1 Mentaalitarinoita hiihdosta: Charlotte Kalla Markku Gardin II/2018 Olen seurannut hiihtourheilua urheilupsykologian silmin ja korvin: mitä urheilijat, valmentajat tai tiedotusvälineet kertoivat urheilijoiden psyykkisestä valmentautumisesta ja toiminnasta itse kilpailujen aikana ja niiden jälkeen. Etsin esimerkkejä siitä, miten huippuhiihtäjät toteuttavat käytännössä mentaalista puolta urheilussaan. Suomalaiset tiedotusvälineet tai urheilijat kertoivat julkisesti hyvin vähän näistä asioista. Siksi aineistoni koostuu pääasiassa ruotsalaisista tarinoista. Ruotsalaiset käsittelevät laajasti ja avoimesti urheilijoiden mentaalista valmistautumista ja toimintaa. Useilla on oma urheilupsykologinsa, mentaalinen valmentajansa, neuvonantajansa. Olen seurannut kertomuksia ruotsalaisista hiihtäjistä sikäläisten tiedotusvälineiden kautta jo useiden arvokisojen ajalta. Olen koostanut keräämästäni aineistosta Stina Nilssonin ja Charlotte Kallan mentaalitarinat. Ne perustuvat Falunin ja Lahden MM-kisoihin sekä Pyeongchangin olympialaisiin liittyviin kirjoituksiin ja haastatteluihin. En erittele tässä käyttämiäni lähteitä. Suomennoksetkin ovat vapaalla kädellä. Tässä mentaalitarinaa Charlotte Kallan matkalta. CHARLOTTE KALLA (30 v.) on kotoisin Pajalan Tärändöstä, Ruotsin puoleltatornionjokilaaksosta. Charlotte kävi Jällivaaran hiihtolukion. Hän on ollut viime vuosien menestynein ruotsalaishiihtäjä. Hän on voittanut lukuisia arvokisamitaleja. KALLAN MENTAALINEN HARJOITTELU /-VALMENNUS Charlotte on panostanut mentaaliseen harjoitteluun jo pitkään. Se oli systemaattisesti mukana jo ennen Vancouverin (v. 2010) kisoja. Välillä Kalla luopui yhteistyöstä mentaalivalmentajan kanssa. Hän halusi pitää taukoa. Hän koki silloisen menettelyn liian raskaaksi. Tämä synnytti stressiä. Motivaatio hävisi. Hän jatkoi omatoimisesti aikaisemman kokemuksen perusteella. Charlotte palasi uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen suunnitelmalliseen mentaalivalmennukseen ja yhteistyöhön alan asiantuntijan, psykologi Thomas Nilssonin kanssa. Aluksi Charlotte halusi panostaa siihen, että pystyi keskittymään paremmin harjoittelun aikana.
2 Hän halusi olla aina vain tässä ja nyt. Mentaalipala oli tiiviisti mukana valmistautumisessa vuoden 2015 Falunin MM-kilpailuihin. FALUNIN MM-HIIHDOT 2015 Thomas Nilsson kuvaa yhteistyötään Charlotten kanssa ennen Falunin kisoja: - Charlotten on joskus ollut vaikea nauttia siitä, mitä hän tekee. Ja vaikea uskoa siihen, että hän tekee kullakin hetkellä asioita hyvin. Ja vaikea olla tekemiseensä tyytyväinen. - Hän ei ole voinut unohtaa jo tapahtunutta ja keskittyä vain seuraavaan. - Näiden asioiden parissa tehtiin paljon työtä. Tulokset alkoivat näkyä ja toiminta parantua. - Nyt Charlotte on pahuksen hyvin keskittynyt. Hän on tarkka kaikessa siinä, mitä hän tekee. Olipa tavallinen tiistai-iltapäivä tai kaatosade. - Hän ei jätä mitään sattuman varaan. Hän haluaa, että asiat ovat hallinnassa. - Hän keskittyy vain siihen, mitä pitää kullakin hetkellä tehdä. Hän on kuin omassa kuplassaan. Muu saa olla syrjässä: kaikki se, millä ei ole merkitys kilpailusuoritusten kanssa. Tiedotusvälineet, sponsorit, fanit, sosiaalinen media ovat Charlottelle tärkeitä. Mutta Falunissa kilpailuihin valmistauduttaessa ne olivat häiriötekijöitä. Ne kuluttavat liikaa energiaa. Kalla sanoi: Kukaan ei voita maailmanmestaruutta Facebookissa. - Ei hän kuitenkaan siirrä tunteitaan syrjään. Ilon, hallinnan ja kilpailusta nauttimisen tunteista hän saa voimaa ja energiaa. Charlotte Kalla Falunin MM-kilpailuistaan ja yhteistyöstään mentaalivalmentajan kanssa: - Ei ole mitään suurempaa tavoitetta, kuin maailmanmestaruus kotikisoissa. Se on urani huippukohta. - Ennen kisojen alkua paineet kasvoivat sekä sisältä että ulkopuolelta. Ajoittain koin kovaakin jännitystä. Ennen kilpailuja koin myös suurta odotusta. Nautin siitä, että saan olla mukana Falunissa ja tehdä viimeisiä valmisteluja. Tiedän, että jännitys kasvaa, kun tulen kisakaupunkiin. Yritin säilyttää tämän hyvän tunteen startteihin saakka. - Olihan minulla vaikeaakin. Valmistautuminen meni hyvin, mutta sitten epäonnistuin ennen kisoja tammikuussa. Minusta tuntui, että minulla ei ole mitään tekemistä Falunissa. Silloin keskustelin mentaalivalmentajani kanssa. Taisi olla virhe antaa haastatteluja tuossa tunnetilassa, kun olin äärimmäisen pettynyt. - Nykyisen mentaalivalmentajani kanssa yhteistyö on jatkunut parin hiihtokauden ajan. Jopa tällainen härkäpääkin tarvitsee mentaalista tukea voidakseen suoriutua maksimaalisesti. - Me keskustelemme useamman kerran viikossa, ajoittain päivittäinkin. Riippuu siitä, mitä minä koen tarvitsevani. - Minä itse teen työtä asian kanssa päivittäin, enemmän tai vähemmän. Saan joskus tekstiviestin siitä, mihin juuri tänään tulee keskittyä. Panostan jo harjoitukseen. Silloin keskityn harjoituksen aikana siihen, mitä minun tulee juuri silloin tehdä. - Vaikutan siihen, mitä teen ja olen aina tässä ja nyt. Kun teen intervalliharjoitusta, voi käydä niin, että arvioin tarkasti jokaista liikettä ja piirrettä. Yritän eri perusteiden mukaan arvioida, kuinka tyytyväinen tai väsynyt olen. Ja sitten lataudun taas seuraavaan asiaan. En ole enää siinä, mikä jo meni tai on tehty. - Tässä on paljon sellaista, mitä ei yleensä ajatella: valmistautuminen harjoitukseen, harjoituksen läpivieminen ja arviointi. Tässä on sellaista, joka sopii esimerkiksi
3 työelämäänkin. Monet voivat kutsua näitä sielläkin mentaaliksi taidoiksi. Palasia, joiden avulla pääsee huippusuorituksiin. - Olen huomannut, että minun on nyt helpompi kokeilla ja tehdä päätöksiä. Pystyn paremmin keskittymään siihen, mikä on tärkeää. - Harjoittelen mentaalipuolen asioita esimerkiksi harjoitusvetoja tehdessäni. Ja kun menen kilpailuihin, tiedän, mitä haasteita siellä kohtaan hiihdon aikana. Silloin ne harjoitukset, joita olemme tehneet ja ne työkalut, joita olemme luoneet, ovat avuksi. - Esimerkki vapaan 10 km hiihdosta. Kuulin parin kilometrin välein, että hiihdän kohti kultaa. Näiden ajatusten tulee antaa vain mennä ja keskittyä tekemään työtä ja työtä koko ajan. Vasta maalissa kysyin, miltä tilanne näyttää. Silloin aloin ymmärtää, miten suuri ero oli muihin. Voitin kultaa. Hanskatkin mukana kannustamassa Falunissa Vuosien mittaan Charlotte on etsinyt ja käyttänyt hänelle sopivia mentaalisia työkaluja pystyäkseen maksimaaliseen keskittymiseen. Nyt olivat mukana myös hiihtohanskat. Kalla suunnitteli yhdessä psykologinsa kanssa avainsanat, jotka on kirjoitettu hiihtohanskoihin. Nämä auttavat Charlottea löytämään täydellisen mentaalisen tilan: keskittymään ja motivoitumaan hyviin suorituksiin. Charlotte Kalla: - Aikaisemmin kirjoitin avainsanat paperilapuille. Nyt hiihtohanskoihin. - Näin nuo sanat ovat aina mukanani. Käytän avainsanoja päivittäin. Jo silloin, kun keskityn harjoituksiin, mutta varsinkin kilpailuissa. - Tahdon, Rohkea, Vahva, Kestä, Säästä energiaa, Tarkasti - Taskulamppu? En taida paljastaa, mitä se tarkoittaa Kerronpa kuitenkin: Se kuvaa osuvasti sitä, mihin pitää keskittyä hiihdon aikana. Keskityn vain siihen, mitä on valokiilassa. Ei siihen, mikä on kiilan ulkopuolella, edessä, takana, sivulla. Sana Taskulamppu muistuttaa minua siitä, että minun tulee keskittyä oikealla tavalla. Romahdus Falunin 30 km hiihdossa ja nousu pronssille Kalla kaatui hiihdon alkuvaiheessa kaksi kertaa. Nousi ja otti kärjen kiinni. Puolivälin jälkeen Mördarbackenissa hän näytti olevan valtavan väsynyt. Hiihto oli raskasta. Sijoitus putosi nopeasti. Charlotte taisteli ensin itseään vastaan. Löysi uusia voimia. Taisteli muita vastaan ja nousi lopulta pronssille. Mitä tapahtui? Mitä ajattelit? Kalla:
4 - Tuli mieleeni antaa periksi. Mutta sitten ajattelin, että kilpailu ei ole päättynyt ennen, kuin se on päättynyt. Ei saa koskaan lopettaa luottamasta itseensä. Vasta maalilinjan jälkeen vedetään johtopäätökset. - Ajattelin, puhuin itselleni, kannustin itseäni: kaikilla on myös heikkoja hetkiä. Tästä on selvittävä. - Yritin vain taistella eteenpäin niillä voimilla, mitä minulla oli. - Hetken ajattelin vain sitä, että pääsen seuraavalle juottopaikalle. - Ajattelin vain: ylös, ylös, ylös (Mördarbacken) - Keskityin vain hiihtämiseni oikeaan tekniikkaan. - Kun sain taas hiihdosta kiinni, tiesin, että olen vahva, kun jatkan samalla tavalla. - Osoitin, että pystyn parhaimpaani silloin, kun sitä tarvitaan. Selviän huonoinakin päivinä. Tämän tunteen haluan saada mukaani tuleviinkin kilpailuihin. Milloin tiedät onnistuneesi? Miten mittaat onnistumisen? Kalla: - Se on tunne. Tiedän, missä ajatukseni ovat olleet kilpailun aikana. - Silloin, kun olen keskittynyt oikeisiin asioihin. - Silloin, kun olen vaikuttanut vain siihen, mitä pitää tehdä tässä ja nyt. - Silloin tiedän, että suoritukseni on ollut sillä hetkellä paras mahdollinen. Thomas Nilssonin yhteenveto Falunin kisoista: "Charlotte onnistui lähes kaikessa, mitä hän asetti tavoitteikseen. Minun mielestäni hän onnistui kääntämään asioita. Aikaisemmin hän saattoi kokea, että asiat karkasivat käsistä. Nyt hän onnistui kääntämään tilanteet ja jatkamaan tekemistään. Hän on selvästi muuttanut suhtautumistaan harjoitteluun ja kilpailuun. Me olemme tehneet paljon työtä sen eteen, että suljemme pois muut hiihtäjät silloin, kun tuntuu raskaalta - keskitymme vain omaan tekemiseen. Olemme panostaneet siihen, että tämä tapahtuu nopeammin. Silloin, kun tuollaista tapahtuu, me vähät välitämme (skita) siitä, mitä muut tekevät. Keskittyminen on vain itsessä." LAHDEN MM-HIIHDOT 2017 Charlotte Kallan valmistautuminen Lahden MM-kilpailuihin oli täynnä uusia haasteita ja vaikeita hetkiä. Kalla teki edellisen kauden jälkeen rohkean päätöksen. Hän päätti panostaa ja harjoitella itsenäisesti ilman maajoukkuetta. Hän uskoi näin saavansa uutta iskua uralleen. Yliharjoittelu aiheutti loukkaantumisen. Maailmancupin avajaiskilpailussa Rukalla Kalla kärsi sydämen rytmiongelmista. Samoihin aikoihin hän myös ilmoitti, että kuusi vuotta kestänyt suhde poikaystävän kanssa oli päättynyt. Tämä kaikki aiheutti ylimääräistä painetta. Hän jopa harkitsi luopumista MM-toiveistaan. Thomas Nilsson oli edelleen Kallan mentaalinen valmentaja. Thomas Nilsson kehuu Kallan vahvaa psyykettä. Silloin, kun on hankaluuksia ja työlästä, silloin Kalla menee syvälle sisimpäänsä. Ja hän löytää sen motivaation, miksi olla kilpahiihtäjä. Nilssonin mukaan Charlotte osoitti, kuinka hän pystyi sopeutumaan ja hallitsemaan nämä vastoinkäymiset ja muutokset. Nilsson: Charlotte on rohkea ja päättäväinen kaikissa asioissa. Mitä se on? Hän ei anna periksi. Hän luottaa siihen, että se mitä hän tekee, johtaa asetettuihin tavoitteisiin. Hän uskaltaa irtautua ja unohtaa. Hän ei välitä häneen kohdistuneista odotuksista. Hän on omassa kuplassaan ja tekee sitä, mihin uskoo. Niinpä Nilsson ei ollut yllättynyt Kallan menestyksestä itse kilpailuissa.
5 Oli pitkään epävarmaa, voisiko Charlotte Kalla päästä mitalikuntoon ennen Lahden kilpailuja. Kisoissa hän kuitenkin näytti epäilijöille. 10 km perinteisellä Kalla voitti 10 hopeaa. Yhdistelmämatkalla ja viestissä hän sai pronssimitalin. Esimerkki yhteistyöstä: keskusteluja ja tekstiviestejä perinteisen 10 km. yhteydessä Kallalla ja Nilssonin oli tiheä vuoropuhelu Lahden MM-kisojen aikana. Aamupäivällä ennen hopeamitalihiihtoa he keskustelivat 7-8 minuuttia ja kävivät läpi viimeiset valmistautumiset. Thomas Nilsson: - Keskustelu perustuu siihen, mihin on valmistauduttu jo kauan sitten. Meillä on omat avainsanat, rutiinimme ja tapamme. Saattaa nousta jotain uuttakin riippuen siitä, onko tullut esille joitakin muutoksia. Me puhumme asioista, jotka ovat hyvin pitkälle itsestään selviä, mutta kuitenkin tärkeitä muistaa ja muistuttaa. - Viimeinen keskustelumme ennen kilpailua oli tavanomainen. Tunnelma oli vähän jännittynyt, niin kuin pitääkin. Se on luonnollista. Silloin saadaan keho valmistautumaan kilpailuun. Tästäkin puhumme ennen kilpailua. - Jos Charlotte on liiaksi jännittynyt ja hermostunut, mitä silloin? Keskustelemme siitä, miten hän kiinnittää huomiota ajatuksiinsa, mitä on hyvä ajatella verryttelyn ja itse kilpailun aikana. Ajatukset on usein pääteema yhteistyössämme. - Entä avainsanat, ovatko ne aina samat? Jotkut ovat pysyviä. Niiden lisäksi nousee matkan varrella uusia. Riippuu myös siitä, mitä aikaisemmin on tapahtunut, mitä mahdollisesti juuri nyt on meneillään. Meillä on melko kiinteä perusjuttu. Ja varsinkin juuri ennen kisapäiviä. En paljasta tämän päivän avainsanojamme. Se on Charlotten ja minun välinen asia. Jotain salaisuuksia on hyvä olla. - Lähetän aina kilpailun jälkeen tekstiviestin Charlottelle. Minä lähetän aina saman tekstiviestin yhdellä sanalla: Kerro. - Sitten me aina arvioimme sitä, mitä päivän aikana on tapahtunut. Mitä sellaista on tapahtunut, jota pitää työstää ennen seuraavaa kilpailua. Me emme muuta tätä toimintatapaamme, vaan pysymme siinä pikkutarkasti. - Charlotte tietää, mitä minä tarkoitan: mistä minä olen kiinnostunut, mikä on oleellista yhteistyömme kannalta. En ole kiinnostunut voitelusta tms. Hän tietää, mihin minä tähtään. - Mitali osoitti taas kerran, että Charlotte on mestaruuskilpailujen hiihtäjä. Hän pystyy parhaimpaansa silloin, kun pelissä on eniten. Hän on nainen, joka ottaa työnsä vakavasti, hyvässä mielessä. Ei sillä tavalla, että nyt kyseessä olisi elämä tai kuolema. Hän on tosissaan siitä alkaen, kun valmistaudutaan kilpailukauteen. Siihen kuuluu harjoittelu, ravinto, lepo ja muu elämä oikealla tavalla. Hän ei pelkää uusia haasteita. Kun tulee vaikeita hetkiä ja raskasta, hän kaivaa itsestään motiivin: miksi haluan hiihtää. Kohti Pyeongchangia Mentaalinen valmennus Kallan menestyksen takana: superjännittävää mutta myös työlästä
6 Kallalla on ollut unelma-alku olympiavuodelle. Hänen mukaansa suuri osa menestystä perustuu mentaaliselle vahvuudelle. Charlotte Kallan yhteistyö mentaalivalmentajansa Tomas Nilssonin kanssa on merkinnyt paljon. Kallan mielestä kaikilla pitäisi olla mentaalinen neuvonantaja. Se on superjännittävää, mutta ajoittain myös työlästä. Kun olet aloittanut, tulee tapahtumaan muutoksia. Huomaan jatkuvasti monia tärkeitä asioista itsessäni. Olen iloinen, että voin ottaa mukaani ne kokemukset ja harkita asioita uudella tavalla. Hyvä alku olympiakaudelle merkitsee mielen rauhaa. Minulla on paljon itseluottamusta repussani. Olen myös löytänyt levollisuuden. Ajattelen valtavan vähän menneitä kilpailuja minun on helppo rentoutua. Rauhallisuuden avain on mentaalinen neuvonantaja Thomas Nilsson. He ovat tehneet yhteistyötä Val di Fiemmen (2013) kisoista alkaen. Tarvitsen valmentajaa apua ennen muuta silloin, kun kilpailu on päättynyt. Saan tekstiviestin sen jälkeen, kun olen tullut maaliin. Kaksistaan me analysoimme kolme asiaa: suoritukset, tunteen ja tuloksen. Tekstiviestissä lukee vain Kerro. Tarvitsen tämän potkun takamukseeni voidakseni tehdä yhteenvedon kisasta ja arvioida sitä. Näiden kolmen asian osalta vedän yhteen kilpailun. Silloin minulla on tärkeitä asioita, joita ottaa mukaan seuraaviin kilpailuihin. Charlotte Kallalta ilmestyi viime vuoden lopulla kirja omasta hiihtourastaan: STYRKA,TEKNIK & PANNBEN. Siinä hän kertoo myös panostuksestaan mentaaliharjoiteluun.