Mitä yhteensovittamisella ja liikennepalvelulain hankintavaatimuksilla tavoitellaan? 26.11.2018
Yhteensovittamisen taustaa 26.11.2018 Laura Langer 2
Mitä yhteensovittamisella tavoitellaan liikennepalvelulaissa? ASIAKASLÄHTÖISYYS ILMASTOTAVOITTEET LIIKENTEEN PALVELUMARKKINOIDEN KASVU KUSTANNUSTEHOKKUUS 26.11.2018 Laura Langer 3
Yhteensovittaminen pykälissä Liikennepalvelulaki, joukkoliikenneviranomaisen suunnittelu (IV osa, 1 luku 4 ): palvelut on suunniteltava ensisijaisesti seudullisina tai alueellisina kokonaisuuksina, on tavoiteltava kaikkien henkilökuljetusten yhteensovittamista, asiakkaiden liikkumistarpeisiin perustuvat markkinaehtoisesti syntyvät palvelut ja julkisesti hankitut palvelut on sovitettava yhteen ja Viranomaisten on liikkumispalveluita suunnitellessaan kuultava alueella toimivia henkilöliikennepalveluiden tarjoajia sekä toimittava yhteistyössä muiden viranomaisten ja kuntien kanssa Liikennepalvelulaki, Liikenneviraston yhteensovittamistehtävä (IV osa, 1 luku 2 ): Liikennevirasto sovittaa yhteen liikkumispalveluiden kehittämistä Laki maanteistä ja liikennejärjestelmästä (15 a ), liikennejärjestelmäsuunnittelun tavoitteet mm: eri ihmisryhmien liikkumistarpeet ja matkaketjujen toimivuus liikenteen ympäristöhaittojen ennalta ehkäiseminen ja vähentäminen tiedon ja digitalisaation hyödyntämismahdollisuudet yksityiset ja markkinaehtoiset liikkumispalvelut sekä liikenne- ja kuljetuspalvelut julkisten ja julkisesti rahoitettujen liikkumispalvelujen sekä liikenne- ja kuljetuspalvelujen kehittämis- ja rahoitustarpeet liikenneverkkojen ja niiden solmukohtien kehittämistarpeet ja rahoitus 26.11.2018 Laura Langer 4
Mitä siis sovitetaan yhteen? Bussi OY TVV Linja OY TVV Ainakin näitä: 1. Eri liikennemuotoja keskenään 2. Viranomaisten sopimusliikennettä ja markkinaehtoista liikennettä 3. Henkilökuljetuksia ja joukkoliikennettä keskenään 4. Perinteistä joukkoliikennettä ja liikkumisen uusia palveluja 26.11.2018 Laura Langer 5
Yhteensovittamisen työkalupakki 26.11.2018 Laura Langer 6
Maakunta- ja lakiuudistukset avaavat uusia mahdollisuuksia suunnitteluun Maakuntauudistuksen toteutuessa on mahdollista saada suurin osa lakisääteisistä kuljetuksista ja joukkoliikenteen järjestäminen saman tahon hoidettavaksi, mikä mahdollistaa henkilökuljetusten yhdistelyn uudella tavalla kustannustehokkaasti Myös liikennejärjestelmätasolla on edellytykset päästä kokonaisvaltaisempaan suunnitteluun, kun alueet saavat toimivaltaa junaliikenteen järjestämisessä Palvelutasomäärittely lakisääteisenä tehtävänä jää pois, mutta prosessi on edelleen hyödyllinen ja suositeltava Palvelutasotarkasteluun on syytä sisällyttää muutkin liikkumisen palvelut kuin joukkoliikenne LVM:n tulevaisuuskatsauksessa mainittu vähimmäispalvelutason määrittely / liikkumisen palveluiden palvelulupaus mahdollisesti osaksi palvelutason määrittelyprosessia maaseutualueilla valmisteilla olevaan oppaaseen toimivaltaisille viranomaille kootaan suositukset eri suunnittelutasoilla huomioitavista menettelyistä sekä esimerkkejä käytännön toimista 26.11.2018 Laura Langer 7
Lippu- ja maksujärjestelmät ja myyntirajapintayhteistyö 1/2 Liikennepalvelulain myyntirajapintojen avaamisvelvoitteet mahdollistavat eri kulkumuotoja sisältävien matkaketjujen ostamisen yhden luukun periaatteella Kertaluontoinen matkaketju lain I vaiheen mukaisesti (voimassa 1.1.2018 alk.) Kausipaketit alennustuotteineen lain II vaiheen puolesta-asioinnin mukaisesti (1.1.2019 alkaen) avaamisvelvoitteet mahdollistavat markkinaehtoisen ja sopimusliikenteen yhdistelyn Maas-operaattori voi yhdistellä eri tavoin tuotettujen liikenteiden lippuja toisiinsa Myös liikenteenharjoittaja itse voi halutessaan ryhtyä Maas-operaattoriksi Lienee mahdollista, että viranomainen kilpailuttaa Maas-operaattorin yhdistelypalvelut, jos ne eivät synny markkinaehtoisesti 26.11.2018 Laura Langer 8
Lippu- ja maksujärjestelmät ja myyntirajapintayhteistyö 2/2 Myös liikennepalvelulain tunnistepohjaisuuden vaatimus helpottaa kaikenlaisten liikenteiden yhteentoimivuutta Tunnistepohjaisissa järjestelmissä yhteentoimivuus on helpompi toteuttaa, koska matkustusoikeus- ja tapahtumatieto tallennetaan taustajärjestelmään, ei fyysisille korteille Mahdollistaa helposti myös liikenteen tukipalveluiden, uudenlaisten liikkumisen palveluiden ja tapahtumapalvelujen integroinnin joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmään Lakisääteisissä henkilökuljetuksissa tasapainoilua melko raskaiden järjestelmävaatimusten ja kuljetusten yhdistelytavoitteiden kanssa Käynnistyviä pilotointeja ja yhteistyötä: LVM:n alueellisen junaliikenteen järjestämisen pilottihanke Keskustelu Waltti- ja Matkahuollon tuotteiden ristiinkäytöstä 26.11.2018 Laura Langer 9
Aikataulutieto ja matkustajainformaatiojärjestelmät Tavoitteena eri liikennemuodot käsittävät, kattavat ja luotettavat informaatiojärjestelmät, jotka toimivat Maas-palvelujen perustana ja täyttävät asiakkaiden tarpeet Liikennepalvelulain myötä toimijoiden roolit muuttumassa ja markkinat vasta kehittymässä: Tavoitteena markkinaehtoiset palvelut Viranomaiset voivat halutessaan ottaa suurempaa roolia kuten: Hankkia kattavia alueellisia informaatiopalveluita Kytkeä tietoa markkinaehtoisista, uusista liikkumisen palveluista osaksi omaa tiedotustaan 26.11.2018 Laura Langer 10
Hankintoihin uutta näkökulmaa 1/2 Perinteisistä joukkoliikenteen hankinnoista erilaiset kulkumuodot ja markkinaehtoiset palvelut paremmin huomioivaan hankintojen suunnitteluun. Viranomaisen hyvä miettiä: oma roolinsa suhteessa eri liikkumispalveluihin (esim: hankkii, pilotoi, edistää rajapintayhteistyötä, tukee tiedotuksella, ei osallistu) erilaisten liikkumispalvelujen rooli eri tyyppisillä alueilla (esim. keskusta-alueilla kaupunkipyöräjärjestelmä, ydinmaaseudulla kutsupalvelut, syöttöliikenteenä yhteiskäyttöautopalvelut) Yhteishankintojen merkitys suuri Erityisesti haja-asutusalueilla hankintojen pohjaksi asiakkaan tarpeet ja kaikkien henkilökuljetusten yhdistely Myös uudet sektorit yhteishankintoihin mukaan, esim. matkailu, elinkeinoelämän kehittämisyhtiö, yksittäiset työpaikkakeskittymät 26.11.2018 Laura Langer 11
Hankintoihin uutta näkökulmaa 2/2 Toimivaltaisten viranomaisten pohdittava hankintojen yhteydessä onko tarve asettaa yksinoikeuksia kilpailututulle liikenteelle eri alueilla ja yhteyksillä kalustovaatimuksia syytä tarkastella eri näkökulmista uudelleen Voisiko suuntaus olla tarkoista kalustovaatimuksista paikkojen hankintaan, jolloin raja-aidat eri kulkumuotojen välillä madaltuisivat? Tiukentuvien ilmastotavoitteiden myötä viranomaisten on yhä laajemmin otettava kantaa erilaisiin käyttövoimiin ja räätälöitävä kalustovaatimuksia todellisen käytön mukaan Esimerkki: 100 km:n matka, josta 85 km maantiellä ja 15 km taajamassa Lähde: Esitys 1.11.2018 Jenni Eckhardt, VTT 26.11.2018 Laura Langer 12
Palvelusetelistä uusi vaihtoehto rahoitukseen Maakuntauudistuksen yhteydessä myös rahoitus uudistuu, mikä voi olla mahdollisuus tai haaste alueille ELY-keskuksilta maakunnille siirtyvä joukkoliikennerahoitus yleiskatteelliseksi Liikennepalvelulaissa valtionrahoituksen käyttötarkoituksissa ennakoiva kirjaus palvelusetelistä, jota on tarkoitus täsmentää liikenteen palveluiden valtionavustusasetuksessa: Tarkoitettu toimivaltaisen viranomaisen työkaluksi, jonka voi halutessaan ottaa käyttöön hankintojen lisäksi/sijaan Maksetaan valtion joukkoliikennemomentilta, joten sitä varten ei tiedossa lisärahaa Palvelusetelin valmistelu LVM:ssä kesken 26.11.2018 Laura Langer 13
Käytännön esimerkki: ELY-keskusten joukkoliikennehankintojen lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset 26.11.2018 Laura Langer 14
Liikennepalvelulain hankintojen yhteentoimivuuspykälä LPL III osa 2 luku 3 : Yhteentoimivuuden edistäminen julkisissa hankinnoissa palveluntarjoajan lipputuotteisiin perustuvien matkustusoikeuksien on oltava todennettavissa sähköisen viestintäverkon avulla taustajärjestelmästä, ja todentamisessa on käytettävä yleiskäyttöisiä teknologioita; jos matkustusoikeus todennetaan toisen palveluntarjoajan taustajärjestelmästä, taustajärjestelmien välisen viestinnän on oltava mahdollista rajapinnan kautta suomeksi: Toimivaltaisten viranomaisten hankinnoissa on edellytettävä yhteensopivia, tunniste- /taustajärjestelmäpohjaisia lippu- ja maksujärjestelmiä Korttipohjaisista järjestelmäsiiloista keskenään keskusteleviin järjestelmiin Matkustusoikeus- ja tapahtumatiedot taustajärjestelmässä, niitä operoidaan tunnisteiden avulla. Tunnisteet voivat olla erilaisissa teknologioissa 26.11.2018 Laura Langer 15
Haasteita tunnistepohjaisuuden vaatimuksessa Suomessa ei juurikaan käytössä ja saatavilla lain tarkoittamia tunnistepohjaisia järjestelmiä Järjestelmähankinnat kalliita ja uusien järjestelmien käyttöönotto voi johtaa kalliisiin kahden järjestelmän siirtymäaikoihin Erityisesti ELY-keskusten kilpailutuksissa haasteena: ELY-alueilla tyypillisesti hyödynnetty markkinaehtoista liikennettä, joten jo lähtötilanteessa yhteentoimivuuden toteuttaminen haastavaa kun erilaisia järjestelmiä on useita ELY-kilpailutusten volyymit vaatimattomia verrattuna kaupunkien paikallisliikenteisiin, joten rooli valtakunnallisena suunnannäyttäjänä yllättävä ja tulee kapeille harteille ELY-liikennettä tyypillisesti myös maaseudun tiedonsiirron katvealueilla, joilla tunnistepohjaisten järjestelmien toiminta haasteellisempaa Seutulippusopimusten umpeutuminen, korvaavien järjestelyjen tarve Valtion irtautuminen Waltti-järjestelmästä 26.11.2018 Laura Langer 16
Tausta ja tavoitteet ELY-keskusten vaatimusmäärittelyissä Lain valmisteluvaiheessa lähtökohtana oli toiminnalliset vaatimusmäärittelyt, joissa tekniseen toteutukseen ei olisi otettu kantaa. Pykälän sanamuodon tultua julki todettiin, että jonkunlainen tekninen tulkinta on välttämätön Samalla pyritty lisäämään liikenteenharjoittajan hinnoittelumahdollisuuksia ja mahdollisuutta liikenteenharjoittajan omien lipputuotteiden kehittelyyn Lähdetty liikkeelle ajoneuvolaitteiden vaatimusten tiukentamisesta, koska niiden elinkaari pitkä Muun järjestelmän uudistamisesta ei hyötyä, jos ajoneuvolaitteet eivät tue sitä Haluttu mahdollistaa monipuoliset todentamisteknologiat kuten mobiiliput ym Itse järjestelmävaatimuksissa päädytty joustavaan käyttöönottoon siten, ettei heti sopimuskauden alussa edellytetä vaatimusten täyttymistä täysimääräisesti Vaatimusten tulee täyttyä kuitenkin sopimuskauden aikana Tilaaja harkitsee alueensa tilanteen mukaisesti sopivan aikataulun 26.11.2018 Laura Langer 17
Tunnistepohjaisuuden vaatimusmäärittelyt ELYjen hankinta-asiakirjamallissa Ajoneuvolaitevaatimukset Varsinaiset ajoneuvolaitteet eivät pakollisia, vaan edellytetään lipputuotteiden hyväksymiseen ja käsittelyyn soveltuvia laitteita Tiukennetut vaatimukset voimaan tilaajan määrittelemän ajan puitteissa sopimuskaudella: 3G-tiedonsiirto Todentamisessa tuettava etäluettavia teknologioita Varajärjestelyt tiedonsiirtoyhteyksien puutteiden tai hitauden johdosta Taustajärjestelmää koskevat vaatimukset (vaihtoehto 1 tai 2) 1: matkustusoikeudet tulee todentaa taustajärjestelmästä jokaisen matkustustapahtuman yhteydessä (ajoneuvossa) tunnisteen avulla lukuun ottamatta mahdollisia häiriötilanteita (esim. off-line -tilanteet), joita varten tulee olla käytössä varajärjestelmä. Vaatimus voimaan tilaajan määrittelemän ajan puitteissa sopimuskaudella 2: matkustusoikeuksien todentamisen taustajärjestelmästä tulee olla mahdollista, mutta tilaaja ei ota kantaa, kuinka usein todentaminen näin tapahtuisi, vaan muutkin tavat mahdollisia. Vaatimus mahdollinen vain lyhyissä sopimuksissa (max. vuosi) 26.11.2018 Laura Langer 18
Kuinka lippu- ja maksujärjestelmäkehittämisessä eteenpäin? Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus ei ole (vielä) toteutunut, koska: Lain velvoite koskee vain viranomaisliikennettä, ei markkinaehtoista Hitaimmillaan tunnistepohjaisia järjestelmiä otetaan käyttöön asteittain kilpailutusten myötä Järjestelmien uusiminen kallista ja hidasta Vaikka tunnistepohjaiset järjestelmät yleistyisivätkin lain tavoitteiden mukaisesti, edellyttää aito yhteentoimivuus lisäksi yhteistyötä ja sopimista Tunnisteet ja niiden käsittelysäännöt Ristiinkäytön korvaukset Tulevaisuuden lipputuotteet Toimijoiden kahdenvälinen sopiminen ei välttämättä tehokkain tapa edetä, vaan yhteiselle keskustelulle tarvetta. Liikennevirasto/Traficom edistää yhteensovittamistehtävänsä puitteissa yhteistä keskustelua 26.11.2018 Laura Langer 19
Kiitos! Laura.langer@liikennevirasto.fi joukkoliikenne@liikennevirasto.fi liikennevirasto.fi twitter.com/liikennevirasto facebook.com/liikennevirasto youtube.com/liikennevirasto