Tekninen lautakunta 46 08.10.2014 Tekninen lautakunta 8 18.02.2015 JUVAN PUISTOLAN SAMPOLAN SEKÄ KOULUKESKUKSEN LÄHILIIKUNTAPAIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA 297/10.05/2014 TEKLTK 46 (Asian valmistelija tekninen johtaja Kaj Pirinen, puh. 0400 138 267) Vuoden 2014 talousarvion vuosien 2015 ja 2016 taloussuunnitelmaan oli merkitty alustavia määrärahavarauksia hyväksytyssä hyvinvointisuunnitelmassa mainittujen Puistolan Sampolan ja koulukeskuksen lähiliikuntapaikkojen kehittämiseksi sekä nuorten ja lasten välitunti- ja vapaa-ajan liikunnan lisäämiseksi. Osaksi suunnitelma katsottiin myös tarpeelliseksi, koska koulukeskuksen piha-alueesta lohkaistiin pieni osa 2016 toteutettavan K-Supermarketin tonttiin. Yhtenä tavoitteena on alustavasti pidetty sitä, että suunnitelmassa esitetyt investoinnit olisivat valmiina kesällä 2017, kun Juvan kunta ja ev. lut. seurakunta viettävät 575-vuotisjuhlia. Vuoden 2013 aikana käynnistynyttä taloussuunnitelman laatimista jatkettiin kevään 2014 aikana mm. ala-asteen rehtori Olli Kossilan sekä lukion ja yläasteen rehtori Kari Leskisen kanssa niin, että alustavat luonnokset alueesta valmistuivat koulujen päättymiseen mennessä. Hanketta esiteltiin myös nuorisovaltuusto Ratakselle, joka pitää hanketta tärkeänä kouluikäisten liikunnan lisäämiseksi niin koulussa kuin myös vapaa-aikana. Valtionapurahojen anomuksia varten on Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n tilaamana laaditutettu Rejlers Oy:llä Juvan kunnan lähiliikuntapaikkojen yleissuunnitelma. Yleissuunnitelmassa on esitelty lähtötilanne ja toimenpiteet, suunnittelualueet ja kohteet sekä tavoitehintalaskelmat eri vuosina tapahtuville investoinneille. Rakennuskohde sijaitsee Juvan kunnan keskustassa Yhdystien, Harjutien, Juvantien ja Savonlinnantien välisellä alueella. Alueella on koulukeskuksen rakennuksia, uimahalli, Kaarihalli, urheilukenttä, pesäpallokenttä, leikkikenttä ja senioripuisto. Suunnittelualueen pinta-ala on n.15,8 ha. Perusparannettavien kenttien pinta-ala on n. 4.000 m2. Uusien leikki- ja liikuntapaikkojen pinta-alat yhteensä n. 4.700 m2. Nykyisen kevyenliikenteen väylän linjausta tarkistetaan ja väylää jatketaan yhdistämään alueen sisäiset
toimintakentät. Uutta rakennettavaa, myös huoltotienä toimivaa, kevyenliikenteen väylää on suunnitelmassa noin 300 metriä. MONITOIMIKENTTÄ JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄ SAMPOLASTA KAARIHALLILLE (toteutus 2015) Suunnitellun monitoimikentän kohdalla on osittain aidattu leikkipuisto ja purettavaksi päätetty entinen koulun asuntolarakennus. Huonokuntoinen rakennus puretaan, rinnettä porrastetaan. Maaston pengerrys ja osittainen porrastus voidaan hyödyntää esim. seisomakatsomona. Alue voisi toimia areenana pienimuotoisille tapahtumille ja esim. koulun kevätjuhlapaikkana. Alueelle sijoitetaan monipuolisia pelikenttä- ja leikkikalusteita ja varusteita erillisen suunnitelman mukaan. Monitoimikenttä ympäröidään korkealla palloverkolla. Väliltä Sampola - Kaarihalli puuttuu kevyenliikenteen yhteys n. 300 metrin matkalta. Tästä on muodostunut talvisin ongelma,kun jalankulkijat ovat käyttäneet latupohjaa kevyenliikenteen väylänä oikaistessaan Kummunmäeltä Juvan keskustaan. Suunnitelmassa on esitetty uudelle kevyenliikenteen väylälle paikka, jonka kautta myös uudelle Puistolan leikkipuiston alueelle pääsee myös talvisin Sampolan suunnasta ja Rossintien kautta. Reitti on jo nyt osittain olemassa kulkien Yhdystieltä kirjaston vieritse koulukeskuksen seinän vierustaa aina Sampolan vesiliikuntakeskukselle ja nuorisotiloille asti asfaltoituna väylänä. K- SUPERMARKETIN SEINÄ (toteutus 2015-2016) Osa nykyistä hiekkakenttää jää tulevan K-supermarketin alle. Rakennuksen yksi pääty tulee rajaamaan kentän eteläistä reunaa. Mikäli halutaan mahdollistaa seinän hyötykäyttöä koulukeskuksen ja liikuntapuiston kokonaisuutta palvelemaan, keskustelu on aloitettava ajoissa ja toiveet huomioitava tulevassa kaupan seinärakenteessa esim. palloseinä, kiipeilyseinä ja koripallotelineet. Graffitia voisi lähteä toteuttamaan esim. koululaisten kesken järjestetyn ideakilpailun pohjalta. KOULUKESKUKSEN HIEKKAKENTTÄ / TILAPÄINEN PYSÄKÖINTIALUE/ LUISTELUKENTTÄ (toteutus 2015-2016) Hiekkakenttä on epätasainen ja sadevesi jää paikoitellen lammikoiksi. Kentän rajaus on epämääräinen. Kenttä on aitaamaton ja valaistu. Kentän laidalla on vanha huoltorakennus. Kentän koko noin 80x50 m. Hiekkakentälle tulisi tehdä kuivatussuunnitelma hulevesien johtamiseksi pois alueelta. Kesäisin kenttä toimii tarvittaessa isompien tapahtumien pysäköintialueena, talvella paikalle jäädytetään luistelukenttä. Tutkitaan mahdol-
lisuutta hyödyntää kentän eteläpuolelle rakennet tavan liikerakennuksen ulkoseinää esim. pallo- ja/tai kiipeilyseinänä. Kuivatus, istutukset ja harkinnanvaraisesti valaistusta. Talvikäyttöön tarvittavat kalusteet. SKEITTIPUISTO JA JUNIORIKENTTÄ (toteutus 2016) Alue sijoittuu Sampolan vesiliikuntakeskuksen yläpihan asfaltoidulle entiselle pysäköinti- ja tiealueelle. Nykyinen uimahallin pääsisäänkäynti ja asiakaspaikoitus on Sampolan alapihalla Savonlinnantien puolella, jonne käynti tapahtuu Hiihtäjäntien kautta. Skeitti alueelle asennetaan skeittirampit ja varusteet erillisen suunnitelman mukaisesti. Alueen koko noin 800 m2. Perustaminen ja turva-alueet välinevalmistajan ohjeen mukaisesti. Alueelle tehdään valaistussuunnitelma, jonka mukaan tarvittavat uudet valaisimet asennetaan. Pesäpallokentän päätyyn viheralueelle perustetaan juniorikentän mittavaatimukset täyttävä jalkapallokenttä, koko 40 x 55 m. Kentän molempiin päätyihin asennetaan suojaverkot. Kenttä olisi joko kumirouhekenttä, joka on optimaalinen juniorijalkapallon pelialusta tai sitten vaihtoehtoisesti hiekkatekonurmi, joka soveltuu useampien pallolajien käyttöön. NUORISOPUISTO (toteutus 2017) Nuorisopuiston alue on loivassa rinteessä olevaa puustoista nurmikenttää Sampolan vesiliikuntakeskuksen ja nuorisotilan sekä koulukeskuksen teknisten aineiden opetustilojen välissä. Alueelle on tehtävä maanrakennus- sekä valaistussuunnitelma. Alueelle sijoitetaan nuorison käyttöön soveltuvia laitteita, kuten parque telineitä, kiipeilyseiniä, penkkejä sekä keinuja ja varusteita erillisen suunnitelman mukaan. Alueen koko noin 600 m2. Alueella olevaa puustoa ja isot kivet pyritään säilyttämään. PYSÄKÖINTIALUEET (toteutus 2018) Kirjaston ja Sampolan pysäköintialueiden jäsentely esim. istutuksin ja pysäköintipaikkojen merkitseminen maalaamalla. Tarkoituksenmukaisempi, tehokkaampi ja tilaa säästävä alueen jakaminen. VIHERALUEET (toteutus 2019) Alueella on paljon isoja puita, pensaita ja istutettua nurmikenttää. Osa puustosta tulee uusia ja täydennysistuttaa myös muilla lehtipuulajeilla kuin koivulla huomioiden opetuskäyttö. Kulkuväylien ja polkujen rajaus on tekemättä. Täydennetään kenttien ja väylien pensasistutuksia ja valaistusta.
HUOLTORAKENNUS (toteutus 2020) Alueella on huvimajakatos ja lipputanko sekä kalustesuoja/varastorakennus. Yleisvaikutelma ja yksityiskohtaisuus kulkujen ja sisäänkäyntien osalta suunnittelematon. Toteutetaan uudisrakennus koulukeskuksen hiekkakentän läheisyyteen täydentämään olemassa olevia rakennelmia. Koko 100 150 m². Uusi huoltorakennus toimii kalustevarastona sekä oppilaiden liikuntavälinevarastona. ALUEEN YLEISILMEEN PARANTAMINEN (toteutus 2021) Puistolan pesäpallokentän ympäristö on osittain nuhruinen, hoitamaton, huonokuntoinen. Huoltorakennukset maalataan, rikkoutuneet pinnat korjataan, nurmikoiden rajaukset siistitään, kasvillisuus hoidetaan, istutuksia lisätään, pesäpallokatsomon turvallisuutta parannetaan ja alueen esteettömyys ja turvallisuus on otettava paremmin huomioon. Kulkuyhteydet ja näkymät eri liikuntapaikkojen välillä tulee tarkastella tarkemmin kohdekohtaisen suunnittelun yhteydessä. Vuodelle 2015 esitetään lähiliikuntapaikkoihin nettokustannuksena suuruudeltaan 50.000 euron määrärahaa sekä taloussuunnitelmaan 2016 vuodelle 50.000 euron määrärahaa sekä 2017 vuodelle 40.000 euron määrärahaa teknisen lautakunnan investointiesityksessä. Valtionavustuksien hakemiseksi laaditaan tarkemmat kustannusarviot ja hakemukset vuoden loppuun mennessä, mikäli investointiesitykset tulevat vahvistetuiksi luottamushenkilökäsittelyissä. Liite nro 8: Lähiliikuntapaikkojen yleissuunnitelma sekä liitekartat 3 kpl. Tekninen johtaja: Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Juvan kunnan Puistolan Sampolan ja koulukeskuksen alueiden lähiliikuntapaikkojen yleissuunnitelman. Lisäksi lautakunta päättää, että Juvan kunnan talousarvioihin pyritään esittämään suunnitelman mukaisten hank keiden määrärahoja kunnan vuosittaisiin investointibudjetteihin ja että hankkeille anotaan mahdolliset valtionavustukset.
Päätös: Tekninen johtaja muutti päätösesityksensä seuraavaksi: Tekninen lautakunta päättää asettaa Sampolan Puistolan ja koulukeskuksen lähiliikuntapaikkojen yleissuunnitelman julkisesti nähtäville ja pyytää suunnitelmasta sivistyslautakunnalta sekä nuorisovaltuustolta lausunnot. Tekninen lautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti. TEKLTK 8 (Asian valmistelija tekninen johtaja Kaj Pirinen, puh. 0400 138 267) Sampolan Puistolan ja koulukeskuksen lähiliikuntapaikkojen yleissuunnitelma pidettiin nähtävillä 16.10.-14.11.2014. Yleissuunnitelmasta saadut lausunnot ja kannanotot sekä niiden vastineet on koottu omaksi liitteekseen. Yleissuunnitelmaa on täydennetty saatujen lausuntojen sekä kannanottojen perusteella seuraavasti: Yleissuunnitelmaan merkitään toinen mahdollinen sijoituspaikka 40 x 55 m eli 2 200 m2 kokoiselle hiekkatekonurmijalkapallokentälle Piikkilänharjun, Harjutien, Kaarihallin ja jääkiekkokaukalon väliselle alueelle. Tämän edellä mainitun alueen ja Piikkilänharjun asuinalueen väliselle maa-alueelle merkitään myös uusi aidattu koirapuistoalue. Asemakaavan havainnekuvassa on esitetty mm. että alatorin ja kirjaston välissä olevaa paikoitusaluetta uudelleen jäsentämällä tälle alueelle saadaan lisää autopaikkoja, joista osalle voi toteuttaa opettajia varten lämpöpistokkeet koulun pihaan tapahtuvan autolla ajamisen minimoimiseksi. Ylätorin alueelle on mahdollista sijoittaa myös joitakin lämmitystolppia Juvantien varrelle. Liite 11: Kooste saaduista lausunnoista ja kannanotoista ja niiden vastineista, erillinen liitekartta toisesta mahdollisesta tekonurmijalkapallokentän paikasta sekä koirapuistosta. Tekninen johtaja: Tekninen lautakunta päättää vahvistaa Sampolan Puistolan ja koulukeskuksen lähiliikuntapaikkojen yleissuunnitelman esittelytekstissä mainituin täydennyksin ja että yleissuunnitelmaa pyritään toteuttamaan vuosittain Juvan kunnan talousarvioon varattavilla määrärahoilla.
Päätös: Teknisen johtajan esiteltyä yleissuunnitelman vastineet sekä muutokset käytiin lautakunnassa keskustelu, jonka tuloksena tekninen johtaja muutti päätösesitystä siten, että tekonurmijalka pallokentän toista vaihtoehtoista sijoituspaikkaa kaarihallin taakse ei merkitä yleissuunnitelmaan. Tekninen lautakunta vahvisti muutetun päätösesityksen yksimielisesti.