TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA"

Transkriptio

1 TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA

2 Kaikki tietävät, että tupakointi on epäterveellistä. Mutta tiesitkö, että tupakoinnin lopettaminen kannattaa, vaikka olisit tupakoinut jo pitkään ja että lopettaminen voi saada aikaan välittömiä parannuksia elimistössäsi: Kun tupakoinnin lopettamisesta on kulunut 20 minuuttia: Syketiheys ja ääreisverenkierto paranevat. 24 tuntia: Hiilimonoksiditasot ovat normalisoituneet. 48 tuntia: Nikotiini poistuu elimistöstä: maku- ja hajuaisti paranevat. 2 viikkoa 3 kuukautta: Verenkierto ja keuhkot voivat toimia paremmin. 1 9 kuukautta: Hengenahdistusta ja yskimistä voi esiintyä vähemmän, infektioriski voi olla pienempi. 1 vuosi: Sydänkohtauksen ja sydänkuoleman riski on puolittunut. 5 vuotta: Aivohalvauksen riski on pienentynyt voimakkaasti. 10 vuotta: Keuhkosyövän riski on puolittunut. 15 vuotta: Sydänsairauden riski on laskenut samalle tasolle kuin koko elämänsä tupakoimattomana olleella. 2

3

4 Tupakoinnin lopettamisen edut ovat ilmeiset, mutta lopettaminen on usein vaikeaa. Siihen on kuitenkin tarjolla apua. Tupakoinnin lopettaminen vaatii kovaa työtä. Et ole kuitenkaan yksin. Neuvonta, tuki ja lääkehoito voivat auttaa pysyvään tupakoimattomuuteen. Kysy lääkäriltäsi, millaisia lääkkeitä tupakoinnin lopettamiseen nykyään on saatavilla ja sopisiko jokin niistä sinulle. Lopettajan tueksi on tarjolla myös erilaisia tukiryhmiä, auttavia puhelinpalveluja sekä nettisivuja. KESKUSTELE LÄÄKÄRISI KANSSA JO TÄNÄÄN LOPETTAMINEN ON MAHDOLLISTA! 4

5 VALMIS LOPETTAMAAN? VARMISTA ONNISTU- MISESI JA KESKUSTELE LÄÄKÄRISI KANSSA TÄRKEINTÄ ON, ETTET LUOVUTA Valmistaudu lopettamaan Haluat lopettaa tupakoinnin. Olet luvannut lopettaa tupakoinnin. Mutta jostakin syystä et ole pystynyt siihen. Olet ehkä yrittänyt, mutta retkahtanut. Et ole yksin. 70 % tupakoitsijoista haluaa lopettaa tupakoinnin. Miljoonat tupakoitsijat yrittävät joka vuosi lopettaa tupakoinnin tuloksetta. Useimmat tupakoitsijat yrittävät lopettamista monta kertaa ennen kuin onnistuvat. Saatavilla on kuitenkin tehokkaita hoitoja, jotka voivat auttaa sinua lopettamaan tupakoinnin pysyvästi. 5

6 6 TUPAKOINTI AIHEUTTAA NIKOTIINIRIIPPU- VUUTTA, RIIPPUVUUS ON SAIRAUS Useimmat ihmiset tulevat riippuvaisiksi tupakoinnista tupakan sisältämän nikotiinin vuoksi. Juuri nikotiiniriippuvuudesta johtuu, että niin monet jatkavat tupakointia vaikka haluaisivat lopettaa. Nikotiinin aiheuttamaa riippuvuutta voidaan verrata ns. kovien huumeiden, kuten heroiinin ja kokaiinin aiheuttamaan riippuvuuteen. Nikotiiniriippuvuus on krooninen sairaus, jossa tapahtuu retkahduksia. Mitä tupakoinnin aikana tapahtuu? Tupakansavu kulkeutuu keuhkoihisi, ja nikotiini imeytyy verenkiertoosi. Nikotiini saavuttaa aivosi noin 10 sekunnissa. Tupakointi aiheuttaa aivoissasi kemiallisia muutoksia, jotka vaikuttavat tunteisiisi ja käyttäytymiseesi. Nikotiinilla on seuraavanlaisia huumeen kaltaisia vaikutuksia: - mielihyvän tunne tupakoinnin aikana - vieroitusoireet (kuten tupakanhimo ja ahdistuneisuus) nikotiinialtistuksen loppuessa - psyykkinen ja fyysinen riippuvuus

7 Tupakoinnin seurauksia Suomessa tupakointiin liittyviin sairauksiin kuolee vuodessa noin ihmistä. Maailmassa tupakointiin liittyviin sairauksiin kuolee joku joka 6,5 sekunti. Yksi kolmesta syöpäkuolemasta liittyy tupakointiin. Tupakka on merkittävä riskitekijä suomalaisten kansantaudeissa kuten sydän- ja verisuonisairauksissa. Tupakointi aiheuttaa yli 50 sairautta, joista 20 on kuolemaan johtavia. Tupakointi vaurioittaa lähes jokaista elintä elimistössä. Jo muutamankin tupakan polttaminen vuorokauden aikana on epäterveellistä, ei ole olemassa turvallista tupakointimäärää. 7

8 Tupakoinnista tulee osa elämääsi Jos olet tupakoinut jo jonkin aikaa, saatat olla riippuvainen nikotiinista. Tunnet ehkä alituista tarvetta tyydyttää nikotiininhimoasi tupakoimalla. Mieti, kuinka moni päivittäinen asia liittyy tupakointiin. - Jos esimerkiksi poltat savukkeen aina kun juot kahvia, et lopulta pysty enää juomaan kahvia haluamatta myös savuketta. Myös muut päivittäiset toiminnot voivat saada sinut haluamaan savuketta: - herääminen - aterian lopettaminen - television katseleminen - tauon pitäminen töissä - auton ajaminen - lukeminen - alkoholin juominen Jotta voisit lopettaa tupakoinnin, sinun on opittava selviytymään arkisista asioista ilman tupakkaa. Näin opetat aivoillesi, etteivät ne enää tarvitse nikotiinia. Älä anna tupakoinnin hallita enää itseäsi. Voit lopettaa. Voit saada elämäsi takaisin. 8

9 TARVITSETKO APUA LOPETTAMISEEN? VASTAA NÄIHIN 7 KYSYMYKSEEN 1. Onko päivittäin polttamiesi savukkeiden määrä lisääntynyt ajan myötä? KYLLÄ EI 2. Tarvitsetko savukkeen heti herättyäsi? KYLLÄ EN 3. Tupakoitko enemmän ja useammin kuin haluaisit? KYLLÄ EN 4. Haluatko lopettaa tupakoinnin tai oletko yrittänyt vähentää tupakointiasi tuloksetta? KYLLÄ EN 5. Onko sinulla tupakointiin liittyviä rutiineja, jotka vievät paljon aikaasi? KYLLÄ EI 6. Vaikuttaako tupakointi jokapäiväiseen elämääsi? KYLLÄ EI 7. Jatkatko tupakointia, vaikka sinulla on fyysisiä oireita, jotka saattavat johtua tupakoinnista? KYLLÄ EN Mitä useampaan kysymykseen vastasit kyllä, sitä riippuvaisempi olet tupakasta. On tärkeää, että keskustelet lääkärisi kanssa, jotta saisit tarvitsemaasi apua tupakoinnin lopettamiseen. 9

10 10

11 LUOTA VOIMAASI LOPETTAA Tupakoinnin lopettaminen onnistuu todennäköisimmin, kun tupakoitsija on motivoitunut lopettamaan. Oletko motivoitunut lopettaja? Haluatko lopettaa tupakoinnin? Oletko yrittänyt lopettaa tupakoinnin joskus aiemmin? Uskotko, että pystyt lopettamaan tupakoinnin? Ajatteletko tupakoinnin riskejä? Uskotko, että tupakoinnin lopettaminen parantaa vointiasi? Ymmärrätkö, että lopettaminen tulee olemaan vaikeaa, mutta haluat silti yrittää? Mitä useampaan kysymykseen vastasit kyllä, sitä suurempi motivaatio sinulla on lopettaa tupakointi. Varmista onnistumisen mahdollisuutesi ja keskustele lääkärisi kanssa juuri sinulle sopivasta tupakoinnin lopettamistavasta. 11

12 01/2007 Pfizer Oy Tietokuja 4, Helsinki, puh. (09) ,

HARKITSETKO TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA? TÄSSÄ JOITAKIN ASIOITA, JOTKA SINUN TULISI TIETÄÄ

HARKITSETKO TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA? TÄSSÄ JOITAKIN ASIOITA, JOTKA SINUN TULISI TIETÄÄ HARKITSETKO TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA? TÄSSÄ JOITAKIN ASIOITA, JOTKA SINUN TULISI TIETÄÄ TUPAKOINTI JA NIKOTIINIRIIPPUVUUS: KYLMÄT TOSIASIAT tupakointi aiheuttaa maailmassa yli 5 miljoonaa kuolemaa vuosittain:

Lisätiedot

HARKITSETKO TUPAKO NNIN LOPETTAMISTA?

HARKITSETKO TUPAKO NNIN LOPETTAMISTA? HARKITSETKO TUPAKO NNIN LOPETTAMISTA? Tässä joitakin asioita, jotka sinun tulisi tietää Tupakointi ja nikotiiniriippuvuus: kylmät tosiasiat Tupakointi aiheuttaa edelleen Suomessa 4300 kuolemaa vuosittain,

Lisätiedot

nautinto. Tyyppi B: Tunnet olevasi riippuvainen tupakasta, olet Tyyppi D: Olet lopettanut tupakoinnin lähiaikoina.

nautinto. Tyyppi B: Tunnet olevasi riippuvainen tupakasta, olet Tyyppi D: Olet lopettanut tupakoinnin lähiaikoina. Tupakka-koukussako? Testaa, minkälainen tupakoitsija olet Tyyppi A: Et harkitse lopettamista, se on sinulle suuri nautinto. Tyyppi B: Tunnet olevasi riippuvainen tupakasta, olet kenties yrittänyt t kerran

Lisätiedot

Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö

Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö Nikotiiniriippuvuus Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö 8.2.2016 1 Miksi nikotiiniriippuvuus on tärkeä asia? Tupakan nikotiini aiheuttaa fyysistä riippuvuutta. Tupakkariippuvuuteen

Lisätiedot

Miten kuljet kouluun?

Miten kuljet kouluun? Miten kuljet kouluun? Autolla. Voisitko tulla muulla tavalla? Kävellen tai pyörällä. Miten vietät välitunnit? Seisoskelen. Mikä saisi sinut liikkumaan? Leikin ja pelaan. Mistä pidät eniten? Mitä teet koulupäivän

Lisätiedot

Oppaasi tupakoinnin lopettamiseen CHAMPIX :in (varenikliinin) avulla

Oppaasi tupakoinnin lopettamiseen CHAMPIX :in (varenikliinin) avulla Oppaasi tupakoinnin lopettamiseen CHAMPIX :in (varenikliinin) avulla Lue aina lääkepakkauksen mukana tuleva pakkausseloste. Lisätietoja haittavaikutusilmoituksen tekemisestä on osoitteessa https://www.terveydentukena.fi/eroontupakasta

Lisätiedot

15 Tupakka. s

15 Tupakka. s 15 Tupakka s.170-179 1 Tupakka, Mikä se on? On olemassa erilaisia tupakkatuotteita, kuten savukkeet, nuuska ja sähkötupakka. Kaikkien tupakkatuotteiden on todettu aiheuttavan merkittäviä terveysriskejä

Lisätiedot

Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä

Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta mutta et ole uskaltanut kysyä 1 2 Tuumasta toimeen Mielessäsi on ehkä käynyt tupakoinnin lopettaminen. Lopettamisprosessiin ja omiin tupakointitapoihisi

Lisätiedot

Hyvinvointiin vaikuttavia lopettamisen hyötyjä ovat myös parempi suorituskyky, stressin väheneminen, parempi uni ja keskittymiskyky.

Hyvinvointiin vaikuttavia lopettamisen hyötyjä ovat myös parempi suorituskyky, stressin väheneminen, parempi uni ja keskittymiskyky. Tupakatta terveenä! 2 Lopettaminen kannattaa aina! Tupakkatuotteet lyhentävät käyttäjänsä elinikää keskimäärin 8 10 vuotta. Ilman tupakkaa on terveempi ja sairastumisriski pienenee. Elämänlaatu paranee

Lisätiedot

Irti tupakasta. Suomen Apteekkariliitto 2009

Irti tupakasta. Suomen Apteekkariliitto 2009 Irti tupakasta 21 Suomen Apteekkariliitto 2009 2 Tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina Tupakoinnin lopettaminen alkaa päätöksestä. Mitä paremmin tunnet omat tupakointitapasi ja -tarpeesi ja mitä enemmän

Lisätiedot

Miten tuen potilasta pääsemään eroon tupakasta? Sairaanhoitajat Jaana Kainulainen ja Tiina Julin. Tupakkariippuvuus

Miten tuen potilasta pääsemään eroon tupakasta? Sairaanhoitajat Jaana Kainulainen ja Tiina Julin. Tupakkariippuvuus Miten tuen potilasta pääsemään eroon tupakasta? Sairaanhoitajat Jaana Kainulainen ja Tiina Julin Tupakkariippuvuus Fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista riippuvuutta sisältävä oireyhtymä (F17, ICD-10) Tarkoitetaan

Lisätiedot

Tupakka, nuuska ja suun terveys Su(u)n vuoro!

Tupakka, nuuska ja suun terveys Su(u)n vuoro! Su(u)n vuoro! Tupakka, nuuska ja suun terveys Su(u)n vuoro! Tupakkatuotteet vahingoittavat koko elimistöä. Tupakointi aiheuttaa useita sairauksia sekä vaikeuttaa monien sairauksien hoitoa ja heikentää

Lisätiedot

Info tupakoinnin lopettamisen kurssista Margita Strandberg-Heinonen

Info tupakoinnin lopettamisen kurssista Margita Strandberg-Heinonen Info tupakoinnin lopettamisen kurssista Margita Strandberg-Heinonen 1 LÄÄKKEET JOITA KÄYTETÄÄN TUPAKASTA VIEROITUKSEEN Nikotiinipurukumi Nikotiinipurukumi antaa aktiivista tukea ja auttaa lopettamaan tupakan

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus, puheeksiotto ja motivointi tupakoimattomuuteen

Tupakkariippuvuus, puheeksiotto ja motivointi tupakoimattomuuteen Tupakkariippuvuus, puheeksiotto ja motivointi tupakoimattomuuteen Tupakoimattomana leikkaukseen koulutus Satakunnan sairaanhoitopiiri Pori, 19.3.2018 Patrick Sandström Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Riippuvuuden tunnusmerkkejä voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää

Lisätiedot

TUPAKASTA VIEROITUS. Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 16.10.2015 paivi.gronroos@tyks.fi

TUPAKASTA VIEROITUS. Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 16.10.2015 paivi.gronroos@tyks.fi TUPAKASTA VIEROITUS Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 16.10.2015 paivi.gronroos@tyks.fi Vieroittaja viekö tupakointiin puuttuminen liikaa aikaa? - kuuluuko minun puuttua

Lisätiedot

Tupakkatuotteet seurakunnan nuorisotoiminnassa Tietopaketti isosille

Tupakkatuotteet seurakunnan nuorisotoiminnassa Tietopaketti isosille Tupakkatuotteet seurakunnan nuorisotoiminnassa Tietopaketti isosille Faktoja tupakan vaarallisuudesta Tupakan savu sisältää noin 4000 kemikaalia, joista 50 aiheuttaa syöpää. 50% tupakoitsijoista kuolee

Lisätiedot

TUPAKOIMATTOMUUDEN EDISTÄMI

TUPAKOIMATTOMUUDEN EDISTÄMI TUPAKOIMATTOMUUDEN EDISTÄMI TUPAKOIMATTOMUUDEN EDISTÄMINEN Päivi Grönroos, tupakastavieroitushoitaja TYKS, keuhkopoliklinikka KÄYPÄ HOITO -SUOSITUS: Tupakointi, nikotiiniriippuvuus ja vieroitushoidot Tupakan

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon osuus tupakasta vieroitukseen Pohjois-Satakunnassa. Terveydenhoitaja/savuttomuushoitaja Posa Leena Peltomaa

Perusterveydenhuollon osuus tupakasta vieroitukseen Pohjois-Satakunnassa. Terveydenhoitaja/savuttomuushoitaja Posa Leena Peltomaa Perusterveydenhuollon osuus tupakasta vieroitukseen Pohjois-Satakunnassa Terveydenhoitaja/savuttomuushoitaja Posa Leena Peltomaa Tupakalle? Kyllä vai Ei? Lopputulos muuttuu vasta kun toiminta muuttuu.

Lisätiedot

JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU

JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU Keskustele hetki Mikä jäätelö, karkki tms. on sinun mielestäsi hyvää? Voiko jäätelöstä tai karkista tulla riippuvaiseksi? Miksi? Miksi ei? MITÄ RIIPPUVUUKSIA TEILLÄ ON? Riippuvuus

Lisätiedot

Tupakka- ja nikotiiniriippuvaisen Käypä hoito

Tupakka- ja nikotiiniriippuvaisen Käypä hoito Tupakka- ja nikotiiniriippuvaisen Käypä hoito Lääkärin rooli tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden hoidossa Pfizer lounassymposium Lääkäripäivät 2015 Klas Winell LT, EL, Tupakkariippuvuus ja tupakasta vieroitus

Lisätiedot

TUPAKKA. Terveystieto. Anne Partala

TUPAKKA. Terveystieto. Anne Partala TUPAKKA Terveystieto Anne Partala Miksi tupakoidaan? Mikä saa aloittamaan tupakoinnin? Aloittaminen ei yleensä ole harkittua vaan tupakointiin ajaudutaan satunnaisten kokeilujen kautta. Tupakkaan syntyykin

Lisätiedot

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT 1 TUPAKOINTI ENNEN JA NYT Alla näkyvät viivadiagrammit kertovat tupakkaa kokeilleiden ja päivittäin tupakoivien osuudet 12 18-vuotiaista nuorista vuosina 1981 2015. Vastatkaa viivadiagrammeja tulkitsemalla

Lisätiedot

Nikotiniriippuvuus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry

Nikotiniriippuvuus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Nikotiniriippuvuus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Nikotiini On keskushermoston reseptoreita stimuloiva ja sen välittäjäaineita (asetylkoliini,

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

TUPAKAKKARIIPPUVUUDEN HOITO

TUPAKAKKARIIPPUVUUDEN HOITO TUPAKAKKARIIPPUVUUDEN HOITO Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 21.4.2016 paivi.gronroos@tyks.fi Kommentaattorina Lisa Salonen terveydenedistämisen yhdyshenkilö Turun hyvinvointitoimiala

Lisätiedot

Nicorette. tuoteopas. Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen

Nicorette. tuoteopas. Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen tuoteopas Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen NICORETTE -tuoteperheestä löydät juuri sinulle sopivan nikotiinikorvaushoitovalmisteen! Muista aloittaessasi nikotiinikorvaushoidon, parannat onnistumisen

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus. Oulu 20.5 2013 Filha / Kristiina Salovaara

Tupakkariippuvuus. Oulu 20.5 2013 Filha / Kristiina Salovaara Tupakkariippuvuus Oulu 20.5 2013 Filha / Kristiina Salovaara Tupakkariippuvuus Neurobiologia Psyyke- Kognitio-uskomukset Addiktio- nikotiinin säätely elimistössä Ehdollistunut mielihyväoppiminen Automatioitunut

Lisätiedot

Odottavan tai imettävän äidin tupakointi mistä tukea ja apua? Terhi Koivumäki, th, TtM Yhteistyössä Yksi elämä ja Hengitysliitto

Odottavan tai imettävän äidin tupakointi mistä tukea ja apua? Terhi Koivumäki, th, TtM Yhteistyössä Yksi elämä ja Hengitysliitto Odottavan tai imettävän äidin tupakointi mistä tukea ja apua? Terhi Koivumäki, th, TtM Yhteistyössä Yksi elämä ja Hengitysliitto Odottavan tai imettävän äidin tupakointi Raskaana olevista naisista alkuraskaudessa

Lisätiedot

Tupakka. Mitä se on? Miten se vaikuttaa? Keskeiset riskit. Tupakka Published on Päihdelinkki.fi (https://www.paihdelinkki.fi)

Tupakka. Mitä se on? Miten se vaikuttaa? Keskeiset riskit. Tupakka Published on Päihdelinkki.fi (https://www.paihdelinkki.fi) Tupakka Mitä se on? Tupakka on stimulantteihin luokiteltu päihde. [1] Sitä valmistetaan kuivattamalla tupakkakasvien sukuun (nicotiana) kuuluvien kasvien lehtiä. Yleisin tupakkatuote on tupakka, jota poltetaan

Lisätiedot

Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia

Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia Kari Reijula, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 30.7.2014 1 Huonot uutiset: Tupakointi on yksi suurimmista kansanterveysongelmista

Lisätiedot

Tupakointi vähenee koko ajan

Tupakointi vähenee koko ajan TOSITIETOA Tupakka Tupakointi vähenee koko ajan Ennen vanhaan tupakoitiin paljon. Tupakointi oli sallittua ravintoloissa, junissa, lentokoneissa ja työpaikoilla. Nykyään tupakointia sisätiloissa rajoittaa

Lisätiedot

E ro o n t u p a ka s t a

E ro o n t u p a ka s t a Eroon tupakasta Yök, röökiä! Eroon tupakasta Sisällysluettelo Valmistaudu huolella 3 Tupakkalakolla terveemmäksi 3 Ilman tupakkaa voit paremmin 4 Mieti etukäteen 4 Ota oppia aikaisemmista yrityksistäsi

Lisätiedot

SMOKEFREE- RASTIRATA OPETTAJAN OHJE. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree

SMOKEFREE- RASTIRATA OPETTAJAN OHJE. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree SMOKEFREE- RASTIRATA OPETTAJAN OHJE 1 Smokefree-rastirata on ensisijaisesti suunnattu 5. 6. luokkien opetukseen, mutta tehtävät soveltuvat myös yläkouluikäisille. Rastirata voidaan toteuttaa kokonaisuudessaan

Lisätiedot

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA Hyvinkään sairaanhoitoalueen Psykiatria 1 FYYSINEN AKTIIVISUUS 1.1 Kuinka paljon liikut ja rasitat itseäsi ruumiillisesti vapaa-aikana? Jos rasitus vaihtelee

Lisätiedot

Tupakkariippuvuuden neurobiologia

Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry 7 s Nikotiinin valtimo- ja laskimoveripitoisuudet

Lisätiedot

Tupakasta vieroitus. Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja TYKS, keuhkopoliklinikka

Tupakasta vieroitus. Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja TYKS, keuhkopoliklinikka Tupakasta vieroitus Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja TYKS, keuhkopoliklinikka 30.11.2018 paivi.gronroos@tyks.fi Muistin virkistämiseksi: tupakka sisältää 5000 myrkyllistä ainetta, joista 63 syöpää

Lisätiedot

Motivaatio, vuorovaikutus ja työkaluja. Filha/Kristiina Salovaara Oulu 20.5 2013

Motivaatio, vuorovaikutus ja työkaluja. Filha/Kristiina Salovaara Oulu 20.5 2013 Motivaatio, vuorovaikutus ja työkaluja Filha/Kristiina Salovaara Oulu 20.5 2013 Muutoksen vaiheet Esiharkintavaihe (haluttomuus) Harkintavaihe (ambivalentti)

Lisätiedot

Tupakoinnin vähentämisen keinot

Tupakoinnin vähentämisen keinot Tupakoinnin vähentämisen keinot Anne Pietinalho, LKT, keuhkosairauksien dosentti Asiantuntijalääkäri, Filha ry Johtava lääkäri, Raaseporin tk Tupakoinnin ehkäisy/vähentäminen mikä vaikuttaa? Laki Aloittamisen

Lisätiedot

Filha/Kristiina Salovaara

Filha/Kristiina Salovaara Asiakkaan kohtaaminenmotivaatio ja vuorovaikutus Filha/Kristiina Salovaara 1 Sisältö Muutoksen vaiheet Motivoiva keskustelu ja kommunikaatio Motivaatio ja muutosvastarinta Työkaluja tupakoinnin lopettamisen

Lisätiedot

MATERIAALIA VALO:N SAVUTON TYÖPAIKKA KAMPANJAN TUEKSI

MATERIAALIA VALO:N SAVUTON TYÖPAIKKA KAMPANJAN TUEKSI MATERIAALIA VALO:N SAVUTON TYÖPAIKKA KAMPANJAN TUEKSI YLEISTÄ TUPAKOINNISTA Tupakointi aiheuttaa yli 50 sairautta, joista 20 on kuolemaan johtavia. Tupakointi vaurioittaa lähes jokaista elintä elimistössä,

Lisätiedot

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet.

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet. Yleinen luulo on, että syy erektiohäiriöön löytyisi korvien välistä. Tosiasiassa suurin osa erektiohäiriöistä liittyy sairauksiin tai lääkitykseen. Jatkuessaan erektiohäiriö voi toki vaikuttaa mielialaankin.

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettaminen

Tupakoinnin lopettaminen Tupakoinnin lopettaminen Miksi kannattaa lopettaa? Suurin osa tupakoitsijoista haluaa lopettaa. Tupakoitsijoista lähes 80 prosenttia on yrittänyt lopettaa tupakoinnin jo useampaan otteeseen. Miksi lopettaminen

Lisätiedot

Tule, kuule ja osallistu

Tule, kuule ja osallistu Tule, kuule ja osallistu Tupakka arka asia? Kestääkö kanttisi miettiä tupakointiasi? Sari Rantanen Kliinisesti erikoistunut sairaanhoitaja Perusterveydenhuollon yksikkö Keski-Suomen sairaanhoitopiiri 25.01.2017

Lisätiedot

Päihdeilmiö-rastirata. Tehtävien purku

Päihdeilmiö-rastirata. Tehtävien purku Päihdeilmiö-rastirata Tehtävien purku Rasti 1. Totta vai tarua päihteistä 1. Yli 90 % tupakoivista aikuisista on aloittanut tupakoinnin alaikäisenä. Totta. Lähes kaikki nykyisin tupakoivat aikuiset ovat

Lisätiedot

Motivaatio, vuorovaikutus ja työkaluja. Filha/Kristiina Salovaara Kuopio 20.3 2014

Motivaatio, vuorovaikutus ja työkaluja. Filha/Kristiina Salovaara Kuopio 20.3 2014 Motivaatio, vuorovaikutus ja työkaluja Filha/Kristiina Salovaara Kuopio 20.3 2014 Tupakkariippuvuus Neurobiologia Psyyke- Kognitio-uskomukset Addiktio- nikotiinin säätely elimistössä Ehdollistunut mielihyväoppiminen

Lisätiedot

Lataa Tupakasta vieroittajan opas - Satu-Maarit Hilden. Lataa

Lataa Tupakasta vieroittajan opas - Satu-Maarit Hilden. Lataa Lataa Tupakasta vieroittajan opas - Satu-Maarit Hilden Lataa Kirjailija: Satu-Maarit Hilden ISBN: 9789510306505 Sivumäärä: 91 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.13 Mb Miksi tupakoinnin lopettaminen ei onnistu,

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettaminen

Tupakoinnin lopettaminen Tupakoinnin lopettaminen Miksi kannattaa lopettaa? Suurin osa tupakoitsijoista haluaa lopettaa. Tupakoitsijoista lähes 80 prosenttia on yrittänyt lopettaa tupakoinnin jo monesti. Miksi lopettaminen kannattaa?

Lisätiedot

TUPAKOINNIN LOPETTAMISESSA TUKEMINEN

TUPAKOINNIN LOPETTAMISESSA TUKEMINEN TUPAKOINNIN LOPETTAMISESSA TUKEMINEN Eija Mantila astmahoitaja Tupakasta irti ryhmäohjaaja KOTKAN KAUPUNKI Karhulan terveysasema Sidonnaisuudet: Etelä-Kymenlaakson allergia- ja astmayhdistys ry Tupakanpolton

Lisätiedot

Näin nujerrat tupakan.

Näin nujerrat tupakan. Näin nujerrat tupakan. 1 Opas onnistuneeseen lopettamiseen. 2 3 Nicorette tuplaa mahdollisuutesi onnistua. Onneksi olkoon, olet lopettamassa tupakointia. Se on yksi elämäsi parhaista päätöksistä! Varaudu

Lisätiedot

TUPAKOINTI VÄHENEE KOKO AJAN LAKI SUOJAA LAPSIA JA NUORIA TUPAKAN KÄYTÖN VAAROILTA

TUPAKOINTI VÄHENEE KOKO AJAN LAKI SUOJAA LAPSIA JA NUORIA TUPAKAN KÄYTÖN VAAROILTA TOSITIETOA TUPAKKA TUPAKOINTI VÄHENEE KOKO AJAN Ennen vanhaan tupakoitiin paljon. Tupakointi oli sallittua ravintoloissa, junissa, lentokoneissa ja työpaikoilla. Nykyään tupakoinnin haitat kuitenkin tunnetaan

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa

Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa Tupakka ja terveys päivät 29.11.2016 EHL, HLT Anna Maria Heikkinen, yliopistonlehtori, HY, erikoishammaslääkäri, HUS Sidonnaisuudet: Pfizerin asiantuntijana

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.2.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.2.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2010 1 31 HELSINGIN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN TUPAKOINTI TYÖAIKANA Terke 2005-150 Esityslistan asia TJA/10 TJA Terveyslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että

Lisätiedot

PAINOHUOLET TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA ENNUSTAVANA TEKIJÄNÄ

PAINOHUOLET TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA ENNUSTAVANA TEKIJÄNÄ VII Valtakunnallinen Tupakka ja Terveys päivä 29.11.2016 PAINOHUOLET TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA ENNUSTAVANA TEKIJÄNÄ Eeva-Liisa Tuovinen, LL Tohtorikoulutettava Erikoistuva lääkäri Kansanterveystieteen osasto

Lisätiedot

Uudet nikotiinituotteet koukuttavat. Minttu Tavia Asiantuntija, VTM Päihdetiedotusseminaari 3.6.2014

Uudet nikotiinituotteet koukuttavat. Minttu Tavia Asiantuntija, VTM Päihdetiedotusseminaari 3.6.2014 Uudet nikotiinituotteet koukuttavat Minttu Tavia Asiantuntija, VTM Päihdetiedotusseminaari 3.6.2014 Tupakoinnin suosio laskenut Miesten tupakointi on 1980-luvulta lähtien vähentynyt ja myös naisten tupakointi

Lisätiedot

sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita?

sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita? sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita? Ahdistaako henkeä? Tärkeää tietoa keuhkoahtaumataudista Keuhkoahtaumatauti kehittyy useimmiten tupakoiville ihmisille. Jos kuulut riskiryhmään tai sairastat

Lisätiedot

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT 1 TUPAKOINTI ENNEN JA NYT Alla näkyvät viivadiagrammit kertovat tupakkaa kokeilleiden ja päivittäin tupakoivien osuudet 12 18-vuotiaista nuorista vuosina 1981 2017. Vastatkaa viivadiagrammeja tulkitsemalla

Lisätiedot

Mitä uutta Käypä hoito suosituksessa. Tupakka ja Terveyspäivät 2012 Klas Winell

Mitä uutta Käypä hoito suosituksessa. Tupakka ja Terveyspäivät 2012 Klas Winell Mitä uutta Käypä hoito suosituksessa Tupakka ja Terveyspäivät 2012 Klas Winell Tärkeät asiat edellisestä suosituksesta Tupakan nikotiini aiheuttaa fyysistä riippuvuutta. Tupakkariippuvuuteen liittyvät

Lisätiedot

Savuton sairaala auditointitulokset 2012. Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Piia Astila-Ketonen, suunnittelija ma, SATSHP

Savuton sairaala auditointitulokset 2012. Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Piia Astila-Ketonen, suunnittelija ma, SATSHP Savuton sairaala auditointitulokset 2012 Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Piia Astila-Ketonen, suunnittelija ma, SATSHP MIKSI Savuton sairaala -ohjelmaa tarvitaan? Tupakkateollisuus on hämmentänyt ihmisten

Lisätiedot

Yleistä addiktioista

Yleistä addiktioista Yleistä addiktioista Addictio (lat.) = jättäminen/jättäytyminen jonkun valtaan Pakonomainen tarve harjoittaa jotakin toimintoa tai kokea tietynlainen tunnetila eli ei enää oma valinta riippuvuus Sana kärsinyt

Lisätiedot

Viiden päivän tupakasta-irti-kurssi (kirurgi Arthur Weaver)

Viiden päivän tupakasta-irti-kurssi (kirurgi Arthur Weaver) Viiden päivän tupakasta-irti-kurssi (kirurgi Arthur Weaver) Päivä 1 Määrittele ongelma ***MENESTYKSESI RIIPPUU SIITÄ MITEN USKOLLISESTI SEURAAT OHJELMAA*** Ensimmäinen askel: Tee päätös lopettaa tupakoiminen.

Lisätiedot

TUPAKOIVAN ASIAKKAAN TUKEMINEN JA RIIPPUVUUDEN HOITO

TUPAKOIVAN ASIAKKAAN TUKEMINEN JA RIIPPUVUUDEN HOITO TUPAKOIVAN ASIAKKAAN TUKEMINEN JA RIIPPUVUUDEN HOITO Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 3.3.2016 paivi.gronroos@tyks.fi Tupakoinnin puheeksi ottaminen Vieroittaja viekö tupakointiin

Lisätiedot

Akava-järjestöjen Lomayhdistys A-lomat ry Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestö SAL ry Toimihenkilölomat T-lomat ry.

Akava-järjestöjen Lomayhdistys A-lomat ry Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestö SAL ry Toimihenkilölomat T-lomat ry. Akava-järjestöjen Lomayhdistys A-lomat ry Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestö SAL ry Toimihenkilölomat T-lomat ry Testaaja: KUNTOREMONTTI -testit Organisaatio: Elämäntapakysely Ole hyvä ja vastaa huolella

Lisätiedot

Dia-esitys vanhemmil e (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Diojen sisällöt Dia 1: Dia 2:

Dia-esitys vanhemmil e (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Diojen sisällöt Dia 1: Dia 2: Dia-esitys vanhemmille (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen Vinkkejä vanhemmille Diojen sisällöt Dia 1: Pohja nuoren tupakoimattomuudelle luodaan jo

Lisätiedot

Tupakka ja tapariippuvuus

Tupakka ja tapariippuvuus Tupakka ja tapariippuvuus Tupakointi aiheuttaa fyysisen riippuvuuden lisäksi myös psyykkistä ja sosiaalista riippuvuutta. Tupakointia pidetään tapariippuvuutena. Tupakan erilaiset vaikutukset toimivat

Lisätiedot

Tupakoinnin vieroitus työterveyshuollossa

Tupakoinnin vieroitus työterveyshuollossa Preventio perusterveydenhuollossa, Hjelt Instituutti, Helsinki 21.10.2011 Tupakoinnin vieroitus työterveyshuollossa Kari Reijula professori Helsingin yliopisto Miten TTH toimii tupakoinnin vieroituksessa?

Lisätiedot

Tupakointiriippuvuus-psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus. Kristiina Salovaara/ Filha ry 9.9 2015

Tupakointiriippuvuus-psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus. Kristiina Salovaara/ Filha ry 9.9 2015 Tupakointiriippuvuus-psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus Kristiina Salovaara/ Filha ry 1 Tupakointiriippuvuus Neurobiologia; fyysinen addiktio nikotiiniin Psyykkinen riippuvuus Ajatukset - uskomukset

Lisätiedot

Ideoita aktiivisempaan ja terveempään elämäntapaan. www.lifestyleexpo.fi

Ideoita aktiivisempaan ja terveempään elämäntapaan. www.lifestyleexpo.fi Ideoita aktiivisempaan ja terveempään elämäntapaan. Ilma Raittiin ilman edut Edistää aivotoimintaa Vahvistaa vastustuskykyä Antaa enemmän vireyttä koko päivään Vähentää ahdistusta ja rauhoittaa mieltä

Lisätiedot

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia 29.11.2016 Tupakoinnin suosio on laskenut. Vanha tapa saa uusia muotoja sähkösavuke, vesipiippu, nuuska Yhteinen nimittäjä? Nikotiini

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus ja aivot. Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos Helsingin yliopisto

Tupakkariippuvuus ja aivot. Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos Helsingin yliopisto Tupakkariippuvuus ja aivot Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos Helsingin yliopisto Sidonnaisuudet Viranomaistahot: ei sidonnaisuuksia Lääketeollisuus: ei sidonnaisuuksia Tupakka Nicotiana

Lisätiedot

TIEDÄT HYVIN, MITEN TUPAKOIDAAN. NYT SINULLA ON MAHDOLLISUUS OPPIA, KUINKA TUPAKOINNISTA PÄÄSEE EROON.

TIEDÄT HYVIN, MITEN TUPAKOIDAAN. NYT SINULLA ON MAHDOLLISUUS OPPIA, KUINKA TUPAKOINNISTA PÄÄSEE EROON. TIEDÄT HYVIN, MITEN TUPAKOIDAAN. NYT SINULLA ON MAHDOLLISUUS OPPIA, KUINKA TUPAKOINNISTA PÄÄSEE EROON. MINÄ LOPETAN -OPASLEHTINEN TUPAKOINNIN LOPETTAMISEEN Kehittäjä ja rahoittaja: Helmikuu 2015 EUSC1505g

Lisätiedot

Johdanto. Eroon tupakasta -ohjelman lopettamisopas

Johdanto. Eroon tupakasta -ohjelman lopettamisopas LOPETTAMIS- OPAS Eroon tupakasta -ohjelman lopettamisopas Johdanto 2 Miksi lopettaminen on niin vaikeaa? 3 Fyysinen riippuvuus Käyttäytymiseen liittyvä riippuvuus Oireet Olet melkein tavoitteessasi Viisi

Lisätiedot

Kärkidigiä rinta rottingilla

Kärkidigiä rinta rottingilla Kärkidigiä rinta rottingilla Edistetään terveyttä ja hyvinvointia ja vähennetään eriarvoisuutta Case: Mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien tupakasta lopettamisen tukeminen Maria Juusela, LT, KFI-el

Lisätiedot

Nimi Ikä Paino Pituus

Nimi Ikä Paino Pituus Nimi Ikä Paino Pituus Osoite Puhelin Sähköposti Arjen tottumukset Sisältääkö työsi fyysistä ponnistelua? A) Paljon B) Jonkin verran C) Hieman D) Ei ollenkaan Miten kuljet työmatkasi? A) Pääsääntöisesti

Lisätiedot

L6 - PREVENT KURSSI ELINTAVAT TEEMAPÄIVÄ. Tupakasta vierotus Potilastapaus. Lehtori Tellervo Korhonen

L6 - PREVENT KURSSI ELINTAVAT TEEMAPÄIVÄ. Tupakasta vierotus Potilastapaus. Lehtori Tellervo Korhonen L6 - PREVENT KURSSI ELINTAVAT TEEMAPÄIVÄ Tupakasta vierotus Potilastapaus Lehtori Tellervo Korhonen E-mail: tellervo.korhonen@helsinki.fi SIDONNAISUUDET: Dosentti Tellervo Korhonen on antanut asiantuntijalausuntoja

Lisätiedot

Valion savuttomuuspolku 2009-2015

Valion savuttomuuspolku 2009-2015 Valion savuttomuuspolku 2009-2015 Katja Hatakka, Työhyvinvointipäällikkö ETM, FT Valio Oy, Henkilöstötoiminnot VI Valtakunnalliset Tupakka ja Terveys päivät, Helsinki 3.12.2014 Miksi Valio panostaa savuttomuuteen?

Lisätiedot

Suomen Selkäliitto Finlands Ryggförbund

Suomen Selkäliitto Finlands Ryggförbund Suomen Selkäliitto Finlands Ryggförbund MITEN TUPAKOINTI VAIKUTTAA SELKÄSI HYVINVOINTIIN Tupakointi on yksi selkäsairauksien riskitekijöistä. Tutkimusten mukaan siihen on useita eri syitä. Tupakointi vähentää

Lisätiedot

EOPH Elämä On Parasta Huumetta ry Livet Är Det Bästa Ruset rf

EOPH Elämä On Parasta Huumetta ry Livet Är Det Bästa Ruset rf Ehkäisevää päihdekasvatustyötä valtakunnallisesti Huumeneuvontapuhelin 9 4 ja nettineuvonta IRC-galleria, Habbo hotelli, Demi.fi, Vauva.fi ja Facebook Mobihubu kännykkäpelit Pelitaito projekti Päihdeilmiö

Lisätiedot

METADON KORVAUSHOITOLÄÄKKEENÄ

METADON KORVAUSHOITOLÄÄKKEENÄ Oulun kaupungin päihdeklinikka Kiviharjuntie 5 90230 Oulu METADON KORVAUSHOITOLÄÄKKEENÄ Oulun seudun ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma Niskasaari Anne Näppä Marja Olet vapaa, jos elät niin kuin

Lisätiedot

Oululaista tupakasta vieroituksen historiaa

Oululaista tupakasta vieroituksen historiaa Onko ryhmäohjauksesta apua tupakasta vieroituksessa? 27.4.2012 ehkäisevän päihdetyön suunnittelija Sirpa Rytky Oulun hyvinvointipalvelut/ Ehkäisevä päihdetyö Oululaista tupakasta vieroituksen historiaa

Lisätiedot

Nikotiinikorvaushoito - Tuotteet ja hoidon suunnittelu

Nikotiinikorvaushoito - Tuotteet ja hoidon suunnittelu Nikotiinikorvaushoito - Tuotteet ja hoidon suunnittelu Hanne Munter Hengitysliitto ry / Stumppi hanne.munter@hengitysliitto.fi OTA-ohjauskartta Nikotiinikorvaushoito Nikotiinikorvaushoitotuotteita käytettäessä

Lisätiedot

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia

Lisätiedot

Lataa Stumppaa tähän! - Allen Carr. Lataa

Lataa Stumppaa tähän! - Allen Carr. Lataa Lataa Stumppaa tähän! - Allen Carr Lataa Kirjailija: Allen Carr ISBN: 9789522792358 Sivumäärä: 221 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.71 Mb Helppo tapa lopettaa tupakointi "Ainoa asia, mikä estää meitä

Lisätiedot

Nimettömien Nikotinistien esittely

Nimettömien Nikotinistien esittely Tämä teksti on Nicotine Anonymous World Servicen hyväksymän kirjallisuuden kääntäjän ilmaistu näkemys, eikä sitä ei ole toistaiseksi hyväksytty konferenssissa. Kääntäjä on Nimettömien Nikotinistien jäsen.

Lisätiedot

Olisiko aika tehdä niin, että

Olisiko aika tehdä niin, että Olisiko aika tehdä niin, että Tupakoinnin näkyvyyden vähentäminen keskussairaalan tiloissa Tupakointitila(t) keskussairaalakiinteistön ulkopuolelle? Tupakoijille tupakasta vieroitus sairaalahoidossa osana

Lisätiedot

Psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus. Vantaa 30.09.2015 Karin Iivonen vieroitusohjaaja

Psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus. Vantaa 30.09.2015 Karin Iivonen vieroitusohjaaja Psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus Vantaa 30.09.2015 Karin Iivonen vieroitusohjaaja Tupakkariippuvuus monitahoinen koukku Neurobiologinen - Nikotiinin suorat vaikutukset keskushermostoon Kognitiivinen

Lisätiedot

UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY. Nimi Sotu Päiväys

UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY. Nimi Sotu Päiväys UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY Hyvä vastaaja! Ole hyvä ja lue huolellisesti terveysseulan kysymykset ja vastaa niihin parhaan tietämyksesi mukaan. Nimi Sotu Päiväys

Lisätiedot

28 päivää ilman. Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen

28 päivää ilman. Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen 28 päivää ilman Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen www.28paivaailman.fi www.28paivaailman.fi Kolme kokonaisuutta: www.28paivaailman.fi asiakkaalle, (ei vaadi kirjautumista): tapaamisten

Lisätiedot

Alkoholi. lisää syövän vaaraa. Niillä, jotka kuluttavat säännöllisesi neljä alkoholiannosta päivässä, on. Alkoholi voi aiheuttaa ainakin

Alkoholi. lisää syövän vaaraa. Niillä, jotka kuluttavat säännöllisesi neljä alkoholiannosta päivässä, on. Alkoholi voi aiheuttaa ainakin Alkoholi lisää syövän vaaraa Alkoholi on yksi merkittävimmistä elintapoihin liittyvistä syöpäriskeistä. Mitä enemmän alkoholia käyttää, sitä suurempi on riski sairastua syöpään. Myös kohtuullinen alkoholinkäyttö

Lisätiedot

POTILAAN SAVUTTOMUUDEN POLKU Tupakoinnin ja nikotiiniriippuvuuden tunnistaminen tupakasta vieroituksen edistäminen

POTILAAN SAVUTTOMUUDEN POLKU Tupakoinnin ja nikotiiniriippuvuuden tunnistaminen tupakasta vieroituksen edistäminen POTILAAN SAVUTTOMUUDEN POLKU Tupakoinnin ja nikotiiniriippuvuuden tunnistaminen tupakasta vieroituksen edistäminen Potilas osastolla/poliklinikalla Lähetteen käsittely, ajanvaraus ja kirje potilaalle Tupakkariippuvuus

Lisätiedot

Mitä ammattilainen voi tehdä - miten puhua nuuskasta? Minttu Tavia

Mitä ammattilainen voi tehdä - miten puhua nuuskasta? Minttu Tavia Mitä ammattilainen voi tehdä - miten puhua nuuskasta? Minttu Tavia 3.4.2017 Tupakoinnin suosio on laskenut. Vanha tapa saa uusia muotoja sähkösavuke, vesipiippu, nuuska Yhteinen nimittäjä? Nikotiini Tupakointi

Lisätiedot

Savuton työpaikka. Kiinteä osa työhyvinvointia

Savuton työpaikka. Kiinteä osa työhyvinvointia Savuton työpaikka Kiinteä osa työhyvinvointia Sisällys Savuton työpaikka 2 Savuton työpaikka 3 Miten savuton työpaikka saadaan aikaan? 5 Työpaikka on savuton 6 Paras Savuton Työpaikka -kilpailu 7 Stumppi

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen motivaatio ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen motivaatio ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen motivaatio ja vuorovaikutus Margita Strandberg-Heinonen 22.1.2016 1 Margita Strandberg-Heinonen 22.1.2016 2 ASENTEET En osaa En tiedä Ole utelias, keskity siihen toiseen henkilöön.

Lisätiedot

Tupakkariippuvuuden monimuotoisuus ja arviointi. Ulla Broms, FT Kansanterveystieteen laitos, HY Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto, KTL

Tupakkariippuvuuden monimuotoisuus ja arviointi. Ulla Broms, FT Kansanterveystieteen laitos, HY Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto, KTL Tupakkariippuvuuden monimuotoisuus ja arviointi Ulla Broms, FT Kansanterveystieteen laitos, HY Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto, KTL Sisältö Tupakoinnin ja tupakkariippuvuuden määrittelyä

Lisätiedot

NHS: TUPAKATTA PARANET PAREMMIN

NHS: TUPAKATTA PARANET PAREMMIN NHS: TUPAKATTA PARANET PAREMMIN Jorma Hannukainen Thorax-verisuonikirurgian erikoislääkäri,eläkkeellä 19.3.2018 HESARI 5/2016 Olemme nyt Satakunnan sairaanhoitopiirissä samalla asialla. Tahtotilamme :tupakoimatta

Lisätiedot

MITÄ NIKOTIINIRIIPPUVUUS ON? Tellervo Korhonen, FT, Dosentti Yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, Hjelt instituutti

MITÄ NIKOTIINIRIIPPUVUUS ON? Tellervo Korhonen, FT, Dosentti Yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, Hjelt instituutti MITÄ NIKOTIINIRIIPPUVUUS ON? Tellervo Korhonen, FT, Dosentti Yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, Hjelt instituutti SIDONNAISUUDET: Asiantuntijalausuntoja nikotiiniriippuvuudesta lääkeyhtiölle vuosina

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

1. Mikä 4-vuotiaassanne on parasta ja missä hän on hyvä? Lapsen mielipuuhat?

1. Mikä 4-vuotiaassanne on parasta ja missä hän on hyvä? Lapsen mielipuuhat? LAPSESI OLLESSA 4-VUOTIAS Hyvät vanhemmat, lapsen kasvaminen tuo tullessaan sekä ilon että huolen aiheita. Tämän lomakkeen avulla voitte arvioida perheenne hyvinvointiin liittyviä tekijöitä. Toivottavasti

Lisätiedot

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019)

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019) SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019) KAIKILLE SOPIVA HAVAINTOMATERIAALI Tervapurkki ja opaste Rahapurkki ja opaste (tupakasta) Tuoksupurkit (tupakanhajuinen ja raikas t-paita) ja opaste Nuuskapurkit

Lisätiedot