Ehkä vieläkin pysyvämpi päätös olisi äidin kannalta parempi ratkaisu, Anne lisää. Toista ei voi muuttaa

Transkriptio

1 MIELENTERVEYS Teksti Kirsi-Marja Nurminen Kuvitus Jonna Markkula Järkkynyt mieli järkyttää myös sijaisperhettä Itsenäisyyspäivänä kolme vuotta sitten Anne ja Matti saivat joululahjan: heille sijoitettiin puolivuotias lapsi. Vauva ei ottanut katsekontaktia ja hänellä oli syömisvaikeuksia. Biologinen äiti ei ollut pystynyt rakentamaan vuorovaikutussuhdetta lapseen. Pikku hiljaa yhteys kuitenkin löytyi, muistelevat Anne ja Matti. Lapsen äiti kärsi mielenterveysongelmista ja oli sairaseläkkeellä. Sijaisperheeseen äidin ongelmat näkyivät mustasukkaisuutena. Hän pelkäsi, että olemme viemässä lapsen häneltä, vaikka tapaamisia oli usein. Tapaamisissa hänellä oli myös tapana tarkistaa, onko lapsi varmasti puhdas tai oliko hänellä ihottumaa, Matti kertoo. Mustasukkaisuus kohdistui erityisesti sijaisäitiin. Piti muistaa, että tärkein tehtävämme on huolehtia lapsesta emmekä saaneet päästää äitiä liikaa puuttumaan meidän elämäämme. Biologisen äidin jättämät viestit puhelimessa aiheuttivat alussa kielteisten tunteiden siirtymistä myös itseen, ja tästä jouduimme mieheni kanssa usein keskustelemaan, pohtii Anne. Sijaisvanhemmille tilanne oli vaikea. He näkivät, että lapsi kaipasi pysyvyyttä ja kärsi usein toistuvista tapaamisista. Yritimme auttaa äitiä ja rakentaa häneen hyviä välejä. Äiti reagoi tähän kuitenkin voimakkaasti ja epäili, että yritimme lähestyä häntä saadaksemme lapsen itsellemme. Suuttuessaan hän saattoi puhua jopa lapsen kuullen sijoituksen purkamisesta ja oikeusprosessista, jonka hän oli pannut vireille. Vaikka sijaisperheellä on nyt oikeuden päätös siitä, että lapsi on sijoitettu heille, ei biologinen äiti ole päässyt asian yli. Hän on jatkuvasti tekemässä uusia valituksia, jotka tuottavat hänelle taas uusia pettymyksiä. Äiti puhkuu ja puhisee näistä asioista eikä ole niinkään kiinnostunut lapsen kuulumisista. Tuntuu siltä, että ajatus äitiydestä ylittää järjen äänen, vaikka hänen omankin jaksamisensa kannalta olisi hyväksyä sijoitus lapsen edusta puhumattakaan, Anne ja Matti pohtivat. Ehkä vieläkin pysyvämpi päätös olisi äidin kannalta parempi ratkaisu, Anne lisää. Toista ei voi muuttaa Anne ja Matti ovat ymmällään siitä, miten vähän he pystyvät tekemään tilanteen hyväksi. On vain hyväksyttävä se, ettei toista ihmistä voi muuttaa. Henkilökohtaisuuksiin menevistä asioista kannattaa silti keskustella sosiaalityöntekijän kanssa, neuvoo Matti. Vaikka tilanne jatkuu ennallaan, pystyvät Anne ja Matti elämään tavallista arkea. Keskitymme lapsen hyvinvointiin. Biologiseen vanhempaan suhtaudumme asiallisesti ja kunnioittavasti emmekä lähde mukaan kiistelyihin. Meillä ei ole omia lapsia, joten olemme valinneet sijaisvanhemmuuden. Tämä vanhemmuuden muoto on osoittautunut antoisaksi, vaikka sijaisvanhemman on osattava vetää rajoja moneen suuntaan. Sopimukset tapaamisista ja yhteydenotoista rauhoittavat arkea. Arjen vastapainoksi olemme käyneet koulutuksissa, joissa olemme saaneet myös vertaistukea. Samalla olemme tutustuneet uusiin ihmisiin. Tämän oppimisprosessin keskellä olemme ymmärtäneet, että on oltava muutakin elämää kuin sijaisvanhemmuus, Anne ja Matti muistuttavat. l Haastateltavien nimet on muutettu. 14 l Perhehoito 6 / 2010

2 Kaikki psyykkiset sairaudet ovat vaikeita, mutta jotkut niistä ovat sairastuneen käytöksen ennakoimattomuuden kannalta hankalampia ymmärtää. Tapaamiset tai puhelinkontaktit saattavat olla järisyttäviä. Lisäksi sairaus ja sen oireet saattavat muuttua matkan varrella: on parempia ja huonompia kausia. Perhehoitajalla ei ole mahdollisuutta auttaa sairastunutta lapsen omaista muuten kuin puhumalla. Kehotukset kääntyä ammattiauttajien puoleen voivat kilpistyä siihen, ettei hän tunne itseään sairaaksi. Tai hän on hakenut apua, mutta ei ole sitä saanut. Suomessa on vielä vaikea saada apua psyykkisiin sairauksiin. Avohuolto on korvannut sairaalat, mutta valitettavasti avohuollon keinot eivät auta kaikkia sairastuneita. Ihmisellä täytyy olla sairauden tunne, ennen kuin hän kykenee itse auttamaan itseään. On kuitenkin muistettava, että sairaskin päättää itse omista asioistaan. Perhehoitajana en voi ryhtyä vanhemman terapeutiksi, sillä kykyni ja taitoni eivät siihen riitä. Minun tehtäväni on huolehtia lapsesta. Voin vain kannustaa hoitoon hakeutumiseen. Ystävällinen ja luonteva suhtautuminen sairaaseen ei aina kohtaa vastakaikua. Silti rauhallisuuden säilyttäminen tilanteessa kuin tilanteessa on paras tapa suhtautua. Biologista vanhempaa täytyy aina kuunnella ja ottaa hänen sanomansa vakavasti. Lapsikin häpeää ja suree on aiheellinen. Lapsi oppii pian tunnistamaan vanhempansa tunnetilan, tavan ajatella ja toimia, tarkkailemaan eleitä, ilmeitä, ryhtiä ja olemusta. Hän tietää, onko vanhempi ottanut lääkkeensä, täytyykö häntä piristää vai mieluummin olla mahdollisimman näkymätön. Lapsen kannalta paras apu on turvallisissa aikuisissa. Lapsi tai nuori saa olla oman ikäisensä. Hän saa tarvitsemaansa huolenpitoa ja hoivaa. Asioista voidaan myös puhua lapsen kanssa, mutta vain siinä tapauksessa, että lapsi siihen pystyy. Asiallinen tieto siitä, että biologinen vanhempi on sairas ja käyttäytyy siksi arvaamattomasti, auttaa lasta ymmärtämään tilannetta, mutta ei tee sitä helpommaksi. Perhehoitajan on syytä muistaa, että lapsikin kokee häpeää, syyllisyyttä ja surua siitä huolimatta, että tilanne ei ole mitenkään hänen syytään. Jos sairastunut vanhempi käyttäytyy uhkaavasti lapsen ollessa paikalla, on mielestäni otettava ohjat käsiin ja vapautettava lapsi ikävästä tilanteesta. Vanhemman uhkaava käytös sijaisvanhempia kohtaan aiheuttaa lapsessa turhia pelkoja uudelleen hyljätyksi tulemisesta. Yritän aina muistaa, että ensisijainen tehtäväni on olla lapsen tukena. Vanhemman psyykkinen sairaus on lapselle aina vaikea asia. Tuovi Eskelinen Biologisen vanhemman mielenterveysongelmat aiheuttavat perhehoitajassa huolta lapsen pärjäämisestä ja kestokyvystä. Huoli Vinkkejä psyykkisesti sairaan kohtaamiseen Miten sinä käytät alkoholia lasten seurassa? Muodosta mielipiteesi: Koeta suhtautua sairastuneeseen mahdollisimman normaalisti ja kunnioittavasti - aivan samoin, kuin muihin lähimmäisiin. Säilytä kuitenkin rajat, ole johdonmukainen ja selkeä puheissasi ja käytöksessäsi. Älä mene tolaltasi, vaikka hänen käyttäytymisensä ja mielialansa heilahtelisivat äärimmäisyydestä toiseen. Koeta ymmärtää, että käytöksen takana on kaikenlaisia tunteita: iloa, surua, pelkoa, raivoa, ahdistusta, jopa harhaisuutta. Älä laske leikkiä hänen sanomisistaan, sillä se kääntyy useimmiten sanojaansa vastaan. Älä arvostele. Älä loukkaannu arvostelusta, väärästäkään. Työnohjaajani neuvoi minua käsittelemään kokemaani vääryyttä itsekseni vaikkapa päivän ajan, mutta sitten asia pitää jättää taakse ja jatkaa eteenpäin. Näin asia saa päätöksen ja se voidaan siirtää pois päiväjärjestyksestä. Aseta turvalliset rajat kanssakäymiselle. Älä suostu kaaokseen. Älä mene mukaan harha-ajatuksiin. Jos asia vaatii vastausta, mutise jotain epämääräistä. Muuten ole mieluiten hiljaa tai älä vastaa. Muista, ettet voi olla terapeutti. Kannusta kaikkea järkevää toimintaa. Hoida itseäsi ja puhu jonkun kanssa. Tuovi Eskelinen 16 l Perhehoito 6 / 2010