Suurelle valiokunnalle

Transkriptio

1 MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 26/2009 vp Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannosta "Kohti tuen parempaa kohdentamista luonnonhaitta-alueiden viljelijöille" Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri valiokunta on 12 päivänä kesäkuuta 2009 lähettänyt valtioneuvoston selvityksen komission tiedonannosta "Kohti tuen parempaa kohdentamista luonnonhaitta-alueiden viljelijöille" (E 68/2009 vp) maa- ja metsätalousvaliokunnalle mahdollisia toimenpiteitä varten. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - ylitarkastaja Eero Pehkonen ja neuvotteleva virkamies Tiina Malm, maa- ja metsätalousministeriö - MMT Timo Sipiläinen, MTT Taloustutkimus - johtaja Seppo Aaltonen, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry - professori Helinä Hartikainen - ylimeteorologi (eläkkeellä) Reijo Solantie. Lisäksi kirjallisen lausunnon on antanut Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund SLC. VALTIONEUVOSTON SELVITYS Ehdotus Komission tiedonanto esiteltiin maatalousneuvostossa, ja siinä yhteydessä todettiin, että uudistus siirtyy seuraavan ohjelmakauden alkuun eli Tiedonannossa esitellään kahdeksan ilmastoon ja maaperään liittyvää kriteeriä ja niille raja-arvot, joiden perusteella jäsenmaiden tulee tehdä kartat. Kriteerit ovat kylmä ilmasto, lämpöstressi, maaperän kuivatus, maaperän rakenne ja kivisyys, maaperän juurisyvyys, maaperän kemialliset ominaisuudet, maaperän kosteustasapaino sekä kaltevuus. Yhden kriteerin raja-arvon täyttäminen tuo alueen mukaan LFA-alueeksi (luonnonhaittaalue). Jos alue on määritelty LFA-alueeksi muulla kuin ilmasto- tai kaltevuuskriteerillä, tulee rajata pois ne alueet, joilla luonnonhaitta on voitettu. Ilmastohavaintoja on tarkasteltava vähintään 30 vuoden aikasarjassa. Jos 20 prosenttia tämän aikasarjan vuosista täyttää alhaisen lämpötilan raja-arvon (kasvukauden pituus 180 vuorokautta tai vähemmän tai tehoisa lämpösumma on C tai alle), alue luokitellaan epäsuotuisaksi. Määrittely tehdään kuntatasolla (LAU 2), niin että 66 prosenttia kunnan maatalousmaasta täyttää jonkin kriteerin raja-arvon. Jäsenmaiden tulee analysoida kriteerien ja raja-arvojen soveltuvuutta ja lähettää komissiolle men- E 68/2009 vp Versio 2.1

2 Perustelut nessä kartat. Lainsäädäntöehdotusta valmistellaan jäsenmaiden komissiolle lähettämien tietojen pohjalta, ja sen käsittely alkaa vuonna Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan Valtioneuvoston kanta Suomelle LFA-tukijärjestelmä on yksi tärkeimmistä maatalouden tukijärjestelmistä. Suomessa on maatalousmaata alle 8 prosenttia maan pinta-alasta, joten pellolla on tärkeä rooli avoimen maaseutumaiseman ylläpidossa ja maaseudun viihtyisyydessä. Avoimen ja hoidetun viljelymaiseman väheneminen uhkaa aiheuttaa maaseutumaiseman suurimmat muutokset. Suomen pohjoisesta sijainnista johtuvat ilmasto-olosuhteet rajoittavat maatalouden harjoittamista ja aiheuttavat lisäkustannuksia. Luonnonhaitat ilmenevät selkeimmin maataloustuotannossa alhaisina satotasoina ja kohonneina yksikkökustannuksina sen mukaan, miten vakavia alueen erityishaitat ovat. Näistä syistä perusteet luonnonhaittakorvaukselle ovat selvät koko maassa. Alhaisista satotasoista on seurauksena myös historialliseen viitteeseen perustuvan tilatuen pienuus. Suomelle on erittäin tärkeätä, että maataloustuotanto maassamme jatkuu ja samalla pidetään maaseutumaisema avoimena ja hoidettuna, vaikka luonnonolot ovatkin maataloudelle epäsuotuisat. Luonnonhaittakorvaus muodostaa yhdessä muiden tukijärjestelmien kanssa tarkasti yhteensovitetun tukiratkaisun Suomen maatalouden säilymiseksi. Pohjoinen ilmasto osoittaa selkeästi, että koko Suomi on maatalouden kannalta epäsuotuisaa aluetta. Kasvukausi on lyhyt ja tehoisa lämpösumma alhainen. Komission esittämistä epäsuotuisuuden kriteereistä Suomelle soveltuvin onkin alhaisen lämpötilan kriteeri, jonka indikaattoreina on kasvukauden pituus tai tehoisa lämpösumma. Suomelle on tärkeää, että epäsuotuisten alueiden määrittely ja tukitasojen asettaminen perustuvat objektiivisiin luonnonhaittoja koskeviin kriteereihin. Tuen kohdentamista laajaperäiseen tuotantoon Suomi pitää tarpeettomana alueilla, joissa epäsuotuisuus on osoitettu lämpötilaan perustuvilla kriteereillä. Ilmasto- ja muiden indikaattorien perusteella voidaan tukitasoja epäsuotuisaksi luokitellun alueen sisällä tarpeen mukaan porrastaa. Suomi tuo myös esille, että kasvukauden aikaiset yöhallat ja maan routa lyhentävät kasveille käyttökelpoisen kasvukauden pituutta, sillä vaikka keväällä lämpötila alkaa nousta, on maa vielä roudassa. Suomelle ei ole ongelma, että 66 %:n kunnan maatalousmaasta tulee täyttää joku esitetyistä LFA-aluemäärittelyn kriteereistä, koska lämpötilakriteerit koskevat kaikkia kunnan peltolohkoja yhä lailla. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut LFA-tuki on erittäin tärkeä maamme viljelijöiden tulonmuodostuksen kannalta. Vuodesta riippuen LFA-tuen määrä vastaa 50 70:tä prosenttia suomalaisten viljelijöiden maatalouden yrittäjätulosta. Se on merkittävä tukielementti myös sen vuoksi, että koko Suomi on LFA-tuen piirissä. Keski- ja Pohjois-Suomi luetaan pohjoisen/vuoristotuen alueeksi ja maan eteläosat erityistukien piiriin. Näiden väliin jää niin sanottu väli(muoto)alue, jota LFA-uudistus ensisijaisesti koskee. LFA-järjestelmän tavoite on säilyttää maataloustuotantoa alueilla, joilla riski maan poistumisesta viljelykäytöstä on suuri. Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on tuotu esiin, että vanhan LFA-järjestelmän heikkoutena on monien erilaisten, mm. sosio-ekonomisten mittareiden käyttö luonnonhaitan kuvaamisessa. LFAväli(muoto)alue onkin laajentunut kattamaan yhä suuremman osan EU:n peltoalasta. Tavoit- 2

3 Perustelut MmVL 26/2009 vp E 68/2009 vp teena on nyt järjestelmän yksinkertaistaminen ja alueen rajaamisessa käytettävien kriteerien yhdenmukaistaminen. Valiokunta pitää läpinäkyvien tukiperusteiden käyttöönottoa tarpeellisena. Toisaalta uudistuksessa joudutaan ottamaan huomioon, että vanhat järjestelmät ja aluejaot vaikuttavat osaltaan uudenkin järjestelmän muotoutumiseen. nykyisen ohjelmakauden valmistelussa ja yhteisön strategisissa maaseudun kehittämisen suuntaviivoissa on pidetty tärkeänä LFA-järjestelmän maisemanhoidollisia tavoitteita (maaseutumaiseman kannalta on pidetty tärkeänä pitää pellot maataloustuotannossa ja sitä kautta hoidettuina; julkishyödykkeet). Tämän vuoksi LFAjärjestelmä on osana maaseudun kehittämisohjelmia EU:n II pilarissa eikä suorien tukien puolella I pilarissa. Valiokunta toteaa, että nyt esillä oleva komission tiedonanto antaa jäsenmaille ohjeet tarkastella LFA-alueita siinä esitetyillä ilmastoon ja maaperään liittyvillä objektiivisilla kriteereillä. Komission tiedonannossa on kahdeksan ilmastoon ja maaperään liittyvää kriteeriä raja-arvoineen luonnonhaitta-alueiden määrittelemiseksi jäsenmaissa. Suomen kannalta keskeinen indikaattori on kasvukauden pituus/tehoisa lämpösumma (ilmastokriteeri). Ehdotettujen raja-arvojen (180 vrk ja C) perusteella koko Suomi lukeutuisi LFA-tukikelpoiseksi alueeksi. Kolme kriteeriä (kasvukauden pituus, kaltevuus ja lämpöstressi) lasketaan tekijöiksi, joiden toteutuminen yhdenkin osalta on riittävä ehto LFA-välialueeseen kuulumiseksi. Lisäperusteena käytetään tuolloin, että vähintään 66 prosentin kunnan maatalousmaasta tulee kärsiä edellä mainitusta haitasta. Suomi on koko jäsenyysajan ja nyt uudistuksen valmistelussa tuonut esille pohjoisen, kylmän ilmastonsa, koska kylmä ilmasto yksiselitteisesti osoittaa Suomen epäedulliset kasvuolosuhteet. Etelä-Suomen ilmasto onkin kylmin EU:n välialueella, olennaisen paljon Keski-Euroopan välialueita kylmempi. Valiokunta kiinnittää myös huomiota siihen, että erittäin laajat alueet Keski-Euroopan ylängöillä täyttävät juuri ja juuri kylmän ilmaston kriteerit. Kriteerin rajoilla Saksassa tehoisa lämpösumma on kuitenkin 18 prosenttia suurempi, kasvukausi 35 vuorokautta pitempi, talvi 50 vuorokautta lyhyempi ja tammikuu 3 astetta lauhempi kuin Suomen etelärannikolla. Maamme tehoisan lämpösumman alhaisuuden vuoksi viljasato joudutaan myös kuivattamaan, mikä lisää huomattavasti tuotantokustannuksia, eikä näitä kustannuksia kompensoida enää tuilla. Maamme pohjoiseen sijaintiin liittyy erityispiirteenä myös pitkä päivä, joka asettaa omalta osaltaan rajoituksia viljelykasvien ja lajikkeiden valinnalle. Valiokunnalle on todettu, että LFA-alueiden määrittely on selkeämmin ja vankemmin perusteltavissa, kun osoitamme EU:lle epäsuotuisat olosuhteet yhdellä selkeällä kriteerillä, esimerkiksi kasvukauden pituudella. Ilmastokriteeri huomioon ottaen ja yksinomaan Suomen näkökulmasta tarkasteltuna komission uudistus olisi perusteltu ja turvaisi myös maamme LFA-välialueiden säilymisen luonnonhaitta-alueina. Valiokunta toteaa, että muut kriteerit kuin edellä mainitut kolme kriteeriä ovat ehdollisia. Niiden kohdalla oletetaan, että niistä aiheutuva haitta voidaan ainakin osittain voittaa investointien, sopivien viljelykäytäntöjen tai kasvilajivalintojen avulla. Maaperätekijöihin, kivisyyteen, maan kemiallisiin ominaisuuksiin, kosteustasapainoon ja kuivatustilaan liittyen sovelletaan niin ikään määräosuussääntöä siten, että vähintään 66 prosentin kunnan maatalousmaasta tulee kärsiä haitasta. Haitta-alueeseen kuulumista tarkennetaan eläintiheyden, hehtaarisatojen ja vakioitujen katteiden perusteella. Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on kiinnitetty huomiota siihen, että eri jäsenmaiden edustajat ovat suhtautuneet hyvin epäilevästi ehdotetun uudistuksen toteuttamismahdollisuuksiin. Monissa jäsenmaissa todella merkittävä osa luonnonhaittakorvausta saavista alueista on ns. välialueita, jotka ovat saaneet tukistatuksen sosioekonomisten kriteereiden (esim. maatalouden osuus väestöstä, tulotaso, etäisyydet jne.) perusteella. Näiden maiden taholta onkin esitetty, että sosioekonomisia tekijöitä ei poistettaisi kokonaan alueiden määrittelystä. Valiokunta 3

4 Perustelut kiinnittääkin huomiota siihen, että mikäli komission esittämien kriteerien perusteella merkittäviä alueita jää nykyisten tukikelpoisten alueiden ulkopuolelle, seurauksena on uudistusta koskevan vastustuksen kasvaminen jäsenmaissa suureksi, mikä todennäköisesti estää uudistuksen toteuttamisen ehdotetussa muodossa. Jo edellä todetun mukaisesti valiokunta pitää sinänsä myönteisenä, että EU:ssa luodaan yhteisiä kriteereitä LFA-aluemäärittelyn perusteeksi. Uudistuksessa tulee varmistaa, että LFA-tuki kohdistuu juuri epäsuotuisille alueille. Muun muassa jo mainituista päätöksentekoon liittyvistä syistä on Suomenkin kannalta toisaalta tärkeää, että myös kaikki ne jäsenmaat, joiden epäsuotuisat olot johtuvat muista kuin ilmastollisista syistä, esimerkiksi kuivuudesta, voivat päästä osallisiksi tuista. Keskeistä uudistukselle tuleekin olla, että sitä koskevassa päätöksenteossa otetaan huomioon oikeudenmukaiset ja tutkimustietoon perustuvat kriteerit. Tässä yhteydessä valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että saadun selvityksen mukaan luotettavien tilastotietojen puuttuminen on tällä hetkellä LFA-kriteerien osalta ongelma monelle jäsenmaalle. Viitaten edellä esitettyyn valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että komission esittämien kahdeksan biofyysisen kriteerin yhdenmukainen määrittely eri jäsenmaissa on haastava toimenpide. Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä sitä on pidetty lähes mahdottomana. Kriteerien ei uskota pystyvän kuvaamaan todellista luonnonhaittaa eikä siitä aiheutuvaa taloudellista menetystä. Ongelmia tuottaa erityisesti määrittelyn tekeminen kuntatasolla siten, että 66 prosentin kunnan maatalousmaasta on täytettävä jonkin kriteerin raja-arvo. Edellä on todettu, että komissio esittää tiedonannossaan tuen epäämistä niiltä alueilta, jotka on eräillä kriteereillä luokiteltu luonnonhaitta-alueiksi, mutta joilla haitta on voitettu. Valiokunta toteaa, että epäselväksi jää, mitä esimerkiksi maaperäongelmien selkeällä voittamisella tarkoitetaan. Muun muassa maalajin ja kallioperän laadusta aiheutuva maaperän luontainen happamuus ovat Suomessa tekijöitä, joista aiheutuvien ongelmien hallinta edellyttää toistuvia toimenpiteitä. Ehdotettu menettely olisi muutoinkin täysin uusi luonnonhaittajärjestelmässä ja voisi aiheuttaa varsin ongelmallisia määrittelyja tulkintaongelmia eri alueiden välillä. Kysymys on viime kädessä ylimääräisistä kustannuksista, joita koituu luonnonhaitan poistamisesta. Tiedonannossa keinokuivatuksen ja -kastelun katsotaan pitkälti poistavan luonnonhaitan. Siksi keinokastellut alueet esitetään poistettaviksi luonnonhaitta-alasta silloin, kun sen perusteena käytetään liiallista kuivuutta. Keinokuivatus puolestaan parantaa esityksen mukaan pellon kuivatusluokkaa. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että erityisesti Suomessa keinotekoinen kuivatus on välttämätöntä, koska ilman sitä useimpien kasvien laajamittainen viljely ei olisi lainkaan mahdollista kasvukauden lyhyyden, maanpinnan muodon ja maarakenteen vuoksi. Toimiva ojitus on paitsi maan viljeltävyyden perusedellytys myös erityisen tärkeä maataloudesta tulevan vesistökuormituksen hallinnan kannalta. Ojituksesta aiheutuu toistuvasti kiinteitä ja muuttuvia kustannuksia, jotka jäävät viljelijän maksettaviksi ja kohottavat siten tuotantokustannuksia. Valiokunta painottakin sitä, että esitys ei ole tältä osin perusteltu. Valiokunnalle toimitetusta selvityksestä on käynyt ilmi, että alueiden rajaamisen kannalta yhdenmukaisten kriteerien lisäksi EU haluaa kohdentaa tuen nykyistä tarkemmin kestävän maankäytön näkökulmasta. Selvityksessä on todettu, että kohdentamiseen liittyen on esitetty neljä vaihtoehtoa, joista lähes nykyisenkaltaisiin perusteisiin pohjautuvan järjestelmän jatkaminen tullee tuskin kysymykseen. Myöskään merkittävien luontoarvojen pohjalta tehtävää tilatason rajausta ei liene mahdollista toteuttaa, koska tietopohja on riittämätön. Siten tuen kohdentaminen tapahtunee joko yleisesti EU-tasolla hyväksyttyjen laajaperäisiksi luokiteltujen viljelyjärjestelmien pohjalta tai kansallisesti määritettyjen, tukeen oikeuttavien erityisten viljelyjärjestelmien pohjalta. Tavoitteena on jälkimmäisessäkin tuen kohdentaminen siten, että se tukee kestävää maankäyttöä. Muun muassa viljelyn täydentäviä ehtoja olisi noudatettava. 4

5 Maankäyttöön mahdollisesti liitettävien erityisehtojen osalta valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että niin laajaperäisyyden kuin myös erityisesti kestävyyden määrittelyt tulisivat olemaan ylivoimaisen haasteellisia. Vaikka yksityiskohtaisia periaatteita ei ole tältä osin vielä esitetty, valiokunta toteaa, että menettely olisi vastoin luonnonhaittakorvauksen periaatteita. Se johtaisi sattumanvaraiseen tuen epäämiseen ja monimutkaistaisi tukijärjestelmää. Se johtaisi myös siihen, että luonnonhaitta-alueeksi määritellyillä alueilla maatalouden tuottavuuden nousua ei enää tavoiteltaisi, koska pelkona olisi tuen ulkopuolelle jääminen. Siten näennäisviljely lisääntyisi. Valiokunta katsookin, että Suomen tulee valtioneuvoston kannan mukaisesti vastustaa tältä osin mahdollisesti tehtäviä ehdotuksia. alueiden ja tilojen tukikelpoisuuden lisäksi hyvin olennaista uudistuksessa ovat myös tuen tasossa tapahtuvat muutokset. Valiokunnalle toimitetun selvityksen mukaan tuen laskennasta ei ole tähän mennessä esitetty muita periaatteita kuin se, että tuen tason on perustuttava luonnonhaitan vuoksi menetettyihin tuottoihin ja kohonneisiin kustannuksiin. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että jo alueiden uudelleen rajaaminen ja tilakohtaiset tukikelpoisuusehdot voivat aiheuttaa tulonmuutoksia, jotka ovat hyvin merkittäviä siellä, missä LFA-tuen osuus tuloista on suuri kuten Suomessa. Valiokunta pitääkin erittäin tärkeänä tulovaikutusten selvittämistä jo uudistuksen alkuvaiheessa. Samalla valiokunta korostaa sitä, että Suomen tulee jo nyt varautua siihen, että tarvittaessa voidaan esittää kattavat ja yksityiskohtaiset selvitykset maamme maatalouden luonnonhaittojen vuoksi menettämistä tuotoista ja luonnonhaitoista aiheutuneista kohonneista kustannuksista. Yleisenä huomiona valiokunta tuo esiin sen, että Suomessa kansalliset tukijärjestelmät ovat heikentyneet vuosien kuluessa, erityisesti Etelä- Suomen 141-tuki. Valiokunta korostaakin sitä, että alenevia kansallisia tukia on voitava korvata EU:n tukijärjestelmillä, nimenomaan luonnonhaittakorvauksella. Nykyisin esteenä on kuitenkin korvauksen 250 euron enimmäismäärä hehtaaria kohti. Valiokunta pitääkin erittäin tärkeänä korvauksen ylärajan poistamista tai ainakin sen merkittävää korottamista. nykyisillä voimakkaasti vaihtelevilla maatalouden tuotteiden ja tuotantopanosten hintojen välisillä hintasuhteilla kannattavuuden saavuttaminen maataloustuotannossa on osoittautunut hyvin vaikeaksi. Lisäksi yhteisön maatalouspolitiikan mukaiset tuet on muutettu viime vuosina EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistusten myötä tuotantomääristä riippumattomiksi, jolloin ne maksetaan peltopinta-alan mukaan. Kotieläintiloilla muutokset tukiin ovat merkinneet aiempaa suurempaa riippuvuutta tukikelpoisesta peltoalasta ja tuotannon aikaisempaa vähäisempää riippuvuutta eläinmääristä ja tuotoksista. Nyt tuet eivät kannusta tuotantoon. Erityisesti työvaltaisessa kotieläintaloudessa tukien vaikuttavuus olisi suurempi, mikäli ne kytkettäisiin kotieläinmääriin eikä peltoalaan. Valiokunta pitääkin erittäin tärkeänä, että luonnonhaittakorvausta uudistettaessa kotieläintuotannon kannattavuus turvataan sisällyttämällä erityinen kotieläinkorotus luonnonhaittakorvaukseen. Lausunto Lausuntonaan maa- ja metsätalousvaliokunta ilmoittaa, että se yhtyy asiassa valtioneuvoston kantaan korostaen edellä esitettyjä näkökohtia. 5

6 Helsingissä 23 päivänä lokakuuta 2009 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. vpj. jäs. Jari Leppä /kesk Pertti Hemmilä /kok Lasse Hautala /kesk Hannu Hoskonen /kesk Anne Kalmari /kesk (osittain) Lauri Kähkönen /sd Esa Lahtela /sd vjäs. Mats Nylund /r Pentti Oinonen /ps Klaus Pentti /kesk Petri Pihlajaniemi /kok Erkki Pulliainen /vihr Kari Rajamäki /sd (osittain) Matti Kangas /vas. Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Carl Selenius. 6