INNOVATIIVISET HANKINNAT. Kaarinan kaupunki / RUOKAKULJETUKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "INNOVATIIVISET HANKINNAT. Kaarinan kaupunki / RUOKAKULJETUKSET"

Transkriptio

1 INNOVATIIVISET HANKINNAT Kaarinan kaupunki / RUOKAKULJETUKSET

2 Innovatiiviset hankinnat - projekti Kolme valmennuspäivää kevät/ kesä hankkijat, käyttäjät, palveluntuottajat - yliopistolla Avoin foorumi syyskuu hankkijat, käyttäjät, loppukäyttäjät ja palveluntuottajat - Kaarinan kaupungissa Tarjouspyyntö lokakuun alussa 2

3 Lähtötilanne Hankinnan kohde/ Kaupungin ruokakuljetukset 3 koulu- ja päivähoidon valmistuskeittiötä - kerran päivässä vienti ja haku 1 kokopäivähoitolaitosten keittiö - kolme kertaa päivässä vienti ja haku 5 reittiä ja neljä eri kuljetusliikettä 3

4 Tavoitteet Joustavuus ja toimintavarmuus Ylimääräisten tavaroiden kuljetus ja ylimääräiset ajot hankala järjestää Kuljetusautojen toimintavarmuus, vara-autojen saatavuus Toimijoiden määrän vähentäminen Hankalaa, kun useita toimijoita yhdessä yksikössä - keittiöverkoston muutokset kesken sopimuskauden aiheuttaa haasteita 4

5 Tavoitteita Hinta/ laatusuhde kohdallaan Säästöpaineet kunnallisella puolella Uusi sopimus voimaan Mahdollisimman paljon uusia yrittäjiä mukaan/ uusia ajatuksia/ kilpailua Miten kuljetusliikkeiden näkökulmasta voisi kehittää ruokakuljetuksia, pakkauksia, ajoreittejä yms. 5

6 Viestintä ja hankinnan määrittely 29.5., ja 28.8.valmennuspäivät - hankintakoulutusta ja keskustelua eri teemojen ympäriltä - pienryhmätehtävät yhdessä yrittäjien kanssa - runsaasti keskustelua ja hankinnan pyörittelyä eri näkökulmista 6

7 Valmennuspäivien keskusteluissa esiin tulleita näkemyksiä: Mitä edellisen kilpailutuksen jälkeen? Jatkuva vuoropuhelu silmällä pitäen uutta kilpailutusta Markkinat elävät ja kehittyvät yritykset parhaita asiantuntijoita toimialallaan Tuotekehitystyö? Mitä toisin? 7

8 Hankinnan määrittely Rajataanko liian tarkkaan? Pitäisikö olla vaan tavaroiden siirto paikasta A paikkaan B millä ja miten liikkuvat, yritysten tarjottavissa Helikopteri Liian tarkka rajaus ei kannusta tuotekehitykseen ja estää luovuuden ruuankuljettaja voisi huolehtia vaikka iltapäivällä tiskeistä valmistuskeittiössä Hinnoittelu (pudotus), aikataulut? Minkä ajan sisällä tavarat pitää toimittaa mihinkin voiko reitin suunnitella itse. 8

9 - Autoille asetetut vaatimukset? - päästöt, kierrätys, energia - Työturvallisuus? - kiire ja tiukat aikataulut, erityisesti talvikeleillä, koulutus, varusteet - Sosiaalinen näkökulma - vajaakuntoisuus, esteettömyys, tasa-arvo (kriteerit?) - Pidemmän aikavälin suunnittelu? - sopimuskauden pituus, investointien mielekkyys 9

10 Kohti Avointa foorumia Juhannuksen aikoihin ennakkoilmoitus yrityksille syyskuun alussa järjestettävästä keskustelutilaisuudesta Elokuun puolessa välissä kutsu foorumiin Puhelin, sähköposti, kotisivu- ja lehtimainonta tilaisuudesta Ideariihi - keskustelukanava käyttöön ei saavuttanut suosiota Tarjouspyyntö luonnos luettavaksi foorumiin ilmoittautuneille yrittäjille 10

11 9.9. Avoinfoorumi Kaarinassa Paikalla yli 30 osallistujaa; yrittäjiä, hankkijoita, ruokapalveluesimiehiä, päiväkodinjohtajia ja rehtoreita Kilpailutuksen lähestyessä tarjouspyynnön tarkastelua ja muokkausta yhteistyössä Muutosehdotuksia sopimuskumppaneilta, jotka tuntevat paikkojen erityispiirteet ja uusia tuoreita näkemyksiä mahdollisilta uusilta tarjoajilta 11

12 Keskustelun teemat 1. Mitä asioita hankinnassa pitäisi huomioida? 2. Miten kuljetusten joustavuutta ja toimintavarmuutta voitaisiin lisätä 3. Voitaisiinko eri kuljetuslajeja tai reittejä yhdistellä? 12

13 Pienryhmissä esiin nousseita ajatuksia: 1. - Milloin ruuat saa ja koska paluu kuljetukset saa lähteä, vaunujen ja kuljetuslaatikoiden koot - Kahdet astiat, hinta, tilaongelma - Lopputulosten määrittäminen reittien ja toteutuksen yksityiskohtien sijaan esimerkkireitit - Vaihtoehto takalaitanostimelle? Ramppi, hissi - Sisäisen postin kuljetus ruokakuljetuksissa - Kuljetuskaluston hiilijalanjälki 13

14 2. - Aikataulut liian tiukkoja, erityisesti talvella, olisiko mahdollista, että tarjoajat ajaisivat lenkin läpi ja voivat ehdottaa parempaa ajojärjestystä, mikäli keksivät sellaisen - Varasuunnitelma auton hajoamisen varalle - kuinka nopeasti vara-auto käytössä - varasuunnitelmat myös keittiön prosesseihin? - Muiden tavaroiden lastaaminen ja purkaminen vie aikaa ( siinä samalla ). Joustavuudelle pitää määritellä hinta - Kuljetuksen jatkuvuus/sama kuljettaja parantaa laatua hyvällä viestinnällä voidaan vaihtuvuutta 14 paikata

15 3. - Sisäisen postin kuljettaminen päiväkotien välillä - Henkilökunnan siirtoapu, jos autossa on tilaa - henkilöitä vai tavaraa? - Voisiko keskitetyt sisäiset kuljetukset yhdistää ruokakuljetuksiin, esim. 1 krt/ vko - tarkka määrä, päivä 15

16 Lopputulos - Uusi sopimus voimassa Neljä reittiä - kolme toimijaa - Tarjouspyynnöstä vain 2 lisäkysymystä - Onnistunut lopputulos 16

17 Ajatuksia matkan varrelta Rohkea, avoin vuoropuhelu yritysten kanssa Tarjouspyynnön tarkastelua yhteisvoimin Uusien ideoiden ja yhteisymmärryksen hakemista Avoin mieli hyvissä ajoin ennen kilpailutusta 17

18 KIITOS! 18

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET. Tarjouspyyntö RUOKAKULJETUKSISTA LÄHTÖPAIKKANA KAURIALAN KESKUSKEITTIÖ

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET. Tarjouspyyntö RUOKAKULJETUKSISTA LÄHTÖPAIKKANA KAURIALAN KESKUSKEITTIÖ 1.11.2011 1 (6) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET Tarjouspyyntö RUOKAKULJETUKSISTA LÄHTÖPAIKKANA KAURIALAN KESKUSKEITTIÖ KYSYMYS 1 Kysymys koskee seuraavia kuljetettavia alueita: 2. Hauho - pudotuspisteitä n. 24

Lisätiedot

Hankkijasta ihanneostajaksi. VISO-workshopin kooste

Hankkijasta ihanneostajaksi. VISO-workshopin kooste Hankkijasta ihanneostajaksi VISO-workshopin 17.4.2013 kooste Sisältö Tiivistelmä 3 Julkisten hankintojen nykytila 4 Haasteita 5-8 Hyviä käytäntöjä 9-11 Julkisten hankintojen tavoitetila 12 Avoin vuorovaikutus

Lisätiedot

OuluBot Innovaatiokumppanuus

OuluBot Innovaatiokumppanuus OuluBot Innovaatiokumppanuus 15.3.2019 Mitä on innovaatiokumppanuus? Menettely perustuu EU direktiiviin ja hankintalakiin. Kohtuullisen uusi menettely. Hankinnan kohteena tavaran, palvelun tai rakennusurakan

Lisätiedot

MARKKINAVUOROPUHELUN ONNISTUMISEN AVAIMET Mitä markkinavuoropuhelu on ja miten sitä pitäisi toteuttaa?

MARKKINAVUOROPUHELUN ONNISTUMISEN AVAIMET Mitä markkinavuoropuhelu on ja miten sitä pitäisi toteuttaa? MARKKINAVUOROPUHELUN ONNISTUMISEN AVAIMET Mitä markkinavuoropuhelu on ja miten sitä pitäisi toteuttaa? Suvi Häkämies Toiminnanjohtaja Green Net Finland 21.9.2017 Finlandia-talo Markkinavuoropuhelun määritelmä

Lisätiedot

Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön. Erja Snellman 1.3.2011

Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön. Erja Snellman 1.3.2011 Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön Erja Snellman 1.3.2011 Julkisten hankintojen lähtökohta Kansallisen kynnysarvon ylittävät julkiset hankinnat on kilpailutettava hankintalain

Lisätiedot

Yleisiä väärinkäsityksiä markkinavuoropuhelusta

Yleisiä väärinkäsityksiä markkinavuoropuhelusta Yleisiä väärinkäsityksiä markkinavuoropuhelusta Vuoropuhelu on liian työläistä - tarjonta ja hintataso voidaan selvittää tarjouskilpailulla. Toimittajia ei saa rasittaa vuoropuhelulla ennen hankintaa heillä

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1/2019 Ateriakuljetukset Evijärvellä. Ateriakuljetukset toimintakauden alussa

Tarjouspyyntö 1/2019 Ateriakuljetukset Evijärvellä. Ateriakuljetukset toimintakauden alussa Sivu 1/6 Liite 1 Ateriakuljetukset toimintakauden alussa Ateria- ja elintarvikekuljetuksia on kuutena päivänä viikossa. Kuljetettavat ateriat noudetaan Evijärven terveysaseman keittiöltä (Antinniemi 8)

Lisätiedot

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2015

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2015 PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2015 Sivu 1/6 TARJOUSKILPAILUN KOHTEET LIITE 1 Kilpailutuksen tarjouskohteet kuuluvat sivistystoimen hallinnonalaan. Sivistyslautakunta tekee hankintapäätöksen

Lisätiedot

Hankintojen ympäristönäkökohdat Pk-yritysten näkökulmasta

Hankintojen ympäristönäkökohdat Pk-yritysten näkökulmasta Hankintojen ympäristönäkökohdat Pk-yritysten näkökulmasta Toimitusjohtaja Eino Fagerlund Savon Yrittäjät 29.10.2008 5.11.2008 1 Yleistä Kunnat suurin ostaja lähes jokaisessa Suomen kunnassa Kunnat ja yleensä

Lisätiedot

Yhteyshenkilöt: Palvelupäällikkö Elsi Lääveri 044-797 6927 elsi.laaveri@heinola.fi

Yhteyshenkilöt: Palvelupäällikkö Elsi Lääveri 044-797 6927 elsi.laaveri@heinola.fi 1 HEINOLAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Ruoka- ja siivouspalveluosasto Kauppakatu 31 18100 HEINOLA 26.10.2015 TARJOUSPYYNTÖ RUOKAKULJETUSTEN HANKINTA 1. Tilaaja Heinolan kaupunki Ruoka- ja siivouspalveluosasto

Lisätiedot

Aikataulu: Ruoan vienti klo: Puhtaitten kuljetusastioiden haku ja tuonti keskuskeittiölle. klo: välisenä aikana.

Aikataulu: Ruoan vienti klo: Puhtaitten kuljetusastioiden haku ja tuonti keskuskeittiölle. klo: välisenä aikana. 1(5) Kinnulan kunta TARJOUSPYYNTÖ tekninen lautakunta, sosiaali- ja terveystoimi PL1 9.11.2018 43901 Kinnula TARJOUSPYYNTÖ KINNULAN KUNNAN KESKUSKEITTIÖN ATERIAKULJETUKSISTA KOULUILLE, PÄIVÄKOTIIN JA SOSIAALIHUOLTOLAIN

Lisätiedot

Esi ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetukset

Esi ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetukset 17.1.2013 Esi ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetukset Kysymys 1: Oppilaiden koulunkäyntiajat tarvitaan tarjouslaskelman tekemiseen. Tarjouspyynnön liitteessä kohteet on mainittu ajoajat. Koulujen

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Sivistysosasto

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Sivistysosasto LUKUVUONNA 2015 2016 JÄRJESTETTÄVÄN OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta lukuvuonna 2015-2016. Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla

Lisätiedot

Viitaten. julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen. Nimi. Y-tunnus: Pankkiyhteys:

Viitaten. julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen. Nimi. Y-tunnus: Pankkiyhteys: Tilausliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen. 1. Tarjoaja Nimi Yhteystiedot Y-tunnus: Pankkiyhteys:

Lisätiedot

PAIMIO LIITE 3 20.08.2015. PaltanPadan valmistuskeittiön kuljetusaikataulu kaikkina päivinä vuodessa

PAIMIO LIITE 3 20.08.2015. PaltanPadan valmistuskeittiön kuljetusaikataulu kaikkina päivinä vuodessa PAIMIO LIITE 3 20.08.2015 Palvelukuvaus PaltanPadan valmistuskeittiöstä : Paltantie 4 PaltanPadan valmistuskeittiön kuljetusaikataulu kaikkina päivinä vuodessa Kuljetuskohteet maanantai - perjantai : Reitti

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TARJOUSPYYNTÖ - RUOKAKULJETUKSET HÄMEENLINNAN YDINKESKUS- TAN ALUE, 20.10.2010

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TARJOUSPYYNTÖ - RUOKAKULJETUKSET HÄMEENLINNAN YDINKESKUS- TAN ALUE, 20.10.2010 3.11.2010 1 (5) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TARJOUSPYYNTÖ - RUOKAKULJETUKSET HÄMEENLINNAN YDINKESKUS- TAN ALUE, 20.10.2010 KYSYMYS 1 Onko kuljetusreitit palveluntuottajan (kuljetusyritys) vapaasti laadittavissa

Lisätiedot

INNOVATIIVISET HANKINNAT JA PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN ASUMISPALVELUJEN KILPAILUTUS. 9.12.2013 Kari Salovaara

INNOVATIIVISET HANKINNAT JA PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN ASUMISPALVELUJEN KILPAILUTUS. 9.12.2013 Kari Salovaara INNOVATIIVISET HANKINNAT JA PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN 9.12.2013 Kari Salovaara INNOVATIIVISET HANKINNAT Lähtökohdat Sosiaalipalvelujen tuottavuuden parantaminen ja palvelurakenteiden kehittäminen edellyttävät

Lisätiedot

Muuttajan pikaopas >>

Muuttajan pikaopas >> Muuttajan pikaopas >> Muuttajan pikaopas 2 Sisältö Intermediatorin Muuttajan pikaopas on tehty uusiin toimitiloihin muuttavalle. Olemme keränneet vuosien varrella kertyneen kokemuksemme tärkeimmistä asioista,

Lisätiedot

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUKSEN KILPAILUTUS 2019

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUKSEN KILPAILUTUS 2019 PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUKSEN KILPAILUTUS 2019 Sivu 1/5 TARJOUSKILPAILUN KOHTEET LIITE 1 Kilpailutuksen tarjouskohteet kuuluvat sivistystoimen hallinnonalaan. Hankintapäätöksen kuljetuksista tekee

Lisätiedot

Älypuhelin hoitotyössä; osastoilla ja kentällä - potilaskuljetuksen työkalu. 25.5.2016 n.n

Älypuhelin hoitotyössä; osastoilla ja kentällä - potilaskuljetuksen työkalu. 25.5.2016 n.n Älypuhelin hoitotyössä; osastoilla ja kentällä - potilaskuljetuksen työkalu 25.5.2016 n.n Älypuhelin ja mobiilisovellus tehokkaan toiminnan mahdollistajana SBM-teknologiaan perustuva Potku-sovellus otettu

Lisätiedot

Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla

Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla Hallitusseminaari 2011 Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto ry ISÄNNÖITSIJÄN VALINTA Milloin taloyhtiössä on oltava isännöitsijä?

Lisätiedot

Suunnitelma kuvaa hankintatoimintaa, mutta ei ole sitova suunnitelma rahan käytöstä. ARVIO SOPIMUSKAUDE N PITUUDESTA (V) HANKINNAN VUOSIARVO

Suunnitelma kuvaa hankintatoimintaa, mutta ei ole sitova suunnitelma rahan käytöstä. ARVIO SOPIMUSKAUDE N PITUUDESTA (V) HANKINNAN VUOSIARVO HANKINTASUUNNITELMA VUOSI 2018 Täytetään siltä osin kuin tiedot saatavilla Suunnitelma kuvaa hankintatoimintaa, mutta ei ole sitova suunnitelma rahan käytöstä. HANKINNAN KOHDE VASTUUHENKILÖ NYKYINEN SOPIMUSKAUSI

Lisätiedot

Hankinnan kohteen kuvausta on täsmennetty lisäkysymysten yhteydessä. Täsmennykset ovat näkyvillä punaisella.

Hankinnan kohteen kuvausta on täsmennetty lisäkysymysten yhteydessä. Täsmennykset ovat näkyvillä punaisella. Liite 2 Hankinnan kohteen kuvaus Hankinnan kohteen kuvausta on täsmennetty lisäkysymysten yhteydessä. Täsmennykset ovat näkyvillä punaisella. UTSJOEN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN HANKINTA 1. Hankinnan kohteen

Lisätiedot

LISÄKIRJE N:O 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1

LISÄKIRJE N:O 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1 LISÄKIRJE N:O 1 13.4.2016 Dnro 378/2016 Tarjouspyyntö 24.3.2016 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1 Rovaniemen kaupunki tekee viitteessä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysosasto 20.2.2014 Ruokapalvelut PL 7 04131 SIPOO

Sosiaali- ja terveysosasto 20.2.2014 Ruokapalvelut PL 7 04131 SIPOO ATERIAKULJETUKSISTA YLEISTÄ Sipoon kunnan ruokapalvelu pyytää liikennöitsijöiltä tarjousta ateriakuljetuksista sopimuskaudelle 1.8.2014 31.7.2016 Hankinnasta on julkaistu ilmoitus Hilmassa 20.2.2014 Hankinnassa

Lisätiedot

Innovatiiviset hankinnat - HKL

Innovatiiviset hankinnat - HKL Innovatiiviset hankinnat - HKL Liikennealan kasvuohjelma 26.10.2017 Hankinta innovatiivisuuden lähteillä Hankintoja ohjaavien lakien tarkoitus on tasapuolistaa hankintaa, mutta varjopuolena se ei anna

Lisätiedot

Tammelan kunta Tarjouskilpailuasiakirja nro 1 pvm 27.3.2014

Tammelan kunta Tarjouskilpailuasiakirja nro 1 pvm 27.3.2014 Sivu 1/5 Tammelan kunta Tarjouskilpailuasiakirja nro 1 pvm 27.3.2014 KOULUKULJETUKSET OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KOULUKULJETUKSET Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta

Lisätiedot

Hankinnasta on julkaistu ilmoitus Cloudia Kilpailutusjärjestelmässä, HILMA:ssa sekä Paltamon kunnan kotisivuilla osoitteessa

Hankinnasta on julkaistu ilmoitus Cloudia Kilpailutusjärjestelmässä, HILMA:ssa sekä Paltamon kunnan kotisivuilla osoitteessa PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut / Tilapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 22.10.2018 ATERIAKULJETUKSET Pyydämme tarjoustanne Korpitien keittiön ateriakuljetuksista ajalle 1.1 31.12.2019. Paltamon kunta / tilapalvelut

Lisätiedot

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja 01.10.2013

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja 01.10.2013 Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa Timo Martelius Hankintajohtaja 0 Espoon hankinnan painopistealueet 2013-2016: Kestävä kehitys Sosiaalinen ja eettinen kehitys Ekologinen kehitys Taloudellinen

Lisätiedot

Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi

Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KOULULAISKULJETUS Ostaja Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi Sopimuskausi lukuvuosi 2015-2016 alkaen 21.9.2015

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/6 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 100813 Kuorma-autoilla ja muilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut, Joensuun kaupunki Hankinnan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ YMPÄRISTÖNHOITOKONE

TARJOUSPYYNTÖ YMPÄRISTÖNHOITOKONE Tarjouspyyntö 5/2017 Sivu 1/3 Tarjouspyynnön 5/2017 vastaanottajalle TARJOUSPYYNTÖ YMPÄRISTÖNHOITOKONE Asia Mäntsälän kunta pyytää tarjoustanne ympäristönhoitokoneesta leasing sopimuksella, jonka kesto

Lisätiedot

Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi

Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi 12.4.2018 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Vastaamme Suomen teistä,

Lisätiedot

Lähiruokaa kilpailutuksella ammattikeittiöihin. Katja Laukkanen, hankinta-asiamies 18.11.2014

Lähiruokaa kilpailutuksella ammattikeittiöihin. Katja Laukkanen, hankinta-asiamies 18.11.2014 Lähiruokaa kilpailutuksella ammattikeittiöihin Katja Laukkanen, hankinta-asiamies 18.11.2014 1 2 Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty Hankinnan tärkeimmät ratkaisut tehdään suunnitteluvaiheessa Hankinta

Lisätiedot

ONNISTU HANKINNASSASI JULKISTEN HANKINTOJEN AMMATTITAITOA ORGANISAATIOSI HYÖDYKSI

ONNISTU HANKINNASSASI JULKISTEN HANKINTOJEN AMMATTITAITOA ORGANISAATIOSI HYÖDYKSI ONNISTU HANKINNASSASI JULKISTEN HANKINTOJEN AMMATTITAITOA ORGANISAATIOSI HYÖDYKSI Ju-Ha Consulting Oy 8.11.2017 www.juhaconsulting.fi 1 Vastuulliset elintarvikehankinnat Ruokapalveluhankinnat mahdollisuus

Lisätiedot

Ilma sakeana kysymyksiä Ajotila. Työtila. Kirjasto. n.12 m. pitkä pari metriä leveä tuubi miten asiakasvirrat kulkevat kuinka toimitaan ryhmätilanteissa Miten ergonomia pelaa Voiko hyllyt irrottaa Akkulaturi

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16)

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Rautjärven kunta 1 TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Pyydämme tarjoustanne Rautjärven kunnan harjaantumisopetuksen koulukuljetuksesta

Lisätiedot

8.10.2014 LISÄKYSYMYKSET SEKÄ NIIDEN VASTAUKSET, PESU- JA PUHDISTUSAINEET, SIIVOUSVÄLINEET, JÄTEPUSSIT JA SANITEETTITARVIKKEET

8.10.2014 LISÄKYSYMYKSET SEKÄ NIIDEN VASTAUKSET, PESU- JA PUHDISTUSAINEET, SIIVOUSVÄLINEET, JÄTEPUSSIT JA SANITEETTITARVIKKEET 8.10.2014 LISÄKYSYMYKSET SEKÄ NIIDEN VASTAUKSET, PESU- JA PUHDISTUSAINEET, SIIVOUSVÄLINEET, JÄTEPUSSIT JA SANITEETTITARVIKKEET Tarjouspyyntöön määräaikaan 6.10.2014 klo 14.00 mennessä esitetyt kysymykset

Lisätiedot

Suomi English Русский

Suomi English Русский Suomi English Русский Nurmiselle kuljetettavan tuotteen koko tai määränpään kaukaisuus eivät ole ongelma. Kaikki logistiikka-alan palvelut yhdeltä tiskiltä Nurminen Logistics tarjoaa asiakkailleen kaikki

Lisätiedot

Ekohankintaverkoston kokous. 31.3.2014 Entressen kirjasto, Espoo

Ekohankintaverkoston kokous. 31.3.2014 Entressen kirjasto, Espoo Ekohankintaverkoston kokous 31.3.2014 Entressen kirjasto, Espoo Ohjelma aamupäivä Kokouksen avaus 10:15 Espoon puheenvuoro YM:n puheenvuoro ja keskustelua Taina Nikula, ympäristöministeriö KL-Kuntahankinnat

Lisätiedot

Ympäristöohjelma ja ajoneuvot

Ympäristöohjelma ja ajoneuvot Ympäristöohjelma ja ajoneuvot Tiina Viitanen Kehitys-ympäristöpäällikkö Itella Posti Oy 1 Esityksen sisältö Yritysvastuu Itella:ssa Postinjakelun vaiheet CO2- päästökehitys Itellan ympäristöohjelma Ajotapa

Lisätiedot

Hankinnan ABC. Kuntien investoinnit ympäristöä ja kustannuksia säästäen 6.10.2010 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy

Hankinnan ABC. Kuntien investoinnit ympäristöä ja kustannuksia säästäen 6.10.2010 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Hankinnan ABC Kuntien investoinnit ympäristöä ja kustannuksia säästäen 6.10.2010 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Tieto on hyvän kaupanteon lähde tarvekartoitus markkinaviestintä hankinnan määrittely kilpailutus

Lisätiedot

PYHÄNNÄNN KUNTA Manuntie 2 Tarjouskilpailuasiakirja nro 3 92930 Pyhäntä 23.6.2011. Viitaten. Nimi. Pankkiyhteys: Liikenteestä vastaava henkilö

PYHÄNNÄNN KUNTA Manuntie 2 Tarjouskilpailuasiakirja nro 3 92930 Pyhäntä 23.6.2011. Viitaten. Nimi. Pankkiyhteys: Liikenteestä vastaava henkilö Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen. 1. Tarjoaja Nimi _ Yhteystiedot Pankkiyhteys:

Lisätiedot

Joukkoliikennettä ei ole saatavilla (Tottijärvi, Vahalahti, Siuro, Linnavuori, Pinsiö) Oppilas ei ole kykenevä käyttämään joukkoliikennettä (esim.

Joukkoliikennettä ei ole saatavilla (Tottijärvi, Vahalahti, Siuro, Linnavuori, Pinsiö) Oppilas ei ole kykenevä käyttämään joukkoliikennettä (esim. Joukkoliikennettä ei ole saatavilla (Tottijärvi, Vahalahti, Siuro, Linnavuori, Pinsiö) Oppilas ei ole kykenevä käyttämään joukkoliikennettä (esim. erityisoppilaat tai tilapäinen kuljetus loukkaantuneelle

Lisätiedot

PALVELULIIKENTEEN, ASIOINTILIIKENTEEN SEKÄ RUO- KA- JA KOULUKULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

PALVELULIIKENTEEN, ASIOINTILIIKENTEEN SEKÄ RUO- KA- JA KOULUKULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS PALVELULIIKENTEEN, ASIOINTILIIKENTEEN SEKÄ RUO- KA- JA KOULUKULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 PALVELUKUVAUS SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

OPPILAS- JA PALVELUKULJETUSTEN SEKÄ ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA. Kasvatus- ja koulutuslautakunta ( 63):

OPPILAS- JA PALVELUKULJETUSTEN SEKÄ ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA. Kasvatus- ja koulutuslautakunta ( 63): OPPILAS- JA PALVELUKULJETUSTEN SEKÄ ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA Kasvatus- ja koulutuslautakunta 17.6.2015 ( 63): Lopen kunnan oppilaskuljetuksista sekä palvelu- ja asiointiliikenteestä sopimuskaudelle

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 3A TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Kaikkia tarjottavia kohteita koskevat tiedot yrityksestä

Lisätiedot

SiSällyS Kirjoit tajat termistöä johdanto 1.1 Kilpailutuksen lähtökohdat 1.2 Osaava kilpailuttaja 1.3 Tavoitteiden selvittäminen

SiSällyS Kirjoit tajat termistöä johdanto 1.1 Kilpailutuksen lähtökohdat 1.2 Osaava kilpailuttaja 1.3 Tavoitteiden selvittäminen Sisällys Kirjoittajat 2 Termistöä 11 1 Johdanto 13 1.1 Kilpailutuksen lähtökohdat 14 1.1.1 Tavoitteena onnistuminen 14 1.1.2 Kaikki mukaan 15 1.1.3 Yhteinen asiakas 17 1.1.4 Läpinäkyvää toimintaa 17 1.1.5

Lisätiedot

SUUNNITELMA ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSILLE 5.8.2013 ALKAEN LIITE 1

SUUNNITELMA ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSILLE 5.8.2013 ALKAEN LIITE 1 SUUNNITELMA ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSILLE 5.8.2013 ALKAEN LIITE 1 KOHDE 1: Lähetti- ja ateriakuljetukset Tarinmaan, Viralan, Tervakosken, Vähikkälän ja Turengin alueilla Kunnantalo Juttilantie 1 9:00

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 3A TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Kaikkia tarjottavia kohteita koskevat tiedot yrityksestä

Lisätiedot

KOUVOLAN HANKINTAOHJELMA tuloksia ja tulevia kehittämistoimenpiteitä. Hankintaseminaari

KOUVOLAN HANKINTAOHJELMA tuloksia ja tulevia kehittämistoimenpiteitä. Hankintaseminaari KOUVOLAN HANKINTAOHJELMA tuloksia ja tulevia kehittämistoimenpiteitä Hankintaseminaari 11.4.2019 Kouvolan kaupunkistrategia 2019-2030 ELINVOIMAN KASVU HYVINVOINNIN KASVU SISÄISTEN TOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN

Lisätiedot

SELVITYS RAUTATIE- RAJALIIKENTEESTÄ

SELVITYS RAUTATIE- RAJALIIKENTEESTÄ SELVITYS RAUTATIE- RAJALIIKENTEESTÄ 17.11.2017 1 Selvitystyön tavoitteet ja tehtäväksianto Selvittää eri osapuolten näkemykset rautatierajaliikenteen tilanteesta ja haasteista Pyrkiä esittämään ratkaisuvaihtoehdot

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA

TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA Kurikan kaupunki pyytää tarjousta toimintakeskuksen työntekijöiden kuljetuksista ajalle 1.9.2011-31.8.2012. Mahdollinen vuoden optio. Tarjouskilpailu on avoin

Lisätiedot

Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja?

Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja? Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja? Kommenttipuheenvuoro 27.11.2012 Kaupunginlakimies Kaisa Heino, Imatran kaupunki Palvelu- ja hankintastrategia Imatran kaupungin strategioista poimittua:

Lisätiedot

KÄYTTÖTAPAUS- KUVAUKSET

KÄYTTÖTAPAUS- KUVAUKSET KÄYTTÖTAPAUS- KUVAUKSET Asiakas Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Hankintatoimisto Porrassalmenkatu 35-37 50100 Mikkeli SUOMI SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto 1 1.1 Selitteet... 1 2 Käyttötapaus: Päiväkirurgia

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän, Porvoon ammattiopiston opiskelijoiden työvaatteiden ja jalkineiden hankinta

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän, Porvoon ammattiopiston opiskelijoiden työvaatteiden ja jalkineiden hankinta Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän, Porvoon ammattiopiston opiskelijoiden työvaatteiden ja jalkineiden hankinta Yleistä Itä-uudenmaan koulutuskuntayhtymän ylläpitämä oppilaitos Porvoon ammattiopisto (jatkossa

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 2 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012 Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012 9.00 9.30 Aamukahvi ja sämpylä 9.30 9.45 Avaussanat, Mikko Utriainen, Tekes 9.45 10.15 Alustukset, Case: Tupaturva

Lisätiedot

Tekniset palvelut 6.10.2014

Tekniset palvelut 6.10.2014 ATERIA- JA PESULAKULJETUKSISTA Hankinnan kuvaus Lähettävä keittiö Ateriakuljetukset ja toimituspaikat Suomussalmen kunnan tekniset palvelut pyytää tarjousta ateria- ja pesulakuljetuksista sopimuskaudelle

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 3A TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Kaikkia tarjottavia kohteita koskevat tiedot yrityksestä

Lisätiedot

Tarjouspyyntö asikkala002 SIVU 1 / 12. Puhelin

Tarjouspyyntö asikkala002 SIVU 1 / 12. Puhelin SIVU 1 / 12 Koulu ja asiointikuljetukset 452017 1. Hankintayksikön perustiedot Virallinen nimi Asikkala/Sivistyspalvelut Kansallinen yritys ja yhteisötunnus 0145208 4 Postiosoite Rusthollintie 2 Postitoimipaikka

Lisätiedot

Tarjouspyyntöä koskevat tiedoksiannot:

Tarjouspyyntöä koskevat tiedoksiannot: TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ KIRKKONUMMEN KUNNAN KOULUKULJETUKSET 2012-2013 Kirkkonummen kunnan sivistyspalveluiden tarjouspyyntöä Tilausliikenteen tarjouspyyntö/ Kirkkonummen kunnan koulukuljetukset

Lisätiedot

Tarjouspyyntö: Kotiin kuljetettavien aterioiden kuljetukset

Tarjouspyyntö: Kotiin kuljetettavien aterioiden kuljetukset 1 Pöytyän kunta Perusturvapalvelut Turuntie 639 21870 Riihikoski Tarjouspyyntö Tarjouspyyntö: Kotiin kuljetettavien aterioiden kuljetukset Pöytyän kunta pyytää tarjouksia kuljetuspalveluista koskien Pöytyän

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU31531 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU31531 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA. Johanna Vakkuri

KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA. Johanna Vakkuri KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA Johanna Vakkuri 21.4.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Julkiset hankinnat Lainsäädäntö Perusperiaatteet Tyrnävän kunta hankkijana Mitä, miten, kuinka paljon Case: Rantaroustin

Lisätiedot

TARJOUS. Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teen alla olevan tarjouksen. Nimi: Osoite: Puhelin:

TARJOUS. Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teen alla olevan tarjouksen. Nimi: Osoite: Puhelin: LIITE 2 TARJOUS (Tarjous tulee tehdä tällä asiakirjalla.) Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teen alla olevan tarjouksen. 1. Tarjoaja Nimi: Osoite: Puhelin: Liikenteestä vastaava

Lisätiedot

Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta

Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta 2 Milloin julkisilla hankinnoilla kannattaa tavoitella innovaatioita?

Lisätiedot

Kestävät elintarvikehankinnat ruokapalvelujen kilpailuttamisessa. Hankintafoorumi 10.4.2014

Kestävät elintarvikehankinnat ruokapalvelujen kilpailuttamisessa. Hankintafoorumi 10.4.2014 Kestävät elintarvikehankinnat ruokapalvelujen kilpailuttamisessa Hankintafoorumi 10.4.2014 Sisältö Palvelujen hankkiminen kunnassa Kuntastrategia Hankintaprosessi ISS Palvelut esimerkkinä palveluyrityksestä:

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/6 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Joensuun kaupunki / Pohjois-Karjalan pelastuslaitos Joensuun kaupunki / Kaupunkirakenneyksikkö Joensuun kaupunki

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN KOKEMUKSIA JOENSUU

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN KOKEMUKSIA JOENSUU POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN KOKEMUKSIA JOENSUU 15.05.2019 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMI PÄHKINÄNKUORESSA Vastaa yhteistyötahojen tavaroiden ja palveluiden yhteishankinnoista Kilpailuttaa myös yhteistyötahojen

Lisätiedot

Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa tarjouspyynnössä määritellyt liitteet ja selvitykset.

Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa tarjouspyynnössä määritellyt liitteet ja selvitykset. Liite 2 TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa tarjouspyynnössä määritellyt liitteet ja selvitykset. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista

Lisätiedot

Joukkoliikenteen markkinoiden toiminnan parantamisen kolme tärkeintä kohtaa suurilla kaupunkiseuduilla

Joukkoliikenteen markkinoiden toiminnan parantamisen kolme tärkeintä kohtaa suurilla kaupunkiseuduilla Joukkoliikenteen markkinoiden toiminnan parantamisen kolme tärkeintä kohtaa suurilla kaupunkiseuduilla Case pääkaupunkiseutu PLL ry:n vuosikokous 22.3.2012 Markku Tinnilä ja Jukka Kallio Perusteesi Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli. Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli. Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava Oppilas- ja opiskeluhuolto Yhteisöllinen ENSISIJAINEN Toimet, jotka edistävät osallisuutta,

Lisätiedot

erisk - Yhteistyö riskienhallinnan verkkoyhteisösssä Tutkimuspäällikkö Helena Kortelainen puh. 020 722 3206 e-mail helena.kortelainen@vtt.

erisk - Yhteistyö riskienhallinnan verkkoyhteisösssä Tutkimuspäällikkö Helena Kortelainen puh. 020 722 3206 e-mail helena.kortelainen@vtt. erisk - Yhteistyö riskienhallinnan verkkoyhteisösssä Tutkimuspäällikkö Helena Kortelainen puh. 020 722 3206 e-mail helena.kortelainen@vtt.fi ULKOISET RISKIT ULKOISET RISKIT Markkinariskit Markkinariskit

Lisätiedot

Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa

Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa Global-seminaari 9.12.2010, Hämeenlinna Asiantuntija Jukka Lehtonen,

Lisätiedot

HSL-junaliikenteen kilpailutus , RATA 2018, Tuomo Lankinen

HSL-junaliikenteen kilpailutus , RATA 2018, Tuomo Lankinen HSL-junaliikenteen kilpailutus 23.1.2018, RATA 2018, Sopimukset HSL:llä oli VR:n kanssa suorahankintasopimus 2006 2017 Bruttomallin sopimus sisältäen operoinnin ja kunnossapidon sekä vanhan Sm1- ja Sm2-kaluston

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä?

Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Uudistuksen tavoitteet Mahdollistaa matkaketjut Lisää kilpailua Joustavuutta kuljetuksiin Edistää digitalisointia Kolme vaihetta:» Vaihe

Lisätiedot

ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen. Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne

ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen. Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne KIRKKONUMMI KYEKSLATT TARJOUSPYYNTÖ 30.03.2015 ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen syyslukukauden alkuun 2018 Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne tarjouspyynnön

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015.

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 09.04.2013.

Lisätiedot

KILPAILUTTAMISEN KARIKOT

KILPAILUTTAMISEN KARIKOT 1 Pirjo Stolt KILPAILUTTAMISEN KARIKOT Julkiset hankintaongelmat hankintayksikön näkökulmasta Julkinen hankintayksikkö kilpailuttajana 2 Hankinnan suunnittelu Tarjouskilpailun toteuttaminen Hankinnan täytäntöönpano

Lisätiedot

Sopimusaika 1.1.2014-31.12.2016 sekä optiona 1.1.-31.12.2017. Option käytöstä tehdään erillinen päätös 31.8.2016 mennessä.

Sopimusaika 1.1.2014-31.12.2016 sekä optiona 1.1.-31.12.2017. Option käytöstä tehdään erillinen päätös 31.8.2016 mennessä. POLVIJÄRVEN KUNTA 1/5 TARJOUSPYYNTÖ RUOKAKULJETUKSISTA Polvijärven kunta pyytää Teitä antamaan tarjouksen Polvijärven kunnan keskuskeittiöltä ja Sotkuman koululta tapahtuvista ruokakuljetuksista tässä

Lisätiedot

Onko meillä rohkeutta uudistaa maaseudun kuljetuksia? #KaikkiKyytiin

Onko meillä rohkeutta uudistaa maaseudun kuljetuksia? #KaikkiKyytiin Onko meillä rohkeutta uudistaa maaseudun kuljetuksia? #KaikkiKyytiin OLE ROHKEA KÄY VUOROPUHELUA ASTU POIS MUKAVUUSALUEELTA KÄY VUOROPUHELUA ASENNE KÄY VUOROPUHELUA #MITÄ Maailmanympärimatkan tehnyt lumilautaileva

Lisätiedot

Lempäälän kunnan ostopalvelulomitusten

Lempäälän kunnan ostopalvelulomitusten Lempäälän kunnan ostopalvelulomitusten kilpailutus 2016 Käsiteltävät asiat Kilpailutuksen taustaa Huomioita tarjouksen laadintaan Tarjousten käsittely ja vertailu Kysymyksiä ja vastauksia Muita huomioita

Lisätiedot

Yrittäjäyhteistyö julkisissa hankinnoissa

Yrittäjäyhteistyö julkisissa hankinnoissa Yrittäjäyhteistyö julkisissa hankinnoissa Lisää elinvoimaa hankinnoilla maakuntaan MAAKUNNAN JULKISTEN HANKINTOJEN SEMINAARI 10.4.2015 Katri Löytty Hankintapäällikkö Jyväskylän kaupunki Julkisten hankintojen

Lisätiedot

Kuljetusten kilpailutuksen tarjousten vertailu ja päätösehdotus

Kuljetusten kilpailutuksen tarjousten vertailu ja päätösehdotus TARJOUSTEN VERTAILU 1 (8) Kuljetusten kilpailutuksen tarjousten vertailu ja päätösehdotus 1. Jämsän kaupungin ruoka- ja ateriakuljetukset umpeutuvat 31.5.2012 ja uuden 1.6.2012 alkavan sopimuskauden (3+1

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 3 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan Yhteenveto

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan Yhteenveto Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan Yhteenveto 7.6.2018 Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan tausta Työpajan tavoitteena oli löytää ideoita Loviisan joukkoliikenteen parantamiseksi.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 Tarjouspyyntö Pihtiputaan pesulan pyykkikuljetuksista Pihtipudas- Viitasaari- Pihtipudas viisi (5) kertaa viikossa sekä Pihtiputaalla kolme (3) kertaa viikossa. 1. Yleistä Viitasaaren

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa 24.4.2012 Tervetuloa!

Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa 24.4.2012 Tervetuloa! Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa 24.4.2012 Tervetuloa! Ohjelma 9.00-9.10 Tervetuloa koulutukseen Markkinointipäällikkö Jussi Peltonen, Työeläkeyhtiö Varma 9.10-9.30 Yhteiskunnallisen yrittäjyyden

Lisätiedot

Miten ja miksi rakennetaan onnistunut hankintatoimi?

Miten ja miksi rakennetaan onnistunut hankintatoimi? Miten ja miksi rakennetaan onnistunut hankintatoimi? FCG Konsultointi Sirpa Korhonen 23.3.2017 Page 1 Tulevaisuuden kunta Tulevaisuuden kunta rakentuu elinvoimasta, sivistyksestä ja hyvinvoinnista. Hankintoja

Lisätiedot

Tuoreen mansikan kokeiluvienti Venäjälle

Tuoreen mansikan kokeiluvienti Venäjälle Sisä-Savon Seutuyhtymä Tuoreen mansikan kokeiluvienti Venäjälle Alexandra Bogolyubova Suonenjoki 11.12.2014 Heinäkuussa 2014 tuoreen mansikan vienti Pietariin Kolme erää = noin 1 000 kiloa Tavarantoimittaja

Lisätiedot

Kotka 2025: elinvoimainen kestävän kehityksen mallikaupunki. Mission Impossible? / Ilmo Larvi

Kotka 2025: elinvoimainen kestävän kehityksen mallikaupunki. Mission Impossible? / Ilmo Larvi 23.08.2018 Kotka 2025: elinvoimainen kestävän kehityksen mallikaupunki. Mission Impossible? / Ilmo Larvi 1 Julkiset hankinnat kaupunkikehittämisen työkalu Hankintoja voidaan ohjata vähimmäisvaatimuksien

Lisätiedot

Energiatehokkuuden huomioiminen julkisissa kuljetuspalveluhankinnoissa Motiva Oy 1

Energiatehokkuuden huomioiminen julkisissa kuljetuspalveluhankinnoissa Motiva Oy 1 Energiatehokkuuden huomioiminen julkisissa kuljetuspalveluhankinnoissa 7.11.2011 Motiva Oy 1 Laki ajoneuvojen energia- ja ympäristövaikutusten huomioimisesta julkisissa hankinnoissa (1509/2011) Astui voimaan

Lisätiedot

OPPILASKULJETUKSET 2013-2014

OPPILASKULJETUKSET 2013-2014 OPPILASKULJETUKSET 2013-2014 2 Kohde ja sopimuskausi Mäntsälän kunta / pyytää tarjouksia kunnan alueen perusopetuslain 32 :n mukaisista oppilaskuljetuksista. Kuljetukset tapahtuvat ensisijaisesti koontipaikoilta

Lisätiedot

UPPHANDLING AV KIMITOÖNS KOMMUNS SKOLSKJUTSAR 2013-2015 KEMIÖNSAAREN KUNNAN 2013-2015 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA

UPPHANDLING AV KIMITOÖNS KOMMUNS SKOLSKJUTSAR 2013-2015 KEMIÖNSAAREN KUNNAN 2013-2015 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA 1 (5) UPPHANDLING AV KIMITOÖNS KOMMUNS SKOLSKJUTSAR 2013-2015 KEMIÖNSAAREN KUNNAN 2013-2015 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ koulu- ja kouluruoka-kuljetuksista Kemiönsaaren kunta (ostaja) pyytää

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ PERUSTURVATOIMISTON VAHTIMESTARIPALVELUSTA JA KAUPUNGIN TOIMIPISTEIDEN JA LAITOSTEN KULJETUKSISTA

TARJOUSPYYNTÖ PERUSTURVATOIMISTON VAHTIMESTARIPALVELUSTA JA KAUPUNGIN TOIMIPISTEIDEN JA LAITOSTEN KULJETUKSISTA OULAISTEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ PERUSTURVATOIMISTON VAHTIMESTARIPALVELUSTA JA KAUPUNGIN TOIMIPISTEIDEN JA LAITOSTEN KULJETUKSISTA Tilaaja: Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta, PL 85, Lautatarhankatu

Lisätiedot

Ruokapalvelut, sivistystoimiala (koulut ja päiväkodit) info- ja tiedostustilaisuus

Ruokapalvelut, sivistystoimiala (koulut ja päiväkodit) info- ja tiedostustilaisuus Kysymykset ja vastaukset 1 (5) Ruokapalvelut, sivistystoimiala (koulut ja päiväkodit) info- ja tiedostustilaisuus 25.9.2017 Tilaisuus 27.9.2016 Varautuminen poikkeusoloihin ja häiriötilanteisiin. Tilaajalla

Lisätiedot

Miksi sopeutumista ilmastonmuutokseen on tarkasteltava Suomessa? 10 teesiä sopeutumisesta

Miksi sopeutumista ilmastonmuutokseen on tarkasteltava Suomessa? 10 teesiä sopeutumisesta Miksi sopeutumista ilmastonmuutokseen on tarkasteltava Suomessa? 10 teesiä sopeutumisesta Jaana Husu Kallio 31.3.2014 IPCC:n 2. arviointiraportin julkistustilaisuus, SYKE 1: Yrityksistä huolimatta kasvihuonekaasujen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS 1(9) SOSIAALIVIRASTO Tarjouspyyntö nro 1/2011 Liite 1 27.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS 1(9) SOSIAALIVIRASTO Tarjouspyyntö nro 1/2011 Liite 1 27.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS 1(9) SOSIAALIVIRASTON SIJAISHUOLLON JA AVOHOIDON ASIAKKAIDEN KULJETUSTEN PUITEJÄRJESTELYHANKINTA, JONKA KAIKKI EHDOT ON VAHVISTETTU SISÄLLYS 1 HANKINNAN TAUSTA...

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tarjouspyyntö Päiväys Kankaanpään kaupunki.

Kankaanpään kaupunki. Tarjouspyyntö Päiväys Kankaanpään kaupunki. 1/6 TARJOUSPYYNTÖ 140276 Ateriakuljetukset Hankintayksikön yhteystiedot Virallinen nimi Postiosoite Postitoimipaikka Kankaanpää Postinumero 38701 Maa Suomi Yhteyshenkilö Sanna Heinineva +358 445772629

Lisätiedot