1 (108) KAUPUNKISTRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMAN TOTEUTUMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUS Hallintopalvelut 2-16 Sosiaalityön palvelut 17-37 Terveyspalvelut 38-73 Kotihoitokeskus 74-86 Ikäihmisten palvelut 87-108
2 (108) KAUPUNKISTRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMAN TOTEUTUMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUS, Hallintopalvelut Kuntalainen ja asiakas Kuntalainen ja asiakas Hyvinvoiva kuntalainen Valtuuston asettama tavoite vuonna Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Liikuntaneuvontapalveluita kehitetään yhteistyössä hallintokuntien kanssa Seniori-ikäisten palvelutarjonta yhteistyössä hallintokuntien, oppilaitosten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Kohtaamispaikan avaaminen. On osallistuttu yhteiseen suunnitteluun. Koko Kemi Liikkuu - hanke esitelty Kehrässä ja terveyspalvelujen johtoryhmässä. Alustavia suunnitelmia asiakkaiden ohjaamiseksi on tehty. Liikuntareseptejä ei toistaiseksi ole laadittu. Kemikammari on aloittanut toimintansa tammikuussa, kävijämäärä on runsas, noin 70-80 kävijää päivittäin. Ikäihmisten palveluissa toimintavartti aloitettu. Perhekeskus -toiminnan käynnistäminen ja perhetyön laajentaminen Lape- hankkeeseen osallistuttu. Perhetyön resurssia lisätty. Perhekeskus -toiminta Huvikummussa ei toimi alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Lastensuojelun asiakkuudet eivät ole vähentyneet. Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Osallistutaan poikkihallinnolliseen yhteistyöhön liikkumisen ja liikunnan edistämiseksi Kemi-kammarin toiminnan vakiinnuttaminen ja monipuolisen palvelutarjonnan kehittäminen yhteistyössä oppilaitosten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Ohjataan seniori-ikäisiä palvelun piiriin myös On tehty laaja-alaista yhteistyötä yhdessä hallintokuntien kanssa. Kemikammari on aloittanut toimintansa 1/. Kävijät osallistuvat toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen. Oppilaitokset ja kolmas sektori on ollut toiminnassa aktiivisesti mukana. Asiakaskysely on toteutettu
3 (108) sosiaalityöstä ja terveyspalveluista. Asiakaskysely toivottujen sisältöjen luomiseksi vuoden aikana. Kuntalainen ja asiakas Valtuuston asettama tavoite vuonna Hyvinvoiva kuntalainen Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen hyvinvointikertomuksen pohjalta Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Palvelualueet kehittävät hankkeita hyvinvointikertomuksen painopistealueiden pohjalta Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Kuntalaisten omaehtoisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kehittäminen. Kotihoidon ja omaishoidon kehittämishankkeeseen osallistuminen (kärkihanke) Omia hankkeita ei ole toteutettu. Sote on mukana Koko Kemi liikkuu hankkeessa. Terveysneuvontapalveluissa otettu puheeksi liikunta. Laajaan terveystarkastukseen otetaan mukaan liikuntaneuvonta. Seniorineuvonnan pilotti alkanut 10 /. Kemi on ollut mukana kotikuntoutuksen, kotihoidon ja teknologian kehittämisosioissa. Vapaaehtoistoiminnan kokeilu. Omaishoidon tuen kriteereiden valmistelu maakunnan tasolla. Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Osallistutaan Kemi liikkuu hankkeeseen Lisätään sähköistä informointia ja palvelua Osallistutaan toimiva kotihoito kärkihankkeeseen ja kokeillaan hankkeen tarjoamia palveluvaihtoehtoja omassa toiminnassa. Osallistutaan palvelusetelin sääntökirjan laadintaan yhteistyössä kuntien kanssa ja otetaan käyttöön soveltuvissa palveluissa Kemi liikkuu hanke esitelty Kehrässä. Kaupungin www-sivuille päivitetty ajankohtaiset asiat. Olemme osallistuneet Toimiva kotihoito kärkihankkeen työpajoihin ym. Lisäksi on testattu uusinta teknologiaan kotihoidossa. Tehostetussa palveluasumisessa siirrytty sähköiseen palvelusetelijärjestelmään ja tehty palvelusetelin sääntökirja.
4 (108) Kuntalainen ja asiakas Hyvinvoiva kuntalainen Valtuuston asettama tavoite vuonna Kuntalaisten osallisuuden lisääminen Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Kuntalaistilaisuudet, sähköiset palvelut ja kuntalaiskyselyt Yhteistyö kolmannen sektorin kanssa Osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia tukeva valmistelu, hallintomalli ja prosessit Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Otetaan käyttöön uusia sähköisiä hakemus- ja ilmoituskäytäntöjä sekä laajennetaan sähköisten neuvontapalveluja Kuntalaistilaisuudet kerran vuodessa Ota kantaa -sivuston käytön aloittaminen Vastaanottoaikojen tekstiviestimuistutukset on käyttöönotettu ja perumisia voi tehdä matkapuhelinnumeroon. Lyhytpolin jonotilanteen seuraaminen netissä mahdollista. Selvitetty järjestelmiä sähköiseen hoidon tarpeen arviointiin. Hallintokuntien yhteinen kuntalaistilaisuus järjestetty. Ikäihmisten palveluissa järjestetty yhteinen omaisten ilta. Ota kantaa -sivuston käyttö on mahdollista. Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Otetaan käyttöön shp :n kuntien kanssa asiakkaan ajanvarauksen muistutusviesti vuoden aikana Järjestetään kuntalaistilaisuus sosterin yhteisenä tai osallistutaan keskushallinnon järjestämiin kuntalaisten keskustelutilaisuuksiin Osallistutaan Länsi-Pohjan soten kuntalaisille tarkoitettuihin tilaisuuksiin Muistutusviesti on otettu käyttöön suunnitelman mukaisesti. Osallistuttu yhteisiin tilaisuuksiin. Kuntalainen ja asiakas Tyytyväinen asiakas Valtuuston asettama tavoite vuonna Asiakas- ja kuntalaiskyselyihin reagoinnin Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi kehittäminen Asiakaskyselyjen toteuttaminen ja tulosten hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä ja päätöksenteossa
5 (108) Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Asiakaskyselyjen toteuttaminen Asiakaspalautteet käytännön toiminnan kehittämiseen. Palautteen läpikäynti ja huomiointi toiminnassa. Länsi-Pohjan yhteinen asiakastyytyväisyyskysely. 12 yksikköä ilmoittaa tehneensä erillisen asiakaskyselyn. Vammaispalveluissa toteutettu. Osassa yksiköistä jatkuva asiakaspalautteen kerääminen. Lyhytpoli -toiminta on aloitettu. Muistutusten ja kanteluiden pohjalta ryhdytty tarvittaviin toimenpiteisiin. Syväkankaan terveysasemalle lisätty asiakaspaikoitusta. Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Koordinoidaan yhtenäisen asiakaspalautekyselylomakkeen valmistelua Asiakaspalautteet käsitellään kehittämispalavereissa yksiköittäin ja palautteet raportoidaan tulosaluepäällikölle sekä lautakunnalle tiedoksi. Yhtenäistä lomaketta asiakaspalautteen keräämiseksi ei ole tehty Saatua asiakaspalautetta hyödynnetty toiminnan kehittämisessä. Kuntalainen ja asiakas Tyytyväinen asiakas Valtuuston asettama tavoite vuonna Palveluiden saatavuuden turvaaminen Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi valtuuston lisäämä uusi: Tehokas ja laadukas palveluiden järjestäminen Viihtyisän ja turvallisen ympäristön takaaminen Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Lakisääteisten palvelujen saanti palvelu- ja hoitotakuun mukaisesti Omavalvonnan tehostaminen, omavalvontasuunnitelmat ja suunnitelmien tekeminen. Viihtyisyys ja turvallisuus huomioidaan omavalvontasuunnitelmissa. Palvelut toteutuvat hoito- ja palvelutakuun mukaisesti. Omavalvontasuunnitelmat on pääosin tehty. Viihtyisyyden ja turvallisuuden osalta asia on työstettävänä vaiheittain. Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Ilmoitetaan hoitoonpääsytiedot AVIn edellyttämällä tavalla Hoitoonpääsytiedot löytyvät Kemin kaupungin verkkosivuilta AVIn ohjeen
6 (108) Palvelutarjonta siirretään sähköiselle alustalle kansallisiin palvelutietoihin Omavalvonta huomioidaan myös sisäisen valvonnan ohjelmassa mukaisesti KaPa -valmistelua on tehty Omavalvontaa on tehty mm kotikuntalain mukainen laskutus Talous Talous Kestävä kuntatalous Valtuuston asettama tavoite vuonna Vuosikate kattaa poistot ja nettoinvestoinnit suunnitelmakaudella Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Talousarvion seurantaa tehostetaan palvelualueilla. Riskianalyysi-menettelyä jatketaan. Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Talousarvion seuranta yksiköittäin kuukausittain yhdessä henkilöstön kanssa ja raportointi lautakunnalle. Talousarvion toteumat käsitellään kuukausittain ja viedään edelleen esimiehille henkilöstön kanssa keskusteltavaksi Tehdään riskianalyysi ja toimenpidesuunnitelma, kun havaitaan menojen poikkeama. Noudatetaan havaittujen riskien minimoimiseksi tehtyä toimenpidesuunnitelmaa. Talousarvio ohjaa toimintaa. Riskianalyysejä on tehty ja näihin liittyvää talouskuria on noudatettu siten, ettei asiakkaan palvelu häiriinny tai laatu heikkene Talousarvion toteuma-% menot 101 %., tulot 95,9% Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Talousarvion kuukausittaisten toteutumatietojen valmistelu esimiehille ja lautakunnalle. Maisemaseurontojen valmistelu lautakuntaan sekä läpikäynti yksiköiden esimiesten kanssa. Tarvittaessa valmistellaan riskianalyysi sekä toimenpideohjelma. Kehrän kautta tulosalueiden johtoryhmiin toimeenpanoa varten. Talousarvion toteutuman seuranta, poikkeamien syiden selvittäminen sekä korjaavat toimenpiteet. Talousarvio ja maisemaseurannat käyty läpi kehrässä ja johtoryhmissä. Riskejä on arvioitu kuukausittain ja asiaa käsitelty ohjeen mukaisesti Toteumaa seurattu kuukausittain johtoryhmissä.
7 (108) Talous Kestävä kuntatalous Valtuuston asettama tavoite vuonna Kaikki kaupungin työllisyydenhoito ja työllisyyden yritys- ja järjestöyhteistyön koordinointi keskitetään työllisyyspalvelut-yksikköön Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Te-toimiston kanssa tehdyn kumppanuussopimuksen mukaisesti työllistämistä lisätään siten, että työmarkkinatuen kuntaosuus on max 1,5 milj. /v. Työhönvalmennussäätiön palveluiden käyttöä monipuolistetaan uusille aloille mm. kiertotalous. Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Palkkatukipaikkojen tarjoaminen soveltuviin tehtäviin. Vakiinnutetaan työ- ja toimintakyvyn selvittäminen osaksi perussosiaalityötä ja terveydenhuoltoa. Työ- ja toimintakyvyn arviointiin lisää resursseja. Palkkatukipaikkoja on toteutunut 11 yksikössä (yht. 19 henkilöä) Lisäresurssilla hoidetaan edelleen. Työ on ollut vaikuttavaa ja pyritään integroimaan normaalitoimintaan. Vuoden loppuun mennessä 40 pysyvää työkyvyttömyyseläkettä ja 6 määräaikaista. Kehitysvammadiagnoosi 19 henkilölle. Lisäksi ohjattu opiskelemaan, työharjoitteluun tai työkokeiluun. Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Yhteistyössä työllisyysyksikön kanssa arvioidaan tapauskohtaisesti mahdollisuus käyttää palkkatuella henkilöitä erilaisissa työtehtävissä Laajennetaan osaamista ja palveluketjun tuntemusta sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen eri yksiköihin, tavoitteena jalkauttaa toimintamalli perustoimintaan. Palkkatukilaisia ollut eri yksiköissä palkattuna. Yhteistyötä on lisätty muun muassa paljon palveluita käyttävien palveluverkoston tuntemuksen lisäämiseksi. Ikäihmisten keskitetty palvelutarpeenarviointi on tehostanut palvelujärjestelmän tuntemusta. Järjestelmän muutoksista on tiedotettu myös yhteistyökumppaneita esim sairaanhoitopiiriä. Talous Kestävä kuntatalous Valtuuston asettama tavoite vuonna Palvelutoiminnan tehostaminen ja tiivistäminen eri toimijatahojen kanssa Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Palveluiden tilausta ja tuotantoa kehitetään siten, että kokonaistoimintamenot eivät ylitä 169 milj..
8 (108) Toimenpiteet (max.3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Mielenterveys- ja päihdetyön uudelleen organisointi ja kehittäminen. Palvelutarpeen arvioinnin keskittäminen ikäihmisten palveluissa ja vammaispalveluissa. Asumispalveluiden ja kotiin annettavien palveluiden rakenteiden muuttaminen Mielenterveys- ja päihdepalvelut siirtyvät sairaanhoitopiirin toiminnaksi 1.4.2018 Keskitetty toiminta on käynnistynyt suunnitelman mukaisesti alkuvuodesta Asumispalvelun rakennemuutos vielä valmistelussa. Kotiin annettavien palveluiden osalta yöpartio on aloittanut toimintansa. Lisäksi Mobiilin käyttöä kotipalvelussa kehitetään. Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Osallistuminen Länsi-Pohjan soten valmistelutyöhön ja oman toiminnan kehittäminen kysyntää vastaavaksi. Palvelutarpeen arvioinnin yksikön toiminnan aloittaminen alusta. Toiminnan jatkuva kehittäminen. Painopistettä siirretään raskaista palveluista kevyempiin, asiakasta lähellä oleviin toimintaratkaisuihin. Osallistuttu seudun soten valmistelutyöhön monella eri tasolla ja kehitetty toimintaa muun muassa lyhytpolin käynnistäminen 2/, yöpartiotoiminnan aloittaminen ikäihmisten palveluissa ja kotihoidon vahvistaminen poolilla. Yksikkö aloittanut toimintansa v. alussa. Toimintaa kehitetään jatkuvasti. Fysioterapiapalvelua viedään asiakkaiden koteihin ja 24/7 lääkäripalvelulla pyritty tarjoamaan hoito suoraan tehostetun palveluasumisyksikön asukkaille. Talous Konsernitalouden hallinta Valtuuston asettama tavoite vuonna Konsernirakennetta selkeytetään siten, että se mahdollistaa kaupungin tuloutuksen kasvattamisen Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Konsernirakennetta muutetaan vuonna 2015 valmistuneen konsernirakenneselvityksen linjausten mukaisesti Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) Vastuutaho Mittari --------------------------------- Talous Valtuuston asettama tavoite vuonna Konsernitalouden hallinta Omistuksille asetetaan selkeät ja mitattavat tavoitteet, jotta varmistetaan kaupunkikonsernin kokonaiset
9 (108) Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Tuloutukset määritellään talousarviossa yhtiöittäin Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) Vastuutaho Mittari ---------------------------- Henkilöstö ja johtaminen Henkilöstö ja johtaminen Osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö Valtuuston asettama tavoite vuonna Työyhteisötaitojen kehittäminen Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Työyhteisökehittämiskoulutus Työhyvinvointikyselyn käsittely palvelualueilla, kehittämistoimenpiteet (3 kpl) havaittuihin epäkohtiin Toimenpiteet (max.3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Osallistutaan työyhteisön kehittämiskoulutuksiin Työhyvinvointikyselyn tulosten käsittely henkilöstön kanssa ja kehittämistoimenpiteet Kehityskeskustelut Kaikissa yksiköissä on järjestetty kehittämisiltapäiviä, joihin on laajasti osallistuttu. Kuntokello-kyselyn tulokset on käsitelty johtoryhmissä ja henkilöstön kanssa. Kehityskeskustelut toteutuvat suunnitelman mukaisesti joko yksilö tai ryhmäkeskusteluna Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Osallistutaan kehittämiskoulutuksiin. Sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen kuntokellokyselyn järjestäminen keväällä Uuden kehityskeskustelulomakkeen käyttöönotto. Kehityskeskustelut toteutuvat 100 %. Ryhmäkehityskeskustelujen käyttöönotto. Koulutuksiin osallistuttu. Kuntokellon tulokset käyty läpi johtoryhmässä ja yksiköissä. Kehityskeskustelut toteutettu uudella lomakkeella. Henkilöstö ja johtaminen Osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö Valtuuston asettama tavoite vuonna Osaamisen hyödyntäminen palvelualueilla Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Kehitetään menetelmä, jolla koulutussuunnitelman vaikuttavuutta osaamisen kehittymiseen arvioidaan ja arvioinnin tuloksia hyödynnetään
10 (108) Toimenpiteet (max.3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Koulutussuunnitelmat laaditaan Kehitetään menetelmiä Koulutussuunnitelmien mukaisia koulutuksia on järjestetty suunnitelman mukaisesti. Koulutussuunnitelmat laadittu osalle yksiköitä. Kehitystyö on kesken koulutussuunnitelman arvioinnin vaikutukseen yhteistyössä henkilöstöosaston kanssa. Osa koulutuksista johtaa suoraan toiminnan muuttamiseen ja osasta ei ole raportoituja tietoja tuotu Koulutuspalautteiden hyödyntäminen palveluiden kehittämisessä Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Hallintopalvelujen henkilöstölle koulutussuunnitelmat kehityskeskustelujen yhteydessä. Selvitetään mittareita koulutussuunnitelman vaikutusten arviointiin Koulutuspalautteen antamisen käytäntöjen luominen Koulutussuunnitelmat on laadittu ja tässä huomioitu myös kehityskeskusteluissa tulleet tarpeet ja toiveet. Mittareita ei ole vielä käytössä. Keskushallinnon luoma tilastopohja on yksi mittari. Yksiköissä edellytetään, että koulutuksista tuodaan kehittämisideoita ja tätä työtä jatketaan. Henkilöstö ja johtaminen Valtuuston asettama tavoite vuonna Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Osaamista tukeva johtaminen Esimiestyön kehittäminen Esimiestyön foorumi 1-2 krt/v. Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Osallistuminen keskitettyyn koulutukseen ja esimiesfoorumiin. Laajennettu kehrä vähintään kerran vuodessa Osallistuttu henkilöstöosaston järjestämiin esimiesfoorumeihin. Laajennettu kehrä toteutettiin laajana henkilöstötilaisuutena. Lisäksi Soteinfoja.
11 (108) Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Osallitutaan keskitettyyn koulutukseen ja Osallistuttu ko.tapahtumiin. esimiesfoorumiin. Laajennettu kehrä vähintään syksyllä Osallistuttu laajennettuun Kehrään.. Henkilöstö ja johtaminen Osaamista tukeva johtaminen Valtuuston asettama tavoite vuonna Systemaattinen henkilöstösuunnittelu ja luontaisen poistuman hyödyntäminen Toimenpiteet tavoitteen Tuottavuuden parantaminen työn sisältöä ja saavuttamiseksi työmenetelmiä kehittämällä (lean) Uuden kuntatyön vaatimat rakenteelliset muutokset Toimenpiteet (max.3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Lean - menetelmän käyttö toiminnan kehittämisessä. Sote -muutosten mukanaan tuomat rakenteelliset muutokset Liinausta on tehty sosiaalitoimessa, vastaanotolla sekä ikäihmisten palveluissa. Sovelletaan eri kohteissa. Lakivalmistelu on vielä keskeneräinen. Muutoin osallistuttu sote-valmisteluun niin maakunnan kuin oman sotealueen mukana. Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Sovelletaan opittua lean-toimintamallia toiminnan kehittämisessä kaikissa yksiköissä. Valmistaudutaan osallistumalla kärkihankkeisiin ja hyödynnetään näistä saatava osaaminen ja tieto omien toimintojen kehittämisessä Lean-periaatteita on sovellettu erilaisissa pienissä ja isommissa muutoksissa eri yksiköissä. Osallistuttu LAPE ja I&O kärkihankkeeseen. Toimintatavat ja rakenteet Toimintatavat ja rakenteet Ennakoiva toimintatapa Valtuuston asettama tavoite vuonna Kehitetään toimintatapoja, joilla omassa palvelutuotannossa lisätään kaupungin veto- ja elinvoimaa kaupunkilaisten hyvinvoinnin lisäämiseksi Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Henkilökunnan asiakaspalveluosaamista lisätään
12 (108) Toimenpiteet (max.3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Asiakaspalvelukoulutukseen osallistuminen Asiakaspalvelussa jaksamisen tukeminen / lähiesimies, työnohjauksen järjestäminen Kolme osallistunut. Tarvittava työnohjaus toteutetaan sekä yksilö- että ryhmätyönohjauksena. Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Vahvistetaan asiakasyhteistyön sujuvuutta ja viestintää osallistumalla kaupungin omiin koulutuksiin sekä oppilaitosten järjestämiin koulutuksiin Työnohjauksen järjestäminen / suosittaminen kaikille esimiehille Koulutuksiin ja eri tilaisuuksin on osallistuttu vaihtelevasti eri yksiköistä. On muistutettu työnohjauksen mahdollisuudesta. Toimintatavat ja rakenteet Tuottavuuden parantaminen Valtuuston asettama tavoite vuonna Tunnistetaan ja korjataan Maisema-mallin tuottaman tiedon avulla poikkeuksellisen kalliit palvelut ja niiden tuotantotavat Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Palvelualueet esittävät vähintään kolme ksityiskohtaista toimenpidettä palveluiden entistä tehokkaammalle ja kilpailukykyisemmälle tuotannolle vuosittain Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Mielenterveys- ja päihdepalvelujen organisaatiorakenteiden muuttaminen Asumispalveluiden ja kotiin annettavien palveluiden rakenteiden muuttaminen Lastensuojelun toimintatapojen kehittäminen koulutuksen avulla. Mielenterveys- ja päihdepalvelut siirtyvät sairaanhoitopiirin toiminnaksi 1.4.2018 Rakenteita on kehitetty suunnitelman mukaisesti. Peittävyystiedot ovat arvioitavina Toimintatapojen kehittäminen on aloitettu ml sisäiset prosessit sekä laajempi kokonaisuus Lape -kärkihankkeessa. Hackney - toimintamalli aloitettu. Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Organisaatiorakenteiden muutos etenee STLTK n hyväksymän suunnitelman mukaan 1.1.2018 alkaen. Rakennemuutosta valmistellaan Suunnitellut muutokset on viety käytäntöön aikataulussaan. Mielenterveys- ja päihdetyön suunnitelma jatkui loppuvuodesta
13 (108) sotevalmistelussa. Kehitetään kotikuntoutusta ja yhteistyötä eri palveluissa. Kuntoutuminen ja toimintakyvyn ylläpitäminen eri keinoin päätavoitteina. Järjestetään tarvittavaa koulutusta tarpeellinen määrä (Lastensuojelun toimintatapojen kehittäminen koulutuksen avulla.) shp :n linjattua asian. Kuntoutusta on tehostettu erityisesti ikäihmisten palveluissa niin kotiin annettavissa palveluissa kuin tehostetun palveluasumisen yksiköissä (toimintavartit). Lastensuojelun toimintatapojen uudistus- ja koulutustarpeiden kartoitus sekä toiminnan kehittäminen alkanut ja jatkuu edelleen (lastensuojelu, aikuis- ja perhesosiaalityö, perhetyö sekä lastensuojeluyksiköt) Valmistautuminen ns. Hackneyn mallin käyttöönottoon alkanut syksyllä. Muutokset vaikuttavat/ ja huomioidaan koko sosiaalitoimiston työnjaossa. Toimintatavat ja rakenteet Kehittyvä organisaatio Valtuuston asettama tavoite vuonna Uuteen palvelutuotanto-organisaation siirtyminen tapahtuu vuoteen 2019 mennessä. Aloitetaan prosessi uuteen organisaatioon siirtymiseksi Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Tahtotilan ja tavoitteiden määrittäminen. Tarvittavan säännöstön ja normien valmistelu. Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Sote - uudistukseen valmistautumiseen osallistuminen Työryhmiin on Länsi-Pohjan soten osalta osallistunut 13 asiantuntijaa. Maakunnan valmistelussa oltu mukana työryhmissä. Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Valmistellaan lausuntoja päätöksentekoa varten Osallistutaan työryhmiin seudullisten palveluiden suunnittelussa sekä maakunnassa Valtakunnallisen soteuudistuksen valmistelussa on huomioitu myös Kemin kaupungin antamat lausunnot. Osallistuttu seudullisten (L-P sote) ja maakunnallisten (maakunnan tuotanto) palveluiden suunnitteluun eri työryhmissä.
14 (108) Elinvoimaisuus Elinvoimaisuus Vetovoimainen kaupunki Valtuuston asettama tavoite vuonna Uusien työpaikkojen luominen Elinkeinorakenteen monipuolistaminen Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Laadukkaiden neuvontapalveluiden tarjoaminen Kaupunkikonserni valmistelee pienyrittäjyysohjelman Yritysyhteistyön vahvistaminen Kaupungin hankintaosaamisen kehittäminen Sosiaalisten kriteerien huomioiminen hankinnoissa Kulttuuripalvelujen tuotteistaminen ja valtuuston lisäämä uusi: palvelumuotoilu Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Palveluohjauksen vahvistaminen Yritysyhteistyö Palveluohjaajat nimetty Tapaamisia on toteutunut useiden eri toimijoiden kanssa. Osa tapaamisista säännöllisiä. Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Olemassa olevan ja aloitetun palveluohjauksen kehittäminen ja vahvistaminen käytännön kokemusten pohjalta. Yritystapaamisiin osallistuminen ja niiden järjestäminen. Palveluohjaajat ovat aloittaneet tehtävissään. Yritystapaamisiin on osallistuttu ja järjestetty kysynnän mukaan. Elinvoimaisuus Vetovoimainen kaupunki Valtuuston asettama tavoite vuonna Imagon parantaminen Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Vahvuuksien markkinoimiseksi ja kaupunkiympäristön kehittämiseksi markkinointiviestintästrategia päivitetään ja jalkautetaan luottamushenkilöille ja palvelualueille. Esteettömän ja viihtyisän kaupunkiympäristön ja laadukkaan, yhteisöllisyyttä vahvistavan asuinympäristön luominen. Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Markkinointiviestintästrategian jalkauttaminen tulosalueill Uusi Markkinointiviestintästrategia osin jalkautettu
15 (108) Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Uuden markkinointistrategian valmistuttua Asiasta on tiedotettu johtoryhmien sen jalkauttaminen kehrän kautta kautta yksiköitä eri tulosalueilla. tulosalueille ja -yksiköihin. Elinvoimaisuus Vetovoimainen kaupunki Valtuuston asettama tavoite vuonna Terveyttä ja hyvinvointia edistävien kulttuuri- ja liikuntapalveluiden monipuolistaminen Toimenpiteet tavoitteen Koko Kemi liikkumaan -hanke saavuttamiseksi Oman toiminnan viestinnässä huomioidaan kulttuuri ja liikunta Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Osallistutaan Kemi liikkuu suunnitelman läpiviemiseen mm liikuntareseptit Laajennetaan senioripalvelun sisältöjä ikääntyvien kaupunkilaisten toimintakyvyn parantamiseksi On osallistuttu yhteiseen suunnitteluun. Koko Kemi Liikkuu - hanke esitelty Kehrässä ja terveyspalvelujen johtoryhmässä. Alustavia suunnitelmia asiakkaiden ohjaamiseksi on tehty. Liikuntareseptejä ei toistaiseksi ole laadittu. Kemikammari aloittanut 1 /. Toimintavartit aloitettu. Kotihoidossa fysioterapeutti perintövaroin ja asumispalveluissa kaupungin varoin. Toimintakykyä ylläpitävä toiminta. Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Tehdään poikkihallinnnollista yhteistyötä tarvittavassa laajuudessa liikunnan ja liikkumisen edistämiseksi ja valmistaudutaan liikuntareseptin käyttöönottoon. Toteutetaan asiakaskysely ikäihmisille palvelutarjonnan kehittämiseksi ja yhteistyössä oppilaitosten kanssa käydään neuvotteluja ja suunnitellaan palveluita saadun palautteen mukaisiksi Liikuntaohjausta on tehty ja osallistuttu monialaiseen yhteistyöhön liikunnan edistämistyön tehostamiseksi Kemin kaupungissa. Kyselyä ei ole tehty. Neuvottelut oppilaitoksen kanssa aloitettu. Elinvoimaisuus Mielekäs arki Valtuuston asettama tavoite vuonna Syrjäytymisen ehkäisy Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Työllisyydenhoidon hyvien toimintamallien vakiinnuttaminen
Osallisuuden ja vuorovaikutuksen vahvistaminen toiminnallisella yhteistyöllä kuntalaisyhteisöjen kanssa Monipuolisen koulutuksen ja elinikäisen oppimisen turvaaminen Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN 16 (108) Työ- ja toimintakyvyn arviointi Eri hallintokuntien yhteiset kuntalaistilaisuudet Vuoden loppuun mennessä 40 pysyvää työkyvyttömyyseläkettä ja 6 määräaikaista. Kehitysvammadiagnoosi 19 henkilölle. Kuntalaistilaisuus / Sote - tiedottaminen Hallintopalvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Toteutetaan työ- ja toimintakyvyn arviointia suunnitelman mukaisesti tähän varatulla resurssilla. Osallistutaan yhteisiin kuntalaistilaisuuksiin. Työ- ja toimintakyvyn arviointia on toteutettu ja työskentely on tuottanut hyviä tuloksia. Osallistuttu kuntalaistilaisuuksiin.
17 (108) KAUPUNKISTRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMAN TOTEUTUMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUS, Sosiaalityön palvelut Kuntalainen ja asiakas Kuntalainen ja asiakas Hyvinvoiva kuntalainen Valtuuston asettama tavoite vuonna Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Toimenpiteet tavoitteen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja saavuttamiseksi palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Liikuntaneuvontapalveluita kehitetään yhteistyössä hallintokuntien kanssa Seniori-ikäisten palvelutarjonta yhteistyössä hallintokuntien, oppilaitosten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Kohtaamispaikan avaaminen. Perhekeskus -toiminnan käynnistäminen ja perhetyön laajentaminen On osallistuttu yhteiseen suunnitteluun. Koko Kemi Liikkuu - hanke esitelty Kehrässä ja terveyspalvelujen johtoryhmässä. Alustavia suunnitelmia asiakkaiden ohjaamiseksi on tehty. Liikuntareseptejä ei toistaiseksi ole laadittu. Kemikammari on aloittanut toimintansa tammikuussa, kävijämäärä on runsas, noin 70-80 kävijää päivittäin. Ikäihmisten palveluissa toimintavartti aloitettu. Lape- hankkeeseen osallistuttu. Perhetyön resurssia lisätty. Perhekeskus -toiminta Huvikummussa ei toimi alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Lastensuojelun asiakkuudet eivät ole vähentyneet. Sosiaalityön palvelujen toimenpiteet Toimenpiteet / Tulosaluetaso TOTEUTUMINEN Sosiaalityön palvelut osallistuu yhteistyöhön liikuntaneuvontapalvelujen kehittämisessä Sosiaalityön palvelut seuraa ja kehittää aloitettua perhekeskustoimintaa sekä perhetyön kohdentumista, tarvetta ja vaikuttavuutta. Sosiaalityössä tehty yhteistyötä yhdistysten kanssa liikuntapalvelujen mahdollistamiseksi asiakkaille. Sosiaalityön palvelut on ollut mukana perhekeskustoiminnassa mm. perhetyön osalta. perhetyötä kehitetty ja tervetta arvioitu jatkuvasti.
18 (108) Toimenpiteet / Yksikkötaso TOTEUTUMINEN Aikuissosiaalityö Pakolaistyössä liikunta/ ja -neuvonta Liikuntapalveluja käytetty kotoutumisen otetaan työmenetelmänä kotouttamisen tukena välineeksi. Perhepalvelut -------------- Kehitysvammapalvelut Yhteistyö erityisryhmien liikunnan ja Toteutunut hyvin järjestöjen kanssa jatkuu Vammaispalvelut Yhteistyö erityisryhmien liikunnan ja Toteutunut järjestöjen kanssa jatkuu Kuntalainen ja asiakas Hyvinvoiva kuntalainen Valtuuston asettama tavoite vuonna Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen hyvinvointikertomuksen pohjalta Toimenpiteet tavoitteen Palvelualueet kehittävät hankkeita saavuttamiseksi hyvinvointikertomuksen painopistealueiden pohjalta Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Kuntalaisten omaehtoisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kehittäminen. Kotihoidon ja omaishoidon kehittämishankkeeseen osallistuminen (kärkihanke) Omia hankkeita ei ole toteutettu. Sote on mukana Koko Kemi liikkuu hankkeessa. Terveysneuvontapalveluissa otettu puheeksi liikunta. Laajaan terveystarkastukseen otetaan mukaan liikuntaneuvonta. Seniorineuvonnan pilotti alkanut 10 /. Kemi on ollut mukana kotikuntoutuksen, kotihoidon ja teknologian kehittämisosioissa. Vapaaehtoistoiminnan kokeilu. Omaishoidon tuen kriteereiden valmistelu maakunnan tasolla. Sosiaalityön palvelujen toimenpiteet Toimenpiteet / Tulosaluetaso TOTEUTUMINEN Asiakaskontakteissa kiinnitetään huomiota asiakkaiden kokonaishyvinvointiin ja ohjataan asiakkaita myös omaehtoisesti edistämään hyvinvointiaan. Sosiaalityön palvelut osallistuu hankkeeseen soveltuvin osin. Toteutunut asiakaskontakteissa ja palvelutarvearvioinnissa. Vammaispalvelut osallistunut soveltuvin osin.
19 (108) Toimenpiteet / Yksikkötaso TOTEUTUMINEN Aikuissosiaalityö Asiakaskontakteissa kiinnitetään huomiota asiakkaiden kokonaishyvinvointiin ja ohjataan asiakkaita myös omaehtoisesti edistämään hyvinvointiaan Perhepalvelut Asiakaskontakteissa kiinnitetään huomiota asiakkaiden kokonaishyvinvointiin ja ohjataan asiakkaita myös omaehtoisesti edistämään hyvinvointiaan Kehitysvammapalvelut Ohjataan asiakkaita monipuolisten harrastusten pariin Vammaispalvelut Tuetaan vammaispalveluiden asiakkaita omaehtoiseen hyvinvoinnin edistämiseen. Toteutunut asiakaskontakteissa ja palvelutarvearvioinnissa. Toteutunut asiakaskontakteissa ja palvelutarvearvioinnissa. Toteutunut, Leipätehtaan toimintakeskuksen päiväohjelma kannustaa juuri monipuolisiin harrastuksiin Toteutunut, ohjattu harrasteryhmiin Kuntalainen ja asiakas Hyvinvoiva kuntalainen Valtuuston asettama tavoite vuonna Kuntalaisten osallisuuden lisääminen Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Kuntalaistilaisuudet, sähköiset palvelut ja kuntalaiskyselyt Yhteistyö kolmannen sektorin kanssa Osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia tukeva valmistelu, hallintomalli ja prosessit Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Otetaan käyttöön uusia sähköisiä hakemus- ja ilmoituskäytäntöjä sekä laajennetaan sähköisten neuvontapalveluja Kuntalaistilaisuudet kerran vuodessa Ota kantaa -sivuston käytön aloittaminen Vastaanottoaikojen tekstiviestimuistutukset on käyttöönotettu ja perumisia voi tehdä matkapuhelinnumeroon. Lyhytpolin jonotilanteen seuraaminen netissä mahdollista. Selvitetty järjestelmiä sähköiseen hoidon tarpeen arviointiin. Hallintokuntien yhteinen kuntalaistilaisuus järjestetty. Ikäihmisten palveluissa järjestetty yhteinen omaisten ilta. Ota kantaa -sivuston käyttö on mahdollista.
20 (108) Sosiaalityön palvelujen toimenpiteet Toimenpiteet / Tulosaluetaso TOTEUTUMINEN Sosiaalityön palveluissa otetaan Otettu käyttöön. mm. sähköinen käyttöön uusia sähköisiä palveluja. Sosiaalityön palvelut joko osallistuu järjetettyyn laajempaan kuntalaistilaisuuteen tai järjestää oman kuntalaistilaisuuden. Ota kantaa- sivuston käyttö aloitetaan tarvittaessa. yhteydenottolomake Ei ole toteutunut Ota-kantaa palvelua ei ole käytetty Toimenpiteet / Yksikkötaso TOTEUTUMINEN Aikuissosiaalityö Sosiaalityössä otetaan käyttöön uusia sähköisiä palveluja Perhepalvelut Perheiden palveluissa otetaan käyttöön uusia sähköisiä palveluja. Kehitysvammapalvelut Järjestetään ns. omaisten iltoja asumisyksiköissä. Järjestetään yhteisiä tilaisuuksia toimintakeskuksen, Tukiyhdistyksen ja muiden yhteistyötahojen kanssa Otettu käyttöön sähköinen yhteydenottolomake Kela-yhteydet sähköisinä Otettu käyttöön sähköinen yhteydenottolomake Omaisten illat järjestetty Kivikankaan palvelukodilla ja Kivikon Pirtillä 1 x Yhteiset tilaisuudet Leipätehtaalla 2 x Vammaispalvelut Vammaispalveluiden asiakkaiden asiakastyytyväisyyskysely toteutetaan AMK:n kanssa Kysely toteutettu Kuntalainen ja asiakas Tyytyväinen asiakas Valtuuston asettama tavoite vuonna Asiakas- ja kuntalaiskyselyihin reagoinnin Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi kehittäminen Asiakaskyselyjen toteuttaminen ja tulosten hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä ja päätöksenteossa Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Asiakaskyselyjen toteuttaminen Asiakaspalautteet käytännön toiminnan kehittämiseen. Palautteen läpikäynti ja huomiointi toiminnassa. Länsi-Pohjan yhteinen asiakastyytyväisyyskysely. 12 yksikköä ilmoittaa tehneensä erillisen asiakaskyselyn. Vammaispalveluissa toteutettu. Osassa yksiköistä jatkuva asiakaspalautteen kerääminen. Lyhytpoli -toiminta on aloitettu. Muistutusten ja kanteluiden pohjalta ryhdytty tarvittaviin toimenpiteisiin. Syväkankaan terveysasemalle lisätty asiakaspaikoitusta.
21 (108) Sosiaalityön palvelujen toimenpiteet Toimenpiteet / Tulosaluetaso TOTEUTUMINEN Sosiaalityön palvelut toteuttaa Vammaispalveluissa toteutettu / AMK asiakaskyselyn tulosyksiköittäin. Asiakaspalautteiden systemaattiselle Ei systemaattista järjestelmää. läpikäymiselle luodaan järjestelmä. Toimenpiteet / Yksikkötaso TOTEUTUMINEN Aikuissosiaalityö Sosiaalityössä toteutetaan Yhteinen kysely ei ole toteutunut aikuissosiaalityön ja perhepalveluiden yhteinen asiakaskysely. Perhepalvelut Sosiaalityössä toteutetaan Yhteinen kysely ei ole toteutunut aikuissosiaalityön ja perhepalveluiden yhteinen asiakaskysely. Kehitysvammapalvelut Kehitysvammapalveluissa vastataan Toiminnan kehittäminen asiakkailta ja palautteeseen ja kehitetään toimintaa omaisilta saadun palautteen pohjalta niiden myötä Vammaispalvelut Asiakastyytyväisyyskyselyn hyödyntäminen asiakaspalvelussa ja palveluiden kehittämisessä Toteutunut/ AMK:n toimesta. Kyselypalaute huomioitu palveluiden kehittämisessä. Kuntalainen ja asiakas Tyytyväinen asiakas Valtuuston asettama tavoite vuonna Palveluiden saatavuuden turvaaminen Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Tehokas ja laadukas palveluiden järjestäminen valtuuston lisäämä uusi: Viihtyisän ja turvallisen ympäristön takaaminen Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Lakisääteisten palvelujen saanti palvelu- ja hoitotakuun mukaisesti Omavalvonnan tehostaminen, omavalvontasuunnitelmat ja suunnitelmien tekeminen. Viihtyisyys ja turvallisuus huomioidaan omavalvontasuunnitelmissa. Palvelut toteutuvat hoito- ja palvelutakuun mukaisesti. Omavalvontasuunnitelmat on pääosin tehty. Viihtyisyyden ja turvallisuuden osalta asia on työstettävänä vaiheittain. Sosiaalityön palvelujen toimenpiteet Toimenpiteet / Tulosaluetaso TOTEUTUMINEN Lakisääteisten palveluiden saanti palvelu- ja hoitotakuun mukaisesti varmistetaan kaikissa yksiköissä. Lakisääteisten palveluiden saanti palvelu- ja hoitotakuun mukaisesti ei ole täysin toteutunut yksiköissä.
22 (108) Esimiehet valvovat ja varmistavat takuun toteutumista yksiköissään. Omavalvontasuunnitelmat otetaan käyttöön ja niitä päivitetään tarvittaessa. Määräaikojen ylityksiä on ollut, mutta niihin on puututtu. Omavalvontasuunnitelmat tehty ja otettu käyttöön. Sosiaalitoimiston osalta suunnitelma on edelleen tehtävänä. (Aiemmin laaditut omavalvontasuunnitelmat päivitetään v. 2018) Toimenpiteet / Yksikkötaso TOTEUTUMINEN Aikuissosiaalityö Palvelutakuun ja määräaikojen jatkuva seuranta toimintayksiköittäin / yksikön esimies sekä välitön reagointi poikkeamiin/ puutteisiin. (Sosiaalihuoltolaki) Perhepalvelut Palvelutakuun ja määräaikojen jatkuva seuranta toimintayksiköittäin / yksikön esimies (lastensuojelulaki ja sosiaalihuoltolaki) sekä välitön reagointi poikkeamiin/ puutteisiin Kehitysvammapalvelut Itsemääräämisoikeuden toteuttaminen kehitysvammapalveluissa lain edellyttämällä tavalla. Vammaispalvelut Palveluiden saatavuuden varmistaminen: palvelutakuun toteutuminen / lakisääteisten palveluiden käynnistäminen määräajassa Esteettömän asuinympäristön mahdollistaminen kaikille väestöryhmille Toimeentulotuessa 900 hakemusta, joista 8 kpl käsittelyaika on ylittänyt määräajan (0,9%). Poikkeamat satunnaisia. Lastensuojelussa määräaikaylityksiä. Osittain tiimirakenteessa epätasaisen työnjaon aiheuttamaa, osittain työntekijäkohtaisia yksilöllisiä syitä, joihin on puututtu. Osittain myös henkilöstön vaihtuvuutta. Vanha tiimirakenne todettu toimimattomaksi ja aloitettu siirtyminen systeemiseen malliin, joka toteutuu v. 2018. Toteutunut Määräajat ja palvelutakuu toteutuneet pääsääntöisesti, yksittäisiä poikkeamia osin vammmaispalveluista riippumattomista syistä sekä työntekijävaihtuvuuteen liittyen. Resurssivajetta korjattu keväällä lisäresurssoinnilla/ sosiaaliohjaaja. Poikkeamiin puututtu ja tilanne korjaantunut syksyllä. Talous Talous Kestävä kuntatalous Valtuuston asettama tavoite vuonna Vuosikate kattaa poistot ja nettoinvestoinnit suunnitelmakaudella Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Talousarvion seurantaa tehostetaan palvelualueilla. Riskianalyysi-menettelyä jatketaan.
23 (108) Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Talousarvion seuranta yksiköittäin kuukausittain yhdessä henkilöstön kanssa ja raportointi lautakunnalle. Talousarvion toteumat käsitellään kuukausittain ja viedään edelleen esimiehille henkilöstön kanssa keskusteltavaksi Tehdään riskianalyysi ja toimenpidesuunnitelma, kun havaitaan menojen poikkeama. Noudatetaan havaittujen riskien minimoimiseksi tehtyä toimenpidesuunnitelmaa. Talousarvio ohjaa toimintaa. Riskianalyysejä on tehty ja näihin liittyvää talouskuria on noudatettu siten, ettei asiakkaan palvelu häiriinny tai laatu heikkene Talousarvion toteuma-% menot 101 %., tulot 95,9% Sosiaalityön palvelujen toimenpiteet Toimenpiteet / Tulosaluetaso TOTEUTUMINEN Sosiaalityön palveluissa talouden seuranta kuukausittain johtoryhmässä. Yksiköiden esimiehet käyvät seurannan kuukausittain läpi henkilöstön kanssa. Sosiaalityön palveluissa tehdään tarvittaessa riskianalyysit ja toimenpidesuunnitelmat. Talousarvion toteutuman kuukausittainen seuranta sosiaalityön johtoryhmässä Talousseuranta toteutunut säännöllisesti sosiaalityön johtoryhmässä ja Jorystä esimiehet jalkauttaneet toimintayksiköihin. Riskianalyysiä tehty ja tarvittaessa toimenpidesuunnitelmat. Toteutunut Toimenpiteet / Yksikkötaso TOTEUTUMINEN Aikuissosiaalityö Talousarvion suunnitelman ja toteutumien Toteutunut, ks. edellä. läpikäymistä yksiköissä henkilöstön kanssa säännöllisesti. Riskianalyysit ja toimenpidesuunnitelmat tehdään tarvittaessa Perhepalvelut Talousarvion suunnitelman ja toteutumien Toteutunut ks. edellä. läpikäymistä yksiköissä henkilöstön kanssa säännöllisesti. Riskianalyysit ja toimenpidesuunnitelmat tehdään tarvittaessa Kehitysvammapalvelut Talousarvion suunnitelman ja toteutumien Toteutunut osittain, läpikäynnissä läpikäymistä yksiköissä henkilöstön yksiköissä parannettavaa (suuret kanssa asumispalveluyksiköt) säännöllisesti. Riskianalyysit ja toimenpidesuunnitelmat tehdään tarvittaessa
24 (108) Vammaispalvelut Talousarvion suunnitelman ja toteutumien läpikäymistä yksiköissä henkilöstön kanssa säännöllisesti. Riskianalyysit ja toimenpidesuunnitelmat tehdään tarvittaessa Käyty läpi säännöllisesti Toteutunut Talous Kestävä kuntatalous Valtuuston asettama tavoite vuonna Kaikki kaupungin työllisyydenhoito ja työllisyyden yritys- ja järjestöyhteistyön koordinointi keskitetään työllisyyspalvelut-yksikköön Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Te-toimiston kanssa tehdyn kumppanuussopimuksen mukaisesti työllistämistä lisätään siten, että työmarkkinatuen kuntaosuus on max 1,5 milj. /v. Työhönvalmennussäätiön palveluiden käyttöä monipuolistetaan uusille aloille mm. kiertotalous. Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Palkkatukipaikkojen tarjoaminen soveltuviin tehtäviin. Vakiinnutetaan työ- ja toimintakyvyn selvittäminen osaksi perussosiaalityötä ja terveydenhuoltoa. Työ- ja toimintakyvyn arviointiin lisää resursseja. Palkkatukipaikkoja on toteutunut 11 yksikössä (yht. 19 henkilöä) Lisäresurssilla hoidetaan edelleen. Työ on ollut vaikuttavaa ja pyritään integroimaan normaalitoimintaan. Vuoden loppuun mennessä 40 pysyvää työkyvyttömyyseläkettä ja 6 määräaikaista. Kehitysvammadiagnoosi 19 henkilölle. Lisäksi ohjattu opiskelemaan, työharjoitteluun tai työkokeiluun. Sosiaalityön palvelujen toimenpiteet Toimenpiteet / Tulosaluetaso TOTEUTUMINEN Sosiaalityön palveluissa tarjotaan palkkatukipaikkoja soveltuviin tehtäviin tilauksen asettamin reunaehdoin. Sosiaalityön palveluissa vakiinnutetaan työ- ja toimintakyvyn selvittäminen osaksi perussosiaalityötä. Sosiaalityössä on tarjottu palkkatukipaikkoja soveltuviin tehtäviin tarpeeseen perustuen. Työ ja toimintakyvyn selvittämis- ja arviointimenetelmä ei ole riittävästi vakiintunut osaksi perussosiaalityötä. Toimenpiteet / Yksikkötaso TOTEUTUMINEN Aikuissosiaalityö Työ ja toimintakyvyn selvittämis- ja Sosiaalityössä vakiinnutetaan työ- ja arviointimenetelmä ei ole riittävästi toimintakyvyn arviointi/ selvittäminen vakiintunut osaksi aikuissosiaalityön osaksi perussosiaalityötä. perussosiaalityötä. Palkkatukipaikkoja tarjotaan soveltuviin palkkatukipaikkoja ei ole tarjottu tehtäviin tilauksen asettamissa rajoissa. aikuissosiaalityöstä. Perhepalvelut
25 (108) Sosiaalityössä palveluissa vakiinnutetaan työ- ja toimintakyvyn arviointi/ selvittäminen osaksi perussosiaalityötä. Perhepalveluissa työja toimintakyvyn arviointimenetelmää käytetään soveltaen asiakasryhmän tarpeisiin. Palkkatukipaikkoja tarjotaan soveltuviin tehtävään tilauksen asettamissa rajoissa. Kehitysvammapalvelut Kehitysvammapalveluissa otetaan työkokeiluihin ja palkkatuella työllistettäväksi henkilöitä avustaviin tehtäviin mahdollisuuksien mukaan. Selvitetään mahdollisuudet käyttää sosiaalityön palveluissa käyttöön otettua työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmää. Vammaispalvelut Vammaispalvelussa otetaan työkokeiluun ja palkkatuella työllistettäväksi henkilöitä avustaviin tehtäviin, esim. toimistotyöhön mahdollisuuksien mukaan. Selvitetään mahdollisuudet käyttää sosiaalityön palveluissa käyttöön otettua työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmää. Perhepalveluissa työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä ei ole käytössä/ sovellettu menetelmänä. palkkatukipaikkoja ei ole tarjottu. Kaikki halukkaat työkokeilijat ja palkkatukilaiset on otettu vastaan Ei otettu käyttöön kehitysvammapalveluissa Vammaispalvelussa toimistotyöntekijä palkkatuella Ei otettu käyttöön vammaispalveluissa Talous Kestävä kuntatalous Valtuuston asettama tavoite vuonna Palvelutoiminnan tehostaminen ja tiivistäminen eri toimijatahojen kanssa Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Palveluiden tilausta ja tuotantoa kehitetään siten, että kokonaistoimintamenot eivät ylitä 169 milj.. Toimenpiteet (max.3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Mielenterveys- ja päihdetyön uudelleen organisointi ja kehittäminen. Mielenterveys- ja päihdepalvelut siirtyvät sairaanhoitopiirin toiminnaksi 1.4.2018 Palvelutarpeen arvioinnin keskittäminen ikäihmisten palveluissa ja vammaispalveluissa. Asumispalveluiden ja kotiin annettavien palveluiden Keskitetty toiminta on käynnistynyt suunnitelman mukaisesti alkuvuodesta Asumispalvelun rakennemuutos vielä valmistelussa. Kotiin annettavien palveluiden osalta yöpartio on aloittanut
26 (108) rakenteiden muuttaminen toimintansa. Lisäksi Mobiilin käyttöä kotipalvelussa kehitetään. Sosiaalityön palvelujen toimenpiteet Toimenpiteet / Tulosaluetaso TOTEUTUMINEN Sosiaalityön palvelut antaa tukea mielenterveys ja päihdetyön kehittämiselle. Keskitetyn palvelutarvearviointiyksikön käynnistäminen ja toiminnan kehittäminen/ jatkuva parantaminen. Toteutetaan myös sosiaalityön palveluissa soveltuvin osin. Toteutunut mm. patu (paljon tukea tarvitsevat ja käyttävät) yhteistyössä, sovittaessa käytännöistä tms. Sosiaalityöstä vammaispalvelut osallistui keskitetyn palvelutarvearviontiyksikön käynnistämiseen v.. Palveluiden rakennemuutoksen suunnittelua tehty v.ja esitys tehty mm. testamenttivarojen käytöstä kehitysvammaisten palveluissa em. liittyen. Toimenpiteet / Yksikkötaso TOTEUTUMINEN Aikuissosiaalityö Sosiaalityö tukee mielenterveys ja päihdepalvelujen kehittämistä. Arvioidaan samalla kotiin annettavien palveluiden rakenteiden muuttaminen (mm. tukiasuminen ja sosiaalinen asuminen) sosiaalinen asuminen) Perhepalvelut Perhepalvelut tukee mielenterveys ja päihdepalvelujen kehittämistä. perhepalveluissa, lastensuojelussa ja ennaltaehkäisevässä työssä arvioidaan kotiin annettavien palveluiden rakenteiden muutostarpeet (mm. perhetyö, lapsiperheiden kotipalvelu, tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta). Kehitysvammapalvelut Peruspalveluiden käyttö ensimmäisenä vaihtoehtona ennen erityispalveluita Palvelutarpeen arvioinnin kehittäminen edelleen moniammatillisesti ja ennalta ehkäisevien, vaihtoehtoisten palveluiden kehittäminen edelleen. Vammaispalvelut Peruspalveluiden käyttö ensimmäisenä vaihtoehtona ennen erityispalveluita Palvelutarpeen arvioinnin kehittäminen edelleen moniammatillisesti ja ennalta ehkäisevien, vaihtoehtoisten palveluiden kehittäminen edelleen. Aikuissosiaalityö on ollut mukana mielenterveys ja päihdepalvelujen kehittämisessä. Kotiin annettavien palveluiden rakenteiden muuttaminen ei ole toteutunut (mm. tukiasuminen ja Perhepalvelut ollut mukana päihde ja mielenterveyspalveluiden kehittämisessä ja palveluita saatu paremmin yhteensovitetuksi. Puutteita kotiin vietävien palveluiden resurssoinneissa/ rakenteissa on voitu osin korjata. kaikkia rakenteellisia puutteita ei ole voitu korjata. (Työ jatkuu v.2018) Peruspalveluiden käyttöön ensisijaisena vaaditaan myös peruspalveluiden tuottajien asenteen muutosta. Jatkuu edelleen. Palvelutarpeen arvioinnin kehittäminen jatkuu edelleen omana toimintana vammaispalveluissa vaihtoehtoisten asumispalveluiden ja avohuollon kehittäminen/ suunnittelu aloitettu. Ei ole täysin toteutunut, vammaisia henkilöitä ohjataan edelleen ensisijaisesti vammaispalveluihin Palvelutarpeen arviointia kehitetty vammaispalveluissa
27 (108) Talous Konsernitalouden hallinta Valtuuston asettama tavoite vuonna Konsernirakennetta selkeytetään siten, että se mahdollistaa kaupungin tuloutuksen kasvattamisen Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Konsernirakennetta muutetaan vuonna 2015 valmistuneen konsernirakenneselvityksen linjausten mukaisesti Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) --------------------------------- Talous Valtuuston asettama tavoite vuonna Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Toimenpiteet (max. 3 kpl/ltk) ---------------------------- Konsernitalouden hallinta Omistuksille asetetaan selkeät ja mitattavat tavoitteet, jotta varmistetaan kaupunkikonsernin kokonaiset Tuloutukset määritellään talousarviossa yhtiöittäi Henkilöstö ja johtaminen Henkilöstö ja johtaminen Osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö Valtuuston asettama tavoite vuonna Työyhteisötaitojen kehittäminen Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Työyhteisökehittämiskoulutus Työhyvinvointikyselyn käsittely palvelualueilla, kehittämistoimenpiteet (3 kpl) havaittuihin epäkohtiin Toimenpiteet (max.3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Osallistutaan työyhteisön kehittämiskoulutuksiin Työhyvinvointikyselyn tulosten käsittely henkilöstön kanssa ja kehittämistoimenpiteet Kehityskeskustelut Kaikissa yksiköissä on järjestetty kehittämisiltapäiviä, joihin on laajasti osallistuttu. Kuntokello-kyselyn tulokset on käsitelty johtoryhmissä ja henkilöstön kanssa. Kehityskeskustelut toteutuvat suunnitelman mukaisesti joko yksilö tai ryhmäkeskusteluna
28 (108) Sosiaalityön palvelujen toimenpiteet Toimenpiteet / Tulosaluetaso TOTEUTUMINEN Sosiaalityön palveluista osallistutaan Sosiaalityön palveluista on osallistuttu kehittämiskoulutuksiin. Kehityskeskustelut käydään sosiaalityön palveluissa kaikkien työntekijöiden kanssa. Työhyvinvointikyselyn tulokset sosiaalityön palveluissa käydään läpi johtoryhmässä ja tulosyksiköissä. koulutuksiin. Kehityskeskustelut on käyty kaikkien työntekijöiden kanssa. Osittain ryhmäkeskusteluina. Kuntokellon tulokset käsitelty. Toimenpiteet / Yksikkötaso TOTEUTUMINEN Aikuissosiaalityö Osallistutaan työyhteisön Toimenpiteet ovat toteutuneet. kehittämiskoulutukseen. Esimiehet käyvät kehityskeskustelut kaikkien alaistensa kanssa. Kehittämispäivät väh. 2 X vuodessa Perhepalvelut Osallistutaan työyhteisön Toimenpiteet ovat toteutuneet kehittämiskoulutukseen. Esimiehet käyvät kehityskeskustelut kaikkien alaistensa kanssa. Kehittämispäivät väh. 2 X vuodessa Kehitysvammapalvelut Työyhteisökoulutukset ja Kaikki toteutuneet täysin kehittämiskeskustelut, koko henkilöstön yhteiset kehittämisiltapäivät 2x/vuodessa Vammaispalvelut Kehittämiskeskustelut, Toteutuneet kehittämisiltapäivät 2x/vuodessa Henkilöstö ja johtaminen Osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö Valtuuston asettama tavoite vuonna Osaamisen hyödyntäminen palvelualueilla Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi Kehitetään menetelmä, jolla koulutussuunnitelman vaikuttavuutta osaamisen kehittymiseen arvioidaan ja arvioinnin tuloksia hyödynnetään Toimenpiteet (max.3 kpl/ltk) TOTEUTUMINEN Koulutussuunnitelmat laaditaan Kehitetään menetelmiä koulutussuunnitelman Koulutussuunnitelmien mukaisia koulutuksia on järjestetty suunnitelman mukaisesti. Koulutussuunnitelmat laadittu osalle yksiköitä. Kehitystyö on kesken
29 (108) arvioinnin vaikutukseen yhteistyössä henkilöstöosaston kanssa. Koulutuspalautteiden hyödyntäminen palveluiden kehittämisessä Osa koulutuksista johtaa suoraan toiminnan muuttamiseen ja osasta ei ole raportoituja tietoja tuotu Sosiaalityön palvelujen toimenpiteet Toimenpiteet TOTEUTUMINEN Tulosyksiköille laaditaan koulutussuunnitelmat koulutustarpeita vastaavasti. Koulutussuunnitelman vaikuttavuutta arvioidaan kehityskeskustelujen yhteydessä. Koulutuspalautteet otetaan käyttöön. Tulosyksiköille ei ole laadittu kokoavia koulutussuunnitelmia, vaan koulutustarpeet on arvioitu yksilöllisesti. Ajankohtaisiin muutoksiin liittyvään koulutukseen osallistuminen on aina mahdollistettu. kehityskeskusteluissa on arvioitu sekä saatua koulutusta sekä yksilöllisiä koulutustarpeita. Koulutuspalautteita ei ole systemaattisesti toteutettu( vrt. yksilölliset tarpeet). Toimenpiteet / Yksikkötaso TOTEUTUMINEN Aikuissosiaalityö Laaditaan koulutussuunnitelmat koulutustarpeita vastaavasti. Suunnitelman laadinnassa ja toteutumisen seurannassa hyödynnetään kehityskeskusteluja. Koulutukseen osallistuneet velvoitetaan antamaan koulutuspalaute. Perhepalvelut Laaditaan koulutussuunnitelmat koulutustarpeita vastaavasti. Suunnitelman laadinnassa ja toteutumisen seurannassa hyödynnetään kehityskeskusteluja. Koulutukseen osallistuneet velvoitetaan antamaan koulutuspalaute. Kehitysvammapalvelut Koulutustoiveet ja -suunnitelmat, hyödynnetään koulutuksista saatu palaute Vammaispalvelut Koulutustoiveet ja -suunnitelmat, hyödynnetään koulutuksista saatu palaute Koulutussuunnittelussa hyödynnetty kehityskeskusteluja sekä ohjattu koulutusta tukemaan ajankohtaisia muutoksia ja kehitystarpeita. Yksilölliset tarpeet myös huomioitu. Koulutuspalaute ei ole systemaattisena toteutunut. Koulutussuunnittelussa hyödynnetty kehityskeskusteluja sekä ohjattu koulutusta tukemaan ajankohtaisia muutoksia ja kehitystarpeita. Yksilölliset tarpeet myös huomioitu. Koulutuspalaute ei ole toteutunut systemaattisena. Benchmarking tyyppisesti uusia/ erilaisia toimintatapoja tuotu oman kehittämistyön tueksi. Koulutuksia käydään mahdollisuuksien mukaan mitä saatavilla on. Koulutuspalaute tuodaan järjestelmällisesti työyhteisöön Koulutussuunnittelussa on vielä kehitettävää mutta suunnitellut koulutukset ovat toteutuneet hyvin