Suurelle valiokunnalle
|
|
- Harri Hiltunen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 26/2009 vp Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannosta "Kohti tuen parempaa kohdentamista luonnonhaitta-alueiden viljelijöille" Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri valiokunta on 12 päivänä kesäkuuta 2009 lähettänyt valtioneuvoston selvityksen komission tiedonannosta "Kohti tuen parempaa kohdentamista luonnonhaitta-alueiden viljelijöille" (E 68/2009 vp) maa- ja metsätalousvaliokunnalle mahdollisia toimenpiteitä varten. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - ylitarkastaja Eero Pehkonen ja neuvotteleva virkamies Tiina Malm, maa- ja metsätalousministeriö - MMT Timo Sipiläinen, MTT Taloustutkimus - johtaja Seppo Aaltonen, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry - professori Helinä Hartikainen - ylimeteorologi (eläkkeellä) Reijo Solantie. Lisäksi kirjallisen lausunnon on antanut Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund SLC. VALTIONEUVOSTON SELVITYS Ehdotus Komission tiedonanto esiteltiin maatalousneuvostossa, ja siinä yhteydessä todettiin, että uudistus siirtyy seuraavan ohjelmakauden alkuun eli Tiedonannossa esitellään kahdeksan ilmastoon ja maaperään liittyvää kriteeriä ja niille raja-arvot, joiden perusteella jäsenmaiden tulee tehdä kartat. Kriteerit ovat kylmä ilmasto, lämpöstressi, maaperän kuivatus, maaperän rakenne ja kivisyys, maaperän juurisyvyys, maaperän kemialliset ominaisuudet, maaperän kosteustasapaino sekä kaltevuus. Yhden kriteerin raja-arvon täyttäminen tuo alueen mukaan LFA-alueeksi (luonnonhaittaalue). Jos alue on määritelty LFA-alueeksi muulla kuin ilmasto- tai kaltevuuskriteerillä, tulee rajata pois ne alueet, joilla luonnonhaitta on voitettu. Ilmastohavaintoja on tarkasteltava vähintään 30 vuoden aikasarjassa. Jos 20 prosenttia tämän aikasarjan vuosista täyttää alhaisen lämpötilan raja-arvon (kasvukauden pituus 180 vuorokautta tai vähemmän tai tehoisa lämpösumma on C tai alle), alue luokitellaan epäsuotuisaksi. Määrittely tehdään kuntatasolla (LAU 2), niin että 66 prosenttia kunnan maatalousmaasta täyttää jonkin kriteerin raja-arvon. Jäsenmaiden tulee analysoida kriteerien ja raja-arvojen soveltuvuutta ja lähettää komissiolle men- E 68/2009 vp Versio 2.1
2 Perustelut nessä kartat. Lainsäädäntöehdotusta valmistellaan jäsenmaiden komissiolle lähettämien tietojen pohjalta, ja sen käsittely alkaa vuonna Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan Valtioneuvoston kanta Suomelle LFA-tukijärjestelmä on yksi tärkeimmistä maatalouden tukijärjestelmistä. Suomessa on maatalousmaata alle 8 prosenttia maan pinta-alasta, joten pellolla on tärkeä rooli avoimen maaseutumaiseman ylläpidossa ja maaseudun viihtyisyydessä. Avoimen ja hoidetun viljelymaiseman väheneminen uhkaa aiheuttaa maaseutumaiseman suurimmat muutokset. Suomen pohjoisesta sijainnista johtuvat ilmasto-olosuhteet rajoittavat maatalouden harjoittamista ja aiheuttavat lisäkustannuksia. Luonnonhaitat ilmenevät selkeimmin maataloustuotannossa alhaisina satotasoina ja kohonneina yksikkökustannuksina sen mukaan, miten vakavia alueen erityishaitat ovat. Näistä syistä perusteet luonnonhaittakorvaukselle ovat selvät koko maassa. Alhaisista satotasoista on seurauksena myös historialliseen viitteeseen perustuvan tilatuen pienuus. Suomelle on erittäin tärkeätä, että maataloustuotanto maassamme jatkuu ja samalla pidetään maaseutumaisema avoimena ja hoidettuna, vaikka luonnonolot ovatkin maataloudelle epäsuotuisat. Luonnonhaittakorvaus muodostaa yhdessä muiden tukijärjestelmien kanssa tarkasti yhteensovitetun tukiratkaisun Suomen maatalouden säilymiseksi. Pohjoinen ilmasto osoittaa selkeästi, että koko Suomi on maatalouden kannalta epäsuotuisaa aluetta. Kasvukausi on lyhyt ja tehoisa lämpösumma alhainen. Komission esittämistä epäsuotuisuuden kriteereistä Suomelle soveltuvin onkin alhaisen lämpötilan kriteeri, jonka indikaattoreina on kasvukauden pituus tai tehoisa lämpösumma. Suomelle on tärkeää, että epäsuotuisten alueiden määrittely ja tukitasojen asettaminen perustuvat objektiivisiin luonnonhaittoja koskeviin kriteereihin. Tuen kohdentamista laajaperäiseen tuotantoon Suomi pitää tarpeettomana alueilla, joissa epäsuotuisuus on osoitettu lämpötilaan perustuvilla kriteereillä. Ilmasto- ja muiden indikaattorien perusteella voidaan tukitasoja epäsuotuisaksi luokitellun alueen sisällä tarpeen mukaan porrastaa. Suomi tuo myös esille, että kasvukauden aikaiset yöhallat ja maan routa lyhentävät kasveille käyttökelpoisen kasvukauden pituutta, sillä vaikka keväällä lämpötila alkaa nousta, on maa vielä roudassa. Suomelle ei ole ongelma, että 66 %:n kunnan maatalousmaasta tulee täyttää joku esitetyistä LFA-aluemäärittelyn kriteereistä, koska lämpötilakriteerit koskevat kaikkia kunnan peltolohkoja yhä lailla. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut LFA-tuki on erittäin tärkeä maamme viljelijöiden tulonmuodostuksen kannalta. Vuodesta riippuen LFA-tuen määrä vastaa 50 70:tä prosenttia suomalaisten viljelijöiden maatalouden yrittäjätulosta. Se on merkittävä tukielementti myös sen vuoksi, että koko Suomi on LFA-tuen piirissä. Keski- ja Pohjois-Suomi luetaan pohjoisen/vuoristotuen alueeksi ja maan eteläosat erityistukien piiriin. Näiden väliin jää niin sanottu väli(muoto)alue, jota LFA-uudistus ensisijaisesti koskee. LFA-järjestelmän tavoite on säilyttää maataloustuotantoa alueilla, joilla riski maan poistumisesta viljelykäytöstä on suuri. Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on tuotu esiin, että vanhan LFA-järjestelmän heikkoutena on monien erilaisten, mm. sosio-ekonomisten mittareiden käyttö luonnonhaitan kuvaamisessa. LFAväli(muoto)alue onkin laajentunut kattamaan yhä suuremman osan EU:n peltoalasta. Tavoit- 2
3 Perustelut MmVL 26/2009 vp E 68/2009 vp teena on nyt järjestelmän yksinkertaistaminen ja alueen rajaamisessa käytettävien kriteerien yhdenmukaistaminen. Valiokunta pitää läpinäkyvien tukiperusteiden käyttöönottoa tarpeellisena. Toisaalta uudistuksessa joudutaan ottamaan huomioon, että vanhat järjestelmät ja aluejaot vaikuttavat osaltaan uudenkin järjestelmän muotoutumiseen. nykyisen ohjelmakauden valmistelussa ja yhteisön strategisissa maaseudun kehittämisen suuntaviivoissa on pidetty tärkeänä LFA-järjestelmän maisemanhoidollisia tavoitteita (maaseutumaiseman kannalta on pidetty tärkeänä pitää pellot maataloustuotannossa ja sitä kautta hoidettuina; julkishyödykkeet). Tämän vuoksi LFAjärjestelmä on osana maaseudun kehittämisohjelmia EU:n II pilarissa eikä suorien tukien puolella I pilarissa. Valiokunta toteaa, että nyt esillä oleva komission tiedonanto antaa jäsenmaille ohjeet tarkastella LFA-alueita siinä esitetyillä ilmastoon ja maaperään liittyvillä objektiivisilla kriteereillä. Komission tiedonannossa on kahdeksan ilmastoon ja maaperään liittyvää kriteeriä raja-arvoineen luonnonhaitta-alueiden määrittelemiseksi jäsenmaissa. Suomen kannalta keskeinen indikaattori on kasvukauden pituus/tehoisa lämpösumma (ilmastokriteeri). Ehdotettujen raja-arvojen (180 vrk ja C) perusteella koko Suomi lukeutuisi LFA-tukikelpoiseksi alueeksi. Kolme kriteeriä (kasvukauden pituus, kaltevuus ja lämpöstressi) lasketaan tekijöiksi, joiden toteutuminen yhdenkin osalta on riittävä ehto LFA-välialueeseen kuulumiseksi. Lisäperusteena käytetään tuolloin, että vähintään 66 prosentin kunnan maatalousmaasta tulee kärsiä edellä mainitusta haitasta. Suomi on koko jäsenyysajan ja nyt uudistuksen valmistelussa tuonut esille pohjoisen, kylmän ilmastonsa, koska kylmä ilmasto yksiselitteisesti osoittaa Suomen epäedulliset kasvuolosuhteet. Etelä-Suomen ilmasto onkin kylmin EU:n välialueella, olennaisen paljon Keski-Euroopan välialueita kylmempi. Valiokunta kiinnittää myös huomiota siihen, että erittäin laajat alueet Keski-Euroopan ylängöillä täyttävät juuri ja juuri kylmän ilmaston kriteerit. Kriteerin rajoilla Saksassa tehoisa lämpösumma on kuitenkin 18 prosenttia suurempi, kasvukausi 35 vuorokautta pitempi, talvi 50 vuorokautta lyhyempi ja tammikuu 3 astetta lauhempi kuin Suomen etelärannikolla. Maamme tehoisan lämpösumman alhaisuuden vuoksi viljasato joudutaan myös kuivattamaan, mikä lisää huomattavasti tuotantokustannuksia, eikä näitä kustannuksia kompensoida enää tuilla. Maamme pohjoiseen sijaintiin liittyy erityispiirteenä myös pitkä päivä, joka asettaa omalta osaltaan rajoituksia viljelykasvien ja lajikkeiden valinnalle. Valiokunnalle on todettu, että LFA-alueiden määrittely on selkeämmin ja vankemmin perusteltavissa, kun osoitamme EU:lle epäsuotuisat olosuhteet yhdellä selkeällä kriteerillä, esimerkiksi kasvukauden pituudella. Ilmastokriteeri huomioon ottaen ja yksinomaan Suomen näkökulmasta tarkasteltuna komission uudistus olisi perusteltu ja turvaisi myös maamme LFA-välialueiden säilymisen luonnonhaitta-alueina. Valiokunta toteaa, että muut kriteerit kuin edellä mainitut kolme kriteeriä ovat ehdollisia. Niiden kohdalla oletetaan, että niistä aiheutuva haitta voidaan ainakin osittain voittaa investointien, sopivien viljelykäytäntöjen tai kasvilajivalintojen avulla. Maaperätekijöihin, kivisyyteen, maan kemiallisiin ominaisuuksiin, kosteustasapainoon ja kuivatustilaan liittyen sovelletaan niin ikään määräosuussääntöä siten, että vähintään 66 prosentin kunnan maatalousmaasta tulee kärsiä haitasta. Haitta-alueeseen kuulumista tarkennetaan eläintiheyden, hehtaarisatojen ja vakioitujen katteiden perusteella. Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on kiinnitetty huomiota siihen, että eri jäsenmaiden edustajat ovat suhtautuneet hyvin epäilevästi ehdotetun uudistuksen toteuttamismahdollisuuksiin. Monissa jäsenmaissa todella merkittävä osa luonnonhaittakorvausta saavista alueista on ns. välialueita, jotka ovat saaneet tukistatuksen sosioekonomisten kriteereiden (esim. maatalouden osuus väestöstä, tulotaso, etäisyydet jne.) perusteella. Näiden maiden taholta onkin esitetty, että sosioekonomisia tekijöitä ei poistettaisi kokonaan alueiden määrittelystä. Valiokunta 3
4 Perustelut kiinnittääkin huomiota siihen, että mikäli komission esittämien kriteerien perusteella merkittäviä alueita jää nykyisten tukikelpoisten alueiden ulkopuolelle, seurauksena on uudistusta koskevan vastustuksen kasvaminen jäsenmaissa suureksi, mikä todennäköisesti estää uudistuksen toteuttamisen ehdotetussa muodossa. Jo edellä todetun mukaisesti valiokunta pitää sinänsä myönteisenä, että EU:ssa luodaan yhteisiä kriteereitä LFA-aluemäärittelyn perusteeksi. Uudistuksessa tulee varmistaa, että LFA-tuki kohdistuu juuri epäsuotuisille alueille. Muun muassa jo mainituista päätöksentekoon liittyvistä syistä on Suomenkin kannalta toisaalta tärkeää, että myös kaikki ne jäsenmaat, joiden epäsuotuisat olot johtuvat muista kuin ilmastollisista syistä, esimerkiksi kuivuudesta, voivat päästä osallisiksi tuista. Keskeistä uudistukselle tuleekin olla, että sitä koskevassa päätöksenteossa otetaan huomioon oikeudenmukaiset ja tutkimustietoon perustuvat kriteerit. Tässä yhteydessä valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että saadun selvityksen mukaan luotettavien tilastotietojen puuttuminen on tällä hetkellä LFA-kriteerien osalta ongelma monelle jäsenmaalle. Viitaten edellä esitettyyn valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että komission esittämien kahdeksan biofyysisen kriteerin yhdenmukainen määrittely eri jäsenmaissa on haastava toimenpide. Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä sitä on pidetty lähes mahdottomana. Kriteerien ei uskota pystyvän kuvaamaan todellista luonnonhaittaa eikä siitä aiheutuvaa taloudellista menetystä. Ongelmia tuottaa erityisesti määrittelyn tekeminen kuntatasolla siten, että 66 prosentin kunnan maatalousmaasta on täytettävä jonkin kriteerin raja-arvo. Edellä on todettu, että komissio esittää tiedonannossaan tuen epäämistä niiltä alueilta, jotka on eräillä kriteereillä luokiteltu luonnonhaitta-alueiksi, mutta joilla haitta on voitettu. Valiokunta toteaa, että epäselväksi jää, mitä esimerkiksi maaperäongelmien selkeällä voittamisella tarkoitetaan. Muun muassa maalajin ja kallioperän laadusta aiheutuva maaperän luontainen happamuus ovat Suomessa tekijöitä, joista aiheutuvien ongelmien hallinta edellyttää toistuvia toimenpiteitä. Ehdotettu menettely olisi muutoinkin täysin uusi luonnonhaittajärjestelmässä ja voisi aiheuttaa varsin ongelmallisia määrittelyja tulkintaongelmia eri alueiden välillä. Kysymys on viime kädessä ylimääräisistä kustannuksista, joita koituu luonnonhaitan poistamisesta. Tiedonannossa keinokuivatuksen ja -kastelun katsotaan pitkälti poistavan luonnonhaitan. Siksi keinokastellut alueet esitetään poistettaviksi luonnonhaitta-alasta silloin, kun sen perusteena käytetään liiallista kuivuutta. Keinokuivatus puolestaan parantaa esityksen mukaan pellon kuivatusluokkaa. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että erityisesti Suomessa keinotekoinen kuivatus on välttämätöntä, koska ilman sitä useimpien kasvien laajamittainen viljely ei olisi lainkaan mahdollista kasvukauden lyhyyden, maanpinnan muodon ja maarakenteen vuoksi. Toimiva ojitus on paitsi maan viljeltävyyden perusedellytys myös erityisen tärkeä maataloudesta tulevan vesistökuormituksen hallinnan kannalta. Ojituksesta aiheutuu toistuvasti kiinteitä ja muuttuvia kustannuksia, jotka jäävät viljelijän maksettaviksi ja kohottavat siten tuotantokustannuksia. Valiokunta painottakin sitä, että esitys ei ole tältä osin perusteltu. Valiokunnalle toimitetusta selvityksestä on käynyt ilmi, että alueiden rajaamisen kannalta yhdenmukaisten kriteerien lisäksi EU haluaa kohdentaa tuen nykyistä tarkemmin kestävän maankäytön näkökulmasta. Selvityksessä on todettu, että kohdentamiseen liittyen on esitetty neljä vaihtoehtoa, joista lähes nykyisenkaltaisiin perusteisiin pohjautuvan järjestelmän jatkaminen tullee tuskin kysymykseen. Myöskään merkittävien luontoarvojen pohjalta tehtävää tilatason rajausta ei liene mahdollista toteuttaa, koska tietopohja on riittämätön. Siten tuen kohdentaminen tapahtunee joko yleisesti EU-tasolla hyväksyttyjen laajaperäisiksi luokiteltujen viljelyjärjestelmien pohjalta tai kansallisesti määritettyjen, tukeen oikeuttavien erityisten viljelyjärjestelmien pohjalta. Tavoitteena on jälkimmäisessäkin tuen kohdentaminen siten, että se tukee kestävää maankäyttöä. Muun muassa viljelyn täydentäviä ehtoja olisi noudatettava. 4
5 Maankäyttöön mahdollisesti liitettävien erityisehtojen osalta valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että niin laajaperäisyyden kuin myös erityisesti kestävyyden määrittelyt tulisivat olemaan ylivoimaisen haasteellisia. Vaikka yksityiskohtaisia periaatteita ei ole tältä osin vielä esitetty, valiokunta toteaa, että menettely olisi vastoin luonnonhaittakorvauksen periaatteita. Se johtaisi sattumanvaraiseen tuen epäämiseen ja monimutkaistaisi tukijärjestelmää. Se johtaisi myös siihen, että luonnonhaitta-alueeksi määritellyillä alueilla maatalouden tuottavuuden nousua ei enää tavoiteltaisi, koska pelkona olisi tuen ulkopuolelle jääminen. Siten näennäisviljely lisääntyisi. Valiokunta katsookin, että Suomen tulee valtioneuvoston kannan mukaisesti vastustaa tältä osin mahdollisesti tehtäviä ehdotuksia. alueiden ja tilojen tukikelpoisuuden lisäksi hyvin olennaista uudistuksessa ovat myös tuen tasossa tapahtuvat muutokset. Valiokunnalle toimitetun selvityksen mukaan tuen laskennasta ei ole tähän mennessä esitetty muita periaatteita kuin se, että tuen tason on perustuttava luonnonhaitan vuoksi menetettyihin tuottoihin ja kohonneisiin kustannuksiin. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että jo alueiden uudelleen rajaaminen ja tilakohtaiset tukikelpoisuusehdot voivat aiheuttaa tulonmuutoksia, jotka ovat hyvin merkittäviä siellä, missä LFA-tuen osuus tuloista on suuri kuten Suomessa. Valiokunta pitääkin erittäin tärkeänä tulovaikutusten selvittämistä jo uudistuksen alkuvaiheessa. Samalla valiokunta korostaa sitä, että Suomen tulee jo nyt varautua siihen, että tarvittaessa voidaan esittää kattavat ja yksityiskohtaiset selvitykset maamme maatalouden luonnonhaittojen vuoksi menettämistä tuotoista ja luonnonhaitoista aiheutuneista kohonneista kustannuksista. Yleisenä huomiona valiokunta tuo esiin sen, että Suomessa kansalliset tukijärjestelmät ovat heikentyneet vuosien kuluessa, erityisesti Etelä- Suomen 141-tuki. Valiokunta korostaakin sitä, että alenevia kansallisia tukia on voitava korvata EU:n tukijärjestelmillä, nimenomaan luonnonhaittakorvauksella. Nykyisin esteenä on kuitenkin korvauksen 250 euron enimmäismäärä hehtaaria kohti. Valiokunta pitääkin erittäin tärkeänä korvauksen ylärajan poistamista tai ainakin sen merkittävää korottamista. nykyisillä voimakkaasti vaihtelevilla maatalouden tuotteiden ja tuotantopanosten hintojen välisillä hintasuhteilla kannattavuuden saavuttaminen maataloustuotannossa on osoittautunut hyvin vaikeaksi. Lisäksi yhteisön maatalouspolitiikan mukaiset tuet on muutettu viime vuosina EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistusten myötä tuotantomääristä riippumattomiksi, jolloin ne maksetaan peltopinta-alan mukaan. Kotieläintiloilla muutokset tukiin ovat merkinneet aiempaa suurempaa riippuvuutta tukikelpoisesta peltoalasta ja tuotannon aikaisempaa vähäisempää riippuvuutta eläinmääristä ja tuotoksista. Nyt tuet eivät kannusta tuotantoon. Erityisesti työvaltaisessa kotieläintaloudessa tukien vaikuttavuus olisi suurempi, mikäli ne kytkettäisiin kotieläinmääriin eikä peltoalaan. Valiokunta pitääkin erittäin tärkeänä, että luonnonhaittakorvausta uudistettaessa kotieläintuotannon kannattavuus turvataan sisällyttämällä erityinen kotieläinkorotus luonnonhaittakorvaukseen. Lausunto Lausuntonaan maa- ja metsätalousvaliokunta ilmoittaa, että se yhtyy asiassa valtioneuvoston kantaan korostaen edellä esitettyjä näkökohtia. 5
6 Helsingissä 23 päivänä lokakuuta 2009 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. vpj. jäs. Jari Leppä /kesk Pertti Hemmilä /kok Lasse Hautala /kesk Hannu Hoskonen /kesk Anne Kalmari /kesk (osittain) Lauri Kähkönen /sd Esa Lahtela /sd vjäs. Mats Nylund /r Pentti Oinonen /ps Klaus Pentti /kesk Petri Pihlajaniemi /kok Erkki Pulliainen /vihr Kari Rajamäki /sd (osittain) Matti Kangas /vas. Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Carl Selenius. 6
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2006 vp Hallituksen esitys laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 25 päivänä lokakuuta
Arvio CAPuudistuksen. vaikutuksista. Jyrki Niemi Luonnonvarakeskus Luke
Arvio CAPuudistuksen vaikutuksista Jyrki Niemi Luonnonvarakeskus Luke e-mail: jyrki.niemi@luke.fi Arvio CAP-uudistuksen vaikutuksista Esityksen sisältö Katsaus menneeseen mistä tähän on tultu? Miten EU:n
Luonnonhaittakorvaus Kansalliset tuet
Luonnonhaittakorvaus Kansalliset tuet Tukihakukoulutukset Helmikuu 2014 1 Maa- ja metsätalousministeriö, Ruokaosasto Maatalousyksikkö, Tukien yhteensovitustiimi Martti Patjas / Pekka Pihamaa / Antti Unnaslahti
Suurelle valiokunnalle
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 30/2012 vp Valtioneuvoston kirjelmä yhteisen maatalouspolitiikan uudistamista koskevista komission ehdotuksista Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri
Suurelle valiokunnalle
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 7/2011 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta maito- ja maitotuotealan
Ajankohtaista tukipolitiikasta
Ajankohtaista tukipolitiikasta Vilja-alan yhteistyöryhmän kokous 28.1.2008 Martti Patjas MMM Maatalousosasto Tukipolitiikkayksikkö Maatalouspolitiikan ajankohtaisia teemoja CAP-väliarviointi ( health check
Suurelle valiokunnalle
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 12/2013 vp Valtioneuvoston selvitys komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EY) N:o 73/2009 säädettyjen suorien tukien
Suurelle valiokunnalle
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 3/2007 vp Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannosta neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle vuotuisesta
Maaseutuohjelman tulevaisuus
Maaseutuohjelman tulevaisuus Hämeessä on hyvät eväät Ruokaketjun kehittämisseminaari 12.1.2018 Minna-Mari Kaila MMM MAASEUTUALUEET TUOVAT SUOMELLE TULOJA EU:STA 95 % SUOMESTA MAASEUTUA EU-osarahoitteista
Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 10/2003 vp Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko Elo
Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan
VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^
EDUSKUNTA VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIHKO * tnjx*.* ^ Valtiopäiväasia, 19/2005 E Sivu 1/1 Lakivaliokunta Saapunut 11.04.2005 Käsittely päättynyt 14.04.2005LaVP 29/2005 vp 3 Käsittely päättynyt 23.09.2005 La
/01.02/2017
Jt\ mmm.pi LAUSUNTOPYYNTÖ 244207 1(2) 23.11.2017 1881/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LUONNON HAITTAKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen Liitteenä on maksamista
YmpäristöAgro I ja II
YmpäristöAgro I ja II 2008-2012-> jatkohanke 2014 loppuun ProAgria Oulu Maa- ja kotitalousnaiset MTK Pohjois-Suomi Yhteistyökumppanina Pohjois-Pohjanmaan maanmittaustoimisto Katsaus uuden ohjelmakauden
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 105/2006 vp Keskiviikko 24.1.2007 kello 10.00-11.30 Läsnä pj. Eero Lämsä /kesk vpj. Harry Wallin /sd jäs. Nils-Anders Granvik /r Pertti Hemmilä /kok Matti Kauppila
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN JA EI- TUOTANNOLLISIA
1) VUODELTA 2019 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN 20 :N MUUTTAMISESTA
Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 06.06.2019 1 (2) 901/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSISTA;
Maatalouspolitiikan uudistaminen vuosiksi 2014-2020
Maatalouspolitiikan uudistaminen vuosiksi 2014-2020 Päijät-Hämeen viljaklusterin sadonkorjuujuhla Lahti 17.10.2012 Martti Patjas MMM, tukipolitiikkayksikkö 1 Esityksen sisältö Maatalouden tukijärjestelmien
Sivistysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä
Missä mallissa markkinat ja maatalous vuonna 2020? Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT
Missä mallissa markkinat ja maatalous vuonna 2020? Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT e-mail: jyrki.niemi@mtt.fi Tausta Esiteltävät tulokset perustuvat Maa- ja metsätalousministeriön
Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Keskiviikko 10.1.2007 kello 13.30-13.43 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Arja Alho /sd Arto Bryggare /sd Merikukka Forsius /vihr
Uudistetut viljelijätuet Suomessa vuosina 2015-2020. Tammikuu 2015
Uudistetut viljelijätuet Suomessa vuosina 2015-2020 Tammikuu 2015 1 Maatalouspolitiikan tavoitteista ja keinoista Kansallisen maatalouspolitiikan ydintehtävä: maatalous on kotimaisen elintarviketalouden
Komission ehdotukset EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta
Komission ehdotukset EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta 1 Maatalouspolitiikan reformit MacSharry 1992 hallinnolliset hinnat vaihtuivat suoriin tulotukiin Agenda 2000 mm. teurastuspalkkio,
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/2009 vp. Hallituksen esitys laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/2009 vp Hallituksen esitys laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 25 päivänä helmikuuta
Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 49/2004 vp Keskiviikko 6.10.2004 kello 14.00-14.45 Läsnä nimenhuudossa pj. jäs. Jari Vilén /kok Heidi Hautala /vihr Pertti Hemmilä /kok Toimi Kankaanniemi /kd Marjo
NURMISEMINAARI 2013. Ajankohtaista uuden ohjelmakauden kynnyksellä. Matti Perälä MTK Pohjois Suomi Syötekeskus, Pudasjärvi
NURMISEMINAARI 2013 Ajankohtaista uuden ohjelmakauden kynnyksellä Matti Perälä MTK Pohjois Suomi Syötekeskus, Pudasjärvi 18.1.2013 1. EUROT, Maatalouden ostopanosten hinnat ovat nousseet maataloustuotteiden
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 25.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA
Ministeriön lausuntopyynnöt liitteineen löytyvät MMM:n internet-sivustolta
Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 2.5.2019 LAUSUNTOPYYNTÖ 269377 730/01.02/2019 1 (2) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 46/2003 vp Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2007 vp. Hallituksen esitys laiksi satovahinkojen korvaamisesta annetun lain muuttamisesta JOHDANTO
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2007 vp Hallituksen esitys laiksi satovahinkojen korvaamisesta annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 6 päivänä marraskuuta 2007 lähettänyt
VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2001 vp Vahvistamatta jääneinä palautuneet arpajaislaki, laki arpajaisverolain muuttamisesta, laki rahankeräyslain muuttamisesta, laki viihdelaitelain muuttamisesta, laki
Varainhoito-osasto /22/2007 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus
Varainhoito-osasto 26.9.2007 747/22/2007 Tukien maksatusyksikkö TE-keskusten maaseutuosastot Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus Liitteenä on maksatusta koskeva Maaseutuviraston
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) Asia: Luxemburgin suurherttuakunnan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2018
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi 06.06.2018 1072/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSISTA; 1) VUODELTA 2018 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN
/01.02/2017
A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 235783 1(2) mmm.fi 15.5.2017 1003/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Martti Patjas
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 25.9.2015 Martti Patjas SUOMEN ESITYS POHJOISEN TUEN KEHITTÄMISESTÄ JA TUKEA KOSKEVAN KOMISSION PÄÄTÖKSEN UUDISTAMISESTA 1 Yleistä Maatalouden
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 5 päivänä kesäkuuta
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS VUODEN 2006 TILATUEN MAKSATUKSESTA
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 89/06 Dnro 4830/01/2006 24.11.2006 Voimassaoloaika 29.11.2006 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta
Perustuslakivaliokunnalle
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 15/2001 vp Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2000 Perustuslakivaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 18 päivänä huhtikuuta 2001 lähettäessään hallituksen
1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2006 vp Torstai 9.2.2006 kello 12.00-12.45 Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk vpj. Matti Kangas /vas jäs. Leena Harkimo /kok Saara Karhu /sd Inkeri Kerola /kesk
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Nro 74/06 Dnro 3644/01/
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 74/06 Dnro 3644/01/2006 8.9.2006 Voimassaoloaika 13.9.2006 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Maaseutuelinkeinojen rahoituslaki (329/1999, muut. 44/2000) 11 4 mom.
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 269963 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agricutture and Forestry 6.5.2019 753/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 255535 1(2) mmm.fi 12.7.2018 1291/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk 1 6, 7 osittain
LAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 77/2004 vp Torstai 28.10.2004 kello 10.00-10.55 Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk Lasse Hautala /kesk Tatja Karvonen /kesk Petri Neittaanmäki
Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut
A LAUSUNTOPYYNTÖ 248230 1 (2) Ämmm.n 31.1.2018 232/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄVI EN EHTOJEN HYVÄN MAATALOUDEN JA YMPÄRISTÖN VAATIMUKSISTA
Torstai kello
ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2011 vp Torstai 30.6.2011 kello 12.50-13.30 Läsnä pj. Timo Soini /ps vpj. Pertti Salolainen /kok jäs. Pekka Haavisto /vihr Ilkka Kanerva /kok Ilkka Kantola /sd Saara
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien
ANC eli luonnonhaittakorvaus yleistä
ANC eli luonnonhaittakorvaus 2015 ja ympäristökorvaus 2015 komission käsittelyyn lähetetyssä maaseutuohjelmassa sekä kansallisen tukilain muutosesitys sekä tilatuki ja viherrys Suomen tiedonannon perusteella
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
Ämmm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 251299 1(2) 22.3.2018 664/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN
Varainhoito-osasto Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10
Varainhoito-osasto 15.9.2010 Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Vuoden 2010 maatalouden ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 262839 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 17.1.2019 61/06.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
TYÖELÄMÄ- JA TASA- ARVOVALIOKUNNAN LAUSUNTO 15/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle varhennettua vanhuuseläkettä ja osa-aikaeläkettä koskevien säännösten muuttamiseksi Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
Maataloustukien täydentävät ehdot. Viherryttämistuki. Neuvo2020 seminaari 7.2.2014 Pia Lehmusvuori MMM/maatalousyksikkö
Maataloustukien täydentävät ehdot Viherryttämistuki Neuvo2020 seminaari 7.2.2014 Pia Lehmusvuori MMM/maatalousyksikkö Maataloustukien täydentävät ehdot Mitä ovat täydentävät ehdot? (1/2) Täydentävien ehtojen
1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen.
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 vp Perjantai 8.2.2013 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain, 12 jäs. Lars Erik Gästgivars /r (3 Teuvo
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 27.2.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 101/2005 vp Keskiviikko 14.12.2005 kello 13.45-14.20 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Arto Bryggare /sd Sari Essayah /kd Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 251757 1(2) mmm.fi 9.4.2018 730/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2019 MAK SETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KANSALLISESTA TUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 22.11.2018 1902/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE
FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 21.4.2009 KOM(2009) 161 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE
Suurelle valiokunnalle
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 13/2010 vp Valtioneuvoston selvitys maidon korkean tason työryhmästä, ryhmän suosituksista maitoalan tulevaksi politiikaksi ja Suomen kannoista Suurelle valiokunnalle
Ratkaistavana päättynyt. Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi mietinnön antamista varten.
la'ih Izjzoötf i/p Valtiopäiväasia, HE 239/2004 Sivu 1/1 < PALUU
Suurelle valiokunnalle
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 7/2005 vp Valtioneuvoston selvitys Suomen puheenjohtajakauden alustavasta asialista-arviosta Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri valiokunta on 8 päivänä
/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 7.3.2018 551/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 16.5.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2015 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA
B7-0079/139. Sandra Kalniete, Joseph Daul, Albert Deß, Michel Dantin, Jarosław Kalinowski ja muut
6.3.2013 B7-0079/139 139 Sandra Kalniete, Joseph Daul, Albert Deß, Michel Dantin, Jarosław Kalinowski ja muut Johdanto-osan 21 kappale (21) Ottaen huomioon, että tilatukijärjestelmään on sisällytetty vaiheittain
MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset:
MÄÄRÄYS Pvm 13.6.2014 Dnro 3641/54/2014 Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom. ja 18 2 mom. Vastaavat EU-säännökset:
LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 21.2.2018 363/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA Maa-ja metsätalousministeriön
Maataloustukijärjestelmät. Toni Uusimäki 2016 Lähteet: ja Hakupäivä 23.3.
Maataloustukijärjestelmät Toni Uusimäki 2016 Lähteet: http://mmm.fi/maataloustuet ja http://europa.eu/pol/agr/index_fi.htm Hakupäivä 23.3.2016 Maatalous kuuluu EU:n toimivaltaan Viljelijätukien kokonaisuus
Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23/2003 vp Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Eva Biaudet /r Jyri Häkämies /kok Jari Koskinen /kok Pekka Kuosmanen
Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta
LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) 17.10.2018 1674/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN REHUNURMEN, REHUOHRAN JA KEVÄTVEHNÄN VÄLIAI
Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 )
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2005 vp Torstai 3.2.2005 kello 12.00-13.45 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 ) Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio /sd Esko Kiviranta
Vuoden 2015 ympäristösopimusten ( ) toisen erän maksaminen
Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 920/03.03.00/2016 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukset Vuoden 2015 ympäristösopimusten (2014-2020) toisen
Maatalouden ympäristötuen erityistuen 2049 toisen erän maksaminen. Lisätietoja määräyksen sisältämistä asioista antaa:
Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 919/03.03.00/2016 ELY-keskukset Maatalouden ympäristötuen erityistuen 2049 toisen erän maksaminen Liitteenä on maksamista koskeva Maaseutuviraston määräys
LAUSUNTOPYYNTÖ (2)
LAUSUNTOPYYNTÖ 248833 1(2) 14.2.2018 331/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TULVIEN JA RANKKASATEIDEN VUOKSI KIIREELLISENÄ TUKITOIMENPITEENÄ VILJELIJÖILLE
Maatalouden ympäristötuen mahdollisuudet. 31.8.2011 Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö
Maatalouden ympäristötuen mahdollisuudet 31.8.2011 Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö Mitä on maatalouden ympäristötuki? Maatalouden ympäristötuki ohjelmakaudella 2007-2013 Maatalouden ympäristötuki
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Nro 67/02 Dnro 2725/524/
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 67/02 Dnro 2725/524/2002 18.9.2002 Voimassaoloaika 25.9.2002 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta
Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä.
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 109/2010 vp Perjantai 10.12.2010 kello 11.00-12.35 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk (1 3, 4 osittain) jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 11, 12 osittain, 13 ) Harri
CAP-uudistuksentoimeenpano Tilannekatsaus. Marraskuu 2014
CAP-uudistuksentoimeenpano Tilannekatsaus Marraskuu 2014 1 Neuvottelut komission kanssa käynnissä Suoria tukiakoskevat Suomen linjaukset toimitettiin komissiolle heinäkuun lopussa. Komission kanssa käyty
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/1998 vp
VaVM 22/1998 vp- HE 61/1998 vp VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/1998 vp Hallituksen esitys laiksi erään Joroisten kunnassa sijaitsevan kiinteistön myymisestä Järvikylä Gods Aktiebolag -nimiselle yhtiölle
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ YLEISKIRJE Nro 95/00 Maatalousosasto Dnro 3080/01/2000
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ YLEISKIRJE Nro 95/00 Maatalousosasto 15.9.2000 Dnro 3080/01/2000 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Työvoima- ja elinkeinokeskusten maaseutuosastot Voimassaoloaika 20.9.2000
4 PALUU i HAKU KAIKISTA
Valtiopäiväasia, HE 83/2004 Sivu 1/1 4 PALUU i HAKU KAIKISTA Asian valiokuntakäsittely HE 83/2004 vp oikeusapuhakemusten toimittamista koskevan eurooppalaisen sopimuksen lisäpöytäkirjan hyväksymisestä
Varainhoito-osasto Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 valkuais- ja öljykasvipalkkion käsittelyssä
CAP2020 - uudistus. MMM / EU-koordinaatio 27.6.2013
CAP2020 - uudistus päätös 26.6.20136 2013 MMM / EU-koordinaatio 27.6.2013 1 Rahoituskehyspäätös h Päätös Eurooppa-neuvostossa 7.-8.2.2013 Otsakkeen 2 kokonaistaso -4 %, suorat tuet ja markkinamenot -2
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 12.5.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA
Rakennetukien kesäpäivät 2018 MMM:n ajankohtaiset. Mika Saari, Sanna Koivumäki
Rakennetukien kesäpäivät 2018 MMM:n ajankohtaiset Mika Saari, Sanna Koivumäki Nykylainsäädännön muutoksia Rakennetukilain (1476/2007) 13 :n muutos: - voimaan 5.6, sovelletaan 1.1.2018 alkaen - haku viimeistään
Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk (3 13 ) jäs. Arto Bryggare /sd (3 13 ) Sari Essayah /kd (9 10 )
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 65/2005 vp Tiistai 13.9.2005 kello 12.00-13.05 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk (3 13 ) jäs. Arto Bryggare /sd (3 13 ) Sari Essayah /kd (9 10 ) Klaus Hellberg
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 233673 1(2) mmm.fi 25.4.2017 872/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2002 vp Hallituksen esitys laeiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä huhtikuuta 2002
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 6/2008 vp. Hallituksen esitys laiksi tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 6/2008 vp Hallituksen esitys laiksi tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 4 päivänä maaliskuuta 2008
HE 193/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi satovahinkojen korvaamisesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen korvaamisesta annettua lakia siten, että satovahinkokorvauksia
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 36/2010 vp
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 36/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi maatalouden rakennetuista annetun lain ja julkisista hankinnoista annetun lain 6 :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta
Suurelle valiokunnalle
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 18/2001 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta komission asetukseksi (IACS-asetuksen uudistaminen) Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunnan puhemies
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2017
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi 8.3.2017 495/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2017/2018 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
LAUSUNTOPYYNTÖ 258761 1(2) 2.10.2018 1595/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON
Varainhoito-osasto Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 31.5.2010 Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2009 timotein EU:n siementuotannon tuen käsittelyssä
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
LAUSUNTOPYYNTÖ 247736 1(2) 25.1.2018 175/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI EI- TUOTANNOLLISIA INVESTOINTEJA KOSKEVAN KORVAUKSEN JA ERÄIDEN SOPIMUSTEN