TUTKIMUSTIETOA EU:N MAANKÄYTÖSTÄ JA MAANPEITTEESTÄ

Samankaltaiset tiedostot
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 112 final LIITTEET 1 9.

TAULUKKO I: EU:N JÄSENVALTIOIDEN KALASTUSLAIVASTOT VUONNA 2014 (EU28)

LIITTEET. asiakirjaan

Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely

TAULUKKO I: YMP MONIVUOTISESSA RAHOITUSKEHYKSESSÄ (EU-28)

TAULUKKO I: YMP MONIVUOTISESSA RAHOITUSKEHYKSESSÄ (EU-28) (LUKUUN OTTAMATTA MUKAUTUKSIA)

Tilastoliite osaan 1 KOLMAS TALOUDELLISTA JA SOSIAALISTA YHTEENKUULUVUUTTA KOSKEVA KERTOMUS 65

Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2015) 444 final LIITTEET 1 6.

Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien kokonaismäärän lasku on hiipunut

EUROOPAN INNOVAATIOALAN PAINOPISTEET

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

Suosituimmat kohdemaat

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 116 final LIITTEET 1 4.

EAKR-toimenpideohjelmat Tilannekatsaus kevät 2014

Kansainvälisen rekisteröinnin nro

Kevät Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Mauri Pekkarinen. Jyväskylä

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 404 final LIITE 1.

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuuden tilastoja Anni Kallio

Ehkäisevän mielenterveystyön vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa

MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI

LIITE. Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastoon liittyvät yhteisten indikaattoreiden arvot vuonna 2014.

EUROOPAN UNIONI. Sitovaa tariffitietoa (STT) koskeva hakemus. Yleistä tietoa. Lukekaa huolellisesti seuraavat tiedot ennen STT-hakemuksen täyttämistä.

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Erasmus liikkuvuus Suomesta

HAKEMUS YHTEISÖN TAVARAMERKIN JULISTAMISEKSI MITÄTTÖMÄKSI

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, Liisa Larja

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Laajakaista: Ero suurimpien ja pienimpien käyttäjämaiden välillä Euroopassa kapenee

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Maatilan menestystekijät nyt ja tulevaisuudessa. Seminaari Salossa Toimitusjohtaja Kari Aakula

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ALV-yhteenvetoilmoitus

Laajakaistayhteys kaikille eurooppalaisille: komissio käynnistää keskustelun yleispalvelun tulevaisuudesta

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Energia-alan painopisteet Euroopassa José Manuel Barroso

Euroopan komissio pyrkii pienentämään huomattavasti sukupuolten välistä palkkakuilua

Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa

SOSIAALISEN ONNELLISUUDEN POLITIIKKA. Juho Saari (VTT, MA Econ.) Professori, Kuopion Yliopisto (c) Juho Saari

U 55/2016 vp Ehdotus asetukseksi sitovista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa , taakanjakoehdotus

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

NURMISEMINAARI. Maidon markkinakatsaus

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Ruokamenot kuluttajan arjessa

Suomalainen työelämä eurooppalaisessa vertailussa

Unionin tuomioistuin antoi ratkaisunsa asiassa C-307/10 IP Translator ja vastasi esitettyihin kysymyksiin seuraavasti:

Lähentyminen Yhteisestä käytännöstä usein kysytyt kysymykset Lähentymisohjelma 3. Erottamiskyky:

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä

Erasmus+ ESIKUVAT YHTEISTEN ARVOJEN EDISTÄJÄT

EU:n energiapolitiikka työllistää operaatiotutkijoita. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj

LISÄTALOUSARVIOESITYS nro 6 VUODEN 2015 YLEISEEN TALOUSARVIOON

Tulossa: Hankintatoimen sähköistäminen

VÄRITÄ EUROOPPA. Euroopan unionin neuvosto

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009

Unionin tuomioistuin antoi ratkaisunsa asiassa C-307/10, IP Translator, ja vastasi esitettyihin kysymyksiin seuraavasti:

KUULEMISMENETTELY TYÖPAIKAN MONIARVOISUUDESTA JA SYRJINNÄN TORJUNNASTA

Lucas-projektit ja Eurostat yhteistyö. Työpaja SYKE Elise Järvenpää ja muu Lucas-tiimi

Kestävää kilpailukykyä ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Navettaseminaari Reima Luomala

Kartta 1: Asukas- ja aluekohtainen BKT (OVS), Index, EU-25 = 100 < >= 125 MT: Source: Eurostat.

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen

Eläkejärjestelmien rahoitus EUmaissa. Mika Vidlund

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Erasmus-liikkuvuuden tilastoja Anni Kallio

Lisää kasvua ja monimuotoisuus

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS VUOSIKERTOMUS 2016 TOISSIJAISUUS- JA SUHTEELLISUUSPERIAATTEISTA

Komission raportti sähköisestä viestinnästä: kahdeksan EU-maata Yhdysvaltojen edellä laajakaistan levinneisyysvertailussa

Euroopan unionin virallinen lehti

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. tammikuuta 2018 (OR. en)

CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö

EB71.3 Euroopan parlamentin vaalit Vaalien jälkeinen kysely Alustavat tulokset: Miesten ja naisten välinen jakauma

Sidosryhmien kuuleminen pienyrityksiä koskevan politiikan muotoilussa kansallisella ja alueellisella tasolla

Eurooppa uuteen nousuun digitaaliajan innovoinnin avulla J.M. Barroso

Parlametri marraskuu 2012 Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

TUTKIMUS Yleisen mielipiteen seuranta -sarja Viestinnän pääosasto

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Koheesiopolitiikka Johanna Osenius

ELSA-toimijatapaaminen Tampere-talo Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä TEM, Alueosasto

Kuva: Seppo Tuominen

Transkriptio:

-tiedonkeruu TUTKIMUSTIETOA EU:N MAANKÄYTÖSTÄ JA MAANPEITTEESTÄ Vuoden 2017 painos Hallintoalueiden rajat: EuroGeographics UN-FAO Turkstat COMPACT GUIDES

-tiedonkeruu maankäyttö ja maanpeite Euroopan unionin alueella Seurantatyökalu yhteiskunnan ja ympäristön vuorovaikutukseen liittyviin haasteisiin, kuten rakennettujen alueiden kasvuun, maaperän laatuun ja maatalouden ympäristövaikutuksiin. Maanpeite: BIOFYSIKAALINEN NÄKÖKULMA : 76 alaluokkaa Maankäyttö: SOSIOEKONOMINEN NÄKÖKULMA : 33 alaluokkaa Rakennetut alueet Viljelymaa Primäärisektori (esim. maaja metsätalous) Metsämaa Pensaikko Sekundäärisektori (teollisuus) Ruohomaa Paljas maa Tertiäärisektori (palvelut) Vesialueet Kosteikot ja suot Muut käyttötarkoitukset (esim. asuinalueet ja hylätyt alueet)

-tiedonkeruu tiedonkeruu tapahtuu kentällä tutkimuskohteet: maankäyttö ja maanpeite tietoa ympäristömuuttujista EU:n laajuinen vakiintuneet tutkimusmenetelmät kaksivaiheinen otanta, luokittelut, tiedonkeruumenetelmät mukautettu politiikan tarpeisiin joustavuus, ad hoc -moduulit mahdollisimman pieni tilastollinen taakka ei maanviljelijöille tai maanomistajille suunnattuja kyselyitä Kerättävät tiedot: maanpeitteen ja maankäytön nykytila ympäristömuuttujat (esim. kastelu, laiduntaminen, palaneet alueet) valokuvat (esim. maisema, viljelykasvit) pintamaaperänäyte ruohomaan kartoitus -piste ja maisemakuvat pohjoisen, etelän, idän ja lännen suuntaan. -tiedonkeruu 2015: kenttätyö 28 maata yli 270 000 pistettä yli 26 000 maaperänäytepistettä 750 kartoittajaa maalis syyskuu 2015 Pisteiden jakautuminen Hallintoalueiden rajat: EuroGeographics UN-FAO Turkstat Maaperänäyte OpenStreetmap Contributors Kaikki valokuvat: ; -tiedonkeruu

Maastoasiakirja PNOA cedido por Instituto Geográfico Nacional de España 2013-05 Land Land Use/Cover Use/Cover Area Frame Statistical Area Survey Frame 2015 (Tilastollinen Statistical maanpeite- Survey ja maankäyttötutkimus 2015 2015) Punto: 29101782 Región Biogeográfica:MED WGS84 Provincia: SEVILLA 4 Ubicación del coche Latitud, º X: -6.029407º Y: 37.779395º E = 1:5.000 5/6 Longitud _ W/E, º UTM 29 761.619 4.185.496 Forma tripleta con 29081796 y 29041784 Parque Natural 761.000 761.500 762.000 E 1:18.000 A 100 m PI( C10 )PI ± 4.185.000 4.185.500 4.186.000 -tiedonkeruu 2015: tulokset Maanpeite EU:n 28 jäsenvaltiossa (% kokonaispinta-alasta vuonna 2015) 20,7 7,1 3,0 1,7 3,3 4,2 37,8 22,2 Rakennetut alueet Viljelymaa Metsämaa Pensaikko Ruohomaa Vesialueet Kosteikot ja suot Paljas maa E = 1:1.400 Lähde: Eurostat (online-datakoodi: lan_lcv_ovw) 10/11 Longitud _ W/E, º 8 GPS Proy. WGS84 X 13 Precisión m 9 Latitud, º 12 Altitud m 14 Distancia E = 1:50.000 A Lomake kenttätyöntekijöille (ote englanninkielisestä lomakkeesta) 22 coverage (%) LC1: 1 %LC1 < 5 2 5 %LC1 < 10 3 10 %LC1 < 25 4 25 %LC1 < 50 5 50 %LC1 < 75 6 75 %LC1 < 90 7 %LC1 90 If LC CXX, or D10 or E10 & area size 0.5 ha 26 Height of trees at the moment of survey 1 < 5 m 2 5 m 35 Land management: 1 Visible signs of grazing 2 No signs of grazing 25 27 coverage (%) LC2: 1 %LC2 < 5 2 5 %LC2 < 10 3 10 %LC2 < 25 4 25 %LC2 < 50 5 50 %LC2 < 75 6 75 %LC2 < 90 7 %LC2 90 Height of trees at maturity 1 < 5 m 2 5 m 36 Special status: 1 Protected 2 Hunting 3 Protected and Hunting 4 No special status 31 use (%) LU1: 1 %LU1 < 5 2 5 %LU1 < 10 3 10 %LU1 < 25 4 25 %LU1 < 50 5 50 %LU1 < 75 6 75 %LU1 < 90 7 %LU1 90 If height of trees at maturity above 5 m 28 Mapa Topográfico Instituto Geográfico Nacional de España Width of feature: 1 < 20 m 2 20 m 37 Special remark on land cover/use: 1 Tilled and/or sowed 2 Harvested field 3 Clear cut 4 Burnt area 5 Fire break 6 Nursery 7 No Remark 9 Temporarily dry (river bed / lake) 10 Temporarily flooded 34 use (%) LU2: 1 %LU2 < 5 2 5 %LU2 < 10 3 10 %LU2 < 25 4 25 %LU2 < 50 5 50 %LU2 < 75 6 75 %LU2 < 90 7 %LU2 90 4.184.000 4.186.000 4.188.000 Rakennettujen alueiden osuus 2015 (% kokonaisalasta) MT NL BE LU DE IT DK UK PT FR CY CZ AT EU-28 HU IE HR PL SI ES EL SK LT RO EE BG LV FI SE Rakennettu alue (rakennukset) Muu infrastruktuurialue 0 5 10 15 20 25 Lähde: Eurostat (online-datakoodi: lan_lcv_art)

Miten -tietoja käytetään? Maa on rajallinen luonnonvara Merkittävä osa veden, maaperän ja ilman saasteista on lähtöisin rakennetuilta alueilta. Lisäksi maanpinnan päällystäminen vettäläpäisemättömillä pinnoilla vaikuttaa vesitaseeseen ja lisää tulvien määrää ja voimakkuutta. Ihmisen ottaessa maa-alueita käyttöönsä luonnontilaisille elinympäristöille ja ekosysteemeille jää vähemmän tilaa, ja lisäksi elinympäristöt pirstoutuvat. -tiedonkeruussa kerättyjen maanpeite- ja maankäyttötietojen avulla seurataan kaupunkialueiden kasvua sekä rakennettujen alueiden tuottavuutta bruttokansantuotteeseen suhteutettuna. Nämä kasvu- ja tuottavuusindikaattorit sisältyvät resurssitehokkuuden tulostauluun, jota käytetään arvioimaan talouden resurssitehokkuutta ja hiiliriippuvuutta. Tavoite on osa Eurooppa 2020 -strategiaa. Maisema ja ekosysteemipalvelut Viherkaistat, pensas- ja kiviaidat, ojat ja muut osittain luonnontilaiset pitkittäiselementit ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden ja elinympäristöjen kannalta. Ne tukevat pölytyksen ja tuholaisten torjunnan kaltaisia ekosysteemipalveluja. -tiedonkeruussa kootaan tietoa pitkittäiselementeistä ja niiden kehittyksestä arviointilinjojen avulla. 2015 NUTS 3, keskimääräinen pitkittäiselementtien lukumäärä arviointilinjaa kohden maatalousmaalla Pitkittäiselementtien keskimääräinen lukumäärä arviointilinjaa kohden 0,00-0,98 0,99-1,76 1,77-2,64 2,65-3,94 3,95-8,00 Esimerkki maanpeitteen muutoksesta 2009-2012. Euroopan komissio, Yhteinen tutkimuskeskus (2017) Hallintoalueiden rajat: EuroGeographics UN-FAO Turkstat Tulosten hyödyntäminen Lisätietoa ja esimerkkejä -tiedonkeruun tulosten käytöstä: http://ec.europa.eu/eurostat/web/lucas/publications/use-cases

Maaperä on maatalouden perusta Maaperä on maatalouden avainresurssi, ja siksi se on tärkeä myös EU:n yhteisen maatalouspolitiikan kannalta. Vuosina 2009 ja 2015 -tiedonkeruussa otettiin maaperänäytteitä, joiden avulla mitattiin muun muassa maaperän laatua (orgaanisen hiilen pitoisuus), koostumusta, rakennetta ja vedenläpäisevyyttä. Näiden muuttujien avulla voitiin arvioida maaperän eroosiota. Maaperän eroosioherkkyys Euroopassa Maaperän eroosioherkkyys (K-kerroin) Euroopassa K-kerroin (t ha h) / (ha MJ mm) < 0,01 0,01-0,02 0,02-0,028 0,028-0,033 0,033-0,038 0,038-0,046 0,046-0,.055 > 0,055 Ei tietoja Politiikan alat -tiedonkeruun tuottamia tietoja voidaan käyttää apuna EU:n eri politiikan alojen analysoinnissa ja kehittämisessä seuraavasti: Yhteinen maatalouspolitiikka ympäristökysymysten huomioiminen EU:n yhteisessä maatalouspolitiikassa Maaperästrategia Strategian mukainen maaperän suojeleminen Luonnon monimuotoisuutta koskeva EU:n strategia luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja luonnonsuojelun edistäminen Eurooppa 2020 -strategia kestävän kasvun edistäminen tehostamalla resurssien käyttöä Resurssitehokas Eurooppa -hankkeen suositusten mukaisesti Copernicus Euroopan kaukokartoitusohjelma Copernicuksen avulla toteutettava maa-alueiden seuranta, aluesuunnittelu ja luonnonvarojen hallinta Ilmastonmuutos Ilmastonmuutoksen hillitseminen Euroopan ympäristökeskuksen seurantatoimilla ja Euroopan ilmastonmuutosohjelmaan sisältyvillä toimilla Maatalousmaisema Taustakuva: ESRI World Terrain Base Euroopan komissio, Yhteinen tutkimuskeskus (2014) Tulosten hyödyntäminen Lisätietoa ja esimerkkejä -tiedonkeruun tulosten käytöstä: http://ec.europa.eu/eurostat/web/lucas/publications/use-cases

Lisätietoa -tiedonkeruusta -verkkosivusto http://ec.europa.eu/eurostat/web/lucas/overview PDF: KS-01-17-069-FI-N Print: KS-01-17-069-FI-C Tiesitkö tämän? Noin 15 prosenttia EU:n maa-alueesta kärsii kohtalaisesta tai voimakkaasta eroosiosta. Eniten maaperän eroosiota aiheuttavat epäsopivat maanviljelymenetelmät, metsäalan pieneneminen, ylilaidunnus ja rakentaminen. -tietoja käytetään Euroopan maaperän eroosion kartoittamiseen (ks. Tulosten hyödyntäminen). Rakennettu maa-ala EU:n alueella kasvaa vuosittain 1,3 prosenttia ( 2012 2015). Printed by Imprimerie Centrale in Luxembourg Luxemburg: Euroopan unionin julkaisutoimisto, 2017, 2017 Uudelleenkäyttö on sallittua, kunhan lähde mainitaan. Euroopan komission soveltamasta asiakirjojen uudelleenkäyttöpolitiikasta säädetään päätöksessä 2011/833/EU (EUVL L 330, 14.12.2011, s. 39). Sellaisten valokuvien tai sellaisen muun materiaalin käyttöön tai jäljentämiseen, joihin EU:lla ei ole tekijänoikeutta, on pyydettävä lupa suoraan tekijänoikeuden haltijalta. PDF: ISBN 978-92-79-65367-4 doi:10.2785/32705 Print: ISBN 978-92-79-65357-5 doi:10.2785/92848