Puutarhamarttailua Pavut vuoden 2018 vihannes

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puutarhamarttailua Pavut vuoden 2018 vihannes"

Transkriptio

1 Puutarhamarttailua Pavut vuoden 2018 vihannes Marttaliitto ry

2 Miksi papuja kannattaa kasvattaa? Papujen kasvatus on ekoteko: palkokasvit ylläpitävät maan kasvukuntoa, parantavat maan rakennetta ja sitovat ilmakehän typpeä kasvien käyttöön. Pavut sisältävät runsaasti valkuaisaineita eli proteiinia. Ne kuuluvat viljavalmisteiden, herneiden ja pähkinöiden ohella kasvikunnan tärkeimpiin proteiinien lähteisiin. Tuoreita papuja keitetään muutama minuutti ennen käyttöä. Kuivattuja papuja liotetaan yön yli, huuhdellaan ja keitetään 1 tunti (härkäpapu), min (tarhapavut), tuntia (ruusupapu) Lautasmallin mukaan syöt monipuolisesti eikä sinun tarvitse huolehtia yksittäisten ravintoaineiden saannista: Täytä lautasen neljännes kala-, liha- tai munaruoalla tai valitse vaihtoehtoisesti palkokasveja, pähkinöitä tai siemeniä sisältävää kasvisruokaa. Lisää ruokavalioosi yksi kasvispäivä viikossa!

3 Pavut maanparannuskasveina Pavut ja muut palkokasvit parantavat maata: Vahva juuristo parantaa maan rakennetta ja vahvistaa maan pieneliötoimintaa (erityisesti härkäpapu). Palkokasvit sitovat ilmakehän typpeä. Kalkitus edistää typensidontaa (ph ). Lannoitus: keväällä esim. luonnonlannoitetta, josta kasvit saavat typpeä kasvun alkuun sekä muita tärkeitä ravinteita. Kasvin kasvusta yli jäävä typpi jää viljelykierrossa seuraavan kasvin hyväksi. Kolmevuotinen viljelykierto (maa jaetaan kolmeen lohkoon) palkokasvit kaalit, kurkku, kesäkurpitsa, purjo, sellerit juurikasvit, peruna, yrtit, sipuli juurikasvit, peruna, yrtit, sipuli palkokasvit kaalit, kurkku, kesäkurpitsa, purjo, sellerit kaalit, kurkku, kesäkurpitsa, purjo, sellerit juurikasvit, peruna, yrtit, sipuli palkokasvit 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi

4 Härkäpapu (Vicia faba) Sopii hyvin ilmastoomme Viihtyy viileässä (15-18 C). Kestää lyhtyaikaista hallaa (3-4 C). Kylvö toukokuussa 5 cm syvyyteen (siemeniä liotetaan 4-6 tuntia). Taimiväli cm, riviväli cm. Rinnakkain perunan kanssa (ei samaan vakoon). Taimet mullataan 10 cm mittaisina. Matalat lajikkeet eivät tarvitse tukea, korkeat tuetaan rivin suuntaisella langalla. Sato: pienet palot, vihreät siemenet, tuleentuneet siemenet.

5 Härkäpapulajikkeita Kontu Suomalainen lajike. Jäykkävartinen, korkeus cm. Express Aikainen (65 vrk). Pystykasvuinen, tanakka, korkeus 100 cm. Hangdown Vanha lajike. Keskiaikainen (80 vrk). Korkeus 120 cm, palot 20 cm, isot siemenet. Karmazyn Tukeva. Korkeus cm. Vaaleanpunaiset, herkulliset siemenet. Red Epicure Isot, kauniin punaiset siemenet. Korkeus cm. Robin Hood Ruukkuviljelyyn parvekkeelle/patiolle. Korkeus 60 cm. Crimson Flowered Kirkkaan purppuranpunaiset kukat, isoon ruukkuun parvekkeelle/patiolle. Korkeus 90 cm.

6 Pensaspavut (P. vulgaris var nanus) Pensaspapu on kylmänarka Optmilämpötila C, Vioittuu jo C:ssa. Kylvetään ulos kesäkuussa, kun maan lämpötila on yli 10 (15) C. (Siemeniä liotetaan ennen kylvöä 4-6 tuntia) Taimiväli 8-10 cm, riviväli 30 cm. Taimet mullataan 10 cm mittaisina. Parin kolmen viikon taimikasvatus aikaistaa satoa. Taimet kasvatetaan 5-10 cm ruukuissa 2-3 kappaleen ryhmätaimina. Pensaspapu kasvaa cm korkuiseksi. Pensaspavun satoa korjataan sitä mukaa, kun palot kehittyvät (palko on täysikokoinen, mutta siemenet palon sisällä ovat vielä pieniä).

7 Pensaspapulajikkeita Mascotte F1 taitepapu: Vihreät säikeettömät pyöreät palot. Maukas. Ruukkuviljelyyn. Primel taitepapu: Tummanvihreät, säikeettömät pyöreät palot. Aikainen, suosittu. Nassau leikkopapu: Murea, pehmeä, litteä palko. Valkoiset siemenet. Herkullinen. Admire leikkopapu: Herkullinen, pitkät säikeettömät palot. Golden Tee Pee vahapapu. Keltaiset, mureat palot. Helposti sulava, sopii herkkävatsaisillekin. Maxi vahapapu: erittäin aikainen, runsassatoinen, pystykasvuinen, maukas. Purple Teepee vahapapu: Murea, maukas. Violetit palot muuttuvat keitettäessä vihreiksi. Borlotto lingua di fuoco nano : värikkäät litteähköt palot. Paloissa ja siemenissä kermanvalkosella pohjalla punaisia täpliä. Herkullinen. Erittäin kaunis. Taitepapu: pyöreät, vihreät siemenet ja pyöreät pitkät palot. Leikkopapu: litteät ja leveät palot, joissa on yleensä sitkeät säikeet. Vahapapu: keltainen ja murea.

8 Salkopapu (P. vulgaris var vulgaris) Salkopapu kasvaa 2-3 metriseksi ja kietoutuu tuen ympärille. Palot kehittyvät sivuversoihin. Lämmin, tuuleton kasvupaikka, myös kasvihuone ja lasitettu parveke. Lasitetulla parvekkeella ja kasvihuoneessa tuuletus! Pitkä kasvuaika esikasvatus 3-4 papua/ruukku. Istutetaan/kylvetään kesäkuussa (maan lpt C). Satoa korjataan kun palko on täysikokoinen, mutta siemenet palon sisällä ovat vielä pieniä. Lajikkeita: Cobra : Vihreäpalkoinen, runsas sato. Kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle. Kasvuaika 80 vrk. Limka : Vaaleanvihreät, litteät palot. Neckargold. Syvänkeltaiset, herkulliset palot. Satoisa. Blauhilde : Violetit, pyöreät palot, muuttuvat keitettäessä vihreiksi. Herkullinen. Carminat : Violetit, säikeettömät palot, muuttuvat keitettäessä vihreiksi. Aikainen ja satoisa.

9 Ruusupapu (Phaseolus coccineus) Yksivuotinen 2-4- m (0,5 m)koriste ja hyötyköynnös, joka kukkii heinä-syyskuussa. Aurinkoisella seinustalla, parvekkeella tai tuettuna aidanteena. Kukat punaisia, valkoisia, puna-valkoisia. Palot säikeettömiä. Sato korjataan, kun palot ovat keskenkasvuisia ja siemenet pieniä. Lajikkeita: Hestia : Alle puolimetrinen, puna-valkokukkainen lajike. Palot säikeettömiä, herkullisia. Ruukkuviljelyyn. Celebration : Nopeakasvuinen, kukat lohenpunaiset. Palot herkullisia. Lady Di. Korkea, jopa 4.5 metrinen. Lämpimän punaiset, kauniit kukat. Säikeettömät, suorat, mehukkaat palot.

10 Kiitos

VUODEN 2019 VIHANNES Puutarhamarttailua. Marttaliitto 2019

VUODEN 2019 VIHANNES Puutarhamarttailua. Marttaliitto 2019 VUODEN 2019 VIHANNES Puutarhamarttailua Marttaliitto 2019 VÄRIKKÄÄT JUURIKKAAT Juurikkaiden suku Beta vulgaris on vuoden 2019 vihannes. Juurikkaisiin kuuluvat punajuurikas sekä kelta-, raita- ja valkojuurikas

Lisätiedot

Keräkaali. Keräkaali Premiere

Keräkaali. Keräkaali Premiere Bourbon F1 Tuotekoodi: 111001 100s 4,50 Castello F1 NiZ Tuotekoodi: 111101 100S 5.00 Coronet F1 Tuotekoodi: 111201 50s 4,50 Hyvänlaatuinen ja satoisa kesälajike. Muistuttaa ominaisuuksiltaan Balbroa. Kerä

Lisätiedot

Amppelitomaatti Tumbling. Coctailtomaatti Donna F1

Amppelitomaatti Tumbling. Coctailtomaatti Donna F1 Amppelitomaatti Microtom Tuotekoodi: 144151 10s 2,00 Amppelitomaatti Tumbler Tuotekoodi: 145702 100s 16,00 Amppelitomaatti Tumbling Tom Red Tuotekoodi: 145151 10s 4,00 Pienihedelmäinen, matala tomaatti

Lisätiedot

Palkokasvien viljely elintarvikekäyttöön

Palkokasvien viljely elintarvikekäyttöön Palkokasvien viljely elintarvikekäyttöön Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena 30.5.2018 Jokioinen Marjo Keskitalo, Erikoistutkija, Luonnonvarakeskus, marjo.keskitalo@luke.fi Kylvövirvilä

Lisätiedot

Herkullista satoa. viljelylaatikosta

Herkullista satoa. viljelylaatikosta Herkullista satoa viljelylaatikosta NÄIN ONNISTUT! 1. kasvatuksen tasapaino 2. taimikasvatus 3. hyvä maa 4. kastelu 5. lannoitus 6. kutsumattomat vieraat 7. kumppanuuskasvit 8. LAATIKON HELPOT JA HERKULLISET

Lisätiedot

Avomaan vihannesviljely

Avomaan vihannesviljely Avomaan vihannesviljely 1 I. Vihannesten ryhmittely markkinointikestävyyden mukaan 1.TUOREVIHANNEKSET suhteellisen nopeasti pilaantuvia suuri haihdutuspinta nopea hengitys, vähän vararavintoa, korjataan

Lisätiedot

Avomaankurkku Lemon Apple an. Avomaankurkku Reinin rypäle

Avomaankurkku Lemon Apple an. Avomaankurkku Reinin rypäle Harmonie F1 Tuotekoodi: 117201 10s 2,00 Tuotekoodi: 117202 100s 8,00 Lemon Apple an Tuotekoodi: 117451 10s 3,00 Tuotekoodi: 117453 5g/150s 18,00 Monolit 100 s. Tuotekoodi: 117701 10s 3,00 Tuotekoodi: 117702

Lisätiedot

Keltasipuli Borettana

Keltasipuli Borettana Uutuus Retiisi-sekoitus Tuotekoodi: 132171 500s 3,60 Uutuus Kaurajuuri Tuotekoodi: 116651 60s 4,50 Uutuus Retikka Rex Tuotekoodi: 132741 200s 1,60 Keltainen, violetti ja valkoinen ja puna-valkoinen retiisi.

Lisätiedot

Bataviansalaatti Lollo Rossa. Keräsalaatti Barcelona

Bataviansalaatti Lollo Rossa. Keräsalaatti Barcelona Bataviansalaatti Lollo Tuotekoodi: 133151 1g/900s 1,00 Bataviansalaatti Lollo Rossa Tuotekoodi: 133201 1g/n.900s 1,00 Bataviansalaatti sekoitus Tuotekoodi: 133401 n.500s 4,40 Kiharaiset, rapeat lehdet

Lisätiedot

HÄRKÄPAPU. Opetusmateriaali. Laatinut: Sonja Hakala, Tuotepäällikkö (Elintarviketieteiden maisteri)

HÄRKÄPAPU. Opetusmateriaali. Laatinut: Sonja Hakala, Tuotepäällikkö (Elintarviketieteiden maisteri) HÄRKÄPAPU Opetusmateriaali Laatinut: Sonja Hakala, Tuotepäällikkö (Elintarviketieteiden maisteri) MIKÄ IHMEEN HÄRKÄPAPU? Palkokasvi, jota viljeltiin jo ennen ajanlaskun alkua ruoaksi Välimeren alueella

Lisätiedot

Hamppu viljelykiertokasvina

Hamppu viljelykiertokasvina Hamppu viljelykiertokasvina Noora Norokytö, Hyötyhamppuhanke Turun ammattikorkeakoulu Yleistä hampusta Tuulipölytteinen lyhyen päivän kasvi Luontaisesti yksineuvoinen (öljyhamppu), jalostuksella kaksineuvoinen

Lisätiedot

BASILIKA (Ocimum basilikum) SITRUUNAMELISSA (Melissa officinalis) TIMJAMI TARHA-AJURUOHO (Thymus vulgaris) PIPARMINTTU (Mentha piperita)

BASILIKA (Ocimum basilikum) SITRUUNAMELISSA (Melissa officinalis) TIMJAMI TARHA-AJURUOHO (Thymus vulgaris) PIPARMINTTU (Mentha piperita) SITRUUNAMELISSA (Melissa officinalis) Monivuotinen, helppo kasvattaa. Istuta lämpimälle suojaisalle kasvupaikalle tai ruukkuun. Sopii suolaisiin tai makeisiin ruokiin. Antaa hyvän maun erilaisiin juomiin.

Lisätiedot

Vihanneksia ja mukuloita laatikkoon ja kasvimaalle. Puutarhamarttojen koulutus Asta Kuosmanen Huhtikuu 2015

Vihanneksia ja mukuloita laatikkoon ja kasvimaalle. Puutarhamarttojen koulutus Asta Kuosmanen Huhtikuu 2015 Vihanneksia ja mukuloita laatikkoon ja kasvimaalle Puutarhamarttojen koulutus Asta Kuosmanen Huhtikuu 2015 Peruna Peruna (Solanum tuberosum) Osta tarkastettuja siemenperunaksi kasvatettuja mukuloita. Valitse

Lisätiedot

KESÄNEILIKKA LOBELIA PETUNIA ORVOKKI

KESÄNEILIKKA LOBELIA PETUNIA ORVOKKI LOBELIA Sopii kaikenlaisiin istutuksiin, myös amppeliin. Viihtyy parhaiten puolivarjossa tai varjossa. On parhaimmillaan itseään voimakkaamman kasvin reunakasvina. Riippuva kasvutapa, voidaan istuttaa

Lisätiedot

Puutarhamarttailua Ruukullinen yrttejä

Puutarhamarttailua Ruukullinen yrttejä Puutarhamarttailua Ruukullinen yrttejä Marttaliitto ry Yrttiruukku parvekkeella ja pihalla Yksi- ja monivuotiset yrtit (monivuotiset kellariin tai maahan talveksi) Aurinkoinen, lämmin paikka. Suojataan

Lisätiedot

Satoa ruukusta ja laatikosta

Satoa ruukusta ja laatikosta PUUTARHAMARTTOJEN POP UP Satoa ruukusta ja laatikosta SATOA RUUKUSTA JA LAATIKOSTA Hyötykasvit viihtyvät ja tuottavat satoa, kun ne saavat riittävästi valoa. Suoran valon on osuttava kasveihin vähintään

Lisätiedot

KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA

KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA Tervetuloa vuonna 2000 2001 Kivimäenpuistoon rakennettuun Alppiruusutarhaan. Alppiruusutarhan tarkoituksena on esitellä kotimaisia rhododendronlajikkeita. Kanervakasviheimon

Lisätiedot

PUUTARHAMARTAN POP UP

PUUTARHAMARTAN POP UP PUUTARHAMARTAN POP UP Viikko 14/2016 VUODEN 2016 VIHANNES KUKKIVAT KAALIT Parsakaali (broccoli) Kukkakaalit Valkoisia ja värikkäitä lajikkeita Vihreä kukkakaali (parsakukkakaali) Romanescu KUKKIVAT KAALIT

Lisätiedot

Jäävuorisalaatin sekä kukka- ja parsakaalin viljely. Veikko Hintikainen Projektipäällikkö MTT Mikkeli 12.4.2011

Jäävuorisalaatin sekä kukka- ja parsakaalin viljely. Veikko Hintikainen Projektipäällikkö MTT Mikkeli 12.4.2011 Jäävuorisalaatin sekä kukka- ja n viljely Veikko Hintikainen Projektipäällikkö MTT Mikkeli Sisältö Viljelyn edellytykset Tuotannon suunnittelu Jäävuorisalaattilajikkeita Kukkakaalilajikkeita Parsakaalilajikkeita

Lisätiedot

Viisi ruukullista yrttejä

Viisi ruukullista yrttejä Viisi ruukullista yrttejä Viisi ruukullista yrttejä Yrtit kasvavat ruukuissa valoisalla ikkunalaudalla, parvekkeella ja puutarhassa. Tuoreet yrtit sopivat kaikenlaisiin ruokiin ja antavat uusia makuelämyksiä.

Lisätiedot

Vuoden vihannes 2018: Pavut

Vuoden vihannes 2018: Pavut Vuoden vihannes 2018: Pavut Tuoreet pavut nousevat parrasvaloihin Vuoden vihanneksena 2018. Vuoden vihanneksen nimeävät Kotimaiset Kasvikset ry ja Puutarhaliitto ry. Papujen viljelyä on varaa Suomessa

Lisätiedot

HOITO-OHJEET. Viljelylaatikot

HOITO-OHJEET. Viljelylaatikot HOITO-OHJEET Viljelylaatikot Viljelylaatikoiden malleja Viljeltävistä kasveista yleistä Tarkista siemenien tuoteselosteesta tarvitseeko esikasvatusta, erityistä lämpöä (kasvihuone), soveltuuko avomaalle

Lisätiedot

Violetta kanadanatsalea FinE. Kevätatsalea FinE. Kuningasatsalea Estelle FinE. Ruususen Uni FinE. Puistoatsalea Adalmina FinE I V

Violetta kanadanatsalea FinE. Kevätatsalea FinE. Kuningasatsalea Estelle FinE. Ruususen Uni FinE. Puistoatsalea Adalmina FinE I V Atsaleat Violetta kanadanatsalea FinE I V Yksi talvenkestävimmistä lajikkeistamme. Aurinkoisella paikalla kauniin pyöreäksi kehittyvä pensas on erittäin hento ja tuuhea. Kukkii sinivioletein, perhosmaisin

Lisätiedot

MARINADEJA SALAATEILLE

MARINADEJA SALAATEILLE MARINADEJA SALAATEILLE 1. Perusmarinadi 3,5 dl sokeria 3,5 dl omenaviinietikkaa 3 dl öljyä - keitä marinadin aineksia muutama minuutti. Kaada kuuma liemi salaatin päälle. Anna maustua n. 1 vrk - voit myös

Lisätiedot

A `St. Michel (Mikkeli) `Haaga`

A `St. Michel (Mikkeli)  `Haaga` A `St. Michel (Mikkeli) Kukka on nuppuasteella vaaleanpunainen, auetessaan lähes valkoinen, vaaleanvihreä pilkkuinen. Lajike on kotimaisista alppiruusuista talvenkestävin ja se kukkii kotimaista alppiruusuista

Lisätiedot

ALPPIRUUSUPUISTO SUONENJOKI

ALPPIRUUSUPUISTO SUONENJOKI ALPPIRUUSUPUISTO SUONENJOKI KOULUKATU 2; IISVEDENTIEN JA KOULUKADUN KULMASSA SISÄ-SAVON MIELENTERVEYSSEURA JUHLAVUODEN 2017 TEEMAT: SUOMI100 -ITSENÄISYYDEN JUHLAVUOSI (1917-2017): 'YHDESSÄ' SUOMEN MIELENTERVEYSSEURA

Lisätiedot

Viljelykierron vaikutukset tilan talouteen, työmäärään ja maan kasvukuntoon. Tuomas Mattila Kilpiän tila Suomen ympäristökeskus SYKE OSMO -hanke

Viljelykierron vaikutukset tilan talouteen, työmäärään ja maan kasvukuntoon. Tuomas Mattila Kilpiän tila Suomen ympäristökeskus SYKE OSMO -hanke Viljelykierron vaikutukset tilan talouteen, työmäärään ja maan kasvukuntoon Tuomas Mattila Kilpiän tila Suomen ympäristökeskus SYKE OSMO -hanke 1 Viljelykierto? Suomen pelloilla yleisimpiä viljelykiertoja

Lisätiedot

Valkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa. Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio 13.3.2015

Valkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa. Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio 13.3.2015 Valkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio 13.3.2015 Sisältö 1. Valkuais- ja palkokasvit termistö 2. Herne ja härkäpapu 3. Viljelykierron merkitys maanviljelyssä

Lisätiedot

Marjaomenapuu. Aamurusko. Cowichan (ent. Kadetti ) FinE. Hopa. PURPPURAOMENAPUUT Purpurea -ryhmä I VII

Marjaomenapuu. Aamurusko. Cowichan (ent. Kadetti ) FinE. Hopa. PURPPURAOMENAPUUT Purpurea -ryhmä I VII !"#$%&'"(')*+,,& Marjaomenapuu I VII Malus baccata Leveälatvuksinen pikkupuu. Lehdistö on vaaleanvihreä. Nuput ovat vaaleanpunaiset, valkoiset tai punertavat. Valkoiset kukat halk. n. 5 cm. Hedelmät punaiset

Lisätiedot

Uudet tulokkaat Frederick Stoddard

Uudet tulokkaat Frederick Stoddard Uudet tulokkaat Frederick Stoddard 3.11.2017 1 Katsotaan kristallipalloon Tuleeko lupiini? Tuleeko linssi? Entäs kikherne? Mungpapu? Tai edes soija? Kuva: Eva Kröcher, Wiki Commons 3.11.2017 2 On 4 peltolupiinilajia

Lisätiedot

Nuorten ideoista kasvaa parempi huominen!

Nuorten ideoista kasvaa parempi huominen! Nuorten ideoista kasvaa parempi huominen! YOUNG PEOPLE FOR YOUNG PEOPLE -hankkeen toiminnan ytimenä on nuorten ideoiden kuuleminen. Minipuutarha-info aloittelevalle kotipuutarhurille on esimerkki nuorten

Lisätiedot

SjT:n ankeroistutkimusten aineistoa Marja Turakainen ja Susanna Muurinen

SjT:n ankeroistutkimusten aineistoa Marja Turakainen ja Susanna Muurinen SjT:n ankeroistutkimusten aineistoa 15.-16.11.2016 Marja Turakainen ja Susanna Muurinen Ankeroisen elinkierto 1. Kysta, jossa munia 2. Infektoiva toukka (J2) 3. Juureen tunkeutunut toukka. Toukka imee

Lisätiedot

Saskatoonin viljely Amelanchier alnifolia. Kainuun ammattiopisto, aikuiskoulutus

Saskatoonin viljely Amelanchier alnifolia. Kainuun ammattiopisto, aikuiskoulutus Saskatoonin viljely Amelanchier alnifolia Yleistietoa Viljelty Pohjois-Amerikassa 1900-luvulta saakka Nykyiset lajikkeet peräisin luonnonkannoista Nimetty saskatoon kaupungin mukaan Kasvin tuntomerkit

Lisätiedot

Kylvö suoraan vai suojaan?

Kylvö suoraan vai suojaan? Kylvö suoraan vai suojaan? Uusilla perustamistavoilla sopeudutaan muuttuviin tuotanto-oloihin Hannu Känkänen ja Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella

Lisätiedot

Miksi palkokasveja kannattaa viljellä palkokasvien monet hyödyt

Miksi palkokasveja kannattaa viljellä palkokasvien monet hyödyt Miksi palkokasveja kannattaa viljellä palkokasvien monet hyödyt Tutkija Pentti Seuri, Luonnonvarakeskus Palkokasveista on moneksi: ruokaa, rehua, viherlannoitusta ja maanparannusta -työpaja Aika: 12.12.2016

Lisätiedot

Alus- ja kerääjäkasvit pellon kasvukuntoa parantamaan. VYR viljelijäseminaari 27.1.2014 Hannu Känkänen

Alus- ja kerääjäkasvit pellon kasvukuntoa parantamaan. VYR viljelijäseminaari 27.1.2014 Hannu Känkänen Alus- ja kerääjäkasvit pellon kasvukuntoa parantamaan VYR viljelijäseminaari 27.1.2014 Hannu Känkänen Alus- ja kerääjäkasvit ovat sovitettavissa viljelyyn Kerääjäkasvi Kerää maasta typpeä estäen huuhtoutumista

Lisätiedot

Kaupunkilaisten oma pelto

Kaupunkilaisten oma pelto Kaupunkilaisten oma pelto ? Lähi- ja luomuruuasta kiinnostunut Tiedät mistä ruokasi tulee Perustetaan ruokaosuuskunta Kerätään yhteinen potti Palkataan puutarhuri ja vuokrataan pelto Sadonkorjuu kerran

Lisätiedot

Muskoka FinE. Ottawa FinE. Ville pensasvadelma. Fall Gold keltainen vadelma. Jatsi FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET I IV

Muskoka FinE. Ottawa FinE. Ville pensasvadelma. Fall Gold keltainen vadelma. Jatsi FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET I IV Vadelmat AIKAISET LAJIKKEET Muskoka FinE I IV Keskikokoiset tai suuret marjat ovat pyöreitä ja väriltään tummanpunaisia. Aromikkaat, makeat marjat. Satoisa tai runsassatoinen lajike pakastukseen. Hennohkot,

Lisätiedot

Marjasinikuusama. Lonicera caerulea var. edulis. var. kamtschatica

Marjasinikuusama. Lonicera caerulea var. edulis. var. kamtschatica Marjasinikuusama Lonicera caerulea var. edulis Lonicera caerulea var. kamtschatica Alkuperä ja hakusanat 2 Haskaps, Blue Honeysuckle, Honeyberry haskap Japani honeyberry Venäjä kamtschatica ja edulis Venäläiset

Lisätiedot

Näin kasvata PERUNOITA ASTIASSA

Näin kasvata PERUNOITA ASTIASSA 5 6 Siirrä astia valoisaan paikkaan viimeistään sitten, kun ensimmäiset taimet tulevat mullan pintaan. Pidä astia sisällä, kunnes ilmat lämpiävät ja siirrä se sitten päiväksi ulos. Ulkona perunat pärjäävät

Lisätiedot

Herneen ja härkäpavun mahdollisuudet. Kasvua Pellosta, Joensuu Tero Tolvanen ProAgria

Herneen ja härkäpavun mahdollisuudet. Kasvua Pellosta, Joensuu Tero Tolvanen ProAgria Herneen ja härkäpavun mahdollisuudet Kasvua Pellosta, Joensuu 25.1.2017 Tero Tolvanen ProAgria Herne ja härkäpapu tuovat valkuaisomavaraisuutta ja huoltovarmuutta Rypsi 2 000 kg/ha 440 kg raakavalkuaista

Lisätiedot

Kevätrypsin viljely. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso

Kevätrypsin viljely. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso Kevätrypsin viljely Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso 30.11.2009 Rypsi kukassa Kuva Reijo Käki 2 2009 Reijo Käki Kevätrypsin viljely Luomurypsi Rypsi on elintarvikeöljyn ja eläinten valkuaisrehun

Lisätiedot

Viljelykierron suunnittelu. Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012

Viljelykierron suunnittelu. Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012 Viljelykierron suunnittelu Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012 Viljelykierron suunnittelu Miten laatia viljelykiertosuunnitelma? Mihin eri näkökohtiin pitäisi

Lisätiedot

!""#$%"&'()**+*&((,-(./#0/.-&

!#$%&'()**+*&((,-(./#0/.-& !""#$%"&'()**+*&((,-(./#0/.-& Pyrus communis PÄÄRYNÄT Aunen Päärynä (IV) Hedelmä keskikokoinen, pitkänomainen, peiteväri punaruskea. Maultaan miedohkon makea. Kypsyy syyskuun alkupuolella. Säilyy poiminnan

Lisätiedot

PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE

PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE AMPPELIPETUNIA (Surfinia) Suosittu amppelikukka, joka kukkii ahkerasti koko kesän. Sopii puolivarjoon tai aurinkoon. Kastele ja lannoita säännöllisesti. Käytetään myös parvekelaatikoissa ja maanpeittokasvina.

Lisätiedot

AMPPELITOMAATTI TUMBLER

AMPPELITOMAATTI TUMBLER AHKERALIISA o Monikäyttöinen, matala (20 30 cm) kesäkukka, joka viihtyy ruukussa, parvekelaatikossa, amppelissa ja kukkapenkissä. Menestyy sekä auringossa että varjossa. Kukkii ahkerasti koko kesän, jos

Lisätiedot

RUOKA & RAVITSemUS. Speltti-juurespata

RUOKA & RAVITSemUS. Speltti-juurespata RUOKA & RAVITSemUS Speltti-juurespata 60 voi hyvin 2 Oma maa mainioin Onko mahdollista syödä vain Suomessa tuotettua kasvisruokaa ja saada silti kaikki tarvittavat ravintoaineet? Kyllä. Lue, miten se onnistuu.

Lisätiedot

- FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI

- FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI Ihanat versot! WWW.PIHAILO.FI - FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI Vihreää voimaa! Versojen kasvatus on vastaus alkuvuoden tarpeisiin: vatsa kaipaa kevyempää sekä terveellisempää

Lisätiedot

AMPPELITOMAATTI TUMBLER

AMPPELITOMAATTI TUMBLER AHKERALIISA o Monikäyttöinen, matala (20 30 cm) kesäkukka, joka viihtyy ruukussa, parvekelaatikossa, amppelissa ja kukkapenkissä. Menestyy sekä auringossa että varjossa. Kukkii ahkerasti koko kesän, jos

Lisätiedot

TUOTEKUVASTO 2015. Amppelit - Ruukkukukat - Ryhmäkasvit - Hyötykasvit. on valittu vuod

TUOTEKUVASTO 2015. Amppelit - Ruukkukukat - Ryhmäkasvit - Hyötykasvit. on valittu vuod TUOTEKUVASTO 2015 Amppelit - Ruukkukukat - Ryhmäkasvit - Hyötykasvit Tapio Koivula n Puutarha K on valittu vuod en 2014 Suomen kukk apuutarhaksi y Riippupetunia Amppelit Helppo hoitoinen, kukkien väreissä

Lisätiedot

Ruisvehnästäkö valkuaispitoista kokoviljasäilörehua?

Ruisvehnästäkö valkuaispitoista kokoviljasäilörehua? Ruisvehnästäkö valkuaispitoista kokoviljasäilörehua? TUOVA Tuota valkuaista hanke Pohjanmaan peltopäivät 26.7.2018 Tutkija Markku Niskanen, Luonnonvarakeskus Tuota Valkuaista! Hankkeen taustaa Globaalisti

Lisätiedot

Juolavehnän torjunta luomutuotannossa

Juolavehnän torjunta luomutuotannossa Juolavehnän torjunta luomutuotannossa vapaa käännös ja tiivistelmä julkaisusta Åtgärder mot kvickrot i ekologisk produktion, Jordbruksinformation 16-2016 Jukka Saarinen (4.10.2016) Yhteenveto s. 2 Ravinnerikas

Lisätiedot

Tomaatin viljely. Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen

Tomaatin viljely. Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen Tomaatin viljely Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen Tomaatti (Solanum lycopersicum) Etelä-Amerikasta kotoisin oleva tomaatti on tärkein kasvihuonevihanneksemme. Vuonna 2014

Lisätiedot

Alppiruusut ja atsaleat

Alppiruusut ja atsaleat Alppiruusut ja atsaleat Alppiruusut kaipaavat hapanta maata, tuulilta suojatun, puolivarjoisan tai varjoi- san kasvupaikan. Heikkojuurisina ne hyö- tyvät katteen käytöstä, joka tasaa koste- us-olosuhteita

Lisätiedot

SRV- sulava raakavalkuainen eri nurmirehuissa

SRV- sulava raakavalkuainen eri nurmirehuissa SRV- sulava raakavalkuainen eri nurmirehuissa S-rehu 13-17 % suositus Rehuherne 18-24 % Härkäpapu säilörehu 22-26 % Virna 16-22 % Sinimailanen 16-23 % Apilasäilörehu ja laidun 14-17 % Eläinten tarpeet

Lisätiedot

Satafood kotimaisen valkuaistuotannon edistäjänä Härkäpapu - varteenotettava vaihtoehto viljakiertoon pellonpiennarpäivä 11.8.2009

Satafood kotimaisen valkuaistuotannon edistäjänä Härkäpapu - varteenotettava vaihtoehto viljakiertoon pellonpiennarpäivä 11.8.2009 Satafood kotimaisen valkuaistuotannon edistäjänä Härkäpapu - varteenotettava vaihtoehto viljakiertoon pellonpiennarpäivä 11.8.2009 Marketta Saastamoinen Satafood Kehittämisyhdistys ry 1 Satafoodin hankkeet

Lisätiedot

Kerääjäkasvit. Ympäristöneuvonnan neuvottelupäivät Hannu Känkänen, Luke

Kerääjäkasvit. Ympäristöneuvonnan neuvottelupäivät Hannu Känkänen, Luke Kerääjäkasvit Ympäristöneuvonnan neuvottelupäivät 2016 Hannu Känkänen, Luke Kerääjäkasvi huolehtii pellosta ja ympäristöstä Muokkaamattomuus vähentää eroosiota Menetelmä ei sovi kaikille Pelto pitkään

Lisätiedot

Muokkaus ja kylvö. Löydät valikoimastamme maan parhaat kylvösiemenet aina viljanviljelystä nurmikasveihin sekä öljy- ja valkuaiskasveille.

Muokkaus ja kylvö. Löydät valikoimastamme maan parhaat kylvösiemenet aina viljanviljelystä nurmikasveihin sekä öljy- ja valkuaiskasveille. Rehuherneen viljely Kasvulohkon valinta Herneen viljely onnistuu parhaiten ilmavilla, hyvärakenteisilla hietasavilla, jäykillä savikoilla ja hienoilla hiedoilla. Runsasmultaisia maita tulee välttää johtuen

Lisätiedot

Mustialan kokemukset v Jukka Korhonen

Mustialan kokemukset v Jukka Korhonen Mustialan kokemukset v 2018 Jukka Korhonen Mustiala Peltoa 185 ha Lehmiä 75 + uudistus Luomu pellot siirtymävaihe 2018 Luomu kotieläimet marraskuu 2019 Muutos tutkimuksen kohteena Peltolinnustokartoitus

Lisätiedot

Terttuherukan viljely ja lajikkeet

Terttuherukan viljely ja lajikkeet Kuvat Luke (S. Karhu, K. Laine) ja internet-kuvakaappaukset Terttuherukan viljely ja lajikkeet Saila Karhu & Jorma Hellstén Luonnonvarakeskus Piikkiö Tuoreherukan tuotanto -teemapäivä 8.11.2017 Marjamaat

Lisätiedot

Kotimaiset palkokasvit ruokana ja rehuna

Kotimaiset palkokasvit ruokana ja rehuna Kotimaiset palkokasvit ruokana ja rehuna Kaisa Kuoppala Erikoistutkija Luonnonvarakeskus (Luke) Papuilta, Jokioisten Martat, 16.3.2016 YK:n yleiskokouksen nimeämä, FAO:n organisoima http://iyp2016.org/

Lisätiedot

Kerääjäkasvikokemuksia

Kerääjäkasvikokemuksia Kerääjäkasvikokemuksia Myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2016 Hannu Känkänen, Luke Kerääjäkasvi huolehtii pellosta ja ympäristöstä Muokkaamattomuus vähentää eroosiota Menetelmä ei sovi kaikille Pelto

Lisätiedot

Aineksia hyvän olon ruokavalioon

Aineksia hyvän olon ruokavalioon Aineksia hyvän olon ruokavalioon Sisältö Monipuolinen ruokavalio Lautasmalli Ateriarytmi Ravintoaineet Proteiini Hiilihydraatit Rasva Sydänmerkki Liikunta elämäntavaksi 2 Monipuolinen ruokavalio Vähärasvaisia

Lisätiedot

KASVISTEN ENERGIAPITOISUUDET

KASVISTEN ENERGIAPITOISUUDET LIITE 1. VIHANNEKSIEN RAVINTOKOOSTUMUS KASVISTEN ENERGIAPITOISUUDET Taulukko 1. Lehtivihannesten, sipulien, juuresten, palkokasvien ja mukulakasvien energiapitoisuudet. KASVISTEN ENERGIA KJ Kcal PITOISUUDET

Lisätiedot

Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi.

Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi. Marjaomenapensas Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi. Marjaomenapensasta leikataan ainoastaan harventamalla, jotta se saadaan kukkimaan täydessä loistossaan. Vanhoista

Lisätiedot

Kumina kehittyy harvaan kylvetyssä suojakasvissa

Kumina kehittyy harvaan kylvetyssä suojakasvissa Kumina kehittyy harvaan kylvetyssä suojakasvissa Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari 23.11.2011 Hyvinkää, 24.11.2011 Ilmajoki Kumina suojakasvissa

Lisätiedot

Honeoye FinE. Jonsok FinE. Kaunotar FinE. Lumotar. Valotar FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET

Honeoye FinE. Jonsok FinE. Kaunotar FinE. Lumotar. Valotar FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET Mansikat AIKAISET LAJIKKEET Honeoye FinE Erinomainen varhaislajike, soveltuu myös luomuviljelyyn. Marjat säännöllisen muotoisia, hieman kartiomaisia, väriltään kirkkaanpunaisia ja kiiltäväpintaisia, myös

Lisätiedot

1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ

1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ 1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ 1920-LUVULLA LANNOITEKOKEET KANTAVAT HEDELMÄÄ 1930-LUVUN UUSI ALKU HELSINGISSÄ Superex-lannoitteet Kekkilä Superex-lannoitteet ovat korkealaatuisia ja vesiliukoisia

Lisätiedot

Biologinen typensidonta

Biologinen typensidonta Biologinen typensidonta Tutkija Pentti Seuri, Luke Mikkeli 15.1.2018 Mikkeli / webinaari Palkokasvit kykenevät biologiseen typensidontaan Ilmakehässä on runsaasti typpeä (78 %), mutta vain harvat kasvit

Lisätiedot

viikko 33 viikko 34 viikko 35 Lautasmalli

viikko 33 viikko 34 viikko 35 Lautasmalli Lautasmalli viikko 33 Lautasmallista on apua hyvän aterian koostamisessa. Puolet lautasesta täytetään kasviksilla, esimerkiksi raasteilla, salaatilla tai lämpimällä kasvislisäkkeellä. Perunan osuus annoksesta

Lisätiedot

Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 1. Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011

Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 1. Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011 Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 1 Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011 Aape (Venäläinen nimi ei tiedossa) Valkovenäläinen risteytys, Lobo X Prima Venäjällä ilmeisesti numerolajike

Lisätiedot

Vegaaniruokailija asiakkaana- Vegaaniruokavalion koostaminen

Vegaaniruokailija asiakkaana- Vegaaniruokavalion koostaminen Vegaaniruokailija asiakkaana- Vegaaniruokavalion koostaminen Mistä vegaaniruokavalio koostuu? Vegaaniruokavaliossa käytetään monipuolisesti Viljavalmisteita Palkokasveja Kasviksia Marjoja Hedelmiä Sieniä

Lisätiedot

Palkokasvien lannoitusvaikutuksen arviointi. Reijo Käki Luomun erikoisasiantuntija ProAgria

Palkokasvien lannoitusvaikutuksen arviointi. Reijo Käki Luomun erikoisasiantuntija ProAgria Palkokasvien lannoitusvaikutuksen arviointi Reijo Käki Luomun erikoisasiantuntija ProAgria 04.02.2012 Lannoitusvaikutuksen arviointi Tehdään viljelykierrolle Määritellään kasvien typentarve Lasketaan typenlähteet

Lisätiedot

Maanviljelyä vai ryöstöviljelyä? Peltomaan hiilensidonnan mahdollisuudet

Maanviljelyä vai ryöstöviljelyä? Peltomaan hiilensidonnan mahdollisuudet Maanviljelyä vai ryöstöviljelyä? Peltomaan hiilensidonnan mahdollisuudet Tuomas Mattila Suomen ympäristökeskus SYKE Kansalaisinfo, Eduskuntatalo 28.11.2018 Miten tähän päästiin? 2 Maanviljelyn kehityskulku

Lisätiedot

Vihannesviljelystä vahva elinkeino Pohjois-Suomeen

Vihannesviljelystä vahva elinkeino Pohjois-Suomeen Vihannesviljelystä vahva elinkeino Pohjois-Suomeen Kirjoittanut: Anu Räty, Tutkija MTT Sotkamo Vihannesviljelystä vahva elinkeino Pohjois-Suomeen -hankkeessa tehtiin vuonna 2010 lajikekokeita porkkanalla

Lisätiedot

Syyskuu - joulukuu 2012. Findus-uutuudet. Findus tuoretta pakkasesta

Syyskuu - joulukuu 2012. Findus-uutuudet. Findus tuoretta pakkasesta Syyskuu - joulukuu 2012 Findus-uutuudet Findus tuoretta pakkasesta Finduksen mikroateriavalikoima uudistuu Pippuripihvi Pippuripihvi (nauta-sika), perunagratiinia, porkkanoita, romanopapuja ja ylellistä

Lisätiedot

Esikasvatus. (koristekrassit, ruusupapu) Toukokuu

Esikasvatus. (koristekrassit, ruusupapu) Toukokuu Esikasvatus (koristekrassit, ruusupapu) Krassit ja ruusupavun voi kylvää eteläisimmässä Suomessa suoraan kasvupaikalleen, mutta esikasvattamalla taimet sisätiloissa, ne kukkivat aikaisemmin. Kasvatus on

Lisätiedot

viikko 33 merimiespihvi, marinoidut kasvikset, herkkukurkku / punajuuri kanarisotto, mustaherukkahillo, vihersalaatti

viikko 33 merimiespihvi, marinoidut kasvikset, herkkukurkku / punajuuri kanarisotto, mustaherukkahillo, vihersalaatti Lautasmalli Lautasmallista on apua hyvän aterian koostamisessa. Puolet lautasesta täytetään kasviksilla, esimerkiksi raasteilla, salaatilla tai lämpimällä kasvislisäkkeellä. Perunan osuus annoksesta on

Lisätiedot

Kokoviljakasvustoista säilörehua Tutkimustuloksia. Tuota valkuaista (TUOVA) hanke

Kokoviljakasvustoista säilörehua Tutkimustuloksia. Tuota valkuaista (TUOVA) hanke Kokoviljakasvustoista säilörehua Tutkimustuloksia Tuota valkuaista (TUOVA) hanke Osaamista maan kasvukunnon hoitoon -Maitoa ja lihaa pienemmin Ostopanoksin 2.2.2018 Tutkija Markku Niskanen, Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

KASVISTASE 2008 Kotimaiset Kasvikset ry:n arvio kasvisten kulutuksesta

KASVISTASE 2008 Kotimaiset Kasvikset ry:n arvio kasvisten kulutuksesta KASVISTASE 2008 KASVISTASE 2008 Kotimaiset Kasvikset ry:n arvio kasvisten Kulutuksen arviointiin on käytetty in Kuluttajapaneelin tuotekohtaisia tietoja kotitalouksien vihannesostoista vähittäismyymälöissä.

Lisätiedot

- FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI

- FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI Muistilista pihan syystöihin WWW.PIHAILO.FI - FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI Kaikki valmista kevättä varten! Syksy on loistavaa aikaa puutarhatöille: maa ja ilma ovat

Lisätiedot

Palkokasvit lypsylehmien rehuna

Palkokasvit lypsylehmien rehuna Palkokasvit lypsylehmien rehuna Härkäpapu ja sinilupiini väkirehuna Härkäpapu+vilja säilörehuna Kaisa Kuoppala MTT Maitovalmennus 4.9.2014 MTT Lehmäkoe MTT 2013 (Kuoppala ym. 2014 alustavia tuloksia) Sinilupiinia

Lisätiedot

Gluteenittomalle tattarille on kysyntää!

Gluteenittomalle tattarille on kysyntää! Gluteenittomalle tattarille on kysyntää! Pohjois-Pirkanmaan Tattariosuuskunta Puheenjohtaja Juha Anttila Maatalousmuseo Sarka 16.10.2018 Tietoa osuuskunnasta Perustettu vuonna 2003 Osuuskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

tapaan huolehtia monipuolisista ruokavalinnoista, säännöllisestä ateriarytmistä ja energiantarvetta

tapaan huolehtia monipuolisista ruokavalinnoista, säännöllisestä ateriarytmistä ja energiantarvetta Kasvisruokavaliot Kasvisruokavalioissa tulee sekaruokavalion tapaan huolehtia monipuolisista ruokavalinnoista, säännöllisestä ateriarytmistä ja energiantarvetta vastaavasta ruokamäärästä. Kun lapsi tai

Lisätiedot

Väreistä voimaa - Syö viittä väriä päivässä

Väreistä voimaa - Syö viittä väriä päivässä Väreistä voimaa - Syö viittä väriä päivässä Kasvikset voi jakaa karkeasti viiteen Värikkäät kasvikset sisältävät puolustuskykyä parantavia aineita. väriryhmään, joilla kullakin on oma tehtävä. Väreillä

Lisätiedot

Maissin viljelyn perusvaatimukset

Maissin viljelyn perusvaatimukset Maissin viljelyn perusvaatimukset Essi Tahvola ProAgria Pohjois-Savo Maissi (Zea mays L.) on C4-kasvi kaukaisilta mailta Sopeutunut lyhyeen päivän pituuteen ja matalaan CO 2 pitoisuuteen Yöttömät yöt sekoittavat

Lisätiedot

PUUTARHASI ELÄMÄÄN 2013. SIEMEN- ja TARVIKELUETTELO. www.puutarhasielamaan.fi

PUUTARHASI ELÄMÄÄN 2013. SIEMEN- ja TARVIKELUETTELO. www.puutarhasielamaan.fi PUUTARHASI ELÄMÄÄN 2013 SIEMEN- ja TARVIKELUETTELO www.puutarhasielamaan.fi Puutarhasi elämään 2013 Siemen- ja tarvikeluettelo Vuoden 2013 luettelo on täynnä uutuuksia! Annossiemen valikoimamme laajenee

Lisätiedot

Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 2. Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011

Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 2. Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011 Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 2 Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011 Moskovskoje Zimneje (Moskovan Talvi) 1/2 Risteytys: Wealthy X Antonovka Obuknovennaja Jalostettu Moskovan

Lisätiedot

TUOVA Tuottavaa valkuaista hanke

TUOVA Tuottavaa valkuaista hanke TUOVA Tuottavaa valkuaista hanke Alue Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Suomi Toteuttajat LUKE, PETLA, Ruralia instituutti ja ProAgria E-P Rahoittajana ELY-keskukset E-P ja Keski-Suomi ETSIMME TILOJA, jotka olisivat

Lisätiedot

Lihattomat reseptit, viikko 3

Lihattomat reseptit, viikko 3 Lihattomat reseptit, viikko 3 Mausteinen kasvisrisotto...2 Bataattimuusi...3 Soijamuhennos...4 Soijasuikalekastike...5 Kookoksinen tofu kaaliwokki...6 Meksikolainen papukeitto...7 Lämmin lounassalaatti

Lisätiedot

Rahjan tila. Kohti hiilineutraalia maidontuotantoa

Rahjan tila. Kohti hiilineutraalia maidontuotantoa Rahjan tila Kohti hiilineutraalia maidontuotantoa Rahjan tila Pohjois-Pohjanmaalla, Kalajoella Yrittäjinä toimivat Esa ja Marja-Leena Rahja vuodesta 1987 lähtien Lypsylehmiä tällä hetkellä 95 Pihattonavetta

Lisätiedot

Nurmen perustaminen ja lannoitus

Nurmen perustaminen ja lannoitus Nurmen perustaminen ja lannoitus Juha Sohlo ProAgria Oulu 21.02.2013 Lähtötilanne Usein tiloilla peltoa enemmän mitä sen hetkinen eläinmäärä tarvitsee -> ongelmana liika rehu. Omat pellot kunnossa, vuokrapeltojen

Lisätiedot

Kokemuksia aluskasvien käytöstä Raha-hankkeen tiloilta

Kokemuksia aluskasvien käytöstä Raha-hankkeen tiloilta Kokemuksia aluskasvien käytöstä Raha-hankkeen tiloilta Alus- ja kerääjäkasveilla ravinteet talteen Kari Koppelmäki 11.11.2014 Miksi? USGS/NASA Landsat program 3 Kokemuksia typen huuhtoutumisesta 640 kg

Lisätiedot

Kuminan perustaminen suojakasviin

Kuminan perustaminen suojakasviin Kuminan perustaminen suojakasviin Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus Kuminan viljelypäivät 2012 Riihimäki (28.1) ja Loimaa (30.1.) Kumina suojakasvissa KOE 1 V 2009 perustettu koe Jokioisiin,

Lisätiedot

Rapean roomansalaatin lajikekokeet 2013 Juva

Rapean roomansalaatin lajikekokeet 2013 Juva Rapean roomansalaatin lajikekokeet 2013 Juva Veikko Hintikainen, Pirjo Kivijärvi, Anne Tillanen, Hanna Avikainen, Mari Mäki Kasvisseminaari 13.2.2014, Mikkeli Rapean roomansalaatin lajikekokeet 2013 Mikä

Lisätiedot

Maissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella Ikaalinen Lasse Matikainen

Maissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella Ikaalinen Lasse Matikainen Maissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella 2013 Ikaalinen 04.03.2014 Lasse Matikainen Rehumaissin rikkakasvien torjunta Rikkakasviongelma korostuu, koska maissin riviväli on suuri, jolloin rikkakasveille

Lisätiedot

torstaina 15. lokakuuta 2009 Ruokafaktat

torstaina 15. lokakuuta 2009 Ruokafaktat Ruokafaktat - 0 10 % 20 % 30 % 40 % ilmastopäästöt Sähkönkäyttö Liikenne Fossiilisten polttoaineiden käyttö Teollisuustuotanto hiilidioksidi Metsäkato Maatalous Jätteet METAANI Ruoan ILMASTOPÄÄSTÖT Kauppa

Lisätiedot

Viherlannoitus vihannesten viljelykierrossa

Viherlannoitus vihannesten viljelykierrossa Viherlannoitus vihannesten viljelykierrossa Tuloksia tilakokeista EKOkas- ja Luomupuutarha hankkeet www.luke.fi/ekokas www.luke.fi/luomupuutarha Pirjo Kivijärvi Luonnonvarakeskus (Luke) pirjo.kivijarvi@luke.fi

Lisätiedot

Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi

Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi Viljelijöiden työkaluna käytettävissä 24 h vrk, 7 pv viikossa Velotuksetta, osoitteissa: www.agrimarket.fi

Lisätiedot

Keräkaalin lajikekokeen tulokset MTT Sotkamo, Ruukki ja Rovaniemi

Keräkaalin lajikekokeen tulokset MTT Sotkamo, Ruukki ja Rovaniemi Keräkaalin lajikekokeen 2011-2012 tulokset MTT Sotkamo, Ruukki ja Rovaniemi Anu Räty 1), Vesa Järvelin ja Janne Ylijoki, MTT Sotkamo, 1) etunimi.sukunimi@mtt.fi Hanna Kekkonen, MTT Ruukki Kaisa Soppela,

Lisätiedot