Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Itä-Suomen kouluterveys- ja hyvinvointipäivä, Kuopio Tutkija Hanne Kivimäki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Itä-Suomen kouluterveys- ja hyvinvointipäivä, Kuopio Tutkija Hanne Kivimäki"

Transkriptio

1 Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen Itä-Suomen kouluterveys- ja hyvinvointipäivä, Kuopio Tutkija Hanne Kivimäki

2 Aiheet Miksi hyödyntää Kouluterveyskyselyn tuloksia Tuloksista tarkemmin Yleistä hyödyntämisestä Tukea hyödyntämiseen

3 Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntämisen merkitys Saadaan tietoa oman kunnan nuorten hyvinvoinnista Saadaan oppiainekohtaista hyötyä Löydetään paikallisia kehittämisen tarpeita Nähdään ilmiöiden kehityssuunta Voidaan suunnitella, arvioida ja kehittää työtä Osallistetaan nuoria Työn ja toimenpiteiden kohdentaminen helpottuu Tuetaan kuntaa velvoittavien asiakirjojen laadinnassa?

4 Mitä tuloksia kunta ja oppilaitos saavat?

5 Joko olet tutustunut oman kuntasi raporttiin?

6 Kuntapaketin sisältö Kirjoitettu raportti Muistitikku Raportti sähköisessä muodossa Kolme pakettia kunta- ja oppilaitoskohtaisia indikaattoreita Perustulokset nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista Indikaattorit poliittisen päätöksenteon tukemiseksi Oppilas- tai opiskelijahuollon indikaattorit Kunta- ja oppilaitoskohtaiset kysymyskohtaiset taulukot

7 Muistitikun sisältö Koko kunnan tulokset

8 Muistitikun sisältö Koko kunnan tulokset Koulukohtaiset tulokset

9 aineisto.xls Kuvailu vastaajamääristä vuosina oppilaitoksittain muutos.xls Palkkikuvat indikaattorien muutoksesta eri vuosina vertailu.xls Palkkikuvat indikaattoreista sukupuolen, kunnan, maakunnan ja koko maan mukaan vuonna 2013 taulukot.xls Kysymyskohtaiset taulukot vuodelta 2013

10 Indikaattorikuviot Huom! Indikaattorin taustalla voi olla yksi tai useampi vastausvaihtoehto Sekä myönteisiä että kielteisiä indikaattoreita huomioitava taulukkojen tulkinnassa Tällaisia usean muuttujan indikaattoreita ovat esim. Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Koulun työilmapiirissä ongelmia Vaikeuksia opiskelussa Toistuvasti rikkeitä vuoden aikana

11 KOKEMUS OPPILASHUOLLON TUESTA Itä-Suomen AVI Vakioidut prosenttiosuudet % Vaikea päästä kouluterveydenhoitajan vastaanotolle Vaikea päästä koululääkärin vastaanotolle Vaikea päästä koulukuraattorin vastaanotolle Vaikea päästä koulupsykologin vastaanotolle Koulunkäynnissä ja opiskelussa avun puutetta Hakenut apua masentuneisuuteen ammattiauttajalta (n=12254) 2006 (n=12682) 2008 (n=12076) 2010 (n=10956) 2013 (n=10705) Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat THL: Kouluterveyskysely

12 Kysymyskohtaiset taulukot Ilmiöt tarkemmin katsottuna

13 Kysymyskohtaiset taulukot Kys 5 Mitä pidät koulunkäynnistä tällä hetkellä? Pidän koulunkäynnistä Itä- Suome n AVI Peruskoulu* Vuosi Poika Hyvin paljon Melko paljon Melko vähän En lainkaan N Tyttö Hyvin paljon Melko paljon Melko vähän En lainkaan N Yhtee nsä *Vakioidut prosenttiosuudet. Hyvin paljon Melko paljon Melko vähän En lainkaan N

14 Ilon ja huolen aiheet Raporttiin koostetut suurimmat muutokset edelliseen kyselyvuoteen tai aikaisempiin vuosiin verrattuna Eivät suoraan kerro ilmiön yleisyyttä Ilmiö itsessään voi olla huolestuttava vaikka kehitys olisi myönteistä! Tutustuttava tarkemmin indikaattorikuviin ja kysymyskohtaisiin taulukoihin

15 Tulokset internet-sivuilla

16 Nettisivujen tulokset Valtakunnalliset tulokset ikäryhmittäin ouluterveyskysely/tulokset Valtakunnalliset tulokset aiheittain ouluterveyskysely/tulokset/tulokset_aiheittain AVI-tulokset ja maakuntatulokset ouluterveyskysely/tulokset/tulokset_alueittain

17 Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen

18 Hyödyntämisen esteitä? Kunta- ja oppilaitoskohtaiset tulokset maksullisia Tulosten omistajuus yhdellä hallinnonalalla Ei aina haluta jakaa tuloksia muiden kanssa Ei valmiita ja pysyviä rakenteita hyödyntämiseen Hyödyntäminen osin tehotonta Tulokset tuodaan tiedoksi, mutta niitä ei kytketä tehokkaasti suunnitteluun tai seurantaan Opiskelijat, vanhemmat, alueelliset työryhmät, järjestöt ym. unohdetaan tulosten käsittelystä Halu jemmata tuloksia; pelko vaikutuksista esimerkiksi koulujen imagoon Kouluyhteisön hyvinvoinnin edistäminen nähdään terveydenhuollon tehtävänä

19 Paljon tuloksia, paljon työtä, mistä aloittaa..? Silmäile raportti läpi: katso kuviot sekä ilon- ja huolenaiheet Onko tapahtunut muutosta? Onko sukupuolten tai alueiden välillä eroa? Tulokset verrattuna kunnan ja maakunnan tuloksiin Ks. nettisivut Tulokset Tulosten tulkitseminen Tutustu raporttiin tarkemmin

20 Kysymyksiä pohdittavaksi Mistä on noussut huoli? Missä on kehitettävää? Mitkä asiat oman työn kannalta keskeisimpiä? Mihin mahdollisuus vaikuttaa? Mihin asioihin on vaikutettu edellisen kyselykerran jälkeen? Onko muutosta tapahtunut? Liittyvätkö tulokset tiettyihin suunnitelmiin tai jo olemassa oleviin hankkeisiin?

21 Toimintasuunnitelma hyödyntämisen pohjalla Ohjaa ja selkeyttää tehtävää työtä Sovitaan yhteinen tavoite eri toimijoille Pitkäjänteisyys, sekä lyhyen että pitkän aikavälin tavoitteet muutama tavoite riittää Toiminnan arviointi! Kunnan oma Kouluterveysryhmä vastaa tulosten välittämisestä, tiedottamisesta ja hyödyntämisestä Voi rakentua jo olemassa olevan ryhmän pohjalle

22 Tulosten hyödyntäminen kunnan päätöksenteossa Hyvinvointijohtamisessa erilaisten ohjelmien ja suunnitelmien laatimisessa, esim. lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma tai -kertomus Hallinto- ja strategiatyössä, eri hallintokuntien ja poikkihallinnollisten työryhmien toimesta Terveyden edistämisen strategioissa Poliittisissa ohjelmissa

23 Tulosten hyödyntäminen oppilaitoksissa Kouluyhteisöjen hyvinvoinnin edistäminen kirjataan kunnan perusopetuksen tulos- ja tavoitesuunnitelmaan sekä kunnan ja oppilaitosten opetussuunnitelmiin Toiminta pohjautuu olemassa oleviin rakenteisiin Toiminnalla on rehtorin ja koko kouluyhteisön tuki Oppilashuoltoryhmän työaikaa varataan ennaltaehkäisevään koko kouluyhteisöön kohdistuvaan työhön Toiminnasta tiedotetaan tehokkaasti Oppilaitoksen toimijat sitoutuvat toimintaan Edistetään hyvinvointia koko kouluyhteisössä

24 Ideoita tulosten hyödyntämiseen oppilaitoksissa Oppitunnit: terveystieto, matematiikka, yhteiskuntaoppi, kotitalous Arvopohdinta, ennakkokäsitykset, joukkoharhat Tutkimustiedon lukutaito Tulosten vertailu: mistä mahdolliset erot johtuvat jne. Oppilaiden ehdotukset toiminnan parantamiseksi, nuorten osallistaminen Oppilaitoksen omien tulosten käsittely terveystarkastuksissa Tiedottaminen: julkistamistilaisuus, raportti kunnan tai oppilaitoksen nettisivuille Vanhempainillat, esim. Kasvamme yhdessä * * esim.

25 Uusia ideoita tulosten pohjalta tehtävään työhön..? Tulosten visualisointi, esim. hahmokuviot

26 Kouluterveyskysely. Valtakunnalliset tulokset. THL.

27 Uusia ideoita tulosten pohjalta tehtävään työhön..? Tulosten visualisointi, esim. hahmokuviot Prosenttilukujen muuttaminen nuorten määräksi Eri indikaattoreiden tiedon kokoaminen samaan yhteyteen Aloittaminen ns. puhtaalta pöydältä: esimerkiksi nuoret voivat katsoa tuloksia ja kertoa mitkä tulokset ovat heidän mielestään keskeisimpiä 1605 itäsuomalaista 8. ja 9. luokkalaista kertoo, että väkivaltatilanteet haittaavat opiskelua.

28 Mikä vaikuttaa tulosten hyödyntämiseen ja muutokseen? Viestinnän selkeys! Miten viesti menee perille eri tahoille? Ydinviesti, ns. hissipuhe eli tärkein asia tulisi kyetä sanomaan lyhyessä ajassa Millä keinoin voi vaikuttaa? Uudet viestintäkanavat Mikä motivoi eri tahoja? Miten terveyskäyttäytyminen muuttuu? Nuorten käyttäytymisen muutoksessa ryhmän voima!* * Katso esimerkiksi Kylmäkoski ym.: Yhteisöllisiä näkökulmia nuorten ehkäisevään päihdetyöhön

29 Tuki Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntämiseen Kouluterveyskyselyn nettisivut Tulosten hyödyntäminen Tulosten hyödyntäminen kouluyhteisössä Tulosten hyödyntäminen päätöksenteossa Hyviä käytäntöjä hyödyntämiseen Tuloksista tiedottaminen Muut nettisivut, esim. Kouluterveyslähettiläät Koulutuspäivät Valtakunnalliset päivät, esim. Kouluterveyspäivät Alueelliset koulutukset, esim. AVI-tilaisuudet

30 Kiitos! Kouluterveyskysely netissä Kouluterveyskysely myös Facebookissa Sähköposti

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Keski-Pohjanmaan tilaisuus, Kokkola 12.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Keski-Pohjanmaan tilaisuus, Kokkola 12.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen Keski-Pohjanmaan tilaisuus, Kokkola 12.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki Aiheet Miksi hyödyntää Kouluterveyskyselyn tuloksia Tuloksista tarkemmin Yleistä hyödyntämisestä

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen Mikkeli 19.2.2014 19.2.2014 Pauliina Luopa 1 MILLAISTA TIETOA KOULUTERVEYSKYSELYSTÄ SAA? 19.2.2014 Pauliina Luopa 2 Kouluterveyskysely kerää Kokemustietoa 14

Lisätiedot

Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013

Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013 Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013 THL 5.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki Aiheet Perustietoa Kouluterveyskyselystä Valtakunnalliset tulokset 2013 Tulosten hyödyntäminen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Yhteiskuntatakuu työryhmän kokous 18.10.2011 18.10.2011 Riikka Puusniekka 1 Kouluterveyskysely 1995 2011 Toteutettu vuosittain, samat kunnat vastausvuorossa aina joka toinen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Hyvä kuntapäättäjä! Kouluterveyskyselyn tulokset kunnan poliittisessa päätöksenteossa. Miten indikaattorikoostetta voidaan hyödyntää?

Hyvä kuntapäättäjä! Kouluterveyskyselyn tulokset kunnan poliittisessa päätöksenteossa. Miten indikaattorikoostetta voidaan hyödyntää? 1(2) Hyvä kuntapäättäjä! Olemme koonneet kuntasi Kouluterveyskyselyn tuloksista tiiviin indikaattorikoosteen poliittisen päätöksenteon tueksi. Toivomme, että koosteesta on hyötyä tehtävässäsi! Kouluterveyskyselyn

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Vuoden 20 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä sosiaalisesta

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita

Lisätiedot

Kouluterveyskysely terveydenhoitajan työssä

Kouluterveyskysely terveydenhoitajan työssä Kouluterveyskysely terveydenhoitajan työssä Th, tutkija Hanne Kivimäki Terveydenhoitajapäivät 16.2.2018 Finlandia-talo 16.2.2018 Terveydenhoitajapaivat 2018/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä tiedonkeruusta

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2005-2013 Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät. Palveluvaliokunta

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät. Palveluvaliokunta Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät Palveluvaliokunta Arja Rantapelkonen 29.1.2014 Esityksen aihe - Nimi Sukunimi Tausta Kysely toteutetaan joka toinen vuosi kuntien peruskouluissa,

Lisätiedot

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2008 2010 Kouluterveyskysely 2010 3..2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 49 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/2005 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat eivät tiedä aina

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen en lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Arja Rantapelkonen 27.3.2014 Aineisto kouluterveyskysely v. 2013 Peruskoulun 8. luokka Peruskoulun 9. luokka

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Kouluterveyskyselystä tietoa opiskeluhuollon tueksi

Kouluterveyskyselystä tietoa opiskeluhuollon tueksi Kouluterveyskyselystä tietoa opiskeluhuollon tueksi Th, tutkija Hanne Kivimäki Opiskeluhuollon verkostopäivä 8.3.2018 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki 8.3.2018 Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina 2008-2013 (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 40 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 43 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, P-S avi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat muutokset 2000 2008 sukupuolten väliset erot vuonna 2008

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset. Esittely medialle 23.1.2014

Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset. Esittely medialle 23.1.2014 Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset Esittely medialle 23.1.2014 23.1.2014 THL:n kouluterveyskysely 2013 Toteutettiin valtakunnallisesti lomakekyselyllä huhtikuussa 2013 Jyväskylän kuntakohtaiset tulokset

Lisätiedot

PROSESSIMALLI FLEXI: THL:N KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN OSANA KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN ARKEA

PROSESSIMALLI FLEXI: THL:N KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN OSANA KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN ARKEA PROSESSIMALLI FLEXI: THL:N KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN OSANA KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN ARKEA 1. TULOKSET YHTEISÖLLISELLE OPISKELUHUOLTORYHMÄLLE Rehtori/koulutuspäällikkö tuo koulunsa Kouluterveyskyselyn

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua FYYSISET TYÖOLOT Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 15 Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 19 Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 13 Huono ilmanvaihto tai huoneilma haittaa opiskelua Sopimaton lämpötila

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 0 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit lukion 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat muutokset 00 0 sukupuolten väliset erot vuonna 0 Tiedosta

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 2008

Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 200 lukion 1. ja 2. vuosikurssin i opiskelijat muutokset 2000, 2004 200 200 sukupuolten väliset erot vuonna 200 Tiedosta hyvinvointia

Lisätiedot

Koulukokemukset, opetuksen kehittämishaasteet ja hyvinvointi

Koulukokemukset, opetuksen kehittämishaasteet ja hyvinvointi Koulukokemukset, opetuksen kehittämishaasteet ja hyvinvointi Pääjohtaja Timo Lankinen, Opetushallitus OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON KANSALLISET KEHITTÄMISPÄIVÄT XI 30.11. 1.12.2011, Paasitorni, Helsinki

Lisätiedot

Maakuntien väliset erot peruskoulun yläluokkalaisten hyvinvoinnissa

Maakuntien väliset erot peruskoulun yläluokkalaisten hyvinvoinnissa Maakuntien väliset erot peruskoulun yläluokkalaisten hyvinvoinnissa Kouluterveyskysely 2008 26.3.2009 1 Aineisto vuonna 2008 Kouluterveyskysely tehtiin Etelä- Suomen, Itä-Suomen ja Lapin lääneissä koko

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2010

Kouluterveyskysely 2010 Sipoon kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Mira Roine, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020 610 6000

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36% Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 8% Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 24% Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 12% Huono ilmanvaihto

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013

Kouluterveyskysely 2013 Kouluterveyskysely 2013 Ruskon kuntaraportti Miialiila Virtanen, Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Suvi Nipuli, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen, Reija Paananen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015 1 Johdanto THL ja Opetushallitus keräävät tietoa peruskoulujen hyvinvoinnin, terveyden ja yhteisöllisen toimintakulttuurin edistämistoiminnasta.

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2010 Kuopion kuntaraportti

KOULUTERVEYSKYSELY 2010 Kuopion kuntaraportti 1 KOULUTERVEYSKYSELY 2010 Kuopion kuntaraportti (Lommi ym. 2010 / THL) Keskeisiä tuloksia Marjatta Pirskanen Terveyden edistämisen suunnittelija 24.2.2011 KOULUTERVEYSKYSELY Vuodesta 1998 alkaen Kuntaraportissa

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015 27.9.2017 Tilastokatsaus 2/2016 1 Johdanto THL ja Opetushallitus keräävät tietoa peruskoulujen hyvinvoinnin, terveyden ja yhteisöllisen toimintakulttuurin

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2010

Kouluterveyskysely 2010 Karkkilan kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Mira Roine, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020 610

Lisätiedot

Kouluterveys Vantaan kuntaraportti. Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen

Kouluterveys Vantaan kuntaraportti. Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen Kouluterveys 2010 Vantaan kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 60 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 60 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2010

Kouluterveyskysely 2010 Rovaniemen kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Mira Roine, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020 610

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Oppilaitosten tupakointikieltojen toteutuminen

Oppilaitosten tupakointikieltojen toteutuminen Oppilaitosten tupakointikieltojen toteutuminen Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten terveystapatutkimus 12-18-vuotiaat Kouluterveyskysely Koulutyypin mukainen tarkastelu: Yläkoulun

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2011

Kouluterveyskysely 2011 Lapuan kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Essi Laukkarinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori

Lisätiedot

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA 1. YLEISTÄ OPPILSHUOLLOST Perusopetuslain mukaan oppilailla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä

Lisätiedot

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2011

Kouluterveyskysely 2011 Laukaan kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Essi Laukkarinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Kouluterveys Kauniaisten kuntaraportti. Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen

Kouluterveys Kauniaisten kuntaraportti. Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen Kouluterveys 2010 Kauniaisten kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone:

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2011

Kouluterveyskysely 2011 Iin kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Essi Laukkarinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020 610

Lisätiedot

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon. ETUSIVU Kouluterveyskysely 2017 Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2011

Kouluterveyskysely 2011 Tyrnävän kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Essi Laukkarinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020

Lisätiedot

Kouluyhteisön hyvinvoinnin edistäminen on yhteistyötä

Kouluyhteisön hyvinvoinnin edistäminen on yhteistyötä Kouluyhteisön hyvinvoinnin edistäminen on yhteistyötä on valtakunnallinen kyselytutkimus, joka tarjoaa tutkimustietoa peruskoulujen 8. ja 9. luokkien oppilaiden sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN SIRKKU KALTAKARI Hyvinvointifoorumi 23.4.2012

KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN SIRKKU KALTAKARI Hyvinvointifoorumi 23.4.2012 1 KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN SIRKKU KALTAKARI Hyvinvointifoorumi 23.4.2012 Uusi Oulu 1.1.2013 2 Kiiminki Asukkaita 13 300, keski-ikä 32,9 v. Koululaisia 2 300 Ala- ja yläkoulut (8) sekä

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

TEAviisarin hyödyntäminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä

TEAviisarin hyödyntäminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä TEAviisarin hyödyntäminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä Tutkija Kirsi Wiss 5.12.2012 Kirsi Wiss 1 Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmän kehittäminen (TedBM) Terveys 2015- kansanterveysohjelman

Lisätiedot

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Aineisto Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistetty aineisto Vastaajina

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa 30.11.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Moniammatillisuus oppilashuollossa Lakisääteistä

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12. THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.2009 1.12.2009 A Pouta 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Lisätiedot

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS, PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS, PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA -2, KV 29.5.2012 18:30 Kokousaika Tiistaina 29.5.2012 klo 18.30 Kokouspaikka Valtuustosali (kahvit 18.00 ->) KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS, PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 9.11.2017 1 Lasten, nuorten ja perheiden kansalliset, säännölliset

Lisätiedot

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Terveys, hyvinvointi ja tuen tarve sekä avun saaminen ja palvelut kysely (THL) Ensimmäinen kysely 5. luokkalaisten kysely oppilaille

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %

FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173

Lisätiedot

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki HANKONIEMEN YLÄASTEEN JA LUKION PÄIHDESTRATEGIA 1. TUPAKKATUOTTEIDEN KÄYTÖN EHKÄISEMINEN Tupakkatuotteiden käytön ehkäisevä työ on tarpeen tupakoinnista aiheutuvien huomattavien niin yksilölle, kuin yhteiskunnallekin

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013

Kouluterveyskysely 2013 Kouluterveyskysely 2013 Espoon kuntaraportti Anni Matikka, Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Suvi Nipuli, Reija Paananen, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Lisätiedot

BOTTALLA 3.2.2009 OPPILASHUOLLON JA VÄHÄN OHJAUKSENKIN KEHITTÄMISESTÄ. Kari Hernetkoski

BOTTALLA 3.2.2009 OPPILASHUOLLON JA VÄHÄN OHJAUKSENKIN KEHITTÄMISESTÄ. Kari Hernetkoski BOTTALLA 3.2.2009 OPPILASHUOLLON JA VÄHÄN OHJAUKSENKIN KEHITTÄMISESTÄ Kari Hernetkoski Oppilashuolto on lakisääteistä Jokaisella oppilaalla on oikeus oppilashuoltoon. Oppilashuolto on osa koulun toimintaa.

Lisätiedot

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2013: HELSINGIN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYSKYSELY 2013: HELSINGIN KUNTARAPORTTI KOULUTERVEYSKYSELY 2013: HELSINGIN KUNTARAPORTTI Anni Matikka, Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Suvi Nipuli, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen, Reija Paananen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot