KaseNetin yhtiöittämisen ja kuntien maksuosuuksien hyväksyminen

Samankaltaiset tiedostot
(1) (6) yhdessä Luovuttajat ja (7) Luovutuksensaaja, (1) (7) yhdessä Osapuolet. Apporttiomaisuuden luovutuskirja on jäljempänä Luovutuskirja.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

Elinkeino- ja maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Elinkeino- ja maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA. Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutokset ja yhtiösopimus

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015


(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanhallitus ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALUEEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Kuntalain 51 (yhteinen toimielin) kuuluu seuraavasti:

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Kunta selvittää myös kuinka valokuituverkko saataisiin rakennettua Onkkaalan alueen yrityksille ja kotitalouksille.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos )

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt:

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla.

Transkriptio:

Kunnanhallitus 205 01.12.2015 Kunnanhallitus 38 28.03.2018 Kunnanvaltuusto 17 09.04.2018 Kunnanhallitus 64 21.05.2018 KaseNetin yhtiöittämisen ja kuntien maksuosuuksien hyväksyminen Khall 01.12.2015 205 Asian käsittelyhistoria Hallintoelin Kokousaika Pykälä KaseNet Johtokunta Torstai 25.9.2014 klo 12.20-15.35 19 KaseNet Johtokunta Torstai 17.9.2015 klo 13.08-15.35 11 KaseNet Johtokunta Perjantai 6.11.2015 klo 13.08-14.30 17 Otsikko Kuntien omistusosuuksien muodostuminen yhtiössä Torstai 25.9.2014 klo 12.20-15.35 19 KaseNetin toimitusjohtaja esitteli eri vaihtoehdot (liite 1) osakeyhtiön omistusosuuksien muodostumiseen kuntien kesken. - kuntien omistusosuuksien määräytymisen periaatteet uuteen yhtiöön ( 1995-2007 rakennettu verkko, + kuntien maksamat omat verkot + kuntien maksamat kyläverkot + asiakasmäärät kunnissa, muu periaate asukasluku) Johtokunta päättää KaseNetin toimintaa jatkavan yhtiön kuntakohtaiset omistusosuudet. Merkittiin tiedoksi laskelmat ja jatketaan asian tarkastelua ja keskustelua seuraavassa kokouksessa. Liite 1 laskelmat Torstai 17.9.2015 klo 13.08-15.35 11 Jatketaan keskustelua omistusosuuksista. Toimitusjohtaja esitteli kuntakohtaiset maksuosuudet yhteisesti rakennetuista valokuituverkoista ja laitteista vuosina 1995-2015

omistusosuuksien muodostumiseksi yhtiössä. Liite 2 Merkittiin tiedoksi maksetut kuntakohtaiset osuudet ja jatketaan asian valmistelua. Liite 2 Perjantai 6.11.2015 klo 13.08-14.30 17 Jatkettiin keskustelua omistusosuuksista toimitusjohtajan tekemän uusimman taulukon perusteella. Todettiin yksimielisesti, että seutuverkon rakentamisen kuntakohtaiset maksuosuudet ja kuntien omat rakentamiset maksuosuuksien mukaan muodostavat verkon yhteisen omistuksen ja kuntien omat rakentamat verkot tulevat yhteiseen käyttöön muodostettavassa yhtiössä. KaseNetin toimintaa jatkavan yhtiön kuntakohtaiset omistusosuudet määräytyvät vuosina 1995-2015 yhteisesti rakennettujen ja kuntien erikseen rakentamien valokuituverkkojen ja laitteiden kuntakohtaisten maksuosuuksien mukaan (liite excel -taulukko kuntien omistus). Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Lähetetään omistusosuudet kunnille lausuttavaksi. Liite 3 Liitteinä ovat nro 6a laskelmat omistusosuuden määräytymisestä, 6b omistusosuudet rakennetuissa verkoissa ja 6c kuntien omistusosuudet yhtiössä. Koska kaikki kunnat eivät saatujen tietojen mukaan ole hyväksymässä KaseNetin johtokunnan esitystä omistusosuuksien määräytymisestä, kunnanhallitus esittää KaseNetille, että se järjestää asiasta yhteisen informaatio- ja neuvottelutilaisuuden kunnille.

Khall 28.03.2018 38 KaseNet on järjestänyt kunnille yhteisen informaatio -ja neu vot te lu tilai suu den ja seutuvaltuusto on hyväksynyt KaseNetin yhtiöittämisen ja kuntien maksuosuudet kokouksessaan 18.4.2017 5-6. Lestijärven kunnan alaisuudessa tuloksenlaskentayksikkönä toimiva Ka se Net vastaa Kaustisen seutuverkon ylläpidosta ja tuottaa ja yl läpi tää erilaisia verkkopalveluja Kaustisen seutukunnan alueella ja lähi kun nis sa. Samanniminen KaseNet Oy on tällä hetkellä Lestijärven kun nan / KaseNetin omistama osakeyhtiö, johon KaseNetin tie toverk ko toi min nan yhtiöittämistä on selvitetty. Tietoverkkohankkeita hal lin noi Kaustisen seutukunta, joka on Kaustisen seutukunnan kuntien luottamusmiehistä koostuvan Kaustisen seutukunnan seu tu valtuus ton (KSSV) alainen. Seutuvaltuuston alaisuudessa toimivan KaseNetin johtokunnassa on edustettuna Lestijärven kunnan lisäksi Hal suan, Kaustisen, Perhon, Toholammin ja Vetelin kunnat. Ka se- Net on kehittänyt tietoliikenneverkkoja alueen palvelujen ja kil pai lu kyvyn parantamiseksi kotitalouksille, yrityksille ja kunnille ja sillä on osaa mis ta kuituyhteyksien rakentamisesta. Yleisimmät tarjolla olevat pal ve lut ovat erilaiset laajakaistaliittymät, virtuaalipalvelinpalvelut, säh kö pos ti- ja kotisivupalvelut sekä asiantuntijapalvelut. Kuntalain 126 :n mukaan, kunnan hoitaessa kuntalain 7 :ssä tarkoi tet tua tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla, sen on annettava teh tä vä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoi det tavak si. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on Lestijärven kunnan ta se yk sik könä toimivan KaseNetin lausuntopyynnön perusteella 8.12.2016 toden nut, että Kaustisen seutukunnan valokuituverkon ei voida todeta toi mi van luonnollisena monopolina ja että valokuituyhteys ja kiinteä yh teys eivät kilpailisi keskenään. Tämän vuoksi KaseNetin va lo kui tuverk ko toi min nan yhtiöittäminen on katsottu ajankohtaiseksi. KaseNetin johtokunnan esityksestä Lestijärven, Halsuan, Kaustisen, Per hon, Toholammin ja Vetelin kunnan edustajista koostuva Kaus tisen seutukunnan seutuvaltuusto on määrittänyt seutukunnan kun nille yhtiöittämisessä tulevan osakevastikeosuuden kunkin kunnan verk koon tekemien sijoitusten määrän perusteella. Seuraavassa taulu kos sa esitetään tietoverkon rakennuskustannusten jako kunnille ajan jak soit tain sekä yhteenveto kunkin kunnan maksamasta mää rästä ja seutuvaltuuston tällä perusteella määrittämä, kullekin kun nal le toiminnan yhtiöittämisessä tuleva osakkeiden omistusosuus:

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että 1) kunnan KaseNetin valokuituverkkoliiketoimintaan liittyvä valokuituverkko ja verk ko toi min ta yhtiöitetään KaseNet Oy:ön käyvän arvon apporttina suun nat tua osakeantia vastaan, 2) valtuusto valtuuttaa kun nan hal lituk sen määrittämään luovutuksen ehdot sekä päättämään muista yh tiöit tä mi seen ja sen täytäntöönpanoon liittyvistä asioista ja ni meämään henkilön edustamaan kuntaa perustettavassa yhtiössä. Yhtiön pe rus ta mis toi met pyritään hoitamaan siten, että yhtiö aloittaa toi mintan sa 1.6.2018. Kvalt. 09.04.2018 17 Khall 21.05.2018 64 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 9.4.2018 päättänyt, että Ka se- Net-va lo kui tu verk ko ja verkkoliiketoiminta yhtiöitetään KaseNet

Oy:ön käyvän arvon apporttina suunnattua osakeantia vastaan. Kunnan val tuus to on valtuuttanut kunnanhallituksen määrittämään luo vutuk sen ehdot sekä päättämään muista yhtiöittämiseen ja sen täy täntöön pa noon liittyvistä asioista ja nimeämään henkilön edus ta maan kuntaa perustettavassa yhtiössä. Yhtiöittämisen pe rus ta mis toi met pyritään hoitamaan siten, että yhtiö aloittaa toimintansa 1.6.2018. TALVEA on laatinut yhtiöittämisen asiakirjaluonnokset (ap port ti omaisuu den luovutuskirja, henkilöstön siirtosopimus, osakeantipöytäkirja, mer kin tä lis ta, osakassopimus) yhteistyössä taseyksikön johtajan kans sa ja luonnokset on lähetetty kunkin kunnan johtajan näh tä väksi. Verohallinto on Kaustisen kuntaa koskevalla ennakkoratkaisullaan 2.5.2018 (saatu 9.5.2018), katsonut, että kunnan luovuttaessa tie toverk ko toi min nan vastikeosakkeet ovat verovapaata tuloa tu lo ve ro lain 21 :n mukaisesti. Lestijärven ja Kaustisen kunnan ar von li sä ve ro tusta koskevalla ennakkoratkaisulla 23.3.2018 verohallinto on kat so nut, että luovutukseen sovelletaan arvonlisäverolain 27 :ää, jon ka mukaan kyseessä on veroton kiinteistön luovutus. Osakassopimusluonnoksen mukaan jokaisella osakaskunnalla on oikeus nimetä yksi KaseNet Oy:n hallituksen jäsen. Kunnan edus ta ja voidaan valita KaseNet Oy:n yhtiökokouksessa yhtiön hallituksen jäse nek si. Kunnanhallitus päättää; 1) hyväksyä valokuituverkon ja verkkoliiketoiminnan luovutuksen ehdot ja liitteenä nro 3 olevat yhtiöittämisen asiakirjat (ap port ti omai suuden luovutuskirja, henkilöstön siirtosopimus, osakeantipöytäkirja, mer kin tä lis ta, osakassopimus (ei julkinen)), 2) valita kunnan edustajan KaseNet Oy:öön ja, 3) valtuuttaa kunnanjohtajan viimeistelemään kaikki yhtiöittämiseen liit ty vät asiakirjat sekä allekirjoittamaan tarvittavat asiakirjat kunnan puo les ta. Kunnan edustajaksi KaseNet Oy:n hallitukseen valittiin kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä.