Torstaina 1.10.2015 hyvinvointipalvelujen hallintotoimistossa, Torikatu 10, Kouvola



Samankaltaiset tiedostot
Pohjois-Kymen Liikuntayhdistys ry:n oikaisuvaatimukset jäävuorojen jakoon

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti


- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Aikuisväestön lautakunta Talousarvioesitys vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /02.02.

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Aikuisväestön lautakunta Aikuisväestön lautakunta Terveydenhuollon asiakasmaksut alkaen 10828/02.04.

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla.

Keskiviikkona Kouvolan kaupungintalon yhteispalvelupisteessä.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316, 3. krs.

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

Sisällysluettelo. 1 Suomi 100 Naantalissa -toimikunnan perustaminen 3. 2 Ilmoitusasiat 5

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Kokouskutsu ja esityslista. Kouvolan kaupunki 2/ (10) Kymen jätelautakunta Aika klo 14:00

PÖYTÄKIRJA 3/ Elämänhallintatyöryhmä. Aika klo 09:00-10:35. Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

Hallintosäännön uudistaminen

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Terveyskeskus Perhekeskus kokoustila Koski, Mikkolantie Ylöjärvi

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Transkriptio:

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 242 Aikuisväestön lautakunta 23.09.2015 Aika 23.09.2015 klo 16:45-19:23 Paikka Läsnä Nuorisokeskus Anjala, Ankkapurhantie 15, Anjala Luettelon mukaan Pykälät 106-119 Allekirjoitukset Jouko Leppänen puheenjohtaja Tiina Joutjärvi sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Keskiviikkona 30.9.2015 hyvinvointipalvelujen hallintotoimistossa, Torikatu 10, Kouvola Allekirjoitukset Mika Byman Anne Tuoma Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä Todistaa Torstaina 1.10.2015 hyvinvointipalvelujen hallintotoimistossa, Torikatu 10, Kouvola Tiina Joutjärvi

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 243 Aikuisväestön lautakunta 23.09.2015 Osallistujat Jäsenet Leppänen Jouko puheenjohtaja Norppa Matti Byman Mika Grönlund Reino Hämäläinen Tiina Husu Heidi Koskela Birgit Lankinen Sari Riihelä Joni Tuoma Anne Tähtinen Sanna Valkeapää Reijo Hietanen Minna Suutari Jessica varapuheenjohtaja jäsen jäsen varajäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen hallituksen edustaja nuorisovaltuuston edustaja poistui klo 19.15 Muut Toikka Vesa esittelijä Kristeri Kari terveysjohtaja Koivisto Elina palvelupäällikkö Laakso Minna palvelupäällikkö Eriksson Anne palvelupäällikkö poistui klo 19.15 Arpinen Hannele talouspalvelupäällikkö poistui klo 19.22 And Anne controller Salojärvi Helena controller Joutjärvi Tiina sihteeri Poissa Himanen Leena jäsen Sorsa Matti jäsen

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 244 Aikuisväestön lautakunta 23.09.2015 Sivu 106 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 245 107 Pöytäkirjan tarkastajat 246 108 Aloite maksuttoman uintimahdollisuuden sallimisesta Kouvolan 247 uimahalleissa 109 Aloite laitureiden lisäämisestä Kymijoen varteen 250 110 Pohjois-Kymen Liikuntayhdistys ry:n oikaisuvaatimukset 252 jäävuorojen jakoon 111 Likolammen Tiikerit ry:n oikaisuvaatimus jäävuorojen jakoon 258 112 Matti Kurkon oikaisuvaatimus jäävuorojen jakoon 261 113 Sanna Heimosen oikaisuvaatimus jäävuorojen jakoon 263 114 Miikka Barkmanin oikaisuvaatimus jäävuorojen jakoon 265 115 Terve Kouvola ohjelmatyön käynnistäminen 267 116 Aikuisväestön lautakunnan lausunto erityisryhmille 269 suunniteltujen hankkeiden investointiavustus/korkotukilainahakemuksista 117 Aikuisväestön lautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 272 31.8.2015 118 Talousarvioesitys vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille 273 2017-2018 119 Ilmoitusasiat 277

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 245 Aikuisväestön lautakunta 106 23.09.2015 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Aikla 106 Hallintosäännön 42 :n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtajan on todettava läsnä olevat sekä missä ominaisuudessa kukin on läsnä. Lisäksi puheenjohtajan on todettava kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Hallintosäännön 39 :n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja ja hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu ja esityslista lähetetään kirjallisesti tai sähköisesti vähintään neljä päivää ennen kokousta jäsenille ja muille, joilla on oikeus osallistua kokoukseen. Kuntalain 58 :n mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Aikuisväestön palvelujen johtajan ehdotus: Puheenjohtaja toteaa läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Aikuisväestön lautakunnan päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 246 Aikuisväestön lautakunta 107 23.09.2015 Pöytäkirjan tarkastajat Aikla 107 Hallintosäännön 51 :n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Aikuisväestön palvelujen johtajan ehdotus: Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa. Vuorossa ovat Mika Byman ja Anne Tuoma. Aikuisväestön lautakunnan päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 247 Vanhusneuvosto 27 18.05.2015 Ikäihmisten lautakunta 50 17.06.2015 Aikuisväestön lautakunta 108 23.09.2015 Aloite maksuttoman uintimahdollisuuden sallimisesta Kouvolan uimahalleissa 8845/00.08.00/2015 Vanneu 27 Vanhuseläkkeellä olevien ihmisten liikkuminen on todettu liian vä häi sek si. Vähäinen liikunta aiheuttaa ikääntyneille sairauksia, jotka vai keut ta vat ikääntyvän elämää liian aikaisessa vaiheessa ja aiheuttavat myös yh teiskun nal le kustannuksia tarvittaessa vaativaa hoitoa. Järjestämällä ikään tyneil le erilaisia liikuntamahdollisuuksia voidaan tulevia sairauksia eh käis tä tai ainakin siirtää myöhemmäksi. Kaupungissamme on kattava uimahalliverkosto, jonka käyttö iltapäivisin on melko hiljaista, jolloin osa vanhuuseläkkeellä olevista voitaisiin saa da harrastamaan vesiliikuntaa. Vesiliikunta on ystävällinen lii kun ta muo to ja se soveltuu huonokuntoisellekin liikkujalle. Sallimalla maksuton uin ti har ras tus vanhuuseläkkeellä oleville saamme useita satoja ui ma lii kun nan harrastajia, eikä se sanottavasti kuormita uimahallejamme. Tä mä oli si ns. ennaltaehkäisevää toimintaa, jonka avulla parannetaan ikään ty vän väestön liikuntakykyä ja lihaskuntoa. Järjestöt olisivat käy tet tä vis sä uin ti toi minnan pyörittämisessä. Puheenjohtajan ehdotus: Vanhusneuvosto ehdottaa, että ikäihmisten lautakunta päättää mak sut toman ui ma har ras tuk sen sallimisesta kaupungin uimahalleissa van huus eläkkeel lä oleville kaupunkilaisille. Vanhusneuvoston päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Toivo Hartikainen poistui klo 11.25 tämän asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa. Ikäla 50 Ikääntyneiden palvelujen johtajan ehdotus: Vanhusneuvoston tekemä aloite maksuttoman uintimahdollisuuden sal li mises ta uimahalleissa merkitään tiedoksi ja lähetetään aikuisväestön lau takun nan valmisteltavaksi. Asian käsittely Keskustelun aikana Esko Lavonen teki seuraavan, ikääntyneiden pal ve lujen johtajan ehdotuksesta poikkeavan muutosesityksen: "Esitän, että ikäihmisten lautakunta puoltaa vanhusneuvoston aloitetta

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 248 Vanhusneuvosto 27 18.05.2015 Ikäihmisten lautakunta 50 17.06.2015 Aikuisväestön lautakunta 108 23.09.2015 mak sut to man uimaharrastuksen sallimisesta kaupungin uimahalleissa vanhus eläk keel lä oleville kaupunkilaisille ja lähettää aloitteen ai kuis väes tön lautakunnan valmisteltavaksi." Arto Sahamies kannatti Esko Lavosen muutosesitystä. Koska oli tehty ikääntyneiden palvelujen johtajan ehdotuksesta poik kea va, kannatettu muutosesitys, asiasta äänestettiin ni men huu to ää nes tyk se nä siten, että ne, jotka kannattivat ikääntyneiden palvelujen johtajan pää töseh do tus ta äänestivät "jaa" ja ne, jotka kannattivat Esko La vo sen muutosesitystä äänestivät "ei". Suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 "jaa"-ääntä (Viljakainen, Rou va ri, Joutjärvi, Kuutti, Lonka, Nuorivuori, Pahkala ja Suolanen ja 4 "ei"-ään tä (Lavonen, Lehto, Sahamies ja Sulanen), poissa 1 jäsen (Mank ki). Ikäihmisten lautakunnan päätös: Ikäihmisten palvelujen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin. Aikla 108 Uinti on suosittu harrastus, tänä vuonna elokuun loppuun mennessä Kouvo lan kaupungin uimahalleissa on ollut 205 735 kävijää, joista 7 340 elä keläi siä. Vuonna 2014 eläkeläislipun osti 13 225 asiakasta. Var si nai sia hil jaisia aikoja ei halleissa juuri ole lukuunottamatta arkiaamuja klo 7-9, jos koululaiset eivät ole uimassa. Kouvolan uimahalleissa myönnetään alennusta eläkeläisille, opis ke li joil le, varusmiehille ja työttömille. Lipun hinta on 3,50 euroa. Kymmenen käyn tiker ran lippu maksaa eläkeläisille 26,50 euroa ja 50 kerran lippu 128,50 euroa. Lisäksi on käytössä 35 euron hin tai nen erityisryhmien uin ti- ja kuntosalikortti, joka oikeuttaa mak sut to maan uintiin ja kun to sa li käyn tei hin vuoden ajan. Kymmenessä isossa tai lähellä sijaitsevassa kau pun gis sa eläkeläisiltä peritään 2,80-4,50 euroa kertauinnista kes ki ar von asettuessa 4 euroon. Uimahallimaksun poistaminen tai alentaminen vanhuseläkeläisiltä ei ole oikeu den mu kais ta muita ui ma hal lia käyttäviä kohtaan. Esimerkiksi opis ke lijat ja työttömät saattavat olla vähävaraisempia kuin van hus eläk keel lä olevat. Asiakasmaksuilla katetaan osittain uimahalli- ja liikuntapalveluita. Mikäli asia kas mak su ja alennetaan tai poistetaan, edellyttää se vas taa van mää rära han lisäämistä talousarvioon, jotta palveluja voidaan jär jes tää. Kau pungin taloustilanteesta johtuen tämä ei liene mahdollista. Yli 65-vuotiaiden määrä on väes tö en nus teen mukaan vuonna 2015 Kou volas sa yli 21 000 henkeä ja lisääntyy reilulla 2000:lla hengellä vuo teen 2020 mennessä. Lii kun ta mah dol li suuk sien varmistaminen ja liik ku maan

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 249 Vanhusneuvosto 27 18.05.2015 Ikäihmisten lautakunta 50 17.06.2015 Aikuisväestön lautakunta 108 23.09.2015 aktivointi on tärkeää, samoin muun harrastamisen tukeminen. Kulttuurin edistämisen, terveyden edistämisen ja yhteisöllisyyden edis tä misen palveluiden yhteistyönä suunnitellaan Kouvolan kaupunkiin har ras tami sen aktiivikorttikokeilua, joka oikeuttaisi alennuksiin ja il mais käyn tei hin eri toiminnoissa. Kortissa otettaisiin huomioon myös so si aa li set pe rus teet. Kortti lisäisi kuntalaisten osallistumista ja vahvistai si hy vin voin tia. Kortti on tarkoitus tuoda lautakunnan kä sit te lyyn viimeistään al ku vuo des ta 2016. Aikuisväestön lautakunta on käsitellyt ikääntyneiden ihmisten il mais uin tialoit teen 26.2.2014 ja aloitteen uimahallimaksun perimättä jät tä mi ses tä uintiryhmiin osallistuvilta eläkeläisiltä 21.1.2015. Lisätietoja: Palvelupäällikkö Anne Eriksson, puh. 020 615 8492, anne.eriksson(a)kouvola.fi Aikuisväestön palvelujen joihtajan ehdotus: Aikuisväestön lautakunta toteaa, että eläkeläisille myönnettävä alennus uin ti mak suis ta kannustaa liikkumaan, samoin kuntalaisten liikkumisen ja harrastamisen aktivoimiseksi suunniteltava aktiivikorttikokeilu mah dol lis taa edul li sen harrastamisen. Uimahallien eläkeläishintojen kri tee rit säi ly te tään ennallaan. Aikuisväestön palvelujen johtajan muutettu ehdotus: Aikuisväestön lautakunta toteaa, että eläkeläisille myönnettävä alennus uin ti mak suis ta kannustaa liikkumaan, samoin kuntalaisten liikkumisen ja harrastamisen aktivoimiseksi suunniteltava aktiivikorttikokeilu mah dol lis taa edul li sen harrastamisen. Uimahallien eläkeläishinnat säi ly te tään ennallaan. Aikuisväestön lautakunnan päätös: Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 250 Tekninen lautakunta 159 11.08.2015 Aikuisväestön lautakunta 109 23.09.2015 Aloite laitureiden lisäämisestä Kymijoen varteen 9300/10.03.06/2015 Tela 11.08.2015 159 Tekniikka- ja ympäristöpalvelujen käsiteltäväksi on siirretty val tuus to aloi te Laitureita Kymijoen varteen. Aloitteen mukaan: Kymijoki on kau pun kimme vetovoimatekijä, ja sitä voisi paljon nykyistä enemmän hyö dyn tää kaupunkilaisten virkistykseen, rannalla oleiluun, uimiseen ja on ki mi seen. Niinpä esitämme, että kaupunki tutkii mahdollisuudet laittaa esi mer kik si uimista ja onkimista varten tarpeeksi syvälle ulottuvia lai tu rei ta Kymijoen rannalle. Kouvolan kaupunki omistaa tai hallinnoi maa-alueita Kymijoen varrella noin 35 kohdassa. Maa-alueet ovat välillä Voikkaa - Inkeroinen. Näistä kuu dessa on joko venepaikkoja tai -laituri. Seitsemässä kohdassa on ma ton pe supaik ka. Korialla kaupungin omistuksessa on mm. Ky men ran nan rantaraitin alue (osan matkaa) sekä Kymenkujan virkistysalue (osa alu ees ta, kaavamerkintä VV =uimaranta) ja Myllykoskella kaupunki hal lin noi Koivusaaren virkistysaluetta. Suuri osa kaupungin hallinnoimista Ky mi joen ranta-alueista on siten jo järjestetty siten, että kaupunkilaisten vir kis ty minen on mahdollista. Kahdella Kymijoen varressa olevalla kaupungin omistamalla alueella on jäte ve den puh dis ta mo. Seitsemässä paikassa alue on kovin jyrkähköä ja eräis sä Kuusankosken keskustan alueilla (joen eteläpuolella) palstat ovat tonttien ja joen välissä, jonne kulkua on hankala järjestää. Käytännössä onkimista varten voisi siis järjestää paikkoja/laitureita vain Kuu san kos ken keskustan alueelle; Kuusankoski talon, Sommelon se kä Pappilanpellon alueelle (nk. Kymijoen rantapuiston alue). Alueen ke hit tämi nen on vireillä ja asia voidaan ottaa huomioon suunnittelun ede tes sä. Onkilaitureiden rakentaminen, pystyttäminen ja kunnossapito eivät ole kau pun gin lakisääteisiä tehtäviä. Kaupunginhallitus hyväksyi 18.5.2015 117 vuoden 2016 talousarviokehyksen sekä vuoden 2016 ta lous ar vion ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet. Pää tök sen mukaan toimialat velvoitetaan esittämään annetun kehyksen mu kai nen talousarvioesitys ja määrittämään ne toimenpiteet, jolla ke hyk seen päästään. Tekniikka- ja ympäristöpalvelut -toimialan osalta ta lous ar vio kehys vuodelle 2016 oli -10,2 % vuoden 2015 tasosta ja seu raa vil le vuosille edellisen vuoden tasosta +1 %. Jo 10,2 % alennus vuo si me nois ta tarkoittaa katujen ja puistojen kunnossapidon tason laskua. Tä tä kautta onkilaitureiden rakentaminen (ja niiden tulevien vuosien kun nos sa pi to) suuressa määrässä ei ole tarkoituksenmukaista, kun on ki mi nen itsessään kuuluu jokamiehenoikeuksiin. Aloitetta käsiteltäessä tuli ilmi, että Kymenlaakson vir kis tys alue yh dis tyk sellä (myöh. KYVI) on kiinnostusta rakentaa ja myös ylläpitää ka las tus lai tu reita voimalaitosten alapuolisella jokiosuudella. Lähinnä KYVIn ta voi te on palvella viehekalastajia, mutta yhtä lailla laiturit palvelisivat on ki joi ta. Kalastuslaiturien rakentamisesta ja ylläpidosta keskustellaan KY VIn kanssa myöhemmin syksyllä.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 251 Tekninen lautakunta 159 11.08.2015 Aikuisväestön lautakunta 109 23.09.2015 Uimiseen tarkoitettujen laitureiden osalta kyse on liikuntalain mukaisista sei kois ta, joista kaupungissa päättää aikuisväestön lautakunta. Lisätietoja: yhdyskuntatekniikan johtaja Anne Ahtiainen, p. 02061 58574, anne.ahtiainen(a)kouvola.fi Teknisen johtajan ehdotus: Tekninen lautakunta antaa aloitteentekijöille edellä esitetyn vastauksen. Muil ta kuin Kuusankosken Kymijoen rantapuiston osalta aloite on ki lai tureis ta ei anna aihetta toimenpiteisiin. Uimalaiturien osalta asia siirretään aikuisväestön lautakunnan käsiteltäväksi. Teknisen lautakunnan päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Aikla 109 Uimalaitureiden rakentaminen Kymijoen varsi tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia ulkoiluun. Kymijoen lai tu rei den lisääminen virkistyskäyttöön voi kuitenkin olla ongelmallista kah des ta syystä: Joen virtaus on paikoittain hyvinkin voimakas, jolloin uima rei den turvallisuuden takaaminen on haastavaa. Kouvolan kau pun gin liikuntaverkkoon ja liikuntapaikkojen hoitamiseen osoittamat re surs sit eivät mahdollista uusien kohteiden ottamista ohjelmaan, sillä rahat ei vät riitä nykyistenkään kohteiden kunnolliseen ylläpitoon. Kymijoen vartta voidaan hyödyntää myös kävellen. Alueen kiin nos ta vis ta kohteista ja maisemista voi laatia tietokoosteen, joka osaltaan hou kut te lee kuntalaisia liikkumaan turvallisesti Kymijoen rannoilla. Lisätietoja: Palvelupäällikkö Anne Eriksson, puh. 020 615 8492, anne.eriksson(a)kouvola.fi Aikuisväestön palvelujen johtajan ehdotus: Aikuisväestön lautakunta säilyttää nykyisen uimapaikkaverkoston. Asia on jatkoselvityksen arvoinen. Aikuisväestön lautakunnan päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 252 Aikuisväestön lautakunta 100 19.08.2015 Aikuisväestön lautakunta 110 23.09.2015 Pohjois-Kymen Liikuntayhdistys ry:n oikaisuvaatimukset jäävuorojen jakoon 9491/03.01.00/2015 Aikla 100 Pohjois-Kymen Liikuntayhdistys ry on päättänyt hallituksen ko kouk ses sa 15.6.2015 tehdä oikaisuvaatimuksen jäävuorojen vuorojaosta 2015-2016: "Vaadimme seuraavat virheet oikaistavaksi Kouvolan kaupungin har joit telu vuo ro jen jaossa 2015-2016: 1) PoKLin jäämäärän vähennys n. 10 tuntia viikossa. (9 h 30 min) Ar ki sin klo 16.00 alkavat vuorot ja viikonloput on laskettu tähän mukaan Kou vo lan, Kuusankosken ja Valkealan jäähalleista. Nämä hallit ovat seu ran pääharjoittelupaikkoja. 2) Aikuisvuorot on sijoitettava klo 21.00 jälkeen. Kohdat 2a ja 2b pe rus teluis sa. 3) Uusien vuorojen hakijoiden toiminnan todentaminen on epä on nis tu nut. Vuoroja on jaettu ainakin yhdelle sellaiselle ryhmälle, jota ei ole ole mas sa eikä harrastajia ole seuran tai liiton rekistereissä. Tällaisia vuo ro ja ei voi jakaa. Perustelut: Kohta 1. PoKLi ry:n lasten ja nuorten jäävuoroista (vuorot ajalle 16-21 arkisin ja viikon lo put) on kaudelle 2015-2016 vähentynyt n. 10 tuntia verrattuna kauteen 2014-2015. Kuitenkaan muiden seurojen vuorot (esim. KTL) ei vät ole vähentyneet ollenkaan. PoKLin harrastajamäärä on kasvanut ja seu ran kilpailulliset tasot ovat nousseet niin jääkiekossa kuin tai to luis te lus sa. Seuramme luistelijoita on SM-tasolla ja lisäksi seuramme jää kiek ko jouk kueet pelaavat valtakunnan korkeimmilla sarjatasoilla. Olemme pal kan neet lisää henkilökuntaa viime vuosina ja panostaneet toiminnan laa tuun ja harrastajamäärän lisäämiseen. Kohta 2a. Aikuisvuorot on jaettu sopimuksen vastaisesti: Kouvolan jäähallin vuorot tors tai sin. Aikuisvuorojen jaosta on sovittu yhdessä talvella 2014-2015 Kouvolan kaupun gin ja urheiluseurojen liikuntatilojen jakoperusteet -työryhmissä (en simmäi nen 9.10.2014 PoKLin toimistolla), että aikuisryhmät aloit ta vat vasta, kun juniori- ja lapsiryhmät ovat harjoitelleet ensin. Tätä so pi mus ta pitää noudattaa kaikilta osin. Aikuisten harrasteryhmät ovat itse olleet sopimassa, että turvataan lap sil le ja nuorille vuorot klo 21.00 asti, ja tämän jälkeen tulevat ai kuis ryh mät. Anne Erikssonin 28.10.2014 klo 20.27 lähettämässä säh kö pos tis sa nämä asiat on mainittu (liite).

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 253 Aikuisväestön lautakunta 100 19.08.2015 Aikuisväestön lautakunta 110 23.09.2015 Kouvolan jäähallin vuoro torstaina klo 17.30-19.00 on myönnetty vir heel lises ti KYAMK:n aikuisryhmälle. Vuoro on ollut aiemmin lasten ja nuor ten käytössä, kuten kuuluukin. Tämä virhe pitää oikaista. KYAMK on uusi hakija hallissa eikä heillä ole aikaisemmin ollut siellä vuoroja, mut ta nyt heille on myönnetty parhaalle ajalle puolentoista tunnin vuoro. Val lit se van linjauksen mukaisesti oppilaitokset varaavat vuoronsa vir ka-ajoil le. Näiden perusteiden mukaisesti KYAMK:n aikuisryhmän vuoro voi si olla joko aikuisvuoroissa klo 21.00 jälkeen tai oppilaitosvuoroissa en nen klo 15.00. Ratkaisuesitys: KYAMK:n aikuisten vuoro siirretään aikuisten harrastevuoroille sopivalle ajal le, joita löytyy sekä Kuusankoskelta että Valkealasta perjantaisin klo 21.15-22.45. Molemmat vuorot ovat tällä hetkellä tyhjinä. Vaih to eh toi ses ti vuoro siirretään oppilaitoksille sopivaan ajankohtaan päiväsajalle. Näin PoKLin vuoro olisi jatkossa torstaisin klo 17.30-21.30. Kohta 2b. Aikuisvuorot on jaettu sopimuksen vastaisesti: Valkealan jäähallin vuo rot keskiviikkoisin. Aikuisvuorojen jaosta on sovittu yhdessä talvella 2014-2015 Kouvolan kaupun gin ja urheiluseurojen liikuntatilojen jakoperusteet -työryhmissä (en simmäi nen 9.10.2014 PoKLin toimistolla), että aikuisryhmät aloit ta vat vasta, kun juniori- ja lapsiryhmät ovat harjoitelleet ensin. Tätä so pi mus ta pitää noudattaa kaikilta osin. Aikuisten harrasteryhmät ovat itse olleet sopimassa, että turvataan lap sil le ja nuorille vuorot klo 21.00 asti, ja tämän jälkeen tulevat ai kuis ryh mät. Anne Erikssonin 28.10.2014 klo 20.27 lähettämässä säh kö pos tis sa nämä asiat on mainittu (liite). Valkealan jäähallin vuoro keskiviikkoisin klo 18.30 lähtien on myönnetty vir heel li ses ti aikuisryhmille: klo 18.30 Valkin miesten 3-div. tason jouk kue, klo 19.30 Valkin kuntokiekkojoukkue ja klo 21.15 Tuohikotin Ran nan po jat ry:n kuntokiekkojoukkue. Tässä on syytä huomata myös, että Tuo hi ko tin Rannanpojat on uusi hakija näille vuoroille Valkealassa. Vuo rot ovat olleet aiemmin lasten ja nuorten käytössä, kuten kuuluukin. Tä mä virhe pitää oikaista. Ratkaisuesitys: Keskiviikkovuorot palautetaan lapsi- ja junioriurheilulle, eli PoKLin vuo ro ja pidennetään klo 20.15 saakka. Valkin miesten 3-div. joukkueen har joi tukset siirretään klo 20.15-21.15 (kuten kaudella 2014-2015), Val kin kuntokiekkoryhmän harjoituksen siirretään klo 21.15-22.45 (kuten kau del la 2014-2015) ja Tuohikotin Rannanpojat ry:n harjoitukset siir re tään perjantai-iltaan klo 21.15-22.45, jolloin tyhjää löytyy Valkealasta se kä Kuusankoskelta. Ehdotetut vuorot sopivat mainiosti aikuisten käyt töön. Kohta 3.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 254 Aikuisväestön lautakunta 100 19.08.2015 Aikuisväestön lautakunta 110 23.09.2015 Valkealan jäähalli: Likolammen tiikerit (LiTi) ry:lle on myönnetty virheellisesti vuoroja enemmän kuin heillä todellisuudessa on joukkueita. LiTi ry:llä ei ole yh tään pelaajaa, joka olisi syntynyt vuoden 1998 jälkeen, vaan kaikki ovat yli 17-vuotiaita. Suomen Jääkiekkoliiton lisenssilistan perusteella LiTi ry:llä on vain yksi jouk kue. Jääkiekkoliiton lisenssilistan mukaan LiTi:ssä on ainoastaan 1993-1998 syntyneitä pelaajia. Laskuissa ovat mukana myös kaikki lo petta neet joskus LiTissä pelanneet pojat. Tämä ikäjakauma mah dol lis taa ainoastaan yhden joukkueen ylläpitämisen, joka on A-nuorten alue sar jo ja pelaava joukkue. Ratkaisuesitys: Virheellisesti anotut ja myönnetyt vuorot tulee on palautettava PoKLi ry:lle. Palautettavat vuorot ovat maanantaisin sekä torstaisin klo 19.15-20.15. Näin ollen LiTin A-nuorille jäisi riittävä harjoitusmäärä 2 krt/vko, olettaen että heillä kyseinen joukkue on ensi kaudella." Yhdistys mainitsee kolme virhettä, jotka se vaatii korjattavaksi. 1. Poklin jäämäärän vähentyminen 9 tuntia 30 minuuttia viikossa. Pokli ry on hakenut toimintakaudelle 2015-2016 vuoroja kolmeen hal liin yhteensä 168,5 viikkotuntia. Seuralle on myönnetty 135,1 tuntia. Kouvolan jäähallin kaukalo: haettu 50 t, saatu 33 t 25 min Kouvolan jäähallin pikkujää: haettu 16 t 45 min, saatu 17 t 15 min Kuusankosken jäähalli: haettu 50 t, saatu 45 t 45 min Valkealan jäähalli: haettu 52 t 45 min, saatu 38 t 45 min. Pokli ry:n jääajat ovat vähentyneet edellisen kauden ajoista, koska - seurojen jääaikatarpeet ovat lisääntyneet ja jakajia on enemmän kuin aikai sem min - isosta tuntimäärästä on jouduttu vähentämään monta tuntia, jotta vä hän jääaikaa tarvitsevat pienet ryhmät saavat osansa - Pokli ry haki aikaisemmin kymmenenä päivänä jääaikaa klo 14.45 al kaen mutta nyt vasta klo 15, mistä syntyy 2,5 tunnin vajaus - aikaisemmin KooKoo ei harjoitellut Kouvolan jäähallissa keskiviikkoisin ja torstaisin klo 15-16, joten ne ajat olivat Pokli ry:n käytössä, mistä syn tyy 2 tunnin vajaus. Monet jääaikoja tarvitsevat seurat ovat viestineet jääajan lisätarpeesta. Kou vo lan jäähallin käyttöaikoihin vaikuttaa syksystä 2015 alkaen myös Koo Koo-seu ran liigaottelut, jolloin jääaikaa jää nykyistä vähemmän har rasta jien käyttöön. Jäähallit ovat aivan täynnä, tällä hetkellä vapaita ai ko ja jäähalleissa on vain Valkealan hallissa perjantaisin klo 21.15-22.45 ja lauantaisin klo 20.45-21.45. 2. Aikuisvuorojen sijoittaminen ennen klo 21:tä. Käyttövuorot on jaettu Kouvolan kaupungin aikuisväestön lautakunnan ja-

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 255 Aikuisväestön lautakunta 100 19.08.2015 Aikuisväestön lautakunta 110 23.09.2015 ko pe ri aat tei den mukaisesti. 21.1.2015 hyväksytyissä kriteereissä to detaan, että: "harjoitus- ja kilpavuoroja jaettaessa etusijalla ovat lasten ja nuorten tarpeet, kuitenkin niin että aikuisten kilpailu- ja ottelutoiminta on mahdollista". Kellonaikarajoja ei ole asetettu. Kouvolan ur hei lu seu ro jen kesken on keskusteltu käyttövuorojen jaosta lautakunnalle tuotavaa ja kope ri aat tei den esitystä varten. Näissä keskusteluissa on ollut kaksi mie li pide lin jaa, jääuralle pyrkivien lasten ja nuorten tarpeet sekä kai ken ikäis ten harrastajien toiveet, kuten asian esittelyssä 21.1.2015 todettiin (6. ). Seurojen kanssa tehtävä toiminnan kehittäminen jatkuu. 2.a Pokli ry vaatii Kymenlaakson ammattikorkeakoululle Kouvolan jää hallis ta torstaiksi klo 17.30-19 myönnetyn vuoron siirtämistä pois ajan jak solta klo 15-21. Vuoro on myönnetty opiskelijoiden liikkumisen ja hyvinvoinnin vah vis ta misek si, joten vuoro klo 17.30-19 on perusteltu varsinkin kun Kouvolan kaupun ki ei juuri voi antaa Kymenlaakson ammattikorkeakoulun ha ke mia muita opiskelijaliikunnan käyttövuoroja liikuntatiloihin eikä myö häi nen kiekkoilu tue opiskelua. 2 b Pokli ry vaatii oikaisua aikuisten vuorojen myöntämiseen kes ki viik koisin Valkealan jäähallista, sillä seuran mielestä Valkealan kiekko ry:n vuo rot 18.30-21.15 ja Tuohikotin rannanpojat ry:n vuoro klo 21.15-22.45 ovat lautakunnan kriteereiden vastaisia. Vuoroja ei ole myönnetty jakokriteereiden vastaisesti, joskin poik keuk sel lisen aikaisin aikuisvuoroksi. Koska aikuiskiekkoilijat pelaavat mie lel lään Valkealan jäähallissa, ilta-ajatkin ovat kysyttyjä. Valkealan kiekko ry:lle myönnettiin vuoro klo 18.30-21.15, koska siten saatiin sopimaan myö häisem pi vuoro Tuohikotin rannanpojat ry:lle. 3. Hakijoiden toiminnan todentamisen ja uusien vuorojen myöntämisen virheet. Pokli ry vaatii palauttamaan Valkealan jäähalliin maanantaisin ja tors tai sin klo 19.15-20.15 Likolammen tiikerit ry:lle myönnetyt vuorot it sel leen. Toukokuussa 2015 Pokli ry esitti, että Likolammen tiikerit ry on an ta nut liian suuria lukuja harrastajamääristään. Kouvolan kaupunki on pe rin teises ti luottanut seurojen ilmoittamiin tietoihin, mutta nyt tiedot tar kas tet tiin 11.6., jolloin Likolammen tiikerit ry esitti nimilistan pelaajistaan ja kertoi suunnitelmistaan. Pelaajien määrä tarkistetaan vielä syyskuun lo pus sa ja mahdollinen vapautuva aika jaetaan muille. Kouvolan kaupunki on vuorojaossa pyrkinyt ottamaan huomioon kaik kien jääurheiluseurojen toiveet, mutta tämä ei onnistu runsaiden vuo ro ha kemus ten ja rajallisen jääajan ristipaineessa. Seuroja on pyydetty tar kis tamaan jääaikansa tarve ja ilmoittamaan syksyllä mahdollisesti va pau tu vat ajat uudelleenjakoon. Inkeroisten jäähallille on esitetty, että en si vuodesta alkaen jaamme yhdessä vuorot myös In ke rois ten jäälle, jol loin käyttövuorojen paine saattaa helpottaa. Lisätietoja: Palvelupäällikkö Anne Eriksson, puh. 020 615 8492, anne.eriksson(a)kouvola.fi

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 256 Aikuisväestön lautakunta 100 19.08.2015 Aikuisväestön lautakunta 110 23.09.2015 Aikuisväestön palvelujen johtajan ehdotus: Lautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen asian esittelyosassa mainituin perus tein. - - - - - Lautakunnan jäsen Joni Riihelä teki päätösehdotuksesta poikkeavan muutos esi tyk sen: Hyväksytään PoKLi:n oikaisuvaatimus. Palautetaan PoKLi:n saama jää aika kauden 2014 2015 tasolle, arkisin klo 16.00 21.00 välille ja vii konlop pui sin klo 8.00 21.00 välille. Jäävuorojen ja muiden urheilu- sekä liikuntatilavuorojen, jakoperusteet on yhteistyössä urheiluseurojen kanssa saatettava selkeäksi ja yleisesti hyväk sy tyk si, mahdollisimman pikaisella aikataululla." Mika Byman kannatti muutosesitystä. Lautakunnan jäsen Reijo Valkeapää esitti asian palauttamista uudelleen val mis te luun. Reino Grönlund kannatti palautusesitystä. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu esitys asian pa laut tami ses ta uudelleen valmisteluun, asiasta on suoritettava äänestys. Pu heenjoh ta ja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä. Ne, jot ka kannattavat käsittelyn jatkamista äänestävät JAA ja ne, jotka kan nat ta vat asian palauttamista uudelleen valmisteluun äänestävät EI. Äänestystavan ja äänestysesityksen tultua hyväksytyksi suoritettiin ää nestys, jossa annettiin 5 JAA-ääntä (Mika Byman, Tiina Hämäläinen, Hei di Husu, Jouko Leppänen ja Joni Riihelä) ja 7 EI-ääntä (Reino Grön lund, Birgit Koskela, Vesa Laitinen, Sari Lankinen, Matti Norppa, Sanna Täh tinen ja Reijo Valkeapää). Puheenjohtaja totesi lautakunnan päättäneen palauttaa asian uudelleen val mis te luun. Aikuisväestön lautakunnan päätös: Palautetaan asia uudelleen valmisteluun. Aikla 110 Aikuisväestön palvelujen johtajan ehdotus: Pohjois-Kymen Liikuntayhdistys ry on perunut oikaisuvaatimuksen. Asia ei

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 257 Aikuisväestön lautakunta 100 19.08.2015 Aikuisväestön lautakunta 110 23.09.2015 aiheuta enää toimenpiteitä. Aikuisväestön lautakunnan päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kokous keskeytettiin tämän asian käsittelyn aikana neuvottelutauon ajak si klo 17.10-17.20.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 258 Aikuisväestön lautakunta 111 23.09.2015 Likolammen Tiikerit ry:n oikaisuvaatimus jäävuorojen jakoon 10081/03.01.00/2015 Aikla 111 Likolammen Tiikerit ry on jättänyt 11.9.2015 saapuneen oi kai su vaa ti muksen koskien palvelupäällikkö Anne Erikssonin viranhaltijapäätöstä 3.9.2015 161: "Likolammen Tiikerit on päättänyt hallituksen kokouksessaan 6.9.2015 teh dä oikaisuvaatimuksen 3.9.2015 viranhaltijan tekemään päätökseen jää vuo ro jen jaos ta 2015-2016. Vaadimme seuraavat kohdat kor jat ta vak si Kouvolan kaupungin harjoitusvuorojen jaosta koskien Valkealan jää hal lin vuoroja: 1. Likolammen Tiikerit vaativat saada 4 viikkovuoroja Valkealan jää hal lis ta, kuten 31.5.2015 viranhaltijan päätöksessä on 31.5.2015 kirjattu. Perustelut: 1) Pohjois-Kymen Liikuntayhdistyksen tekemässä oi kai su vaa ti muk ses sa on harhaanjohtavasti kerrottu vääriä tietoa Likolammen Tiikereiden joukkue- ja pelaajamääristä. Tietojen oikeellisuutta ei koskaan ole Li ko lam men Tiikereiltä tiedusteltu, joten kyseinen Poklin oi kai su vaa ti muk sen perusteet Likolammen Tiikereitä kohtaan on vääristeltyjä ja pää tök sen te ki jöi tä harhauttavat. 2) Likolammen Tiikerit on perustanut uuden jääkiekkojoukkueen 2006 synty neil le kevään ja kesänaikana. Näin ollen pelaajien nimiä ei myös kään ole löytynyt Suomen Jääkiekkoliiton pelaajalinsenssiluettelosta. Tä mä SJL:n järjestelmä on myös ollut poissa käytöstä tuona aikana, jol loin tietoja olisi tarkistettu. Tämä uusi harrastusryhmä tarvitsee kaksi viik ko vuo roa harjoitteluun ja pelaajien kehittymiseen 31.5.2015 tehdyn vi ran hal tian päätöksen mukaisesti. 3) Likolammen Tiikerit ry:n A-juniorijoukkue toimii omatoimisesti ja näin ollen pelaajat maksavat lisenssit yleensä vasta syksyllä ennen sarjan al kua. Tämän hetkinen pelaajamäärä on 26 pelaajaa ja on il moit tau tu nut SJL:n Nuorten Aluesarjaan. Joukkue tarvitsee kaksi viikkovuoroa har joit te luun, jotta pelaajien kehittyminen on mahdollista. Viik ko vuo ro jen ajan koh ta tulee olla, kuten 31.5.2015 tehdyssä päätöksessä on mai nit tu. Tällöin myös varusmiespalvelustaan suorittavat pelaajat voivat osal lis tua harjoituksiin. Varusmiesten harjoitusvapaat päättyvät arkisin kel lo 23.00, jolloin heidän tulee olla jo kasarmialueella. Kouvola 8.9.2015 Likolammen Tiikerit ry Turkkilantie 9 45370 Valkeala Okko Mikkonen Puheenjohtaja Matti Mikkonen Sihteeri/taloudenhoitaja" Aikuisväestön lautakunta päätti 19.8.2015 palauttaa Kouvolan jäähallien

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 259 Aikuisväestön lautakunta 111 23.09.2015 jää vuo ro jen jaon uudelleen valmisteluun tavoitteena löytää lisää jää ai kaa Pohjois-Kymen Liikuntayhdistys ry:lle. Palvelupäällikkö kumosi 3.9.2015 päätöksellään toukokuussa te ke män sä päätökset jääajasta ja teki uudet päätökset aikuisväestön lau ta kun nan delegoinnin perusteella. Jääajasta on pula, joten lisäys yhdelle seu ral le oli saatava muiden jäänkäyttäjien vuoroista Kouvolan, Kuu san kos ken ja Valkealan jäähalleista. Inkeroisten hallista ei saatu jäävuoroja jaet ta vak si. Palvelupäällikkö keskusteli puhelimitse Likolammen Tiikerit ry:n sih tee rin kanssa 26.8. seuran jäävuoroista, jolloin sihteerin mukaan tärkeitä vuo ro ja ovat tiistain ja torstain vuorot, joissa pelaa A-junioreita. Kes kus te lus sa syntyi käsitys, että 06-syntyneiden jääaikaa saadaan riittävästi vii koit tai sen harjoitusvuoron ja pelien avulla. Samaan johtopäätökseen oli päätynyt aikuispalvelujen johtaja keskusteltuaan seuran sihteerin kans sa. Palvelupäällikkö ehdotti 3.9.2015 Likolammen Tiikerit ry:lle ja Poh jois-kymen Liikuntayhdistys ry:lle vuoroviikoittaista vuoroa torstaisin klo 19.15-20.15 Valkealan jäähallissa, mutta tämä ei sopinut. Myöskään löy det ty lisäaika sunnuntaisin klo 8-9 Kuusankoskelta ja 20-21 Kou vo las ta ei käynyt kummallekaan seuralle. Kummallekin seuralle on ker rot tu, että jäävuorojen käyttö tarkistetaan syyskuun lopulla, jolloin mah dol li set käyttämättömät vuorot jaetaan uudelleen. Likolammen Tiikerit ry:n pelaajamäärät on saatu tiedoksi keväällä kes kuste lus sa, elokuussa tiedot on tarkistettu seuran nettisivuilta ja pu he lin keskus te luis sa seuran edustajien kanssa, joten seuran esittämät har ras ta jamää rät ovat olleet tiedossa päätöksenteossa. Lisätietoja: Palvelupäällikkö Anne Eriksson, puh. 020 615 8492, anne.eriksson(a)kouvola.fi Aikuisväestön palvelujen johtajan ehdotus: Oikaisuvaatimus ei johda toimenpiteisiin. - - - - - Lautakunnan jäsen Reijo Valkeapää teki päätösehdotuksesta poik kea van muutosesityksen: " Esitän, että Likolammen Tiikerit ry:n oikaisuvaatimus hyväksytään ja palve lu pääl li kön toukokuussa 2015 tekemä päätös jääajasta jää voi maan LiTin F-junioreiden osalta. Muilta osin palvelupäällikön syys kuus sa 2015 tehdyt päätökset jäävät voimaan." Heidi Husu, Tiina Hämäläinen ja Birgit Koskela kannattivat muu tos esi tys tä. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu aikuisväestön pal ve lujen johtajan päätösehdotuksesta poikkeava muutosesitys, asiasta on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi ni men huutoäänes tys tä. Ne, jotka kannattavat aikuisväestön palvelujen joh ta jan ehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Reijo Val kea pään esitys tä äänestävät EI.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 260 Aikuisväestön lautakunta 111 23.09.2015 Äänestystavan ja äänestysesityksen tultua hyväksytyiksi suoritettiin ää nestys, jossa annettiin 4 JAA-ääntä (Mika Byman, Jouko Leppänen, Mat ti Norppa ja Joni Riihelä) ja 8 EI-ääntä (Reino Grönlund, Tiina Hä mä läi nen, Heidi Husu, Birgit Koskela, Sari Lan ki nen, Anne Tuoma, San na Tähtinen ja Reijo Valkeapää). Puheenjohtaja totesi Reijo Valkeapään eh do tuk sen tulleen hy väk sy tyk si. Aikuisväestön lautakunnan päätös: Likolammen Tiikerit ry:n oikaisuvaatimus hyväksytään ja pal ve lu pääl li kön toukokuussa 2015 tekemä päätös jääajasta jää voimaan LiTin F-ju nio reiden osalta. Muilta osin palvelupäällikön syyskuussa 2015 tehdyt pää tök set jäävät voimaan.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 261 Aikuisväestön lautakunta 112 23.09.2015 Matti Kurkon oikaisuvaatimus jäävuorojen jakoon 10082/03.01.00/2015 Aikla 112 Matti Kurko on jättänyt 11.9.2015 saapuneen oikaisuvaatimuksen kos kien palvelupäällikkö Anne Erikssonin viranhaltijapäätöstä 3.9.2015 160: "1 Vaatimukset Vaadin, että palvelupäällikkö Anne Erikssonin tekemä yleinen päätös 160 oikaistaan: 1) kumoamalla päätös kokonaan ja keskeyttämällä kaikilta osin sen täytän töön pa noon liittyvät toimenpiteet 2 Vaatimukset perustelut A ) Likolammen Tiikereiden kotihallina toimii Valkealan jäähalli, jossa si jaitsee myös joukkueen oma varustekoppi. Pelaajat säilyttävät siellä va rusteen sa ja joukkue pitää varastossa luistimien teroituskonetta sekä maa livah din varusteita että harjoituspaitoja näiden lisäksi säilytetään siel lä muita harjoitusvälineitä. Tämän vuoksi joukkueen jäsenien arki vai keu tui si huomattavasti, mikäli korvaavan vuoron saisi jostain toisesta jää hal lis ta. Joukkueen pelaajat asuvat eri puolilla Kouvolaa ja va rus tei den ollessa hallilla jo valmiina mahdollistaa se yhteiset kuljetukset pe laa jien kesken. B) Suomen Jääkiekkoliiton suosituksissa on mainita kyseisen ikäluokan (2006 syntyneet) harjoittelumääristä viikossa, joka on 2-3 kertaa. Tä män pää tök sen myötä Likolammen Tiikerit juniorijoukkue harjoittelisi vain kerran viikossa. Pokli ry:n vastaava joukkue harjoitteli jo ai kai sem man pää töksen myötä kolme kertaa viikossa. Kumpikin joukkue on il moit tau tu nut tänä vuonna samaan sarjaan. C) Pokli ry oli aiemmin tehnyt oikaisuvaatimuspyynnön, joka koski vi ranhal ti ja pää tök siä 120, 123 ja 146. Tätä oikaisuvaatimuspyyntöä ei kui tenkaan koskaan käsitelty aikuisväestön lautakunnassa, vaan pal ve lu pääl likkö Anne Eriksson teki uuden päätöksen joka kumoaisi aiemmat pää tök set. Uudessa viranhaltijapäätöksessä 160 on päätöksen pe rus te lu na käytetty aikuisväestön lautakunnan antamaa toimeksiantoa pal ve lu pääl li köl le. Mikäli asiaa ei ole uudelleenkäsitelty aikuisväestön lau ta kun nan kokouksessa on toimeksianto perätön. D) Likolammen Tiikereiden juniorijoukkueen kausimaksun suuruutta ei ole vielä määritelty, mutta todennäköisesti se tulee olemaan noin 200-250 euroa vuodessa. Vertailun vuoksi Pokli ry:n samanikäisten jouk ku een kausimaksu oli viime vuonna 550 euroa. Alhaisempi kau si mak su on jo nyt näkynyt siten, että joukkueessa pelaa muutama vasta la jin aloittanut lapsi sekä lapsia on tullut mukaan eri puolilta Kouvolaa. Asiakirjaliitteet: Liite 1: Palvelupäällikkö Anne Erikssonin tekemä viranhaltijapäätös 160 Kouvolassa 8.9.2015

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 262 Aikuisväestön lautakunta 112 23.09.2015 Matti Kurko Aikuisväestön lautakunta päätti 19.8.2015 palauttaa Kouvolan jäähallien jää vuo ro jen jaon uudelleen valmisteluun tavoitteena löytää lisää jää ai kaa Pohjois-Kymen Liikuntayhdistys ry:lle. Palvelupäällikkö kumosi 3.9.2015 päätöksellään toukokuussa te ke män sä päätökset jääajasta ja teki uudet päätökset aikuisväestön lau ta kun nan delegoinnin 20 / 19.2.2013 perusteella. Jääajasta on pula, joten li säys yhdelle seuralla oli saatava muiden jäänkäyttäjien vuoroista Kou vo lan, Kuusankosken ja Valkealan jäähalleista. Inkeroisten hallista ei saa tu jäävuoroja jaettavaksi. Palvelupäällikkö keskusteli puhelimitse Likolammen Tiikerit ry:n sih tee rin kanssa 26.8. seuran jäävuoroista, jolloin sihteerin mukaan tärkeitä vuo ro ja ovat tiistain ja torstain vuorot, joissa pelaa A-junioreita. Kes kus te lus sa syntyi käsitys, että 06-syntyneiden jääaikaa saadaan riittävästi vii koit tai sen harjoitusvuoron ja pelien avulla. Samaan johtopäätökseen oli päätynyt aikuispalvelujen johtaja keskusteltuaan seuran sihteerin kans sa. Palvelupäällikkö ehdotti 3.9.2015 Likolammen Tiikerit ry:lle ja Poh jois-kymen Liikuntayhdistys ry:lle vuoroviikoittaista vuoroa torstaisin klo 19.15-20.15 Valkealan jäähallissa, mutta tämä ei sopinut. Myöskään löy det ty lisäaika sunnuntaisin klo 8-9 Kuusankoskelta ja 20-21 Kou vo las ta ei käynyt kummallekaan seuralle. Kummallekin seuralle on kerrottu, että jäävuorojen käyttö tarkistetaan syyskuun lopulla, jolloin mahdolliset käyttämättömät vuorot jaetaan uudelleen. Lisätietoja: Palvelupäällikkö Anne Eriksson, puh. 020 615 8492, anne.eriksson(a)kouvola.fi Aikuisväestön palvelujen johtajan ehdotus: Oikausvaatimus ei johda toimenpiteisiin. Aikuisväestön lautakunnan päätös: Asia palautetaan uudelleen valmisteluun.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 263 Aikuisväestön lautakunta 113 23.09.2015 Sanna Heimosen oikaisuvaatimus jäävuorojen jakoon 10082/03.01.00/2015 Aikla 113 Sanna Heimonen on jättänyt 14.9.2015 saapuneen oikaisuvaatimuksen kos kien palvelupäällikkö Anne Erikssonin viranhaltijapäätöstä 3.9.2015 160: "1 Vaatimukset Vaadin, että palvelupäällikkö Anne Erikssonin tekemä yleinen päätös 160 oikaistaan: 1) kumoamalla päätös kokonaan ja keskeyttämällä kaikilta osin sen täytän töön pa noon liittyvät toimenpiteet 2 Vaatimukset perustelut A) Likolammen Tiikereiden kotihallina toimii Valkealan jäähalli, jossa si jaitsee myös joukkueen oma varustekoppi. Pelaajat säilyttävät siellä va rusteen sa ja joukkue pitää varastossa luistimien teroituskonetta sekä maa livah din varusteita että harjoituspaitoja näiden lisäksi säilytetään siel lä muita harjoitusvälineitä. Tämän vuoksi joukkueen jäsenien arki vai keu tui si huomattavasti, mikäli korvaavan vuoron saisi jostain toisesta jää hal lis ta. Joukkueen pelaajat asuvat eri puolilla Kouvolaa ja va rus tei den ollessa hallilla jo valmiina mahdollistaa se yhteiset kuljetukset pe laa jien kesken. B) Suomen Jääkiekkoliiton suosituksissa on mainita kyseisen ikäluokan (2006 syntyneet) harjoittelumääristä viikossa, joka on 2-3 kertaa. Tä män päätöksen myötä Likolammen Tiikerit juniorijoukkue harjoittelisi vain kerran viikossa. Pokli ry:n vastaava joukkue harjoitteli jo ai kai sem man päätöksen myötä kolme kertaa viikossa. Kumpikin joukkue on il moit tau tunut tänä vuonna samaan sarjaan. C) Pokli ry oli aiemmin tehnyt oikaisuvaatimuspyynnön, joka koski vi ranhal ti ja pää tök siä 120, 123 ja 146. Tätä oikaisuvaatimuspyyntöä ei kui tenkaan koskaan käsitelty aikuisväestön lautakunnassa, vaan pal ve lu pääl likkö Anne Eriksson teki uuden päätöksen joka kumoaisi aiemmat pää tök set. Uudessa viranhaltijapäätöksessä 160 on päätöksen pe rus te lu na käytetty aikuisväestön lautakunnan antamaa toimeksiantoa pal ve lu pääl li köl le. Mikäli asiaa ei ole uudelleenkäsitelty aikuisväestön lau ta kun nan kokouksessa on toimeksianto perätön. D) Likolammen Tiikereiden juniorijoukkueen kausimaksun suuruutta ei ole vielä määritelty, mutta todennäköisesti se tulee olemaan noin 200-250 euroa vuodessa. Vertailun vuoksi Pokli ry:n samanikäisten jouk ku een kausimaksu oli viime vuonna 550 euroa. Alhaisempi kau si mak su on jo nyt näkynyt siten, että joukkueessa pelaa muutama vasta la jin aloittanut lapsi sekä lapsia on tullut mukaan eri puolilta Kouvolaa. Asiakirjaliitteet: Liite 1: Palvelupäällikkö Anne Erikssonin tekemä viranhaltijapäätös 160

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 264 Aikuisväestön lautakunta 113 23.09.2015 Kouvolassa 11.9.2015 Sanna Heimonen Aikuisväestön lautakunta päätti 19.8.2015 palauttaa Kouvolan jäähallien jää vuo ro jen jaon uudelleen valmisteluun tavoitteena löytää lisää jää ai kaa Pohjois-Kymen Liikuntayhdistys ry:lle. Palvelupäällikkö kumosi 3.9.2015 päätöksellään toukokuussa te ke män sä päätökset jääajasta ja teki uudet päätökset aikuisväestön lau ta kun nan delegoinnin perusteella. Jääajasta on pula, joten lisäys yhdelle seu ral la oli saatava muiden jäänkäyttäjien vuoroista Kouvolan, Kuu san kos ken ja Valkealan jäähalleista. Inkeroisten hallista ei saatu jäävuoroja jaet ta vak si. Palvelupäällikkö keskusteli puhelimitse Likolammen Tiikerit ry:n sih tee rin kanssa 26.8. seuran jäävuoroista, jolloin sihteerin mukaan tärkeitä vuo ro ja ovat tiistain ja torstain vuorot, joissa pelaa A-junioreita. Kes kus te lus sa syntyi käsitys, että 06-syntyneiden jääaikaa saadaan riittävästi yh den harjoitusvuoron ja pelien avulla. Samaan johtopäätökseen oli pää ty nyt aikuispalvelujen johtaja keskusteltuaan seuran sihteerin kans sa. Palvelupäällikkö ehdotti 3.9.2015 Likolammen Tiikerit ry:lle ja Poh jois-kymen Liikuntayhdistys ry:lle vuoroviikoittaista vuoroa torstaisin klo 19.15-20.15 Valkealan jäähallissa, mutta tämä ei sopinut. Myöskään löy det ty lisäaika sunnuntaisin klo 8-9 Kuusankoskelta ja 20-21 Kou vo las ta ei käynyt kummallekaan seuralle. Kummallekin seuralle on kerrottu, että jäävuorojen käyttö tarkistetaan syyskuun lopulla, jolloin mahdolliset käyttämättömät vuorot jaetaan uudelleen. Lisätietoja: palvelupäällikkö Anne Eriksson, puh. 020 615 8492, anne.eriksson(a)kouvola.fi Aikuisväestön palvelujen johtajan ehdotus: Oikaisuvaatimus ei johda toimenpiteisiin. Aikuisväestön lautakunnan päätös: Asia palautetaan uudelleen valmisteluun.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 265 Aikuisväestön lautakunta 114 23.09.2015 Miikka Barkmanin oikaisuvaatimus jäävuorojen jakoon 10082/03.01.00/2015 Aikla 114 Miikka Barkman on jättänyt 14.9.2015 saapuneen oikaisuvaatimuksen kos kien palvelupäällikkö Anne Erikssonin viranhaltijapäätöstä 3.9.2015 160: "1 Vaatimukset Vaadin, että palvelupäällikkö Anne Erikssonin väärin tekemä yleinen päätös 160 oikaistaan: 1) kumoamalla päätös kokonaan ja keskeyttämällä kaikilta osin sen täytän töön pa noon liittyvät toimenpiteet 2 Vaatimukset perustelut A) Pokli ry oli aiemmin tehnyt oikaisuvaatimuspyynnön, joka koski vi ran halti ja pää tök siä 120, 123 ja 146. Tätä oikaisuvaatimuspyyntöä ei kui tenkaan koskaan käsitelty aikuisväestön lautakunnassa. Uudessa vi ran hal ti japää tök ses sä 160 on päätöksen perusteluna käytetty ai kuis väes tön lautakunnan antamaa toimeksiantoa palvelupäällikölle. Mikäli asiaa ei ole uudelleenkäsitelty aikuisväestön lautakunnan kokouksessa on toi mek si anto perätön. B) Pokli ry:n mainitsemat kolme virhettä joita se vaati korjattavaksi, pe rustui erheellisiin tietoihin. Pokli ry:ltä on vähentynyt vuoroja mm. oman epäpä te vän hakuprosessin vuoksi. Pokli ry on hakenut aiemmin kym me ne nä päivänä jääaikaa 14.45 alkaen, nyt vasta 15.00 alkaen. Pokli ry on siis hakenut jo valmiiksi 2,5 tuntia vähemmän jääaikaa, kuin ennen. Sii hen lisätään KooKoon lisääntynyt harjoittelu Kouvolan jäähallissa kes ki viik koisin ja torstaisin klo 15.00-16.00 välisenä aikana. Vuorot ovat vä hen tä neet Pokli ry:n jääaikaa kahdella tunnilla. Näistä muodostuu yh des sä jo 4,5 tunnin vähennys. Jäljelle jää Pokli ry:n osalta viisi tuntia vä hem män jääaikaa, kuin aiemmin. Kyseisestä viidestä tunnista täytyy löy tyä jääaikaa uusille seuroille/seurojen ikäluokille, jotka sitä li sään ty neen harrastajamäärien vuoksi tarvitsevat. C) Pokli ry erehdyttänyt aikuisväestön lautakuntaa oi kai su vaa ti muk sessaan LiTi ry:n 06-ikäryhmän, sekä Tuohikotin rannanpojat ry:n osalta. Kysei sil le ryhmille ei ole myönnetty virheellisesti vuoroja, kuten Pokli ry on oikaisuvaatimuksessaan aikuisväestön lautakunnalle esittänyt. LiTi ry:n 06 joukkueen pelaajat löytyvät lisenssilistoilta. Tuohikotin ran nan po jat ry:n vuoroa keskiviikkoiltaisin 21.15-22.45 ei ole myönnetty ja ko kri tee rei den vastaisesti, kuten aikuisväestön palvelujen johtaja on asian kir jan nut (Aikla 100). Asiakirjaliitteet: Liite 1: Palvelupäällikkö Anne Erikssonin tekemä viranhaltijapäätös 160 Kouvolassa 13.9.2015

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 266 Aikuisväestön lautakunta 114 23.09.2015 Miikka Barkman Aikuisväestön lautakunta käsitteli Pohjois-Kymen Liikunatyhdistys ry:n oikaisuvaatimusken 19.8.2015 ja päätti palauttaa Kouvolan jäähallien jäävuo ro jen jaon uudelleen valmisteluun tavoitteena löytää lisää jää ai kaa Pohjois-Kymen Liikuntayhdistys ry:lle. Palvelupäällikkö kumosi 3.9.2015 päätöksellään toukokuussa te ke män sä päätökset jääajasta ja teki uudet päätökset aikuisväestön lau ta kun nan delegoinnin perusteella. Päätöksissä on noudatettu aikuisväestön lautakunnan päättämiä jakokriteereitä. Lisätietoja: Palvelupäällikkö Anne Eriksson, puh. 020 615 8492, anne.eriksson(a)kouvola.fi Aikuisväestön palvelujen johtajan ehdotus: Oikaisuvaatimus ei johda toimenpiteisiin. Aikuisväestön lautakunnan päätös: Asia palautetaan uudelleen valmisteluun.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 267 Aikuisväestön lautakunta 115 23.09.2015 Terve Kouvola ohjelmatyön käynnistäminen 7583/00.03.01/2015 Aikla 115 Kouvola on hyväksytty kansallisen Terve kunta verkoston jäseneksi 24.4.2015. Verkosto edellyttää kunnalta toimintasuunnitelman tai oh jelman laatimista hyvinvointia edistävästä toiminnasta ja toiminnan ra por tointia vuosittain. Kouvolan kaupunkistrategian toteuttamisohjelmista on sovittu, että ne tarken ta vat strategiaa ja asettavat tarkennetut tavoitteet koko kau pun gil le ja että ne valmistellaan yhdessä eri toimialoilla ja että ne sisältävät yh tei set pitkän aikavälin tavoitteet ja mittarit kullekin strategiselle pää mää räl le. Terve Kouvola -ohjelma kannattaa kytkeä osaksi kaupungissa jo teh tävää hyvinvointityötä. Kouvolassa toimii eri toimialojen edustajista koos tu va hyvinvointiryhmä, jonka tehtävänä on mm. johtaa hyvinvoinnin edis tä mi sen suunnittelua ja varmistaa yhteys kunnan toiminnan ja ta lou den suunnitteluun. Hyvinvointiryhmän tehtäviin on kirjattu, että Kou vo las sa valmistellaan hyvinvointiohjelma. Terve Kouvola ohjelma voi ol la kaupungin hyvinvointiohjelma. Kouvolassa on lisäksi käytössä sähköinen hyvinvointikertomus. Hy vin vointi ker to muk sen tarkoituksena on antaa tietoa kunnan elin voi mas ta, taloudesta, rakenteista, palveluista ja kuntalaisten hyvinvoinnin tilasta väes tö ryh mit täin. Näiden perusteella on valittu toiminnan painopisteet tu levil le vuosil le. Hyvinvointikertomuksen indikaattoritietoa voidaan hyö dyn tää ohjelmatyössä. Myös muita ohjelmia kuten esimerkiksi lasten ja nuor ten hyvinvointisuunnitelmaa, ikäpoliittista ohjelmaa voidaan käyt tää osana Terve Kouvola ohjelmaa. Hyvinvointiryhmän lisäksi tarvitaan ohjelmatyöryhmä, joka koostuu kaupun gin eri toimialojen henkilöistä. Työryhmään voidaan kutsua lisäksi järjes tö jen tai paikallisten koulutusorganisaatioiden edustajia tai muita toi mijoi ta kuten seurakunta, poliisi tai pelastustoimi. Työryhmän tehtävänä on valmistella Terve Kouvola ohjelma ja vas ta ta käytännön toiminnasta. Ohjelman tarkoituksena on koota yhteen kau pungis sa tehtävä hyvinvointityö. Siinä kuvataan ne toimet, joilla ku kin toimiala aikoo toteuttaa hyvinvointia edistävät tavoitteet. Siinä ni me tään toteutuksesta vastuussa olevat tahot ja määritellään mittarit, joilla to teu tumis ta arvioidaan ja seurataan. Toimia suunniteltaessa hyö dyn ne tään mm. sähköisen hyvinvointikertomuksen tuottamaa tietoa. Terve Kouvola ohjelma tukee kaupunkia sosiaali- ja ter vey den huol lon palvelurakenneuudistuksessa, koska hyvinvoinnin ja terveyden edis tä minen säilyy edelleen kunnan tehtävänä. Lisäksi terveyden edis tä mi ses tä on kehitteillä kuntia kannustava elementti hyvinvoinnin ja ter vey den edistämiskerroin, jota voidaan käyttää kuntien valtionosuuksien yh dek si uudeksi kriteeriksi tai tuottamisvastuussa olevan alueen mak suun tai

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 8/2015 268 Aikuisväestön lautakunta 115 23.09.2015 mahdolliseen kuntien sote-maksuosuuteen. (Elinvoimainen, ter ve ja hyvinvoiva kunta opas, luonnos 7.9.2015) Hyvinvointiryhmä ohjaa työryhmän toimintaa. Työryhmän kutsuu koolle Ter ve Kunta yhdyshenkilö. Työryhmä valitsee keskuudestaan pu heen johta jan ja sihteerin, laatii esityksen aikataulusta ja kuulee tarvittaessa mui ta asiantuntijoita. Kansalliselle Terve kunta verkostolle raportoidaan vuosittain toi min ta ohjel man toteutumisesta. Aikuisväestön palveluiden Terve kunta yhdyshenkilönä toimivat pal ve lupääl lik kö Kirsi-Marja Karjalainen ja hyvinvointisuunnittelija Tarja Ala mat ti la sekä lautakunnan edustaja Reijo Valkeapää. Lisätietoja: Palvelupäällikkö Kirsi-Marja Karjalainen, puh. 020 615 9311, kir si-mar ja.karjalainen(a)kouvola.fi Aikuisväestön palvelujen johtajan ehdotus: Esitetään kaupunginhallitukselle, että "Terve Kouvola -ohjelman val mis telua varten perustetaan monialainen työryhmä, johon toimialoja pyy de tään nimeämään edustajat 31.10.2015 mennessä seuraavilta toi mi aloil ta: Tekniikka- ja ympäristöpalvelut (esim. kaavoitus, rakentaminen, lä hivir kis tys alu eet, liikenne, ympäristösuunnittelu) Konsernipalvelut Hypa (lapset ja nuoret, aikuisväestö, ikäihmiset) Asukkaat mukaan (esim. asukasareenat) Poliittinen edustus Aikuisväestön lautakunnan päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.