Uusia mahdollisuuksia lasten LUISTELUALUEIDEN. toteuttamiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusia mahdollisuuksia lasten LUISTELUALUEIDEN. toteuttamiseen"

Transkriptio

1 Uusia mahdollisuuksia lasten LUISTELUALUEIDEN toteuttamiseen 1

2 Lisää luistelupaikkoja! Lasten perinteiset talviliikuntamahdollisuudet ovat supistumassa pakkaspäivien vähentyessä. Valtakunnalliset jääurheiluliitot ja Nuori Suomi haluavat yhdessä toimia lasten talvisten luistelumahdollisuuksien turvaamiseksi edistämällä pienten vapaaluistelukenttien perustamista. Luistelualueet ovat tärkeä kehittämiskohde sekä yleisen lasten liikunnan edistämisen kannalta että jääliikunnan ja -urheilun tulevaisuuden kannalta. Tavoitteena uudenlainen luistelualue ilman maksuja ja käyttövuoroja Lähiliikuntapaikka-ajattelu on lyönyt itsensä läpi liikuntapaikkapolitiikassa. Lähiliikuntapaikalle tunnusomaisia piirteitä ovat vapaa ja maksuton käyttö, sijainti asuinalueella käyttäjien helposti ja turvallisesti saavutettavassa paikassa, liikunnallinen monikäyttöisyys, ympärivuotisuus sekä viihtyisyys. Vuoden 2000 jälkeen kunnat ovat toteuttaneet yli 350 valtionavustuksin tuettua lähiliikuntapaikkaa eri puolille Suomea. Toteutetut hankkeet ovat painottuneet kesäaikana tapahtuvaan liikuntaan. Pienet luistelualueet tuovat tarpeellisen lisän ja talvisen vaihtoehdon lähiliikuntapaikkarakentamiseen. Hyviä kokemuksia vastaavista luistelualueista on saatu mm. Ruotsissa ja Keski-Euroopassa. Oheiseen tietopakettiin olemme koonneet tietoa ja esimerkkejä luistelualueiden toteuttamismahdollisuuksista ja kustannuksista. Lidingön luistelualue Tukholmassa Luistelualue toteutettavissa helposti ja alhaisilla rakennus- ja käyttökustannuksilla Luistelualue voidaan mitoittaa yksilöllisesti tilan ja käyttötarpeen perusteella. Toteutustavoissa on myös edullisia vaihtoehtoja. Luistelualueen vuosittainen käyttöaika on noin kuusi kuukautta. Jään hoidon edellyttämä työmäärä on pieni luonnonjääkenttien jäädyttämiseen verrattuna, sillä jäädytys tehdään koneellisesti. Lähiliikuntapaikkojen rakentamiseen on haettavissa valtionavustusta. Avustusosuus voi olla 30 50% hankkeen kokonaiskustannuksista. Lisätietoja lähiliikuntapaikoista ja niille suunnatuista avustuksista: www. lahiliikuntapaikat.fi Lisätietoa luistelukenttien toteuttamisesta esitteen lopussa esitetyiltä välinevalmistajilta sekä Jääkiekkoliitosta: jäähalliasiamies Pekka Paavola pekka. Suomen Jääkiekkoliitto ry...suomen Taitoluisteluliitto ry Suomen Luisteluliitto ry...suomen Curlingliitto ry Suomen Kaukalopalloliitto ry...suomen Jääpalloliitto ry Suomen Ringetteliitto ry...nuori Suomi ry Lisätietoja: Jäähalliasiamies Pekka Paavola Tietoa tässä esitetyistä sekä muista lähiliikuntapaikoista: Luistelualueen suunnittelu ja toteutus Luistelualue voidaan toteuttaa lähes mille tahansa tasaiselle alustalle ja mitoittaa yksilöllisesti tilan ja käyttötarpeen mukaan. Jäädytysputket voidaan sijoittaa joko pysyvästi pintarakenteen alle tai vaihtoehtoisesti sen päälle, jolloin niiden siirtäminen toiseen käyttökohteeseen on mahdollista. Pintamateriaalina voidaan käyttää betonia, asfalttia, hiekkatekonurmea tai hiekkaa paikan kesäkäytöstä riippuen. Jäädytyskoneisto rakennetaan automatisoituun konttiin, joka voidaan kesäksi siirtää varastoon. Luistelualue voidaan toteuttaa myös jäähallin yhteyteen ja hyödyntää hallin kylmäkoneistoa. Luistelualueen toteuttaminen ei edellytä rakennuslupaa. Lähiliikuntapaikan luonteen mukaisesti luistelualueen yhteyteen ei tarvita pukutiloja tms. vaan luistimien vaihto tapahtuu penkillä kentän laidalla. Kentän hoito voidaan toteuttaa liikuntapaikkojen tai puistojen henkilökunnan toimesta. Hoidolla tarkoitetaan lähinnä lumen poistoa ja kentän kastelua. Koneellisen jäädytyksen johdosta kentän hoidon edellyttämä työmäärä on pieni luonnonjääkenttien jäädyttämiseen verrattuna. Luistelualue voi olla aktiivisessa luistelukäytössä lokakuulta maaliskuun loppuun. Muuna aikana kenttä voi toimia kesäisten lajien liikuntapaikkana. Mitoitus Luistelualueen koko on vapaasti määriteltävissä. Kentän koko vaikuttaa jäädytyskoneen kokoon ja tarvittavaan liittymätehoon. Suositeltavia mittoja ovat esimerkiksi 15 x 30 m tai 20 x 40m, jolloin jäähdytys onnistuu 75 KW:n jäähdytyskoneella. Luistelualue voi olla myös monimuotoinen, kuten Turun Kupittaalle toteutettu luistelurata. Kustannusarvio Rakennuskustannuksiin vaikuttavat kentän pinta-ala, jäädytyskoneen teho, putkistoratkaisut, maaperätyöt ja pintamateriaaliratkaisut. Investoinnin suuruusluokka on näistä tekijöistä riippuen Mikäli luistelualue toteutetaan jo olemassa olevalle pienpelikentälle, ovat investointikustannukset luonnollisesti huomattavasti em. pienemmät. Pelkän jäädytyskoneen ja pintaputkistojen hankintakustannukset ovat kentän koosta riippuen Yhteistyössä: 2 3

3 Käyttökustannukset Käyttökustannukset muodostuvat kentän hoidosta, tekniikan huollosta ja energiakustannuksista. Energiakustannuksiin vaikuttaa eniten kentän käyttökausi. Kentän jäädytys kannattaa aloittaa lokakuussa tai kun päivälämpötila on laskenut alle 10 celsius asteen. Kuva 1 Esimerkki: Lidingön kenttä Ruotsissa - Siirrettävä tekojää, joka on rakennettu koulukeskuksen hiekkatekonurmikentän päälle - Jääalueen koko 14 x 21 m - Energian kulutus 4-5 kk:n aikana sääolosuhteista riippuen kwh - Käyttökustannus noin euroa/vuosi. Asemapiirustus Kuva 2 Kuva 3 Putkien sijoitus Kuva 1 ja 3, luistelualueet. Kuva 2, putkien sijoitus Jäähallipäivät Vuosittainen jääliikunnan ammattilaisten informointitapahtuma

4 6 7

5 8 Suunnittelu ja toteutus: Sale-Set Ky, Nokia

Uusia mahdollisuuksia lasten LUISTELUALUEIDEN. toteuttamiseen

Uusia mahdollisuuksia lasten LUISTELUALUEIDEN. toteuttamiseen Uusia mahdollisuuksia lasten LUISTELUALUEIDEN toteuttamiseen Lisää luistelupaikkoja! Lasten perinteiset talviliikuntamahdollisuudet ovat supistumassa pakkaspäivien vähentyessä. Valtakunnalliset jääurheiluliitot

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2005

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2005 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2005 I VARSINAISET LIIKUNTAJÄRJESTÖT 1. LAJILIITOT AKK-Motorsport ry 200 000 Sukeltajaliitto ry 97 000 Suomen Aikidoliitto ry 30 000 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2002

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2002 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2002 I VARSINAISET LIIKUNTAJÄRJESTÖT 1. LAJILIITOT (71) AKK-Motorsport ry 207 000 Suomen Aikidoliitto ry 27 000 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry 30 000

Lisätiedot

Rajaville Oy:n Haukiputaan tehtaan energiatuotannon muutos. Loppuraportti Julkinen Pekka Pääkkönen

Rajaville Oy:n Haukiputaan tehtaan energiatuotannon muutos. Loppuraportti Julkinen Pekka Pääkkönen Rajaville Oy:n Haukiputaan tehtaan energiatuotannon muutos Loppuraportti Julkinen 10.2.2014 Pekka Pääkkönen KÄYTÖSSÄ OLEVAN ENERGIATUOTANNON KUVAUS Lähtökohta Rajaville Oy:n Haukiputaan betonitehtaan prosessilämpö

Lisätiedot

Tällä lomakkeella kerätään tietoja kunnan toiminnasta liikunnan edistämiseksi ja terveyttä edistävän liikunnan kehittämiseksi.

Tällä lomakkeella kerätään tietoja kunnan toiminnasta liikunnan edistämiseksi ja terveyttä edistävän liikunnan kehittämiseksi. Terveyttä edistävä liikunta kunnan toiminnassa 2012 Tällä lomakkeella kerätään tietoja kunnan toiminnasta edistämiseksi ja terveyttä edistävän kehittämiseksi. Ohjeita vastaamiseen Suosittelemme täyttämistä

Lisätiedot

Pelletillä edullisesti ilmastoystävällistä lämpöä

Pelletillä edullisesti ilmastoystävällistä lämpöä Pelletillä edullisesti ilmastoystävällistä lämpöä Lähilämpöilta Kämmenniemi, 27.9.2011 Hannes Tuohiniitty Pellettitakalla sähkölasku alas Ilmakiertoinen pellettitakka lämmittää aina 150 m2 pintaalaan asti

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä teknologiateollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 78 yritystä, jotka koostuvat

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Valtionavustushakemuksen liiteasiakirjoista hallinto ja rahoitus

Valtionavustushakemuksen liiteasiakirjoista hallinto ja rahoitus Valtionavustushakemuksen liiteasiakirjoista hallinto ja rahoitus Liikuntapaikkarakentamisen rahoitussuunnitelma ja valtionavustus koulutustilaisuus Tampere 29.9.2016 Ismo Myllyaho Yksikön päällikkö Opetus-

Lisätiedot

PUMPTRACK- RATA SAVELA

PUMPTRACK- RATA SAVELA 1 (5) PUMPTRACK- RATA SAVELA TRAIL IT PUMPTRACK- RADAT Pumptrack- rata on lähiliikuntapaikka, jossa liikkumisen aloittaminen on helppoa. Pumptrack- rata rakennetaan kiviaineksista ja asfaltista. Pumptrack-

Lisätiedot

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2 Liittymistilanne Vuoden 2 loppuun mennessä muoviteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 27 yritystä, jotka koostuvat raportoivasta

Lisätiedot

Lämpölaitostekniikkaa. Nurmes 1.2.2012 Esa Kinnunen Biomas-hanke

Lämpölaitostekniikkaa. Nurmes 1.2.2012 Esa Kinnunen Biomas-hanke Lämpölaitostekniikkaa Nurmes 1.2.2012 Esa Kinnunen Biomas-hanke 1 Laiteratkaisut ja polttotekniikka Uusi vai vanha? Kontti vai kiinteä? Stokerin toimintaperiaate Polttoaineen varastointi ja siirto varastosta

Lisätiedot

TOTEUTUSKUVAUS EEMONTTI - REMONTISTA

TOTEUTUSKUVAUS EEMONTTI - REMONTISTA TOTEUTUSKUVAUS EEMONTTI - REMONTISTA Kohdekiinteistö 3: 2000-luvun omakotitalo Kiinteistön lähtötilanne ennen remonttia EEMontti kohdekiinteistö 3 on vuonna 2006 rakennettu kaksikerroksinen omakotitalokiinteistö,

Lisätiedot

Porin tilastoikkuna Muutos- ja toimintaympäristökatsaus I neljännes/2012

Porin tilastoikkuna Muutos- ja toimintaympäristökatsaus I neljännes/2012 Porin tilastoikkuna Muutos- ja toimintaympäristökatsaus I neljännes/2012 Kehittämispäällikkö Timo Aro, 6.6.2012 Kuva: Jan Virtanen Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Verotulokehitys Kuva: Pekka Simonen

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2003

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2003 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2003 I VARSINAISET LIIKUNTAJÄRJESTÖT 1. LAJILIITOT Autourheilun Kansallinen Keskusliitto ry 200 000 Suomen Aikidoliitto ry 27 000 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon

Lisätiedot

LIITELOMAKE LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN LAATUAVUSTUKSEN HAKEMISTA VARTEN

LIITELOMAKE LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN LAATUAVUSTUKSEN HAKEMISTA VARTEN LIITELOMAKE LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN LAATUAVUSTUKSEN HAKEMISTA VARTEN 1) Laatuavustuksen perustelut vapaamuotoisesti 2) Yhteenvetotaulukko laatuhankkeen kustannusarviosta. HUOM! Hankkeen varsinainen

Lisätiedot

Avustukset liikuntatoimintaan 2017

Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Ohje 1 (5) Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Yleiset ehdot ja arviointikriteerit: Sipoolaisen liikuntatoiminnan tukemiseen myönnetään vuosittain avustuksia ja stipendejä. Avustusta myönnetään ensisijaisesti

Lisätiedot

JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN

JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN Valtionavustukseen oikeutetut uudet liikuntaa edistävät järjestöt. Liikuntalain 10 :ssä säädetään, että liikuntaa edistävän järjestön valtionavustuksen

Lisätiedot

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut Kuivain Futura Kuivain Futura Eurooppalainen patentti EP nro. 1029211 19 patenttia todistavat laitteen teknisten ratkaisujen omaperäisyyden pistettä ja teknisten ratkaisujen Futura, kansainväliset innovatiivisuuspalkinnot

Lisätiedot

Kestävien hankintojen vuosiseminaari Motiva

Kestävien hankintojen vuosiseminaari Motiva Kestävien hankintojen vuosiseminaari Motiva Ulkovalaistuksen elinkaarikustannukset Tampere 6.5.2015 Mika Saari ja Aleksanteri Ekrias www.licon-at.fi Valaistuksen taloudellisuustarkastelut Ohjeistettu Maantie-

Lisätiedot

FLEXBURN-uunit Kerasil Oy

FLEXBURN-uunit Kerasil Oy FLEXBURN-uunit Kerasil Oy FLEXBURN-uunit Lasin yhteensulatus Lasin taivutus ja muottiin pudotus (slumppaus) Koristelupoltot väreillä, kullalla ja siirtokuvilla 5-6 kertaa nopepampi Energiansäästö yli 50%

Lisätiedot

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta Ruununmyllyn koulu Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta SIHY-lautakunnan iltakoulu 5.9.2018 Päätökset ja nykytilanne Sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja lukiokoulutuksen palveluverkkopykälään Ruununmyllyn

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2001

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2001 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2001 I VARSINAISET LIIKUNTAJÄRJESTÖT 1. LAJILIITOT (71) MK Autourheilun Kansallinen Keskusliitto ry 1 215 000 Suomen Aikidoliitto ry 160 000 Suomen Amerikkalaisen

Lisätiedot

Työpaikan toimiva jätehuolto

Työpaikan toimiva jätehuolto Työpaikan toimiva jätehuolto Ympäristökouluttaja Miia Jylhä Pienempi kuorma huomiselle. 1.9.2015 TSJ + Rouskis Lounais-Suomen Jätehuolto Oy Kuntien perustama ja omistama osakeyhtiö 17 osakaskuntaa (Turku

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 13.06.2013 Sivu 1 / 1 2359/10.03.01/2013 34 Olarinniityn ulkoilukeskuksen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. (09) 816 52111 Tapio Taskinen, puh. (09) 816 52118 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen

Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen Aurinko Maalämpö Kaasu Lämpöpumput Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen Kaasulämmityksessä voidaan hyödyntää uusiutuvaa energiaa käyttämällä biokaasua tai yhdistämällä lämmitysjärjestelmään

Lisätiedot

Raahen kaupunginhallitus teki 16.2.2015 äänestyspäätöksen myötä esityksen siitä, että lukion lisäsiipi rakennettaisiin.

Raahen kaupunginhallitus teki 16.2.2015 äänestyspäätöksen myötä esityksen siitä, että lukion lisäsiipi rakennettaisiin. Arvoisa kaupunginvaltuutettu, kun tarkastellaan kassamaksuja, investointikustannuksia sekä nykyarvomenettelyä on edullisin ratkaisu katettuputki sekä vuokraus. Merikadun hidasteet tai tienkatkaisu häviävät

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2006

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2006 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2006 I VARSINAISET LIIKUNTAJÄRJESTÖT 1. LAJILIITOT AKK-Motorsport ry 195 000 Sukeltajaliitto ry 104 000 Suomen Aikidoliitto ry 31 000 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon

Lisätiedot

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio SKVY Oy LAUSUNTO Pekka Makkonen Versokuja 4 D 70150 Kuopio 24.11.2015 Juuan kunta Ympäristölautakunta Poikolantie 1 83900 JUUKA Yleistä Juuan rengasvesiosuuskunta teki vuonna 2011 päätöksen vesihuoltosuunnitelman

Lisätiedot

Kannattava aurinkosähköinvestointi

Kannattava aurinkosähköinvestointi Kannattava aurinkosähköinvestointi -aurinkosähköjärjestelmästä yleisesti -mitoittamisesta kannattavuuden kannalta -aurinkoenergia kilpailukyvystä Mikko Nurhonen, ProAgria Etelä-Savo p. 043-824 9498 senttiä

Lisätiedot

SELVITYS ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSELLE (ARA) KUNNALLISTEKNIIKAN AVUSTUSKOHTEIDEN TOTEUTUKSESTA VUONNA 2015

SELVITYS ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSELLE (ARA) KUNNALLISTEKNIIKAN AVUSTUSKOHTEIDEN TOTEUTUKSESTA VUONNA 2015 SELVITYS ASUMISEN RAHOITUS JA KEHITTÄMISKESKUKSELLE (ARA) KUNNALLISTEKNIIKAN AVUSTUSKOHTEIDEN TOTEUTUKSESTA VUONNA 215 1 Valtionavustuspäätökset Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskus ja Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Rautalammin kirjasto, Rautalampi 30.8.2013

Rautalammin kirjasto, Rautalampi 30.8.2013 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/ 2013 Sivistyslautakunta Sivu 1 (14) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka 21.8.2013 klo 16.00-17.20 Rautalammin kirjasto Anu Hotti Pirkko Annala Helena

Lisätiedot

Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY

Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY Mihin rakennuksiin sovelletaan Normaalit asuinrakennukset Vuokra- tai vastaavaan käyttöön tarkoitetut vapaa-ajan rakennukset Yksityiskäyttöön

Lisätiedot

WehoFloor Lattialämmitysjärjestelmä

WehoFloor Lattialämmitysjärjestelmä WehoFloor Lattialämmitysjärjestelmä Viihtyisä Ilmasto-olosuhteet Suomessa asettavat lämmitysjärjestelmän vaatimukset korkealle. Pitkienkin pakkasjaksojen aikana lämmitysjärjestelmän on toimittava energiataloudellisesti

Lisätiedot

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille Yksityistieavustusten painotukset 2013 ja 2014 Yksityistieseminaari Hämeenlinna 13.3.2012 Sisältö Johdanto Mistä avustuksia haetaan? Mitä avustetaan? Parantamisavustuksesta;

Lisätiedot

WehoFloor Lattialämmitysjärjestelmä

WehoFloor Lattialämmitysjärjestelmä WehoFloor Lattialämmitysjärjestelmä VIIHTYISÄ Ilmasto-olosuhteet Suomessa asettavat lämmitysjärjestelmän vaatimukset korkealle. Pitkienkin pakkasjaksojen aikana lämmitysjärjestelmän on toimittava energiataloudellisesti

Lisätiedot

Jukka Kontulainen ProAgria Satakunta ry

Jukka Kontulainen ProAgria Satakunta ry Jukka Kontulainen ProAgria Satakunta ry ProAgria Farma ja Satakunta yhdistyvät 1.1.2013 Viljatilojen määrä on kasvanut Valtaosa kuivataan öljyllä Pannut ovat pääsääntöisesti 250-330 kw Kuivauksen investoinnit

Lisätiedot

Sähkölämmityksen tehostaminen, Elvari-hanke. Tammikuu 2014 Päivi Suur-Uski, Motiva

Sähkölämmityksen tehostaminen, Elvari-hanke. Tammikuu 2014 Päivi Suur-Uski, Motiva Sähkölämmityksen tehostaminen, Elvari-hanke Tammikuu 2014 Päivi Suur-Uski, Motiva Mikä on tehostumista, tehostumisen ympäristövaikutus ja mikä on sen hinta? Tehostumisen määrä, kwh Ympäristökriteerit;

Lisätiedot

Energiatehokkuus ja lämmitystavat. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi

Energiatehokkuus ja lämmitystavat. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi Energiatehokkuus ja lämmitystavat Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Rakennusten energiankulutus nyt ja tulevaisuudessa Lämmitysmuotojen kustannuksia

Lisätiedot

LÄMPÖPUMPUN ANTOTEHO JA COP Täytä tiedot vihreisiin ruutuihin Mittauspäivä ja aika LASKE VIRTAAMA, JOS TIEDÄT TEHON JA LÄMPÖTILAERON

LÄMPÖPUMPUN ANTOTEHO JA COP Täytä tiedot vihreisiin ruutuihin Mittauspäivä ja aika LASKE VIRTAAMA, JOS TIEDÄT TEHON JA LÄMPÖTILAERON LÄMPÖPUMPUN ANTOTEHO JA COP Täytä tiedot vihreisiin ruutuihin Täytä tiedot Mittauspäivä ja aika Lähdön lämpötila Paluun lämpötila 32,6 C 27,3 C Meno paluu erotus Virtaama (Litraa/sek) 0,32 l/s - Litraa

Lisätiedot

Sähkölämmityksen toteutus. SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY ( www.lamminkoti.fi)

Sähkölämmityksen toteutus. SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY ( www.lamminkoti.fi) Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY ( www.lamminkoti.fi) Mihin rakennuksiin sovelletaan Normaalit asuinrakennukset Vuokra-tai vastaavaan käyttöön tarkoitetut vapaa-ajan rakennukset

Lisätiedot

ELINKAARIKUSTANNUSVERTAILU

ELINKAARIKUSTANNUSVERTAILU ESIMERKKI PÄIVÄKOTI ECost ELINKAARIKUSTANNUSVERTAILU Projektipalvelu Prodeco Oy Terminaalitie 6 90400 Oulu Puh. 010 422 1350 Fax. (08) 376 681 www.prodeco.fi RAPORTTI 1 (5) Tilaaja: xxxxxx Hanke: Esimerkki

Lisätiedot

79 NCC TONTINVARAUSPYYNTÖ HELSINGIN RUSKEASUOLTA NCC BUSINESS PARKS -ALUEEN RAKENTAMISEKSI. Kiinnostus alueeseen. NCC Business Parks -konsepti

79 NCC TONTINVARAUSPYYNTÖ HELSINGIN RUSKEASUOLTA NCC BUSINESS PARKS -ALUEEN RAKENTAMISEKSI. Kiinnostus alueeseen. NCC Business Parks -konsepti 79 NCC TONTINVARAUSANOMUS 1 (3) 20.2.2007 Helsingin kaupunki Kiinteistövirasto (kirjaamo) Katariinankatu 1 00 1 70 TONTINVARAUSPYYNTÖ HELSINGIN RUSKEASUOLTA NCC BUSINESS PARKS -ALUEEN RAKENTAMISEKSI Kiinnostus

Lisätiedot

Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajalle ja uudisrakentajalle

Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajalle ja uudisrakentajalle Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajalle ja uudisrakentajalle Rakennusvalvonnan näkökulma Pekka Kaatrasalo, rakennustarkastaja Puh. 044 743 6398 1 Lupajärjestelmä Rakennuslupa (MRL 125

Lisätiedot

VIRTA EAZYRBEAK henkilöstöliikuntaetu

VIRTA EAZYRBEAK henkilöstöliikuntaetu VIRTA EAZYRBEAK henkilöstöliikuntaetu Mikä Virta Eazybreak on? Virta Eazybreak Liikuntaseteli on työnantajan tukeman liikunnan toteuttamisen järjestelmä (=henkilöstöliikuntaetu) Virta Eazybreak Liikuntaseteli

Lisätiedot

Kuivikepohja. Lehmän onni vai hoitajan ongelma

Kuivikepohja. Lehmän onni vai hoitajan ongelma Kuivikepohja Lehmän onni vai hoitajan ongelma Aina tilakohtainen vaihtoehto Kuunnellaan asiakasta Tarpeiden tunnistaminen Ulkopuolinen puolueeton näkökulma Nykytilanne ja visio tulevaisuudesta Erilaisten

Lisätiedot

JÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU...

JÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU... Kiinteistökohtainen paineviemärijärjestelmä Suunnittelu Kai Saralehto 01/2005 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 JÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU... 2 2.1 YLEISSUUNNITELMA JA KUSTANNUSLASKENTA... 2 2.2 RAKENNUSSUUNNITTELU...

Lisätiedot

Sisällysluettelo: 1. Kiinteistön lämmitysjärjestelmän valinta. Simpeleen Lämpö Oy. Kaukolämpö lämmitysvaihtoehtona Simpeleellä.

Sisällysluettelo: 1. Kiinteistön lämmitysjärjestelmän valinta. Simpeleen Lämpö Oy. Kaukolämpö lämmitysvaihtoehtona Simpeleellä. 1 Sisällysluettelo: 1. Kiinteistön lämmitysjärjestelmän valinta... 1 2. Simpeleen lämpö Oy lämmön toimitus ja tuotanto... 2 3. Kaukolämmön hinta Simpeleellä, perusmaksu ja kulutusmaksu,... sekä vertailu

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä puutuoteteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 11 yritystä, jotka koostuvat 42

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

EnergiaRäätäli Suunnittelustartti:

EnergiaRäätäli Suunnittelustartti: EnergiaRäätäli Suunnittelustartti: Taustaselvitys puukaasun ja aurinkoenergian tuotannon kannattavuudesta 10.10.2013 1 Lähtökohta Tässä raportissa käydään lävitse puukaasulaitoksen ja aurinkoenergian (sähkön

Lisätiedot

KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS

KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS Ramsinkeskuksen asemakaava Olli Ojatalo 1. Perus ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Ramsinniemi, Vuosaari Helsinki Ramsinkeskuksen asemakaava Olli Ojatalo, maisema-arkkitehtuurin

Lisätiedot

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen TOIMITILAT Riihenmäen yhtenäiskoulu Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen Aikataulu: Rakentamisen aloitus 11/2015 Budjetti: 15 300 000 Nykyisen koulurakennuksen yhteyteen rakennetaan laajennusosa,

Lisätiedot

YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008)

YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008) YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008) Kustannustarkastelua Ramboll Finland Oy on arvioinut eri vaihtoehdoissa ne investoinnit, jotka tiehallinto joutuu tekemään uuden jätteenkäsittelykeskuksen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan

Lisätiedot

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.

Lisätiedot

Sataman tarpeet ja näkökulma

Sataman tarpeet ja näkökulma Sataman tarpeet ja näkökulma Sähköistymisen hyödyt satamille ja varustamoille Matti Esko, Toimitusjohtaja, Kvarken Ports Ltd Perusteet Kvarken Ports on osakeyhtiö, joka yhdistää Vaasan ja Uumajan satamat

Lisätiedot

Lipas 2.0 käyttöohjeet ( )

Lipas 2.0 käyttöohjeet ( ) Lipas 2.0 käyttöohjeet (14.3.2019) (Liikuntapaikan muokkaus, liikuntapaikan lisäys, liikuntapaikan poisto, pistemäiset liikuntapaikat) Liikuntapaikan muokkaaminen Liikuntapaikan lisääminen tai tietojen

Lisätiedot

Rakennusfysiikka 2007, Tampereen teknillinen yliopisto, RIL Seminaari Tampere-talossa 18 19.10.2007. Tiedämmekö, miten talot kuluttavat energiaa?

Rakennusfysiikka 2007, Tampereen teknillinen yliopisto, RIL Seminaari Tampere-talossa 18 19.10.2007. Tiedämmekö, miten talot kuluttavat energiaa? Rakennusfysiikka 2007, Tampereen teknillinen yliopisto, RIL Seminaari Tampere-talossa 18 19.10.2007 Tiedämmekö, miten talot kuluttavat energiaa? Professori Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto

Lisätiedot

MÄNTÄ-VILPPULAN KESKUSTATAAJAMAN OYK

MÄNTÄ-VILPPULAN KESKUSTATAAJAMAN OYK MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI MÄNTÄ-VILPPULAN KESKUSTATAAJAMAN OYK FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25797 1 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 1 2.1 Tarkastelualueen

Lisätiedot

Pientalojen lämmityskulut puoleen! Suvi Häkämies, energia-asiantuntija Green Net Finland

Pientalojen lämmityskulut puoleen! Suvi Häkämies, energia-asiantuntija Green Net Finland Pientalojen lämmityskulut puoleen! Suvi Häkämies, energia-asiantuntija Green Net Finland 1 Miksi pientalojen energiaremonttipalvelut vaativat huomiomme? Omakotitalot ovat maamme eniten energiaa kuluttava

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 9/27 Toni Pekka 27.11.27 Avustukset hissien rakentamiseen, korjaamiseen ja/tai liikuntaesteen poistamiseen vuosina 23-26 Hissien rakentamiseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 37/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 37/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 37/2016 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 07.04.2015 371 HEL 2014-012398 T 10 05 01 Päätös Käsittely Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi Helsinki LED -hankkeen

Lisätiedot

Lattialämmityksen asennusvaihtoehdot puurakenteisessa ala- ja välipohjassa

Lattialämmityksen asennusvaihtoehdot puurakenteisessa ala- ja välipohjassa Lattialämmityksen asennusvaihtoehdot puurakenteisessa ala- ja välipohjassa Olli Nummela Liiketoiminnan kehityspäällikkö Uponor Suomi Oy Näkymätöntä mukavuutta elämään 04 October 2013 Uponor 2 Yhteistyössä

Lisätiedot

ENERGIAMUODON VALINTA UUDIS- JA KORJAUSKOHTEISSA. Pentti Kuurola, LVI-insinööri

ENERGIAMUODON VALINTA UUDIS- JA KORJAUSKOHTEISSA. Pentti Kuurola, LVI-insinööri ENERGIAMUODON VALINTA UUDIS- JA KORJAUSKOHTEISSA Pentti Kuurola, LVI-insinööri Tavoitteet ja termejä Tavoite Ylläpitää rakennuksessa terveellinen ja viihtyisä sisäilmasto Lämmitysjärjestelmän mitoitetaan

Lisätiedot

Kokousaika keskiviikko :06-18:30

Kokousaika keskiviikko :06-18:30 Kihniön nuorisovaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokousaika keskiviikko 5.10.2018 17:06-18:30 Kokouspaikka Kihniön yhtenäiskoulu Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja Hylkinen

Lisätiedot

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Valtimon kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.10.2011 VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Päivämäärä 11/10/2011 Laatija Jouni Mikkonen Tarkastaja

Lisätiedot

Seurakysely Liikunta-avustusten uudistaminen

Seurakysely Liikunta-avustusten uudistaminen Seurakysely 2015 Liikunta-avustusten uudistaminen Vastaajatyypit Vastaajia kaikkiaan 138 kpl 35 Seuran edustajana 59 Ryhmän/joukkueen edustajana Harrastaja 44 21.1.2015 2 Vastaajien taustaseurojen luokittelua

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMINTA AVUSTUKSET 2015 Verksamhetsunderstöd för idrottsorganisationerna 2015

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMINTA AVUSTUKSET 2015 Verksamhetsunderstöd för idrottsorganisationerna 2015 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMINTA AVUSTUKSET 2015 Verksamhetsunderstöd för idrottsorganisationerna 2015 LAJILIITOT Grenförbund (70) AKK-Motorsport ry 240 000 Sukeltajaliitto ry 160 000 Suomen Aikidoliitto ry

Lisätiedot

www.scanoffice.fi Teollisuusrakennus Salon Meriniityn teollisuusalueella, (Teollisuuskatu, Örninkatu 15)

www.scanoffice.fi Teollisuusrakennus Salon Meriniityn teollisuusalueella, (Teollisuuskatu, Örninkatu 15) Teollisuusrakennus Salon Meriniityn teollisuusalueella, (Teollisuuskatu, Örninkatu 15) - Rakennus on kytketty kaukolämpöverkkoon - Lämmitettävän tilan pinta-ala on n. 2000 m 2 ja tilavuus n. 10 000 m 3

Lisätiedot

Älykäs kiinteistö on energiatehokas

Älykäs kiinteistö on energiatehokas Harald Schnur, divisioonan johtaja Älykäs kiinteistö on energiatehokas Julkinen Siemens Osakeyhtiö 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. www.siemens.fi Sivu 1 Haasteemme Ilmaston lämpeneminen Kasvihuonekaasut

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen ja taloyhtiön talous

Täydennysrakentaminen ja taloyhtiön talous Tammelan täydennysrakentamisen pilottiprojektin aloitusseminaari 18.4.2011 Täydennysrakentaminen ja taloyhtiön talous 18.4.2011 Antti Kurvinen Tampereen teknillinen yliopisto Rakennustekniikan laitos Rakennustuotanto

Lisätiedot

Keittiön n ilmastointi

Keittiön n ilmastointi Keittiön n ilmastointi TAVOITTEET Keittiön ilmastoinnin tavoitteet ovat: - korkea hygieniataso - terveellinen, turvallinen ja viihtyisä työympäristö Ruoan valmistus ja elintarviketuotanto edellyttävät,

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN Pekka Seppänen Oulu 2.9.2010 Oulu Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA Pätevöitynyt energiatodistuksen antaja, PETA MITÄ ON HANKESUUNNITTELU - Korjaustarpeen

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

FSD2537 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: toteuttajat

FSD2537 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: toteuttajat KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2537 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: toteuttajat Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

Case: Suhmuran maamiesseuran viljankuivaamo. Juha Kilpeläinen Karelia AMK Oy

Case: Suhmuran maamiesseuran viljankuivaamo. Juha Kilpeläinen Karelia AMK Oy Case: Suhmuran maamiesseuran viljankuivaamo Juha Kilpeläinen Karelia AMK Oy Esimerkkikuivuri - Yhteisomistuksessa oleva kuivuri, osakkaita noin 10 - Vuosittainen kuivattava viljamäärä n. 500 tn - Antti-alipainekuivurikoneisto,

Lisätiedot

MAAKELLARIN VOITTANUTTA EI OLE

MAAKELLARIN VOITTANUTTA EI OLE MAAKELLARI RATKAISEE SÄILYTYSONGELMASI Maakellari on ihanteellinen ratkaisu vihannesten, mehujen, säilöttyjen tuotteiden jne. pitkäaikaiseen varastointiin. Säilyvyyden takaavat maakellarin luontaiset ominaisuudet:

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Rakennustark. Rauno Kuokkanen Henkilöstömäärä 2.75 2.75 2.75 0.0 0.0 * vakituiset 2.75 2.75 2.75 Rakennusluvat 165 165 165 0 0.0 Toimenpideluvat 71 80 80 0 0.0 Ilmoitusluvat

Lisätiedot

PoWeria Auringosta hanke

PoWeria Auringosta hanke PoWeria Auringosta hanke 1.11.2015 15.5.2016 Hanke on suunnattu Kyrönmaan alueen maaseudun yrittäjien, asukkaiden, yhteisöjen lähienergia-asioiden tunnettuuden lisäämiseksi. YHYRES ry:n rahoittama ja Sedu

Lisätiedot

Kiinteistöjen lämmitystapamuutosselvitykset

Kiinteistöjen lämmitystapamuutosselvitykset Kiinteistöjen lämmitystapamuutosselvitykset -yhteenveto Etelä-Kymenlaakson Uusiutuvan energian kuntakatselmus - projekti 12/2014 Koonneet: Hannu Sarvelainen Erja Tuliniemi Johdanto Selvitystyöt lämmitystapamuutoksista

Lisätiedot

Ilmankos Energiailta. Timo Routakangas 12.10.2010

Ilmankos Energiailta. Timo Routakangas 12.10.2010 Ilmankos Energiailta Timo Routakangas 12.10.2010 C 2 H 5 OH Esittely Timo Routakangas Yrittäjä Energiamarket Tampere Oy Energiamarket Turku Oy Energiamarket Tyrvää Oy RM Lämpöasennus Oy 044 555 0077 timo.routakangas@st1energiamarket.fi

Lisätiedot

HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI UUDISRAKENTAMINEN. VERTAILU Sivu 2/15

HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI UUDISRAKENTAMINEN. VERTAILU Sivu 2/15 24.8.2011 Sivu 1/15 Hanke: Hirvensalon koulu ja päiväkoti ALKUPERÄISEN HANKESUUNNITELMAN TILAOHJELMAN SUPISTAMINEN; VAIKUTUKSET HINTAAN JA HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAAN Sivu 2/15 HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 75 000

Lisätiedot

Rakuunamäen toimistotalo Lappeenranta

Rakuunamäen toimistotalo Lappeenranta Rakuunamäen talo Lappeenranta 1 2 Toimiva ja viihtyisä sijainti yrityksellesi Lappeenrannan Rakuunamäen talo rakennetaan idylliselle kasarmialueelle, lähelle keskustaa. Ympärillä on historiallista ilmettä,

Lisätiedot

Tampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa

Tampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa Tampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa Tampereen Harrasteurheilijat ry. Perustettu lokakuussa 2012 kaveriporukan jalkapallojoukkueeksi Jäseniä 32 ja harrastajia n. 50 Toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista 20.04.2017 Sivu 1 / 1 1608/2017 10.00.00 14 nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. 050 363 3661 Jarmo Ikävalko, puh.

Lisätiedot

Liikuntapaikkarakentaminen korkeakouluissa ELY-keskuksen puheenvuoro

Liikuntapaikkarakentaminen korkeakouluissa ELY-keskuksen puheenvuoro Liikuntapaikkarakentaminen korkeakouluissa ELY-keskuksen puheenvuoro Tampere, 15.3.2013 Yksikön päällikkö Ismo Myllyaho Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kirjasto-, liikunta- ja nuorisoyksikkö

Lisätiedot

Kustannussäästöjä asiakkaille teollisen internetin avulla - Solnetin aurinkoenergiapalvelu. Kaj Kangasmäki 9.4.2015

Kustannussäästöjä asiakkaille teollisen internetin avulla - Solnetin aurinkoenergiapalvelu. Kaj Kangasmäki 9.4.2015 Kustannussäästöjä asiakkaille teollisen internetin avulla - Solnetin aurinkoenergiapalvelu Kaj Kangasmäki 9.4.2015 Solnet on uusiutuvaan energiantuotantoon keskittyvä suomalainen palveluyritys, joka tarjoaa

Lisätiedot

Kaikille Hämeenlinnan seutukunnan yhdistyksille suunnattu kokoontumistilojen käyttö- ja tarvekysely

Kaikille Hämeenlinnan seutukunnan yhdistyksille suunnattu kokoontumistilojen käyttö- ja tarvekysely Kaikille Hämeenlinnan seutukunnan yhdistyksille suunnattu kokoontumistilojen käyttö- ja tarvekysely Hattula, Hämeenlinna (sekä kantakaupunki että liitoskunnat), Janakkala Toteutus: Linnaseutu ry / Pitäjärinki-hanke

Lisätiedot

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa -Liikuntapaikkarakentamisen seminaari Säätytalo14.5.2012 Teppo Lehtinen Synergiaa vai törmäämisiä? Liikuntapolitiikan tavoitteet edistää liikuntaa, kilpa-

Lisätiedot

Pirkanmaan keskuspuhdistamohankkeen

Pirkanmaan keskuspuhdistamohankkeen Pirkanmaan keskuspuhdistamohankkeen tilanne Keskuspuhdistamoseminaari 17.11.2011 Tj Pekka Pesonen Tampereen Vesi HANKKEEN KEHITYSVAIHEET 2005: Pirkanmaan vesihuollon alueellinen yleissuunnitelma: Idea

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/2 11.12.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/2 11.12.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) 566 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Päivi Lipposen ym. valtuustoaloitteesta, joka koskee uuden koirapuiston perustamista Herttoniemeen HEL 2012-013810 T

Lisätiedot

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2016

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2016 1 KIRJE SMDno-2015 1766 23.10.2015 Aluehallintovirastot Pelastuslaitokset Ahvenanmaan maakunnan hallitus Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle

Lisätiedot

AURINKOAITA

AURINKOAITA AURINKOAITA 2 1. 2. 2 0 1 8 1 ENERGIAVISIO Rykmentinpuiston energiavisiona on, että alueesta suunnitellaan ja rakennetaan ympäristöystävällinen sekä energiatehokas. Lähtökohtana on paikallisesti tuotettu,

Lisätiedot

3 0, Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna. Asiat:

3 0, Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna. Asiat: Etelä-suomen aluehallintovirasto Yrnpaistölupavaskaiakie Yinpäistaililarkastaja Kai Ratilainen SigerJaarfn katu 15 13100 Hätneenfma Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna 3 0, 05. 2013 DNRO ESAVI/

Lisätiedot