OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Opetusneuvos Eija Somervuori 3-4/511/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Opetusneuvos Eija Somervuori 3-4/511/2015"

Transkriptio

1 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Opetusneuvos Eija Somervuori 3-4/511/2015 VALTION LUOPUMINEN SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N VALTION LUOVUTTAMIEN KIINTEISTÖJEN PALAUTUSVELVOLLISUUDESTA 1 Tausta Valtio on luovuttanut korvauksetta Kuopion kaupungille Opistotie 2 -kiinteistön (kiinteistö-tunnus ) rakennuksineen ja irtaimistoineen Kuopion kaupunki on siirtänyt mainitun kiinteistön rakennuksineen ja irtaimistoineen sekä palautusvelvollisuuksineen Pohjois-Savon ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymälle Lisäksi valtio on luovuttanut korvauksetta Pohjois-Savon ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymälle Sairaalakatu 6 8 -kiinteistön rakennuksineen ja irtaimistoineen (kiinteistötunnus ). Luovutukset perustuvat lakiin eräiden valtion ammatillisten oppilaitosten kiinteistöjen luovuttamisesta kunnalle tai kuntayhtymälle (1094/1994), joka sisältää ehdon, jonka mukaan Opistotie 2:n ja Sairaalakatu 6-8 kiinteistöjä voi koskea lain mukainen palautusvelvollisuus. Pohjois-Savon ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymän nimi muuttui Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymäksi. Ammattikorkeakouluuudistuksen myötä Savonia-ammattikorkeakoulu osakeyhtiö perustettiin Osakeyhtiö aloitti toimilupansa mukaisen ammattikorkeakoulutoiminnan Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä jäi tuolloin ylläpitämään kahta kiinteistöä; Sairaalakatu 6 8 Kuopiossa ja Osmajoentie 75 (nyk. Opiskelijankatu 3) Varkaudessa. Kuntayhtymä purettiin kiinteistöjen myymisen jälkeen Osmanjoentie 75 ei ole valtion lahjoituskiinteistö. Kuntayhtymän purkamissopimus on allekirjoitettu Sopimuksessa Iisalmen, Kiuruveden, Kuopion ja Varkauden kaupungit sopivat kuntayhtymän purkamisesta ja jäsenkunnille siirtyvistä varoista, veloista sekä vastuista sekä jäsenkuntien sijoituksista Savonia-ammattikorkeakoulu oy:öön. Purkamissopimuksen ehtojen mukaisesti purkautuvan kuntayhtymän loppuselvityksen per nettovarallisuus siirtyi jäsenkunnille peruspääomaosuuksien mukaisissa suhteissa klo Jäsenkunnat tekivät samalla hetkellä peruspääomaosuuttaan vastaavan OYL:n 8 luvun 2 :n mukaisen omanpääomanehtoisen sijoituksen ( ,00 ) Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Oman pääoman ehtoinen sijoitus perustuu Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n osakassopimukseen ja osakkeenomistajien (jäsenkuntien) kuntayhtymän purkamisesta tekemään sopimukseen ja on tehty kuntayhtymän purkamista säätävän kuntalain mukaisesti. Kuntayhtymä on purettu kuntalain purkumenettelyn mukaisesti kuten kaikki muissakin vastaavissa ammattikorkeakouluissa, jolloin kuntayhtymän varat, vastuut ja velvollisuudet kokonaisuudessaan ovat siirtyneet omistajakuntien kautta ammattikorkeakouluosakeyhtiöille. Palautusvelvollisuus on siirtynyt Savoniaammattikorkeakoulu oy:lle, ja se ilmenee vastuuna osakeyhtiön tasekirjassa.

2 2 Opistotie 2 siirrettiin Savonia-ammattikorkeakoulu oy:lle Sidotun vapaan pääoman rahasto koostuu siirretystä varallisuudesta, näkyy vastaavaa puolella pysyvissä vastaavissa aineellisissa hyödykkeissä, pääosin rakennuksissa, ja saatava myyntihinta käytetään kampusinvestointiin. Sairaalakatu 6 8 jäi kuntayhtymälle osakeyhtiön aloittaessa, koska kuntayhtymä oli käynnistänyt Sairaalakadun myyntiprosessin ja osa kauppahinnasta oli maksettu kuntayhtymälle. Kuntayhtymä purettiin edellä kuvatulla tavalla Olosuhteiden muutos Sairaalakatu 6 8 Opistotie 2 Savonia-ammattikorkeakoulu oy on toteuttamassa Savilahden kampushanketta toimitilaratkaisujensa tehostamiseksi ja on päättänyt keskittää toimintonsa pääosin Savilahden alueelle (hallituksen päätös , 5 ). Hallituksen päätöksen mukaan Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n Opistotieltä Savilahteen siirtyvät toiminnot voidaan sijoittaa Technopolis Kuopion tiloihin, edellyttäen että lopullinen (esi)sopimus toteutuu neuvoteltujen sopimusehtojen mukaisesti ja että Technopolis Kuopio Oy:n ja Technopolis Oyj:n hallitukset tekevät tarvittavat päätökset järjestelyn toteuttamiseksi. Sopimuksessa sovitulla tavalla Technopolis rakentaa Savonia-ammattikorkeakoulu oy:lle uudistilaa ja Savoniaammattikorkeakoulu oy ostaa kiinteistöyhtiön osakkeita, jotka antavat tilojen hallintaoikeuden Savonia-ammattikorkeakoulu oy:lle. Uudistilojen rakentamisen, osakeostojen, tilamuutosten, kalustamisen ja varustamisen kustannusarvio on yhteensä 18,3 miljoonaa euroa. Suunnitelman toteuttamiseksi Sairaalakadun kiinteistö myytiin Lujatalo Oy:lle kauppahinnan ollessa ,42 euroa, joka vastaa Suomen Toimitilaasiantuntijat Oy:n kauppa-arvomenetelmällä tehdyn arvion mukaan arvioitua markkina-arvoa. Myynnistä informoitiin määräajassa opetus- ja kulttuuriministeriötä Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n toiminta on siirretty pois Sairaalakadulta tammikuussa 2014 kiinteistössä esiin tulleiden sisäilmaongelmien vuoksi. Opistotien myynti on vireillä niin, että hallituksen on tarkoitus tehdä myynnistä päätös tammikuussa Opistotien pohjahinta on 10,9 miljoonaa euroa. Kiinteistökauppa on siis tekemättä, joten vielä ei voida tietää lopullista kauppahintaa. Tiedossa ei ole, että kauppa toteutettaisiin kaksivaiheisesti, jossa kaavamuutos vaikuttaisi lopulliseen kauppahintaan. Rakennusta käytetään vuoden 2020 kesään saakka ammattikorkeakoulun tekniikan ja muotoilun koulutukseen, jonka jälkeen rakennus tyhjennetään kalusteista ja varusteista, jotka siirretään uusiin opetus- ja tutkimustiloihin Savilahteen. Sekä Sairaalakadun että Opistotien kampusten kiinteistöissä on ollut huomattavia sisäilmaongelmia, jotka estävät näiden kiinteistöjen tulevan opetuskäytön niiden käytön pitkällä aikavälillä. Opistotiellä on toimintaa edelleen, ja uuden kampuksen valmistuttua toi-

3 3 3 Hakemukset minnat siirretään pois opistotieltä. Opistotien sisäilmaongelma on hoidettu tilapäisin järjestelyin ja tavoitteena on, että tiloissa voitaisiin jatkaa toimintaa vuoteen 2020 saakka. Toiminta siirrettiin pois Sairaalakadulta jo ennen kiinteistön myyntiä sisäilmaongelmien vuoksi. Opistotien kampuksen myynti ja kaavoitus on käynnistetty neuvottelumenettelyllä joulukuussa 2016 julkisella lehti-ilmoituksella (Savon Sanomat ja Helsingin Sanomat / ). Vuoden 2017 aikana on neuvoteltu ja laadittu tontinkäytöstä luonnoksia kahdeksan rakennusliikkeen kanssa. Neuvotteluissa on ollut alusta asti mukana Kuopion kaupungin kaavoituksen edustaja. Prosessin aikana viisi rakennusliikettä on keskeyttänyt neuvottelut. Kolmen loppuun asti mukana olevan rakennusliikkeen laatimat tontinkäyttöluonnokset ja havainneaineistot on asetettu julkisesti nähtäville maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti ajalle Nähtävillä olon jälkeen valitaan vaihtoehdoista kaupunkikuvallisesti ja kaavataloudellisesti paras vaihtoehto jatkosuunnittelun pohjaksi. Valittavan vaihtoehdon pohjalta laaditaan tontin kaava-aineistot ja kyseisen rakennusliikkeen kanssa tehdään kiinteistön kaupasta esisopimus tammi-helmikuun 2018 aikana. Lopullinen kauppakirja kiinteistön myynnistä tehdään vuonna 2020, kun Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n toiminnot siirtyvät uusiin toimitiloihin Savilahden alueelle. Alkuperäisiin luovutussopimuksiin sisältyvä palautusvelvollisuus siirtyy Savoniaammattikorkeakoulu oy:lle alkuperäisen luovutussopimuksen ehdoin. Palautusvelvollisuus esitetään ammattikorkeakoulun vastuissa vuosittain taseen liitetiedoista vuoteen 2026 saakka. Savonia-ammattikorkeakoulu oy pyytää hakemuksissaan ( ja opetus- ja kulttuuriministeriön pyytämässä täydennyksessä ) opetus- ja kulttuuriministeriöltä, että se valtion luovuttamien ja Kuopion kaupungin siirtämien Savoniaammattikorkeakoulu oy:n käytössä olevien kiinteistöjen osalta: 1. hyväksyy, että valtion luovuttamien kiinteistöjen palautusvelvollisuutta ei määrätä, kun Savonia-ammattikorkeakoulu oy käyttää valtiolta vastikkeetta saatujen kiinteistöjen vastaavan suhteellisen osan hakemuksessa tarkoitettujen kiinteistöjen käyvästä arvosta Savilahden kampuksen toteuttamiseksi edellyttäen, että kampus on valtionavustuksen oikeuttavassa käytössä vähintään vuoteen 2026 saakka. Palautusvastuu siirtyy koskemaan Kiinteistö Oy Microkatu 1:n kohdistuvaa osakeostoa. 2. hyväksyy, että Sairaalakatu 6 8 -kiinteistön (kiinteistötunnus ) valtion luovuttaman omaisuusosan osuudeksi opetus- ja kulttuuriministeriön antaman ohjeen 15/012/2016 mukaisilla laskentaperusteilla muodostuu yhteensä euroa (liite 14).

4 4 3. hyväksyy Opistotie 2 -kiinteistön (kiinteistötunnus ) valtion luovuttaman omaisuusosan osuudeksi Opetus- ja kulttuuriministeriön antaman ohjeen 15/012/2016 mukaisilla laskentaperusteilla muodostuu yhteensä euroa (liite 14). 4. hyväksyy, että valtion luovuttaman omaisuusosan osuus molempien kiinteistöjen osalta on yhteensä euroa (liitteet 14 ja 15). 5. hyväksyy, että Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n näkemyksen mukainen valtiolta vastikkeetta saatujen kiinteistöjen omaisuusosan arvo euroa käytetään kokonaisuudessaan kattamaan Savonia-ammttikokeakoulu oy:n Opistotien toimintojen siirtymistä Savilahteen. Kampusinvestointi toteutetaan käyttämällä valtiolta vastikkeetta saatujen kiinteistöjen omaisuusosan arvo ostamalla Technopolis Kuopio Oy:ltä osakkeita, jotka antavat oikeuden hallinta ja omistaa tiloja, yhteensä 13 miljoonalla eurolla. Lisäksi Savonia-ammattikorkeakoulu oy tekee taseeseen aktivoitavia korjaus- ja muutostöitä ja kaluste- ja varusteinvestointeja ammattikorkeakoulutoiminnan edellyttämällä tavalla (kustannusarvio 5,3 miljoonaa euroa). Savilahden kampuksen Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n kirjanpidossa pysyvin vastaaviin kirjattavan investoinnin kustannusarvio on 18,3 miljoonaa euroa, joka ylittää valtion luovuttaman omaisuusosan osuuden. Sijoitus mahdollistaa Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n osakeomistamiseen perustuvan keskittymisen Savilahteen, mikä on pitkällä aikavälillä taloudellisesti parempi vaihtoehto kuin tilojen vuokraaminen, jolloin ammattikorkeakoululain mukaiseen ammattikorkeakoulun perustehtävään jää enemmän resursseja. 4 Opetus- ja kulttuuriministeriön kanta Opetus- ja kulttuuriministeriön on tarkoitus antaa Savonia-ammattikorkeakoulu oy:lle päätös seuraavin perustein ja ehdoin edellyttäen, että valtioneuvoston rahaasiainvaliokunta puoltaa asiaa: Savonia-ammattikorkeakoulu oy on toteuttamassa Savilahden kampushanketta toimitilaratkaisujensa tehostamiseksi ja on päättänyt keskittää toimintonsa pääosin Savilahden alueelle (hallituksen päätös , 5 ). Opetus- ja kulttuuriministeriö asettaa päätöksessään alla olevat ehdot eikä ei tule määräämään palautettavaksi valtion luovuttaman omaisuuden suhteellisen osan osuutta omaisuuden käyvästä arvosta näiden ehtojen toteutuessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö tulee sisällyttämään tässä vaiheessa tehtävään päätökseensä seuraavat ehdot: 1. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei esitä valtion luovuttaman omaisuuden suhteellisen osan euron palautusvelvollisuutta, kun Savonia-ammattikorkeakoulu oy käyttää valtiolta vastikkeetta saatujen kiinteistöjen vastaavan suhteellisen osan hakemuksessa tarkoitettujen kiinteistöjen käyvästä arvosta Savilahden kampuksen toteuttamiseksi edellyttäen, että kampus on valtionavustuksen oikeuttavassa käytössä vähintään vuoteen 2026 saakka.

5 5 2. Alkuperäisiin luovutussopimuksiin sisältyy ehto palautusvelvollisuudesta tilanteissa, joissa valtion luovuttama omaisuus luovutetaan toiselle, sen käyttötarkoitus muutetaan pysyvästi, toiminta lopetetaan, omaisuus tuhoutuu tai vahingoittuu eikö omaisuutta käytetä muuhun valtionosuuteen oikeuttavaan toimintaan. Tämä palautusvelvollisuus tullaan siirtämään Savonia-ammattikorkeakoulu oy:lle alkuperäisissä luovutussopimuksissa määritellyin ehdoin. 3. Palautusvelvollisuus sidotaan Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n ostamiin Technopolis Kuopio Oy:n osakkeisiin, jotka antavat oikeuden hallinta ja omistaa tiloja, yhteensä 13 miljoonalla eurolla ja sen ylimenevältä osalta ( euroa) hankkeessa suunniteltuihin investointeihin. 4. Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n tulee saattaa Opistotie 2 osalta valtion lahjoittamaa kiinteistöä koskeva asia opetus- ja kulttuuriministeriön käsiteltäväksi, kun käyttötarkoituksen muutokset ja/tai luovutukset tosiasiallisesti tapahtuvat. 5. Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n tulee ilmoittaa opetus- ja kulttuuriministeriölle tiedot toteutuvista myynneistä ja myyntihinnoista sekä uuden hankkeen valmistumisesta ja toteutuneista investoinneista. Mikäli palautettavaksi määrättävissä oleva summa ylittää suunnitellun hankkeen kustannukset, ylittävä osa määrätään palautettavaksi valtiolle. 6. Savonia-Ammattikorkeakoulu oy:n tulee ilmoittaa opetus- ja kulttuuriministeriölle myös kaupungin kaavoitus ym. toimenpiteisiin liittyvä myytäviin kiinteistöön mahdollisesti myöhemmin muodostuva lisäkauppahinta (kauppahinnan muuttuva osuus). Tämän perusteella ministeriö arvioi valtion luovuttaman omaisuuden suhteellisen osuuden lisäkauppahinnasta. Opetus- ja kulttuuriministeriö katsoo, että muuttuvan osuuden toteutuessa sitä vastaava kauppahinta käsitellään valtion lahjoituskiinteistöjen palautusvelvollisuutta koskevien periaatteiden mukaisesti. 7. Mikäli valtion luovuttama omaisuus tai osa siitä vuokrataan ulkopuoliselle, voi ministeriö hakemuksesta luopua toistaiseksi luovutussopimukseen perustuvasta palautusvelvollisuudesta sillä ehdolla, että vuokratulot käytetään muiden oppilaitoskiinteistöjen kunnossapidon, peruskorjaus- tai muiden rakennushankkeiden rahoitukseen. 8. Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n tulee toimittaa osakkeiden kaupanteon ja tilojen hallinnasta seuraavien tilakustannusten vahvistuttua ministeriölle tiedot siitä, miten Technopolis Oy:n tilojen osalta kustannuksiin vaikuttaa vähentävänä tekijänä valtion luovuttamien kiinteistöjen palautusvelvollisuus. 5 Toiminnalliset vaikutukset Suunniteltu kampushanke vaikuttaa toteutuessaan myönteisesti Savoniaammattikorkeakoulu oy:n toimintaedellytyksiin. Ammattikorkeakoulu saa ajanmukaiset ja sen toimintaan suunnitellut uudenaikaiset tilat.

6 6 Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n sijoittuminen Savilahteen vahvistaa Kuopion aluetta vahvana osaamiskeskittymänä ja antaa koko Pohjois-Savon työ- ja elinkeinoelämälle vahvan tuen kilpailukyvyn rakentamiseen. Keskittyminen Savilahteen on Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n strategisten tavoitteiden mukainen ja tukee yritysyhteistyötä ja aluekehitysvaikuttavuutta koko vaikuttavuus-alueellaan. Se on myös valtakunnallisten korkeakoulustrategioiden mukainen tarjoten mahdollisuuden tiivistää korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten monipuolista yhteistyötä. 6 Taloudelliset vaikutukset Mikäli Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n kampushanke toteutuu suunnitellulla tavalla, tulee valtio luopumaan arviolta yhteensä euron suuruisesta luovutushinnan palautusvelvollisuudesta siten, että luovutushintaa vastaava rahoitus ja palautusvelvollisuus siirtyisivät uuteen kampushankkeeseen. Osittaisen omistamisen ja vuokravaihtoehdon välinen erotus on e/vuosi, joka on Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n saama hyöty siitä, että palautusvelvollisuuden kautta saatava varallisuus sijoitettaisiin Technopolis Kuopio Oy:n osakkeisiin ammattikorkeakoulutoiminnan toimitilahankintaan.

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Opetusneuvos /510/2017 Eija Somervuori

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Opetusneuvos /510/2017 Eija Somervuori OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Opetusneuvos 28.9.2017 2/510/2017 Eija Somervuori VALTION LUOPUMINEN VALTION HELSINGIN KAUPUNGILLE LUOVUTTAMIEN KIINTEISTÖJEN PALAUTUSVELVOLLISUUDESTA 1 Tausta

Lisätiedot

SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA

SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA [pp.kk.2016] 1. Osapuolet Tämän sopimuksen Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkamisesta (jäljempänä Sopimus ) ovat laatineet jäljempänä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 366 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen Päätöshistoria Omistajaohjausjaosto 21.11.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 Kaupunginhallitus 366 28.11.2016 45 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen historia Omistajaohjausjaosto

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 03/2016

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 03/2016 AIKA Torstai 22.9.2016 kello 16.00 PAIKKA Microkadun kampus, B-osan 2. kerroksen kokoustila B2031 käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Liite/Viite * Asia 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Opetusneuvos /511/2015 Eija Somervuori

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Opetusneuvos /511/2015 Eija Somervuori OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Opetusneuvos 25.11.2015 8/511/2015 Eija Somervuori VALTION LUOPUMINEN VALTION TURUN KAUPUNGILLE LUOVUTTAMIEN KIIN- TEISTÖJEN PALAUTUSVELVOLLISUUDESTA 1 Tausta

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1 (7) SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Allekirjoittaneet Sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan toiminnan ja

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö /012/2016 OHJE VALTION LUOVUTTAMIA KIINTEISTÖJÄ KOSKEVIA ILMOITUKSIA JA HAKEMUKSIA VARTEN

Opetus- ja kulttuuriministeriö /012/2016 OHJE VALTION LUOVUTTAMIA KIINTEISTÖJÄ KOSKEVIA ILMOITUKSIA JA HAKEMUKSIA VARTEN OHJE VALTION LUOVUTTAMIA KIINTEISTÖJÄ KOSKEVIA ILMOITUKSIA JA HAKEMUKSIA VARTEN Palautusvelvollisuus Valtio luovutti 1990-luvulla ammatillisten oppilaitosten kunnallistamisen ja yksityistämisen yhteydessä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 10/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

PÖYTÄKIRJA 10/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS Aika Maanantai 27.11.2017 klo 8.15 8.53 Paikka Microkadun kampuksen B-osan 5. kerroksen neuvotteluhuone B5016 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet

Lisätiedot

6 SAVONIAN JA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE TILINKÄYTTÖOIKEUKSIEN MYÖNTÄMINEN TALOUSPÄÄLLIKÖLLE

6 SAVONIAN JA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE TILINKÄYTTÖOIKEUKSIEN MYÖNTÄMINEN TALOUSPÄÄLLIKÖLLE Aika Tiistai 24.1.2017 klo 9.00 10.57 Paikka Microkadun kampuksen B-osan 5. kerroksen neuvotteluhuone B5016 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet Iris

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 170 6.6.2016 42 Asianro 4031/02.05.05/2016 Varkauden Opiskelijakadun kiinteistön siirtäminen kuntayhtymästä Savoniaammattikorkeakoulu Oy:lle Päätöshistoria

Lisätiedot

9 KIINTEISTÖ OY TECHNOPOLIS MICROKATU 1:N OSAKASSOPIMUKSEN JA YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN. PÖYTÄKIRJA 04/2019 Kokouspäivämäärä

9 KIINTEISTÖ OY TECHNOPOLIS MICROKATU 1:N OSAKASSOPIMUKSEN JA YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN. PÖYTÄKIRJA 04/2019 Kokouspäivämäärä Aika Tiistai 21.5.2019 klo 15.00 16.43 Paikka Microkadun kampuksen A-osan 2. kerroksen neuvotteluhuone A2008 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 185 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue TRE:6139/2017 SELVITYS VALTION AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN LUOVUTTAMISTA KIINTEISTÖISTÄ

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue TRE:6139/2017 SELVITYS VALTION AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN LUOVUTTAMISTA KIINTEISTÖISTÄ Muistio 1 (5) SELVITYS VALTION AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN LUOVUTTAMISTA KIINTEISTÖISTÄ Valtio siirsi 1990-luvulla liki kaikki ammatillisen koulutuksen koulutustehtävät ja niihin liittyvät kiinteistöt irtaimistoineen

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 03/2015

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 03/2015 AIKA Keskiviikko 25.11.2015 kello 15.00 PAIKKA Microkadun kampus, B-osan 1. kerroksen luokkatila B1012 käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Liite/Viite * Asia

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 11/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

PÖYTÄKIRJA 11/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS Aika Maanantai 11.12.2017 klo 9.00 10.33 Paikka Puijon Maja, Kabinetti käyntiosoite: Puijontie 135, 70300 Kuopio Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet Iris Asikainen Anna Hartikainen Matti Notko Kalevi

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 01/2017

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 01/2017 AIKA Torstai 23.2.2017 kello 16.00 PAIKKA Microkadun kampus, B-osan 5. kerroksen neuvotteluhuone B5016 käyntiosoite: Technopolis Microkatu 1, 70210 Kuopio KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Liite/Viite* Asia 1

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 LUOVUTUSKIRJA 2 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja 1.2. Vastaanottaja 2. TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 2 LUOVUTUSKIRJA 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja Pohjois-Savon

Lisätiedot

SOPIMUS ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA

SOPIMUS ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA SOPIMUS ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA [pp.kk.2018] 1. Osapuolet Tämän sopimuksen Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymän (Y-tunnus: 2389832-7) purkamisesta (jäljempänä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) 19.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 96 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 02/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

PÖYTÄKIRJA 02/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS Aika Maanantai 20.2.2017 klo 9.00 10.48 Paikka Microkadun kampuksen B-osan 5. kerroksen neuvotteluhuone B5016 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 96 19.10.2015 317 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center

Lisätiedot

5 2 kpl KIINTEISTÖ OY NEULASEN PERUSTAMISSOPIMUS JA YHTIÖJÄRJESTYS

5 2 kpl KIINTEISTÖ OY NEULASEN PERUSTAMISSOPIMUS JA YHTIÖJÄRJESTYS Aika Torstai 17.8.2017 klo 15.00 16.35 Paikka Microkadun kampuksen B-osan 5. kerroksen neuvotteluhuone B5016 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet

Lisätiedot

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv)

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv) Tarkastuslautakunta 65 23.09.2015 Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv) Tarkastuslautakunta 65 Kunnanhallitus 268, 24.08.2015 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 268 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (5) 189 Takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Myllypuron kampukselle HEL 2017-002224 T 02 05 03 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti myöntää

Lisätiedot

AMKE:n ehdotus oppilaitoskiinteistöistä luopumisen helpottamiseksi

AMKE:n ehdotus oppilaitoskiinteistöistä luopumisen helpottamiseksi Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausunto Yleissivistävän ja varhaiskasvatuksen osasto 24.11.2015 Kirsti Kotaniemi Sivistysvaliokunta Eduskunta Viite Sivistysvaliokunnan lausuntopyyntö 20.11.2015 Asia AMKE:n

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ 1 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN JA LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ 2 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Pirkanmaan Osuuskauppa ( Myyjä ), (Y-tunnus: 0536307-0), PL 130, 33101 Tampere Ostaja Lempäälän

Lisätiedot

Sivu 1 / 5 TARJOUS 21.5.2014. YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki. Realia Management Oy Juha Kivelä. juha.kivela@realia.fi

Sivu 1 / 5 TARJOUS 21.5.2014. YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki. Realia Management Oy Juha Kivelä. juha.kivela@realia.fi Sivu 1 / 5 YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki TARJOUS 21.5.2014 Realia Management Oy Juha Kivelä juha.kivela@realia.fi Hallintorakennus 31, Sipoo, Nikkilä Kiitämme mahdollisuudesta tarjota Sipoon

Lisätiedot

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki),

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), 2) Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry, y-tunnus: 1446495-7 (jäljempänä NT) Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan

Lisätiedot

KIINTEISTÖ ESIKAUPAN PURKUSOPIMUS

KIINTEISTÖ ESIKAUPAN PURKUSOPIMUS KIINTEISTÖ ESIKAUPAN PURKUSOPIMUS SOPIMUKSEN OSAPUOLET Savitaipaleen kunta Y-tunnus 0163109-0 Kirkkotie 6 54800 SAVITAIPALE Maarakennus Suutarinen Oy Y-tunnus 0666856-2 Vuorilahdentie 7 52700 MÄNTYHARJU

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 1 KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Kiinteistön myynti perustuu Mynämäen kunnanvaltuuston päätökseen 10.12.2018/ xx Myyjä Mynämäen kunta (Y-tunnus 2048364-4) Keskuskatu 21, 23100 Mynämäki Edustajina kunnanjohtaja

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA luonnos 11.8.2014 SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA 1. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Vakka Suomen Sanomain kuntayhtymä (jäljempänä kuntayhtymä )

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Y-tunnus ), Kuopio. Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus )

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Y-tunnus ), Kuopio. Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus ) Julkinen 1 (5) Kiinteistö Oy Isoharjan osakkeiden myynti 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä n kuntayhtymä (), Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus 0172718-0) 2. KAUPAN KOHDE 2.1. Kiinteistö Oy Isoharjan osakkeet

Lisätiedot

OSITTAISJAKAUTUMISSUUNNITELMA. Saimaan Tukipalvelut Oy

OSITTAISJAKAUTUMISSUUNNITELMA. Saimaan Tukipalvelut Oy OSITTAISJAKAUTUMISSUUNNITELMA Saimaan Tukipalvelut Oy 2 (6) 1 Jakautuminen Saimaan Tukipalvelut Oy (jäljempänä Jakautuva Yhtiö ) jakautuu siten, että osa sen varoista ja veloista siirtyy selvitysmenettelyttä

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: PHP Holding Oy:n omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: PHP Holding Oy:n omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle PHP Holding Oy Tausta-aineistoa Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: PHP Holding Oy:n omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle 5. Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle yhtiön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia) 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 49 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001 tontti 3 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus. Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus. Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN II VAIHE Hallituksen esitys uudeksi ammattikorkeakoululaiksi eduskunnalle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 215. Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 215. Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 0.06.06 Sivu / 68/06 0.05.05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 7 5..06 Kaupunginhallitus 59 8..06 5 Kiinteistö Oy Ankkurin osakkeiden myyntiä koskevan päätöksen tarkistaminen Valmistelijat

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA LUONNOS 21.10.2014 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Tällä omaisuuden luovutuskirjalla luovutetaan omaisuutta Toivakan Lämpö Oy:lle seuraavin ehdoin: 1. Luovuttaja Toivakan kunta Y-tunnus: 0177201-0 Toivakantie

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS kh 23.3.2015 kv 30.3.2015

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS kh 23.3.2015 kv 30.3.2015 KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS kh 23.3.2015 kv 30.3.2015 1(5) KAUPAN OSAPUOLET Myyjä: Ostaja: Vihdin kunta (jäljempänä kunta) PL 13 03101 Nummela Y-tunnus: 0131905-6 Pohjola Rakennus Oy Uusimaa /

Lisätiedot

Hallitus LIITE 4b

Hallitus LIITE 4b KIINTEISTÖLUOVUTUSSOPIMUS (luonnos 12.11.2013) Hallitus 20.11.2013 LIITE 4b 1. SOPIJAPUOLET a) Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Y-tunnus 0973110-9 Osoite: Toripuistikko 5-7, 96200 Rovaniemi (jäljempänä "luovuttaja")

Lisätiedot

Kaavan valmistelu on edennyt seuraavasti: 2/2018 Kaavaehdotusvaihe Tekninen lautakunta /2018 Maankäyttösopimuksen allekirjoitus

Kaavan valmistelu on edennyt seuraavasti: 2/2018 Kaavaehdotusvaihe Tekninen lautakunta /2018 Maankäyttösopimuksen allekirjoitus Yhtymähallitus 202 15.10.2018 Yhtymäkokous 23 26.11.2018 Kiinteistöjen myynnin edellyttämät talousarviomuutokset vuodelle 2018 59/02.02/2017 Hallitus 15.10.2018 202 Koulutuskeskus Salpauksen toimitilaohjelman

Lisätiedot

Sopimus osakaskuntien apporttisijoituksesta Hämeen ammattikorkeakoulu osakeyhtiöön. Hämeenlinnan kaupunki Y-tunnus: 0146921-4 PL 84 13101 Hämeenlinna

Sopimus osakaskuntien apporttisijoituksesta Hämeen ammattikorkeakoulu osakeyhtiöön. Hämeenlinnan kaupunki Y-tunnus: 0146921-4 PL 84 13101 Hämeenlinna Yymähallitus 163 27.10.2014 Sopimus osakaskuntien apporttisijoituksesta Hämeen ammattikorkeakoulu osakeyhtiöön Yhtymähallitus 163 Luovuttajat: Forssan kaupunki Y-tunnus: 0145626-1 Turuntie 18 30100 Forssa

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA MAANLUOVUTUKSEN ESISOPIMUS (PT-talon tontti )

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA MAANLUOVUTUKSEN ESISOPIMUS (PT-talon tontti ) LUONNOS 2.1.201 MAANKÄYTTÖSOPMUS JA MAANLUOVUTUKSEN ESSOPMUS (PT-talon tontti 1-2-2-) Sopijapuot: Joensuun kaupunki, Y-tunnus 02424-2 PL 01 Joensuu myöhemmin tässä sopimuksessa kaupunki (kaupunkirakennelautakunnan

Lisätiedot

VAIHTOSOPIMUS. RAAHEPOLIS OY, Y-tunnus Rantakatu 8, Raahe

VAIHTOSOPIMUS. RAAHEPOLIS OY, Y-tunnus Rantakatu 8, Raahe VAIHTOSOPIMUS SOPIJAPUOLET: RAAHEN KAUPUNKI, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe RAAHEPOLIS OY, Y-tunnus 0830284-7 Rantakatu 8, 92100 Raahe VAIHDON KOHTEET: Raahen kaupunki luovuttaa Raahepolis Oy:lle

Lisätiedot

Suostumuksen antaminen YIT Rakennus Oy:lle rakentamattomien alueiden luovuttamiseen eräiden yhtiöiden osakekauppojen yhteydessä

Suostumuksen antaminen YIT Rakennus Oy:lle rakentamattomien alueiden luovuttamiseen eräiden yhtiöiden osakekauppojen yhteydessä Kaupunginhallitus 435 20.10.2014 Suostumuksen antaminen YIT Rakennus Oy:lle rakentamattomien alueiden luovuttamiseen eräiden yhtiöiden osakekauppojen yhteydessä 1097/00.04.02.01/2014 KH 435 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

1(5) 14.5.2013 VALAISTUSVERKKOJEN MYYNTIÄ KOSKEVA KAUPPAKIRJA KUNNAN JA SUOMEN KUNTAVALO OY:N VÄLILLÄ

1(5) 14.5.2013 VALAISTUSVERKKOJEN MYYNTIÄ KOSKEVA KAUPPAKIRJA KUNNAN JA SUOMEN KUNTAVALO OY:N VÄLILLÄ 1(5) 14.5.2013 VALAISTUSVERKKOJEN MYYNTIÄ KOSKEVA KAUPPAKIRJA KUNNAN JA SUOMEN KUNTAVALO OY:N VÄLILLÄ 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Kaupan osapuolet... 3 2. Omaisuuden luovutuksen tausta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 15 Toimitilatontin pitkäaikainen vuokraaminen sekä esitys kaupunginhallitukselle vuokraus- ja myyntiperusteiden määräämiseksi Myllypuron Metropolian kampushanketta

Lisätiedot

asti seuraavin ehdoin: 1

asti seuraavin ehdoin: 1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (5) 317 Toimitilatontin pitkäaikainen vuokraaminen sekä esitys kaupunginhallitukselle vuokraus- ja myyntiperusteiden määräämiseksi Myllypuron Metropolian kampushanketta

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

4. Tämän esisopimuksen voimassaolo päättyy mikäli kohdassa 1 mainitut ehdot eivät ole täyttyneet.

4. Tämän esisopimuksen voimassaolo päättyy mikäli kohdassa 1 mainitut ehdot eivät ole täyttyneet. KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUKSEN KORJAUS 1(5) Korjaamme 31.8.2017 allekirjoitettua kiinteistökaupan esisopimusta Ville Viitamaa perustettavan yhtiön lukuun / Kalajoen kaupunki. Esisopimusta korjataan ostajan,

Lisätiedot

Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella

Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen 73 20.06.2017 91 30.08.2017 104 08.09.2017 Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella 88/10.00/2017 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA SAVITAIPALEEN KUNNAN SOTEPALVELUTUOTANTOON LIITTYVÄN RAKENNUKSEN MYYNNISTÄ HYVINVOINTIASEMA

KAUPPAKIRJA SAVITAIPALEEN KUNNAN SOTEPALVELUTUOTANTOON LIITTYVÄN RAKENNUKSEN MYYNNISTÄ HYVINVOINTIASEMA 1(8) LUONNOS 20.5.2019 KAUPPAKIRJA SAVITAIPALEEN KUNNAN SOTEPALVELUTUOTANTOON LIITTYVÄN RAKENNUKSEN MYYNNISTÄ HYVINVOINTIASEMA 2(8) Sisällysluettelo 1. Kaupan osapuolet... 3 2. Kaupan tausta ja tarkoitus...

Lisätiedot

Luonnos /tn KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

Luonnos /tn KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Luonnos 25.1.2018/tn KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 2 A. ESISOPIMUKSEN OSAPUOLET TULEVA MYYJÄ Savonlinnan kaupunki Y-tunnus 166906-4 Osoite: Olavinkatu 27 57130 Savonlinna (jäljempänä Kaupunki) TULEVA OSTAJA

Lisätiedot

SOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA

SOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA LUONNOS 1 (6) SOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA 1 OSAPUOLET Tämä sopimus ( Sopimus ) Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (y-tunnus: 0210838-1, Kuntayhtymä ) purkamisesta on tehty seuraavien

Lisätiedot

o) Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

o) Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 1 VALTUUSTON ESITYSLISTAN 20.6.2016 liite nro 12 PURKU- JA SIIRTOSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän purku- ja siirtosopimuksen ( Sopimus ) ovat tehneet seuraavat osapuolet: a) Heinäveden kunta b) Ilomantsin kunta

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 07/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

PÖYTÄKIRJA 07/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS Aika Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00 18.26 Paikka Spa Hotel Runni, Kabinetti (käyntiosoite: Runnintie 407, 74595 Runni) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet Anna Hartikainen Matti Kartano Matti Notko Sari

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 3790/02.05.05/2012 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 59 10.9.2012 265 Spinno-Seed Oy:n omistuksesta luopuminen Valmistelijat / lisätiedot: Hindsberg-Karkola Viktoria,

Lisätiedot

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Savonlinnan kaupungin ja Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan sisältöisen apporttisopimuksen (jäljempänä Apporttisopimus

Lisätiedot

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle 15. Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle Yhtiön tytäryhtiön

Lisätiedot

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL.

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL. KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS alustava luonnos Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 43100 Saarijärvi Ostaja Rakennus Kujala Oy (0843888-3) Soijinmäentie 2 43220 Mahlu Kaupan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (10) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (10) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:48-13:20 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja Antti Kivelä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) 4 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi ja tonttien myymiseksi (Kaartinkaupunki, Kasarmitori, tontit

Lisätiedot

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA 19.6.2017 2 OSAPUOLET Myyjät 1. Rovaniemen kaupunki, Hallituskatu 7, PL 122, 96101 Rovaniemi; Jäljempänä Myyjä Ostaja

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA MYYJÄ: Kauhavan kaupunki, y-tunnus 0208852-8 Kauppatie 109, 62200 KAUHAVA. OSTAJA: Eepee-Kiinteistöt Oy, y-tunnus 2285106-8 Osoite: PL 70, 60101 SEINÄJOKI. KAUPAN KOHDE: Kauhavan

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄ. Kokouksessa käsitellään oheisen esityslistan mukaiset asiat. ALEKSI ESKELINEN

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄ. Kokouksessa käsitellään oheisen esityslistan mukaiset asiat. ALEKSI ESKELINEN SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN 1.3.2016 KUTSU N VALTUUSTON KOKOUKSEEN 15.3.2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän valtuuston kokous (01/2016) järjestetään tiistaina 15. päivänä helmikuuta 2016 klo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuinkerrostalotonttien AK /1 ja 2 myynti Jousenpuistosta FinCap Fund I Ky:lle

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuinkerrostalotonttien AK /1 ja 2 myynti Jousenpuistosta FinCap Fund I Ky:lle 13.03.2017 Sivu 1 / 1 5473/2016 02.08.00 27 Asuinkerrostalotonttien AK-1 12221/1 ja 2 myynti Jousenpuistosta FinCap Fund I Ky:lle Valmistelija / lisätiedot: Jouni Lindberg, puh. 043 826 9051 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2.

Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2. JAKAUTUMISSUUNNITELMA Kiljavan Sairaala Oy:n hallitus esittää yhtiön jakautumisen toteuttamista osakeyhtiölain 17 luvun 2 :n 1 momentin 1) -kohdan ja elinkeinoverolain 52c :n mukaisena kokonaisjakautumisena

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA RAKENNUKSEN MYYMISESTÄ

KAUPPAKIRJA RAKENNUKSEN MYYMISESTÄ KAUPPAKIRJA RAKENNUKSEN MYYMISESTÄ 1. OSAPUOLET MYYJÄ Helsingin kaupunki jota edustaa kiinteistölautakunta y-tunnus: 0201256-6 PL 2200 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä OSTAJA Roslund Hietalahti

Lisätiedot

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JA JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1. Sopijapuolet 1.1 Järvenpään kaupunki 0126541-4 PL

Lisätiedot

Vieskan liikelaitoskuntayhtymä

Vieskan liikelaitoskuntayhtymä 1 (6) 1.11.2016 Vieskan liikelaitoskuntayhtymä Kuntayhtymän purkamiseen liittyvä sopimus ja taloudellinen selvitys LUONNOS 1. Yleistä Vieskan liikelaitoskuntayhtymän tehtävänä on omistaa ja antaa vuokralle

Lisätiedot

Talous- ja konsernijaosto 3.6.2015, LIITE 2 1

Talous- ja konsernijaosto 3.6.2015, LIITE 2 1 Talous- ja konsernijaosto 3.6.2015, LIITE 2 1 SOPIMUS HUS:N OMISTAMIEN UUDENMAAN SAIRAALAPESULAN OSAKKEIDEN MYYNNISTÄ CAREA KUNTAYHTYMÄLLE JA KASTEK OY:N TEKSTIILIHUOLTOTOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ UUDENMAAN

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015, taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 KUNTAYHTYMÄ

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015, taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 KUNTAYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015, taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT KUNTAYHTYMÄ (aik. Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä) Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 184 Asianro 6341/10.00.02.01/2014 Asuntotontin 297-20-16-2 maanvuokrasopimuksen esisopimuksen laatiminen ja tontin vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä:

Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: 1 Osapuolet 2 Tausta ja tarkoitus 3 Apporttiomaisuuden

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN PÖYTÄKIRJA 03/2016

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN PÖYTÄKIRJA 03/2016 AIKA Torstai 22.9.2016 kello 16.00 16.56 PAIKKA Microkadun kampus, B-osan 2. kerroksen kokoustila B2031 käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio LÄSNÄ OLLEET JÄSENET Kuopio Aleksi Eskelinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli tontti 1 10.03.2014 Sivu 1 / 1 5071/02.07.00/2011 28 Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli 81130 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

RAKENNUKSEN MYYNTIÄ KOSKEVA SOPIMUS ( SOPIMUS )

RAKENNUKSEN MYYNTIÄ KOSKEVA SOPIMUS ( SOPIMUS ) RAKENNUKSEN MYYNTIÄ KOSKEVA SOPIMUS ( SOPIMUS ) 1. OSAPUOLET MYYJÄ Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta y-tunnus: 0201256-6 PL 2200 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä OSTAJA ARKK

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007

Lisätiedot

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015:

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015: Kaupunginhallitus 116 23.03.2015 Kaupungin ja Holiday Club Resorts Oy:n välisen yhteistoimintasopimuksen muuttaminen sekä Kiinteistö Oy Seniori-Saimaan yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen

Lisätiedot

SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ

SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ 5.9.2017 2 SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY Karjalan Tekstiilipalvelu Oy (Y-tunnus: 0167870-2),

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Keskustan alue) MYYJÄT puhelin: Heikki Antero Niemisen kuolinpesän osakkaat Raimo Sandberg Jaana Sandberg Jarno Sandberg OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus:

Lisätiedot

Käydyissä keskusteluissa esiin nousseen ns. Korolaisen talon kiinteistön koko on m 2. Tontilla on osittain suojeltu rakennus.

Käydyissä keskusteluissa esiin nousseen ns. Korolaisen talon kiinteistön koko on m 2. Tontilla on osittain suojeltu rakennus. Yhtymähallitus 73 24.08.2016 Yhtymähallitus 12 11.01.2017 Yhtymähallitus 57 30.05.2018 Yhtymähallitus 69 13.06.2018 PIENTALOJEN RAKENTAMINEN OPETUSTYÖNÄ YHALL 24.08.2016 73 Valmistelija: Kari Puumalainen

Lisätiedot

Pohjola Rakennus Oy Uusimaa (Y-tunnus 2539942-5) joko itse tai perustettavan tai perustettavien yhtiöiden puolesta ja lukuun (Myöhemmin: Ostaja)

Pohjola Rakennus Oy Uusimaa (Y-tunnus 2539942-5) joko itse tai perustettavan tai perustettavien yhtiöiden puolesta ja lukuun (Myöhemmin: Ostaja) 1 (7) OSAKEKAUPAN ESISOPIMUS Myyjä: Espoon Kaupunki Espoon kaupunki Tilakeskus-liikelaitos Y-tunnus 0101263-6 PL 6200 02070 Espoon kaupunki Päätös: Kaupunginhallitus..2015 Ostaja: Pohjola Rakennus Oy Uusimaa

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous 27.1.2015 Ari Hirvensalo Talousjohtaja 27.1.2015 2 27.1.2015 3 27.1.2015 7 Reunaehtoja: Sote-laki hyväksytään maaliskuussa SHP:n toiminta lakkaa 31.12.2016

Lisätiedot

SOPIMUS. luonnos OSAPUOLET

SOPIMUS. luonnos OSAPUOLET Sivu 1 / 5 SOPIMUS luonnos OSAPUOLET I YIT Rakennus Oy, y-tunnus 1565583-5 Hatanpään valtatie 11 33100 TAMPERE, omasta ja kortteliin Tampella-992 perustettavan pysäköintiyhtiön puolesta, jäljempänä YIT

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6323/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6323/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2018 1 (1) 163 Asianro 6323/10.00.02.01/2018 Tontin 297-3-1-6 (Mäkikatu 12) vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus PL 2200, HELSINGIN KAUPUNKI

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus PL 2200, HELSINGIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA MYYJÄ Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 02011256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI OSTAJA Kiinteistö Oy Asemapäällikönkatu 12 Y-tunnus 0234529-9 Ratavartijankatu

Lisätiedot

Esteettömyys Savoniaammattikorkeakoulussa

Esteettömyys Savoniaammattikorkeakoulussa Esteettömyys Savonia Hyväksytty 1.3.2011 Esteettömyyys Savonia- 1 / 4 Sisällys Yleistä tietoa korkeakoulusta... 2 Opintojen ohjaus ja järjestäminen... 2 Valintakoe... 2 Yleinen kulkukelpoisuus korkeakoulussa...3

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus Liite nro 6

Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus Liite nro 6 LUONNOS Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus 13.3.2017 Liite nro 6 8.3.2016 SOPIMUS Osapuolet 1) Lahden kaupunki (0149669-3) 2) Koulutuskeskus Salpaus kuntayhtymä (0993644-6) 3) Heinolan kaupunki (1068892-9)

Lisätiedot

Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus

Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus Sopimus osapuolet: Joensuun kaupunki Y-tunnus 0- PL 8 80101 Joensuu ( Myöhemmin tässä sopimuksessa kaupunki) Perustettavan yhtiön tai perustettavien yhtiöiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 11:00-13:05 Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla

Lisätiedot

Kaupungin vuoden 2016 talousarvioon tehtäviä eräitä muutoksia ja Turun ammattikorkeakoulun kampushankkeeseen liittyvät päätökset

Kaupungin vuoden 2016 talousarvioon tehtäviä eräitä muutoksia ja Turun ammattikorkeakoulun kampushankkeeseen liittyvät päätökset Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 4397-2015 (653, 642, 041) Kaupungin vuoden 2016 talousarvioon tehtäviä eräitä muutoksia ja Turun ammattikorkeakoulun kampushankkeeseen liittyvät päätökset Tiivistelmä: -

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 14 Määräalan pitkäaikainen vuokraaminen Oranssi Asunnot Oy:lle HEL 2014-003129 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta 89/676497 ja 677497, Jyrängöntie 7 Päätösehdotus

Lisätiedot

2. Omistus- ja hallintaoikeus Omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy lopullisen kauppakirjan allekirjoituksella.

2. Omistus- ja hallintaoikeus Omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy lopullisen kauppakirjan allekirjoituksella. Esisopimuksen kohdan "Esisopimuksen perusteella tapahtuvat maksut" perusteella maksettu kauppahinnan osasuoritus 30.000 euroa ja varsinaisen kaupan solmimisen yhteydessa maksettava 280.000 euroa muodostavat

Lisätiedot