OHITUSLEIKKAUSPOTILAIDEN EMOTIONAALISET KOKEMUKSET POSTOPERATIIVISEN HOIDON AJALTA

OHITUSLEIKKAUSPOTILAIDEN EMOTIONAALISET KOKEMUKSET POSTOPERATIIVISEN HOIDON AJALTA Erika Elo ja Marika Hotanen Opinnäytetyö, kevät 2009 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsinki Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja (AMK)

TIIVISTELMÄ Elo, Erika & Hotanen, Marika. Ohitusleikkauspotilaiden emotionaaliset kokemukset postoperatiivisen hoidon ajalta. Helsinki, kevät 2009, 42s., 6 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki. Hoitotyön koulutusohjelma. Sairaanhoitaja (AMK) Opinnäytetyömme tarkoituksena on kuvailla sydänleikkauksen jälkeiseen ryhmänohjaukseen osallistuneiden ohitusleikkauspotilaiden emotionaalisia kokemuksia postoperatiivisen hoidon ajalta. Opinnäytetyömme on osa Sydänleikkauspotilaan elämänlaatuhanketta. Aikaisempien tutkimusten mukaan sydänleikatut muistavat muun muassa erilaisia unia, pelkoja ja sekavuuden kokemuksia postoperatiivisen hoidon ajalta. Opinnäytetyömme tavoitteena on kehittää ohitusleikkauspotilaiden postoperatiivista hoitotyötä vastaamaan paremmin potilaiden emotionaalisen tuen tarpeeseen. Opinnäytetyötä varten haastateltiin teemahaastattelumenetelmää käyttäen kuutta 61 74 -vuotiasta ohitusleikkauspotilasta kerran heidän valitsemassaan paikassa. Haastattelut tehtiin syksyn 2008 aikana. Haastateltavat olivat kevään ja syksyn 2008 aikana ryhmäohjauksiin osallistuneita. Aineiston analyysissä käytettiin induktiivista sisällönanalyysiä. Aineistosta kävi ilmi, että ohitusleikatuilla oli positiivisia ja negatiivisia emotionaalisia kokemuksia postoperatiivisen hoidon aikana. Positiivisia tunteita olivat helpotus, turvallisuuden tunne ja hyvän olon tunne. Negatiivisia tunteita olivat pelot, epämukavuus ja viha. Ohitusleikkauspotilaiden psyykkistä vointia helpotti voimaannuttamisensa ja pahensi heidän huolehtimatta jättämisensä. Voimannuttamista oli potilaiden toivon ja uskon lisääminen. Huolehtimatta jättäminen oli usein kiireestä johtuvaa vuorovaikutuksen ja tiedon antamisen puuttumista. Opinnäytetyömme tuloksia voidaan hyödyntää ohitusleikkauspotilaan hoidossa. Positiiviset emotionaaliset kokemukset auttoivat potilaita leikkauksesta toipumisessa. Negatiiviset emotionaaliset kokemukset heikensivät potilaiden elämänlaatua. Osa psyykkisen tuen tarpeessa olevista potilaista ei osaa pyytää itselleen apua. Tästä syystä on tärkeää, että hoitohenkilökunnalla olisi aikaa keskustella potilaiden kanssa heitä askarruttavista asioista. Keskustelemalla potilaiden kanssa hoitajat löytävät ne potilaat, jotka tarvitsevat psyykkistä tukea. Hoitajien tulee aktiivisesti tarjota potilaille psyykkistä tukea keskustelemalla, rauhoittelemalla ja olemalla läsnä. Asiasanat: ohitusleikkaukset, postoperatiivinen hoito, kokemukset, tunteet, sisällönanalyysi

ABSTRACT Elo, Erika and Hotanen, Marika. Bypass surgery patients emotional experiences during post operative treatment. 42 p., 6 appedices. Language: Finnish. Helsinki, Spring 2009. Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Nursing. Degree: Nurse. One of the purposes of this thesis was to describe bypass surgery patients emotional experiences during post-operative treatment. Another purpose was to determine which methods of nursing the patients considered to improve their mental condition and which worsened their condition. The main goal was to improve the post-operative treatment of bypass surgery patients. Six patients aged 61 74 were interviewed for the thesis using theme interviews. The thesis was qualitative and the material was analyzed using content analysis. The results of the thesis showed that patients experienced both positive and negative emotions. Positive emotions were relief, feelings of security and sense of well-being. Negative emotions were fear, hatred and feelings of discomfort. The patients felt that empowering improved their mental condition and not looking after them worsened it. Empowering the patients increased their trust of surviving. Not looking after patients was down to nurses lack of time. Especially interaction between the nurses and the patients as well as giving information to the patients suffered from the nurses rush. The results of the thesis can be used when treating bypass surgery patients. Positive emotions helped the patients to recover from the bypass surgery. Negative emotions weakened their quality of life. It is important to patients that nurses have the time to discuss with the patients. That way nurses can recognize those patients who need more mental support. Some of the patients don t realize that they need help or they don t know how to ask for it. In conclusion, nurses should talk with the patients and reassure them. Keywords: bypass surgery patient, post-operative treatment, experiences, emotions, qualitative research, content analysis

SISÄLLYS 1 JOHDANTO...5 2 OHITUSLEIKKAUKSEN TARVE JA POSTOPERATIIVINEN HOITO...7 3 SEPELVALTIMOTAUTIA SAIRASTAVIEN ELÄMÄNLAATU...9 5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET...13 6 TUTKIMUSPROSESSIN KUVAUS...13 6.1 Tutkittavien valinta...13 6.2 Tutkimusmenetelmä...14 6.3 Aineiston analysointi...15 6.4 Tutkimuksen eettiset kysymykset...17 7 TULOKSET...18 7.1 Positiiviset emotionaaliset kokemukset...18 7.2 Negatiiviset emotionaaliset kokemukset...20 7.3 Psyykkistä vointia helpottavat hoitotyön toiminnot...21 7.4 Psyykkistä vointia pahentavat hoitotyöntoiminnot...24 7.5 Yhteenveto tuloksista...25 8 POHDINTA...26 8.1 Opinnäytetyön luotettavuus...26 8.2 Tulosten vertailua aikaisempiin tutkimuksiin...29 8.3 Tulosten soveltaminen hoitotyöhön...30 8.4 Jatkotutkimusehdotukset...31 LÄHTEET...33 LIITE 1: Saatekirje ohitusleikatuille...36 LIITE 2: Suostumus haastatteluun...37 LIITE 3: Teemahaastattelurunko...38 LIITE 4: Esimerkki aineiston pelkistämisestä...39 LIITE 5: Esimerkki alakategorioiden muodostamisesta...41 LIITE 6: Esimerkki yläkategorian muodostamisesta...42

1 JOHDANTO Suomessa ohitusleikkauksia on tehty vuodesta 1970 lähtien. Ohitusleikkausta käytetään yhtenä sepelvaltimotaudin hoitomuotona. (HUS 2004; Karjalainen & Pöllänen 1995, 4.) Tilastokeskuksen (2008) vuoden 2006 tilastoissa työikäisten 15 64-vuotiaiden miesten toiseksi yleisin kuolinsyy oli sepelvaltimotauti. Vastaavasti työikäisten naisten kohdalla sepelvaltimotauti oli kuudenneksi yleisin kuolinsyy. Työikäisten miesten sepelvaltimokuolleisuus on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana vähentynyt kolmanneksen. Erilaisista sydänleikkauksista eniten suoritetaan ohitusleikkauksia ja erilaisia sydämen läppäleikkauksia (HUS 2004), ja väkilukuun suhteutettuna Suomessa tehdään lähes eniten ohitusleikkauksia koko Euroopassa (Stakes 2001). Vuonna 2005 työikäisille miehille tehtiin 1 245 ohitusleikkausta ja työikäisille naisille 188 ohitusleikkausta. Samana vuonna 65 74-vuotiaille miehille tehtiin 1 180 ohitusleikkausta ja samanikäisille naisille 377 ohitusleikkausta. Seuraavana vuonna työikäisille miehille tehtiin 1 086 ohitusleikkausta ja työikäisille naisille 155. Vuonna 2006 65 74 -vuotiaille miehille tehtiin 998 ohitusleikkausta ja samanikäisille naisille 345 ohitusleikkausta. (Kansanterveyslaitos 2008.) Näiden lukujen perusteella tyypillinen ohitusleikkauspotilas on työikäinen mies. Potilaiden keski-ikä on kuitenkin vuosi vuodelta noussut ja nykyisin ohitusleikkauspotilaiden keski-ikä on 70-vuotta. Ohitusleikkausten määrän laskuun on vaikuttanut pallolaajennusten lisääntyminen tekniikan kehityksen myötä. (Lepojärvi 2007.) Opinnäytetyömme on työelämälähtöinen ja se kuuluu Sydänleikkauspotilaan elämänlaatu -hankkeeseen. Beumontin mukaan elämänlaatuun vaikuttavat muutkin tekijät kuin terveys. Elämänlaatu on kulttuuri- ja yksilökeskeinen käsite, joka on riippuvainen olosuhteista ja ikäkausista. (Ahto 1999, 26.) Maailman terveysjärjestön mukaan elämänlaatuun liittyvät fyysinen terveys, psyykkinen tila, itsenäisyyden aste, sosiaaliset suhteet, ympäristöön liittyvät tekijät ja henkilökohtaiset käsitykset (Lukkarinen 1999, 31). Sepelvaltimotauti vaikuttaa ihmisen elämänlaatuun ja tunteisiin. Yleisesti pitkäaikaisennuste ohitusleikkauspotilailla on parantunut keski-iän noususta ja riskitekijöiden lisääntymisestä huolimatta. Ennusteen ohella nykyään kiinnitetään huomiota ohitusleikkauspotilaiden jäljellä olevaan elämänlaatuun. Useissa tutkimuksissa onkin todettu, että ohi-

tusleikkaus parantaa keski-ikäisten ja vanhusten elämänlaatua. Elämänlaatu on todettu itse asiassa paremmaksi mitä iäkkäämpi potilas leikkaushetkellä on. On kuitenkin todettu, että naisten elämänlaatu ohitusleikkauksen jälkeen olisi huonompi kuin saman ikäisillä miehillä. Tätä on pyritty selittämään sillä, että leikkaukseen tulleiden naisten kunto on preoperatiivisesti ollut huonompi kuin miesten. (Jokinen, Mustonen, Rehnberg, Hippeläinen & Hartikainen 2001.) Opinnäytetyömme tarkoituksena on kuvailla potilaiden emotionaalisia kokemuksia leikkauksen jälkeisen hoidon ajalta. Tässä työssä emotionaalisilla kokemuksilla tarkoitetaan tunteita. Tunteet eli emootiot ovat mielihyvän tai mielipahan kokemuksia. Tunteet jaetaan affekteihin ja mielialoihin. Affekteilla tarkoitetaan suhteellisen lyhytkestoisia tunteita, jotka ovat suoria reaktioita tapahtumille esimerkiksi leikkaukselle. Sen sijaan mieliala on pysyvä tunnevire, joka ei ole selkeästi yhteydessä sen hetkiseen ulkoiseen tilanteeseen. (Palo, Haahtela, Simell & Tyrkkö 1998, 96.) Emotionaalisten kokemusten lisäksi työssämme kuvaillaan hoitotyöntoimintoja, joilla hoitohenkilökunta vaikutti potilaiden psyykkiseen vointiin. Tässä työssä psyykkisellä voinnilla tarkoitetaan psyykkistä hyvinvointia. Psyykkinen hyvinvointi on ihmisen yksilöllinen kokemus, joka syntyy kyvystä käyttää omia sisäisiä voimavaroja ja selviytyä tilanteista itseä tyydyttävällä tavalla. Tunteet vaikuttavat psyykkiseen vointiin siten, että sisäiset voimavarat muodostuvat ihmisen emotionaalisesta ja kognitiivisesta toiminnasta. Emotionaalinen toiminta on ihmisen kykyä tunnistaa ja hallita omia tunteitaan. Psyykkiseen hyvinvointiin liittyy emotionaalinen tasapaino, jota voidaan pitää mielihyvän ja ahdistuksen tasapainona. Psyykkiseen vointiin voidaan vaikuttaa auttamalla potilasta ilmaisemaan ja käsittelemään omia tunteitaan, ajatuksiaan ja kokemuksiaan siten, että potilas pääsee käyttämään omia voimavarojaan ja selviytymiskeinojaan. (Suua & Tuomikoski 1996, 64.) Emotionaalisten kokemusten ja psyykkiseen vointiin vaikuttamisen tutkiminen on tärkeää, koska aikaisemmin on tutkittu ohitusleikkauspotilaiden kokemuksia fyysisestä paranemisesta sekä potilaiden fyysisen paranemisen tukemisesta. Opinnäytetyön tulosten avulla tuotetaan tietoa hoitohenkilökunnalle ohitusleikkauspotilaiden emotionaalisista kokemuksista leikkauksen jälkeisen hoitojakson ajalta.

7 2 OHITUSLEIKKAUKSEN TARVE JA POSTOPERATIIVINEN HOITO Ohitusleikkauspotilaan perussairautena on sepelvaltimotauti, jossa sydänlihakseen verta tuovat sepelvaltimot ovat ahtautuneet. Syynä sepelvaltimotautiin voivat olla muun muassa korkea verenpaine, tupakointi ja/tai veren korkea kolesterolipitoisuus. (Suomen Sydänliitto ry 2004.) Lieväoireiseen sepelvaltimotautiin riittää yleensä tehokas lääkehoito. Vaikeampioireista sepelvaltimotautia hoidetaan joko pallolaajennuksella ja metalliverkon eli stentin asentamisella tai ohitusleikkauksella. Pallolaajennus ja stentin asentaminen ei sovellu kaikille potilaille ja hoitomuodon valinta tehdään kliinisen tilan, verisuonten varjoainekuvauksen ja potilaan oman mielipiteen perusteella. Stentin käyttö pallolaajennusten yhteydessä on vähentänyt ohitusleikkausten tarvetta, mutta haittana on mahdollinen pallolaajennuksen uusimisen tarve. Ohitusleikkaukseen päädytään useimmiten silloin, kun potilaalla on täydellinen revaskularisaatio eli kolmen suonen tauti ja vasemman kammion toimintahäiriö, vasemman päärungon tauti, täydellisiä suonitukoksia, epäselvä kolmen suonen tauti, insuliinihoitoinen diabetes tai kun hoidettavana oleva suoni on ainoa jäljellä oleva suoni. (Heikkilä & Järvinen 2000, 2087, 2095; Kervinen 2008.) Ohitusleikkauspotilaan hoitoon kuuluu leikkausvalmistelut ennen leikkausta, toimenpide leikkauspäivänä ja toipuminen leikkauksen jälkeen. Potilas tulee yleensä sairaalaan päivää ennen leikkausta, jolloin potilaasta otetaan erilaisia kokeita ja sydänfilmi, vuodeosaston hoitaja tekee tulohaastattelun ja leikkaava kirurgi ja anestesialääkäri käyvät tapaamassa potilasta. Lääkärit kertovat potilaalle leikkauksen kulusta. Lisäksi potilas voi halutessaan pyytää teho-osaston hoitajaa käymään luonaan, mikäli potilaalla on omaan tehohoitoonsa liittyviä toivomuksia. (Sydän- ja thoraxkirurgian klinikka 2003.) Koivula (2002) onkin huomannut hoitajien antaman tuen vähentävän ohitusleikkauspotilaiden pelkoja ja ahdistusta ennen leikkausta. Ohitusleikkauspotilaan postoperatiivisella hoidolla tarkoitetaan hoidon sitä vaihetta, kun potilas leikkauksen jälkeen siirretään tehoosastolle ja sieltä myöhemmin kirurgiselle vuodeosastolle. Ohitusleikkauksessa potilaalle tehdään sternotomia eli rintalastan halkaisu. Sternotomian ja sydämeen kohdistuneen leikkauksen vuoksi ohitusleikkauspotilaalla seurataan postoperatiivisessa vaiheessa rin-

8 takipua, haavakipua, lämpöä, yskänärsytystä, hengenahdistusta, painon nousua ja turvotuksia erityisesti jaloissa. Leikkaushaavasta tarkkaillaan kivun lisäksi turvotusta, punoitusta ja mahdollista neste- tai märkäeritystä. Rintalastan luutuminen kestää 2 4 kuukautta. (Laaksonen 2005, 69 70.) Postoperatiivisessa vaiheessa on tarkoitus vakiinnuttaa sydänkirurgisen potilaan verenpaine, pulssi ja diureesi. Tämän vuoksi potilas on teho-osastolla kytkettynä erilaisiin tarkkailulaitteisiin sekä hengityskoneeseen. Potilas ei hengityskoneessa kiinni ollessaan voi hengitysputken vuoksi puhua. Vuodeosastolle potilas siirretään, kun se potilaan voinnin kannalta on turvallista. (Sydän- ja thoraxkirurgian klinikka 2003, 6; Erikoissairaanhoitaja 2008.) Magareyn ja McCutcheonin (2005, 344) mukaan hoito teho-osastolla aiheutti potilaissa erilaisia tunteita kuten pelkoja ja ahdistusta. Teho-osasto onkin ympäristönä poikkeava muista vuodeosastoista, sillä vuorokausirytmi häiriintyy melusta, valaistuksesta ja hoitotoimenpiteistä. Liikkumismahdollisuuksia estävät potilaaseen kiinnitetyt valvonta- ja hoitolaitteet. Potilaalla voi lääkityksestä huolimatta olla kipuja ja kommunikointimahdollisuudet ovat hengityskonehoidon aikana rajoittuneet. (Kaarlola 1999, 42 43.) Ohitusleikkauksen jälkeen voikin esiintyä erilaisia unihäiriöitä, rauhattomuutta, sekavuutta ja sydämen rytmihäiriöitä, jotka voivat tuntua potilaasta epämiellyttäviltä (Sydän- ja thoraxkirurgian klinikka 2003, 6 7). Potilailla ilmenee ajoittain levottomuutta, joka näkyy pyrkimyksenä irrottaa itsensä valvontalaitteista. Potilaiden sekavuus tulee ilmi potilaiden puheista, sillä potilaat kuvittelevat usein olevansa jossakin muualla kuin sairaalassa. Aina sekavuus ei kuitenkaan ole näkyvää, sillä potilaat eivät aina puhu harhaaistimuksistaan ja/tai harhaluuloistaan. Sekavuuden vuoksi potilaita joudutaan joskus pitämään suunniteltua kauemmin hoidossa teho-osastolla, jotta potilas ei karkaa tai muuten vahingoita itseään. Teho-osastolla hoitaja on koko ajan läsnä potilaan huoneessa toisin kuin vuodeosastolla. (Erikoissairaanhoitaja 2008; Osastonhoitaja 2008.) Sekavuudelle altistavia tekijöitä ovat korkea ikä, krooniset aivosairaudet, alkoholi- tai lääkeriippuvuus sekä psyykkiset ja psykososiaaliset tekijät. Sekavuuden taustalla on usein potilaan erilaiset pelot, turvattomuus tai harhat. Sekavuutta lisääviä tekijöitä ovat sensorinen deprivaatio tai ylistimulaatio, mielekkäiden ärsykkeiden puuttuminen, liikkumattomuus, unihäiriöt, psyykkinen stressi ja kommunikaatiovaikeudet. (Kaarlola 1999, 42.) Sekavuuden laukaisevina tekijöinä voivat olla vieroitusoireet, lääkkeet, ai-

9 neenvaihdunta, sydämen ja verenkierron toimintaan tai hapetukseen liittyvät häiriöt, tulehdukset, akuutit aivosairaudet sekä leikkauksen jälkeinen tila (Kaarlola 1999, 42; Osastonhoitaja 2008). Sekavuutta voidaan estää ikkunallisella huoneella, normaalin vuorokausi- ja unirytmin edistämisellä, ajantajun ja realiteettien vahvistamisella, melun vähentämisellä, kommunikaatioita helpottavilla apuvälineillä, valokuvilla ja omaisten vierailuilla, tutulla henkilökunnalla sekä potilaan tunteiden tunnistamisella ja niihin reagoimisella. Potilaan oloa ja turvallisuuden tunnetta voidaan auttaa kivun, unettomuuden ja ahdistuksen hoidolla sekä omatoimisuuden tukemisella. (Kaarlola 1999, 42 43.) Unihäiriöitä hoidetaan tilapäisesti käytettävillä lyhytvaikutteisilla nukahtamislääkkeillä. Sekavuuden ilmetessä hoitajat kertovat potilaalle, missä potilas on, mitä hänelle on tehty ja miksi potilaassa on kiinni valvontalaitteita. (Erikoissairaanhoitaja 2008; Osastonhoitaja 2008.) Magarey ja McCutcheon (2005, 352) havaitsivat potilaiden ahdistuvan, kun he eivät tienneet missä olivat tai mitä heille tapahtuu. Hoitajien kanssa keskustelu ja asioiden selittäminen ja kertaaminen helpottivat potilaiden ahdistusta (Magarey, McCutcheon 2005, 352 353; Laitinen 1996, 82). Hallitsemattomassa sekavuudessa potilasta rauhoitetaan lääkkeillä ja ääritilanteissa potilas laitetaan lepositeisiin (Erikoissairaanhoitaja 2008; Osastonhoitaja 2008). Sekavuuden johtuessa esimerkiksi kipulääkkeistä tai vuodoista, saadaan sekavuus poistettua korjaamalla sen aiheuttaja. Kuitenkaan aina syytä sekavuudelle ei löydy. Sekavuus on este kotiutumiselle, mistä johtuen osa potilaista joutuu ennen kotiin pääsyä tukisairaalaan jatkohoitoon. Vaikean ahdistuksen ilmetessä potilaan luona käy psykiatrinen sairaanhoitaja keskustelemassa ja lisäksi potilaalle voidaan myös antaa lähete psykiatriselle poliklinikalle, jonne hän voi mennä hoidon päätyttyä vuodeosastolla. (Osastonhoitaja 2008.) 3 SEPELVALTIMOTAUTIA SAIRASTAVIEN ELÄMÄNLAATU Sepelvaltimotautia sairastavien elämänlaadun oli todettu olevan huonompi kuin vastaavan ikäisellä suomalaisella väestöllä. Sepelvaltimotaudilla oli todettu olevan yhteyttä

10 potilaiden tunteisiin. Näitä tunteita olivat masennus, huolet ja tunne maltin menettämisestä sekä hermojen kireydestä. (Lukkarinen 1999, 107 111; Lukkarinen & Hentinen 2005.) Sairauteen liittyi pelkoa, huolta, pettymystä ja kärsimystä (Kattainen 2004). Kattaisen (2004) lisäksi myös Ahto (1999, 93 99) ja Okkonen (2000) olivat huomanneet sepelvaltimotaudin aiheuttavan potilaille masennusta. Masentuneisuus näkyi erityisesti arvottomuuden tunteena ja tyytymättömyytenä elämään. Miespotilailla oli naisia enemmän myös toivottomuutta, arvottomuuden tunnetta, tyhjyyden tunnetta ja tyytymättömyyttä elämään. (Ahto 1999, 93 99.) Hottisen ja Karjalaisen (2000, 23) tutkimille naisille masennusta, ahdistusta ja pelkoa aiheutti fyysiset oireet. Masennuksesta kärsivät potilaat arvioivat elämänlaatunsa huonommaksi kuin muut sepelvaltimotautia sairastavat. Ohitusleikkaukseen menevistä potilaista lähes joka kolmas oli vähintään lievästi masentunut. Ohitusleikkauksen jälkeen masennusoireet vähenivät. (Okkonen 2000.) Myös Hottisen ja Karjalaisen (2000, 24) tutkimilla naisilla fyysisten oireiden helpottuminen näkyi mielialan kohentumisena. Sepelvaltimotautipotilailla oli myös muita ihmisiä enemmän surumielisyyttä, itkukohtauksia, ärtyneisyyttä ja itsemurha-ajatuksia (Ahto 1999, 93 99). Masentuneisuuden lisäksi sepelvaltimotautia sairastavilla esiintyi ahdistuneisuutta ennen ohitusleikkausta. Naisten todettiin olevan usein ahdistuneempia kuin miesten. Iäkkäämmillä oli ahdistuneisuutta vähemmän kuin nuoremmilla potilailla. Ahdistuksesta kärsivät potilaat arvioivat usein terveytensä huonommiksi kuin muut sepelvaltimotautia sairastavat. Ahdistuksesta kärsi lähes joka kolmas ohitusleikkaukseen menevistä potilaista. Ohitusleikkauksen jälkeen ahdistusoireet vähenivät. (Okkonen 2000.) Kaiken kaikkiaan naisilla oli hieman enemmän negatiivisia tunteita kuin miehillä, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkittävä. Ennen ohitusleikkausta potilailla, joilla oli huonoksi todettu terveys, oli myös enemmän negatiivisia tunteita kuin potilailla, joilla oli hyväksi todettu terveys. Negatiivisia tunteita oli enemmän ennen ohitusleikkausta kuin ohitusleikkauksen jälkeen. (Kattainen 2004.) Elämänlaatuun liittyi myös kokemus elämänhallinnasta. Suurimmalla osalla ohitusleikkauspotilaista oli vahva selviytymisen tunne. Naisten selviytymisen tunne oli ennen ohitusleikkausta huonompi kuin miesten, mutta muuttui ohitusleikkauksen jälkeen paremmaksi. Elämänhallinnan tunteeseen liittyi myös potilaiden kokema onnellisuuden

11 tunne. Onnellisiksi ja tyytyväisiksi itsensä tuntevat potilaat kokivat elämänlaatunsa paremmaksi kuin vähemmän onnellisiksi ja tyytyväisiksi itsensä tuntevat potilaat.(kattainen 2004.) Ennen leikkausta ilmennyt turvattomuus sepelvaltimotaudin oireiden takia muuttui leikkauksen jälkeen turvallisuuden tunteeksi. Ohitusleikattujen ei enää tarvinnut pelätä kipuja ja muita epämiellyttäviä oireita jatkuvasti. Turvallisuuden tunteen lisääntyminen ja pelkojen vähentyminen oli yhteydessä henkisen hyvinvoinnin paranemiseen. (Hottinen, Karjalainen 2000, 24 25.) Potilaat kokivat itsensä onnellisimmiksi toimenpiteen jälkeen ja onnellisiksi ja tyytyväisiksi itsensä tuntevilla potilailla oli vahvempi selviytymisen tunne kuin tyytymättömäksi ja vähemmän onnellisiksi itsensä tuntevilla potilailla. Niillä potilailla, joilla tuntemus selviytymisestä oli huonompi, oli myös huonompi elämälaatu. (Kattainen 2004.) 4 LEIKKAUKSEN JÄLKEINEN HOITOAIKA POTILAIDEN KOKEMANA Leikkauksen jälkeisestä tehohoidosta jäi usein potilaille jonkinlaisia muistikuvia (Magareyn & McCutcheon 2005, 344; Laitinen 1996,79, 82). Potilailla oli erilaisia fyysisiä, psyykkisiä ja emotionaalisia kokemuksia tehohoidon aikana. Fyysisiä kokemuksia olivat kipu, pahoinvointi (Magareyn & McCutcheon 2005, 344,) ja jano (Magareyn & McCutcheon, 2005, 344, 347 348; Karjalainen & Pöllänen 1995, 65, 73). Psyykkisiä kokemuksia olivat aistiharhat (Magareyn & McCutcheon 2005, 349 350, 352), unet (Kaarlola, 2007; Magareyn & McCutcheon 2005, 349, 352) sekä sekavuus (Magareyn & McCutcheon, 2005, 350, 352; Karjalainen & Pöllänen 1995, 27, 43; Laitinen, 1996, 80, 82). Emotionaalisina kokemuksina potilaat mainitsivat ahdistuksen (Magareyn & McCutcheon, 2005, 351 352; Laitinen 1996,79, 82; Koivula 2002) ja pelot (Karjalainen & Pöllänen 1995, 28, 43 4434; Koivula 2002). Positiivisia emotionaalisia kokemuksia olivat turvallisuuden tunne (Laitinen 1996, 81 82) ja helpotus siitä, että toimenpide oli ohi ja siitä oli selvitty (Karjalainen & Pöllänen 1995, 40, 74, 90). Turvallisuuden tunnetta toi hoitajien läsnäolo. Läsnäolo oli välittävää suhtautumista, kiltteyttä ja avun antamista oikeaan aikaan. Muutenkin hoitotoimenpi-

12 teillä ja hoitajan käytöksellä oli suuri merkitys potilaille. Potilaille oli tärkeää tietää joku hoitotyön ammattilainen, jonka puoleen kääntyä ongelmatilanteissa. Lisäksi potilaat pystyivät erottamaan, milloin hoitajat eivät konkreettisesta paikallaolostaan huolimatta olleet henkisesti läsnä. Potilaiden mukaan sen erotti puheesta, kosketuksesta, eleistä ja jopa hiljaisuudesta. (Laitinen, 1996, 81.) Negatiivisia emotionaalisia kokemuksia olivat ahdistus, pelot, turvattomuuden tunne ja avuttomuuden tunne (Laitinen 1996 79,81 82; Koivula 2002). Koskela (2006, 60) huomasi potilailla pelkojen lisäksi masennusta. Pelkoa potilaissa aiheutti epäselvä tunne siitä, oliko hän tajuissaan vai tajuton (Laitinen 1996, 79 80). Ohitusleikkauksen jälkeen potilaat pelkäsivät eniten kipuja ja terveydentilan pysyvää huononemista. Fyysisistä oireista potilaat pelkäsivät sydäninfarktia ja kuolemaa. (Koivula 2002.) Fyysiset oireet, kuten rytmihäiriöt, myös aiheuttivat potilaille pelkoa (Koskela 2006, 60). Psykososiaalisista peloista eniten potilaat pelkäsivät sairaudesta johtuvaa epävarmuutta ja läheisistä erossa olemista. Osa potilaista pelkäsi myös sukupuolielämän ongelmia ja hoitohenkilökunnan avun varassa olemista. Lisäksi leikkauksen jälkeen potilaita pelottivat myös taloudelliset ongelmat ja leikkauksesta toipuminen. (Koivula 2002.) Ohitusleikkauspotilaat kokivat ahdistusta ennen leikkausta, heti leikkauksen jälkeen ja vielä kolme kuukautta leikkauksen jälkeen. Kohtalaista ja voimakasta ahdistuneisuus oli ennen leikkausta. Suurimmalla osalla potilaista leikkauksen jälkeinen ahdistus oli lievempää kuin odottamisvaiheessa esiintynyt ahdistus. Osalla potilaista erityisesti tilanneahdistus kuitenkin lisääntyi leikkauksen jälkeen. (Koivula 2002.) Laitisen (1996, 81) tutkimukseen osallistuneille potilaille riippuvuuden tunne aiheutti ahdistusta. Avuttomuuden ja turvattomuuden tunnetta pahensi vuodelevossa oleminen (Laitinen 1996, 81). Tehohoito oli psyykkisesti ja henkisesti kuormittavaa ja potilaat kokivat usein stressiä tehohoidon aikana. Stressiä aiheuttivat melu, painajaiset sekä unihäiriöt. (Kaarlola, 2007.) Psyykkisiä negatiivisia kokemuksia olivat sekavuus, desorientaatio ja riippuvuuden tunne. Laitinen (1996, 79) havaitsi potilaiden muistavan sekavuuden hyvin, sillä kokemus oli heille merkittävä sekä sietämätön. Potilaat ajattelivat sekavuuttaan paljon sekä yrittivät löytää sille järkevän syyn (Laitinen 1996, 79). Magareyn ja McCutcheonin (2005, 352) mukaan potilaan kuntoutumisen kannalta oli tärkeää puhua tehohoitojakson tapahtumista ja tunteista. Potilaat eivät aina tehohoidon aikana olleet tietoisia ajasta tai

13 paikasta. Ajan taju hävisi eikä vuorokaudenaikoja aina hahmotettu. (Laitinen 1996, 80 81; Karjalainen & Pöllänen 1995, 28, 43.) 5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on kuvailla potilaiden emotionaalisia kokemuksia leikkauksen jälkeisen hoidon ajalta. Opinnäytetyön tutkimuskysymykset ovat: 1) Minkälaisia emotionaalisia kokemuksia potilailla oli postoperatiivisen hoidon ajalta? 2) Mitkä hoitotyön toiminnot helpottivat psyykkistä vointia? 3) Mitkä hoitotyön toiminnot pahensivat psyykkistä vointia? Opinnäytetyömme tavoitteena on kehittää ohitusleikkauspotilaiden postoperatiivista hoitotyötä vastaamaan paremmin potilaiden emotionaalisen tuen tarpeeseen. 6 TUTKIMUSPROSESSIN KUVAUS 6.1 Tutkittavien valinta Toteutimme opinnäytetyömme haastattelemalla 61 74-vuotiaita miehiä ja naisia, joilla oli takanaan sydämen ohitusleikkaus ja sen jälkeinen teho- ja vuodeosastohoito. Potilaat oli ohitusleikattu vuonna 2008 huhtikuun ja elokuun välisenä aikana. Opinnäytetyötämme varten haastattelimme kuutta potilasta, neljää miestä ja kahta naista. Tutkimuslupaa haimme 35 potilaalle, jolloin huomioimme mahdollisuuden, että kaikki eivät halua osallistua haastatteluun tai haluavat mahdollisesti keskeyttää haastattelun. Haastateltavat valittiin sydänleikkauksen jälkeisestä potilaille tarkoitetusta ryhmästä, johon he olivat osallistuneet kerran. Haastateltavien valintakriteerinä oli täysi-ikäisyys, ryhmään

14 kesällä ja syksyllä 2008 osallistuminen ja ohitusleikkaus sekä sen jälkeinen teho- ja vuodeosastohoito. Erikoissairaanhoitajan (2008) mukaan useimmat potilaat osallistuvat ryhmään vain kerran ja kutsu ryhmätapaamiseen lähetetään noin neljä viikkoa leikkauksen jälkeen. Osallistuminen haastatteluun oli vapaaehtoista. Ryhmätapaamisissa kerättiin osallistujien nimi- ja yhteystiedot sekä kysyttiin, saako osallistujiin olla yhteydessä mahdollisten tutkimusten ja opinnäytetöiden tiimoilta. Jaoimme ryhmätapaamisissa saatekirjeen (LIITE 1) ja tarkoituksenamme oli, että potilas ottaisi itse yhteyttä opinnäytetyöntekijöihin sopiakseen haastatteluajankohdan. Ainoastaan kaksi potilasta otti yhteyttä, mistä johtuen pyysimme ryhmätapaamisia järjestänyttä sairaanhoitajaa soittamaan ryhmätapaamisiin osallistuneille ohitusleikkauspotilaille. Sairaanhoitaja soitti kerran yhteydenottoon suostuneille potilaille ja kysyi heidän halukkuuttaan osallistua haastatteluun. Tämän jälkeen haastatteluun halukkaat potilaat olivat puhelimitse yhteydessä opinnäytetyöntekijöihin sopiakseen haastatteluajankohdan ja paikan. Varmistimme vielä puhelimessa ja haastattelutilanteessa potilaiden halun osallistua haastatteluun. Haastattelimme suostumuksen antaneita potilaita kerran heidän valitsemassaan paikassa. Osaa potilaista haastattelimme heidän kotonaan, osa potilaista sopi haastattelun julkiseen paikkaan kuten kahvilaan. 6.2 Tutkimusmenetelmä Opinnäytetyömme on laadullinen tutkimus, joka kuvailee kuuden (6) ohitusleikatun potilaan emotionaalisia kokemuksia leikkauksen jälkeiseltä ajalta. Käyttämällä laadullista tutkimusotetta tavoitimme tutkittavien subjektiiviset näkökulmat emotionaalista kokemuksista ja saimme heidän äänensä kuuluviin (Hirsjärvi & Hurme 2001, 22, 27 28). Opinnäytetyössämme pyrimme tulkitsemaan ja ymmärtämään potilaiden emotionaalisia kokemuksia. Tiedonkeruumenetelmänä käytimme teemahaastattelua. Teemahaastattelun avulla keskityimme tiettyihin ennalta sovittuihin teemoihin, joten käytännössä yksityiskohtaisten kysymysten sijaan haastattelu eteni keskustellen tutkittavista teemoista (Hirsjärvi & Hurme 2001, 47 48). Haastattelun teemat muodostuivat tutkimuskysymyksistä. Haas-

15 tatteluteemat olivat; 1) emotionaaliset kokemukset postoperatiivisen hoidon ajalta ja 2) hoitotyön toiminnot ja psyykkinen hyvinvointi (LIITE 3). Teemahaastattelua tehdessä meidän tuli haastattelijoina varmistaa, että kävimme kaikki aihealueet läpi, vaikka tarkat kysymykset puuttuivatkin. Haastattelutilanteessa olivat läsnä ainoastaan haastateltava ja molemmat opinnäytetyön tekijät. Molemmat opinnäytetyön tekijät olivat läsnä haastattelutilanteessa, jotta keskustelua voitaisiin tarkastella mahdollisimman laajasta näkökulmasta. Ajoittain toinen opinnäytetyön tekijä huomasi ja tarttui asioihin, joita toinen opinnäytetyön tekijä ei huomannut tai pitänyt merkittävinä. Haastattelujen toteuttaminen yhdessä vähensi virhetulkintojen mahdollisuutta, sillä tällöin molemmat opinnäytetyön tekijät pystyivät havainnoimaan haastattelutilannetta ja tekemään tarkentavia kysymyksiä. Haastattelun aloitimme kertaamalla opinnäytetyön tarkoituksen sekä varmistamalla, että haastateltavalle sopi keskustelun nauhoittaminen. (LIITE 2). Ensimmäiseksi kysyimme haastateltavalta hänen ikäänsä. Tämän jälkeen keskustelimme yleisesti hänen sairaushistoriastaan ja ohitusleikkaukseen joutumisesta. Tämä ei työn kannalta ollut oleellista, vaan tarkoituksenamme oli valmistaa haastateltavaa tulevaan keskusteluun. Tämän jälkeen siirryimme keskustelemaan haastatteluteemoista. Keskustelun edetessä teimme tarkentavia kysymyksiä ja varmistimme, että olimme ymmärtäneet potilaan kertoman oikein. Jos haasteltava esimerkiksi kertoi, että häntä pelotti jokin asia, pyysimme haasteltavaa kertomaan miksi häntä pelotti ja mihin pelko liittyi. Epäselvissä vastauksissa pyysimme haasteltavaa kertomaan lisää kokemuksestaan ja saatoimme suoraan kysyä, oliko haasteltavan kuvailema tunne esimerkiksi pelko. Haastattelutilanteessa teimme muistiinpanoja haastattelun teemoista. Muistiinpanojen kirjoittaminen auttoi jäsentämään haastattelun kulkua; muistiinpanojen avulla pystyimme palaamaan takaisin potilaan esittämiin vastauksiin ja tekemään tarkentavia kysymyksiä esiin tulleista asioista. Haastattelun päätyttyä kiitimme haastateltavaa osallistumisesta opinnäytetyömme toteutukseen. 6.3 Aineiston analysointi

16 Valitsimme aineiston analyysimenetelmäksi sisällönanalyysin, koska emme voineet ennalta tietää, minkälaisia emotionaalisia kokemuksia tutkittavilla olisi. Sisällönanalyysilla tarkoitetaan kerätyn tietoaineiston tiivistämistä ja ilmiöiden lyhyttä sekä yleistävää kuvausta (Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2003, 23). Induktiivisen aineiston analyysin avulla pystyimme hajanaisesta aineistosta löytämään yhteisiä tekijöitä sekä saimme mahdollisuuden tarkastella asioiden ja tapahtumien merkityksiä (Tuomi & Sarajärvi 2002, 97, 110; Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2003, 21). Sisällön analyysin avulla voidaan analysoida suullista kommunikaatiota, mikä sopi opinnäytetyöhömme, sillä keräsimme aineiston haastattelemalla potilaita (Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2003, 21). Analyysi on aineistolähtöistä silloin, kun aikaisemmilla havainnoilla, tiedoilla tai tutkimuksilla ei ole vaikutusta tutkimustuloksiin (Tuomi & Sarajärvi 2002, 97, 110). Aineistolähtöinen sisällönanalyysi jaetaan kolmeen eri vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa haastattelut kirjoitetaan puhtaaksi sellaisenaan, minkä jälkeen aineisto pelkistetään karsimalla siitä epäolennaiset asiat pois. Ensimmäisessä vaiheessa aineistosta etsitään vastauksia tutkimuskysymyksiin. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 111 115.) Aloitimme oman työmme analysoinnin litteroimalla haastattelut sanasta sanaan. Haasteltavien epäselvän puheen tai taustahälyn vuoksi osaa aineistosta ei voitu käyttää opinnäytetyössä. Tulostimme puhtaaksi kirjoitetut haastattelut ja aloimme etsiä teksteistä erilaisia kokemuksia leikkauksen jälkeiseltä hoitoajalta. Alleviivasimme erilaiset kokemukset eri väreillä ja jaoimme ne luokkiin. Aineistosta löytyi emotionaalisten kokemusten ohella myös psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia kokemuksia. Tämän jälkeen aloimme etsiä vastauksia omiin tutkimuskysymyksiimme. Työn ulkopuolelle jäivät fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset kokemukset. Analyysin toiseen vaiheeseen kuuluu aineiston ryhmittely, mikä tarkoittaa samankaltaisuuksien ja/tai eroavaisuuksia kuvaavien käsitteiden etsintää (Tuomi & Sarajärvi 2002, 111 115). Opinnäytetyössämme samankaltaiset kokemukset sijoitettiin samaan alakategoriaan. Esimerkiksi pelot, murheet ja huolet sijoitettiin alakategoriaan pelot. Viimeisessä vaiheessa aineistosta erotetaan olennaisia tietoja ja muodostetaan näistä teoreettisia käsitteitä. Yhdistelemällä käsitteitä saamme vastauksen tutkimustehtävään. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 111 115.) Ryhmittelimme saadut vastaukset samankaltaisuuksien mukaan alakategorioihin. Näistä alakategorioista muodostettiin yläkategoriat. Viimeiseksi etsimme yläkategorioille yhdistävän tekijän. Kategoriat muodostettiin niin, että ne vastasivat tutkimuskysymyksiin.

17 6.4 Tutkimuksen eettiset kysymykset Opinnäytetyösuunnitelman eettisyyttä tarkasteltiin Valtakunnallisen terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan (ETENE) tutkimussuunnitelmalle antamien suositusten perusteella (ETENE 2001). Suunnitelmasta tulee käydä ilmi opinnäytetyön tarkoitus, tutkimusmenetelmä sekä aikataulu, joka pyrittiin luomaan realistiseksi. Tutkimuslupaa haimme yhteistyötahon projektipäälliköltä. Tutkimukseen osallistujat valittiin sydänleikkauksen jälkeen sydänpotilaille tarkoitetusta ryhmästä. Osallistuimme kahteen sydänpotilaille tarkoitetun ryhmän tapaamiseen, jossa selvitimme opinnäytetyön tarkoituksen sekä suullisesti että kirjallisesti (LIITE 1). Emotionaalisista kokemuksista puhuminen on mahdollisesti voinut olla haastateltaville vaikeaa ja ahdistavaa. Ohitusleikkauksen läpikäyminen on mahdollisesti synnyttänyt potilaille tunteita, joita potilaiden on ollut vaikea ymmärtää ja käsitellä. Opinnäytetyön arka aihe pyrittiin huomiomaan luomalla haastattelutilanteesta tutkittavalle rauhallinen ja turvallinen. Kukaan haasteltavista ei vaikuttanut ahdistuneelta puhuessaan kokemuksistaan. Jos ahdistusta olisi ilmennyt, haastattelu olisi keskeytetty. Haastateltavia ei myöskään painostettu puhumaan omista emotionaalisista kokemuksistaan, vaan haasteltavia muistutettiin haastatteluun osallistumisen vapaaehtoisuudesta. Kerroimme ryhmätapaamisessa opinnäytetyömme kuvailevan ohitusleikkauspotilaiden emotionaalisia kokemuksia ohitusleikkauksen jälkeen. Samalla kerroimme opinnäytetyön tavoitteesta kehittää ohitusleikkauspotilaiden leikkauksenjälkeistä hoitotyötä. Tutkimuksen anonymiteetti, saatujen tietojen luottamuksellisuus sekä vapaaehtoisuus käytiin läpi tutkimuksen aiheen ja tavoitteen selvittämisen jälkeen. Vapaaehtoisuus varmistettiin kertomalla osallistujille tutkimuksen keskeyttämisen mahdollisuudesta. Tutkimukseen osallistuminen, tutkimuksesta kieltäytyminen ja/tai tutkimuksen keskeyttäminen ei vaikuttanut millään tavalla sydänpotilaille tarkoitettuun ryhmään osallistumiseen eikä potilaan hoitoon. Haastattelujen nauhoittamisesta kerrottiin haastateltaville sekä suullisesti että kirjallisesti, ja suostumus haastatteluun ja sen nauhoittamiseen pyydettiin

18 haastateltavilta kirjallisena (LIITE 2). Saatekirjeestä löytyi opinnäytetyöntekijöiden yhteystiedot, jotta potilas voisi halutessaan kysyä lisätietoja ja sopia haastattelun. Eettisyys näkyy rehellisyyden periaatteiden soveltamisessa aineiston työstämisessä. Opinnäytetöissä tehtävien rajauksien ilmoittaminen on edellytys eettiselle työskentelylle. (Kuokkanen, Kivirinta, Määttänen & Ockenström 2007, 27.) Haastattelujen avulla saimme kerättyä paljon myös sellaista materiaalia, joka ei vastannut tutkimuskysymyksiimme. Opinnäytetyömme raportissa on selvitetty työn ulkopuolelle jäänyt materiaali. Haastatteluaineisto ja muistiinpanot hävitettiin aineiston litteroimisen jälkeen. Muistiinpanoja ja litteroituja tekstejä ei näytetty ulkopuolisille. Tulokset raportoitiin kokonaisuutena siten, ettei ketään yksittäistä henkilöä kyetty tunnistamaan. Tutkimukseen osallistujien henkilöllisyys jäi vain omaan tietoomme. Opinnäytetyössä ei mainita nimeltä organisaatioita, joiden kanssa on tehty opinnäytetyön tiimoilta yhteistyötä. 7 TULOKSET Potilailla oli leikkauksen jälkeen sekä positiivisia että negatiivisia emotionaalisia kokemuksia. Potilaiden tunteet vaihtelivat positiivisten ja negatiivisten tunteiden välillä tilanteiden mukaan. Hoitohenkilökunnan toiminta vaikutti potilaiden kokemiin emotionaalisiin kokemuksiin. Hoitohenkilökunta pystyi omalla toiminnallaan lisäämään, helpottamaan tai muuttamaan potilaiden kokemia tunteita. 7.1 Positiiviset emotionaaliset kokemukset Helpotus oli yleinen tunne potilailla leikkauksen jälkeen. Helpotus syntyi ohitusleikkauksesta hengissä selviämisestä. Potilaat tiedostivat leikkaukseen liittyvät riskit ja monet pelkäsivätkin etukäteen leikkaukseen menoa. Potilaat olivat helpottuneita huomatessaan, että leikkaus oli mennyt hyvin ja heidän pelkonsa olivat olleet turhia. Potilaita helpotti saada tietoa omasta leikkauksestaan ja oireistaan sekä erityisesti tieto siitä, että

19 oireet eivät jää pysyviksi. Kuntoutumisen edistyminen helpotti potilaita ja vahvisti heidän uskoaan selviämiseen. Leikkauksesta selviäminen ja elämän jatkumisesta syntynyt helpotus muuttuivat potilailla myöhemmin kiitollisuuden tunteeksi. Ei muuta kuin se, että oli helpottunu olo kun huomasi, että täällä ollaan vielä. kaikki on ohi ja olen hengissä. Turvallisuuden tunne muodostui luottamuksesta hoitohenkilökuntaan. Haastatellut kokivat olonsa sairaalassa turvalliseksi. Potilaan ollessa teho-osastolla huoneessa on jatkuvasti sairaanhoitaja paikalla ja turvallisuuden tunteeseen liittyikin olennaisesti hoitajien läsnäolo. Turvallisuuden tunteen kannalta potilaille oli tärkeää, että hoitajille uskalsi puhua ja he olivat tavoitettavissa muun muassa soittokellolla. Useat potilaaseen kiinnitetyt laitteet hämmensivät potilaita, mutta tästä huolimatta potilaat kokivat olonsa turvalliseksi. Hoitajien ammattitaito ja taito hoitaa potilaita herätti potilaissa turvallisuuden tunteen. Potilaita ei pelottanut sairaalahoidossa olo, sillä he kokivat olevansa hyvissä käsissä. Tämä on viesti, jota he haluaisivat viedä tuleville potilaille. Se oli sellanen turvallisen tuntunen paikka, kun siinä oli aina joku lähellä. No, kyllä mä tunsin itseni kuitenkin aika turvalliseks. ei pelottanut yhtään, se oli ainakin yks semmonen et oli erittäin luottavainen siihen että tota, et tästähän mennään helpolla Hyvän olon tunne liittyi potilailla omatoimisesti jokapäiväisistä toimista selviämiseen ja leikkauksen onnistumiseen. Haastatelluista oli kiusallista olla muista riippuvaisia ja siksi itsenäisesti liikkeelle pääseminen ja itsestä huolehtiminen tuotti monelle tyydytystä ja hyvän olon -tunnetta. Omaisten käynnit sairaalassa olivat merkittäviä potilaille. Potilaille oli tärkeää, että omaiset muistivat heidät vaikeassa elämäntilanteessa ja jaksoivat käydä katsomassa heitä sairaalassa. Leikkauksen onnistumiseen liittyi hyvän olon - tunnetta, joka syntyi tiedosta leikkauksen onnistumisesta ja uskosta omaan toipumiseen.

20 Sitten, kun ensimmäisen kerran yksin pääsi vessaan, niin kyllä oli hyvä. Tuntui, että toisten apua aina tarvii. Joo se sano se, leikkaava kirurgi sano että, kaikki meni oikein hyvin, ettei oo mitään ongelmaa. Ja se tuntu ihan kivalta. 7.2 Negatiiviset emotionaaliset kokemukset Pelot koskivat fyysisiä oireita, leikkauksen onnistumista, leikkauksesta toipumista ja tulevaisuutta. Hidas toipuminen aiheutti pelkoa leikkauksen epäonnistumisesta. Pelot helpottivat potilaiden huomatessa toipumisen edistyneen. Potilaat pelkäsivät myös vahingoittavansa itseään tekemällä jotakin väärin. Potilaat pelkäsivät esimerkiksi leikkaushaavan aukeavan liikkeelle lähdettäessä. Potilaille oli tärkeää saada tietää miten he saavat liikkua ja mitä he saavat tehdä. Fyysisten oireiden esiintyminen aiheutti potilaille pelkoa. Potilaat pelkäsivät erityisesti, että oireet jäisivät pysyviksi. Myös eläminen sepelvaltimotaudin kanssa ja kotona pärjääminen pelottivat potilaita. Potilaat pelkäsivät sairauden tuomaa epätietoisuutta. Potilaat pelkäsivät erityisesti, minkälaista heidän elämänsä tulisi leikkauksen jälkeen olemaan. Pelkotila tuli ehkä hieman myöhemmin, että mitehän tästä niinku selvitään. Mutta sitten kun mä aloin huomaamaan, että kyllä tästä taidetaankin selvitä, niin sekin niinku rauhottu. Ihan selvästi mulla oli kyllä semmonen pelko siitä että mitenkä, mitä on tapahtunu että oonko mä tehnyt virheen ku mut on leikattu. mä pelkäsin, että tämä repee tämä haava. Tietysti sinne jäi sellanen pieni pelkotila, että mikä on jatko. Epämukavuus johtui harhoista, avuttomuudesta ja fyysisistä oireista. Harhatuntemuksina esiintyi tunne laivalla olosta ja suossa olosta. Harhatuntemukset olivat epämukavia, sillä laivalla olon tunteeseen liittyi heiluminen ja suossa olon tuntemukseen hikoilu. Muista riippuvaisena olo oli potilaista kiusallista ja tästä syystä epämukavaa. Potilaat

21 yrittivät mahdollisimman pitkään pärjätä itsenäisesti, ennen kuin pyysivät hoitohenkilökunnalta apua. Fyysisinä oireina potilailla esiintyi muun muassa ummetusta ja kipua. Erilaiset kivut olivat potilaista epämukavia ja epämukavuuden tunnetta lisäsi usein paikoillaan olo. Myös osastolta kuuluvat äänet ja potilasvaihdoista aiheutuva levottomuus aiheutti potilaille epämukavaa oloa. Mitenhän mä nyt osaisin sanoo sen? Ei se nyt mukavalta tuntunu, kun aatteli että oli jossakin laivassa. Koko ajan laineet heiluu. Ja sitten, kun piti olla ja maata paikoillaan, niin sehän oli kauheeta selällään olla. Oli kuuma ja ei, ei mikään tota rauhallinen olotila ollu ollenkaan. Viha johtui sepelvaltimotautiin sairastumisesta ja ohitusleikkaukseen joutumisesta. Potilaiden oli vaikea hyväksyä uutta elämäntilannettaan. Moni potilaista oli mielestään huolehtinut hyvin terveydestään ja ohitusleikkaus tulikin heille yllätyksenä. Myös desorientoituminen aikaan ja paikkaan aiheutti potilaille vihaista oloa. Potilaat eivät olleet aina selvillä vuorokauden ajoista ja olivat vihaisia, kun heitä ei ollut herätetty oikeaan aikaan. Sitten tuli sellaisia tunteita, että mä olin jotenkin vihainen. En hyväksyny, että mulle on käyny näin. Jäi tonne alitajuntaan jotenkin se, että olin kauheen vihanen että minkä takia mua ei herätetty aamulla ja tommosta. 7.3 Psyykkistä vointia helpottavat hoitotyön toiminnot Potilaiden psyykkistä vointia helpotti heidän voimaannuttamisensa. Siitosen (1999) mukaan voimaantuminen on ihmisestä itsestään lähtevä prosessi, joka helpoiten tapahtuu turvalliseksi koetussa ilmapiirissä, jossa potilas kokee itsensä hyväksytyksi ja asemansa tasa-arvoiseksi. Voimaantuminen on yhteydessä potilaan hyvinvointiin ja siihen vaikuttavat potilaan tunteet (Siitonen 1999). Hoitohenkilökunta helpotti potilaiden psyykkistä vointia voimaannuttamalla heitä. Tässä työssä voimaannuttaminen näkyi hyvänä vuoro-

22 vaikutuksena, potilaiden auttamisena ja tiedon antamisena. Näillä hoitotyön toiminnoilla hoitajat auttoivat potilaita löytämään omat voimavaransa, jolloin potilaat pystyivät voimaantumaan. Hyvä vuorovaikutus muodostui hoitajien ja potilaiden avoimesta, luottamuksellisesta ja kunnioittavasta vuorovaikutussuhteesta. Potilaille oli tärkeää, että hoitajien kanssa pystyi keskustelemaan ja sopimaan asioista. Keskustelemalla ja sopimalla asioista hoitajien kanssa potilaat kokivat, että heidän mielipiteitään arvostetaan ja he voivat vaikuttaa omaan hoitoonsa. Potilaista oli tärkeää, että heille puhuttiin ymmärrettävästi ilman vaikeita termejä. Potilaat kokivat, että hoitajat keskustelivat heidän kanssaan ymmärrettävästi, mikä helpotti potilaiden psyykkistä vointia. Ymmärrys omasta voinnista ja hoidosta rauhoitti potilaiden mieltä. Potilaat arvostivat hoitajien hyviä vuorovaikutustaitoja. Ystävällinen asenne, asiallinen, ammattitaitoinen ja arvostava kohtaaminen herättivät potilaissa luottamusta. Keskustelu hoitajien kanssa rauhoitti potilaita ja suuntasi heidän ajatuksiaan välillä pois potilaana olosta. Potilaiden huomioimista oli muun muassa voinnin tiedustelu, yksilöllisten tarpeiden huomioiminen ja hoitoon osalliseksi ottaminen. Voinnin tiedustelun kautta potilaat kokivat saavansa kontaktin hoitajiin, jolloin hoitajat olivat tietoisia potilaiden voinnista ja pystyivät vastaamaan potilaiden erilaisiin psyykkisiin, sosiaalisiin, emotionaalisiin ja fyysisiin tarpeisiin. Myös sanaton viestintä oli potilaille tärkeää. Erityisesti hoitajien kosketus ja läsnäolo koettiin rauhoittavaksi. Aika oleellisen tärkee siinä, että lääkärit puhuu ehkä latinaa et sitä ei ehkä ymmärrä, mut hoitaja pystyy sen selkokieliseks kertomaan sitten, ja sillä on merkitystä kyllä. ne kysy, että milloin mennään suihkuun. me sovittiin yhteisesti ne ajat aina ja. Ne osaa käsitellä ihmistä sitten, olipa se alasti taikka puettu. Minulle oli hirveän tärkeää se, että henkilöstö oli ystävällistä

23 Auttaminen oli potilaiden selviytymiseen uskomisen vahvistamista. Potilaat kokivat saaneensa apua hoitohenkilökunnan kanssa käymistään keskusteluista. Keskustelemalla vahvistettiin potilaiden omia mielikuvia, hajotettiin pelkoja ja rauhoitettiin potilaita. Potilaita rauhoiteltiin myös olemalla läsnä ja koskettamalla. Potilaiden ei myöskään tarvinnut pelätä, että he eivät saisi apua sitä tarvitessaan. Potilaat tarvitsivat apua muun muassa liikkumisessa, henkilökohtaisen hygienian hoitamisessa, syömisessä ja asennon vaihdossa. Potilaista oli kiusallista olla muista riippuvainen ja siksi potilaille oli tärkeää, että heitä autettiin ja kohdeltiin niin, että he saattoivat säilyttää omanarvontunteensa ja kontrollin tilanteessa. Hoitajat pystyivät helpottamaan potilaiden fyysisiä oireita tarjoamalla heille esimerkiksi lääkitystä. No, sitten ne antoi vissiin jotain lääkettä, että se meni ohi (harhat). Että sitten ei enää niitä näkyny. Psyykkisen tuen antaminen potilaalle, että sä oot niin kuin normaalissa elämässä kiinni. heidän tämä juttelu ne rauhotti, sano että kuule sul on kaikki menny niin hyvin ettei sun ei tarvitse pelätä mitään Tiedon antaminen helpotti potilaiden psyykkistä vointia hajottamalla heidän pelkojaan ja vahvistamalla heidän uskoaan selviämiseen. Potilaat tarvitsivat tietoa sairaudestaan, oireistaan ja sairauden kanssa elämisestä. Tietoa antamalla pystyttiin hälventämään potilaiden epävarmuutta, joka johtui sairaudesta ja leikkauksesta. Potilaalle annettiin tietoa ohjaamalla heitä sairauden kanssa pärjäämisessä ja vastaamalla heidän esittämiinsä kysymyksiin. Tietoa antamalla potilaat saivat selvyyden epäselviin asioihin ja osasivat itsekin toimia sairautensa kanssa. Tietoa annettiin suullisesti ja kirjallisesti. Potilaista oli myös helpottavaa tietää, että hoitojakson päätyttyäkin osastolle voi ottaa tarvittaessa yhteyttä. Jos on epätietoinen niin sitä on vähä niinku, ei oikein tiedä ollako vai eikö olla. Minä haluan ainakin tietää, että miten mitä minä saan tehdä ja mitkä ovat mun rajoitteeni siinä, kuinka pitkälle mä voin mennä jotakin liikuntaa tai nostelua tai muuta tekemään.

24 hän (fysioterapeutti) tuota niin anto ohjeita siihen millä tavalla tulee niinkun puhaltaa siihen vesipulloon, ja mitä liikkeitä saa tehdä. Ja minusta nää oli tärkeitä nää liikkeiden teot, että ei niinku ylitä. 7.4 Psyykkistä vointia pahentavat hoitotyöntoiminnot Potilaiden psyykkistä vointia pahensi heidän huolehtimatta jättämisensä. Huolehtimatta jättämistä oli potilaiden tarpeiden huomiotta jättäminen. Potilaat eivät saaneet sitä apua ja tukea, mitä olisivat hoitohenkilökunnalta kaivanneet. Tässä työssä huolehtimatta jättämistä olivat huono vuorovaikutus ja tiedon antamatta jättäminen. Huono vuorovaikutus johtui usein ajanpuutteesta ja kiireestä. Potilaiden luottamus hoitohenkilökuntaa kohtaan kärsi hoitajien epäasiallisesti käytöksestä. Potilaita kohtaan käyttäydyttiin epäasiallisesti tiuskimalla, olemalla ilkeä, kohtelemalla heitä tylysti ja jättämällä huolehtimatta toimenpiteen jälkeen. Hoitajat eivät pystyneet huomioimaan potilaiden psyykkisen tuen tarvetta, sillä hoitajilla ei ollut aikaa potilaille vaan töitä tehtiin rutiininomaisesti. Potilaat kokivat, että hoitajat asettivat kliinisen työn sosiaalisen kanssakäymisen edelle. Potilailta riitti kuitenkin ymmärrystä hoitajien kiireelle, mutta siitä huolimatta potilaat olisivat kaivanneet enemmän keskustelua hoitavan henkilökunnan kanssa. Keskustellessa hoitohenkilökunnan kanssa potilaat kokivat välillä, että lääkärit puhuivat heille latinaa, jota he eivät ymmärtäneet. Hoitotieteellisen terminologian käytön vuoksi potilaat eivät olleet tietoisia omasta voinnistaan eivätkä voineet osallistua itseään koskevien päätösten tekemiseen. Huonoon vuorovaikutukseen liittyi myös lääkärien kiire ja hoitohenkilökunnan vähättelevä suhtautuminen potilaiden puheisiin. Potilaat olisivat halunneet tavata heidät leikanneet kirurgit, jotta he olisivat voineet keskustella heidän kanssaan leikkaukseen liittyvistä asioista ja ilmaista kiitollisuutensa. Hoitajat eivät aina ottaneet potilaiden puheita vakavasti, mistä johtuen potilaat eivät aina saaneet tarvitsemaansa apua. Potilaiden oireiden huomiotta jättäminen aiheutti potilaissa turvattomuuden tunteen. Hoitajat myös joskus jättivät potilaat huomiotta esimerkiksi lääkärinkierrolla, mikä sai potilaat tuntemaan itsensä merkityksettömiksi ja ulkopuolisiksi.