Päivähoitomatkojen liikkumisen ohjaus Väliraportti 2018 1
Sisältö 1. Tilannekatsaus 2. Kyselyiden tulokset 3. Pyörälainaamot 4. Viestintä 5. Seuranta 6. Kokemukset ja palaute 2
1. Tilannekatsaus Huhtikuussa toteutettu kyselyt kaikkien Tampereen päiväkotien vanhemmille ja johdolle. Tuloksista laadittu yhteenvedot ja toimitettu kaikille Tampereen päiväkodeille. Pyörälainaamoja perustettu neljä: Hervantaan, Lielahteen, Nekalaan ja Koilliskeskukseen. Varaustilanne erittäin hyvä. Valittu 17 pilottipäiväkotia. Valinnan perusteena sijainti suhteessa lainaamoihin sekä halukkuus ja potentiaali pyöräilymäärien kasvattamiseen. Seurantajärjestelmäksi valittiin kaupungin työkoneissa käytössä oleva Paikanninpalvelu. Työ on edennyt aikataulussa ja kustannukset ovat suunnitelman mukaiset. 3
4 2. Kyselyn tuloksia
Yhteenveto Vastauksia kerätty 16.4. 2.5.2018 välisenä aikana Surveypal-kyselyllä. Vanhemmille suunnattuun kyselyyn saatu yhteensä 1291 vastausta 92 eri päiväkodista. Päiväkoteja kaikkiaan 123, kattavuus 75%. Päiväkodin johdolle suunnattuun kyselyyn saatu yhteensä 58 vastausta 26 eri päiväkodista. Kattavuus 21%. 5
Kaikki päiväkodit, joista saatu vähintään yksi vastaus (vanhemmille suunnattu kysely) 6
Vanhemmat Kyselyn tuloksia
Vanhemmat vastaajien taustatiedot Ikäryhmä Sukupuoli 100% 80% 60% 40% 20% 0% 50% 45% 3% 2% alle 25 vuotta 26-35 vuotta 36-45 vuotta yli 45 vuotta 1% 24% mies 75% nainen muu en halua kertoa 60% Kuinka monta alle kouluikäistä lasta taloudessasi on? 50% 40% 30% 20% 54% 41% 10% 0% 1 2 3 tai enemmän 5% 8
Vanhemmat päiväkotimatkat Mikä seuraavista kuvaa parhaiten päiväkotimatkoihin liittyvää matkustamista perheessänne? 80,0% 70,0% 60,0% 50,0% 40,0% 30,0% 20,0% 10,0% 0,0% Mikä on kotinne ja päiväkodin välinen etäisyys? 70% 21% 6% 2% 1% alle 2 km 2-5 km 5-10 km 10-20 km yli 20 km 19% 2% lapset viedään päiväkotiin työ- /opiskelumatkan yhteydessä Mikä on päiväkodin ja työ- /opiskelupaikkanne välinen etäisyys? 80% lapset viedään päiväkotiin erillisenä matkana muu järjestely 35,0% 30,0% 25,0% 20,0% 15,0% 10,0% 5,0% 0,0% 15% 24% 33% 52% 19% alle 2 km 2-5 km 5-10 km 10-20 km yli 20 km 9% 9
Vanhemmat kulkumuodot Minkä kulkumuodon olosuhteita haluaisitte ensisijaisesti kehitettävän nykytasosta päiväkodin saavutettavuuden parantamiseksi? 18% 25% 4% 53% pyöräilyn ja jalankulun olosuhteita (reitit, turvallisuus, väylien kunto ja kunnossapito, pyöräpysäköinti yms) joukkoliikenteen olosuhteita (linjat, aikataulut, pysäkkiolosuhteet yms) henkilöautoilun olosuhteita (saavutettavuus, pysäköintimahdollisuudet yms) muita liikkumisen olosuhteita, mitä? Mikä on pääasiallisin kulkumuoto kodin ja päiväkodin välisillä matkoilla? 31% 14% 2% 11% Mikä on pääasiallisin kulkumuoto, jolla jatkatte matkaanne päiväkodilta eteenpäin? 16% 16% 24% 1% 42% 44% henkilöauto joukkoliikenne polkupyörä jalankulku muu, mikä henkilöauto joukkoliikenne polkupyörä jalankulku muu, mikä 10
Vanhemmat kulkumuodot matkan pituuteen suhteutettuna Kodin ja päiväkodin väliset matkat Päiväkodin ja työ-/opiskelupaikan väliset matkat Kodin ja päiväkodin välinen etäisyys alle 2 km 35% 6% 16% 41% 2% 2-5 km 55% 21% 13% 8% 3% 5-10 km 66% 31% 2% 1% 0% 10-20 km 82% 12% 3% 0% 3% yli 20 km 80% 10% 0% 10% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Päiväkodin ja työ-/opiskelupaikan välinen etäisyys alle 2 km 20% 13% 22% 44% 2% 2-5 km 35% 23% 29% 12% 1% 5-10 km 47% 33% 13% 5% 1% 10-20 km 71% 20% 5% 3% 0% yli 20 km 87% 10% 1% 0% 2% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kulkumuoto kodin ja päiväkodin välillä henkilöauto joukkoliikenne polkupyörä jalankulku muu Kulkumuoto päiväkodin ja työ-/opiskelupaikan välillä henkilöauto joukkoliikenne polkupyörä jalankulku muu 11
Vanhemmat päiväkotimatkoihin liittyvät väittämät Kotini ja päiväkodin välillä on hyvät pyöräily-yhteydet 40% 41% 4% 9% 4% 3% Kotini ja päiväkodin välillä on hyvät joukkoliikenneyhteydet 20% 25% 12% 14% 18% 11% Perheessämme on käytössä lasten kyyditsemiseen soveltuvaa pyöräkalustoa (esim. lastenistuin, pyöräkärry 42% 17% 3% 6% 30% 2% Koen pyöräilyn lasten kanssa sujuvaksi 20% 32% 11% 17% 9% 11% Koen joukkoliikenteen käytön lasten kanssa sujuvaksi 22% 42% 11% 13% 6% 6% Päiväkoti on kannustanut kestävien liikkumismuotojen käyttöön 4% 9% 26% 12% 19% 29% Päiväkodissa on hyvin tilaa pyörän, pyöräkärryjen tai lastenrattaiden asianmukaiseen säilytykseen 13% 26% 8% 25% 16% 12% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa 12
Vanhemmat halukkuus ilmaisiin kokeilujaksoihin Olen halukas kokeilemaan joukkoliikenteen lippuetua 30% 70% Olen halukas kokeilemaan sähköavusteista pyörää, pyöräkärryä tai peräpyörää 48% 52% 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kyllä Ei 13
Päiväkodin johto Kyselyn tuloksia
Päiväkodin johto Päiväkodin taustatiedot + tuen tarve Päiväkodin koko Millaista tukea kaipaisitte Tampereen kaupungilta kestävien liikkumismuotojen edistämiseksi päiväkodin arjessa ja päiväkotimatkoilla? 10% 15% Valmista vanhemmille jaettavaa tiedotusmateriaalia 22% 3%2% 3% 22% 0-4 lasta 5-10 lasta 11-20 lasta 21-50 lasta 16% Liikkumisvälineitä päiväkodin käyttöön (esim. pyöriä, kärryjä, Muksubusseja) Henkilökunnan koulutusta 47% 51-100 lasta 101-150 lasta 151-200 lasta yli 200 lasta 24% 6% 29% Olosuhteiden parantamista (esim. pyöräpysäköinti, varastotilat, sosiaalitilat) Apua teemaan liittyvien tapahtumien järjestämiseen (esim. pyörätemppurata, pyöränhuoltopäivä) Muuta, mitä? 15
Päiväkodin johto Kestävään liikkumiseen liittyvät väittämät Päiväkoti on helposti saavutettavissa kävellen 62% 26% 2% 9% 0% 2% Päiväkoti on helposti saavutettavissa polkupyörällä 66% 29% 0% 3% 0% 2% Päiväkoti on helposti saavutettavissa joukkoliikenteellä 53% 22% 7% 9% 9% 0% Päiväkoti on helposti saavutettavissa henkilöautolla (esim. pysäköinti, reitit) 41% 33% 3% 9% 3% 10% Päiväkodissa on huomioitu pyöräillen saapuva henkilökunta (esim. pyöräpysäköinti, sosiaalitilat) 28% 12% 5% 7% 5% 43% Päiväkodissa on huomioitu pyöräillen saapuvat vanhemmat (esim. mahdollisuus jättää pyörä päivän ajaksi säilytykseen) 14% 28% 12% 21% 22% 3% Päiväkodissa on osoitettu riittävästi tilaa rattaiden, pyöräkärryjen ym. välineiden säilytykseen hoitopäivän ajaksi 22% 33% 5% 19% 12% 9% Lapsia ja vanhempia kannustetaan kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteen käyttöön 10% 16% 33% 14% 10% 17% Päiväkodin henkilökuntaa kannustetaan kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteen käyttöön 5% 22% 12% 0% 5% 55% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa 16
Päiväkodin johto Halukkuus ilmaisiin kokeilujaksoihin Päiväkotimme on halukas ottamaan kokeiluun joukkoliikenteen lippuedun 67% 33% Päiväkotimme on halukas ottamaan kokeiluun sähköavusteisia pyöriä, pyöräkärryjä tai peräpyöriä 72% 28% 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kyllä Ei 17
Tuloksia kartalla
VANHEMMAT Vastausmäärät päiväkodeittain Eniten vastauksia Irjalan päiväkoti: 61 vastausta Vehmaisten päiväkoti: 46 vastausta Tasanteen päiväkoti: 43 vastausta Vuoreksen päiväkoti: 41 vastausta Pellervon päiväkoti: 36 vastausta Pilke Hokaus: 36 vastausta Niemenrannan päiväkoti: 34 vastausta Maijalanpuiston päiväkoti: 32 vastausta Nahkatehtaan päiväkoti: 30 vastausta 19
PÄIVÄKODIN JOHTO Vastausmäärät päiväkodeittain 20
21
Halukkuus ottaa kokeiluun joukkoliikenteen lippuetu (korostettu päiväkodit, joissa vähintään 10 halukasta) 22
Halukkuus ottaa kokeiluun sähköavusteinen pyörä, pyöräkärry tai peräpyörä (korostettu päiväkodit, joissa vähintään 15 halukasta) 23
Vanhempien halukkuus ottaa kokeiluun sähköavusteinen pyörä, pyöräkärry tai peräpyörä (halukkaiden määrät + osuus kaikista vastaajista) 24
3. Pyörälainaamot 25
Pyörälainaamon periaatteet Lainaamot sijaitsevat Lielahdessa, Koilliskeskuksessa, Nekalassa ja Hervannassa Lainattavina on yhteensä 8 sähköpyörää, 8 sähköpyörä+pyöräkärry -yhdistelmää ja 8 peräpyörää Lainausaika on 13pv kerrallaan mutta heinäkuussa 4 viikkoa. Pyörien huoltoon varattu 1 pv varausten välillä. Sarka Oy pyörittää lainaamotoimintaa 3 pisteessä, Koilliskeskuksessa toiminnan hoitavat aluekoordinaattori ja nuorisopalvelut Varausta hoidetaan Sitowiseltä (kts. Seuraava dia) 26
Pyörälainaamon varauskäytännöt 1. Lainauspistekohtaiset varauskalenterit ovat nähtävissä osoitteessa www.tampere.fi/pyoralainaamo 2. Varaus tapahtuu sähköpostilla osoitteeseen pyoralainaamo@sitowise.com 3. Varmistus lähetetään varaajan sähköpostiin kera pelisääntöjen ja ohjeiden 4. Varausajankohdan lähestymisestä muistutetaan lähempänä ajankohtaa 5. Myös palautusajankohdan lähestymisestä ja palautekyselyyn vastaamisesta muistutetaan 27
4. Viestintä Kyselyistä viestittiin ja muistutettiin palvelupäälliköiden kautta päiväkodin johdolle ja vanhemmille. Tulokset jaettiin kaikille päiväkodeille. Pyöräilyviikon markkinointitempaus järjestettiin la 5.5. Lainaamon 6 sähköpyörää ja 2 kärryä mukana Paljon kiinnostuneita ja peräpyöriäkin kyseltiin Projektista oltiin hyvin kiinnostuneita ja keskustaaluetta toivottiin mukaan. Lainaamon käynnistymisestä viestitty Päiväkodin johdolle ja henkilöstölle Vanhemmille tiedote jaettavaksi ja laitettavaksi päiväkodin seinälle. Perustettu internet-sivut www.tampere.fi/pyoralainaamo Medialle viestiminen Kaupungin sivuille tiedote Ylen internet-sivut, Tamperelainen ja Tampereen seudun viikkolehti Hashtag ei ole saavuttanut suosiota 28
Kuvia klikkaamalla juttuihin 29
5. Seuranta Sähköpyöriin asennettu kaupungin työkoneissa käytössä oleva Paikannin GPS-seurantalaite. Laite lähettää sijaintitietoa 30 minuutin välein Laitteet toimivat erityisesti suojana varkaustapausten varalta mutta jonkinlaista seurantaa käyttömääristä ja matkoista pyritään myös tekemään.
31 6. Kokemukset ja palaute
Kokemukset pyörälainaamosta Lainaamoiden pyörittämiseen oli hankala löytää resurssia. Kirjaston henkilökunta ei voinut ottaa lisätöitä kontolleen. Hyvinvointikeskusten henkilökunta Tesomalla ja Lielahdessa kieltäytyivät myös lisätyöstä, vaikka pitivät hanketta kannatettavana. Välineiden säilytyspaikkojen löytämisessä oli hankaluuksia. Paikan vaatimuksina oli katoksellisuus ja pyöräteline. Näistä jouduttiin joustamaan. Palvelun pyörittäminen useammilla välineillä vaatisi varausjärjestelmän, josta lähtisi mahdollisesti automaattisesti muistutusviestit. Näin minimoitaisiin myös virheiden mahdollisuus. Erityisesti sähköpyörät ja pyöräkärryt olleet suosittuja. Peräpyörä ei ole saavuttanut vielä suurta suosiota. Sen käyttöön varmasti vaikuttaa sopimattomuus lainattaviin sähköpyöriin ja välineen tuntemattomuus. Palvelulle on kysyntää Lainausajankohdista toivotaan joustoa, mikä ei hankkeen puitteissa ole mahdollista. Joitakin tapauksia, joissa välinettä ei haeta tai se palautetaan myöhässä (lainauksen ilmaisuus ehkä vaikuttaa?). 32
Avoimia kommentteja palautekyselystä Todella mukavaa, että välineitä sai lainaan! Päädyimme ostamaan oman pyöräkärryn. Pyöräkärryn käyttöohje olisi ollut kiva, olisi se saattanut netistäkin tietty löytyä (en uskaltanut irroittaa kärryä pyörästä, kun en tiennyt miten se oikein irtoaa). Pyöriä hakiessa olisi ollut kiva, että peräpyörän kiinnitykseen olisi ollut ohje ja työkalut lainattavissa, että olisi päässyt pyöräilemään kotiin heti. Aivan mahtavaa, haluan oman sähköpyörän. Tämä kokeilu oli kokemuksena huippu. Tykkäsin itsekin ajella sähköpyörällä, mutta varsinkin lapsi nautti silminnähden. Sadepäivinä ei ajeltu, mutta aina kun oli mahdollista, kuljimme päiväkotiin/töihin pyörällä. Mietin vastaavanlaisen setin ostamista tämän kokeilun jälkeen (tai vuokraamista). Pyörä oli helppokäyttöinen ja lapsi tykkäsi istua kärryssä. Setin säilytys sinällään oli hieman hankalaa. En tainnut itsekään ymmärtää kuinka iso "paketti" oli kyseessä. Pyörän asennus aiheutti hieman haastetta kun kiinnitykseen tarkoitetut sovituspalat eivät mahtuneet meidän oman pyörän satulan tankoon. Löysin sopivat kumipalat kotoa joten en ottanut yhteyttä lainaamoon. Mahtavaa että peräpyörää pääsi kokeilemaan ja huomasi että lapsi pysyy pyörän kyydissä, joten samanlaisen peräpyörän voisi itsellekin hankkia. Pidempiä matkoja pystyy tekemään kun lapsi polkee perässä. Peräpyörän kanssa emme päässeet kokeilemaan hoitomatkojen liikkumista pyörällä koska meillä kaksi lasta. Elokuussa pääsemme kokeilemaan sähköpyörää ja kärryä ja lapsilla vaihtuu hoito lähemmäs kotia joten silloin pääsemme hoitomatka kulkemaan pyörillä. Itseltäni pyöräilyä vähensi pyörän itselleni sopimaton istuin. Samoin kolme vaihdetta tuntui liian vähältä ja jalkajarru oudolta. Mukavammalla istuimella olisin pyöräillyt todella paljon enemmän. Muuten ehdottomasti kiva kokemus ja kyllä heräsi halu ostaa itselle sähköpyörä työmatka ajoon. Helppo ja mukava käyttää.