LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET KEVÄT 2018 Opiskelijat voivat korvata poissaolonsa omalta kurssiltaan alla olevan listan mukaisesti. Muista kuin listan mukaisista korvaavuuksista pitää aina sopia erikseen, tiedustelut johanna.torasvirta(at)helao.fi. Jos kurssilla on tilaa, korvaamisesta ei tarvitse ilmoittaa etukäteen. Täysille kursseille voi mennä korvaamaan vain ottamalla etukäteen yhteyttä kyseisen kurssin opettajaan ja kysymällä, mahtuuko tunnille. Tullessaan korvaamaan opiskelija kertoo korvaustunnin opettajalle, minkä kurssin poissaoloa on korvaamassa. Tarkemmat tiedot kurssien sisällöistä, ajankohdista ja kurssipaikasta saat osoitteesta www.helao.fi tai opinto-oppaasta. Kurssitietoihin mahdollisesti tulleet muutokset näkyvät opiston nettisivuilla. Opiskelija pitää itse huolen omista korvaamisistaan. Käytyään korvaamassa poissaolon opiskelija voi pyytää oman kurssinsa opettajaa merkitsemään läsnäolon sen kerran kohdalle, jonka on käynyt korvaamassa. Korvaamisoikeus koskee ainoastaan tässä tuntikorvauslistassa mainittuja viikkotunteja, ei viikonloppu- ja intensiivikursseja. Opettaja voi tarjota listassa mainittujen lisäksi korvausmahdollisuutta myös muilla omilla kursseillaan. Opettaja tiedottaa tästä kurssilla. Tuntikorvauksia koskeviin kysymyksiin vastaa Johanna Torasvirta sähköpostitse johanna.torasvirta(at)helao.fi tai puhelimitse tiistaisin klo 14 16 p. 045 859 1186. 1
LIIKUNTA JUMPPA JA KUNTOLIIKUNTA 8301120 JUOKSUKOULU Aija Saha 8301121 PUOLIMARATONKOULU Aija Saha 8301122 KEVYT KIINTEYTYS A Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) 8301123 KEVYT KIINTEYTYS B Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina. jokivuori(at)gmail.com) 8301125 CIRCUIT TRAINING Kirsi Pynnönen (täynnä, kysy pynnonen.kirsi(at)gmail.com) 8301122 KEVYT KIINTEYTYS A Kristiina Jokivuori 8301123 KEVYT KIINTEYTYS B Kristiina Jokivuori Kristiinan muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan 8301125 CIRCUIT TRAINING Kirsi Pynnönen (täynnä, kysy pynnonen.kirsi(at)gmail.com) 8301124 NISKA-SELKÄJUMPPA Johanna Torasvirta 8301122 KEVYT KIINTEYTYS A Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) 8301123 KEVYT KIINTEYTYS B Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina. jokivuori(at)gmail.com) 8301125 CIRCUIT TRAINING Kirsi Pynnönen (täynnä, kysy pynnonen.kirsi(at)gmail.com) 8301125 CIRCUIT TRAINING Kirsi Pynnönen Kirsin muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan 8301122 KEVYT KIINTEYTYS A Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) 8301123 KEVYT KIINTEYTYS B Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) 8301126 KUNTONYRKKEILY A Kirsi Pynnönen 8301127 KUNTONYRKKEILY B Kirsi Pynnönen 8301128 KUNTONYRKKEILY C Kirsi Pynnönen Kirsin muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan 8301122 KEVYT KIINTEYTYS A Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) 8301123 KEVYT KIINTEYTYS B Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) 2
8301129 KAHVAKUULA Jaakko Kuusisto 8301125 CIRCUIT TRAINING Kirsi Pynnönen (täynnä, kysy pynnonen.kirsi(at)gmail.com) 8301126 KUNTONYRKKEILY A Kirsi Pynnönen (täynnä, kysy pynnonen.kirsi(at)gmail.com) 8301127 KUNTONYRKKEILY B Kirsi Pynnönen (täynnä, kysy pynnonen.kirsi(at)gmail.com) 8301128 KUNTONYRKKEILY C Kirsi Pynnönen (täynnä, kysy pynnonen.kirsi(at)gmail.com) PEHMEÄ LIIKUNTA JA KEHONHUOLTO 8301150 VENYTTELY Kristiina Jokivuori 8301151 PÄIVÄVENYTTELY Kristiina Jokivuori Kristiinan muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan 8301170 JOOGA ILTAPÄIVÄRYHMÄ Annika Sarvela 8301152 ASAHI Airi Juvonen 8301239 KEHONHUOLTO SENIOREILLE MOVEMENT INTELLIGENCE Terhi Summa 8301153 KLEIN-TEKNIIKKA Susanna Nurminen 8301239 KEHONHUOLTO SENIOREILLE MOVEMENT INTELLIGENCE Terhi Summa 8301170 JOOGA ILTAPÄIVÄRYHMÄ Annika Sarvela JOOGA 8301170 JOOGA ILTAPÄIVÄRYHMÄ Annika Sarvela 8301171 JOOGA PIKKU HUOPALAHDESSA A Annika Sarvela 8301172 JOOGA PIKKU HUOPALAHDESSA B Annika Sarvela Annikan muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan 3
8301173 ASTANGAJOOGA ALKEET Anni Rainio 8301174 ASTANGAJOOGA ALKEISJATKO Anni Rainio Annin toinen astangajoogakurssi opettajan ohjeiden mukaan 8301170 JOOGA ILTAPÄIVÄRYHMÄ Annika Sarvela 8301176 KUNDALIINIJOOGA ALKEET Kajsa Ekroos 8301178 VINYASA FLOW -JOOGA Jenni Räikkönen (täynnä, kysy jenniraikkonen(at)outlook.com) 8301176 KUNDALIINIJOOGA ALKEET Kajsa Ekroos 8301177 KUNDALIINIJOOGA JATKOTASO Kajsa Ekroos Kajsan toinen kundaliinijoogakurssi opettajan ohjeiden mukaan 8301170 JOOGA ILTAPÄIVÄRYHMÄ Annika Sarvela 8301173 ASTANGAJOOGA ALKEET Anni Rainio (täynnä, kysy annirainio(at)gmail.com) 8301174 ASTANGAJOOGA ALKEISJATKO Anni Rainio 8301178 VINYASA FLOW -JOOGA Jenni Räikkönen (täynnä, kysy jenniraikkonen(at)outlook.com) 8301178 VINYASA FLOW -JOOGA Jenni Räikkönen 8301170 JOOGA ILTAPÄIVÄRYHMÄ Annika Sarvela 8301174 ASTANGAJOOGA ALKEISJATKO Anni Rainio 8301176 KUNDALIINIJOOGA ALKEET Kajsa Ekroos PILATES 8301186 PILATES PERUSKURSSI A Annina Tuhkunen 8301187 PILATES PERUSKURSSI B Minna Harri 8301188 PILATES PERUSKURSSIN JATKO Minna Harri 8301195 PILATES ALKEET A Annina Tuhkunen (täynnä, kysy annina.tuhkunen(at)gmail.com) 8301196 PILATES ALKEET B Johanna Ikola (täynnä, kysy johanna.ikola(at)gmail.com) 8301197 PILATES JA VENYTTELY ALKEET Taina Virtanen (täynnä, kysy opettajalta) Muut alkeis- ja perustason pilateskurssit 8301244 PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE ALKEET Heidi Mantere 4
8301189 PILATES RASKAANA OLEVILLE Johanna Ikola 8301190 PILATES SYNNYTTÄNEILLE Johanna Ikola 8301195 PILATES ALKEET A Annina Tuhkunen (täynnä, kysy annina.tuhkunen(at)gmail.com) 8301196 PILATES ALKEET B Johanna Ikola (täynnä, kysy johanna.ikola(at)gmail.com) 8301187 PILATES PERUSKURSSI B Minna Harri 8301244 PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE ALKEET Heidi Mantere 8301198 PILATES ALKEISJATKO A Pirkko Ahjo 8301199 PILATES ALKEISJATKO B Annina Tuhkunen (täynnä, kysy annina.tuhkunen(at)gmail.com) 8301200 AAMUPILATES ALKEISJATKO/KESKITASO Johanna Ikola Muut alkeisjatkotason ja alkeisjatko/keskitason pilateskurssit Alkeis- ja perustason pilateskurssit 8301245 PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE ALKEISJATKO Johanna Ikola 8301201 PILATES KESKITASO A Annina Tuhkunen (täynnä, kysy annina.tuhkunen(at)gmail.com) 8301202 PILATES KESKITASO B Pirkko Ahjo Toinen keskitason kurssi Alkeisjatkotason pilateskurssit 8301246 PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE KESKITASO Johanna Ikola 8301203 PILATES KESKI/JATKOTASO Pirkko Ahjo 8301204 PILATES JATKOTASO Merja Snellman (täynnä, kysy merja.snellman(at)kolumbus.fi) 8301205 LOUNASPILATES (KESKI/JATKOTASO) Merja Snellman Muut keski/jatkotason ja jatkotason pilateskurssit Keskitason pilateskurssit 8301200 AAMUPILATES ALKEISJATKO/KESKITASO Johanna Ikola 8301246 PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE KESKITASO Johanna Ikola AKROBATIA 8301212 AKROBATIA ALKEET / BASICS OF ACROBATICS Tomik Plummer 8301213 AKROBATIA ALKEISJATKO / BASICS OF ACROBATICS CONTINUATION Tomik Plummer 8301214 AKROBATIA KESKI/JATKOTASO / INTERMEDIATE AND ADVANCED ACROBATICS Tomik Plummer Muut akrobatiakurssit taso huomioon ottaen opettajan ohjeiden mukaan 8301125 CIRCUIT TRAINING Kirsi Pynnönen (täynnä, kysy pynnonen.kirsi(at)gmail.com) 5
CAPOEIRA 8301220 CAPOEIRA ANGOLA A Markus Vainio-Mattila 8301221 CAPOEIRA ANGOLA B Markus Vainio-Mattila Toinen capoeirakurssi 110671 NIA A Jennika Laari (täynnä, kysy Nia.Jennika(at)gmail.com) 110672 NIA B Jennika Laari (täynnä, kysy Nia.Jennika(at)gmail.com) AIKUINEN LAPSI-LIIKUNTA 8301226 AIKUINEN VAUVA-SIRKUS A (4 12 kk) Jenna Rignell 8301227 AIKUINEN VAUVA-SIRKUS B (4 12 kk) Jenna Rignell 8301228 AIKUINEN VAUVA-JOOGA A (3 12 kk) Jenna Rignell 8301229 AIKUINEN VAUVA-JOOGA B (3 12 kk) Jenna Rignell Jennan muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan 110685 AIKUINEN VAUVA AFRO- JA LATINOTANSSI Annina Tuhkunen 8301190 PILATES SYNNYTTÄNEILLE Johanna Ikola LIIKUNTAA SENIOREILLE 8301235 SENIORIJUMPPA A Kristiina Jokivuori 8301236 SENIORIJUMPPA B Kristiina Jokivuori 8301237 SENIORIJUMPPA C Kristiina Jokivuori Kristiinan muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan 8301239 KEHONHUOLTO SENIOREILLE MOVEMENT INTELLIGENCE Terhi Summa 8301238 TASAPAINO- JA RYHTIHARJOITTELU SENIOREILLE Kristiina Jokivuori Kristiinan muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan 8301239 KEHONHUOLTO SENIOREILLE MOVEMENT INTELLIGENCE Terhi Summa 8301244 PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE ALKEET Heidi Mantere 6
8301239 KEHONHUOLTO SENIOREILLE MOVEMENT INTELLIGENCE Terhi Summa 8301238 TASAPAINO- JA RYHTIHARJOITTELU SENIOREILLE Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) 8301244 PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE ALKEET Heidi Mantere 8301240 SENIORIJOOGA MUNKKINIEMESSÄ Leena Kontunen 8301241 SENIORIJOOGA RIISTAVUORESSA Leena Kontunen 8301242 SENIORIJOOGA PIKKU HUOPALAHDESSA A Annika Sarvela (täynnä, kysy annika.sarvela(at)gmail.com) 8301243 SENIORIJOOGA PIKKU HUOPALAHDESSA B Annika Sarvela (täynnä, kysy annika.sarvela(at)gmail.com) Muut seniorijoogaryhmät 8301238 TASAPAINO- JA RYHTIHARJOITTELU SENIOREILLE Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) 8301244 PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE ALKEET Heidi Mantere 8301244 PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE ALKEET Heidi Mantere 8301245 PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE ALKEISJATKO Johanna Ikola 8301246 PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE KESKITASO Johanna Ikola Senioripilatesryhmät taso huomioon ottaen, kysy tarkemmin opettajalta 8301239 KEHONHUOLTO SENIOREILLE MOVEMENT INTELLIGENCE Terhi Summa 7
TANSSI TANSSILIIKUNTA 110600 KUNTOTANSSI A Johanna Torasvirta 110601 KUNTOTANSSI B + VENYTTELY Johanna Torasvirta Toinen kuntotanssiryhmä 110603 LAVIS-LAVATANSSIJUMPPA Kirsi Pynnönen 110613 AFRIKKALAINEN TANSSI ALKEET Annina Tuhkunen 110636 REGGAETÓN ALKEET Mikaela Jokinen (täynnä, kysy mikaelajokinen(at)gmail.com) 110603 LAVIS-LAVATANSSIJUMPPA Kirsi Pynnönen Kirsin muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan 110601 KUNTOTANSSI B + VENYTTELY Johanna Torasvirta 110631 SALSA ALKEET/ALKEISJATKO Annina Tuhkunen (täynnä, kysy annina.tuhkunen(at)gmail.com) AFRIKKALAINEN TANSSI 110613 AFRIKKALAINEN TANSSI ALKEET Annina Tuhkunen 110614 AFRIKKALAINEN TANSSI ALKEISJATKO Annina Tuhkunen 110615 AFRO & KEHONHUOLTO Annina Tuhkunen 110616 AFRIKKALAINEN TANSSI RUMPUSÄESTYKSELLÄ JATKOTASO Annina Tuhkunen Anninan muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan 110621 ITÄMAINEN TANSSI ALKEET Mikaela Jokinen (täynnä, kysy mikaelajokinen(at)gmail.com) 110636 REGGAETÓN ALKEET Mikaela Jokinen (täynnä, kysy mikaelajokinen(at)gmail.com) ITÄMAINEN TANSSI 110621 ITÄMAINEN TANSSI ALKEET Mikaela Jokinen 110622 ITÄMAINEN TANSSI ALKEISJATKO/KESKITASO Mikaela Jokinen Toinen itämaisen tanssin ryhmä opettajan ohjeiden mukaan 110601 KUNTOTANSSI B + VENYTTELY Johanna Torasvirta 110613 AFRIKKALAINEN TANSSI ALKEET Annina Tuhkunen 110631 SALSA ALKEET/ALKEISJATKO Annina Tuhkunen (täynnä, kysy annina.tuhkunen(at)gmail.com) 8
SALSA 110631 SALSA ALKEET/ALKEISJATKO Annina Tuhkunen 110632 SALSA ALKEISJATKO Annina Tuhkunen Anninan muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan 110636 REGGAETÓN ALKEET Mikaela Jokinen (täynnä, kysy mikaelajokinen(at)gmail.com) 110691 SENIORILATTARI ALKEET/ALKEISJATKO A (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) 110692 SENIORILATTARI ALKEET/ALKEISJATKO B (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) REGGAETÓN 110636 REGGAETÓN ALKEET Mikaela Jokinen (täynnä, kysy mikaelajokinen(at)gmail.com) 110637 REGGAETÓN ALKEISJATKO + VENYTTELY Maria Särkivuori 110638 REGGAETÓN KESKI/JATKOTASO + VENYTTELY Mikaela Jokinen Muut reggaetónkurssit taso huomioon ottaen, kysy tarkemmin opettajalta 110613 AFRIKKALAINEN TANSSI ALKEET Annina Tuhkunen 110631 SALSA ALKEET/ALKEISJATKO Annina Tuhkunen (täynnä, kysy annina.tuhkunen(at)gmail.com) 110601 KUNTOTANSSI B + VENYTTELY Johanna Torasvirta TAIDETANSSI 110661 AIKUISBALETTI ALKEET Susanna Nurminen 110662 AIKUISBALETTI ALKEISJATKO Susanna Nurminen 110663 AIKUISBALETTI ALKEISJATKO/KESKITASO Susanna Nurminen 110664 AIKUISBALETTI JATKOTASO Susanna Nurminen Muut aikuisbalettiryhmät opettajan ohjeiden mukaan 110665 NYKYTANSSI ALKEET Saara Anttonen (täynnä, kysy saara.anttonen(at)gmail.com) 110665 NYKYTANSSI ALKEET Saara Anttonen 110666 NYKYTANSSI ALKEISJATKO Saara Anttonen Toinen nykytanssiryhmä opettajan ohjeiden mukaan 110661 AIKUISBALETTI ALKEET Susanna Nurminen (täynnä, kysy susannanurminen(at)hotmail.com) 110674 LUOVA TANSSI Iiris Raipala 9
KEHO JA MIELI 110671 NIA A Jennika Laari 110672 NIA B Jennika Laari Toinen Nia-ryhmä opettajan ohjeiden mukaan 110673 VILLI TANSSILOUNAS Tarja Ryynänen (ota lisäinfoa varten etukäteen yhteyttä opettajaan: villitanssi(at)kolumbus.fi) 110674 LUOVA TANSSI Iiris Raipala 110665 NYKYTANSSI ALKEET Saara Anttonen (täynnä, kysy saara.anttonen(at)gmail.com) 110673 VILLI TANSSILOUNAS Tarja Ryynänen 110674 LUOVA TANSSI Iiris Raipala 110671 NIA A Jennika Laari (täynnä, kysy Nia.Jennika(at)gmail.com) 110672 NIA B Jennika Laari (täynnä, kysy Nia.Jennika(at)gmail.com) 110674 LUOVA TANSSI Iiris Raipala 110673 VILLI TANSSILOUNAS Tarja Ryynänen (ota lisäinfoa varten etukäteen yhteyttä opettajaan: villitanssi(at)kolumbus.fi) 110672 NIA B Jennika Laari (täynnä, kysy Nia.Jennika(at)gmail.com) 110665 NYKYTANSSI ALKEET Saara Anttonen (täynnä, kysy saara.anttonen(at)gmail.com) AIKUINEN LAPSI-TANSSI 110685 AIKUINEN VAUVA AFRO- JA LATINOTANSSI Annina Tuhkunen Anninan muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan 8301226 AIKUINEN VAUVA-SIRKUS A (4 12 kk) Jenna Rignell (täynnä,kysy jenna.rignell(at)gmail.com) 8301227 AIKUINEN VAUVA-SIRKUS B (4 12 kk) Jenna Rignell (täynnä, kysy jenna.rignell(at)gmail.com) 8301228 AIKUINEN VAUVA-JOOGA A (3 12 kk) Jenna Rignell (täynnä, kysy jenna.rignell(at)gmail.com) 8301229 AIKUINEN VAUVA-JOOGA B (3 12 kk) Jenna Rignell 8301190 PILATES SYNNYTTÄNEILLE Johanna Ikola 110686 AIKUINEN TAAPERO-TANSSI (1 1,5 v) Jenna Rignell 110687 AIKUINEN LAPSI-TANSSI (1,5 3 v) Jenna Rignell Jennan toinen ryhmä opettajan ohjeiden mukaan 110601 KUNTOTANSSI B + VENYTTELY Johanna Torasvirta 10
TANSSIA SENIOREILLE 110691 SENIORILATTARI ALKEET/ALKEISJATKO A Kristiina Jokivuori 110692 SENIORILATTARI ALKEET/ALKEISJATKO B Kristiina Jokivuori 110693 SENIORILATTARI KESKITASO A Kristiina Jokivuori 110694 SENIORILATTARI KESKITASO B Kristiina Jokivuori 110695 SENIORILATTARI JATKOTASO + VENYTTELY Kristiina Jokivuori Kristiinan muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan 110631 SALSA ALKEET/ALKEISJATKO Annina Tuhkunen (täynnä, kysy annina.tuhkunen(at)gmail.com) 11