Opiaattiriippuvuuden neurobiologiaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opiaattiriippuvuuden neurobiologiaa"

Transkriptio

1 Katsaus Esa Meririnne ja Timo Seppälä Opiaattiriippuvuus on aivojen sairaustila, jonka kehittymiseen vaikuttavat yksilön geneettinen alttius, ympäristötekijät ja opiaattien pitkäaikaiskäytön vaikutukset keskushermostoon. Viime vuosikymmenten kehitys riippuvuutta mittaavissa koe-eläinmalleissa ja ihmisaivojen kuvantamisessa ovat luoneet mahdollisuuksia tutkia yhä tarkemmin opiaattien riippuvuutta aiheuttavia vaikutuksia. Perimmäisiä keskushermostomekanismeja ei kuitenkaan tunneta vielä riittävästi. Monet hermosolujen sisäiset ja hermojärjestelmien väliset toiminnot eri aivoalueilla osallistuvat opiaattiriippuvuuden syntyyn ja säätelyyn. Mekanismien yksityiskohtaisempi tuntemus auttaisi ymmärtämään opiaattiriippuvuuden syntyä sekä kliinistä taudinkuvaa ja voisi auttaa kehittämään entistä toimivampia lääkkeitä opiaateista vieroittamiseen ja ehkäisemään käytön uudelleen aloittamista. O opiumiunikon (Papaver somniferum) kuivatettu maitiaisneste eli oopiumi sisältää monia alkaloideja, joilla on lääkinnällistä käyttöä. Varsinkin kovan kivun hoidossa oopiumalkaloidit ja niiden johdokset ovat keskeisiä. Suomessa käytetyimpiä yhdisteitä ovat morfiini, oksikoni, kodeiini ja buprenorfiini. Erityisesti buprenorfiinia ja metadonia käytetään myös opiaateista riippuvaisten ylläpito- ja vieroitushoitoon. Riippuvuuden kehittyminen on mahdollista opiaattien käytön yhteydessä, ja monet opiaatit onkin luokiteltu huumausaineeksi. Varsinkin morfiinista synteettisesti valmistettu heroiini (diasetyylimorfiini) on tässä suhteessa huonomaineinen. On kuitenkin syytä korostaa, että opiaattien lääkinnällinen käyttö on yleensä asianmukaista. Varsinkaan kovan kivun hoidossa käyttöä ei tule turhaan säästellä, sillä vaikeasta kivusta kärsivät potilaat eivät juuri käytä väärin opiaatteja. Sairauden asteelle edetessään opiaattiriippuvuus on pitkäkestoinen ja relapsoiva tila, jolle on tyypillistä annosten suurentaminen ja pakonomainen tarve käyttää ainetta yhä uudelleen pitkänkin käyttämättömyyden jälkeen huolimatta mahdollisista terveydellisistä haittavaikutuksista. Vähitellen käyttäjän sosiaalinen elämä kapeutuu aineen hankkimiseen, käyttöön ja käytöstä toipumiseen. Suomessa opiaattien ongelmakäyttäjiä on arvioitu olevan noin 0,1 % vuotiaista (Seppälä ym. 1999). Riippuvuuden kehittymiseen vaikuttavat geneettinen alttius sekä yksilön sosiaalisen ympäristön luomat arvot, rajat ja mahdollisuudet. Keskeinen merkitys on kuitenkin riippuvuutta aiheuttavien yhdisteiden vaikutuksilla keskushermostoon. Viime vuosikymmenien tiivis tutkimus on lisännyt tietoa riippuvuutta välittävistä keskushermoston mekanismeista. Tämä uusi tieto on muuttanut käsityksiämme riippuvuussairauksien luonteesta ja mahdollistanee tulevaisuudessa tehokkaampien lääkehoitojen kehittämisen. Riippuvuuden neurobiologisista teorioista Eri päihteiden aiheuttamissa riippuvuustiloissa on paljon yhtäläisyyksiä. Riippuvuuden syitä ja Duodecim 2004;120:

2 riippuvuutta välittäviä tapahtumia kuvaamaan on tutkimusten perusteella kehitetty erilaisia teorioita, joissa sovelletaan sosiologista, psykologista tai neurobiologista selitysmallia. Lähinnä opiaattien väärinkäytön perusteella on riippuvuuden aiemmin ajateltu kehittyvän negatiivisen vahvistamisen kautta. Tällöin tarve välttyä käytön lopettamisesta koituvilta fyysisiltä vieroitusoireilta ylläpitäisi päihteen käyttöä. Tämä yksinkertainen malli ei kuitenkaan riitä selittämään riippuvuuskäyttäytymistä kokonaisuutena, sillä pakonomainen tarve päihteen käyttöön säilyy kauan sen jälkeen, kun fyysiset vieroitusoireet ovat lievittyneet. Päihderiippuvuutta on myös tarkasteltu positiivisen vahvistamisen kautta, jolloin ainetta ajatellaan käytettävän sen aiheuttaman mielihyvän tai jonkin yleisemmän positiiviseksi koetun vaikutuksen vuoksi. Tätäkin mallia voidaan pitää osin riittämättömänä. Tupakointi on tunnetusti riippuvuutta aiheuttavaa, vaikka tottunut tupakoitsija ei enää koe mainittavaa mielihyvää savukkeen polttamisesta. Myös opiaateista riippuvaisten on kokeellisesti osoitettu haluavan morfiinia ilman, että he kuvaisivat varsinaisia mielihyvävaikutuksia (Lamb ym. 1991). Onkin esitetty, että toistuvan käytön myötä päihteen subjektiivista merkitystä ja siihen liittyvää halua välittävät mekanismit voimistuisivat (herkistyminen, sensitization), mitä ei tapahtuisi näistä erillisissä mielihyvää välittävissä mekanismeissa (Robinson ja Berridge 1993). Voimistunut halu liittyisi päihteen käyttöön assosiatiivisin muistimekanismein, jolloin pitkänkin päihteettömän ajan jälkeen käyttöön liitetty ärsyke laukaisisi herkistyneet halumekanismit. Useat tutkijat ovat arvelleet päihderiippuvuuden kehittyvän alitajuiseen oppimiseen liittyvien prosessien häiriönä (Robinson ja Berridge 1993, Di Chiara 2002). Näitä lähinnä positiiviseen vahvistamiseen perustuvia malleja on myös pyritty yhdistämään negatiivisen vahvistamisen näkökulmaan. Tällöin negatiivinen vahvistaminen nähdään laajemmin päihteen käytön lopettamista seuraavien aversiivisten tunnetilojen välttämisenä erotukseksi fyysisistä vieroitusoireista. On ajateltu, että päihde aktivoi keskushermostossa positiivisiksi koettuja tunnetiloja välittävien mekanismien lisäksi näitä estäviä, tasapainottavia vastavaikuttajamekanismeja. Päihteen toistuvan käytön myötä näiden vastavaikuttajamekanismien on oletettu voimistuvan, jolloin päihde ei enää riitä aktivoimaan positiivisia tunnetiloja ja käytön lopetusta seuraa keskushermoston toiminnan vääristynyt tasapaino (allostaasi) (Koob ja Le Moal 2001). Tämä ilmenisi sekä yleisesti negatiivisina tunnetiloina että kyvyttömyytenä tuntea mielihyvää, ja nämä seikat myötävaikuttaisivat päihteen käytön jatkamiseen. Päihderiippuvuus ja sen kehittyminen voidaan nähdä monivaiheisena ajallisena jatkumona, jossa kaikilla edellä kuvatuilla mekanismeilla lienee osuutta. Esimerkiksi päihteen käytön alussa sen aiheuttama mielihyvä tai muut positiivisina koetut tunnetilat saattavat motivoida käyttämään päihdettä uudelleen. Tietoisuus mahdollisista vieroitusoireista yhdessä päihteen vahvistavien vaikutusten kanssa saattavat ylläpitää käyttöä pitempään kuin alun perin oli tarkoitus. Toistuvien ja pidentyvien käyttökertojen seurauksena hermostollisten järjestelmien tasapaino saattaa vääristyä pysyvämmin. Tämä johtaa ilman päihdettä negatiivisiksi koettuihin tunnetiloihin, jotka altistavat uusiutuvaan väärinkäyttöön. Lisäksi pitkänkin päihteettömyyden jälkeen saattavat ulkoiset tai sisäiset ärsykkeet (esimerkiksi stressi) laukaista herkistyneet mekanismit, jotka välittävät ärsykkeiden subjektiivista tärkeyttä ja motivaatiota, ja päihteen käyttö alkaa uudelleen. Opiaattien vaikutuksia hermosoluissa Opiaattien vaikutukset välittyvät kolmen erilaisen opioidireseptorin kautta: myy-, delta- ja kappareseptoreiden (taulukko 1), jotka ovat edelleen jaettavissa alatyyppeihin. Myyreseptoreilla on keskeinen merkitys sekä opiaattien aiheuttamassa riippuvuudessa että fyysisissä vieroitusoireissa. Esimerkiksi koe-eläimillä, joilta on geneettisesti poistettu myyreseptori, morfiini ei aiheuta fyysisiä vieroitusoireita eikä sillä ole vaikutuksia riippuvuutta mittaavissa koemalleissa (Narita ym. 2001). On myös viitteitä siitä, että eräät ihmisillä ilmenevät myyreseptorien geneettiset variaatiot altistaisivat heroiini- 952 E. Meririnne ja T. Seppälä

3 Taulukko 1. Opioidireseptorien ominaisuuksia. Myyreseptori Deltareseptori Kappareseptori Agonistit endorfiinit, morfiini enkefaliinit dynorfiinit Antagonistit naloksoni, naloksonatsiini naloksoni, naltrindoli naloksoni, norbinaltorfimiini Esiintymisalueet useat eri aivoalueet, kuten eräät aivokuoren alueet sekä eräät aivokuoren alueet sekä aivoissa frontaalinen aivokuori, striatum, ainakin substantia nigra, striatum ainakin striatum, mantelitumake, limbiset rakenteet (esim. ja eräät limbiset rakenteet talamus, hypotalamus ja accumbenstumake, manteli- (accumbenstumake, mantelitumake) aivolisäke tumake, hippokampus), talamus, hypotalamus, locus caeruleus Reseptoriin riippuvuus, vieroitusoireet, riippuvuus, vieroitusoireet, analgesia, dysforia, analgesia, sedaatio, liitettyjä analgesia, sedaatio, ruokahalun sedaatio, ruokahalun ja suolen ruokahalun muutokset, endovaikutuksia ja suolen toiminnan muutokset, toiminnan muutokset krinologiset muutokset hengityslama, verenkierron muutokset, endokrinologiset muutokset riippuvuudelle (Tan ym. 2003). Myyreseptorin molemmilla alatyypeillä, myy 1 - ja myy 2 -reseptoreilla näyttäisi olevan merkitystä opiaattien aiheuttamissa fyysisissä vieroitusoireissa (Narita ym. 2001). Sen sijaan opiaattien riippuvuutta aiheuttavissa vaikutuksissa reseptorialatyyppien merkitys on toistaiseksi epäselvä (Piepponen ym. 1997, Narita ym. 2001). Opiaattien sitoutuminen myyreseptoriin aktivoi useita solunsisäisiä toimintoja (kuva 1) reseptoriin kytköksissä olevan G-proteiinin kautta (Taylor ja Fleming 2001, Williams ym. 2001). Tyypillisenä välittömänä seurauksena on hermosolujen viestinvälityksen estyminen, joka johtuu mm. muutoksista solun pinnan kalium- ja kalsiumkanavien läpäisevyydessä. Samanaikaisesti käynnistyy myös muita solunsisäisiä järjestelmiä, joilla on oletettu olevan merkitystä opiaateille kehittyvän toleranssin, sitä seuraavien vieroitusoireiden ja pitkäkestoisten synaptisten muutosten kannalta. Akuutisti opiaatit esimerkiksi estävät adenylaattisyklaasia, jonka määrä kuitenkin lisääntyy kompensatorisesti toistuvassa käytössä, ja tämä lisäys vaikuttaa osaltaan toleranssin kehittymiseen. Kun opiaatin käyttö lopetetaan, adenylaattisyklaasivälitteinen toisiolähettijärjestelmä yliaktivoituu. Tämä lisää mm. välittäjäaineiden vapautumista synapsirakoon, ja sen uskotaan olevan tärkeä välittävä tekijä opiaattien aiheuttamissa vieroitusoireissa. Varsinkin pitempikestoisissa hermotoiminnan muutoksissa saattaa opiaattien aiheuttamilla proteiinisynteesin muutoksilla olla merkitystä. Myyreseptoriaktivaation tiedetään johtavan useilla eri tavoilla MAPK-perheeseen (mitogen activated protein kinases) kuuluvien entsyymien aktivaatioon. MAPK-entsyymeillä on puolestaan useita kohdemolekyylejä solulimassa ja tumassa, jossa ne sitoutuvat proteiinisynteesiä sääteleviin transkriptiotekijöihin. Muuntuneen geenisäätelyn ja sitä seuraavan proteiinisynteesin vaikutukset tunnetaan vielä puutteellisesti. Opiaatit ja hermosoluyhteyksien muovautuvuus Opiaattien aiheuttamat solunsisäiset muutokset vaikuttavat myös hermosolujen välisiin yhteyksiin. Viime aikoina on kiinnitetty huomiota erityisesti hermosoluyhteyksien muovautuvuuteen (plastisuuteen) lääke- tai päihdealtistuksen seurauksena (Castrén ja Panula 2003). Tällöin hermosolujen välillä on ajateltu tapahtuvan pysyvämpiä muutoksia synapsien määrässä ja niiden toiminnan tehokkuudessa, mikä vaikuttaisi informaation käsittelyyn aivoissa. Opiaattien onkin hiljan osoitettu vaikuttavan synaptista toi- 953

4 Solukalvo Myyreseptori G-proteiini RGS-proteiinit Na + /K + -pumppu Ca ++ -kanava K + -kanava PLC/A2 α γβ AC Solunsisäinen signaali Ca ++, K +, AMP, IP3 Solunsisäiset toisiovaikuttajat Entsyymit Proteiinikinaasit Tyrosiinihydroksylaasi ym. PKA, PKC, MAPK Muuntunut proteiinisynteesi Tumakalvo T ranskriptiotekijät CREB, Elk-1, Sap, c-myc, TAL 1, RNA-polymeraasi II ym. Kuva 1. Myyreseptoriaktivaation laukaisemat solunsisäiset viestijärjestelmät. Tekijät, joissa on todettu muutoksia opiaattien toistuvan käytön yhteydessä, on merkitty punaisella. α ja γβ = G-proteiinin alayksiköitä, RGS = G-proteiinisignaloinnin säätelijöitä, PLC/A2 = fosfolipaasi C/A2, AC = adenylaattisyklaasi, camp = syklinen adenosiinimonofosfaatti, IP3 = inositoli-1,4,5-trifosfaatti, PKA = proteiinikinaasi A, PKC = proteiinikinaasi C, MAPK = mitogeenien aktivoimat proteiinikinaasit. Kaavio perustuu Taylorin ja Flemingin (2001) sekä Williamsin ym. (2001) esittämiin kuviin. mintaa säätelevien geenien ilmentymiseen, erilaisten hermostollisten kasvutekijöiden määrään ja hermosolun rakenneproteiinien toimintaan (Ammon ym. 2003, Castren ja Panula 2003, Ferrer-Alcon ym. 2003). Tämäntyyppiset löydökset tukevat ajatusta, että hermosoluyhteyksien muovautuvuus voisi olla tärkeä tekijä opiaattiriippuvuuden kehittymisessä. Opiaattiriippuvuudessa tärkeitä aivoalueita Opiaattien vaikutukset hermosoluihin ilmenevät erilaisten hermoverkostojen muuntuneina toimintoina. Näistä varsinkin eräät aivojen etuosassa ja keskiaivoissa sijaitsevat, todennäköisesti motivaation ja muistin säätelyyn normaalisti osallistuvat aivoalueet on liitetty opiaattiriippuvuuteen. Tämä perustuu lähinnä erilaisissa riippuvuutta mittaavissa koe-eläinmalleissa saatuihin tuloksiin (kuva 2) (Bardo 1998, McBride ym. 1999, Van Ree ym. 1999). Päihderiippuvuuteen liitetään yleensä keskeisesti mesolimbinen dopamiinirata, joka saa alkunsa keskiaivojen ventraaliselta tegmentaaliselta alueelta (Korpi 1999). Radan hermopäätteet sijaitsevat limbisen järjestelmän keskeisessä accumbenstumakkeessa. Mesolimbinen dopamiinirata on tärkeä osa laajempaa kokonaisuutta, jonka tehtävänä on arvioida ärsykkeiden subjektiivista tärkeyttä, erottaen ne muusta ympäristön jatkuvasta ärsyketulvasta, valmistaa yksilöä tätä ärsykettä kohti suuntautuvaan toimintaan ja aktivoida siihen liittyviä assosiaatiomekanismeja (Berridge ja Robinson 1998, Di Chiara 2002, Salamone ja Correa 2002). Normaalitilanteessa dopaminergista hermojärjestelmää aktivoivat yksilön ja lajin selviytymisen 954 E. Meririnne ja T. Seppälä

5 Frontaalinen aivokuori Singulaarinen aivokuori Hippokampus Keskeinen harmaa alue Orbitofrontaalinen aivokuori Kuva 2. Opiaattiriippuvuuteen liitettyjä aivoalueita poikkileikkauksena rotan aivoista. Paksu musta nuoli kuvaa mesolimbistä dopamiinirataa. Accumbenstumake Globus palliduksen alaosa Mantelitumake Lateraalinen hypotalamus Ventraalinen tegmentaalinen Nucleus alue tegmentalis pedunculopontinus Myyreseptori Estävä GABAvälihermosolu Dopamiinisolu kannalta tärkeät toiminnot, kuten syöminen, juominen ja parittelu. Opiaatit aktivoivat mesolimbistä dopamiinirataa voimakkaammin ja suoremmin kuin nämä luonnolliset palkitsijat estämällä ventraalisella tegmentaalisella alueella inhiboivaa GABAergista välihermosolua (kuva 2). Eläinkokeiden perusteella useat opiaattiriippuvuuteen liitetyt ilmiöt näyttävät olevan ainakin osittain mesolimbisestä dopamiinista riippuvaisia (Bardo 1998, McBride ym. 1999, Van Ree ym. 1999, Vanderschuren ja Kalivas 2000, Williams ym. 2001, Shalev ym. 2002). Accumbenstumakkeella on kiinteä neuroanatominen yhteys toiseen limbisen järjestelmän osaan, mantelitumakkeeseen (amygdala). Mantelitumakkeen on katsottu välittävän miellyttäväksi tai vastenmieliseksi koettuihin tunnetiloihin liittyvää alitajuista oppimista, mutta tämän aivoalueen merkitys opiaattiriippuvuuden kannalta tunnetaan vielä heikosti. Ainakin eräät opiaattiriippuvuuteen liitettyjen vaikutusten ehdollistumisen muodot näyttäisivät välittyvän tätä kautta (Zarrindast ym. 2003). Myös eräiden limbiseen aivokuoreen kuuluvien aluiden, kuten muistimekanismeissa keskeisen hippokampuksen sekä orbitofrontaalisen ja singulaarisen aivokuoren, on oletettu osallistuvan opiaattiriippuvuuden välittämiseen (Bardo 1998, McBride ym. 1999, Daglish ym. 2001). Esimerkiksi heroiinin käyttöön assosioitujen ärsykkeiden on hiljan osoitettu aktivoivan opiaateista riippuvaisilla henkilöillä erityisesti orbitofrontaalista ja singulaarista aivokuorta (Daglish ym. 2001). Myös limbisten alueiden ulkopuoliset rakenteet osallistunevat opiaattiriippuvuuden välittämiseen ja säätelyyn. Mesolimbisestä järjestelmästä on vahva yhteys prefrontaaliseen aivo- 955

6 kuoreen, jonka toiminta usein liitetään impulssikontrollin säätelyyn (Jentsch ja Taylor 1999). Opiaateista riippuvaisilla onkin kuvattu muutoksia tämän aivoalueen toiminnassa (Pezawas ym. 2002). Mesolimbisestä järjestelmästä on myös yhteys läheiseen globus palliduksen alaosaan, ja tämä yhteys muodostaa osan järjestelmää, joka säätelee motivaation aktivoimaa motorista toimintaa (Napier ja Mitrovic 1999). Lisäksi esimerkiksi lateraalisen hypotalamuksen, keskeisen harmaan alueen ja nucleus tegmentalis pedunculopontinuksen välittäjäainejärjestelmillä on osoitettu olevan yhteys opiaattiriippuvuuteen (Bardo 1998, McBride 1999). Useiden eri aivoalueiden on siis katsottu voivan osallistua opiaattiriippuvuuteen liittyvien toimintojen välittämiseen ja säätelyyn. Opiaatteihin liittyvä käyttäytyminen ilmenee vasta näiden hermoverkostojen ja niihin yhteydessä olevien välittäjäainejärjestelmien yhteistoimintojen lopputuloksena. Lähinnä psykostimulanteilla saatujen tulosten perusteella usean edellä kuvatun aivoalueen on arveltu muodostavan monitasoisia, samanaikaisesti toimivia hermoverkostoja, jotka välittävät motivaatiota, alitajuista oppimista ja relapseja (Volkow ym. 2002, See ym. 2003). Opiaattiriippuvuuden suhteen tiedot ovat toistaiseksi osin varsin hajanaisia, eikä vielä tiedetä, miten nämä aivoalueet muodostavat opiaattiriippuvuuden kannalta keskeisiä toiminnallisia kokonaisuuksia. Vieroitusoireisiin liittyviä aivoalueita ja mekanismeja Keskeinen harmaa alue Opiaattien säännöllisen käytön äkillinen lopettaminen saattaa aiheuttaa vieroitusoireita. Vatsakipu, ripuli, flunssan kaltaiset oireet, pahoinvointi ja oksentelu ovat tyypillisiä fyysisiä oireita. Ruumiinlämpö vaihtelee, potilas vapisee ja iho saattaa mennä»kananlihalle». Nivel- ja lihaskipua, lihaskouristuksia sekä levottomuutta ja masentuneisuutta esiintyy myös usein. Vieroitusoireet koetaan vastenmielisiksi ja ahdistaviksi, mikä saattaa johtaa opiaattien pitkittyneeseen väärinkäyttöön. Vieroitusoireita välittävät mekanismit ja aivoalueet tunnetaan melko hyvin (kuva 3) (Williams ym. 2001). Opiaattien toistuvan käytön myötä keskushermostossa kehittyy hermosolu- Accumbenstumake Stria terminalis Mantelitumake Kuva 3. Opiaattien vieroitusoireita välittäviä aivoalueita poikkileikkauksena rotan aivoista. Paksu musta nuoli kuvaa ydinjatkeesta alkunsa saavaa noradrenergista hermorataa (ventral noradrenergic bundle). 956 E. Meririnne ja T. Seppälä

7 jen toiminnan muutoksia, jotka ilmenevät aineen vaikutusten heikkenemisenä eli toleranssina. Käytön lopettamisen myötä tämä muuntunut keskushermoston tasapaino saattaa järkkyä. Opiaattien vaikutus yksittäiseen hermosoluun on usein estävä, joten hermosolujen toiminta yleensä yliaktivoituu vieroitusoireiden aikana opiaattivaikutuksen puuttuessa. Tällöin mm. välittäjäaineiden vapautuminen lisääntyy, jolloin saatetaan puhua katekoliaminergisesta kriisistä. Useimmiten opiaattien vieroitusoireisiin liitetty katekoliamiini on noradrenaliini, ja esimerkiksi vieroitusoireita lievittävän lääkeaineen klonidiinin vaikutus perustuu noradrenergisen aktiivisuuden vähentämiseen. Opiaattien vieroitusoireiden kannalta keskeinen aivoalue näyttää olevan stria terminalis, johon päättyy ydinjatkeen tumakkeista alkunsa saava noradrenaliinia sisältävien hermosolujen rata (ventral noradrenergic bundle). Stria terminalis näyttäisi välittävän opiaattien vieroitusoireiden negatiiviseksi koettuja tunnetiloja mutta ei tähän liittyviä fyysisesti ilmeneviä oireita. Stria terminaliksella ja siihen läheisesti yhteydessä olevilla accumbens- ja mantelitumakkeilla, jotka myös osaltaan välittävät vieroitusoireita, on yhteys keskeiseen harmaaseen alueeseen. Tällä aivoalueella ja sen yhteyksillä mm. ydinjatkeen tumakkeisiin on puolestaan ilmeisen tärkeä osuus opiaattien fyysisten vieroitusoireiden välittämisessä (Williams ym. 2001). Aivojen stressijärjestelmä riippuvuuden ilmenemisessä YDINASIAT Erilaisten stressituntemusten ja niitä välittävien mekanismien ajatellaan vaikuttavan riippuvuussairauksiin. Hyvin tunnettua on esimerkiksi stressin aiheuttama käytön uudelleen aloitus pitkänkin päihteettömän jakson jälkeen. Myös vieroitusoireita voidaan pitää eräänlaisena elimistön stressitilana. Lisäksi hiljan on esitetty oletus, että aivojen stressijärjestelmä muodostaa osan päihteiden positiiviseksi koettuja tunnetiloja tasapainottavaa vastavaikuttajajärjestelmää, jolla on keskeinen merkitys päihderiippuvuudessa (Koob ja Le Moal 2001). Toistuvan opiaattialtistuksen tiedetään muuttavan hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisjärjestelmän (HPA-järjestelmä) toimintaa. Hypotalamuksessa HPA-järjestelmän toimintaa säätelee keskeinen keskushermoston stressireaktiota välittävä tekijä eli kortikotropiinia vapauttava neuropeptidi (corticotropin-releasing factor, CRF). Tätä neuropeptidiä löytyy myös opiaattiriippuvuuden kannalta keskeisiltä limbisiltä aivoalueilta. Fyysisten vieroitusoireiden ja niihin liittyvien negatiivisten tunnetilojen sekä stressiärsykkeen aiheuttaman relapsin on ajateltu olevan CRF-välitteisiä ilmiöitä (Sarnyai ym. 2001). Lopuksi Keskushermostossa opiaattiriippuvuuden välittämiseen ja säätelyyn osallistuvat hyvin monet solunsisäiset ja hermosolujen väliset järjestelmät. On ilmeistä, että opiaattiriippuvuuden ja muunkin päihderiippuvuuden mekanismit ovat monimutkaisempia kuin usein yleistyksenä esitetty pelkkä mesolimbisen»mielihyväradan» aktivaatio. Eräiden keskeisten toimintojen on arveltu Opiaattiriippuvuus on monivaiheinen ja ajan myötä muuttuva keskushermoston toiminnan sairaus. Myyreseptori on tärkein yksittäinen reseptori opiaattiriippuvuuden kehittymisessä ja opiaattien käytön jälkeisissä vieroitusoireissa. Toistuva opiaattialtistus voi johtaa hermosoluyhteyksien uudelleen muovautumiseen ja pysyvämpiin muutoksiin hermoverkostojen yhteistoiminnassa. Mesolimbisen dopamiiniradan aktivaatiolla on keskeinen merkitys huumeriippuvuuden kehittymisessä, mutta se on vain osa monimutkaista riippuvuuteen johtavaa tapahtumasarjaa. 957

8 Sanastoa Sanasto perustuu Salaspuron ym. (1998) Päihdelääketieteen oppikirjaan. Opiaatit Kasviyhdisteitä, joita saadaan oopiumiunikon maitiaisnesteestä, ja synteettisiä yhdisteitä, jotka vaikuttavat morfiinin lailla. Opioidit Endogeeniset, oopiumista saatavat ja synteettiset yhdisteet, jotka vaikuttavat morfiinin lailla opioidergisen systeemin kautta; termiä käytetään usein synonyyminä opiaateille. Herkistyminen Aineen vaikutusten voimistuminen käytön toistuessa; toleranssin kehittymisen vastakohta. Päihde Aine, joka aiheuttaa keskushermostovaikutuksillaan psykologisia tai käyttäytymisen muutoksia ja sitä käytetään ilman hoitotarkoitusta mielihyvän tai huumauksen saavuttamiseksi. Toleranssi Aineen vaikutusten heikkeneminen käytön toistuessa; akuutissa toleranssissa tämä ilmenee ensimmäisellä käyttökerralla, vrt. nousu- ja laskuhumala samalla veren alkoholipitoisuudella. Vahvistaminen (reinforcement) Tapahtumasarja, jossa ärsyke (esim. huumeruiske koe-eläimelle) lisää toimintaa (esim. huumeen saantia säätelevän vivun painallus), joka johtaa ärsykkeen uusiutumiseen (esim. uusi huumeruiske). Tyypillisiä toimintaa vahvistavia ärsykkeitä ovat ruoka, juoma, seksi ja riippuvuutta aiheuttavat yhdisteet. Positiivinen vahvistaminen tarkoittaa tilannetta, jossa ärsyke lisää toimintoa tavanomaisuuden ylittävällä vaikutuksellaan, esimerkiksi aiheuttamalla mielihyvää tai parantamalla suorituskykyä. Negatiivisella vahvistamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa ärsyke lisää toimintoa heikentämällä negatiiviseksi koettua tekijää, esimerkiksi vähentämällä ahdistusta tai vieroitusoireita. olevan piilotajuisia (Robinson ja Berridge 1993), mikä saattaa osittain selittää opiaattien käytön kontrolloinnin vaikeutta, vaikka käyttäjä tiedostaisi ja ymmärtäisi käytön jatkamisesta mahdollisesti aiheutuvat haitat. Järjestelmien yhteistoiminnan mekanismeja ja merkitystä opiaattiriippuvuuden eri vaiheissa ei kuitenkaan vielä täysin ymmärretä. Näiden moninaisten keskushermostomekanismien yksityiskohtaisempi tuntemus tuo uusia vaihtoehtoja hoitomenetelmien luomiseen. Päihderiippuvuuden lääkehoito onkin vilkkaan tutkimuksen kohde (Kreek ym. 2002, Nestler 2002). Selvitettäväksi jää, riittääkö vaikuttaminen yhteen hermojärjestelmään vai joudutaanko kehittämään lääkeaineita tai niiden yhdistelmiä, joilla päästään vaikuttamaan eri hermojärjestelmiin opiaattiriippuvuuden eri vaiheissa. Toistaiseksi käyttökelpoisimmat heroiiniriippuvuuden lääkehoidot buprenorfiini- ja metadonikorvaushoidot perustuvat farmakologisesti samankaltaiseen vaikutusmekanismiin kuin heroiinilla on, mikä ei ole täysin ongelmatonta. Onnistuessaan lääkitys voi kuitenkin jo nyt muodostaa tärkeän osan opiaattiriippuvuuden kokonaisvaltaista hoitoa. Kirjallisuutta Ammon S, Mayer P, Riechert U, Tischmeyer H, Höllt V. Microarray analysis of genes expressed in the frontal cortex of rats chronically treated with morphine and after naloxone precipitated withdrawal. Mol Brain Res 2003;112: Bardo MT. Neuropharmacological mechanisms of drug reward: beyond dopamine in the nucleus accumbens. Crit Rev Neurobiol 1998; 12: Castrén E, Panula P. Keskushermostolääkkeiden uusia vaikutusmekanismeja. Duodecim 2003;119: Daglish MRC, Weinstein A, Malizia AL, ym. Changes in regional cerebral blood flow elicited by craving memories in abstinent opiate-dependent subjects. Am J Psychiatry 2001;158: Di Chiara G. Nucleus accumbens shell and core dopamine: differential role in behavior and addiction. Behav Brain Res 2002;137: Ferrer-Alcon M, Le Harpe R, Guimon J, Garcia-Sevilla JA. Downregulation of neuronal cdk5/p35 in opioid addicts and opiate-treated rats: relation to neurofilament phosphorylation. Neuropsychopharmacology 2003;28: Jentsch JD, Taylor JR. Impulsivity resulting from frontostriatal dysfunction in drug abuse: implications for the control of behavior by rewardrelated stimuli. Psychopharmacology 1999;146: Koob GF, Le Moal M. Drug addiction, dysregulation of reward, and allostasis. Neuropsychopharmacology 2001;24: Korpi E. Huumeriippuvuuden patofysiologia. Suom Lääkäril 1999; 30: Kreek MJ, LaForge KS, Butelman E. Pharmacotherapy of addictions. Nat Rev Drug Discov 2002;1: Lamb RJ, Preston KL, Schindler CW, ym. The reinforcing and subjective effects of morphine in post-addicts: a dose-response study. J Pharmacol Exp Ther 1991;259: McBride WJ, Murphy JM, Ikemoto S. Localization of brain reinforcement mechanisms: intracranial self-administration and intracranial place-conditioning studies. Behav Brain Res 1999;101: Napier TC, Mitrovic I. Opioid modulation of ventral pallidal inputs. Ann N Y Acad Sci 1999;877: E. Meririnne ja T. Seppälä

9 Narita M, Funada M, Suzuki T. Regulations of opioid dependence by opioid receptor types. Pharmacol Ther 2001;89:1 15. Nestler EJ. From neurobiology to treatment: progress against addiction. Nat Neurosci 2002;5(Suppl): Pezawas L, Fischer G, Podreka I, ym. Opioid addiction changes cerebral blood flow symmetry. Neuropsychobiology 2002;45: Piepponen TP, Kivastik T, Katajamäki J, Zharkovsky A, Ahtee L. Involvement of opioid mu1 receptors in morphine-induced conditioned place preference in rats. Pharmacol Biochem Behav 1997;58: Robinson TE, Berridge KC. The neural basis of drug craving: an incentive-sensitization theory of addiction. Brain Res Rev 1993;18: Salamone JD, Correa M. Motivational views of reinforcement: implications for understanding the behavioral functions of nucleus accumbens dopamine. Behav Brain Res 2002;137:3 25. Salaspuro M, Kiianmaa K, Seppä K, toim. Päihdelääketiede. Jyväskylä: Kustannus oy Duodecim, Sarnyai Z, Shaham Y, Heinrichs SC. The role of corticotropin-releasing factor in drug addiction. Pharmacol Rev 2001;53: See RE, Fuchs RA, Ledford CC, McLaughlin J. Drug addiction, relapse, and the amygdala. Ann N Y Acad Sci 2003;985: Seppälä T, Partanen P, Kinnunen A, Simpura J, Virtanen A. Amfetamiinin ja opiaattien käyttäjien määrä pääkaupunkiseudulla ja koko Suomessa vuonna Viranomaisrekisterien yhdistämiseen perustuva selvitys. Suom Lääkäril 1999;17: Shalev U, Grimm JW, Shaham Y. Neurobiology of relapse to heroin and cocaine seeking: a review. Pharmacol Rev 2002;54:1 42. Tan EC, Tan CH, Karupathivan U, Yap EP. Mu opioid receptor gene polymorphisms and heroin dependence in Asian population. Neuroreport 2003;14: Taylor DA, Fleming WW. Unifying perspectives of the mechanisms underlying the development of tolerance and physical dependence to opioids. J Pharmacol Exp Ther 2001;297:11 8. Vanderschuren LJ, Kalivas PW. Alterations in dopaminergic and glutamatergic transmission in the induction and expression of behavioral sensitization: a critical review of preclinical studies. Psychopharmacology 2000;151: Van Ree JM, Gerrits MA, Vanderschuren LJ. Opioids, reward and addiction: an encounter of biology, psychology, and medicine. Pharmacol Rev 1999;51: Volkow ND, Fowler JS, Wang GJ, Goldstein RZ. Role of dopamine, the frontal cortex and memory circuits in drug addiction: insight from imaging studies. Neurobiol Learn Mem 2002;78: Williams JT, Christie MJ, Manzoni U. Cellular and synaptic adaptations mediating opioid dependence. Physiol Rev 2001;1: Zarrindast MR, Rezayof A, Sahraei H, Haeri-Rohani A, Rassouli Y. Involvement of dopamine D1 receptors of the central amygdala on the acquisition and expression of morphine-induced place preference in rat. Brain Res 2003;965: ESA MERIRINNE, LT esa.meririnne@ktl.fi TIMO SEPPÄLÄ, LKT, dosentti Kansanterveyslaitos, huumetutkimusyksikkö Mannerheimintie Helsinki 959

Pelihimon neurobiologiaa. Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos, farmakologia Helsingin yliopisto

Pelihimon neurobiologiaa. Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos, farmakologia Helsingin yliopisto Pelihimon neurobiologiaa Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos, farmakologia Helsingin yliopisto Pelihimo aivoperäinen häiriö? Riippuvuussyndrooma Toistuva ja voimakas tarve pelata normaalien

Lisätiedot

Nikotiniriippuvuus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry

Nikotiniriippuvuus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Nikotiniriippuvuus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Nikotiini On keskushermoston reseptoreita stimuloiva ja sen välittäjäaineita (asetylkoliini,

Lisätiedot

Tupakkariippuvuuden neurobiologia

Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry 7 s Nikotiinin valtimo- ja laskimoveripitoisuudet

Lisätiedot

Päihderiippuvuuden neurobiologinen tausta

Päihderiippuvuuden neurobiologinen tausta Päihderiippuvuuden neurobiologinen tausta Petri Hyytiä, FT, dosentti Kansanterveyslaitos Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto Sisältö Akuutti päihdealtistus:dopamiinin merkitys Päihteet ja ehdollistuminen

Lisätiedot

Alkoholiriippuvuuden hermostollinen perusta. Kalervo Kiianmaa, Jari Tiihonen ja Petri Hyytiä

Alkoholiriippuvuuden hermostollinen perusta. Kalervo Kiianmaa, Jari Tiihonen ja Petri Hyytiä Alkoholihaitat Alkoholiriippuvuuden hermostollinen perusta Kalervo Kiianmaa, Jari Tiihonen ja Petri Hyytiä Alkoholin ja muiden päihteiden aiheuttaman riippuvuuden uskotaan perustuvan näiden aineiden mielihyvää

Lisätiedot

Neuropeptidit, opiaatit ja niihin liittyvät mekanismit. Pertti Panula Biolääketieteen laitos 2013

Neuropeptidit, opiaatit ja niihin liittyvät mekanismit. Pertti Panula Biolääketieteen laitos 2013 Neuropeptidit, opiaatit ja niihin liittyvät mekanismit Pertti Panula Biolääketieteen laitos 2013 Neuroendokriinisen järjestelmän säätely elimistössä Neuropeptidit Peptidirakenteisia hermovälittäjäaineita

Lisätiedot

Tulevaisuuden lääkkeet päihdetyössä. Petri Hyytiä Kansanterveyslaitos Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto

Tulevaisuuden lääkkeet päihdetyössä. Petri Hyytiä Kansanterveyslaitos Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto Tulevaisuuden lääkkeet päihdetyössä Petri Hyytiä Kansanterveyslaitos Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto Alkoholismin lääkehoito Alkoholiriippuvuus on krooninen sairaus Psykososiaalisilla hoidoilla

Lisätiedot

Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö

Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö Nikotiiniriippuvuus Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö 8.2.2016 1 Miksi nikotiiniriippuvuus on tärkeä asia? Tupakan nikotiini aiheuttaa fyysistä riippuvuutta. Tupakkariippuvuuteen

Lisätiedot

Nikotiiniriippuvuus - tupakkariippuvuuden neurobiologiaa

Nikotiiniriippuvuus - tupakkariippuvuuden neurobiologiaa Nikotiiniriippuvuus - tupakkariippuvuuden neurobiologiaa Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakkariippuvuus

Lisätiedot

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihderiippuvuuden synty Psyykkinen riippuvuus johtaa siihen ettei nuori koe tulevansa toimeen ilman ainetta. Sosiaalinen

Lisätiedot

Kahdet aivot ja psyykkinen trauma

Kahdet aivot ja psyykkinen trauma Kahdet aivot ja psyykkinen trauma Kirsi Eskelinen neuropsykologian erikoispsykologi, PsL Joensuu 20.9.2017 1 Lähde:http://www.lefthandersday.com/tour2.html 2 3 Limbinen järjestelmä - tunneaivot Pihtipoimu

Lisätiedot

Riippuvuudesta ja sen hoidosta. Psykiatrisen hoitotyön opintopäivät Tampere Merja Syrjämäki

Riippuvuudesta ja sen hoidosta. Psykiatrisen hoitotyön opintopäivät Tampere Merja Syrjämäki Riippuvuudesta ja sen hoidosta Psykiatrisen hoitotyön opintopäivät Tampere 29.3.2019 Merja Syrjämäki Yksi suurista kansansairauksista Ainakin 20% väestöstä on riippuvainen jostain päihteestä elämänsä aikana

Lisätiedot

Sari Fältmars Sairaanhoitaja Epshp/Päihdepsykiatrian pkl

Sari Fältmars Sairaanhoitaja Epshp/Päihdepsykiatrian pkl * Sari Fältmars Sairaanhoitaja Epshp/Päihdepsykiatrian pkl *Riippuvuudet; ilmiö, diagnosointi, toleranssi *Alkoholiriippuvuus *Huumeriippuvuus *Lääkeriippuvuus ja sekakäyttö *Toiminnallinen riippuvuus

Lisätiedot

Aivot riippuvuuden kierteessä

Aivot riippuvuuden kierteessä Aivot riippuvuuden kierteessä Petri Hyytiä, dosentti Biolääketieteen laitos Helsingin yliopisto Jyväskylä, 16.11.2012 Riippuvuuden kierre Riippuvuussyndrooma Riippuvuuden kehittyminen Päihdehimo Vieroitus

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Riippuvuuden tunnusmerkkejä voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää

Lisätiedot

Yleistä addiktioista

Yleistä addiktioista Yleistä addiktioista Addictio (lat.) = jättäminen/jättäytyminen jonkun valtaan Pakonomainen tarve harjoittaa jotakin toimintoa tai kokea tietynlainen tunnetila eli ei enää oma valinta riippuvuus Sana kärsinyt

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus ja aivot. Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos Helsingin yliopisto

Tupakkariippuvuus ja aivot. Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos Helsingin yliopisto Tupakkariippuvuus ja aivot Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos Helsingin yliopisto Sidonnaisuudet Viranomaistahot: ei sidonnaisuuksia Lääketeollisuus: ei sidonnaisuuksia Tupakka Nicotiana

Lisätiedot

Kipu. Oleg Kambur. Geneettisillä tekijöillä suuri merkitys Yksittäisiä geenejä on löydetty vain vähän COMT 23.6.2015

Kipu. Oleg Kambur. Geneettisillä tekijöillä suuri merkitys Yksittäisiä geenejä on löydetty vain vähän COMT 23.6.2015 Katekoli-O-metyylitransferaasi ja kipu Oleg Kambur Kipu Geneettisillä tekijöillä suuri merkitys Yksittäisiä geenejä on löydetty vain vähän COMT 1 Katekoli-O-metyylitransferaasi (COMT) proteiini tuotetaan

Lisätiedot

Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle

Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle Liite I Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle 1 Tieteelliset päätelmät Ottaen huomioon arviointiraportin, jonka lääketurvallisuuden riskinarviointikomitea (PRAC)

Lisätiedot

Lapsi ja trauma Kriisikeskus Osviitan koulutusilta Kirsi Peltonen, PsT., Dos Tampereen yliopisto

Lapsi ja trauma Kriisikeskus Osviitan koulutusilta Kirsi Peltonen, PsT., Dos Tampereen yliopisto Lapsi ja trauma Kriisikeskus Osviitan koulutusilta 2.2.2017 Kirsi Peltonen, PsT., Dos Tampereen yliopisto Trauman SYNTY Potentiaaliseti traumatisoiva(t) tapahtuma(t) -> Traumaattinen kokemus -> Selviytymisyritykset

Lisätiedot

Opioidit ja kipu. Päihdepsykiatrin vinkkejä

Opioidit ja kipu. Päihdepsykiatrin vinkkejä Opioidit ja kipu Päihdepsykiatrin vinkkejä LSHP alueellinen koulutus 17.2.2016 Solja Niemelä Työelämäprofessori (psykiatria ja päihdelääketiede)) Kliinisen neurotieteentutkimusyksikkö, Oulun yliopisto

Lisätiedot

Kipulääkkeet: opioidit euforisoivat analgeetit

Kipulääkkeet: opioidit euforisoivat analgeetit Kipulääkkeet: opioidit euforisoivat analgeetit Esa Korpi esa.korpi@helsinki.fi Lääketieteellinen tiedekunta, Biolääketieteen laitos, farmakologia Kivun käsitteistöä akuutti kipu (fysiologinen) biologinen

Lisätiedot

Hermosolu tiedonkäsittelyn perusyksikkönä. Muonion lukio Noora Lindgrén

Hermosolu tiedonkäsittelyn perusyksikkönä. Muonion lukio Noora Lindgrén Hermosolu tiedonkäsittelyn perusyksikkönä Muonion lukio 20.8.2018 Noora Lindgrén Hermosolu perusyksikkönä äärimmäisen monimutkaisessa verkostossa Aivoissa on lähes sata miljardia hermosolua Aivojen toiminta

Lisätiedot

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA Kaikki tietävät, että tupakointi on epäterveellistä. Mutta tiesitkö, että tupakoinnin lopettaminen kannattaa, vaikka olisit tupakoinut jo pitkään ja että lopettaminen

Lisätiedot

Vahvat opioidit leikkauksen jälkeisen kivun hoidossa

Vahvat opioidit leikkauksen jälkeisen kivun hoidossa Vahvat opioidit leikkauksen jälkeisen kivun hoidossa Anestesiakurssi Naantali 19.3.2015 Vesa Kontinen, dosentti, oyl HYKS, ATeK, Jorvin sairaala, Leikkausyksikkö Sertürner 1806 morfiini diasetylmorfiini

Lisätiedot

Hakusessa-hanke 4.2.2014

Hakusessa-hanke 4.2.2014 MITÄ ON RIIPPUVUUS? PSYKIATRIAN PROFESSORI SOLJA NIEMELÄ PÄIHDELÄÄKETIETEEN ERITYISPÄTEVYYS OULUN YLIOPISTO, LAPIN SAIRAANHOITOPIIRI Hyvinvointi hakusessa hankkeen luentosarja 4.2.2014 Mitä on riippuvuus

Lisätiedot

VENTRAALISEN PALLIDUMIN OPIOIDIRESEPTORIEN MERKITYS ALKOHOLIRIIPPUVUUDESSA

VENTRAALISEN PALLIDUMIN OPIOIDIRESEPTORIEN MERKITYS ALKOHOLIRIIPPUVUUDESSA VENTRAALISEN PALLIDUMIN OPIOIDIRESEPTORIEN MERKITYS ALKOHOLIRIIPPUVUUDESSA Ville Suo-Yrjö Helsingin yliopisto Farmasian tiedekunta Farmakologia ja toksikologia Syyskuu 2010 SISÄLLYSLUETTELO KÄYTETYT LYHENTEET

Lisätiedot

Erilaiset päihteet, niiden vaikutukset ja miten tunnistaa niiden käyttö. Anneli Raatikainen 3.2.2015

Erilaiset päihteet, niiden vaikutukset ja miten tunnistaa niiden käyttö. Anneli Raatikainen 3.2.2015 Erilaiset päihteet, niiden vaikutukset ja miten tunnistaa niiden käyttö Anneli Raatikainen 3.2.2015 AIHEITA: - Päihdeongelman kehittyminen - Eri päihteiden vaikutuksia - Päihteiden käytön tunnistaminen

Lisätiedot

Alkoholi- ja huumeriippuvuuden neurobiologiaa

Alkoholi- ja huumeriippuvuuden neurobiologiaa Alkoholi- ja huumeriippuvuuden neurobiologiaa Esa Korpi Diagnosis of drug dependence in humans Intense craving or compulsive urge for a drug Impaired control over drug usage Withdrawal symptoms when stopping

Lisätiedot

Lauri Merisalo HUUMEKORVAUSHOIDON VAIKUTTAVUUS ASIAKKAAN KOKEMANA

Lauri Merisalo HUUMEKORVAUSHOIDON VAIKUTTAVUUS ASIAKKAAN KOKEMANA Lauri Merisalo HUUMEKORVAUSHOIDON VAIKUTTAVUUS ASIAKKAAN KOKEMANA Hoitotyön koulutusohjelma 2013 KORVAUSHOIDON VAIKUTTAVUUS ASIAKKAAN KERTOMANA Merisalo, Lauri Satakunnan ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma

Lisätiedot

Johdanto korvaushoitoon. Mauri Aalto Ylilääkäri EPSHP, Päihdepsykiatrian pkl

Johdanto korvaushoitoon. Mauri Aalto Ylilääkäri EPSHP, Päihdepsykiatrian pkl Johdanto korvaushoitoon Mauri Aalto Ylilääkäri EPSHP, Päihdepsykiatrian pkl Opiaatit 1 Päihdekäyttö perustuu niiden mielihyvää lisäävään ja käyttäytymistä vahvistavaan vaikutukseen Kaikkia opioideja kohtaan

Lisätiedot

Hannu Alho, professori, Helsingin yliopisto

Hannu Alho, professori, Helsingin yliopisto PÄIHDELÄÄKETIEDE / ALKOHOLISAIRAUDET RUORA2017 Alkoholiriippuvuuden kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä Hannu Alho, professori, Helsingin yliopisto hannu.alho@helsinki.fi Päihdelääketieteen kurssi, 13.12.2017

Lisätiedot

Mielenterveyden ensiapu. Päihteet ja päihderiippuvuudet. Lasse Rantala 25.9.2007

Mielenterveyden ensiapu. Päihteet ja päihderiippuvuudet. Lasse Rantala 25.9.2007 Mielenterveyden ensiapu Päihteet ja päihderiippuvuudet Lasse Rantala 25.9.2007 Päihteet ja päihderiippuvuudet laiton huumekauppa n. 1 000 miljardia arvo suurempi kuin öljykaupan, mutta pienempi kuin asekaupan

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA 5 HORMONIT OVAT ELIMISTÖN TOIMINTAA SÄÄTELEVIÄ VIESTIAINEITA Avainsanat aivolisäke hormoni hypotalamus kasvuhormoni kortisoli palautesäätely rasvaliukoinen hormoni reseptori stressi

Lisätiedot

METADON KORVAUSHOITOLÄÄKKEENÄ

METADON KORVAUSHOITOLÄÄKKEENÄ Oulun kaupungin päihdeklinikka Kiviharjuntie 5 90230 Oulu METADON KORVAUSHOITOLÄÄKKEENÄ Oulun seudun ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma Niskasaari Anne Näppä Marja Olet vapaa, jos elät niin kuin

Lisätiedot

Ma > GENERAL PRINCIPLES OF CELL SIGNALING

Ma > GENERAL PRINCIPLES OF CELL SIGNALING Ma 5.12. -> GENERAL PRINCIPLES OF CELL SIGNALING Cell-Surface Receptors Relay Extracellular Signals via Intracellular Signaling Pathways Some Intracellular Signaling Proteins Act as Molecular Switches

Lisätiedot

Vammapotilaan kivunhoito, Jouni Kurola erikoislääkäri, KYS

Vammapotilaan kivunhoito, Jouni Kurola erikoislääkäri, KYS 1 Vammapotilaan kivunhoito Jouni Kurola KYS Vammautuneen erityispiirteet Tajunnan muutokset Hengitystie-ongelmat Hengitysongelmat Verenkierron epävakaus Erilaiset vammat Yksittäiset raajavammat kivunhoito

Lisätiedot

Riippuvuusongelmien samanaikainen hoito. Apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen psykiatria- ja päihdekeskus Yleislääkäripäivät

Riippuvuusongelmien samanaikainen hoito. Apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen psykiatria- ja päihdekeskus Yleislääkäripäivät Riippuvuusongelmien samanaikainen hoito Apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen psykiatria- ja päihdekeskus Yleislääkäripäivät 23.11.2017 Hki Sidonnaisuusilmoitus Ei taloudellisia eikä muita sidonnaisuuksia

Lisätiedot

MORFIININ VAIKUTUKSET EHDOLLISTETUSSA PAIKKAHAKUISUUSKOKEESSA AMPA-TYYPIN GLUTAMAATTIRESEPTORIN GLUA1-ALAYKSIKÖN POISTOGEENISILLÄ HIIRILLÄ

MORFIININ VAIKUTUKSET EHDOLLISTETUSSA PAIKKAHAKUISUUSKOKEESSA AMPA-TYYPIN GLUTAMAATTIRESEPTORIN GLUA1-ALAYKSIKÖN POISTOGEENISILLÄ HIIRILLÄ MORFIININ VAIKUTUKSET EHDOLLISTETUSSA PAIKKAHAKUISUUSKOKEESSA AMPA-TYYPIN GLUTAMAATTIRESEPTORIN GLUA1-ALAYKSIKÖN POISTOGEENISILLÄ HIIRILLÄ Katja Ojala Helsingin yliopisto Farmasian tiedekunta Farmakologian

Lisätiedot

Alkoholi- ja huumeriippuvuuden neurobiologiaa

Alkoholi- ja huumeriippuvuuden neurobiologiaa Alkoholi- ja huumeriippuvuuden neurobiologiaa Esa Korpi Helsingin yliopisto, biolääketieteen laitos, farmakologia Diagnosis of drug dependence in humans Intense craving or compulsive urge for a drug Impaired

Lisätiedot

Alkoholin keskushermostovaikutukset ja riippuvuuden kehittyminen

Alkoholin keskushermostovaikutukset ja riippuvuuden kehittyminen Alkoholin keskushermostovaikutukset ja riippuvuuden kehittyminen Petri Hyytiä, FT, dosentti, yliopistotutkija Biolääketieteen laitos/farmakologia Päihdepäivä 8.3.2012 Riippuvuussykli Akuutti mielihyvä

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA KESKUS- JA ÄÄREISHERMOSTO SÄÄTELEVÄT ELIMISTÖN TOIMINTAA Elimistön säätely tapahtuu pääasiassa hormonien ja hermoston välityksellä Hermostollinen viestintä on nopeaa ja täsmällistä

Lisätiedot

Alkoholin keskushermostovaikutukset ja riippuvuuden kehittyminen. Petri Hyytiä, FT, dosentti, yliopistotutkija Biolääketieteen laitos/farmakologia

Alkoholin keskushermostovaikutukset ja riippuvuuden kehittyminen. Petri Hyytiä, FT, dosentti, yliopistotutkija Biolääketieteen laitos/farmakologia Alkoholin keskushermostovaikutukset ja riippuvuuden kehittyminen Petri Hyytiä, FT, dosentti, yliopistotutkija Biolääketieteen laitos/farmakologia Päihdepäivä 21.2.2014 Sidonnaisuudet Orion: tutkimusyhteistyö

Lisätiedot

HARKITSETKO TUPAKO NNIN LOPETTAMISTA?

HARKITSETKO TUPAKO NNIN LOPETTAMISTA? HARKITSETKO TUPAKO NNIN LOPETTAMISTA? Tässä joitakin asioita, jotka sinun tulisi tietää Tupakointi ja nikotiiniriippuvuus: kylmät tosiasiat Tupakointi aiheuttaa edelleen Suomessa 4300 kuolemaa vuosittain,

Lisätiedot

Farmakologian perusteet ja neurofarmakologia (Farmis) Pekka Rauhala 2017

Farmakologian perusteet ja neurofarmakologia (Farmis) Pekka Rauhala 2017 Farmakologian perusteet ja neurofarmakologia (Farmis) Pekka Rauhala 2017 5 op 6 PBL tapausta Farmis Farmakodynamiikka ja Farmakokinetiikka Autonomisen hermoston farmakologia Neurologisten sairauksien hoidossa

Lisätiedot

PÄIHTEIDENKÄYTÖN TAUSTALLA OLEVAT MUUTOKSET AIVOJEN VIESTINVÄLITYKSESSÄ

PÄIHTEIDENKÄYTÖN TAUSTALLA OLEVAT MUUTOKSET AIVOJEN VIESTINVÄLITYKSESSÄ Sami Ojanen LuK-TUTKIELMA 1 (19) Antti Korpin tie 4 A 4 00600 HELSINKI Puh. 040 509 4771 5.9.1999 PÄIHTEIDENKÄYTÖN TAUSTALLA OLEVAT MUUTOKSET AIVOJEN VIESTINVÄLITYKSESSÄ HELSINGIN YLIOPISTO Biotieteiden

Lisätiedot

Oligonukleotidi-lääkevalmisteet ja niiden turvallisuuden tutkiminen - Sic!

Oligonukleotidi-lääkevalmisteet ja niiden turvallisuuden tutkiminen - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3-4/2017 EX TEMPORE Oligonukleotidi-lääkevalmisteet ja niiden turvallisuuden tutkiminen Enni-Kaisa Mustonen / Kirjoitettu 18.12.2017 / Julkaistu Oligonukleotidit ovat nukleotideista

Lisätiedot

Tunnistaminen ja kohtaaminen

Tunnistaminen ja kohtaaminen Ari Terävä 23.11.2016 Tunnistaminen ja kohtaaminen Päihdetyön asiantuntijakoulutus Point Collage Addiktio ja riippuvuus Pidetään usein synonyymeinä, mutta... Addiktio on mielle- ja motivaatiojärjestelmän

Lisätiedot

Moduloivat hermoverkot. Tarja Stenberg

Moduloivat hermoverkot. Tarja Stenberg Moduloivat hermoverkot Tarja Stenberg Tausta Aivot Ihmisen aivoissa noin 10*10 12 aivosolua ja 100*10 12 hermoston tukisolua vastasyntyneellä noin 2500 synapsia per neuroni, aikuisella keskimäärin 10 000-15

Lisätiedot

Miten aistiharhat syntyvät ja miten niitä voidaan hoitaa?

Miten aistiharhat syntyvät ja miten niitä voidaan hoitaa? Miten aistiharhat syntyvät ja miten niitä voidaan hoitaa? Voimaa arkeen 26.4.2018 Elina Hietala, psykiatrian erikoislääkäri vs Akuuttipsykiatrian ylilääkäri Seinäjoen keskussairaala Aistiharhat ja psykoosi

Lisätiedot

Mitä alkoholin suurkulutuksella tarkoitetaan?

Mitä alkoholin suurkulutuksella tarkoitetaan? Mitä alkoholin suurkulutuksella tarkoitetaan? Mauri Aalto Dosentti, ylilääkäri Kansanterveyslaitos Miksi kysymys esitetään? On olemassa alkoholin käyttöä, johon ei liity riskiä tai riski on vähäinen Mini-intervention

Lisätiedot

Acute effects of µ- opioid receptor activation:

Acute effects of µ- opioid receptor activation: Kivun käsitteistöä Kipulääkkeet: opioidit euforisoivat analgeetit Esa Korpi esa.korpi@helsinki.fi Lääketieteellinen tiedekunta, Biolääketieteen laitos, farmakologia n akuutti kipu (fysiologinen) biologinen

Lisätiedot

BUPRENORFIINI OPIOIDIKORVAUSHOIDOSSA - kliininen selvitys naloksonin lisäämisen vaikutuksista ja komplianssin monitoroinnista elektronisen

BUPRENORFIINI OPIOIDIKORVAUSHOIDOSSA - kliininen selvitys naloksonin lisäämisen vaikutuksista ja komplianssin monitoroinnista elektronisen BUPRENORFIINI OPIOIDIKORVAUSHOIDOSSA - kliininen selvitys naloksonin lisäämisen vaikutuksista ja komplianssin monitoroinnista elektronisen lääkepakkauksen avulla Hanna Uosukainen Pro gradu tutkielma Proviisorin

Lisätiedot

Dopingaineiden ja päihteiden sekakäyttö -biotieteellinen näkökulma

Dopingaineiden ja päihteiden sekakäyttö -biotieteellinen näkökulma Dopingaineiden ja päihteiden sekakäyttö -biotieteellinen näkökulma Sanna Kailanto 1 Doping Kilpaurheilijoiden suorituskyvyn parantaminen 1950-luvulta lähtien. Käyttö levinnyt aktiiviurheilun ulkopuolelle.

Lisätiedot

LIITE I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle

LIITE I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle LIITE I Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle Tieteelliset päätelmät - Vieroitusoireyhtymä: Effentora-/Actiq-valmisteiden käyttöön on liittynyt 54 tapausta, joissa potilaalla

Lisätiedot

JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU

JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU Keskustele hetki Mikä jäätelö, karkki tms. on sinun mielestäsi hyvää? Voiko jäätelöstä tai karkista tulla riippuvaiseksi? Miksi? Miksi ei? MITÄ RIIPPUVUUKSIA TEILLÄ ON? Riippuvuus

Lisätiedot

Varpulan joulupöytä. Kuva: Jorma Marstio, Otavamedia / Lehtikuva

Varpulan joulupöytä. Kuva: Jorma Marstio, Otavamedia / Lehtikuva Varpulan joulupöytä. Kuva: Jorma Marstio, Otavamedia / Lehtikuva 2202 JOULUNUMERO 2017 TEEMA: Mielihyvä ja mielipaha Jetro J. Tuulari ja Hasse Karlsson Mielihyvä, mielipaha ja ihmisen aivot Motto: Luonto

Lisätiedot

Nuorten humalahakuisen juomisen yhteys aivomuutoksiin

Nuorten humalahakuisen juomisen yhteys aivomuutoksiin Nuorten humalahakuisen juomisen yhteys aivomuutoksiin Noora Heikkinen, YTM, LK tohtorikoulutettava KYS Kliininen radiologia noora.heikkinen@uef.fi 6.11.2015 Sisältö Nuori ja alkoholi hanke & kuvantamistulokset

Lisätiedot

VENTRAALISEN PALLIDUMIN OPIOIDIRESEPTORIEN MERKITYS ALKOHOLIN JUOMISESSA

VENTRAALISEN PALLIDUMIN OPIOIDIRESEPTORIEN MERKITYS ALKOHOLIN JUOMISESSA VENTRAALISEN PALLIDUMIN OPIOIDIRESEPTORIEN MERKITYS ALKOHOLIN JUOMISESSA Merja Ylitalo Helsingin yliopisto Farmasian tiedekunta Farmakologian ja lääkehoidon osasto Tammikuu 2016 Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion

Lisätiedot

15 Tupakka. s

15 Tupakka. s 15 Tupakka s.170-179 1 Tupakka, Mikä se on? On olemassa erilaisia tupakkatuotteita, kuten savukkeet, nuuska ja sähkötupakka. Kaikkien tupakkatuotteiden on todettu aiheuttavan merkittäviä terveysriskejä

Lisätiedot

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden

Lisätiedot

Uusia lähestymistapoja aivojen rappeutumistaudien hoidossa

Uusia lähestymistapoja aivojen rappeutumistaudien hoidossa Uusia lähestymistapoja aivojen rappeutumistaudien hoidossa Mart Saarma, Biotekniikan Instituutti Helsingin Yliopisto 11.12.2007 Aivotutkimuksen haasteita: aivojen rakenteellinen ja toiminnallinen monimutkaisuus

Lisätiedot

Ihminen tarvitsee toista ihmistä voiko riippuvuuksista tulla rasite hyvinvoinnille?

Ihminen tarvitsee toista ihmistä voiko riippuvuuksista tulla rasite hyvinvoinnille? Ihminen tarvitsee toista ihmistä voiko riippuvuuksista tulla rasite hyvinvoinnille? Ylilääkäri Pekka Salmela A- klinikkasäätiö/pirkanmaa MTK:n työhyvinvointipäivät Tre 8/2013 Riippuvuus - addiktio Terve

Lisätiedot

Psykoositietoisuustapahtuma

Psykoositietoisuustapahtuma Psykoositietoisuustapahtuma apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen Psykiatria- ja päihdekeskus 19.9.2017 Metso Psykoosit Psykooseilla eli mielisairauksilla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöiden ryhmää,

Lisätiedot

Reseptoripotentiaalista (RP) aktiopotentiaaliin

Reseptoripotentiaalista (RP) aktiopotentiaaliin Haju- ja makuaisti Reseptoripotentiaalista (RP) aktiopotentiaaliin Reseptoristimulaatio lokaalinen sähköinen ärtyminen (melkein aina depolarisaatio) RP syntymekanismi vaihtelee aistimesta toiseen RP leviää

Lisätiedot

Opioidiriippuvuuden lääkkeellinen vieroitus- ja korvaushoito 30.11.2011

Opioidiriippuvuuden lääkkeellinen vieroitus- ja korvaushoito 30.11.2011 Opioidiriippuvuuden lääkkeellinen vieroitus- ja korvaushoito 30.11.2011 Kehittämispäällikkö Airi Partanen 27.11.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 STM:n selvitys 30.11.2011 Valmistelu syksyllä 2011: STM, THL,

Lisätiedot

Moduloivat hermoverkot. Tarja Stenberg

Moduloivat hermoverkot. Tarja Stenberg Moduloivat hermoverkot Tarja Stenberg Tausta Viestintämuodot Aivot Ihmisen aivoissa noin 10*10 12 aivosolua ja 100*10 12 hermoston tukisolua vastasyntyneellä noin 2500 synapsia per neuroni, aikuisella

Lisätiedot

Postsynaptiset tapahtumat Erityyppiset hermovälittäjät

Postsynaptiset tapahtumat Erityyppiset hermovälittäjät Postsynaptiset tapahtumat Erityyppiset hermovälittäjät Pienmolekylaariset mm. asetyylikoliini, noradrenaliini, serotoniini, histamiini käytetäänuudestaan vapautumisen jälkeen ja kuljetetaan takaisin vesikkeleihin

Lisätiedot

Tunnetut endokannabinoidireseptorit

Tunnetut endokannabinoidireseptorit Endokannabinoidit Historia Tunnetut endokannabinoidireseptorit Esiintyvät deuterostomeilla (nilviäisistä nisäkkäisiin) Tunnistettu kaksi pääasiallista tyyppiä: CB 1 (1990) ja CB 2 (1993), ensimmäisestä

Lisätiedot

Yhtäläisyydet selkärankaisten aivoissa, osa II. Niko Lankinen

Yhtäläisyydet selkärankaisten aivoissa, osa II. Niko Lankinen Yhtäläisyydet selkärankaisten aivoissa, osa II Niko Lankinen Sisältö Neuroneille tyypilliset molekyylit Suoraa jatkoa Niinan esitykseen Alkion aivojen vertailua Neuromeerinen malli Neuromeerisen mallin

Lisätiedot

Alkoholi- ja huumeriippuvuuden neurobiologiaa

Alkoholi- ja huumeriippuvuuden neurobiologiaa Alkoholi- ja huumeriippuvuuden neurobiologiaa Esa Korpi Helsingin yliopisto, farmakologian osasto Diagnosis of drug dependence in humans Intense craving or compulsive urge for a drug Impaired control over

Lisätiedot

Riippuvuuden biologia Pekka Laine

Riippuvuuden biologia Pekka Laine Riippuvuuden biologia Pekka Laine LT, Psykiatrian el, Päihdelääketieteen ja Psykoterapian erityispätevyys, ET perheterapeutti, YET kognitiivinen terapeutti Sidonnaisuudet Alkon määrärahalla kolmivuotisessa

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus. Oulu 20.5 2013 Filha / Kristiina Salovaara

Tupakkariippuvuus. Oulu 20.5 2013 Filha / Kristiina Salovaara Tupakkariippuvuus Oulu 20.5 2013 Filha / Kristiina Salovaara Tupakkariippuvuus Neurobiologia Psyyke- Kognitio-uskomukset Addiktio- nikotiinin säätely elimistössä Ehdollistunut mielihyväoppiminen Automatioitunut

Lisätiedot

Depression ja ahdistuneisuuden neurobiologiaa

Depression ja ahdistuneisuuden neurobiologiaa 20.09.2012 Depression ja ahdistuneisuuden neurobiologiaa Erkki Isometsä Psykiatrian professori, HY Ylilääkäri, HYKS Psykiatria Melartin & Isometsä, 2009 Pelko vai ahdistuneisuus? ahdistuneisuus Ahdistuneisuuden

Lisätiedot

TIOPERAMIDIN VAIKUTUS ETANOLIN STIMULOIMAAN DOPAMIININ VAPAUTUMISEEN ACCUMBENS-TUMAKKEESSA

TIOPERAMIDIN VAIKUTUS ETANOLIN STIMULOIMAAN DOPAMIININ VAPAUTUMISEEN ACCUMBENS-TUMAKKEESSA Sami Ojanen Pro Gradu Antti Korpin tie 4 B 10 00600 HELSINKI Puh. 040 509 4771 21.1.2000 TIOPERAMIDIN VAIKUTUS ETANOLIN STIMULOIMAAN DOPAMIININ VAPAUTUMISEEN ACCUMBENS-TUMAKKEESSA HELSINGIN YLIOPISTO Biotieteiden

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakkariippuvuus ensimmäinen terveyshaitta Muut (fyysiset) terveyshaitat

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen koukku. 28.01.2015 Karin Iivonen vieroitusohjaaja

Tupakkariippuvuus fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen koukku. 28.01.2015 Karin Iivonen vieroitusohjaaja Tupakkariippuvuus fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen koukku 28.01.2015 Karin Iivonen vieroitusohjaaja Kognitiivinen Asenteet opitaan havaitsemalla Uskomus, että toimintoihin tarvitaan tupakointia Sosiaaliset

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN AIVOJEN YLEINEN HYVINVOINTI. Tiina Walldén 13.11.1009

LASTEN JA NUORTEN AIVOJEN YLEINEN HYVINVOINTI. Tiina Walldén 13.11.1009 LASTEN JA NUORTEN AIVOJEN YLEINEN HYVINVOINTI Tiina Walldén 13.11.1009 1 LÄHTÖKOHTA paljon oppimisvaikeus/ tarkkaavaisuus/ päänsärky / käyttäytymisen säätely / kontaktiongelmaisia lapsia miten ympäristö

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus (ja sen seuraukset)

Tupakkariippuvuus (ja sen seuraukset) Tupakkariippuvuus (ja sen seuraukset) Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakkariippuvuus - oireyhtymä

Lisätiedot

Huumeiden käyttäjän kivun hoito

Huumeiden käyttäjän kivun hoito Huumeiden käyttäjän kivun hoito Vesa Kontinen ja Katri Hamunen Tuoreen väestökyselyn mukaan 12 % aikuisista on kokeillut tai käyttänyt elämänsä aikana jotain huumausainetta. Suomessa huumeongelma painottuu

Lisätiedot

Suurkuluttaja. havaita alkoholin riskikäyttö varhain, ennen siitä aiheutuvia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia haittoja.

Suurkuluttaja. havaita alkoholin riskikäyttö varhain, ennen siitä aiheutuvia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia haittoja. Luennon sisältö Milloin alkoholinkulutus on ongelma Alkoholin käytön epidemiologiaa Alkoholin riskikäyttö Mini-interventio Suomalainen juomiskulttuuri Alkoholiriippuvuuden diagnostiikka Solja Niemelä Päihdelääketieteen

Lisätiedot

NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa

NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa Aika torstai 18.5.2017 klo 12.00 16.00 Biomedicum, luentosali 2, Haartmaninkatu 8, 00290 Helsinki Järjestäjät HY neurologian koulutusohjelma, HUS Neurologian

Lisätiedot

Hermoimpulssi eli aktiopotentiaali

Hermoimpulssi eli aktiopotentiaali Hermoimpulssi eli aktiopotentiaali Piirrä opettajan johdolla kuvat hermoimpulssin etenemisestä 1. KAIKKI solut ovat sähköisesti varautuneita o sähköinen varaus solun sisäpuolella on noin 70 millivolttia

Lisätiedot

Tunteiden neurobiologiaa. Asla Pitkänen

Tunteiden neurobiologiaa. Asla Pitkänen Neurotiede Tunteiden neurobiologiaa Asla Pitkänen Moni muistaa yksityiskohtaisesti television välittämän näkymän New Yorkin terroriiskusta 11. syyskuuta 2001. Muistikuva palavista World Trade Centerin

Lisätiedot

AIVOT JA INFORMAATIOÄHKY

AIVOT JA INFORMAATIOÄHKY AIVOT JA INFORMAATIOÄHKY Juhani Juntunen Professori, vakuutuslääketieteen ja neurotoksikologian dosentti Neurologian erikoislääkäri Share of GDP Three phases of development of economic structures each

Lisätiedot

Kipulääkkeet: opioidit euforisoivat analgeetit

Kipulääkkeet: opioidit euforisoivat analgeetit Kipulääkkeet: opioidit euforisoivat analgeetit Esa Korpi esa.korpi@helsinki.fi Lääketieteellinen tiedekunta, farmakologia osasto Akuutti ja krooninen kipu n akuutti kipu (fysiologinen) biologinen hälytyssignaali,

Lisätiedot

Vastaa lyhyesti selkeällä käsialalla. Vain vastausruudun sisällä olevat tekstit, kuvat jne huomioidaan

Vastaa lyhyesti selkeällä käsialalla. Vain vastausruudun sisällä olevat tekstit, kuvat jne huomioidaan 1 1) Tunnista molekyylit (1 piste) ja täytä seuraava taulukko (2 pistettä) a) b) c) d) a) Syklinen AMP (camp) (0.25) b) Beta-karoteeni (0.25 p) c) Sakkaroosi (0.25 p) d) -D-Glukopyranoosi (0.25 p) 2 Taulukko.

Lisätiedot

ASETYYLIKOLIININ NIKOTIINIRESEPTORIT VÄLITTÄJÄAINEIDEN VAPAUTUMISEN SÄÄTELIJÖINÄ

ASETYYLIKOLIININ NIKOTIINIRESEPTORIT VÄLITTÄJÄAINEIDEN VAPAUTUMISEN SÄÄTELIJÖINÄ ASETYYLIKOLIININ NIKOTIINIRESEPTORIT VÄLITTÄJÄAINEIDEN VAPAUTUMISEN SÄÄTELIJÖINÄ Sakari Leino Helsingin yliopisto Farmasian tiedekunta Farmakologian ja toksikologian osasto Joulukuu 2013 Tiedekunta/Osasto

Lisätiedot

Raskaus & päihteet OPAS PÄIHDEPERHEILLE

Raskaus & päihteet OPAS PÄIHDEPERHEILLE Raskaus & päihteet OPAS PÄIHDEPERHEILLE Haluamme auttaa Sinua löytämään oikean avun itsellesi sekä tulevalle lapsellesi Tästä oppaasta saat: tietoa päihteiden vaikutuksesta sikiöön vaihtoehtoja mistä saada

Lisätiedot

Päihteiden käytön katkaiseminen on taitolaji

Päihteiden käytön katkaiseminen on taitolaji Päihteiden käytön katkaiseminen on taitolaji Pienet pohjalaiset Päihdepäivät Seinäjoki 17.11.2008 Antti Holopainen Ylilääkäri Järvenpään sosiaalisairaala Sisältöä Miten syntyy katkaisemisen tarve? Mitä

Lisätiedot

Tupakka. Mitä se on? Miten se vaikuttaa? Keskeiset riskit. Tupakka Published on Päihdelinkki.fi (https://www.paihdelinkki.fi)

Tupakka. Mitä se on? Miten se vaikuttaa? Keskeiset riskit. Tupakka Published on Päihdelinkki.fi (https://www.paihdelinkki.fi) Tupakka Mitä se on? Tupakka on stimulantteihin luokiteltu päihde. [1] Sitä valmistetaan kuivattamalla tupakkakasvien sukuun (nicotiana) kuuluvien kasvien lehtiä. Yleisin tupakkatuote on tupakka, jota poltetaan

Lisätiedot

Kolinergiset α6*-nikotiinireseptorit ja niihin vaikuttavat yhdisteet: kokeelliset ja kliiniset käyttömahdollisuudet

Kolinergiset α6*-nikotiinireseptorit ja niihin vaikuttavat yhdisteet: kokeelliset ja kliiniset käyttömahdollisuudet Kolinergiset α6*-nikotiinireseptorit ja niihin vaikuttavat yhdisteet: kokeelliset ja kliiniset käyttömahdollisuudet Katariina Volotinen Helsingin yliopisto Farmasian tiedekunta Farmakologian ja toksikologian

Lisätiedot

Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä. Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus

Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä. Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus Kosketus Kosketusaisti kehittyy ensimmäisenä ja säilyy pisimpään Iho on suurin aistinelin rakentaa yhteyden

Lisätiedot

KANSANTERVEYSLAITOS TEOREETTINEN LAUSUNTO 1(4) Huumelaboratorio 11.3.2002 Mannerheimintie 166 00300 Helsinki 30 Puh.: 09-47441; Fax: 09-4744 8553

KANSANTERVEYSLAITOS TEOREETTINEN LAUSUNTO 1(4) Huumelaboratorio 11.3.2002 Mannerheimintie 166 00300 Helsinki 30 Puh.: 09-47441; Fax: 09-4744 8553 KANSANTERVEYSLAITOS TEOREETTINEN LAUSUNTO 1(4) Huumelaboratorio 11.3.2002 Mannerheimintie 166 00300 Helsinki 30 Puh.: 09-47441; Fax: 09-4744 8553 Valtionsyyttäjä Petri Jääskeläinen Valtakunnansyyttäjän

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Virpi Kalakoski. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Virpi Kalakoski. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Virpi Kalakoski Taide ja aivot tutkimusprofessori, Työterveyslaitos Aivot, oppiminen ja koulutus professori, Cicero Learning verkosto, Helsingin yliopisto Aivotutkimuksen tulosuuntia

Lisätiedot

Psykoosilääkkeet Antipsykootit

Psykoosilääkkeet Antipsykootit Psyyken sairauksista Psykoosilääkkeet Pekka Rauhala 2012 Ahdistuneisuushäiriöt sisäinen jännitys, levottomuus, kauhun tai paniikin tunne ahdistushäiriössä pelko suhteeton todelliseen uhkaan/vaaraan nähden

Lisätiedot

Vaikutusmekanismi. Reseptori voi herkistyä tai turtua välittäjäaineille Kaikilla lääkkeillä oma reseptori Psyykenlääkkeet

Vaikutusmekanismi. Reseptori voi herkistyä tai turtua välittäjäaineille Kaikilla lääkkeillä oma reseptori Psyykenlääkkeet Psyykenlääkkeet Vaikutusmekanismi Reseptori voi herkistyä tai turtua välittäjäaineille Kaikilla lääkkeillä oma reseptori Psyykenlääkkeet voi lisätä synapsien kasvua Toimia alkup.välittäjäaineen kaltaisesti

Lisätiedot

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia Neurofarmakologia Farmakologian perusteiden kertausta Pekka Rauhala Syksy 2012 Koulu, Mervaala & Tuomisto, 8. painos, 2012 Kappaleet 11-30 (pois kappale 18) tai vastaavat asiat muista oppikirjoista n.

Lisätiedot

NIKOTIININ JA OPIOIDIEN INTERAKTIOT

NIKOTIININ JA OPIOIDIEN INTERAKTIOT NIKOTIININ JA OPIOIDIEN INTERAKTIOT Juri Meijer Helsingin yliopisto Farmasian tiedekunta Farmakologian ja toksikologian osasto Lokakuu 2012 HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI

Lisätiedot

DIABETES JA AIVOT AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI

DIABETES JA AIVOT AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI DIABETES JA AIVOT AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI Outi Heikkilä Valtakunnallinen diabetespäivä 17.11.2015 AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI 1. AIVOJEN INSULIININ FYSIOLOGINEN ROOLI? 2. MITÄ AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI

Lisätiedot