JAKELU: Yhdistysten pj:t, vpj:t, sihteerit ja pääluottamusmiehet 1 SISÄ-SUOMEN ALUETOIMISTO Sisä-Suomen aluetoimisto aloitti toimintansa 1.1.2018. Sisä-Suomen aluetoimisto palvelee jäseniä, aktiiveja ja yhdistyksiä Keski-Suomen ja Pirkanmaan maakuntien alueilla. Sisä-Suomen alueella toimii 78 JHL:n yhdistystä, joissa on yhteensä noin 30.000 jäsentä. Aluetoimisto sijaitsee Tampereella osoitteessa Rautatienkatu 10 (7. kerros). Aluetoimiston henkilökuntaa on myös tavattavissa Jyväskylässä erikseen ilmoitettuina päivinä Järjestöjen talolla osoitteessa Kalevankatu 4 (4. kerros, JHL:n toimitila). Jyväskylän palvelupäivien ajankohdat löytyvät aluetoimiston verkkosivuilta (Aluetoimistot -> Sisä-Suomi). Sisä-Suomen aluepäällikkö Nina Heikkilä on siirtynyt alueellisen palvelutoiminnan koordinaattoriksi liiton keskustoimistolle Helsinkiin. Heikkilä hoitaa myös Sisä-Suomen aluetoimiston henkilöstön esimiestehtävät siihen saakka, kunnes uusi valittava aluepäällikkö aloittaa tehtävässään huhtitoukokuussa. YHDISTYSTEN KEVÄTKOKOUKSET Yhdistysten sääntömääräiset kevätkokoukset on pidettävä 1.3.- 30.4. välisenä aikana. Aluetoimistosta tulemme mielellämme (mahdollisuuksien mukaan) kertomaan ajankohtaisia asioita yhdistysten kevätkokouksiin. Pyynnöt osallistumisesta voi lähettää sähköpostilla: sisa-suomi@jhl.fi SYKSYN 2018 YHDISTYKSEN JOHDON KOKOUS Sisä-Suomen syksyn 2018 yhdistysten johdon kokous pidetään Keuruulla la-su 20.- 21.10.2018, Hotelli Keurusselässä. Yhdistys voi nimetä kokoukseen 2-4 edustajaa yhdistyksen jäsenmäärän mukaan. Kutsu toimitetaan yhdistyksille myöhemmin syksyllä. Kokouskutsussa on myös ilmoittautumisohjeet. Osallistumismaksuna peritään yhdistykseltä 50 /henkilö. ALUETOIMISTON PALVELUPAKETIT YHDISTYKSILLE Sisä-Suomen aluetoimisto tarjoaa yhdistyksille palvelupaketteja yleisimmin toivotuista asiasisällöistä. Palvelupaketit sisältävät erilaisia vaihtoehtoisia opintosisältöjä, ja niitä voidaan tarvittaessa räätälöidä yhdistyksen tarpeiden mukaiseksi. Palvelupakettien koulutuksen kesto on 3-9 tuntia sisällöstä riippuen. Palvelupaketteja on saatavissa seuraavin aihealuein: - Yhdistyksen jäseneksi ja jäsenestä aktiiviseksi toimijaksi - Toimiva ja vetovoimainen yhdistys - Yhdistys tulevaisuudentekijäksi ja vaikuttajaksi - Muutokset yhdistysrakenteissa Palvelupakettien sisältö löytyy aluetoimiston verkkosivuilta -> Sisä-Suomi -> Lähipalvelua yhdistyksille. Yhdistykset voivat tiedustella palvelupaketteja aluetoimistosta sähköpostilla: sisa-suomi@jhl.fi Ottakaa yhteyttä niin räätälöidään juuri teidän yhdistykselle sopiva palvelupaketti.
JAKELU: Yhdistysten pj:t, vpj:t, sihteerit ja pääluottamusmiehet 2 LÄHIPALVELUT JÄSENILLE SEKÄ YHDISTYSTEN OMAT KOULUTUKSET Aluetoimisto toteuttaa lähipalvelua yhdessä alueen yhdistysten kanssa lähellä aktiiveja ja jäseniä. Lähipalvelu voi olla koulutusta, työpaikkakäyntejä, ammattialan tapaamisia, jäsenhankintaa, järjestämistyötä, luottamusmiestapaamisia tai työnantajatapaamisia tai vaikka useampia näistä saman päivän aikana. Tavoitteena on olla lähellä jäseniä, kuulla heitä ja etsiä ratkaisuja mahdollisiin ongelmiin tai edistää ja vahvistaa työn ja työyhteisön voimavaroja. Yhdistys voi järjestää lähipalvelupäivän itsenäisesti tai yhteistyössä aluetoimiston kanssa. Ottakaa yhteyttä aluetoimistoon, niin voimme yhdessä suunnitella teidän yhdistyksellenne sopivan lähipalvelupäivän. Yhteydenotot sähköpostilla: sisa-suomi@jhl.fi Yhdistykset voivat järjestää myös omaa koulutusta. Liiton kurssihallinnosta yhdistys voi hakea kurssitukea omalle koulutukselleen. Syksyn 2018 koulutuksiin se on haettava 31.5.2018 mennessä. Lisätietoja liiton verkkosivuilta (Koulutus-> Yhdistysten omat kurssit) tai aluetoimistosta. JÄRJESTÄMINEN JÄRJESTÄYTYMISEN JA JÄSENHANKINNAN TEHOSTAMINEN ME OLEMME LIITTO Järjestäminen tarkoittaa kaikkia niitä liiton keinoja, joilla eri työpaikkojen työntekijät kootaan liiton piiriin, osallistumaan ja toimimaan yhdessä. Järjestäminen on suunnitelmallista toimintaa, joka on osallistavaa yhdessä tekemistä, luo muutosta ja mahdollisuuksia liikkeen ja toiminnan eri keinoin. Jäsenyyden ja järjestämisen myötä työpaikan työntekijät luovat yhdessä työpaikan edunvalvontaorganisaation, esimerkiksi jaoston muodossa. Tavoitteena on, että jäsenet oppivat hoitamaan edunvalvontatyötä itsenäisesti ja oma-aloitteisesti. Syntyy organisoitunut työpaikka, jossa enemmistö jäsenistä sitoutuu ay-toimintaan, ottaa vastuuta ja edistää järjestäytymistä. Työpaikalle muodostuu kestävä edunvalvontarakenne ja toimintakykyinen organisaatio edunvalvontaan. Tänä vuonna liiton palveluksessa on aloittanut kaikkiaan yhdeksän järjestäjää kahden vuoden määräaikaisessa projektissa. Sisä-Suomen alueella työskentelee kaksi järjestäjää, jotka toimivat alueen jäsenten, aktiivien, yhdistysten ja aluetoimiston henkilökunnan tukena järjestämistyössä, niin kouluttaen kuin ohjaten ja yhdessä tehden. Järjestäminen voi olla myös osana lähipalvelua. Mikäli yhdistyksessänne kaivataan tietoa järjestämisestä tai tukea omaan järjestämistyöhön, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä aluetoimistoon sähköpostilla sisa-suomi@jhl.fi tai suoraan järjestäjiin. Sisä-Suomen alueen järjestäjät: Sini Horttanainen Johanna Perkiö sini.horttanainen@jhl.fi johanna.perkio@jhl.fi 050 512 9598 050 409 6842
JAKELU: Yhdistysten pj:t, vpj:t, sihteerit ja pääluottamusmiehet 3 SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU 2018 Maakunta- ja sote-uudistukseen liittyviä lakeja on tarkoitus käsitellä eduskunnassa kevätistuntokaudella niin, että eduskunta voi päättää lakien hyväksymisestä kesäkuussa 2018. Maakunnat perustetaan voimaanpanolailla kesäkuussa 2018. Maakunnan väliaikainen valmistelutoimielin VATE on asetettava kuukauden kuluessa em. lain voimaantulosta. Ensimmäiset maakuntavaalit toimitetaan 28.10.2018. Luovuttavissa organisaatioissa tehdään esiselvitystä liikkeen luovutuksen piiriin kuuluvasta henkilöstöstä. Esiselvityksen siirtyvästä henkilöstöstä on oltava valmis 31.10.2018 mennessä. Seuraa sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua verkkosivuilta: www.alueuudistus.fi Keski-Suomen maakunnan valmistelun verkkosivut: www.ks2020.fi Pirkanmaan maakunnan valmistelun verkkosivut: www.pirkanmaa.fi/pirkanmaa2019 JHL-OPISTON ALUEELLISET KOULUTUKSET KEVÄÄLLÄ 2018 Ammatilliset opintopäivät: - Sosiaali- ja terveysalojen ammatilliset opintopäivät 9.- 10.4. Tampere - Ravitsemis- ja puhtausalan ammatilliset opintopäivät 19.- 20.4. Pori Katso JHL kouluttaa 2018 oppaasta myös muita JHL-Opistolla järjestettäviä luottamusmies- ja työsuojelukoulutuksia sekä ammatillisia opintopäiviä tai järjestöllisiä koulutuksia, joihin myös Sisä- Suomen alueen jäsenillä on oikeus osallistua. Tiedottakaa JHL-Opiston kursseista jäsenillenne. Kurssien hakuaika päättyy 5 viikkoa ennen kurssia. Ilmoittautuminen kursseille tapahtuu liiton verkkosivuilla Jäsenpalvelu 24h:ssa, jonne kirjaudutaan omilla jäsentunnuksilla. Lisätietoja liiton verkkosivuilta /koulutus ja JHL:n koulutusoppaasta 2018. SISÄ-SUOMEN ALUERYHMÄ -TOIMINTA Alueryhmä kokoaa ennakoivasti alueella tapahtuvia edunvalvontaan, järjestötoimintaan ja yhteiskuntavaikuttamiseen liittyviä muutoshankkeita sekä arvioi ja kehittää niihin toimintamalleja alueen yhdistyksien hyödynnettäväksi ja arvioi toimenpiteiden vaikuttavuutta. Sisä-Suomen alueella toimii kaksi alueryhmän jaostoa, Keski-Suomen jaosto ja Pirkanmaan jaosto. Pirkanmaan jaosto puheenjohtaja: Ashton Peasley (JHL 288 Sastamala) varapuheenjohtaja: Tapio Ristamäki (JHL 699 Parkano) ashtonpeasley@gmail.com tapio.ristamaki@destia.fi Keski-Suomen jaosto puheenjohtaja: Ari Saastamoinen (JHL 463 Pihtipudas) ari.saastamoinen@pihtipudas.fi 1. varapuheenjohtaja: Maritta Parkkonen (JHL 503 Jämsä) maritta.parkkonen@jamsa.fi 2. varapuheenjohtaja: Teija Kaipio (JHL 608 Äänekoski) teijakaipio@gmail.com Sisä-Suomen jaostojen toimintaa koordinoivana alueryhmänä toimii Keski-Suomen ja Pirkanmaan jaostojen puheenjohtajistot ja aluepäällikkö.
JAKELU: Yhdistysten pj:t, vpj:t, sihteerit ja pääluottamusmiehet 4 Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Sisä-Suomen aluetoimisto Rautatienkatu 10, 33100 Tampere Käyntiosoite: Rautatienkatu 10, 7. kerros puhelin: 010 7703 620 (vaihde) sähköposti: sisa-suomi@jhl.fi Yleisissä edunvalvonta-, järjestö- ja jäsenkysymyksissä pyydämme ystävällisesti käyttämään tätä sähköpostia Aluetoimisto on avoinna arkisin ma-pe klo 9:00 15:00 Olemme tavattavissa Jyväskylässä JHL:n tiloissa Järjestöjen talossa (Kalevankatu 4, 4. krs) erikseen ilmoitettuina ajankohtina, jotka löytyvät aluetoimiston verkkosivuilta Työttömyyskassan palvelut Puhelinpalvelu arkisin ma-pe klo 9:00 14:00 puhelin 010 190 300 verkkosivut: https://tyottomyyskassa.jhl.fi/ ewertti nettikassa ja eemeli Puhelinkassa (puh. 010 190 300) palvelevat jokaisena päivänä 24 tuntia vuorokaudessa. Sähköposti: tkassa@jhl.fi Työttömyyskassan postiosoite: Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa PL 100 00531 Helsinki
Sisä-Suomen alue Rautatienkatu 10, 33100 Tampere puhelin: 010 7703 620 (vaihde) sähköposti: sisa-suomi@jhl.fi Sisä-Suomen aluetoimiston henkilökunta Aluetoimiston esimies Alueryhmätoiminta Yhteiskuntavaikuttaminen Etunimi Sukunimi Sisä-Suomen uusi aluepäällikkö aluepäällikkö aloittaa huhti-toukokuussa etunimi.sukunimi@jhl.fi 000 0000 000 / 010 7703 622 Maija Pusa palvelusihteeri maija.pusa@jhl.fi 050 443 2045 / 010 7703 620 Jäsenyyspalvelut Työttömyysturvaneuvonta Asiakaspalvelu ja neuvonta Marja-Liisa Juven marja-liisa.juven@jhl.fi 050 502 0584 / 010 7703 623, pph, työaika-asiat Järjestäminen Nuoriso-/opiskelijatoiminta Helena Marin-Kokkonen helena.marin-kokkonen@jhl.fi 050 4432 162 / 010 7703 584 Y-sos, Terpa, Heta, Y-opetus Työsuojelu, työhyvinvointi Isto Mäkelä isto.makela@jhl.fi 050 4331 590 / 010 7703 624, TS, TTES Avaintes, Energia, Y-opetus Järjestäminen Pirjo Toivonen pirjo.toivonen@jhl.fi 050 443 2046 / 010 7703 626 Yhteistoiminta, työsuojelu SOTE-uudistus Pirkanmaa Esko Vatanen esko.vatanen@jhl.fi 040 531 2734 / 010 7703 625 Y-sos, Heta, TAY-palvelut, KirVESTES, Urheilujärjestöt Esa Springare erityisasiantuntija esa.springare@jhl.fi 0400 854 253 / 010 7703 582 Kunta- ja maakuntatalous SOTE-uudistus Keski-Suomi Yhdistysrakenneasiat