Vastaanottaja Ähtärin kaupunki Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS PITKÄAHONTIEN TEOLLISUUSALUE
ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS PITKÄAHONTIEN TEOLLISUUSALUE 1 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE Suunnitelman nimi on KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS, PITKÄAHONTIEN TEOLLI- SUUSALUE. Alue rajautuu länsipuolelta Kantalan teollisuusalueen asemakaava-alueeseen ja pohjoispuolelta valtatiehen 18. Suunnittelualueen laajuus on noin 30 ha. Alueen sijainti on esitetty kansikuvassa ja alustava rajaus kuvassa 2. 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET Ähtärin kaupunginhallitus on päättänyt 18.9.2017 259 asemakaavan laatimisesta alueelle. Tavoitteena on laatia Pitkäahontien alueelle asemakaava. Kantalan teollisuusalueen rekkaliikenne on kasvanut ja toimijoilla on tarve saada Inhantie jatkumaan Pitkäahontielle. Samalla on tarkoitus laajentaa teollisuusaluetta kaupungin omistamille alueille Pitkäahontien ympäristöön sekä tutkia asemakaavassa tilaa vaativan erikoiskaupan tarve. Alueen asemakaavoituksen tavoitteet on ilmaistu myös Ähtärin keskustan osayleiskaavassa (KV 11.11.2013). Suunnittelualueelle on osoitettu osayleiskaavassa teollisuusalueita (TY, TY-2), yhdyskuntateknisen huollon aluetta (ET), suojaviheraluetta (EV) sekä maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M), jolle on merkitty nuoli osoittamaan teollisuusrakentamisen laajenemissuuntaa itään päin. TY-2-alueelle saa asemakaavoittaa myös paljon tilaa vaativan kaupan tiloja. 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT, TEHDYT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT 3.1 Maakuntakaava ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvoston päätös uudistetuista valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista tuli voimaan 1.4.2018. Ähtärin kaupunki kuuluu Etelä-Pohjanmaan liiton alueeseen, jolla on voimassa 23.5.2005 vahvistettu maakuntakaava. Maakuntakaavassa alue sijoittuu Ähtärin keskustatoimintojen alueen (C) sekä taajamatoimintojen alueen itäpuolelle. Suunnittelualue kuuluu Alavuden, Kuortaneen, Lehtimäen, Töysän ja Ähtärin alueelle osoitettuun matkailun vetovoima-alueeseen (mv). Alueen luoteispuolelle on osoitettu Lehtimäentielle (kt 68) uusi linjaus ja valtatien 18 ja kantatien 68 risteykseen eritasoliittymän merkintä. Suunnittelualueen itäpuolelle sijoittuu Inhan Ähtärinsalmen alueelle osoitettu kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta maakunnallisesti tärkeä alue. Tuulivoimaa käsittelevä vaihemaakuntakaava I on vahvistettu 31.10.2016. Vaihemaakuntakaavassa I alueen länsipuolelle on merkitty voimajohto. Kauppaa, liikennettä ja keskustatoimintoja käsittelevä vaihemaakuntakaava II on hyväksytty maakuntavaltuustossa 30.5.2016 ja se on tullut voimaan 11.8.2016. Vaihemaakuntakaavassa II Ähtärin keskustaajama on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi (c) ja valtatien 18 ja kantatien 68 liittymä on merkitty uudeksi tai merkittävästi parannettavaksi eritasoliittymäksi. Lehtimäentie (kt 68) on esitetty parannettavaksi nykyisellä paikallaan. Aiemmassa maakuntakaavassa esitetty Lehtimäentien uusi linjaus ja eritasoliittymän merkintä on kumottu. Rautatie on osoitettu rautatiemerkinnällä. Etelä-Pohjanmaan maakuntahallitus päätti 20.11.2017 käynnistää II vaihemaakuntakaavan muutoksen. Luonnos on nähtävillä 30.4. 21.6.2018. Vaihemaakuntakaavan II luonnoksessa keskustatoimintojen alueen kohdemerkintä (c) on osoitettu Ähtärin ydinkeskustan lisäksi Hankolan alueelle. Määräys vähittäiskaupan suuryksiköiden yhteenlasketusta enimmäiskerrosalasta on ehdotettu poistettavaksi. Turvetuotantoa, suoluonnon suojelua, bioenergiaa, energiapuun terminaaleja ja puolustusvoimien alueita käsittelevän vaihemaakuntakaavan III ehdotus oli viranomaislausunnoilla 27.2. 30.4.2018. Vaihemaakuntakaavan III ehdotuksessa suunnittelualueen lähelle on merkitty puolus-
ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS PITKÄAHONTIEN TEOLLISUUSALUE 2 tusvoimien alue (EP) Ähtärin Inha ja Palolampi ja varastojen suojavyöhyke Ähtärin Inha ja Palolampi. 3.2 Yleiskaava Alueella on voimassa kaupunginvaltuuston 11.11.2013 hyväksymä Keskustaajaman osayleiskaava (kuva 1). Osayleiskaavassa alueelle on osoitettu teollisuusalueita (TY, TY-2), yhdyskuntateknisen huollon aluetta (ET), suojaviheraluetta (EV) sekä maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M), jolle on merkitty nuoli osoittamaan teollisuusrakentamisen laajenemissuuntaa itään päin. TY-2- alueelle saa asemakaavoittaa myös paljon tilaa vaativan kaupan tiloja. Alueen poikki on merkitty Inhantien jatke ja uusi tielinjaus valtatielle 18. Alue rajautuu etelässä rautatiehen. Valtatien 18 varteen on merkitty kevyen liikenteen reitti ja uusi kevyen liikenteen alikulku sekä ohjeellinen moottorikelkkailureitti. Suojaviheralueelle on merkitty 110 kv sähköjohdon johtoalue (sv-1). Lähiympäristöön on osoitettu teollisuusalueiden lisäksi palvelujen alueita (P-1) ja radan varteen suojaviheraluetta (EV). Valtatien varteen on osoitettu melualuetta (me). Kuva 1. Ote Keskustaajaman osayleiskaavasta, KV 11.11.2013 3.3 Asemakaava Suunnittelualueella ei ole ennestään asemakaavaa. Alue rajautuu lännessä Kantalan teollisuusalueen asemakaavaan, jossa lähiympäristöön on osoitettu liike-, toimisto ja ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialueita (KTY-1), teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueita (T) ja lähivirkistysalueita (VL).
ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS PITKÄAHONTIEN TEOLLISUUSALUE 3 Kuva 2. Ote asemakaavayhdistelmästä ja suunnittelualueen rajaus 3.4 Selvitykset ja suunnitelmat Luontoselvityksen tarkistus, Ramboll Finland Oy 2018 Pohjatutkimus, Ramboll Finland Oy 2018 Inventointiraportti Ähtäri, muinaisjäännösten tarkastuksia 2014, Museovirasto Osayleiskaavan luonto- ja liito-oravaselvitys, Pöyry Finland Oy 2013 Täydentävä rakennusinventointi, Pöyry Finland Oy 2010 Osayleiskaavan muinaisjäännösinventointi, Mikroliitti Oy 2009 Alavuden, Kuortaneen, Töysän ja Ähtärin liikenneturvallisuussuunnitelma, Tiehallinto, Ramboll 2009 3.5 Nykytilanne Suunnittelualue on pääosin rakentamatonta metsäaluetta. Alue sijoittuu valtatien 18 ja rautatien väliselle alueelle Pitkäahontien varteen. Valtatien 18 varressa kulkee kevyen liikenteen väylä. Suunnittelualue on vesijohto-, viemäri- ja kaukolämpöverkoston piirissä. Alue on pääosin kaupungin omistuksessa. 3.6 Kulttuuri- ja luonnonympäristön erityiset kohteet Osayleiskaavan luontoselvityksen (2013) mukaan suunnittelualueella ei ole sellaisia luontoarvoja, jotka tulisi huomioida kaavoituksessa. Suunnittelualueella ei myöskään havaittu uhanalaisia lajeja. Osayleiskaavan yhteydessä laaditun maisema- ja kulttuuriympäristöselvityksen mukaan alueella ei ole erityisiä kohteita. Osayleiskaavaa varten laaditun muinaisjäännösselvityksen (2009) ja Museoviraston vuonna 2014 laatiman muinaisjäännösten tarkistuksen perusteella alueella ei ole todettu kiinteitä muinaisjäännöksiä. 4. VAIKUTUSALUE Alustavasti asemakaavan vaikutusalueeseen kuuluu suunnittelualue lähiympäristöineen.
ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS PITKÄAHONTIEN TEOLLISUUSALUE 4 5. OSALLISET Asukkaat, kiinteistönomistajat, maanomistajat ja muut osalliset Alueen ja lähiympäristön kiinteistönomistajat Ähtärin kaupungin asukkaat Muut osalliset ja osalliseksi ilmoittautuvat Ähtärin kaupunki Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Muut lautakunnat Ähtärin Energia ja Vesi Oy Viranomaiset Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos-liikelaitos Liikennevirasto, rautatieosasto Puolustusvoimat Suomen turvallisuusverkko Oy Yritykset ja yhteisöt Koillis-Satakunnan Sähkö Oy Kuuskaista Sonera Oyj Viria Oyj Ähtärin yrittäjät ry Suomenselän lintutieteellinen yhdistys ry Suomenselän metsänhoitoyhdistys ry Muut mahdolliset yritykset ja yhteisöt 6. TIEDOTTAMINEN Kaavoituksen vireille tulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä kaavan ja siihen liittyvän suunnittelumateriaalin nähtävillä olosta tiedotetaan kaupungin ilmoitustaululla, kaupungin internet-sivustolla http://www.ahtari.fi sekä Ähtärinjärven uutisnuotta -lehdessä jäljempänä olevan aikataulun mukaisesti. Kaavoitusprosessiin mahdollisesti myöhemmin tulleista oleellisista muutoksista tiedotetaan vastaavasti. Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä ja saatetaan tiedoksi lehti-ilmoituksella toukokuussa 2018. Kaavan nähtävillä olossa kaavoitukseen liittyvä materiaali on nähtävillä Ähtärin kaupungin infossa (käyntiosoite: Ostolantie 17) sekä kaupungin Internet-sivuilla. 7. OSALLISTUMINEN 7.1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Palautteen tästä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi osoittaa Ähtärin kaupungin kirjaamoon osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olon aikana. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan täydentää suunnittelun kuluessa. 7.2 Luonnosvaihe Luonnosvaiheessa tilaisuus mielipiteen esittämiseen (MRA 30 ) järjestetään asettamalla valmisteluaineisto nähtäville. Tarvittaessa asiasta järjestetään yleisölle suunnattu tilaisuus. Huomautuksia ja mielipiteitä asemakaavan laajennusta koskevissa asioissa voi jättää nähtävillä olon aikana Ähtärin kaupungin kirjaamoon (kirjaamo@ahtari.fi tai osoite: Ähtärin kaupunki, Kirjaamo, Ostolantie 17, 63700 Ähtäri).
ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS PITKÄAHONTIEN TEOLLISUUSALUE 5 7.3 Ehdotusvaihe Ehdotusvaiheessa asemakaavaehdotus pidetään julkisesti nähtävänä (MRA 27 ) Ähtärin kaupungin infossa sekä kaupungin Internet-sivuilla. Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus on toimitettava Ähtärin kaupungille ennen kaavaehdotuksen nähtävillä olon päättymistä (kirjaamo@ahtari.fi tai osoite: Ähtärin kaupunki, Kirjaamo, Ostolantie 17, 63700 Ähtäri). 8. VIRANOMAISYHTEISTYÖ Asemakaavasta pyydetään lausunnot tarvittavilta viranomaisilta luonnos- ja ehdotusvaiheessa. Viranomaistyöneuvotteluja järjestetään tarpeen mukaan. 9. SELVITETTÄVÄT VAIKUTUKSET JA VAIKUTUSTEN ARVI- OINNIN MENETELMÄT Vaikutusten arvioinnin pohjana käytetään tehtyjä selvityksiä ja asiantuntijoiden sekä osallisiksi määriteltyjen kannanottoja. 10. KAAVOITUKSEN KULKU, AIKATAULUT JA PÄÄTÖKSEN- TEKO Vuorovaikutuksen järjestäminen tapahtuu Ähtärin kaupungin toimesta. Kaavan laatiminen tapahtuu konsulttityönä Ramboll Finland Oy:n Seinäjoen toimistossa. Kaavoituksen vireilletulo, tiedottaminen, osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolo (MRL 63 ) kesä 2018 Mielipiteen esittäminen kaavaa valmisteltaessa (MRA 30 ); Luonnoksen nähtävillä olo, mahdollinen yleisötilaisuus, mielipiteet / lausunnot, mahdollinen viranomaisneuvottelu kesä 2018 Tekninen lautakunta / Kaupunginhallitus Mielipiteiden käsittely, muutokset kaavaluonnokseen syksy 2018 Kaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi (MRA 27 ); Muistutukset ja lausunnot, viranomaisneuvottelu tarvittaessa syksy 2018 Kaupunginvaltuusto hyväksynee asemakaavan loppuvuosi 2018 11. YHTEYSTIEDOT Ähtärin kaupunki Tekninen toimi Ostolantie 17 63700 Ähtäri kaavoituspäällikkö Kirsi Haapa-aho puh. 0400 510 286, 06 2525 6000 (keskus) fax (06) 2525 6111 sähköposti: kirsi.haapa-aho@ahtari.fi Ramboll Finland Oy Alue- ja kaupunkisuunnittelu Ruukintie 54 60100 Seinäjoki projektipäällikkö Anne Koskela puh. 050 524 8011 sähköposti: anne.koskela@ramboll.fi