1 2.7. SIVISTYS- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMIALA Varhaiskasvatusta ja perusopetusta (sisältäen esiopetuksen) järjestetään ja kehitetään oppimisen, kasvamisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Sivistystoimessa varaudutaan nykyistä suurempaan tehtävään ihmisten hyvinvoinnin sekä terveyden edistämisen lisäämiseksi. SIVISTYSTOIMI HALLINTO Joroisten kunta tuottaa Joroisissa perusopetuksen ja lukio-opetuksen, varhaiskasvatuksen, koululaisten iltapäivätoiminnan, vapaa-aikatoimen ja kirjaston palvelut. Sivistyslautakunta toimii palvelujen tuottajana ja edustaa opetus-, varhaiskasvatus-, kirjasto- ja vapaa-aikatoimen (kulttuuri, nuoriso ja liikunta) asiantuntijuutta. Vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen palvelut ostetaan Soisalo-opistolta. Sivistyslautakunnan sekä sivistysjohtajan ja sivistystoimen sihteerin palakustannukset jaetaan tasan pääkustannuspaikoille. Yksiökohtainen kustannus on 8 816 euroa. Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Toteuma 1 8 Sivistystoimen organisaation tarkasteleminen Uudet tehtävänkuvat rehtorille ja vastuuopettajille. Mahdolliset muut kunnanvaltuuston päättämät muutokset. Uusi malli käytännössä käytössä aikana Uusi rehtori on aloittanut virassa elokuun alusta ja vastuuopettajat on nimetty ja heille on tehty tehtävänkuvat. Kirjastopalveluiden laajentaminen kuntalaisten asiointia helpottamaan Omatoimikirjaston myötä kokoustila järjestöjen käytössä kuutena päivänä viikossa. Palveluiden lisääminen kuntalaisille. Kokoustilan varaustilastot, uudet palvelut kuntalaisille Omatoimikirjasto toimii ja on käytössä suunnitellusti. - organisaatiomuutoksen myötä johtamisorganisaation haavoittuvuus esim. poissaolojen myötä - kirjastotyöntekijöiden resurssien riittäminen muutostilanteessa -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00030100 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -1 769-50 -50-100,0 Toimintakate/jäämä -1 769 0 0-50 -50-100,0
2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen tehtävänä Joroisissa on tuottaa hyvälaatuista, paiakunnan ominaispiirteisiin parhaiten soveltuvaa päivähoitoa, asiantuntevaa esiopetusta sekä joustavia, perheiden tarpeisiin vastaavia avoimen varhaiskasvatuksen palveluja. Yhteistyössä vanhempien kanssa luomme lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle suotuisan kasvuympäristön. Varhaiskasvatus sisältää päiväkotihoidon, ryhmäperhepäivähoidon, perhepäivähoidon ja avoimen varhaiskasvatustoiminnan. Lisäksi varhaiskasvatukseen kuuluu lasten kotihoidon tuki. Päiväkotipaioja 1-5 vuotiaille on 100. Esiopetus kirkonkylällä järjestetään päiväkoti Pyrrin toimintana Piukoululla. Kevätlukukaudella esioppilaita on 39 ja syyslukukaudella 29. Kuvansin esiopetus on siirtynyt koulun tiloihin elokuussa 2015. Esioppilaita Kuvansissa kevätlukukaudella 18 ja syyslukukaudella 24. Perhepäivähoitopaioja (ml. ryhmäperhepäivä-kodit) on 60. Vuorohoitoa järjestetään Kuvansin päiväkodilla ja iltahoitoa arkisin kirkonkylällä päiväkoti Pyrrissä. Joitakin hoitopaioja ostetaan Pieksämäeltä ja Varkaudesta ja myydään Pieksämäelle, Varkaudelle ja Rantasalmelle. Vastuuhenkilö: Varhaiskasvatuksen esimies Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Toteuma 1 8 Varhaiskasvatussuunnitel man laatiminen uusien perusteiden mukaan Varhaiskasvatussuunnite lma on valmis 31.5.. VASU työryhmä laatii vasun ja kierrättää sitä kommentoitavana vanhemmilla ja moniammatillisessa verkostossa. Varhaiskasvatussuunnitel ma on hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.5.. Arvioinnin kehittäminen Suomi 100- juhlavuoden huomioiminen PAOVA-haneen kehittämistehtävänä luodaan arviointityökalut/mitt arit 1-5 vuotiaiden lasten osallisuuden arviointiin Teemalla Suomi 100 järjestetään perhetapahtuma jokaisessa varhaiskasvatuksen yksikössä. Arviointityökalut on käytössä varhaiskasvatuksessa syksyllä. Perhetapahtuma on järjestetty vuoden aikana. Arviointi on kirjattu varhaiskasvatussuunnitel maan ja pedagogisen johtamisen suunnitelmaan. Lomaeisto on otettu käyttöön syyskuusta alkaen. Perhetapahtumat järjestetty. Päiväkodeissa pidetään itsenäisyyspäiväjuhlat joulujuhlien asemasta. Liikunnan lisääminen uusien suositusten () mukaisesti Järjestetään avoimet liikuntaillat perheille teemalla ILO KASVAA LIIKKUEN Kuvansissa ja kirkonkylällä toukokuussa Liikuntaillat on järjestetty ja osallistujia on saavutettu vähintään 100 henk./ilta. Unelmien liikuntaillat 10.5 urheilukentällä ja Kuvansin koulun kentällä. Osallistujia :llä reilusti yli sata ja Kuvansissa noin sata henkilöä. henkilöstön vaihtuvuus ym. poissaolot
3 laadullisiin tavoitteisiin pääseminen edellyttää joka yksikössä pysyvää, varhaiskasvatussuunnitelman sisäistänyttä henkilöstöä -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00030500 Varhaiskasvatus Toimintatuotot 296 966 346 700 346 700 185 613-161 087 53,5 Toimintakulut -2 500 618-2 587 302-2 587 302-1 740 011 847 291 67,3 Toimintakate/jäämä -2 203 653-2 240 602 0-2 240 602-1 554 399 686 203 69,4 Poistot ja -6 144-4 096-4 096-100,0 arvonalentumiset Tilikauden yli-/alijäämä -2 209 797-2 240 602 0-2 240 602-1 558 495 682 107 69,6 Tauluo sitovan tason määrärahojen erittely: Varhaiskasvatus 1-8 Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Kirkonkylän päiväkoti -753 811 78 764-675 047-775 071 85 700-689 371-527 362 44 336-483 026 Kuvansin päiväkoti -756 068 117 788-638 281-4 503-776 671 132 900-643 771-508 017 72 378-435 638-3 002 Perhepäivähoito -324 450 49 301-275 149-1 641-332 295 52 250-280 045-208 081 24 350-183 731-1 094 Ryhmis Kaitainen -101 493 12 048-89 445-96 134 10 300-85 834-55 418 5 812-49 606 Ryhmis Kolma -138 173 22 321-115 852-154 446 35 700-118 746-103 402 23 421-79 980 Ryhmis Opintie -141 636 15 837-125 799-152 382 28 900-123 482-106 481 15 314-91 166 Avoin -55 690 907-54 783-58 963 950-58 013-33 267 0-33 267 varhaiskasvatustoimin ta Lasten kotihoidontuki -194 203-194 203-205 140-205 140-170 256 0-170 256 Muu lastenpäivähoito -31 153-31 153-36 200-36 200-23 990 0-23 990 PAOVA-hanke -3 942-3 942-3 738-3 738 Yhteensä -2 500 618 296 966-2 203 653-6 144-2 587 302 346 700-2 240 602 Päivähoidossa, esiopetuksessa ja perhepäivähoidossa olevien lasten määrä kasvaa ensi vuodelle arviolta kahdeksalla lapsella. Tämä selittää omalta osaltaan varhaiskasvatuksen kustannusten nousua. Lisäksi vuoden alussa otetaan käyttöön sähköinen hoitoaikojen varausjärjestelmä. Tästä tulee alkuun lisäkustannuksia, mutta pitkässä juoksussa tämä säästää hallinnon sekä hoitohenkilökunnan resurssia. Tunnusluvut: Netto Netto Netto tot 1-8 Tuotteet / Menoarviot kpl á Yhteensä kpl á Yhteensä kpl á Yhteensä Pyrri / päivähoitotunti 58 149 9,65 560 857 67 500 7,15 482 875 37 103 9,79 363 109 Pyrri / esiopetustunti 24 739 7,66 189 508 25 000 8,26 206 496 15 326 7,82 119 917 Kuvansin päivähoitotunti 78 981 8,48 669 428 80 000 6,53 522 342 45 643 8,24 375 995 Kuvansin esiopetustunti 10 523 8,28 87 166 14 800 8,20 121 429 7 138 8,78 62 645 Perhepäivähoito 32 086 10,05 322 568 31 000 9,03 280 045 19 328 9,51 183 731 Kaitaisen ryhmis 6 660 15,16 100 975 5 500 15,61 85 834 3 331 14,89 49 606 Kolman ryhmis 12 091 11,41 138 006 11 000 10,80 118 746 7 954 10,06 79 980 Opintien ryhmis 14 411 9,76 140 715 12 000 10,29 123 482 10 007 9,11 91 166 Avoin varh.kasvatus-toimintapäivä 1 038 53,29 55 316 1 200 48,34 58 013 578 57,56 33 267-1 740 011 185 613-1 554 399-4 096 Tunnusluvut: tot 1-8 Päiväkotihoidossa olevien lasten lukumäärä 110+ eo 50 100 + eo 54 104+ eo 55 Perhepäivähoidossa olevien lasten lukumäärä 62 60 45 Tehostettua tai erityistä tukea saavat lapset päiväkodeissa 16/9,58 % 15/9,74 29/18,24% Tehostettua tai erityistä tukea saavat lapset perhepäivähoidossa 4/6,45% 3/5 % 2/4,44%
4 Osallistujia avoimen varhaiskasvatuksen piirissä 128 120 111 Lasten kotihoidontuen saajien määrä 50 42 44 Kunnassa olevat 0-6 v. lapset 304 305 288 PERUSOPETUS Palvelusuunnitelma Perusopetuksen tehtävänä on antaa laadukasta ja monipuolista yleissivistävää opetusta, kasvattaa vastuulliseen yhteistyöhön ja hyviin vuorovaikutustaitoihin. Perusopetuksen tavoitteena on, että jokainen nuori jatkaa opintojaan toisella asteella ja suorittaa siellä tutkinnon. Perusopetus huomioi oppilaiden tarpeet yksilöinä. ERITYISOPETUS JA OSTETTU ERITYISOPETUS Pidennetyn oppivelvollisuuden esiopetusta ostetaan päiväkodilta ja tarpeen mukaan muilta kunnilta, kuntayhtymiltä ja valtiolta. Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja ja koulujen rehtorit Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Toteuma 1-8 Erityisopetuksen todellisen kustannustietoisuuden saavuttaminen Erityisopetuksen kustannuspaikan uudenlainen käyttö (Kaii erityisopetuksen kulut samalle kustannuspaikalle, pois kouluilta) Kustannusten kirjautuminen oikealle kustannuspaikalle Erityisopetuksen kustannukset on kirjattu uudelle kustannuspaikalle ja käyttö on totuudenmukainen. kustannusten kirjautuminen edelleen koulujen kustannuspaikoille -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00031100 Erityisopetus Toimintatuotot 3 332 4 210 4 210-100,0 Toimintakulut -83 614-349 745-349 745-246 474 103 271 70,5 Toimintakate/jäämä -80 281-349 745 0-349 745-242 264 107 481 69,3 Tauluo sitovan tason määrärahojen erittely: Erityisopetus Tilinpäätös 1-8 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Ostettu erityisopetus -28 898 3 332-25 566-31 418-31 418-14 390 4 210-10 179 Joroisten erityisopetus -54 715-54 715-318 327-318 327-232 084 0-232 084 Yhteensä -83 614 3 332-80 281-349 745-349 745-246 474 4 210-242 264
5 Erityisopetuksen kustannusten nousu johtuu siitä, että kaiien erityisopettajien resurssi on nyt ohjattu samalle kustannuspaikalle. Lisäksi kustannuspaikalle ohjautuu kahden henkilökohtaisen koulunkäynninohjaajan palkat sekä erityisoppilaiden (erillinen kuljetuspäätös, koska erityisoppilas) kuljetuskustannukset. Tämä lisää kustannustietoisuutta ja helpottaa erityisopetuksen tilastointia. Tunnusluvut: ERITYISOPETUS Opetustunti kpl / laskennallinen /opetustunti /oppilas 1-8 1-8 1-8 Erityisopetus koko kunta 2 850 1900 123 129,723 4 602 3243 Erityisopetuksen tunnusluvut ovat tässä talousarviossa ensimmäistä kertaa tarkastelun alla. On huomioitava, että erityisopetuksen oppilasmääriin on laskettu myös osa-aikaista erityisopetusta saavat oppilaat (voi olla esim. 1 tunti/viio) ja näin ollen heidät on jo huomioitu kunkin koulun oppilaskohtaisessa hinnassa. Yllä oleva tauluo on siis vain suuntaa antava. YLEISOPETUS Joroisten perusopetus toteutetaan oppilaiden yksilölliset oppimisen tarpeet huomioiden. Kunnassa on toimiva lähikouluvero riittävine oppilasmäärineen (kouluverosuunnitelman päivitys 2015-2020). Oppilaiden erityisen tuen järjestämisessä on periaatteena mahdollisuuksien mukaan lähikouluun integrointi. Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja sekä koulujen rehtorit/apulaisjohtajat oman yksiönsä osalta. Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Toteuma 1-8 Kehittää perusopetuksen sekä lukio-opetuksen arviointia vastaamaan entistä paremmin uusien opetussuunnitelmien linjausta. Keski-Savon OPS työryhmä valmistelee asiaa ja jokaisessa yksikössä arvioidaan arvioinnin onnistumista keväällä. Opettajien, vanhempien, oppilaiden palaute Arviointia toteutetaan uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Tieto- ja viestintätekniikan digitutor-toiminnan käynnistäminen Hankehakemuksen tekeminen OKM:n hankehakuun Positiivinen hankepäätös / toteutuneet koulutukset Digitutorit toimivat koulujen arjessa. Liiuva-koulu toimintakulttuurin jalkauttaminen kaiiin kouluihin Välituntiliikuttajat, pitkät välitunnit, opettajien sitoutuminen Oppilaan liiuma aika koulupäivän aikana (kysely/tiedonkeruu) Liiuva-koulu toiminta on ollut osana koulun arkea erityisesti vuosiluokilla 1.-6. - uuden opetussuunnitelman jalkautuminen ei onnistu tavoitteen mukaan - negatiivinen hankepäätös - käytännön opetusjärjestelyt pitkän välitunnin saavuttamiseksi
6 -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00031300 Yleisopetus Toimintatuotot 128 048 103 892 103 892 51 005-52 887 49,1 Toimintakulut -4 340-4 157-4 157 961-2 655 109 1 502 852 63,9 546 961 Toimintakate/jäämä -4 212-4 054 0-4 054 069-2 604 105 1 449 964 64,2 498 069 Poistot ja -6 753-5 919-5 919-10 612-4 693 179,3 arvonalentumiset Tilikauden yli-/alijäämä -4 219 250-4 059 988 0-4 059 988-2 614 717 1 445 271 64,4 Tauluo sitovan tason määrärahojen erittely: Yleisopetus Joroinen Tilinpäätös 1-8 Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Yleisopetuksen kotikuntakorvaus -188 133 101 748-86 385-180 932 77 716-103 216-118 000 50 880-67 120 Kaitaisten koulu -268 011 503-267 508-264 947 515-264 432-142 059 0-142 059 Kuvansin koulu -851 710 3 568-848 141-5 919-795 151 4 336-790 815-5 919-518 227 48-518 179-3 946 Joroisten yhtenäiskoulu 1-9 lk -3 022 938 14 892-3 008 045-833 -2 902 557 6 325-2 896 232 0-1 874 151 77-1 874 074-6 666 Perusopetuksen erityiskustannukset -3 504-3 504-4 361-4 361-2 672 0-2 672 LSL:n sijoitett.ioo.perusopetus -6 249 7 336 1 087-10 013 15 000 4 987 0 0 0 Kolman koulu 0 0 0 Yhteensä -4 340 546 128 048-4 212 498-6 753-4 157 961 103 892-4 054 069-5 919-2 655 109 51 005-2 604 105-10 612 Yleisopetuksen kustannukset näyttäytyvät aiempaa pienempinä, koska erityisopetus on siirretty yleisopetuksesta omalle kustannuspaikalleen. Tämän vaikutus on -266 346 euroa. Lisäystä aiempaan vuoteen on tullut urheilutalon käyttökustannusten uudesta kustannusjaosta n. 29 000 euroa sekä tieto- ja viestintätekniikan teknisen tuen lisäresurssista n. 30 000 euroa. Tunnusluvut: JOROINEN OPPILASENNUSTE Koulut 20.9. 2015 2018 2019 2020 2021 Kaitainen 0-6 lk 24,5 23,5 21,5 19 14,5 12 12 Kuvansi 1-6 lk 101 96 92,5 93,5 94,5 94,5 94,5 Joroisten yhtenäiskoulu 1-9 lk 374 362 358,5 361 354 339 326,5 Perusopetus yhteensä 499,5 481,5 472,5 473,5 463 445,5 433 PERUSOPETUS Opetustunti kpl / laskennallinen tot 1-8 /opetustunti /oppilas tot 1-8 tot 1-8 Kaitainen 0-6 lk 2 036 2 051 684 131,39 128,93 207,79 11 383 12 299 6607 Kuvansi 1-6 lk 6 228 5 700 1900 136,18 138,74 272,73 8 835 8 549 5602 Joroisten yhtenäiskoulu 1-9 lk 26 935 24 434 8145 111,68 118,53 230,10 8 310 8 079 5228 APIP TOIMIN Palvelusuunnitelma Toiminnan tarkoituksena on tarjota lapselle koulupäivän jälkeen turvallinen ja lapsen kasvua tukeva ympäristö, jossa hän voi ammattitaitoisen ohjaajan valvonnassa viettää vapaa-aikaansa. APIP- ryhmä voidaan käynnistää taajamissa, mikäli ryhmään ilmoittautuu ja todellisuudessa aloittaa pääsääntöisesti vähintään 10 koululaista ja haja-asutus alueen kylillä, mikäli ryhmään ilmoittautuu ja todellisuudessa aloittaa pääsääntöisesti vähintään 6 koululaista (siv.yht.laut. 27.10.2009 85).
7 Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja ja vastaava ohjaaja sekä koulujen rehtorit/apulaisjohtajat Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Toteuma 1-8 Tarjota monipuolista ja suunnitelmallista lapsia tukevaa toimintaa Päivittää APIP toiminnan laskutusperiaatteet sekä toimintasuunnitelma Toimintaa suunnitellaan aktiivisesti ja kehitetään yhdessä lasten kanssa, osallisuuden huomioiminen. Toiminnan onnistumista mitataan huoltajille ja lapsille suunnatulla seurantakyselyllä. Mittarina on se, että 70 % huoltajien vastauksista on toiminnalle asetettujen tavoitteiden mukaisia. Uudet laskutusperiaatteet ovat voimassa syksystä alkaen. Alkuvuoden aikana iltapäivätoiminnassa on järjestetty monipuolista toimintaa liikunta ja maailman matkausteeman merkeissä. Iltapäivätoiminnan haku lukuvuodeksi -2018 on toteutettu. Hakemuksia tuli Kirkonkylän iltapäivätoimintaan 26 ja Kuvansiin 14 kpl. Kirkonkylän osalta hakijamäärä pysyi edellisen vuoden tasolla. Kuvansiin hakijoita oli edellistä vuotta enemmän. Keväällä toteutettiin iltapäivätoiminnan seurannat huoltajille, sekä lapsille. Huoltajat olivat tyytyväisiä toimintaaikaan, sekä kokivat lasten viihtyvän toiminnassa. Myös iptoiminnan ja koulun yhteistyön koettiin olevan riittävää. Lasten seurannoista kävi ilmi, että lapset tulevat hyvällä mielellä toimintaa, sekä ovat tyytyväisiä toiminnan sisältöihin. -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00031400 APIP-toiminta Toimintatuotot 16 610 19 000 19 000 9 635-9 365 50,7 Toimintakulut -102 877-84 745-84 745-64 241 20 504 75,8 Toimintakate/jäämä -86 267-65 745 0-65 745-54 606 11 139 83,1 Tauluo sitovan tason määrärahojen erittely: APIP-toiminta Tilinpäätös 1-8 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Jo kirkonkylän ip-toiminta -70 309 13 005-57 304-55 301 13 600-41 701-45 196 7 210-37 986 Kuvansin ip-toiminta -32 568 3 605-28 963-29 444 5 400-24 044-19 045 2 425-16 620 Kolman ip-toiminta 0 0 0 Yhteensä -102 877 16 610-86 267-84 745 19 000-65 745-64 241 9 635-54 606
8 Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaresurssia on pienennetty, koska lapsimäärä on pudonnut. Tämä näkyy säästöinä APIP-toiminnassa, mutta nostaa vastaavasti yleisopetuksen kustannuksia. Tunnusluvut: APIP-TOIMIN 2015 1-8 lasten määrä 38 30 29 29 nettokust /v/lapsi 821 1 318 660 909 kokonaiskustannus 84 013 86 507 65 745 54606 valtionosuus 52 804 46 965 46 594 28 237 nettokustannus 31 209 39 542 19 151 26 369 Valtionosuus / rahoitussovellus 24.7. => 42 356/12*8=28 237 PERUSOPETUKSEN PROJEKTIT Perusopetuksen projektien/haneiden avulla kunta pyrkii vastaamaan opetushallituksen ja opetusministeriön asettamien painopistealueiden kehittämiseen. Joroinen on saanut valtion erityisavustusta seuraaviin haneisiin: Kerhotoiminnan kehittämiseen lv -17; esi- ja perusopetuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin, erityisopetuksen laadun kehittämiseen ja siihen liittyvien koulunkäynninohjaajien palaamiseen ja ryhmäkoon pienentämiseen; liiuva koulu haneeseen sekä innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseen esi- ja perusopetuksessa. Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Toteuma 1-8 Monipuolisen kerhotoiminnan tarjoaminen - Opettajat ja oppilaat ovat aktiivisia ja sitoutuvat kerhoihin. Pidettyjen kerhojen määrä / kerholaisten määrä. Kerhoja on toteutunut monipuolisesti ja suunnitellusti. Esi- ja perusopetuksen tasa-arvon, erityisopetuksen ja ryhmäkoon pienentäminen: Hankerahan kohdentuminen eniten tukea tarvitseville. Resurssin jakaminen sinne, jossa sitä eniten tarvitaan Hankeraha kohdentunut eniten tukea tarvitseville. Resurssia on pystytty kohdentamaan avustajan ja koulunkäynninohjaajan palaamiseen. Liiuva koulu hanke - Mobot liieelle Liiuva-koulu koordinaattorien jalkauttava toiminta, liikuntaa lisäävät välinehankinnat Koulupäivän aikana tapahtuvan liiumisen lisääntyminen (kysely/tiedonkeruu) Välinehankinnat on toteutettu suunnitellusti ja koordinaattorit ovat jalkauttaneet toimintaa. Kysely toteutetaan syksyn aikana. Frisbaa Luonnontieteitä ja tietotekniiaa liikunnallisesti frisbeegolfin avulla 3D-tulostuksen, eri oppianeiden sitominen ilmiöpohjaisesti frisbeegolfiin 3D-tulostinten käyttö, ilmiöön käytetty resurssi 3D tulostimella on tehty mallinnuksia. Nuoria on saatu liiumaan Frisbeegolfin puitteissa Hanke on muuten alkuvaiheessa.
9 - kerhot eivät toteudu suunnitellusti - hankeraha ei kohdennu optimaalisesti - liikuntaa ei pystytä lisäämään opetusjärjestelyistä johtuen - opettajien monipuolinen sitoutuminen haneeseen -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00031500 Perusopetuksen projektit Toimintatuotot 110 117 68 490 68 490 15 111-53 379 22,1 Toimintakulut -143 542-96 428-96 428-59 315 37 113 61,5 Toimintakate/jäämä -33 425-27 938 0-27 938-44 203-16 265 158,2 Tauluo sitovan tason määrärahojen erittely: Perusopetuksen projektit 1-8 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Pedagogisten ICT-taitojen kehit. -2 143 2 035-109 ProKoulu-hanke -1 409 1 409 0 Koulutuksen tasa-arvoa edist. hanke 15-16 0 0 0 Kerhotoiminnan kehit. hanke 2015-16 -14 709 9 037-5 672 Esi-ja perusopetuksen toimint.kulttuurin kehit.hanke -23 236 15 283-7 953 Ryhmäkoon pienent.hanke 2015-16 -63 708 55 700-8 008 Erityisopp. laadun kehitt.hanke -5 124 2 787-2 337 Kerhotoiminnan kehit. hanke -17-14 286 10 000-4 286-5 859 0-5 859 Mobot-liieelle hanke -5 978 2 989-2 989-8 242 4 121-4 121-15 790 7 711-8 079 Frisbaa-hanke -18 131 14 505-3 626-26 385 21 108-5 277-12 164 0-12 164 Tasa-arvon edistäminen, ryhmäkoon pienentäminen, erityisopetuksen laatu ja koulunkäyn.ohj.palaus -9 105 6 373-2 732-47 515 33 261-14 254-25 020 0-25 020 Buustia digiloiaan -26 5 000 4 974 Buustia digitutoreille -26 2 400 2 374 Kielten opetusta pienille -430 0-430 Yhteensä -143 542 110 117-33 425-96 428 68 490-27 938-59 315 15 111-44 203 SAIRAALAOPETUS Palvelusuunnitelma Sairaalaopetus on ostopalvelua, jossa Joroinen ostaa sairaalaopetusta joroislaisten oppilaiden sairaalajaksojen ajalle. Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00031600 Sairaalaopetus Toimintakulut -19 363-17 039-17 039 17 039 Toimintakate/jäämä -19 363-17 039 0-17 039 0 17 039 LUKIO-OPETUS Palvelusuunnitelma Lukio antaa opetussuunnitelman mukaisesti opiskelijoille laajan yleissivistyksen ja jatko-opintokelpoisuuden sekä elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Lukio antaa opiskelijoille edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen sekä auttaa opiskelijoita tasapainoiseksi ja toiset huomioonottavaksi ihmiseksi. Joroisten
10 lukion on aktiivinen yhteistyössä ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Talousarviovuoden hankitaan kannettavia Linux-tietokoneita, jotka ovat toiminnaltaan yhteensopivia lukiossa käytössä olevan tietokonejärjestelmän kanssa Vastuuhenkilö: Joroisten lukion rehtori Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Toteuma 1-8 Tieto- ja viestintätekniik an tehokas hyödyntäminen oppimisessa ja valmistautumin en sähköiseen ylioppilastutkint oon Opetuksessa käytetään entistä enemmän sähköistä materiaalia. Opettajat kouluttautuvat edellä mainittujen materiaalien tehoaaseen käyttöön. Sujuva siirtyminen sähköiseen ylioppilastutkintoon Kaikilla lukiolaisilla käytössä henkilökohtaiset oppimiseen soveltuvat ja sähköisen ylioppilastutkinnon vaatimukset täyttävät henkilökohtaiset tietokoneet. Opettajille ja opiskelijoille riittävää perehdyttämistä sähköisen ylioppilastutkinnon järjestelmiin. Sähköisiä materiaaleja on käytetty enenevässä määrin ja jokaisella lukion opiskelijalla on ollut tietokone käytössä. Lisäksi opettajat ovat voineet käydä koulutuksissa jos ovat tarpeelliseksi kokeneet. Lukiokoulutuks en jatkumisen turvaaminen kunnassa. Yrittäjyyskasvat us painopisteenä Lukio aktiivisena toimijana eri verkostoissa ja haneissa Opiskelijahuoll on järjestäminen uuden opiskelijahuolto lain mukaisesti varmistetaan Lisätään lukion vetovoima lähialueilla muun muassa marinoimalla lukiota tehoaammin. Opiskelijaosuuskunta EIHVEL lukion yrittäjyyskasvatusympäristönä Lukio verkostoituu lisää muiden toisen asteen oppilaitosten, korkeakoulujen ja yliopistojen kanssa. Kansainvälinen yhteistyö kehittyy edelleen eri muodoissaan. Kehitetään lukion yhteisöllistä opiskelijahuoltoa ja yleisesti lukion toimintakulttuuria Omasta yläkoulusta tulee n. 50% oppilasta, mutta sen lisäksi lähiseudulta saadaan muutama lisäopiskelija. EIHVEL tarjoaa opiskelijoille virieitä yrittäjyyteen lähtien opiskelijan omista ominaisuuksista ja vahvuuksista. Lukiolla yhteistyötä ainakin JJRS-lukioiden verkostossa ja Suomen lukioiden kehittämisverkostossa sekä yhteistyötä korkeakoulujen kanssa. Uuden oppilashuolto lain toteuttamien on osa lukion arkea. Oppilashuolto toteutuu sekä yhteisöllisenä, että yksilöllisenä oppilashuoltona Lukion yleinen toimintakulttuuri kehittyy yhä yhteisöllisemmäksi. - Digitalisoitumisen palveluprosessia ei saada toimivaksi. Yhteishaussa n. 50% omista 9-luoalaisista hakeutui meille ja pari ulkopuolista hakijaa oli mukana. Lukion aloitti 31 opiskelijaa. EIHVELin puitteista on ponnistanut ensimmäinen nuorten 4H yritys. EiHVEL sai LEADER esiselvityshaneen. JJR-lukioiden kanssa on jatkettu yhteistyötä, olemme osallistuneet kehittämisryhmän toimintaan. Korkeakouluista varsinkin UEF:n ja XAMK:n kanssa on tehty yhteistyötä. Yhteisöllinen puoli ei vielä ole kokoustanut mutta yksilöllinen on kun sille on ollut tarvetta. Toiminnan kehittämistä jatketaan edelleen.
11 -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00032000 Lukio-opetus Toimintatuotot 43 514 25 178 25 178 911-24 267 3,6 Toimintakulut -848 383-852 948-852 948-517 217 335 731 60,6 Toimintakate/jäämä -804 869-827 770 0-827 770-516 305 311 465 62,4 Tauluo sitovan tason määrärahojen erittely: Lukio-opetus 1-8 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Joroisten lukio -809 401 12 513-796 888-823 595 1 250-822 345-495 384 911-494 473 Lukion oppilasasunnot -231-231 0 0 0 Linux-pohjainen opiskeluymp. -34 027 27 222-6 805-29 353 23 928-5 425-21 832 0-21 832 Osuuskunnat yrittäjyyskasvatus Suomessa -4 723 3 778-945 0 0 0 Yhteensä -848 383 43 514-804 869-852 948 25 178-827 770-517 216 911-516 305 Joroisten lukio on tällä hetkellä kokonaan yksisarjainen. Opetusta siis järjestetään aiempaa vähemmän ja tästä johtuen kustannukset ovat myös pudonneet merkittävästi. Samalla kuitenkin oppilasmäärän pienenemisestä johtuen valtionosuudet ovat pudonneet alla olevan taulukon mukaisesti. Tunnusluvut: LUKIO 2015 1-8 Oppilaita 90 94 87 78 78 /opp 9 124 9 437 5758 10 543 6 339 kokonaiskustannus 820 654 887 120 796 888 822 345 494 473 valtionosuus 713 592 729 268 675988 657 895 467 939 nettokustannus 107 062 157 852 120 900 164 451 26 534 Valtionosuus / rahoitussovellut 27.7. => 701 908/12*8=467 939 Lukion projektit Linux-haneen aikana saadaan lukiosta toimiva uuden oppimiskäsityksen mukainen ICT-ympäristö Vastuuhenkilö: Lehtori Ari Shemeia Lukion oppilasasunnot Joroisten lukioon hakeutuu Joroisten kunnan ulkopuolelta opiskelijoita salibandylinjalle, mutta myös muiden vahvuuksien vuoksi, esimerkiksi kielitarjonta. Lukio avustaa ulkopaiakuntalaisia opiskelijoita opiskelijaasunnon hankinnassa ja osallistumalla asumiskustannuksiin siten, että kustannukset eivät tule opiskelijalle kohtuuttomiksi. Avustus on 75 //opiskelija. Tavoitteena on, että lähiseudun opiskelijat voisivat käydä koulua kotoaan Vastuuhenkilö: Lukion rehtori KIRJASTOTOIMI TOENPERÄN KIRJASTO Toenperän kirjaston toimintasuunnitelman mukaisesti kirjastotoimi järjestää kirjastopalvelut Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kuntien alueella. Kirjastotoimi pyrkii osaltaan takaamaan hyvin toimivat lähipalvelut kunnissa. Kirjastot pyrkivät aktiivisesti ja luovasti osallistumaan eteläsavolaisen ja keskisavolaisen
12 verkostomaisen kirjastoyhteistyön luomiseen, keskiössä eteläsavolainen kirjastoasiauus. Toimintaa ohjaavat kuntien strategiat sekä Toenperän kirjaston toimintasuunnitelma ja sen mukaiset tavoitteet. Vastuuhenkilö: Kirjastotoimenjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Toteuma 1-8 Eteläsavolaisen kirjastoasiauuden asteittainen toteuttaminen: Lummekirjastojen yhteinen aineisto Kirjastoaineiston yhteiskäytön mahdollistaminen luomalla Lummekirjastojen yhteinen logistiia Logistiset ratkaisut valmiina vuoden loppuun mennessä. Käyttöä voidaan mitata vuoden osalta. Toteutunut. Toenperän kirjaston laadun arviointi Kirjastonjohtajat laativat kirjastopalvelujen laadun arviointityökalun siten, että työkalu toimii myös kirjastopalvelujen ostonsopimusten arviointityökaluna. Laadunarviontityökalu valmiina ja Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kunnan luottamuselimissä hyväksyttynä vuoden loppuun mennessä. Ei vielä toteutunut. Osallistuminen kunnassa järjestettäviin tapahtumiin. Yhteistyö kunnan muiden toimijoiden ja tapahtumajärjestäjien kanssa Tapahtumien määrä ja osallistujat Tapahtumia 74 Osallistujat 2874 Alueen nuorten työelämään siirtymisen tukeminen tarjoamalla kesätyö- ja harjoittelupaioja. Harjoittelijoiden ja kesätyötekijöiden määrä 4 Lumme-kirjastojen yhteistä logistista ratkaisua ei synny -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00034100 Joroisten kirjastoyksiö Toimintatuotot 5 605 4 755 4 755 4 308-447 90,6 Toimintakulut -281 048-286 674-286 674-201 384 85 290 70,2 Toimintakate/jäämä -275 443-281 919 0-281 919-197 076 84 843 69,9 00034110 Juvan kirjastoyksiö Toimintatuotot 419 283 400 474 400 474 311 828-88 646 77,9 Toimintakulut -419 283-400 474-400 474-286 947 113 527 71,7 Toimintakate/jäämä 0 0 0 24 880 24 880-100,0 00034120 Rantasalmen kirjastoyksiö Toimintatuotot 253 802 264 901 264 901 169 700-95 201 64,1 Toimintakulut -253 802-264 901-264 901-176 903 87 998 66,8 Toimintakate/jäämä 0 0 0-7 203-7 203-100,0 00034130 Kirjastoautotoiminta Toimintatuotot 84 702 85 415 85 415 56 316-29 099 65,9
13 Toimintakulut -125 430-128 739-128 739-81 586 47 153 63,4 Toimintakate/jäämä -40 728-43 324 0-43 324-25 270 18 054 58,3 Tauluo sitovan tason määrärahojen erittely: Kirjastotoimi Toenperän kirjasto 1-8 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Joroisten kirjastoyksiö -281 048 5 605-275 443-286 674 4 755-281 919-201 385 4 308-197 077 Juvan kirjastoyksiö -419 283 419 283 0-400 474 400 474 0-286 947 311 828 24 880 Rantasalmen kirjastoyksiö -253 802 253 802 0-264 901 264 901 0-176 903 169 700-7 203 Kirjastoautotoiminta -125 430 84 702-40 728-128 739 85 415-43 324-81 586 56 316-25 270 Yhteensä -1 079 563 763 392-316 171-1 080 788 755 545-325 243-746 820 542 151-204 669 Tunnusluvut KIRJASTOYKSIKKÖ Kävijämäärät Aukiolotunti / aukiolotunti 1-8 1-8 1-8 Joroisten kirjasto 41 752 41 649 32 232 2 561 2 509 1 671 107,55 112,36 117,94 Juvan kirjasto 59 450 68 623 46 817 2423 2 710 1 785 173,04 147,78 160,75 Rantasalmen kirjasto 34 245 36 332 23 434 2427 2 457 1 648 104,57 107,81 107,34 KIRJASTOAUTOTOIMIN Kävijämäärät Osuus kirjastoauton reittitunnista / aukiolotunti 1-8 1-8 1-8 Joroisten kirjasto 5 533 5 732 3 916 599 673 427 68,38 64,37 64,35 Juvan kirjasto 4 859 4 815 3 108 526 559 339 68,37 64,37 67,44 Rantasalmen kirjasto 6 553 6 598 4 354 709 766 473 68,42 64,37 66,13 Ka Suomi Joroinen Joroinen Joroinen Juva Juva Juva Rantasalmi Rantasalmi Rantasalmi 2014 2015 2014 2015 2014 2015 Kirjastokäynnit /as. 8,98 9,12 9,38 9,25 11,39 10,98 9,82 12,09 11,45 10,93 Lainat /as. 16,01 13,58 14,05 14,59 18,32 16,38 16,66 17,67 16,25 17,93 Kirjastoaineistokulut /as. 6,65 9,92 10,77 10,03 10,94 10,31 12,05 8,97 9,21 11,14 Taloudellisuusluku 1,52 1,68 1,63 1,85 1,47 1,43 1,70 1,70 1,50 1,71 Taloudellisuusluku= (henkilöstökulut + kirjastoaineistokulut) / (fyysiset käynnit + kokonaislainaus) KIRJASTOTOIMEN PROJEKTIT Kirjastotoimen projektien tarkoituksena on kokeilla uusia toimintatapoja kirjastotoiminnassa tavoitteena monipuolisempi asiakaspalvelu ja kustannustehouus. Rahoitusta haetaan Opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä Aluehallintovirastolta. Vuonna 2015 on saatu rahoitusta kahteen kokeiluprojektiin, jotka jatkuvat edelleen vuonna. Vuonna aloitetaan uudet projektit Ketunpentu ja Meiltä muualle, jotka saatetaan päätökseen vuonna. 1. Kuinka Gottlund kesytetään Vastuuhenkilö: Juvan kirjastonjohtaja
14 Kunnan strategiaa tukevat toiminnalliset tavoitteet vuodelle Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Toteuma 1-8 Kuinka Gottlund kesytetään haneessa on tavoitteena paikallishistorian dokumentointi. Haneessa on tavoitteena Gottlundin puistio -sivuston päivittäminen 5-10 artielilla. Juvan kirjasto järjestää myös Gottlund-viikon aikana luennon. Gottlund puistio sivun artielien lisääminen ja luentojen määrä. Projektin toteuttaminen on käynnissä. Valmistuu vuoden puolella. - Projektille on saatu OKM:n rahoitus ja projektin toteutus etenee aikataulussa. Ennakoitavissa ei ole riskejä. 2. Tie taiteeseen on tie hyvinvointiin Vastuuhenkilö: Juvan kirjastonjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Toteuma 1-8 Juvan kirjasto haluaa tarjota juvalaisille lapsille, myös maahanmuuttajille, mahdollisuuden taiteen toteuttamiseen niin kuvataiteen kuin sanataiteen avulla. Kuvataidetuokioiden järjestämisen lisäksi Juvan kirjasto jatkaa Sadun ja Aatoksen satutuntiperinnettä ja sanataidekylpyjä maahanmuuttajalapsille Kuvataidetuokioiden, satutuntien, sanataideja kuvataidekylpytapahtumien määrä. 24 opetustuokiota ja 295 oppilasta vuonna. Projekti jatkui keväällä Hannele Huovin kirjailijavierailuilla Juvan koulujen 1-4 luokissa. Projekti jatkuu syksyllä Hannele Huovin vierailuilla Joroisten ja Rantasalmen kouluihin. - Projektille on saatu OKM:n rahoitus ja projektin toteutus etenee aikataulussa. Ennakoitavissa ei ole riskejä. 3. Ketunpentu Vastuuhenkilö: Rantasalmen kirjastonjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Toteuma 1-8 Ketunpentu-haneella pyritään lisäämään aikuisten ja lasten yhteisten lukuhetkien määrää kodeissa ja varhaiskasvatuksessa. -Ketunpentu rakennetaan Lukukettudiplomin kotisivuille -Ketunpentuun kootaan suosituslista teoksista, jotka sopivat hyvin ääneen luettaviksi Lukukettu-diplomin kotisivuilla Ketunpentuosio valmis Projektin toteutus on meneillään.
15 - Projektille on saatu Aluehallintoviraston rahoitus 7000 ja projektin toteutus etenee aikataulussa. Ennakoitavissa ei ole riskejä. 4. Meiltä muualle Vastuuhenkilö: kirjastotoimen johtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Toteuma 1-8 Meiltä muualle haneella pyritään digitoimaan temaattisesti ehyitä, paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisestikin kiinnostavia paikallisaineistokokonaisuuksia. Aineiston digitointi ja linkittäminen Digitoidun aineiston määrä Projekti toteutus on aloitettu ja projektihenkilölle hankittu välineistö ja ensimmäiset digitoitavat aineistot. - Projektille on saatu Aluehallintoviraston rahoitus 5000 ja projektin toteutus etenee aikataulussa. Ennakoitavissa ei ole riskejä. -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00034200 Kirjastotoimen projektit Toimintatuotot 12 000 17 200 17 200-17 200 Toimintakulut -15 010-17 200-17 200-16 068 1 132 93,4 Toimintakate/jäämä -3 010 0 0-16 068-16 068-100,0 Tauluo sitovan tason määrärahojen erittely: Kirjastotoimen projektit 1-8 Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Kuinka Gottlund kesytetään 0 0 0-4 000 4 000 0-292 0-292 Tie taiteeseen on tie hyvinvointiin -3 010-3 010-1 200 1 200 0-1 230 0-1 230 Ketunpentu - hanke 0 0-7 000 7 000-6 530 0-6 530 Meiltä muualle - hanke 0 0-5 000 5 000 0 0 0 Monitoimihärpäeet Toenperälle -12 000 12 000 0 0 0 0 Osallistuva omatoimikirjasto -hanke -6 053 0-6 053 Kyläilevä kirjasto -1 962 0-1 962 Yhteensä -15 010 12 000-3 010 0-17 200 17 200 0 0-16 068 0-16 068 SOISALO-OPISTO Soisalo-opisto toimii Heinäveden, Joroisten, Leppävirran, Pieksämäen ja Varkauden alueella. Sen toimialat ovat vapaan sivistystyön koulutus (kansalaisopisto), taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä (musiiiopisto ja tanssikoulu), taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä (tanssikoulu, kuvataidekoulu, puhallinkoulu, käsityökoulu, taideleiikoulu, rumpuopetus, puhallinopetus ja yksinlaulu) sekä avoin yliopisto-opetus, ammatillinen täydennyskoulutus ja muu kehittämistyö. Soisalo-opisto tarjoaa tavoitteellista opiskelua ja itsensä kehittämistä ja tätä kautta edistää yksilön hyvinvointia. Toiminta-aluetta on koko Soisalo-opiston alue ja toimintaa Joroisissa on kirkonkylän ja Kuvansin lisäksi haja-asutusalueen kylillä.
16 Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Toteuma 1-8 Kylien aktivointi Kurssien järjestäminen kylillä Toteutuneiden kurssien määrä Kylillä on järjestetty 24 kurssia. (Kuvansi 12, Kerisalo 6, Kolma 3, Lapsiystävällisyys Taiteen perusopetuksen järjestäminen Joroisissa Tarkoituksenmukaisten tilojen löytyminen kyliltä. Ikäluokat pienenevät. Taiteen perusopetukseen Joroisissa osallistuu 40 joroislaista lasta Kaitainen 3) Taiteen perusopetukseen Joroisissa on osallistunut 52 joroislaista lasta. -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00035000 Kansalaisopisto Toimintatuotot 2 Toimintakulut -110 304-115 814-115 814-54 474 61 340 47,0 Toimintakate/jäämä -110 302-115 814 0-115 814-54 474 61 340 47,0 Soisalo-opisto Vapaa sivistystyö tunnit tunti- hinta yhteensä oppilasmäärä oppilasmäärä tunnit tunti- hinta yhteensä oppilasmäärä 1-8 tunnit tunti- hinta yhteensä Kansalaisopisto 1342 3 694 19,5 72 028 72 028 3 600 19 68 400 68 400 1111 2 118 19 34 200 34 200 Taiteen perusopetus, yleinen oppimäärä Kuvataidekoulu 2 9 36 332 2 34 35 1 190 1 5 35 200 Tanssikoulu 51 258 36 9 280 55 320 35 11 200 45 148 35 5 202 Puhallinkoulu 2 23 36 820 1 24 35 840 4 25 35 851 5-kielinen kantele Rumpuopetus 1 24 35 840 Käsityökoulu 26 219 36 7 884 20 252 35 8 820 16 87 35 3 045 Taideleiikoulu 29 105 36 3 770 30 120 35 4 200 33 51 35 1 792 Yksinlaulu 1 23 36 820 1 24 35 840 Sanataidekoulu 22 906 27 930 11 090 Taiteen perusopetus, laaja oppimäärä Musiiiopisto 18 551 24 13 232 14 700 25 17 500 17 306 25 7 650 Tanssikoulu (laaja tpo) 10 103 24 1 977 15 208 9 70 25 1 750 19 250 7 58 25 1 430 9 080 Tunnusluvut: SOISALO-OPISTO 2015 toteutuma toteutuma tuntia / oppilasta tuntia / oppilasta Vapaa sivistystyö 3 583 h/ 1 415 opp. 69 870 3694 h/ 1342 opp. 72 028 Taiteen perusopetus, yleinen oppimäärä 609 h / 115 opp. 21 854 637 h / 111 opp. 22 906 Taiteen perusopetus, laaja oppimäärä 589 h / 24 opp. 14 485 654 h / 28 opp. 15 208
17 VAPAA-AIKATOIMI Vapaa-aikatoimen tehtävänä on tarjota kuntalaisille hyvinvointia tukevia ja lisääviä vapaa-ajan palveluita. Harrastamisen ja omaehtoisen hyvinvoinnin edistäminen tarkoittaa aktiivista vapaa-ajan toimintaa, jossa asuaat voivat toteuttaa itseään ja toimia osana erilaisia yhteisöjä. Vapaa-aikatoimi sisältää liikuntatoimen, nuorisotoimen, kirkonkylän ja Kuvansin nuorisotilat, nuorisovaltuuston, etsivän nuorisotyön, kulttuuritoimen ja museon. Vastuuhenkilö: vapaa-aikatoimen päälliö LIIKUNTOIMI Liikuntatoimen tarkoituksena on edellytysten luominen kuntalaisten liikunnalle paikallista ja alueellista yhteistyötä sekä terveyttä edistävää liikuntaa kehittämällä, kansalaistoimintaa tukemalla, liikuntapaioja tarjoamalla sekä liikuntaa järjestämällä ottaen huomioon myös erityisryhmät. Liikuntatoimen painopistealueina ovat terveys- ja erityisliikunnan edistäminen, lasten ja nuorten liikunnan edistäminen sekä omatoimisen liikunnan edistäminen. Urheiluseurat ja liikuntajärjestöt ovat keskeisiä toimijoita käytännön työssä. Kuvansiin rakennetaan lähiliikuntapaia (monipeliareena ja 6-korinen frisbeegolfrata) ja Kotkatharjun ulkoilualuetta jatkokehitetään (huoltorakennus, kunnallistekniia ja marinointi). Kirkonkylään rakennetaan monitoimipuisto. Urheilutalo (kiinteistö ja siihen liittyvät asiat) siirtyy hallinnollisesti tekniseen toimeen, mutta toiminta talon sisällä jää sivistystoimeen. Vastuuhenkilö: Vapaa-aikatoimen päälliö Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Toteuma 1-8 Liikuntapalvelut tukevat ja lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Ohjattua liikuntaa erityisryhmille ja muille ryhmille tarpeen mukaan järjestetään kunnan omana toimintana tai ostopalveluna. Urheiluseurojen toimintaa tuetaan ohjaajaavustuksilla. Ohjattujen ryhmien määrä Ohjaaja-avustusten määrä Ohjattuja kuntosaliryhmiä kunnan järjestämänä toimintana on ollut kolme. Ohjaaja-avustuksia on myönnetty kahdelle urheiluseuralle (viiden ryhmän ohjaukseen). Suomi100-juhlavuonna järjestetään pitäjänmestaruuskilpailuja eri lajeissa. Järjestettyjen kilpailujen määrä Perinteinen salibandypuulaaki on järjestetty 7.-8.4. ja uimakoulut 24.-28.7., mutta pitäjänmestaruuskilpailuja ei ole vielä järjestetty.
18 Liikuntapaioja ja alueita kehitetään matalan kynnyksen periaatteella. Kuvansin lähiliikuntapaikan rakentaminen Kotkatharjun ulkoilualueen jatkokehittäminen Kuvansin lähiliikuntapaia (monitoimiareena) on rakennettu kesän aikana. Kuvansiin on rakennettu myös 6-korinen frisbeegolfrata. Kotkatharjun ulkoilualueelle on tulossa huoltorakennus. Ulkoilualueen sivustoa on rakennettu ja se valmistuu loppuvuoden aikana. Viiokilpailuja on järjestetty säännöllisesti ja yksi frisbeegolfliiton alainen kilpailu on pidetty. Yhteistyötä alueen ylläpidon suhteen on kehitetty paikallisen urheiluseuran kanssa. kunnalla tai yhteistyötahoilla ei ole riittävästi resursseja toteuttaa toimintaa tai ylläpitää liikuntapaioja -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00036100 Liikuntatoimi Toimintatuotot 70 651 10 500 10 500 8 801-1 699 83,8 Toimintakulut -321 776-173 159-173 159-105 527 67 632 60,9 Toimintakate/jäämä -251 125-162 659 0-162 659-96 726 65 933 59,5 Poistot ja arvonalentumiset -50 020 Tilikauden yli-/alijäämä -301 145-162 659 0-162 659-96 726 65 933 59,5 Tauluo sitovan tason määrärahojen erittely: Liikuntatoimi Tilinpäätös 1-8 Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Joroisten liikuntapalvelu -195 708 4 487-191 221-21 833-173 159 10 500-162 659-105 527 8 801-96 726 Urheilutalo -126 068 66 163-59 905-28 188 Yhteensä -321 776 70 651-251 125-50 020-173 159 10 500-162 659-105 527 8 801-96 726 Liikuntatoimen kustannusten muutos aiempaan vuoteen on noin -100 000 euroa. Tämä johtuu siitä, että urheilutalo siirtyi tekniseen toimeen ja sen kustannustenjakoa muutettiin niin, että liikuntatoimelle tulee n. 29 000 euroa vähemmän kustannuksia kuin aiemmin. Lisäksi liikuntapalvelusta tekniseen toimeen siirtyivät liikuntapaikat. Kysymyksessä on siis sisäiset järjestelyt, joista ei aiheudu lisäkustannuksia eikä myöskään säästöjä.
19 NUORISOTOIMI Nuorisotoimen perustehtävänä on nuorten kasvun ja itsenäisyyden tukeminen, aktiivisen kansalaisuuden edistäminen, sosiaalinen vahvistaminen sekä kasvu- ja elinolojen parantaminen. Nuorisotoimeen kuuluu myös etsivä nuorisotyö. Työpaja siirtyy hallinnollisesti keskushallintoon. Nuorisotoimen avustuksista nuorten kesätyötuki työnantajille siirtyy keskushallintoon. Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan työnkuvaan sisältyy myös liikuntatoimen tehtäviä. Nuoriso- ja vapaaajanohjaaja ja nuoriso-ohjaaja toimivat työparina. Vastuuhenkilö: nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja ja nuoriso-ohjaaja (huom.sis. projektit Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Toteuma 1-8 Nuorisopalvelut tukevat ja lisäävät lasten ja nuorten hyvinvointia. Lapsille ja nuorille tuotetaan matalan kynnyksen palveluja ja tilatoimintaa: Nuorisotilatoimintaa järjestetään toimintakauden aikana neljä kertaa viikossa kirkonkylän ja Kuvansin nuorisotiloilla (avoimet nuoarit ja junnunuoarit). Nuorisotilojen aukiolotunnit Järjestetty toiminta Kävijäpalaute Nuorisotilatoimintaa ja teemailtoja, retkiä ja HeiHulinaa!-kesäleiri on järjestetty suunnitelmien mukaisesti. Teemailtoja tai retkiä järjestetään nuorten ja junnujen toiveiden mukaan. Retkikohteina toimivat lähialueen palvelut. Etsivä nuorisotyö tavoittaa jokaisen nuoren, joka on ilmoitettu etsivälle työntekijälle nuorisolain 7 :n mukaisesti tai muiden tahojen toimesta. Tavoitetun nuoren tilanne kartoitetaan. Nuori ohjataan hänelle parhaiten soveltuvien palvelujen piiriin. Etsivä nuorisotyöntekijä kulkee rinnalla, auttaa ja motivoi nuorta. Ilmoitettu nuori/tavoitettu nuori Etsivässä nuorisotyössä käytetään valtakunnallista PARtilastointijärjestelmää. Etsivässä nuorisotyössä on ollut elokuun loppuun mennessä 38 asiakasta. Etsivä nuorisotyöntekijä on tavoittanut kaii ne nuoret, joiden tiedot hänelle on siirretty. riittämättömät henkilöstöresurssit etsivä nuorisotyö perustuu vapaaehtoisuuteen (nuoren ei ole pao sitoutua palveluun) ja nuoren motivaation puute (etsivä nuorisotyö)
20 -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00036200 Nuorisotoimi Toimintatuotot 138 427 35 000 35 000 17 969-17 031 51,3 Toimintakulut -428 807-191 874-191 874-115 021 76 853 59,9 Toimintakate/jäämä -290 380-156 874 0-156 874-97 052 59 822 61,9 Tauluo sitovan tason määrärahojen erittely: Nuorisotoimi 1-8 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Joroisten nuorisopalvelu -70 951 5 569-65 382-71 434 5 000-66 434-42 101 3 719-38 382 Kirkonkylän nuorisotilat -45 716 1 630-44 087-40 915-40 915-28 376-28 376 Kuvansin nuorisotilat -31 591-31 591-32 557-32 557-21 558-21 558 Nuorten työpaja -232 879 97 287-135 592 0 Joroisten nuorisovaltuusto -3 818 5-3 813-4 000-4 000-601 -601 Piupiip- tapahtuma -5 756 4 673-1 083 0 Joroisten etsivä nuorisotyö-hanke 15-16 -22 400 15 000-7 400 0 Joroisten etsivä nuorisotyö-hanke 16-17 -15 696 14 263-1 434-21 484 15 000-6 484-19 485 14 250-5 235 Joroisten etsivä nuorisotyö-hanke 17-18 -21 484 15 000-6 484-2 900 0-2 900 Yhteensä -428 807 138 426-290 381-191 874 35 000-156 874-115 021 17 969-97 052 Nuorisotoimen kokonaiskustannukset ovat pudonneet n. 150 000 euroa. Tämä johtuu siitä, että työpajat sekä osa hallinnon palkasta siirtyivät keskushallinnon alle (vaikutus n. 141 000 euroa). Tunnusluvut: NUORISOTILAT Kävijämäärät Aukiolotunti / aukiolotunti 1-8 1-8 1-8 Kk nuorisotila 1 580 1 800 566 652 720 270 67,62 56,83 105,10 Kuvansin nuorisotila 236 160 219 88 70 60 358,99 465,10 359,28 KULTTUURITOIMI Kulttuuritoimen tehtävänä kunnassa on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa sekä ylläpitää ja kehittää museotoimintaa. Kulttuuritoimeen kuuluu Karhulahden kotiseutumuseo. Museon päärakennuksen vesikaton matalampi osa korjataan v.. Joroinen on mukana lastenkulttuurikeskus Versossa. Verso on Varkauden kaupungin ja Soisalo-opiston alaisuudessa toimiva, kuntien muodostama verkostomuotoinen lastenkulttuurikeskus. Verson palvelut vahvistavat lasten ja nuorten identiteettiä, kasvattavat kulttuurin kokemiseen antamalla mahdollisuuden osallistua elämyksiin ja oman kulttuurin luomiseen. Versolle myönnettiin v. 2014 Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitus ja valtakunnallisen lastenkulttuurikeskusten verkoston jäsenyys. Vastuuhenkilö: vapaa-aikatoimen päälliö Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Toteuma 1-8 Kulttuuripalvelut tukevat ja lisäävät Suomi100-juhlavuonna järjestetään omia tapahtumia ja tehdään yhteistyötä muiden Toteutuneet tapahtumat Osallistujamäärät/tapahtuma Lypsykarjataloutta maailmalla, Suomessa ja Joroisissa-luento (Satu Pyörälä) on
21 kuntalaisten hyvinvointia. toimijoiden kanssa. Kulttuuritoimi koordinoi juhlavuotta. Karhulahden kotiseutumuseon marinointia lisätään, siellä järjestetään tapahtumia ja toimintaa ja kävijätavoitteeksi asetetaan 500 hlöä. Museoalueen rakennukset ja pihaalue pidetään kunnossa. Uusi esite Tapahtumien ja toiminnan määrä Kävijämäärä Päärakennuksen vesikaton matalan osan korjaaminen Ympäristön siisteys järjestetty kirjastossa 23.3. (osallistujia 22) ja Veteraanijuhla 27.4. (osallistujia n. 60). Kevään/kesän aikana on ollut monia eri tahojen järjestämiä juhlavuoden tapahtumia ja tilaisuuksia ja niihin on osallistunut satoja ihmisiä. Esite on uusittu kunnan omana työnä. Koululaisten teemapäivät järjestettiin museolla 23.-24.5., perhesunnuntait 9.7. ja 6.8. sekä varhaiskasvatukset päivät 29.-31.8. Päärakennuksen vesikaton matala osa korjataan kesän/syksyn aikana kahdessa osassa. Ympäristön siisteydestä huolehtivat työpaja ja museon kesäoppaat. - juhlavuoden tapahtumia ei järjestetä odotetusti -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00036300 Kulttuuritoimi Toimintatuotot 108 100 100 200 100 200,0 Valmistus omaan käyttöön 3 990 Toimintakulut -66 298-74 895-74 895-38 441 36 454 51,3 Toimintakate/jäämä -62 199-74 795 0-74 795-38 241 36 554 51,1 Poistot ja arvonalentumiset -1 176-1 176-1 176-784 392 66,6 Tilikauden yli-/alijäämä -63 375-75 971 0-75 971-39 025 36 946 51,4
22 Tauluo sitovan tason määrärahojen erittely: Kulttuuritoimi 1-8 Menot Tulot Valmistus omaan käyttöön Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Joroisten yleinen -45 725 108-45 617-54 927-54 927-26 829-26 829 kulttuuritoimi Joroisten museo -20 573 0 3990-20 573-1 176-19 968 100-19 868-1 176-11 612 200-11 412-784 Yhteensä -66 298 108 3990-62 200-1 176-74 895 100-74 795-1 176-38 441 200-38 241-784 Tunnusluvut: Määrärahat Museon aukiolotunti Kävijämäärät Aukiolotunti / aukiolotunti 1-8 1-8 1-8 300 500 495 322 326 331 63,89 64,55 36,85 Kulttuuritoimi on varannut 10 000 euron lisämäärärahan Suomi100-juhlavuoden järjestelyihin. Tunnusluvut: VAPAA-AIKATOIMI YHTEENSÄ -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00036000 Vapaa-aikatoimi Toimintatuotot 209 185 45 600 45 600 26 970-18 630 59,1 Valmistus omaan käyttöön 3 990 Toimintakulut -816 880-439 928-439 928-258 989 180 939 58,9 Toimintakate/jäämä -603 705-394 328 0-394 328-232 019 162 309 58,8 Poistot ja arvonalentumiset -51 196-1 176-1 176-784 392 66,6 Tilikauden yli-/alijäämä -654 900-395 504 0-395 504-232 803 162 701 58,9 SIVISTYSTOIMEN HANKKEET JA LASKUTETVAT -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00039000 Siv. ja vapaa-aikatoim. haneet ja lask Toimintatuotot 35 196 9 406 9 406 8 702-704 92,5 Toimintakulut -56 479-9 406-9 406-8 113 1 293 86,2 Toimintakate/jäämä -21 283 0 0 589 589-100,0 Varhaiskasvatuksen toimistohenkilön työpanosta myydään Varkauden kaupungille 20 %, loppu jakautuu sivistystoimen ja keskushallinnon kesken siten, että sivistystoimen osuutta on 50 % ja keskushallinnon osuutta 30 % työpanoksesta. SIVISTYS- JA VAPAA-AIKATOIMIALA YHTEENSÄ -muutos yht. Toteuma 1-8 Poieama Käyttö % 00030000 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKATOIMIALA Toimintatuotot 1 618 363 1 391 011 1 391 011 844 308-546 703 60,7 Valmistus omaan 3 990 käyttöön Toimintakulut -10 118 948-9 809 304-9 809 304-6 366 880 3 442 424 64,9 Toimintakate/jäämä -8 496 594-8 418 293 0-8 418 293-5 522 572 2 895 721 65,6 Poistot ja -64 093-7 095-7 095-15 492-8 397 218,4 arvonalentumiset Tilikauden yli-/alijäämä -8 560 687-8 425 388 0-8 425 388-5 538 064 2 887 324 65,7
23