Tieteellinen strukturalismi kl 2014: 1.kotitehtävä

Tieteellinen strukturalismi kl 2014: 1.kotitehtävä Teemu Siipola (014272374) 20. maaliskuuta 2014 Helsingin yliopisto

Kotitehtävä 1 A) a) Mitä LR tarkoittavat "naturalistisella metafysiikalla? LR:n kannattaman naturalistisen metafysiikan ainoana päämääränä on rakentaa kattavaa maailmankuvaa yhdistelemällä nykyisen tieteen spesifejä hypoteeseja. Tällainen metafysiikka on eräänlaista naturalistista tieteenlosoaa. LR katsovat tämän olevan metafysiikan ainoa legitiimi rooli, koska muunlaisella metafysiikalla ei heidän mukaansa ole edellytyksiä tutkia maailman objektiivista luonnetta. Hieman lisää koskien naturalistisen metafysiikan tehtävää ja rajoja löytyy vastauksesta e). b) Mitä he tarkoittavat ilmaisulla "domesticating metaphysics" Metafysiikan kesyttämisellä LR viittaavat pyrkimyksiin esittää tieteelliset löydökset yhteensopivina maailman rakennetta koskevien kansanomaisten intuitiivisten käsitysten kanssa. Usein tällaiseen kesyttämiseen kuuluu nykyajan tieteen esittäminen paremminkin vanhentuneeseen klassiseen fysiikkaan soveltuvien mikrotörmäily- ja säiliömetaforien avulla. LR puhuvat tässä yhteydessä tieteenlosoana esiintyvästä lukion kemian losoasta. LR:n kritiikin mukaan kesyttämisessä onnistunutta metafysiikkaa ei tämän onnistumisen johdosta ole aihetta pitää totena, eikä näin ollen selitysvoimaisena. Kesyttämiselle ei löydy perusteita nykyajan tieteestä, jonka esittäminen mekanistisen pienhiukkas-metafysiikan termein on harhaanjohtavaa. Sitä ei voi LR:n mukaan puolustaa myöskään vetoamisella intuitiivisuuteen, sillä esim. pyrkimys soveltaa säiliömetaforaa nykyiseen tieteeseen tekee arkisille intuitioille vähintään yhtä paljon väkivaltaa kuin metaforan hylkääminen. c) Mitä puolestaan tarkoittaa "uusskolastinen metafysiikka"? LR kritisoivat täysin tieteestä erillistä metafysiikkaa, johon he näkevät losoan vähitellen ajautuneen sen jälkeen, kun metafysiikka oli ensin saanut uutta legitimiteettiä dekriptiivisenä ja tiukasti tieteeseen sidottuna. Heidän uusskolastiseksi haukkumansa metafysiikan aiheina ovat mm. substanssi, universaalit, samuus ja aika. Erityisesti LR kritisoivat a priori metodologiaa ja nojatuoliintuitioiden priorisoimista suhteessa tieteeseen, jolla ei oleteta olevan roolia metafyysisten kysymysten muodostamisessa ja ratkaisussa. LR:n mukaan käsiteanalyysi voi valaista sitä, miten losot kategorisoivat todellisuutta, mutta ei ole perusteita uskoa sen paljastavan todellisuuden syvärakenteita. Tiede on usein päätynyt tuloksiin, joita losot ovat aiemmin pitäneet a priori perustein mahdottomina. LR viittaavat Lewisin metafyysiseen metodologiaan, jossa kilpailevia hypoteeseja arvioidaan kustannusten ja etujen perusteella. Tällaisessa analyysissä kustannusten puolelle lasketaan usein ontologian sisältämät entiteetit sekä joutuminen luopumaan intuitioista. Kyseinen lähestymistapa heijastaa LR:n mukaan käsitystä, jonka mukaan metafysiikan tehtävänä on totuuteen pyrkimisen sijasta vakuuttaa metafyysikko tämän jo kannattamien uskomusten totuudesta. Samoin Paulin viittaus intuitiivisuuteen, tervejärkisyyteen ja lososeen kunnioitettavuuteen hyvän metafyysisen teorian kriteereinä kuvastavat LR:n mukaan autonomiseksi 2

tutkimusalaksi eriytyneen metafysiikan sisäsiittoisuutta, estetisoitumista ja irtautumista totuuteen pyrkimisestä. LR ulottavat uskolastismin kritiikkinsä myös niihin naturalistisiksi väitettyihin teorioihin, joissa relevantit tieteelliset tulokset on jätetty huomiotta, joissa hyödynnetään vanhentunutta tai kesytettyä tiedettä, tai joissa tutkitaan a priori menetelmin kysymyksiä, joiden väitetään kuuluvan tieteen alan ulkopuolelle. d) Mitä he sanovat intuitioiden ja terveen järjen käytöstä metafysiikassa? LR pitävät tiedollisen painoarvon antamista metafyysisille intuitioille epänaturalistisena. Heidän mukaansa kehitysoppi ja kognitio- ja käyttäytymistieteet antavat ymmärtää, että intuitioitamme koskien maailman rakennetta ei ole syytä pitää luotettavina. Suuri osa siitä mitä pidämme intuitiivisena ei ole sisäsyntyistä vaan kulttuurispesisen kehityksen ja kouluksen tulosta. Filoso- en terveen järjen mukaisina pitämät ajatukset ovat osittain vanhentuneen klassisen fysiikan muovaamia, eivätkä heidän koulutetut ja hienojakoistuneet käsityksensä ole aina niin lähellä kansanomaista tervettä järkeä, kuin he luulevat. Synnynnäinen mallimme maailmasta puolestaan koskee LR:n mukaan makroskooppisia esineitä ja oletuksia niiden ominaisuuksista. Sen ulottaminen ajallisiin ja tilallisiin skaaloihin, joilla ei ole ollut merkityksellistä vaikutusta nurkkakuntaiseen kehityshistoriaamme, on harhaanjohtavaa. Nykyisen fysiikan antama kuva todellisuudesta onkin itse teossa varsin hankala synnynnäisten ajatustottumustemme kannalta. Tiede selittää tutun ei-tutulla. Niinpä tieteen tulokset ovat epäintuitiivisia ja terveen järjen vastaisia. Sikäli kun metafysiikka pyrkii intuitioiden säilyttämiseen, se voi olla korkeintaan introspektiivistä antropologiaa, eikä maailmaa koskevien yleisten totuuksien löytämiseen tähtävää naturalistista metafysiikkaa. e) Selitä lyhyesti mikä on "naturalistisen sulkeutuneisuuden" periaate LR:n mukaan tieteeltä toivotaan suhteellisen yhtenäistä maailmankuvaa. Tämä ei heidän mukaansa ole täysin tieteen ulkopuolinen toive, sillä tieteelliset hypoteesit saavat osan oikeutuksestaan siitä, että ne ovat toisiinsa nähden keskinäisissä selittävissä suhteissa. Kattavan selityssuhteiden verkoston arviointi ei kuitenkaan ole minkään erityistieteen tehtävä, ja tämän tiederajojen ylittävän verkoston kriittinen esittäminen voi näin ollen jäädä vastuullisen metafysiikan tontiksi. Tämän tehtävän ja samalla legitiimin metafysiikan alueen rajaamiseksi LR esittävät naturalistisen rajauksen metafyysisille hypoteeseille, nimittäen sitä naturalistisen sulkeutuneisuuden periaatteeksi. Sen mukaan ajanhetkellä t vakavasti otettavan metafyysisen väitteen motivaationa on oltava pelkästään se, että tämä väite paikkansapitävänä auttaisi osoittamaan, miten vähintään kaksi spesiä tieteellistä hypoteesia yhdessä selittävät enemmän kuin erikseen tarkasteltuina. Ainakin yhden näistä selityksen kohteena olevista tieteellisistä hypoteeseista on oltava perustavan fysiikan hypoteesi. LR demarkoivat tieteelliset hypoteesit osin institutionaalisesti, ja rajaavat ulkopuolelle mm. pelkästään käytännöllis-teknisesti tai ideologisesti motivoituneen tieteen. f) Selitä lyhyesti mikä on "primacy of physics constraint" LR esittävät erityistieteille fysiikan ensisijaisuuteen nojaavan rajoituksen (PCC), joka asettaa fysiikan ja erityistieteet asymmetriseen asemaan. PCC:n mukaan perustavaa fysiikkaa koskevan konsensuksen kanssa ristiriidassa olevat erityistieteelliset hypoteesit on pelkästään tästä syystä hylättävä. Sen 3

sijaan perustavan fysiikan hypoteeseja ei koske vastavuoroinen sääntö suhteessa erityistieteisiin. Perustavalla fysiikalla LR tarkoittavat joukkoa matemaattisesti esitettyjä rakenteita, joita missä tahansa maailmankaikkeudessa suoritettu mittaus osaltaan mittaa. LR näkevät PCC:n toimivan ohjaavana periaatteena nykyisessä tieteessä, minkä vuoksi myös naturalististen metafyysikoiden tulee noudattaa sitä. 4

Tieteellinen strukturalismi kl 2014: 2.kotitehtävä Teemu Siipola (014272374) 27. maaliskuuta 2014 Helsingin yliopisto

Kotitehtävä 2 A) a) Mitä vikaa LR's mukaan on konstruktiivisessa empirismissä? Van Fraassenin konstruktiivisen empirismin mukaan tiede pyrkii muodostamaan empiirisesti adekvaatteja teorioita, joiden hyväksyminen edellyttää vain niiden uskomista empiirisesti adekvaateiksi. Empiirisellä adekvaattiudella tarkoitetaan sitä, että havaittavissa olevat ilmiöt ennen, nykyään ja tulevaisuudessa ovat sellaisia, kuin teoria esittää. LR esittelevät lyhyesti konstruktiivista empirismiä kohtaan esitettyä aiempaa kritiikkiä, jossa on vedottu havaittavan ja ei-havaittavan välisen rajan häilyvyyteen, havaittavaa maailmaa kuvailtaessa käytettävien käsitteiden sisältämiin viittauksiin kohti ei-havaittavaa, ja empiirisen adekvaattiuden alimääräytyneisyyteen suhteessa kaikkeen nykyisin käytettävissä olevaan dataan. Raskauttavimpana he pitävät viimeksimainittua seikkaa, ja viittaavat siihen itse esittämässään kritiikissä. LR arvioivat, voiko Van Fraassenia kritisoida valikoivasta skeptisismistä sikäli, kun tämä epäilee epäsuoraa realismia, muttei arkipäiväisiä kappaleita koskevaa maalaisjärkirealismia. Realistien mukaan tämä maalaisjärkirealismi on perusteltua vain parhaana selityksenä ilmiöiden pysyville samankaltaisuuksille, ja Van Fraassen kiistää tarpeen vedota ei-havaittaviin olioihin vastaavanlaisena parhaana selityksenä. LR kuitenkin huomauttavat, että tarve päätellä kappaleiden olemassaolo syntyy vain, jos tieteen kertomus todellisuuden luonteesta on saanut meidät hylkäämään suoran (päättelyyn nojaamattoman) realismin tieteestä sisältönsä saavan epäsuoran realismin tieltä. Van Fraassenia ei siis heidän mukaansa tule syyttää siitä, ettei hänellä ole oikeutta uskoa arkipäiväisiin kappaleisiin ilman päättelyä parhaaseen selitykseen: hän kannattaa makroskooppisten kappaleiden suhteen suoraa realismia. Sen sijaan LR pitävät Van Fraassenia syypäänä induktiiviseen libertarianismiin. Tämä pyrkii puolustautumaan induktiiviselta skeptisismiltä ja perustelemaan konstruktiivisen empirismin sallittavuutta esittämällä, että induktiiviset johtopäätökset eivät ole irrationaalisia sikäli, kun pysyvät konsistentteina logiikan ja todennäköisyysteorian asettamien rajoitusten kanssa. LR kritisoivat tätä induktiivista voluntarismia esittämällä valolaatikkoesimerkin, jonka he tarkoittavat esittävän parasta mahdollista tapausta induktiiviselle päättelylle. Konstruktiviisen empirismin mukaan emme voi tietää fotonien olevan olemassa, koska ne ovat ei-havaittavia. Van Fraassenin mukaan realistinen usko fotoneihin on kuitenkin yhtä rationaalinen kuin usko pelkästään fotoniteorian empiiriseen adekvaattiuteen suhteessa laatikkoon. Saman induktiivisen voluntarismin pohjalta yhtä rationaalista on myös pidättäytyä kokonaan induktiivisistä johtopäätöksistä tai jopa päätellä, että toisin kuin kaikilla aiemmilla kerroilla, seuraavan kerran laatikkoon katsottaessa sen pohjalta esiin nostettua metallikappaletta ei näykään. LR:n mukaan van Fraassenin edessä on seuraava dilemma. Jos hän pelkästään puuttuvan todistusaineiston perusteella kieltää fotoneita koskevaan tietoon kohdistuvien väitteiden olevan tosia siinäkin tapauksessa että fotonit olisivat olemassa, hänen tulisi samalla perusteella kieltää totuus myös väitteiltä koskien tietoamme fotoniteorian empiirisestä adekvaattiudesta tai 2

siitä, mitä laatikossa seuraavalla kurkistuskerralla näkyy, vaikka tiedon ehto jälkimmäisissäkin tapauksissa täyttyisi paikkansapitävyyden osalta. 1 Näin ollen jopa ideaalisessa tilanteessa induktion kannalta kukaan ei koskaan tietäisi mitään koskien ei-havaittuja tapauksia, vaikka heidän uskomuksensa niiden suhteen pitäisivät paikkansa. Tällainen skeptisismi ei pysty kannattelemaan episteemistä epäsymmetriaa yhtäältä ei-havaittavia olioita ja toisaalta empiiristä adekvaattiutta koskevien uskomusten välillä. Jos taas Van Fraassen sallii seuraavaa kurkistuskertaa tai fotoniteorian empiiristä adekvaattiutta koskevien uskomusten voivan olla tietoa, ne voivat olla sitä vain sillä perusteella että pitävät paikkansa, jos kerran vastakkaiset uskomukset olisivat yhtä rationaalisia. Samalla perusteella realistiset väitteet koskien jonkin ei-havaittavan olemassaoloa olisivat tietoa, mikäli kyseinen ei-havaittava olisi olemassa. Van Fraassen myös myöntää, että emme voi tietää tietävämme, että teoria on empiirisesti adekvaatti, joten hänelle ei olisi hyötyä sanoa, että voimme tosin tietää, muttemme tietää tietävämme esim. elektronin olevan olemassa. LR:n johtopäätös on, että Van Fraassenin voluntarismi on johtanut tämän induktiiviseen libertarianismiin, jossa mitkään rationaaliset rajoitteet eivät sääntele induktiivisia johtopäätöksiä. LR huomauttavat myös, että havaittavuuteen liittyvä ajatus mahdollisuudesta edellyttää, että konstruktiivisen empiristin on uskottava joihinkin teorioiden modaalisiin implikaatioihin saadakseen selville, mitä kyseiset teoriat sanovat olevan havaittavissa. Kuitenkin Van Fraassenin mukaan kontrafaktuaalisia tosiseikkoja ei joko ole olemassa, tai ainakaan emme voi niistä tietää. Konstruktiivinen empirismi on siis epäkonsistentti objektiivisen modaliteetin kiellon kanssa, tai jos havaittavuus ei ole objektiivinen tosiseikka vaan teoriasidonnainen perustuu teorioiden empiirisen adekvaattiuden kehämäiseen johtamiseen teorioiden itsensä pohjalta. b) Selitä lyhyesti, mitä LR tarkoittavat aidoilla hahmoilla ("real patterns"), rakenteilla ("structures") ja paikantajilla ("locators") LR ottavat lähtökohtaksi myös Van Fraassenin edustaman semanttisen lähestymistavan, jossa teoriat ja mallit ovat väitelausejoukkojen sijasta olennaisesti matemaattisia rakenteita, ja kokeet tuottavat datamalleiksi kutsuttuja abstrakteja rakenteita. Teoriat ovat empiirisesti adekvaatteja siinä määrin, kuin datamallit ovat upotettavissa niihin. LR myös palauttavat käyttöön erottelun muodollisen ja materiaalisen diskurssimoodin välillä. Muodollisessa moodissa tapahtuva keskustelu tulee aina ymmärtää esityskoventioiden taustaa vasten, kun taas materiaalisen moodin kielenkäyttö on tarkoitettu viittaamaan suoraan maailman ominaisuuksiin. Puhe aidoista hahmoista tulee LR:n mukaan ymmärtää materiaalisessa moodissa ja puhe rakenteista muodollisessa. Jotkin aidot hahmot käyttäytyvät perinteisesti ajateltujen olioiden tavoin, toiset tapahtumien tai prosessien tavoin. Näille perinteisille erotteluille jää vain käytännöllinen ja kirjanpidollinen merkitys: vain aidot hahmot ovat olemassa metafyysisestä näkökulmasta. Rakenteet ovat matemaattisia malleja. Muodollisen moodin loogiset ja matemaattiset modaliteetit representoivat materiaalisen moodin objektiivisia modaliteettejä. Jokaista oikeutettua metafyysistä hypoteesia motivoi empiirinen hypoteesi, jonka mukaan tietyt empiiriset alarakenteet ovat upotettavissa tiettyihin formaalisen moodin teoreettisiin rakenteisiin, jotka representoivat tiettyjä modaalisia suhteita aitoja hahmoja koskevien mittausten välillä. LR:n realismi koostuu väitteestä, että menestyksekäs tieteellinen käytäntö oikeuttaa 1 Sivun 105 alussa on ilmeinen virhe: sivulauseessa then he must similarly deny that rst-order knowledge claims about (2) and (5) are also false joko deny pitäisi korvata sanalla claim tai false sanalla true. 3

tällaisten muodollisen ja materiaalisen välisten homomorsuus- tai upotussuhteiden verkoston. Olioiden, tapahtumien ja prosessien kaltaisista perinteisistä erotteluista riippumaton viittaaminen tiettyihin aitoihin hahmoihin ennen niitä representoivien rakenteiden määrittelyä edellyttää osoittamisoperaatiota. Tällä LR tarkoittavat mittausten ohjaamista, eli kyseisen aidon hahmon sijainnin osoittamista jossain koordinaattijärjestelmässä, joka käsittää riittävästi ulottuvuuksia aidon hahmon yksikäsitteiseen erottamiseen muista aidoista hahmoista. Tällaista sijaintamisoperaatiota LR nimittävät paikantajaksi. Sijainti tässä mielessä on rekursiivinen käytäntö, joka yleisesti tapahtuu jonkin aiemmin kehitety rakenteen taustaa vasten. Paikantaja on siis käytännössä yhden rakenteen osittainen tulkinta toisen rakenteen kontekstissa. 4

Tieteellinen strukturalismi kl. 2014: 3.kotitehtävä Teemu Siipola (014272374) 14. huhtikuuta 2014 Helsingin yliopisto

Kotitehtävä 3 A) a) Mitkä ovat LR:n mukaan lososen tradition kolme pääasiallista kandidaattia fysikaalisten objektien individuaatioprinsiipiksi? Kuvaile näitä lyhyesti. Voiko naturalisti individuoida kvanttiobjekteja näiden avulla? LR tekevät käsitteellisen erottelun yhtäältä yksilöllisyyden tai samuuden ja toisaalta erotettavuuden välillä. Viimeksimainittu on tieto-opillinen käsite, joka viittaa mahdollisuuteen erottaa yksi objekti toisesta. Yksilöllisyys puolestaan on metafyysinen käsite, joka viittaa siihen mikä tekee yhdestä objektista eri objektin kuin muut ja saman ainoastaan itsensä kanssa. LR luettelevat seuraavat kolme lososesta perinteestä tunnistamaansa ehdokasta yksilöintiperiaatteiksi fyysisille objekteille: 1. transsendentaalinen yksilöllisyys, 2. aika-avaruudellinen sijainti tai kulkureitti, 3. objektin ominaisuuksien rypäs. Ensimmäisen periaatteen mukaan objektin yksilöllisyys on jotain sen laadullisista ominaisuuksista erillistä. Tähän johonkin on pyritty viittaamaan mm. paljaan yksilön, substantiaalisen substraatin tai tämyyden käsitteillä. Toinen periaate yksilöi objektin sen tilallisen ja ajallisen sijainnin perusteella. Toimiakseen ainoana yksilöintiperiaatteena, siihen on liitettävä jokin ehto, joka sulkee pois sen mahdollisuuden, että useat objektit jakaisivat kokonaan saman aikaavaruudellisen kulkureitin. Kolmannen periaatteen mukaan objektin yksilöllisyys muodostuu joukosta sen ominaisuuksia. Jotta kolmas periaate eroaisi kahdesta aiemmin mainitusta, kyseisen ominaisuusjoukon on sisällettävä muitakin ominaisuuksia, kuin aika-avaruudellinen sijainti, ja oltava sisältämättä transsendentaalisen yksilöllisyyden tapaisia samuusominaisuuksia. LR:n mukaan arkisille objekteille ja klassisen fysiikan hiukkasille pätee erottamattomien samuus: yksilöllisyys ja erotettavuus implikoivat toisensa. Arkiset makro-objektit vaikuttavat aina olevan erotettavissa toisistaan sekä sijaintinsa että sisäisten ominaisuuksiensa perusteella. Klassisessa fysiikassa puolestaan oletettiin läpäisemättömyyden periaate, jonka mukaan hiukkaset eivät voi jakaa keskenään aika-avaruudellisia sijainteja. Läpäisemättömyys sulkee triviaalisti pois saman aika-avaruudellisen kulkureitin mahdollisuuden, joten klassinen fysiikka sallii sisäisiltä ominaisuuksiltaan identtisten hiukkasten yksilöinnin pelkästään periaatteen 2 perusteella. Kvanttiteorian valossa tilanne hiukkasten yksilöinnin suhteen on ongelmallisempi. Myös kvanttihiukkaset katsotaan massaltaan, kooltaan, varaukseltaan ym. olennaisilta sisäisiltä ominaisuuksiltaan erottamattomiksi muista samantyyppisistä hiukkasista. Näin ollen ainoat ominaisuudet, joihin vaikuttaa olevan mahdollista viitata hiukkasten erottamiseksi toisistaan, ovat aika-avaruudellisia tai tilariippuvaisia. LR:n mukaan näitä voi nimittää aksidentaalisiksi ominaisuuksiksi erotuksena aiemmin mainituista olennaisista ominaisuuksista, jotka hiukkasella on tietyn luonnollisen lajin edustajana. 1 Kvanttimekaniikassa kaikilla hiukkasilla ei kuiten- 1 LR tähdentävät, että (luonnollisen luokan määrittämien) olennaisten ja aksidentaalisten ominaisuuksien välinen ero ei pelkisty pysyvämpien ja väliaikaisempien ominaisuuksien väliseen eroon. Tässä he näyttävät nojaavan perinteiseen käsitykseen luonnollisesta luokasta tavalla, joka herättää epäilyksen jännitteestä sen kanssa, miten he myöhemmin suhteellistavat puheen luonnollisista luokista. 2

kaan ole hyvin määriteltyä kulkureittiä aika-avaruudessa, ja kahdella yhteenkietoutuneella hiukkasella voi olla samat sisäiset ja ulkoiset ominaisuudet. (Kvanttifysiikkaa tarkemmin tuntemattomalle jää epäselväksi, miksi esim. spinien käänteisyys ei lukeudu ominaisuuseroksi). Näin ollen kvanttiteoria käsittelee hiukkasten permutaatioita eri tavalla, kuin klassinen mekaniikka. Tätä eroa kuvaa erottamattomuuspostulaatti, jonka mukaan kaikille kahden hiukkasen kvanttitilassa oleville hiukkaspareille pätee kaikkien havaittavissa olevien ominaisuuksien suhteen, että ao. ominaisuuden arvo on sama riippumatta hiukkasparin jäsenten vaihtumisesta keskenään. Näin ollen kvanttimekaniikassa tiloja, jotka eroavat vain samanlajisten hiukkasten permutaation suhteen, käsitellään samana tilana, joka on vain nimetty usealla tavalla. Edellä esitetyn valossa syntyy dilemma: joko kvanttihiukkaset eivät ole yksilöitä tai erottamattomien samuus ei päde. Jälkimmäisessä tapauksessa klassinen metafysiikka voisi nojata kvanttihiukkasten yksilöllisyyden suhteen vain johonkin tämyyden tapaiseen transsendentaaliseen yksilöintiperiaatteeseen, joka sopisi huonosti yhteen verikationistisen naturalismin lähtökohtien kanssa. LR näkevät dilemman ytimen sijaitsevan yksilön käsitteessä ja ehdottavat ratkaisuksi yksilöllisyyden ymmärtämistä uudelleen rakenteellisuuden pohjalta. b) Mitkä kolme erotettavuuden (discernibility) lajia LR käyvät läpi Saundersin innoittamana? Miten ne sopivat kvanttiteoriaan? Saundersin esittämät kolme erotettavuuden lajia ovat absoluuttinen, suhteellinen ja heikko erotettavuus. Kaksi objektia ovat absoluuttisesti erotettavissa, jos on yksimuuttujinen kaava, jonka arvo on tosi vain toiselle objekteista. Tällaisia ovat mm. tavalliset fyysiset kappaleet, joilla on eri sijainti aika-avaruudessa. Kaksi objektia ovat suhteellisesti erotettavissa, joss. on olemassa kaksimuuttujinen kaava, joka on sovellettavissa objekteihin vain yhdessä järjestyksessä. Tällaisia ovat mm. ajanhetket ja yksiulotteisen järjestetyn avaruuden pisteet. Kaksi objektia ovat heikosti erotettavissa, joss. on olemassa kaksipaikkainen ei-reeksiivinen suhde, jonka ne täyttävät. LR:n mukaan fermionit kietoutuneissa tiloissa ovat erottamattomia absoluuttisessa ja suhteellisessa merkityksessä, mutta täyttävät heikon erotettavuuden, sillä käänteinen spin on edellytetyn kaltainen ei-reeksiivinen suhde. Näin ollen niitä on mahdollista pitää yksilöinä, joihin pätee erottamattomien samuus sen heikoimmassa muodossa. LR huomauttavat, että Saundersin näkemys on yhteensopiva yksilöiden ontologian kanssa vain läpikotaisin strukturalistisesti ymmärrettynä, sillä tällaiset yksilöt eivät ole muuta kuin suhteidensa solmukohtia. Hiukkaskvanttimekaniikan pohjalta nouseva yksilöllisyyden ongelma, johon erotettavuuden lajit liittyvät, saattaa vaikuttaa epäolennaiselta, koska tällä hetkellä parhaat kvanttimekaniikan teoriat ovat LR:n mukaan kvanttikenttäteorioita. LR kuitenkin pyrkivät puolustamaan ongelmatiikan jatkuvaa merkitystä. Heidän mukaansa useiden hiukkasten kvanttimekaniikka on ollut empiirisesti menestyksellinen ja hyvän tieteellisen teorian paradigma, joten tieteellisen realistin tulee voida esittää, mitä realistinen asennoituminen sitä kohtaan pitäisi sisällään. Fyysikoiden ja kemistien käyttämä kvanttihiukkasen käsite tulee myös olla palautettavissa kvanttikenttäteorian ontologian pohjalta, joten kysymys niiden luonteesta on edelleen merkityksellinen. Kvanttikenttäteorian tulkitseminen yksilöllisyyden käsittein ei kuitenkaan ole sen helpompaa kuin hiukkaskvanttiteorian, vaan yksilöllisyyden ongelma tulee LR:n mukaan jopa hankalammaksi kvanttikenttäteorioihin siirryttäessä. Niissä ns. hiukkasten lukumäärä on viitekehysriippuvainen ja saattaa olla määräytymätön, joten hiukkaset vaikuttavat menettävän perustavan todellisuutensa tätä kautta. 3

Tieteellinen strukturalismi kl. 2014: 4.kotitehtävä Teemu Siipola (014272374) 21. huhtikuuta 2014 Helsingin yliopisto

LR:n määritelmä aidoille hahmoille LR:n metafysiikka esittää, miten aidot ja ei-aidot hahmot tulee erottaa toisistaan, ja väittää sitten, että mitään muuta yleistä olemassaolon suhteen ei tule sanoa. Pelkkä hahmo voi olla mikä tahansa dataan sisältyvä joukko suhteita. LR:n mukaan ollakseen aito, hahmon on oltava projisoitavissa. Yksilöoliot voidaan ymmärtää viittaamalla aitojen hahmojen ominaisuuksiin, mutta aidot hahmot eivät perimmiltään koostu yksilöolioista, eivätkä ole niistä käsin ymmärrettävissä. Yksittäiset oliot, tapahtumat ja ominaisuudet ovat välineitä, joita havaitsijat käyttävät pitämään kirjaa niistä hahmoista, joiden tiede toteaa olevan riittävän pysyviä, jotta niitä kannattaa seurata mittaamalla. LR:n mukaan objektiivisuudessa on kyse juuri luotettavien eli ennusteita tukevien yleistysten löytämisestä, kun taas rajallisessa datajoukossa esiintyvä ei-projisoitavissa oleva hahmo on paraatiesimerkki harhakuvasta. Näin ollen LR näkevät perustelluksi nimittää ei-projisoitavia hahmoja ei-aidoiksi. He viittaavat projisoitavuudella aitoihin hahmoihin ja niitä kuvaaviin malleihin sisältyviin mahdollisuuksiin kuljettaa informaatiota, ja määrittelevät kyseisenlaisen mahdollisuuden viittaamalla ei-triviaalia ohjelmaa suorittavan fyysisesti mahdollisen tietokoneen kykyyn tehdä satunnaista parempia ennusteita. LR määrittelevät projisoitavuuden tarkemmin matemaattiselle rakenteelle S. Kun tällaisella rakenteella on tulkintafunktio, joka liittää jotkin S:n elementeistä aitoihin hahmoihin, nämä elementit toimivat kyseisten hahmojen paikantajina. Paikannusfunktion dimensionaalisuudella tarkoitetaan sitä funktiolle annettavien parametrien enimmäislukumäärää, joka tarvitaan erottamaan aidot hahmot toisistaan kaikkein hienojakoisimmissa niistä tapauksista, joissa kyseistä rakennetta käytetään aitojen hahmojen paikantamiseen. 1 Projektio rakenteessa S edellyttää arvon laskemista jollekin sen elementin y L mitattavissa olevalle ominaisuudelle, kun tietokone/laskija M on suorittanut mittauksen toisesta kyseisen rakenteen elementistä x L, kummankin elementin sijaitessa jossakin rakenteen S paikassa, joka on määritelty dimensionaalisuuden D avulla. Lisäksi projektio edellyttää, että y L :lle laskettu arvo on todennäköisemmin oikea (tietyn tarkkuusasteen R puitteissa), kuin sille laskettu arvo tilanteessa jossa elementille x L ei oltu suoritettu edellämainittua mittausta. Kun x L y L merkitsee projektiota x L :stä y L :ään, niin x L y L on projisoitavissa joss. tietyn tarkkuusasteen R puitteissa kyseiseen projektioon kykenevä laskija M on fyysisesti mahdollinen, eikä M:n suorittama ohjelma koostu pelkästään triviaalista yhden askeleen päättelysäännöstä, vaan M pystyy tekemään jonkin toisenkin projektion vaihtamatta ohjelmaa. LR ottavat käyttöön perspektiivin käsitteen liittääkseen projektiot kontrafaktuaalisuuksia tukeviin yleistyksiin. Perspektiivit ovat havaintopaikkoja, joista käsin mittauksia tehdään, ja jotka erottuvat toisistaan sen perusteella, minkälaisia projektioita niistä käsin on mahdollista 1 Paikantajien dimensionaalisuudessa on siis kyse rakenteen käyttötarkoituksen tapaisista käytännöllisistä näkökohdista. LR:n mukaan paikantajien dimensionaalisuuden avulla ao. paikantajien käytön ontologisia seurauksia voi vertailla sitoutumatta yleiseen reduktionismiin. Avoimeksi jää mm. useiden keskenään ristiinluokittelevien aitoja hahmoja paikantavien rakenteiden mahdollisuus. 2

tehdä. (Viimeksimainitun mahdollisuuden LR määrittävät jälleen viittaamalla fyysisesti mahdolliseen laskijaan, joka suorittaa lähes ei-pakattavissa-olevaa ohjelmaa). Projisoitavuudesta seuraa kontrafaktuaalisen yleistyksen mahdollisuus, koska fyysisesti mahdollinen laskija M voi simuloida tietystä perspektiivistä käsin tietylle elementille suoritettavaa mittausta asettamalla joidenkin parametrien arvot kyseisen sijainnin mukaisiksi ilman, että M:n on itse asiassa oltava kyseisessä sijainnissa. Jos x L y L on projisoitavissa, niin x L :n simuloidun likiarvon perusteella voidaan y L :lle laskea likiarvo, jonka oikeellisuuden todennäköisyys on korkeampi, kuin jos kyseinen likiarvo olisi laskettu ilman x L :n arvon simulointia. Occamin partaveitsi - periaatteen mukaisesti ja Dennettiä seuraten LR edellyttävät aidolta hahmolta projisoitavuuden lisäksi informationaalista ei-redundanttiutta. He viittaavat Daviesin ajatukseen, että säännönmukaisuudet maailmassa mahdollistavat algoritmisen pakattavuuden. Tieteen tekijöiden tehtävänä on löytää sopiva pakkaus säännönmukaisuuksiin liittyvien informaatiota välittävien yhteyksien kuvaamiseen (Davies puhuu kausaaliyhteyksistä, mutta LR eivät halua sitoutua kausaalisuuteen fundamentaalifysiikassa). Esimerkiksi Newtonin lait antavat algoritmin aurinkokuntamme planeettojen sijaintia kuvaavan datajoukon pakkaamiseen, koska ao. lakien avulla sijainnit kullakin ajanhetkellä voidaan johtaa aiemmista sijainneista, ja näin ollen esittää luettelematta yksittäisiä sijainteja eri aikoina. Viimeksimainittu luettelo olisi esimerkki pakkaamattomasta eli bittikarttakoodauksesta, jossa mittadatan ja sitä kuvaavan koodauksen välillä on yksi-yhteen kuvaus jokaiselle mittadatan bitille (olettaen aina jonkin taustarakenteen, johon nojaten mitattava ilmiö on paikannettu ja mittadataa on kerätty). LR haluavat sulkea pois aitojen hahmojen joukosta redundantit hahmot, jotka ovat joko karkeissa mittauksissa esiintyviä informaatiota antamattomia artifakteja tai mielivaltaisia muiden hahmojen yhdistelmiä. Ollakseen aito, hahmon on siis oltava välttämätön, jotta kontrafaktuaalisia yleistyksiä tukevaa informaatiota ei menetetä. Myös karkeiden rakeisuustasojen hahmot ovat aitoja, mikäli ne ovat tarpeellisia jonkin projisoitavissa olevan informaation kannalta. LR:n ontologiassa informaatiosisällön objektiivinen mitta, jota kutsutaan loogiseksi syvyydeksi, on normalisoitu kvantitatiivinen indeksi, joka kertoo aitoja hahmoja kuvaavista rakenteellisista malleista sen, kuinka kauan lähes ei-pakattavissa-olevalta (eli ei paljon yksinkertaisemman ohjelman tuloksena laskettavissa olevalta) universaalilta tietokoneohjelmalta menisi aikaa kyseisen mallin generoimiseen. Vain sellaiset hahmot ovat aitoja, jotka minimoivat maailmaan liitetyn loogisen syvyyden samalla, kun kaikki projisoitavissa olevat korrelaatiot kuitenkin tulevat huomioiduiksi. Aito hahmo x materiaalisessa moodissa ymmärretään rekursiivisesti viittaamalla projektioon x L y L. Näin ollen xy (eikä esim. pelkkä x) on aidon hahmon episteeminen perusmuoto, ja LR:n määritelmä aidolle hahmolle ja olemiselle alkaa: Oleminen on aitona hahmona olemista ja hahmo xy on aito joss. Edellä esitetyn motivaation pohjalta määritelmä edellyttää aidolta hahmolta projisoitavuutta. Ei-redundanttiuden varmistamiseksi hahmolla on myös oltava malli, joka kantaa informaatiota jostain hahmosta P koodauksella, jonka looginen syvyys on pienempi kuin P:n bittikarttakoodaus, eikä pidä olla fyysisesti mahdollista P:n projisointiin kykenevää laitetta, joka laskee informaatiota toisesta aidosta hahmosta, jonka looginen syvyys on pienempi kuin hahmon xy. 3

Tieteellinen strukturalismi kl. 2014: 5.kotitehtävä Teemu Siipola (014272374) 28. huhtikuuta 2014 Helsingin yliopisto

Perustava tiede ja erityistieteet ilman ontologista reduktionismia 1 OSR:n termein ajatus maailmankaikkeuden yhtenäisyydestä merkitsee sitä, että on olemassa aitoja hahmoja, joiden mittaaminen on äärimmäisen redundanttia, eli joista kaikkialla ja kaikilla rakeisuustasoilla tehdyt mittaukset antavat informaatiota. LR:n mukaan perustavalle tieteelle, joka muodostuu osasta fysiikkaa, on ominaista pyrkiä jäljittämään tällaisia aitoja hahmoja. Sen sijaan erityistieteet keskittyvät erillisiin aitojen hahmojen osajoukkoihin, ja pysyvät tutkimuskohteidensa rajojen sisällä, mikä antaa ymmärtää, että näissä kohteissa on kyse erillisistä yksittäisolioista. Erityistieteiden tutkimien aika-avaruuden rajattujen alueiden valinnassa on LR:n mukaan osittain kyse käytännöllisistä inhimillisistä tarpeista, mutta myös siitä että joillain alueilla ja rakeisuustasoilla niillä, joissa vaihtuu nopeasti termodynaamista entropiaa informaatioksi on enemmän löydettävissä olevia aitoja hahmoja kuin toisilla. LR:n mukaan millään havaitsijalla ei koskaan ole pääsyä aitoon hahmoon ja siihen liittyviin projisoitaviin säännönmukaisuuksiin koko sen laajuudelta: pääsyä siihen kaikista niistä perspektiiveistä, joista käsin kyseistä hahmoa koskevaa informaatiota on saatavilla. Havaitsijoiden on siis käytännössä jäljitettävä sellaisia aitoja hahmoja, jotka he paikantavat vain likimääräisesti, ja joiden tarkkoja objektiivisia rajoja he eivät kykene vetämään. Tämän vuoksi heidän on keskityttävä aitojen hahmojen keskeisiin diagnostisiin piirteisiin, jotka riittävän luotettavasti takaavat sen, että huomio kiinnittyy jatkuvasti samaan hahmoon. Näitä diagnostisia piirteitä LR nimittävät olemuksiksi kirjanpidollisessa merkityksessä ja kutsuvat niitä toiseksi parhaiksi tiedollisiksi välineiksi. Yksilöoliot ovat juuri kyseisenlaisia kirjanpidollisia olemuksia. Ne ovat enemmän tai vähemmän käyttökelpoisia aitojen hahmojen jäljittämiseen, mutteivat todellisia olemuksia metafyysisessä merkityksessä. Silti LR:n mukaan erityistieteiden yleistyksissä esiintyvät yksilöoliot, joilla on projisoitavia ominaisuuksia, ovat aitoja hahmoja: nimittäin toisen asteen aitoja hahmoja, missä toisen asteen viittaa vain siihen asiaintilaan, että kyseiset hahmot ovat käyttökelpoisia edustajina (representation) eli välineinä joidenkin muiden aitojen hahmojen jäljittämisessä. Ne aidot hahmot, jotka eivät ole toisen asteen hahmoja suhteessa mihinkään aitoon hahmoon, ovat ei-edustavia. Oliot jotka yhteisö on yksilöinyt tarkoituksiinsa, ovat tämän yhteisön käsitemaailman (notational world) elementtejä. Käsitemaailmalla LR viittaavat taustaoletusten verkkoon, joka yhteisön käytännöllisten tarkoitusten mukaisesti sallii ja rajoittaa yksilöolioiden projisointia. Fysiikan kuvaaman aktuaalisen maailman piirteet ja erityistieteiden tiedolliset päämäärät asettavat yhdessä reunaehtoja näiden tieteiden käsitemaailmoille, ja perusta yksityisolioiden 1 Tehtävänannossa viitattiin ETMG-kirjan lukuun 5, mutta sisällön perusteella vaikuttaa ilmeiseltä, että tarkoitettiin lukua 4.5, johon näin ollen olen keskittynyt. 2

ja muiden edustavien aitojen hahmojen esiintymiselle näissä käsitemaailmoissa on ymmärrettävissä kyseisten reunaehtojen valossa. LR:n mukaan juuri tämä selittää sen, miksi erityistieteiden oliot eivät redusoidu fysiikan kuvaamiksi ei-edustaviksi aidoiksi hahmoiksi, ja miksi voimme siitä huolimatta todeta erityistieteiden sikäli kun ne palvelevat aidosti tiedollisia tarpeita, joita fysiikka ei voi täyttää jäljittävän aitoja hahmoja käyttäen välttämättä yksilöolioita tiedonhankintavälineinä. Tarkemmin sanoen paikalliset fyysiset olosuhteemme tekevät yksilöolioiden rakentamisen tarpeelliseksi seuraavalla tavalla. Voidessamme mitata riippumattomia asymmetrisia suhteita ja uskoessamme (tähänastisten mittaustulosten mukaisesti) termodynamiikan toisen lain vallitsevan alueellamme, haluamme selittää sellaiset poikkeukselliset alueet, jotka paikallisesti vastustavat entropiaa. Vaikka emme pääse mittaamaan koko paikallisen kentän globaaleja ominaisuuksia, jotka ennustaisivat poikkeuksellisten havaintojemme kanssa yhteensopivan tilastollisen jakauman, on kuitenkin mahdollista että pystymme kohtuullisesti ennustamaan ja selittämään ilmiötä tekemällä hypoteesin, jonka mukaan poikkeukselliseen alueeseen kohdistuva mittausrypäs edustaa yksilöoliota, joka säilyttää koheesionsa vastustamalla entropiaa. Tässä yhteydessä LR viittaavat Collierin käyttämään koheesion käsitteeseen, jolla tämä yksilöi olioita termodynaamiseen syvyyden perusteella. LR sen sijaan ymmärtävät koheesion notaatiomaailman käsitteenä, joka selittää millaiset luonnon ominaisuudet tekevät hypoteettisiin yksilöihin perustuvan epistemologisen kirjanpidon hyödylliseksi. Perustavassa fysiikassa ja metafysiikassa universumin ei oleteta olevan epäsymmetrinen, eikä koheesion käsitettä esiinny. Koheesio on käytännöllinen ja perspektiiviriippuvainen paikannusväline. Sademetsärealismin käsitys rakenteiden suhteesta ei-edustaviin aitoihin hahmoihin on yhteensopiva ontologisen skaalasuhteellisuuden kanssa. Tämä avaa erityistieteille tilan muodostaa hypoteeseja mistä tahansa sellaisista aidoista hahmoista, jotka eivät ole ristiriidassa mittaustulosten tai perustavan fysiikan konsensuksen kanssa. Yksittäisolioiden lisäksi myös mm. kausaatio ja voimat ovat kirjanpidollisia olemuksia ja käytännöllisiä paikannusvälineitä, eivätkä esiinny perustavan fysiikan yleistyksissä. Koska kaikki erityistieteet kuitenkin suorittavat mittauksia sellaisilla rakeisuustasoilla, joissa aidot hahmot noudattavat termodynamiikan toista lakia, erityistieteille on hyödyllistä pitää näistä hahmoista kirjaa erillisolioiden, voimien ja kausaation käsittein. Sademetsärealismin mukaan perusta aitoa hahmoa koskevalle olemassaoloväitteelle on kyseisen hahmon projisoitavuus. Oliot yksilöidään suhteellista pysyvyyttä koskevan induktiivisen tiedon perusteella. Tunnistetut yksilöoliot ovat ontologisesti toissijaisia: ilmiöiden selityksenä on olioiden itsensä sijaan niiden suhteellinen pysyvyys osana maailman modaalista rakennetta. Perustava fysiikka ei tarjoa erityistieteille mereologista reduktiopohjaa vaan pelkästään asettaa niille rajoitteita, eikä yksittäisolioille näin ollen tule etsiä vastineita perustavasta fysiikasta. 3

Tieteellinen strukturalismi kl. 2014: 6.kotitehtävä Teemu Siipola (014272374) 9. toukokuuta 2014 Helsingin yliopisto

Miten Ladyman ja Ross ymmärtävät kausaliteetin käsitteen? LR ottavat tarkastelunsa lähtökohdaksi Russellin eliminativistisen käsityksen kausaliteetista. Russell väittää, että fyysikot eivät etsi yksinkertaisia säännönmukaisuuksia syiden ja seurausten välillä, vaan viimeksimainitut edustavat menneen ja tulevan väliseen epäsymmetriaan perustuvaa käytännöllistä ihmiskeskeistä näkökulmaa, jonka tiede on kypsyessään ylittänyt. Samoin Readhead, jota LR siteeraavat yhtenä Russellin linjoilla olevista nykyajan losofeista, uskoo useimpien fyysikoiden katsovan vanhanaikaisen ajatuksen syistä ja seurauksista periytyvän inhimillisen toiminnan näkökulmasta, jossa tavanomaisen tapahtumakulun kontrastina on aktiivinen tapahtumiin puuttuminen esineitä vetelemällä ja työntelemällä. Russellin eliminativismin kohteena on nimenomaan Humen käsitys laeista säännönmukaisuuksina, joka Russellin mukaan edellyttää yksittäisten tapahtumien luonteeltaan laadullista ja pelkästään objektiivisiin ja määrällisiin perusteisiin palautumatonta yksilöintiä ja erottelua. Toistuvissa tapahtumasarjoissa ilmenevän yhdenmukaisuuden katsominen laiksi sisältää myös oletuksen menneen ja tulevan välisen epäsymmetrian perustavuudesta, kun taas Russellin mukaan tieteen edistymisessä on kyse liikkeestä kohti ilmiöiden ymmärtämistä matemaattisesti määriteltyjen keskinäisten funktionaalisten riippuvuuksien valossa, miltä pohjalta menneen ja tulevan välillä ei ole mitään järjestelmällistä eroa. 1 LR:n mukaan Russellin kritiikki on paras ymmärtää hyökkäyksenä metafyysisesti perustavaa ja ihmiskeskeisyydestä riippumatonta syyn käsitettä kohtaan, eikä se tavoita kausaalisuuden arkimerkitystä sikäli, kun tämän on tarkoitus kuvata kausaalisen kognitiomme toimintaa. Vastoin Humen käsitystä, kaikki assosiaatiot eivät ole yhtä helposti opittavissa, emmekä spontaanisti hahmota ympäristöämme säännönmukaisesti toistuvina syinä ja seurauksina, vaan pikemminkin vaikutusten verkostoina. Arkikäsityksemme ei siis anna syytä pitää säännönmukaisuutta kausaatiota määrittelevänä tekijänä. LR näkevät yhteisen ytimen eri kulttuurien kansanomaisille käsityksille kausaatiosta pelkistyvän toimijoiden ja kohteiden erottamiseen toisistaan, ajatukseen toimijasta kohteeseen etenevistä voimista tms. vaikutusperiaatteista ja oletukseen ajallisesta epäsymmetriasta ja kausaalisten vaikutusten virtaamisesta menneisyydestä tulevaisuuteen. Monet erityistieteet viittaavat terminologiassaan syihin, seurauksiin ja mekanismeihin, ja pyrkivät kausaalisiin selityksiin, mutta keskittyvät LR:n mukaan kullekin tieteenalalle erityisiin kausaalisiin suhteisiin, jotka eivät vaikuta palautuvan yhteen yleiseen käsitykseen kausaalisuudesta. LR kuitenkin hylkäävät ajatuksen, että tieteen tekijöillä olisi lähtökohtanaan vain 1 Mielenkiintoisella tavalla LR katsovat mielenlosoassa tunnetun ylimääräytyneisyysongelman voivan myös antaa tukea Russellin eliminativismille. Kausaalinen ylimääräytyneisyys asettaa erityistieteiden kausaaliselitysten metafyysisen merkittävyyden kyseenalaiseksi ja tukee siten reduktiota perustavaan fysiikkaan. Jälkimmäisessä puolestaan kausaatiolla ei ole mitään virkaa, joten syillä selittäminen putoaa pois, ja kahden kilpailevan syyn ylimääräytyneisyystilanteessa ei olekaan yhtä ylimääräistä syytä vaan kaksi. 2

kansanomainen käsitys kausaatiosta, jota he tarkentaisivat tapauskohtaisesti tehdäkseen sen testattavaksi. Tällainen käsitys ei sanoisi mitään kausaalisten suhteiden merkityksestä tieteiden keskinäiselle ontologiselle yhtenäisyydelle, eikä näin ollen tyydyttäisi muita kuin niitä, jotka antavat pelkästään perustavalle fysiikalle metafyysistä painoarvoa tai kannattavat epäyhtenäisyyttä. Yhtenäisyyden perustan etsiminen muualta ja kausaalisia prosesseja koskevien ilmaisujen torjuminen täysin paikkansapitämättömänä tarkoittaisi erityistieteiden perustana olevan metafysiikan arvioimista virheelliseksi, mikä ei sopisi yhteen LR:n skientistisen naturalismin kanssa. Sen sijaan he pyrkivät pelastamaan erillistieteissä esiintyvän kausaliteetin olennaisesti samalla tavalla kuin yksittäisoliotkin: käsitemaailman välineenä, joka on käyttökelpoinen edustuksellisten aitojen hahmojen jäljittämiseen. LR:n mukaan ääritapausta kausaation tieteellisen aseman suhteen edustaisi taustaton perustavan fysiikan teoria maailmankaikkeudesta vailla dynamiikasta riippumatonta rakennetta. Tällaiseen teoriaan päätyminen tukisi äärimmäisiä näkemyksiä tieteiden epäyhtenäisyydestä. Eliminativismi kausaalisuuden suhteen ei tosin voisi tällöin vedota kattavaan symmetriaan perustavassa fysiikassa kontrastina kausaalisuuden epäsymmetrialle, mutta yhtä kaikki kansanomaisen kausaalisuuskäsityksen vaikutusvirralle ja sen suunnalle ei löytyisi mitään perimmäistä vastinetta. Tässä äärimmäisessä tapauksessakin LR kuitenkin näkevät prosessiteorioita mahdollisesti tarvittavan selittämään ja ennustamaan aitoja hahmoja meitä ympäröivällä maailmankaikkeuden alueella, jossa termodynamiikan toinen laki vallitsee. Perustava fysiikka ei siis heidän mukaansa ole epäyhteensopiva sellaisten aitojen prosessien kanssa, joita yhdistää vain se, että ne täyttävät aiemmin mainitun ohuen kansanomaisen käsityksen ajan suhteen epäsymmetrisestä vaikutusvirrasta. Perustava fysiikka saattaisi jopa jos siinä päädyttäisiin taustattomuuden sijasta esim. M-teoriaan selittää, miksi tällaisia epäsymmetrioita esiintyy tietyillä alueilla, joissa jotkin säikeiden yhdestätoista ulottuvuudesta saavat häviävän pieniä arvoja. Tämä olisi samalla selitys kausaation hyödyllisyydelle käsitemaailman välineenä. Joka tapauksessa LR:n mukaan ei-reduktionistille kausaalikäsitteiden esiintymättömyys perustavassa fysiikassa ei merkitse niiden ktiivisyyttä. Meitä ympäröivä termodynamiikan toisen lain mukainen erittäin isotrooppinen maailmankaikkeuden alue tukee verrattain kestäviä erotteluja informaation lähteiden ja vastaanottajien välillä, mikä tekee suunnatun informaatiovirran käsitteen tieteellisesti hyödylliseksi. LR katsovat tämän käsitteen olevan niin lähellä kansanomaista ajatusta kausaatiosta, että tieteen tekijät voivat ilman suurempia väärinkäsityksiä viitata siihen, vaikkeivat sitoudukaan kansanomaiseen metafysiikkaan. Monet kausaalisiksi prosesseiksi nimittämämme asiat ovat siis LR:n näkemyksen mukaan aitoja hahmoja, joskaan eivät ei-edustuksellisia, eivätkä minkään yleisen perimmäisen kausaation esiintymiä. LR erottavat tiukasti kausaalisten tekijöiden löytämisen poikkeuksettomien säännönmukaisuuksien ennustamisesta. Mikään kausaalinen tekijä ei ilmene kaikissa olosuhteissa, joten jokainen erityistieteiden tunnistama säännönmukaisuus sisältää oletuksen tiettyjen tekijöiden pysymisestä vakiona. Sen sijaan perustavan fysiikan tulokset ovat poikkeuksettomia, eli missä tahansa otetulla mittauksella falsioitavissa. LR:n mukaan ne vastaavat perinteistä käsitystä luonnon laista siinä määrin, että on luontevaa todeta perustavan fysiikan pyrkivän tunnistamaan yleisiä lakeja. Erityistieteet puolestaan löytävät ainoastaan kausaalisia tekijöitä, eli ei-yleispäteviä aitoja hahmoja meille päästävissä olevilla epäsymmetrisillä alueilla. 3