TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019 Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmaa toteutetaan koko Suomessa, pl. Ahvenanmaa, jolla on oma ohjelma. Euroopan komissio on hyväksynyt Suomen rakennerahasto-ohjelman 11.12.2014 sekä ohjelmanmuutokset 24.5.2016 ja 14.12.2017. Suomen rakennerahasto-ohjelmalla tavoitellaan uuden liiketoiminnan syntyä, yritysten kasvua ja kansainvälistymistä, innovaatio- ja osaamispohjan laajentamista, uusiutuvan energian laajempaa hyödyntämistä, nuorten ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä, työn tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kasvua, koulutuksen ja koulutuspalvelujen parantumista sekä syrjäytymisen ehkäisyä. Suomen rakennerahasto-ohjelman tavoitteet Rakennerahasto-ohjelman tavoitteena on tukea pk-yritysten kilpailukykyä ja parantaa työllisyyttä, sekä lisätä alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta. Ohjelmakauden keskeiset ydinindikaattorit ovat seuraavat: Uudet yritykset 1 170 Uudet työpaikat 12 310 Uudet t&k -työpaikat 1 330 Tutkimus ja kehittämisinstituutioiden vetämiin hankkeisiin osallistuvat 7 900 yritykset Vähähiilisyyttä edistävien yritysten lukumäärä 2 065 Työttömät ja työelämän ulkopuolelta tulevat alle 30-vuotiaat osallistujat 26 000 Koulutustoimenpiteissä: perusasteen suorittaneet osallistujat 28 200 Osallisuutta vahvistavissa toimenpiteissä: pitkäaikaistyöttömät 11 250 Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoituskehykset Ohjelma-asiakirja määrittelee ohjelmakauden vuosittaiset kehykset ja jokaisen toimintalinjan rahoituskehykset ohjelmakaudella yhteensä. Kansallisesti Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoitus on jaettu edelleen alueellisiin osuuksiin, valtakunnallisiin teemoihin ja kestävään kaupunkikehittämiseen. Rakennerahasto-ohjelman erityistavoitteista vähähiilisyyteen on sovittu käytettävän ohjelmakaudella 25 % EAKR-rahoituksesta. Komissio edellyttää -rahoituksesta suunnattavaksi 20 % sosiaalisen osallisuuden edistämiseen ja köyhyyden ja syrjinnän torjuntaan.
2 Rakennerahasto-ohjelman koko ohjelmakauden 2014 2020 indikatiivinen EU-rahoitus ja kansallinen rahoitus (valtio + kunta + muu julkinen) tavoitteittain on seuraava: Toimintalinja Rahasto EU-rahoitus Kansallinen rahoitus 1. Pk-yritystoiminnan kilpailukyky 69 325 385 69 325 385 251 954 624 251 954 624 EAKR 2. Uusimman tiedon ja osaamisen 307 582 382 307 582 382 tuottaminen ja hyödyntä- minen EAKR 117 186 950 117 186 950 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus 235 084 733 235 084 733 4. Koulutus, ammattitaito ja 165 059 494 165 059 494 elinikäinen oppiminen 5. Sosiaalinen osallisuus ja 100 036 057 100 036 057 köyhyyden torjunta 6. Tekninen tuki EAKR 23 604 330 23 604 330 7. Tekninen tuki 15 380 646 15 380 646 1 285 214 601 1 285 214 601 Kursiivilla vähähiiliseen talouteen siirtymisen tukemiseen suunnattava rahoitus. Alueelliset osiot Alueiden rahoitus muodostuu Itä- ja Pohjois-Suomen sekä Etelä- ja Länsi-Suomen rahoituksesta. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksen 28.5.2014 mukaan Itä- ja Pohjois-Suomen osuus on 70,6 %, Etelä- ja Länsi-Suomen osuus 28,9 % ja Ahvenanmaan 0,45 %. Alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain (7/2014) 33 :n mukaan maakunnan liiton johdolla valmistellaan joka toinen vuosi maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma maakunnan yhteistyöryhmän hyväksyttäväksi. Toimeenpanosuunnitelma valmistellaan yhteistyössä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskus) ja muiden valtion viranomaisten, kuntien ja muiden ohjelman toteuttamiseen osallistuvien tahojen kanssa. Alueiden kehittämisen ja rakennerahasto-ohjelmien hallinnoinnista annetun valtioneuvoston asetuksen (356/2014) 10 :n mukaan toimeenpanosuunnitelmaan liittyy rahoitussuunnitelma, joka sisältää arviot kansallisen, EU:n ja valtion vastinrahan rahoitusosuuksista sekä arviot kuntien ja muiden julkisyhteisöjen rahoitusosuuksista. EU:n ja sitä vastaavan valtion rahoitusosuuksien arviot tehdään hallintoviranomaisen ohjeistuksen mukaisesti seuraavan varainhoitovuoden jakoa ja sitä seuraavan vuoden talousarvioehdotusta koskevia neuvotteluja varten. Valtakunnalliset teemat Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallisessa toiminnassa toteutetaan ministeriöiden valitsemia valtakunnallisia, strategisia teemoja. Valtakunnallisia teemoja toteutetaan sekä EAKR:n että :n toimintalinjoilla. :n valtakunnallisten teemojen toteuttajina ovat työ- ja elinkeinoministeriö, opetusja kulttuuriministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö. Työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön teemoja toteuttavat rakennerahasto-ely-keskukset,
3 joille valtuudet jaetaan. Työ- ja elinkeinoministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat sopineet hallinnonalojen ja ELY-keskusten välisestä jaosta koko ohjelmakaudeksi. Sosiaali- ja terveysministeriö hallinnoi ja rahoittaa hankkeet suoraan ministeriöstä. EAKR:ssä Uudenmaan liiton rahoittama Kansainvälisistä osaajista kasvua -hankekokonaisuus toteutetaan valtakunnallisesti. Kestävä kaupunkikehittäminen Kestävää kaupunkikehittämistä toteutetaan rakennerahasto-ohjelmassa yhdennetyn alueellisen strategian -6AIKA Avoimet ja älykkäät palvelut mukaisesti. Sen laatijoina ja toteuttajina ovat Suomen suurimmat kaupungit ns. kuutoskaupungit, Helsinki, Espoo, Vantaa, Oulu, Tampere ja Turku. Strategian teemat ovat avoin data ja rajapinnat, avoimet innovaatioalustat ja avoin osallisuus. EAKR-rahoitus koko ohjelmakaudella on 39 500 000 euroa. Valtion ja kaupunkien rahoitusosuus on samansuuruinen. Kestävän kaupunkikehittämisen teeman välittävä toimielin on Uudenmaan liitto, jolle myöntämisvaltuudet osoitetaan. Maakuntien yhteistyöryhmät päättävät toimintaan kohdennettavasta -rahoituksesta, joka sisältyy :n alueelliseen osuuteen ja johon kohdistuvat myöntämisvaltuudet osoitetaan Hämeen ELY-keskukselle. Vuoden 2019 varojen jako välittäville toimielimille Rakennerahasto-ohjelmien vuoden 2019 EU:n ja valtion rahoitusosuuksien menot on budjetoitu talousarviossa työ- ja elinkeinoministeriön pääluokkaan momentille 32.50.64 (EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin, arviomääräraha). Kaikkiaan valtuutta on yhteensä 668 811 000 euroa, josta rakennerahasto-ohjelman osuutta on yhteensä 641 292 000 euroa. Momentille on budjetoitu Suomen rakennerahasto-ohjelmaan käytettävän rahoituksen lisäksi Euroopan naapuruuden välineen rajayhteistyöosion (ENI CBC) valtion rahoitusosuutta 19 564 000 euroa sekä Vähävaraisten avun toimenpideohjelman 2014 2020 (FEAD) EU:n ja valtion rahoitusosuutta yhteensä 7 955 000 euroa. Näihin toimenpiteisiin kohdistuva rahoitus jaetaan myöhemmin valtioneuvoston tai työ- ja elinkeinoministeriön erillisillä päätöksillä. Vuoden 2020 myöntämisvaltuudet on ennakkobudjetoitu vuodelle 2019, joten vuoden 2019 talousarvio sisältää kahden vuoden myöntämisvaltuuksien osuudet. Ohjelmakauden viimeisen valtuusvuoden aikaistettu budjetointi tukee maakuntauudistuksen hallittua läpivientiä, mahdollistaa rahoituksen ennakoivaa käyttöä ja helpottaa ohjelmakauden sulkemistoimenpiteitä. Alueellisessa päätäntävallassa olevien alueellisten osioiden varojen jaosta ovat maakuntien liitot laatineet yhteystyössä ELY-keskusten kanssa vuoden 2019 rahoitussuunnitelmat. Maakunnille on toimitettu ohjelma-asiakirjan vuosikehysten ja valtion vuoden 2019 talousarvion mukaiset kulmaluvut. Esityksissä varojen suuntaaminen kohdentuu ohjelma-asiakirjan toimintalinjoittaisiin kehyksiin.
4 Vuoden 2019 valtuuksien jakoesitys rakennerahastotehtäviä hoitaville ELY-keskuksille ja maakuntien liitoille perustuu maakunnan yhteistyöryhmien maakuntaohjelmien toimeenpanosuunnitelmiin sisätyviin rahoitusesityksiin. Alueellisia EAKR-varoja esitetään jaettavaksi välittäville toimielimille yhteensä 358 463 000 euroa, joka sisältää myös kestävään kaupunkikehittämiseen varatut vuoden 2019 valtuudet, yhteensä 15 863 000 euroa. Ne jaetaan välittävänä toimielimenä toimivalle Uudenmaan liitolle. :n alueellisia varoja jaetaan rakennerahasto-ely-keskuksille yhteensä 187 531 000 euroa. Valtakunnallisten teemojen :n varat, yhteensä 23 031 000 euroa, jaetaan välittävinä toimieliminä toimiville rakennerahasto-ely-keskuksille. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan osuus vuoden 2019 osuudesta on 9 906 000 euroa ja opetus- ja kulttuuriministeriön osuus 13 125 000 euroa. OKM:n hankkeita toteutetaan Pohjois-Pohjanmaan ja Hämeen ELY-keskusten alueella. Sosiaali- ja terveysministeriö toimii itse hankkeiden välittävänä toimielimenä ja rahoittajana ja sille osoitetaan 12 316 000 euroa. Vuoden 2019 valtuuksien jakoesityksen valmistelussa on huomioitu vuoden 2018 lopussa tehty tilannekartoitus :n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien rahoitustilanteesta ja -aikataulusta. Vuoden 2019 talousarviossa budjetoidut ohjelmakauden viimeiset rahoitusosuudet tulee suunnata erityisesti sellaisiin toimenpiteisiin ja toimintalinjoihin, joilla varmistetaan ohjelmien täysimääräinen toteutus. Varojen käyttöä tulee suunnata rakennerahasto-ohjelman erityistavoitteiden ja määriteltyjen tulostavoitteiden ja erityisesti tuloskehykseen sisältyvien tavoitteiden mukaisesti. Varojen käyttöä tulee suunnata talous- ja työllisyyskehitystä edistävällä tavalla. EAKR-hankkeissa tulee kiinnittää huomioita erityisesti uusia t&k&i-työpaikkoja synnyttävän toiminnan aktivointiin. Lisäksi vähähiilisyyttä edistävien hankkeiden osuutta tulee lisätä. -hankkeissa tulee tehostaa toimenpiteitä, joilla vastataan osaavan työvoiman saatavuuden haasteisiin. Lisäksi esitetään, että valtioneuvosto oikeuttaisi työ- ja elinkeinoministeriön tarvittaessa tekemään vähäisiä muutoksia päätösehdotuksen mukaisiin alue- ja viranomaiskohtaisiin valtuuksiin rakennerahasto-ohjelman viimeisten toteutusvuosien aikana. Myöhemmin jaettavat valtuudet Valtioneuvosto on 12.6.2014 valtuuttanut työ- ja elinkeinoministeriön jakamaan vuoden 2019 teknisen tuen määrärahat, yhteensä 20 894 000 euroa, tuolloin päätetyn koko ohjelmakautta koskevan perusjaon mukaisesti. Nyt tehtävällä päätöksellä jätetään jakamatta valtakunnallisten teemojen -varoista 24 011 000 euroa ja EAKR-varoista 6 677 000 euroa, jotka jaetaan myöhemmin työ- ja elinkeinoministeriön päätöksillä teemojen etenemistilanteen perusteella. Nyt tehtävällä päätöksellä jätetään jakamatta EAKR:n alueellisen rahoituksen Business Finlandin 6 133 000 euron osuus. Ko. valtuudet voidaan jakaa Business Finlandille työja elinkeinoministeriön päätöksellä siinä vaiheessa, kun varojen käytön ehtojen mukainen neuvottelumenettely on saatu ko. välittävän toimielimen osalta päätökseen. Mikäli
5 neuvottelumenettelyä ei saada ohjelmakauden toteutuksen kannalta ajoissa päätökseen, tulee tarkasteltavaksi valtuuksien kohdentaminen muille välittäville toimielimille maakunnissa. Nyt tehtävällä päätöksellä jää jakamatta myös alueellisen osuuden valtion vastinrahaosuutta yhteensä 2 236 000 euroa, joka ohjelma-asiakirjan valtion ja kunnan rahoitusosuuksista johtuen on tässä vaiheessa ylimääräistä. Momentin 32.50.64 vuoden 2019 myöntämisvaltuuksien jakoesitys Suomen rakennerahasto-ohjelma EU + valtio milj. Alueellinen osio EAKR RR-ELY-keskuksille ja maakuntien liitoille 342,600 RR-ELY-keskuksille 187,531 Kestävä kaupunkikehittäminen, EAKR 15,863 Alueellinen osio yhteensä 545,994 Valtakunnalliset teemat 35,347 Valtakunnallinen toiminta yhteensä 35,347 Jaetaan nyt yhteensä 581,341 Jaetaan myöhemmin Tekninen tuki, TEM:n päätös 20,894 :n valtakunnalliset teemat, TEM:n päätös 24,011 EAKR:n valtakunnalliset teemat, TEM:n päätös 6,677 EAKR:n alueellisen rahoituksen Business Finlandin osuus, TEM:n päätös 6,133 Alueellisen osion ylimääräinen valtion osuus, TEM:n päätös 2,236 Yhteensä 59,951 Muut ohjelmat Vähävaraisten avun toimenpideohjelma 2014 2020 (FEAD), TEM:n päätös 7,955 Eurooppalaisen naapuruuden välineen rajayhteistyöosio (ENI CBC), valtio 19,564 Muut ohjelmat yhteensä 27,519 YHTEENSÄ 668,811 TA 2019 momentti 32.50.64, budjetoitu yhteensä 668,811