Liite. Liikenteen ajankohtaiskatsaus Mkhall
|
|
- Annika Mäki
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Liite. Liikenteen ajankohtaiskatsaus Mkhall
2 Savonradan kehittäminen on mukana IS:n kärkihankkeissa. Painopiste on ollut nykyisen rataverkon kehittämisessä ja nopeuden nostamisessa, yhteinen edunvalvonta kirje valtakunnan tason päättäjille, LVM:lle, Liville ja VR:lle (Savonradan palvelutasoa tulee kehittää henkilöjunien vuorotarjontaa lisäämällä ja liikenteen matkanopeutta parantamalla). Yhteistyössä mm. Nopeat Itäradat neuvottelukunnan kanssa Liviltä saatiin viimein viime vuoden lopulla konkreettinen lista nopeudennosto toimenpiteiksi sekä Savonradalla että Karjalanradalla. Toimenpiteiden vaikutus Savonradalla: matka-aikasäästö 6,5-13,5 min, kustannukset noin 6,6 milj euroa ja h/k luku noin 1,5.
3 Lahti-Mikkeli oikoradan ja Itärata yhteyden käsittely mkhall:ssa Seutukaavan jälkeen on otettu kantaa vain välillisesti Lahti-Mikkeli oikorata varaus oli jo seutukaavassa. (Lahti-Mli varaus on Helsinki-Mikkeli oikoratavarauksen toteuttamatta jäänyt osa). Varausta ei käsitelty 1. maakuntakaavassa (2009) siihen liittyvän kyllä/ei asetelman takia. Se siirrettiin (jäi voimaan) seutukaavasta maakuntakaavaan sellaisenaan. Lahti-Mikkeli oikorata varaus on perusteltu niin kauan kunnes uudesta itäratayhteydestä on sitova päätös. Jos uusi itäratayhteys on Helsinki-Porvoo-Kouvola, Lahti-Mikkeli oikorata varaus on tarpeeton. Jos uusi itärata yhteys on Helsinki-Kotka-Luumäki tarvitaan rataverkkoon oikaisu, jotta turvataan Savojen ja Kainuun kilpailukykyinen saavutettavuus. Ilman oikaisua ei päästä Helsinki-Mikkeli välillä alle 2 h:n matka-aikaan. Yksi perustelu maakuntakaavavaraukselle on varauksen toteuttamisen edistämisvelvollisuus Käytännössä maakuntahallitus on mm. muiden maakuntien maakuntakaavoja koskevissa lausunnoissaan ottanut kantaa nykyisen Savonradan että Kouvolan kautta kulkevan itärata yhteyden puolesta
4 Esimerkkejä annetuista lausunnoista koskien Itärata yhteyttä LAUSUNTO UUDENMAAN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN, ÖSTERSUNDOMIN ALUEEN KAAVAEHDOTUKSESTA Maakuntahallitus Kaavaehdotuksessa esitetään uutta itäratayhteyttä Pietarin suuntaan. Kuten aikaisemmassa lausunnossa totesimme, niin Helsinki - Pietari nopeanliikenteen rata on myös valtakunnallinen kysymys. Koko itäisen Suomen kannalta edullisin vaihtoehto on Pietarin ratayhteydelle jatkossakin yhteys Kouvolan kautta. Ratayhteys Kouvolan kautta Pietariin on koko Suomelle ja Itä- Suomelle niin elinkeinoelämälle kuin kansantaloudelle järkevin ratkaisu, sillä sen vaikutukset ulottuvat laajalle itäiseen Suomeen ja mahdollistavat paremmat liityntäyhteydet ja yhteyksien nopeuttamisen myös pääkaupunkiseudulle. Mielestämme tärkeää on myös, että Helsinki - Pietari -radalta on yhteys Helsinki-Vantaa lento-asemalle. Lausunto Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnoksesta Maakuntahallitus Heinola-Mikkeli olisi merkittävä osa valtakunnallista rataverkkoa ja sillä olisi merkittävät vaikutukset Etelä-Savon liikennejärjestelmän kehittämiseen. Etelä-Savon maakuntaliiton näkemyksen mukaan radan tarpeellisuus ja toteuttamiskelpoisuus riippuvat siitä miten tulevaisuuden Helsinki-Pietari yhteys toteutetaan. Jos Helsinki- Pietari yhteys toteutetaan Porvoo-Koskenkylä-Kouvola ratalinjauksella, ei Heinola-Mikkeli rata ole Etelä- Savon maakuntaliiton näkemyksen mukaan tarpeellinen
5 Ten-t ja Savonrata sekä yhteys Helsinkiin ja Pietariin? Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien kannanotto EU:n tulevan monivuotisen rahoituksen valmisteluun sekä Suomen koheesiopolitiikkalinjauksiin - North Sea Baltic Corridorin jatkaminen Helsingistä Tornioon ydinverkkokäytävänä mahdollistaisi Suomen rahoitussaannon parantamisen EU-liikennerahoituksesta. - Helsinki-Porvoo-Kouvola uusi itäratayhteys on samassa sarjassa Helsinki-Tornio ydinverkkokäytävän kanssa
6 Lahti-Mikkeli oikorata näkemyksen päivitys Asia voidaan ratkaista osana maantielain mukaista valtakunnallista ja maakunnallista liikennejärjestelmäsuunnittelutyötä Etelä-Savon tulisi nähdä Lahti-Mikkeli oikorata kysymys osana Helsinki-Pietari rautatieyhteyden kehittämistä. Porvoo-Kouvola yhteys nopeuttaa raideyhteyksiä myös Savonlinnaan Etelä-Savon linjaukset oikorata varauksen osalta liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelun lähtökohdaksi ja edunvalvontaan: 1. Savonradan nykyistä linjausta ja nykyistä itäratayhteyttä Kouvolan kautta sekä niiden liikennepalveluja pyritään kehittämään mahdollisuuksien mukaan laajassa yhteistyössä niin kauan kunnes uudesta itärata yhteydestä on sitova ratkaisu ja toteuttamispäätös. 2. Etelä-Savo kannattaa Kouvolan kautta kulkevaa uutta itäratayhteyttä (Kouvola- Porvoo-Helsinki). 3. Lahti-Mikkeli oikorata varaus on perusteltu säilyttää maakuntakaavassa niin kauan kunnes uudesta itärata yhteydestä on sitova päätös. Jos uusi itäratayhteys on Helsinki-Porvoo-Kouvola, Lahti-Mikkeli oikorata varaus on tarpeeton. Muussa tapauksessa oikorata varauksen tarvetta on syytä harkita! Lähde: Helsinki-Pietari rautatieyhteyden kehittäminen Esiselvitys ja vaikutusten arviointi Suomen osalta Ratahallintokeskus Kuvassa esitetyt kustannusarviot perustuvat ko. selvitykseen
7 3. Maakunnallisen liikennejärjestelmätyön käynnistäminen Maakunnan on valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi ja siinä esitettyjen toimien täytäntöönpanon edistämiseksi laadittava toimialueelleen monivuotinen maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Liikennejärjestelmällä tarkoitetaan kaikki liikennemuodot kattavasta henkilö- ja tavaraliikenteestä sekä niitä palvelevista liikenneverkoista, viestintäyhteyksistä, tiedosta ja liikenteen palveluista annetun lain (320/2017) tarkoittamista palveluista, liikennevälineistä sekä liikennettä ohjaavista järjestelmistä muodostuvaa kokonaisuutta; Liikennejärjestelmäsuunnittelu on jatkuvaa ja vuorovaikutteista vaikutusten arviointiin sekä viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistyöhön perustuvaa suunnittelua. Liikennejärjestelmäsuunnittelun tavoitteena on edistää toimivaa, turvallista ja kestävää liikennejärjestelmää ottamalla erityisesti huomioon: liikenteen, maankäytön, palvelurakenteen ja elinkeinotoiminnan vuorovaikutus ja toimintojen synnyttämä nykyinen ja tuleva liikennetarve; eri ihmisryhmien liikkumistarpeet ja matkaketjujen toimivuus; elinkeinoelämän kuljetustarpeet ja kuljetusketjujen toimivuus; liikenteen turvallisuus; liikenteen ympäristöhaittojen ennalta ehkäiseminen ja vähentäminen; liikennejärjestelmän energiatehokkuus; tiedon ja digitalisaation hyödyntämismahdollisuudet; yksityiset ja markkinaehtoiset liikkumispalvelut sekä liikenne- ja kuljetuspalvelut; julkisten ja julkisesti rahoitettujen liikkumispalvelujen sekä liikenne- ja kuljetuspalvelujen kehittämis- ja rahoitustarpeet; sekä liikenneverkkojen ja niiden solmupisteiden kehittämistarpeet ja rahoitus
Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu
Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu (Maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma) Maakuntainsinööri Patrick Hublin, Pohjois-Savon liitto Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10.2018 Joensuu Laki
Liikennejärjestelmätyö nykyisin ja tulevaisuudessa. Parlamentaarinen työryhmä
Liikennejärjestelmätyö nykyisin ja tulevaisuudessa Parlamentaarinen työryhmä 9.5.2018 Sisältö: I. Liikennejärjestelmätyö nykyisin Liikennejärjestelmätyön määritelmä Liikennejärjestelmä ja maankäyttö Liikennejärjestelmätyön
Yhdistää puoli Suomea
1 Yhdistää puoli Suomea HANKKEELLA VAHVA TARVE JA TAHTOTILA #ITÄRATA Itärata yhdistää puoli Suomea HANKKEELLA VAHVA TARVE JA TAHTOTILA #ITÄRATA 3 Itärata puoli Suomea liikkeellä Vetovoimaa ja elinvoimaa
Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto
Saavutettava Pirkanmaa 16.1.2018 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettavuus Saavutettavuus = kohteen mahdollisimman helppo lähestyttävyys Saavutettavuus palveluissa
Liikennejärjestelmäsuunnittelu
Liikennejärjestelmäsuunnittelu uudistuu Timo Kievari Kehittämisyksikön johtaja Liikennejärjestelmäpäivät 13. 14.3.2019 1 Toimintaympäristön muutokset tulevaisuuden mahdollisuudet Ilmastonmuutos Kasvihuonekaasupäästöjen
vt. kaupunkisuunnittelupäällikkö Maija-Riitta Kontio, puh
Kaupunginhallitus 382 19.11.2018 RATAYHTEYS PORVOOSEEN 2333/56.562/2018 KH 19.11.2018 382 Valmistelu ja lisätiedot: vt. kaupunkisuunnittelupäällikkö Maija-Riitta Kontio, maija-riitta.kontio@porvoo.fi,
Liikenteen uudistukset
Liikenteen uudistukset Runkoverkkopäätös Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Maakuntauudistuksen liikenneasiat Liikennejärjestelmäsuunnittelu Tienpito Muut liikennetehtävät Tapio Ojanen 16.4.2018
Itäisen Suomen raideliikenteen kehittäminen Matti Viialainen Raideliikenneseminaari 13.12.2011 Kouvolassa
Itäisen Suomen raideliikenteen kehittäminen Matti Viialainen Raideliikenneseminaari 13.12.2011 Kouvolassa Sujuva arki tärkeä osa alueen kilpailukykyä Työ- ja asiointimatkojen helppous Joukkoliikenteen
Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle!
1 25.4.2019 LIITE 1 Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle! Panostukset Itäisen Suomen liikennejärjestelmän kehittämiseen ovat välttämättömiä koko maan kilpailukyvylle. Itäisen Suomen merkitys osana Suomen
Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle!
1 LIITE 1 Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle! Panostukset Itäisen Suomen liikennejärjestelmän kehittämiseen ovat välttämättömiä koko maan kilpailukyvylle. Itäisen Suomen merkitys osana Suomen kilpailukykyä
Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja
Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja Tavaraliikenteessä 25%:n markkinaosuus Yhtenäiset 25 tonnin akselipainon reitit tärkeitä esim. tehtaalta satamaan (Jämsänkoski Rauma) Tavaraliikennemarkkina
Seutuhallituksen kokous
112 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI MAANTIELAIN MUUTTAMISESTA (LVM/1770/03/2016) Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta
Liikennejärjestelmätyö nykyisin ja tulevaisuudessa
Liikennejärjestelmätyö nykyisin ja tulevaisuudessa Alustus ja keskustelua Pekka Ovaska 31.10.2018 Liikennejärjestelmätyö nykyisin esimerkkejä Liikennejärjestelmätyön määritelmä Liikennejärjestelmätyö on
Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta
Lappeenrannan kaupunki Lausunto 17.08.2017 750/00.04.00/2017 Asia: LVM/1770/03/2016 Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Lausunnonantajan lausunto Yleiset huomiot esityksestä
ITÄ-SUOMI OSANA KEHITTYVÄÄ SUOMEA. Paula Qvick, suunnittelujohtaja
ITÄ-SUOMI OSANA KEHITTYVÄÄ SUOMEA Paula Qvick, suunnittelujohtaja Itä-Suomen*) profiili (%-osuus koko maasta) Marjantuotanto Vesistöala (makeaa vettä) Puuston vuotuinen kasvu Naudanlihantuotanto Maidontuotanto
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Pohjois-Savon liikennepäivät Osastopäällikkö Kirsi Pulkamo
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Pohjois-Savon liikennepäivät 4.4.2019 Osastopäällikkö Kirsi Pulkamo Traficom lukuina Rovaniemi Oulu Menot 190 milj. Tulot 132 milj. Verot ja tuet 1,84 mrd.
Pääradan kehittämisen edunvalvonta ja organisointi
Pääradan kehittämisen edunvalvonta ja organisointi Kaupungin jory 23.1.2018 Yhteistyötapaaminen 5.2.2018 Esityksen lähteinä mm. Pirkanmaan liiton materiaalia 1 15.2.2018 Mikko Nurminen EU:n prioriteetti-käytävät
Lahden radanvarsi mahdollisuutena Kari Ruohonen Ylijohtaja Hankkeet 15.1.2014
Lahden radanvarsi mahdollisuutena Kari Ruohonen Ylijohtaja Hankkeet 15.1.2014 15.1.2014 Kari Ruohonen 2 Hankkeet Mitä uusi liikennepolitiikka on? Liikennepolitiikka osa muuta yhteiskuntapolitiikkaa Palvelutasoon
Saavutettavuus TEN-T ydinverkolle maakunnan elinvoiman perustana
Saavutettavuus TEN-T ydinverkolle maakunnan elinvoiman perustana Pokat 2021 Maakuntaohjelman käynnistysseminaari 22.3.2018 Maakuntasuunnittelija Jyrki Suorsa Maakunnan saavutettavuus käsitteenä Sijainti
Liikenneviraston toimintaperiaatteet asemanseuduilla. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018
Liikenneviraston toimintaperiaatteet asemanseuduilla Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018 Hyvä asemanseutu on kestävän liikennejärjestelmän ja kaupunkien verkoston vähähiilisten matka- ja kuljetusketjujen
Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta
Liikenne- ja viestintäministeriö Lausunto 1 (5) Lausuntopyyntönne 28.8.2018, LVM/1436/03/2018 Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta
Ajankohtaista POS-ELYstä
Ajankohtaista POS-ELYstä Tiemerkintäpäivät Kuopiossa 16.2.2017 Pohjois-Savon ELY-keskus / Airi Muhonen Sisältö Toimintaympäristö Itä-Suomen liikennestrategia Tienpidon rahoitus Tiehankkeet Pohjois-Savon
Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto
Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä Johtaja Risto Murto 27.02.2018 TEN-T-verkko Päätieverkon jäsentely Lähde: Keskeisen päätieverkon toimintalinjat, Liikennevirasto 2017
Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. laatiminen. Hanna Perälä
Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen Hanna Perälä 13.3.2019 1 Taustalla parlamentaarisen työryhmän työ Parlamentaarisen työryhmän loppuraportti 13.12.2018 ja valtioneuvoston selonteko
Hankeyhtiöiden rooli ja raideliikenteen kehitysnäkymät valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa
Hankeyhtiöiden rooli ja raideliikenteen kehitysnäkymät valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa Tampere 24.4.2019 Kaisa Kuukasjärvi Ratkaisujamme ohjaavat megatrendit Ilmastonmuutos Digitalisaatio
Ajankohtaista tienpidosta
Ajankohtaista tienpidosta Pro Ysitie ry 28.9.2018 Lehtinen Jukka 28.9.2018 Perusväylänpito Runkoverkko Vt 9 Keski-Suomessa 2 Lehtinen Jukka 9/2018 25.9.2018 3 25.9.2018 4 Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma
Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9.
Maakuntakaava 2040 Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Seuraavat askeleet: Ehdotus MH: 11+12/2017 Viranomaislausunnot 2-3/2018 Viranomaisneuvottelu Kaavaehdotus nähtäville Hämeen parasta kehittämistä! Heikki
Rataverkon kokonaiskuva
Rataverkon kokonaiskuva Hankesuunnittelupäivä 1.2.2018/ Erika Helin & Kristiina Hallikas 1.2.2018 Työn lähtökohtia ja tavoitteita (1/2) Ajantasainen kokoava käsitys rataverkkoa koskevista tavoitteista,
Uusimaa-kaava Uudenmaan liitto 2018 Päivitetty 9/2019. Ydinalue. Helsingin seudun viherkehä. Ylimaakunnallinen viheryhteys.
Ydinalue Kehysalue Keskukset Helsingin seudun viherkehä Ylimaakunnallinen viheryhteys Muu maankäyttö Logistiikan kehityskäytävät Kansainvälisesti merkittävät satamat ja niiden meriyhteydet Kansainvälinen
Uusimaa-kaava 2050 UUDENMAAN RAKENNESUUNNITELMA
Ydinalue Kehysalue Keskukset Helsingin seudun viherkehä Ylimaakunnallinen viheryhteys Muu maankäyttö Logistiikan kehityskäytävät Kansainvälisesti merkittävät satamat ja niiden meriyhteydet Kansainvälinen
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. osallistuminen. Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma ja kuntien osallistuminen Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.2019 1 Uusi strateginen suunnittelutaso pitkäjänteiseen kehittämiseen
Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset. Merja Vikman-Kanerva
Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset Merja Vikman-Kanerva 24.4.2017 (*) Vaikuttavuuden taso +++ erittäin merkittävä ++ merkittävä + lievä tai vähäinen merkitys Henkilöstö ja vaikuttavuus
Lausunto Tämä on ELY -keskusten ylijohtajien lausunto, joka on käsitelty ylijohtajien kokouksessa
Pohjois-Savon ELY-keskus Lausunto 21.02.2018 Asia: LVM/891/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenne- ja viestintäviraston perustamisesta, Liikennevirastosta annetun lain muuttamisesta ja
Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa. Timo Mäkikyrö
Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa Timo Mäkikyrö 29.11.2018 Maakunnan tehtäväalat (HE 15/2017) Maakunta hoitaa liikennejärjestelmän toimivuus, liikenneturvallisuus, tie- ja liikenneolot,
Selvitys Etelä-Suomen liikennekäytävistä ja talousalueen liikennejärjestelmän kehittämispolusta - työn lähtökohdat ja sisältö
Selvitys Etelä-Suomen liikennekäytävistä ja talousalueen liikennejärjestelmän kehittämispolusta - työn lähtökohdat ja sisältö 5.11.2015 Olli Keinänen Pendelöijät Helsingin seudulle 2. vaihemaakuntakaavan
Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen
Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä
Päätös Suomen runkoverkosta miksi ja miten? Sauli Hievanen, SAK Tiina Haapasalo, EK
Päätös Suomen runkoverkosta miksi ja miten? Sauli Hievanen, SAK Tiina Haapasalo, EK Sisältö Lähtötilanne Miksi runkoverkkopäätös tarvitaan? Mihin runkoverkossa pitää ottaa kantaa? Miten isot valinnat tulee
Hämeen liitto. Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa. Kanta-Häme kartalle 12.3.
Hämeen liitto Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit 2019 Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa Kanta-Häme kartalle 12.3.2019 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Hämeen liiton tehtävät
Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet
Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2
Helsinki-Turku nopea junayhteys
Helsinki-Turku nopea junayhteys 28.9.2017 Hankkeen tavoitteet 28.9.2017 Heidi Mäenpää 2 Kasvua kansainväliseen kilpailukykyyn Junayhteys vahvistaa Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta sijoittajille ja
Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö
Kymenlaakson Liitto Maakuntavaltuustoseminaari 24.10.2016 Jatkuva liikennejärjestelmätyö 24.10.2016 Esitys Liikennejärjestelmäryhmä ja sen tehtävät Seudulliset liikennejärjestelmäryhmät ja niiden tehtävät
Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle maantielain muuttamista koskevasta lakiluonnoksesta
Kaupunginhallitus 401 15.08.2017 Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle maantielain muuttamista koskevasta lakiluonnoksesta 750/00.04.00/2017 KH 401 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot:
Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä
Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio Kaupungistuminen ja älykäs maaseutu Teknologinen kehitys Ilmastonmuutos Suomesta
Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. valmistelu. Sabina Lindström
Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelu Sabina Lindström 21.8.2019 1 Hallitusohjelman sisältöä liikennejärjestelmän näkökulmasta (1/3) Väyläverkoston kokonaiskehittäminen linjataan
Savonradan palvelutasoa tulee kehittää henkilöjunien vuorotarjontaa lisäämällä ja liikenteen matkanopeutta parantamalla
Jakelussa mainituille 2.10.2017 LIITE 11 Savonradan palvelutasoa tulee kehittää henkilöjunien vuorotarjontaa lisäämällä ja liikenteen matkanopeutta parantamalla Savonradan maakunnat Etelä-Savo, Pohjois-Savo
Linjaukset suurten raideliikenneinvestointien edistämiseksi. Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin
Linjaukset suurten raideliikenneinvestointien edistämiseksi Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin 10.9.2019 Neuvottelut suurten raideliikennehankkeiden edistämiseksi käyntiin Käynnistetään neuvottelut
Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö
Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö Liikkumispalveluiden työpaja 27.10.2016 Janna Räisänen, aluesuunnittelija KOPIKALIsta ja KAKEPOLIsta Pohjois-Suomen liikenne ja logistiikkastrategiaan Kokkolan,
Tiemaksujen selvittämisen motiiveja
Tiemaksujen selvittämisen motiiveja Sidosryhmäseminaari 12.6.2012 Tuomo Suvanto Työryhmän toimeksianto Selvittää, kuinka Suomessa tulisi edetä tiemaksujärjestelmien käyttöönotossa pitkällä aikavälillä
Esimerkki raideliikenteestä maakuntakaavassa Pirkanmaa Päärata Tampereelta etelään
Esimerkki raideliikenteestä maakuntakaavassa Pirkanmaa Päärata Tampereelta etelään 29.11.2017 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Sisältö Pirkanmaan maakuntakaava 2040
TOTSU- neuvottelut Itä-Suomen liikennekysymykset 4.12.2008. Maakuntajohtaja Jussi Huttunen
TOTSU- neuvottelut Itä-Suomen liikennekysymykset 4.12.2008 Maakuntajohtaja Jussi Huttunen Itä-Suomen yhteydet Itä-Suomi rakentuu valtateiden 5 ja 6 sekä Savon ja Karjalan ratojen varaan. Ko. yhteyksien
UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö
UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Pekka Normo, kaavoituspäällikkö Maakuntakaava Yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden
Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Kunnanhallitus Tekninen lautakunta, 18, Kunnanhallitus, 56,
Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Tekninen lautakunta, 18, 16.06.2015 Kunnanhallitus, 56, 22.06.2015 56 Lausuntopyyntö Päijät-Hämeen maakuntakaavaehdotuksesta MjuDno-2015-275 Tekninen lautakunta,
Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntaliitot sekä Kouvolan ja Porvoon kaupungit
NOPEAT ITÄRADAT OSANA KESTÄVÄÄ ALUEKEHITYSTÄ Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntaliitot sekä Kouvolan ja Porvoon kaupungit Timo Aro, MDI Rasmus Aro, MDI Timo
HLJ 2011:n Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen (MARA) päätulokset
HLJ 2011:n Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen (MARA) päätulokset 22.3.2010 Tavoitetila ja -verkko Perustuu laajaan asiantuntijakäsittelyyn ja innovatiiviseen mallinnusprosessiin Käyty läpi seudulla
Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista
Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suomi kaupungistuu kaupungistuuko Suomi Kalasataman Kellohalli, Helsinki Anne Jarva Tulevaisuuden kuntaan kohdistuu monia
Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus
Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 14.6.2017 VALTAKUNNALLISEN VALMISTELUN TILANNE Liikenteen ja tienpidon tehtävät Maakuntahallinnon liikennetehtävien
Liikkumisen kansalliset ja kansainväliset tavoitteet sekä sääntely
Liikkumisen kansalliset ja kansainväliset tavoitteet sekä sääntely MaaS-palvelut ja kaupunkikehittäminen 10.4.2019 Olli-Pekka Rantala Hyvinvointia, kasvua ja kilpailukykyä innovatiivisilla viestintä- ja
Pohjois-Savon maakuntauudistus
Pohjois-Savon maakuntauudistus Liikenne, infra ja alueidenkäyttö - Tavoitteita, tehtäviä ja yhteistyötä Työryhmä: Patrick Hublin Tommi Huttunen Tuula Hyttinen Annaelina Isola Leila Kantonen Eija Kinnunen
MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA
MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA Matti Viialainen 14.9.2015 9.9.2015 1 LUUMÄKI-IMATRA IMATRANKOSKI KAKSOISRAIDE ON KÄRKIHANKE Yhteysväli on priorisoitu ensimmäiseksi Kaakkois-Suomen
Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä
Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Ihmisten liikkuminen -näkökulma 1 Strategia on kaikkien toimijoiden yhteinen
Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä
Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyön sidosryhmätyöpaja 13.2.2018 Anna Saarlo GLOBAALI VELVOITE VÄHENNYKSIIN PARIISIN ILMASTOSOPIMUKSELLA 2015 PYRITÄÄN
KAS ELY L Seutukuntakierrokset Maakuntauudistus KAS ELY L näkökulmasta
KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Maakuntauudistus KAS ELY L näkökulmasta Jyrki Karhula 20.10.2016 Johto Vastuualueen johtaja Johdon assistenttipalvelut Viestintä Kansainväliset asiat Kaakkois-Suomen
Helsinki-Turku, nopean ratayhteyden jatkosuunnittelu Tilannekatsaus / projektipäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto
Helsinki-Turku, nopean ratayhteyden jatkosuunnittelu 9.12.2016 Tilannekatsaus / projektipäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto Nopean ratayhteyden kokonaisuus Uusi nopea Helsinki Turkurata rakentuu
RAIDELIIKENNE MAHDOLLISTAA! TIIVISTELMÄ
RAIDELIIKENNE MAHDOLLISTAA! TIIVISTELMÄ 11.9.2018 1 Suomen kasvukolmio on ainutlaatuinen mahdollisuus Pohjoismaiden suurimmat kaupunkikeskittymät ja niiden väliset ratayhteydet Matka-ajat kuvaavat nykytilaa
HE 45/2018 vp. - Maantielailla ratkaisut tienpidon ongelmiin - Maakuntauudistuksen täytäntöönpano liikenteen hallinnonalalla
HE 45/2018 vp - Maantielailla ratkaisut tienpidon ongelmiin - Maakuntauudistuksen täytäntöönpano liikenteen hallinnonalalla Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.5.2018 Hallituksen esityksen tavoitteet Maakuntauudistus,
Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori
Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti 24.8.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto
Saavutettavuus kilpailukykyä ja kotimaan toimivuutta. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy
Saavutettavuus kilpailukykyä ja kotimaan toimivuutta Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Liikenne on johdettua kysyntää Kauppa Liikenne Teollisuus A Tie, rautatie, vesi, lento, tieto palvelu,
Maakuntauudistus ja liikennetehtävät
Maakuntauudistus ja liikennetehtävät Johanna Vilkuna, liikenneasiantuntija Satakunnan kuntapäivä Pori Aluksi Liikenne on saavutettavuuspalvelua ja strateginen tekijä jokaiselle kunnalle ja alueelle. Maakuntauudistuksen
Yleistä asetusluonnoksen perustelumuistiosta:
Lausunto maanteiden ja rautateiden runkoverkosta IMR/1335/00.04.00.03/2018 Valmistelija: Heino Kaisa Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja
Etelä-Pohjanmaan liitto
Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan liitossa on 17 kuntaa (vuonna 2004 kuntia oli 27). Etelä-Pohjanmaahan tulossa yksi kunta lisää v. 2020 (?) => Isokyrö (on jo EPSHP:n jäsenkunta) 1 Etelä-Pohjanmaan
POHJOIS-POHJANMAA VAHVEMMIN OSAKSI EUROOPAN LIIKENNEVEKKOA
Ryhmän 1 keskustelujen yhteenvetoa POHJOIS-POHJANMAA VAHVEMMIN OSAKSI EUROOPAN LIIKENNEVEKKOA Nykyiset TEN-T verkot Tarkasteltiin Oulun asemaa nykyisissä TEN-T verkoissa ja havaittiin seuraavaa - Luulajan
Mitä kehittämishankkeilla on tehty tai voi tehdä? Marko Tanttu Etelä-Savon maakuntaliitto
Mitä kehittämishankkeilla on tehty tai voi tehdä? Marko Tanttu Etelä-Savon maakuntaliitto KAMPISTA SAIMALLE Matkailuliikennepalveluiden kehittämis- ja tuotteistamispilotti Etelä-Savossa 2014 Matkailukohteiden
Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet
Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1
Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus
Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Alueidenkäyttö ja rakentaminen 26.4.2018, Oulu Anne Jarva Maakunnan ja kunnan yhteistyö alueidenkäytön suunnittelussa Maakunnan ja alueen kuntien tulee tehdä ennakoivaa
EU:n ohjelmakauden linjaukset Varsinais Suomessa
EU:n ohjelmakauden linjaukset Varsinais Suomessa Maakuntajohtaja Juho Savo 19.8.2010 Yhteiset tavoitteet tulevaisuudessa? vertailu EU:n päätavoitteet 2013+ Pienentää alueellisia kehityseroja Edistää alueellista
ELY-keskuksen rooli rakentamisessa
ELY-keskuksen rooli rakentamisessa Rakentaminen nopeammaksi -seminaari Kuopio 7.2.2018 Kimmo Huttunen, ympäristölakimies Pohjois-Savon ELY-keskus 7.2.2018 ELY-keskuksen vastuualueet Elinkeinot, työvoima
Liikennevirasto / ajankohtaisia. Tytti Viinikainen
Liikennevirasto / ajankohtaisia Tytti Viinikainen 12.4.2018 Pasila Riihimäki 2. vaiheen tilanne Hankekortti https://www.liikennevirasto.fi/documents/20473/23066/hankekortti+3_2018/39a5 9aaa-60d8-4116-ba20-c664d73e6180
Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö
Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Erika Helin 10.6.2014 Suunnittelun tavoitteet ja eteneminen
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pyhännän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouko Nissinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa
Valtion MAL-työ raideliikenteen edistäjänä
Valtion MAL-työ raideliikenteen edistäjänä Pro Rautatien 20-vuotisjuhlaseminaariin "Raideliikenne luo maankäyttöä" ke 29.11.2017 Mervi Karhula Toimivat liikenne- ja viestintäverkot ovat edellytys yhteiskunnan
Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)
Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta
Lausunto 04.09.2017 Asia: LVM/1770/03/2016 Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Lausunnonantajan lausunto Yleiset huomiot esityksestä Etelä-Savon maakuntahallitus pitää
Pirkanmaan keskeiset. Hallitusohjelmatavoitteiden tarkentaminen ja täydentäminen, hyväksytty maakuntahallituksessa
Pirkanmaan keskeiset hallitusohjelmatavoitteet 2019-2023 Hallitusohjelmatavoitteiden tarkentaminen ja täydentäminen, hyväksytty maakuntahallituksessa 4.2.2019 Kilpailukykyiset yhteydet ja ilmastopolitiikan
Hämeenlinnan 10-tien kaupunkijakso
Hämeenlinnan 10-tien kaupunkijakso tilannekatsaus Sonja Heikkinen 12.4.2017 Hämeenlinnan 10-tien kaupunkijakson palvelutasoselvitys laadittu Linkki sähköiseen julkaisuun: http://www.doria.fi/handle/10024/131011
Sote-tulevaisuuspäivä. Seminaarin avaus. Kuntatalo. Varatoimitusjohtaja Hanna
Sote-tulevaisuuspäivä Seminaarin avaus Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 10.5.2019 Sote-maku tilanne 1/2019 Kuntia yht. 15 % väestöstä 17 % väestöstä 21 % väestöstä 47 % väestöstä
MAAKUNTAKAAVAN ARVIOINTIRYHMÄ
MAAKUNTAKAAVAN ARVIOINTIRYHMÄ Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen Periaatelinjaukset ovat tarpeellisia: Ehdotuksen laatimisen takia Tarvittavat lisäselvitykset Resurssien määrittely Muutospaineet
Laki maantielain muuttamisesta, laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä
Liikenne- ja viestintäministeriö Lausunto 1 (7) Lausuntopyyntö 27.4.2017, LVM/1770/03/2016 Laki maantielain muuttamisesta, laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä Johdanto Liikenne- ja viestintäministeriö
Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma
22.2.2019 Hanna Kunttu Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma Päivitysprosessi 2019-2020 1 Keski-Suomen liikennejärjestelmätyön taustaa Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma valmistui vuoden
Etelä Suomen näkökulmasta
Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Aluerakenteen kh kehitys Etelä Suomen näkökulmasta Suunnittelujohtaja Ari Pietarinen 25.11.2013 Etelä Suomen aluerakenne 2030 Asuminen, ympäristö
Päivittämistarpeen taustalla
Päivittämistarpeen taustalla Strategisten painopisteiden hahmottaminen Laajan toimenpidejoukon jäsentäminen ja selkeämpien kehittämiskokonaisuuksien muodostaminen niiden sisällä erilaisia ja eri toteuttamis-
Maakunnan uusi rooli: Edunvalvojasta liikennejärjestelmän ja maakunnan kehittäjäksi
Maakunnan uusi rooli: Edunvalvojasta liikennejärjestelmän ja maakunnan kehittäjäksi Kehittämispäällikkö Marko Tanttu Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 1.11.2017 Esityksen punainen lanka Maakuntauudistus
Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta
Lapin ELYkeskus Lausunto 04.09.2017 Asia: LVM/1770/03/2016 Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Lausunnonantajan lausunto Yleiset huomiot esityksestä Maakuntauudistuksessa
40. Ratahallintokeskus
40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Radanpidon tavoitteena on edistää rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä tehokkaana, turvallisena ja ympäristöystävällisenä liikennemuotona niin kotimaassa
Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013
Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Tähänastisia seurantakohteita: Tampereella seurattiin indikaattoreita ja pari hanketta Kaupunkiseudun aiesopimus 2011-2012 Kulkutapajakauman kehitys
Liikenne Pohjois-Savon maakuntakaavassa
Liikenne Pohjois-Savon maakuntakaavassa 4.4.2019 Annaelina Isola, kaavoituspäällikkö Esityksen sisältö 1. Maakuntakaavan oikeusvaikutukset 2. Liikennevaraukset Pohjois-Savossa 3. Liikennevarausten toteutuneisuus
ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa
Näkökulmia sotepalvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa Kuntoutuspäivät Kulttuuritehdas Korjaamo Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 7.6.2019 2 Kuntaliiton linjaukset
Liikennejärjestelmäsuunnittelu
Liikennejärjestelmäsuunnittelu 2013 5.12.2012 Varsinais-Suomen suunnittelu 2013 1. Maakuntasuunnitelman tarkistus 2. Maakuntaohjelman tarkistus 3. Varsinais-Suomen liikennestrategian päivitys 4. Turun
Kohti kestävää ja elinvoimaa lisäävää liikennejärjestelmää. Timo Kievari Hankesuunnittelupäivä
Kohti kestävää ja elinvoimaa lisäävää liikennejärjestelmää Timo Kievari Hankesuunnittelupäivä 11.9.2019 Toimiva liikenteen infrastruktuuri hallitusohjelmassa Käynnistetään merkittäviä liikennehankkeita
Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle!
1 19.6.2019 Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle! Panostukset Itäisen Suomen liikennejärjestelmän kehittämiseen ovat välttämättömiä koko maan kilpailukyvylle. Itäisen Suomen merkitys osana Suomen kilpailukykyä
Ajankohtaista 100 megan laajakaistahankkeesta. Juha Parantainen
Ajankohtaista 100 megan laajakaistahankkeesta Juha Parantainen Valtioneuvoston periaatepäätös 3.5.2012 1. Yleispalveluun kuuluvan tietoliikenneyhteyden nopeustaso säilytetään toistaiseksi yhdessä megassa