Syvän Itsen Löytäminen

Samankaltaiset tiedostot
Syvän Itsen Löytäminen

Syvän Itsen Löytäminen

Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi

Ihmisen chakrajärjestelmä

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Fellmannian kulma Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

Yksisarviset kanssamme

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

The Love & Return of Unicorns. Yksisarvisten Rakkaus ja Paluu. E i l e e n B r o o k s

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma

Pegasosten ja yksisarvisten maa

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys:

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit.

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova parisuhdeterapeutti

Ristiäiset. Lapsen kaste

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Sinnikkyys. Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit.

Minua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys.

Rakkaudentähden Ryhmäkaukohoito!

P. Tervonen 11/ 2018

Millainen maailmani pitäisi olla?

12 Kristallin Akatemia

Arvojen tunnistaminen

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2

Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila

Selitystä Sairastumisesta

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

BALANSSIN JOOGAPAKETIT 2016

HAMSA-Meditaatio-ohjaajakoulutus Opetuksen sisältö

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Omat rajat ja turvaohjeet

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan apa_mv_a7.indd

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

DES. Ohjeet: Nimi: Henkilötunnus: Täyttö-pvm: Osasto:

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura

Tunnetaitojen merkitys mielenterveydelle

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Wisdom of Merlin. Dragon Sky Manual. Merlinin Viisaus. Andrea Chisara Baginski

Elämäntaitojen nelikenttä

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Minua opastaa sydämeni ääni. Tasapainoa luo kykyni jakaa sisäinen tietoni. Luomisvoimani ovat herkät aistimukset ja elämän ilo.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Vastaväitteiden purku materiaali

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Näyte. PS-kustannus, ina Majaniemi, Lotta Uusitalo-Malmivaara ja Kaisa Vuorinen

Uni ja minuuden ydin. Kanavoinut; Anu Markoff Rakkaudentähti 2015

Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin

II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen taustaa

Ihminen ja susi kohtaavat päivittäin ympäri maailmaa ilman, että mitään erityistä tapahtuu. Yleensä tilanteissa on ollut kyse jostain seuraavasta:

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Tarja Ketola Uni ja univaje. Vireyden säätely. Väsyvyys (fatiikki)

HYY:n VIRITYSPÄIVÄ

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934

Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach

Miten voin itse luoda mielekkään työyhteisön?

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Energiaympyrä. Kaikilla meillä on tietty määrä energiaa käytettävissä päivittäin. Mihin sinä haluat käyttää oman energiasi? ? 30% ?

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

MIELEN HYVINVOINTIA TIETOISUUSTAIDOILLA ELI MINDFULNESSILLA

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

Syvän Itsen Löytäminen. Rakkaudentähti Ry

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

SEITSEMÄN ERILAISTA OPPILUUDEN ASTETTA. Aslak Larjo

Kim Polamo T:mi Tarinapakki

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

UNIKURSSI 2. Rakkaudentähti Ry 2016

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 5 Miten kasvattaa muita

Yhdistyksien jäsenlehdet nyt ja tulevaisuudessa

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä Paula Viljanen

Jeesus parantaa sokean

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Transkriptio:

Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry, Anu Markoff 2016 Harjoitus: Harjoitus sielun maailmasta. Istu hyvässä asennossa ja kiinnitä huomiosi sydämesi alueelle. Pyydä enkeleitä avuksi. Anna sydämesi herkistyä ja tulla vastaanottavaiseksi. Kuvittele sitten, etä olet sielunmaailman tasoilla, joissa on 7 säteen sisäiset ashramit. Kuvittele, että vietailet jokaisessa. Sano ääneen, että menet 1. säteen Voiman ja Tahdon ashramiin 2. säteen Rakkaus Viisaus ashramiin 3. säteen Aktiivisen älyn ashramiin 4, säteen kauneuden ashramiin 5. säteen konkreettisen tieteen ashramiin 6. säteen Idealismin ja omistautumisen ashramiin 7. säteen Seremoniallisen magian ja rituaalien ashramiin Ja tunnustele aina hetki, miltä energia tuntuu. Mitä värejä näet? Tuoksuuko joku? Tunnetko olentoja? Tee tätä harjoitusta usein, niin yhteytesi näille tasoille todella vahvistuu!

Syvän itsen löytämisen meditaatio Keskity sydämeesi Hiljennä mielesi ja päästä irti maailman kiireestä Keskity hengittämään rauhassa ja tunne äitimaa jalkojen alla. Anna sydämesi yhdistyä äitimaan sydämen virtaukseen. Tunne yhden elämän lähde pääsi yläpuolella ja anna sydämesi yhdistyä yhden elämän lähteen virtaukseen. Pyydä enkeleitä ja omia oppaita olemaan läsnä tässä meditaatiossa. Tapahtukoon korkeimman Kristusitseni tahto, Tapahtukoon korkeimman Kristusitseni tahto, Tapahtukoon korkeimman Kristusitseni tahto! Tunne edelleen sydämesi ja mene syvemmälle sydämeesi. Kuvittele, että keskellä sydäntä on tyhjä tila, kirkas huone täynnä valkoista valoa. Kuvittele, että huoneessa on kristallinen malja täynnä pyhää vettä. Kuvittele, että malja hohtaa valkoista valoa.

Huoneessa on korkea-arvoisia enkeleitä ja Valon mestareita. Kuulet musiikkia, joka tulee toisista maailmoista. Mene maljan luo ja tartu siihen kaksin käsin. Peset silmät maljassa. Peset kasvot maljassa. Peset lopuksi kädet maljassa... Peseytyessäsi paljon maailman raskautta jää taakse ja sinun kasvosi saavat jälleen alkuperäisen muodon. Huomaat, että huoneen seinällä on peili. Se on suuri, vanhan näköinen peili, jossa on kultaiset reunat. Nyt menet peilin eteen ja näet itsesi siitä. Katso syvälle peiliin ja anna tiedon tulla kuvina, ääninä, tuntemuksina tai vain energiana, joka avautuu myöhemmin. Kun tunnet sydämessäsi, että olet katsonut tarpeeksi, voit vielä kysyä sielun nimeäsi. Kiitä sitten Valon mestareita, kuten heidän arvolleen on oikein. Tule tietoiseksi fyysisestä kehostasi. Tule tietoisemmaksi ulkoisesta maailmasta. Palaa päivätietoisuuteen. Kiitos Kiitos Kiitos. Piiloutuvien ominaisuuksien löytäminen Elämme jatkuvasti vajaalla liekillä. Emme tiedä kaikkea itsestämme, vaikka luulemmekin niin. Voin luvata Sinulle, että et tunne itsestäsi lähellekään kaikkia puolia etkä tunteita tai ajatuksia, joita kätkeytyy sisimpääsi. Olemme mukavuudenhalusia ja lisäksi sieluina niin laajoja olentoja, ettei tämä meidän tuntemamme tähänastinen elämä ole mitenkään voinut loihtia meistä kehiin kaikkea sitä, mitä todellisuudessa olemme. Ehkä elämä on jopa tarkoittanut, että lähtisimme tutkimusmatkalle, emmekä urautuisi olemaan paikoillamme omassa vanhassa elämässä. Polkuja syvän itsen löytämiseen saattaakin tarjoutua päivittäin, mutta luulen, että usemmat niistä ohitamme olankohtautuksella sillä nuo ovet ovat usein vaatimattomia ja sellaisia, mitä emme tulisikaan alkuun ajatelleeksi!

Meillä kaikilla on olemassa piilotettuja kykyjä, joita emme ole tässä elämässä vielä käyttäneet. Kun tämän asian tiedostaa, voi huomata, miten hullua on miettiä ja pohtia päätä puhki, mikä voikaan olla elämäntehtäväni tai sieluntehtäväni? Kuka minä olen? Asia harvoin ratkeaa nopeasti pelkästään miettimällä, mutta tekemällä voit löytää pian uusia ulottuvuuksia itsestäsi ja silloin käsityksesi myös omasta hyödyllisyydestäsi ja käytettävyydestäsi saattaa muuttua yhdessä yössä! Meillä kaikilla on olemassa lisäksi syvää syvää kipua, jota emme edes itse päivätietoisena kykene tuntemaan itsessämme. Se kipu on luonteeltaan kehoa kuristavaa ja kutistavaa kipua. Se tekee kehostamme todellista pienemmän astian ja pienemmän temppelin sielullemme olla läsnä fyysisessä elämässä. Mitä enemmän pystymme muuntamaan näitä syviä kipuja ja traumoja, sitä enemmän keho vapautuu ottamaan vastaan hengen todellisen identiteetin elämään. Lisäksi meissä on mekanismi, joka aktiivisesti pyrkii pois tuosta kivusta. Usein on niin, että kipu on sillä alueella, missä olisi parhaimmat kykymmekin. Se on eräänlainen henkinen testi. Kun kohtaamme nämä kivut, henkiset kyvyt aukeavat ikäänkuin lahjana kaupan päälle. Saamme käyttöömme sen potentiaalin, jota olemme tulleet tänne toteuttamaan. Tavallaan kipujen auetessa sisimpäämme virtaa kyllin paljon hengen valoa, jotta olisimme tarpeeksi valossa käyttämään oikealla ja viisaalla tavalla noita kykyjä. Ehkä entisessä elämässämme olemme käyttäneet noita kykyjä itsekkäästi ja sen takia ne on täytynty viisaasti piilottaa sinne kipujen alueelle. Koska meissä on olemassa mekanismi, joka pyrkii eroon kipualueesta, todennäköisesti emme tässä elämässä koskaan mene toteuttamaan itseämme näillä tavoilla ainakaan vahingossa. Syvällä sisimmässä olevat kivut ovat vaikempia muuntaa. Ne ovat kipuja, joita on vaikea saada tässä elämässä selville ja esille. Silti ne ovat myös suurimpia esteitä sielulle virrata meissä vapaasti ja ne juuri tarvitsevat muuntamista. Mitä enemmän saat näitä kipuja muunnettua, sen selkeämmin oman Sielusi energia voi laskeutua sinuun ja alat olla todella valovoimainen, vahva, selkeä, syvä itsesi! Kipuja voi kutsua esille tarkkailemalla omaa elämää. Sinä varmasti tiedät jo nyt ainakin yhden asian, jota et koskaan haluaisi elämässä tehdä. Jollekin se voi olla esimerkiksi matkustaminen kauas ulkomaille, perheestä erossa oleminen, isojen eläinten lähelle meneminen, korkean vuoren huipulle kiipeäminen, yksin luonnossa oleminen, veden varaan joutuminen, julkinen esiintyminen, tanssiminen tai vaikka kirjan kirjoittaminen. Jollekkin voi olla pelkona vammaisten ihmisten kohtaaminen, toiselle taas raha-asioiden hoitaminen. Mitä ikinä se onkin, sitä kohti kannattaa lähteä kulkemaan! Tämän kerran idea voi kuulostaa alkuun hassulta, mutta jos alat toteuttaa sitä, huomaat, miten se todellakin toimii. Olen itse työskennellyt minuuteni kanssa näillä seuraavilla välineillä ja todennut sen todella kannattavaksi. Tietysti joku raja kannattaa pitää mukana, ettei lähde tekemään mitään sellaista, mikä olisi esimerkiksi vaarallista taikka haitaksi omalle tai perheen hyvinvoinnille.

Altistamisen taktiikka Meillä kaikilla on jokapäiväisessä elämässä nk. mukavuusalue, jonka ulkopuolelle emme mielellämme mene. Mukavuusalueella olevat tapahtumat ovat niitä, joiden kanssa pärjäämme ja jotka eivät ainakaan peilaa meille kauhean paljon syviä negatiivisia asioita itsestämme. Kuitenkin mukavuusalueen sisällä eläminen on tietynlaista vapaamatkustamista elämässä. Tavallaan meillä on taipumusta mennä siitä, missä on aita matalin. Emme joudu kohtaamaan koko sillä potentiaalilla itseämme, mikä meillä todella olisi käytössä. Kuten edellä kerroin, todellinen sielullinen potentiaalimme on todennäköisimmin oman mukaavuusaluemme ulkopuolella sillä sielun tehtävälle avautuminen on AIVAN AINA suuri kasvamisen ja oppimisen matka! Mitä sitoutuneempi olet henkiseen kasvuun, sitä syvempiä asioita sinun tulisi myös itsessäsi muuntaa ja kohdata. Mitä tietoisempi olet, sen syvempi nälkä sinun sielulla on liikkua sinne epämukavuusalueelle etsimään todellista potentiaaliaan. Mitä enemmän olet ottanut tehtävää toteutettavaksi tähän elämään, sen nopeammin sinun tulisi sinne alueelle pyrkiä siirtymään. Mikäli emme siirry näille alueille vapaaehtoisesti, elämä voi viedä meidät sinne väkisin työttömyyden, sairastumisen, avioerojen, läheisten menettämisien ja muiden elämän mullistusten kautta. Ennenkuin lähdemme tutustumaan omaan taktiikkaani, jonka aion nyt opettaa Sinulle, kerron vielä, että siellä epämukavuusalueella on ikäänkuin kaksi vyöhykettä. Ensimmäinen näistä on niin sanottu oppimisen vyöhyke, jossa todennäköisimmin ovat piilossa ne ominaisuudet, joita meille on annettu tähäne elämään tehokkaimmiksi työvälineiksi. Tuolla alueella kykenemme oppimaan itsestämme uutta emmekä vielä ole liian stressaantuneita. Jos menemme vielä kauemmas omalle epämukavuusalueelle, kohtaamme stressaavan hajottavan alueen. Siellä oppiminen vähenee ja tilalle syntyy ahdistavaa stressiä, joka voi pahimmillaan viedä elämästämme yöunet, ruokahalun ja pilata ihmissuhteet. Omalla mukavuusalueella taas olemme rentoutuneisuuden tilassa. Siksi meidän on opittava tunnistamaan, mikä on oma mukavuusalueemme ja pyrittävä palauttamaan itsemme sinne aina oppimisen jälkeen. Mukavuusalueella tapahtuu parantumine, uusien asioiden integroituminen ja syvä lepo. Minulle yksi mukavuusalue on laiska päivä telkkarin edessä hyvien elokuvien parissa. Laitan takkaan tulet, syön esim. itse tehtyä dippiä, kurkkua ja porkkanoita ja otan oikein rennosti. Toinen mukavuusalue on kesällä luonnossa. Erityisesti lähisaaristossa hiljaisuudessa jollakin kivellä istuen ja tuulen kohinaa kuunnellen. Näitä täytyy antaa itselle mahdollisuuksien mukaan mieluusti viikoittain silloin, kun opettelee uutta koska vasta levon tilassa aivoissa voi tapahtua uudelle avautuminen! Altistamisen taktiikassa on ideana se, että altistat itsesi jollekin aivan uudelle ja viet itsesi mukavuusalueen ulkopuolelle tietoisesti. Alat tehdä tätä vapaaehtoisesti, jottei elämän tarvitse pakottaa sinua! Altistat itsesi myös järjen vastaiselle toiminnalle, koska mieli ja

ihmisen järki ovat niitä, jotka pitävät ja varjelevat meitä pysymään mukavuusalueellamme. On toimittava hullulla ja järjettömällä tavalla päästäkseen ulos omasta kaavautuneisuudesta. Voit pohtia toimintaasi, että se ei altista sinua liikaa vaaroille, mutta että sopivassa määrin altistat itseäsi elämälle. Tee jotain, mikä tuntuu sinusta hullulta mutta joka kuitenkin vapauttaisi sinua! Esimerkiksi: 1. Pukeudu täysin itsellesi hullulla tavalla. Pue värejä, räväkkyyttä, näkyvyyttä. Pohdi, mitä värit sinulle edustavat ja pidä päiväkirjaa, millaisia tunteita ja tilanteita kohtasit. Osta esimerkiksi kirpputorilta halpoja tosi erikoisia vaatteita tai vastaavasti hyvin juhlavia vaatteita ja pukeudu jollakin tavalla epäsovinnaisesti ja ainakin omia tottumuksiasi vastaan. Altista itsesi ihmisten katseille! Kirpputorivaatteet on helppo kierrättää eteenpäin etkä menetä paljon rahaa! Mille muun muassa altistust? Kun todella olet syvä itsesi, sinua voidaan arvostella ja sinut voidaan ymmärtää väärin. Et voi olla sitä, mitä sinä olet, jos olet yhä herkkä haavoittumaan! 2. Kerro jotain tärkeää itsestäsi. Altista itsesi totaaliselle haavoittuvuudelle. Kerro asia vaikka bussipysäkillä vieraalle ihmiselle. Olet varmaan lukenut Rakkaudentähden Sielupäiväkirjaa viimeaikoina... Ole valpas ja seuraa, millaisia tunteita asia sinussa herättää. Miten vieras reagoi? Miten säilytät itsetuntosi? Ollaksesi syvä itse, sinun on pystyttävä pukemaan syvin itsesi vaikka näkyväksi vaatteeksi päällesi ja toisia ihmisiä peilaamalla tulee todellinen kauneutesi esille. 3. Antaudu ihmisille. Tee jotain sellaista työtä esimerkiksi, mitä et ikinä voisi kuvitella tekeväsi. Mene toisen ihmisen sijalle, jos et ymmärrä hänen valintojaan. Kasvata ymmärrystäsi kaikenlaisesta maailmasta. Asu vaikka yksi päivä ilman rahaa pahvilaatikossa. Mene kadulle kerjäämään. Mene juttelemaan puliukkojen kanssa. Kadotat kykysi tuomita. Suvaitsevaisuus on yksi Syvän Itsen kasvun alusta! 4. Kokeile uusia asioita. Ota syksyllä kansalaisopiston esite eteesi ja anna enkeleiden valita itsellesi uusi harrastus. Aukaise vihko silmät kiinni ja laita vasemman käden etusormi umpimähkään sivulla johonkin kohtaan. Katso, mitä sinulle suositellaan. Olipa kyseessä sitten miekkailukurssi tai vanhojen huonekalujen entisöinti, kokeile sitä edes yhden talven verran! Älä anna mielen sanoa, että enhän minä osaa! Aloita alkeista, mene mukaan, vaikka kuinka jännittää! 5. Kokeile uusia kulttuureja. Altista itsesi esimerkiksi toisenlaisille aikatauluille tai ihan uudenlaiselle ruualle. Ota kotiisi vieras ihminen asumaan vaikka vaihto-oppilas. Mene itse ulkomaille, matkusta niin kauas, kun uskallat. Yksin matkustaminen on tehokkainta sillä silloin et uppoudu matkatoverin asioihin, vaan keskityt itseesi. Jos et uskalla matkustaa ulkomaille, matkusta suomessa. Tule vaikka Rakkaudentähden kesäjuhliin ja yllätä itsesi! 6. Tee jotakin, missä et ole vielä hyvä. Jos pelkäät julkista puhumista, tartu seuraavan kerran tilaisuuteen. Jos et ole oikein hyvä leipomaan, tee itse synttärikakkusi seuraaville syntymäpäiville. Jos olet tanssitaidoton, liity paikalliseen harrastetanssiryhmään. Altista itsesi epävarmuudelle ja kokeile! Lisää esimerkkejä voit löytää itse. Pääasia on, että alat altistaa itseäsi asioille. Päätä, että kokeilet asioita tietyn ajan verran tietyissä raameissa. Sinun ei tarvitse myydä taloasi ja muuttaa pahvilaatikkoon loppuelämäksesi, mutta voit päättää, että kokeilet sopivan ajan tullen altistamista. Ole tietoinen, mitä seurauksia toimillasi voi olla ja suhteuta sitten tekosi

riskeihin, joita sinun on hallittava. Johinkin altistamiseen voit käyttää koko perheen voimaa tai kerätä ryhmän tekemään tätä yhdessä. Esimerkiksi ryhmällä voi lähteä luontoon yöreissulle ja sopia, että ei saa puhua sanaakaan matkalla. Perheen kesken voidaan kokeilla vaikkapa roolien vaihtamista. Älä tee vastoin lakia tai elämää tuhoavia altistamisia, mutta riko kuitenkin henkilökohtaisia rajojasi ja kyseenalaista jopa moraaliasi ja arvojasi. Voi olla, että löydät ne syvemmin kuin koskaan kyseenalaistamisen jälkeen, mutta silloin voi sanoa, että se on osa todella syvää itseäsi! Valokehoilla matkustaminen Minua on johdatettu voimakkaasti tutkimaan tätä asiaa ja minusta tuntuu, että aihe sopii todella hyvin tälle kurssille. 11:11:11 tähtiportti vapautti meissä olevan sisäisen lukon ja siitä asti olemme voineet matkustaa oman parhaan kykymme mukaan tässä maailmassa sisäisillä tasoilla sekä valomaailmoissa ja toisissa ulottuvuuksissa. Meidän havaintokykymme ja sisäinen työmme ei enää rajoitu pelkästään tälle planeetalle, vaan nyt voimme matkustaa omiin kotiuniversumeihin ja yhtyä siellä kosmisiin palveluryhmiimme ja sieluryhmiimme. Meillä on jokaisella kykyjä matkustaa valomaailmoissa, vaikkemme olisi niitä vielä kokeilleet. Toiset pääsevät matkalle hyvin helposti ja elävästi, toisille matka on enemmän alitajuinen juttu. Jotkut meistä matkustavat unessa. Nyt on tullut aika aktivoitua tällaiselle. Emme jää toisiin maailmoihin, koska fyysinen kehomme on kaiken aikaa ankkuroituna tänne. Emme ehkä vajoa transsiin kuten aikaisemmissa elämissä, vaan aloitamme uuden ajan tavan irtautua kehotietoisuudesta ja matkata valon maailmaan tuomaan itsellemme ja maailmalle tärkeää tietoa, tärkeää värähtelyä ja tekemään palvelutehtävää. Valomaailmojen suuret deevat, avatarat, mestarit ja valon olennot odottavat meitä. Minulle näytetään tässä näkyä, että toisissa ulottuvuuksissa, komoksissa, tähtikunnissa, galakseissa jne on maailmoja ja olentoja, jotka suorastaan pyytävät meitä kiinnittämään huomiota itseensä. Voimme matkustaa kauas kauas andromedan, plejadien ja siriuksen taaksekin maailmoihin, joista emme vielä ole osanneet edes unelmoida. Koska olet tuntenut sydämessäsi kutsun liittyä kurssille uskon, että Sinulla on jotain tehtävää toisissa maailmoissa tai sitten sinun kuuluu matkustaa tällä planeetalla sielusukulaistesi luokse ja työskennellä heidän kanssaan valon tasoilla. Meidän ei kuulu enää jäädä kehotietoisuutemme vangeiksi, vaan olemme vapaita. Suuri lukko on käännetty auki ja voimme vapautua olemaan niitä valon olentoja, keitä olemme!

Valomaailman verkosto Jokaisella meillä on oma sisäinen valon maailma, jossa on olentoja, joita Sinun on helpointa ymmärtää. Valomaailmassa voit tavata lisäksi kaikki ne sieluryhmäsi jäsenet, jotka ovat sinulle tuttuja. Toisilla meistä on valomaailmassa myös toinen tehtävä josta olemme joko tietoisia päivätietoisuudessa tai emme. Itse sanoin kymmenen vuotta sitten, että minun tehtäväni on työskennellä jotenkin syvän pimeyden vapauttajana ja näin kuvan itsestäni kuin tämän maailman ja henkimaailman välillä. Tunsin olevani jonkinlainen portti. Silloin en vielä tiennyt ollenkaan, mihin henkimaailma tulisi minut johdattamaan. Tunsin vaan sydämessäni, että asia on näin. Sen jälkeen olen saanut hurjaa opetusta ja nykyään näyttää todella siltä, että puhdistan pimeyksiä maailmanpalveluksessa ja vapautan sieluja henkimaailmaan. Se tuntuu olevan ehkä yksi syvimmistä tehtävistäni. Se on kylläkin yksinäinen tehtävä, josta ei saa tunnustusta. Se tapahtuu sisimmässä, meditaatioissa, seremonioissa, mutta sitä ei voi oikein kaupitella ja markkinoida ihmisille. Joskus onkin niin, että meidän täytyy lakata odottamasta tunnustusta ihmisten maailmasta. Syvä elämäntehtävä voi olla joskus yksinomaa hengen tasoille ja se voi olla hyvin yksityinen työ, jossa et kohtaa palon eläviä kanssaihmisiä. Silti työ on täysin todellinen. Valon tehtävä voi olla esimerkiksi toimia sisäisillä valon tasoilla jossakin hierarkiassa, toisen planeetan valotyöntekijöiden verkostossa tai vaikkapa tämän maailmamme sisäisessä hoitajaryhmässä. Valon verkostoja on mm. Suuri Valkoinen veljeskunta ja Enkeleiden verkostot. Aivan viimeaikoina olen saanut tietoa, että Valkoisen Veljeskunnan tyyppisiä verkostoja on myös Äiti-maan sisällä sekä muilla galakseilla omansa. Voit meditaatiossa tutkia, oletko Sinä ehkä osa tällaisia sisarkuntia, veljeskuntia ja verkostoja. Verkostolle ominaista on, että siihen osallistuvat palvelevat kaikki yhtä tarkoitusta ja tekevät yhteistyötä. Verkostolta voi saada opastusta erityisesti silloin, kun kysymyksessä on tarve saada opastusta verkoston tehtävään. Yksi tällainen verosto on myös maa planetan hierarkinen hallitus, jossa työskentelee monen tasoisia vihittyjä. Maailmamme kaikki henkisesti vihityt sielut kuuluvat tähän verkostoon. Verkostossa on tarkka arvojärjestys, jossa pidemmälle vihityt pitävät huolta suuremmista linjauksista ja jakavat tehtäviä alemman tason vihityille ja oppilaille. Ylösnousseet mestarit ovat tällaisia korkeampien tasojen vihittyjä. He saavat informaatiota muista kosmisista järjestelmistä ja suunnittelevat maailmamme kehittymistä ja huolehtivat henkisen kasvun opetuksesta ihmiskunnalle. Ylösnousseilla mestareilla on tässä fyysisessä maailmassa monia oppilaita, joskaan

läheskään kaikille oppilailleen he eivät ilmesty henkilökohtaisesti vaan erinlaisten kanavoiden avulla. Tästä hierarkiasta puhutaan paljon Alice Baileyn kirjallisuudessa. Se ulottuu aina kosmisemmille tasoille saakka. Suuret valon olennot ja avatarat, jotka eivät enää varsinaisesti edes kosketa planeettaamme, pitävät kuitenkin kaikkia korkeimpia mestareitamme aurassaan sillä jopa ylösnousseet mestarit ovat vielä oppimisen polulla ja kehittyvät jatkuvasti henkisesti eteenpäin. Tällainen mestari voi olla maailmassamme toteuttamassa jotakin tiettyä tehtävää ja hän ohjaa sen toteutumista oman verkostonsa avulla. Esimerkiksi yllä mainitsemani pimeyden vapauttamisen tehtävä kuuluu tiettyjen korkeampien Valon mestareiden alaisuuteen ja he ohjaavat tehtävää niille sieluille, jotka ovat täällä maan päällä tulleet työskentelemään tämän virtauksen kanssa. Sisäisillä tasoilla saatat yhyttää niihin toisiin sieluhin, jotka tekevät samaa tehtävää kanssasi. Mitä pitemmälle tässä opit, sen täydemmin voit olla yhteydessä toisten kanssa. Elämää valomaailmoissa Nyt lähdemme matkalle valonmaailmoihin. Kuvittele, että pääset nyt irti kehostasi ja nouset paljon korkeampiin ja kevyempiin energioihin. Voit ehkä sulkea silmäsi ja huokaista hetken syvään. Hengitä sisään ja ulos ja sisään ja ulos ja äkkiä huomaat maailman ympärilläsi muuttuneen. Kun katselet ympärillesi, huomaat, että olet paikassa,jossa värit ovat ihmeen kauniit. Sinusta tuntuu rakkaudelliselta ja näet monia satuolentoja ympärilläsi. Olemme nyt yhdessä maata lähinnä olevassa valomaailmassa, joka on kaunis korkeampi mentaalinen maailma, jonka tasoilla kulkevat yksisarviset, keijut ja enkelit. Meillä ihmisillä on pääsy tähän valomaailmaan ja voimme aistia melkoisen vaivatta siellä olevat olennot. Jotkut henkioppaistamme asuvat täällä. He viettävät melkein maan elämän kaltaista elämää paitsi ettei täällä ole egon draamaa lainkaan. Tämä maailma on meille monelle tuttu unista. Täällä työskentelemme myös meditaatiossa. Anna oman rakenteesi tulla nyt kevyeksi ja päästä irti maallisesta taakasta. Menemme pian eteenpäin uusille tasoille! Nyt maisema alkaa tulla eteerisemmäksi. Olennot tässä maailmassa muuttuvat huomattavan paljon läpikuultavammiksi ja huomaat, että täällä on enemmän hiljaista, vaikkakin valo tuntuu olevan yhtä lailla kirkasta valoa kuin musiikkia. Hädin tuskin kykenet enää erottamaan olentojen ääriviivoja, niin kirkasta valo on. Täällä voit tavata korkeamman tason enkeleitä, avaruuden rakkaudellisia olentoja ja valon auttajia. Tunne, miten rakenteesi yhtyy eteerisiin olentoihin ja miten voit keskustella näiden olentojen kanssa telepaattisesti. Sitten jatkamme matkaamme vielä hieman edemmäs.

Nyt olet puhtaassa valossa. Hetken aikaa saatat kuvitella, että olemme saavuttaneet tason, jossa ei ole enää olentoja. Mutta kun silmäsi tottuvat valoon alat oivaltaa, että täällä olevat olennot ovat itseasiassa yhtä valon kanssa. Ne ovat suuria univeraaleja olentoja, jotka työskentelvät erittäin korkeissa tietoisuuksissa buddhisilla tasoilla valon ashrameissa. Näihin olentoihin meillä ei enää ole suoranaisesti lupaa ottaa yhteyttä. He ottavat meihin yhteyttä lukuisien apulaistensa välityksellä. Tässä maailmassa säilytetään aikakirjoja, joissa on koko kosmoksen historia ja tulevaisuus. Täällä palvellaan hiljaisuuden ja viisauden saleissa. Maailma jakautuu lukemattomiin Valon palvelemisen tarkoituksiin ja tasoihin, mistä virtaa elämäämme kaikki henkisen kauneuden ja hyvyyvden voima. Anna tietoisuutesi koskettaa näitä tasoja ja tutustu hetken aikaa valon maailmaan. Voimme mennä vielä täsäkin korkeammalle. Menemme tietodostettavissa olevan valon taakse. Menemme tyhjyyden tasoille. Tällä tasolla todellakin on tyhjää, mutta tyhjyydessäkin voit aistia elämää sekä suunnattomia Jumalallisen tyhjyyden palvelijoita. Vaikka tyhjyys on niin tyhjää, ettei se käsitä mitään, on tälläkin tasolla oma henki, jota voimme kanavoida ja joka värähtelee niin suuren kuin pienenkin asian sisällä. Saatat tuntea, että oma minuutesi katoaa tyhjyyden tasoilla. Anna itsesi leijua ja ja tuntea suuri autuus. Tyhjyys tason jälkeen saavumme Jumalallisen llmentämisen tasolle. Tämä on taso, missä kaikki saa alkunsa. Tämä on taso, jonne ei oikeastaan voi mennä, mutta sen voi luottaa olevan olemassa. Et enää niinkään näe kuin tunnistat aavistamalla olentoja, jotka palvelevat koko kosmista hierarkiaa suuressa viisaudessa, nöyryydessä ja tyyneydessä. Tämän tason olennot tietävät sanoikuvaamattomalla tavalla, mitä on Elämän takana. He eivät voi enää kommunikoida kanssamme sillä emme ymmärrä heidän universaalia älyään. He lähettävät viestinsä ylösnousseille mestereille ja heidän mestareilleen tämän maaiman hallituksessa. Voisimme mennä vieläkin kauemmas valon maailmoissa, mutta tällä kertaa jäämme tälle tasolle ja käännymme hiljalleen kotiin. On tärkeää, että tiedät, että valon maailmoja on monia. On olemassa niin ihmeellisiä tasoja, ettemme pysty niitä edes henkisen tiedostamisen maailmassa kuvaamaan. Syvässä meditatiivisessa tilassa voimme sulautua yhä syvemmille asoille. Sinä olet kenties elämiesi välillä ollut jollakin tällaisella tasolla. Ja ennenkaikkea on tärkeää muistaa, että noihin valon maailmoihin olemme integroitumassa ja siellä olevat olennot ovat erittäin kiinnostuneita tekemään kanssamme valon työtä. Emme ole vain ihmisiä, vaan myöskin elämme eräässä valon maailmoista! Lopuksi Kun nyt olemme puhuneet valon maailmoista, tuntuu tärkeältä jakaa eräs viesti, jonka olen saanut henkimaailmasta hiljattain. Olen opiskellut parantamista ja pyytänyt jo vuosia, että saisin avautua todella syville parantamisen virtauksille. Koulutusta onkin tullut sitä mukaa, kun itse olen pystynyt ottamaan vastaan. Eräänä iltana sain yhteyden henkimaailmaan ja he sanoivat, että oma tietoisuuteni on tullut sellaiselle rajalle, että se ikäänkuin estää korkeamman valon astumisen elämääni. Tässä oli kyse siitä, että omassa tietoisuudessani tiesin ja tunsin tietyt valon olennot jo hyvin vahvalla tavalla. Meillä onkin monesti tapana määritellä tarkkaan, minkä valon olentojen kanssa työskentelemme. Olen itse tottunut kutsumaan esimerkiksi Neitsyt Mariaa, Arkkienkeleitä jne. Mutta nyt minua muistutetiin,

että nämä ovat vain tietty taso valosta. Kutsuessamme tuttuja henkioppaita ja valon auttajia parantamaan, tavallaan jossakin mielessä myös lukitsemme parantavan valon virtauksen sille tasolle. Sen tähden on tärkeää aina kutsuissa olla avoinna vieläkin korkeammalle valolle ja uusille, yhä voimakkaammille valon auttajille. Tällä lailla voit saada juuri sen valon, joka on siihen hetkeen tärkeää.