oppimiseen

Joustavat oppimisen tilat. innostavat aktiiviseen oppimiseen Joustavat oppimisen tilat innostavat aktiiviseen oppimiseen Mistä JOT-hankkeessa on kysymys? Espoon sivistystoimi on käynnistänyt Joustavat oppimisen tilat -hankkeen (JOT), jossa koulujen oppimisympäristöjä

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista Kaisa Nuikkinen 10.5.2006 kaisa.nuikkinen@edu.hel.fi TYÖTURVALLISUUSLAKI TYÖYMPÄRISTÖ on tarkoituksenmukainen toimintaan nähden,

Lisätiedot

Digitaaliset ratkaisumme tehostavat koulutuksen johtamista, suunnittelua ja arviointia.

Digitaaliset ratkaisumme tehostavat koulutuksen johtamista, suunnittelua ja arviointia. Jyväskylän yliopistossa digitalisaatio on innostavaa ja ennakkoluulotonta kyvykkyyttä yksilö- ja organisaatiotasolla, joka mahdollistaa vahvan kehityksen ja edelläkävijyyden vahvuusalueillamme: Yliopistomme

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset

Lisätiedot

SILTASAARENKATU 10, HELSINKI. Kohta täällä on kaikki. Siltasaari 10 puhaltaa elämää Helsingin kantakaupungin uuteen ytimeen, Hakaniemeen.

SILTASAARENKATU 10, HELSINKI. Kohta täällä on kaikki. Siltasaari 10 puhaltaa elämää Helsingin kantakaupungin uuteen ytimeen, Hakaniemeen. Kohta täällä on kaikki. Siltasaari 10 puhaltaa elämää Helsingin kantakaupungin uuteen ytimeen, Hakaniemeen. 2 Kautta historian moni uusi ja ihmeellinen asia on nähnyt päivänvalon Hakaniemessä. Tarina jatkuu,

Lisätiedot

Porvoon matkailun yhteistyökirja

Porvoon matkailun yhteistyökirja Porvoon matkailun yhteistyökirja Valitsinko minä Porvoon vai se minut, sillä ei oikeastaan ole väliä. Elän unelmaani, koska tunnistan itseni tämän kaupungin vanhoilta kujilta. Rakastun jokirantaan, kaupungin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKKA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKKA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKKA SISÄLTÖ Kielipolitiikka yliopiston kansainvälisyyden tukena ja vauhdittajana...1 1 Yliopisto työympäristönä...3 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena

Lisätiedot

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto 27.11.2017 Rauman Tarina 2, 2018-2021 2 Hyvinvointia ja elinvoimaa tukevat linjaukset Terveellinen, turvallinen ja palveleva Rauma Vireän elinkeinoelämän Rauma Hyvien

Lisätiedot

TIEDEKULMA 2017 PALVELULUPAUS

TIEDEKULMA 2017 PALVELULUPAUS TIEDEKULMA 017 PALVELULUPAUS Helsingin kansainvälisin ja aktiivisin tieteen ystävien verkosto, jossa kohtaat kiinnostavia ihmisiä sekä tiedemaailman sisä- että ulkopuolelta. Aktiivinen yhteisöllisen kehittämisen

Lisätiedot

MAAILMAN PARAS KOULU LAADUKASTA ARKKITEHTUURIA ARKEEN EDUCA 2013

MAAILMAN PARAS KOULU LAADUKASTA ARKKITEHTUURIA ARKEEN EDUCA 2013 MAAILMAN PARAS KOULU LAADUKASTA ARKKITEHTUURIA ARKEEN EDUCA 2013 Kaisa Nuikkinen johtava arkkitehti, FT Opetusvirasto, Helsingin kaupunki 26.1.2013 Miten julkisen sektorin koulurakentamisessa uudisrakentamisessa

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

MATTILANNIEMI. Toimitiloja teknologiaosaamisen sydämessä

MATTILANNIEMI. Toimitiloja teknologiaosaamisen sydämessä MATTILANNIEMI Toimitiloja teknologiaosaamisen sydämessä 2 Luonto ja huipputeknologia kohtaavat Puistomainen Mattilanniemen alue sijaitsee keskeisellä paikalla vain 15 minuutin kävelymatkan päässä Jyväskylän

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan

Lisätiedot

Vastuullisuussuunnitelma 2018

Vastuullisuussuunnitelma 2018 Vastuullisuussuunnitelma 2018 Kelan vastuullisuussuunnitelma perustuu Kelan yhteiskunnalliseen asemaan. Olemme kansallisesti merkittävä toimija, ja toimintamme heijastuu laajasti koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia Luonnos

Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia Luonnos Saimaan rannalla. n valtuustostrategia 2018-2021 Luonnos 1.11.2017 Arvot n kaupungin strategiassa (1/2) n kaupunki kertoo omista arvoistaan ja strategiastaan arvokirjan avulla. Strategisen ajattelun tulee

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Mitä on markkinointiviestintä?

Mitä on markkinointiviestintä? Mitä on markkinointiviestintä? Tiina Karppinen 17.3.2011 Markkinointiviestintä on yrityksen ulkoisiin sidosryhmiin kohdistuvaa viestintää, jonka tarkoituksena on välillisesti tai suoraan saada aikaan kysyntää

Lisätiedot

HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA

HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA KUNNAN STRATEGIA 2010 2014 Hyväksytty kv 14.6.2010 23 Hankasalmen kunnan tehtävä (MISSIO) Hankasalmi on hyvä kunta asua, kasvaa, kasvattaa, ikääntyä, tehdä työtä, yrittää ja

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu

XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) strategia 2022 ja visio vuoteen 2030 Tiivistelmä, hyväksytty Xamk Oy:n hallituksessa 23.9.2015 Visio

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.

Lisätiedot

Yliopistostamme valmistuu rohkeita, akateemisia asiantuntijoita, jotka kehittävät maailmaa vastuullisesti.

Yliopistostamme valmistuu rohkeita, akateemisia asiantuntijoita, jotka kehittävät maailmaa vastuullisesti. Jyväskylän yliopistosta valmistuvat ovat vastuullisia, akateemisia asiantuntijoita, jotka muuttavat maailmaa. Koulutustarjontamme on vetovoimaista, monialaista ja vastaa globaaleihin osaamistarpeisiin.

Lisätiedot

University of Helsinki Designing the Future

University of Helsinki Designing the Future University of Helsinki Designing the Future Ira Leväaho, WDC projektipäällikkö Viestintä&yhteiskuntasuhteet teemat 10.6.2011 1 Taustaa HYlle design tarkoittaa tapaa organisoida asioita ja toimintaa, joilla

Lisätiedot

Oppimisympäristöjen merkitys kestävän kehityksen taitojen oppimiselle. Kati Lundgren

Oppimisympäristöjen merkitys kestävän kehityksen taitojen oppimiselle. Kati Lundgren Oppimisympäristöjen merkitys kestävän kehityksen taitojen oppimiselle Kati Lundgren 1 Oppimisympäristön määrittelyä Paikka, tila tai toimintakäytäntö, jonka tarkoitus on edistää oppimista (Manninen & Pesonen

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmien ja opetuksen tarkastelua kestävän kehityksen näkökulmasta Muotoiluinstituutin sekä sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti

Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti Miksi lähdettiin l mukaan Tulevaisuuden koulu projektiin? Ritaharjuun valmistuva monitoimitalo 2010 (School of the Future-hanke) Oulun opetustoimi julisti haun

Lisätiedot

PARASTA SUOMELLE MUOKKAA PERUSTYYLEJ KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA

PARASTA SUOMELLE MUOKKAA PERUSTYYLEJ KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA PARASTA SUOMELLE MUOKKAA PERUSTYYLEJ Ä TEKIN NAPS. KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA OHJELMA VALMISTELTU LAAJASSA YHTEISTYÖSSÄ Valmisteluvastuussa TEKin koulutusvaliokunta ja projektiryhmä Projektipäällikkö

Lisätiedot

Avoimen tiedon keskus

Avoimen tiedon keskus Avoimen tiedon keskus Kun pieni idea kasvaa suureksi Pekka Olsbo JYU. Since 1863. 14.11.2017 1 Mistä kaikki alkoi? Vuonna 2014 Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö otti vastuulleen yliopiston

Lisätiedot

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio Kampus tulevaisuuden ajatuksia rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio 1 Uudistuksen aika 2 3 4 Opetussuunnitelma 2016- Laaja-alaiset kokonaisuudet - jatkuva kokonaisuus Monialaiset

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %

Lisätiedot

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.

Lisätiedot

Science with Arctic attitude

Science with Arctic attitude 1 Science with Arctic attitude Oulun yliopiston strategia 2016 2020 Strategian julkistus 4.2.2016 2 Tuotamme uutta tietoa kestävämmän, terveemmän älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi Globaaleja

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 10.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta

Lisätiedot

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena kaisa vähähyyppä, opetusneuvos, opetushallitus Oppiminen on tapahtuma tai tapahtumasarja, jossa oppija saavuttaa uusia taitoja tai tietoja jostain aiheesta. Opittu

Lisätiedot

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Oulun yliopisto Kampuskehitys 24.4.2013 Aki Havia Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Suomen Yliopistokiinteistöt Oy on perustettu yliopistouudistuksen yhteydessä pääomittamaan

Lisätiedot

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1 Rokua 24.11.2017 1 Tehtävä 1: Ihannekuntaa tai sen toimintaa kuvaavia sanoja Elävä Terve Esteetön Ekologinen Reilu Elinvoimainen Yritteliäs

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnitelma konkretisoi tavoitteet yhteisömme yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon kehittämiselle.

Yhdenvertaisuussuunnitelma konkretisoi tavoitteet yhteisömme yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon kehittämiselle. Jyväskylän yliopisto on vetovoimainen akateeminen yhteisö, johon parhaat osaajat Suomesta ja ulkomailta hakeutuvat työskentelemään ja opiskelemaan. Yliopistomme on tunnettu yhteisöllisestä, arvostavasta

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön

Lisätiedot

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu

Munkkiniemen yhteiskoulu Munkkiniemen yhteiskoulu MUNKKA LAAJAN AINEVALIKOIMAN KOULU Munkka on moderni yksityiskoulu, joka sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Munkkiniemessä. Koulun ainevalikoima on laaja ja monipuolinen.

Lisätiedot

Oppimisympäristöistä Juha Lah7nen

Oppimisympäristöistä Juha Lah7nen Oppimisympäristöistä 7.11.2015 Juha Lah7nen www.juhalah7nen.fi Kirjastoauto Tuusulan Rusutjärvellä vuonna 1971. Kuvaaja: Pekka Kyy7nen Museoviraston kuvakokoelmat Aluksi: Maila ja pallo maksavat yhteensä

Lisätiedot

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Kasvun kikatusta leikin lumoissa Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunginosa ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA.

Tulevaisuuden kaupunginosa ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA. Tulevaisuuden kaupunginosa ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA www.savilahti.com / @savilahtikuopio KUOPIO FAKTAT & LUVUT ASUMINEN Merkittävin 4. PARAS KAUPUNKI ASUA 77 % kesämökkikunta ihmisistä elää (10

Lisätiedot

EduFutura Jyväskylä

EduFutura Jyväskylä EduFutura Jyväskylä Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston muodostama oppimisen, tutkimuksen ja kehittämisen osaamiskeskittymä. Sopimus osaamiskeskittymästä

Lisätiedot

Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Kun kulttuurit kohtaavat - opettajana monikulttuurisessa oppimisympäristössä - seminaari, SOOL, Helsinki 11.3.2011 Jari

Lisätiedot

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen TAMPERE3: VISIO 2025 Visiona on synnyttää tamperelaiset korkeakoulut yhdistävä uusi kansainvälisesti vaikuttava tiedeyliopisto, joka luo uutta osaamista ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia monialaisiin

Lisätiedot

PYHÄJOEN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA, päivitys

PYHÄJOEN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA, päivitys PYHÄJOEN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA, päivitys 1 Lähtökohdat Pyhäjoelle on laadittu maankäyttöstrategia ja toteuttamisohjelma vuonna 2010. Tämän jälkeen vuonna 2011 Fennovoima

Lisätiedot

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN HUIPPULAADUKAS OPISKELU JA TUTKIMUS OPPIMISEN ILO JA HALU YLIOPISTOJEN RESURSSIEN PARANTAMINEN PARASTA SUOMELLE TEKin

Lisätiedot

Maaseutuverkostoyksikön vuodet 2007 2013 Mitä on opittu? Päivi Kujala Maaseutuverkostoyksikön johtaja Naantali 5.5.2014 Verkosto- ja hankeseminaari

Maaseutuverkostoyksikön vuodet 2007 2013 Mitä on opittu? Päivi Kujala Maaseutuverkostoyksikön johtaja Naantali 5.5.2014 Verkosto- ja hankeseminaari Maaseutuverkostoyksikön vuodet 2007 2013 Mitä on opittu? Päivi Kujala Maaseutuverkostoyksikön johtaja Naantali 5.5.2014 Verkosto- ja hankeseminaari VIESTII KOULUTTAA KERÄÄ JA LEVITTÄÄ HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan KAUPUNKISTRATEGIA 2025 Kohdataan Alavudella Hyvää ja kaunista Homma hoidetaan UUTEEN KAUPUNKIIN VALMISTAUTUMINEN Alavudella on pitkään tehty strategista suunnittelutyötä kehittämisohjelmia laatimalla.

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025 n kunta Viestintäpolitiikka 2025 Kunnanhallitus 25.6.2012 Viestinnän tavoitteet Viestinnän tavoitteena on omalta osaltaan tukea kuntastrategiassa 2025 määritellyn tahtotilamme saavuttamista ja arvojemme

Lisätiedot

Yhteistyötä laadun vuoksi

Yhteistyötä laadun vuoksi Yhteistyötä laadun vuoksi laatutoimijoiden tapaaminen 13.9.2012, Laurea-amk Kehitysinsinööri rja Sinkko / tekniikan ja liikenteen toimiala Laatu ja kestävä kehitys? Sisältö Järjestäjän esille nostamat

Lisätiedot

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF)

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF) Kuvallinen aloitussivu, kuvan koko 230 x 68 mm Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF) Parasta on muutos kirjastopalveluiden avoin tulevaisuus seminaari 28.20.2016 31.10.2016

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA Kaustinen on Sinun KUNTASTRATEGIA 2018-2025 Valokuva: Risto Savolainen Mikä on kuntastrategiamme tarkoitus? YHDESSÄ KILPAILUKYKYISTÄ KAUSTISTA RAKENTAMASSA Strategisen suunnittelun avulla pyritään parantamaan

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

Kankaanpää Äly, taide ja hyvinvointi asuvat meillä. Kaupunkistrategia

Kankaanpää Äly, taide ja hyvinvointi asuvat meillä. Kaupunkistrategia Kankaanpää 2025 Äly, taide ja hyvinvointi asuvat meillä Kaupunkistrategia 8.12.2016 Strategiset, ohjaavat roolivalinnat vuoteen 2025 Kankaanpää tunnettu ja näkyvä kaupunki Kankaanpää - Mahdollisuuksien

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta ja tapa toimia. Yhdessä tekemisen kulttuuri ja korkea osaaminen

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYY tekee Turun yliopistosta parhaan mahdollisen paikan opiskella, opiskelijoista hyvinvoivia ja opiskeluajasta ikimuistoisen. VISIO Ihanteiden TYY on opiskelijoiden avoin ja

Lisätiedot

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 ammattkoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus Helsinki 3.9.2015 Ylijohtaja Mika Tammilehto, opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Yritysvastuu ja etiikka -kurssi Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulu Asmo Kalpala

Yritysvastuu ja etiikka -kurssi Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulu Asmo Kalpala -kurssi Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulu 12.4.2017 Asmo Kalpala Vastuullisuus on sydämen sivistystä, tietoa ja tahtoa tuottaa hyvää. Kysymys: Oletteko valinneet kaupalliset opinnot vaikuttaaksenne maailmaan?

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

TREY. Tampereen ylioppilaskunta. Strategia Hyväksytty Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TREY. Tampereen ylioppilaskunta. Strategia Hyväksytty Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa TREY Tampereen ylioppilaskunta Strategia 2019-2022 Hyväksytty Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 6.11.2018. Strategian visuaalinen esitysasu ylioppilaskunnan brändin mukaisesti tulossa

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Ota yhteyttä. Villa Andante. Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi ESPOONLAHDEN LIITTYMÄ NÖYKKIÖNKATU

Ota yhteyttä. Villa Andante. Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi ESPOONLAHDEN LIITTYMÄ NÖYKKIÖNKATU Villa Andante LÄNSIVÄYLÄ Tiiliskiventie Ruukintie Kattilantanhua Kattilalaaksonkatu Tyskaksentie Villa Andante Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi NÖYKKIÖNKATU ESPOONLAHDEN

Lisätiedot

Leader! http://leadersuomi.fi/

Leader! http://leadersuomi.fi/ Leader! http://leadersuomi.fi/ Leader Karhuseutu perustettu 1997 jäseniä yli 200 4 työntekijää toimisto Porissa hallitus 1+9 alueellinen edustus kolmikanta Ohjelmakausi 2007-2013 194 rahoitettua hanketta

Lisätiedot

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 1 Palokuntien toimintaohjelma tähtää elinvoimaisen, houkuttelevan ja laadukkaan palokuntatoiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen.

Lisätiedot

Savilahden kampus. Rehtori Veli-Matti Tolppi.

Savilahden kampus. Rehtori Veli-Matti Tolppi. Savilahden kampus Rehtori Veli-Matti Tolppi Savilahden kampusvisio vuodelta 2008 Savilahden kampusalue on tulevaisuudessa Euroopan johtava terveyden, ympäristötieteiden, hyvinvointiosaamisen, teknologian

Lisätiedot

Kittilä puhdasta kultaa. Kittilän kuntastrategia Kittilän kunnanvaltuusto

Kittilä puhdasta kultaa. Kittilän kuntastrategia Kittilän kunnanvaltuusto Kittilä puhdasta kultaa Kittilän kuntastrategia Kittilän kunnanvaltuusto 20.8.2018 Kittilän kuntastrategia Kittilän kunnanvaltuusto hyväksyi Kittilän kuntastrategian 20.8.2018 Kyseessä on kunnan ensimmäinen,

Lisätiedot

Työpaja: Mitkä ovat korkeakoulujen ja SYK:n toiminnan kannalta kiinnostavia kestävän kehityksen asioita?

Työpaja: Mitkä ovat korkeakoulujen ja SYK:n toiminnan kannalta kiinnostavia kestävän kehityksen asioita? Työpaja: Mitkä ovat korkeakoulujen ja SYK:n toiminnan kannalta kiinnostavia kestävän kehityksen asioita? 1 Mietimme asiat ja täytimme niillä tärkeyden ja toteutettavuuden nelikentän Tärkeää tai asialla

Lisätiedot

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23) Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia

Lisätiedot

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus STRATEGIA -2020 JOHDANTO Strategia luo suuntaviivat toiminnalle ja opastaa opiskelijakuntaa paikallisessa (LUC2020) ja valtakunnallisessa toimintaympäristön muutoksessa. Strategian tavoite on löytää ratkaisuja

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2014 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Sisällys Teemavuosi 2014 Tavoite 1: Nollataan talous

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO 1.8.2012 1 Visio ja toiminta ajatus Tampereen teknillinen lukio on Suomessa ainutlaatuinen yleissivistävä oppilaitos, jossa painotuksena ovat matematiikka ja tekniikka sekä

Lisätiedot