VÄÄRÄJOEN VÄSTINKOSKEN KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI JA ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA

VÄÄRÄJOEN VÄSTINKOSKEN KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI JA ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma PROAGRIA KESKI-POHJANMAA RY:N KALATALOUSKESKUS EERO HAKALA 2013

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISKUVAUS... 3 2. MENETELMÄT... 4 3. KUNNOSTUSTEN YLEISET PERIAATTEET... 4 4.1. KUTUSORAIKKO... 4 4.1. POIKASALUEIDEN EDELLYTYKSET... 5 4. KOHTEEN KUVAUS JA ALUSTAVAT KUNNOSTUSSUOSITUKSET... 6 4.1. VÄSTINKOSKEN YLEISKUVAUS... 6 4.2. YLEISTÄ VÄSTINKOSKEN KUNNOSTUKSESTA... 7 4.3. VÄSTINKOSKEN KUNNOSTUSKOHTEET... 7 4.3.1. YLIN KOSKIMAINEN KYNNYS... 7 4.3.2. KYNNYSTEN VÄLISSÄ OLEVA TASAISEN VIRTAUKSEN ALUE ELI ISOMPIEN (AIKUISTEN) KALOJEN ELINALUE... 8 4.3.3. VÄSTINKOSKEN KUTUSORAIKKO... 9 4.3.4. VÄSTINKOSKEN PIENPOIKASALUEET... 10 4.3.5. ALAOSAN SUVANTO... 11 5. KOHTEEN KUNNOSTAMISEN KUSTANNUSARVIO JA TOTEUTUS... 12 LIITTEET... 13 Liite 1. Vesinäyteanalyysejä Vääräjoesta vuosilta 2007 2011... 13 Liite 2. Puroinventoinneissa käytetty maastolomake... 14 Liite 3. Pohjan kiviaineksen raekoon määrittelyssä käytetty Wenworthin kokoluokitus.. 15

3 1. YLEISKUVAUS Sievin kunnassa Kiiskilän kylän läpi virtaavan Vääräjoen yläosille on laadittu kalataloudellinen kunnostussuunnitelma (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, nyk. Pohjois.Pohjanmaan ELYkeskus). Suunnitelma-alueen ylin kunnostettava alue on Pikkuniitunkoski. Sen alapuolella olevat Västinkoski (kuva 1) ja Kuivakoski on jätetty kunnostussuunnittelun ulkopuolelle, koska ne ovat varsin pienialaisia ja ovat suunnitelman tekovaiheessa olleet vaikeakulkuisen taipaleen takana. Aloite kunnostussuunnitelman tekoon on tullut paikalliselta osakaskunnalta. Tämän työn tarkoituksena on perusnäkemyksen luominen Västinkoskella mahdollisesti toteutettavien pienimuotoisten kunnostustöiden suunnittelemiseksi. Tässä työssä ei käydä seikkaperäisesti läpi virtavesikunnostusten perusteita ja mahdollisten kunnostusten yksityiskodat mietitään maastossa kunnostustöiden edetessä. Työ on tehty VYYHTI-hankkeeseen kuuluvana selvityksenä. Kuva 1. Västinkosken sijainti Vääräjoessa (osoitettu mustalla). Vääräjoen tila on luokiteltu vesienhoidon suunnittelun yhteydessä tyydyttävän ja välttävän välille. Reisjärven Pitkäjärvestä alkuna saava Vääräjoki virtaa parikymmenkilometrisen alkutaipaleensa metsäisten ja turveperäisten alueiden keskellä Sievin Kiiskilään saakka. Suunnittelukohde sijaitsee tämän jakson alapäässä, pari kilometriä Torvenperän kylästä ylävirtaan (kuva 1). Joen vesi on voimakkaasti humuksen värjäämää (väriluku keskimäärin 200), lievästi hapanta (ph noin 6) ja

4 rehevähköä (P tot 30 µg/l ). Vuosien 2007 2011 vedenlaatutiedot on esitetty liitteen 1 taulukossa. Vääräjoen yläosaa on myös perattu useaan otteeseen uiton ja maankuivatuksen tarpeisiin. Aikaajoin humuksella kuormittunut ja melko hapan vesi ei todennäköisesti kuitenkaan ole ylikäymätön haitta Vääräjoessa istutusten ansiosta esiintyvälle taimen- ja harjuskannalle. Suurin este näiden kalojen kannan kasvamiselle lienee sopivien lisääntymis- ja poikasalueiden vähyys. Vääräjoen yläosien koskien kalaston muodostavat sähkökoekalastusten (Pöyry Environment Oy, 2009) perusteella ahven, hauki, made ja särki. Pahkakosken seudulle puolen kilometrin päähän Västinkoskesta alavirtaan istutetaan vuosittain myös niin sanottua onkikokoista kirjolohta. Vääräjoen yläosalla esiintyy jopa ravustettavia määriä jokirapua. Västinkosken vesialue on Sievin osakaskunnan hallinnassa ja koskialueen rannat ovat kolmen kiinteistön omistuksessa. Kaikki omistajat ovat suhtautuneet koskialueen mahdolliseen kunnostamiseen tähän mennessä saadun tiedon mukaan myönteisesti. 2. MENETELMÄT Suunnittelualueeseen tutustuttiin 16.9.2013. Maastokäynnin aikaan Vääräjoen vesitilanne vastasi normaalia kesän alivirtaamatilaa. Maastossa havainnot siirrettiin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Metsähallituksen Koillismaan puroinventoinneissa käyttämälle maastolomakkeelle (liite 2). Maastolomakkeelle merkittiin tietoja muun muassa pohjan laadusta, uoman monimuotoisuudesta, rantavyöhykkeen laadusta sekä mahdollisessa kunnostuksessa huomioitavista seikoista. Pohjan kiviaineksen raekoon määrittelyssä hyödynnettiin koski-inventoinneissa yleisesti käytettyä Wenworthin kokoluokitusta (liite 3). Suunnittelujakson pituuksia ei mitattu maastossa, mutta tämä voidaan tehdä jälkikäteen riittävällä tarkkuudella karttamittauksina. Myöhemmin mahdollisesti tarkennettavien tietojen avulla voidaan laskea esimerkiksi kunnostettavan alueen pinta-ala ja arvioida kunnostuksen kustannuksia. Kohteesta otettiin kymmenkunta kuvaa. Selvitykseen liitetyin kuvin ja kuvatekstein on pyritty havainnollistamaan maastossa syntyneitä ajatuksia mahdollisen kunnostusyön toteuttamiseksi. 3. KUNNOSTUSTEN YLEISET PERIAATTEET 3.1. Kutusoraikko Kutusoraikon sisällä on oltava virtausta riittävän happipitoisuuden ylläpitämiseksi (noin 250 650 cm/h; 7 mg O 2 /l), minkä vuoksi kalojen suosimat kutusoraikot sijoittuvat yleensä paikoille, joissa veden paine tunkee vettä luonnostaan soran sisään. Näitä ovat muun muassa koskien nousevat ja virtausta ahtauttavat niskat, kynnykset ja suisteet sekä suurten kivien vierukset. Myös veden syvyys ja soran raekoko vaikuttavat kalojen kutusoraikon valintaan (kuva 2). Esimerkiksi taimenen kutupesän rakenne on sellainen, että se edesauttaa veden vaihtumista mätitaskussa (kuva 3).

5 Kuva 2. Taimenen kutupaikan soveltuvuuden yleiskäyrät virrannopeuden, veden syvyyden ja kutusoran raekoon suhteen. 1.00=soveltuvin, suosituin; 0.00 = soveltumaton. Yhtenäinen viiva Louhen ja Mäki-Petäyksen (2003) ja katkoviiva Tammelan (2009) mukaisesti. Raekokoluokitus on taulukon 1 mukainen. (Louhi ja Mäki-Petäys 2003). Mätimunat ovat soraikossa keskimäärin 8 27 cm:n syvyydellä, ja yleensä sitä syvemmällä mitä kookkaampi kutunaaras on kyseessä. Esimerkiksi noin 35 cm:n pituinen tammukka sijoittaa mädin noin 10 cm:n syvyyteen ja 80 cm pitkä meritaimen noin 25 cm:n syvyyteen. Siirtymiset ja kulumiset huomioiden soraikoita ei siis ole syytä rakentaa 40 50 cm ohuemmiksi, mutta ei toisaalta merkittävästi vahvemmiksikaan. Kuva 3. Periaatteellinen rakennekuva taimenen kutupesästä (Louhi ja Mäki-Petäys 2003, mihin muokattu Crispin 2000 esittämistä tiedoista). 3.2. Poikasalueiden edellytykset Kesällä taimenen koskipoikaset ovat valohakuisia ja pyrkivät maksimoimaan energiansaannin eli havaitsemaan ja hyödyntämään tehokkaasti asentopaikkansa ohi virrassa kulkeutuvan ravinnon. Yksilöiden reviirikäyttäytyminen on selvää ja puron poikasmäärää rajoittavat voimakkaimmin kelvollisen ympäristön pinta-ala (koski-nivavirtaaman alueet) ja tarjolla olevan ravinnon määrä. Kesäinen elinympäristövalinta on voimakkaasti koon ja iän mukaan ohjautuvaa. Suuremmat ja vanhemmat (yli 15 cm) poikaset asuttavat syvempiä (noin 30 80 cm) ja virrannopeudeltaan

6 halutuimpia suhteellisen vuolaita paikkoja (enemmän ohikulkevaa ravintoa), nuorempien poikasten joutuessa väistymään matalampiin (n. 10 50 cm) ja usein hidasvirtaisempiin joen osiin, tavallisesti rannan tuntumaan. Kesällä taimenen suosima virtausnopeus on 10 50 cm/s, jolloin vaatimuksen täyttävä asentopaikka löytyy monimuotoisilla pohjilla kovemmankin pintavirtauksen paikoilla. Koskitaimenen paikanvalinta on talvella hieman epäselvää. Kaikki kokoluokat miehittävät jokseenkin samanlaisia olinpaikkoja, joissa veden virtausnopeus on pieni, eli alle 10 cm/s, ja pohjan rakenne on monimuotoinen painottuen karkeaan lohkarekokoon (taulukko 1). Syvyydellä ei näyttäisi olevan suurta merkitystä, kunhan vesi virtaa ja jäätymisestä ei ole haittaa. Monimuotoisilla ja riittävän karkeilla pohjilla (runsaasti läpimitaltaan vähintään 20 cm:n kerroksellista kivikkoa) tällaisia talvehtimispaikkoja löytyy pienpoikasille koskipaikoistakin. Jos pohjamateriaali on tarpeeksi kerroksellista, kivien väleihin mahtuvat poikaset näyttäisivät talvella selviävän myös pidempiaikaisen pohjajään alla. Yleensä kookkaat (yli 20 25 cm) poikaset, tai aikuiset tammukat, joutuvat hakeutumaan talveksi syviin ja hidasvirtaisiin puron osiin, koska eivät yksinkertaisesti mahdu koskikivikoiden välitiloihin. Taulukko 1. Esimerkkejä havaintoja talviaikaisen suojakivikon karkeudesta erikokoisilla lohen ja taimenen poikasilla Huuskon ja Kreivin (2004) kokoamien kirjallisuustietojen pohjalta. Poikasen koko tai ikä Pohjamateriaalin halkaisija cm 5-15 cm 11-41 kesän vanhat 16-19 (keskiarvo) vanhemmat 21-23 (keskiarvo) lohenpoikaset syksyllä 68-83% suojakivistä >20 cm; koko kasvaa kalan kasvaessa 4. KOHTEEN KUVAUS JA ALUSTAVAT KUNNOSTUSSUOSITUKSET 4.1. Västinkosken yleiskuvaus Västinkoski koostuu kahdesta kynnyksestä ja niiden välisestä tasavirtaisesta uomapätkästä. Kohteen pituus on noin 80 metriä ja uoman leveys 3 5 metriä. Molemmin puolin Västinkoskea on lampimainen uomalevennys. Alavirrasta katsoen kohteen oikea ranta on harvennettua 10 15 metriä korkeaa sekametsää ja vasen ranta hakattua, 2 4 metriä korkeaa, tiheää, osittain veden ylle kaartuvaa lehtipuupensaikkoa (kuva 4 a). Uoman kiviaines on isoa lohkarekoon (halkaisija 20 40 cm) kiveä ja joukossa on suuria, halkaisijaltaan reilusti yli metrin kokoisia lohkareita. Uoman vesisyvyys vaihtelee koskimaisten alueiden 30 70 cm:stä tasavirta-alueen yli metrin syvyisiin kohtiin. Veden peitossa olevat kivet ovat vesisammalen peittämiä. Alue olisi kunnostettuna erittäin hyvää aikuisten taimenien syönnös- ja isompien poikasten (yli 15 cm) elinaluetta sekä vähäisemmässä määrin kutu- ja pienpoikasaluetta.

7 a. b. Kuva 4. Sekametsän ja lehtipuupensaikon reunustama Västinkoski koostuu kahdesta koskikynnyksestä ja niiden välisestä tasaisen virran alueesta (a). Kosken ylä- ja alapuolella on lampimainen jokilevennys. Yläpuolisen lammen rantaan on rakennettu nuotiopaikka (b). 4.2. Yleistä Västinkosken kunnostuksesta Kunnostuksissa monimuotoisen ja huokoisen pohjapinta-alan, jossa virrannopeus on korkeintaan 50 cm/s ja syvyys noin 15 80 cm tulisi kasvaa selkeästi nykyisestä ali- ja keskivirtaamilla. Tutkimustulosten perusteella (esim. Jutila ym.1994, Iijoen selvitykset) paras istutettujen taimenten lukumäärää ja biomassaa koskissa lisännyt kunnostusmenetelmä on kynnystäminen kerroksellisella kiviaineksella koko virtaaman leveydeltä. Todennäköisesti tämä menetelmä luo pinta-alaa kohden tehokkaimmin monipuolista ympäristöä niin poikasille kuin varttuneille kaloille, koska kivien väleihin jää enemmän tilaa ja samalla syvyys- ja virrannopeusvaihtelut lisääntyvät. Koskessa olevaa kasvillisuutta on pyrittävä säilyttämään, mutta niiden lomitse virtaavan veden määrää tulee lisätä sopivin virranohjaimin ja leikkauksin. Tavoitteena on ravintoa ja suojaa tarjoavan virran ja reunakasvillisuuden raja-alueen lisääntyminen koskialueella. 4.3. Västinkosken kunnostuskohteet 4.3.1. Ylin koskimainen kynnys Kosken niskaosa muodostuu karkeista lohkarekoon kivistä ja halkaisijaltaan 20 50 cm kiviaines on siirrelty pääosin virran sivuun. Pääosa virtauksesta ohjautuu uoman keskelle ja uoman reuna-alueet jäävät alivirtaamakausina kuiville.

8 a. b. Kuva 5. Västinkosken yläosaa voisi kynnystää voimakkaammin, jolloin vähemmän virtaaman aikanakin vettä saataisiin leveämmälle alalle (a). Kynnystykseen käytettävää kivimateriaalia löytyy kosken reunamilta riittävästi ja samalla syntyy ranta-alueille kaloille enemmän elinalueita tarjoavia pohjien syvyysvaihteluita (b). Kunnostussuositus: Kosken yläosan kynnystä muotoillaan siten, että jakson pudotuskorkeutta saadaan vähän (alivirtaamakausina 5 10 cm) kasvamaan, jolloin kynnyksen alapuolella olevat rannan läheiset suoja-alueet ovat pienten taimenenpoikasten (ks. pienpoikasten elinympäristökunnostusten periaatteet jäljempänä) hyödynnettävissä myös vähävetisinä kausina (kuvat 5a ja 5b). Samalla saadaan lisää suojapaikkoja myös ravulle. Samat kunnostustoimet on syytä tehdä alapuoliselle koskikynnykselle. Pysyviin veden nostoihin liittyvät toimet vaativat yleensä vesilain mukaisen luvan ja siksi luvantarve on syytä selvittää ympäristöviranomaiselta ennen kunnostustoimiin ryhtymistä. 4.3.2. Kynnysten välissä oleva tasaisen virtauksen alue eli isompien (aikuisten) kalojen elinalue Västinkosken pienialaiset koskisuvannot ovat jo nykyisellään riittävän syviä (yli 1 m) aikuisille kaloille ja koskialueen ylä- sekä alapuolella on laajahko suvanto, jotka tarjoavat talvehtimisalueita sekä poikasten että aikuisten kalojen tarpeisiin. Suurempien kalojen elinaluevalikoimaa voidaan parantaa siirtelemällä syvemmän nivavirtaaman alueelle harvakseltaan uoman reunoille nosteltuja lohkarekoon (halkaisija 50 100 cm) kiviä ja turvaamalla liekopuun (rungon halkaisija yli 10 cm) luontainen muodostuminen sekä rantavarjostus.

9 Kuva 6. Västinkosken koskikynnysten välissä oleva tasavirtaista ja syvää uomaa voisi monipuolistaa siirtelemällä joen reunoilla olvia kivenjärkäleitä keskemmälle. Jokeen jo suistunut tai kaatuva puuaines saisi lahota paikalleen. Kunnostussuositus: Koskikynnysten välissä olevan tasavirtaisen jakson ilmettä monipuolistetaan siirtämällä uoman laidoilla olevia lohkarekoon kiviä harkiten keskemmälle jokea (kuva 6). Kivet sijoitetaan siten että ne eivät pääsääntöisesti ulotu juurikaan veden pinnan yläpuolelle. Rantapuuston annetaan järeytyä luontaisesti ja kaatua uomaan lahoavaksi liekopuuksi vesiympäristön monimuotoisuutta lisäämään. 4.3.3. Västinkosken kutusoraikko Alemman kosken niskalla on kolme suurta kiveä, joiden väliin ylävirrasta katsoen oikean rannan tuntumaan voitaisiin rakentaa 1 2 pienialaista (yhteisala 2 3 neliömetrin luokkaa) soraikkoa (kuva 7a). Soraikon pinta-ala on syytä tässä kohteessa pitää pienenä (noin 2 3 m 2 ), ja sijoitus sellainen etteivät soraikolle suojaa tarjoavat rakenteet (kivet, rantapenkan puusto) jää hyödyntämättä. Soraikoilla virtausta kiihdyttävät ja suojaa antavat lohkarekivet ulotuttavat vain hieman pinnan yläpuolelle, jolloin ne eivät rajoita virtaaman poikkipinta-alaa tulva-aikana eivätkä siten lisää soran huuhtoutumisriskiä. Rantapuuston tulisi antaa järeytyä luontaisesti ja kaatua täälläkin uomaan lahoavaksi liekopuuksi uoman monimuotoisuutta lisäämään (kuva 7b).

10 a. b. Kuva 7. Västinkosken alemman koskikynnyksen niskalla on kolme suurta kiveä, joiden väliin voisi ajatella rakennettavan sorastamalla kutualueen (a). Kosken oikealla rannalla on tiheähköä pensaikkoa, joka järeytyessään tarjoaisi sekä suojaa että jokeen kaatuneena liekopuuna uomavaihtelua (b). Kunnostussuositus: Veden syvyyden on oltava soraikon päällä 20 80 cm ja paikassa kiihtyvä virran nopeus 15 50 cm/s, mutta tulvavirtaaman nopeus ei saa kutusoraikolla nousta yli 1 m/s. Tässä tapauksessa soraikko on hyvä sijoittaa ylävirrasta katsoen oikean rannanrannan tuntumaan sivuun tulva-aikaisesta päävirrasta. Taimenet suosivat muutoinkin rannan läheisiä, puuston suojaamia lisääntymisalueita Käytettävä sorakentän vahvuus tulee olla noin 30 50 cm. Materiaalina käytetään halkaisijaltaan 16 64 mm soraa, jossa rakeen keskikoko painottuu kohteen todennäköisten emotaimenten koon (tammukkakoko, emot 20 40 cm) mukaan selvästi hienompaan, eli noin 2 cm:n jakeeseen. Kutusoraa tarvitaan arviolta vajaan kuution verran. 4.3.4. Västinkosken pienpoikasalueet Pienpoikasten elinalueet tavataan rakentaa kutusoraikkojen välittömään yhteyteen, eli Västinkoskessa alimpaan koskimaiseen osaan ja virtauskynnysten välisille ranta-alueille. Pienpoikasalueilla kivikoiden huokostilavuus eli kivien välisten rakojen suuruus on nykyisellään silmin nähden vähäinen, ja siksi on tarpeen rakentaa halkaisijaltaan 15 50 cm kiviaineksesta alueita joko riuttamaisesti veden virtaussuuntaan, kynnystäen virtausta vastaan tai väljentäen kivikkoa poistamalla harkitusti ranta-alueelle päävirrasta siirrettyjä kiviä keskemmälle uomaa. Välitilaa korvaavana ja ravintoa tarjoavana ympäristötekijänä toimiva runsas vesisammalkasvillisuus pitää pyrkiä säilyttämään kivien siirtelyn yhteydessä.

11 a. b. Kuva 8 a ja b. Västinkosken alemman koskikynnyksen rannoilla olevia lohkekarekoon kiviä voitaisiin siirtää keskemmälle uomaa ja kynnyksen muotoiluun siten, että rannan läheisyyteen saataisiin lisää vapaan veden alueita. Kunnostussuositus: Käytettävän kiven tulee olla pyöristymätöntä, joten tarvittavaa kivimateriaalia löytyy kohteista. Uoman reunoille ilmeisesti raivattua lohkarekoon kiviainesta voidaan siirrellä takaisin keskemmälle uomaa sekä käyttää kynnyksiin siten, että joen päälle kaartuvien pensaiden suojaamat reuna-alueet saadaan vähäisillä virtaamilla kalojen ja rapujen käyttöön (kuvat 6, 8a ja b). Poikaskivikoiden olisi säilyttävä pääosin vedenalaisina, jotta ei vähennettäisi pienpoikasalueiden tuottavaa pinta-alaa ja jotta alueet tarjoaisivat elintilaa talviajaksi. Tämän toteutumisen arvioimiseksi on oleellista, että kunnostustyöt tehdään alivirtaamakaudella. 4.3.5. Alaosan suvanto Västinkoski päättyy toista sataa metriä pitkään ja parhaimmillaan kymmenkunta metriä leveään syvähköön suvantoon (kuva 9), joka tarjoaa oivallisen elin- ja talvehtimisalueen niin ravuille kuin kaloillekin.

12. Kuva 9. Västinkosken alapuolella oleva suvanto tarjoaa erinomaisen suoja- ja talvehtimisalueen isommille kaloille sekä talvehtimisalueen muun muassa ravuille. Kunnostussuositus: Suvannon kunnostamiseen ei ole tarvetta. Suotavaa olisi, että joen rantapuuston annetaan vankistua ja vältetään rantaviivaan ulottuvia hakkuita. Tarvittaessa esimerkiksi kalastamisen helpottamiseksi rantojen pusikoita voidaan kuitenkin harkiten raivata. 5. KOHTEEN KUNNOSTAMISEN KUSTANNUSARVIO JA TOTEUTUS Kohteen kunnostamisen kustannusten taso riippuu paljolti siitä, käytetäänkö kunnostuksessa konetyötä vai toteutetaanko hanke ihmisvoimin ja talkootyönä. Konetyönä toteutettaessa suunnitelman toteutuskustannukset ovat noin 2000 euron luokkaa. Summa sisältää konetyötä noin 6 tuntia (hinta siirtoineen noin 1200 ), palkkakulut suunnitteluun ja valvontaan (noin 800 ), kutusoraa 2 m 3 (kuljetuksineen noin 100 ) sekä muita kuluja (200 ). Kulut vastaavat osapuilleen luokkaa 20 / jokimetri, mikä on normaali hinta vastaavissa töissä. Hanke voidaan toteuttaa myös talkootöinä, kiviä ja soraan käsin siirrellen, jolloin 10 5hengen talkooporukalla kunnostukseen voi arvioida kuluvan 2 3 talkoopäivää. Hankkeen toteuttam inen tulisi siten maksamaan arviolta noin puolet konetyön kustannuksista. Suunnittelualueen vesisyvyys on alivirtaamakausinakin siinä määrin syvä (0,5 1 m), että ainakin kiviensiirtelytyö on tarkoituk - senmukaisinta suorittaa konetyönä. Tehdään hankkeen työt koneella tai käsin, pitää sen toteuttamisen luvanvaraisuus tarkistaa oman alueen ELY-keskukselta.

13 LIITTEET LIITE 1. Vesinäyteanalyysejä Vääräjoesta 2007 2011 (lähde: Ympäristö- ja paikkatietopalvelu OIVA, Hertta-tietokanta). Takkuoja, yp 2011 07 6,5 21 100 47 900 80 3800 28 Takkuoja, yp 2011 05 6,2 11 33 8,3 660 9,3 1600 32 Takkuoja, yp 2010 09 6,4 0.92 51 920 5 3500 34 Takkuoja, yp 2010 08 6,9 0,88 48 880 35 3500 24 Takkuoja, yp 2010 05 5,8 0,81 33 810 30 2100 59 Takkuoja, yp 2010 03 6,6 0,76 24 760 43 2600 20 Takkuoja, yp 2008 09 6,3 3,8 34 14 830 21 3000 35 Takkuoja, yp 2008 07 5,3 10 63 27 1200 6 2100 59 Toivolankoski 2009 10 6,4 3,5 180 2,6 2 26 5 750 13 2100 23 Toivolankoski 2009 09 6,4 3,4 150 2,9 1,6 32 7 760 38 2200 25 Toivolankoski 2009 05 5,6 2,4 230 3,9 3,3 32 6 450 51 1900 36 Toivolankoski 2009 01 6 3,7 230 1,6 1,6 33 930 1900 30 Niittylä 2007 09 5,9 L 1,0 23 6 670 13 2400 38 Niittylä 2007 07 6,2 4,8 41,6 5 860 21 2100 34,4 Näytteenottopaikka, Vääräjoki Näyteajankohta ph Johtokyky, ms/m Väri mg Pt/l Sam. FTU Kiintoaine, mg/l P µg/l PO 4 -P, µg/l N µg/l NH 4 -N, µg/l Fe µg/l COD Mn, mg/l Vesinäyteanalyysejä Vääräjoesta 2007-2011 (Lähde: Hertta tietokanta)

LIITE 2. Puroinventoinneissa käytetty maastolomake. 14

15 LIITE 3. Pohjan kiviaineksen raekoon määrittelyssä käytetty Wenworthin kokoluokitus. Luokkiin sisältyvän aineksen yleisnimitykset on esitetty hieman eri tavoin taulukoissa 1 ja 2. Taulukko 1. luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 läpimitta mm 0.07 2 8 16 32 64 128 256 512 1m nimike HIEKKA SORA KIVET LOHKAREET KALLIO Taulukko 2.