Tunturiperhosseurantaa vuosina Vol , nro 3. Suomen Perhostutkijain Seura ry Lepidopterologiska Sällskapet i Finland rf

Transkriptio

1 Vol , nro 3 Suomen Perhostutkijain Seura ry Lepidopterologiska Sällskapet i Finnd rf Tunturiperhosseurantaa vuosina ISSN Baptria 3/20

2 Panu Välimäki, Kalle Männistö & Jari-Pekka Kaiti Kirjoittajien osoitteet Authors adresses: Panu Välimäki, Simeonintie 3, FI-9040 Oulu, Kalle Männistö, Seppäkoskentie 0 as. 4, FI Honkajoki Jari-Pekka Kaiti, Kannuskuja 8 D 37, FI-0200 Vantaa, jari.kaiti@perhostutkijainseura.fi 70 Baptria 3/20 KUVA. Enontekiön tuntureiden perhosjistoa on tutkittu lukuisien harrastajien ja tutkijoiden toimesta jo vuosikymmenien ajan. Meneillään olevan tunturiperhosten seurannan myötä systemaattista havainnointia on ajennettu Saanan (kuvassa) lisäksi myös muille tuntureille. TIMO LEHTO Katsaus Enontekiön uhanaisiin tunturiperhosjeihin ja tunturiperhosseurannan esiintymisaluehavaintoihin vuosina

3 Threatened butterflies and moths in high fjelds of Le Enontekiö with special reference to observations during monitoring scheme of subarctic Lepidoptera Lepidopteran fauna in high fjelds of Le Enontekiö around Kilpisjärvi has been studied retively intensively since the early decades of the 20 th century. Altogether 64 threatened or nearly threatened species has been observed so far (Table ). Of these, one has become extinct in Finnd (Catastia kistrandel), while 5 occur nowadays only in northern Lapnd, and can thus be considered as subarctic or arctic species. The main threats to popution viability of (sub-)arctic Lepidoptera include stochastic processes that have disproportionally severe effects on small poputions, rge fluctuations in popution sizes, global climate change, overgrowing, erosion by trampling and expansion of human settlement. Conservation of (sub-)arctic nature has been executed mainly by establishment of nature reserves. Despite of decades of intensive research, distribution of lepidopteran species at ndscape level is not precisely known, and thus the effectiveness of conservation acts remains unclear. In 2008, Lepidopterological Society of Finnd made an initiative to recreate a monitoring scheme for subarctic lepidopteran species in colboration with Finnish Forest and Park Service and Finnish Environment Institute. The number of voluntary lepidopterologists that have taken part into the monitoring scheme has increased yearly, which have reflected to increasing number of observations as well. During the years , a total of 32 observations on exact finding spots of 42 threatened or nearly threatened species have been recorded (Table 2). In the vicinity of Kilpisjärvi, there appears to be four areas with lepidopteran assembges rich in threatened species [Saana (4 species), Pikku-Mal (29), valley of river Skirhasjoki (4), and Korkea-Jehkas (8)] (Table 3, Fig. 4). The area of Tuelljehuhput Kuonjarvarri about 0 km northeast of the Lake Kilpisjärvi appeared also as an important concentration of those species (7) (Table 3, Fig. 6). The most noteworthy species in that area is Boloria improba, which is not known to occur in the area close to Kilpisjärvi. The data show that the former practice to report species occurrence at the level of a fjeld is inadequate. Species such as Plebeius gndon and Argyroploce aquilonana, for example, occur in Pikku-Mal and Saana, but are divided into small separated subpoputions in both areas (Fig. 9 & ). Moreover, Tinagma dryadis considered to inhabit the southern slope of Saana as a whole, has actually retively restricted area of occurrence (Fig. 4), not mention highly specialized species such as Cauchas breviantennel (Fig. 7) and Sophronia gelidel (Fig. 8). Many threatened or nearly threatened species were found to occur widely outside the current nature reserves, especially in the northern slopes of Saana, Skirhasjoki valley, Korkea-Jehkas and Tuelljehuhput. This together with anthropogenic threats highlights the importance of long-term monitoring scheme and the need for updated conservation pns to assure the maintenance of lepidopteran poputions at a sustainable level. Enontekiön tuntureiden perhosjistoa on tutkittu pitkään Enontekiön suurtuntureiden perhostutkimuksel on yli satavuotiset perinteet ja 970-luvun alkupuolel Kilpisjärven ympäristöä pidettiin perhosjistoltaan kenties parhaiten tunnettuna yksittäisenä kohteena Suomessa (Krogerus 972). Krogeruksen kooste tuntureiden perhosjistosta oli ensimmäinen ja edelleen kattavin. Tämän jälkeen uusia subalpiinisia tai alpiinisia jeja ei juuri ole ilmoitettu. Esimerkiksi Kilpisjärven lähialueelle uudet jit ovat olleet lähinnä satunnaisluonteisia harhailijoita etelästä tai Norjan rannikolta tai eteläisempää faunaelementtiä edustavia uudistulokkaita. Myöhemmät koosteet (Saarenmaa 980, Väisänen & Somerma 988) keskittyivät vain havaittujen jien listaamiseen, kun taas Krogerus (972) pyrki selvittämään myös jien runsautta ja esiintymiskuvaa Kilpisjärveä reunustavil tuntureil. Vuosina Annjalonjille ja Saanalle (Kuva ) perustettiin paiväaktiivisten perhosten vakioidut skentalinjat systemaattisen seuranta-aineiston keräämiseksi (Somerma & Väisänen 993, Somerma 995), mutta käytännössä seuranta kuihtui muutaman vuoden kuluttua osin hallinnollisten muutosten seurauksena (Päivö Somerma, suull. tieto). Annjalonjil on suoritettu perhosjiston kartoitusta ja seurantaa epäsäännöllisesti tämän jälkeenkin (esim. Kaiti & Ranta 2009). Pääsääntöisesti tunturiperhosten seurantaa on toteutettu Suomen Perhostutkijain Seuran (SPS) koordinoiman havaintotietojen keräämisen kautta. Lisäksi jistosta on julkaistu yksittäisiä jeja koskevia selvityksiä ja havaintokatsauksia (Kyrki & Karvonen 984, Silvonen & Sundell 2000, Soininmäki & Nenye 2007, Mutanen 2008) sekä yksi ajempi porojen idunnuksen vaikutuksia perhosjeihin ja -jistoon käsitellyt työ (Välimäki 2005). Välimäki (2005) ei käsitellyt jien esiintymistä, vaan keskittyi perhosyhteisöjen ja yksittäisten jien runsaudenvaihteluun vakioiduil idunpaineiltaan eriisil kuvioil Saanal ja Mall. Enontekiön suurtuntureil elää Pohjois-Suomen olosuhteissa poikkeuksellisen monipuoliset perhosyhteisöt (Krogerus 972, Saarenmaa 980, Väisänen & Somerma 988, Välimäki 2005). Tietämys suomaisen tunturiperhosjiston tista ja todellisista esiintymisalueista on kirjallisuuskatsauksen perusteel kuitenkin yllättävän ylimalkaista. Yleensä jit on ilmoitettu korkeintaan tunturin tarkkuudel ja erityisesti Jehkasten alue (Pikku-, Korkea- ja Iso-Jehkas) on varhaisina vuosikymmeniä jäänyt oletettavasti vähälle huomiolle, havainnoinnin keskittyessä etukäteisarvioissa rikkaammille Saanalle ja Mallle. Saanal havainnointi on epäilyksettä ollut kattavinta. Maln luonnonpuisto perustettiin vuonna 96 alkuperäisen tunturiluonnon suojelemiseksi (Montell 94). Luonnonpuistoon liittyvät keräilyrajoitteet ovat vähentäneet harrastuspohjaista havainnointia. Saanan luonnonsuojelualueet perustettiin 988 (Väisänen & Somerma 988), minkä jälkeen havainnointi myös näillä alueil on muuttunut aiempaa hajanaisemmaksi. Jehkas ei sen sijaan kuulu nykyisiin suojelualueisiin ja todennäköisesti havainnointia onkin suoritettu suhteellisen kattavasti Saanan luonnonsuojelualueiden perustamisesta lähtien. Tästä huolimatta käsitys jistosta ja jien esiintymisestä alueel on jäänyt epäselväksi, koska havaintoja ei ole dokumentoitu systemaattisesti eikä yksittäisten harrastajien tietoutta ole onnistuttu kokoamaan yhteenvedoksi. Tunturiperhosjiston seuranta on nyt aikaisempaa ajankohtaisempaa, sillä esimerkiksi ilmastonmuutoksen on ennustettu heijastuvan hyvin voimakkaasti juuri tunturiluontoon (esim. Norokorpi & Mäkelä 2008). Edellä mainituista lähtökohdista SPS käynnisti Vuokon Luonnonsuojelusäätiön tukemana yhteistyössä Suomen ympäris- 7 Baptria 3/20

4 Hotade fjärir i högfjällen i Le Enontekis, särskilt beaktande observationer gjorda under uppföljande inventeringar av subarktiska fjärilsarter Fjärilsfaunan i de höga fjällen kring sjön Kilpisjärvi i Le Enontekis har studerats retivt intensivt sedan 900-talets första decennier. Sammangt 64 hotade eller nästan hotade arter har hittills observerats här (Tabell ). Av dessa har en dött ut i Finnd (Catastia kistrandel), medan 5 för närvarande förekommer endast i norra Lappnd och sålunda kan anses vara subarktiska eller arktiska. Det huvudsakliga hotet mot poputionernas livskraft hos de (sub) arktiska fjärirna omfattar stokastiska processer som har oproportionerligt stora effekter på små poputioner, stora fluktuationer i poputionsstorlek, den globa klimatförändringen, igenväxning, erosion förorsakad slitage på vegetationen och utbyggnad av områden. Skyddet av den (sub)arktiska naturen har främst genomförts genom att grunda naturskyddsområden. Trots decennier av intensiv forskning är fjärirnas utbredning på ndskapsnivå inte känd exakt, och därför förblir effekterna av skyddsåtgärderna okra. År 2008 tog Lepidopterologiska Sällskapet i Finnd initiativ till att på nytta starta en monitering av subarktiska fjärilsarter tillsammans med Forststyrelsen och Finnds miljöcentral. Antalet frivilliga lepidopterologer som deltagit i moniteringen har ökat år efter år, vilket resulterat i ett ökande antal observationer. Under åren gjordes totalt 32 observationer på exakt angivna fyndptser. Antalet hotade eller nära hotade arter som observerats uppgick till 42 (Tabell 2). I närheten av Kipisjärvi visade det sig finnas fyra områden med fjärilsansamlingar rika på hotade arter [Saana (4 arter), Pikku-Mal (29), Skirhasjoki dalgång (4) och Korkea-Jehkas (8)] (Tabell 3, Fig. 4). Området Tuelljehuhtput Kuonjarvarri omkring 0 km nordost om Kilpisjärvi visade sig också hysa en koncentration av dessa arter (7) (Tabell 3, Fig. 6). I detta område är den mest anmärkningsvärda arten Boloria improba, som inte är känd från området nära Kilpisjärvi. Data från moniteringen visar att tidigare praxis att rapporter arters förekomster med ett fjälls noggrannhet är otillräcklig. Arter såsom Plebeius gndon och Argyroploce aquilonana förekommer på Pikku-Mal och Saana, men förekomsterna är splittrade i små separata poputioner på båda områdena (Fig. 9 & ). Arten Tinagma dryadis, som ansetts förekomma på Saanas he sydsluttning, har i praktiken en retivt begränsad förekomst (Fig. 4), för att inte ta om långt specialiserade arter som Cauchas breviantennel (Fig. 7) och Sophronia gelidel (Fig. 8). Många hotade eller nära hotade arter befanns förekomma långt utanför de nuvarande naturskyddsområdena, speciellt på Saanas norra sluttning, i Skirhasjoki dalgång, på Korkea-Jehkas och Tuolljehuhtput. Detta, tillsammans med aktuel av mänskan förorsakade hot, visar hur viktigt långtidsmonitering är. Viktigt är också att uppdatera skyddspner för att försäkra sig om att fjärilspoputionerna storlek förblir på hållbar nivå. KALLE MÄNNISTÖ KUVA 2. Enontekiön suurtuntureilta on kautta aikain löydetty 64 vähintään silmälläpidettävää perhosjia. Tundramittari (Psychophora sabini) on yksi näistä ja edustaa viimeisimmässä tarkastelussa NT-luokituksen (silmälläpidettävä) saanutta jiryhmää. 72 Baptria 3/20

5 Laji Lk. Laji Lk. Laji Lk. Catastia kistrandel RE Entephria nobiliaria VU Grammia quenseli NT Aristotelia heliacel CR Erebia disa VU Hepialus fuscoargenteus NT *Cauchas breviantennel CR Ethmia quadrillel VU Lasionycta staudingeri NT Coleophora unigenel CR Hesperia comma ssp. catena VU Lycaena hippothoe NT Sophronia gelidel CR Lasionycta leucocyc VU Lycaena pheas ssp. poris NT Argyroploce aquilonana EN Perizoma minoratum VU Metaxmeste schrankiana NT *Argyroploce noricana EN Plutel hyperboreel VU Oeneis bore NT Boloria improba EN Rhigognostis senilel VU Oeneis norna NT *Catastia marginea EN Sympistis pponica VU Olethreutes concretanus NT *Coleophora svenssoni EN Tinagma dryadis VU Pararctia pponica NT *Cupido minimus EN Xestia gelida VU Phtheochroa vulneratana NT Epiblema simplonianum EN Xestia lyngei VU Polia richardsoni NT *Eupithecia fennoscandica EN Acerbia alpina NT Psychophora sabini NT *Loxostege ephippialis EN Apotomis lemniscatana NT Pyrgus andromedae NT Lycaena helle EN Boloria chariclea NT Pyrgus centaureae NT *Plebeius gndon EN Boloria freija NT Sparganothis praecana NT Stenoptilia isndica EN Boloria napaea NT Stigmel dryadel NT Sympistis nigrita EN Boloria thore NT Xanthorhoe annotinata NT Syngrapha hochenwarthi EN Colias tyche NT Xestia lorezi NT Boloria poris VU Entephria pota NT Xestia tecta NT Colias hec VU Entephria punctipes NT Monochroa saltenel DD Entephria fvicinctata VU Euphydryas iduna NT TAULUKKO. Enontekiön suurtunturialueel havaitut vähintään silmälläpidettävät ja puutteellisesti tunnetut perhosjit luokituksineen (RE=hävinnyt, CR=kriittisesti uhanainen, EN=erittäin uhanainen, VU=vaarantunut, NT=silmälläpidettävä, DD=puutteellisesti tunnettu). *erityisesti suojeltavaksi ehdotettu ji. (Rassi ym. 200). tökeskuksen ja Metsähallituksen kanssa pilottihankkeen tunturiperhosten runsaudessa ja esiintymisessä tapahtuvien muutosten seurannaksi vuonna 2008 (Välimäki ym. 2009). Seurannassa on keskitytty Enontekiön suurtuntureille Kilpisjärven kylän läheisyyteen sekä Kuonjarvarrin ja Tuelljehuhputin ympäristöön, sillä alueil elää suuri joukko perhosjeja, joiden uhanaisuuskehitys on jo luokiteltu huolestuttavaksi (ks. Rassi ym. 200). Tässä artikkelissa esitämme tiivistetysti tunturiperhosseurannan aikana syntyneen käsityksen tutkimusalueiden uhanaisten ja merkittävimpien silmälläpidettävien jien esiintymisestä. Merkittävimmiksi katsottiin seliset jit, jotka esiintyvät suppeal alueel tai vain harvoil paikoil, minkä seurauksena Enontekiön suurtuntureil on huomattava arvo näiden jien kantojen elinvoimaisuuden säilymisessä. Lajikohtaiset esiintymisaluekuvaukset koskevat lähinnä Kilpisjärven lähialuetta ja perustuvat kertyneisiin havaintoihin ja kirjoittajien aiempiin kokemuksiin ellei erikseen toisin mainita. Artikkelissa on sovellettu nimistön ja maakuntatason esiintymiskuvan osalta Suomen perhosten päivitettyä luetteloa (Kullberg 2004). Lajien nykyinen uhanaisuus- ja elinympäristöluokitus sekä mahdollinen asema erityisesti suojeltavana jina ovat uusimman uhanaisarvioinnin (Rassi ym. 200) mukaiset. Enontekiön suurtunturialueen uhanaiset ja silmälläpidettävät perhosjit Enontekiön suurtuntureilta on kautta aikain löydetty 64 vähintään silmälläpidettävää perhosjia, joista jokainen on havaittu myös Kilpisjärven lähiympäristössä. Näistä jeista Catastia kistrandel on luokiteltu hävinneeksi [luokka: RE, viimeinen havainto Pikku-Mallta 936 (Krogerus 972)], neljä äärimmäisen uhanaiseksi (CR), 4 erittäin uhanaiseksi (EN), 5 vaarantuneeksi (VU) ja 30 silmälläpidettäväksi (NT), erityisesti suojeltavaksi vuonna 200 ehdotettuja jeja on kahdeksan (Taulukko ). Näiden lisäksi alueelta tunnetaan puutteellisesti tunnettu (DD) ji Monochroa saltenel, joka on havaittu Suomessa vain kerran Kilpisjärven eteläpäässä vuonna 930 (Krogerus 972). Uhanaisten jien määrä on lisääntynyt edelliseen uhanaisuustarkasteluun (Rassi ym. 200) verrattuna, sillä vähintään silmälläpidettävien jien määrä on lähes kaksinkertaistunut silloisesta 33 jista (RE:, CR: 5, EN: 8, VU: 8, NT: ). Yhteensä 34 jin luokitus on muuttunut ja näistä neljän jin luokka on skenut ja 3 noussut. Useimmissa tapauksissa kysymys on kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) luokittelukriteerien ja niiden tulkintojen muutoksista (skeneet: 3 jia; nousseet 22 jia), mitkä korostavat luontaisesti rajallisel alueel esiintyvien jien asemaa. Kuitenkin tuntureiden merkitys uhanaisten jien elinympäristöinä on korostunut tarkasteltaval 0-vuotiskaudel (Kaiti ym. 200). Vähintään muutaman jin kohdal kysymys on todellisesta muutoksesta tai tiedon lisääntymisestä, mikä on mahdollistanut aikaisempaa objektiivisemman arvion (skeneet: ji; nousseet: 3 jia). Yksittäisten jien merkitys tunturialueen luontoarvojen kannalta riippuu tarkastelun näkökulmasta. Merkityksellisimpiä ovat subalpiiniset ja alpiiniset jit, joiden esiintyminen rajoittuu Suomessa yksinomaan tunturialueille. Vähemmän merkityksellisinä voidaan sen sijaan pitää jeja, jotka esiintyvät ajemmal maantieteellisellä alueel tunturipopuatioiden edustaessa lähinnä maantieteellisiä ääripopuatioita. Laajemmal alueel esiintyviä, mutta esimerkiksi Kilpisjärvellä aiemmin tavattuja jeja ovat Cupido minimus, Ethmia quadrillel sekä Lycaena helle. Näiden jien nykyesiintyminen Kilpisjärven ympäristössä on epätodennäköistä, sillä etenkin kahden edeltävän jin havainnoista on tiettävästi vuosikymmeniä (Krogerus 972). Cupido minimus on havaittu Mall kerran vuonna 948 ilmeisesti Norjasta (Tromssa) harhautuneena (Krogerus 972). Ethmia quadrilleln ainoa tunnettu ravintokasvi (lehto-)imikkä 73 Baptria 3/20

6 KALLE MÄNNISTÖ KUVA 3. Pohjansurviaiskoi (Cauchas breviantennel) esiintyy ainoastaan pienellä alueel Saanal. 74 Baptria 3/20 (Pulmonaria obscura) (Svensson 993) ei ole tiettävästi koskaan esiintynyt Kilpisjärvellä (Lampinen & Lahti 20), joten jin on elänyt paikal jolkin korvaaval kasvil. Paikallisesti hävinneistä perhosjeista nurmitattarel (Bistorta vivipara) elävä Lycaena helle (Somerma 997) on taantunut voimakkaasti erityisesti Etelä-Suomessa ja vahvimmat kannat löytyvät nykyisin Kuusamon alueelta sekä Pohjois-Pohjanmaan eliömaantieteellisten maakuntien (Oba ja Obb) raja-alueilta. Lisäksi ji esiintyy edelleen pohjoisimmassa Lapissa Tenojoen ympäristössä (Erkki M. Laasonen, suull. tieto), mutta subalpiinisesta jista ei ole kysymys. Samoin vähemmän merkityksellisiä ovat lähinnä boreaaliseen metsävyöhykkeeseen sidonnaiset jit Phtheochroa vulneratana, Xestia gelida, X. tecta sekä Xanthorhoe annotinata. Phtheochroa vulneratana elää toukkana läätteellä (Saussurea alpina) (Svensson 993) ja esiintyy tämän seurauksena lähinnä metsäpin ravinteikkail lettosoil (ks. Lampinen & Lahti 20, Pöyry 200), mutta toisaalta ainakin Saanan etelärinteen kosteissa suurruohostojuoteissa ja -painanteissa (PV, omat havainnot). Xestia gelida sekä Xanthorhoe annotinata ovat voimakkaimmin sidoksissa boreaaliseen kuusimetsään, sen sijaan Xestia tectan pääasiallista elinympäristöä ovat lähinnä mäntyvaltaiset metsät. Näiden jien toukat elävät mustikal (Vaccinium myrtillus) (Mikko ym. 985, Skou 99), minkä seurauksena niitä tavataan myös tunturikoivikoissa. Pyrgus centaureae, Boloria freija, Erebia disa sekä Olethreutes concretanus eivät nekään kuulu subalpiiniseen jistoon, vaan ovat luokiteltavissa lähinnä suoympäristöihin eritaval sidoksissa oleviin tyrfobiontteihin tai tyrfofiileihin jeihin (ks. Pöyry 200). Kaksi ensimmäistä jia elävät toukkana hill (Rubus chamaemorus) (Martti ym. 990) ja esiintyvät Etelä-Pohjanmaalta tunturialueelle ulottuval alueel eriisil rahkarämeillä, joskin Boloria freijaa tavataan suhteellisen tavallisena etenkin tunturikankaiden kosteammissa painanteissa. Erebia disa on tavallisimmilan pohjoisen metsäpin pienimuotoisil puustoisil rämeillä ja niiden heinikkoisil reunamil, mutta esiintyy Boloria freijan tavoin myös tunturipaljakoiden kosteissa painanteissa etenkin Inarin Lapissa (Martti ym. 990). Olethreutes concretanus on tavallisimmilan subalpiinisten jien tapaan tuntureil, mutta esiintyy paikoittaisena eteläisintä Suomea myöden myös rämesoil. Edellä mainittujen lisäksi Metaxmeste schrankiana ja etenkin Lycaena hippothoe ovat ajalle levinneitä, joskin paikoittaisia, ja siten niiden merkitys tunturiluonnon indikaattoreina on jäljempänä esiteltäviä jeja vähäisempi. Välimuodon jeja edustavat Boloria thore, Catastia marginea, Pararctia pponica, Stigmel dryadel, Oeneis norna sekä Syngrapha hochenwarthi. Boloria thore on perinteisen ajijaon näkökulmasta jakautunut kahteen erilliseen kantaan Suomessa: Itä-Suomessa esiintyvään eteläiseen nimiajiin (B. t. thore) ja Inarin Lapin sekä Enontekiön Lapin tunturikoivikoiden ja puronvarsien niittymäisemmillä kohdil esiintyvään subalpiinisen ajiin (B. t. borealis) (Martti ym. 990). Vaikka perinteinen ajijako on viime aikoina kyseenaistettu (Kaiti ym. 200), B. thoren asema tunturiluonnon indikaattorina on perusteltavissa, koska suuri osa Suomen kannasta elää subalpiinisil alueil. Catastia marginean esiintymiskuva on ollut samankaltainen kuin B. thorel, mutta sen pohjoinen asema on huomattavasti voimistunut, sillä aikaisempina vuosikymmeninä tunnetut Itä-Suomen popuatiot vaikuttavat täysin hävinneen. Vastaavasti aikaisemmin metsäpissa ajemmin esiintyneet Oeneis norna, Pararctia pponica, sekä Syngrapha hochenwarthi ovat vetäytyneet kohti pohjoista, ja nykyisin etenkin kahta viimeksi mainittua jia tavataan käytännössä vain tunturialueel. Stigmel dryadel elää toukkana nimensä mukaisesti pinvuokol (Dryas octopeta) (Svensson 993), mikä jo sinänsä rajaa jin esiintymisen pitkälti tuntureille (ks. Lampinen & Lahti 20). Viimeiset tunnetut Stigmel dryadel -havainnot Kuusamosta lienevät 990-luvun puolivälistä (JPK, omat havainnot). Edellisiin verrattuna voimakkaammin subalpiiniseen luontoon sidonnaisia perhosia ovat Coleophora svenssoni, Colias hec, Lycaena pheas ssp. poris ja Perizoma minoratum. Tämän ryhmän jit ovat Suomessa runsaimmilan Tenojo-

7 en rannoil, mutta ovat vakinaisia myös Enontekiön tuntureil. Myös Eupithecia fennoscandica voitaneen lukea tähän ryhmään. Laji luokiteltiin aikaisemmin aidoksi tunturijiksi (Krogerus 972), mutta myöhempinä vuosina sitä on tavattu paitsi Tenojoen rantahietikoilta (PV, omat havainnot), mutta myös korvaavasta elinympäristöstä Ivalon lentokentältä (Sundell & Nieminen 2005). Varsinaisia subalpiinisia ja alpiinisia uhanaisia ja silmälläpidettäviä jeja Enontekiöllä edustavat 39 jia. Näistä Aristotelia heliacel, Cauchas breviantennel (Kuva 3), Coleophora unigenel, Colias tyche, Entephria nobiliaria, Sophronia gelidel, Argyroploce aquilonana, A. noricana, Stenoptilia isndica, Tinagma dryadis ja Xestia lyngei tunnettiin edellisen yhteenvedon aikoihin yksinomaan Kilpisjärven lähiympäristöstä, kun taas Enontekiölle ominaisista jeista Boloria improba ja Hesperia comma ssp. catena oli tavattu Kilpisjärven lähialueil vain satunnaisesti (Krogerus 972, Väisänen & Somerma 988). Vaihtelevasti ajemmin Suomen tunturialueil esiintyivät Acerbia alpina, Apotomis lemniscatana, Boloria chariclea, B. napaea, B. poris, Entephria fvicinctata, E. pota, E. punctipes, Epiblema simplonianum, Euphydryas iduna, Grammia quenseli, Hepialus fuscoargenteus, Lasionycta leucocyc, L. staudingeri, Loxostege ephippialis, Oeneis bore, Plebeius gndon, Plutel hyperboreel, Rhigognostis senilel, Polia richardsoni, Psychophora sabini (Kuva 2), Pyrgus andromedae, Sparganothis praecana, Sympistis pponica, S. nigrita, Xestia lorezi. Näistä nykyään Boloria porista tavataan käytännössä vain Inarin Lapin tuntureil, aivan kuten Oeneis borea ja Lasionycta staudingeria, joista jälkimmäinen on tosin ilmoitettu vuosituhannen vaihteessa kerran myös Saanalta ( main/entdatabase.html). Tunturiperhosjiston uhanaisuuden syyt Uhanaisiin tunturiperhosiin kohdistuvat uhkatekijät ovat osin muuttuneet (Rassi ym. 200, 200), joskin merkittävin yksittäinen uhkakuva liittyy edelleen jien esiintymisalueiden ja potentiaalisten elinympäristöjen (luontaiseen) niukkuuteen sekä näistä johtuviin satunnaistekijöihin. Satunnaistekijät saattavat hävittää näennäisesti elinvoimaisen popuation käytännössä yhdessä sukupolvessa esimerkiksi epäedullisen sääolosuhteen sattuessa jille herkkään kehitysvaiheeseen. Vuoden 2000 uhanaismietinnössä satunnaistekijöiden jälkeen merkittävimmät uhkatekijät olivat umpeenkasvu (9 % silloisista uhanaisista tunturijeista) sekä ympäristön kuluminen esimerkiksi poronhoidon ja retkeilyn seurauksena (7 %). Umpeenkasvun suhteellinen merkitys ei ole juuri vähentynyt (8 % nykyisistä uhanaisista jeista), mutta kulutuksen merkitys vaikuttaa hieman skeneen (4 %). Sen sijaan uusina voimakkaina uhkatekijöinä korostuvat suuret kannanvaihtelut (75 % vs. 0 %) sekä ilmastonmuutos (32 % vs. 0 %). Ilmastonmuutoksen korostuminen johtunee arviointiohjeiston muutoksesta. Vuoden 2000 arviossa maailmanajuista ilmastonlämpenemistä ei huomioitu, vaan ilmastollisil uhkatekijöillä tarkoitettiin lyhytaikaisempia ilmastovaihteluita (ks. Rassi ym. 200). Maln rauhoitusalueen perustamisajatus sisälsi poronhoidon kieltämisen (Montell 94). Poronhoito jatkui kuitenkin Maln luonnonpuistossa aktiivisena 950-luvulle ja muuttui vasta sen jälkeen satunnaiseksi (Heikkinen ym. 2005). Saanan luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 988 (Väisänen & Somerma 988). Ydinajatuksena oli vähentää luontoon kohdistuvaa kulutusta ohjaamal kulku vähemmän herkille tai luontoarvoiltaan toissijaisille reiteille sekä keräilyharrastuksen rajoittaminen, mutta poronhoidon rajoittamista Saanaa koskenut luonnonsuojeluasetus ei kuitenkaan käsittänyt. Kummassakin tapauksessa pääasialliseksi epäsuotuisan uhanaiskehityksen syyksi arvioitiin kulutusta, joko porojen aiheuttaman idunpaineen (sisältäen talutumisen) tai ihmistoiminnan seurauksena, mutta ainakin implisiittisesti myös keräily nähtiin mahdollisena uhkatekijänä. Poronhoidosta seuraavan uhkakuvan voimakkain vaihe ajoittui 980- ja 990-luvuille. Vuonna 997 julkaistussa Suomen uhanaiset perhoset -kirjassa poronhoito nähtiin lähes poikkeuksetta suurimpana yksittäisenä uhkana tunturiperhospopuatioiden elinvoimaisuuden kannalta (Somerma 997). Tämä käsitys heikentyi 2000-luvulle tultaessa, sillä tällöin toimitetussa uhanaisuustarkastelussa vain alle 7 % uhanaisista tunturiperhosjeista katsottiin olevan herkkiä kulutukselle tai vallitsevalle idunpaineelle (Rassi ym. 200). Vastaava johtopäätös esitettiin myös myöhemmässä yhteydessä, missä todettiin idunnuksen muokkaavan tuntureiden perhosyhteisöjä kasvillisuusmuutosten kautta uhanaisen perhosjiston kannalta jopa suotuisampaan suuntaan (Välimäki 2005). Välimäen (2005) mukaan voimakkaimmin idunnuksesta kärsisivät kesävihannil puuvartisil kasveil toukka-aikana elävät perhoset. Toisaalta idunnuksen suhteen joko neutraaleita tai jopa hyötyviä olisivat sekä ruohovartisil että ikivihreillä puuvartisil kasveil toukka-aikana elävät perhoset, joihin alueen uhanaiset ja silmälläpidettävät perhosjit poikkeuksetta kuuluvat. Lisäksi osa uhanaisesta jistosta elää luontaisesti porojen ulottumattomissa olevil louhikoil tai kalliopahdoil. Uhanaiseen jistoon kohdistuva uhka koskisi lähinnä vain perhosjeja, jotka elävät toukkana joko kasvien kukinnoissa tai siemenillä, koska porot suosivat näitä kasvinosia ravintokohteinaan (Välimäki 2005). Uusimmassa uhanaisuustarkastelussa kulutuksen arvelan uhkaavan 4 % Punaisen kirjan tunturiperhosjeista (Rassi ym. 200). Aikaisemmassa uhanaistarkastelussa rakentamisen ei katsottu uhkaavan yhtäkään tunturiperhosjia, sen sijaan uusimmassa arviossa rakentaminen arvioitiin uhkakuvaksi 2 % tunturijeista (Rassi ym. 200, 200). Nykyisen arvion mukaan merkittävimmät tunturijiston uhkakuvat liittyvät suuriin kannanvaihteluihin ja ilmastonmuutokseen (Rassi ym. 200). Ilmastonmuutoksen on Suomessa ennustettu esimerkiksi nostavan talvilämpötiloja, vähentävän kylmiä sääjaksoja ja lyhentävän lumipeiteaikaa (Ilmatieteen itos 2008). Ilmaston lämmetessä yleislevinneisyydeltään eteläisten hyönteisjien odotetaan leviävän kohti pohjoista, mutta sen sijaan pohjoisiin olosuhteisiin sopeutuneiden jien odotetaan vetäytyvän yhä pohjoisemmaksi (Viidalepp & Mikko 2007, Pöyry ym. 2009). Tietyllä taval ilmiö on jo havaittavissa boreaalisen havumetsävyöhykkeen perhosjistossa, sillä suuri joukko tätä jistoa on esimerkiksi Etelä-Suomesta voimakkaasti taantunut tai lähes hävinnyt. Vastaavasti esimerkiksi Pararctia pponican ja Syngrapha hochenwarthin kaltaisia tunturipin jeja on aiemmin tavattu eteläistä Lappia myöten. Toisaalta on muistettava, että elinympäristöjen rakenteellinen muutos esimerkiksi tehostuneen metsätalouden ja maatalouden muutosten seurauksena on edesauttanut nykyistä kehityskulkua ja saattaa ol ilmastonmuutosta merkittävämpi yksittäinen tekijä. Tunturijiston tulevaisuus näyttää joka tapauksessa uhatulta. Ennakoitu 2 C nousu vuoden keskilämpötissa vuoteen 200 mennessä johtaisi eräiden skemien mukaan Suomessa tinteeseen, missä tunturipaljakkaa säilyisi vain Enontekiön suurtuntureil (Norokorpi & Mäkelä 2008), mikä korostaa tämän alueen seurantatarvetta ja merkitystä tunturiluonnon suojelussa. 75 Baptria 3/20

8 Tunturiperhosseurannasta yksityiskohtaista esiintymistietoutta SPS käynnisti Vuokon Luonnonsuojelusäätiön tukemana yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen ja Metsähallituksen kanssa pilottihankkeen tunturiperhosten runsaudessa ja esiintymisessä tapahtuvien muutosten seurannaksi Kilpisjärveä reunustavil tuntureil että Kuonjarvarrin Tuelljehuhputin alueel vuonna 2008 (Välimäki ym. 2009). Ensimmäisenä tavoitteena on selvitetty erityiseksi kohdejeiksi valittujen perhosten nykyisiä esiintymisalueita. Alkuvaiheessa elinalueseuranta koski kaikkia Enontekiöllä tavattuja vähintään silmälläpidettäviä jeja, mutta käytännössä tämä osoittautui seurannan pitkäaikaisten tavoitteiden kannalta hankaksi ja osin perusteettomaksi. Uhanaisuusluokitukset eivät ole pysyviä ja osa jeista on vaikea tuntea. Seurannan tavoitteiden kannalta järkevämpää oli etsiä joukko erikoistuneita (sub-)alpiinisia jeja, joiden elinympäristöt ja ravintokasvit käsittävät ajan otoksen tunturiperhosten kannalta merkittävimmistä ympäristöistä ja ravintokohteista. Yhtenä perusteena käytettiin myös suhteellisen helppoa maastotunnistettavuutta. Käytännössä tämä tarkoitti muutamien harvalukuisten ja vaikeasti tunnettavien uhanaisten pikkuperhosten rajaamista elinalueseurannan ulkopuolelle (esim. Coleophora unigenel ja Stigmel dryadel). Yhteensä elinalueseurantaan luettiin mukaan 49 jia (7 pikkuperhosta ja 32 suurperhosta). Esiintymisalueselvitystä on toteutettu vapaaehtoisvoimin tavanomaisen retkeilyn ja maastohavainnoinnin yhteydessä koordinoidusti siten, että selvitysalueet tulisivat kartoitettua mahdollisimman tasaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ennalta sovituista jeista kertyneet havainnot on kirjattu yksilökohtaisesti karttapohjalle. Lähtökohtana oli suojelualueiden sisällyttäminen seurannan piiriin, koska monen kohdejin pääesiintymät sijaitsevat ennakkoarvioinnin perusteel nimenomaan suojelualueil. Lisäksi suojelualueiden seuranta tukee seurannan toissijaisia tavoitteita, kuten uhanaisten elinympäristöjen seurantavelvoitteen tarpeita. Suojelualueita koskeva seurantasuunnitelma toteutettiin asteittain yhteistyössä metsähallituksen kanssa. Kesällä 2008 suojelualueil ei havainnoitu inkaan ja vuonna 2009 perhosseurannasta suojelualueil vastasi seurantakoordinaattori. Suojelualueil tapahtuva seuranta ajeni koskemaan kaikkia seurantaan vapaaehtoisena osallistuneita SPS:n jäseniä vuosina Nelivuotisen seurantajakson aikana maastohavainnointiin on osallistunut vuosittain 7 2 henkilöä ja havaintojaksot ovat kattaneet käytännössä koko tunturiperhosten lentokauden kesäkuun puolivälistä heinäkuun loppuun tai elokuun alkupuolelle. Tarkkoja havaintopaikkatietoja on kertynyt 32 kappaletta 42 jista vuosilta (Taulukko 2). Huomattava suotuisa harppaus havaintomäärissä tapahtui 200. Laji- ja havaintomäärää lisäsi erityisesti pikkuperhosten vuosihavaintojen kolminkertaistuminen. Myös suurperhoshavainnot lisääntyivät erityisesti suojelualueiden havainnoinnin myötä. Kasvaneet havaintomäärät ovat huomionarvoisia, sillä sääolosuhteet olivat vuonna 200 pitkäaikaista keskiarvoa heikommat ja etenkin kahteen edelliseen vuoteen verrattuna huomattavasti haastavammat (Ilmatieteen itos 20, omat havainnot). Vuonna 20 esiintymispaikkahavaintoja ilmoitettiin edelleen edellisvuosia runsaammin (2008: 85, 2009: 268, 200: 356, 20: 467). Esiintymisaluehavaintoihin on luettu mukaan myös tunturiperhoseurannan vakioruutuhavainnoinnin ruutukohtaiset jihavainnot vuosilta Lisäksi havaintotietoja täydennettiin soveltuvin osin viimeaikaisten julkaisujen (Välimäki 2005, Soininmäki & Nenye 2007, Mutanen 2008) pohjalta, jos näissä esitetyn tiedon katsottiin oleellisesti täydentävän tietoutta jien esiintymisalueista. Uhanaiset perhosjit eivät jakaudu tasaisesti maisematasol Kilpisjärven kylän ympäristöstä hahmottui neljä erillistä aluetta, joihin silmälläpidettävien ja uhanaisten perhosjien havainnot painottuvat (Kuva 4). Eniten havaintoja tehtiin Saanal sekä suojelualueil että näiden ulkopuolel, etenkin tunturin pohjoisrinteellä. Myös Pikku-Mal osoittautui ennakkokäsityksen mukaisesti merkittäväksi uhanaisten jien esiintymispaikaksi, mutta sen länsipuolel Hepialidae Pyralidae Geometridae Hepialus fuscoargenteus () Catastia marginea () Psychophora sabini (26) Adelidae Metaxmeste schrankiana () Entephria fvicinctata (0) Cauchas breviantennel (8) Loxostege ephippialis (35) Entephria nobiliaria (2) Dougsiidae Hesperiidae Entephria pota (73) Tinagma dryadis (38) Pyrgus andromedae (73) Entephria punctipes (50) Plutellidae Hesperia comma (0) Perizoma minoratum (20) Plutel hyperboreel (2) Pieridae Eupithecia fennoscandica (4) Rhigognostis senilel (0) Colias hec (55) Arctiidae Coleophoridae Colias tyche (76) Pararctia pponica (3) Coleophora svenssoni () Lycaenidae Acerbia alpina (0) Gelechiidae Lycaena pheas () Grammia quenseli (2) Aristotelia heliacel (4) Plebeius gndon (3) Noctuidae Sophronia gelidel (7) Nymphalidae Syngrapha hochenwarthi (40) Tortricidae Boloria chariclea (35) Sympistis pponica (9) Apotomis lemniscatana (4) Boloria thore (75) Sympistis nigrita (77) Argyroploce aquilonana (23) Boloria improba (29) Polia richardsoni () Argyroploce noricana (7) Boloria napaea (93) Lasionycta leucocyc (0) Epiblema simplonianum (2) Euphydryas iduna (42) Xestia lyngei () Pterophoridae Oeneis norna (67) Xestia lorezi (7) Stenoptilia isndica (7) Oeneis bore (0) Elinalueseurannan perushavainnoinnissa huomioidut pikkuperhosjit. TAULUKKO 2. Vähintään silmälläpidettävät perhosjit, joista jokainen havainto on erikseen dokumentoitu karttapohjalle. Vuosien löytöpaikkatietojen lukumäärä suluissa jinimen jälkeen. 76 Baptria 3/20

9 KUVA 4. Yleiskuva vuosien silmälläpidettäviä ja uhanaisia perhosia koskevien havaintojen jakautumisesta Kilpisjärven kylän ympäristössä. Selvitysalue merkitty tummanharmaal, suojelualueet N O R G E sinisillä rajauksil. NORWAY NORJA Kilpisjärvi Kuonjarvarri Tuelljehuhput SWEDEN FINLAND Korkea-Jehkas Iso-Mal Skirhasjokiakso Iso-Jehkas Pikku-Mal KILPISJÄRVI Saana RUOTSI km Lähde karttapohjiin: retkikartta.fi sijaitsevalta Iso-Mallta uhanaisia jeja ilmoitettiin niukemmin. Näiden lisäksi suojelualueiden ulkopuolel sijaitsevat Korkea-Jehkas sekä sen ja Saanan väliin jäävä Skirhasjokiakso osoittautuivat arvokkaiksi perhoskohteiksi. Yhteensä uhanaisia perhosia esiintyy julkaisutiedoil täydennettynä Saanal 4, Pikku-Mall 29, Iso-Mall 9, Korkea-Jehkasil 8 sekä Skirhasjokiaksossa 4 jia (Taulukko 3). Kuonjarvarrin Tuelljehuhputin alueel uhanaisia perhosjeja havaittiin 3, joiden lisäksi alueelta tunnetaan viime vuosilta 4 vähintään silmälläpidettävää jia. Kuonjarvarrin Tuelljehuhputin uhanaiset ja silmälläpidettävät perhosjit esiintyvät suppeal alueel tunturien välisessä aksossa, pääpainon ollessa Tuelljehuhputin puoleisel rinteellä (Kuva 6). Huomion arvoisimpia jeja ovat Boloria improba sekä Loxostege ephippialis. Boloria improban kohdal kysymys on Suomen (ja Norjan) elinvoimaisimmasta tunnetusta popuatiosta, joka esiintymisalueen pieniaisuuden seurauksena on herkkä ympäristömuutoksille. TIMO LEHTO KUVA 5. Kilpisjärven uhanaisten perhosten esiintyminen painottuu tunturien avoimille kialueille sekä jyrkänteille mutta myös kosteisiin purovarsiin. Kuva Korkea-Jehkasilta. 77 Baptria 3/20

10 6 a 6 b Tuolljehuhput Tuolljehuhput Kuonjarvarri Kuonjarvarri 0 2 km 0 2 km KUVA 6. Silmälläpidettävien ja uhanaisten jien esiintyminen Kuonjarvarrin Tuelljehuhputin alueel (6a). Yksittäisistä perhosista esitetään merkittävimmät jit Boloria improba (punaiset symbolit ) sekä Loxostege ephippialis (siniset symbolit ) (6b). Selvitysalue tummanharmaal rajauksel. Saana Pikku-Mal Iso-Mal Skirhasjoki Korkea-Jehkas Kuonjarvarri Muu Saana Pikku-Mal Iso-Mal Skirhasjoki Korkea-Jehkas Kuonjarvarri Muu Hepialidae Lycaenidae Hepialus fuscoargenteus x Lycaena pheas x x Nepticulidae Plebeius gndon x x Stigmel dryadel (x) x Nymphalidae Adelidae Boloria chariclea x x x x Cauchas breviantennel x Boloria thore x x x x x x Dougsiidae Boloria improba x Tinagma dryadis x Boloria napaea x x x x x Plutellidae Euphydryas iduna x x x x x x Plutel hyperboreel x x x Oeneis norna x x x x x x Rhigognostis senilel 3 x Geometridae Coleophoridae Psychophora sabini x x x Coleophora svenssoni x 4 x Entephria fvicinctata x x Coleophora unigenel x x Entephria nobiliaria x x Gelechiidae Entephria pota x x x x x x Aristotelia heliacel x Entephria punctipes x x x x x Sophronia gelidel x Perizoma minoratum x x x x Tortricidae Eupithecia fennoscandica x Apotomis lemniscatana x x x x x Arctiidae Argyroploce aquilonana x x Pararctia pponica x x Argyroploce noricana x x 4 x Acerbia alpina 2 x 4 x Epiblema simplonianum x x Grammia quenseli x x Sparganothis praecana x x x Noctuidae Pterophoridae Syngrapha hochenwarthi x x x x Stenoptilia isndica x x Sympistis pponica x x x x x x Pyralidae Sympistis nigrita x x x x Catastia marginea x x Polia richardsoni x x x x 5 x Metaxmeste schrankiana x Lasionycta leucocyc x Loxostege ephippialis x x x x x Xestia lyngei x 5 x Hesperiidae Xestia lorezi x x x Pyrgus andromedae x x x x Pieridae YHTEENSÄ: Colias hec x x x x ERITYISESTI Colias tyche x x x x SUOJELTAVAT: TAULUKKO 3. Tunturiperhosseuranta-alueil 2000-luvul tavatut silmälläpidettävät ja uhanaiset perhosjit. 78 Baptria 3/20 Välimäki 2005, 2 Soinimäki & Nenye 2007, 3 oma kasvatushavainto 2002, 4 hyönteistietokanta ( insects/main/entdatabase.html), 5 Kaiti & Ranta 2009, (X) ks. jikohtainen teksti.

11 Lajikohtainen tarkastelu UHANALAISET LAJIT Lapinvuokkohohtokoi, Aristotelia heliacel (Herrich- Schäffer, 854); uhanaisuusluokka: CR; maakuntahavainnot: Le Ravintokasvi: Lapinvuokko (Dryas octopeta) (Kaiti 996). Elinympäristöt: Tunturikalliot, -louhikot ja -kivikot sekä tunturikankaat. Esiintyminen: Laji tunnetaan Suomessa yksinomaan Saanalta. Tunturiperhosseurannassa jia havaittiin yksittäin Saanan paljakka-alueen pinvuokkokankaal. Laji esiintyi Saanan kaakkoispään ylemmän dolomiittipaljastuman alueel suhteellisen runsaana 999 (PV, omat havainnot), mutta on tämän jälkeen tuntemattomasta syystä ollut suhteellisen vähälukuinen. Lajin löytyminen Kilpisjärven lähialueen muilta tuntureilta on epätodennäköistä, sillä harvalukuisuudestaan huolimatta se on suhteellisen helposti havaittavissa. Aikuiset perhoset on helppo tuntea ja ne istuvat tyypillisesti näkyvästi pinvuokon kukil. Lajin tunnettu esiintymisalue on kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueel [havainnot suojelualueil: 6 / havainnot suojelualueiden ulkopuolel: 0]. *Pohjansurviaiskoi, Cauchas breviantennel Schmidt Nielsen & Johansson, 980; CR; Le Ravintokasvi: Tuntematon. Bengtsson ym. (2008) arvelivat ravintokasviksi isokynsimöä (Draba daurica). Pohjoismaisista samansukuisista perhosjeista C. rufi frontel (ei tunneta Suomesta) ja C. rufi mitrel elävät ristikukkaisil (Bengtsson ym. 2008), joista kynsimöitä kasvaa suhteellisen runsaasti Suomen esiintymispaikal. Esiintymisalueel on lisäksi paikoitellen pieniaisia, mutta runsaita tunturipitkäpalkokasvustoja (Arabis alpina), mutta aikuishavainnot eivät keskity näiden läheisyyteen, vaan lähinnä kuivemmille paikoille. Toisaalta lähijeista C. fi bulel elää nurmitädykkeellä (Veronica chamaedrys) (Bengtsson ym. 2008) ja lähinnä meitä Latviassa esiintyvä C. leucocerel (ks. van Nieukerken 2004) mätästädykkeellä (Veronica prostrata) (Gros & Zeller-Lukashort 2009). Siten C. breviantenneln ravintokasviehdokkaiksi voisivat sopia Saanal myös varputädyke (V. fruticans), orvontädyke (V. serpyllifolia) sekä erityisesti tunturitädyke (V. alpina). Elinympäristöt: Tunturikankaat sekä tunturikalliot, -louhikot ja -kivikot. Esiintyminen: Cauchas breviantennel (Kuva 3) on kansainvälisesti mitattuna yksi Suomen merkittävimmistä perhosjeista, sillä ji tunnetaan Euroopassa Suomen lisäksi vain Pohjois-Ruotsista ja euroopanpuoleisen Venäjän pohjoisosasta (van Nieukerken 2004). Lisäksi ji on levinneisyysalueelan hyvin paikoittainen, sillä sekä Ruotsissa että Suomessa kuin Kuon niemimaalkin tunnetaan vain yksi esiintymispaikka kussakin (Bengtsson ym. 2008). Edellä mainittujen alueiden lisäksi ji esiintyy paikoittaisena Pohjois- Uralil (Kari Nupponen, suull. tieto). Suomessa ji esiintyy pienehköllä alueel Saanan etelärinteellä koivuvyöhykkeen yläosassa. Suurin osa yksilöistä on havaittu kuivilta vyörysoraikoilta tai niiden välittömästä läheisyydestä. Lajin elinympäristö Saanal on suojeltu ympäristöviranomaisen rajauspäätöksellä, mutta rajauspäätös ei välttämättä kata koko esiintymisaluetta. Tunnettu esiintymisalue sijaitsee luonnonsuojelualueiden rajalle ja ulottuu aja länsiosiltaan niiden ulkopuolelle [4/5]. Ravintokasvin selvittäminen toisi lisäselvyyttä jin potentiaalisen esiintymisalueen arviointiin. Iso-Mal Pikku-Mal Lapinvuokkopussikoi, Coleophora unigenel Svensson, 966; CR; Le, (Li havainto virheellinen) Ravintokasvi: Lapinvuokko (Dryas octopeta) (Kyrki & Karvonen 984). Elinympäristöt: Tunturikankaat sekä tunturikalliot, -louhikot ja -kivikot. Esiintyminen: Lajia ei ole havainnoitu tunturiperhosseurannassa, koska se on tavallisesti hyvin harvalukuinen ja vaikeasti havaittava. Laidunnustutkimuksen yhteydessä ji löytyi sekä Saanan että Maln paljakka-alueiden dolomiittipaljastumien kivikkoisilta ja matakasvuisilta pinvuokkokankailta (Välimäki 2005). Lajista ei ole ilmoitettuja havaintoja näiden tuntureiden ulkopuolelta ja tunnetut esiintymät sijaitsevat kokonaan luonnonsuojelualueil. Lajin esiintymiskuva on edelleen epävarma. Lajin esiintyminen tunnettujen paikkojen lisäksi muil pinvuokkopaikoil, kuten Iso-Jehkasil, on mahdollista. Lapinvuokkoväkäskoi, Sophronia gelidel Nordman, 94; CR; Le Ravintokasvi: Esiintymiskuvan ja kotelosta kasvatetun yksilön perusteel pinvuokko (Dryas octopeta) (Kaiti 996). Elinympäristöt: Tunturikalliot, -louhikot, ja -kivikot sekä tunturikankaat. Esiintyminen: Laji havaittiin vain Saanan etelärinteen paljakka-alueen matakasvuisil pinvuokkokankail. Lajia ei ole havaittu muual aiempina vuosinakaan. Lajin tunnettu esiintymisalue on ko- KILPISJÄRVI Korkea-Jehkas ehka Shirkasjokiakso kil aaks o Saana a Iso-Jehkas KUVA 7. Cauchas breviantennel tunturiperhosseurannassa (punaiset symbolit ). SVERIGE km 79 Baptria 3/20

12 sä kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueil [3/] (Kuva 9). Iso-Mal Korkea-Jehkas ehka *Kalkkikirjokääriäinen, Argyroploce noricana (Herrich- Schäffer, 85); EN; Le (Li virheellinen) 8 SVERIGE Iso-Mal Pikku-Mal km Pikku-Mal KILPISJÄRVI KILPISJÄRVI Shirkasjokiakso kil aaks o Korkea-Jehkas ehka Shirkasjokiakso kil aaks o Saana a Saana a Iso-Jehkas Iso-Jehkas Ravintokasvi: Varmistamaton, esiintymiskuvan perusteel todennäköisesti pinvuokko (Dryas octopeta) (ks. myös Svensson 993). Elinympäristöt: Tunturikankaat sekä tunturikalliot, -louhikot ja -kivikot. Esiintyminen: Laji on aiemmin tunnettu Kilpisjärven alueel ainoastaan Saanalta ja Pikku-Mallta (Välimäki 2005). Lisäksi erillinen esiintymä on tunnettu Kuonjarvarril ( main/entdatabase.html, ks. Krogerus 972, Kaiti & Ranta 2009), mutta tunturiperhosseurannassa jia ei tältä alueelta havaittu. Runsaimmilan ji on Saanan dolomiittikalliopaljastumil tai näiden välittömässä läheisyydessä sijaitsevissa pinvuokkokasvustoissa suhteellisen rajallisel alueel tunturin etelärinteen kaakkoispään paljakka-alueel. Seurannan yhteydessä ji havaittiin myös Korkea-Jehkasin kialueelta. Esiintymisalue Saanal on kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueel, mutta Jehkasil ji esiintyy luonnonsuojelualueiden ulkopuolel [2/]. 9 SVERIGE KUVA 8. Sophronia gelidel tunturiperhosseurannassa (punaiset symbolit ) ja vuonna 2003 [vihreät symbolit ; Välimäki (2005)]. konaisuudessaan luonnonsuojelualueel [0/0] (Kuva 8). Laji on kansainvälisesti mitattuna yksi Suomen merkittävimmistä perhosjeista, sillä se tunnetaan Euroopasta Suomen lisäksi vain Pohjois-Ruotsista, Pohjois-Norjasta ja euroopanpuoleisen Venäjän pohjoisosista (van Nieukerken 2004) sekä Kaukasukselta. Tunturikirjokääriäinen, Argyroploce aquilonana Karvonen, 932; EN; Le (Li virheellinen) km Ravintokasvi: Esiintymiskuvan perusteel todennäköisesti pinvuokko (Dryas octopeta). Elinympäristöt: Tunturikankaat sekä tunturikalliot, -louhikot ja -kivikot. KUVA 9. Argyroploce aquilonana tunturiperhosseurannassa (punaiset symbolit ) ja vuonna 2003 [vihreät symbolit ; Välimäki (2005)]. Esiintyminen: Laji tunnetaan Suomessa ainoastaan Saanalta ja Pikku-Mallta dolomiittikalliopaljastumil tai näiden välittömässä läheisyydessä sijaitsevista pinvuokkokasvustoista. Pikku-Mall ji esiintyy joko kahdel tai kolmel erillisellä alueel, joista ainoastaan lännenpuoleisimman kohteen kanta on runsas. Saanal ji esiintyy rajallisel, mutta edellistä ajemmal, alueel tunturin etelärinteellä. Seurannan yhteydessä yksi havainto raportoitiin myös Saanan pohjoisrinteeltä suojelualueiden ulkopuolelta. Yhden yksilön perusteel erillisesiintymä on epätodennäköinen, koska kyseisellä alueel havainnointiin aktiivisesti ja ji on ainakin parhail paikoil suhteellisen runsas ja helposti havaittava. Lajin tunnetut esiintymisalueet ovat käytännös- Kääpiöhopeatäplä, Boloria improba (Butler, 877); EN; Le Ravintokasvi: Epävarma. Ravintokasvista ei ole suoria havaintoja Suomessa, mutta ulkomail toukan on todettu elävän nurmitattarel (Bistorta vivipara) (Martti ym. 990). Toisaalta naaraiden on luonnossa havaittu munivan vaivaispajulle (Salix herbacea) (Bruun & von Schantz 949). Nurmitatar sopii jin esiintymiskuvaan ainakin Kuonjarvarrin Tuelljehuhputin alueel. Elinympäristöt: Tunturikankaat. Esiintyminen: Boloria improba on rauhoitettu luonnonsuojeluin nojal (Luonnonsuojeluasetus 60/997; /74). Lisäksi se kuuluu EU:n luontodirektiivin (92/43/EEC) liitteen II jeihin, joille on osoitettava erityisten suojelutoimien alueita. Laji esiintyi suhteellisen runsaana 900-luvun puolivälissä ainakin Kuonjarvarril, Kahperusvaaral, Annjalonjil sekä Haltil (Krogerus 972). Kilpisjärven alueel ji on tavattu Saanal kerran vuonna 930 (Krogerus 972). Tunturiperhosseurannassa B. improba havaittiin vain Kuonjarvarrin Tuolljehuhputin alueel tunturipaljakal, missä ji 80 Baptria 3/20

13 JUHA TYLLINEN esiintyy vakaakantaisena ja suhteellisen runsaana (ks. Kuva 6). Runsaimmilan jia on seurannassa havaittu astetta kosteammil tunturikankail ja tihkuvesivaikutteisil tunturiniityillä. Kyseisen alueen lisäksi jia on tavattu 2000-luvul Lossujärven autio-/varaustuvan ympäristöstä Suomen ja Norjan rajalta (pääosa esiintymästä Norjassa) (Kari Tahvanainen, suull. tieto). Vanhoista esiintymispaikoista yksittäisiä B. improba -havaintoja on 990-luvulta myös Haltilta (Kari Nupponen & Markku Saarikoski, suull. tieto), missä ji esiintyi runsaana ainakin vielä 970-luvul (Sakari Nenye, suull. tieto). Lajin tunnetut esiintymät ovat poikkeuksetta luonnonsuojelualueiden ulkopuolel. *Tervakoisa, Catastia marginea (Denis & Schiffermüller, 775); EN; Sa, Sb, Kb, Ok, Le, Li Ravintokasvi: Tuntematon. Elinympäristöt: Tunturikalliot, -louhikot, ja -kivikot, tunturikankaat, kuivat/ tuoreet niityt ja kedot. Esiintyminen: Laji havaittiin vain tunturiperhosseurannan yhteydessä vain Iso- Maln länsiosassa sijaitsevalta rikkonaisten dolomiittipaljastumien leimaamasta karstiaksosta. Laji esiintyy myös Saanan etelärinteen rehevissä suvesivaikutteisissa puronotkoissa koivuvyöhykkeen ylärajan suurruohostoissa ja apaljakan matakasvuisil niityillä (Välimäki 2005), ainakin vielä 990-luvul vastaavissa paikoissa myös tunturin länsipäässä (JPK, omat havainnot). Käsivarren alueel ji tunnetaan Saanan lisäksi vain Annjalonjilta (Krogerus 972, Väisänen & Somerma 988, Kaiti & Ranta 2009). Enontekiön tunnetut esiintymät sijaitsevat poikkeuksetta luonnonsuojelualueil. Inarin Lapissa jia on havaittu Utsjoen kirkonkylän kulttuuribiotoopeil sekä Karigasniemellä, mutta tiedossamme ei ole havaintoja kirkonkylältä 2000-luvulta (ks. myös luomus.fi/insects/main/entdatabase.html). Laji on suhteellisen kookas ja omaleimaisen näköinen (Kuva 0). Tästä huolimatta sen KUVA 0. Catastia marginea tervakoisa. havaitseminen kirkkaassa auringonpaisteessa, jolloin yksilöt ovat aktiivisia, on huomattavan hankaa. Lisäksi ji vaikuttaa lentävän vain lyhyen aikaa kesästä ja useimpina vuosina se on näennäisesti kokonaan kateissa. Näistä seikoista johtuen esiintymiskuva on edelleen epäselvä. *Kurjenhernepussikoi, Coleophora svenssoni Baldizzone, 985; EN; Le, Li Ravintokasvi: Tunturikurjenherne (Astragalus alpinus) (Svensson 993, Jukka Tabell, suull. tieto). Elinympäristöt: Hietikkorannat ja tunturiniityt. Esiintyminen: Seurannassa ei havaittu yhtään yksilöä. Lajin on vanhastaan tiedetty elävän Enontekiöllä vain Saanan etelärinteen paljakka-alueel, missä ji on aina ollut hyvin harvalukuinen (Krogerus 972). Kilpisjärven ympäristön popuatio edustaa pientä osaa jin koko kotimaisesta kannasta. Laajimmat ja runsaimmat esiintymät sijaitsevat Utsjoen Karigasniemellä Tenojoen hietikoil, missä yhden iln aikana voi parhaimmilan havaita muutamia kymmeniä yksilöitä (PV, omat havainnot). Periaatteessa ji voisi esiintyä missä tahansa Kilpisjärven alueen tunturikurjenhernekasvustoista. Tenojoen hietikoihin verrattuna abioottisten tekijöiden suhteen otollisimmat kasvustot sijaitsevat Kilpisjärven kylää halkovan päätien penkoil, missä ji on kertaalleen havaittu vuonna 2004 (Nils Hellberg, suull. tieto). Muutaman vuoden takaisten maansiirtotöiden seurauksena ravintokasvi on runsastunut ja kasvaa monin paikoin käytännössä avoimel mineraalimaal, kuten hietikoilkin. Lajin tunnettu pääesiintymisalue Kilpisjärvellä on kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueil, todellinen esiintymiskuva on kuitenkin epäselvä. Epiblema simplonianum (Duponchel, 835); EN; Le, Li Ravintokasvi: Tuntematon. Elinympäristöt: Tunturilouhikot, -kankaat ja -niityt. Esiintyminen: Laji on Suomessa ilmoitettu myös Inarin Lapista Utsjoen Tsuomasvarrilta, mutta esiintymisen painopiste on Enontekiöllä. Kilpisjärven lähialueen lisäksi ji on havaittu ainakin Porojärven pohjoispuolelta Bumbovarril ( hyonteiset.luomus.fi/insects/main/entdatabase. html), Toskaljoel sekä Annjalonjin tunturikoivikossa (Kaiti & Ranta 2009). Kilpisjärven ympäristössä E. simplonianum esiintyy yksinomaan Saanal ja Pikku-Mall. Runsaimmilan ji on Saanan paljakka-alueen niittymäisillä kohdil sekä koivuvyöhykkeen yläosan suvesinotkoissa. Lajin tunnetut esiintymisalueet Kilpisjärven alueel ovat kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueel [8/0]. Kuten edeltävänkin jin kohdal, E. simplonianumin esiintymiskuva on havaintojen niukkuuden seurauksena edelleen epäselvä. *Tunturipikkumittari, Eupithecia fennoscandica Knaben, 949; EN; Lkoc, Le, Li Ravintokasvi: Pikkutervakko (Lychnis alpina) (Mikko ym. 985, Svensson 993). Elinympäristöt: Hietikkorannat, tunturikalliot, -louhikot, -kivikot ja ruderaatit, tie- ja ratapenkereet Esiintyminen: Lajia havaittiin runsaimmin Saanan etelärinteen länsipään avoimil hienojakoisil vyörysoraikoil koivuvyöhykkeen yläkolmanneksen alueel (yksittäin myös kalliopahdan tyvellä). Kaksi havaintoa raportoitiin etelärinteen kaakkoispäästä paljakka-alueelta, missä jin ravintokasvia esiintyy suhteellisen ajal alueel. Laji on tavattu kerran myös Pikku-Maln pohjoisrinteen yläosan dolomiittijyrkänteellä (JPK, oma havainto) ja jista tunnetaan selvät esiintymät Annjalonjilta ja Toskalharjil (Kaiti & Ranta 2009). Inarin Lapissa ji tunnetaan tunturialueen lisäksi Tenojoen rantahietikoilta (PV, oma havainto) ja korvaavasta elinympäristöstä Ivalon lentokentältä (Sundell & Nieminen 2005). Yhteistä näille paikoille on ravintokasvin lisäksi ympäristön avonaisuus ja suhteellisen runsas paljaan mineraalimaan osuus. Esimerkiksi Saanan runsaimmat esiintymät löytyvät topografialtaan jyrkimmiltä vyörysoraikoilta. Kilpisjärvellä jin tunnetut esiintymisalueet ovat kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueil [4/0]. *Lapinkirjokoisa, Loxostege ephippialis (Zetterstedt, 839); EN; Lkoc, Le, Li Ravintokasvi: Tuntematon. Elinympäristöt: Tunturikankaat ja -niityt sekä kuivat niityt ja kedot. Esiintyminen: Laji tunnettiin harvalukuisena Kilpisjärven ympäristön tuntureilta (myös Kuonjarvarri ja Toskalharji) aikaisempina vuosikymmeninä (Krogerus 972). 900-luvun lopun vuosikymmeninä ji oli käytännössä kateissa koko ai- 8 Baptria 3/20

14 kaisemmalta esiintymisalueeltaan paria Enontekiöltä ilmoitettua yksittäishavaintoa lukuun ottamatta. Vuosikausiin ensimmäinen L. ephippialis -popuatio löytyi tunturiperhosseurannassa Tuelljehuhputilta vuonna Seuraavina vuosina ji on runsastunut alueel (ks. Kuva 6). Samaninen suuntaus on ollut havaittavissa myös Kilpisjärven ympäristön tuntureil. Tunturiperhosseurannassa ji on havaittu Saanalta, Pikku-Mallta, Korkea-Jehkasil ja Skirhasjokiaksossa. Elinympäristöt ovat astetta kosteampia tunturikankaita ja tihkuvesivaikutteisia tunturiniittyjä puurajan yläpuolel. Tuelljehuhputin esiintymä on kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueiden ulkopuolel. Kilpisjärvellä Saanan ja Pikku-Maln esiintymät ovat luonnonsuojelualueil, mutta Skirhasjokiakso ja Korkea-Jehkas näiden ulkopuolel [/2]. Enontekiön esiintymät ovat jin säilymisen kannalta ensiarvoisen tärkeitä, sillä jia ei ole löydetty uudelleen Inari Lapin ja Kittilän Lapin vanhoilta esiintymisalueilta ja nämä esiintymät lienevät hävinneet. *Tundrasinisiipi, Plebeius gndon (Prunner, 798); EN; Le, Li KUVA. Plebeius gndon tunturiperhosseurannassa (punaiset symbolit ) ja vuonna 2003 [vihreät symbolit ; Välimäki (2005)]. Iso-Mal Pikku-Mal Ravintokasvi: Lajin on oletettu elävän tunturikurjenherneellä (Astragalus alpinus) (Martti ym. 990, Svensson 993), mikä perustunee lähijien ravintovalikoimaan. Norjassa ravintokasviksi on varmistunut sinirikko (Saxifraga oppositifolia) (Tangen 996). Tolmanin ja Lewingtonin (200) mukaan ji elää kultarikol (Saxifraga aizoides). Rikot (Saxifraga spp.) selittävät jin esiintymiskuvan Suomessa parhaiten. Elinympäristöt: Tunturipaljakat sekä kalkkikalliot ja -louhokset. Esiintyminen: Plebeius gndon on rauhoitettu luonnonsuojeluin nojal (Luonnonsuojeluasetus 60/997; /74). Lisäksi se kuuluu EU:n luontodirektiivin (92/43/EEC) liitteen II jeihin, joille on osoitettava erityisten suojelutoimien alueita. Laji havaittiin sekä Saanan että Maln paljakka-alueiden dolomiittikallioiden ja -soraikoiden läheisyydessä. Saanal ji vaikuttaa esiintyvän neljällä tai viidellä ja Mall kahdel erillisellä pienellä alueel (Kuva ). Kilpisjärven lisäksi ji tunnetaan Enontekiöllä Toskalharjin alueelta (Kaiti & Ranta 2009). Laji on myös kerran tavattu Inarin Lapista Karigasniemen Ailigas-tunturil, mutta paikallisesiintymää ei ole pystytty varmistamaan. Kilpisjärvellä Lajin tunnetut esiintymisalueet ovat käytännössä kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueil [4/]. Ainoa potentiaalinen suojelualueiden ulkopuolinen erillisesiintymä sijaitsee Saanan pohjoisrinteellä, ellei tunturiperhosseurantaan kirjatussa havainnossa ollut kysymys pääesiintymisalueelta harhautuneesta yksilöstä. Tunturisulkanen, Stenoptilia isndica (Staudinger, 857); EN; Le KILPISJÄRVI Korkea-Jehkas ehka Shirkasjokiakso kil aaks o Saana a Iso-Jehkas Ravintokasvi: Mätäsrikko (Saxifraga cespitosa) (Svensson 993), ehkä muutkin rikot. Kilpisjärvellä löytöpaikkoja yhdistää ainakin nuokkurikko (S. cernua). Elinympäristöt: Tunturikalliot, -louhikot, sekä -kankaat. Esiintyminen: Stenoptilia isndica tunnetaan Suomessa ainoastaan Saanalta ja Pikku-Mallta, missä erillisesiintymät sijaitsevat lähinnä tihkuvesivaikutteisil pahdanalusniityillä ja kalliohyllyillä sekä toisaalta kalkkivaikutteisil avoimil pahdanalussoraikoil. Seurannassa havaitut runsaimmat esiintymät sijaitsevat Pikku-Maln pohjoisrinteen dolomiittijyrkänteillä ja näiden välisillä kalliohyllyillä sekä etenkin Saanan etelärinteen länsiosan pahdanalusniityllä. Suhteellisen runsas esiintymä löytyy myös Saanan kaakkoispäädyn pahdanalussoraikolta luonnonsuojelualueen rajalta (Välimäki 2005). Näiden lisäksi yksi havainto raportoitiin luonnonsuojelualueen ulkopuolelta Saanan pohjoisrinteeltä. Lajin tunnetut esiintymisalueet ovat lähes kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueil [0/]. Pörhönopsayökkönen, Sympistis nigrita (Boisduval, 840); EN; Le, Li Ravintokasvi: Lapinvuokko (Dryas octopeta) (Svensson 993). Elinympäristöt: Tunturikalliot, -louhikot ja -kivikot sekä kalkkikalliot ja -louhokset. Esiintyminen: Laji tunnetaan Suomessa lähinnä muutamalta tunturilta käsivarren kärjestä. Inarin Lapin puolelta S. nigrita on löytynyt kahdesta paikasta Utsjoen Kuovdaoaivilta ( insects/main/entdatabase.html) sekä Tsuomasvarrilta (Tomi Mutanen, suull. tieto). Tunturiperhosseurannassa ji on havaittu Kuonjarvarrin Tuelljehuhputin alueelta sekä Saanalta, Pikku-Mallta ja Korkea-Jehkasilta (Kuva 2). Lisäksi ji esiintyy mahdollisesti Bumbovarril ( luomus.fi/insects/main/entdatabase.html), mutta ainakin Toskalharjin alueel (Kaiti & Ranta 2009). Sympistis nigrita esiintyy tyypillisesti runsaana pinvuokkoa kasvavil tunturisoraikoil ja -louhikoil keskipaljakalta aina tunturien kialueille. Runsaimmilan ji on tavallisesti Saanan etelärinteellä, mutta esiintyy vakaakantaisena myös Saanan pohjoisrinteellä suojelualueiden ulkopuolel. Vain Pikku-Maln esiintymä on kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueel, sillä Saanan pohjoisrinteen lisäksi Tuelljehuhputin ja Korkea- Jehkasin esiintymät ovat suojelualueiden ulkopuolel. Suojelualueet kattavat noin puolet jin esiintymisalueesta Kilpisjärven lähiympäristön tuntureil [49/33]. 82 Baptria 3/20 SVERIGE km Kupariyökkönen, Syngrapha hochenwarthi (Hochenwarth, 785); EN; Obb, Ks, Lkoc, Le, Li

15 KUVA 2. Sympistis nigrita tunturiperhosseurannassa Kilpisjärven lähiympäristössä (punaiset symbolit ) ja vuonna 2003 [vihreät symbolit ; Välimäki (2005)]. KUVA 3. Colias hec tunturiperhosseurannassa (punaiset symbolit ) ja vuonna 2003 [vihreät symbolit ; Välimäki (2005)]. Iso-Mal Korkea-Jehkas ehka Ravintokasvi: Tunturikurjenherne (Astragalus alpinus) (Svensson 993) ja todennäköisesti myös peuranvirna (A. frigidus). Lisäksi myös metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum) on mahdollinen ravintokasvi, sillä Annjalonjilta kurjenherneet puuttuvat kokonaan (tai ovat hyvin niukkoja) ja perhosia on havaittu metsäkurjenpolvia kasvavissa kohdissa ja naaraiden on myös havaittu munivan niiden kukkiin ja lehdille (Kaiti & Ranta 2009). Elinympäristöt: Kuivat niityt ja kedot sekä joenrannat ja tunturiniityt. Esiintyminen: Laji esiintyi 00 vuotta sitten ajasti metsäpissa (esim. Sal, Sodankylä, Rovaniemi, Yli-Tornio, Pello, Kittilä, Muonio), mutta sittemmin esiintymisalue on supistunut ja nykyään ji esiintyy käytännössä vain tunturipissa sekä kahdel alueel Enontekiöllä (Kilpisjärvi, Annjalonji) että Inarin Lapin puolel Utsjoel ( main/entdatabase.html). Kilpisjärven ympäristössä jia tavataan ajasti ja se esiintyy sekä tunturipaljakoiden niittymäisillä kohdil (lähinnä apaljakal), reheväkasvuisissa puronvarsissa että koivuvyöhykkeen ravinteikkail soil, kuten myös Annjalonjil (Kaiti & Ranta 2009). Lisäksi ji tunnetaan Siisvuoman itäpuolisista hiekkapohjaisista maanottopaikoista, mitkä vastaavat jin elinympäristöä Tenojokiakson hietikoil ja hietikkoniityillä. Runsaimmat esiintymät tunnetaan Saanan etelärinteen ja Skirhasjokiakson reheviltä niityiltä sekä Saanan apuolisen tunturikoivikon soilta. Suojelualueet kattavat Saanan runsaimmat esiintymät, mutta pinta-allisesti suurin osa esiintymisalueesta jää luonnonsuojelualueiden ulkopuolelle [29/22]. Pohjanhopeatäplä, Boloria poris (Boisduval, 828); EN; Lkoc, Lkor, Li, Le Ravintokasvi: Tuntematon. Ravintokasvista ei ole havaintoja Suomessa, mutta ulkomail jin on arveltu elävän pinvuokol (Dryas octopeta) (Eliasson ym. 2005) tai liekovarpiol (Cassiope tetragona) (Martti ym. 990). Liekovarpio sopii hyvin suomaisiin havaintopaikkoihin toisin kuin pinvuokko, jota ei esiinny kai- 2 3 SVERIGE SVERIGE Iso-Mal Pikku-Mal km Pikku-Mal km kil B. poris -paikoil. Elinympäristöt: Tunturikankaat. Esiintyminen: Boloria poris tunnettiin Krogeruksen yhteenvedon (972) aikaan Enontekiöllä sekä Kilpisjärven ympäristön tuntureilta että Toskalharjilta. Kilpisjärven tuntureil suurin osa havainnoista oli keskittynyt Mallle, mutta harvalukuisena jia oli tavattu myös Jehkasin ja Saanan etelärinteillä 900-luvun puolivälin molemmin puolin. Tunturiperhosseurannassa ei havaittu yhtään yksilöä. Viimeiset ilmoitetut B. poris -havainnot Enontekiöltä ovat 970-luvun loppuvuosilta ( EntDatabase.html). Lajin esiintyminen Enontekiön suurtuntureil on nykyisellään epävarmaa ja esiintymisen painopiste on joka tapauksessa Tenojokiaksoa reunustavil Inarin Lapin tuntureil ( Ruotsissa ji on kriittisesti uhanainen KILPISJÄRVI KILPISJÄRVI Shirkasjokiakso kil aaks o Korkea-Jehkas ehka Shirkasjokiakso kil aaks o Saana a Saana a Iso-Jehkas Iso-Jehkas ja viime vuosikymmeninä voimakkaasti taantunut, ellei kokonaan hävinnyt (Nils Ryrholm, suull. tieto). Lapinkeltaperhonen, Colias hec Lefebre, 836; VU; Le, Li Ravintokasvi: Peuranvirna (Astragalus frigidus) (Martti ym. 990) ja tunturikurjenherne (Astragalus alpinus) (Svensson 993). Elinympäristöt: Hietikkorannat ja tunturiniityt. Esiintyminen: Lajin runsaimmat kannat ovat viime vuosina olleet Inarin Lapissa Tenojoen rantahietikoil ja -somerikoil. Kilpisjärven ympäristön lisäksi ji on Enontekiöllä esiintynyt ainakin vielä 980-luvul sekä Tuolljehuhputin ja Kuonjarvarrin välisellä alueel sekä Kahperusvaaran itäpuolisel harjanteel (JPK, omat havainnot). Kilpisjärven ympäristössä 83 Baptria 3/20

16 Colias hec esiintyy runsaana sekä Saanal että Korkea-Jehkasil ja harvalukuisempana Pikku-Mall ja Skirhasjokiaksossa (Kuva 3). Runsaimmilan ji on tunturiperhosseurannan aikana esiintynyt Saanan etelärinteen apaljakan niittymäisillä alueil. Saanal ji taantui voimakkaasti ja oli näennäisesti kateissa vuosien intensiivisen idunvaiheen jälkeisinä vuosina 990-luvun lopulle saakka. Vaikka esiintymiskuvan muutosta ei voida suoraan kytkeä silloiseen idunnusintensiteettiin, poron suosimal ravintokohteel toukka-aikana elävänä jina kuitenkin kärsinee liikaidunnuksesta suoran ravintokilpailun ja toukkien tuhoutumisen seurauksena (Välimäki 2005). Lajin tunnetut esiintymisalueet Kilpisjärvellä ovat osin luonnonsuojelualueil, mutta Korkea-Jehkasil ja Saanan pohjoisrinteellä ji esiintyy suhteellisen ajal alueel näiden ulkopuolel [44/30]. Pahtapohjanmittari, Entephria fvicinctata (Hübner, 83); VU; Le Ravintokasvi: Ruusujuuri (Rhodio rosea) (Silvonen & Sundell 2000). Elinympäristöt: Tunturikalliot, -louhikot ja -kivikot. Esiintyminen: Lajia havaittiin runsaimmin Pikku-Maln pohjoisrinteen alimmal kalliopahdal koivuvyöhykkeen yläosassa. Laji esiintyy myös Pikku-Maln pohjoisrinteen ylemmillä dolomiittipahdoil sekä Saanan etelärinteen luoteispään kalliopahdal ja sen apuolisil tihkuvesivaikutteisil vyörysoraikoil, joskin selvästi vähälukuisempana kuin Pikku-Mall. Lisäksi jin runsas esiintymä tunnetaan Annjalonjin luonnonsuojelualueelta sekä muutamia vanhempia havaintoja Meekonvaaralta (Kaiti & Ranta 2009). Lajin tunnetut esiintymisalueet Kilpisjärven alueel ovat kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueil [0/0]. Kurupohjanmittari, Entephria nobiliaria (Herrich- Schäffer, 852); VU; Le 84 Baptria 3/20 Ravintokasvi: Sinirikko (Saxifraga oppositifolia) (Svensson 993), kultarikko (S. aizoides) (Silvonen & Sundell 2000) ja mahdollisesti myös muut rikot (Saxifraga spp.). Elinympäristöt: Tunturikalliot, -louhikot ja -kivikot. Esiintyminen: Lajia havaittiin runsaimmin Pikku-Maln pohjoisrinteen ylemmillä kalliopahdoil sekä Saanan etelärinteen kalkkivaikutteisissa louhikoissa lähellä tunturin kaakkoispäätä. Laji tunnetaan Suomessa lisäksi Annjalonjin luonnonsuojelualueelta (Väisänen & Somerma 988), Urtasvaaralta ( fi/insects/main/entdatabase.html) ja Toskalharjilta (Antti Haarto, suull. tieto). Aiemmin jia on havaittu runsaasti Saanan etelärinteen luoteispään pahdal, mutta ei aivan viime vuosina. Lajin tunnetut esiintymisalueet Kilpisjärvellä ovat luonnonsuojelualueil [2/0]. Pohjanvalkotäpläpaksupää, Hesperia comma ssp. catena (Staudinger, 86); EN; Le Ravintokasvi: Ravintokasvista ei ole suoria havaintoja Suomessa, mutta ulkomail toukan on todettu elävän heinillä (Festuca spp., Poa spp.) (Martti ym. 990). Elinympäristöt: Tunturiniityt. Esiintyminen: Hesperia comma ssp. catena on rauhoitettu luonnonsuojeluin nojal (Luonnonsuojeluasetus 60/997; /74). Laji tunnetaan Suomessa Saanalta ja Annjalonjilta, joista edeltävällä sitä on tavattu vain yksittäin alpiinisel vyöhykkeellä 900-luvun alkupuoliskol (Krogerus 972). Ainoa nykyesiintymä löytyy Annjalonjin etelärinteen luonnonsuojelualueelta tuorepohjaiselta pahdanalusniityltä (Kaiti & Ranta 2009). Annjalonjil ji on ollut 2000-luvul ainakin näennäisesti aikaisempaa harvalukuinen, joskin suhteellisen heikot sääolosuhteet saattavat selittää havaintojen vähyyttä (ks. Kaiti & Ranta 2009). Tunturiperhosseurannassa jia ei ole havaittu ja sen häviäminen Kilpisjärven ympäristöstä lieneekin tapahtuneen jo vuosikymmeniä aikaisemmin. Lajin tunnettu esiintymisalue Annjalonjil sijaitsee kauttaaltaan luonnonsuojelualueel. Tunturikirjoyökkönen, Lasionycta leucocyc (Staudinger, 857); VU; Le Ravintokasvi: Epävarma, mahdollisesti pinvuokko (Dryas octopeta) (Svensson 993) tai kurjenherneet (Astragalus spp.) (Skou 99). Elinympäristöt: Tunturiniityt sekä tunturikalliot, -louhikot ja -kivikot. Esiintyminen: Laji esiintyy Suomessa vain Enontekiön suurtuntureiden alueel. Tunturiperhosseurannassa ji on havaittu vain Saanan etelärinteellä yläpaljakal kahdel erillisellä alueel. Runsaimmilan ji esiintyy suhteellisen pienellä alueel etelärinteen luoteispäässä, mutta myös kaakkoispäässä rinnettä jin kanta vaikuttaa elinvoimaiselta. Kilpisjärven ympäristössä ji esiintyy myös Pikku- Mall (Välimäki 2005). Muita esiintymispaikkoja Suomessa ovat Urtasvaara, Toskalharjin eteläosa sekä Annjalonji ( hyonteiset.luomus.fi/insects/main/entdatabase. html, Kaiti & Ranta 2009). Osittain jin pääosin yöaikaan tapahtuvasta lennosta ja ilmeisen ajasta liikkuvuudesta johtuen, jin esiintymiskuva on varsinkin lisääntymisalueiden osalta epäselvä. Krogeruksen (972) mukaan ji suosii tunturikohokin (Silene acaulis) ja pinvuokon (Dryas octopeta) hallitsemia soraikoita. Nykyisin tunnetut esiintymisalueet Kilpisjärven kylän ympäristössä sijaitsevat kauttaaltaan luonnonsuojelualueil [/0]. Lajin esiintymiskuva on epäselvä ja joko elinympäristö- tai ravintokasvivaatimusten tarkentuminen mahdollistaisi jin potentiaalisten esiintymisalueiden arviointia. Pohjannauhamittari, Perizoma minoratum (Treitschke, 828); VU; Le, Li Ravintokasvi: Silmäruohot (Euphrasia spp.) (Mikko ym. 985). Esiintymiskuvan perusteel myös punakko (Bartsia alpina) (Mikko ym. 985), jolle naaraan on havaittu luonnossa munivan (Välimäki ym. 2008). Elinympäristöt: Hietikkorannat, sora- ja kivikkorannat sekä tunturikosteikot. Esiintyminen: Laji, jonka ajempi yhtenäinen esiintymisalue kattaa lähinnä Tenojoen rantaniityt ja -somerikot Inarin Lapissa ( main/entdatabase.html). Enontekiöllä jia on 2000-luvul havaittu Saanan ja Pikku-Maln ja näiden lähiympäristön lisäksi Jolnoaivil (KM, omat havainnot), Annjalonjil ja Toskalharjil (Kaiti & Ranta 2009). Kilpisjärven ympäristössä jia tavataan ajasti, joskin paikoittaisesti, sekä tunturipaljakoiden niittymäisillä kohdil (lähinnä apaljakal), reheväkasvuisissa puronvarsissa että koivuvyöhykkeen ravinteikkail soil. Runsaimmat esiintymät tunnetaan Saanan etelärinteen reheviltä niityiltä sekä Saanan apuolisen tunturikoivikon soilta. Suojelualueet kattavat runsaimmat esiintymät, mutta merkittävistä esiintymisalueista Skirhasjokiakso sekä Saanan etelärinteen puoliavoimen tunturikoivikon niittymäiset kohteet lähellä tunturin kaakkoispäätä sijaitsevat suojelualueiden ulkopuolel [2/5].

17 KUVA 4. Tinagma dryadis tunturiperhosseurannassa Tunturikaalikoi, Plutel hyperboreel Strand, 902; VU; Le Ravintokasvi: Tunturipitkäpalko (Arabis alpina) (PV, omat havainnot), mahdollisesti myös muut ristikukkaiskasvit (Brassicaceae spp.). Elinympäristöt: Tunturikankaat sekä tunturikalliot, -louhikot ja -kivikot. Esiintyminen: Laji tunnetaan Suomessa vain pieneltä alueelta Enontekiöltä, ja suppean esiintymisalueensa seurauksena sitä voidaan pitää yhtenä Kilpisjärven alueen merkittävimmistä perhosjeista. Kilpisjärven lähiympäristön tuntureiden lisäksi ji esiintyy ainakin Annjalonjil (Kaiti & Ranta 2009) ja Meekovarril (Marko Mutanen, suull. tieto). Tunturiperhosseurannassa ji löytyi uudelta paikalta Kuonjarvarrin Tuelljehuhputin alueelta sekä tunnetuilta paikoilta Pikku-Mallta ja Saanalta. Plutel hyperboreel esiintyy yksinomaan paljakka-alueel sekä rehevissä suvesivaikutteisissa niittypainanteissa että kuivil dolomiittilouhikoil ja -soraikoil. Kuonjarvarrin esiintymisalue on vähäisen havaintomäärän seurauksena hahmottumaton, mutta nykyisten luonnonsuojelualueiden ulkopuolel. Kilpisjärven ympäristössä suurin osa esiintymisalueesta sijaitsee luonnonsuojelualueil, mutta Saanan pohjoisrinteellä ji esiintyy myös näiden ulkopuolel [22/4]. Rhigognostis senilel (Zetterstedt, 839); VU; Le, Li, Lkoc, Ks Ravintokasvi: Tunturipitkäpalko (Arabis alpina) (PV, omat havainnot), mahdollisesti myös muut ristikukkaiskasvit (Brassicaceae spp.). Elinympäristöt: Tunturilouhikot. Esiintyminen: Rhigognostis senilel esiintyy edellistä jia ajemmal alueel Suomessa, mutta tunnettuja esiintymispaikkoja on kuitenkin hyvin vähän. Nykyesiintymiä on Kilpisjärven ympäristön lisäksi ainakin Saln Värriötunturil (Marko Mutanen, suull. tieto). Tunturiperhosseurannassa R. senilel on jäänyt kokonaan havaitsematta. Laji talvehtii aikuisena ja siksi sen havaitseminen kesäaikaan on satunnaista. Tämän seurauksena jin esiintymiskuva on hahmottumaton. Toukan elintavoiltaan R. senilel on hyvin samankaltainen kuin P. hyperboreel, minkä perusteel jien esiintymisalueet saattavat SVERIGE Iso-Mal ol yhteneväiset. Toisaalta olemme joinakin aikaisempina vuosina havainnoineet perhostoukkia tunturipitkäpaloilta ja tässä yhteydessä R. senileln toukkia on löytynyt varmuudel vain Saanan pohjoisrinteen louhikkoiselta alueelta. Norjassa olemme todenneet jin esiintyvän myös tihkuvesivaikutteisel tunturipitkäpalkoa kasvaneel kallioseinämällä. Näiden havaintojen perusteel saattaa ol, että R. senilel ei P. hyperboreelsta poiketen välttämättä esiinny niittymäisillä paikoil ollenkaan. Laji tunnetaan myös Mallta (Väisänen & Somerma 988), mutta kyseisen esiintymän nykyti on tuntematon, joskin ainakin ravintokasvil on edelleen runsas esiintymä Pikku-Maln pohjoisrinteen ylemmillä tihkuvesivaikutteisil kalliohyllyillä. Lajin esiintymiskuvan tarkentaminen vaatisi toukkahavainnointiin perustuvaa kohdennettua esiintymisselvitystä. Joka tapauksessa on selvää, että ji esiintyy Saanan pohjoisrinteellä suojelualuerajauksen ulkopuolel, kuten P. hyperboreelkin. Jäkälänopsayökkönen, Sympistis pponica (Thunberg, 79); VU; Le, Li, Lkoc, Ks Pikku-Mal km KILPISJÄRVI Korkea-Jehkas ehka Shirkasjokiakso kil aaks o Saana a Iso-Jehkas Ravintokasvi: Vaivaiskoivu (Betu nana), mustikka (Vaccinium myrtillus) (Skou 99). Elinympäristöt: Tunturikankaat. Esiintyminen: Lajin esiintymät eteläisiltä tuntureilta ovat hävinneet ja nykyisin se esiintyy kahdel erillisellä alueel Enontekiön ja Utsjoen tuntureil ( EntDatabase.html). Lajin esiintyminen rajoittuu yksinomaan paljakka-alueille ja on harvinaistunut todennäköisimmin ilmastonmuutoksen johdosta (Rassi ym. 200). Tunturiperhosseurannassa jia on havaittu yksittäin ajahkol alueel Kilpisjärven ympäristössä sekä Kuonjarvarrin Tuelljehuhputin alueel karuhkoil tunturikankail. Kilpisjärven tuntureista ji on löytynyt Iso-Mallta, Pikku-Mallta, Korkea-Jehkasilta sekä Iso-Jehkasilta. Tunturiperhosseurannan runsain tunnettu esiintymä sijaitsee Korkea-Jehkaksen kialueel. Suurin osa jin esiintymisalueesta Kilpisjärven ympäristössä on luonnonsuojelualueiden ulkopuolel [2/0]. Lapinvuokkovarsikoi, Tinagma dryadis Staudinger, 872; VU; Le Ravintokasvi: Lapinvuokko (Dryas octopeta) (Svensson 993). Elinympäristöt: Kalkkikalliot ja -louhokset (paljas kalkkimaa), tunturiniityt, -louhikot ja -kankaat. Esiintyminen: Laji tunnetaan Suomessa vain Kilpisjärven lähiympäristöstä, ja suppean esiintymisalueensa seurauksena sitä voidaan pitää yhtenä Kilpisjärven alueen merkittävimmistä perhosjeista. Tunturiperhosseurannassa T. dryadis havaittiin vain Saanan etelärinteellä, lähinnä tunturikankail ja -louhikoil (Kuva 4). Niittymäisemmillä alueil jia ei havaittu tai se oli vähälukuinen. Laji tunnetaan Mallta (Väisänen & Somerma 988), mutta esiintymän ti on epäselvä. Vuonna 200 jia etsittiin Saanan lisäksi kaikilta pinvuokkoa kasvavilta paikoilta Mallta ja Jehkasilta, mutta yhtään yksilöä ei havaittu kahdelta jälkimmäiseltä alueelta. Saanalta ilmoitettiin satoja yksilöitä, joskin havainnot keskittyivät etelärinteen matakas- 85 Baptria 3/20

18 KALLE MÄNNISTÖ Tunturiperhosseurannassa X. lyngei on löytynyt yksinomaan Saanan pohjoisrinteen louhikoista, etenkin liuskekivikoista. Laji on tavattu aiemmin myös Saanan etelärinteessä (Jaakko Kullberg, suull. tieto). On arveltu, että varhaiskesän jina sen esiintyminen etelärinteessä on jäänyt huomaamatta, koska havainnointi on painottunut keski- ja loppukesään. Tunturiperhosseurantaa on suoritettu koko lentokauden kattaval havainnoinnil, mutta yhtään X. lyngei -yksilöä ole toistaiseksi havaittu Saanan etelärinteellä. Lisäksi jia on etsitty systemaattisesti sopivilta paikoilta ja sen nykyesiintyminen Saanan etelärinteellä sekä Kilpisjärven ympäristön muil tuntureil on epätodennäköistä. Tunnettu esiintymisalue Saanal on kokonaisuudessaan nykyisten luonnonsuojelualueiden ulkopuolel [0/3]. KUVA 5. Liuskepaljakkayökkösen (Xestia lyngei) esiintymisalue on suppea. Saanal ji esiintyy erityisesti pohjoisrinteen louhikoissa. vuiseen kaakkoispäähän. Laji on esiintyessään yleensä runsas ja helposti havaittava, koska yksilöt istuvat näkyvästi pinvuokon kukil. Tämän perusteel jin esiintyminen Maln ja Korkea-Jehkasin pinvuokkokankail ei ole todennäköistä, elleivät jin paikallispopuatiot noudata toisistaan poikkeavaa dynamiikkaa. Lisäksi on huomioitava, että ji löytyy aikuisena vain parillisina vuosina, minkä seurauksena tunturiperhosseurannan tähänastiset tulokset ovat vain suuntaa-antavia ja esiintymisalue tarkentunee lähivuosina. Lajin tunnetut esiintymisalueet ovat käytännössä kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueil [37/2]. Iso-Mal Pikku-Mal Liuskepaljakkayökkönen, Xestia lyngei (Rebel, 923); VU; Le Ravintokasvi: Variksenmarja (Empetrum nigrum) (Skou 99). Elinympäristöt: Tunturikalliot, -louhikot ja -kivikot. Esiintyminen: Xestia lyngei (Kuva 5) tunnetaan Suomessa vain muutamalta löytöpaikalta, ja suppean esiintymisalueensa seurauksena sitä voidaan pitää yhtenä Kilpisjärven alueen merkittävimmistä perhosjeista. Saanan lisäksi ji on havaittu aikaisempina vuosina Kuonjarvarril ja Urtasvaaral ( insects/main/entdata-base.html, Krogerus 972). Korkea-Jehkas ehka Shirkasjokiakso kil aaks o Iso-Jehkas SILMÄLLÄPIDETTÄVÄT LAJIT Tunturikeltaperhonen, Colias tyche Boeber, 82; NT; Le Ravintokasvi: Kurjenherneet (Astragalus spp.) (Martti ym. 990, Svensson 993). Elinympäristöt: Tunturiniityt sekä kalkkikalliot ja -louhokset. Esiintyminen: Lajia tunnetaan Suomessa vain Kilpisjärven ympäristöstä, ja suppean esiintymisalueensa seurauksena sitä voidaan pitää yhtenä Kilpisjärven alueen merkittävimmistä perhosjeista uhanaisaseman puuttumisesta huolimatta. Vanhastaan jia on raportoitu lähinnä Saanalta ja Mallta (Väisänen & Somerma 988). Tunturiperhosseurannan mukaan ji esiintyy runsaana sekä Saanal että ajal alueel Korkea-Jehkasin kialueel ja harvalukuisempana Pikku-Mall ja Skirhasjokiaksossa (Kuva 6). Runsaimmilan ji on Saanan etelärinteen a- ja keskipaljakan niittymäisillä alueil, mutta yhtenäinen esiintymisalue jatkuu aina pahdan tyveen saakka. Lajin tunnetut esiintymisalueet Kilpisjärvellä ovat osin luonnonsuojelualueil, mutta etenkin Korkea-Jehkasil ji esiintyy suhteellisen ajal alueel myös suojelualueiden ulkopuolel [76/33]. KILPISJÄRVI Saana a 86 Baptria 3/20 SVERIGE km KUVA 6. Colias tyche tunturiperhosseurannassa (punaiset symbolit ) ja vuonna 2003 [vihreät symbolit ; Välimäki (2005)].

19 Tunturikirjosiipi, Pyrgus andromedae (Wallengren, 853); NT; Le Ravintokasvi: Varmistamaton, ravintokasviksi on ehdotettu tunturipoimulehteä (Alchemil glomeruns) (Martti ym. 990). Lajin esiintymiskuvaa selittää paremmin pinvuokko (Dryas octopeta), jolle naaraiden on luonnossa havaittu munivan (Välimäki 2005b). Elinympäristöt: Tunturikankaat sekä kalkkikalliot ja -louhokset. Esiintyminen: Lajia tunnetaan Suomessa vain suppealta alueelta Enontekiön suurtuntureilta. Laji esiintyy Kilpisjärven ympäristön lisäksi ainakin Toskalharjil (Kaiti & Ranta 2009), Annjalonjin luonnonsuojelualueel (Väisänen & Somerma 998), Bumbovarril sekä Kuonjarvarril ( joista jälkimmäisellä ji havaittiin myös tunturiperhosseurannan yhteydessä. Kilpisjärven ympäristössä ji havaittiin tunturiperhoseurannan yhteydessä Pikku- Maln, Korkea-Jehkaksen sekä Saanan paljakka-alueil. Tunnetun esiintymisalueen pinta-asta noin puolet sijaitsee nykyisillä luonnonsuojelualueil, joiden ulkopuolinen esiintymisalue kattaa Saanan pohjoisrinteen sekä ajasti Korkea-Jehkasin kialueen [50/32]. Lapinvuokkokääpiökoi, Stigmel dryadel (Hofmann, 868); NT; Ks, Le, (Li havainto puuttuu) Ravintokasvi: Lapinvuokko (Dryas octopeta) (Svensson 993). Elinympäristöt: Tunturikalliot, -louhikot ja -kivikot sekä tunturikankaat, kalliorannat ja kalkkikalliot ja -louhokset. Esiintyminen: Laji tunnetaan Suomessa Kilpisjärven ympäristöstä ja Kuonjarvarrilta, Toskalharjilta (Kaiti & Ranta 2009) Utsjoen Tsuomasvarrilta (JPK, omat havainnot) sekä Kuusamosta ( luomus.fi/insects/main/entdata-base.html). Kilpisjärven esiintymisalue on selvästi tunnetuista alueista ajin, ja tässä mielessä kysymyksessä on merkittävä ji uhanaisaseman puuttumisesta huolimatta. Lajia ei ole havainnoitu tunturiperhosseurannassa, koska se on tavallisesti hyvin harvalukuinen ja vaikeasti havaittava eikä aikuisen perhosen määrittäminen maastossa ole luotettavaa. Laidunnustutkimuksen yhteydessä jia havaittiin yksittäin Pikku- Maln paljakka-alueelta tunturin itäpään pinvuokkokankaalta (Välimäki 2005). Laji esiintyy harvalukuisena myös Saanan etelärinteen pinvuokkokankail (Väisänen & KUVA 7. Pikku-Mall uhanaiset perhoset keskittyvät suhteellisen pieniaisille dolomiittikallion pirstomille pinvuokkokankaille. Somerma 988, Timo Nupponen, suull. tieto). Lajin esiintymiskuva on epävarma ja se voisi löytyä myös Korkea-Jehkasin pinvuokkopaikoilta. Kohdennettu toukkahavainnointiin perustuva esiintymisselvitys on ainoa tapa jin elinalueen määrittämiseksi. Kilpisjärven ympäristön tunnetut esiintymät sijaitsevat kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueil. Pohdinta Kilpisjärven ympäristö (Kuonjarvarrin Tuelljehuhputin alue mukaan lukien) on epäilemättä yksi Suomen merkittävimmistä, ellei merkittävin perhoskohde sekä kansallisel että kansainvälisellä tasol. Yksistään Kilpisjärven lähiympäristössä esiintyy paikallisena vähintään 45 silmälläpidettäväksi tai uhanaiseksi luokiteltua lähinnä subalpiiniseen tai alpiiniseen tunturiympäristöön sidonnaista perhosjia, joista tunnettiin 980-luvun loppupuolel vain kyseiseltä alueelta Suomessa. Näistä jeista seitsemän on ehdotettu erityisesti suojeltaviksi (Rassi ym. 200). Tuntureiden perhosyhteisöjen rakenne on pitkälti kasvillisuuden määräämää, joskin osaltaan yhteisöjä määrittelevät myös abioottiset tekijät (esim. korkeus merenpinnasta ja paljaan mineraalimaan osuus) (ks. Välimäki 2005). Perhosyhteisöjen monipuolisuus myös uhanaismielessä lienee pääosin seurausta emäksisen dolomiittikallion rapautumisen tuottamasta ravinteikkaasta maaperästä, mikä yhdistetään rikkaaseen ja vaateliaaseen kasvistoon (Oksanen & Olofsson 2005). Lisäksi alueen arvoa nostavat muut tunturiympäristöön sidonnaiset tavanomaisemmat jit (ks. Saarenmaa 980, Väisänen & Somerma 988, Välimäki 2005), sillä näiden esiintymisalue on jo luontaisesti rajallinen ja niihin kohdistuvat ilmastolliset uhkatekijät ovat tällä hetkellä konkreettisia ja helposti ymmärrettäviä. Kilpisjärven aluetta pidettiin 970-luvun alkupuolel jistoltaan Suomen parhaiten tunnettuna perhoskohteena (Krogerus 972). Kuitenkin jien esiintymisalueet on tavattu kuvata vain tunturin tarkkuudel. Tunturiperhosseurannan yhteydessä on tullut selväksi, että kyseinen mittakaava on täysin riittämätön. Esimerkiksi seliset Saanal tavalliset jit kuten Tinagma dryadis ja Plebeius gndon eivät esiinny tunturil kauttaaltaan, vaan löytyvät vain suhteellisen rajalliselta alueelta tai muodostavat hyvin pieninä erillisesiintymiä. Vastaavasti Entephria fl avicinctata löytyy Pikku-Mallta käytännössä vain yhden erillisen kalliopahdan alueelta ja Cauchas breviantennel Saanalta vain muutaman aarin alta. Tuntureiden välisessä vertailussa tinne korostuu. Saanal ja Pikku- Mall on runsaasti yhteisiä jeja, mutta useimpien jien kohdal Saanan esiintymät ovat ajempia ja runsaampia verrattuna Pikku-Malan, missä jit esiintyvät hyvin tiukasti vain adukkaimmille kohteille rajautuneina osaesiintyminä (Kuva 7). Pahimmilan aiempien havaintoaineistojen heikkoudet näkyvät juuri tuntureiden vertailussa. Vuodesta 988 alkaen, jolloin Saanan luonnonsuojelualueet perustettiin, perhosia on todennäköisesti havainnoitu Kilpisjärven ympäristössä enemmän suo- KALLE MÄNNISTÖ 87 Baptria 3/20

20 jelualueiden ulko- kuin sisäpuolel. Tästä huolimatta Korkea-Jehkasilta ja Skirhasjokiaksosta ei ole raportoitu juuri olleenkaan uhanaista perhosjistoa. Todennäköisesti kysymys on siitä, että näissä paikoissa havaittuja yksilöitä on pidetty lähinnä satunnaisina ydinesiintymisalueen reunahavaintoina, joil ei ole varsinaista merkitystä. Tämä näkemys on viimeistään tunturiperhosseurannan aikana muuttunut. Uhanaisten ja silmälläpidettävien jien havainnot Korkea-Jehkasil ja Skirhasjokiaksossa keskittyvät tietyille alueille eivätkä tässä mielessä ole satunnaisia, vaan edustavat elinvoimaisia paikallispopuatioita. Tunturiperhosten kartoitus ja seuranta on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan aikaisemmin. Kyseisen perhosjiston merkittävimmät uhkakuvat koskevat maailmanajuista ilmastonmuutosta (Rassi ym. 200), sillä tällä jistol ei välttämättä ole kykyä sopeutua lämpenevään ilmastoon (Viidalepp & Mikko 2007, Pöyry ym. 2009) ja sen seurannaisvaikutuksiin, kuten soveliaan elinympäristön kaventumiseen (ks. Norokorpi & Mäkelä 2008). Ilmastonmuutos ei kuitenkaan ainakaan lyhyellä aikavälillä ole pysäytettävissä, ja siksi tunturiluonnon uhkakuvat syntyvät lähinnä toisenisista ihmislähtöisistä toimista. Kasvava luontomatkailu tullee jatkossa lisäämään matkailijoiden määrää tunturipissa. Lisäksi luontomatkailun vetovoiman kasvattaminen vaatii matkailuinfrastruktuurin kehittämistä, mikä tarkoittanee seurannaisvaikutuksineen muutoksia maankäytössä, tieverkostossa sekä uudisrakentamis- ja rakennuskannan uudistamistarpeessa. Näiden tekijöiden seurauksena kulutus ja rakentaminen saattavat nousta nykyistä merkittävimmiksi uhanaisuuden syiksi tunturiperhosten kohdal. Näitä uhkakuvia on helpompi torjua kuin ilmastonmuutoksen seurauksia yksinkertaisesti ohjaamal ihmistoiminta jiston kannalta vähäpätöisemmille tai kulutusta kestävimmille alueille. Käytännön toimina voisi esittää luonnonsuojelualuerajausten entistä perustellumpaa kohdentamista tai erityisesti suojeltavien jien elinympäristörajauksia. Näistä jälkimmäinen soveltuu erinomaisesti tunturiympäristöön, sillä erityisesti suojeltavien jien elinympäristöissä elää tavallisesti muitakin uhanaisia jeja, jotka tulisivat elinympäristön suojelun kautta suojelun piiriin rajoittamatta kohtuuttomasti normaalia luonnossa liikkumista. Luonnonsuojelualuerajaukset sopivat sen sijaan tinteeseen, missä erityisesti suojeltavia jeja ei kohdealueel esiinny tai virkistyskäyttöpaineet ovat oletettavasti turhan voimakkaita. Hyväksyttävät elinympäristörajaukset perustuvat objektiiviseen tietoon toimenpiteen kohteena olevan jin esiintymisestä, mikä on mahdollista vain yksityiskohtaisesti dokumentoidun havaintoaineiston avul. Tuntureil elävien perhosten esiintymistiedot ovat olleet ylimalkaisia (ks. Krogerus 972, Saarenmaa 980, Väisänen & Somerma 988), mutta tunturiperhosseurannan kautta tinne on muuttumassa. Erinomaisena esimerkkinä jin elinympäristörajauksen kautta toteutetusta suojelutoimenpiteestä voisi toimia Kuonjarvarrin Tuelljehuhputin alueen rajaaminen erityisesti suojeltavaksi ehdotetun (Rassi ym. 200) Loxostege ephippialis -koisan perusteel. Alue on riittävän kaukana nykyisestä asutuksesta, minkä seurauksena alueen virkistyskäyttö ei todennäköisemmin uhkaa alueen luontoarvoja ainakaan lähitulevaisuudessa. Rajaustoimenpiteen etuna saavutettaisiin kattava suojelualue käytännössä kaikille muillekin alueel esiintyville uhanaisille perhosjeille, kuten Boloria improba ja erityisesti suojeltava Argyroploce noricana. Boloria improba (Kuva 8) on erityisen huomionarvoinen, sillä Kuonjarvarrin Tuelljehuhputin alueen esiintymä on jin, jos ei ainoa, niin ainakin elinvoimaisin tunnettu esiintymä maassamme. Lisäksi Suomel on erityisvastuu jin suojelemiseksi Euroopan Unionin kautta. Laji rau- KALLE MÄNNISTÖ KUVA 8. Elinympäristörajauksil pystytään suojelemaan yksittäisiä jirauhoituksia kattavammin koko perhosjistoa. Kuvassa EU:n luontodirektiivin nojal rauhoitettu kääpiöhopeatäplä (Boloria improba). 88 Baptria 3/20