Kala- ja vesimonisteita nro 45. Toimittanut Sauli Vatanen & Ari Haikonen

Kala- ja vesimonisteita nro 45 Toimittanut Sauli Vatanen & Ari Haikonen Vuosaaren sataman ja voimalaitosten vesistö- ja kalataloustarkkailu vuonna 21

KUVAILULEHTI Julkaisija: Kala- ja vesitutkimus Oy Julkaisuaika: Huhtikuu 211 Toimittajat: Sauli Vatanen ja Ari Haikonen Kirjoittajat: Anneli Heitto, Ari Haikonen, Karoliina Ilmarinen, Antti Lindfors, Mikko Kiirikki, Panu Oulasvirta ja Sauli Vatanen Käännökset (ruotsi ja englanti): Kim Jaatinen Julkaisun nimi: Vuosaaren sataman ja voimalaitosten vesistö- ja kalataloustarkkailu vuonna 21 Toimeksiantaja: Helsingin Satama ja Helsingin Energia Sarjan nimi ja numero: Kala- ja vesimonisteita nro 45 Sivumäärä: 49 s. + 6 liitettä.

Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 VUOSAAREN SATAMAN TOIMINTA JA KÄYTTÖ VUONNA 21... 2 3 VUOSAAREN VOIMALAITOSTEN TOIMINTA JA KUORMITUS VUONNA 21... 3 4 VESISTÖTARKKAILU... 4 4.1 VESINÄYTTEENOTTO... 4 4.1.1 Veden laadun seuranta... 4 4.1.2 Veden OT-pitoisuus... 12 4.2 SAMEUSMITTAUKSET... 12 4.2.1 Veden sameus kesällä 21... 12 4.2.2 Tulokset ja johtopäätökset... 13 4.3 SEDIMENTTINÄYTTEENOTTO... 17 4.4 VESIKASVILLISUUDEN SUKELLUSLINJAT... 19 4.4.1 Tutkimusalue ja menetelmät... 19 4.4.2 Tulokset... 21 4.4.3 Tulosten tarkastelu... 25 4.4.4 Yhteenveto ja johtopäätökset... 27 5 KALATALOUSTARKKAILU... 28 5.1 SILAKAN KUTUTARKKAILU... 28 5.1.1 Tutkimusalue ja menetelmät... 28 5.1.2 Tulokset... 3 5.1.3 Tulosten tarkastelu... 32 5.2 POIKASNUOTTAUS... 33 5.2.1 Aineistot ja menetelmät... 33 5.2.2 Tulokset... 33 5.2.3 Pohdiskelua... 37 6 AJATUKSIA TARKKAILUN JATKOSTA... 38 7 YHTEENVETO... 4 8 SAMMANDRAG... 42 9 SUMMARY... 44 Liite 1. Vuosaaren voimalaitoksen päästöt vuonna 21. Liite 2. Vesinäytteiden analyysitulokset vuonna 21. Liite 3. Veden OT-yhdisteiden pitoisuudet vuonna 21. Liite 4. Sedimenttinäytteiden analyysitulokset vuonna 21. Liite 5. Vesikasvien lajilista tieteellisine nimineen. Liite 6. Kasvillisuuslinjojen tulokset vuonna 21.

1 JOHDANTO Vuosaaren sataman toiminta käynnistyi 24.11.28. Samalla vesistö- ja kalataloustarkkailussa siirryttiin rakentamisenaikaisesta seurannasta käytönaikaiseen seurantaan. Käytönaikaiseen seurantaan siirtymisen yhteydessä Vuosaaren sataman ja Helsingin Energian Vuosaaren voimalaitosten tarkkailut yhdistettiin (Piispanen & Vatanen 29). Vuoden 29 vesistö- ja kalataloustarkkailua koskeva vuosiraportti ilmestyi keväällä 21 (Vatanen & Haikonen 21). Merkittävimmät Vuosaaren sataman käytön aiheuttamat potentiaaliset vesistövaikutukset ovat alusten potkurivirtausten aiheuttama pohja-aineksen resuspensio ja alusten liikkumisen aiheuttamat vesimassojen liikkeet, joilla voi olla vaikutuksia lähinnä rantavyöhykkeiden ekosysteemiin (Piispanen & Vatanen 29). Väylällä liikkuvien alusten aiheuttamista veden korkeus ja virtausmuutoksista on tehty erillinen selvitys (Paukkeri 21). Satama-alueen sade- ja hulevesien sekä lumen mukana vesistöön joutuu jonkin verran lähinnä kiintoainetta. Työkoneiden ja alusten ilmapäästöistä osa päätyy laskeumana vesistöön joko suoraan tai satama-alueen sade- ja hulevesien sekä lumen mukana. Helsingin Energian voimalaitosten potentiaaliset vesistövaikutukset liittyvät Kalkkisaarenselältä sataman aallonmurtajan kaakkoispuolelta otettavan ja voimalaitoksissa lämmenneen jäähdytysveden palauttamisesta mereen (Piispanen & Vatanen 29). Vuonna 21 vesistötarkkailuun sisältyivät vesi- ja sedimenttinäytteenotto, sameuskartoitukset heinä- ja elokuussa, sekä kasvillisuusseuranta sukelluslinjoilla. Kalataloustarkkailussa puolestaan seurattiin silakan kutua ja poikasmääriä sataman ympäristössä. 2 VUOSAAREN SATAMAN TOIMINTA JA KÄYTTÖ VUONNA 21 Vuosaaren sataman toiminnasta vastaa Helsingin Satama. Vastaavasti satamaan johtavan meriväylän ylläpidosta vastaa Liikenneviraston väylänpito-osasto (ent. Merenkulkulaitos). Sataman vesiliikennealueen haraussyvyys on pääosin 12,5 m (MW) ja itäisellä vesiliikennealueella 1,5 m (MW). Vuosaaren Sataman tilastojen mukaan vuonna 29 satamassa kävi 3 1 alusta, mikä vastaa keskimäärin 8,3 aluskäyntiä vuorokaudessa. Vuonna 21 aluskäyntejä oli hieman vähemmän, yhteensä 2 742, eli keskimäärin 7,5 aluskäyntiä vuorokaudessa. Kalkkisaarenselällä väylän nopeusrajoitus on 17 km/h (Paukkeri 21). Sataman kiinteistöjätevedet ja laivoista vastaanotettavat jätevedet johdetaan Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä HSY:n jätevesiviemäriin ja edelleen Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle. Aluksista ei saa päästää mereen jätevettä, saastuttavaa ainetta tai muuta jätettä sataman vesiliikennealueella. Satama-alueen sade- ja hulevedet johdetaan sadevesiviemäröinnin kautta mereen. Sataman nostoalueilla on 34 suljettavaa sadevesiviemäriventtiiliä. Sataman eteläosassa on satamakeskuksen aluetta palveleva lumen mereenkippauspaikka. Helsingin Energian Vuosaaren voimalaitosten jäähdytysveden sitomaa lämpöenergiaa hyödynnetään talvisin satama-alueen sulanapidossa. Satama-altaaseen johdettavan jäähdytysveden sulanapitoteho ei ole yksin riittävä, vaan satama-altaaseen on rakennettu alusten liikkumista ja kiinnittymistä haittaavan jäätymisen ehkäisemiseksi ilmapulputusjärjestelmä. Yleistä satamatoimintaa on kuvattu yksityiskohtaisesti tarkkailuohjelmassa (Piispanen & Vatanen 29). Sataman käytön lisäksi satama-alueen lounais-osan välittömässä läheisyydessä tehtiin vuonna 21 myös vesistötöitä. Vuosaarenlahden Merikeskuksen rakentamiseen liittyen toteutettiin pienimuotoinen ruoppaus ja täyttötöitä. Kyseisiin vesistötöihin liittyen on valmistunut erillinen vesistötarkkailuraportti (Vatanen & Heitto 211). 2

3 VUOSAAREN VOIMALAITOSTEN TOIMINTA JA KUORMITUS VUONNA 21 Vuosaaren A-voimalaitos aloitti toimintansa vuonna 1991 ja B-voimalaitos vuonna 1998. Voimalaitokset toimivat maakaasulla. Vuosaaren voimalaitoksilta johdettiin vuonna 21 mereen jäähdytysvesiä, erilaisten vedenkäsittelyprosessien ja laboratorion neutraloituja ja selkeytettyjä jätevesiä sekä varapolttoaineena olevan kevyen polttoöljyn kalliovaraston vuotovesiä yhteensä 78,8 miljoonaa kuutiota. Suurin osa (99,98 %) jätevesistä oli jäähdytysvettä. Lämpöpäästö mereen oli 684 TJ ja hiilivetypäästö 16 kg (kuva 1). Laitosalueelta johdetaan mereen lisäksi sadevesiä sekä keräilyaltaan kautta kivihiilivaraston suoto- ja pintavalumavedet. 2 Vuosaari Virtaama 15 milj m 3 /v 1 5 22 23 24 25 26 27 28 29 21 vuosi Tj/v 35 3 25 2 15 1 5 5 4 Vuosaari Lämpöpäästö 22 23 24 25 26 27 28 29 21 vuosi Vuosaari Hiilivedyt kg/v 3 2 1 22 23 24 25 26 27 28 29 21 vuosi Kuva 1. Vuosaaren voimalaitosten vesistökuormitus 22 21. 3

Jäähdytysvedet, erilaiset prosessijätevedet ja B-voimalaitosalueen sadevedet johdetaan Kalkkisaarenselälle Ruusuniemen kärjessä Vuosaaren itäpuolisella merialueella. Saniteettivedet johdetaan kaupungin viemäriverkkoon. Voimalaitosten jäähdytysvesi otetaan Kalkkisaarenselältä ja puretaan joko satama-altaaseen tai sataman länsipuoliseen Ruusuniemenkanavaan (kuva 2). Kuormitus vuonna 21 on esitetty liitteessä 1. Kuva 2. Vuosaaren satama, satamaan johtava meriväylä sekä Helsingin Energian vedenotto ja vedenpurkupaikat. 4 VESISTÖTARKKAILU 4.1 Vesinäytteenotto 4.1.1 Veden laadun seuranta Anneli Heitto & Sauli Vatanen Vesistötarkkailua tehdään voimassa olevan tarkkailuohjelman (Piispanen & Vatanen 29) mukaisesti viideltä vesinäytteenottopisteeltä: 16, 174, 18, 182 ja 113 (kuva 3). Aiemmin tarkkailun piirissä olleet Niinilahden havaintopaikat L35 ja 175 sijaitsevat Vuosaaren sataman täyttöalueella eivätkä ole olleet enää mukana tarkkailussa vuoden 25 jälkeen. Näytepisteiden havaintokertojen vedenlaatutulokset on esitetty liitteessä 2. Tulokset on toimitettu Uudenmaan ympäristökeskukselle kunkin näytteenottokerran jälkeen. Vuosaaren voimalaitosten vesistövaikutusten tarkkailualue on saaristoa, jonka sisemmässä osassa Sipoonjoen vaikutus veden laatuun on huomattava. Uloimmat havaintopaikat ovat mereisiä. Meriveden virtaukset alueella suuntautuvat pääasiallisesti idästä länteen ja pohjoisesta etelään. Vesialue on luokiteltu yleiseltä käyttökelpoisuudeltaan tyydyttäväksi. 4

Kuva 3. Veden laadun tarkkailu vesinäytteenottopisteet. Talvi 21 oli pitkästä aikaa kylmä ja erittäin luminen. Jäätilanne oli laivaliikenteen takia vaikea ja näytteet saatiin ainoastaan asemilta Granö 113 sekä Vuosaarenlahti 182. Vuosaarenlahden näytteet otettiin 4 m päästä varsinaisesta havaintopaikasta, koska 5 m päässä oli lumenpudotuspaikka, joka piti veden auki. Kovan pakkasen aiheuttaman lämpömittarin rikkoontumisen vuoksi lämpötiloja ei saatu mitattua. Granönselällä (113) vesi oli melko kirkasta ja kokonaisravinteiden pitoisuudet olivat viimevuotisella tasolla. Suolapitoisuus oli melko alhainen ja happitilanne hyvä. Vuosaarenlahdella (182) lumenpudotus nosti sameusarvoja ja kiintoainepitoisuuksia erityisesti 1 5 m näytesyvyyksillä. Ravinnetaso oli viime vuosina mitattujen pitoisuuksien vaihteluvälillä, mutta 5m näytesyvyydellä mitattiin muita havaintosyvyyksiä korkeampi kokonaistypen pitoisuus. Vuosaarenlahdellakin vesi oli vähäsuolaista ja happitilanne oli hyvä. Toukokuussa havaintoalueen kaikilla asemilla vesipatsas oli jo lämpötilan suhteen voimakkaasti kerrostunut. Happitilanne oli hyvä. Kiintoaineen ja kokonaisfosforin pitoisuudet olivat Granönselän (113) ja sataman edustan (16) pohjanläheisessä vesikerroksessa vähän muita havaintosyvyyksiä korkeampia. Kalkkisaarenselällä (174), Mölandetissa (18) ja Vuosaarenlahdella (182) pitoisuudet olivat lievästi kohonneet 5 m näytesyvyydellä. Kokonaisuutena sameus- ja kiintoainepitoisuudet eivät poikenneet tavanomaisesta. Keväinen kokonaisfosforitaso alueella on vaihdellut vuosittain välillä 2 4 µgp/l. Keväällä 21 pitoisuudet olivat tavallista pienemmät vaihdellen välillä 1 22 µg/l. Alueen kokonaistyppitaso ei poikennut merkittävästi tavanomaisesta. Klorofyllia:n pitoisuudet vaihtelivat välillä 9,6 14,1 µg/l, ja näkösyvyydet välillä 14 2 dm. Näkösyvyys oli pienin Vuosaarenlahdella ja suurin Granönselällä. 5

Elokuun näytekerralla koko havaintoalueella vesimassa oli lähes täyskierrossa ja alusveden happitilanne hyvä. Päällysvedessä ravinnepitoisuudet olivat korkeimmat sisimmällä asemalla Granönselällä (113) ja sataman edustan havaintopaikalla (16). Pienimmät kokonaisfosforin ja kiintoaineen pitoisuudet sekä sameus olivat Mölandetissa (18), jossa myös näkösyvyys oli selvästi muita asemia suurempi (25 dm). Muilla asemilla erot havaintopaikkojen päällysveden laadussa olivat vähäiset. Klorofylliarvot vaihtelivat välillä 9,1 (Mölandet) ja 14 µg/l (Granö) välillä. Alusvedessä kokonaisravinnepitoisuudet olivat korkeimmat Kalkkisaarenselällä (174) ja matalimmat Mölandetissa. Myös sameus- ja kiintoainepitoisuudet olivat Mölandetin alusvedessä päällysveden pitoisuuksien tapaan muita asemia alemmat. Merkittäviä pitoisuusnousuja sameuden tai kiintoaineen osalta ei elokuun havaintokerralla havaittu Edellisen vuoden elokuuhun verrattuna havaintoalueen sameus- ja kiintoainepitoisuudet sekä kokonaisravinteiden pitoisuudet olivat pääosin samaa suuruusluokkaa. Näkösyvyydet olivat kuitenkin edellisvuotta pienemmät. Marraskuussa aikainen talvi yllätti, ja havaintoalue jäätyi ennen kuin näytteet ehdittiin ottaa. Asiasta neuvoteltiin vastaavan viranomaisen kanssa ja päädyttiin siihen, ettei ole syytä ottaa näytteitä enää joulukuussa jään alta. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna Kalkkisaarenselän talvinen kokonaisfosforitaso päällysvedessä on ollut kasvusuunnassa vuoteen 25 asti (kuva 4). Viimevuosina Kalkkisaarenselältä ei ole huonojen jääolojen vuoksi saatu talvinäytettä muulloin kuin vuonna 27, ja tuolloin fosforipitoisuus oli edellisiä talvia matalampi. Vuosaarenlahdella vedenlaatutietoja on vuodesta 1997, ja tuona aikana kokonaisfosforitaso on ollut samaa suuruusluokkaa kuin Kalkkisaarenselälläkin (kuva 5). Vuosaarenlahdelta talvinäytteet on viime talvinakin saatu, eikä niissä ole nähtävissä selvää nousua. Myös Mölandetin havaintoasemalla fosforipitoisuudet ovat olleet korkeimmillaan vuosina 22 25 (kuva 6), samoin vertailualueena toimivalla Granön asemalla (kuva 7). Vastaava kehitys kokonaisfosforipitoisuuksissa on nähtävissä joillakin muillakin vesistötarkkailuasemilla myös Helsingin edustan merialueen länsiosissa. Kokonaistypen osalta vastaavaa kasvua ei ole tapahtunut. Myös kesäaikaan elokuussa Kalkkisaarenselällä ja Granönselällä on päällysvedestä viime vuosina mitattu tavallista korkeampia kokonaisfosforipitoisuuksia, ja myös sameusarvot ovat ajoittain olleet koholla. Kokonaistyppitasossa näyttää Vuosaarenlahdella olleen lievä nouseva suuntaus, ja Granönselälläkin on mitattu joitakin aiempaa korkeampia pitoisuuksia, mutta selvää kasvusuuntausta siellä ei ole näkyvissä. Kalkkisaarenselällä typpitaso ei ole viimeisen 12 vuoden aikana merkittävästi muuttunut. Klorofylli-a:n pitoisuuksissa ei ole nähtävissä selvää suuntausta (kuva 8). Ajoittain on kuitenkin osalla asemista mitattu poikkeuksellisen korkeita klorofylliarvoja. Tuolloin näytteenotto on ajoittunut kevätkukinnan maksimin aikaan. Yhteenvetona voidaan todeta, että Vuosaaren voimaloiden jäähdytysvesivirtaama oli edellisen vuoden tapaan keskimääräistä pienempi, samoin lämpöpäästö ja hiilivetypäästö. Merialueen tilaan vaikuttivat vuonna 21 sääolot ja vähäisessä määrin satamatoiminta. Talvella lisäksi lumenkippaus nosti Vuosaarenlahdella sameusarvoja ja kiintoainepitoisuuksia. Voimalaitosten kuormituksella ei tutkittujen parametrien perusteella ollut vaikutusta veden laatuun. Lämpöpäästön mahdollista rehevyyttä lisäävää ja tuotantokautta pidentävää vaikutusta ei voitu erottaa muusta vedenlaadun vaihtelusta alueella. 6

FNU 8 7 6 5 4 3 2 1 Sameus talvella 1989-27 FNU 8 7 6 5 4 3 2 1 Sameus kesällä 1988-21 1 989 1 991 1 993 1 995 1 997 Pvm 1 999 2 1 2 3 2 5 1988 199 1992 1994 1996 1998 2 22 24 26 28 21 Pvm µg/l 7 6 5 4 3 2 1 Kok.P talvella 1989-27 µg/l 7 6 5 4 3 2 1 Kok.P kesällä 1988-21 1 989 1 991 1 993 1 995 1 997 1 999 Pvm 2 1 2 3 2 5 1 988 1 99 1 992 1 994 1 996 1 998 2 Pvm 2 2 2 4 2 6 2 8 2 1 1 Kok.N talvella 1989-27 1 Kok.N kesällä 1988-21 8 8 6 4 2 1 989 1 991 1 993 1 995 1 997 1 999 2 1 2 3 2 5 µg/l µg/l 6 4 2 1 988 1 99 1 992 1 994 1 996 1 998 2 2 2 2 4 2 6 2 8 2 1 Pvm Pvm Kuva 4. Sameus, kokonaisfosfori- (kok P) ja kokonaistyppipitoisuus (kok N) havaintopaikan Kalkkisaarenselkä 174 päällysvedessä talvella 1989 27 ja kesällä vuosina 1988 21. 7

12 Sameus talvella 1998-21 12 Sameus kesällä 1997-21 1 1 8 8 FNU 6 4 FNU 6 4 2 2 1 998 1 999 2 2 1 2 2 2 3 2 4 2 5 2 6 2 7 2 8 2 9 2 1 1 997 1 998 1 999 2 2 1 2 2 2 3 2 4 2 5 2 6 2 7 2 8 2 9 2 1 Pvm Pvm 6 Kok.P talvella 1998-21 6 Kok.P kesällä 1997-21 5 5 4 4 µg/l 3 2 µg/l 3 2 1 1 1 998 1 999 2 2 1 2 2 2 3 2 4 2 5 2 6 2 7 2 8 2 9 2 1 1 997 1 998 1 999 2 2 1 2 2 2 3 2 4 2 5 2 6 2 7 2 8 2 9 2 1 Pvm Pvm 7 Kok.N talvella 1998-21 7 Kok.N kesällä 1997-21 6 6 5 5 µg/l 4 3 µg/l 4 3 2 2 1 1 998 1 999 2 2 1 2 2 2 3 2 4 2 5 2 6 2 7 2 8 2 9 2 1 1 1 997 1 998 1 999 2 2 1 2 2 2 3 2 4 2 5 2 6 2 7 2 8 2 9 2 1 Pvm Pvm Kuva 5. Sameus, kokonaisfosfori- (kok P) ja kokonaistyppipitoisuus (kok N) havaintopaikan Vuosaarenlahti 182 päällysvedessä talvella ja kesällä vuosina 1998 21. 8

1 Sameus talvella 1997-27 1 Sameus kesällä 1997-21 8 8 6 6 FNU 4 2 FNU 4 2 1 997 1 998 1 999 2 2 1 2 2 2 3 2 4 2 5 2 7 1 997 1 998 1 999 2 2 1 2 2 2 3 2 4 2 5 2 6 2 7 2 8 2 9 2 1 Pvm Pvm µg/l 7 6 5 4 3 2 Kok.P talvella 1997-27 µg/l 7 6 5 4 3 2 Kok.P kesällä 1997-21 1 1 1 997 1 998 1 999 2 2 1 2 2 2 3 2 4 2 5 2 7 1 997 1 998 1 999 2 2 1 2 2 2 3 2 4 2 5 2 6 2 7 2 8 2 9 2 1 Pvm Pvm 6 Kok.N talvella 1997-27 6 Kok.N kesällä 1997-21 5 5 4 4 µg/l 3 2 µg/l 3 2 1 1 1 997 1 998 1 999 2 2 1 2 2 2 3 2 4 2 5 2 7 1 997 1 998 1 999 2 2 1 2 2 2 3 2 4 2 5 2 6 2 7 2 8 2 9 2 1 Pvm Pvm Kuva 6. Sameus, kokonaisfosfori- (kok P) ja kokonaistyppipitoisuus (kok N) havaintopaikan Mölandet 18 päällysvedessä talvella vuosina 1997 27 ja kesällä vuosina 1997 21. 9

1 Sameus talvella 1988-21 1 Sameus kesällä 1988-21 8 8 6 6 FNU 4 FNU 4 2 2 1 988 1 99 1 992 1 994 1 996 1 998 2 1 2 4 2 6 2 8 2 1 1 988 1 99 1 992 1 994 1 996 1 998 2 2 2 2 4 2 6 2 8 2 1 Pvm Pvm 8 7 Kok.P talvella 1988-21 8 7 Kok.P kesällä 1988-21 6 5 6 5 µg/l 4 3 µg/l 4 3 2 1 2 1 1 988 1 99 1 992 1 994 1 996 1 998 2 1 2 4 2 6 2 8 2 1 1 988 1 99 1 992 1 994 1 996 1 998 2 2 2 2 4 2 6 2 8 2 1 Pvm Pvm Kok. N talvella 1988-21 Kok.N kesällä 1988-21 1 8 µg/l 6 4 2 1 8 6 µg/l 4 2 1 988 1 99 1 992 1 994 1 996 1 998 2 1 2 4 2 6 2 8 2 1 1 988 1 99 1 992 1 994 1 996 1 998 2 2 2 2 4 2 6 2 8 2 1 Pvm Pvm Kuva 7. Sameus, kokonaisfosfori- (kok P) ja kokonaistyppipitoisuus (kok N) havaintopaikan Granö 113 päällysvedessä talvella ja kesällä vuosina 1988 21. 1

1 8 Kalkkisaarenselkä 174 6 µg/l 4 2 16.8.1988 16.8.199 16.8.1992 16.8.1994 16.8.1996 16.8.1998 Pvm 16.8.2 16.8.22 16.8.24 16.8.26 16.8.28 16.8.21 µg/l 1 8 6 4 2 Granö 113 9.5.1988 9.5.199 9.5.1992 9.5.1994 9.5.1996 9.5.1998 Pvm 9.5.2 9.5.22 9.5.24 9.5.26 9.5.28 9.5.21 µg/l 1 8 6 4 2 Vuosaarenlahti 182 6.5.1997 6.5.1998 6.5.1999 6.5.2 6.5.21 6.5.22 6.5.23 Pvm 6.5.24 6.5.25 6.5.26 6.5.27 6.5.28 6.5.29 6.5.21 µg/l 1 8 6 4 2 Mölandet 18 17.7.1998 17.7.1999 17.7.2 17.7.21 17.7.22 17.7.23 17.7.24 Pvm 17.7.25 17.7.26 17.7.27 17.7.28 17.7.29 17.7.21 Kuva 8. Kasviplanktonin klorofylli-a:n pitoisuus asemilla Kalkkisaarenselkä (174), Granö (113) vuosina 1988 21 sekä Vuosaarenlahti (182) ja Mölandet (18) vuosina 1997 21. 11

4.1.2 Veden OT-pitoisuus Veden OT-pitoisuuksia on seurattu kahdelta pisteeltä (T1 ja T2) touko- ja elokuussa (kuva 9). Näytteet on otettu molemmilta pisteiltä sekä pinnasta että metri pohjan pinnan yläpuolelta. Lisäksi veden laadun seurannan vesinäytteenottopisteiltä on otettu näytteet säilytettäväksi. Kyseiset näytteet määritetään, jos T1 tai T2 pisteiden TBT-pitoisuus ylittää määritysrajan. Kuva 9. TBT-vesinäytteenottopisteet. Sekä touko- että elokuun näytteenotoissa kaikkien OT-yhdisteiden pitoisuudet olivat alle määritysrajan (1 ng/l), eikä lisäanalyyseihin siten ollut tarvetta (liite 3). Elokuussa 21 laboratorio määritti epähuomiossa organotinapitoisuudet myös näytepisteiltä 16, 174, 18, 182 ja 113 otetuista vesinäytteistä (P-1). Myös näiden vesinäytteiden kaikkien OT-yhdisteiden pitoisuudet olivat alle määritysrajan. 4.2 Sameusmittaukset Antti Lindfors & Mikko Kiirikki, Luode Consulting Oy 4.2.1 Veden sameus kesällä 21 Vuosaaren satama-alueella ja sen lähiympäristössä tehtiin heinäkuussa ja elokuussa 21 sameuskartoitukset liikkuvaan veneeseen asennetun läpivirtauslaitteiston avulla. Laitteisto mittaa veden sameusarvot yhden sekunnin välein, mikä vastaa ajonopeudesta riippuen 5 15 metrin matkaa. Aluksen paikkatieto tallennettiin GPS-laitteistolla. Mittaukset tehdään pintakerroksesta. Mittauksia täydennettiin kahdella poikkileikkausmittauksella, joiden avulla selvitettiin sameuden syvyyssuuntaista jakaumaa sataman edustalla. 12

Kolmantena menetelmänä asennettiin Vuosaaren voimalaitoksen vedenottamon luokse automaattinen vedenlaatuasema, joka mittasi veden sameusarvot tunnin välein. Tämän lisäksi laitteistolla mitattiin veden lämpötila- ja suolapitoisuusarvot. Tulokset ja johtopäätökset Heinäkuussa tehdyn läpivirtauskartoituksen perusteella yli 1 NTU -yksikön sameusarvoja havaittiin satama-alueella sekä Granön saaren luoteispuolisilla merialueilla sekä Kalkkisaaren ympäristössä (kuva 1). Syvemmissä vesikerroksissa ei havaittu merkittävää sameuden leviämistä (kuvat 11 ja 12). Elokuun mittauskerralla sameusarvot jäivät pääsääntöisesti alle 5 NTU -yksikön, lukuun ottamatta satama-alueen lounaisosaa, missä oli käynnissä vesistötöitä (kuva 13). Myös elokuun mittauskerralla Granön ja Mölandetin välillä sekä Ribbingön edustalla näkyi sameamman veden lautat, joissa sameusarvot ylittivät 1 NTU -yksikön rajan. Pohjanläheisissä vesikerroksissa näkyi noin 5 metrin korkeudelle ulottuva sameamman veden kerros (kuvat 14 ja 15). Alueelle saapui mittausten aikaan Birka Carrier rahtialus, mikä osaltaan saattoi nostaa sameusarvoja väyläalueella. Vuosaari 2-7-21 Sameus 1 NTU 9 NTU 8 NTU 6.23 7 NTU latitudi [ P] 4.2.2 6 NTU 5 NTU 4 NTU 6.21 3 NTU 2 NTU 1 NTU 6.19 25.16 NTU 25.2 25.24 longitudi [ I] Kuva 1. Vuosaaren sataman ja sen lähiympäristön pintaveden sameus 2.7.21 tehtyjen läpivirtausmittausten perusteella. 13

Vuosaaren satama N-S poikkileikkaus 2-7-21 1 NTU 9 NTU 8 NTU -5 syvyys 7 NTU 6 NTU -1 5 NTU 4 NTU 3 NTU -15 2 NTU 1 NTU -2..5 1. 1.5 NTU 2. matka pohjoispisteestä [km] Kuva 11. Sameuden syvyyssuuntainen jakauma etelä-pohjoissuuntaisella linjalla 2.7.21 tehtyjen mittausten perusteella. Vuosaaren satama W-E poikkileikkaus 2-7-21 1 NTU 9 NTU 8 NTU -5 syvyys 7 NTU 6 NTU -1 5 NTU 4 NTU 3 NTU -15 2 NTU 1 NTU -2..5 1. 1.5 2. NTU matka länsipisteestä [km] Kuva 12. Sameuden syvyyssuuntainen jakauma länsi-itäsuuntaisella linjalla 2.7.21 tehtyjen mittausten perusteella. 14

Vuosaari 24-8-21 Sameus 1 NTU 9 NTU 8 NTU 6.23 latitudi [ P] 7 NTU 6 NTU 5 NTU 4 NTU 6.21 3 NTU 2 NTU 1 NTU 6.19 25.16 NTU 25.2 25.24 longitudi [ I] Kuva 13. Vuosaaren sataman ja sen lähiympäristön pintaveden sameus 24.8.21 tehtyjen läpivirtausmittausten perusteella. Vuosaaren satama N-S poikkileikkaus 24-8-21 1 NTU 9 NTU 8 NTU -5 syvyys 7 NTU 6 NTU -1 5 NTU 4 NTU 3 NTU -15 2 NTU 1 NTU -2..5 1. 1.5 2. NTU matka pohjoispisteestä [km] Kuva 14. Sameuden syvyyssuuntainen jakauma etelä-pohjoissuuntaisella linjalla 24.8.21 tehtyjen mittausten perusteella. 15

Vuosaaren satama W-E poikkileikkaus 24-8-21 1 NTU 9 NTU 8 NTU -5 syvyys 7 NTU 6 NTU -1 5 NTU 4 NTU 3 NTU -15 2 NTU 1 NTU -2..5 1. 1.5 NTU 2. matka länsipisteestä [km] Kuva 15. Sameuden syvyyssuuntainen jakauma länsi-itäsuuntaisella linjalla 24.8.21 tehtyjen mittausten perusteella. Vedenottamon luota kerätyn aikasarjan perusteella sameusarvojen keskiarvo sataman edustalla pohjan lähellä oli 8 NTU -yksikköä. Yksittäisiä muutamien tuntien kestoisia korkeampia sameusarvoja havaittiin mittaussarjassa useita. Elokuun toisella viikolla sameusarvot nousivat merkittävästi ja pysyivät koholla noin vuorokauden. Korkein mitattu sameusarvo oli 157 NTU -yksikköä. Myös mittausjakson loppupuolella havaittiin useita jaksoja, jolloin sameusarvot nousivat 2 4 NTU -yksikön välille. Sameustason nousun aikaan Vuosaarenlahden ruoppaukset oli jo tehty ja käynnissä oli louhetäytöt. On epätyypillistä, että louhetäytöt aiheuttavat merkittäviä vedenlaadun muutoksia. Muita vesistötöitä alueella ei kuitenkaan ollut käynnissä, lukuun ottamatta elokuun loppupuolella tehtyä moreenitäytön tasoitusta Ruusuniemen kanavan perukassa. Mittaustulosten perusteella varsinaisen satamatoiminnan ei havaittu aiheuttaneen merkittävää sameustason kohoamista mittausalueella. Mittausten perusteella korkeimmat havaitut sameusvaikutukset aiheutuivat käynnissä olleista vesistötöistä (kuva 16). Sameus, lämpötila ja suolapitoisuus Vuosaaren voimalaitoksen vedenottamolla 2 25 18 2 14 15 Sameus 12 1 8 1 6 4 Lämpötila ja suolapitoisuus 16 5 2 Sameus [NTU] Lämpötila [ C] 14.8.1 12.8.1 1.8.1 8.8.1 6.8.1 4.8.1 2.8.1 31.7.1 29.7.1 27.7.1 25.7.1 23.7.1 21.7.1 19.7.1 17.7.1 15.7.1 13.7.1 Suolapitoisuus [ ] Kuva 16. Automaattisella vedenlaatuasemalla mitatut arvot Vuosaaren voimalaitoksen vedenottamolla 13.7. 13.8.21. 16

4.3 Sedimenttinäytteenotto Sauli Vatanen Vuosaaren sataman ja meriäväylän ympäristöstä otettiin sedimenttinäytteitä neljästä pisteestä 1.1.21 (kuva 17). Edellisen kerran sedimenttinäytteet otettiin vastaavilta pisteiltä syksyllä 28. Näytteet otettiin sedimentin pintakerroksesta ( 5 cm) Limnossedimenttinäytteenottimella. Sedimenttinäytteistä määritettiin kuiva-aine ja hehkutushäviö sekä orgaaniset tinayhdisteet (OT) ja elohopea. Määritykset teki Metropolilab laboratorio lukuun ottamatta OT-yhdisteitä, jotka määritti Galab-laboratorio aikaisempien vuosien tapaan. Sedimenttinäytteiden tulokset on esitetty liitteessä 4. Kuva 17. Sedimenttinäytteenottopisteet vuonna 21. Sedimenttinäytteissä esiintyi orgaanisista tinayhdisteistä tributyylitinaa (TBT) sekä sen hajoamistuotteita monobutyyli- (MBT) ja dibutyylitinaa (DBT). Muiden OTyhdisteiden pitoisuudet olivat alle määritysrajan (1, µg/kg k.a.). Analysoidut pitoisuudet vaihtelivat MBT:n osalta 3,3 ja 6,2 µg/kg k.a. välillä, DBT:n osalta 2,8 ja 6,2 µg/kg k.a. välillä ja TBT:n osalta 2,6 ja 12 µg/kg k.a. välillä. Korkein analysoitu TBT-pitoisuus määritettiin pisteeltä VS9 (kuva 18). 17

7 6 23 µg/kg k.a. 5 24 4 25 26 3 27 2 28 21 1 VS5 VS9 VS1 VS13 Kuva 18. Sedimenttinäytteiden analysoidut TBT-pitoisuudet. Ympäristöministeriön (24) ruoppaus- ja läjitysohjeen mukaisesti normalisoituna TBT-pitoisuudet vaihtelivat 13, ja 19,7 µg/kg k.a. välillä (kuva 19). Kaikkien näytepisteiden normalisoitu TBT-pitoisuus ylitti siten YM (24) asettaman haitta-ainetason 1 (3 µg/kg). Korkein normalisoitu pitoisuus 19,7 µg/kg k.a. oli pisteellä VS9. 7 6 µg/kg k.a. 5 23 24 4 25 26 3 27 2 28 21 1 VS5 VS9 VS1 VS13 Kuva 19. Sedimenttinäytteiden normalisoidut TBT-pitoisuudet. Tutkituilta näytepisteiltä on otettu näytteitä vuosina 23 28. Vuoden 21 näytteiden OT-yhdisteiden pitoisuudet olivat samalla tasolla, kuin sataman rakentamisen aikaisen aikasarjan loppupuolella. Elohopeapitoisuus oli kaikissa sedimenttinäytteissä alle määritysrajan (,1 mg/kg k.a.). (liite 4) 18

4.4 Vesikasvillisuuden sukelluslinjat Karoliina Ilmarinen & Panu Oulasvirta, Alleco Oy Vesikasvillisuuden tilaa on seurattu sukelluslinjoilla sekä veneestä käsin tehtyjen kartoitusten avulla Vuosaaren edustan vesialueella vuodesta 1989 lähtien (Leinikki & Oulasvirta 1989, Vesi-Hydro 1992a ja 1992b, Maa ja Vesi 1994, Oulasvirta & Leinikki 1991, 1992, 1993, 1995, 1996, 1998, 1999, Vahteri 2, Oulasvirta 21, 22a, Kinnunen & Oulasvirta 23, Kinnunen ym. 24, Kinnunen & Oulasvirta 25, Ilmarinen & Oulasvirta 27, Ilmarinen & Oulasvirta 28, Ilmarinen & Oulasvirta 29, Ilmarinen & Oulasvirta 21). Vuosien 1989 22 tarkkailut ovat liittyneet Mustakuvun läjitysalueelle tehtyjen maamassojen läjitykseen, Eestiluodon merihiekan nostoon sekä Vuosaaren Sataman rakentamisen ennakkotarkkailuun ja vuosien 23 28 tarkkailut sataman rakentamisen vaikutusten tarkkailuun. Sisäsaariston linjoilla on ollut havaittavissa rakkolevän keskimääräisen peittävyyden vähentyminen vuodesta 22 alkaen, mikä on merkki sen elinolosuhteiden heikkenemisestä alueella pitkällä aikavälillä (Vatanen & Haikonen 211, julkaisematon). Selkeimmin Vuosaaren Sataman rakentamisen jälkeiset negatiiviset muutokset vuosina 25 27 näkyivät sataman lähimmillä seurantalinjoilla. Muutama vuosi sataman suurimittaisten ruoppaustöiden loppumisesta alkoi kuitenkin paikoitellen näkyä positiivinen muutos aiempiin vuosiin verrattuna, ja rakkolevän peittävyys sisäsaaristossa elpyi ennen rakentamista vallinneelle vuoden 23 tasolle. Peittävyys jäi kuitenkin edelleen huomattavasti alhaisemmalle tasolle kuin tutkimusjaksolla 1995 22. Myös muutokset levien kasvun alarajoissa kertoivat valaistusolosuhteiden jonkin verran parantuneen sataman ruoppausten loputtua. Muutokset vertailualueella olivat samansuuntaisia, mikä viittaa alueella tapahtuneen viime vuosina myös muusta kuin sataman ruoppauksien loppumisesta johtuvaa elinolosuhteiden paranemista. Vuonna 29 alkoi yhteistarkkailu, jossa tutkitaan Vuosaaren Sataman käytönaikaisia vaikutuksia sekä Helsingin Energian Vuosaaren voimalaitosten vaikutuksia. Vuonna 29, muutama vuosi sataman suurimittaisten ruoppaustöiden loppumisesta ja sataman käytön alettua oli kahdella seurantalinjalla havaittavissa positiivinen muutos aiempiin vuosiin verrattuna, ja rakkolevän keskimääräinen peittävyys oli elpynyt ennen rakentamista vallinneelle tasolle. Kolmannella, sataman lähimmällä seurantalinjalla rakkolevä oli kuitenkin edelleen erittäin huonokuntoista, eikä elpymistä ollut nähtävissä. Sataman lähimmällä linjalla rakkolevävyöhykkeen heikkeneminen näkyi etenkin kahden metrin syvyysvyöhykkeellä ja sitä syvemmällä. Vertailualueella oli havaittavissa elpymistä viimeisten vuosien aikana. 4.4.1 Tutkimusalue ja menetelmät Vesikasvillisuutta tutkittiin 2.9., 24.9., 25.8. ja 26.8.21 yhteensä 5 sukelluslinjalla. Linjoista kolme on varsinaisia seurantalinjoja (K1, K2 ja K32) ja kaksi vertailulinjoja (K14, K33). Kaikki linjat sijaitsevat sisäsaaristossa (kuva 2). 19

Kuva 2. Vesikasvillisuuden sukelluslinjat. Kasvillisuuslinjoilta tutkittiin sukeltamalla moni- ja yksivuotisen kasvillisuuden lajistoa ja runsautta eri syvyyksillä. Tutkimuksissa käytettiin Alleco Oy:n kehittämää linjasukellusmenetelmää, jossa havainnot linjalla tehdään syvyysmetreittäin. Metrimerkein varustettu uppoava linjaköysi laskettiin veneestä käsin rannasta ulospäin. Sukeltaja sukelsi linjan syvään päähän kasvillisuuden esiintymisen syvärajaan asti. Täältä hän palasi linjaköyttä pitkin rantaa kohti kirjaten muovilevylle muistiin syvyyden, etäisyyden linjan alkupäästä, pohjan laadun, sedimentin määrän sekä havaitsemansa kasvilajit ja niiden prosentuaalisen peittävyyden eri pohjatyypeillä. Havainnot kirjattiin ylös syvyysmetreittäin ja lisäksi silloin, kun valtalajissa tai pohjanlaadussa tapahtui merkittävä muutos. Kasvillisuuslinjojen yhteydessä tutkittiin pohjalla ja kasvillisuuden pinnalla olevan irtonaisen sedimentin runsautta suhteellisella asteikolla 5 (Taulukko 1). Taulukko 1. Sedimentin määrän asteikko ja selitteet. Sedimenttiasteikko Selite Ei lainkaan 1 Vähän: sedimentti ei peitä kasveja, mutta pohjalla varsinkin vaakapinnoilla voi kädellä aikaansaadulla virtauksella sedimenttiä havaita 2 Sedimenttiä kohtalaisesti: sedimenttiä varsinkin vaakapinnoilla, mutta itse vesikasvien päällä tuskin havaittavasti 3 Melko paljon: sedimenttiä havaittavasti myös vesikasvien päällä 4 Paljon: vakkapinnoilla,5 1 cm kerros, peittää pienimmät levät niin, että lajintunnistuksen tekemiseksi pitää poistaa sedimentti levien päältä 5 Erittäin paljon: vaakapinnoilla yli 1 cm kerros, peittää yleensä rihmalevät 2

Kultakin linjalta laskettiin havaituille lajeille prosenttipeittävyyksien summa. Tärkeimpänä indikaattorilajina käytettiin rakkolevää. Rakkolevästä mitattiin eri vyöhykkeenosien kasvusyvyydet (syvin yksilö, yhtenäisen vyöhykkeen alaraja, vyöhykkeen optimikohta, yhtenäisen vyöhykkeen yläraja ja ylin yksilö) sekä peittävyys optimisyvyydellä. Yhtenäinen rakkolevävyöhyke määriteltiin vyöhykkeenosaksi, jossa rakkolevän peittävyys on vähintään 3 %. Vyöhykkeen optimikohdassa rakkolevä on runsaimmillaan. Raportissa noudatetaan Leinikin ym. (24) mukaista kasvien nimistöä. Tekstissä kasvillisuudesta käytetään suomenkielisiä lajinimiä. Lajilista tieteellisine nimineen on esitetty liitteessä 6. 4.4.2 Tulokset 4.4.2.1 Kasvillisuuden seurantalinjat Seuraavassa on katsaus linjojen kasvillisuudessa tapahtuneisiin muutoksiin sataman käytön alettua. Tarkastelussa on kiinnitetty huomiota erityisesti rakkolevään. Rakkolevän peittävyydessä parina viimevuonna havaittu runsastuminen kääntyi paikoitellen laskuun vuonna 21. Käringholmenin (K1) linjalla rakkolevän peittävyys väheni hieman, mutta Uutelan (K32) linjalla rakkolevän peittävyys väheni huomattavasti ollen alimmillaan sitten vuoden 23 (kuva 21). Lilla Bastön (K2) linjalla rakkolevän peittävyys on ollut alhainen jo vuodesta 23 alkaen, eikä elpymistä ole nähtävissä myöskään vuoden 21 tulosten perusteella (kuva 21). Lilla Bastön linjalla rakkolevän peittävyysprosenttien summa oli tutkimusjaksolla 1995 22 keskimäärin 153 % ja jaksolla 23 21 keskimäärin 46 %, joten rakkolevän peittävyys on vähentynyt huomattavasti jo ennen sataman rakennustöitä. Yleisesti ottaen rakkolevän kokonaispeittävyyden lasku viittaa negatiiviseen muutokseen sataman käytön alettua, mutta vuoden 21 tuloksissa on havaittavissa myös joitain positiivisia merkkejä. Rakentamisen aikana rakkolevävyöhyke heikkeni etenkin kahden metrin syvyydessä, mutta vyöhyke on nyt käytön alettua palannut lähes ennalleen Käringholmenin (K19) linjalla. Vastaavassa syvyydessä Lilla Bastön (K2) linjalla rakkolevän peittävyys kasvoi hieman viime vuodesta, mutta vyöhyke oli edelleen harva ja huonokuntoinen, eivätkä peittävyydet ole vielä lähelläkään ennen sataman rakentamista vallinnutta tasoa. Tutkimuksen yhteydessä havaittiin kuitenkin jonkin verran rakkolevän pieniä taimia noin 1,5 metrin syvyydessä kallio- ja kivipinnoilla, mikä kertoo itiöiden kiinnittymisolosuhteiden viimeaikaisesta parantumisesta. Uutelan linjalla (K32) rakkolevä näyttää kadonneen lähes kokonaan yli kahden metrin syvyydestä alaspäin. Uutelan linja on ainut sisäsaariston linjoista, jolla rakkolevä on muodostanut kaikkina tutkimusvuosina yhtenäisen vyöhykkeen, joskin nyt 21 vyöhyke oli hyvin kapea ja rajoittui vain vähän yli yhden metrin syvyyteen. 21

Peittävyysprosenttien summa 25 K1 Käringholmen 2 15 1 5 Peittävyysprosenttien summa 23 24 25 26 27 28 29 21 Vuosi 25 K2 Lilla Bastön 2 15 1 5 23 24 25 26 27 28 29 21 Peittävyysprosenttien summa Vuosi 25 K32 Uutela 2 15 1 5 23 24 25 26 27 28 29 21 Vuosi Kuva 21. Rakkolevän peittävyysprosenttien (%) summa vuosina 23 21 sisäsaariston seurantalinjoilla. Sisäsaariston vertailulinjoilla tapahtuneet muutokset poikkeavat toisistaan. Bässenin (K33) linjalla rakkolevän peittävyys on lisääntynyt tasaisesti seurannan alusta 26 alkaen ja rakkolevä on kasvanut melko tiheänä vyöhykkeenä. Fastningenin (K14) seurantalinjalla rakkolevä on kasvanut koko seurantajakson ajan laikuittaisesti, ja peittävyys on vaihdellut vuosien välillä runsaasti (kuva 22). Vuonna 21 rakkolevää havaittiin selvästi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Suuri vuosien välinen vaihtelu rakkolevän peittävyydessä vähentää Fastningenin (K14) linjan luotettavuutta vertailulinjana. Kun tarkastellaan pienemmän vaihtelun omaavaa Bässenin vertailulinjaa, voidaan havaita 22

Peittävyysprosenttien summa rakkolevän peittävyyden olevan vielä kolmen metrin syvyydessä 45 %, kun seurantaalueella vastaavalla syvyydellä on rakkolevää ollut yhtä paljon viimeksi vuonna 1997 Käringholmenin linjalla. 25 K14 Fastningen 2 15 1 5 Peittävyysprosenttien summa Vuosi 25 K33 Bässen 2 15 1 5 Vuosi Kuva 22. Rakkolevän peittävyysprosenttien (%) summa sisäsaariston vertailulinjoilla vuosina 23 21. Yhteenveto levälinjojen tuloksista on esitetty taulukossa 2. Vallitseva vedenkorkeus on huomioitu levien kasvurajoissa. Yksityiskohtaiset tulokset eri kasvillisuuslinjojen havainnoista on liitteessä 6. Rakkolevän yhtenäisen vyöhykkeen alarajassa oli seurantaalueella havaittavissa reilun puolen metrin madaltuminen vuosiin 27 29 verrattuna. Yhtenäinen vyöhyke sijaitsi nyt yhtä matalalla kuin 24 26. Rakkolevän alimman yksilön keskimääräisessä syvärajassa ei tapahtunut selvää muutosta sitten edellisen tutkimusvuoden; alin yksilö sijaitsi edelleen noin puoli metriä matalammalla kuin ennen sataman rakentamista. Levien syväraja, joka käytännössä tarkoittaa monivuotisen ruskolevän, ruskokivitupsun syvärajaa, madaltui jonkin verran verrattuna parin viime vuoden tilanteeseen. Monivuotisen haarukkalevän kasvusyvyydessä oli havaittavissa niin ikään samanlainen suuntaus. Haarukkalevän peittävyydessä ei ollut tapahtunut muutosta edelliseen vuoteen verrattuna. Myös muiden levälajien suhteen peittävyydet olivat pysyneet jokseenkin samoina. Fastningenin (K14) vertailulinjalla rakkolevä on muodostanut yhtenäisen vyöhykkeen neljänä viimeisenä tutkimusvuonna. Sekä yhtenäisen vyöhykkeen että alimman yksilön alaraja on vaihdellut runsaasti vuosien varrella. Vuonna 21 yhtenäisen vyöhykkeen alaraja sijaitsi vajaa puoli metriä ja alimman yksilön alaraja reilun metrin matalammalla kuin vuotta aiemmin. Bässenin vertailulinjalla rakkolevä on kasvanut koko tutkimusjak23

son ajan tiheänä yhtenäisenä vyöhykkeenä. Rakkolevän yhtenäisen vyöhykkeen alaraja sijaitsi vuosina 26 28 noin 1,5 metrin syvyydessä, mutta nyt 21 sen havaittiin syventyneen reiluun kolmeen metriin. Myös rakkolevän alimman yksilön kasvuraja oli syventynyt reilusta 2,5 metristä noin 3,5 metriin. Vertailualueella ei ole havaittu haarukkalevää koko tutkimusjakson aikana. Muiden levien suhteen ei ole havaittavissa selkeitä muutoksia. Sedimentti keskiarvo -5 m Sedimentti linjalla Kasvillisuuden syväraja Flum syvin yksilö Fves vyöh. Alaraja Fucusoptimi (%) Fucusoptimi (m),27,37,67,47,37 1,7 1,57,67 1,37 7 3 3 2,37 2,77 1,17 3,77 1,37 2,67 3,47 6,37 4,37 5,67 7,67 6,27 1 3 2 3 2 2,3 2,7 1,3 Vertailualue K14 Fastningen K33 Bässen 24.9. 2.9. +3 1 +15 8,67,35,67,35,67 1,95 3 8 1,17 1,17 3,35 3,45-5,17 5,65 2 5 1 5 3,3 3,3 Syvin Fves +3 1 +13 19 +13 12 Lajimäärä Veden korkeus (cm) 24.9. 25.8. 26.8. Linja Seuranta-alue K1 Käringholmen K2 Lilla Bastön K32 Uutela Koodi Pvm Ylin Fves yksilö Fves vyöh. Yläraja Taulukko 2. Levälinjojen tulokset tiivistetysti. Taulukossa on esitetty rakkolevän (Fves = Fucus vesiculosus) ja haarukkalevän (Flum = Furcellaria lumbricalis) kasvun syvyysrajoja (m) sekä kasvillisuuden syväraja (m), joka käytännössä tarkoittaa ruskokivitupsun syvärajaa. Lisäksi on esitetty linjoilla havaitun sedimentin määriä (ks. taulukko 1). Tarkemmin levälinjojen tulokset on esitetty liitteessä 6. Fucusvyöhyke = rakkolevän peittävyys vähintään 3 %. Fucusoptimi = syvyys, jossa rakkolevä kasvoi runsaimmillaan. Levien kasvurajoissa on huomioitu vallitseva vedenkorkeus lukuun ottamatta vesirajan yläpuolella tilapäisesti olevia leviä. 4.4.2.2 Irtonaisen sedimentin määrä sukelluslinjoilla Käringholmenin (K1) seurantalinjalla sedimentin määrä väheni hieman ja Uutelan (K32) linjalla selvästi, kun taas Lilla Bastön (K2) linjalla sedimenttiä oli hieman enemmän edelliseen vuoteen verrattuna (kuva 23). Sedimentin määrä on sataman lähimmillä Käringsholmenin ja Lilla Bastön linjoilla sataman rakennustöiden loppumisesta huolimatta edelleen korkeampi kuin ennen sataman rakentamista. Uutelan (K32) linjalla sedimentin määrä sen sijaan oli 21 alhaisempi kuin ennen sataman rakentamista. Sisäsaariston vertailulinjoista Fastningenin (K14) linjalla sedimentin määrä oli jonkin verran edellisvuotta korkeampi, mutta alhaisempi kuin 28. Myös Bässenin (K33) linjalla määrä oli hieman alhaisempi kuin edellisellä tutkimuskerralla 28 (kuva 23). 24

5 1997 1998 Sed. keskiarvo (-5 m) 4 2 22 3 23 24 2 25 26 1 27 28 Linja nro. K33 K14 K32 K2 K1 29 21 Kuva 23. Sedimentin määrän keskiarvo sisäsaariston seuranta- ja vertailulinjoilla 5 metrin syvyydessä 1997оϮϬϭϬ ^ĞĚŝŵĞŶƟŶ ŵććƌć Ăƌǀ ŝžŝɵŝŷ ƐƵŚƚĞĞůůŝƐĞůůĂ ĂƐƚĞŝŬŽůůĂ Ϭоϱ ƚăƶůƶŭŭž ϭ Jonkin vuoden puuttuminen aikasarjasta tarkoittaa sitä, että linjoja ei tutkittu lainkaan ko. vuonna. 4.4.3 Tulosten tarkastelu 4.4.3.1 Kasvillisuuden seurantalinjat Sisäsaariston seurantalinjoilla (K1, K2 ja K32) on havaittu rakkolevän keskimäärin vähentyneen vuodesta 1995 alkaen, mikä on merkki sen elinolosuhteiden heikkenemisestä alueella pitkällä aikavälillä. Käringholmenin ja Uutelan seurantalinjoilla on havaittavissa rakkoleväkasvustojen elpymistä sataman käyttöönottamisen jälkeen, mutta Lilla Bastön linjalla rakkolevä sen sijaan voi edelleen huonosti. Rakkolevän kasvuvyöhyke on kaikilla linjoilla siirtynyt matalammalle, eikä sataman lähimmällä Lilla Bastön linjalla ole rakkolevää enää yli 2,5 metrin syvyydessä. Nämä seikat viittaavat siihen, että sataman rakentamisen aikana usean vuoden ajan jatkunut veden sameus ja sedimentaation lisääntyminen ovat heikentäneet rakkolevän elinolosuhteita. Lilla Bastön linjalla rakkolevän lisääntyminen ei ole onnistunut, mikä näkyy vyöhykkeen koostumisessa vanhoista, huonokuntoisista yksilöistä. Rihmalevien runsaudet sisäsaaristossa ovat vaihdelleet vuosien välillä, eikä selkeätä suuntausta ole havaittavissa. Myöskään sataman käytön alettua ei tapahtunut suuria muutoksia rihmalevien runsaudessa. Laivaliikenne voi vaikuttaa kasvillisuuteen suoraan lisäämällä aallokkoa, aiheuttamalla virtauksia ja imuvaikutusta sekä sekoittamalla ja kuluttamalla pohjaa (Eriksson ym. 24). Laivaliikenteen epäsuoria vaikutuksia ovat moottori- ja ihmisperäiset päästöt, myrkkymaalien liukeneminen sekä väylien ja satamien ruoppaus. Laivaliikenteen aiheuttamat veden liikkeiden muutokset voivat 1) repiä kasveja tai sen osia irti pohjasta 2) aiheuttaa pohjasedimenttien resuspensiota ja siten samentaa vettä sekä lisätä kiintoaineen ajautumista rannoille 3) poistaa sedimenttiä, jolloin pohjan laatu muuttuu putkilokasveille epäsuotuisaksi ja 4) muuttaa levien kasvusyvyyksiä. Laivaliikenteen vaikutukset vesiluonnolle eroavat luonnonilmiöistä siinä, että ne ovat yhtäkkisiä, aiheuttaen nopeita ja erittäin voimakkaita muutoksia aallokossa ja sedimentin resuspensiossa (Lindholm ym. 21) Rönnberg (1981) havaitsi, että veneliikenteen aiheuttama aallokko huuhtoi rantaa vesirajan yläpuolelta, mikä mahdollisti yksivuotisten levien siirtymisen matalammalle ja toisaalta aiheutti rakkolevävyöhykkeen siirtymistä syvemmälle, jossa aallokkovaikutus 25

on pienempää. Rakkolevä hyötyy tiettyyn rajaan asti aallokkovaikutuksesta, sillä tällöin sen päälle ei kerry sedimenttiä ja itiöiden kiinnittyminen onnistuu paremmin, mutta liian kova aallokko ja laivojen imuvaikutus saattaa repiä kasveja irti (Eriksson ym. 24). Vuosaaren laivaväylän lähirantojen rakkolevävyöhykkeet ovat sataman rakentamisen aikana siirtyneet matalalle valaistusolosuhteiden heikentymisen myötä, mutta viime vuosina on ollut paikoittain havaittavissa positiivinen suuntaus. Kun laivaliikenne jatkuu vilkkaana ja pitää yllä veden sameutta sekä lisää aallokkovaikutusta, saattavat olosuhteet etenkin laivojen kääntöpaikan lähellä muuttua rakkolevälle entistä vaikeammiksi. Saaristomeren laivaväylien varsilla on todettu laivojen peräaallokon vähentäneen merkittävästi rantojen leväkasvustoa (Degerman & Rosenberg 1981, Ritvanen 1976). Alukset kulkevat kuitenkin hitaasti Vuosaaren Sataman lähialueella, joten varsinaiset peräaallokon aiheuttamat haitat rantakasvillisuudelle jäänevät vähäisiksi. Jäähdytysvesien keskeisimmät vaikutukset liittyvät lämpötilan nousun biologisia toimintoja kiihdyttävään vaikutukseen, minkä vuoksi eliöiden kasvu ja hajotustoiminta nopeutuvat, mikäli olosuhteet ovat muilta osin suotuisia (Ilus 29). Jäähdytysveden vaikutuksesta kasvukausi pitenee. Näiden tekijöiden vaikutuksesta jäähdytysveden purkualueilla havaittuja tyypillisiä vaikutuksia ovat esimerkiksi tiettyjen plankton-, kasvi- ja eläinlajien kasvun nopeutuminen ja hajotustoiminnan kiihtyminen (Langford 199). Vaikutukset ovat yleisellä tasolla rehevöitymiseen verrattavia. Yksivuotisten rihmalevien on todettu hyötyvän monivuotisten levien kustannuksella (Langford 199, Ilus 29). Lämpövaikutuksesta ja kasvukauden pidentymisestä hyötyviä leviä ovat nopeakasvuiset, opportunistiset viherlevät, kuten suolilevä ja viherahdinparta ja kärsiviä puolestaan hidaskasvuinen rakkolevä (Langford 199, Ilus 29). Putkilokasveista etenkin tähkäärviän on havaittu viihtyvän jäähdytysveden vaikutusalueella (Ilus 29). Helsingin Energian Vuosaaren voimalaitosten jäähdytysveden lämpökuorman sitomaa lämpöenergiaa hyödynnetään talvisin satama-altaan sulana pidossa (Piispanen & Vatanen 29). Jäähdytysveden purkujärjestely otettiin käyttöön talvella 28 29 ja sen seurauksena voimalaitosten lämpökuormituksen tai muun kuormituksen talviaikaisten vaikutusten arvioidaan olevan vähäisempiä kuin aikaisemmin. Tarkkailutulosten perusteella voimalaitosten lähialueella ei ole havaittu sellaisia muutoksia, jotka viittaisivat lämpökuormituksen tai muiden voimalaitoksen päästöjen aiheuttamiin muutoksiin. Jos vaikutuksia on ollut, ne ovat hyvin vähäisiä ja niitä on vaikea erottaa luontaisista ilmiöistä. 26

4.4.4 Yhteenveto ja johtopäätökset Kasvillisuuslinjoilta tutkittiin sukeltamalla moni- ja yksivuotisen kasvillisuuden lajistoa ja runsautta eri syvyyksillä. Samalla tutkittiin pohjalla ja kasvillisuuden pinnalla olevan irtonaisen sedimentin määrää. Sataman läheisillä kolmella seurantalinjalla on havaittu sataman rakennustöiden aikana rakkolevän peittävyyden vähenemistä sekä rakkolevän kasvuvyöhykkeen ja alimman yksilön siirtymistä matalammalle. Nämä muutokset viittaavat elinolosuhteiden heikkenemiseen. On kuitenkin huomattava, että havaittu negatiivinen kehitys alkoi osin jo ennen sataman rakennustöiden alkamista. Sataman suurimittaisten ruoppaustöiden jälkeen ja sataman käytön alettua on Käringholmenin (K1) seurantalinjalla havaittavissa positiivinen muutos aiempiin vuosiin verrattuna, ja rakkolevän keskimääräinen peittävyys on palannut ennen rakentamista vallinneelle tasolle. Sataman lähimmällä, Lilla Bastön (K2), seurantalinjalla rakkolevä on ollut koko seurantajakson erittäin huonokuntoista, eikä elpymistä ole nytkään nähtävissä. Rakkolevävyöhykkeen heikkeneminen näkyy Lilla Bastössa etenkin kahden metrin syvyysvyöhykkeellä ja sitä syvemmällä. Vuosaaren sataman eteläpuolella sijaitsevalla seurantalinjalla Uutelassa (K32) rakkolevävyöhyke oli selkeästi heikentynyt vuosiin 23 29 verrattuna. Vertailualueella Bässenissa (K33) on havaittavissa rakkolevän tasaista runsastumista viimeisten vuosien aikana. Levien kasvun alarajoissa muutokset ovat jossain määrin ristiriitaisia, mutta pääasiassa muutokset kertovat valaistusolosuhteiden paikoitellen jonkin verran parantuneen, mikä voi selittyä sataman ruoppausten loppumisella. Muutokset vertailualueella ovat samansuuntaisia, mikä viittaa alueella tapahtuneen viime vuosina myös muusta kuin sataman ruoppauksien loppumisesta johtuvaa elinolosuhteiden paranemista. Sedimentin määrä sataman lähimmillä linjoilla ei ole laskenut ennen sataman rakentamista vallinneelle tasolle, mikä osaltaan viittaa siihen, että laivaliikenne sataman lähialueella aiheuttaa sedimentin resuspensiota ja pitää yllä sedimentaatiota. Pohjalle kertyvän irtosedimentin määrä on sisäsaaristossa lisäksi luontaisesti korkea rantojen suojaisuudesta johtuen. Kun veden sameus ja sedimentin resuspensio jatkuvat jatkossa vilkkaan laivaliikenteen vuoksi, on todennäköistä, että sataman lähimpien rantojen kasvillisuusvyöhykkeet taantuvat ja yksipuolistuvat entisestään. Johtopäätöksenä vuoden 21 havainnoista voidaan todeta indikaattorilajin rakkolevän taantuminen varsinkin sataman eteläpuolisella seurantalinjalla (K32). Myös sataman lähimmällä linjalla Lilla Bastössa (K2) on rakkolevä huonokuntoista kertoen epäedullisista olosuhteista. Sen sijaan sataman koillispuolella sijaitsevalla Käringholmenin linjalla (K1) rakkolevä näyttää vähentyneen edellisvuoteen verrattuna, mutta kokonaisuutena rakkolevä voi linjalla nyt paremmin kuin sataman rakennusvuosina. Rakkolevä ilmentää ympäristössä tapahtuvia muutoksia yleensä parin vuoden viiveellä. Sataman käytönaikaisten vaikutusten selvittämiseksi onkin tärkeää jatkaa vesikasvillisuuden tilan seurantaa Käringholmenissa, Lilla Bastössa ja Uutelessa sekä vertailulinjalla Bässenilla. Fastningenin vertailulinja on osoittautunut suurten vuosittaisten vaihteluiden vuoksi huonoksi vertailualueeksi, millä perusteella seurantaa siellä ei ole tarkoituksenmukaista jatkaa. 27

5 KALATALOUSTARKKAILU 5.1 Silakan kututarkkailu Karoliina Ilmarinen ja Panu Oulasvirta, Alleco Oy Silakan kutua on Vuosaaren edustan vesialueella seurattu vuodesta 1989 lähtien (Leinikki & Oulasvirta 1989, Vesi-Hydro 1992a ja 1992b, Maa ja Vesi 1994, Oulasvirta & Leinikki 1991, 1992, 1993, 1995, 1996, 1998, 1999, Vahteri 2, Oulasvirta 21, 22a, Kinnunen & Oulasvirta 23, Kinnunen ym. 24, Kinnunen & Oulasvirta 25, Kinnunen & Oulasvirta 26, Ilmarinen & Oulasvirta 27, Ilmarinen & Oulasvirta 28 ja Ilmarinen & Oulasvirta 29). Kutupaikkoja on eri vuosina tehdyissä tutkimuksissa löydetty yhteensä 51 kpl. Etenkin ulkosaaristossa kutupaikkojen lukumäärä on selvästi vähentynyt 199-luvulla sen jälkeen kun Eestiluodon luoteispuolella alettiin harjoittaa merihiekan nostoa ja maamassojen läjitystä. Alimmillaan kutupaikkojen määrä oli 1999, jolloin vain kahdelta tutkimuspaikalta löytyi mätiä (Oulasvirta 22b). Kudun heikkeneminen osuu yksiin hiekan noston ja läjityksen alkamisen kanssa Eestiluodon luoteispuolella, mutta vertailuaineiston puuttumisen vuoksi kudun heikkenemisen yhteyttä hiekan nostoon tai läjitykseen ei ole kuitenkaan voitu varmistaa. Vuonna 22 silakan kutu osoitti selviä elpymisen merkkejä sekä löydetyn mädin määrän että kutupaikkojen lukumäärän suhteen (Kinnunen & Oulasvirta 23) ja 23 kutua löytyi runsaasti lähes koko tutkimusalueelta (Kinnunen ym. 24). Vuonna 24 kutu kuitenkin alkoi vähentyä jälleen (Kinnunen & Oulasvirta 25), ollen vähäisintä 25, jolloin vain viideltä paikalta sisäsaaristosta ja yhdeltä paikalta keskisaaristosta löytyi kutua (Kinnunen & Oulasvirta 26). Vuonna 26 kutupaikkojen määrä hieman kasvoi, kutua löytyi 11 paikalta ja kudun määrä oli runsaampi verrattuna muutamaan aiempaan vuoteen (Ilmarinen & Oulasvirta 27). Vuonna 27 kutupaikkojen määrä laski edellisestä vuodesta kahdeksaan ja myös kudun määrä oli alhaisempi (Ilmarinen & Oulasvirta 28). Vuonna 28 silakan kutua havaittiin kymmeneltä paikalta (Ilmarinen & Oulasvirta 29). Vuonna 28 kutu keskittyi aiempien vuosien tapaan sisäsaaristoon sataman läheisille ja vertailualueella oleville kutupaikoille. Kutupaikkojen ja kudetun mädin määrän todettiin kuitenkin vähentyneen sataman läheisillä seurantapaikoilla vuoden 23 jälkeen. Kyseiset sataman läheiset kutupaikat ovat vakiopaikkoja, joilla kudun on seurantavuosien aikana todettu säännöllisimmin tapahtuneen. Vuosina 27 28 silakka ei kutenut lainkaan Käringholmenin (B8) havaintopaikalle, joka on seurannan alusta lähtien ollut säännöllisimmin käytössä ollut kuturanta. Muutenkin kutu vuonna 28 oli sataman läheisillä kuturannoilla lähes olematonta vertailualueeseen nähden. Vuonna 29 aloitettiin sataman käytön aikainen seuranta, mutta silakan kututarkkailu oli tarkkailuohjelman mukaisesti vuorossa vasta vuonna 21. Seuraavassa on katsaus vuoden 21 silakan kututarkkailun tuloksiin. 5.1.1 Tutkimusalue ja menetelmät Sataman käytön aikaisia vaikutuksia silakan kutuun tarkkailtiin sataman lähialueella 12 paikalla ja Sipoon saaristossa sijaitsevalla vertailualueella 4 paikalla (kuva 24). 28

Kuva 24. Tutkimusalueelta vuosina 1989 28 havaitut silakan kutupaikat (siniset ja punaiset ympyrät) sekä vuonna 21 havaitut kutupaikat (punaiset ympyrät). Vuonna 29 ei tehty silakan kututarkkailua. Silakan mädin alueellista esiintymistä ja mätimääriä kartoitettiin levien keräämiseen suunnitellulla pohjaharalla sekä sataman lähimmillä paikoilla lisäksi sukeltamalla. Mätiä etsittiin kahdeksalla eri kerralla 6.5. 23.6.21. Silakka laskee mätinsä levien ja muiden vesikasvien päälle, joihin mäti takertuu. Kun haraus- tai sukellusnäytteessä havaittiin leviin takertunutta silakan mätiä, siitä otettiin näyte laboratoriotutkimuksia varten. Näytteeseen pyrittiin saamaan vähintään 1 mätimunaa. Näyte värjättiin laimealla etikkahapolla alkion kehitysvaiheen tutkimista varten ja säilöttiin 4 %:n merivesiformaldehydi -liuokseen. Näytteistä tutkittiin mädin kehitysaste sekä kuolleiden, epämuodostuneiden ja hedelmöittymättömien munien osuus. Kutuajankohta arvioitiin alkion kehitysasteen ja veden lämpötilan perusteella (Klinkhardt & Biester 1984). Alle 3 mätimunan näytteitä ei huomioitu tulosten käsittelyssä. Mädin määrä arvioitiin suhteellisella asteikolla taulukon 3 mukaan. Veden lämpötila ja näkösyvyys mitattiin näytteenottokertojen yhteydessä kahdesta pisteestä (P 1 ja P2) pinnasta sekä syvyyksiltä 1, 2 ja 5 metriä. Lisäksi mitattiin näkösyvyys sataman edustalta laivojen kääntöpaikan läheltä (P3) (kuva 24). Taulukko 3. Mädin määrän arvioinnissa käytetty asteikko. + 1 2 3 Mätiä yksittäin niin, että 1 munan näytettä ei saada Mätiä on vesikasveissa niin vähän, että 1 munan näyte pitää kerätä useasta harausnäytteestä Mätiä on selvästi havaittavissa niin, että 1 munan näyte saadaan vaivattomasti kerättyä yhdestä harausnäytteestä Mäti peittää levästä yli puolet ja mätimunat ovat osin kerroksittain 29

Tulokset Silakan kutua löydettiin yhteensä viideltä kutupaikalta (kuva 24). Mätinäytteistä arvioitujen kutuajankohtien perusteella kutu oli alkanut toukokuun ensimmäisellä viikolla tarkkailualueen sisäosassa Fastningenin (B2) kutupaikalla pintaveden lämpötilan ollessa noin 6 C. Viimeiset havainnot mädistä tehtiin kesäkuun lopulla samalta paikalta sekä lisäksi vertailualueelta Bässenilla (C6). Mätimäärät olivat keskimäärin suhteellisen vähäisiä, lukuun ottamatta Fastningenilla (B2), Alörenilla (C8) ja Bässenilla (C6) havaittuja muutamia runsaampia kutueriä. Tobbenilla (B12) ja Eternaholmenilla (B4) kutua havaittiin vain yhden kerran ja mätimäärä oli niin pieni, että on epävarmaa onko mäti ajautunut alueelle jostain ympäristöstä. Silakan kudun väheneminen sataman lähimmillä perinteisillä kutupaikoilla on havaittu jo parina edellisenä tutkimusvuonna, mutta nyt kutua ei enää tapahtunut sataman lähipaikoilla lainkaan. Kaiken kaikkiaan kutupaikkojen määrä oli vähentynyt puoleen edellisestä tutkimusvuodesta 28. Kudun määrä kutualueittain on esitetty taulukossa 4. Taulukko 4. Havaittu silakan kutu kutualueittain touko kesäkuussa 21. Lukuarvot kuvaavat mädin runsautta näytteissä (ks. taulukko 3). Nro. B2 C8 C6 B12 B4 Paikka Fastningen Alören Bässen Tobben Eternaholmen 6.5. 2 14.5. + + 2.5. + 2 3 27.5. 3.6. + 11.6. 16.6. 23.6. + + + + Meriveden lämpötila nousi yli kymmenen asteen sisäsaaristossa ja keskisaaristossa toukokuun loppupuolella (kuva 25). Veden näkösyvyys oli huonoimmillaan (,9 m) toukokuun puolivälissä ja parhaimmillaan (2,7 m) kesäkuun alussa sekä lopussa. Veden lämpötilan ja näkösyvyyden mittaustulokset on esitetty taulukossa 5. 18, 16, 14, Lämpötila (ºC) 5.1.2 12, 1, P1 8, P2 6, 4, 2,, 6.5. 14.5. 2.5. 27.5. 3.6. 11.6. 16.6. 23.6. Näytteenottopäivä Kuva 25. Veden lämpötila (ºC) eri mittauspisteissä 1 metrin syvyydessä touko-kesäkuussa 21. P1 = sisäsaaristo ja P2 = sataman lähialue. 3

Taulukko 5. Veden lämpötila ( C) ja näkösyvyys eri mittauspisteissä touko kesäkuussa 21. Pvm. 6.5. 14.5. 2.5. 27.5. 3.6. 11.6. 16.6. 23.6. Paikka P1 P2 P3 P1 P2 P3 P1 P2 P3 P1 P2 P3 P1 P2 P3 P1 P2 P3 P1 P2 P3 P1 P2 P3 5m 2,5 3,5 2m 5, 4,5 1m 5,2 5,1 Pinta 5,9 5,2 7,1 6, 8, 8, 8,8 8, 8,8 8,5 1, 9, 13,5 1, 15, 14,5 15, 15, 7,9 8,2 1,1 9,1 11,9 11, 12,4 11,3 9,5 11,2 14,9 12,9 15,5 13,1 15,5 13,1 11, 11, 13,8 11,9 14,2 13, 14,5 14, 1,5 12,3 1,8 13,2 1,9 13,2 11, 13,2 12,8 12, 15, 12,9 15, 13,8 15, 13,8 Näkösyvyys 1,4 1,4 2,1 1,3,9 1,3 1,8 1,6 1,6 2, 1,8 2,6 2,7 2,7 2,4 2,4 2,2 2,6 1,6 2,2 1,6 2,7 2,7 2,7 Yhteenlaskettu kuolleiden, hedelmöittymättömien ja epämuodostuneiden mätimunien osuus kutupaikoilla oli keskimäärin 1 % vaihteluvälin ollessa 45 %. Mädin kuolleisuusarvot eri kutupaikoilla ja ajankohtina on esitetty taulukossa 6. Taulukko 6. Kuolleiden mätimunien osuus näytteissä (M %). Luku sisältää kuolleiden lisäksi hedelmöittymättömät ja epämuodostuneet munat. n = tutkittujen mätimunien määrä, ikä = näytteessä olevien mätimunien arvioitu ikä, joka perustuu veden lämpötilaan ja alkion kehitysasteeseen (Kalliola ym. 23). Kehitysaste on määritelty Klinkhardtin & Biesterin (1984) 17portaisen asteikon mukaan. Kehitysasteen 14 17 alkiot ovat silmäpistevaiheessa eli lähellä kuoriutumista. Kutualuenumerointi viittaa kuvaan 24. Harmaalla varjostetut näytteet edustavat samaa kutua. Nro. B2 Kutualue Fastningen Pvm. 6.5. M% 3 Määrä 2 n 1 Kehitysaste 4 Ikä, pv. 1 Arv.kutuaika 5.5. B2 C8 C6 Fastningen Alören Bässen 14.5. 14.5. 2.5. 1 3 + + 3 81 1 1 15 11 4 9 7 1 5.5. 7.5. 19.5. C8 Alören 2.5. 4 2 77 15 5 15.5. B2 Fastningen 2.5. + alle 3* 17 1 1.5. B12 B2 B4 C6 B2 Tobben Fastningen Eternaholmen Bässen Fastningen 27.5. 3.6. 3.6. 23.6. 23.6. 45 26 + + + + + 1 67 31 alle 3* alle 3* 12 1, 15 11 4 2 4 3, 4 3 1 1 23.5. 1.6., 31.5. 1.6. 22.6. 22.6. 31

5.1.3 Tulosten tarkastelu Silakan kutua on selvitetty Eestiluodon hiekanottoalueen ja Mustakuvun läjitysalueen ympäristössä vuodesta 1989 lähtien ja Vuosaaren sataman vaikutuspiirissä vuodesta 1992 lähtien. 199-luvun puolivälin jälkeen silakan kutu tutkimusalueella heikkeni ja kutupaikkojen määrä väheni etenkin ulkosaariston kutupaikoilla. Ulkosaaristossa ei havaittu kutua vuosien 1997 ja 21 välillä lainkaan (Oulasvirta 22b). Vuonna 22 löytyi kutua kahdelta ulkosaariston paikalta ja myös sisä- ja keskisaaristossa kutu oli selvästi lisääntynyt aikaisempaan verrattuna (Kinnunen & Oulasvirta 23). Vuonna 23 silakan kutu oli vilkasta koko tutkimusalueella kesäkuun loppuun asti (Kinnunen ym. 24). Vuosi 24 on ensimmäinen tutkimusvuosi, jona sataman rakennustöillä on voinut olla vaikutuksia silakan kutuun alueella. Verrattuna edellisiin vuosiin kutu oli tällöin vähäistä (Kinnunen & Oulasvirta 25). Havaitut kutupaikat olivat kuitenkin satamatyömaan läheisyydessä, joten yhteyttä sataman rakennustöiden ja heikon kudun välillä ei voitu suoraan osoittaa. Vuosina 25 ja 26 silakan kutu oli vielä vähäisempää kuin 24, mutta keskittyi rakennustöistä huolimatta edelleen sisäsaaristoon sekä sataman läheisille että Sipoon vertailualueella oleville kutupaikoille (Kinnunen & Oulasvirta 26, Ilmarinen & Oulasvirta 27). Vuonna 26 todettiin kudun kehittymisen olevan heikkoa sataman läheisillä paikoilla (Ilmarinen & Oulasvirta 27). Kyseiset paikat olivat vakiopaikkoja, joilla kutua on seurantavuosien aikana todettu säännöllisimmin tapahtuvan. Vuonna 27 silakka kuti edelleen sataman läheisillä kutupaikoilla, mutta pitkälle kehittynyttä kutua ei havaittu enää lainkaan. Toinen negatiivinen havainto oli, että silakka ei kutenut 27 lainkaan Käringholmenin (B8) havaintopaikalla, joka on seurannan alusta lähtien ollut säännöllisimmin käytössä ollut kutupohja. Silakka ei kutenut Käringholmenilla myöskään 28. Vuonna 21 silakan kutua ei havaittu enää lainkaan sataman ympäristössä vaan ainoastaan vertailualueen kutupaikoilla. Tämä viittaa siihen, että sataman toiminta mahdollisesti estää silakan kudun sen perinteisillä kutupohjilla sataman lähialueilla. Siitä, onko havaittu negatiivinen muutos pysyvä, saadaan varmuus jatkovuosien seurannassa. Mädin keskimääräinen kuolleisuus näytteissä oli noin 1 %, mikä on samaa luokkaa kuin useana aiempana vuonna ja vastaa myös muissa tutkimuksissa tehtyjä havaintoja. Silakan kutua käsittelevien tutkimusten mukaan mädin kuolleisuus vaihtelee,2 31 %:n välillä (Rannak 1971, Biester ym. 1979, Ojaveer 1981, Rajasilta ym. 1986, Oulasvirta ym. 1985, 1987, Oulasvirta & Lehtonen 1988, Oulasvirta 199). On huomattava, että kuolleisuusluvuista selviää vain näytteissä olleiden kuolleiden munien osuus. Todellinen mädin kuolleisuus on predaation ja mädin poishuuhtoutumisen johdosta todennäköisesti suurempi kuin näytteissä havaittu kuolleiden munien määrä (Oulasvirta ym. 1985). Mädin poishuuhtoutuminen levistä voi olla runsasta, etenkin jos levien pinnalla on runsaasti irtonaista sedimenttiä, mikä heikentää mädin takertuvuutta leviin. Poishuuhtoutuneen mädin selviytymisestä ei ole tutkimuksia, mutta arvattavasti mädistä huomattava osa tuhoutuu rantaan ajautumisen, pohjaan vajoamisen tms. seurauksena. Kuolleiden munien osuuteen näytteessä vaikuttaa myös mädin ikä: mitä nuorempaa mäti on, sitä vähemmän mädistä on todennäköisesti ehtinyt kuolla. Johtopäätöksenä vuoden 21 silakan kudun seurannasta voidaan todeta kudun loppuneen kokonaan sataman läheisillä kutupaikoilla, jotka aiemmin olivat säännöllisimmin käytettyjä kutupohjia. Muutoksen pysyvyydestä ei näin lyhyen seurantajakson perusteella ole varmuutta. Siksi silakan kudun seurantaa on syytä jatkaa sekä sataman läheisyydessä että vertailualueilla. 32

5.2 Poikasnuottaus Ari Haikonen 5.2.1 Aineistot ja menetelmät Vuonna 21 nuottauspaikkoja oli vuoden 29 tapaan kolme kappaletta, joissa nuotattiin kesä-, heinä- ja elokuussa. Nuottauskertoja tuli vuoden aikana yhteensä yhdeksän kappaletta. Nuottauspaikoista P2 ja P3 olivat sataman vaikutuksen alaisena ja niillä seurataan sataman vaikutusta poikasten esiintymiseen ja niiden runsauksiin. Nuottauspaikka P8 toimii vertailualueena (kuva 26). Kuva 26. Poikasnuottauspaikat vuonna 21. Käytetyn poikasnuotan korkeus on 1,85 m, reiden pituus noin 1 m, solmuväli 5 mm ja perän silmäkoko 1 mm. Nuotatut näytteet säilöttiin 96 % etanoliin. Poikasnuottaussaalis määritettiin kalalajeittain ja eroteltiin + (vastakuoriutunut) sekä yli vuotiaisiin poikasiin (ainakin yhden vuoden vanha). Lisäksi + -poikasista määritettiin keskipituus (mm) ja pituuden keskihajonta. Poikasten mahdollisia evävaurioita ja kidusten kuntoa tarkkailtiin lajimääritysten yhteydessä. Lajimääritykset on tehnyt FM Jorma Kirjavainen. Poikasnuottausmenetelmään sisältyy runsaasti epävarmuustekijöitä lähinnä luonnonolosuhteista, kuten tuulista, merivirroista sekä kalojen liikkeistä johtuen. Joidenkin lajien poikaset (mm. siian) ovat saattaneet jo vaeltaa syvempiin vesiin poikasnuottauksen aikaan, eivätkä näin ollen näy nuottasaaliissa. Tämän takia tuloksia tulee tarkastella suuntaa antavina. 5.2.2 Tulokset Vuonna 21 saatiin eniten kolmipiikin, salakan ja tokkojen vastakuoriutuneita poikasia (taulukko 7). Muita tavattuja lajeja olivat kiiski, silakka, särki, kymmenpiikki, nokkahauki ja mutu. Kaikkiaan +-ikäisiä poikasia saatiin 3553 yksilöä. 33