LUKUVUOSITIEDOTE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LUKUVUOSITIEDOTE 2014 2015"

Transkriptio

1 LUKUVUOSITIEDOTE JOENSUUN KAUPUNKI UIMAHARJUN KOULU Harjunraitti Uimaharju Koulusihteeri Jyri Pietarinen jyri.pietarinen@jns.fi Rehtori Mika Norppa mika.norppa@jns.fi

2 ABC lukuvuoteen ! Ensimmäistä kertaa Uimaharjun koulun historiassa lukuvuositiedote julkaistaan vain ja ainoastaan sähköisenä versiona koulumme kotisivuilla - otamme tässä mallia monesta muusta joensuulaisesta opinahjosta! Alkaneena lukuvuotena koulussamme työskentelee hivenen reilut 200 oppilasta luokka-asteilla E-9. Heitä luotsaa opinnoissaan eteenpäin kaikkiaan 32 opetushenkilöstömme jäsentä. Olemme saaneet tälle lukuvuodelle joukkoomme yhden opettajan ja yhden koulunkäynninohjaajan lisää. Lukuvuoden alkaessa olimme suuren haasteen edessä. Koulukiinteistön rakennustyöt eivät edenneet kesän aikana suunnittelun aikataulun mukaisesti ja näin ollen saimme uudisrakennuksen käyttöömme vasta viimeisellä lomaviikolla elokuussa. Uudisrakennus luovutettiin käyttöömme maanantaina 4.8. ja koulut alkoivat jo saman viikon torstaina Kuluvan lukuvuoden vietämme edelleenkin poikkeusoloissa. Rakennustyömaa on vaihtanut paikkaansa pihalta toiselle, missä työ jatkuu saneeraustoiminnan merkeissä. Opettajanhuone sijaitsee tällä hetkellä tulevan nuorisotilan paikalla ja kotitalousluokkamme on edelleen vanhalla yläkoululla Taitola rakennuksessa. Myös rehtori ja koulusihteeri jatkavat väliaikaistiloissa valloittaen tällä kertaa tulevat kouluterveydenhoitajan tilat. Koulun saneerausosa valmistuu maaliskuun loppuun mennessä, mutta esimerkiksi ison pelipihan saamme käyttöömme jo lokakuun lopussa. Koulun valmistuessa keväällä, siirtyy nuoriso- ja kirjastoimi kanssamme saman katon alle! Tämä mahdollistaa meille entistä tiiviimmän yhteistyön ja suunnittelutyö näiltä osin on jo alkanut. Lukuvuoden aikana osallistumme monien muiden koulujen joukossa Tuhat - hankkeeseen, jonka tavoitteena on aktivoida lapsia ja nuoria liikkumaan enemmän ja aktiivisemmin. Hankkeeseen liittyvät välkkärikoulutukset on jo pidetty koulumme 5. ja 6. luokan oppilaille. Tasa-arvohankkeen kautta olemme puolestaan saaneet Enon alueelle oman koulukuraattorin ja lisää koulupsykologipalveluita. Edessä on haasteellinen ja kiireinen lukuvuosi, mutta mikäs tässä on ollessa uudessa koulussa! Hyvää lukuvuotta kaikille! Mika Norppa, rehtori Kannen kuva: Linda Saarelainen

3 Ajoneuvot Ajoneuvoilla liikkuminen on koulun piha-alueella kielletty myös vapaa-aikana. Oppilaat jättävät kouluun tullessaan polkupyörät, mopot ja potkurit piha-alueelle niille varatuille paikoille. Huoltajien on hyvä huomioida, että kouluun tuotaessa lapsi tulee jättää Harjunraitin varrelle. Liikennejärjestelyihin koulu-alueella on tullut muutoksia ja näistä on ilmoitettu liikennemerkein. Liikennettä Uimaharjun terveyskeskuksen edustalla tulee välttää. Alavirta Alavirta viittaa koulumme ensimmäiseen kerrokseen, josta löydät mm. esikoulun, luokanopetuksen luokat 1-2 ja muutamia aineenopetuksen luokkia (tn, mu). Alavirrassa sijaitsee koulumme ruokala Suma ja väliaikaisesti myös koulumme opettajanhuone. Apulaisjohtaja Marja Ratilainen Marja vastaa Uimaharjun työjärjestyksestä poikkeavasta toiminnasta ja koulun sisäisistä sijaisuusjärjestelyistä. Hän toimii rehtorin sijaisena rehtorin virkavapauksien aikana. Marjan tavoitat virka-aikaan puhelinnumerosta Arviointi Uimaharjun koulussa annetaan lukuvuositodistuksen lisäksi syyslukukauden päätteeksi välitodistus kaikilla luokka-asteilla. Muita arviointimenetelmiä ovat oppilaan kanssa kerran lukukaudessa käytävät arviointikeskustelut, tiedotteet, wilmaviestit, keskustelut vanhempien kanssa sekä vanhempainvartit ja puhelinkeskustelut. Opettaja voi halutessaan antaa väliarvosteluja pitkin lukuvuotta. Oppilasta arvioitaessa otetaan huomioon opetukseen osallistuminen, innostuneisuus, huolellisuus, tuotokset ja koearvosanat. Huolellisuutta ovat siisteys, asianmukaiset varusteet sekä töiden suorittaminen ajallaan ja loppuun asti.

4 Uimaharjussa on luokilla 1-4 käytössä sanallinen arviointi. Luokilla 5-9 on käytössä numeroarviointi. Arviointikeskustelut Jokainen aineenopettaja pitää arviointikeskustelut luokilla 7-9 ennen väli- ja kevätarviointeja. Keskusteluissa käydään oppilaan kanssa läpi hänen tavoitteensa, vahvuutensa, edistymisensä ja kehittymiskohteensa kyseisessä oppiaineessa. Ettone Savotta- ja uittoterminä ettone tarkoittaa ruokalepoa. Ettone tila löytyy koulumme terveydenhoitajan tilan vierestä. Täällä kesken koulupäivän sairastunut oppilas voi pitää lepohetken ennen kotihoitoon siirtymistä. Tällä hetkellä Ettone toimii koulusihteeri Jyri Pietarisen toimistona. Haipakka Savotta- ja uittoterminä haipakka viittaa kiireeseen tai kovaan vauhtiin. Uimaharjun koulussa Haipakka tarkoittaa koulumme liikunta-/juhlasalia. Liikuntasali sijaitsee saneerattavalla osalla koulua ja on käytössämme aikaisintaan keväällä Henkilöstö Pääkoulu Uimaharju ESI Ulla Korhonen esiluokanopettaja 1.lk Jonna Sorjonen luokanopettaja 2.lk Riitta-Liisa Meriläinen luokanopettaja E-2 Tiina Nylander tuntiopettaja 3.lk Anja Nuutinen luokanopettaja 3-4.lk Minna Olli luokanopettaja 5.lk Timo Paalanen luokanopettaja 6.lk Otso Miettinen luokanopettaja

5 7.lk Minna Eero lehtori 8.lk Leena Muona tuntiopettaja 9.lk Marja Ratilainen lehtori Johanna Ratilainen Eveliina Romppanen Pauliina Kaasinen Sami Pasanen Mika Norppa erityisopettaja erityisopettaja erityisopettaja erityisopettaja vt. rehtori Pääkoulu Eno/Louhioja Maiju Ahlholm Raija Turunen Urpo Ahlholm Anne Posti Hanna Karjalainen Timo Tolppanen Kirsi Turunen Asta Markkanen Koulukäynninohjaajat Kati Hallberg Eija Heikura Niina Sorsa Jyri Pietarinen Eila Tanninen Satu Hämäläinen Kouluavustajat Hannu Pölönen Tuija Nuutinen Koulusihteeri Jyri Pietarinen lehtori lehtori lehtori tuntiopettaja tuntiopettaja tuntiopettaja tuntiopettaja tuntiopettaja koulunkäynninohjaaja koulunkäynninohjaaja koulunkäynninohjaaja koulunkäynninohjaaja koulunkäynninohjaaja koulunkäynninohjaaja kouluavustaja kouluavustaja koulusihteeri

6 Joustava perusopetus (JOPO) Joustavan perusopetuksen toiminta on yleisopetuksen tukikeino, joka on tarkoitettu oppilaille, joilla on vaikeuksia opiskella ja tuoda esiin osaamistaan isossa ryhmässä. JOPO -oppilaalla tulee olla halua ottaa vastuuta omasta koulunkäynnistään ja kykyä sitoutua yhdessä laadittaviin yksilöllisiin suunnitelmiin. Joustavassa perusopetuksessa tuetaan nuorta löytämään omia vahvuuksiaan ja mahdollisuuksiaan sekä tuetaan saamaan peruskoulun päättötodistus ja laatimaan realistinen jatkosuunnitelma. Tärkeä osa opintoja ovat työpaikkaopiskelujaksot, joihin laaditut oppimistehtävät katsotaan osaksi oppiaineita tai aihekokonaisuuksia. JOPO opettajana koulussamme toimii Pauliina Kaasinen. Järjestyssäännöt Toiminta koulualueella ja ajalla sekä koulun järjestämissä tilaisuuksissa 1. Perusasteen oppilas saa poistua kouluaikana koulualueelta vain opettajan tai rehtorin erillisellä luvalla. 2. Jokainen kouluyhteisön jäsen käyttäytyy asiallisesti ja tekee omat tehtävänsä tunnollisesti. 3. Jokainen kouluyhteisön jäsen vastaa siitä, että kaikissa tilanteissa vallitsee työrauha. 4. Jokainen kouluyhteisön jäsen on velvollinen pitämään koulualueen ja muut koulun käytössä olevat alueet siistinä. 5. Oppilaan tulee osallistua opetukseen säännöllisesti. 6. Jos oppilas ei voi tulla kouluun, on huoltaja velvollinen välittömästi ilmoittamaan syyn luokanopettajalle tai ryhmänohjaajalle. Koulun tulee ottaa yhteyttä huoltajaan oppilaan kolmantena poissaolopäivänä, jos huoltaja ei ole ilmoittanut oppilaan poissaolon syytä. Peruskoulun tulee seurata oppilaan poissaoloja. 7. Luokanopettaja tai ryhmänohjaaja voi antaa hyväksyttävästä syystä luvan enintään viikon poissaoloon sen luokan oppilaalle, jonka valvonta hänelle kuuluu. Koulun rehtori voi myöntää oppilaalle luvan viikkoa pidempään poissaoloon. Lupa anotaan kirjallisena. 8. Oppitunnit alkavat ja päättyvät täsmällisesti työjärjestyksessä ilmoitettuna ajankohtana. Oppituntien ulkopuolisessa toiminnassa noudatetaan erikseen sovittuja työaikoja. 9. Välituntien aikana luokkatiloissa saa oleskella vain tilasta vastaavan opettajan erillisellä luvalla.

7 10. Aiheeton liikennöinti koulun alueella on kielletty. Autot, pyörät, mopot ja muut kulkuvälineet pysäköidään koulun osoittamille paikoille. 11. Koulun omaisuutta tulee käsitellä huolellisesti. Omaisuuden vahingoittumisesta tai katoamisesta aiheutuva korvausvelvollisuus määräytyy vahingonkorvauslain (412/74) mukaan. 12. Vioittuneista tai rikkoutuneista välineistä on ilmoitettava välittömästi koulun henkilökunnalle. 13. Liikuttaessa noudatetaan liikennesääntöjä. 14. Tupakkatuotteiden, nuuskan, päihteiden ja huumeiden hallussapito, käyttäminen, myynti ja niiden vaikutuksen alaisena esiintyminen on kielletty. 15. Matkapuhelimen häiritsevä käyttö on kielletty kouluaikana. (Koulk , 51) Kiusaamisen ehkäisy Uimaharjun koulu oli yksi noin 1400 suomalaiskoulusta, joissa KiVa -koulu (kiusaamisen vastainen koulu) -ohjelma otettiin käyttöön syksyllä Koulumme henkilökunta on saanut monipuolisen materiaalin sekä koulutusta ohjelman toteuttamiseen. KiVa -koulu ei ole ohimenevä projekti, vaan pysyvä toimintatapa kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja lopettamiseksi. KiVa -toimenpideohjelman tavoitteet ovat kiusaamisen vähentäminen, uusien kiusaamistapausten ennalta ehkäiseminen sekä kiusaamisen kielteisten vaikutusten minimointi. Kiusaamisen ehkäisyssä ja siihen puuttumisessa ensisijaisen tärkeää on oikea aikainen tieto ja sen välittyminen. Mikäli saat tietää kiusaamisesta, ilmoita siitä koululle. Keskustele lapsen/nuoren kanssa kiusaamisesta, vaikka tämä ei itse olisikaan kiusattu eikä kiusaisi toisia. Koulumme KiVa tiimin jäsenet ovat Tiina Nylander, Merja Hyvärinen, Pauliina Kaasinen, Timo Paalanen ja Minna Eero. Kossa Savotta- ja uittoterminä kossa tarkoittaa matalavetiseen paikkaan tukeista rakennettua molemmin puolin uittopuita ohjaavaa ja nostavaa seinää. Uimaharjun koulussa kossa viittaa alakerran luokanopetuksen luokkatiloihin. Kossa -luokkia koulustamme löytyy kaksi (1-2.lk).

8 Koulukuraattori Kuraattori on tavattavissa koululla perjantaisin koulupäivän aikana (tarvittaessa myös tiistaisin). Hän tarjoaa keskusteluapua oppilaan koulunkäyntiin ja vapaa-aikaan liittyvissä asioissa. Hän tukee ja auttaa oppilasta selviytymään mahdollisimman hyvin elämän eri tilanteissa sekä tukee huoltajia ja opettajia kasvatustehtävässä. Oppilas voi tulla kuraattorin luo joko omasta aloitteestaan tai huoltajan, opettajan tai terveydenhoitajan ohjaamana. Koulukuraattorinamme toimii Maiju Niskanen ja hänet tavoitat virka-aikaan puhelimitse numerosta Koulupsykologi Koulupsykologit ovat laillistettuja terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja he edustavat psykologista asiantuntemusta koulussa. Koulupsykologin työn tavoitteena on oppilaan terveen psyykkisen kehityksen tukeminen ja hänen koulunkäyntiinsä liittyvien psykososiaalisten toimintaedellytysten turvaaminen. Keskeisiä tehtäväalueita ovat mm. oppimisedellytysten arviointi psykologisia tutkimusmenetelmiä käyttäen, erityisopetusjärjestelyiden suunnittelu, psyykkisen tuen ja hoidon tarpeen arviointi, supportiiviset keskustelut sekä huoltajan kasvatustyön tukeminen. Keskustelut oppilaan ja vanhempien kanssa sekä myös psykologiset tutkimukset tapahtuvat Uimaharjun koululla huoltajan ja opettajan kanssa erikseen sovittavana ajankohtana. Koulupsykologinamme toimii Mervi Laeslehto ja hänet tavoitat virka-aikaan puhelimitse numerosta Lisäksi käytössämme on hankepsykologi Jaana Kervinen luokka-asteilla E-2. Hänet tavoitat puolestaan numerosta Kouluruokailu Ruokailuun tullaan aina valvovan opettajan johdolla. Jokainen oppilas osallistuu kouluruokailuun. Kädet pestään ennen ruokailua ja ruokailuun rauhoitutaan ennen ruokalaan tuloa. Valvova opettaja ohjaa ja opastaa ruuan otossa. Kaikkea maistetaan, myös salaattia. Ruokaa otetaan vain sen verran kuin jaksetaan syödä. Valvova opettaja ohjaa ja puuttuu tarvittaessa oppilaan käytökseen ruokailussa.

9 Oppilasta ohjataan ruokailun aikana hyviin ja kauniisiin ruokailutapoihin. Tämä tarkoittaa mm. haarukan ja veitsen käyttöön opastamista. Ruokalasta ei oteta ruokaa evääksi. Keittiöhenkilökuntaa kiitetään ruokailun lopuksi. Joensuun kaupungin peruskoulujen ja lukioiden ruokalista on luettavissa koulumme kotisivuilta. Koulusihteeri Uimaharjun koulusihteerinä toimii Jyri Pietarinen. Jyrin toimisto sijaitsee rehtorin kanslian vieressä Ettone tilassa. Koulusihteeriin saat yhteyden puhelimitse numerosta Lomat Pakottavissa syissä oppilaan huoltajat voivat anoa oppilaalle vapautusta koulutyöstä. Anomus on tehtävä kirjallisesti siihen tarkoitetulla lomakkeella, jonka saa opettajalta, koulun kansliasta tai koulun nettisivuilta. Anomus toimitetaan luokanohjaajalle. Viikkoa pitempien vapautusten anomukset toimitetaan koulun rehtorille, kts. poissaolo-ohje. Messi Kuntouttava lastensuojeluyksikkö Messi on erikoistunut hoitamaan ja kasvattamaan psyykkisesti oireilevia vaativahoitoisia nuoria. Hoitoympäristönä Messi soveltuu erityisesti depressiosta, psykoosista, syömishäiriöstä sekä erityyppisistä ahdistushäiriöstä toipumiseen. Myös sosiaaliset pelot ja kouluvaikeudet voivat olla sijoituksen peruste. Messissä toimii myös Uimaharjun koulun hallinnon alainen pienryhmä. Tämän pienryhmän opettajana toimii Sami Pasanen. Sami Pasasen saat kiinni virka-aikana puhelinnumerosta

10 Motti Savotta- ja uittoterminä motti viittaa kuution muotoisen puupinoon. Uimaharjun koulussa Motti on kahden luokkatilan välissä oleva ryhmätyötila. Motti -luokkia koulussamme on kaksi - yksi alavirrassa esikoulun ja 1.lk välissä ja yksi ylävirrassa 5.- ja 6.-luokan välissä. Muutokset oppilastietoihin Osoitteen, puhelinnumeron yms. muutokset tulee ilmoittaa koululle hyvissä ajoin. Tieto tulee olla erityisesti hallinnon tiedossa, ts. koulusihteerillä ja rehtorilla. Oppilaan osoitteen muutos voi vaikuttaa esim. koulukyyditysoikeuteen. Mikäli perhe on muuttamassa pois paikkakunnalta, olisi myös tästä hyvä olla tieto koululla hyvissä ajoin. Nuorisoasema Nuorisoasema on matalan kynnyksen palvelu, joka on suunnattu vuotiaille, ensisijaisesti Joensuulaisille nuorille, ja heidän perheilleen. Nuorisoasemalle voi soittaa päivystysaikaan ti-to numeroon tai mennä käymään kyseisenä aikana ilman ajanvarausta. Nuorisoasema tarjoaa tukea: - elämänhallintaan ja arjen sujumiseen - mielenterveydellisiin asioihin - päihde- ja riippuvuusasioihin - sopivien ja tarpeenmukaisten palvelujen löytämiseen - ihmissuhde- ja vuorovaikutusasioihin - kasvuun ja kehitykseen liittyviin haasteisiin - kuntoutus- ja terapiatarpeen arviointiin Nuorisoasemalla työskentelee tiimi nuorisoalan osaajia: kaksi sosiaaliohjaajaa, kaksi sairaanhoitajaa, psykologi, erityisnuorisotyöntekijä ja osa-aikainen lastenpsykiatrian erikoislääkäri.

11 Oppikirjat Oppilaille jaetut oppikirjat eivät ole oppilaiden omia, vaan ne palautetaan hyväkuntoisina lukuvuoden päättyessä. Myös työkirjoja on käsiteltävä huolellisesti. Myös osa työkirjoista on kierrätyskirjoja. Jos kirja katoaa tai rikkoontuu, on tilalle hankittava uusi mahdollisimman pian. Päällystäminen lisää kirjojen käyttöikää. Oppilaanohjaus Oppilaanohjaajalta saa neuvoja ja tukea mm. valinnaisten aineiden valinnassa, opiskelutaitojen kehittämisessä, koulutusta koskevien valintojen ja tulevaisuuden suunnitelmien tekemisessä. Oppilaanohjaajien kanssa voi keskustella kaikista elämään ja kasvuun liittyvistä asioista. Oppilaanohjaaja toimii läheisessä yhteistyössä huoltajien, yritysten ja eri oppilaitosten kanssa. Työelämään tutustuttamisjaksoilla (TET) ja vierailukäyntien kautta oppilaat tutustuvat työelämään. Oppilashuolto Uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki astui voimaan Laissa painotetaan ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä oppilashuoltotyötä. Lain tavoitteena on tarjota matalan kynnyksen tukea hyvinvoinnin ja oppimisen edistämiseksi sekä vahvistaa oppilaiden ja huoltajien osallisuutta. Koulumme oppilashuoltosuunnitelma kuvataan tarkemmin koulun vuosisuunnitelmassa. Koulun tasolla oppilashuoltotyö muodostuu yhteisöllisestä ja yksilökohtaisesta oppilashuoltotyöstä. Yhteisöllisellä oppilashuollolla tarkoitetaan koulun toimintakulttuuria ja niitä toimia, joilla edistetään oppilaiden oppimista, hyvinvointia ja terveyttä, sosiaalista vastuullisuutta sekä oppimisympäristön turvallisuutta ja esteettömyyttä. Tavoitteena on edistää välittämisen ja myönteisen vuorovaikutuksen kulttuuria, suojata mielenterveyttä ja tukea oppilaiden osallisuutta. Yhteisöllisen oppilashuollon suunnittelemista, kehittämistä, toteuttamista ja arvioimista varten rehtori kokoaa koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän (kokoontuu 2-6 kertaa lukuvuodessa ja tarvittaessa). Yhteisöllinen oppilashuolto on koko koulu yhteisön hyvinvointiin tähtäävää toimintaa.

12 Yhteisölliseen oppilashuoltoryhmään kuuluvat rehtori Mika Norppa, apulaisjohtaja Marja Ratilainen, erityisopettajat Johanna Ratilainen, Eveliina Romppanen ja Pauliina Kaasinen, kouluterveydenhoitaja Liisa Karvonen, koulukuraattori Maiju Niskanen, koulupsykologi Mervi Laeslehto. Tarvittaessa kokoukseen kutsutaan mukaan luokanohjaaja. Yksilökohtaisella oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaalle annettavia kouluterveydenhuollon palveluja, oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalveluja sekä yksittäistä oppilasta koskevaa monialaista oppilashuoltoa. Yksittäisen oppilaan tai tietyn oppilasryhmän tuen tarpeen selvittämiseen ja oppilashuollon palvelujen järjestämiseen liittyvien asioiden käsittelemistä varten kootaan tapauskohtaisesti harkiten monialainen asiantuntijaryhmä yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajansa kanssa. Uusi oppilashuoltolaki painottaa oppilaan oikeutta oppilashuoltoon. Yksilökohtainen oppilashuolto on luottamuksellista ja sen on toteuduttava lakiin kirjatussa ajassa. Oppilaskunta Koulussamme toimii oppilaskunta, jonka tavoitteena on edistää oppilaiden aktiivista roolia koulumme yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin kehittämisessä. Joka luokasta on valittu kaksi edustajaa oppilaskunnan hallitukseen, joka kokoontuu säännöllisesti. Kaikki oppilaat voivat tehdä aloitteita hallitukselle ja vaikuttavat siten koulun arjen asioihin, esimerkiksi kouluympäristön viihtyisyyteen, välituntitoimintaan ja teemapäivien toteutukseen. Oppilaskuntaa ohjaavana opettajina toimivat Minna Olli (E-6) ja Leena Muona (7-9). Pankko Savotta- ja uittoterminä pankko tarkoittaa tukkireen poikittaispalkkia, jonka päälle tukkikuorma tehdään. Uimaharjun koulussa pankko viittaa yläkerran luokanopetuksen luokkatiloihin. Pankko -luokkia koulustamme löytyy neljä (3-6.lk). Peda.net Uimaharjun koululta löytyy virallisten kotisivujen lisäksi Peda.net sivusto. Sitä tulevat käyttämään Joensuussa kaikki oppijat esiopetuksesta lukioon ja opettajiin. Jokainen oppija saa palveluun henkilökohtaisen, elinikäisen tunnuksen sekä "Oma

13 tilan", jossa tuotokset säilyvät koulumuodon vaihtuessa ja vielä pitkään koulu-uran jälkeenkin. Linkki Uimaharjun koulun Peda.net sivustolle löytyy koulumme kotisivuilta. Poissaolo-ohje Oppitunneille osallistuminen on lapsille työtä, joten poissaolo tunneilta edellyttää perusteltua syytä. Pääsääntönä on se, että opetuksesta poissaolosyyksi kelpaavat samat syyt kuin aikuisilla töistä poissaoloon. Poissaolosta on asianmukaisesti ilmoitettava opettajalle. Lomamatkojen osalta koulun toivomus on, että matkat pyrittäisiin tekemään oppilaiden loma-aikoina. Mikäli kuitenkin loma- / muu matka osuu koulujen työajalle, huolehditaan läksyistä ja opittavien asioiden läpikäymisestä "kotiopetuksena". Lomaa anotaan Joensuun kaupungin virallisella hakemuksella. Hakemus löytyy koulun kotisivuilta. Viikon (5 arkipäivää) ja sitä lyhyemmät vapautukset koulutyöstä myöntää oma opettaja. Yli viikon mittaisissa tapauksissa poissaoloanomus tehdään rehtorille. Rehtori Uimaharjun koulun rehtorina toimii määräaikaisesti asti Mika Norppa. Rehtorin kanslia sijaitsee väliaikaisesti tulevissa kouluterveydenhoitajan tiloissa ylävirrassa. Rehtori toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi vieraakseen koululle. Joskus koulutyöhön liittyvistä asioista on hyvä jutella kahden kesken ja kasvokkain. Tavoitat rehtorin virka-aikaan puhelimitse numerosta Seuraamukset rikkomuksista Seuraavat toimenpiteet on kirjattava ja niistä on tiedotettava huoltajalle mahdollisimman nopeasti: 1. Kasvatuskeskustelu PoL 35 on ensisijainen keino puuttua oppilaan häiritsevään ja epäasialliseen käytökseen. Kasvatuskeskustelua käytetään, jos oppilas häiritsee opetusta, rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita

14 epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti. Koulun opettaja tai rehtori voi määrätä oppilaan kasvatuskeskusteluun. 2. Perusasteella kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään PoL Perusasteella ja lukiossa opetusta häiritsevä oppilas voidaan poistaa oppitunnin tai koulun järjestämän tilaisuuden loppuajaksi. Jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia oppilaan poistamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. Tässä tapauksessa koulun rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtumien kulusta varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnalle. PoL 36b, LL 26 b 4. Rehtori voi koulutyötä kohtuuttomasti häiritsevältä tai väkivaltaiselta tai toisten turvallisuutta uhkaavalta oppilaalta evätä oikeuden osallistua opetukseen ja liikkumiseen koulualueella perusopetuksessa enintään jäljellä olevan työpäivän PoL 36 ja lukiossa enintään kolmen työpäivän ajaksi LL Opettaja tai rehtori saavat tarkastaa oppilaan tai opiskelijan mukana olevat tavarat (mm. kassit, penaalit), hallinnassa olevat koulun tai oppilaitoksen säilytystilat ja vaatteet päällisin puolin sellaisen kielletyn tai vaarallisen esineen tai aineen haltuun ottamiseksi, jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta, jos esineen tai aineen hallussapito on ilmeistä JA oppilas tai opiskelija pyynnöstä huolimatta kieltäytyy niitä luovuttamasta tai ei luotettavasti osoita, ettei hänen hallussaan niitä ole. PoL 35e, LL 26e 6. Perusopetuksessa opettaja tai rehtori voivat ottaa myös muun opetusta häiritsevän esineen pois oppilaalta, jos oppilas ei sitä pyynnöstä anna. Esine tai aine palautetaan oppilaalle pääsääntöisesti oppitunnin päätyttyä. Lisäksi oppilaalle, joka häiritsee opetusta taikka menettelee vilpillisesti, voidaan 7. perusasteella määrätä enintään kaksi tuntia jälki-istuntoa PoL 36 tai 8. perusasteella ja lukiossa antaa kirjallinen varoitus PoL 36, LL 26. Jos rikkomus on vakava tai jos oppilas jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä jälki-istunnon tai kirjallisen varoituksen saatuaan, 9. oppilas voidaan varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan kurinpitojaoston päätöksellä erottaa perusasteella enintään kolmeksi kuukaudeksi ja lukiossa

15 enintään vuodeksi. Väkivaltaisen tai uhkaavan oppilaan vaarantaessa toisten turvallisuuden voidaan määräaikainen erottaminen panna täytäntöön ilman lainvoimaa. PoL 36, LL 26. Ennen kohdissa kuvattujen rangaistuksen määräämistä on yksilöitävä teko tai laiminlyönti, kuultava oppilasta ja hankittava muu tarpeellinen selvitys. Lisäksi ennen kurinpitorangaistuksen (kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen) antamista on huoltajalle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Suma Savotta- ja uittoterminä suma viittaa lautoissa olevaan suuren määrän uittopuita esim. järvessä, meressä tai joessa. Suma on myös Uimaharjun koulun ruokala ja kohtaamispaikka. Istumapaikkoja Sumassa on reilut sata ja tarvittaessa määrä voidaan yleisötilaisuuksia varten kasvattaa noin 150 istuinpaikkaan. Sumassa pääset ihailemaan Uimaharjun koulun ihastusta herättäneeseen lasiseinään, joka muodoltaan muistuttaa aaltoa ja tuo väriä ruokalaamme. Tukiopetus Oppilaalla on oikeus saada tukiopetusta. Oppilaalla on oikeus tukiopetukseen. Ennen tukiopetuksen antamista on kuitenkin todettava, onko kysymys oppimisvaikeudesta vai koulutehtävien laiminlyönnistä. Tukiopetuksen tarpeen määrittelee oppilaan opettaja. Tukiopetusta voi pyytää oppilas itse tai hänen huoltajansa. Tupa Uimaharjun koulusta löytyy kolme tupa luokkaa. Tupa luokissa toimii koulumme laaja-alainen erityisopetus seuraavasti: Tupa 1 (E-2) Tupa 2 (3-6) Tupa 3 (7-9) Johanna Ratilainen (7.1. alkaen Merja Hyvärinen) Eveliina Romppanen Pauliina Kaasinen Tupa 1 löytyy alavirrasta ja tuvat 2 ja 3 puolestaan ylävirrasta luokanopetuksen käytäviltä.

16 Työ- ja loma-ajat Syyslukukausi 2014 Koulu alkaa to Lauantaityöpäivä la Syysloma, vko 42 ma-pe Syyslukukausi päättyy la Kevätlukukausi 2015 Koulu alkaa ke Talviloma, vko 10 ma-pe Pääsiäinen pe-ma Vappu pe Helatorstai to Vapaa päivä pe Koulu päättyy la Koulupäiviä: syyslukukaudella 93 kevätlukukaudella 95 Yhteensä 188 Tet viikot Uimaharjun koulun TET viikot lv : 8. luokka vko (ma-pe) 9. luokka vko (ma-pe) 7. luokka vko (to - pe) Tupakointi Uusi tupakkalaki (voimassa alkaen) asettaa velvoitteita kouluille. Laki velvoittaa koulun henkilökuntaa puuttumaan sekä koulun alueella tapahtuvaan tupakointiin että oppilaiden tupakointiin kouluaikana. Jos oppilaalla on hallussaan tupakkatuotteita, koulun tehtävä on puuttua siihen. Tämä tapahtuu koulun ojentamiskeinoin (rehtorin puhuttelu, jälki-istunto, ilmoitus Nuortentiimille). Lisäksi oppilasta pyydetään luovuttamaan tupakkatuotteet opettajalle. Jos oppilas ei suostu tähän, asiasta ilmoitetaan oppilaan huoltajille.

17 Jos oppilaalla on toistuvia tupakkarikkeitä ja ne jatkuvat jälki-istunnoista ja huoltajille ilmoittamisesta huolimatta, koulu tekee tutkintapyynnön poliisin Nuortentiimille. Uimaharjun koulussa tupakointiin puututaan kolmiportaisesti: 1. Rehtorin puhuttelee oppilaan ja luokanvalvoja ilmoittaa tapahtuneesta huoltajille puhelimitse ja kirjallisesti kurinpitolomakkeella. 2. Sama menettely kuin kohdassa yksi, lisäksi oppilas määrätään jälkiistuntoon. Luokanvalvoja ilmoittaa jälki-istunnosta huoltajille kirjallisesti kurinpitolomakkeella. 3. Sama menettely kuin kohdassa kaksi, lisäksi asiasta ilmoitetaan poliisin Nuortentiimille tai lastensuojeluun. Jatkotoimenpiteet sovitaan aina tapauskohtaisesti. Vanhempainillat Luokkakohtaiset vanhempainillat pidetään syyslukukauden aluksi luokanopettajan/- valvojan parhaaksi näkemänä ajankohtana. Koko koulun vanhempainilta pidetään tiistaina Sisältönä tässä illassa on mm. Tuhat hanke ja OPS Vanhempaintoimikunta Uimaharjun koulun vanhempaintoimikunnan tarkoituksena on toimia koulun ja kodin yhteistyön kehittäjänä. Jokaiselta luokalta on toimikuntaan nimetty varsinainen jäsen ja yksi tai useampi varajäsen. Kokoontumisissa on jäsenten lisäksi myös koulun edustajat mukana, joten kuulemme suoraan terveiset koulun arjesta ja samalla vanhempien terveiset menevät suoraan koululle. Vanhempaintoimikunta kerää toiminnallaan rahaa, joka tullaan käyttämään koulun oppilaiden hyväksi, mm. koulun ehdottamia hankintoja, stipendejä, retkiä, tapahtumia ym. voidaan rahoittaa. Vanhempaintoimikunta ottaa mielellään vastaan postia; terveisiä koululle, ideoita, ehdotuksia vanhempaintoimikunnan toiminnasta. Tervetuloa mukaan kehittämään toimintaamme - ota rohkeasti yhteyttä! Kati Liimatta, puheenjohtaja kati.liimatta@elisanet.fi

18 Luokkien edustajat toimikuntaan valitaan vanhempainiltojen yhteydessä syyskuussa. Lukuvuoden jäsenet ovat ohessa: Esi 1.lk 2.lk 3.lk 4.lk 5.lk 6.lk 7.lk 8.lk 9.lk Eija Justander Rista Surakka, Kati Liimatta, Marjo Vänninen Virpi Valtonen Päivi Miettinen Garita Soikkeli Saija Liimatainen, Taru Kettunen Sari Puhakka Pirjo Norppa Tarja Kuronen Aija Vartiainen, Marja-Liisa Vänskä Vanhempainvartit Vanhempainvartit pidetään luokka-asteilla E-6 kaksi kertaa lukuvuoden aikana (syyslokakuussa ja maalis-huhtikuussa). Vanhempainvartteihin sisältyvät arviointikeskustelut, tukimuotojen kirjaaminen ja tukitoimien tarpeen arviointi. Luokka-asteilla 7-9 vanhempainvartit pidetään kerran lukuvuodessa (tammihelmikuussa). Näissä sisältönä on oppilaan kanssa käytyjen arviointikeskustelujen sisältö eri oppiaineissa ja muut koulunkäyntiin liittyvät asiat. Yhteystiedot Kanslia rehtori Mika Norppa koulusihteeri Jyri Pietarinen apulaisjohtaja Marja Ratilainen esiluokanopettaja Ulla Korhonen opettajat (1 2 lk) opettajat (3. 9. lk)

19 erityisopettaja (E 2. lk) Johanna Ratilainen (Merja Hyvärinen alkaen) erityisopettaja (3 6. lk) Eveliina Romppanen erityisopettaja (7. 9. lk) Pauliina Kaasinen oppilaanohjaus ( lk) Raija Turunen koulukuraattori Maiju Niskanen koulupsykologi Mervi Laeslehto koulupsykologi Jaana Kervinen Messin pienryhmä erityisopettaja Sami Pasanen Taitola kotitalousluokka Keittiö Irmeli Mattsson Kiinteistönhoito Antero Kyyrönen Kouluterveyden- Liisa Karvonen hoitaja Oppilaskunta- Minna Olli (E-6) vastaavat ja Leena Muona (7-9) Ylävirta Ylävirta viittaa koulumme toiseen kerrokseen, josta löydät mm. luokanopetuksen luokat 3-6 ja muutamia aineenopetuksen luokkia (ku/ts, fk, bg, ai/hi).

20 Älykapula Savotta- ja uittoterminä älykapula tarkoittaa puusta tehtyä pöllintekijän mittakapulaa, jolla kokeiltiin puun paksuutta. Koulutyössä termillä voidaan viitata älypuhelimiin, joiden käyttö koulutyössä on suositeltavaa. Tulee kuitenkin muistaa, että Joensuun kaupungin koulujen järjestyssäännöt kieltävät matkapuhelimien häiritsevän käytön kouluaikana. Älypuhelimia käytetään oppitunneilla aina opettajan ohjeistuksen mukaisesti. Koulu ei vastaa koulupäivän aikana rikkoutuneista matkapuhelimista tai tablettikoneista.

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa 1 (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.10.2015 KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2014 2015

LUKUVUOSITIEDOTE 2014 2015 LUKUVUOSITIEDOTE 2014 2015 JOENSUUN KAUPUNKI UIMAHARJUN KOULU Harjunraitti 9 81280 Uimaharju Koulusihteeri Jyri Pietarinen 050 4322 821 jyri.pietarinen@jns.fi Rehtori Mika Norppa 044 576 7389 mika.norppa@jns.fi

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2015 2016

LUKUVUOSITIEDOTE 2015 2016 LUKUVUOSITIEDOTE 2015 2016 JOENSUUN KAUPUNKI UIMAHARJUN KOULU Harjunraitti 9, 81280 Uimaharju Koulusihteeri Sisko Liimatta 050 387 3192 sisko.liimatta@jns.fi Apulaisrehtori Mika Norppa 044 576 7389 mika.norppa@jns.fi

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE

LUKUVUOSITIEDOTE LUKUVUOSITIEDOTE 2016 2017 JOENSUUN KAUPUNKI UIMAHARJUN KOULU Harjunraitti 9, 81280 Uimaharju Koulusihteeri Sisko Liimatta 050 387 3192 sisko.liimatta@jns.fi Apulaisrehtori Mika Norppa 044 576 7389 mika.norppa@jns.fi

Lisätiedot

PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET

PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET 2014 2015 LIITE 1 Joensuun koulutustoimen yleissivistävien oppilaitosten järjestyssäännöt Koulutuslautakunta 15.6.2006, 66 Joensuun kaupungin perusasteen opetussuunnitelma

Lisätiedot

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA (LIITE POL 29 JA 35-36 ) PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! HÄIRITSEE OPETUSTA TAI MUUTOIN oppilaan huoltajille koulun opettaja

Lisätiedot

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! 1 (6) PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA Kasvatuskeskustelu ensisijaisena toimena, kun oppilas häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita

Lisätiedot

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista Yhteinen suunnitelma varmistaa toimintatapojen laillisuuden ja yhdenmukaisuuden sekä

Lisätiedot

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös. 1 (5) KURINPITO LUKIOSSA Häiritsevä käytös Luokasta /muusta opetustilasta poistaminen jäljellä olevan oppitunnin ajaksi. Huoltajalle. Kyllä. Opettaja/ rehtori. Opettajalla ja rehtorilla yksin tai yhdessä

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen Liite Askolan lukion suunnitelmaan kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä toimintatavoista: Menettelytavat rike- ja häiriötilanteessa, asioiden selvittämisvastuut, työnjako sekä kuulemis-

Lisätiedot

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU JOHDANTO Hyvä koulu syntyy, kun jokainen koulussa toimiva huolehtii omasta ja muiden turvallisuudesta ja viihtymisestä noudattamalla järjestyssääntöjä

Lisätiedot

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä KURINPITO LUKIOSSA Häiritsevä käytös Luokasta /muusta opetustilasta poistaminen jäljellä olevan oppitunnin ajaksi Keskustellaan opiskelijan kanssa Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä Wilma Opettaja/rehtori

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Järjestyssääntöjä sovelletaan Jyväskylän ammattiopistossa (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998/35 ), johon kuuluvana pidetään opetuksen käytössä olevia

Lisätiedot

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Koulurauhaasiakirja Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Seuraavassa lain täsmennyksiä 1.1.14 alk. 35 a Kasvatuskeskustelu Oppilas, joka häiritsee opetusta tai

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Voimaan 28.8.2014 sisältävät opiskelijan tai harjoittelijan oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia määräyksiä, joiden lähtökohtana ovat ammatillisesta

Lisätiedot

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 31.1.2000 Yleistä 1 Koulun alue on kortteli 57-YO. Koulun piha-alue on koulukiinteistön, Rantatien sekä koulun kentän erottama alue. 2 Kouluajaksi katsotaan

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Koulu Kuulammen koulu Lukuvuosi 2014-2015 Oppilashuollon palvelujen järjestäminen ja oppilashuollon toimintatavat Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän Kokoonpano

Lisätiedot

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa. Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa. Suunnitelma koskee kaikkia koulun järjestämää toimintaa ja siihen siirtymistä Oppilas on kohtuullisessa määrin

Lisätiedot

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen.

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen. HAAPAVEDEN ALAKOULUJEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen. 2.) Oppilaan tulee suorittaa

Lisätiedot

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta. Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen käyttö LIITE 18 KOLA 11.4.2017 Kurinpitomenettely Toimintatapa ja kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta ja muuta Kasvatuskeskustelu PoL 35 a (Kurinpitotoimet)

Lisätiedot

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia. LIITE 1 (5) 18.10.2013 OAJ:N ESITYS SÄÄNNÖSMUUTOKSIKSI PYKÄLÄMUODOSSA Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia. 4 a Erikoissairaanhoidossa olevan oppivelvollisen

Lisätiedot

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015 PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015 Perusopetusta sääteleviä lakeja ja muita säännöksiä: - Perusopetuslaki 628/1998, muutettu useita kertoja - Perusopetusasetus

Lisätiedot

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat KANGASALAN KUNTA POHJAN KOULU Iso- Maijalantie 31 36840 POHJA 050-3152852/ rehtori POHJAN KOULUN OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA 2018-2019 Oppilashuollon kokonaisuus Pohjan koululla jakaantuu seuraavasti: 1.

Lisätiedot

Mäntyharjun lukion järjestyssääntö

Mäntyharjun lukion järjestyssääntö Mäntyharjun lukion järjestyssääntö Lukion työskentelyä ohjaavat lukiolaki, lukioasetus, opetushallituksen ohjeet, koulutoimen toimintasääntö ja järjestyssäännöt. Järjestyssääntöjen tavoitteena on turvata

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Ari Rusi

Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Ari Rusi Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Työntekijän oikeuksista - virkaehtosopimuksen mukainen palkkaus ja työehdot o OVTES tai KVTES - sopimuksen mukainen työterveyshuolto - työnantajalla velvollisuus

Lisätiedot

Yhteisiä asioita

Yhteisiä asioita Yhteisiä asioita 3.9.2014 Koulun järjestyssäännöt ja muut yhteiset sopimukset (mm. ruokailu, liikuntakäytänteet, mobiililaitteiden käyttö) Pihan yhteiskäyttö ja pihasta huolehtiminen Liikennekäyttäytyminen

Lisätiedot

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ Järjestyssäännöt koskevat kouluyhteisön jäseniä, joihin kuuluvat peruskoulun oppilaat, lukion opiskelijat, opettajat, koulun muu henkilökunta ja rehtori.

Lisätiedot

Terva-Toppilan koulun käytänteet

Terva-Toppilan koulun käytänteet 1 Terva-Toppilan koulun käytänteet 19.8.2015 2 Myöhästelyt Oppitunnilta myöhästyminen estää ensisijaisesti oppilaan omaa oppimista. Lisäksi oppitunnin keskeyttäminen myöhästyjän vuoksi estää myös koko

Lisätiedot

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta. JYVÄSKYLÄN STEINERKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUOKAT 1-8 Tehtävä ja tavoitteet Järjestyssäännöt ovat koulun opetussuunnitelmaa täydentäviä käytännön toimintaohjeita, joilla pyritään takaamaan kaikkien turvallisuus,

Lisätiedot

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE TESJOEN KOULU 2016 2017 SYYSTIEDOTE YHTEYSTIEDOT Tesjoen koulu Tavastantie 10 07955 Tesjoki tesjoen.koulu@loviisa.fi Puh. 044-0555 993 (klo 8-15 arkipäivinä) Koulunjohtaja 044-5577 240 (klo 8-17 arkipäivinä)

Lisätiedot

(3) Suorittamattomista jälki-istunnoista tehdään merkintä lukuvuositodistuksiin.

(3) Suorittamattomista jälki-istunnoista tehdään merkintä lukuvuositodistuksiin. Sivistyslautakunta 80 14.10.2014 Koulujen työrauhapaketti SLTK 80 14.10.2014 Eduskunta on hyväksynyt koulujen työrauhauudistuksen. Uudistuksen taustalla pyritään mm. seuraaviin uudistuksiin: Osallistumiseen

Lisätiedot

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA Järjestyssääntöjen tavoitteet Koulun tehtävä on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT A. YLEISET SÄÄNNÖT 1. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE LV. 2018-2019 KIRKONKYLÄN KOULU TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2018-2019 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi to 9.8.2018 pe 21.12.2018 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa HYÖDYNNETTY OPPILASHUOLLON KÄSIKIRJAA SEKÄ LUOKANOHJAAJAN KÄSIKIRJAA Oppilashuollon käsikirja s. 15 Huoli

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 2017 2018 Järjestyssääntöjen tarkoitus on 1) turvata koulutyön sujuminen rauhallisesti 2) taata kouluyhteisön jäsenille viihtyisä ja turvallinen työympäristö 3) opettaa vastuullisuuteen

Lisätiedot

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

Jotta kaikki menisi hyvin. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa

Jotta kaikki menisi hyvin. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa Jotta kaikki menisi hyvin Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa Opettaja yhteisöllisen oppilashuollon toteuttajana Luokan/opetusryhmän ryhmäyttäminen Positiivinen palaute

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Pag e. Lukion työskentelyä ohjaavat lukiolaki, lukioasetus, opetushallituksen ohjeet, koulutoimen toimintasääntö ja järjestyssäännöt.

Pag e. Lukion työskentelyä ohjaavat lukiolaki, lukioasetus, opetushallituksen ohjeet, koulutoimen toimintasääntö ja järjestyssäännöt. Liit 6 Mäntyharjun lukion järjstyssääntö Lukion työskntlyä ohjaavat lukiolaki, lukioastus, optushallituksn ohjt, koulutoimn toimintasääntö ja järjstyssäännöt. Järjstyssääntöjn tavoittna on turvata kouluyhtisön

Lisätiedot

KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KOULUAIKA: Yleinen kouluaika on klo 8.00 15.00. Myös koulun iltatilaisuudet ja koulun retket ovat kouluaikaa. Kouluaikana oppilas on vakuutettu.

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen

OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen OPPILASHUOLTO Savonlinnan normaalikoulu 26.5.2014 / 12.4.2017 Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen SNOR - Oppilashuoltokäytännöt uudistuvat ENNEN / OPS 2012 Oppilashuollolla tarkoitetaan Oppilaan

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut

Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut Kangasniemen kunta Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut 1 Oppilashuoltosuunnitelmat Koulun oppilashuoltotoimintaa suunnittelee ja johtaa oppilashuoltoryhmä (OHR). OHR kokoontuu säännöllisesti.

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625 LUOSTARIVUOREN KOULUN OPISKELUOPAS 2015 2016 1 Oppilaan nimi: luokka: KOULUN YHTEYSTIEDOT LUOSTARIVUOREN KOULU Luostarinkatu 13, 20700 Turku http://info.edu.turku.fi/luostarivuori/ KOULUN HENKILÖKUNTA

Lisätiedot

PERUSOPETUSLAIN SOVELTAMINEN KAUSALAN KOULUSSA OPISKELUUN JA KURINPITOON LIITTYVISSÄ ASIOSISSA ALKAEN

PERUSOPETUSLAIN SOVELTAMINEN KAUSALAN KOULUSSA OPISKELUUN JA KURINPITOON LIITTYVISSÄ ASIOSISSA ALKAEN IITIN KOULUT 1.4.2014 PERUSOPETUSLAKI PERUSOPETUSLAIN SOVELTAMINEN KAUSALAN KOULUSSA OPISKELUUN JA KURINPITOON LIITTYVISSÄ ASIOSISSA 1.1.2014 ALKAEN 35 1. KASVATUSKESKUSTELU 2. OPPITUNNILTA POISTAMINEN

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA 1. YLEISTÄ OPPILSHUOLLOST Perusopetuslain mukaan oppilailla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUDESTA

LIIKENNETURVALLISUUDESTA LIIKENNETURVALLISUUDESTA Syksyn ja talven pimeinä aamuina ja iltapäivinä on oppilaita syytä kehottaa erityiseen varovaisuuteen koulumatkalla. Myös riittävän ajan varaaminen koulumatkaan varmistaa turvallista

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 Suomenkielinen koulutusjaosto 17.9.2013 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUS-

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus TOIMENPIDE OSALLISUUS ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOMIOITAVA OPPILASHUOLTO MUUTA Yhteydenotto huoltajaan Kirjalliset Wilmassa, ei sähköpostina opettaja kirjataan puhelun aihe Kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

1 Suunnitelma ojentamis ja kurinpito ja turvaamismenettelyjen toteuttamista

1 Suunnitelma ojentamis ja kurinpito ja turvaamismenettelyjen toteuttamista 1 Suunnitelma ojentamis ja kurinpito ja turvaamismenettelyjen toteuttamista (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet s. 36 37) Perusopetuslaki säätää keinoista, joilla voidaan puuttua erilaisiin häiriö

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen..

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen.. Syystervehdys! Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen.. No niin on uusi lukuvuosi taas lähtenyt liikkeelle. Uudet oppilaat ja ohjaajat ovat kotiutuneet kouluumme. Oppilaita on nyt 22, joten hieman

Lisätiedot

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki HANKONIEMEN YLÄASTEEN JA LUKION PÄIHDESTRATEGIA 1. TUPAKKATUOTTEIDEN KÄYTÖN EHKÄISEMINEN Tupakkatuotteiden käytön ehkäisevä työ on tarpeen tupakoinnista aiheutuvien huomattavien niin yksilölle, kuin yhteiskunnallekin

Lisätiedot

pedagogisen tuen ryhmä

pedagogisen tuen ryhmä Kasvatuskeskustelut ja muut kurinpitomenettelyt Kasvatuskeskustelun tavoitteena on - pysäyttää oppilas miettimään omaa käytöstään - antaa konkreettisia kasvatus- ja ratkaisumalleja oppilaalle - rauhoittaa

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan

Lisätiedot

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä. Kemiönsaaren kunnan perusopetuksessa

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä. Kemiönsaaren kunnan perusopetuksessa Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä Kemiönsaaren kunnan perusopetuksessa 1. Johdanto Turvallinen ja viihtyisä kouluympäristö on edellytys sille, että oppilaat voivat

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Päihteisiin liittyvät kurinpito- ja ojentamismahdollisuudet sekä turvaamistoimenpiteet koulussa. lakimies Anu Kangaste 2014

Päihteisiin liittyvät kurinpito- ja ojentamismahdollisuudet sekä turvaamistoimenpiteet koulussa. lakimies Anu Kangaste 2014 Päihteisiin liittyvät kurinpito- ja ojentamismahdollisuudet sekä turvaamistoimenpiteet koulussa lakimies Anu Kangaste 2014 Alkoholilaissa säädetään mm. alkoholipitoisista aineista, niiden käytöstä ja hallussapidosta.

Lisätiedot

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Perusopetuslaki ja asetus Lain säätää aina eduskunta, asetuksen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA Oulunsalo Opetussuunnitelman perusteet muuttuivat vuoden 2011 alusta, mikä velvoitti kuntia tekemään muutoksia myös kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin. Oulunsalon

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2018-19 Luokat ja henkilökunta 4A Jaana Hekkanen, 4B Antti Ranta, 4F Niina Siltari, 4H Petri Korpi 3B Saku-open sijainen, 3C Susanna Hasiwar, 3D Annukka Goman laaja-alainen

Lisätiedot

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LV 2016-2017 UTRAN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA children 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut Utran koulussa on 430 oppilasta oppilashuollon piirissä. Oppilashuollon

Lisätiedot

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori 22.8.2018 klo 17.30 Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori Jokivarren koulu Yhtenäinen peruskoulu ykkösestä ysiin Hiukan alle 600 oppilasta 50 opettajaa, 25 koulunkäyntiavustajaa Toimistosihteeri

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran ja Pöytyän kunnat Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran kunnan sivistyslautakunta 16.12.2014 175 Pöytyän kunnan koulutuslautakunta 10.12.2014 97 Sisällys

Lisätiedot

Oppilaana Valkeavuoren koulussa

Oppilaana Valkeavuoren koulussa Oppilaana Valkeavuoren koulussa Koulun säännöt ja muita tarpeellisia tietoja 2007 2008 Valkeavuoren koulun säännöt Monet lait ja säännöt ohjaavat koulun toimintaa. Niiden lisäksi noudatetaan koulun omia

Lisätiedot

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT HÄMEENKYRÖN KUNTA F.E. Sillanpään lukio Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen...

Lisätiedot

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä Turvallinen kouluympäristö on edellytys sille, että oppilaat voivat rauhassa seurata opetusta ja oppia uusia asioita. Kaikissa

Lisätiedot

LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opetussuunnitelman kuntakohtainen osa Kotkan lukiokoulutuksessa opiskelijahuollon osalta 1.8.2014 lukien. LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opiskeluhuolto sisältää lain mukaan koulutuksen järjestäjän hyväksymän

Lisätiedot

ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä

ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä Tällä asiakirjalla esitellään Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisen monialaisen oppilashuoltotyön toiminta ja sillä voidaan

Lisätiedot

Perusopetuslain 35 mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.

Perusopetuslain 35 mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. OJENTAMIS- JA KURINPITOTILANTEISSA TOIMIMINEN JA OPPILASHUOLLOLLINEN TUKI KURINPITORANGAISTUKSEN YHTEYDESSÄ TAI SILLOIN, KUN OPETUKSEEN OSALLISTUMINEN ON EVÄTTY 1. TAUSTAA Perusopetuslain 29 mukaan jokaisella

Lisätiedot

Asuntolan järjestyssäännöt

Asuntolan järjestyssäännöt Asuntolan järjestyssäännöt Koulutuksen järjestäjä on päättänyt näistä järjestyssäännöistä 26.1.2016 ja ne ovat voimassa 1.2.2016 alkaen toistaiseksi. Järjestyssääntöjen valmisteluvaiheessa on kuultu sekä

Lisätiedot