SIIKAJOKI Saarikoski Osayleiskaava MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 06/2009 Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoituksen ja merkityksen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. 1. Suunnittelualue ja yleiskaava Saarikosken kylä sijaitsee noin 20 kilometriä Ruukin kuntakeskuksesta itään. Suunnittelualue käsittää Saarikosken kylän lähiympäristöineen alla olevan kartan mukaisesti ja on kooltaan noin 3 900 hehtaaria. Idässä suunnittelualue rajoittuu kunnan rajaan ja lännessä Paavolan kirkonkylän osayleiskaavaalueeseen. Alueelle ollaan laatimassa ohjeellista oikeusvaikutuksetonta osayleiskaavaa ja kaavan laadinnassa kehitetään kyläkaavoituksen periaatteita Saarikosken olosuhteisiin soveltaen. 2. Suunnittelutilanne Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Yleiskaavan laatimisessa on otettava huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, joissa esitetään mm. alueidenkäytön suunnittelua koskevia periaatteellisia linjauksia sekä velvoitteita. Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista on otettu huomioon maakuntakaavassa. 1
Maakuntakaava Siikajoella on voimassa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava. Saarikosken kylä on maakuntakaavassa osoitettu at-merkinnällä kyläksi. Siikajokivarsi on mk- 4 -merkinnällä osoitettu maaseudun kehittämisen kohdealueeksi. Kaava-alueelle sijoittuu kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta maakunnallisesti tärkeää aluetta (sinisen ohuen viivarajauksen sisällä oleva vaakaviivoitus). Suunnittelualueelle on osoitettu myös kaupunki-maaseutu -vuorovaikutusalueen merkintä (kmk), joka on osoitettu punaisella katkoviivalla ja joka kohdistuu Oulun kaupungin vaikutusalueeseen. Siikajokivarteen on osoitettu viheryhteystarve (vihreä katkoviiva). Lisäksi suunnittelualueelle on osoitettu pääsähköjohto (musta viiva z-symbolilla) ja yksi kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta valtakunnallisesti tärkeä kohde (sininen neliö) sekä muinaismuistokohteita (pieni musta neliö). Suunnittelualueen pohjoispuolella on ekologisen yhteystarvetta osoittava vihreä rasteroitu nuoli sekä pohjavesialue (tummansininen pistekatkoviiva). Lisätietoja maakuntakaavasta saa Pohjois-Pohjanmaan liiton nettisivuilta (www.pohjoispohjanmaa.fi). Siikajoen maankäyttöstrategia Siikajoen kuntaan on vuosina 2008-2009 laadittu maankäyttöstrategia, jossa osoitetaan kunnan maankäytölliset puitteet ja esitetään maankäyttöohjelma, johon on kirjattu lähtökohdat, tavoitteet sekä strategia ja toimenpide-ehdotukset tavoitteiden saavuttamiseksi. Strategian mukaan Saarikosken osayleiskaava laaditaan ns. kevytkaavana ja työssä kokeillaan uusia yleiskaavoitusmenetelmiä pilottityön luonteisesti. Yleiskaava Suunnittelualueella ei ole voimassa yleiskaavaa. Kaava-alue rajoittuu lännessä Paavolan osayleiskaavaan. Asemakaava Suunnittelualueella ei ole asemakaavoja. Yleiskaavoituksen tavoitteet Kaavatyötä ohjaavat kunnan, asukkaiden ja muiden osallisten tavoitteet, suunnittelutilanteesta johdetut tavoitteet sekä valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Tavoitteet tarkentuvat kaavatyön edetessä. 2
Vaikutusalue Osalliset Osayleiskaavan alustavina tavoitteina ovat: Saarikosken kylän elinvoimaisuuden säilyttäminen nykyisten asuin- ja maatalousalueiden parantaminen uusien asuin- ja loma-asuntoalueiden sijoittumisen suunnittelu maatalouden ja muun yritystoiminnan edellytysten turvaaminen virkistysmahdollisuuksien (mm. Siikajokivarren reitistöjen, tauko- ja venepaikkojen) parantaminen kylän ja jokivarren maisemakuvan parantaminen maisema-, kulttuuri- ja luontoarvojen turvaaminen alueidenkäytön suunnitelmallisuuden lisääminen Alueelle ollaan laatimassa ohjeellista oikeusvaikutuksetonta osayleiskaavaa ja kaavan laadinnassa kehitetään kyläkaavoituksen periaatteita Saarikosken olosuhteisiin soveltaen (Kaavan laadinnassa käytetään apuna aineistoa, joka syntyy Ympäristöministeriön meneillään olevassa kyläkaavahankkeessa, jota AIRIX Ympäristö Oy on laatimassa.). Osayleiskaavan vaikutukset kohdistuvat pääosin kaava-alueeseen ja sen välittömään läheisyyteen. Muun muassa asumiseen liittyvät toiminnalliset ja taloudelliset vaikutukset (esimerkiksi työssäkäynti ja asiointi) koskettavat kuitenkin laajempaa aluetta. Alueelle ei olla osoittamassa toimintoja, joiden vaikutukset olisivat kovin merkittäviä. Maankäyttö- ja rakennuslain 62 mukaan kaavoitukseen osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisilla on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavan vaikutuksia ja lausua, kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Tässä kaavahankkeessa osallisia ovat Alueen ja lähiympäristön maanomistajat, asukkaat, yrittäjät, yritykset, yhdistykset ja yhteisöt Kunnan toimielimet ja viranhaltijat, joiden toimialaa asia koskee Viranomaiset, joiden toimialaa asia koskee Osallisia ovat muun muassa: - Saarikosken kyläyhdistys ry - Saarikosken maamiesseura - Saarikosken nuorisoseura ry - Paavolan kotiseutuyhdistys - Ruukin luonnonsuojeluyhdistys ry - Pehkolan kalastuskunta - Siikajokilaakson moottorikelkkailijat ry - Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus - Pohjois-Pohjanmaan liitto - Tiehallinto, Oulun tiepiiri - Pohjois-Pohjanmaan museo - Museovirasto - Paavolan Vesi Oy - Oy Vattenfall Ab - Pohjanmaan Puhelinosuuskunta PPO Kaavoitusprosessi, osallistuminen ja alustava aikataulu Kaavasuunnitelmien nähtäville asettamisesta ja mahdollisesta yleisötilaisuudesta ilmoitetaan julkisilla kuulutuksilla niin kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan sekä Siikajoen kunnan kotisivuilla. Ilmoitus julkaistaan Siikajokilaakso -sanomalehdessä sekä kunnan virallisella ilmoitustaululla: http://www.siikajoki.fi 6-9 / 2009 - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osayleiskaavan tekeminen käynnistetään laatimalla OAS. Kunta ilmoittaa kaavatyön vireille tulosta ja asettaa OAS:n nähtäville ja saataville Siikajoen kunnan kunnantalolle sekä kunnan internet-sivuille vähintään 30 päivän ajaksi. 3
- kaavan vireillepano - OAS:n nähtävilläpito - 1. viranomaisneuvottelu Ensimmäinen viranomaisneuvottelu pidetään kaavatyön alkuvaiheessa. 6 9 / 2009 6 / 2009-6 / 2010 10-11 / 2009 - yleisötilaisuus Perus- ja ympäristöselvitykset Saarikosken osayleiskaavan vaatimat perusselvitykset on tehty vuonna 2005 oppilastyönä. Työstä on vastannut aluearkkitehti. Kaava-alueella on selvitetty olemassa olevien asiakirjojen ja kenttätyön avulla luonto- ja maisemakohteet sekä kulttuurihistorialliset kohteet tekemällä ympäristö- ja kyläkuvaselvitys ja rakennusinventointi. Lisäksi kylältä on selvitetty tulva-alue ja tehty ns. 0-kaava eli nykytilanteen kuvaus. Muinaisjäännökset varmistetaan Museovirastolta. Vaikutusten arviointi Vaikutusten arviointi on kiinteä osa osayleiskaavan laatimista ja vaikutukset arvioidaan sekä mahdollisista vaihtoehdoista että lopullisesta kaavaratkaisusta. Vaikutusten arvioinnin painopiste on kuitenkin luonnosvaiheessa. Arviointi tehdään vuorovaikutuksessa kaavoitushankkeen keskeisten sidosryhmien kanssa. Osayleiskaavan arvioinnissa vaikutuksia arvioidaan MRL 9 :n ja MRA 1 :n mukaisesti. Yleisötilaisuus Suunnittelutyön alkuvaiheessa järjestetään suunnittelualueen asukkaille ja maanomistajille yleisötilaisuus, jossa esitellään kaavahanketta ja kartoitetaan osallisten mielipiteitä ja toiveita. Tarvittaessa toinen yleisötilaisuus pidetään kaavaluonnosta kaavaehdotukseksi työstettäessä. 8-11 / 2009 - nähtävilläpito - lausunnot ja mielipiteet - vastineet 1 6 / 2010 - nähtävilläpito - lausunnot ja muistutukset - vastineet - 2. viranomaisneuvottelu Kaavaluonnos Kaavaluonnos laaditaan tehtyjen perusselvitysten sekä tilaajalta, osallisilta ja viranomaisilta saadun palautteen pohjalta. Kaavaluonnos asetetaan 30 päivän ajaksi nähtäville ja kaavaluonnoksesta pyydetään viranomaislausunnot. Osalliset voivat jättää kaavaluonnoksesta mielipiteensä. Kaavaehdotus Luonnosvaiheesta saadun palautteen pohjalta konsultti täydentää ja muokkaa kaavaluonnoksen kaavaehdotukseksi. 2. viranomaisneuvottelu pidetään sen jälkeen, kun kaavaluonnoksesta saatu palaute on käsitelty ja siitä seuraavat muutokset siirretty asiakirjoihin. Kaavaehdotus muokataan ja täydennetään viranomaisneuvottelusta saadun palautteen pohjalta ja kaavaehdotus asetetaan nähtäville. Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot ja osalliset voivat jättää muistutuksen siitä. Kunnanhallitus käsittelee lausunnot, mahdolliset saadut muistutukset ja niiden vastineet ja päättää voidaanko kaavaehdotus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi. Kunnanvaltuusto tekee hyväksymispäätöksen. 4
Yhteystiedot: Kaavasuunnittelu, AIRIX Ympäristö Oy, Mäkelininkatu 17 A, 90100 Oulu suunnittelija Johanna Lehto 0102414608 / kaavoitusarkkitehti Iikka Ranta 0102414612 / suunnittelupäällikkö Timo Jokelainen 0102414624 /, etunimi.sukunimi@airix.fi Siikajoen kunta, Siikasavontie 1 A, 92400 Ruukki aluearkkitehti Timo Jaakkola p 0403156242 / maanmittausinsinööri Merja Ojanperä p 0403156234 etunimi.sukunimi@siikajoki.fi Kaavoitusasioita voi seurata myös kunnan nettisivuilla http://www.siikajoki.fi Osallisilla on mahdollisuus esittää alueelliselle ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville. Siikajoen kuntavastaavana Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksessa toimii arkkitehti Taina Törmikoski p. 0400 708 752 etunimi.sukunimi@ymparisto.fi 5