Oikaisuvaatimus, apulaisrehtorin tehtävien siirtäminen, Riitta Lyra
|
|
- Laura Hakala
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sivistyslautakunta Virolahden kunnanhallitus Sivistyslautakunta Oikaisuvaatimus, apulaisrehtorin tehtävien siirtäminen, Riitta Lyra 96/02.021/2017 Sivislk Liite 4 Riitta Lyra on toimittanut sivistyslautakunnalle oikaisuvaatimuksen sivistystoimenjohtaja-rehtori Auli Hyttisen tekemästä viranhaltijapäätöksestä apulaisrehtorin tehtävien siirtämisestä syksystä 2017 lähtien. Oikaisuvaatimus/ Riitta Lyra Oikaisuvaatimukselleen Riitta Lyra esittää seuraavia perusteita: Ensimmäinen peruste: Päätöksen tekijä on itse esteellinen. Kaakon kaksikon hallintosäännön 67 :n mukaan sivistystoimenjohtaja-rehtori määrää tulosalueiden ja tulosyksikköjen esimiehet sekä heidän sijaisensa ja apulaisrehtorit kuultuaan ao. tulosalueen/yksikön henkilökuntaa. Sivistystoimenjohtaja-rehtori ei myöskään ole esteellinen hallintolain 28 :n mukaan. Toinen peruste: Päätös on lainvastainen asia- ja menettelyvirheen vuoksi. Kuulemiskutsun toimittamiselle ei ole tarkkoja aikarajoja. Kutsu kuulemistilaisuuteen on annettu ja Riitta Lyran kuulemistilaisuus on pidetty Työnantaja katsoo, että aikaa valmistautumiselle on ollut riittävästi. Kun viranhaltija ilmoitti, ettei kuulemistilaisuuden ajankohta sovi hänen haluamalleen avustajalle, työnantaja ilmoitti, että avustaja voi toimittaa näkemyksensä kuulemistilaisuuden jälkeen kirjallisesti mennessä. Työnantaja ei ole velvollinen siirtämään kuulemistilaisuutta avustajan aikataulutoiveiden mukaisesti. Kutsu kuulemistilaisuuteen sisältää perustelut kuulemiselle ja kuulemistilaisuus voi päätyä erimielisyyteen eikä siinä toisaalta tehdä päätöstä. Henkilöstön kuulemistilaisuus, johon hallintosäännön 67 :ssä viitataan, on luoteeltaan informatiivinen tilaisuus, jossa ei tehdä päätöksiä ja siitä ei ole tarpeen laatia muistiota. Viranhaltijapäätös on tehty viranhaltijan ja henkilöstön kuulemisen jälkeen, kun ensin on kartoitettu uusi henkilö apulaisrehtorin tehtävään. Kuulemistilaisuuden jälkeen annetut täydennykset otettiin huomioon, mutta niitä ei ollut tarpeen kommentoida. Viranhaltijapäätös on jätetty asianosaisen työpisteelle päätöksentekopäivänä Päätökseen oli merkitty nähtävilläoloajaksi , josta lasketaan alkavaksi oikaisuvaatimuksen tekoaika 14 vrk. Oikaisuvaatimus oli päivätty 5.6. ja
2 toimitettu 6.6. sivistystoimen toimistoon. Oikaisuvaatimus käsitellään asianmukaisessa järjestyksessä seuraavassa mahdollisessa sivistyslautakunnan kokouksessa. Kulloisessakin sivistyslautakunnan kokouksessa todetaan ne viranhaltijapäätökset, jotka esityslistan lähettämishetkeen mennessä on tehty. Kolmas peruste: Annettu päätös ei ole tarkoituksenmukainen. Sivistystoimenjohtaja-rehtori on pitkään jatkuneen luottamuspulan vuoksi päätynyt siirtämään apulaisrehtorin tehtävät toiselle viranhaltijalle Kaakon kaksikon hallintosäännön antamien valtuuksien puitteissa. Apulaisrehtorin tehtävien muuttamisessa ei ole kyse viran päättämisestä, vaan henkilökohtaisen tehtävä-/palkanlisän poistamisesta. Luottamuspulassa ei sivistystoimenjohtajan puolelta ole kyse siitä, etteikö arjen operatiivisen tason toiminnan johtaminen Miehikkälän yläkoululla olisi sujunut aiemmalta apulaisrehtorilta. Pohjimmiltaan kyse on ollut pitkään jatkuneesta sivistystoimenjohtaja-rehtorin roolin kyseenalaistamisesta. Tämä on ilmennyt myös jatkuvana epäluuloisuutena ja esimiehen ehdotusten ja päätösten kyseenalaistamisena (muun muassa rekrytointiasiat, lukujärjestysten laatiminen ja opettajien liikkuvuuteen liittyvät asiat). Kuormittavaa on ollut jatkuva Virolahden ja Miehikkälän yläkouluja koskeva vastakkainasettelun ylläpitäminen apulaisrehtorin taholta. Sivistystoimenjohtaja-rehtorin ja apulaisrehtorin tehtävänkuvat on päivitetty, mutta apulaisrehtori ei ole allekirjoittanut tehtävänkuvaansa. Kun yhteistyötä ja luottamusta yritettiin viimeisen kerran hallintojohtajan kanssa palaverissa kehittää, tuli selväksi, ettei lopulta kyse ole yhteisistä toimintatavoista ja niiden kehittämisestä. Palaverissa ilmeni, että apulaisrehtori ei tällä hetkellä tyydy omaan rooliinsa, vaan haluaa isommille estradeille. Tulevaisuudesta: Uudeksi apulaisrehtoriksi nimitettiin Kirkonkylän koulun johtaja Mia Peltola, jolla on pitkä kokemus operatiivisen tason johtamisesta. Hän on hoitanut yläkoulun apulaisrehtoriutta aiemminkin. Ilman apulaisrehtorin vaihdosta Miehikkälän ja Virolahden yläkoulujen sekä Virolahden lukion ja Harjun oppimiskeskuksen toiminnallisen ja taloudellisen kokonaisuuden turvaaminen olisi jatkossa ollut erittäin hankalaa. Yhdenmukaisten käytäntöjen ja yhteisten oppilashallinnollisten asioiden hoitamisen kannalta oli tarkoituksenmukaista keskittää yläkoulujen toimistosihteerin tehtävät yhdelle henkilölle. Sivistystoimenjohtaja-rehtori ei ollut hallintolain 28 :n perusteella tai muutoinkaan esteellinen oikaisuvaatimuksessa mainittua pykälän 15 / päätösehdotusta esitellessään. Valmistelija: Auli Hyttinen, p
3 Sivistystoimenjohtaja-rehtorin ehdotus: Valmistelija: Olli Vilen, p Lautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen. Asian käsittely: Kunnanjohtaja Arto Ylönen poistui asian käsittelyn ajaksi. Keskusteltiin sivistystoimenjohtaja-rehtori Auli Hyttisen esteellisyydestä asian käsittelyssä ja pyydettiin häntä poistumaan esteellisyysasian käsittelyn ajaksi. Puheenjohtajan esityksestä sovittiin, että Sari Rasi toimii pöytäkirjanpitäjänä. Pidetään kättennostoäänestys siitä, onko sivistystoimenjohtaja-rehtori esteellinen vai ei esteellinen käsittelemään asiaa. Ääntenlaskijoina toimivat pöytäkirjantarkastajat. Äänestystulos: - esteellinen 5 (Eetu Kirppu, Kati Taina, Jaakko Palm, Juho Ylä-Kotola, Riitta Tenkanen-Salmela) - ei esteellinen 3 (Anton Yrjönen, Aira Paavola, Virpi Rökman-Pakkanen) Todettiin, että sivistystoimenjohtaja-rehtori on esteellinen osallistumaan asian käsittelyyn. Muutosehdotus: Riitta Tenkanen-Salmela esitti seuraavan muutosehdotuksen: Riitta Lyran oikaisuvaatimus hyväksytään. Viranhaltijapäätös "Apulaisrehtorin tehtävien siirtäminen syksystä 2017 lähtien" kumotaan. Riitta Lyralle palautetaan Miehikkälän koulun apulaisrehtorin tehtävät. Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin uusi kättennostoäänestys muutosehdotuksen ja alkuperäisen ehdotuksen "Lautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen" välillä. Äänestystulos: - muutosehdotus 5 (Eetu Kirppu, Kati Taina, Jaakko Palm, Juho Ylä-Kotola, Riitta Tenkanen-Salmela) - alkuperäinen ehdotus 3 (Anton Yrjönen, Aira Paavola, Virpi Rökman-Pakkanen) Todettiin, että enemmistö äänesti muutosehdotuksen puolesta, joten se jäi voimaan. Päätös: Lautakunta hyväksyi muutosehdotuksen: Riitta Lyran oikaisuvaatimus hyväksytään. Viranhaltijapäätös "Apulaisrehtorin tehtävien siirtäminen syksystä 2017 lähtien" kumotaan. Riitta Lyralle palautetaan Miehikkälän koulun apulaisrehtorin tehtävät. Sivistystoimenjohtaja-rehtori Auli Hyttinen ei osallistunut esteellisenä asian
4 käsittelyyn. Kh Sivistyslautakunnan jäsenet Virpi Rökman-Pakkanen ja Aira Paavola ovat jättäneet valituksen Itä-Suomen hallinto-oikeuteen sivistyslautakunnan oikaisuvaatimuksen johdosta tekemästä päätöksestä. Itä-Suomen hallinto-oikeus pyytää Virolahden kunnanhallituksen lausuntoa valituksen johdosta. Liite tiedoksi Valitus ja siihen liittyvät asiakirjat hallinto-oikeuden asiassa 02368/17/2299. Kunnanjohtajan ehdotus Valmistelija: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, p Kunnanhallitus toteaa, ettei sillä ole huomautettavaa Virpi Rökman-Pakkasen ja Aira Paavolan Itä-Suomen hallinto-oikeudelle sivistyslautakunnan oikaisuvaatimuksen johdosta tekemästä päätöksestä jättämään valitukseen. Päätös Sivislk Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Itä-Suomen hallinto-oikeus pyytää Virolahden kunnan sivistyslautakuntaa päivätyllä lähetteellä oheisen valituksen johdosta antamaan lausuntonsa asiassa. Liite tiedoksi Itä-Suomen Hallinto-oikeuden lähete 02368/17/2207 Kunnanjohtajan ehdotus: Valmistelija: Hallintojohtaja Olli Vilen p Sivistyslautakunta toteaa, että äänestyksen jälkeen syntyneessä päätöksessä, jossa lautakunta totesi sivistystoimenjohtaja-rehtorin esteelliseksi osallistumaan asian käsittelyyn, tapahtui muotovirhe. Viitaten KHO:n ennakkoratkaisuihin (KHO T 4266, KHO T1984, KHO T397 ja KHO ) sivistystoimenjohtajarehtoria ei olisi pitänyt jäävätä asian esittelijänä, sillä hän ei ollut esteellinen valmistelemaan oikaisuvaatimuksen kohteena ollutta asiaa ja esittelemään sitä lautakunnalle. Asian käsittely: Virpi Rökman-Pakkanen, Aira Paavola ja Auli Hyttinen poistuivat jääveinä paikalta. Pöytäkirjanpitäjänä toimi Sari Rasi. Riitta Tenkanen-Salmela esitti seuraavan muutosesityksen, jota kannatettiin: Muutosehdotus: Virolahden sivistyslautakunta antaa Itä-Suomen hallinto-oikeudelle seuraavan lausunnon:
5 Sivistystoimenjohtaja-rehtori oli esteellinen käsittelemään oikaisuvaatimuksen kohteena ollutta sivistyslautakunnan asiaa 57. Esteellisyys tarkoittaa käsittelykieltoa, joka koskee kaikkia asian ratkaisun vaiheita; vireillepanoa, valmistelua, päätöksentekoa esittelyineen ja täytäntöönpanoa. Kuntalaki 97 /1-2 mom. Perustelut 1. Esteellisyysepäilyn ratkaisematta jättäminen Riitta Lyra nosti oikaisuvaatimuksessaan ( vireille) esiin epäilyn sivistystoimenjohtaja-rehtorin esteellisyydestä. Esteellisyyttä koskevaan epäilyyn tai sitä koskevaan väitteeseen on reagoitava välittömästi. /Hallintolaki 29 Yleensä esimerkiksi viranhaltija itse ilmaisee olevansa esteellinen asian käsittelyssä. Jos näin ei tapahdu, kuten nyt, hallintolain 27 mukaan esteelliseksi epäilty ei saa itse osallistua esteellisyytensä ratkaisemiseen vaan ratkaisun tekee asianomainen toimielin. Tässä tapauksessa Virolahden sivistyslautakunta. Esteellisyys on ratkaistava viivytyksettä, jotta kuten tässä oikaisuvaatimusasian valmistelu ei viivästyisi tai joutuisi väärille urille. Tässä tapauksessa sivistystoimenjohtaja-rehtori ei vienyt asiaa ratkaistavaksi lain edellyttämällä tavalla. Esteellisyyttä ei ratkaistu oikaisuvaatimuksessa esille tulleen epäilyn perusteella vaan jotenkin muuten. Kuka ratkaisun teki ja millä perusteilla, sitä ei tiedetä. Joka tapauksessa sivistystoimenjohtaja- rehtori ja hallintojohtaja jatkoivat asian valmistelua ilman, että esitettyä esteellisyysepäilyä oli ratkaistu. He toimivat hallintolain 29 ja kuntalain 97 /1-2 mom vastaisesti. 2. Luottamuspula Viranhaltijapäätöksessään sivistystoimenjohtaja-rehtori Hyttinen vetosi luottamuspulaan rehtori Hyttisen ja apulaisrehtori Lyran välillä. Päätöksentekijänä sivistystoimenjohtaja Hyttinen oli esteellinen, koska hän sivistystoimenjohtajana ratkaisi asian itsensä rehtori Hyttisen ja apulaisrehtori Lyran välillä. Sivistystoimenjohtaja- rehtori Hyttinen oli rehtorin roolissa asianosainen ja siten sivistystoimenjohtajan roolissa samana henkilönä esteellinen. /Hallintolaki 27 /4 3. Objektiviteetti eli luottamuksellisuus-periaate Esteellisyydellä tarkoitetaan henkilön sellaista suhdetta asiaan tai asianosaisiin, joka vaarantaa hänen puolueettomuutensa yksittäisen asian käsittelyssä. Kuntalaki 97. Hallintolain 6 käsittelee hallinnon oikeusperiaatteita. Näistä objektiviteetti eli puolueettomuusperiaate ei tässä tapauksessa toteudu. Sivistystoimenjohtaja- rehtorin esiin nostama luottamuspula perustui täysin sivistystoimenjohtaja-rehtorin subjektiiviseen, oman tuntemuksensa varassa olevaan näkemykseen. Lain mukaan hän ei voinut sivistystoimenjohtajana toimia päätöksentekijänä asiassa, jossa hän itse toisena osapuolena eli rehtorina oli asianosainen. Näin ollen on vahvasti
6 syytä epäillä, ettei hän ole ollut objektiivinen itseään koskevassa asiassa. Tällöin hän oli yleislausekejäävi, koska luottamus hänen puolueettomuuteensa erityisestä syystä vaarantui. / Hallintolaki 28 /1mom/ 1 ja Lain mukaan esteellisyyttä koskeva ratkaisu on perusteltava Sivistyslautakunnan kokouksessa muutosesityksen 57 tehnyt sivistyslautakunnan miehikkäläläinen jäsen esitti suullisesti perusteluina muutosesitykseen edellä mainitut seikat, jotka sisältävät perustelut myös sivistystoimenjohtaja- rehtorin esteellisyys näkökulmiin. Perustelujen liittämistä kokouspöytäkirjaan ei hyväksytty, koska lautakunnan jäsen esitti niiden liittämistä vasta kokouksen kohdassa muut asiat eikä pykälän käsittelyn aikana. 5. KHO:n ratkaisut Esitetyissä KHO:n ratkaisuissa yhdessäkään päätöksen tekijä ei ole ollut päätettävässä asiassa henkilökohtaisesti asianosainen. Siten ennakkoratkaisuina esitetyt ratkaisut eivät tue ratkaisua sivistystoimenjohtaja- rehtorin esteettömyydestä. Kunnanjohtajan esityksessä viitatut KHO:n ennakkoratkaisut ovat ajalta ennen hallintolain uudistusta Hallintolain uudistuksessa esteellisyyssäädöksiin lisättiin säätely, ettei esteelliseksi epäilty saa ottaa osaa oman esteellisyytensä ratkaisemiseen. Koska esitettiin kannatettu muutosesitys, päätettiin asiasta äänestää. Muutosesityksen puolesta äänestivät: Kati Taina, Juho-Ylä-Kotola, Jaakko Palm, Piia Mäkelä ja Riitta Tenkanen-Salmela. Pohjaesityksen puolesta äänestivät Marja-Leena Kouki ja Anton Yrjönen. Äänet jakautuivat 5-2. Ääntenlaskijoina toimivat pöytäkirjantarkastajat. Päätös: Sivistyslautakunta antaa Itä-Suomen hallinto-oikeudelle äänin 5-2 Riitta Tenkanen-Salmelan esittämän lausunnon.
VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 80 Oikaisuvaatimus, apulaisrehtorin tehtävien siirtäminen, Riitta Lyra
VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Sivistyslautakunta 31.10.2017 AIKA 31.10.2017 kello 18:00-20:18 PAIKKA Virolahden yläaste/lukio, Rantatie 5, Virojoki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 80 Oikaisuvaatimus,
VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Otsikko Sivu 78 Klamilan koulun asia 4 79 Muut asiat / Seuraava kokous 5
VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Sivistyslautakunta 17.10.2017 AIKA 17.10.2017 kello 18:00-19:36 PAIKKA Klamilan koulu, Häppiläntie 750, Klamila KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 78 Klamilan koulun asia
VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 1
VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 Sivistyslautakunta 29.08.2017 AIKA 29.08.2017 kello 18:00-20:34 PAIKKA Virolahden yläaste/lukio, Rantatie 5, Virojoki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 50 Lautakunnan koolle
KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus
Kunnanhallitus 24.10.2013 498 336 LAUSUNNON ANTAMINEN RAUNO KINNUSEN TEKEMÄÄN, 17.7.2013 PÄI- VÄTTYYN KUNNALLISVALITUKSEEN Kunnanhallitus 24.10.2013 336 Liite 1, Lausuntopyyntö 13.9.2013 ja Rauno Kinnusen
Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012
salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,
Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 12. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30-17:55. Toivakan kirjasto.
Toivakan kunta Pöytäkirja 4/2017 1 / 12 Sivistyslautakunta 07.11.2017 Aika 07.11.2017 klo 16:30-17:55 Paikka Toivakan kirjasto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 36 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 37 Esityslistan
Esteellisyyden käsite
ESTEELLISYYS Esteellisyyden käsite Esteellisyyssäännöksillä turvataan asioiden käsittelyn puolueettomuutta ja asukkaiden luottamusta päätöksenteon moitteettomuuteen Esteellisyydellä eli jääviydellä tarkoitetaan
Esteellisyys valtuustossa
ESTEELLISYYDESTÄ Yleistä Esteellisyys on henkilön sellainen suhde asiaan/asianosaiseen, että se vaarantaa hänen puolueettomuutensa asian käsittelyssä Esteellisyyssääntelyllä turvataan mm. asioiden puolueetonta
Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten.
Sivistyslautakunta 22 26.02.2015 Sivistyslautakunta 52 28.04.2015 Sivistyslautakunta 66 28.05.2015 Sivistyslautakunta 78 27.08.2015 Sivistystoimen strategian toimeenpano 3356/01.017/2014 SIVLK 22 Siikajoen
TIIVISTETTYÄ TIETOA ESTEELLISYYDESTÄ ( KUNTALAKI 97 ) Esteellisyydestä..
TIIVISTETTYÄ TIETOA ESTEELLISYYDESTÄ ( KUNTALAKI 97 ) Esteellisyydestä.. ESTEELLISYYSSÄÄNNÖSTEN TARKOITTAMAT LÄHISUKULAISET JA HEIHIN RINNASTETTAVAT HENKILÖT (Kuntalaki 97 ) Lainkohdan tarkoittamia lähisukulaisia
ESTEELLISYYDESTÄ. Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslaista - koulutustilaisuus
ESTEELLISYYDESTÄ Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslaista - koulutustilaisuus 21.9.2017 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Taina Törmikoski, alueidenkäyttöryhmä> 1 Mitä on
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 16.5.2016 kello 18.00-19.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden
KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA
Kunnanhallitus 169 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 43 14.06.2017 KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA KHALL 169 Valmistelija: : hallintojohtaja Esityslistan
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85
SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA SIJAISJÄRJESTELYLLÄ/UUDELLEEN KÄSITTELY
Kunnanhallitus 311 11.11.2014 Kunnanhallitus 314 17.11.2014 Kunnanhallitus 329 01.12.2014 Kunnanvaltuusto 64 15.12.2014 Kunnanhallitus 41 26.01.2015 SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03
Osmo Pylkkö puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä
Lemin kunta 1 Aika klo 16.00-16.30 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanvirasto Pylkkö Osmo Huttunen Matti Pesari Markku puheenjohtaja varapuheenjohtaja varajäsen Muut saapuvilla olleet - Laillisuus
VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 1
VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 1 Sivistyslautakunta 25.10.2016 AIKA 25.10.2016 kello 18:00-19:20 PAIKKA Virolahden yläkoulu/lukio, Rantatie 5, Virojoki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 60 Sivistystoimen
Aika ja paikka: klo , Munkkaanmäki 51, Lohja
Aika ja paikka: 18.2.2016 klo 17.00-17.35, Munkkaanmäki 51, Lohja Päätöksentekijät: Jäsenet Varajäsenet x Seija Kannelsuo, puheenjohtaja Raasepori Petri Kajander Raasepori x Eva Roos, varapuheenjohtaja
Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille
Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille 6.2.2015 päätösvalmistelupäällikkö Tiina Kyöttilä-Vettenranta 1 9.2.2015 Kokouksen julkisuus - Valtuuston kokoukset ovat julkisia,
VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1
VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 Sivistyslautakunta 27.10.2015 AIKA 27.10.2015 kello 18:00-18:45 PAIKKA Virolahden yläkoulu/lukio, Rantatie 5, Virojoki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 56 Sivistystoimen
Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, LAPPEENRANTA. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä
Lemin kunta 1 Aika klo 9-9.10 Paikka Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, 53500 LAPPEENRANTA Saapuvilla olleet jäsenet Pylkkö Osmo Huttunen Matti Värtö Veijo puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsen
VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Miehikkälän koulukeskuksen ruokala, Keskustie 9, Miehikkälä
VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Sivistyslautakunta 26.09.2017 AIKA 26.09.2017 kello 18:00-20:42 PAIKKA Miehikkälän koulukeskuksen ruokala, Keskustie 9, Miehikkälä KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 65
u a UØ Taltionumero 3682/3/14
KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,
528 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle kaupunginhallituksen vaalia koskevan valituksen johdosta. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli
Tampere Ote pöytäkirjasta 48/2017 1 (7) Kaupunginhallitus, 528, 11.09.2017 Kaupunginhallitus, 279, 15.05.2017 Kaupunginhallitus, 358, 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto, 152, 12.06.2017 528 Lausunto Hämeenlinnan
Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta. Reklamaatiokirje on esityslistan oheismateriaalina.
Kunnanhallitus 213 19.08.2013 Kunnanhallitus 237 16.09.2013 Kunnanhallitus 262 21.10.2013 Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta 23/00.02.00/2013 Kunnanhallitus
Espoon kaupunki Pöytäkirja 173. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 11.05.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 173 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle palkan takaisinperintää koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Harju, puh.
VIROLAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 6/ Miehikkälän koulukeskuksen ruokala, Keskustie 9, Miehikkälä
VIROLAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 6/2017 1 AIKA 26.09.2017 kello 18:00 PAIKKA Miehikkälän koulukeskuksen ruokala, Keskustie 9, Miehikkälä KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 65 Oikaisuvaatimus sivistyslautakunnan
Vaalikelpoisuus ja esteellisyys
Vaalikelpoisuus ja esteellisyys Kaupunginlakimies Jouko Aarnio Vaalikelpoisuuden ja esteellisyyden ero Yleisellä vaalikelpoisuudella tarkoitetaan edellytyksiä, jotka henkilön on täytettävä, jotta hänet
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 02.06.2016 klo 18:00-20:50 Paikka Kunnantalo Ervastintie 2, kokoustila Herman 4. krs. Läsnäolijat Seppälä Ulla puheenjohtaja Salonen Antti
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen
KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Kunnallisasiaa koskeva valitus MUUTOKSENHAUN KOHTEENA OLEVA PÄÄTÖS VALITTAJA VASTAPUOLI Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, 9.10.2015 Keuruun kaupunki
Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Tuomainen Venla, puheenjohtaja Hätinen Raimo, jäsen Mustonen Annukka, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Tiistai 8.05.2013 klo 12.35 13.47 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE
Kunnanhallitus 172 20.08.2013 Kunnanhallitus 37 05.03.2014 LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE KHALL 20.08.2013 172 Kunnanhallitus teki päätöksensä kokouksessaan
ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207. Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi. Puh. 013-631 610, fax. 013-632 610
1 Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi Puh. (013) 631 610, Fax (013) 632 610 asianajotoimisto@pietarinen.inet.fi ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207 LAUSUNNON
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus 18.6.2018 78 Aika 18.6.2018 klo 16.30 16.50 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 85 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 86 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 87 Työjärjestyksen hyväksyminen
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 59 4.08.05 Kunnanvaltuusto 87 07.09.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi
Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille
Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2018 237 Kunnanhallitus 25.06.2018 AIKA 25.6.2018 klo 19.10-19.19 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Työterveyshuolto Aurinkoristeys, Raision toimipisteen kokoustila. Janne Mäki-Imppula, puheenjohtaja Niina Puoskari Tuula Suomi Anja Svärd Markku Leivo
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Kokoustiedot Aika 12.03.2019 tiistai klo 17:00-17:45 Paikka Työterveyshuolto Aurinkoristeys, Raision toimipisteen kokoustila Saapuvilla olleet jäsenet Janne Mäki-Imppula,
Lapuan kaupungin lausunto talousarvion v sekä taloussuunnitelman hyväksyminen v liittyvään valitukseen
1 Lausunto 11.2.2019 1 (5) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL 204 65101 Vaasa Viite: 00017/19/2204 Lapuan kaupungin lausunto talousarvion v. 2019 sekä taloussuunnitelman hyväksyminen v. 2020-2021
Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös
Kunnanhallitus 385 21.11.2016 Kunnanhallitus 404 05.12.2016 Sivistyslautakunnan päätös 26.10.2016 81 (Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018),
1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:
Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan
2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja
Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi
Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanhallituksen erottamista koskevassa asiassa
Kunnanvaltuusto 22 24.03.2014 Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanhallituksen erottamista koskevassa asiassa KVALT 22 KHALL 14.01.2014 20 Av. hallintojohtaja Tilapäisen valiokunnan asettaminen
Esko Keskinen on 14.12.2014 päivätyllä sähköpostilla lähettänyt suostumuksen/hakemuksen teknisen johtajan määräaikaiseen virkaan.
Joutsan kunnanhallitus 251 15.12.2014 Joutsan kunnanhallitus 39 09.02.2015 Joutsan kunnanhallitus 81 20.04.2015 ESKO KESKISEN VALITUS VS. TEKNISEN JOHTAJAN VALINNASTA Joutsan kunnanhallitus 15.12.2014
PÄIJÄT-HÄMEEN. 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti
PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTAPÄÄTTÄJÄSEMINAARI 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti VALTUUTETUN ESTEELLISYYS On rajoitetumpaa kuin muun luottamushenkilön esteellisyys Koskee vain valtuuston kokousta (kuntalaki 52 ) Jos
Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30
Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokousaika Torstai 13.6.2013 klo 18.00-18.40 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2 Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä,
Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Kunnanhallitus 53 18.02.2013 Kunnanhallitus 99 08.04.2013 Kunnanhallitus 120 06.05.2013 Kunnanhallitus 150 10.06.2013 Kunnanhallitus 174 01.07.2013 Sivistystoimenjohtajan viran vaali, lausunto hallinto-oikeudelle
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24. Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste)
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 7/2018 Tarkastuslautakunta Sivu 32. Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 7/2018 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 32 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) maanantai 7.5.2018 klo 18.07-21.35
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 8.4.2011 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen
Toivakan kunta Pöytäkirja 8/ / 9. Keskusvaalilautakunta Aika klo 09:00-11:20. Toivakkatalo, neuvotteluhuone
Toivakan kunta Pöytäkirja 8/2017 1 / 9 Keskusvaalilautakunta 10.04.2017 Aika 10.04.2017 klo 09:00-11:20 Paikka Toivakkatalo, neuvotteluhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 44 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.09.2015 Dnro OKV/1735/1/2014 1/5 ASIA Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 7.10.2014 osoittamassaan
Vaalipäällikkö ja muu henkilöstö
Keskusvaalilautakunta 50 6.09.205 Keskusvaalilautakunta ja kunnan henkilöstö vaalikaudella 203-207 796/00.00.00.00/205 Keskusvaalilautakunta 50 Seuraavat vaalit ovat kuntavaalit 9.4.207. Vaalikaudella
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /
Lukiokoulutuksen lehtorin viran täyttäminen / valitus / lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle
Opetus- ja kasvatuslautakunta 105 27.10.2016 Lukiokoulutuksen lehtorin viran täyttäminen / valitus / lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle 559/01.01.01.01/2016 OPEKAS 105 valmistelijat: hallintopäällikkö
Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa
Kunnanvaltuusto 21 24.03.2014 Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa KVALT 21 KHALL 14.01.2014 21 Av. hallintojohtaja Tilapäisen valiokunnan asettaminen
1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:
Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen
REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI
Sivistyslautakunta 8 18.02.2015 Kunnanhallitus 42 16.03.2015 Kunnanhallitus 58 20.04.2015 Kunnanhallitus 65 27.04.2015 REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 6/2011
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Maanantai 6.6.2011 kello 12.00 13.35 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka
Kunnanjohtaja on informoinut tarkastuslautakuntaa sisäisessä tarkastuksessa esiin tulleista alustavista havainnoista.
Sal Kunnanhallitus 6 03.06.2016 Sal Kunnanhallitus 9 13.06.2016 Kunnanhallitus 196 01.07.2016 SISÄINEN TARKASTUS TEKNISESSÄ TOIMESSA - TYÖOIKEUDELLINEN ASIA KHALSAL 03.06.2016 6 Lempäälän kunnanjohtaja
Otsikko Sivu 87 Otto-oikeuden käyttäminen / viranhaltijapäätös 147 88 Oikaisuvaatimus työpajaohjaajan valintapäätökseen / Laakso Sari
Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 9/2014 145 Sivistyslautakunta Aika 22.12.2014 klo 18:00-18:40 Paikka Kunnantalo, kahvio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 87 Otto-oikeuden käyttäminen / viranhaltijapäätös 147
KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,
Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten valtuutettujen jättäytyminen toistaiseksi pois valtuustotyöskentelystä alkaen Sotkamossa
Kunnanhallitus 239 21.10.2014 Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten valtuutettujen jättäytyminen toistaiseksi pois valtuustotyöskentelystä 13.10.2014 alkaen Sotkamossa KHALL 239 Hallintojohtaja Sotkamon
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Elinvoima- ja konsernijaosto 11.09.2017 Aika 11.09.2017 klo 12:30-13:54 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus
Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2017 1
Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 07.03.2017 klo 14:00-17:20 Paikka Rautjärven kunnantalo, valtuustosali, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu
Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/2017 28 Tarkastuslautakunta Kokousaika 30.08.2017 klo 07:00-08:50 Kokouspaikka Kirjolan koulu,neuvotteluhuone, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 15
Kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tuula Konttinen Matti Huttunen. Juha Junnonen puheenjohtaja ja pöytäkirjan pitäjä
1 Aika klo 17.00-19.10 Paikka Lemin kunnanviraston neuvotteluhuone Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Poissa Junnonen Juha Pylkkö Osmo Konttinen Tuula Huttunen Matti Turku Satu Hakala Kai
Sivistyslautakunta nro 11/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 11/2011 SISÄLLYSLUETTELO SIVLTK 100 Kokouksen järjestäytyminen SIVLTK 101 Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta SIVLTK 102 Sivistyslautakunnan talouden toteutuma 1-9/2011 SIVLTK 103 Muut asiat SIVLTK
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 2.5.2013 kello 20.00-21.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden
IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY
IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY 51 17 Kokousmenettely 1 Määräysten soveltaminen Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kunnan toimielimissä sekä soveltuvin osin toimitus-
Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri
Kokouskäytännöistä 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokousmenettelyt Tavoitteena yhdenmukaiset menettelyt toimielimissä Käsitellään toimielimen ensimmäisessä kokouksessa Päätetään
Sivistyslautakunta
Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 6/2009 90 Sivistyslautakunta 15.09.2009 Aika 15.09.2009 klo 18:00-20:22 Paikka Haukkamäen koulu Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 92
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 12
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 12 Kokoustiedot Aika 28.02.2013 torstai klo 17:30-21:05 tauko klo 19.36-19.46 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla
1 / 5 PÖYTÄKIRJA. Aika: :00-10:50 Paikka: Kotka, maakuntatalo
1 / 5 TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 / 2018 PÖYTÄKIRJA KL/005/000202/2018 Aika: 18.1.2018 10:00-10:50 Paikka: Kotka, maakuntatalo 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus As. nro 1 2 Pöytäkirjanpitäjän valinta
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 33 24.10.2013 496. Henkilökohtaiset varajäsenet:
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 33 24.10.2013 496 Kokousaika 24.10.2013 klo 19.00 20.48 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet
SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A
SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika 29.5.2012 klo 17.30-18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä
Kunnanhallitus 251 24.09.2013 Selitys korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen koskien Irene Toppisen valitusta Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä 00733/13/2299, 00734/13/2204, 00735/13/2204 ja 00736/13/2204
1 40 33 Ravitsemis- ja siivouspalvelupäällikön viran täyttäminen/viran täyttämistä koskevan päätöksen kumoaminen
KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 19.6.2013 KOKOUSAIKA Keskiviikko 19.6.2013 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 40 33 Ravitsemis- ja siivouspalvelupäällikön
Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen
PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA
AIKA Tiistai 10.4.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö
Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen
Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan
Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84
LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 82 Koululautakunta Aika 05.08.2015 klo 17:55-18:24 Paikka Taavetin koulukeskus, hallintorakennus Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 12 20.9.2018 140 Kokousaika Torstai 20.9.2018 klo 17.00 18.28 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,
Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.
Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN
Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa.
Kaupunginhallitus 10 11.01.2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valitukseen koskien valtuuston päätöstä vuoden 2016 talousarvion hyväksymisestä Poikeluksen päiväkodin sulkemisen osalta / Koskela
Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä.
Etelä-Pohjanmaan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) työjärjestys sen toimintakaudella ennen väliaikaista valmistelutoimielintä koskevan lainsäädännön vahvistamista TAUSTAA Etelä-Pohjanmaan sote-
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2018 Tarkastuslautakunta Sivu 20
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2018 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 20 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) maanantai 16.4.2018 klo 18.00
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/2016 63 26.05.2016 Aika 26.05.2016 klo 18:30-20:17 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 38 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 65 39 Pöytäkirjantarkastajien
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 6.9.2018 140 Kokousaika Torstai 6.9.2018 klo 15.30 16.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,
SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin Tarkastuslautakunta
SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin 10.1.2018 Tarkastuslautakunta Aika: Keskiviikkona 17.01.2018 kello 09.00 Kahvi kokoushuoneessa klo 8.45 Paikka: Kunnanhallituksen huone Päätöksentekotapa:
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 22.05.2017 klo 18:00 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 31 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06
RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (7) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen
Puheenjohtaja Mika Munkki
Kunnanhallitus Kokous 211 Nro 7 Kokoustiedot Aika: Maanantai 25.4.2016, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Sivu 105 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 213 106 Pöytäkirjantarkastajien
Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi
Perusturvalautakunta 17 02.03.2017 Kunnanhallitus 84 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 19 13.03.2017 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi 129/03.00/2017
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 10.04.2017 Aika 10.04.2017 klo 09:00-09:20 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 33 Pöytäkirjan tarkastajien