SOININ KIRKONSEUDUN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.3.2018 Kuva 1. Osayleiskaava-alueen sijainti ja rajaus.
1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Laadittavan kaavan nimenä on: SOININ KIRKONSEUDUN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Soinin kunnanhallitus on kokouksessaan 19.2.2018 päättänyt Soinin kirkonkylän osayleiskaavan muutoksen ja laajennuksen tarpeellisuudesta. Laadittavan kaavan sijainti ja kaavan alustava rajaus on esitetty kuvassa 2. Aluerajaus noudattelee alueelle aiemmin laadittujen yleis- ja asemakaavojen rajauksia. Suunnittelualueesta suurin osa rajautuu Möksyntien ja Karstulantien väliselle alueelle. Karstulantien eteläpuolelta on otettu mukaan tarpeelliset alueet tieyhteyden osoittamiseksi. Suunnittelualueen laajuus on n. 330ha. Osayleiskaavan laadinnan keskeisenä tavoitteena on mahdollistaa uuden tieyhteyden rakentaminen Yrityslaakson ja Teollisuustien teollisuusalueiden välille ja sen kautta vähentää raskaan liikenteen läpikulkuliikennettä Soinin keskustan alueella. Osayleiskaavalla huomioidaan myös muut mahdolliset maankäytön muutostarpeet alueella. Osayleiskaava hyväksytään kunnanvaltuustossa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisena oikeusvaikutteisena yleiskaavana, joka sitoo maanomistajia ja viranomaisia. Rakennuslupaa myönnettäessä on katsottava, että alueen käyttöä yleiskaavassa varattuun tarkoitukseen ei vaaranneta. Myöskään viranomaistoimenpiteillä ei saa vaikeuttaa yleiskaavan toteuttamista. Vaikka lupaa rakennuksen rakentamiseen ei saa myöntää siten, että vaikeutetaan vaiheyleiskaavan toteutumista, on tämä rajoitus kuitenkin ehdollinen: lupa on myönnettävä, jos yleiskaavasta johtuvasta luvan epäämisestä aiheutuisi hakijalle huomattavaa haittaa eikä kunta tai, milloin alue on katsottava varatuksi muun julkisyhteisön tarkoituksiin, tämä lunasta aluetta tai suorita haitasta kohtuullista korvausta. Maakuntakaava ei ole voimassa osayleiskaavan alueella sen jälkeen, kun se on saanut lainvoiman. Maakuntakaava toimii kuitenkin ohjeena mahdollisissa tulevissa yleiskaavan muutoksissa. Kunnallisessa kaavaohjauksessa osayleiskaava toimii ohjeena laadittaessa alueelle asemakaavoja. Rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä ei sovelleta siltä osin, kun vaiheyleiskaavassa on toisin määrätty. Saatuaan lainvoiman laadittava osayleiskaava korvaa alueellaan kunnan vesistöt kattavan rantayleiskaavan sekä kirkonseudun osayleiskaavan. 2
2. SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ Maankäytön suunnittelujärjestelmän lähtökohtana on tarkentuva suunnittelu, jossa valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet sekä yleispiirteiset kaavat, eli maakuntakaava ja yleiskaava, ohjaavat yksityiskohtaisten asemakaavojen suunnittelua. 4 SUUNNITTELUTILANNE 4.1 MAAKUNTAKAAVA Soinin kunta kuuluu Etelä Pohjanmaan maakuntaan ja alueella on voimassa Etelä Pohjanmaan maakuntakaava, joka on vahvistettu 23.5.2005. Maakuntakaavaa on täydennetty kahdella vaihemaakuntakaavalla. Ensimmäinen vaihekaava käsittelee tuulivoimaa (vahvistettu 31.10.2016) ja toinen vaihekaava koskee kauppaa, liikennettä ja keskustatoimintoja (hyväksytty 30.5.2016). Nyt käynnissä on kolmannen vaihemaakuntakaavan laadinta. Kolmas vaihekaava käsittelee turvetuotantoa, suoluonnon suojelua, bioenergialaitoksia, energiapuun terminaaleja ja kulttuurimaisemia. 3. vaihemaakuntakaavan valmisteluaineisto on ollut nähtävillä 11.1.-10.3.2017 välisen ajan. Lisätietoja http://www.epliitto.fi/maakuntakaavoitus Osayleiskaavatyössä huomioidaan seuraavat maakuntakaavassa osoitetut merkinnät: taajamatoimintojen alue (ruskea alue), teollisuustoimintojen alue (t, harmaa ympyrä), matkailun vetovoima-alue (mv, vihreä viiva), ohjeellinen ulkoilureitti (vihreä palloviiva), erityissuojelua vaativa vesistö (vinorasteri) sekä pohjavesialue (sininen vaakarasteri). II vaihemaakuntakaavasta huomioidaan Soinin keskustaan osoitettu keskustatoimintojen alue (C) sekä merkittävästi parannettava yhdystie. I ja III vaihemaakuntakaavassa suunnittelualueelle ei kohdistu merkintöjä. 3
Suunnittelualueella on voimassa oleva yleiskaava, joten maakuntakaava ei suoraan ohjaa alueen suunnittelua. Maakuntakaavassa esitetyt ratkaisut huomioidaan kuitenkin osayleiskaavan laadinnassa. Ohessa ote alueen Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavasta sekä II vaihemaakuntakaavasta. Kuva 2. Ote Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavasta. 4.2 YLEISKAAVA Kuva 3. Ote Etelä-Pohjanmaan II vaihemaakuntakaavasta. Laadittavan osayleiskaavan alueella on voimassa kaksi erillistä yleiskaavaa. Kirkonseudun osayleiskaavan muutos, joka on hyväksytty kunnanvaltuustossa 25.2.2005 ja Soinin rantayleiskaava, joka on hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.12.1999; Länsi- Suomen ympäristökeskus on vahvistanut sen 17.8.2000. Kuva 4. Voimassa olevien yleiskaavojen rajaukset suunnittelualueella, joka on esitetty punaisella katkoviivalla. 4
4.2.1 Kirkonseudun yleiskaava Kirkonseudun osayleiskaavassa on osoitettu seuraavia kaavatyössä huomioitavia merkintöjä: - aluevaraukset (asuminen, maatalous, teollisuus, virkistäytyminen, yhdyskuntatekniikka ja hautausmaa) - tielinjaukset ja ulkoiluteitit - pohjavesialue - arvokas luontomaisemakohde / Kuninkaanjoki ranta-alueineen Kuva 5. Ote Kirkonseudun osayleiskaavan muutoksesta. Laadittavan kaavan rajaus esitettynä punaisella katkoviivalla. 5
4.2.2 Soinin rantayleiskaava Soinin rantayleiskaavassa on osoitettu seuraavia kaavatyössä huomioitavia merkintöjä: - aluevaraus MU-1 maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on ympäristöarvoja ja ulkoilun ohjaamistarvetta - pohjavesialue - ulkoilureitti Kuva 6. Ote Soinin rantayleiskaavasta. Laadittavan kaavan rajaus esitettynä punaisella katkoviivalla. 6
4.2.1 Asemakaava, ranta-asemakaava Osalla suunnittelualuetta on voimassa Soinin kirkonkylän asemakaava ja Yrityslaakson alueella on voimassa Yrityslaakson asemakaava. Yrityslaakson asemakaavan laajennus on vireillä ja siinä huomioidaan osayleiskaavan ratkaisu erityisesti uuden tieyhteyden osalta. Asemakaava-alueiden suhde laadittavaan osayleiskaavaan on esitetty kuvassa 7. Kuva 7. Asemakaava-alueiden suhde laadittavaan osayleiskaavaan. Suunnittelualue on esitetty punaisella pistekatkoviivalla. 5 TAVOITTEET JA VAIKUTUKSET 5.1 YLEISKAAVAN TAVOITTEET Huomioidaan päivitettyjä valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita yhteensovittamalla niitä kunnan tarpeisiin (maakuntakaavan huomioiminen). Valtioneuvoston päätös uusista alueidenkäyttötavoitteista tulee voimaan 1.4.2018. Tutkitaan osayleiskaavan avulla uuden tieyhteyden rakentaminen Teollisuustien teollisuusalueen ja Yrityslaakson teollisuusalueen välille, alustavasti esitettynä kuvassa 8. Huomioidaan uuden tieosuuden varsialueen maankäytön mahdollisuudet. Sovitetaan yhteen rakentamista ja luontoarvoja (Kuninkaanjokilaakso ja pohjavesialue). Huomioidaan alueen virkistys- ja ulkoiluverkoston säilyminen ja jatkumot. Ratkaistaan suunnittelun kautta mahdollisesti esiin nousevia ristiriitoja. Kuva 8. Tielinjan periaatekuva. 7
5.2 SELVITETTÄVÄT VAIKUTUKSET Maankäyttö ja rakennuslain 9 :n mukaan kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia. Vaikutusten arvioinnin pohjana käytetään tehtyjä selvityksiä sekä asiantuntijoiden ja osallisiksi määriteltyjen kannanottoja. Kaavan vaikutukset arvioidaan työn edetessä ja kirjataan kaavaselostukseen. Lähtöaineisto Kaavatyössä huomioitavia suunnitelmia ja selvityksiä: Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Etelä-Pohjanamaan vaihemaakuntakaavat Yleiskaavat Asemakaavat Soinin kuntastrategia Rakennusjärjestys Tiesuunnitelmat Ympäristöhallinnon ylläpitämä Liiteripalvelu Laadittavat selvitykset Tieto kerätään ja perusselvitykset laaditaan ainakin seuraavista: Kaavaselostukseen o Suunnittelutilanne o Nykyinen maankäyttö o Yhdyskuntarakenne o Taajamarakenne o Maatalous o Maanomistus o Väestö, työpaikat, palvelut o Kunnallistekniset verkostot o Liikenne o Ympäristöhäiriöt o Rakennettu kulttuuriympäristö o Maisema o Luonnonolot o Kantatilaselvitys Arkeologinen inventointi Lähtöaineistosta kerätään tietoa alueen suunnittelutilanteesta ja nykytilasta. Tiedon ajantasaisuutta ja mahdollista lisäselvitystarvetta arvioidaan suunnittelukokouksissa eri tahojen kanssa. Suunnittelutyön aikana laaditaan seuraavat: - Rakennettu ympäristö (rakennukset, pihapiirit), tukeudutaan pääasiassa aiemman yleiskaavan selvityksiin. Tarvittaessa rakennuksia valokuvataan ja tarkastellaan kulttuurihistoriallisten arvojen huomioimiseksi. - Maanomistajakysely tai yleisötilaisuus, jonka kautta saadaan tietoa yksittäisten maanomistajien tavoitteista. - Arkeologisen inventoinnin avulla kartoitetaan alueen muinaisjäännöksiä huomioitavaksi suunnittelussa. - Muuttuvan maankäytön alueelle tehdään erillinen maastokäynti luonnonarvojen huomioimiseksi. Tieyhteyden sijainti tarkentuu työn aikana seuraavasti: o o o o o alustava tielinjaus on tiedossa yleisellä tasolla ja käytetään kaavoituksen lähtökohtana (OAS) kunta/tiesuunnitelmakonsultti tarkentaa ja merkitsee keväällä tielinjauksen maastoon ja sitä käytetään inventointien lähtökohtana tehdään arkeologinen inventointi (huhti-toukokuu) tehdään luontoinventointi (huhti-toukokuu) tien sijainti tarkentuu ja tiesuunnitelmat sekä kaavaluonnos voidaan laatia 8
6 KAAVAPROSESSI, VUOROVAIKUTUS 6.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET JA ALUSTAVA AIKATAULU Alustava aikataulu Maalis-huhtikuu 2018 Maalis-kesäkuu 2017-2018 Elo-joulukuu 2018 Tammi-toukokuu 2019 Kesä 2019 Kaavoituksen vaiheet Aloitusvaiheessa kaavan vireilletulosta tiedotetaan lehdessä ja kunnan kotisivuilla (MRL 63 ). Osalliset voivat ottaa kantaa esillä olevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyyteen antamalla siitä kommentteja yhteyshenkilöille. OAS pidetään nähtävillä kaavaehdotuksen nähtäville asettamiseen asti. Viranomaisilta pyydetään lausunnot. Vaiheen tarkoituksena on kerätä eri osallistahojen tavoitteita suunnittelulle. Perusselvitysvaiheessa laaditaan suunnittelun lähtökohtien ja tavoitteiden määrittämiseksi tarvittavia perusselvityksiä sekä kaavan toteuttamisesta aiheutuvien vaikutusten arvioimiseksi tarvittavia vaikutusselvityksiä. Huhti-toukokuussa toteutetaan maanomistajille suunnattu kysely tai yleisötilaisuus tavoitteiden tarkentamiseksi. Valmisteluvaiheessa laaditaan kaavaluonnosasiakirjat, jotka käsitellään kunnanhallituksessa, jonka jälkeen kaava pidetään yleisesti nähtävillä (MRL 62 ) kunnanvirastolla. Kuulutuksessa ilmoitetaan ajankohta, jolloin suunnitelmaan voi tutustua ja siitä antaa suullisia tai kirjallisia mielipiteitä. Mielipiteiden tekotapa ja jättöpaikka ilmoitetaan kuulutuksessa. Viranomaisilta ja yhteisöiltä pyydetään lausunnot. Ehdotusvaiheessa kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaan yhdeksi kuukaudeksi. Tällöin osallisilla on mahdollisuus antaa kaavaehdotuksesta kirjallinen muistutus. Samalla lähetetään lausuntopyynnöt eri viranomaisille. Kun kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävänä ja sitä koskevat muistutukset ja lausunnot saatu, kunta lähettää perustellun vastineen niille muistutuksen tehneille, jotka ovat osoitteensa ilmoittaneet. Hyväksymisvaiheessa kaavaehdotus käsitellään kunnanhallituksessa ja sen jälkeen kunnanvaltuustossa. Valtuusto tekee hyväksymistä koskevan päätöksen. Kaavan hyväksymisestä ilmoitetaan MRL 67 ja MRA 94 mukaan. Kaavan lähettämisestä tiedoksi on säädetty MRA 95. Maankäyttö- ja rakennuslain 188 :n mukaan yleiskaavan hyväksymistä koskevaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten, kun kuntalaissa säädetään. 9
6.1.1 Viranomaisyhteistyö Osallistumis ja arviointisuunnitelma lähetetään viranomaisille tiedoksi. Viranomaisneuvottelu järjestetään aloitusvaiheen aikana, ennen valmisteluvaiheen kuulemista. Kaavaluonnoksesta järjestetään tarvittaessa viranomaisten työneuvottelu (kaavaluonnoksen esittely). Kaavaluonnoksesta pyydetään lausunnot niiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Tarvittaessa järjestetään toinen viranomaisneuvottelu/työneuvottelu ehdotusvaiheessa. Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot niiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Kaavaehdotuksen hyväksymisestä viranomaisia tiedotetaan MRL 200 ja MRA 94 mukaisesti. 6.2 OSALLISET Kaavoitus edellyttää vuorovaikutusta kaavaa valmisteltaessa. Osalliset voivat ottaa kantaa kaavoitukseen sen eri vaiheissa. Osallisia ovat (MRL 62 ): γ γ alueen maanomistajat ja asukkaat ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa γ γ ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään: o Soinin kunnan eri hallintokunnat o Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus o Etelä-Pohjanmaan liitto o Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo o Museovirasto o Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos o Soinin vesi- ja viemärilaitos o Elenia Oy o EJ-Lämpö Oy Muut osalliset ja osalliseksi ilmoittautuvat 6.3 TIEDOTTAMINEN Kaavaprosessin vaiheista (nähtävillä olot ja yleisötilaisuudet) sekä lopullisen osayleiskaavan hyväksymisestä ilmoitetaan kunnan virallisella ilmoitustaululla, kunnan kotisivuilla sekä kunnan virallisessa ilmoituslehdessä. 6.4 LISÄTIETOJEN ANTAJAN YHTEYSTIEDOT Osayleiskaava toteutetaan yhteistyössä Soinin kunnan ja Plandea Oy:n kesken, kaavan laatijana toimii Pekka Kujala YKS 549. Lisätietoja kaavoituksen etenemisestä ja palautetta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta: Soinin kunta; http://www.soini.fi/ Multiantie 27 A, 63800 Soini Plandea Oy Pitkänsillankatu 1-3 G, 69100 Kokkola Tekninen johtaja Pentti Honkola +358 40 550 6151 pentti.honkola@soini.fi Rakennustarkastaja Pasi Nevanperä +358 40 809 9330 pasi.nevanpera@soini.fi Projektipäällikkö Minna Vesisenaho +358 50 537 4491 minna.vesisenaho@plandea.fi Kaavan laatija Pekka Kujala +358 40 726 6050 pekka.kujala@plandea.fi 10