Porin kansallisen kaupunkipuiston historia ja maisema Porin kaupunki Porin kaupunginkanslian kaavoitusosasto Porin kaupunkisuunnittelusarja C 55/2004 ISBN 952-5414-24-8 ISSN 0358-576X Porin kaupungin maisema on tasainen, mutta sen taipaleella on ollut nousuja ja laskuja. Kaupunkipalot ja talouskriisit ovat muovanneet maisemaa samalla kun joki on vääjäämättä siirtänyt suistoa merelle päin. Rakentamattomat alueet kertovat oman tarinansa kaupungin kehityksestä, kukoistuskausista ja unohdetuista takamaista, sekä porilaisten elämäntavoista paremmissa piireissä ja kansan keskuudessa. Nyt alueiden säilyminen on turvattu Porin kansallisen kaupunkipuiston perustamisella. Sen maiseman vuosirenkaita ovat koonneet kirjaksi Turun yliopiston maisematutkimuksen ja Taideteollisen korkeakoulun visuaalisen nykykulttuurin opiskelijat Porin yliopistokeskuksesta.
SUISTOLAISTEN PUISTO Porin kansallisen kaupunkipuiston historia ja maisema TOIMITTANEET: Maunu Häyrynen (päätoimittaja) Taneli Eskola Päivi Granö Olli Mattila Jouni Sotka-Siira
SUISTOLAISTEN PUISTO Porin kansallisen kaupunkipuiston historia ja maisema Ympäristöministeriö on tukenut tämän julkaisun tuottamiseksi tehtyä tutkimusta hankerahoituksella, lisäksi kirjan painatukseen on saatu ympäristöministeriön julkaisurahoitusta. Porin kaupunki Porin kaupunginkanslian kaavoitusosasto
SUISTOLAISTEN PUISTO Porin kansallisen kaupunkipuiston historia ja maisema SISÄLTÖ 6 8 Jukka-Pekka Flander SAATESANAT Maunu Häyrynen ESIPUHE KUVATOIMITTAJA JA JULKAISUAVUSTAJA Essi Lindberg 14 Olli Mattila JOHDANTO GRAAFINEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS Satakunnan käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Kansi: Pia Karumo Kuvankäsittely: Krista Laine & Sami Virtanen Taitto: Niina Mäkivirta & Anna-Kaisa Varjus Typografia: Juhani Mansikkamäki KUSTANTAJA Porin Kaupunki Porin kaupunginkanslian kaavoitusosasto Porin kaupunkisuunnittelusarja C 55/2004 JULKAISIJAT Porin kaupunki, kaupunginkanslian kaavoitusosasto Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen laitos, maisematutkimuksen oppiaine Taideteollinen korkeakoulu, visuaalisen nykykulttuurin Porin yksikkö Teknillinen korkeakoulu, Arkkitehtiosasto, maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelma PAINOPAIKKA Finepress Oy, Turku 2004 ISBN 952-5414-24-8 ISSN 0358-576X 22 40 50 64 76 90 104 120 130 Essi Lindberg UNELIAS PARATIISI KAUPUNGIN LAIDALLA Eeva Sinerjoki RAUTATIET JA PORIN KAUPUNKIMAISEMAN MUUTOS Mervi Tommila KIVI-PORIN MAISEMAN JA KÄYTÖN HISTORIAA Eeva Sinerjoki KIRJURINLUODON HISTORIAA Risto Ranne KUUNNELKAA LUOTOJEN ÄÄNTÄ Jyrki Toivanen KALAFORNIA - KAUPUNKIPUISTON LAAJENEVA GOLFALUE Janne E. Kumpulainen HAASTEENA LÄHIÖLÄISTEN LUONTO Siiri Juusti PUUVILLATEHDAS - PORILAISTA HISTORIAA Katriina Mäntynen RISTIKKÄISPUISTO - PORIN VIHREÄ SYDÄN 140 Anu Ketonen PORIN KESKIKAUPUNGIN PUISTOALUE 146 Susanna Harjunpää LEHMIEN LAIDUNMAASTA PORILAISTEN VIRKISTYSKEITAAKSI
6 Saatesanat Kiinnostus kaupunkeja ja kaupunkisuunnittelua kohtaan kasvoi valtavasti 1990-luvulla. Vuonna 1994 järjestettiin Helsingin kaapelitehtaalla Kohti kestävää kaupunkia -seminaari osana ympäristöministeriön ja Suomen arkkitehtiliiton (SAFA) käynnistämää Ekoyhdyskunta-projektia. Seminaarin menestys oli järjestäjillekin yllätys. Se kokosi yhteen peräti yli 400 kaupunkien tulevaisuudesta kiinnostunutta kaupunkisuunnittelijaa. Vielä saman vuoden syksyllä ympäristöministeriö asetti kaupunkipolitiikkaa pohtivan laajapohjaisen työryhmän. Katse kaupunkiin -työryhmä tuotti raportin (Työryhmän raportti 3 1995) lisäksi mainion Kirjoituksia kaupungista -kirjasen (Painatuskeskus Oy 1995), jossa eri alojen asiantuntijat tarkastelevat oman, subjektiivisen arvomaailmansa pohjalta henkilökohtaista suhdettaan kaupungin fyysiseen ympäristöön ja urbaaniin elämäntapaan. Modernin ja urbaanin ihanne on tarttunut elokuvien, television ym. viestimien kautta varttuvaan nuorisoon. Se ei enää välttämättä haluakaan viettää viikonloppuja kesämökillä, vaan haluaa pysyä kaupungin sykkeessä viikonloppuisinkin. Uusi urbaani sukupolvi omine ulkoilmaja sisätilatarpeineen on syntynyt. Sen myötä tarve panostaa kaupunkien puolijulkisen tilan kasvattamiseen ja jäsentämiseen on lisääntynyt. Kilpailu kaupunkien ulkoisesta olohuoneesta on kiristynyt. Tiivistäminen ja täydennysrakentaminen, ekotehokkuus ja lopulta eheyttävä suunnittelu ovat nousseet Suomessa kaupunkien maankäytön suunnittelun keskeisiksi termeiksi ja suunnitteludogmeiksi. Eheyttävän suunnittelun haasteita tarkasteltiin eri näkökulmista mm. vuonna 1997 ympäristöministeriössä järjestetyillä neuvottelupäivillä. Samana vuonna rakennuslakitoimikunta teki ehdotuksen uudeksi maankäyttö- ja rakennuslaiksi ja lanseerasi mietinnössään (Komiteanmietintö 1997:16) ensimmäisen kerran virallisesti kansallisen kaupunkipuiston suomalaisen sovelluksen. Eri puolilla tehdyt yhdyskuntataloudelliset ja ekologiset selvitykset osoittavat, että yhdyskuntien eheyttäminen yhdyskuntarakenteen rakennettuja osia tiivistämällä ja täydentämällä on sekä ekonomisesti että ekologisesti perusteltua. Yhdyskuntarakenteen eheyttämistarpeesta ollaan siis yhtä mieltä. Mutta miten olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta tulisi kestävän kehityksen eri muuttujat huomioon ottaen eheyttää, siitä ei tällä hetkelläkään vallitse - eikä voikaan vallita - täyttä yhteisymmärrystä. Kansallisen kaupunkipuiston konsepti on yksi väline monien muiden ohella tämän ongelman ratkaisemiseksi. Olemme siirtyneet uudelle vuosituhannelle. Kaupunkimme rakentuvat tämän ajan ihanteiden, realiteettien, materiaalien ja teknologian avulla. Oman aikamme kaupunkirakentamiselle on ominaista äärimmäinen maankäytöntehokkuus ja tekniset ratkaisut. Talonpoikaisesti rakennuskelvottomat merenrannat, savikot ym. voidaan ottaa tehorakentamiseen massojen vaihtojen, eristämisen, kuivatuksen ja betonipaalutusten avulla. Mitä rakennuskelvottomampi paikka on, sitä perusteellisemmin se on muutettava ennen maanpäällisten osien rakentamista. Maarakentaminen, kallion sisäiset tilat ja betonikansiratkaisut ovat tämän päivän kaupunkirakentamista. Kansallinen kaupunkipuiston tavoitteena on säilyttää 2000-lukulaisittain rakentuvan kaupungin vastapainoksi "kertomus" kaupungin synty- ja varhaisemmasta kehityshistoriasta. Kertomus pitää sisällään toisaalta ne keskeisimmät luonnonpiirteet, joiden vuoksi ja joiden varaan kaupunki on alunperin syntynyt ja rakentunut sekä toisaalta ne kulttuuriset kerrostumat, jotka joko suunnitellusti tai sattumanvaraisesti ovat alueelle vuosisatojen saatossa muotoutuneet ja jotka siten heijastelevat olemassaolollaan kunkin aikakauden yhteiskunnallisen kehityksen vaihetta ja henkisiä arvoja. Hakiessaan kansallista kaupunkipuistoa alueelleen Pori otti merkittävän uuden askeleen kohti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävämpää kaupunkia. Samalla se valitsi konkreettisen ja vetovoimaisen kehittämisvaihtoehdon sekä strategisen välineen eheyttämisen toteuttamiseksi mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Kaupungin keskeisten osien maankäytön kehittämisen lähtökohdaksi kaupunki on ottanut olemassa olevan kulttuuri- ja luonnonperinnön vaalimiseen. Ratkaistu antaa Porin ydinalueelle pysyvyyttä pitkälle tulevaisuuteen, mikä vapauttaa maankäytön ohjauksen voimavaroja aktiivisessa muutoksessa olevien alueiden kaavoittamiseen. Kansallisen kaupunkipuiston avulla voidaan korostaa, vaalia ja saattaa keskusteluun niitä Porin kaupungin keskeisiin osiin sitoutuvia erityisarvoja ja vahvuuksia, jotka saattaisivat jäädä jalkoihin "ison ja urbaanin ihannoinnissa" ja eheyttävän suunnittelun yksisilmäisessä toteutuksessa. Kansallisen kaupunkipuiston perustaminen on myös eräänlainen "palkinto", valtiovallan tunnustus kaupungille siitä, että se on tehnyt ennakkoluulotonta ja pitkäjänteistä työtä rakennetun kulttuuriympäristön, kaupunkiluonnon monimuotoisuuden ja virkistysalueiden sekä historiallisten puistojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi. Lisäksi voimakkaassa rakennemuutoksessa olevalle kaupungille valtiovalta on päätöksellään halunnut antaa Porin omia ympäristöllisiä vahvuuksia korostavan kilpailuvälineen. Ympäristöministeri Satu Hassi allekirjoittaa Porin kansallisen kaupunkipuiston perustamispäätöksen 6.5.2002 valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa. Vieressä allekirjoitusta seuraa ympäristöministeriön ylitarkastaja Jukka-Pekka Flander. Kuva Olli Matila 2002 Kansallinen kaupunkipuisto pyrkii säilyttämään Porin kaupungin keskeisten osien fyysisen identiteetin, jolle on leimallista inhimillinen mittakaava ja luonnonläheisyys. Historialliset rakennukset ja korttelit, puistokadut, rakennetut kaupunkipuistot, Isonmäen kansanpuisto ja hautausmaat sekä rakentamatta jääneet tai jätetyt luonnonalueet lomittuvat Porissa toisiinsa ilman selvää rajaa harmoniseksi ja omaleimaiseksi kaupunkitilaksi. On täysin hedelmätöntä erotella, mikä tilassa on luontoa mikä rakennettua. Kokonaisuus antaa tilalle arvon - ja kun on kysymys kaupungin ydinalueista koko Porin kaupungille identiteetin. Helsingissä 30.11.2004, Jukka-Pekka Flander, ympäristöministeriö
Porin kansallisen kaupunkipuiston selvityshanke Porin kansallinen kaupunkipuisto saattaa vaikuttaa päällepäin keinotekoiselta, byrokraattiselta luomukselta. Mikä sen oikein tekee kansalliseksi ja miksi juuri tällainen rajaus? Tästä voidaan käydä keskustelua, mutta kiinnostavampaa on ehkä tarkastella kansalliskaupunkipuistoa jonkinlaisena Porin kaupunkimaiseman kerrostumat väkisin läpäisevänä näytekairauksena. Sen rajaama kokonaisuus ei välttämättä ole kaikilta osin johdonmukainen, mutta tietyt Porin historian teemat nousevat sen kautta väistämättä esiin. Porin topografian pienipiirteisyys erehdyttää pitämään sitä yksitoikkoisena. Tästä ei ole kysymys, vaan kaupunkimaisemaa on jatkuvasti muovannut maankohoamisen ja suistonmuodostuksen dynamiikka. Tämä on eri vaiheissa kohdannut eri tavoin kaupungin kehityssykäykset, takaiskut ja korjausliikkeet. Porin kansallinen kaupunkipuisto on läpileikkaus näiden kahden kehityskulun risteämisten sarjasta. Sen kertomus ei ole suurieleisen dramaattinen vaan tulee vaivihkaa esiin pienissä yksityiskohdissa. Alusta asti Porin tarinalla on ollut pragmaattinen luonne. Ulvilan sataman maaduttua purjehduskelvottomaksi tarvittiin uusi satamakaupunki, jollaiselle löytyi paikka matalalta harjuselänteeltä Kokemäenjoen suulta, silloin vielä avoimen merenlahden rannalta. Kaupunki kehittyi Kokemäenjoen ja rannikon vesireittien sekä niiden suuntaisten maantieyhteyksien solmukohdassa, samalla kun suisto vähitellen siirtyi sen ohi merelle päin. Nykyisen Etelärannan alueelle levisi puukaupunki ranta-aittoineen, joen kasaamat suistosaaret eli "sannat" jaettiin kaupungin virkamiesten niittymaiksi ja Porin metsän paikalla harjoitteli kuninkaallinen Porin rykmentti. Pori säästyi sodilta, joskin se puukaupunkien tapaan paloi säännöllisin välein. Krimin sodasta kaupungin käytännöllisesti ajattelevat porvarit selviytyivät luovuttamalla aluskantansa Englannin laivastolle. Tämä ja viimeisin tuhoisa palo kuitenkin johtivat vanhan kauppakaupungin Kaupunkipuiston ääripäinä ovat Kalafornian golfkenttä, Porinmetsän ulkoilualue ja Käppärän hautausmaa. Niistä yksi kirjoittajista, Susanna Harjunpää toteaa: "siinä missä Kalafornian viheriöihin ei välttämättä ole varaa, Porin metsään pääsee ilmaiseksi ja hautausmaalle pyytämättä." Puistossa on tavallaan edustettuna koko porilaisen elämän kehä. Harjunpää kuvaa omassa osuudessaan riemastuttavasti Porin metsän käyttöä pakolliseen suunnistuksen opetukseen vastahakoisille Meri- Porin koululaisille, jotka tällä tavoin tulivat Tahko Pihkalan oppien mukaisesti tutuiksi perisuomalaisen metsämaaston kanssa. Porin metsä edustaa kansallisessa kaupunkipuistossa kansallismaisemaa, onhan siellä kaksi Topeliuksen kuvaamista suomalaisen maiseman peruselementeistä: metsä ja mäki. Järvinäkymiä alueelta ei Lattomeren kuivaamisen jälkeen löydy. Essi Lindberg käsittelee pieteetillä Porin vanhaa hautausmaata, joka osoittautuu yhdeksi kaupungin kätketyistä muistin paikoista. Käytöstä pois jäänyt hautausmaa on unohtunut marginaalialue, jota nyt uhkaa historiallisista arvoista täysin piittaamaton uudistaminen. Samanlainen suhtautuminen kohdistuu Eeva Sinerjoen mukaan ratapiha-alueeseen, josta junaliikenteen vähennyttyä on tullut rakentajien himokkain silmäyksin vilkuilemaa joutomaata. Intohimoinen golfaaja Jyrki Toivanen kertoo Kalafornian kehityksestä huvila-asutuksesta golfkentäksi. Golfin ympäristövaikutuksista voidaan olla montaa mieltä, mutta sekin kuulunee kansallisen kaupunkipuiston edustamiin ajallisiin kerrostumiin. Yhä leviävä golfharrastus kertoo oman aikamme kulutussuhteesta maisemaan ja luontoon. Luotojen alueesta kirjoittavat myös Risto Ranne, Janne Kumpulainen ja Eeva Sinerjoki. Ranne tarkastelee harvinaiseksi käyvää urbaania viljelymaisemaa, jota Luodoilla nakertavat niin golf kuin julkinen viherrakentaminenkin. Kumpulainen tutkii aluetta kaupunkipuistoalueen naapurissa sijaitsevan Pormestarinluodon lähiön horisontista ja päätyy koko Porin luontosuhteen laajaan puntarointiin erilaisten käyttöjen ja Kokemäenjoen suistoa Vähärauman kohdalta vuonna 1798. Kartassa näkyy Hevosluodon ja Kvistiluodon aluetta nykyisen kansallisen kaupunkipuiston naapurista. Luodoilla ei vielä ole viljelymaata, ja vain kuivemmat kohdat on merkitty niityiksi. Kapeat juovat, kuten keskellä oleva Ulasoorinjuopa, ovat tänä päivänä kokonaan maatuneet. Varsinais-Suomen maanmittaustoimisto. pyyhkinyt pois lähes kaiken edeltävän, joten uuden empirekaupungin ja tehdaslaitosten luojilla oli enemmän tai vähemmän vapaat kädet. Syntyi hyvin järjestynyt teollisuusyhdyskunta eri luokkien asuin- ja vapaa-ajan alueineen, puu- ja kivitaloineeen, puistokatuineen ja peltotilkkuineen. Teollisuus kannatteli Poria liki vuosisadan ajan. Tärkeä vientisatama sai ratayhteytensä ja siltansa, sahat ja tehtaat tuottivat kautta maan tunnettuja liesiä, puutavaraa, tekstiilejä. tulitikkuja, kirkontornin ja lopulta hautaristitkin. Chiewitzin empirekaavan jatkoksi syntyi Harald Andersinin suurisuuntainen monumentaaliasemakaava 1920-luvulla, ja lopulta Pori pääsi Alvar Aallon 1940-luvun lopulla laatiman maan ensimmäisen seutukaavan keskustaajamaksi. 1960-luvulta lähtien ylimitoitetut kasvuennusteet johtivat keskustan lähes täydelliseen uudelleenrakentamiseen suojeltua Kivi-Poria lukuun ottamatta, samalla kun kaupunkimainen asutus levisi ympäröiville peltoaukeille. Seuraava katastrofi koitti 1980-luvulla Puuvillatehtaan palon ja sittemmin 1990-luvun laman myötä. Rakennemuutos kohteli kaltoin teollisuuskaupunkia, joka päätyi hakemaan taas kerran uutta roolia ympäristö- ja koulutuspolitiikan kautta. Tämän uudelleensuuntautumisen hedelmiä ovat sekä kirjan aiheena oleva Porin kansallinen kaupunkipuisto että sen tekijöinä toimineet Porin yliopistokeskuksen toimijatahot, Turun yliopiston maisemantutkimuksen oppiaine ja Taideteollisen korkeakoulun visuaalisen nykykulttuurin yksikkö. Porin kansallinen kaupunkipuisto yhdistää toisiinsa Kivi-Porin porvariskorttelit, yhden näiden vaurauden lähteen Vanhan Puuvillan, työläisten vanhat viljelypalstat ja huvilat Luodoilla, ristikkäispuistoakselit, Porin metsän ja hautausmaat. Puiston osa-alueet ovat sekä yhdistäneet että jakaneet Poria: eri yhteiskuntaluokkien asuminen ja vapaa-aika on sijoittunut omille alueilleen, ja niiden suhde luontoon on poikennut toisistaan. Yhdistäviä ja samalla rajoittavia tekijöitä ovat olleet myös Kokemäenjoki ja rata sekä maantiesuunnat, joiden muodostamien akse- 8 muutokseen teollisuuskeskukseksi 1800-luvun jälkipuoliskolla. Tuli oli lien ympärille kansallinen kaupunkipuisto rakentuu. esitystapojen valossa, sen myötä myös itse kansalliskaupunkipuiston 9
kriittiseen arviointiin. Sinerjoki käy läpi Pori Jazzin myötä kaupungin tunnuskuvaksi nousseen Kirjurinpuiston vaiheita paikallishistoriallisesta perspektiivistä. Siiri Juusti paneutuu Porin teolliseen historiaan Pohjoisrannan maisemaa hallitsevan Puuvillatehtaan kautta. Etelärannan porvaristalojen historiaa käy puolestaan läpi Mervi Tommila, joka nostaa fasadien takaa esiin Kivi-Porin kortteleiden asujaimiston ja elämäntavan. Katriina Mäntynen ja Anu Ketonen tarkastelevat kumpikin omasta näkökulmastaan ristikkäispuistoakseleita ja osoittavat niiden eriytymisen niin alueellisesti kuin ajallisestikin eri käyttäjäryhmien hallitsemiin osa-alueisiin. Kirjoittajat ovat Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman opiskelijoita Porin yliopistokeskuksesta. He ovat myös suurelta osin tuottaneet kuvituksen TaT Taneli Eskolan ohjauksessa osana Taideteollisen korkeakoulun Porin visuaalisen nykykulttuurin yksikön opetusta. Heidän lisäkseen tämän kirjan tekemiseen ovat osallistuneet Teknillisen korkeakoulun maisema-arkkitehtuurin opiskelijat professori Tom Simonsin johtamalla kaupunkipuiston hoitoon ja käyttöön keskittyvällä studiokurssilla sekä visuaalisen asun suunnitelleet Satakunnan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen opiskelijat opastajanaan Jouni Sotka-Siira. Hankkeen ovat rahoittaneet ympäristöministeriön luonnonsuojeluosasto sekä Porin kaupunki. Hanke tarjosi ensimmäisen laajan opintoprojektin vuonna 2001 käynnistyneen maisemantutkimuksen oppiaineen opiskelijoille. Kirjoittajat ja kuvaajat ovat osoittaneet työssään opintoviikkomäärät huomattavasti ylittävää sitkeyttä, paneutumista ja näkemystä. Haluan heidän lisäkseen kiittää projektisuunnittelija Olli Mattilaa Porin kaupungin kaavoitusosastolta hankkeen taidokkaasta luotsaamisesta ja tukemisesta, TaiKin visuaalisen nykykulttuurin yksikön johtajaa Anne Koskista avuliaisuudesta ja hyvästä yhteistyöstä, Taneli Eskolaa opetusosuuden lisäksi kirjan suunnittelun avustamisesta sekä tutkimusavustajia Essi Lindbergiä ja Outi Kivimäkeä korvaamattomasta avusta julkaisun vaiherikkaassa toimitustyössä. Porin kaupungin historiassa on ollut nousunsa ja laskunsa sekä väliin jyrkkiä ja totaalisia suunnanmuutoksia. Kriittisissä käännekohdissa aikaisemmat vaiheet tahtovat helposti unohtua tai pyritään jopa tietoisesti pyyhkimään pois, kuten tänä vuonna käyty keskustelu puutalojen suojelusta on osoittanut. Onko savupiipputeollisuuden ja puutalokaupungin edustama menneisyys Porille tänään rasite vai voimavara? Kansallisen kaupunkipuiston on epäilemättä tarkoitus olla voimavara tässäkin mielessä, mutta se ei estä rakennusperinnön hävittämistä puistorajauksen ulkopuolelta. Toivon tämän julkaisun antavan aineksia Porissa käytävään suojelukeskusteluun ja muistuttavan siitä, että säilyttämisen arvoinen kaupunkiympäristö ja kulttuurimaisema eivät rajoitu kaupunkipuiston rajojen sisäpuolelle. Porissa 11. marraskuuta 2004, Maunu Häyrynen Senaatin kartastossa vuodelta 1907 näkyy Fleiviikin paikkeilla vielä avoin merenlahti. Luodot ovat jo pääosin niittymaina ja yksittäisiä huviloita on ilmestynyt juopien varsille. Kirjurinluotoa ei vielä ole kuvattu puistoksi. Kaupungin eteläpuolella levittäytyy laaja Porinmetsä. Lännessä sijaitsevat ratapiha sekä vanha ja uusi hautausmaa. (Kuvat yhdistelty eri karttalehdistä). Kansallisarkisto. Painettu pitäjänkartta (polyedriprojektio) 1940-luvulta, kartoitus tehty vuonna 1926. Suisto on kasvanut kohti luodetta ja Huvilajuovan varret on rakennettu täyteen. Luotojen alue on raivattu pääosin peltomaaksi. Porinmetsän tuntumaan on ilmaantunut urheilutoimintoja. Kansallisarkisto. 11
12 13
Olli Mattila JOHDANTO Luotojen maisemaa hallitsee avoin viljelysmaisema, johon vaihtelua tuo Huvilajuovan idyllinen ja pienimittakaavainen huvilayhdyskunta. Kuva: Matti Juutilainen, Porin kaupunki, kaavoitusosasto 2000 Sosiotooppi - ja biotooppileikkauksia vertailemalla havaitaan, että keskustassa painottuvat sosiotooppiset arvot, kun taas Luodoilla ja metsässä biotooppiset arvot korostuvat. Yhdistämällä sosiotooppi ja biotooppi toisiinsa syntyy frekvenssi, joka kertoo mm. arvotiiviydestä, alueiden erilaisuudesta ja luonteenpiireteistä. Esimerkiksi Luotojen frekvenssi, jossa tiivistymien välillä on pitkät etäisyydet on hyvin erityyppinen kuin intensiivisellä rautatiealueilla, jossa pienehköllä alalla on hyvin erityyppisiä paikkoja. VISIO Maisema-arkkitehtuuri Arkkitehtiosasto Teknillinen korkeakoulu, Porin studio kansallisen kaupunkipuiston visioita. Hiroko Kiviranta & Jere Saarikko
Porin kansallinen kaupunkipuisto Ympäristöministeri Satu Hassi allekirjoitti 6.5.2002 päätöksen Porin kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta. Perustamispäätösten myötä Suomen kansallisten kaupunkipuistojen määrä kasvoi kolmeen, kun samanaikaisesti perustettiin myös Heinolan kansallinen kaupunkipuisto. Suomen ensimmäinen kansallinen kaupunkipuisto oli perustettu Hämeenlinnaan jo tammikuussa 2001. Käsitteenä kansallinen kaupunkipuisto on peräisin Ruotsista. Maailman ensimmäinen ja toistaiseksi Ruotsin ainoa kansallinen kaupunkipuisto Tukholman Ekoparken perustettiin vuonna 1994. Suomalainen kaupunkipuiston malli on ruotsalaista joustavampi ja poikkeaa tästä jonkin verran myös sisältönsä ja tavoitteidensa puolesta. Maankäyttö-ja rakennuslaki mahdollisti kansalliset kaupunkipuistot Suomessa Kansallisten kaupunkipuistojen perustaminen tuli Suomessa mahdolliseksi uuden maankäyttö-ja rakennuslain voimaan tulon myötä vuoden 2000 alusta. Maankäyttö-ja rakennuslain mukaan kansallinen kaupunkipuisto voidaan perustaa alueelle, jossa on säilynyt kansallisesti merkittäviä viheralueita ja historiallisten ympäristöjen kokonaisuuksia. Ympäristöministeriö on potentiaalisten kohteiden arvioimiseksi kehittänyt kriteerit, jotka kansallisen kaupunkipuistoalueen on täytettävä. Tällä taataan myös eri kaupunkien tasapuolinen kohtelu. Kriteerit koskevat alueen sisältöä, laajuutta ja eheyttä, ekologisuutta ja jatkuvuutta sekä kaupunkikeskisyyttä. Pori aloitti kansallisen kaupunkipuiston hakemiseen tähtäävän selvitystyön kaupunginhallituksen päätöksellä heti lain voimaan astumisen jälkeen vuoden 2000 tammikuussa. Perusteellisen valmistelun jälkeen hakemus jätettiin ympäristöministeriöön lokakuussa 2001. Kansallisesti merkittävä ympäristö Porin edeltäjä Ulvila sai kaupunkioikeutensa jo vuonna 1365. Vähitellen purjehdus Ulvilaan vaikeutui joen madaltuessa, minkä seurauksena Juhana Herttua perusti Porin vuonna 1558. Tällöin Kokemäenjoen suu ja kaupungin satama olivat nykyisen keskustan kohdalla. Tämän jälkeen kaupunkia ei enää siirretty, mutta kaupungin ulkosatamat ovat siirtyneet ulommas Mäntyluotoon ja Tahkoluotoon 20 30 kilometrin etäisyydelle keskustasta. Porin kansallinen kaupunkipuisto on dokumentti Kokemäenjoen suuhun syntyneen kaupungin kehitysvaiheista. Kaupunkipuisto painottuu täällä valtakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriympäristöön sekä kaava-ja kulttuurihistoriallisesti merkittäviin puistoihin ja muihin viheralueisiin. Alueen valtakunnallisesti merkittävää rakennusperintöä on suojeltu asemakaavalla. Kansallisen kaupunkipuiston näkyvimpiä monumentteja ovat Kokemäenjoen pohjoisrannan teollisuusrakennukset, erityisesti Porin Puuvillan rakennusryhmä, Keski-Porin uusgoottilainen kirkko sekä Suomen edustavimpiin uusrenessanssirakennuksiin lukeutuva Junneliuksen palatsi, joka toimii nykyisin kaupungintalona. Merkittäviä kohteita ovat myös silta-arkkitehtonisesti poikkeuksellisen kaunis Porin silta, vuonna 1841 rakennettu raatihuone, Kivi-Pori kokonaisuudessaan, Juseliuksen mausoleumi sekä mm. Pori Jazz -festivaaleista tunnettu Kirjurinluoto. Kaupunkipuistosta kaupunkilaisten olohuone löytyvät kävelymatkan etäisyydellä keskustasta. Erityisesti lapsille ja autottomille tämä tarjoaa mahdollisuuden säilyttää yhteys luontoon. Jatkossa tavoitteena on aktivoida kaupunkilaisia ja eri yhteisöjä toimimaan Porin kansallisen kaupunkipuiston sisällä. Puisto tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia vapaa-aikaan ja virkistykseen. Korkealaatuinen ympäristö nostaa luonnostaan kaupungin imagoa, ja oikein toteutettuna Porin kansallisesta kaupunkipuistosta voi tulla myös matkailullinen vetovoimatekijä Porin seudulle. Merkittävin vaikutus kansallisella kaupunkipuistolla on kuitenkin porilaisille itselleen osana hyvää elinympäristöä. Viherkäytävä läpi kaupungin Porin kansallinen kaupunkipuisto muodostaa yhtenäisen viherkäytävän kaupunkirakenteen sisällä. Sitä pitkin on mahdollisuus siirtyä linnustostaan tunnetusta Kokemäenjoen suistosta läpi ydinkeskustan Isomäen virkistysalueelle ja edelleen kaupunkia ympäröivälle maaseudulle. Pohjoiseteläsuunnassa kaupunkipuistolle tulee mittaa yksitoista kilometriä ja itä-länsisuunnassa lähes kolme kilometriä. Kapeimmillaan kaupunkipuisto on alittaessaan rautatien ja valtatie 2:n vuonna 1998 valmistunutta Porttaalia pitkin. Puiston kokonaispinta-ala on noin 9,5 km 2. Luotojen alueella maisemaa hallitsevat avoimet viljelykset. Kansallisen kaupunkipuiston pohjoisin kärki Luodoilla kuuluu Kokemäenjoen suiston Natura-alueeseen. Natura-alueen ja viljelysten väliin jää Kalafornian golfkenttä. Kokemäenjoen rantalehtojen kautta alkuperäisluonto ulottuu aivan kaupungin ydinkeskustaan saakka. Keskustassa luonto on läsnä ristikkäispuistoissa, jotka ovat tunnettuja mm. kaupungin nimikkolinnun mustavariksen pesimäyhdyskunnista. Kaupungin hautausmaat ja kaupunginsairaalan alue muodostavat viherrakenteen jatkeen Länsipuistosta länteen päin. Etelässä kaupunkipuisto on Porin metsän välityksellä suorassa yhtey- Porin kansallinen kaupunkipuisto risteää Promenadi-Porin kanssa Eetunaukiolla, josta on muodostunut vähitellen kaupunkilaisten kohtauspaikka. Kuva: Olli Mattila 2002 Porin kansallinen kaupunkipuisto on olennainen osa kaupunkilaisten jokapäiväistä elämää vapaa ajanviettomahdollisuuksineen. Kaupungin 1970-luvulta asti kehitetty kävelykeskusta Promenadi-Pori ja Porin kansallinen kaupunkipuisto täydentävät toisiaan. Kansallisen kaupunkipuiston ideana on toimia kaupunkilaisten olohuoneena ja helposti saavutet- 16 tavana lähiluontokohteena. Puisto, metsä, kosteikot ja luontoelämykset dessä kaupunkia ympäröivään maaseutuun. 17
Porin metsä on vanha kaupunkilaisten yhteislaidun, jota sotien jälkeen alettiin kehittää virkistysalueeksi. Kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluvaa metsäaluetta on kaikkiaan kolmisen neliökilometriä. Keskeisen sijaintinsa ja laajuutensa ansiosta alue on kaupunkilaisten tärkein virkistysmetsä. Intensiivisin virkistyskäyttö sijoittuu Porin metsän pohjoisosiin Isomäen ympäristöön. Kokemäenjoki maiseman muokkaajana Porin kansallisen kaupunkipuiston läpi virtaa Kokemäenjoki, joka kaupunkipuiston pohjoisreunalta levittäytyy Pohjoismaiden laajimpana jokisuistona kohti merta. Kokemäenjoki on esihistoriallisesta ajasta lähtien ollut maamme merkittävämpiä jokia, jota myöten asutus, kauppa ja kulttuuri ovat levinneet sisämaahan. Maakunnan kehitystä on vuosisatojen ajan ohjannut Kokemäenjoen suun siirtyminen maannousun ja jokilietteen maatumisen seurauksena kohti länttä. Suiston muodostumista on nopeuttanut sen virtaus hienojakoisen maaperän täyttämässä laaksossa. Joen mukanaan kuljettama kiintoaines, arviolta 100 000 m3 vuodessa, saostuu pääosin jokisuistoon. Maankohoamisen nopeus on noin 7 mm vuodessa. Suiston kehityksen nopeuttajana on myös ihmistoiminnalla ollut suuri merkitys. Jokea on aikojen saatossa perattu ja ruopattu, peltoja raivattu ja soita ojitettu, minkä lisäksi teollisuus sekä yhdyskunnat ovat laskeneet siihen rehevöittävät jätevetensä. Maannousun, jokilietteen maatumisen ja ruoppausten seurauksena ovat jokisaarekkeista muodostuneet Luodot kaupungin edustalle. Porin viimeisen kaupunkipalon 1852 palon jälkeen kaavoitetut ristikkäispuistot muodostivat viihtyisän viheryhteyden halki kaupungin. Taustalla Porin Raatihuone ja etuvasemmalla Akseli Gallen-Kallelan näköispatsas (H. Nieminen 1965). Kuva: Olli Mattila 2002 Kallioperä näkyy alueen topografiassa Kallioperä Porin kansallisen kaupunkipuiston alueella on sen pohjoista kärkeä lukuun ottamatta Satakunnan hiekkakiveä. Tasainen hiekkakivipatja on paksujen irtonaisten maakerrosten peittämä, mikä näkyy alueen topografiassa. Jääkauden, meren ja Kokemäenjoen voimat ovat tasoittaneet jo ennestään laakeaa maisemaa. Porin kansallisen kaupunkipuiston alueella on hyvin vähän korkeuseroja. Korkeimmat mäet ovat Raatihuoneenmäki ja Isomäki Porin metsässä. Raatihuoneenmäki on osa kaupungin läpi luoteeseen kulkevaa harjua, joka keskustan kohdalla nousee näkyviin läpi jääkauden ja Kokemäenjoen tuomien rantakerrostumien. Isomäki ja sen eteläpuoliset kummut Porin metsässä ovat moreenia. Kaavoitus kaupunkirakenteen perustana Porin kaupunkikuva alkoi muodostua nykyisenkaltaiseksi vuoden 1852 palon jälkeen, jolloin kaupunki sai nykyisen ruutuasemakaavansa ja ristikkäiset puistokatunsa. Asemakaavan laati silloinen lääninarkkitehti C.Th.Chiewitz. Palossa säästyneen Raatihuoneen ympäristöön suunniteltiin kivestä rakennettava hallinnollinen ja kaupallinen keskus. Etelärannan pääosin uusrenessanssin henkeen rakennetut kivikorttelit muodostavat nykyään valtakunnallisesti ainutlaatuisen historiallisen kaupunkirakenteen. Porin teollistuminen kiihtyi 1800-luvun lopulla. Vuosisadan vaihteessa ja sen jälkeen valmistuivat joen pohjoispuolelle kaupunkikuvan kannalta merkittävät Porin Puuvillan ja Porin Konepajan teollisuuslaitokset. Kaupunki oli tuolloin myös merkittävä sahateollisuuden keskus. Silloisista höyrysaharakennuksista on jäljellä joen pohjoisrannalla sijaitseva, toiminnasta poistettu Isosannan saha. Arkkitehti Harald Andersinin laatima Porin yleisasemakaava valmistui vuonna 1923. Suunnitelma noudatti aikakauden urbaaneja kaavoitusihanteita ja tähtäsi kaupungin nopeaan kasvuun. Ansiokasta kaavoitustyötä seurasi lamakausi ja pian sen jälkeen II maailmansota, joiden aikana ei juuri rakennettu. Andersinin kaavasta toteutui ainoastaan Porin IX kaupunginosa. Alueelle rakennettiin sitä kaavaa noudattaen mm. monia julkisia rakennuksia, ennen kaikkea suuri joukko kouluja. Tämä koulukortteleiden alue sisältyy Porin kansalliseen kaupunkipuistoon ja yhdistää keskustan puistot etelään rautatieasemalle sekä edelleen Porin metsään. Alueen kaavallinen suojelu Tällä hetkellä Porin kansallisen kaupunkipuiston alueella ovat voimassa Maa-Porin osayleiskaava vuodelta 1993 sekä Huvilajuovan osayleiskaava vuodelta 2000. Huvilajuovan osayleiskaava on laadittu turvaamaan Luotojen alueen omaleimainen ja kulttuurihistoriallisilta arvoiltaan merkittävä huvila-asutus. Luotojen pohjoiskärki on kaavassa luonnonsuojelualuetta ja se kuuluu EU:n Natura 2000-luonnonsuojeluverkostoon ja lintuvesien suojeluohjelmaan. Porin Puuvillan vanha kehräämörakennus ja pääkonttori Pohjoisrannalla suojeltiin vuoden 1988 asemakaavassa. Porin konepajan vanha osa ja Isosannan saha on suojeltu asemakaavassa vuonna 2001. Etelärannan valtakunnallisesti merkittäville kivikortteleille valmistui ensimmäinen suojelukaava, lajissaan maamme varhaisimpia, jo vuonna 1973. Kivi-Porin uusin suojelupainotteinen asemakaava on vuodelta 1996. Rakennusten ohella se suojelee myös historiallisesti merkittävän Porin sillan. Maa-Porin osayleiskaavassa keskustan ristikkäiset puistoakselit on merkitty kohteeksi, jonka rakennus-ja kulttuuriarvot tulee säilyttää kaupunkikuvassa. Puistojen varrelta on kaupunkipuistorajaukseen otettu mukaan asemakaavassa suojellut Hotelli Otava, Porin taidekoulun kiinteistö, Porin vanha asema ja nk. Äyrilän talo sekä tämän vieressä sijaitseva Luontotalo Arkki. Länsi-Puiston vihreänä jatkeena toimiva Vanha hautausmaa on suojeltu asemakaavassa, samoin kun vieressä sijaitseva funktionalistinen vesitornikin. 19
Eteläpuiston päästä alkava koulukortteleiden alue kuuluu Maa-Porin osayleiskaavassa keskustan ristikkäispuistojen ohella alueeseen, jonka rakennus-ja kulttuurihistorialliset arvot tulee säilyttää kaupunkikuvassa. Rautatieasema ympäristöineen on asemakaavassa määritelty ympäristön ja kaupunkikuvan kannalta merkittäväksi rakennukseksi. Urheilukeskuksen alueella Porin metsässä sijaitseva professori Yrjö Lindegrenin suunnittelema maauimala on suojeltu asemakaavassa. Käppärän hautausmaan vanha siunauskappeli, Juseliuksen mausoleumi ja Keski-Porin kirkko on suojeltu kirkkolain 14 luvun 5 :n kirkollisia rakennuksia koskevilla säännöksillä. Porin kansallisen kaupunkipuiston rooli Suomessa Jokaisella Suomeen perustettavalla kansallisella kaupunkipuistolla tulee olemaan oma roolinsa osana kansallista kaupunkipuistoverkostoa, näin myös Porilla. Porin kansallisen kaupunkipuiston rooli määriteltiinkin jo hakemusvaiheessa kesällä 2001. Porin kansallinen kaupunkipuisto kertoo yhden Suomen merkittävimmän joen ja suomalaisten vaiheista. Kokemäenjoen vesitietä pitkin asutus, kulttuuri ja uudet virtaukset ovat vuosituhansien saatossa levinneet rannikolta sisämaahan. Kaupunkipuiston ydin on suomalaista kaupunkikehityshistoriaa. Jokisuun kauppapaikka on muuttunut teollistumisen ajan jälkeiseksi osaamiskeskukseksi. Etelärannan kivikorttelit ja kaupunkia halkovat puistoakselit muistuttavat syntyaikansa arvomaailmasta. Kaupunkia ympäröineet yhteislaitumet ovat yhteiskunnallista muutosta seuraten saaneet uuden merkityksen kaupunkilaisten ja matkailijoiden vapaa ajanviettoalueina. Kaupunkipuistosta levittäytyy Pohjoismaiden laajin jokisuisto, jonka luontoarvot ovat kansainvälisesti merkittäviä.1 Viitteet 1 Porin kaupunginhallituksen päätös 8.10.2001: 1049 Porin kansallisen kaupunkipuiston perustaminen, hakemus. Lähteet Porin kaupunginhallituksen päätös 8.10.2001. 1049 Porin kansallisen kaupunkipuiston perustaminen, hakemus. Ympäristöministeriön päätös 6.5.2002. Porin kansallisen kaupunkipuiston perustaminen n:o 3/5541/2001. Porin puistojen merkitys vapaa-ajanviettoalueina tulee kansallisen kaupunkipuiston myötä vain kasvamaan. Kuvassa nuoria porilaisia tutustumassa Kirjuriluotoon. Kuva: Olli Mattila 21
Essi Lindberg UINUVA PARATIISI KAUPUNGIN LAIDALLA Vanhan hautausmaan maiseman historiaa 1800-luvulta nykypäivään Porin Vanhan hautausmaan aitaa. Kuva: Essi Lindberg 2003 VISIO Maisema-arkkitehtuuri Rautatiepuistossa on säilytetty mahdollisimman paljon alueella olevia ominaispiirteitä ja arvoja. Merkittävin lisäys alueella on sen läpi kulkevat polut, jotka on suunniteltu kulkemaan mahdollisimman monentyyppisten paikkojen kautta. Rautatiepuistossa turvataan monimuotoisen ruderaatti- ja kultturikasvullisuuden säilyttäminen. Rakennuksiin voisi sijoittua kansallisen kaupunkipuiston sopivia toimintoja. Vanha asema on ehdotettu kaupunkipuistotaloksi, jossa jaettaisiin tietoa kansallisesta kaupunkipuistosta. Veturitallissa on jo nyt vanhojen rakennusosien myyntiliike ja rakennus sopisi myös kirpputorien ja erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Vanhat puutarhojen ympäröimät puurakennukset voisivat olla käsityöläisten ja taiteilijoiden työhuoneina. Arkkitehtiosasto Teknillinen korkeakoulu, Porin studio kansallisen kaupunkipuiston visioita. Hiroko Kiviranta & Jere Saarikko
Astun Maantiekadulta polulle, joka vie kohti Vanhaa hautausmaata. Kevätaurinko on juuri laskeutumassa. Taivaanranta hehkuu punaisena ja auringon viimeiset säteet lämmittävät poskia. Seuraan katseellani vanhaa kiviaitaa ja etsin kohtaa, josta näkisin sen taakse. Vesitornin ohitettuani autojen äänet vaimenevat. Jossain kauempana kumisevat junan kiskot. Hetkeksi pysähdyn kuuntelemaan kevään ensimmäisiä luonnonääniä -varikset raakkuvat puissa ja pikkulintujen sirkutus peittää maantieltä kantautuvan melun alleen. On huhtikuu. Liukastelen rautaportista sisään ja pysähdyn tarkastelemaan puistosta aukeavia näkymiä. Jään ja lumen peitossa ovat enää kävelijöiden painamat ikivanhat polut. Muualla kylmä maa höyryää. Ruohon tupsuja näkyy siellä täällä. Kohta nekin vihertävät. Porin Vanha hautausmaa sijaitsee nykyisen Maantiekadun pohjoispuolella lähellä Valtiosiltaa ja Porin 6. kaupunginosaa. Yli sata vuotta sitten hautauskäytöstä poistettu hautausmaapuisto on vihreä saareke aivan keskustan tuntumassa, joka jatkaa ristikkäispuistojen viherrakennetta kaupungin keskustasta länteen. Vanhan hautausmaan kaakkoiskulmasta alkaa kolmion muotoinen viheralue. Alueen keskeltä nousee monumentaalinen funkis-vesitorni. Hautausmaan itäisen puolen pientä leikkipuistoa reunustaa vanhan Turuntien linja. Vanha tielinja toimii osittain vieläkin lenkkipolkuna koiranulkoiluttajille ja muille alueella liikkujille. Hautausmaan lyhyttä itäreunaa rajaa rautatie. Hautausmaapuisto loppuu lännessä Veturitallinkatuun, jonka jälkeen alkaa Porin kaupunginsairaalan alue. Hautausmaan pohjoispuolella sijaitsee aikaisemmin hiljentynyt, vanha veturitallin alue. Pitkän Maantiekadun varrella, kaupunginsairaalan takana, sijaitsee edelleenkin hautauskäytössä toimiva, Käppärän hautausmaa. Porin Vanhan hautausmaan syntyvaihe liittyy 1800-luvun yhteiskunnallisiin muutoksiin. Sekä kaupungin väkiluvun kasvu että kaupunkirakenteen tiivistyminen ovat omilta osiltaan vaikuttaneet nykyisten Porin Vanhan hautausmaan ja Käppärän hautausmaan perustamiseen sekä siihen, miten niiden maisema on muokkautunut ajan saatossa osana Porin Kirkkopuistosta hautausmaaksi Kaupungin perustamisesta lähtien Porin vanhan kirkon vieressä sijainnut hautausmaa päätettiin ottaa käytöstä pois vuoden 1801 kaupunkipalon jälkeen. Hautausmaan katsottiin etenkin kosteina kesinä levittävän mätäkuumetta ja olevan muutenkin kaupunkilaisten terveydelle haitaksi. Terveyssyistä Porissa oli 1770-luvulla luovuttu kirkon sisälle hautaamisesta. 1 Kaupungin perustamisesta lähtien käytössä ollut kirkkomaa alkoi jo olla niin täynnä, että uusien hautojen kaivaminen oli hankalaa. Ruumiita jouduttiin hautaamaan liian lähelle maan pintaa tai säilömään luukammioon. Varsinkin talvisin maa oli liian kova kaivettavaksi. Tilanne oli samankaltainen monilla muillakin paikkakunnilla. Mätänevistä ruumiista syntyvä katku ja löyhkä koettiin epäterveelliseksi ja häiritseväksi. Kirkkomaa oli vuosisatojen aikana täyttynyt niin, että hautausmaan siirtämisvuoteen 1809 mennessä se oli noussut noin neljän kyynärän eli 2,4 metrin verran korkeammalle aidan takana olevasta katutasosta. 2 Tarve uuden hautausmaan perustamiseen oli todellinen. Seurakuntalaisten vastalauseista huolimatta uusi hautausmaa (nykyinen Vanha hautausmaa) päätettiin sijoittaa kirkosta länteen, Hampustenmäkeen3. Vanhan kirkkomaan alue tasoitettiin ja siistittiin. Osittain se jäi uudisasutuksen alle. Jäljelle jääneestä kirkkomaan osasta ei pidetty huolta, vaan sen annettiin rappeutua ja kadota vähitellen. Kerrotaankin, että jo 1830-luvulla kaupunkilaisten karja käyskenteli palossa säilyneen kirkon seinustalla entisen kirkkomaan paikalla 4. Myöhemmät kaupungin historiaa tutkineet ja siitä kirjoittaneet ovat tulkinneet yksikantaan, että vanhan kirkkomaan heitteille jättämisen syynä oli välinpitämätön asenne menneisyyttä kohtaan. On kuitenkin huomattava, että vielä tuolloin ei kulttuuriperinnön vaalimiseen ollut samanlaista sosiaalista tarvetta kuin nykyään. Hautausmaan tilasta oltiin kyllä kiinnostuneita, mutta useimmiten ylimääräisiä varoja ei ollut. Sitä paitsi vuoden 1929 hautausmaiden malliohjesäännön voimaantuloon Hautausmaan sijoituspaikaksi määrätty Hampustenmäki sijaitsi asutuksen ulkopuolella ja kuului kaupungin viljelysmaihin. Maisema kaupungin ulkopuolella oli perinteistä agraarimaisemaa. Hautausmaan perustamisvaiheessa Hampustenmäellä oli muutamia toiminnassa olevia tuulimyllyjä. Hampustenmäen tuulimyllyistä löytyy vain muutamia yksittäisiä mainintoja, joten niiden tarkasta lukumäärästä ei ole tietoa 6. Tuulimyllyt erottuivat maisemasta todennäköisesti hyvin, sillä Hampustenmäki kuului kaupungin läpi kulkeneeseen harjuselänteeseen, joka oli muuten alavan kaupungin korkeimpia kohtia. Mäen päällä sijainneet myllyt ovat mitä todennäköisemmin olleet maisemallisesti hallitsevia, alavan maaston ja matalan asutuksen korostaessa kontrastia entisestään. Porin kaupunki rajautui lännessä 1700-luvun loppuun tultaessa niille kohdille, mihin nykyinen Länsipuisto päättyy. Hampustenmäelle Vanha hautausmaa radan yli nähtynä. Kuva: Johanna Pohjavirta 2003 perustetun hautausmaan pitkää kylkeä rajasi Turuntie. Turuntie oli vanha keskiaikainen postitie, josta tuli 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Suomen vilkkaimmin liikennöity maantiereitti. Koska tie kulki aivan hautausmaan vieressä, sillä oli oma merkityksensä uuden hautausmaan kaupunkikeskeisyyteen ja saavutettavuuteen. Vaikka 1800-luvulla vilkkaasti liikennöity tie ei vastaakaan sitä mitä me sillä nykypäivänä ymmärrämme, voimme olla varmoja siitä, että hautausmaan vierellä kulkenut Turuntie toi hautausmaan ympärille toisenlaista elämää ja liikennettä, mikä vaikutti hautausmaan luonteeseen myös maisemallisesti. Hautausmaa ei ollut yksinäinen ja hiljainen keidas kaupungin laidalla vaan sen lähellä tapahtui koko ajan asioita. Sen ympärillä liikuttiin ja työskenneltiin. Sen läpi kuljettiin torille ja töihin. Kun vuonna 1809 tuomiokapitulin päätös hautausmaan rakentamisesta saatettiin voimaan, vihki Ulvilan kirkkoherra ja hovisaarnaaja 24 kaupunkikuvaa. asti laiduntaminen hautausmailla oli aivan yleinen käytäntö Suomessa 5. 25
Knut Forsbergin alkuperäistä istutussuunnitelmaa säilytetään nykyisin Satakunnan Museon kokoelmissa. tiedossa, että hautausmaan sisällä vallitsi jonkinlainen hierarkia, vaikka enää ei voitukaan kilpailla siitä ketkä pääsivät haudatuksi lähimmäksi kirkkoa. Kuitenkin niin sanottu ensimmäinen multa oli varattu kaupungin varakkaimmille asukkaille. Hautaamista ohjaavana yleissääntönä kirkkolaki määritteli sen, keitä hautausmaalle voitiin haudata. Kaikki vainajat eivät nimittäin hautausmaahan päässeet. Grönvallin mukaan, Kaikki itsemurhaajat ja muut sellaiset henkilöt haudattiin viime vuosisadan alkupuolella kaupungin metsään, Isoon ja Vähämäkeen. Vanha kirkkolaki ei näet sallinut sellaisten ruumiita laskettavan siunattuun maahan. Nälkävuosina 1866-1868 haudattavia kertyi tavallista enemmän. Porissa vuosina 1867 ja 1868 tuntemattomina kuolleiden henkilöiden ruumiita säilytettiin ruumisvaunuja varten rakennetun rakennuksen kellarissa. Myöhemmin heidän luunsa haudattiin yhteiseen hautaan hautausmaan pohjoiseen osaan 10. Hautausmaan pohjoisosassa sijaitsi myös niin sanottu venäläinen osa. Sinne haudattiin kaupungin venäläissyntyiset asukkaat, joista valtaosa oli sotilaita. Venäläisten osa oli yksi tunnetuimmista erillisistä hautaosastoista Vanhalla hautausmaalla. Se mainitaan myös nimeltä lähteissä. 11 Vanhaa hautausmaata laajennettiin hautaustoiminnan aikana vielä kaksi kertaa, ensin 1830-luvulla ja toisen kerran 1850-luvulla. Laajennusten jälkeen sen lopulliseksi pinta-alaksi muodostui noin kolme hehtaaria. Hautausmaa kasvoi siis kolminkertaiseksi alkuperäisestä. Vanhan hautausmaan kohdalla tehtiin jo perustamisvaiheessa periaatepäätös, jonka mukaan sinne ei saanut poikkeustapauksissakaan rakentaa muurattuja eikä salvettuja hautakammioita. Myös makaavat hautakivet kiellettiin. Tyypillisiä hautamuistomerkkejä olivat valurautaiset ristit, joita muun muassa vuonna 1858 Poriin perustettu konepaja valmisti 12. Valurautaristejä alettiin käyttää 1800-luvun puolivälissä ja ne olivat käytössä vuosisadan loppuun asti. Puuristejä ja suhteellisen yksinkertaisia hautakiviä käytettiin koko hautausmaan toiminnan ajan. Edullisuutensa vuoksi ne olivat todennäköisesti myös hautausmaan käytetyimpiä Fredrik Lebell 11. kesäkuuta uuden hautausmaan käyttöön. Hautausmaa aidattiin väliaikaisella seiväsaidalla. Perustamisvaiheessaan Vanha hautausmaa oli yhden tynnyrin-ja 17 kapan alan eli vajaan hehtaarin kokoinen maakaistale. Jo kolmen vuoden kuluttua suunniteltiin alueen lisälaajennusta. Samoihin aikoihin hautausmaalla aloitettiin kahden ristikkäisen, seitsemän kyynärää leveän käytävän tekeminen. Seuraavina vuosina hautausmaalle rakennettiin hirsivaja ruumisvaunuja ja muuta kalustoa varten sekä kellari ruumiiden säilytyspaikaksi. Varsinaista kiviaitaa päästiin rakentamaan vasta vuonna 1816, joka sekin rakennettiin vain maantien puoleiselle sivulle. 7 Tässä vaiheessa Hampustenmäen ympäristö alkoi vähitellen näyttää hautausmaalta. Mistään hautausmaapuistosta sanan nykymerkityksessä ei kuitenkaan tässä vaiheessa ollut vielä kyse. Lähteet eivät anna selkeää kuvaa miltä hautausmaa ympäristöineen sen perustamisvaiheessa näytti, koska minkäänlaisia tarkkoja suunnitelmia siitä ei ilmeisesti ollut. Kaarlo Vanamon mukaan omaiset istuttivat haudoille erilaisia puita ja pensaita, koska puiston mainittiin hyvin aikaisessa vaiheessa olleen tuuhea 8. Toisaalta hautausmaa saattoi hoitamattomana pusikoitua ja kasvaa umpeen aivan itsestäänkin, koska aluetta ei enää viljelty. Hautausmaan maisema muokkautui ajan saatossa sekä luonnon että ihmisten yhteisvaikutuksesta. Porilaisille sen tärkein tehtävä oli toimia hautausmaana ja tarjota paikka, jonne edesmenneet omaiset voitiin haudata ja jossa heitä myöhemmin voitiin muistella. Yleisten 1800-luvun periaatteiden mukaan hautausmailla noudatettiin sosiaalista jakoa hautapaikkojen sijainnissa. Aikaisemmin arvokkaimpia olivat olleet hautapaikat kirkon alttarin lähellä lattian alla, myöhemmin taas haudat kirkon läheisyydessä. Uskonpuhdistus oli pyrkinyt kitkemään käsitykset eriarvoisista hautapaikoista, mutta perinne eli vielä pitkään 1800-luvulle asti. Itä ja etelä olivat kristityille valon ja Kristuksen toisen tulemisen ilmansuuntia ja pohjoinen pimeyden ja paholaisen ilmansuunta 9. Siitä, missä määrin nämä periaatteet vaikutti- 26 vat Porin vanhalla hautausmaalla, ei ole tarkkaa tietoa. On kuitenkin muistomerkkejä. Muita muistomerkkityyppejä olivat putkivarrelliset 27
rautapeltilevyt, joissa muistokirjoitukset oli maalattu levyn päälle 13. Varakkaimpien kaupunkilaisten hautoja, jotka useimmiten ovat olleet sukuhautoja, ympäröi valurautaiset tai kivipaasien kannattelemat ketjuaidat. Veistoksia tai esittäviä elementtejä Vanhan hautausmaan haudoista löytyy erittäin vähän. 14 Vuonna 1852 Pori paloi jälleen. Palon jälkeen vanhan kirkon ja sitä ympäröineen kirkkomaan paikalle tuli uudisasutusta. Georg Theodor Chiewitzin piirustusten mukaan Poriin saatiin uusi asemakaava, joka muutti kaupungin rakenteen täysin. Maisemassa ei enää mikään muistuttanut entisestä. 15 Palon pyyhkiessä kaupungin yli, jäi Porin 6.400 asukkaasta 4.600 kodittomaksi. Vain pieni palanen 5. kaupunginosasta säästyi. Palon jälkeen kaupungissa syntyi huutava pula asunnoista. Kaaos oli todellinen. Kurjien olojen vuoksi ei viranomaisilla, sen enempää kuin muillakaan, ollut mahdollisuuksia tai haluja puuttua kaupungista länteen päin suuntautuneeseen muuttoliikkeeseen. Uudisasutuksen paine kohdistui joka tapauksessa kaavoittamattomille alueille kaupungin laidoilla. Kaupungin länsipuoli oli maarakenteensa puolesta paras paikka hätäasuntojen rakentamiseen. Nykyisen 6. kaupunginosan alueelle syntyikin muuttoliikkeen seurauksena niin sanottu Kuoppakaupunki, jonka piti vain alkuun toimia asuntopulan hätäratkaisuna, mutta joka sittemmin säilyi kokonaiset neljä vuosikymmentä käytössä ruutukaavan tuloon saakka. Kuoppakaupungin asunnot kaivettiin maahan ja niiden katoiksi asetettiin olki-tai lautakatot. Sisällä asuntoihin tehtiin lattia ja seinät tarpeiden mukaan. Kuoppakaupungin asukasluvun laskettiin parhaimmillaan olleen jopa 500 asukasta, joten mistään pienestä alueesta ei ollut kyse. Yhtään kuvaa tai piirustusta kuoppakaupungista ei kuitenkaan ole säilynyt. 16 Asutuksen levitessä yhä kauemmas länteen, Vanhan hautausmaan ympärillä oleva maisema tiivistyi entisestään. Palon jälkeen kaupunkiasutus laajeni entisestään ja kietoi lopulta Vanhan hautausmaan hitaasti sisäänsä. Kun palon jälkeistä kaupunkia uudisrakennettiin ja kunnostettiin, jäi 28 hautausmaa seuraavien vuosikymmenten aikana, tosin ymmärrettävishaa jäänyt. Kun vuonna 1866 kunnostukseen oli käytetty 144 markkaa kirkkomaalla. Ne rautaiset käsipuut, jotka kävelijöitä varten johdattavat 29 tä syistä, oman onnensa nojaan. Paikallisessa lehdistössä Porin Vanhan hautausmaan kunnostustarpeesta ja -tavoista käytiin kiivasta, välillä riitaisaakin, keskustelua 1860-luvulta aina vuosisadan loppuun asti. Myös ilkivallasta tiedotettiin tasaisesti. Keskusteluissa Porin ruotsinkielinen lehti, Björjeborgs Tidning ajoi selvästi vapaamielisempää ja tyylillisesti rohkeampaa uudistuslinjaa, kuin suomenkielinen Porin kaupungin sanomia. Porin kaupungin sanomia puolusti Vanhan hautausmaan maiseman säilyttämistä entisellään. Se vetosi kirjoituksissaan hautausmaan erityisluonteeseen, joka vaatisi kevyempää ja varovaisempaa kunnostamista, kuin mitä Björneborgs Tidningin ehdotukset olivat. Elokuussa 1860 Björneborgs Tidning valitti kirjoituksessaan hautausmaan useista ja toistuvista laiminlyönneistä: Kyrkogården vanvårdad. Hautoja peittivät rikkaruohot ja ohdakkeet:... bevuxna med ogräs och tistel.... Näihin väitteisiin Porin kaupungin Sanomia vastasi, ettei hautausmaa ole niin huonossa kunnossa kuin mitä Björneborgs Tidning väittää. Vuonna 1861 esitettiin ehdotus yhden pitkän lehtikujan allée ja neljän poikkikujan istuttamisesta. Kun kirkonkokous hyväksyi suunnitelman, alettiin hankkeelle kerätä varoja vapaaehtoisin lahjoituksin. Keräys ei kuitenkaan tuottanut odotettua tulosta. Siksi hautausmaan kaunistustyöt aloitettiin muutamasta varakkaasta kaupunkilaisesta kootun kaunistuskomitean johdolla vasta vuonna 1865. 17 Samana vuonna kansainvälisesti tunnettu ruotsalainen puutarha-arkkitehti Knut Forsberg laati Porin Vanhalle hautausmaalle symmetrisen istutussuunnitelman, jossa jokainen puu on merkitty erikseen. Suunnitelma ei tiettävästi kuitenkaan toteutunut täydellisesti, koska se olisi ollut hyvin kallista ja se olisi muuttanut hautausmaan maiseman täysin uudenlaiseksi. Jonkinlaisia kunnostustöitä kuitenkin tehtiin ja joitain Forsbergin ideoita mitä todennäköisemmin myös toteutettiin. Kuten Satakunta - lehdessä julkaistusta tilinpäätöksestä voi huomata, että Porin pahimpina nälkävuosina 1867 ja 1868 Vanhan hautausmaan kunnostustöihin ei ra- ja 90 penniä, niin seuraavana kahtena vuotena rahaa oli käytetty alle 15 markkaa per vuosi. 18 Kunnostustöitä kuitenkin jatkettiin vaikeuksista huolimatta. Kaunistuskomitea jätti vuonna 1873 hautausmaan kirkkoneuvoston hallintaan esittäen samalla toivomuksen lahjoitusvaroin ylläpidetyn hoidon jatkumisesta 19. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan tapahtunut tai hoito jäi heikoksi 20, sillä jälleen vuonna 1882 Björneborgs Tidning moittii hautausmaan olevan huonossa kunnossa 21. Vanhan hautausmaan huonoon kuntoon kiinnitettiin uudelleen huomiota uuden hautausmaan perustamisen jälkeen, koska se jäi pois hautauskäytöstä vuonna 1884. Vuonna 1886 32. numerossaan Björneborgs Tidning kirjoittaa jälleen: Björneborgs gamla begrafningsplats dåliga skick. 22 Vanha hautausmaa päätettiin ottaa pois käytöstä, koska se oli 80 käyttövuotensa aikana täyttynyt ja jäänyt kaupunkirakenteen sisään. Uuden hautausmaan perustamiseen oli ryhdyttävä, sillä vuoden 1879 terveydenhoitoasetuksessa oli määrätty kaikki hautausmaat perustettavaksi soveliaan välimatkan päähän asutuksesta. Hautauskäytöstä poistettu Vanha hautausmaa pieneni, kun 1890-luvulla hautausmaan pohjoisosassa sijaitsevasta venäläisestä osasta lunastettiin maata Porin uutta rautatietä varten. Rautatien laajennuksen yhteydessä alueelta katosi suurin osa venäläisten hautamuistomerkeistä. Venäläisten hauta-alue oli omalta osaltaan kertonut Venäjän vallan ajasta ja sen vaikutuksista Porin kaupungissa. Kuuluihan Suomi autonomisena osana Venäjän keisarikuntaan koko sen ajan, kun Vanha hautausmaa oli käytössä. Lehtikirjoittelusta ja kunnostustöistä huolimatta Vanhan hautausmaan kunto oli sen toiminnanvuosien aikana kehnonlainen. Yksittäisten hautapaikkojen tilanne vaihteli riippuen siitä oliko omaisilla mahdollisuuksia hoitaa niitä. Yleisön suhde hautausmaahan ja puistoistutuksiin onkin kiinnostava yksityiskohta. Tahallista ilkivaltaa tehtiin sekä kaupungin puistoalueiden istutuksilla että Vanhalla hautausmaalla. Raakaa käytöstä, inhoittavinta laatua, on viime viikon kuluessa harjoitettu Hautamuistomerkkejä Vanhalta hautausmaalta. Kuva: Essi Lindberg 2003
Hautausmaan vanha portti. Kuva: Johanna Pohjavirta 2003 kirkkomaan aitauksien ylitse, olivat paikaltaan irti revityt, niin että suuria kappaleita aitauksien muurauksistakin oli lohjennut. Ei sydänmaan synkeimmässä pimeydessä asuvaltakaan voisi odottaa tämmöistä raakuutta. Vielä on siitäkin muistuttamista, että kirkkomaassa kävelijät olisivat kukkasia haudoilta taittamatta, vaikka niitä olisi kuinka runsaasti olemassa. Niitä ei ole istutettu taitettaviksi vaan muistoksi ja murheen lievitykseksi Jumalan pelloilla. 23 Puiden oksia katkottiin, rikkaruohoja heiteltiin myöhemminkin: V. 1881 valitetaan siitä raakuudesta, jota hautausmaalla harjoitetaan, miten kukkaruukut, seppeleet, ja haudoilla olevat istutukset revitään ja raastetaan. 1888 sakotettiin erästä äitiä tyttärineen kukkien raastamisesta haudoilta. 24 1800-luvun yhteiskunnallisen tilanteen huomioon ottaen on kuitenkin ymmärrettävää, että istutukset ja hautausmaan jatkuva huolto jäivät varojen puutteessa toisarvoisiksi seikoiksi. Ensisijaiset tarpeet kuten ruoka ja koti ajoivat viihtyvyyden edelle. Tämä ei kuitenkaan ollut tavallista ainoastaan Porissa. Viranomaiset eivät vielä tuolloin valvoneet kirkkolain mukaista hautaamista tai hautojen hoitoa mitenkään. 25 Porin Vanhalla hautausmaalla, kuten muuallakin oli tapana, hautauksesta ja hautojen hoidosta vastasivat seurakuntalaiset itse. Hautausmaasta puistoksi Vanha hautausmaa oli haudattu täyteen jo 1880-luvulla. 26 Uusi hautausmaa (nykyinen Käppärän hautausmaa) vihittiin käyttöön 29. kesäkuuta vuonna 1884. Uuden hautausmaan perustamisen jälkeen Hampustenmäellä sijaitsevan hautausmaan nimeksi vakiintui Vanha hautausmaa. Kun 1890-luvulla hautaaminen Porin Vanhalla hautausmaalla lopetettiin, alkoi seurakunta hoitaa sitä puistona. Vuoden 1890 jälkeen vanhalle hautausmaalle sai haudata ainoastaan senaatin ja myöhemmin opetusministeriön erikoisluvalla. Sukuhautoja sai kuitenkin käyttää edelleen.27 Vuoden 1879 terveydenhoitoasetuksessa myös hautausmaiden ojittamista ja istuttamista määriteltiin aiempaa tarkemmin. 30 Vanhan hautausmaan istutuksista ja maisemasta keskusteltiin uudelleen. tausmaan länsipuolelle kauan kaivatun kasvihuoneen. Kaupungin omishin hautaamista jatkettiin 1960-luvulle saakka. Käppärän hautausmaa- 31 tama maa oli aikaisemmin ollut viljelyskäytössä.31 Miltä hautausmaanpuiston ympäristö ennen talvi-ja jatkosotaa näytti? Paavo A. Kuusisto mainitsee vuonna 1928 Turun ylioppilas -kirjassa julkaistussa kirjoituksessaan, että Vanha hautausmaa oli siirtynyt kaupungin hoidon alaiseksi ja istutuksineen se oli muuttunut kauniiksi puistoksi 32. Kirjoituksessaan hän katsoo puistohautausmaan tulevaisuuteen myönteisin mielin. Samalla hän kuitenkin lisää, että hautausmaa tarvitsee parempaa huoltoa ja mainitsee erityisesti vanhat muistomerkit, jotka vaativat kipeästi kunnostusta säilyäkseen. 33 1930-ja 1940-luvuilla hautausmaa toimi läpikulkupuistona pääasiassa kahteen eri suuntaan. Hautausmaan niin sanotun Länsiportin läpi kuljettiin torimatkoille kaupunkiin ja rautatietyöläiset kulkivat sen läpi töihin, veturitalleille. Vuoden 1946 ilmakuvassa entiset polut näkyivät vielä hyvin. Kun Porin vesitorni syyskuussa 1935 valmistui Vanhan hautausmaan viereen rautatien ja Maantiekadun väliseen puistikkoon, sai maisema aivan uuden ilmeen. Vesitornin rakentaminen katkaisi lopullisesti vanhan Turuntien linjan, joka vielä selvästi oli kulkenut hautausmaan kiviaidan vierttä rautatien yli. Kaupunki tarvitsi kuitenkin vettä ja ihmisten tarpeesta oli lähdettävä. Bertel Strömmerin suunnittelema 50 metriä korkea funkkistorni nousi ylväänä dominoimaan hautausmaan, rautatien ja Maantiekadun puistomaisemaa. Siitä tuli välittömästi yksi Porin näkyvimmistä maamerkeistä. Samalla hautausmaan pienipiirteinen historiallinen ympäristö jäi taka-alalle tai ainakin maisemallisesti vesitornin sivuun. Uuden hautausmaan vaiheita Kun Käppärän hautausmaa vuonna 1884 perustettiin sairaalan viereen kaupungin ulkopuoliselle, viiden hehtaarin suuruiselle alueelle, päätettiin Vanhalla hautausmaalla hautaaminen lopettaa. Ainoastaan sukuhautoi- Samaan aikaan Suomen muidenkin kaupunkien hautausmaat alkoivat muuttua puistomaisemmiksi.28 Vuonna 1890 Puutarhuri Fr. Söderberg laati uuden puistosuunnitelman Vanhalle hautausmaalle. Söderbergin suunnitelma vastaa suunnilleen myös hautausmaan nykytilannetta. Vuosisadan loppua kohti mentäessä Vanhan hautausmaan kuntoon kiinnitettiin entistä parempaa huomiota. Sen arvo Porin vanhimpana säilyneenä hautausmaana ja hautausmaapuistona huomattiin. Rovasti Reinh. Grönvall kuvaa vuonna 1916 painetussa tutkielmassa Porin kirkot ja hautausmaat vanhaa hautausmaata 1900-luvun alun tilanteessa: Vanha hautausmaa on istutuksiensa kautta muuttunut Porin kauniimmaksi puistoksi. Sitä hoitaa kirkollinen seurakunta sangen niukasti. Mutta nyt on kysymys nostettu, että kaupunkikunta ottaisi sen haltuunsa ja antaisi sille kauneusvaatimuksiakin tyydyttävän hoidon. 29 Kukoistus ei kuitenkaan ollut lopullista. Itsenäisyyttä edeltävä aika oli levotonta, mikä rappeutti kaupungin puistoja yleisesti. Kansalaissodan aikaan sattunut kuivuus vaikeutti entisestään puistojen hoitoa. Tämän lisäksi kaupungissa majailleet venäläiset sotilaat eivät välittäneet puistoja koskevista määräyksistä ja asetuksista. Pentti Kohvakan puistohistoriikissa on maininta, jossa venäläisen ratsuväen kerrotaan käyttäneen Maantiekadun lehtokujaa ratsuratana. Kaupungin puistojen rappiotilan hätäapuna alettiin vanhan hautausmaan, rautatien ja Maantiekadun väliselle alueelle rakentaa puistikkoa ja leikkikenttää kaupunginpuutarhurin suunnitelmien mukaan. Työt ehtivät olla vain viikon käynnissä kun vuoden 1917 Marraskuun suurlakko keskeytti ne. Töitä päästiin jatkamaan vasta seuraavana vuonna.30 Vuosisadan alun vuosikymmenet Vanhalla hautausmaalla näyttävät olleen nousu-ja laskusuhdanteisia, mitä tulee hautojen ja maiseman hoitoon sekä puiston yleiseen kunnostukseen. Tuolloin ajauduttiin yhteiskunnallisesti sellaisiin tilanteisiin, joissa puistojen hoito jäi ymmärrettävistä syistä taka-alalle. Vuonna 1925 Porin puutarhalautakunta päätti rakentaa vanhan hau-
ta on laajennettu useaan suuntaan koko sen toiminnan aikana. Vuonna 1912 kirkkovaltuuston päätöksellä Käppärän hautausmaan tilankäyttöä organisoitiin ensimmäisen kerran. Hautapaikat päätettiin numeroida ja merkitä järjestelmällisesti. Ensimmäisen Käppärän hautausmaan istutussuunnitelman teki tunnettu suomalainen puutarha-arkkitehti Bengt M. Schalin vuonna 1917. Käppärän hautausmaan erikoisuutena ovat sen vaikuttavan vanhat sukuhaudat sekä arvokkaat erikoiskohteet, 1800-luvulla rakennetut Pikku-Kappeli ja Juseliuksen Mausoleumi sekä uudempi 1900 luvulla rakennettu Iso-Kappeli. Arkkitehti J. Brynolf Blomqvistin suunnittelema, jo vuonna 1891 valmistunut Pikku-Kappeli on pieni goottilaistyylinen siunauskappeli ilman istumapaikkoja hautausmaan vanhan osan keskellä. Sen sisälle mahtuu noin 60-80 henkeä. Käppärän hautausmaan vanhassa osassa sijaitseva Juseliuksen mausoleumi on pohjoismaisesti vertailtuna ainut laatuaan ja siitä syystä se on myös kansainvälisesti arvokas kulttuurihistoriallinen kohde. Vuosittain se kiinnostaa kotimaan matkailijoiden lisäksi erityisesti venäläisiä, pohjoismaalaisia ja keskieurooppalaisia matkailijoita. Juseliuksen mausoleumi on rakentamisestaan lähtien ollut yksi eniten matkailijoita kiinnostaneista yksittäisistä Porin matkailukohteista. Mausoleumin rakennutti vuorineuvos F. A. Jusélius 11-vuotiaana kuolleen tyttärensä Sigridin hautapaikaksi ja muistoksi. Mausoleumia rakennettiin arkkitehti J. Stenbäckin piirustusten mukaan vuosina 1899-1902 ja vuonna 1903 se vihdoin valmistui. Mausoleumin sisätilat koristelivat taiteilijat Akseli Gallén-Kallela ja Pekka Halonen. Sisätilojen freskot ovatkin eräs mausoleumin kiinnostavimmista yksityiskohdista. Vuoden 1932 tulipalossa ne vaurioituivat pahasti. Akseli Gallén-Kallelan poika Taiteilija Jorma Gallén-Kallela kuitenkin uudisti freskot. Käppärän hautausmaan alue kuului perustamisen aikoihin Porin kaukaisempiin kaupunginosiin. Nykyään se linkittyy kiinteästi Porin kaupunkirakenteeseen. 1800-luvun lopulla kuoppakaupungin päälle 32 ruutukaavoitettu 6. kaupungin osa on idyllisenä puutalomiljöönä nykyjen käydessä vähiin, työntekijöitä jouduttiin pian vähentämään ja opasmaa reittiä, jota pitkin ensimmäiset postikuljetukset aikoinaan liikkui- hyväksyttiin vuonna 1999. 38 Uusi suunnitelma on varsin raju eikä se 33 äänkin osittain olemassa ja säilynyt alkuperäisessä asussaan, muutamia alueelle rakennettuja kivitaloja lukuun ottamatta. 34 Vanhan hautausmaan arkipäivää vuosisadan vaihteessa Talvi-ja jatkosodan aikana Vanhan hautausmaan ympäristö oli jäänyt vähemmälle huomiolle. Sitä oli menneinä vuosina hoidettu vain kevyesti ja heikolla rahoituksella. Tämän vuoksi se oli erittäin huonossa kunnossa. Vanhat haudat, jotka olivat heinän ja risukon peitossa, kaipasivat kipeästi kohennusta. Puiston käyttäjäkunta koostui lähinnä koirien ulkoiluttajista ja laitapuolen kulkijoista. Hoitamattomuuden myötä Vanhan hautausmaan käyttäjäkunta väheni ja sen tilan valloittivat niin sanotut puistoporukat. Sotien jälkeinen aika vei hautausmaapuiston ympäristön heikkoon tilaan. Hoitamattomuus houkutteli ilkivallantekijöitä, jotka iskivät useimmiten heikkokuntoisiin hautamuistomerkkeihin. Ilkivalta ja pusikkoisuus heikensi hautausmaan ympäristön viihtyisyyttä ja sen virkistyksellinen suosio väheni. 35 Vanhan hautausmaan heikkoon tilaan havahduttiin 1970-luvun puolivälissä, kun nousukaudella taloudellisen tilanteen parantuessa sitä alettiin jälleen kunnostaa. Hautausmaalle ilmestyi myös uudenlaista toimintaa, kun Teljän seurakunta rupesi järjestämään siellä viikkohartauksia. Hartaustilaisuudet kokosivat kesäiseen hautausmaapuistoon joka viikko pari-kolmekymmentä ihmistä. Kun 1970-luvun lopulla hautausmaa oli saatu yleisilmeeltään parempaan kuntoon, alkoi seurakunta järjestää siellä iltaisin opastettuja kiertokäyntejä. Viikoittaiset opaskierrokset olivat suosittuja ja ne keräsivät historialliseen hautausmaapuistoon yhtä aikaa parhaimmillaan jopa viisikymmentä kuulijaa. Kunnostettu Vanha hautausmaa kukoisti jälleen. Taloudellisesti hyvä tilanne ei kuitenkaan kestänyt kovin kauan. Seurakunnan heikko rahatilanne heijastui suoraan hautausmaan hoitoon. Seurakunnan varo- kierrokset lopetettiin kokonaan. Kierroksia ehdittiin järjestää lopulta vain muutamana kesänä. 36 Mutkittelen puiston liukkailla käytävillä. Mieleni tekisi juosta, mutta ajankohdan vuoksi se on vaikeaa. En tunne olevani tavallisella hautausmaalla. Sikäli tunteeni on oikea, eihän tänne ole aikoihin ketään haudattu. Välillä pysähdyn lukemaan hautakirjoituksia. Niiden kautta muodostan itselleni kuvan niistä ihmisistä, joiden hautojen ohi kuljen. On kauppiaita, käsityöläisiä, merimiehiä ja heidän vaimojaan. On apteekkari, raatimies, kelloseppä ja sotilaita. Kaikki joskus eläneitä porilaisia ja siten tärkeä osa kaupunkilaisten historiaa. Toiset on haudattu prameasti sukuhautoihin; hienot kiviset muistomerkit kauniine kaiverruksineen. On rautaristejä ja hautakiviä, pieniä ja suuria. Vaatimattomimmat kadonneet jo kauan sitten. On vaikea ymmärtää, että allani makaa tuhansien ihmisten muisto. Mistä sen näkee. No, kummut ovat kieltämättä käytäviä korkeammalla. Jos nyt jotain konkreettista Kuollut hautausmaa vai elävä puisto? Vuonna 1996 Porin vanhan hautausmaan nykytilaa ja tulevaisuutta arvioitiin uutta puistosuunnitelmaa varten tehdyn kirjallisen raportin yhteydessä kuolleeksi puistoksi... jolle ei vielä ole löydetty sille kuuluvaa tehtävää. 37 Selvityksessä suhtauduttiin pessimistisesti Vanhan hautausmaan tulevaisuuteen, jos hautausmaata ei otettaisi uudelleen käyttöön. Konsulttitoimiston näkökulmasta asia on yksinkertainen. On silti rohkeaa sanoa hautausmaata kuolleeksi. Sen ympäristössä ja sisäpuolella on enemmän elämää kuin monella toimivalla hautausmaalla konsanaan. Pelkästään nopea pistäytyminen puiston sisäpuolelle paljastaa tämän. Luonnon ääniä kuuntelemalla voi kuka tahansa vakuuttua asiasta. Lapset leikkivät hautausmaan viereisessä leikkipuistossa siinä samalla paikalla, johon ensimmäinen leikkipuisto kansalaissodan aikana rakennettiin. Tänäänkin moni lenkkeilijä, yksin tai lemmikkinsä kanssa, kulkee sa- vat. Kesäisin hautausmaapuisto tarjoaa porilaisille ja Porissa matkaileville virkistävän levähdyspaikan aivan keskustan tuntumassa. Sinne voi pistäytyä vain hetkeksi tai jäädä nauttimaan rauhaisan puiston tunnelmasta pidemmäksikin aikaa. Vanhalle hautausmaalle on helppo unohtua vanhojen muistokirjoitusten mielenkiintoiseen maailmaan. Ikävä tosiseikka on, että myös ilkivallan perinne jatkuu. Aina silloin tällöin hautakiviä kaadetaan, mikä on vahingollista vanhoille hautamuistomerkeille. Muutamiin hautakiviin ilmestyneet graffitit edustavat ilkivallan pysyvämpää laatua. Ne aiheuttavat suurempaa vahinkoa kuin muutamat katkennet puunoksat tai rikkaruohot siellä täällä. Ilkivallan teot ovat kuitenkin osa hautausmaan elämää. Vaikka Vanhalla hautausmaalla ei enää kovin moni käy muistelemassa omia edesmenneitä omaisiaan, ei se tarkoita sitä, että hautausmaapuisto olisi kuollut. Historiallisena hautausmaapuistona sen ympäristö linkittyy kaupunkilaisten jokapäiväiseen elämään sen maiseman ja erilaisten käyttöjen kautta. Vanhan hautausmaan ympäristö on lähes koko historiansa ajan ollut vaihtelevassa kunnossa. Sen ympäristöä ovat eri aikoina muokanneet eri tahot ja toimijat, jotka kaikki vuorollaan ovat muuttaneet myös sen maisemaa. Vanha hautausmaa ei missään vaiheessa ole ollut puutarhataiteellisesti tyylipuhdas, vaikka varsin nimekkäätkin suunnittelijat ovat sitä omista lähtökohdistaan tulkinneet. Mullistavien suunnitelmien toteuttamiseen ei kaupunkilaisten puolesta olla oltu valmiita eikä rahaa kunnostamiseen ole aina riittänyt edes välttämättömimpään. Puistoon on kohdistunut ilkivaltaa, milloin haudoilta on revitty istutuksia, milloin puiden oksia on katkottu. Jopa kokonaisia hautakiviä on kadonnut. Vanhalla hautausmaalla on vietetty vuoroin hautajaisia, vuoroin myös epäsoveliaampaa elämää. Hautausmaana toimiessaan ja myöhemmin puistona se on ollut periaatteessa kaikille vapaa virkistäytymispaikka. Kaikki hautausmaan käyttötavat yhdessä todistavat, että se on historiansa aikana ollut hyvin moninaisen elämän ympäröimä. Bey Hengin tekemä, uusin Vanhan hautausmaan istutussuunnitelma
toteutuessaan kunnioita Vanhan hautausmaan herkkää maisemallista ominaislaatua. Vanhan hautausmaapuiston maisema on ajallisesti kerrostunut. Puiston pienipiirteinen ympäristö on maiseman kokonaisuuden kannalta arvokas ja merkittävä osa sen historiaa. Tähän maisemaan uutta suunnitelmaa hallitsevat, vieraat istutussuunnitelmat eivät istu luonnollisella tavalla. Uuden suunnitelman mukana Vanhasta hautausmaasta häviäisivät juuri ne merkitykset, jotka tekevät siitä arvokkaan. Astun jäätyneeseen vesilammikkoon. Jää jalkani alla risahtaa rikki. Kylmä vesi imeytyy kengän läpi sukkaan. Siirryn käytävältä nurmelle. Pyörin ympyrää ja koitan hahmottaa mitä kaikkea hautausmaan rajojen ulkopuolella tapahtuu. Vanhan ratapihan puolella valtavat nostokurjet liikuttelevat raskaita betonimöykkyjä. Siellä rakennetaan tyylikkäitä kaupunkikerrostaloja. Maantiekadulla kulkee autoja jatkuvana virtana. Välillä jonkun koiranulkoiluttajan pää vilahtelee aidan takana. Hautausmaan sisällä on rauhallista. Olisi mukava istahtaa alas. Hautausmaat osana Porin kansallisen kaupunkipuiston kulttuurimaisemaa Vanhan hautausmaan maisemahistoria osoittaa, että 1890-luku oli merkittävä käännekohta koko puiston tulevaisuutta ajatellen. Se oli ajankohta, jolloin hautausmaan suhde sitä ympäröivään kaupunkiin muuttui dramaattisesti. Vanhan hautausmaan maisemassa tapahtuneet muutokset kertovat sattuvasti myös ajan yhteiskunnallisesta tilanteesta. Teollistumisen kasvua eivät osoittaneet ainoastaan tehtaiden piiput kaupungin horisontissa. Teollisen tuotannon kerrannaisvaikutuksesta muuttuivat myös elämisen käytännöt ja maisema sen mukana. Porin uuden rautatien myötä teollistumisen merkit Vanhan hautausmaan maisemassa vahvistuivat ja liikenne hautausmaan ympärillä koneellistui. Rautatien rakentaminen muutti liikennettä kahdella eri suunnalla. Yhtäältä se vaikutti liikenteen tehostumiseen ja kasvuun Vanhan hautausmaan ympärillä, toisaalta se katkaisi vanhan Turuntien linjan ja pyyhki vuosisatojen ajan käytössä olleen postitien pois maisemasta. Maantiekadusta muodostui uusi tielinja kaupungin suuntaan. Toinen, vielä merkittävämpi käänne puiston käytön kannalta oli itse aktiivisen hautaustoiminnan loppuminen ja hautausmaan muuttaminen puistoksi. 1900-luvulle tultaessa siitä oli tullut yksi Porin kauneimmista puistoista, vaikka varoja sen kunnostamiseen oli edelleen käytettävissä niukasti. Suurimman käyttäjäkunnan 1900-luvun alun vuosikymmeninä muodostivat kuitenkin kaupungin 6. osassa asuneet työläiset, jotka kulkivat työmatkansa Vanhan hautausmaan läpi.39 Vanhan hautausmaan roolin muutos näkyi nopeasti sen maisemassa. Hautajaisia ei enää järjestetty. Surevat omaiset vaihtuivat tavallisiin sunnuntaikävelijöihin, kaupunkilaisiin, jotka tulivat virkistäytymään ja nauttimaan hautausmaapuiston uudesta, vehreästä ilmeestä. Koska Vanhalla hautausmaalla hautapaikat valikoituivat alussa ilman suurempia järjestelyjä, tiukkoja käytävälinjoja tai säännöllisiä hautarivejä 34 Vanhan hautausmaan tunnelmaa. Kuvassa harvinainen vainajan näköispatsas. ei koskaan päässyt muodostumaan. Tämä näkyy edelleenkin hautamuisle ja Porissa matkaileville se tarjoaa vaikuttavan kohteen historiallisine 35 tomerkkien epäsymmetrisenä sijoitteluna sekä polkujen ja tilan orgaanisena jakautumisena. On hyvä muistaa, että hautamuistomerkeistä on jäljellä enää hyvin pieni osa.40 Puistossa kävellessä ja hautoja katsellessa on vaikea erottaa minkäänlaista rytmiä tai järjestystä hautojen sijoittelussa. Kun Porin hautausmaita verrataan keskenään, ero näkyy selvästi. Käppärän hautausmaa on Vanhaan hautausmaahan verrattuna maisemallisesti täysin eri luonteinen. Edelleen hautauskäytössä olevana hautausmaana Käppärä kokoaa oman aikansa historiaa ketjunomaisesti ja kertoo hautausmaalla vierailevalle kulkijalle kulttuurin ajallisesta syvyydestä ja toisiaan seuraavista sukupolvista. Maiseman kautta osat piirtyvät kokonaisuudeksi ja niiden keskinäiset yhteydet voidaan tunnistaa. Muistomerkit näyttävät konkreettisesti paloja ennen eläneiden ihmisten menneisyydestä. Ne myös muistuttavat elämän ja kuoleman yhteydestä ja ajan läsnäolosta. Käppärän hautausmaan tiukan suorakulmaiset hautarivit ja käytävät määrittelevät miten sen tilassa kuljetaan. Vanhalla hautausmaalla taas sukupolvien ketjut ovat katkenneet jo sata vuotta sitten. Suurin osa hautamuistomerkeistä on ajan saatossa tuhoutunut ja kulkeminen siellä on vapaampaa eikä käytävien reittejä ole pakko noudattaa. Hautoja voi lähestyä tarkastelemaan monesta suunnasta, mikä vanhoilla hautausmailla alunperinkin on ollut tarkoituksena.41 Vanha hautausmaa tänään... Vanha puistohautausmaa osana Porin kansallista kaupunkipuistoa tuntuu nykypäivän kaupunkisuunnittelua ohjaavien tavoitteiden näkökulmasta luontevalta ajatukselta. Vanha hautausmaa on ainutlaatuinen osa Porin kaupunkipuistojen ketjunomaista viherrakennetta. Sen maisemasta voi lukea 1800-luvulla eläneiden porilaisten elämästä ja sen päättymisestä. Vanha hautausmaa on omaperäinen historiallinen miljöö, joka tuo menneisyyden puistossa kävelijän lähelle. Hautausmaana se on sammunut ja pysähtynyt, mutta puistona elävä. Nykypäivän porilaisil- Kuva: Essi Lindberg 2003
hautamuistomerkkeineen ja maisemineen. Vanhaa hautausmaata voisi luonnehtia maisematyyliseksi puistohautausmaaksi. Se on yleispiirteiltään säilynyt nykyisessä asussaan suhteellisen muuttumattomana jo vuosisadan alusta asti. Hautausmaana se ei kuitenkaan ole tavanomainen puistoalue ruohokenttineen, puineen tai kukka-ja pensasistutuksineen. Puiston nyky-ympäristö on lähes minimalistinen ja steriili. Sitä rajaa Maantiekadun puolella edelleen se sama jykevä kiviaita, joka rakennettiin siihen 1810-luvulla. Aidan ulkopuolella kulkevasta Turuntiestä on jäljellä muistomerkki ja pieni mukulakiveys vesitornin edessä. Vanhan Turuntien ja Vanhan hautausmaan muodostama kokonaisuus on harvinainen ja historiallisesti merkittävä kohde. Vanhalla hautausmaalla on oma erityinen arvonsa Porin vanhimpana, säilyneenä hautausmaana ja menneen ajan kuolemankulttuurin historiallisena maisemana. Se kätkee sisäänsä monisyisen ja merkittävän palan Porin kaupungin ja sen asukkaiden historiaa. 1900-luvulla siitä tuli kaupunkilaisille tärkeä puisto ja se sai uusia merkityksiä. Ajoittain se on päässyt myös pahasti rappeutumaan, mikä on näkynyt historian eri vaiheissa myös sen maisemassa. Puistoalueen sisään pystytetty vesitorni toi oman lisänsä hautausmaan lähimaisemaan, kun se vuonna 1935 rakennettiin paikalleen. Raatihuoneen torni, Pohjois-Porin kirkko ja tehtaiden piiput saivat seurakseen funktionalistisesti tyylitellyn vesitornin, joka edelleen tänä päivänäkin toimii eräänlaisena Porin maamerkkinä. Se, miten vesitorni muutti hautausmaan maisemaa, on mielenkiintoinen kysymys pohdittavaksi. Vuonna 2002 Iconoclast -taiteilijaryhmä ehdotti vesitornia Elävien nykyhetkien monumentiksi, vastakohdaksi hautausmaan porttien sisällä vallitsevalle kuoleman ilmapiirille... jossa ihmiselämä lopullisesti sinetöidään suljetuksi merkitykseksi ja siirretään muistamisen piiriin. 42 Symbolimerkityksiä painottamalla vesitornin ja hautausmaan maisemallinen yhteys voidaan hyvin nähdä maisemassa olevina ja elävinä 36 muistimerkityksinä, muistin paikkoina, joissa menneisyys kohtaa nyky- kohteet ovat tärkeä osa hautausmaan näkyvää maisemaa. Näkyvät puit- Kissa tarkkailee Vanhaa hautausmaata. 37 hetken. Nykyisin molemmat ovat suojeltuja kohteita. Omine merkityksineen ne elävät sopusoinnussa vierekkäin. Vanhaa hautausmaata ympäröivää maisemaa voi halutessaan tulkita myös monipuolisemmin. Maisemassa näkyy lukuisia ajallisia kerrostumia, jotka voi havaita ja kokea menemällä maiseman sisään. Historia on Vanhalla hautausmaalla vahvasti läsnä. Aika on jättänyt sen maisemassa näkyviä jälkiä. Jokainen hetki myös muuttaa sen maisemaa edelleen. Jotkut jäljistä ovat olleet pysyvämpiä, jotkut näkyneet vain hetken. Hautamuistomerkit hallitsevat Vanhan hautausmaan maisemaa, mutta kokonaisuudesta näkyy, että sinne ei ole haudattu enää pitkään aikaan. Vanhan hautausmaan merkitys vainajien muistelemispaikkana on aikojen saatossa hiipunut, ainakin hautausmaalle tyypillisessä mielessä. Nykyään se toimii puistona siinä missä Kirjurinluotokin. Painotuksesta ja näkökulmasta riippuen sen tehtävät voidaan määritellä monellakin tavalla. Mikään näkökulma ei kuitenkaan sulje pois sitä tosiasiaa, että Vanhan hautausmaan maisema on yhtä kuin sen menneisyys. Maiseman historiallinen tarkastelu osoittaa, että Vanhalla puistohautausmaalla on ollut yhteisöllisesti tärkeä ja merkittävä paikka kaupunkilaisille koko sen historian ajan. Tänään Vanha hautausmaa on toiminut puistona reilusti yli sata vuotta, mikä on pidempi aika kuin sen historia hautausmaana. Pitkä puisto menneisyys on muuttanut sitä tavanomaisista hautausmaista poiketen yhä vahvemmin yhteisöllisen muistin paikaksi. Tämän lisäksi se on edelleen tärkeä kohde pelkässä virkistysmielessä. Vanha hautausmaa on kiistatta merkittävä osa porilaisten yhteistä kulttuuriperintöä. Samaan aikaan sillä on tehtävänsä säilyttää keskustan viherrakenteen jatkuvuus. Sen uusin tehtävä on olla osa Porin kansallista kaupunkipuistoa. Kulttuuriperintöä ei tässä yhteydessä saa tulkita liian kapeasti. Vaikka sinne ei ole haudattu valtionpäämiehiä tai muita merkkihenkilöitä eikä se edusta mitään puhdasta suunnittelun tyylisuuntaa tai ainakaan se ei ole koskaan siihen erityisemmin pyrkinyt, se on sinällään arvokas maisemakokonaisuus viehättävine ominaispiirteineen. Fyysiset teet luovat siitä omalaatuisen ajallisen tilan. Vanha hautausmaa esittää asioita menneisyydestä, mutta se myös kätkee paljon porttiensa sisään. Se mitä me näemme ei ole koko totuus. Näkyvän takana on paljon asioita, joita on etsittävä ja tiedostettava, jotta perusteita puiston tuleville käytöille voidaan löytää sen menneisyyden kautta. Nykyinen Vanhan hautausmaan maisema on historian kuorima ja muokkaama. Toiminnasta poistetulla ja puistoksi muutetulla vanhalla hautausmaalla vaatimattomimmat muistomerkit ovat saattaneet tuhoutua ajan saatossa. Muistomerkkien ajallinen kestävyys ja ulkoinen komeus eivät ole kuitenkaan niiden arvon ainoita mittareita. Vain kestävimmät materiaalit ovat säilyneet parhaiten. Vähävaraisempi kansanosa joutui käyttämään muistomerkkeinä puusta tehtyjä ristejä, jotka katosivat ja lahosivat hyvin nopeasti näkymättömiin. Huonokuntoisinkin risti tai paasi kertoo kuitenkin oman tarinansa, jolla on tärkeä osa kokonaisuudessa. Erityisen arvokasta hautausmaamaisemassa on moninaisuus ja kerroksellisuus, se tunnelma, jonka se kokijalleen välittää. Nykypäivän ihmiselle hoitamattomuus merkitsee helposti laiminlyöntiä, mutta sitä voi tarkastella myös toisenlaisesta näkökulmasta.43 Vanha hautausmaa ei ole kuollut, vaan siellä vallitsee ajan, hiljaisuuden ja koskemattomuuden tunnelmallinen liitto. Tänäänkin vanhalla hautausmaalla on elämää....entä huomenna? Kuva: Johanna Pohjavirta 2003