Puolustusvoimat puolustusvoimien kuntotestit 2011
Kuntotestit puolustusvoimissa Kuntotestit antavat yhdessä terveystarkastusten kanssa hyvän kuvan henkilön terveydentilasta ja fyysisestä kunnosta sekä niiden muutoksista. Kuntotestitapahtuma päättyy aina henkilökohtaiseen palautteeseen, jossa saat neuvoja kunnon kehittämiseen ja ylläpitoon. Kestävyystestit Kestävyystesteillä arvioidaan hengitys- ja verenkiertoelimistön, työskentelevien lihasten sekä niitä huoltavien elintoimintojen tehokkuutta. Puolustusvoimissa kestävyyskuntoa arvioidaan 12 minuutin juoksutestillä, polkupyöräergometritestillä sekä UKK-kävelytestillä. 12 minuutin juoksutesti alkaa aina alkuverryttelyllä. Suoritus aloitetaan rauhallisella tempolla ja vauhtia kiihdytetään tasaisesti. Testin tulos on 12 minuutissa juostu metrimäärä 5 metrin tarkkuudella. Testi päättyy loppuverryttelyyn. polkupyöräergometritestin alussa kuormitus on alhainen, nousten tasaisesti kahden minuutin välein. Tavoitteena on pitää yllä tasaista poljinkierrosnopeutta niin pitkään kuin mahdollista. Testiohjelma laskee automaattisesti henkilön maksimaalisen hapenottokyvyn. ukk-kävelytesti on tarkoitettu vähän tai ei lainkaan liikuntaa harrastaville. Puolustusvoimissa testi on käytössä ainoastaan siviilihenkilöille sekä 45 vuotta täyttäneille reserviläisille. Testissä kävellään alkuverryttelyn jälkeen reipasta tasaista vauhtia 2 kilometriä, jonka jälkeen mitataan loppusyke sekä kävelyyn käytetty aika. Tietojen perusteella arvioidaan henkilön maksimaalinen hapenottokyky.
Kehon koostumuksen mittaukset Pituuden, painon ja vyötärön ympäryksen mittaukset antavat tietoa henkilön elintavoista ja ruokailutottumuksista. Niiden perusteella lasketaan kehon painoindeksi (BMI), jonka normaalitaso vaihtelee lukemien 18,5 ja 24,9 välillä. BMI välillä 25 29.9 merkitsee ylipainoa ja yli 30 lihavuutta. Lihaskuntotestit Monipuolinen voimaharjoittelu on yksi parhaista keinoista ennaltaehkäistä tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Lihaskuntotesteillä arvioidaan henkilön tuki- ja liikuntaelimistön toimintakykyä sekä lihasten voimantuottoa. istumaannousutesti arvioi keskivartalon lihaskestävyyttä. Testissä tehdään 60 sekunnin aikana maksimimäärä perinteisiä vatsalihasliikkeitä. Yksi suoritus täyttyy, kun kyynärpäät koskettavat polvia ja testattava palaa ala-asentoon. Kädet pidetään suorituksen ajan vakioidussa asennossa takaraivon takana ja kyynärpäät eteenpäin.
vauhdittomassa pituushypyssä arvioidaan henkilön alaraajojen maksimaalista räjähtävää voimantuottoa. Hypyn pituus mitataan sentin tarkkuudella. Kolmesta suorituksesta paras kirjataan tulokseksi. etunojapunnerrustestillä arvioidaan hartia-alueen ja yläraajojen lihasten voimaa ja kestävyyttä sekä liikettä tukevien keskivartalon lihasten kestävyyttä. Yksi suoritus täyttyy, kun ala-asennosta on palattu lähtöasentoon. Siviilinaisilla suoritus tehdään polvet maassa. Tavoitteena on tehdä mahdollisimman monta punnerrusta 60 sekunnissa ilman taukoa.
terveyttä ja toimintakykyä Liikunta ja terveelliset elintavat ovat terveyden ja toimintakyvyn peruskiviä. Hyvä peruskunto ja riittävä liikunta toimivat monien sairauksien ja särkyjen tehokkaina ennaltaehkäisijöinä. Jos toimintakykysi on hyvällä tasolla, sinulla on työpäivän päätteeksi energiaa nauttia myös vapaa-ajastasi. miten liikkeelle? Yksikin liikuntasuoritus on hyödyksi, mutta koska kunto ei varastoidu, liikuntaa tulisi harrastaa säännöllisesti lähes päivittäin. Liikuntaa vähän harrastaville kävely on tehokas tapa liikkua. Terveyden kannalta riittävä askelmäärä on vähintään 10 000 askelta vuorokaudessa, tarkoittaen noin puolen tunnin reipasta lenkkiä normaalien päivärutiinien lisäksi. Kuntoliikunnan askelmäärä on yli 13 000 askelta päivässä. Kuntoilussa hikoilu ja hengästyminen kertovat sopivasta rasitustasosta. Internetistä löytyy runsaasti ohjeita ja palveluita liikunnan harrastamiseen sekä seurantaan. säännöllinen liikunta parantaa elämänlaatua ja hyvinvointia kävely on tehokas liikunnan muoto niin työmatkoilla kuin harrastuksenakin pyri liikkumaan vähintään puoli tuntia päivittäin hikoilu ja hengästyminen kertovat sopivasta rasitustasosta
nauti elämästä kunnolla! Puolustusvoimat www.puolustusvoimat.fi www.suomensuurinkuntokoulu.fi