Uudistuksen tarkoitus ja tavoitteet, määrittelyjä, käsitteet
|
|
- Erkki Niemelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Uudistuneen oppilas- ja opiskelijahuoltolain (1287/2013) sekä Opetushallituksen antamien esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutosta (4/011/2014 ja 5/011/2014) koskevien määräysten keskeiset kohdat Koonnut Sirpa Oja Uudistuksen tarkoitus ja tavoitteet, määrittelyjä, käsitteet 1
2 Lain tarkoitus Edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia sekä osallisuutta ja ehkäistä ongelmien syntymistä Edistää oppilaitosyhteisön ja opiskeluympäristön hyvinvointia, terveellisyyttä ja turvallisuutta, esteettömyyttä, yhteisöllistä toimintaa sekä kodin ja oppilaitoksen välistä yhteistyötä Turvata varhainen tuki sitä tarvitseville Turvata opiskelijoiden tarvitsemien opiskeluhuoltopalvelujen yhdenvertainen saatavuus ja laatu Vahvistaa opiskeluhuollon toteuttamista ja johtamista toiminnallisena kokonaisuutena ja monialaisena yhteistyönä Uudistuksen tavoitteet Koota hajallaan lainsäädännössä olleet säännökset Koskee esi- ja perusopetuksen, lukion ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoita -> opiskeluhuollon jatkumo Esiopetuksessa myös pidennetyn opv lapset Parantaa psykologi- ja kuraattoripalvelujen saatavuutta Tukea opettajan työtä -> suora yhteys ja yhteistyö terveydenhoitajan, psykologin ja kuraattorin kanssa Siirtää painopiste korjaavasta työstä ennaltaehkäisevään ja koko kouluyhteisön hyvinvointia edistävään työhön Koulun OHR:n keskeisin tehtävä Lisätä suunnitelmallisuutta, laatua ja johtamista: eri tasojen OH-ryhmät, joiden tehtävät ja nimetään vastuuhenkilöt/johtajat Kytkeminen LsL hyvinvointisuunnitelmaan Perustuu oppilashuoltotarpeen arviointiin Omavalvonta opj- ja koulutasoilla 2
3 OPS:n perusteet Oppilashuolto entistä tärkeämpi osa koulun perustoimintaa OH liittyy läheisesti koulun kasvatus- ja opetustehtävään -> kuuluu kaikille kouluyhteisössä toimiville ja oppilashuoltopalveluista vastaaville Ohtyössä otetaan huomioon lapsen edun ensisijaisuus Monialainen yhteistyö kaikilla tasoilla tärkeää (esim. OHR:ssä) Ohtyötä ohjaavat avoimuus, luottamuksellisuus, kunnioittava suhtautuminen oppilaaseen ja huoltajaan ja heidän osallisuutensa tukeminen Oppilaan ja huoltajan osallisuuden ja kuulluksi tulemisen järjestäminen opj:n vastuulla Opiskeluhuollon kokonaisuus Opiskeluhuollolla tarkoitetaan Oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa oppilaitosyhteisössä I Opiskeluhuolto = perusopetuslain ja ops:n mukainen oppilashuolto + lukiolain sekä laissa ammatillisesta koulutuksesta tarkoitettu opiskelijahuolto II Oppilashuoltoon sisältyvät oppilashuollon palvelut: Psykologi- ja kuraattoripalvelut Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palvelut, esiopetuksessa neuvolapalvelut Yksilökohtaiset oh-palvelut (psykologi, kuraattori ym. Sote) Oppilashuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä koko oppilaitosyhteisöä tukevana yhteisöllisenä oppilashuoltona lisäksi oppilailla oikeus yksilökohtaiseen oppilashuoltoon 3
4 Suunnitelmallisuus Opiskeluhuoltoa toteutetaan opetustoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen monialaisena suunnitelmallisena yhteistyönä opiskelijoiden ja heidän huoltajiensa sekä tarvittaessa muiden yhteistyötahojen kanssa Kytkentä LsL Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan ja muuhun strategiseen suunnitteluun ja johtamiseen Tarvearvioinnit Eri tasojen oh-ryhmät, johtajien nimeäminen Suunnitelmat Arviointi ja omavalvonta Oppilaan kannalta oh-palvelujen jatkumo esiopetuksesta toiselle asteelle Toimeenpano edellyttää kehittämistoimia kaikilla tasoilla Yksilökohtainen oppilashuolto Tarkoitetaan oppilaalle annettavia neuvolan/kouluterveydenhuollon, psykologin ja kuraattorin palveluja sekä yksittäistä oppilasta koskevaa monialaista oppilashuoltoa (+ 10 erityisoppilaitosten oh-palvelut) Tehtävänä selvittää tarpeet ja ohjata palveluihin Perustuu aina oppilaan tai huoltajan suostumukseen oltava jo asian käsittelyä varten Oppilaan, huoltajan tai opettajan aloitteesta Tavoitteena seurata ja edistää oppilaan kokonaisvaltaista kehitystä, terveyttä, hyvinvointia ja oppimista. Varhainen tuen turvaaminen ja ongelmien ennaltaehkäisy, tehokkaat tukitoimet 4
5 Vahvistetaan oppilaan ja huoltajan osallisuutta 1 oh-työn kohteesta aktiiviseksi toimijaksi -mukaan oppilashuollon toteutuksen suunnitteluun. (esim ops-työ, laatutyö, yhteisöllinen oh-työ) -oh-palveluista tulee tiedottaa oppilaille ja huoltajille -oppilasta ja huoltajia tulee ohjata hakemaan tarvitsemiaan oppilashuoltopalveluja -oh-palvelut tulee olla helposti ja määräajassa saatavilla -oppilashuoltoa toteutetaan oppilaan ja hänen huoltajansa kanssa yhdessä ottaen huomioon oppilaan ikä, kehitystaso ja muut henkilökohtaiset edellytykset -oppilaan toivomukset ja mielipiteet on otettava huomioon -oppilas/huoltaja voi esittää toivomuksensa palaveriin osallistuvista asiantuntijoista (veto -, muttei määräämisoikeus) -oppilas voi painavasta syystä kieltää huoltajaa osallistumasta ohasiansa käsittelyyn -- Vahvistetaan oppilaan ja huoltajan osallisuutta 2 -huoltajaa voidaan kieltää osallistumasta oppilaan oh-asian käsittelyyn ja/tai olla luovuttamatta hänelle ao. tietoja mikäli se on lapsen edun vastaista. Arvion tekee sosiaali- tai terveysviranomainen -huoltaja ei voi kieltää oppilasta saamasta oh-palveluja -oppilaan/huoltajan YKSILÖIDYT KIRJALLISET suostumukset AINA yksilökohtaisessa oppilashuollossa -tarvittavat oh:n yhteistyötahot -oppilaan läheisiä -oppilaalle/vanhemmalle tieto oh-viranomaiseen yhteydenotosta -ope tai rehtori ilmoittaa koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta huoltajille -esiopetuksessa suostumukset huoltajalta 5
6 Vahvistetaan yhteisöllistä oppilashuoltoa Seurataan, arvioidaan ja kehitetään kouluyhteisön ja oppilasryhmien hyvinvointia Lähtökohtana se, että koulu on oppilaille keskeinen kehitysympäristö Esiopetuksessa yhteistyössä varhaiskasvatuksen, neuvolan ja muiden kunnan sidosryhmien kanssa Erilaiset yhteenvedot tuottavat seurantatietoa Terveellisyys, turvallisuus, esteettömyys Järjestyssäännöt, turvallisuus- ja kriisisuunnitelmat Oppilaiden suojaaminen väkivallalta, kiusaamiselta, häirinnältä Yhteiset toimintamallit erilaisissa oppimisympäristöissä työskentelyyn (sis. välitunnit, eri oppiaineiden turvallisuusohjeet, TET, leirikoulut) Koulukuljetukset, tapaturmien ennaltaehkäisy, tietoturvallisuus Hyvinvointia vahvistaa oppilaiden ja huoltajien osallisuus ja kuulluksi tuleminen >opj:n tehtävä Oppilaskunnat ala- ja yläkouluihin Käsitteitä Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Opiskeluhuolto yleisnimitys Oppilashuolto esi- ja perusopetuksessa Esiopetus: lapsi, perusopetus: oppilas Opiskelijahuolto lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa: opiskelija Yhteisöllinen oppilashuolto Yksilökohtainen oppilashuolto Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Opiskeluhuoltosuunnitelma (kaikki asteet) Oppilashuoltosuunnitelma (esi- ja perusopetus) Oppilashuoltoryhmät Opiskeluhuollon (=oppilas- ja/tai opiskelijahuollon) ohjausryhmä Oppilaitos-/koulu-/esiopetusyksikkökohtainen oppilashuoltoryhmä Yksilökohtainen asiantuntijaryhmä Oppilashuollon rekisterit Opiskeluhuoltokertomus Asiakaskertomus Potilaskertomus 6
7 Opiskeluhuollon taso Opetuksenjärjestäjä/ kunta Opiskelija/ Oppilas Opiskeluhuoltosuunni -telma LsL 147/ Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman tulee sisältää opiskeluhuoltosuunnitelma, josta selviää ops:n mukaisen oppilashuollon järjestäminen (voi olla kuntien yhteinen) Koulu/esiopetus(yksikkö) Oppilashuoltosuunnitelma (voi olla koulujen yhteinen) Työryhmä Monialainen opiskelu/oppilashuollon ohjausryhmä (voi olla kuntien yhteinen tai tehtävät voidaan nimetä jonkin muun soveltuvan ryhmän tehtäviksi) Monialainen oppilashuoltoryhmä Monialainen yksilökohtainen asiantuntijaryhmä (myös tietylle oppilasryhmälle) Sirpa Oja 2014 Kertomukset ja rekisterit Oppilashuollon rekisteri (muodostuu yksittäisiä oppilaita koskevista oppilashuoltokertomuksista) Yksilökohtainen oppilashuoltokertomus (ophlöstö) asiakaskertomus (->kuraattorin asiakasrekisteri) potilaskertomus tai muu potilasasiakirja(th +lääkäri +psykologi -> potilasrekisteri Toimintakulttuurin muutos oppilashuollon toteuttamisessa 7
8 Laki- ja ops uudistus tuo muutoksia toimintakulttuuriin ja käytänteisiin OPPILASHUOLTO KÄSITTEEN TÄSMENTÄMINEN JA JÄSENTÄMINEN lähtökohtana Oppilashuolto, oppilashuollon strategia, 3 portainen tuki, oppimisen ja koulunkäynnin tuki tai ei voi olla yläkäsite! Nyt tulee erottaa selkeästi toisistaan POL : - opetuksen järjestäminen; kolmiportainen tuki, ohjaus - työrauha - kurinpitotoimet ja OHL: oppilashuolto -> toimintoina ja kunkin toimijan työnkuvissa opetuksen järjestämiseen ja oppilashuoltoon liittyvien tehtävien erittely ja jäsentäminen -> erityisesti lo/ao, psykologi, erityisopettaja (konsultaatio), opo, rehtori Oppilaiden oppilashuoltoasioiden käsittely siirtyy vain yksilökohtaisiin asiantuntijaryhmiin Ao. ryhmän sisällä konsultaatio, tiedonsaanti ja jakaminen selkiytyy (19 ) Oppilashuollon tulee perustua luottamuksellisuuteen ja vapaaehtoisuuteen Koulutason OHR yhteisöllisen oppilashuoltotyön foorumi HE 67/2013 Opettaja joutuu työssään toimimaan sekä opetustehtävissä että osallistumaan opiskeluhuoltoon. Opettajan kannalta on tärkeä, että hän tietää, milloin hän toimii opettajana ja milloin hänen toimintansa on opiskeluhuoltoa. Pykälän 1 mom mukaan tämä rajanveto tapahtuisi niin, että toimiessaan lain 14 (yksilökohtainen ohr) tarkoitetussa monialaisessa asiantuntijaryhmässä yhteistyössä esimerkiksi psykologin tai kuraattorin kanssa, kyseessä on opiskeluhuolto. Ollessaan oppilaan kanssa kahden opetustilanteessa, kyseessä on opetus. Rajanveto on tärkeää, koska opettajan täytyy tietää, milloin noudatetaan tämän lain säännöksiä esimerkiksi kirjaamisvelvoitteista ja milloin koulutusta koskevista laeista. 8
9 Laki- ja ops uudistus tuo muutoksia toimintakulttuuriin ja käytänteisiin Yksilökohtaisen oppilashuoltoasian käsittely kirjataan OPPILASkohtaiseen oppilashuoltokertomukseen Oppilashuoltokertomuksista muodostuu UUSI OPPILASHUOLLON REKISTERI Eri ammattiryhmien omat rekisterit säilyvät Opetuksen järjestämistä koskeva tieto esim. oppilasrekisteriin ja Wilmaan Muuttaa erityisesti rehtorin roolia ja tehtäviä oppilashuollossa, mutta muutoksia myös opettajien tehtäviin -> yksilökohtaisen asiantuntijaryhmän jäsen ei saa käyttää asiantuntijaryhmän jäsenenä saamiaan salassa pidettäviä tietoja muuhun kuin opiskeluhuoltoon liittyvään tehtävään. Koulutason OHR:n toimintamalli uudistuu UUSI NIMI? Eri ammattiryhmien keskinäinen konsultaatio tärkeä työmuoto Muutoksen keskiössä: Prosessin käynnistyminen ja eteneminen 1 1)Opella/ym. herää huoli koko luokkaa koskevista ilmiöistä (esim. kiusaaminen) ->Koulukohtainen OHR, yhteisöllinen oh 2)Opella/opeilla/ym. herää huoli yksittäisestä oppilaasta - yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa, vartti tai muu palaveri -> kysytään suostumus muiden asiantuntijoiden koollekutsumiseen ja tiedon jakamiseen -3 portaisen tuen osalta ei tarvita kirjallista suostumusta -3 portaisen tuen prosesseja on vietävä eteenpäin mikäli oppilaan oppimisen tuen tarve on ilmeinen -oh:n osalta tarvitaan yksilöity suostumus, keitä asiantuntijoita yksilökohtaisessa asiantuntijaryhmässä on - asiantuntijaryhmä nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön, joka kirjaa käsittelyn oppilashuoltokertomukseksi MITÄ TÄMÄ EDELLYTTÄÄ? HYVIÄ LUOTTAMUKSELLISIA VUOROVAIKUTUSTAITOJA OPPILAAN JA HUOLTAJAN KANSSA 9
10 Muutoksen keskiössä: Prosessin käynnistyminen ja eteneminen 2 Oppilas tai huoltaja tai ope haluaa oppilaalle kuraattorin tai psykologin palveluja Ope ja oppilas yhdessä ottavat yhteyttä ja antavat tarvittavat tiedot Oppilaalla oikeus kiireellisessä tapauksessa saman tai seuraavana työpäivänä Muutoin 7 työpäivän kuluessa Jos esim. ope ottanut yhteyttä yksin-> ilmoitettava oppilaalle ja/tai huoltajalle yhteydenotosta Myös sivullinen voi ottaa yhteyttä oh palveluihin ->ilmoitettava oppilalle ja huoltajalle > psykologin tai kuraattorin arvioin perusteella ohjataan oppilas oh-tuen piiriin Muutoksen keskiössä: Toimenpiteiden ja päätösten kirjaaminen Kun asia koskee 3 portaista tukea: oppimissuunnitelmaan tai hojksiin Jos yhtenä osana oppilaan tukea oh toimia, vain lyhyt maininta ja viittaus oppilashuoltokertomukseen Kun asia on oppilashuollollinen (vrt yksilökohtaisen oh:n määrittely) > vastuuhenkilö kirjaa oppilashuoltokertomukseen, muut voivat lisätä 10
11 Muutoksen keskiössä OHR OHR -> KOHR Kokoonpano, johtaja? Kokoontunee harvemmin? Kirjaaminen. Ei määräyksiä -> muistio? Koulun OHR:ssä Ei enää käsitellä oppilaskohtaisia 3 portaisen tuen tai oppilashuoltoasioita (Oppimisen tuen ryhmä?) Ei enää koko luokan oppilaiden läpikäyntiä Ei enää opettajalle työnohjauksellisena tukena? Tarvearviot, yhteenvedot, seuranta, arviointi, omavalvonta Keskittyy koulutason ennaltaehkäisevään oh-työhön Hyvinvointi, terveellisyys, turvallisuus, koti-koulu -yhteistyö Suunnitelmat, raportit Opetuksen järjestäjätaso OH-ops työ mennessä! Yhteistyössä sosiaali- ja terveysviranomaisten kanssa Erilliset esi- ja perusopetuksessa, vaikka pohjautuvat samaan opj:n oppilashuoltosuunnitelmaan Muutokset ja lisäykset johtosääntöihin (keille oppilaiden asioiden hoito kuuluu/nimetään, esim. rehtori, erityisopettaja) Monialainen ohjausryhmä: jäsenet, johtaminen, tehtävät, kokoontumiset, jne Opiskeluhuoltosuunnitelma osana lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa 11
12 Opetuksen järjestäjätaso Kuraattori- ja psykologipalvelujen saatavuus Vastaavan kuraattorin palvelujen saatavuus? Kuraattoreiden ja psykologien työpanoksen jakaantuminen yhteisölliseen, yksilölliseen sekä yhteistyöhön oh-työssä Oppilashuoltotyön tarvearviointi Ohjeet kouluille ja oppilaitoksille OHR-ryhmien johtajien nimeäminen Oppilashuoltorekisterin perustaminen, vastuuhenkilön nimeäminen ja ohjeistaminen Toimintakulttuuria tukevat POL:n muutokset 12
13 Muutokset POL:ssa 1 31 a Oppilashuolto 1 mom muutettu Oppilashuollosta säädetään oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa (1287/2013). ( /1288) L:lla 1288/2013 muutettu 1 momentti tulee voimaan Aiempi sanamuoto kuuluu: Oppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. 31 a Oppilashuolto 2 mom kumottu 2 momentti on kumottu L:lla /1288, joka tulee voimaan Aiempi sanamuoto kuuluu: Oppilashuoltoon sisältyvät opetuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen oppilashuolto sekä oppilashuollon palvelut, jotka ovat terveydenhuoltolaissa (1326/2010) tarkoitettu kouluterveydenhuolto sekä lastensuojelulaissa (417/2007) tarkoitettu koulunkäynnin tukeminen. Muutokset POL:ssa 1 jatkuu 31 a Oppilashuolto 3-4 mom kumottu 3 momentti on kumottu L:lla /1288, joka tulee voimaan Aiempi sanamuoto kuuluu: Oppilashuoltotyötä toteutetaan yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajiensa tai muun laillisen edustajan kanssa. Silloin kun oppilashuoltotyössä käsitellään yksittäistä oppilasta koskevaa asiaa, asian käsittelyyn voivat osallistua vain ne oppilaan opetukseen ja oppilashuollon järjestämiseen osallistuvat, joiden tehtäviin oppilaan asian käsittely välittömästi kuuluu. Oppilaan huoltajan tai muun laillisen edustajan kirjallisella suostumuksella tai niin kuin laissa erikseen säädetään oppilaan asian käsittelyyn voi osallistua myös muita tarvittavia tahoja. 4 momentti on kumottu L:lla /1288, joka tulee voimaan Aiempi sanamuoto kuuluu: Käsiteltäessä yksittäistä oppilasta koskevaa asiaa oppilashuoltotyössä kirjataan asian vireillepanija, aihe, päätetyt jatkotoimenpiteet ja niiden perustelut, asian käsittelyyn osallistuneet sekä se, mitä tietoja ja kenelle oppilaasta on annettu. Henkilötietojen käsittelystä vastaa rekisterinpitäjänä opetuksen järjestäjä. 13
14 Muutokset POL:ssa 2 16a 2 mom 2014: Tehostetun tuen aloittaminen ja järjestäminen käsitellään pedagogiseen arvioon perustuen moniammatillisesti yhteistyössä oppilashuollon ammattihenkilöiden kanssa. 642/2010/muutettu: Tehostetun tuen aloittaminen ja järjestäminen käsitellään pedagogiseen arvioon perustuen moniammatillisesti 31 a :n 1 ja 2 momentissa tarkoitetussa oppilashuoltotyössä. Oppilaalle järjestettävä tuki kirjataan oppimissuunnitelmaan. Tehostettu tuki järjestetään laadultaan ja määrältään oppilaan kehitystason ja yksilöllisten tarpeiden mukaan. Muutokset POL:ssa Erityinen tuki Ennen erityistä tukea koskevan päätöksen tekemistä opetuksen järjestäjän on kuultava oppilasta ja tämän huoltajaa tai laillista edustajaa siten kuin hallintolain (434/2003) 34 :ssä säädetään sekä hankittava oppilaan opetuksesta vastaavilta selvitys oppilaan oppimisen etenemisestä ja oppilashuollon ammattihenkilöiden kanssa moniammatillisena yhteistyönä tehty selvitys oppilaan saamasta tehostetusta tuesta ja oppilaan kokonaistilanteesta sekä tehtävä näiden perusteella arvio erityisen tuen tarpeesta (pedagoginen selvitys). Ped 2010/kumottu: Ennen erityistä tukea koskevan päätöksen tekemistä opetuksen järjestäjän on kuultava oppilasta ja tämän huoltajaa tai laillista edustajaa siten kuin hallintolain (434/2003) 34 :ssä säädetään sekä hankittava oppilaan opetuksesta vastaavilta selvitys oppilaan oppimisen etenemisestä ja moniammatillisena oppilashuollon yhteistyönä tehty selvitys oppilaan saamasta tehostetusta tuesta ja oppilaan kokonaistilanteesta sekä tehtävä näiden perusteella arvio erityisen tuen tarpeesta (pedagoginen selvitys). Ped 14
15 Muutokset salassapitoa koskevissa pykälissä Muutetut: 40 2 ja 4 mom 642/2010 (salassapito) 42 1 mom 1444/2009 (tekninen, koskee muutoksenhakua) Kokonaan uusi: 41a (tiedonsiirto teknistä käyttöyhteyttä ) Muutokset POL:ssa mom Sen estämättä, mitä 1 momentissa tai salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään, on oppilaan oppilashuoltotyöhön osallistuvilla oikeus saada toisiltaan ja luovuttaa toisilleen sekä oppilaan opettajalle, rehtorille ja tämän lain mukaisesta opetuksesta ja toiminnasta vastaavalle viranomaiselle oppilaan opetuksen asianmukaisen järjestämisen edellyttämät välttämättömät tiedot. 2010/muutettu Sen estämättä, mitä 1 momentissa tai salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään, on oppilaan oppilashuoltotyöhön osallistuvilla oikeus saada toisiltaan ja luovuttaa toisilleen sekä oppilaan opettajalle ja tämän lain mukaisesta opetuksesta ja toiminnasta vastaavalle viranomaiselle oppilaan opetuksen asianmukaisen järjestämisen edellyttämät välttämättömät tiedot. 15
16 Muutokset POL:ssa mom Jos alle 18-vuotias oppilas siirtyy toisen opetuksen tai koulutuksen järjestäjän tämän lain, lukiolain (629/1998), ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) tai ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain (631/1998) mukaisesti järjestämään opetukseen, toimintaan tai koulutukseen, aikaisemman opetuksen järjestäjän on salassapitosäännösten estämättä viipymättä toimitettava oppilaan opetuksen tai koulutuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot uudelle opetuksen tai koulutuksen järjestäjälle. Vastaavat tiedot voidaan antaa myös uuden opetuksen tai koulutuksen järjestäjän pyynnöstä. ( /1288) 2010/muutettu Jos oppilas siirtyy toisen opetuksen järjestäjän tämän lain mukaisesti järjestämään opetukseen tai toimintaan, aikaisemman opetuksen järjestäjän on salassapitosäännösten estämättä viipymättä toimitettava oppilaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot uudelle opetuksen järjestäjälle. Vastaavat tiedot voidaan antaa myös uuden opetuksen järjestäjän pyynnöstä. Oppilashuoltosuunnitelmat 16
17 Opj oppilashuoltosuunnitelma Muodostuu kahdesta eri suunnitelmasta, jotka valmistellaan monialaisessa yhteistyössä Muut kunnan lasten ja nuorten hyvinvointia ja turvallisuutta koskevat linjaukset otetaan huomioon ops:ssa Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, johon kirjataan oppilashuoltoa koskeva osuus Voimassa valtuustokauden 4v Opetussuunnitelman oppilashuoltoa kuvaava osa (OPH:n määräys) Opj Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 1) keskeiset opiskeluhuoltoa koskevat tavoitteet 2)arvio opiskeluhuollon kokonaistarpeesta, käytettävissä olevista palveluista Vertailu nykyiseen normeihin? 3)toimet, joilla vahvistetaan yhteisöllistä opiskeluhuoltoa ja varhaista tukea 4)tiedot suunnitelman toteuttamisesta ja opiskeluhuollon laadunarvioinnista 17
18 OPS:n kuvaus oppilashuollosta - Kuvataan oppilashuollon paikalliset tavoitteet ja toimintatavat. - Määritellään yhteys lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan. - Määritellään oppilashuoltosuunnitelmien laadintaa linjaavat ohjeet: - suunnitelmien perusrakenne - (yhteiset ) osat suunnitelmien asioista - turvataan suunnitelmien yhdenmukaisuus -> riittävän yhtenäiset käytänteet - koulut täydentävät oman osuutensa Koulutason/esiopetusyksikön oppilashuoltosuunnitelma Opj tason opiskelu-/oppilashuoltosuunnitelman pohjalta Muut kunnan lasten ja nuorten hyvinvointia ja turvallisuutta koskevat linjaukset otetaan huomioon Laadittava vuoden sisällä Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman hyväksymisestä Voi olla useamman koulun yhteinen Laaditaan yhteistyössä henkilöstön, oppilaiden huoltajien ja sidosryhmien kanssa Koulutasolla oppilaiden osallistaminen, oppilaskunnan kuuleminen Oh-suunnitelman perehdytys- ja tiedotussuunnitelma 18
19 Oppilashuoltosuunnitelmaan kirjataan 1) Arvio opiskeluhuollon kokonaistarpeesta 2) Toimenpiteet yhteisöllisen opiskeluhuollon edistämiseksi ja tukitoimien järjestämiseksi 3)yhteistyön järjestäminen 4) häirintäsuunnitelma 5) toimenpiteet oh-suunnitelman toteuttamiseksi ja seuraamiseksi -> omavalvonta Oppilashuoltoryhmät 19
20 Opj Opiskeluhuollon ohjausryhmä Monialainen opetuksenjärjestäjätason koordinoiva ryhmä(päällikkötaso) Koollekutsujana opetustoimi Yhden tai useamman opetuksenjärjestäjän yhteinen Yhden tai useamman koulutusmuodon yhteinen (nimitykset) Tehtävät voi hoitaa myös muu soveltuva ryhmä Tehtävät: yleinen suunnittelu, kehittäminen, ohjaus ja arviointi Voi konsultoida asiantuntijoita Opj Opiskeluhuollon ohjausryhmä Nimeää koulutason KOHR:ien johtajat Päättää koulutason KOHR:ien kokoonpanosta, tehtävistä ja toimintatavoista 20
21 Ops työ Koulutason KOR Oppilashuoltosuunnitelma Opj opiskeluhuoltosuunnitelman toimeenpano Voi olla koulujen yhteinen Voi toimia myös esiopetuksen OHR:nä Koulutason OHR työ monialainen yhteisöllinen ohtyö tehtävät, jäsenet, kokoontumiset, kirjaaminen johtaminen tiedottaminen Koulutason KOR Keskeinen tehtävä: yhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen sekä muun yhteisöllisen oppilashuollon toteuttaminen Opiskeluhuoltoryhmä nimeää johtajan, kokoonpanon ym. raamit Tehtävät: Koulun oppilashuollon suunnittelu, kehittäminen, ohjaus ja arviointi Esi- ja perusopetuksen oppilaat Voi olla koulujen yhteinen Voi kuulla asiantuntijoita, konsultaatio 21
22 Yksilökohtainen asiantuntijaryhmä MAR Perustana opettajan yksilökohtainen koti-koulu -yhteistyö Asian vireilletulo: OPS: Koollekutsuja se opetushenkilöstön tai oh-henkilöstön edustaja, jolle asia työtehtävien perusteella kuuluu OPS: Kootaan oppilaan tai oppilasryhmän tuen tarpeen selvittämiseksi ja oppilashuollon palvelujen järjestämiseksi Koollekutsumiskäytännöt -> monialaisuus tapauskohtaien harkinta ja käsiteltävä asia Yksilökohtainen asiantuntijaryhmä Asiantuntijoiden nimeäminen, muiden yhteistyötahojen tai oppilaiden läheisten osallistuminen ryhmään edellyttää AINA oppilaan tai huoltajan YKSILÖITYÄ KIRJALLISTA SUOSTUMUSTA Ryhmä nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön Oppilashuoltokertomuksen laatija Lomake tai muu pohja? Oppilashuoltokertomuksen tallettaminen rekisteriin Tietojen saaminen ja jakaminen Salassapidettävät tiedot Ao. ryhmän jäsen ei saa käyttää ryhmän jäsenenä saamiaan tietoja muuhun kuin opiskeluhuoltoon liittyvään tehtävään 22
23 Oppilashuoltokertomus ja salassapidettävien tietojen luovutus Oppilashuoltokertomus Ryhmän vastuuhenkilö kirjaa yksilökohtaisen oppilashuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi välttämättömät tiedot oppilashuoltokertomukseen. On salassa pidettävä asiakirja Kirjauksia voivat tehdä myös muut asiantuntijaryhmän jäsenet. Kertomus laaditaan jatkuvaan muotoon, joka etenee aikajärjestyksessä. Oh-kertomus ja mahdolliset muut oh-asiakirjat talletetaan oppilashuoltorekisteriin 23
24 Oppilashuoltokertomukseen kirjataan seuraavat asiat: yksittäisen oppilaan nimi, henkilötunnus, kotikunta ja yhteystiedot sekä alaikäisen oppilaan huoltajan tai muun laillisen edustajan nimi ja yhteystiedot, kirjauksen päivämäärä sekä kirjauksen tekijä ja hänen ammatti- tai virkaasemansa, kokoukseen osallistuneet henkilöt ja heidän asemansa, asian aihe ja vireille panija, oppilaan tilanteen selvittämisen aikana toteutetut toimenpiteet kuten arviot, tutkimukset ja selvitykset, toteutetut toimenpiteet kuten yhteistyö eri tahojen kanssa sekä aiemmat ja nykyiset tukitoimet, tiedot asian käsittelystä ryhmän kokouksessa, tehdyt päätökset ja niiden toteuttamissuunnitelma sekä toteuttamisesta ja seurannasta vastaavat tahot. Jos sivulliselle annetaan oh-kertomukseen sisältyviä tietoja, asiakirjaan on merkittävä mitä tietoja, kenelle ja millä perusteella tietoja on luovutettu Tietojen luovutus ja salassapito yksilökohtaisessa OHR:ssä 1 Oppilaan yksilökohtaisen oppilashuollon järjestämiseen ja toteuttamiseen osallistuvilla on salassapitovelvollisuuden estämättä oikeus saada toisiltaan ja luovuttaa toisilleen sekä oppilashuollosta vastaavalle viranomaiselle sellaiset tiedot, jotka ovat välttämättömiä yksilökohtaisen oppilashuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi. Lisäksi heillä on oikeus saada ja luovuttaa toisilleen sekä oppilaan opettajalle, rehtorille/päiväkodin johtajalle ja opetuksen järjestäjälle oppilaan opetuksen asianmukaisen järjestämisen edellyttämät välttämättömät tiedot. Tiedon luovuttaja joutuu harkitsemaan esimerkiksi sitä, onko kysymys sellaisesta tiedosta, joka on välttämätön oppilaan tai muiden oppilaiden turvallisuuden varmistamiseksi. Luovutettava tieto voi koskea muun muassa sellaista oppilaan sairautta, joka tulee ottaa opetustilanteissa huomioon
25 Tietojen luovutus ja salassapito yksilökohtaisessa OHR:ssä 2 19 Opiskeluhuoltoryhmän jäsenillä on lisäksi oikeus pyytää neuvoa opiskelijan asiassa tarpeelliseksi katsomiltaan asiantuntijoilta ja ilmaista heille siinä tarkoituksessa salassa pidettäviä tietoja siten kuin julkisuuslain 26 :n 3 momentissa säädetään. Vaikka tiedon luovuttamiselle olisikin edellä todettu lain tarkoittama peruste, yhteistyön ja luottamuksen turvaamiseksi pyritään aina ensisijaisesti hankkimaan oppilaan tai huoltajan suostumus salassa pidettävän tiedon luovuttamiseen. Siirtyminen toiselle opj:lle 23 Jos oppilas siirtyy toisen opetuksen tai koulutuksen järjestäjän opetukseen tai koulutukseen, aikaisemman opetuksen järjestäjän on pyydettävä oppilaan tai tarvittaessa hänen huoltajansa suostumus siihen, että uudelle opetuksen järjestäjälle voidaan siirtää oppilashuollon asiakasrekisteristä sellaiset salassa pidettävät tiedot, jotka ovat tarpeellisia oppilashuollon jatkuvuuden kannalta Sen sijaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot toimitetaan salassapidon estämättä viipymättä toiselle esiopetuksen/opetuksen järjestäjälle tai lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjälle. Vastaavat tiedot voidaan antaa myös uuden opetuksen tai koulutuksen järjestäjän pyynnöstä. 25
26 Lähteitä Kämppi, K., Välimaa, R., Ojala, K., Tynjälä, J.,Haapasalo, I., Villberg, J. & Kannas,L Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa Who koulululaistutkimus (HSBC-study) OPH. Koulutuksen seurantaraportti 2012/8. Laitinen, K. & Hallantie, M Huomisen hyvinvointia. Kehys oppilashuollon kehittämiselle. OPH Oppaat ja käsikirjat 2011/19 Mattila, K-P Arvostava kohtaaminen arjessa, auttamistyössä ja työyhteisössä. PS-kustannus Rimpelä, M., Fröjd,S. & Peltonen,H Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen perusopetuksessa OPH. Koulutuksen seurantaraportti 2010/1. Tulosto, R. (toim.) 2011 Verkosta voimaa! Ja hyviä käytäntöjä. Espoon, Helsingin ja Vantaan koulupsykologien ja koulukuraattorien osaamisverkosto 26
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Lasten ja nuorten kehitysympäristön ja koulun toimintaympäristön muuttuessa oppilashuollosta on
Esi- ja perusopetuksen sekä nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014
Uudistunut oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) sekä Opetushallituksen antamien esi- ja perusopetuksen sekä nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos (4/011/2014 ja 5/011/2014)
ESIOPETUS. Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto
Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto Oppilashuoltoon sisältyvät opetuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen oppilashuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen
Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto
2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS
Opiskeluhuollosta ja siihen liittyvistä suunnitelmista säädetään oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa 1.
1 LUKION OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 6.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on 1) edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia sekä osallisuutta ja ehkäistä
LUKU 8 OPPILASHUOLTO. 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) 1 3 mom. 2
Sisällys LUKU 8 OPPILASHUOLTO... 1 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö... 1 8.2 Yhteisöllinen oppilashuolto... 3 8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto... 4 8.4 Oppilashuoltosuunnitelmat... 6 8.5 Paikallisesti
VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014
VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014 Tämä opetussuunnitelman päivitys sisältää Opetushallituksen tekemän perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutoksen
Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu?
Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu? Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät XIII 27.-28.11.2013 Vastaava koulukuraattori Hanna Gråsten-Salonen, Tampere
Palveluja tarjotaan opiskelijoille siten, että ne ovat helposti saatavilla. Palvelut järjestetään lain edellyttämässä määräajassa.
Luku 4.3. Opiskeluhuolto Opiskeluhuoltoon sisältyvät koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen opiskeluhuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen opiskeluhuolto.
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat
Paltamon kunta. Perusopetus. [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen
2014 Paltamon kunta Perusopetus [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen PALTAMON KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
1 (6) ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Lasten kehitysympäristön ja esiopetuksen toimintaympäristön muutosten
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki yhden lainsäädännön piirissä nyt hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa, henkilötietojen käsittelyä, kirjaamista, rekisteröimistä
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
0 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Aulanko 2.4.2014
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Aulanko 2.4.2014 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (voimaan 1.8.2014) Yhteisöllinen opiskeluhuolto ja yksilökohtaisen opiskeluhuolto Ennaltaehkäisevyys ja suunnitelmallisuus
(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM)
(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) Päivitetty 8.8.2018 opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän
Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto esiopetuksessa Turku, 14.11.2014 Marjatta Mikola marjatta.mikola@onerva.fi
Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto esiopetuksessa Turku, 14.11.2014 Marjatta Mikola marjatta.mikola@onerva.fi Onnistumisen kokemuksia kaikille Kehitys Oppiminen Kasvu Lapsen ja lapsiryhmän vahvuudet
Oppilashuolto Koulussa
1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Oulussa 6.2.2014 Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman toteutumisesta 2. yhteistyön
Perusopetuslain muutos
Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Helsingissä 27.2.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Kuopiossa 26.3.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Summa summarum Opiskeluhuoltoa järjestetään joko yhteisöllisenä tai yksilökohtaisena Yksilökohtaista
Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Oppilas- ja opiskeluhuollon kansalliset kehittämispäivät 28.11.2013 Järvenpää Hallintojohtaja Matti Lahtinen
Esityksen sisältö + materiaali
UUSI OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOLAKI OPETTAJAN NÄKÖKULMASTA Sirpa Oja Sirpa.oja@onerva.fi Esityksen sisältö + materiaali Uudistuksen tavoitteet, käsitteet Koulutason yhteisöllinen oppilashuolto, oppilashuoltosuunnitelma,
OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen
OPPILASHUOLTO Savonlinnan normaalikoulu 26.5.2014 / 12.4.2017 Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen SNOR - Oppilashuoltokäytännöt uudistuvat ENNEN / OPS 2012 Oppilashuollolla tarkoitetaan Oppilaan
Esiopetuksessa olevien oppilashuolto
Esiopetuksessa olevien oppilashuolto Valtakunnalliset neuvolapäivät 21. - 22.10.2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opetussuunnitelmien perusteet Oppilas-
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-
Oppilashuollosta hyvinvointia
Oppilashuollosta hyvinvointia Uudistuva esiopetus Joensuu 26.11.2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Mihin oppilashuoltoa koskevaan kysymykseen haluaisit saada vastauksen tänään? Kristiina
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain
Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos
Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos SORA-KOULUTUS 31.1.2013 Anne Heikinkangas Lyhennelty OKM:n ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhosen esityksestä Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki uudistuu Koskee esi- ja perusopetusta
6.3 Yksilökohtainen oppilashuolto
6.3 Yksilökohtainen oppilashuolto Yksilökohtaisella oppilashuollolla tarkoitetaan lapselle annettavia terveydenhoitopalveluja, jotka järjestetään terveydenhuoltolain mukaisina ikäryhmälle suunnattuina
Oppilashuollosta hyvinvointia
Oppilashuollosta hyvinvointia Uudistuva esiopetus Marraskuu 2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Mihin oppilashuoltoa koskevaan kysymykseen haluaisit saada vastauksen tänään? Kristiina Laitinen
Espoon perusopetuksen opetussuunnitelman luku 5.4. Oppilashuolto
5.4 Oppilashuolto Oppilashuollosta on tullut yhä tärkeämpi osa koulun perustoimintaa. Se liittyy läheisesti koulun kasvatus- ja opetustehtävään. Oppilashuollon tavoitteena on oppilaan kokonaisvaltaisen
ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä
ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä Tällä asiakirjalla esitellään Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisen monialaisen oppilashuoltotyön toiminta ja sillä voidaan
LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
Opetussuunnitelman kuntakohtainen osa Kotkan lukiokoulutuksessa opiskelijahuollon osalta 1.8.2014 lukien. LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opiskeluhuolto sisältää lain mukaan koulutuksen järjestäjän hyväksymän
Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen
Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
5.2 Oppilashuolto. 5.2.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
5.2 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen opiskeluhuollosta nimitystä oppilashuolto, opiskelijasta käsitettä
8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto
8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto Yksilökohtaisella oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaalle annettavia kouluterveydenhuollon palveluja, oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalveluja sekä yksittäistä
2014 ESIOPETUS LUONNOS 1.
OPETUS- JA VARHAISKASVATUSLAUTAKUNTA XX.XX.2014 XXX 2014 ESIOPETUS LUONNOS 1. LIITE 1 (12) 5/011/2014 MUHOKSEN KUNNAN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 Muhoksen kunta Opetus-
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Helsingin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas-
Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa
Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
LIITE 1 (9) 4/011/2014 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Hyvinvointi ja erilaiset oppimisympäristöt VI Uusi koulu- hyvinvointia tukeva yhteisöllinen toimintakulttuuri 31.3.-1.4.2015
Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista
Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki
Oppilashuollossa kehitetään, seurataan ja arvioidaan koko kouluyhteisön, yksittäisten luokkien ja ryhmien
LIITE 1 (7) 4/011/2014 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta perusopetuksen
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
LIITE 1 (8) 5/011/2014 ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
Espoon suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman muutos, Luku 3.2 Opiskelijahuolto
1 Espoon suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman muutos, Luku 3.2 Opiskelijahuolto 3.2 Opiskeluhuolto Opiskeluhuollosta on tullut yhä tärkeämpi osa oppilaitoksen perustoimintaa. Opiskeluhuollon
8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
LIITE 1 (9) 4/011/2014 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
Opiskeluhuoltosuunnitelmat
Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon suunnitelmat (OHL 12 ja 13 sekä POL 14, LL 10 ja AMPL 37 a ) Lastensuojelulain
Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO
Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO Opetussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilashuollon paikallisen toteuttamisen tavoitteet ja toimintatavat. Siinä määritellään opetussuunnitelman
Opiskeluhuollon palvelut. Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen
Opiskeluhuollon palvelut Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen 24.3.2015 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan 1.8.2014, mikä muuttui? Opiskeluhuollon suunnittelu
Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta
Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Seinäjoki 11.3.2014 Ville Järvi Erityisopetuksen rehtori Seinäjoen kaupunki Tehtävänanto 1. Yhteistyötä edistävät tekijät 2. Yhteistyön kannalta kehitettävää
5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen
5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 5.3. Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen
Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa
Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa 17.9.2014 Opetushallitus KOULUKOHTAINEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Oppilashuollon vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA LASTEN
Monialainen oppilashuollon yhteistyö
LUKU 5.3 ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Muutos Tornion esiopetussuunnitelman lukuun neljä Esiopetuksen oppilashuollon tavoitteena on lapsen hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia
Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia 1 Esipuhe Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia perustuu Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin(1287/2013), joka astui voimaan 1.8.2014. Strategian tavoitteena
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 8 UUDESSA OPS:SSA
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 8 UUDESSA OPS:SSA LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli. VIP-verkosto,
Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli VIP-verkosto, 14.2.2019 Yhteisöllinen oppilashuolto Koulukohtaisen opiskeluhuoltoryhmän (KOR) työskentelystä Työn tavoitteena on opiskelijan ja yhteisön
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
Kokkolan kaupunki Perusopetuksen opetussuunnitelman muutos 1.8.2014 alkaen PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto
Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu
Opiskeluhuolto ja erityisopetus 6.3.2017 Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu www.pollev.com/aapohalonen066 (Aineen)opettajan työtä
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
LIITE 6/011/2014 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista,
Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki
Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä
Lukion opiskeluhuollon suunnitelma vuodelle 2019
Lukion opiskeluhuollon suunnitelma vuodelle 2019 Uuden oppilas- ja opiskeluhuoltolain tuomat muutokset koulun opiskeluhuollossa astuivat voimaan 1.8.2014. Lain tarkoituksena on 1) edistää opiskelijoiden
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu - missä mennään lainvalmistelussa? Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu - missä mennään lainvalmistelussa? Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen Uudistuksen taustaa Oppilashuoltoon liittyvän lainsäädännön uudistamistyöryhmässä (STM selvityksiä
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös
EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE
Opiskeluhuollon asiantuntijaryhmän asettaminen ja toiminta. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän hallitus
Opiskeluhuollon asiantuntijaryhmän asettaminen ja toiminta Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän hallitus 17.6.2015 Sisällys Ryhmän asettaminen ja sen toimintatavat... 3 Opiskeluhuollon rekisterit ja kertomukset
Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin
Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies, STM Sisällys Uuden lain tausta ja tarkoitus
6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus
Opiskelijahuolto lisäopetuksessa
Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opetushallitus 17.3.2015 Kristiina Laitinen Opetusneuvos 1 Säädökset, eduskunta-asiakirjat sekä opetussuunnitelmien perusteet Lait Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013)
Opiskeluhuolto osana oppilaitosten kokonaistoimintaa
Opiskeluhuolto osana oppilaitosten kokonaistoimintaa Opiskeluhuollon XV kansalliset kehittämispäivät 25.11.2015 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Säädökset ja määräykset, hallituksen esitys ja eduskunta-asiakirjat
Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014
1 Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Nastolassa esiopetuksen oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä sivistystoimen ja sosiaali
Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä
Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä 4.6.2015 Mikkeli Itä-Suomen opiskeluhuollon päivät Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon kokonaisuus ja määritelmät
Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa
Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa 17.11.2016 Helsinki Erkkaa verkossa -verkkoluento Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilaalle annettavan yksilöllisen tuen vaihtoehtoja Monialainen
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
SAKUn hyvinvointipäivät Opiskeluhuolto TAI:ssa. Kati Länsiö
SAKUn hyvinvointipäivät 3. - 4.12.2014 Opiskeluhuolto TAI:ssa Kati Länsiö 5.12.2014 Kati Länsiö 1 Turun ammatti-instituutti 8 +4 koulutaloa, opiskelijamäärä 4000 +600 Terveydenhoitaja ja opo jokaisessa
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin
Kuraattoripalvelut Joensuun päivähoidon esiopetuksen oppilashuollossa
Kuraattoripalvelut Joensuun päivähoidon esiopetuksen oppilashuollossa Opas esiopetuksen lastentarhanopettajille SISÄLTÖ Yleinen kaavio oppilashuollosta Kuraattorin palvelut oppilashuollossa esiopetuksen
Pälkäneen kunnan opiskelijahuoltosuunnitelma
Pälkäneen kunnan opiskelijahuoltosuunnitelma 1 1. Johdanto Opiskelijahuoltosuunnitelma on laadittu opiskeluhuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten. Suunnitelma on laadittu monialaisena
Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla
Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla 6.5.2018 Lähtökohdat Yhteenveto on laadittu LAPE-hankkeen oppilas- ja opiskeluhuollon alatyöryhmässä kunnilta kerättyjen tietojen perusteella Oppilasmäärätiedot
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin
4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet
1 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista sekä opiskeluympäristön terveellisyydestä
Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry
Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
OPPILASHUOLTO Karkkilan esiopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa
1 Liite esiopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 27.1.2015 4 OPPILASHUOLTO Karkkilan esiopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa LUKU 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen
Mikä oppilashuollossa muuttuu?
Mikä oppilashuollossa muuttuu? Esi- ja alkuopetuksen päivät Oulu 3.11.2014 Kristiina Laitinen Opetushallitus Pienryhmäkeskustelu Mitä onnistunut oppilashuolto tarkoittaa lapsen näkökulmasta? Kristiina
Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät Helsingin Messukeskus
Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät 27.- 28.11.2014 Helsingin Messukeskus 28.11.2014 Päivän teema: Opiskeluhuollon monialainen yhteistyö ja yksilökohtaisen
Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle
Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä
Mäntsälän kunnan esiopetuksen esiopetussuunnitelma 2011. Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos/ luku 5.3
Mäntsälän kunnan esiopetuksen esiopetussuunnitelma 2011 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos/ luku 5.3 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen Sisällysluettelo: 5.3 Oppilashuolto 5.3.1
Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto
Hallituksen esitykset annettu 6.6.2013 Oppilas- ja opiskelijahuolto Janne Öberg HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilasja opiskelijahuoltoa
Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta. Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4.
Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4.2016 11.4.2016 Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Laki perusopetuslain
LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628
Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.
Ville Järvi
LSSAVI Lastensuojelukoulutus Ville Järvi 21.2.2017 Näkökulma päivän aiheeseen Millaisia oppilaan kasvua ja oppimista ja arjen hallintaa tukevia toimenpiteitä varhaiskasvatuksessa ja koulussa tehdään ennen
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki HE 67/2013
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki HE 67/2013 Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Suomen koulu- ja opiskeluterveyden yhdistyksen 50-vuotisjuhlaseminaari 11.10.2013, Hanasaari 18.10.2013 OPH/HP/YL/LU
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki voimaan Oppilashuollon näkökulmia esiopetuksessa
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki voimaan 1.8.2014 Oppilashuollon näkökulmia esiopetuksessa 28.11.2014 OPH koulutustilaisuus Uudistuva esiopetus kasvatus- ja opetuspäällikkö Pia Kola-Torvinen Tampere Oppilas-