25.2.2009 MASALA NISSNIKUN PALVELUKORTTELI Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 62 ja 63) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää pääpiirteissään suunniteltavan alueen kuvauksen, alustavat tavoitteet, nykyisen suunnittelutilanteen, selvitettävät vaikutukset sekä osalliset. OAS on luettavissa kunnan kotisivuilla osoitteessa www.kirkkonummi.fi -> Palvelut -> Kaavat, tontit ja mittaus -> -> Osallistumis- ja arviointisuunnitelmia. Kuva 1. Suunnittelualue ja lähivaikutusalue 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Masalassa Hvittorpintien varrella Sepänkyläntien risteyksen tuntumassa. Alue on kooltaan noin 1,2 ha ja se muodostuu kunnan omistamista Masalan kylän tilan 1:74 määräalasta sekä tilasta 1:29, jossa sijaitsee nykyinen Nissnikun hoitokoti. Hoitokotirakennuksen vanhin osa on entinen Nissnikun ruotsinkielinen alakoulu, joka rakennettiin vuonna 1927. Suunnittelualue rajautuu eteläpuolella Nissnikun asemakaavan alueeseen. Etäisyyttä suunnittelualueelta Masalantielle on noin yksi kilometri ja rautatieseisakkeeseen noin 1,5 km. Alue on liitetty kunnallistekniikkaan.
2 SUUNNITTELUN TARVE JA TAVOITTEET Hankkeen käynnistyminen Kaavan tarkoituksena on osoittaa paikka päihdeongelmaisille tarkoitetulle tuetulle asumisyksikölle nykyisen Nissnikun kuntoutuskeskuksen läheisyyteen. Kaavahanke on kunnanvaltuuston vuosille 2009-2013 hyväksymän kaavoitusohjelman mukainen. Hankkeen aloitus sekä tavoiteltava hyväksymisajankohta on esitetty kuluvalle vuodelle (2009). Sosiaalilautakunta teki selvityksen tuetun asumisen tarpeesta, jonka kunnanhallitus hyväksyi 4.6.2007. Samalla kunnanhallitus päätti, että hanke toteutetaan yhdessä Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy:n kanssa. Hankkeelle asetettiin projektiryhmä. 19.11.2007 kunnanhallitus antoi asettamalleen sosiaalitoimen projektiryhmälle tehtäväksi laatia hankesuunnitelma hyväksytyn tarveselvityksen pohjalta. Hankesuunnitelma hyväksyttiin kunnanvaltuustossa 29.1.2009. Kunta haki suunnittelutarveratkaisua tilan 1:74 määräalalle tarveselvityksen mukaisen tuetun asumisen yksikön rakentamiseksi. Lupa- ja valvontajaosto hylkäsi hakemuksen 17.6.2008. Päätöksen perusteluissa todetaan, että alueen rakentaminen tulee ratkaista tarkemmalla kaavoituksella Hankkeen kuvaus Hankesuunnitelma, joka on päivätty 26.6.2008, sisältää kuvauksen yksikön toiminnasta sekä henkilökunta- ja tilatarpeista. Sen mukaan tuetussa asumisessa opetellaan itsenäistä asumista ja siihen liittyviä käytännön asioita ja se toimii Nissnikun kuntoutuskeskuksen kanssa yhteistyössä. Asuntoja on suunnitelmassa esitetty rakennettavaksi 11 kpl, joista yksiöitä on 10 kpl ja kaksioita yksi. Asuntojen tilat yhteistilat sauna ja pyykinpesutilat mukaan lukien ovat yhteensä 345 m2. Henkilökunnan työja sosiaalitiloja, kokoontumistiloja ja teknisiä tiloja on yhteensä 146 m2. Kokonaiskerrosala tulisi arvion mukaan olemaan noin 600 k-m2. Tavoitteeksi on lisäksi asetettu, että rakennusten tulee liittyä arkkitehtonisesti Nissnikun kuntoutuskeskuksen vanhaan rakennusmiljööseen. Kunnanvaltuuston päätti 29.1.2009 poistaa hankesuunnitelmasta kohdan 9. Tulevaisuuden visiot. Lisäksi kunnanvaltuusto päätti, että jatkosuunnittelussa kyseiselle alueelle ei suunnitella olemassa olevan Nissnikun kuntoutuskeskuksen ja nyt suunniteltavan tuetun asumisen yksikön lisäksi muita päihdehuollon toimintoja. Tuetun asumisen hanke oli yksi sosiaalitoimen tärkeimpiä hankeehdotuksia kunnan vuonna 2006 hyväksytyssä palvelustrategiassa. 2
3 KAAVOITUSTILANNE Voimassa olevat kaavat Suunnittelualueella on voimassa Uudenmaan maakuntakaava sekä Kirkkonummen yleiskaava 2020. Alueella ei ole asemakaavaa. Uudenmaan maakuntakaava Uudenmaan maakuntakaava on vahvistettu 8.11.2006. Suunnittelualue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi. Merkinnällä on osoitettu yksityiskohtaista suunnittelua edellyttävät asumiseen, palvelu- ja työpaikkasekä muihin taajamatoimintoihin verrattavat rakentamisalueet. Merkintään sisältyy suunnittelumääräys, jonka mukaan yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen sijoittamalla asuntotuotannon ja muiden toimintojen painopiste olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen tukeutuen ja että uusi rakentaminen ja muu maankäyttö on sopeutettava suunnittelulla ympäristöönsä tavalla, joka vahvistaa taajaman omaleimaisuutta ja turvaa ympäristö- luonto- ja perinnearvot. Hvittorpintien risteysalueen tuntumaan on lisäksi osoitettu kuntakeskuksesta nk. keskusmetsän kautta tuleva lounais-koillissuuntainen viheryhteystarve. Merkinnällä on osoitettu virkistysalueverkostoon ja ekologiseen verkostoon kuuluvat viheryhteydet ja alueet. Kuva 2. Ote Uudenmaan maakuntakaavasta. 3
Kirkkonummen yleiskaava 2020 Kunnan lainvoimaisessa yleiskaavassa (kuva 3) suunnittelualue on osoitettu pientalovaltaiseksi alueeksi (AP), jossa rakentamisen tulee perustua asemakaavaan. Alueelle sallitaan lisäksi sellaisten työtilojen rakentaminen, jotka eivät aiheuta haittaa asumiselle. Nissnikun hoitokodin rakennus, entinen alakoulu, on yleiskaavassa osoitettu rakennus- tai rakennussuojelulain nojalla suojelluksi tai suojeltavaksi tarkoitetuksi rakennukseksi (sr-237). Kuva 3. Ote Kirkkonummen yleiskaavasta 2020 Suunnitellut kaavahankkeet Kunnanvaltuuston hyväksymässä kaavoitusohjelmassa 2009-2013 on esitetty Masalan, Hvittorpin ja Pentfallin osayleiskaavan käynnistäminen vuodelle 2012. Osayleiskaavahanke tulee sisältämään myös nyt kyseessä olevan suunnittelualueen lähiympäristöineen. Osayleiskaavassa tullaan osoittamaan mm. asumiseen asemakaavoitettavat alueet. 4 MUUT SUUNNITTELUALUEELLE LAADITUT SEKÄ TARVITTAVAT SUUNNITELMAT JA SELVITYKSET Laaditut selvitykset ja suunnitelmat Tuettu asumisyksikkö, Hankesuunnitelma 26.6.2008, (KV 29.1.2009) Tuetun asumisen järjestäminen Kirkkonummella, kunnanjohtajan asettaman virkamiestyöryhmän loppuraportti 21.9.2007 Kirkkonummen kunta- ja palvelustrategia (KV 28.9.2006) 4
Kirkkonummen rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema (Sigbritt Backman 1992) Kirkkonummen historialliset tiet (Maunu Häyrynen 1987) Ekologiset verkostot (Uudenmaan maakuntakaavan selvityksiä, 2001) Laadittavat selvitykset Luontoselvitys Maisemaselvitys Liikennetarkastelu Konsulttityönä Toimistotyönä Toimistotyönä 5 SUUNNITTELUN ETENEMINEN VAIHEITTAIN JA ARVIOITU AIKATAULU I Kaavoituksen käynnistys ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman laadinta OAS hyväksytään lautakunnassa ja toimitetaan osallisille hankkeen vireille kuuluttaminen käydään läpi osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatu palaute II Tarvittavien selvitysten laadinta ja täydentäminen kootaan tietoa suunnittelualueesta ja laaditaan luontoselvitys III Asemakaavaehdotuksen valmistelu tutkitaan erilaisia ratkaisumahdollisuuksia asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi selvitetään ratkaisujen vaikutuksia IV Asemakaavaehdotuksen käsittely ja vuorovaikutus ehdotus käsitellään yhdyskuntatekniikan lautakunnassa kunnanhallitus asettaa nähtäville järjestetään asukastilaisuus V Ehdotuksen tarkistaminen ja asemakaavan hyväksyminen käydään läpi ehdotuksesta saadut lausunnot ja muistutukset tarkistetaan kaavaehdotus laaditaan vastineet saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin tarkistettu kaavaehdotus käsitellään lautakunnassa ja kunnanhallituksessa sekä hyväksytään kunnanvaltuustossa. 2009 helmi- maalis- huhti- touko- kesä- heinä- elo- syys- lokakuu I ytl II III IV ytl, KH, as Käsittelyt: Yhdyskuntatekniikan lautakunta ytl Kunnanhallitus KH Kunnanvaltuusto KV Asukastilaisuus as V ytl, KH, KV 5
6 SELVITETTÄVÄT VAIKUTUKSET Vaikutusten arviointimenetelmät Asemakaavan laadinnan yhteydessä selvitetään kaavan toteutuksen ympäristövaikutukset maankäyttö- ja rakennuslain ja asetuksen edellyttämällä tavalla ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen vaikutukset ulkoilu- ja virkistysreitteihin ja alueisiin sekä ekologisiin yhteyksiin kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. Tässä hankkeessa keskeisimpiä vaikutuksia ovat mm. vaikutukset lähialueen asukkaiden elinoloihin ja elinympäristöön maisemaan ja rakennettuun ympäristöön kohdistuvat muutokset vaikutukset kunnan talouteen. Ympäristövaikutuksia arvioidaan aiemmin laadittujen sekä tuotettavien selvitysten pohjalta. Lisäksi vaikutuksia arvioidaan viranomaisyhteistyön, asukastilaisuuksien sekä muun saadun palautteen avulla. 7 OSALLISET Osallisia ovat ne henkilöt ja yhteisöt, joiden oloihin tai etuihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Tässä hankkeessa osallisia ovat mm. seuraavat: Lähialueen asukkaat Kunnan hallintokunnat/viranhaltijat perusturva rakennusvalvonta ympäristönsuojelu mittaus Espoon seudun ympäristöterveys vesihuoltolaitos kulttuuritoimi elinkeinotoimi nimistötoimikunta Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy Viranomaiset ja naapurikunnat Uudenmaan liitto Uudenmaan ympäristökeskus Tiehallinto / Uudenmaan Tiepiiri Museovirasto; Arkeologian osasto 6
Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Yhdistykset ja järjestöt Masalan asukasyhdistys Hvittorpintien tiekunta Kirkkonummen ympäristöyhdistys r.y. Kyrklätts Natur och Miljö r.f. 8 OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS 9 TIEDOTTAMINEN Asukastilaisuus järjestetään kaavaehdotuksen nähtävillä olon aikana. Työn kuluessa järjestetään tarvittaessa myös erillisiä neuvotteluja asukkaiden ja muiden osallisten kanssa. Viranomaisia tiedotetaan kaavan etenemisestä mm. uudenmaan ympäristökeskuksen kanssa järjestettävissä työkokouksissa. Kaavaehdotuksen nähtävillä olon aikana on mahdollista kirjallisesti esittää mielipiteensä sekä saada siihen vastine. Myös muina aikoina on mahdollista tulla vapaamuotoisesti tutustumaan kaavan valmisteluun sekä tuoda esille mielipiteitä. Kunnanvaltuuston kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä on (valitusoikeuden omaavilla) mahdollisuus valittaa Helsingin hallintooikeuteen. Kaavahanketta koskevat lehti-ilmoitukset julkaistaan kunnan virallisissa ilmoituslehdissä Länsiväylässä ja Västra Nylandissa sekä Kirkkonummen sanomissa. Lisäksi kunnan internet-kotisivuilla (www.kirkkonummi.fi) tiedotetaan kaavoituksesta. Kaavoituksen vireille tulosta tiedotetaan ainakin edellä mainituissa lehdissä ja kunnan kotisivuilla. Kaavanehdotuksen asettamisesta nähtäville ja hyväksymistä koskevasta päätöksestä tiedotetaan julkisesti sekä lähetetään tieto muistutuksen tekijöille sekä niille kunnan jäsenille, jotka kaavan nähtävillä ollessa ovat sitä kirjallisesti pyytäneet. Asukastilaisuuden ajankohta (aikataulukaavion vaihe IV) on arvioitu kesäkuun alkuun. Tilaisuudesta tiedotetaan tarkemmin lähempänä kyseistä ajankohtaa. 10 YHTEYSTIEDOT Suunnitteluaineistoon voi tutustua kaavan valmistelun aikana kunnan kaavoitustoimistossa, osoitteessa: Asematie 3B, 2. krs., Kirkkonummi 7
Palautetta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi toimittaa osoitteeseen: Kirkkonummen kunta / yksikkö PL 20, 02401 Kirkkonummi Lisätietoja kaavahankkeesta antavat: kaavoitusarkkitehti Aija Aunio puh. (09) 2967 2519 sähköposti: aija.aunio@kirkkonummi.fi 8