JOULUKALENTERI 2017 KULTAISET KENGÄT. Päivien. kulku. copyright Marita ja Samuli Råman
|
|
- Markus Seppälä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JOULUKALENTERI 2017 KULTAISET KENGÄT Päivien kulku
2 HUUMAAVIA TAPAUS- KERTOMUKSIA Kuva. Samuli Råman. Walterwalker, pasteli väripaperille
3 Nykyaikaisella ihmisjohtajalla on selvästi vaikeuksia yrittäessään tehokkaasti esittää hallitsijan rooliaan. Groteskisti paisunut valta, jota hän käyttää merkitsee sitä että on alituisesti olemassa vaara, että vain yksilö, jolla on yhtä groteskisti paisunut minätietoisuus, voi menestyksellisesti pysyä superheimollisen vallan ohjaksissa. Suunnaton paine voi myös helposti ajaa hänet aloittamaan väkivaltaisuudet. (Desmond Morris) Kuva. Jälleennäkemisen riemu, Samuli Råman, pastelli väripaperille A4
4 1. Teidän on selvästi tuotava esille vallan ulkonaiset tunnukset, vaateparret, asennot eleet ELEELLISYYS GESTIIKKA KARISMA PUKEUTUMINEN 2. Kohdatessanne aktiivista kilpailua teidän on aggressiivisesti uhattava alamaisianne UHKAUSELEET VAROITUKSET - AIKOMUSLIIKKEET AGGRESSIO 3. Fyysisen uhkan hetkellä teidän (tai edustajienne) täytyy pystyä voimakeinoin kukistamaan alamaisenne. KUKISTAJAT KLIKIT VIRKAVALTA VALLANKAAPPAAJAT 4. Jos uhka kysyy enemmän aivoja kuin lihaksia, teidän täytyy pystyä viekkaudella voittamaan alamaisenne. ÄLY RISTIRIIDAT KOMPLEKSISUUS - MENETTELYT 5. Teidän on tukahdutettava alamaistenne keskuudessa syntyvät riidat KURI JÄRJESTYS SOVITTELU VOIMAKAS JOHTAJA 6. Teidän täytyy palkita välittömiä alaisianne sallimalla heidän nauttia korkean asemansa eduista ETÄISYYS SUOSIONOSOITUKSET PALKKIOT - EDUT 7. Teidän on suojeltava ryhmän heikompia jäseniä epäoikeudenmukaiselta vainolta TURVA SOSIAALISUUS TASAPUOLISUUS NAISET 8. Teidän on tehtävä ryhmänne sosiaalisia toimia koskevia päätöksiä. STRATEGIA MATKINTA SEURANTA INNOSTUS 9. Teidän on silloin tällöin rauhoitettava alamaisianne SUOSIO HYMY JULKISUUS RAUHOITTAVAT ELEET 10. Teidän on tehtävä aloite ryhmän ulkopuolelta tulevan uhkan tai hyökkäyksen torjumiseen. TORJUNTA KONSENSUS VIHOLLINEN YHTENÄISYYS (Lähde. Desmond Morris. Ihmisten eläintarha 1970)
5 ISO MIES TERASSILLA
6 ISTU
7 ROAD
8 SMART
9 STOP
10 MENOA
11 ISYYS
12 YHTEINEN MATKA
13 JOHTAJA PUHUU
14 STOPPI
15 Eleellisyys Karisma Suosio Hymy Pukeutuminen Gestiikka Julkisuus Rauhoituseleet Julkkikset Poliitikot A) Aisaparina katu-uskottavuus & julkisuuskuva
16 Kukistajat Virkavalta Voimakas johtaja Järjestys Vallankaappaajat Klikit Sovittelu Kuri Väkivalta Toimivalta B) Aisaparina vallankumous & valta
17 Turva Sosiaalinen Strategia Matkinta Naiset Tasapuolisuus Innostus Seuraaminen Ks. Nambikwarat nukkuu Myötäily C) Aisaparina yhteisö & seuraajat
18 Äly Ristiriidat Torjunta Konsensus Kompleksisuus Menettelyt Vihollinen Yhtenäisyys Ratkaisukeskeisyys Puolustautuminen D) Aisaparina tilannekatsaus & uhkakuvat
19 Uhkauseleet Aikomusliikkeet Etäisyys Suosionosoitukset Aggressio Varoitukset Edut Palkkiot Sivullisuus, syrjäyttäminen Sisäpiiri, verkostot E) Aisaparina sivullisuus & osallisuus
20 Jotta maassa olisi rauha ja ihmisillä hyvä tahto Poliitikot Puolustautuminen MANDAATTI I Toimivalta Myötäily PRIMITIVIA II Nambikwarat nukkuu Väkivalta Sisäpiiri, verkostot Julkkikset Sivullisuus, syrjäyttäminen VAIKUTTAJAT III Ratkaisukeskeisyys IHMINEN
Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen
Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen Vanha Satama Mielenterveysmessut 20.11.2012 Narsistien uhrien tuki ry Sirpa Polo FT, KM Henkinen väkivalta On ajassa ilmi tuleva oleva vakava ja laaja psyykkinen
LisätiedotHallitusammattilainen milloin käyttää, mitä hyötyä, mitä maksaa?
Hallitusammattilainen milloin käyttää, mitä hyötyä, mitä maksaa? Puheenjohtaja, VT Roy Rantanen Asiamies, VT Keijo Kaivanto Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry www.akha.fi 1 6.4.2016 TALOYHTIÖ
LisätiedotTyöhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015
RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna
LisätiedotKunnan palvelustrategia ohjauksen välineenä - kommenttipuheenvuoro 27.11.2012 Antti Neimala, Suomen Yrittäjien EU-edustaja
Kunnan palvelustrategia ohjauksen välineenä - kommenttipuheenvuoro 27.11.2012 Antti Neimala, Suomen Yrittäjien EU-edustaja 20.12.2012 1 I Direktiivi, strategiat ja pk-yritykset Pikakatsaus direktiiviuudistuksen
LisätiedotUlkopuolista asiantuntemusta hallitustyöskentelyyn
Ulkopuolista asiantuntemusta hallitustyöskentelyyn Ulkopuolisen asiantuntijan valinta hallitukseen - uhka vai mahdollisuus? Asiamies, VT Keijo Kaivanto Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry 1 1.4.2014
LisätiedotRISTIRIIDAT ON MAHDOLLISUUS UUTEEN- Jos ymmärtää mistä. ristiriidat syntyvät, on niitä. helpompi ratkaista
RISTIRIIDAT ON MAHDOLLISUUS UUTEEN- Jos ymmärtää mistä ristiriidat syntyvät, on niitä helpompi ratkaista Vapaaehtoisten seminaariristeily 16.-18.10.2015 VUOROVAIKUTUS: SELÄN TAKANA PUHUMINEN ARVOSTELU
LisätiedotMiten tehdään paha ihminen?
Miten tehdään paha ihminen? Lauma Ihminen on laumaeläin ja sen aivot toimivat siihen sopivalla tavalla Reviiri Ihminen innokkaasti puolustaa reviiriään Voima osoittaa lisääntymiskykyisimmän yksilön Nuoruus
LisätiedotHyvinvointia positiivisesta ilmapiiristä ja tekemisen. meiningistä
Hyvinvointia positiivisesta ilmapiiristä ja tekemisen meiningistä Vapaaehtoisten seminaariristeily 16.-18.10.2015 Hyvinvointiväylän II lähtöselvitys Mistä syntyy tekemisen meininki? Sisäinen motivaatio
LisätiedotIhmisoikeudet käännekohdassa Suomessa. Kristiina Kumpula
Ihmisoikeudet käännekohdassa Suomessa Kristiina Kumpula 30.3.2017 Ihmisoikeudet voivat Suomessa varsin hyvin Paljon hyvää on tapahtunut viime vuosina: - Vammaissopimuksen ratifiointi - Seksuaalivähemmistöjen
LisätiedotRAKENTEELLISEN KORRUPTION UHKA SUOMESSA. Ari Salminen, Vaasan yliopisto
RAKENTEELLISEN KORRUPTION UHKA SUOMESSA Ari Salminen, Vaasan yliopisto 09.12.2015 Korruptio ja uhka Korruptio: vallan ja vaikutusvallan väärinkäyttö. Pyrkimys tavoitella etuja, jotka saavutetaan laittomin
LisätiedotTietokilpailu 1 Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys
Tietokilpailu 1 Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä tai yksittäin.
LisätiedotUusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi
Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi M I K Ä O N TÄ R K E Ä Ä, KUN TO I M I N N A N M U U TO S V I E DÄ Ä N L Ä P I J O H TA M I S E N J A H E N K I LÖ S TÖ N O S A A M I S E N N Ä KÖ KU L M A
LisätiedotAlakouluhanke Workshop
Valtakunnallinen nuorisotyön koulutus Tampereella 22.-23.4.2013 Alakouluhanke Workshop Mieli-päivien sessio Pienet mielet lapset ja perheet Riikka Nurmi KM, LO, draamaopettaja Kriisit ja selviytymisen
LisätiedotHyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013. Vahva ja tehokas jäsenistön edunvalvoja
Hyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013 Vahva ja tehokas jäsenistön edunvalvoja Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry:n toimintastrategia 2014 2017 Visio Vahva, itsenäinen ja osaava toimija Toiminta-ajatus
LisätiedotLAPSI JA PERHE KRIISISSÄ
LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LASTENOHJAAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.- 16.9.2011, Lahti Jouko Vesala (lähteinä Bent Falk, Pirjo Tuhkasaari, Jukka Mäkelä, Soili Poijula) Johdanto Lapsi/ nuori kehittyy vuorovaikutuksessa
LisätiedotVaikuttajamarkkinoinnin. tutkimus. Huhtikuu 2017
Vaikuttajamarkkinoinnin tutkimus Huhtikuu 2017 Somekanavien kuukausittaiset käyttäjämäärät (15-65 v) Kotimaisilla blogeilla on enemmän kuukausittaisia käyttäjiä kuin Instagramilla 78 % (2 756 K) Youtube
LisätiedotJokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.
Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun
LisätiedotMitä kuva kertoo? Vastuullinen, osallistuva ja vaikuttava nuori
Mitä kuva kertoo? Luokat 5 9 Toinen aste Vastuullinen, osallistuva ja vaikuttava nuori 408 Tehtävä: Pohditaan, millaisia käsityksiä verkossa olevista kuvista saa tarkastelemalla muiden nuorten profiilikuvia.
LisätiedotTurvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus
Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus 2 Turvallisuuden kokemus ja identiteetti Turvallisuutta ja identiteettiä on kirjallisuudessa käsitelty
LisätiedotAsiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto
Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3
LisätiedotEETTISIÄ ONGELMIA. v Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä?
Auktoriteetin hyvä EETTISIÄ ONGELMIA v 1.3 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? 2. Jos auktoriteetti on jumalolento, onko senkään hyvä aina hyvä? 3. Olet saanut tehtäväksesi
LisätiedotPÄÄLLEKARKAUKSEN HALLINTA. Aki Tiihonen
PÄÄLLEKARKAUKSEN HALLINTA Aki Tiihonen TOIMINTAPERIAATTEET Itsepuolustustilanteissa pyritään kaikin keinoin estämään päällekarkauksen tapahtuminen, mutta se ei ole aina mahdollista. Tilanne voi alkaa suoraan
LisätiedotVoimaa arkeen, esiintymistaito, osa 1. c/o Katja Kujala
Voimaa arkeen, esiintymistaito, osa 1 Katja Kujala Ensivaikutelma Luodaan täysin vieraasta henkilöstä sadasosasekunneissa Pukeutuminen Kehon kieli Äänenkäyttö, puheilmaisu, puhetapa (esim. murre) Ystävä
LisätiedotMiina-projektin ohjausryhmän kokous Ensi- ja turvakotien liitto, 10.2.2011 Päivi Vilkki, varatuomari
Miina-projektin ohjausryhmän kokous Ensi- ja turvakotien liitto, 10.2.2011 Päivi Vilkki, varatuomari Vaikeuksia ymmärtää, että ovat rikoksen uhreja. Vaikeuksia saada asioihin selvyyttä hajallaan olevan
LisätiedotKANSAINVÄLISTEN HENKILÖSTÖRESURSSIEN OHJAUS. Timo Malin
KANSAINVÄLISTEN HENKILÖSTÖRESURSSIEN OHJAUS Timo Malin Mitä on Kulttuuri? Mielen sivistämistä erityisesti kasvatuksen, taiteen tai kirjallisuuden kautta Elämän tavalliset asiat, kuten tervehtiminen, syöminen,
LisätiedotLobbaaminen kirjastotyössä / Ville Vaarne
Lobbaaminen kirjastotyössä / 11.9.2019 Ville Vaarne Voiko viestinnällä muuttaa ihmisen ajattelua? Eipä oikein, mutta jo olemassa olevia käsityksiä voi vahvistaa. Lopputulos: Kirjastojen puolesta puhuminen
LisätiedotKaikki irti mahdollisuuksista on kamalan työlästä olla tekemättä mitään. 23.9.2015 Petri Puroaho
Kaikki irti mahdollisuuksista on kamalan työlästä olla tekemättä mitään 23.9.2015 Petri Puroaho Vates-säätiö, projekti ja välityömarkkinat Vates-säätiö toimii (1993 - ) vammaisten, pitkäaikaissairaiden
LisätiedotHALLINTOTIETEIDEN KANDIDAATTIOHJELMA (HTK/HTM) Valintakoe Pisteet yhteensä (tarkastaja merkitsee)
HALLINTOTIETEIDEN KANDIDAATTIOHJELMA (HTK/HTM) Valintakoe 6.6.2016 Pisteet yhteensä (tarkastaja merkitsee) VALINTAKOKEEN PISTEYTYS Valintakokeesta on mahdollisuus saada maksimissaan 60 pistettä. Tehtävät
LisätiedotKYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU
KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu
LisätiedotPIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA
PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA 1/2, Vuorohoidon haasteet ja hyvät puolet Eija Salonen Väitöskirjatutkija, KM Videoluennolla pohdimme Millaisia lapsen hyvinvoinnin alueita varhaiskasvatus
LisätiedotMies ja seksuaalisuus
Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo
LisätiedotAggressiivisen henkilön kohtaaminen
Aggressiivisen henkilön kohtaaminen Yleinen toimintamalli Työpaikan turvallisuus turvallisuusohjeita työnantajan muistilista uhkaavaan tilanteeseen varustautuminen hankalan tilanteen tunnistaminen vaarallisen
LisätiedotIHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten?
IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten? TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 10 A, 02100 ESPOO, Finland, tel. int+358- (0)9-613 500,
LisätiedotNaisten ja miesten käsityksiä henkilöstöjohtamisesta, työhyvinvoinnista ja työn muutoksista kasvu- ja muissa yrityksissä
Naisten ja miesten käsityksiä henkilöstöjohtamisesta, työhyvinvoinnista ja työn muutoksista kasvu- ja muissa yrityksissä Kasvuyritysten ketterä henkilöstöjohtaminen toimintamalleja pk-yrityksille (KetteräHR)
LisätiedotHyvää ja ammattimaista hallitustyöskentelyä
Taloyhtiötapahtuma 11.4.2013 Hyvää ja ammattimaista hallitustyöskentelyä AKHA on perustettu edistämään hyvää ammattimaista ja eettisesti korkeatasoista asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitustyöskentelyä.
LisätiedotKEHITTÄJÄ RATKAISIJA REKRYTOIJA
KEHITTÄJÄ RATKAISIJA REKRYTOIJA SUORITUKSEN JOHTAMINEN JA PALKITSEMINEN Uusi Osaaja 2 Kick off seminaari 17.11.2011 Anne Haggrén, Virvo Oy 16.11.2011 www.virvo.fi 2 MENESTYS YMPÄRISTÖ YRITYS, ORGANISAATIO
LisätiedotOSAAMISEN TURVAAMINEN MUSIIKKIOPPILAITOKSESSA. Jukka Ahonen
OSAAMISEN TURVAAMINEN MUSIIKKIOPPILAITOKSESSA Jukka Ahonen OPETTAJAN PROFESSIOON KUULUVIA OSAAMISALUEITA VESA RAASUMAA, väitös 2010 (Jyväskylän yliopisto): Opettajalta edellytetään monipuolista osaamista,
LisätiedotISBN ISBN (sähkökirja) BALTO print Anna palautetta:
TALENTUM HELSINKI 2013 Copyright Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Ea Söderberg Taitto: Maria Mitrunen ISBN 978-952-14-2036-8 ISBN 978-952-14-2037-5 (sähkökirja) BALTO
LisätiedotVäkivaltainen ekstremismi ja sen torjunta
Väkivaltainen ekstremismi ja sen torjunta Leena Malkki VTT, tutkijatohtori Eurooppa-tutkimuksen verkosto 5.11.2012 1 SISÄLTÖ 1. Mitä väkivaltaisella ekstremismillä tarkoitetaan? 2. Miksi sitä pyritään
LisätiedotSOSTE Suomen sosiaalija terveys ry
SOSTE Suomen sosiaalija terveys ry Vapaaehtoistoiminnan tulevaisuus Kiril Häyrinen, 6.11.2015 @kirilhayrinen SOSTEn rooli vapaaehtoistoiminnassa SOSTE Suomen sosiaalija terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö,
LisätiedotAsiakasmarkkinoinnin määritelmä
Asiakasmarkkinoinnin määritelmä Markkinointi on asiakaslähtöinen ajattelu- ja toimintatapa, jonka avulla luodaan yrityksille kilpailuetua, tuodaan hyödykkeet markkinoille ostohalua synnyttäen ja rakennetaan
LisätiedotGlobaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015
Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset
LisätiedotKULTTUURISET MUUTOKSET, ARKIELÄMÄ JA IDENTITEETTI. Akatemiaprofessori Pertti Alasuutari
KULTTUURISET MUUTOKSET, ARKIELÄMÄ JA IDENTITEETTI Akatemiaprofessori Pertti Alasuutari Mitä kulttuuriset muutokset ovat? Arkielämä reagoi hallintoon ja päinvastoin, ja hallinnon muodit ja mallit ovat osa
LisätiedotKUVAT 1-7 & TAULUKOT 1-3 E-S SHP PYLL-2 Lehdistötiedote / Vohlonen & Vienonen
Mikkelin kaupungin vertailutaulukkoa käytetty mallina. Kaikista ETELÄ-SAVON SHP:n kunnista on saatavissa vastaava taulukko-a sekä myös taulukko- B, jossa muutosta verrataan kunnan omaan aikaisempaan kehitykseen
LisätiedotSotilaallinen näkökulma osana globaalia turvallisuutta
Sotilaallinen näkökulma osana globaalia turvallisuutta 1 Lähtökohtia: sotilaallinen globaalissa turvallisuudessa 2 Sodan luonne ja sen muutos 3 Sotilaallinen työkaluna 4 Seurauksia Itämerellä ja Pohjolassa
LisätiedotVÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT
Maanpuolustuskorkeakoulu VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Kapteeni Olli Teirilä/Strategian laitos 0 Väestönsuojelun uhkamallit Yleistä Uhkamalli, -kuva ja arvio Valtioneuvoston selonteko lähteenä Sodankuvan
LisätiedotMiten kunnan ja järjestön yhteistyö tulevaisuudessa kohtaa ihmisen?
Miten kunnan ja järjestön yhteistyö tulevaisuudessa kohtaa ihmisen? Päivi Kivelä, Sininauhaliitto, Jyväskylän toimipiste paivi.kivela@sininauha.fi ptkivela@gmail.com 050 5958829 Aiheeseen liittyviä Sininauha-julkaisuja:
LisätiedotKOSKETUS. -tunteiden tulkki. Pirkko Säily
KOSKETUS -tunteiden tulkki Pirkko Säily Sana koskettaa merkitsee fyysisen kontaktin luomista tai tunteisiin vetoamista Kosketuksessa on aina kyseessä vuorovaikutustapahtuma, jossa on vähintään kaksi osa
LisätiedotKuulemista vai kumppanuutta - miten kuntien työntekijöiden ja johdon toimintatavat muuttuvat? Osa 2. Tapaustutkimuksia
Kuulemista vai kumppanuutta - miten kuntien työntekijöiden ja johdon toimintatavat muuttuvat? Osa 2. Tapaustutkimuksia Tapaustutkimukset osana väitöskirjaa Väitöskirja: The Professional Side of Co-Production
LisätiedotVETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta. ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry
VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelma 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) Nuorten
LisätiedotSosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää?
Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Osallisuus osana arkea 19.3.2019 Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Osallisuus on Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta.
LisätiedotAnonyymi. Äänestä tänään kadut huomenna!
Anonyymi Äänestä tänään kadut huomenna! 2007 Yhteiskunnassamme valtaa pitää pieni, rikas, poliittinen ja taloudellinen eliitti. Kilpailu rahasta ja vallasta leimaa kaikkia aloja. Suuryritysten rikastuessa
LisätiedotKainuun Liikunta ry STRATEGIA
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan
LisätiedotTyöpaja: Vapaaehtoistoiminnan johtaminen Kirkollisen johtamisen forum 2014
Työpaja: Vapaaehtoistoiminnan johtaminen Kirkollisen johtamisen forum 2014 Henrietta Grönlund Helsingin yliopisto / HelsinkiMissio ry Henrietta Grönlund / henrietta.gronlund@helsinki.fi www.helsinki.fi/yliopisto
Lisätiedot26.10.15. Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta. Organisaatiokulttuuri. Organisaatiokulttuurin rattaat. Vuorovaikutus. Rakenteet. Arvot ja oletukset
Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta Camilla Reinboth Organisaatiososiologi Sosiosolve VSSHP- 27.10.2015 Organisaatiokulttuuri Vuorovaikutus Rakenteet Arvot ja oletukset Organisaatiokulttuurin rattaat
LisätiedotImago ja vastuu antamastasi vaikutelmasta. Mikä syö ja mikä tuo? Tunnista oma työkulttuuri ja sen tavat. Kävelevä käyntikortti
@imagokouluttaja Imago ja vastuu antamastasi vaikutelmasta. Mikä syö ja mikä tuo? Tunnista oma työkulttuuri ja sen tavat. Kävelevä käyntikortti Silmien ja aivojen välillä on eniten hermoratoja. 20/4/100
LisätiedotUudistushalun historiaa Anders Chydeniuksesta tuntemattomaan innovaatiokonsulttiin. Pauli Kettunen Luento 4. Uusi ihminen
Uudistushalun historiaa Anders Chydeniuksesta tuntemattomaan innovaatiokonsulttiin Pauli Kettunen Luento 4. Uusi ihminen 9.2.2011 Mistä muutoksen lähdettävä? tehkää parannus! hengellinen uudestisyntyminen
LisätiedotHoidollisen tuen työnkuva koulussa. Marko Asikainen & Niina Oksman Oulu 2016
Hoidollisen tuen työnkuva koulussa Marko Asikainen & Niina Oksman Oulu 2016 Hoidollinen työ Tukea oppilasta/opettajaa/ohjaajaa koulunkäynnin kannalta haastavissa ja aggressiivisissa tilanteissa Ennakointi:
LisätiedotKunnallisen päätöksenteon luotettavuus
Kunnallisen päätöksenteon luotettavuus Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto Kuntalaki uudistuu Kunnallisen päätöksenteon luotettavuus Kuntatalo 21.5.2013 Esityksen painopisteet 1. Julkishallinnon arvot ja
LisätiedotDefusing-ohjaajakoulutus
Defusing-ohjaajakoulutus 16.-18.3.2015 Jyväskylässä Suomen Suomen Yhteisöakatemia Oy Oy Saarijärventie Taitoniekantie 5 B 14 8 D 35 40200 Jyväskylä40740 Jyväskylä www.sya.fi Defusing-ohjaajakoulutus 16.-18.3.2015
LisätiedotDefusing-ohjaajakoulutus
Defusing-ohjaajakoulutus 6.-8.4.2016 Jyväskylässä Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14 40200 Jyväskylä DEFUSING-OHJAAJAKOULUTUS 6.-8.4.2016 Jyväskylässä Miksi? ammattilainen pystyy kohtaamaan
LisätiedotMiestyö on työtä, jonka kohteena ja lähtökohtana on mies itse
MIESTYÖ Miestyön keskus Miestyö on työtä, jonka kohteena ja lähtökohtana on mies itse Myyteissä mies on... itsenäinen, ei tarvitse muiden apua ei näytä tunteitaan, ei pelkää vahva ja osaava käyttää tarvittaessa
LisätiedotLUOVASTI TÖISSÄ 12.6.2015. Kirjastopäivät 10.-12.6. Seinäjoella. Juha T Hakala
LUOVASTI TÖISSÄ 12.6.2015 Kirjastopäivät 10.-12.6. Seinäjoella Kuka 2 Veikko Huovinen 3 Jotta näkee, tarvitsee haukan siivet ja etäisyyttä! Tietotyöllä on puolensa 4 Saan sata sähköpostia päivässä. Ok,
LisätiedotEETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä?
Auktoriteetin hyvä EETTISIÄ ONGELMIA v 1.2 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? 2. Jos auktoriteetti on jumalolento, onko senkään hyvä aina hyvä? 3. Olet saanut tehtäväksesi
LisätiedotIäkkäiden ja hyvin vanhojen terveyden, hyvinvoinnin ja palvelujen kehitys
Research Group 2. Agency in health, well-being and care in old Iäkkäiden ja hyvin vanhojen terveyden, hyvinvoinnin ja palvelujen kehitys Marja Jylhä Yhteiskuntatieteiden tiedekunta ja Gerontologian tutkimuskeskus
LisätiedotToimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo
Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä
LisätiedotOsallisuuden pelikenttä: Mistä puhumme, kun puhumme osallisuudesta?
terveys Vuorovaikutus hallinnon sisällä. Miten tapahtuu? terveys Sivu 2 Vuorovaikutus hallinnon ja asukkaiden välillä Miten tapahtuu? terveys Sivu 3 Vuorovaikutus asukkaiden välillä. Miten tapahtuu? terveys
LisätiedotDefusing-ohjaajakoulutus
Defusing-ohjaajakoulutus (2+1 pv) 27.-28.10.2015 ja 1.12.2015 Tampereella Suomen Yhteisöakatemia OyOy Suomen Yhteisöakatemia Saarijärventie 5 B 14 Taitoniekantie 8 D 35 40200 Jyväskylä 40740 Jyväskylä
LisätiedotSISÄLLYS. Osa I Onko vertaisilla väliä? Vertaissuhteiden kehitykselliset tehtävät
SISÄLLYS Osa I Onko vertaisilla väliä? Vertaissuhteiden kehitykselliset tehtävät Luku 1 Vertaisista ja vertaissuhteiden tutkimuksesta........ 15 Keitä ovat vertaiset?..................................
LisätiedotAggressiivisen asiakkaan hoidon järjestäminen ja palvelujen ohjaus
Tiedosta hyvinvointia 1 Aggressiivisen asiakkaan hoidon järjestäminen ja palvelujen ohjaus Harriet Finne-Soveri LT, geriatrian erikoislääkäri ylilääkäri Terveystaloustieteen keskus CHESS Tiedosta hyvinvointia
LisätiedotSosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla
@MeltwaterFIN Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla Maria Sundström Managing Director Meltwater Group 0 Agenda @MeltwaterFIN MELTWATER I. SOSIAALISEN MEDIAN SEURANTA JA RAPORTOINTI Sosiaalisen
LisätiedotMPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010
MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa
LisätiedotOsaamispääoman johtaminen
johtaminen Leenamaija Otala, ProCompetence Oy, Inc Leenamaija Otala DIGITAL COMPETENCE AND LEARNING DCL-KONFERENSSI. 3. 4.11.2009 Hämeenlinna Esityksen sisältö Osaamisesta osaamispääomaa hallinta, kehittäminen
LisätiedotJohtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009. JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT
Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009 JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT Johtajan toiminnan ja käyttäytymisen yhteys stressiin, palautumiseen ja
LisätiedotParisuhde- ja perheväkivallasta kysyminen Haastavat tilanteet vastaanotolla. RutiiNiksi koulutus 2013 Sirkka Perttu THM, työnohjaaja
Parisuhde- ja perheväkivallasta kysyminen Haastavat tilanteet vastaanotolla Mukailtu lähteestä: Perttu S & Kaselitz V 2006. Parisuhdeväkivalta puheeksi opas terveydenhuollon ammattihenkilöstölle äitiyshuollossa
LisätiedotHenkilöstöbarometri KOKO POLIISIHALLINTO Aikasarjaraportti,
1 Henkilöstöbarometri 2015 KOKO POLIISIHALLINTO Aikasarjaraportti, 1999 2015 Sisällys Johdanto... 2 Vastaajat ja kato... 2 Työilmapiiri... 4 Ristiriidat... 6 Syrjintä, työpaikkakiusaaminen, henkinen väkivalta...
LisätiedotNettiluento - Mitä aggressio on ja mitä se ei ole. Väestöliitto Perheaikaa.fi
Nettiluento - Mitä aggressio on ja mitä se ei ole Väestöliitto Perheaikaa.fi 17.3.2016 Mika Lehtonen Psykiatrinen sairaanhoitaja Psykoterapeutti Seksuaaliterapeutti Aggressiokasvattaja (Aggression portaat-malli)
LisätiedotAsia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto
Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien
LisätiedotMillainen on mielestäsi hyvä parisuhde?
tekstit parisuhde sidor_layout 1 2019-01-09 13:2 Sida 1 tekstit parisuhde sidor_layout 1 2019-01-09 13:2 Sida 2 tekstit parisuhde sidor_layout 1 2019-01-09 13:2 Sida 3 Millainen on mielestäsi hyvä parisuhde?
Lisätiedot10 VAALIT Selite KS 2015 LKES 2016 KJES 2016 TA 2016 KS 2016 SISÄINEN TULOSLASKELMA
Kankaanpään kaupunki TA 2016 Käyttösuunnitelma 1 (12) TALOUSARVIO 2016 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA (KS 2016) 10 VAALIT -18 000-18 000 Palkat ja palkkiot 13 289 Eläkekulut 1 992 Muut henkilösivukulut
LisätiedotIV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut
IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut Huom. Mikäli tilanne on tasan varsinaisenpeliajan jälkeen (kaikki playoff ottelut) suoritetaan voittomaalikilpailu pareittain. Voittomaali kilpailun
LisätiedotOsallisuus ja yhteisöllisyys asumissosiaalisessa työssä ja sen tutkimuksessa
Osallisuus ja yhteisöllisyys asumissosiaalisessa työssä ja sen tutkimuksessa Työryhmä: Osallisuus ja yhteisöllisyys - Asiakkaat mukana mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisessä 9.10.2013 Yliopettaja-tki,
LisätiedotVIESTINTÄTAITOJEN OSA- ALUEITA
VIESTINTÄTAITOJEN OSA- ALUEITA KIELELLISET TAIDOT: Kyky erottaa funktio (miksi hän puhuu?), puhuminen (äänenkäyttö, kielitaito, puhetapa, rytmi, tempo, intonaatio), kuunteleminen (sisällön rakenteen seuraaminen,
LisätiedotLantionpohjan lihasten harjoittelu. Potilasohje.
Lantionpohjan lihasten harjoittelu Potilasohje www.eksote.fi Fysioterapeutin ohjaus C1 aulassa maanantaisin ja torstaisin klo 10.15. Tervetuloa! Yleistä Lantionpohjan lihaksia tarvitaan normaalissa arkipäivän
LisätiedotSTRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry
STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat
LisätiedotMiten kuntajohtaja pärjää ristipaineissa ja sotkuisuuden keskellä
Miten kuntajohtaja pärjää ristipaineissa ja sotkuisuuden keskellä Näkökulmia johtamisen psykologiaan Kuntajohtajapäivät 30.8.2012 Pekka Sauri Apulaiskaupunginjohtaja, Helsinki Disclaimer Tämä esitys perustuu
LisätiedotEUROOPAN INNOVAATIOALAN PAINOPISTEET
EUROOPAN INNOVAATIOALAN PAINOPISTEET J. M. Barroso, Euroopan komission puheenjohtaja, puhe Eurooppa-neuvostossa 4.2.2011 Sisältö 1 I. Eurooppa on vaarassa menettää asemiaan II. Mikä Euroopassa on vialla?
LisätiedotKELA-tilaus. Yhdensuuntainen matka, yksi matkustaja:
KELA-tilaus. Yhdensuuntainen matka, yksi matkustaja: Hyväksy ajotarjous Vector 9000 terminaalista. Halutessasi voit tulostaa KELA ajoselitteen Vectorin PRINT painikkeesta. Aja nouto-osoitteeseen. Käynnistä
LisätiedotMirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori
Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Oppimisprosessi Kansallisesti sosiaali- ja terveys- ja opetus- ja kulttuuriministeriöstä johdettu Alueellisiin tarpeisiin räätälöity Lasten ja nuorten hyvinvoinnin
LisätiedotAsiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma
1(5) FYYSINEN TOIMINTAKYKY Asiakkaalla on koettu kotihoidon tarve. Asiakas ei selviydy päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti koska hänen toimintakykynsä on selkeästi alentunut. Palveluntarve MAPLe_5
LisätiedotNuorten (15-17 vuotta) seurusteluväkivalta. Katriina Bildjuschkin, asiantuntija Suvi Nipuli, projektikoordinaattori
Nuorten (15-17 vuotta) seurusteluväkivalta Katriina Bildjuschkin, asiantuntija Suvi Nipuli, projektikoordinaattori Seksuaalisuus Seksuaalisuus on keskeinen osa ihmisyyttä kaikissa elämän vaiheissa, ja
LisätiedotEsimerkkejä KELA-ajoista
Esimerkkejä KELA-ajoista KELA-tilaus. Yhdensuuntainen matka, yksi matkustaja: Hyväksy ajotarjous Vector-9000 terminaalista. Halutessasi voit tulostaa KELA ajoselitteen Vectorin PRINT painikkeesta. Aja
LisätiedotKohti sisäisen turvallisuuden strategiaa
Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Sisäisen
LisätiedotFI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A7-0071/2. Tarkistus. Mary Honeyball ja muut
19.2.2014 A7-0071/2 2 1 kohta 1. toteaa, että prostituutio ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat erittäin voimakkaasti sukupuoleen perustuvia kysymyksiä, ne loukkaavat ihmisarvoa ja ovat vastoin ihmisoikeuksien
LisätiedotOnko sijoittajalla oikeutta hyötyä ruuan hinnan noususta?
Onko sijoittajalla oikeutta hyötyä ruuan hinnan noususta? Finsifin seminaari 20.9.2011 Hanna Hiidenpalo 19.9.2011 1 Miksi elintarvikkeet ja ruuan tuotanto kiinnostavat myös sijoittajia? 35 % maailman työväestöstä
LisätiedotEi enää nipistelyä ja nyrkkejä, kiitos! Voiko ergonominen avustaminen vähentää asiakkaan aggressiivista käytöstä?
Ei enää nipistelyä ja nyrkkejä, kiitos! Voiko ergonominen avustaminen vähentää asiakkaan aggressiivista käytöstä? Virpi Fagerström, FT, TtM, ft(amk) Asiantuntija, kouluttaja, yrittäjä Ergomentor Oy 1 Ergomentor
LisätiedotLiiton strategia Karoliina Öystilä
Liiton strategia 2017-2027 15.10.2016 Karoliina Öystilä Liitto-kokonaisuus Jäseniä 34 000 Ammattiosastoja 69 Aluejärjestöjä 7 Liiton toiminnan kulmakivet SEL Työehtosopimukset Järjestäytyminen Alan työpaikat
LisätiedotKokonaisturvallisuuden tilannekuva Suomessa Viria Forum 2018
Kokonaisturvallisuuden tilannekuva Suomessa Viria Forum 2018 Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Dosentti, kyberturvallisuuden johtaminen, Maanpuolustuskorkeakoulu Dosentti, turvallisuus,
LisätiedotAsiakkaan toimijuus ja osallisuus kuntoutuksessa Avauspuheenvuoro Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto
Asiakkaan toimijuuden ja osallisuuden tukeminen Lapin yliopisto 20.-21.4.2015 Asiakkaan toimijuus ja osallisuus kuntoutuksessa Avauspuheenvuoro Toimijuuden käsite Toimijuus: ihminen rakentaa elämänkulkuaan
LisätiedotDialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014
Dinno Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Sari Tappura DI, tutkija Turvallisuuden johtaminen ja suunnittelu Teollisuustalous sari.tappura@tut.fi www.dinno.fi Yksilön ja tiimien luovuus Osaaminen,
Lisätiedot