MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISHANKE

Transkriptio

1 MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISHANKE KUNTOUTUJIEN KOKEMUKSIA LIIKUNNASTA JA LIIKUNTARYHMISTÄ TAMPEREEN YLIOPISTO PSYKOLOGIAN LAITOS Psykologian pro gradu tutkielma (54 s.+12 ls.) Huhtikuu 2006 Eija-Inkeri Ruuskanen

2 TAMPEREEN YLIOPISTO Psykologian laitos RUUSKANEN, EIJA-INKERI: Mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämishanke Kuntoutujien kokemuksia liikunnasta ja liikuntaryhmistä Pro gradu tutkielma, 54 s., 12 liites. Psykologia Huhtikuu 2006 Tutkimus tehtiin osana Suomen Mielenterveysseuran toteuttamaa Mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämishanketta , jossa oli mukana 11 kuntaa eri puolelta Suomea. Hankkeen ydintavoitteena oli mielenterveyskuntoutujien liikuntatoiminnan lisääminen kokeilukunnissa. Osuuteni hankkeessa oli selvittää mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmien ohjaajien sekä ryhmiin osallistuvien mielenterveyskuntoutujien kokemuksia liikuntaryhmistä ja hankkeesta. Pro gradu tutkimuksessani ohjaajien kokemuksia on käsitelty vähemmän ja keskityn pääasiassa tarkastelemaan liikunnan vaikutuksia kuntoutujiin sekä heidän kokemuksiaan liikunnasta ja liikuntaryhmistä. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmien ohjaajia ja ryhmiin osallistuneita kuntoutujia. Ohjaajista haastatteluun osallistuivat hankkeen aikana liikuntaryhmiä ohjanneet ja heitä oli yhteensä 30 (naisia 20, miehiä 10). Ohjaajien haastattelut tehtiin pääasiassa puhelimitse. Kuntoutujat valittiin haastatteluun satunnaisotannalla kunkin kunnan liikuntaryhmistä. Kuntoutujia osallistui haastatteluun 1-4 kustakin kunnasta, yhteensä 32 (naisia 10, miehiä 22). Kuntoutujien haastattelut tehtiin paikan päällä kussakin kunnassa, yleisimmin joko liikuntaryhmän kokoontumiskerran yhteydessä tai kuntoutujien asuntolassa tai päiväkeskuksessa. Haastattelut sisälsivät pääasiassa avoimia kysymyksiä. Tutkimuksen tulosten mukaan kuntoutujilla oli odotetusti positiivisia ajatuksia liikunnasta ja myös heidän kokemuksensa liikunnasta olivat pääosin myönteisiä. Myönteiset kokemukset liittyivät sekä Mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämishankkeen liikuntaryhmiin että liikuntaryhmien ulkopuolella harrastettuun liikuntaan. Liikunnalla oli sekä fyysisiä että psyykkisiä myönteisiä vaikutuksia kuntoutujiin ja he kokivat liikunnan harrastamisen tukevan heitä myös muilla elämänalueilla. Liikuntaryhmien ohjaajien ja kuntoutujien kokemuksien vertailu osoitti, että ohjaajien ja kuntoutujien kokemukset kuntoutujista liikunnan harrastajina, ryhmissä harrastetusta liikunnasta sekä liikunnan vaikutuksista kuntoutujiin vastasivat toisiaan. Ohjaajilla oli siis hyvin realistinen käsitys kuntoutujista liikunnan harrastajina, mikä on tärkeää mielenterveyskuntoutujien liikuntatoiminnan kehittämisen kannalta. Ojasen liikunnan vaikutuksia kuvaava malli, jonka mukaan liikunnalla on myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin viiden ehdon (liikuntavajaus ja hyvinvointivajaus, myönteinen odotus, omaehtoisuus, panostus, mielihyvä) täyttyessä, näyttäisi pääpiirteissään toteutuvan tutkimukseen osallistuneilla mielenterveyskuntoutujilla. Mallin odotusten mukaisesti niillä kuntoutujilla, joilla kokemukset liikunnasta olivat myönteisempiä, mallin ehdot täyttyivät paremmin kuin niillä, joilla oli enemmän negatiivisia kokemuksia liikunnasta. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmät ovat toimineet tärkeänä osana kuntoutustyötä ja tukeneet kuntoutujien psyykkistä hyvinvointia. Mielenterveyskuntoutujien liikuntatoiminnan kehittämistä olisikin hyödyllistä laajentaa myös muihin kuntiin Mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämishankkeessa mukana olleiden kuntien lisäksi. 3

3 ESIPUHE JOHDANTO KUNTOUTUS MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖISSÄ Mielenterveys Mielenterveyden häiriö Kuntoutustyö Mielenterveyskuntoutujien kuntoutustoiminta LIIKUNTA KUNTOUTUKSEN VÄLINEENÄ MIELENTERVEYSKUNTOUTUJILLA Liikunta Liikunnan välittömät vaikutukset Liikunnan pitkäkestoiset vaikutukset Liikunta ja mielenterveys Liikunta psyykkisten häiriöiden hoidossa Mielenterveyskuntoutujien liikunnassa huomioitavia asioita Mielenterveyskuntoutujien kokemuksia liikunnasta Mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmien ohjaajien kokemuksia Ojasen malli liikunnan vaikutuksista TUTKIMUSONGELMAT TUTKIMUSMENETELMÄT Otos Käytetyt mittarit Aineiston keruu Aineiston käsittely TUTKIMUKSEN TULOKSET Liikuntaryhmien kuvaus Kuntoutujien liikunnallinen tausta Kuntoutujien ajatuksia liikunnasta Kuntoutujille mieluisin liikunta Kuntoutujien aikaisemmin harrastama liikunta Kuntoutujien kokemukset ennen liikuntaryhmää harrastetusta liikunnasta Syyt liikunnan lopettamiseen Kuntoutujien kokemukset liikuntaryhmistä Liikuntaryhmiin liittyvät odotukset ja toiveet Kokemukset liikuntaryhmässä olemisesta Ryhmissä harrastetut liikuntalajit Kannustus ja motivointi Kokemukset kunnosta ja liikunnan vaikutuksista Ohjaajien ja kuntoutujien arviot kuntoutujien fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta Liikunnan fyysiset ja psyykkiset vaikutukset kuntoutujiin Ojasen liikunnan vaikutuksia kuvaavan mallin toteutuminen mielenterveyskuntoutujilla POHDINTA Mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmät Mielenterveyskuntoutujien harrastama liikunta ja kokemukset liikunnasta Mielenterveyskuntoutujien kokemukset liikuntaryhmistä Mielenterveyskuntoutujien ja liikuntaryhmien ohjaajien kokemusten vastaavuus Ojasen liikunnan vaikutuksia kuvaavan mallin toteutuminen mielenterveyskuntoutujilla

4 7.6 Tutkimuksen luotettavuus Lopuksi LÄHTEET LIITTEET...55 Liite 1. Ryhmänohjaajien haastattelu 55 Liite 2. Kuntoutujien haastattelu 57 Liite 3. Puuttuvien vastausten määrä kuntoutujien haastattelussa..59 Liite 4. Ryhmänohjaajien haastattelu vastauslomake 60 Liite 5. Kuntoutujien haastattelu vastauslomake 63 Liite 6. Kuntoutujien vastausten luokittelu Ojasen liikunnan vaikutuksia kuvaavan mallin toteutumiseen vastaavissa kysymyksissä 66 5

5 ESIPUHE Tutkimukseni on osa Mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämishanketta , jota Suomen Mielenterveysseura toteutti helmikuusta 2003 alkaen vuoden 2005 loppuun. Sosiaali- ja terveysministeriön terveysliikuntatoimikunnan mietinnön (KM2001:12) suositusten pohjalta. Mietinnön suositusten mukaan Suomessa tulisi lisätä mielenterveysalan liikuntatoimintaa käynnistämällä kokeiluhanke alan yhteisöjen yhteistyönä. Lisäksi suositetaan paikallisten tai alueellisten yhteistyöfoorumeiden järjestämistä kuntiin liikuntatoimen, mielenterveystyön kentän ja alan järjestöjen välille (Turhala, 2005). Hankkeessa oli mukana 11 kuntaa, 2-3 kustakin suurläänistä, joten liikuntatoiminta ulottui eri puolille Suomea. Mukana olevat kunnat olivat Iisalmi, Juuka, Kalajoki, Kemi, Laukaa, Oulu, Porvoo, Posio, Pudasjärvi, Vaasa ja Vantaa. Kokeilukunnat valittiin hankkeeseen siten, että hankkeen ideaa esiteltiin läänien liikuntatoimentarkastajille ja heitä pyydettiin suosittelemaan hankkeeseen sopivia kuntia. Läänien liikunta-, terveys- ja sosiaalitoimen sekä psykiatristen sairaaloiden liikunnanohjaajat antoivat lisäksi asiantuntija-apua kuntien valinnassa. Kutsu hankkeeseen osallistumiseen lähetettiin 18 kuntaan ja vastausta pyydettiin mennessä. Mukaan ilmoittautui 11 kuntaa. Hankkeen suunnitteluryhmä teki lopullisen kuntavalinnan joulukuun 2002 alussa (Turhala, 2005). Suunnitteluryhmään kuuluivat: Sinikka Kettunen, järjestöjohtaja, Suomen Mielenterveysseura Markku Ojanen, psykologian laitoksen johtaja, Tampereen yliopisto Pertti Perko, urheiluasiamies, Turun kaupungin liikuntavirasto, Suomen kuntaliitto Eija Salminen, liikunnanohjaaja, Pitkäniemen sairaala Eija Savikko, erityisryhmien liikuntasihteeri, Lahden kaupunki Satu Turhala, projektikoordinaattori, Suomen Mielenterveysseura Suunnitteluryhmästä muodostettiin hankkeen aloitusvaiheessa hankkeen ohjausryhmä, joka vastasi hankkeen valtakunnallisesta suunnittelusta ja valvonnasta. Mukaan ohjausryhmään kokeilukuntien edustajana valittiin Vantaan erityisryhmien liikunnanohjaaja Anne Pakarinen. Ohjausryhmä käytti tarvittaessa myös ulkopuolisia asiantuntijoita. Hankkeen aloitusseminaarissa perustettiin kuntakohtaiset kehittämistyöryhmät, joiden tehtävänä oli vastata paikallistasolla mielenterveyskuntoutujien liikuntatoiminnan kehittämisestä ja uuden toiminnan suunnittelusta. Työryhmät tekivät tai teettivät kunnissa alkukartoituksen mielenterveyskuntoutujien liikuntatoiminnan tilanteesta ja tarvittavista voimavaroista, kehittämistarpeista sekä yhteistyömahdollisuuksista kuntien ja mielenterveysjärjestöjen välillä. Kunnat lähtivät kehittämään mielenterveyskuntoutujien liikuntatoimintaa alkukartoituksen perusteella. Uusia mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmiä perustettiin ja jo olemassa olevia ryhmiä muokattiin paremmin mielenterveyskuntoutujien toiveita ja tarpeita vastaaviksi. Liikuntaryhmiä oli noin 50 ja ne kokoontuivat pääosin viikoittain. Ryhmien ohjaajat olivat suurimmaksi osaksi liikunta-alan ammattilaisia, mutta myös sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä sekä vertaisohjaajia (Turhala, 2005). Ydintavoitteena Mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämishankkeessa oli mielenterveyskuntoutujien liikuntatoiminnan lisääminen kokeilukunnissa laajan yhteistyöverkoston avulla. Lisäksi tavoitteena oli mm. tehdä yhteistyössä kuntien kanssa kuntakohtainen mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämissuunnitelma, käynnistää mielenterveyskuntoutujille uutta liikunnallista toimintaa kokeilupaikkakunnilla, tuottaa alan koulutusta myös muille kuin kokeilussa mukana oleville kunnille sekä rakentaa malleja pysyvän liikuntatoiminnan järjestämiseksi kunnissa mielenterveysalan järjestöjen palveluja hyödyntäen. Tarkoituksena oli myös sisällyttää terveysliikunta kuntien 6

6 hyvinvointiohjelmiin osaksi mielenterveyspoliittisia ohjelmia sekä vakiinnuttaa perustetut liikuntaryhmät siten, että niiden toiminta jatkuisi hankkeen jälkeenkin. Osuuteni Mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämishankkeessa oli selvittää hankkeen kokeilukunnissa toimivien mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmien ohjaajien sekä ryhmiin osallistuvien mielenterveyskuntoutujien kokemuksia liikuntaryhmistä ja hankkeesta. Tarkoitus oli selvittää, miten liikuntaryhmissä on toimittu, mikä on toiminut hyvin ja mikä huonosti sekä minkälaisia kokemuksia ryhmien ohjaajilla ja ryhmäläisillä liikuntatoiminnasta on. Lisäksi tarkastelin mielenterveyskuntoutujien liikuntapolkuja, eli minkälaista liikuntaa he ovat harrastaneet elämänsä aikana, minkälaisia kokemuksia heillä on harrastamastaan liikunnasta sekä miten he ovat tulleet mukaan hankkeen liikuntaryhmään. Ohjaajien ja kuntoutujien kokemuksia kerättiin haastattelemalla. Haastatteluihin osallistui 30 mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmän ohjaajaa ja 32 liikuntaryhmiin osallistunutta kuntoutujaa hankkeessa mukana olevista kunnista (Iisalmi, Juuka, Kalajoki, Kemi, Laukaa, Oulu, Porvoo, Posio, Pudasjärvi, Vaasa ja Vantaa). Ohjaajista haastateltiin kaikki hankkeen aikana mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmiä ohjanneet. Haastattelut tehtiin pääasiassa puhelimitse. Kuntoutujien haastattelut tehtiin kaikki paikanpäällä kussakin kunnassa, yleisimmin joko liikuntaryhmän kokoontumiskerran yhteydessä tai kuntoutujien asuntolassa tai päiväkeskuksessa. Kustakin kunnasta osallistui haastatteluun 1-4 kuntoutujaa. Hankkeen loppuraporttina tuotettiin Satu Turhalan ja Sinikka Kettusen toimittama mielenterveyskuntoutujien liikuntatoiminnan järjestämistä koskeva käsikirja Liiku mieli hyväksi Malleja ja kokemuksia liikuntatoiminnan kehittämisestä. Tutkimukseni tulokset ryhmänohjaajien ja ryhmäläisten kokemuksista liitettiin osaksi tätä käsikirjaa. Pro gradu työssäni keskityn pääasiassa tarkastelemaan liikunnan vaikutuksia kuntoutujiin sekä kuntoutujien kokemuksia liikunnasta ja liikuntaryhmistä. Ohjaajien kokemuksia on pro gradu -työssä käsitelty vähemmän. 7

7 1. JOHDANTO Mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittäminen on tärkeää terveysliikunnan kannalta, koska yleisin työ- ja toimintakyvyttömyyttä aiheuttava sairausryhmä ovat mielenterveyden häiriöt (Lehtonen, Hintikka, Saarinen, Honkalampi, Viinamäki & Gröhn, 2003) ja liikuntatoiminnan tarjonta on mielenterveysalalla varsin vähäistä (Ojanen, 2001; Pikkarainen, 2003; Turhala, 2005;). Liikuntatoiminnan lisääminen mielenterveystyössä ja liikunnan käyttäminen osana mielenterveyspotilaiden hoitoa ja kuntoutusta on perusteltua, koska useiden tutkimusten mukaan liikunnan avulla voidaan vähentää tai ehkäistä mielenterveysongelmia (Lawlor & Hopker, 2001; Lintunen, 1995; Martinsen, 1990, 1993, 1994; Mertaniemi & Miettinen, 1998; North, McCullagh & Tran, 1990; Ojanen, 2001; 2000; 1994; ). Tämä tutkimus tehtiin osana Suomen Mielenterveysseuran toteuttamaa Mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämishanketta , jonka tavoitteena oli mielenterveyskuntoutujien liikuntatoiminnan lisääminen ja kehittäminen hankkeeseen osallistuneissa kokeilukunnissa. Tutkimuksessa keskityttiin tarkastelemaan erityisesti mielenterveyskuntoutujien kokemuksia heille suunnatusta liikunnasta. Useiden tutkimusten mukaan liikunta auttaa mielenterveysongelmien vähentämisessä ja ehkäisemisessä, mutta jotta mielenterveyskuntoutujille suunnattua liikuntaa voitaisiin kehittää mahdollisimman hyvin kuntoutujien tarpeita vastaavaksi, on syytä selvittää tarkemmin kuntoutujien omia kokemuksia ja ajatuksia heille suunnatusta liikunnasta. Tutkimuksessa selvitettiin myös mielenterveyskuntoutujien ja liikuntaryhmien ohjaajien kokemusten vastaavuutta, sillä mielenterveyskuntoutujille suunnatun liikunnan kehittämisen kannalta on olennaista, että ohjaajat ovat tietoisia kuntoutujien tarpeista liikunnan suhteen ja pystyvät mahdollisimman hyvin arvioimaan kuntoutujia liikunnan harrastajina. Yhtenä tutkimuksen tarkoituksena oli lisäksi selvittää, miten Ojasen (2001) liikunnan vaikutuksia kuvaava malli toteutuu mielenterveyskuntoutujilla. Mallin mukaan liikunnalla on myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin, kun tietyt ehdot täyttyvät. Jotta liikunta vaikuttaisi myönteisesti hyvinvointiin, on oltava sekä liikunta- että hyvinvointivajausta ja myönteisiä odotuksia liikunnan suhteen. Liikunnan on oltava myös omaehtoista, omasta halusta tapahtuvaa ja liikkujan on koettava panostavansa liikuntaan ja tekevänsä jotakin liikkuessaan. Lisäksi liikunnasta on koettava mielihyvää tai kokemusten tulee olla ainakin pääosin myönteisiä, jotta liikunnalla olisi myönteisiä vaikutuksia. Liikunnan vaikutuksia kuvaava malli voidaan esittää seuraavasti: Liikuntavajaus ja hyvinvointivajaus -> Myönteinen odotus -> Omaehtoisuus -> Panostus -> Mielihyvä -> Liikunnan myönteiset vaikutukset hyvinvointiin Mikäli liikunnan vaikutuksia kuvaavan mallin ehdot eivät täyty, voidaan olettaa, ettei liikunnalla myöskään ole selviä myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin. Osittain ehtojen toteutumiseen voidaan kuitenkin vaikuttaa ja ne tulisikin ottaa huomioon mielenterveyskuntoutujille suunnattua liikuntaa suunniteltaessa ja toteutettaessa. 8

8 2. KUNTOUTUS MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖISSÄ 2.1 Mielenterveys Tämän tutkimuksen kohderyhmänä ovat henkilöt, joilla on mielenterveyden ongelmia. Tutkimuksissa mielenterveyden kuvaamiseen on käytetty monia käsitteitä, kuten ahdistuneisuus, masentuneisuus, psyykkiset ja psykosomaattiset oireet, koettu hyvinvointi ja tyytyväisyys, psyykkinen terveys tai tasapaino, koettu terveys, minäkuva, itseluottamus, stressin sietokyky, mieliala, työkyky sekä sosiaaliset taidot (Ojanen, 1994). Mielenterveyttä ja psyykkistä hyvinvointia mittaavat käsitteet voidaan Ojasen (1994) mukaan kuvata hierarkiana, jossa laaja-alaiset käsitteet puretaan yhä kapeaalaisemmiksi. Tässä hierarkiassa mielenterveyden käsite sisältää itsearvioiden (tyytyväisyys ja minäkuvan myönteisyys), psyykkisen terveyden ja elämän hallinnan käsitteet. Samalla se on osa laajempaa psyykkisen hyvinvoinnin käsitettä. Tässä tutkimuksessa mielenterveydellä tarkoitetaan juuri tällaista hierarkiaa. 2.2 Mielenterveyden häiriö Mielenterveyden häiriöllä tarkoitetaan kyvyttömyyttä pitää yllä persoonallisuuden tasapainoa, mihin liittyy usein subjektiivista kärsimystä ja ihmissuhdevaikeuksia (Mielialahäiriöt 2000). DSM-IV (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders) määrittelee mielenterveyden häiriön kliinisesti merkitseväksi, behavioraaliseksi tai psykologiseksi oireyhtymäksi tai käyttäytymismuodoksi, joka ilmenee yksilössä ja johon liittyy kärsimystä tai toiminnan vajavuutta tai merkitsevästi suurentunut kuoleman, kivun tai toiminnan vajavuuden riski tai huomattava vapauden menetys (Lönnqvist, 1999). Mielialahäiriöt ja niistä etenkin erilaiset masennustilat ovat yleisimpiä mielenterveyden häiriöitä. Mielialahäiriöille ovat tyypillisiä mielialan muutokset, jotka esiintyvät jaksoittain masennusjaksoina, maanisina tai sekamuotoisina jaksoina (sekä masennus että mania) tai hypomaanisina jaksoina. Masennuksen tyypillisiä oireita ovat haluttomuus kaikkeen, unettomuus, ruokahaluttomuus ja väsyneisyys. Maanisia reaktioita ovat puolestaan vahva usko itseen ja omiin mahdollisuuksiin sekä ylienergisyys (Lahti, 1995; Lönnqvist, 1999). Ahdistuneisuushäiriöissä on tyypillistä joidenkin asioiden pelko ja asioista tai tapahtumista ahdistuminen. Ahdistuneisuushäiriöihin sisältyy DSM-IV luokituksen mukaan yhteensä kaksitoista erillistä häiriötä, esim. paniikkihäiriö, julkisten paikkojen pelko, sosiaalisten tilanteiden pelko, pakkooireinen häiriö, traumaperäinen stressihäiriö, akuutti stressihäiriö sekä yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Useimmat näistä häiriöistä ovat erittäin yleisiä väestössä (Lönnqvist, 1999). Ahdistuneisuus liittyy usein myös lisäoireena traumaattisiin kokemuksiin tai muihin sairauksiin, kuten masennukseen (Lahti, 1995). Psykoottisiksi häiriöiksi luetaan kaikki sellaiset tilanteet, joissa potilaan todellisuudentaju häiriintyy. Tällaisiin tiloihin liittyy harhoja tai epärealistisia kuvitelmia. Psykoosit voivat olla lyhytaikaisia tai niistä voi tulla pitkäaikaisempia. Esim. skitsofrenia, skitsofreenistyyppinen häiriö ja harhaluuloisuushäiriöt kuuluvat psykoottisiin häiriöihin (Lahti, 1995; Lönnqvist, 1999). Psykoosit ovat oireiltaan, hoidettavuudeltaan ja ennusteeltaan vaikeimpia mielenterveyden häiriöitä (Lönnqvist, 1999). 9

9 2.3 Kuntoutustyö Maailman terveysjärjestön (WHO) määritelmän mukaan kuntoutus sisältää kaikki toimenpiteet, joilla pyritään vähentämään vammauttavien ja vajaakuntoistavien olosuhteiden vaikutuksia sekä saattamaan vammainen ja vajaakuntoinen kykeneväksi saavuttamaan sosiaalinen integraatio. Kuntoutuksella pyritään fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja ammatillisen toimintakyvyn parantamiseen ja ylläpitämiseen (Winell & Ståhl, 1998). Tossavaisen (1992) mukaan kuntoutuksella pyritään parantamaan yksilön suoriutumisedellytyksiä kehittämällä hänessä itsessään olevia voimavaroja. Samalla pyritään poistamaan yksilön ympäristöstä suoriutumisesteitä ja lisäämään toimintamahdollisuuksia niin, että tuen tarve vähenisi. Maailman terveysjärjestö määrittelee kuntoutuspalveluiden tuottajiksi kaikki ne organisaatiot ja palvelut, jotka tähtäävät fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja ammatillisen toimintakyvyn parantamiseen, ylläpitämiseen tai huonontumisen hidastamiseen. Lisäksi ne auttavat saavuttamaan yksilöllisesti parhaan mahdollisen toimintakyvyn ja optimaalisen itsenäisyyden (Winell & Ståhl, 1998). Kuntoutukseen sisältyy kaksi puolta yksilön jäljellä olevat voimavarat ja niiden vahvistaminen sekä toisaalta yhteiskunnan tarjoamat mahdollisuudet. Kuntoutustyö vaatii näin ollen tietoa sekä yksilöstä ja hänen käyttäytymisestään että yhteiskunnan toiminnallisesta rakenteesta ja ehdoista. Kuntoutustoiminnan keskeisin ongelma onkin yksilön kuntoutumistarpeen ja mahdollisuuksien sovittaminen yhteen yhteiskunnan tarjoamien palvelujen kanssa. Kuntoutumisprosessin kannalta on tärkeää aktivoida ja motivoida kuntoutujaa, koska vajaakuntoisuuden tuoma epävarmuus johtaa helposti siihen, että kuntoutuja omaksuu passiivisen ja sairaan roolin kuntoutuksessa (Tossavainen, 1992). Mielenterveyskuntoutuja voidaan kuntoutuksen määritelmien perusteella määritellä henkilöksi, jolla on fyysistä, psyykkistä, sosiaalista ja ammatillista toimintakykyä haittaavia mielenterveyden häiriöitä tai ongelmia, joiden vuoksi hän saa kuntoutusta. 2.4 Mielenterveyskuntoutujien kuntoutustoiminta Mielenterveyskuntoutujien kuntoutustoiminta keskittyy sosiaalipsykiatrisiin asumis- ja päiväkuntoutuspalveluihin, joista esimerkkinä on Tampereella toimiva Sopimusvuori ry. Sopimusvuoressa on 24 kuntoutusyhteisöä eri puolilla Tamperetta ja tarkoituksena on tarjota mielenterveyskuntoutujille kodinomaiset ja turvalliset puitteet asua ja kuntoutua. Asiakkailla on henkilökohtaiset kuntoutussuunnitelmat, jotka ohjaavat päivittäistä toimintaa. Sopimusvuoren toiminnassa on terapeuttisen yhteisön periaate, eli asiakkaat ja henkilökunta työskentelevät yhdessä kuntoutustavoitteiden saavuttamiseksi. Portaittaisen kuntoutusmallin mukaisesti kuntoutujilla on mahdollisuus siirtyä kuntoutusportaalta toiselle oman psyykkisen kunnon mukaan ( Kuntoutustoiminnassa on usein tarjolla erilaisia asumis- ja työmuotoja. Sopimusvuoressa ovat vaihtoehtoina kuntoutujan tarpeen mukaan tehostetun tuen kuntoutuskoti, tavallinen kuntoutuskoti, pienkoti ja tuettu asunto. Tehostetun tuen kuntoutuskoti on niille mielenterveyskuntoutujille, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista tukea arjessa selviytymiseen ja vuorokausirytmin ylläpitoon. Tavallisessa kuntoutuskodissa henkilökunta on yleensä paikalla kuntoutujien tukena arkisin klo:8-16, mutta kuntoutujien on itse sitouduttava kuntoutussuunnitelmaansa, ymmärrettävä lääkityksensä merkitys ja kyettävä ylläpitämään normaali vuorokausirytmi ( 10

10 Pienkodissa asuvat ne kuntoutujat, joilla on oma-aloitteisuutta ja enemmän kykyä huolehtia itsestään ja esim. lääkkeiden otosta. Kuntoutujat käyvät lisäksi päiväkuntoutuksessa 2-4 kertaa viikossa. Henkilökunta on pienkodissa paikalla 1-2 päivää viikossa. Tuetussa asunnossa asuminen on melko itsenäistä ja vaatii sitoutumista päiväkuntoutuksessa käyntiin useana päivänä viikossa. Työntekijä käy kuntoutujan kotona kuitenkin kerran viikossa. Sopimusvuori ry:n tuetut asunnot sijaitsevat eri puolilla Tamperetta tavallisissa rivi- ja kerrostaloissa sekä Pyynikin uudisrakennuksessa ( Päivätoimintakeskukset tarjoavat kuntoutujille ryhmätoimintaa, vertaistukea ja tukea arjessa selviämiseen sekä omien asioiden hoitoon. Sopimusvuoressa on aikuisten päivätoimintakeskusten lisäksi psykiatrisessa avohoidossa oleville nuorille (15-21-vuotiaille) tarkoitettuja päivätoimintakeskuksia. Sopimusvuori ry tarjoaa mielenterveyskuntoutujille myös työsalitoimintaa, jossa voi esim. harjoittaa käden taitoja sekä osallistua kahvila-, pesula- ja kiinteistönhuoltotehtäviin. Mielenterveyskuntoutujille on järjestetty myös erilaisia kursseja ( Nykyään on alettu käyttää myös liikuntaa mielenterveyskuntoutujien kuntoutusmuotona. Tähän tutkimukseen mukaan tulleet mielenterveyskuntoutujat ovat hoito- ja kuntoutustoiminnan piirissä olevia henkilöitä. He ovat mukana liikuntaryhmissä, koska liikunnallisen kuntoutuksen katsotaan olevan hyödyllistä. 3. LIIKUNTA KUNTOUTUKSEN VÄLINEENÄ MIELENTERVEYSKUNTOUTUJILLA 3.1 Liikunta Ojasen (1994) mukaan käsite liikunta voidaan ymmärtää hyvin laajasti siten, että siihen kuuluu kaikki sellainen toiminta, jossa organismi kuluttaa energiaa. Tällöin käsite liikunta sisältäisi esim. kaiken sellaisen liikkumisen, joka liittyy työhön ja arkielämään. Käsite liikunta voidaan määritellä myös urheilun rinnakkaisnimitykseksi, jolla tavallisesti tarkoitetaan kuntoliikunnalle ominaisia urheilumuotoja, kuten retkeilyä ja liikkumista (Liikunta, 2000). Vuori (1995) määrittelee liikunnan tahtoon perustuvaksi, hermoston ohjaamaksi lihasten toiminnaksi, joka aiheuttaa energiankulutuksen kasvua, ennalta harkittuihin tavoitteisiin tähtääviä ja niitä palvelevia liikesuorituksia sekä koko toimintaan liittyviä elämyksiä. Tavoitteiden saavuttamiseksi liikuntaa pyritään toteuttamaan toistuvana, jatkuvana toimintana. Lihastyö voi liikunnassa olla luonteeltaan dynaamista tai staattista ja siinä voi korostua nopeus, voima, kestävyys tai taidot. Liikunnan tavoitteena voi olla fyysiseen kuntoon tai terveyteen vaikuttaminen, elämysten ja kokemusten tuottaminen sekä välttämättömien tai valinnaisten tehtävien palveleminen (Vuori, 1995). Tällä perusteella liikunta voidaan jakaa kunto-, terveys-, virkistys-, harraste- ja hyötyliikuntaan. Osittain näillä liikunnan muodoilla on omia erityispiirteitään, mutta osittain niillä on myös yhteisiä piirteitä toistensa kanssa. Esim. koska hyvin monenlaisessa liikunnassa on mukana terveysvaikutuksia riippumatta liikunnan tavoitteesta, voi liikunta olla terveysliikuntaa, vaikka sen tavoitteena ei ole terveys (Ojanen, 1994; Vuori, 1995). Liikunta voidaan nähdä osana fyysisen aktiivisuuden käsitettä, joka kattaa kaiken lihasten tahdonalaisen, energiankulutusta lisäävän toiminnan. Fyysinen aktiivisuus viittaa käsitteenä pelkästään fyysisiin ja fysiologisiin tapahtumiin, eikä ota huomioon psyykkisiä ja sosiaalisia vaikutuksia tai seurauksia (Vuori, 1995). Koska liikuntaan liittyy kuitenkin aina myös psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä, se ei ole pelkkää energian kulutusta tai fysiologisia vaikutuksia. Liikunta voidaan käsittää psykososiaaliseksi toiminnaksi. Liikunnan vaikutusten kannalta sen intensiteetti ja säännöllisyys 11

11 ovat keskeisiä asioita, mutta psykososiaalisilla tekijöillä on merkitystä liikunnan jatkuvuuden ja mahdollisesti myös sen psykologisten vaikutusten kannalta (Ojanen, 1994). 3.2 Liikunnan välittömät vaikutukset Liikkuminen on elimistölle lyhytaikainen stressireaktio, joka on välttämätön elimistön sopeutumiselle äkillisiin muutoksiin. Liikkuminen parantaa verenkiertoa, joka puolestaan lisää aivojen hapensaantia ja vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Nämä muutokset nostavat aivojen vireystilaa. Lisäksi verenkierron vilkastuminen keskushermostossa ja elimistön lämpötilan nouseminen vaikuttavat aivokuoren toimintaan saaden aikaan rentoutumisen tunteen (Räsänen & Joukamaa, 1997). Liikunnan vaikutuksesta välittäjäainepitoisuudet nousevat, jolloin hermosolujen välinen viestintä nopeutuu ja keskittymis- ja toimintakyky paranevat. Endorfiinin tuotto elimistössä lisääntyy ja tämä aiheuttaa hyvänolontunteen. Liikunta saattaa myös parantaa unen laatua aineenvaihdunnallisten mekanismien kautta lisäämällä levon ja palautumisen tarvetta (Räsänen & Joukamaa, 1997). Liikunta siirtää ajatukset hetkeksi pois arkimaailman ongelmista (Lintunen, 1995). Se antaa myös sosiaalisesti hyväksyttävän ja vaarattoman tavan purkaa patoutumia ja aggressioita. Liikunnasta saa useimmiten positiivista palautetta ja liikkuessaan ihminen kokee samalla hoitavansa terveyttään. Liikunta koetaan palkitsevana toimintana, jolloin hyvänolon tunne on ansaittu (Kuoppasalmi, 1999). On kuitenkin huomattava, ettei liikunnassa itsessään ole niinkään mitään positiivista, vaan merkittävää on se, mitä tulkintoja siitä tehdään. 3.3 Liikunnan pitkäkestoiset vaikutukset Liikunnan vaikutuksesta stressinsietokyky paranee. Stressiin sopeutumista helpottavat kestävyysurheilun seurauksena syntyneet fysiologiset muutokset, kuten alentunut leposyke ja lepoverenpaine. Molemmat muutokset ovat yhteydessä alentuneeseen sympaattisen hermoston aktiivisuuteen, mikä koetaan vähentyneenä stressin tunteena. Myös joidenkin fyysisten ahdistusoireiden kuten sydämen tykytyksen on todettu vähentyvän. Fyysisesti hyväkuntoinen henkilö pystyy paremmin sietämään ja hallitsemaan myös henkisiä paineita (Kuoppasalmi, 1999). Liikuntaa harrastavien ihmisten on todettu olevan aktiivisempia ja positiivisemmin elämäänsä suhtautuvia kuin liikuntaa harrastamattomien. Liikkujat kokevat liikunnan myötä kykenevänsä paremmin hallitsemaan elämäänsä, mikä lisää osaltaan mielihyvän tuntemuksia (Räsänen & Joukamaa, 1997.) Koska useimpia liikuntalajeja harrastetaan ryhmissä, liikunta lisää yleensä myös sosiaalisia kontakteja. Vuorovaikutus toisten kanssa lisääntyy ja ihminen kokee herkemmin itsensä hyväksytyksi. Tämä vahvistaa osaltaan hänen itsetuntoaan ja minäkuvaansa (Lintunen, 1995). 12

12 3.4 Liikunta ja mielenterveys Liikunnan arvioidaan parhaiten edistävän psyykkistä hyvinvointia, kun se on omaehtoista, haasteellista ja tuottaa myönteisiä elämyksiä. Liikunnan positiivisia vaikutuksia tehostavat myönteiset odotukset liikuntaa kohtaan, liikuntaan sitoutuminen sekä liikunnan kokeminen hyödylliseksi (Mertaniemi & Miettinen, 1998; Ojanen, 2001; 1995). Positiivisten vaikutusten kannalta liikunnan tulisi olla lisäksi kohtuullisen intensiivistä ja sopivasti kuormittavaa (Ojanen, 1995). Liikunta ja psyykkinen hyvinvointi projektissa (Ojanen, 1994) liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin korrelaatiot olivat systemaattisesti positiivisia, kuten aikaisempienkin tutkimusten. Tutkimukseen osallistuneet ja kyselyihin vastanneet kokivat liikunnan edistävän fyysistä kuntoa, parantavan mielialaa, edistävän mielenterveyttä, antavan vaihtelua, auttavan rentoutumaan, parantavan työkykyä, vievän ajatukset ikävistä asioista, parantavan stressinsietoa, kohottavan itsetuntoa ja antavan ystäviä. Positiiviset korrelaatiot eivät kuitenkaan kerro vaikutusten suuntaa, joten sekin on mahdollista, että psyykkinen hyvinvointi edistää liikunnan aloittamista. 3.5 Liikunta psyykkisten häiriöiden hoidossa Liikunta on useissa tutkimuksissa todettu yhtä tehokkaaksi hoitomuodoksi masennuksen hoidossa kuin perinteiset hoitomuodot eli psykoterapia ja lääkehoito (Byrne & Byrne, 1993; Lawlor & Hopker, 2001; Martinsen, 1994; 1993; 1990; North ym., 1990). Hoitomuotona liikuntaa pidetään parempana vaihtoehtona kuin hoitamatta jättämistä ja yhtä tehokkaana kuin psykoterapiaa (Martinsen, 1994; 1993; 1990; North ym., 1990). Masennuksen hoidossa liikunnan ja psykoterapian yhdistämisellä voidaan kuitenkin saavuttaa paras hoitotulos. Liikunnan positiiviset vaikutukset tulevat esille huolimatta tutkittavan iästä, sukupuolesta, liikkumisen intensiteetistä, kestosta tai taajuudesta tai kunnon kohoamisesta (Craft & Landers, 1998). Liikunnan on myös todettu vähentävän masentuneisuutta enemmän kuin rentoutumisen ja miellyttävän tekemisen (North ym. 1990). Säännöllinen liikunta saattaa ehkäistä masennuksen syntymistä (Mertaniemi & Miettinen, 1998). Liikunnan on todettu lieventävän ahdistuneisuutta sekä psyykkisesti terveillä henkilöillä että neuroosipotilailla. Etenkin pitkäkestoinen kestävyystyyppinen liikunta tai voima- ja venyttelyharjoittelu lievittävät ahdistuneisuutta. Koska liikunnan ahdistusta vähentävä vaikutus on lyhytkestoinen kestäen vain muutamia tunteja, on liikunnan säännöllisyys tärkeää. (Mertaniemi & Miettinen, 1998.) Skitsofrenia-, neuroosi- ja mielialahäiriöpotilailla liikunta voi ehkäistä omasta ruumiista vieraantumista ja saattaa lyhentää hoitoaikaa (Mertaniemi & Miettinen, 1998; Vilpas, 1995). Psykoottiset potilaat voivat liikunnan avulla löytää oman itsen ja ympäristön väliset rajat, jotka ovat heillä usein hämärtyneet. Psyykkistä kuntoa ja subjektiivista hyvinvointia käsittelevän tutkimuksen mukaan hyvinvoinnin tunne kohentui, fyysinen kunto vahvistui ja sairastamisaika lyheni suurimmalla osalla liikuntaterapiaan osallistuneista avohoidossa olevista psyykkisistä häiriöistä kärsivistä potilaista. (Mertaniemi & Miettinen, 1998) Psyykkisten häiriöiden hoidossa voidaan saada liikunnan avulla positiivisia tuloksia myös silloin, kun liikunta ei ole varsinaista fyysistä liikkumista. Mietiskely- ja lepotuokiot sekä rentoutuminen lievittävät jännitystä ja ahdistusta ja tarjoavat mahdollisuuden irrottautua rutiineista ja huolista. (Vilpas, 1995.) 13

13 3.6 Mielenterveyskuntoutujien liikunnassa huomioitavia asioita Suunniteltaessa ja toteutettaessa mielenterveyskuntoutujien liikuntaa on otettava huomioon, että psyykkisiin häiriöihin liittyy usein tekijöitä, jotka vaikuttavat tunteisiin, ajatteluun ja toimintaan ja näin ollen saattavat haitata myös liikunnan harrastamista. Psyykkiset häiriöt, etenkin psykoottiset oireet, aiheuttavat tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriöitä. Oireet vievät huomiota pois omasta toiminnasta ja niiden hallitsemiseen kuluu energiaa (Ojanen, 2001). Psyyken lääkkeiden sivuvaikutukset voivat myös heikentää liikunnassa suoriutumista. Lääkkeillä voi olla elimistöä hillitsevä vaikutus, joka saattaa aiheuttaa painonnousua ja väsymystä, tai ne voivat päinvastaisesti aiheuttaa esim. kiihtyneisyyttä ja levottomuutta. Osa lääkkeistä nostaa lepo- ja liikesykettä (Ojanen, 2001; Vilpas, 1995). Muita mielenterveyspotilaiden kohdalla huomioitavia asioita ovat liikuntataitojen puutteet, jotka ovat vähäisen liikunnan harrastamisen vuoksi heillä yleisempiä kuin väestössä keskimäärin. Lisäksi heillä on usein puutteita sosiaalisissa taidoissa tai he ovat helposti vetäytyviä, mikä vaikeuttaa liikunnan harrastamista, koska monet liikuntalajit ovat luonteeltaan sosiaalisia (Ojanen, 2001). Mielenterveyspotilaiden normaalia huonompi fyysinen kunto ja heidän kokemuksensa huonosta kunnostaan korostuvat, kun he kokevat edellä mainittujen tekijöiden ennestään alentavan suorituskykyään. Negatiivinen kokemus omasta kunnosta ja suorituskyvystä vaikeuttaa oma-aloitteista motivoitumista liikuntaan (Ojanen, 2001; Vilpas, 1995). 3.7 Mielenterveyskuntoutujien kokemuksia liikunnasta Liikunta mielenterveyspotilaiden avohoidon tukena projektissa ( ) saatujen tulosten mukaan mielenterveyspotilailla kunto oli keskimääräistä huonompi (Ojanen, 2001; Svennevig, 2000) ja samankaltaisia tuloksia on saatu muissakin tutkimuksissa (Martinsen, 1994; 1993; 1990). Projektissa mukana olleet avohoidossa olevat mielenterveyspotilaat harrastivat mieluiten kevyttä ja helppoa liikuntaa ja epämieluisinta heille oli raskas ja vaikea liikunta. Tämä voi johtua ensinnäkin siitä, että psyykkisesti huonossa kunnossa olevalle ihmiselle kehon rasittaminen voi olla pelottavaa ja toisaalta tutkittavien huono fyysinen kunto saattoi tehdä rasittavan liikunnan epämiellyttäväksi. Ylivoimaisesti suosituin liikuntamuoto tutkimuksessa oli kävely ja muita suosittuja liikuntamuotoja uinti, pyöräily ja jumppaaminen. Kävely ei kuitenkaan tuottanut yhtä positiivisia kokemuksia kuin muut liikuntamuodot, sillä kävelyä tärkeimpänä liikuntamuotona pitäneet kokivat itsensä vähemmän taitaviksi kuin muiden liikuntamuotojen harrastajat. Tämä voi johtua siitä, että koska kävely ei vaadi erityisiä taitoja tai ponnisteluja, se ei myöskään anna kokemuksia taitavuudesta. Kävelyn ollessa muuta liikuntaa tukeva liikuntamuoto se tuotti enemmän mielihyvää (Ojanen, 2001; Svennevig, 2000). Samanlaisia tuloksia mielenterveysasiakkaiden suosituimmista liikuntamuodoista on saanut Liisa Pikkarainen pro gradu tutkimuksessaan, jossa kartoitettiin mielenterveysasiakkaille suunnatun liikunnan tarjontaa, riittävyyttä ja kehitystarpeita Suomen kunnissa sekä ohjaajien kokemuksia liikuntatoiminnasta. Tässä tutkimuksessa suosituin kesällä harrastettu liikuntalaji oli kävely ja seuraavina olivat palloilu, sauvakävely, pyöräily, patikointi/retkeily ja uinti. Talvella suosituimmat liikuntalajit olivat palloilu, kuntosaliharjoittelu, kuntojumppa, uinti, vesivoimistelu ja kävely (Pikkarainen, 2003). Opinnäytetyössämme (Hulkkonen & Ruuskanen, 2003), jossa selvitimme masentuneiden nuorten aikuisten kokemuksia liikkumisryhmästä ja liikkumisen vaikutuksista masennukseen, saimme myös samansuuntaisia tuloksia edellisten kanssa. Sauvakävely oli ylivoimaisesti suosituin 14

14 liikuntalaji tutkimuksessamme. Muita tutkimuksessa mukana olleita liikuntalajeja olivat ilmapallojumppa, kuntopiiri, sulkapallo, rentoutus, keppijumppa ja punttijumppa. Liikunta mielenterveyspotilaiden avohoidon tukena -projektin tulosten mukaan liikunta voi saada aikaan positiivisia psykologisia muutoksia ilman kunnon objektiivista kohoamista. Subjektiivinen tuntemus fyysisen kunnon ja suoritustason kohoamisesta riittää parantamaan itseluottamusta, vointia, elämänhallintaa ja vireystasoa (Ojanen, 2001; Svennevig, 2000). Iällä ja painolla on merkitystä liikunnan tuottaman tunnekokemuksen kannalta projektin tulosten perusteella. Lihavuus vähensi liikunnasta saatua mielihyvää ja nuoremmat olivat vähemmän tyytyväisiä liikunnan jälkeen kuin vanhemmat. Voi olla, että nuorempien vähäisempi tyytyväisyys liikunnan jälkeen johtuu siitä, että heillä liikuntaan liittyy helpommin itsekritiikkiä ja suorituspaineita kuin vanhemmilla (Svennevig, 2000). Syynä liikunnan harrastamiselle on projektissa saatujen tulosten mukaan useimmilla tutkittavilla tottumus. Yleisin liikuntaharrastusta estävä tekijä on puolestaan huono kunto, joka saa liikunnan tuntumaan epämiellyttävältä. Muita liikuntaharrastusta estäviä tekijöitä ovat ylipainoisuus, harrastusten kalleus ja ystävien puute (Ojanen, 2001; Svennevig, 2000). Liikunnasta saadut positiiviset kokemukset olivat projektiin osallistuneilla mielenterveyspotilailla yhteydessä liikkumisaktiivisuuteen. Liikunnasta parempia kokemuksia saaneet tutkittavat liikkuivat enemmän kuin ne, joiden kokemukset olivat vähemmän positiivisia. Naiset näyttävät hyötyvän liikunnasta kokemustasolla enemmän kuin miehet, sillä naisilla liikunta aiheuttaa usein enemmän positiivisia kokemuksia (esim. tyytyväisyyttä, rauhallisuutta, onnistumisen tunnetta) kuin miehillä. Tämä voi osittain olla selityksenä myös sille, että naiset hakeutuvat yleensä miehiä enemmän liikuntaryhmiin (Ojanen, 2001; Svennevig, 2000). Liikunnan määrä ja psyykkinen hyvinvointi ovat tutkimuksen mukaan selvästi yhteydessä toisiinsa. Enemmän liikkuvat ihmiset voivat psyykkisesti paremmin ja jos liikunnan määrä laskee, on havaittavissa myös psyykkisen hyvinvoinnin laskua. Todennäköisesti syy-seuraussuhde on tässä tapauksessa kehämäinen siten, että psyykkisen hyvinvoinnin lasku johtaa passivoitumiseen, joka puolestaan laskee itsearvostusta ja saa aikaan syyllisyydentunteita. Liikkumisaktiivisuuden väheneminen on usein merkki siitä, että ihminen voi psyykkisesti huonosti (Ojanen, 2001; Svennevig, 2000). Tutkimusten mukaan mielenterveyspotilaat kokevat liikunnan pääsääntöisesti positiivisena asiana (Hulkkonen & Ruuskanen, 2003; Ojanen, 2001; Pikkarainen, 2003). Erityisesti naiset kokivat Liikunta mielenterveyspotilaiden avohoidon tukena projektissa liikuntaperiodin (5-9 kk) jälkeisissä mittauksissa terveytensä ja tyytyväisyytensä elämään kohentuneen. Miehillä ei ilmennyt vastaavia tilastollisesti merkittäviä muutoksia psyykkisessä hyvinvoinnissa, mutta tämä saattaa johtua siitä, että he arvioivat psyykkisen kuntonsa alkumittauksissa yläkanttiin, jolloin ei ehkä jäänyt enää parantamisen varaa (Svennevig, 2000). Virkistyminen, rentoutuminen, hyvän olon saaminen, tyytyväisyys, iloisuus, onnistuminen, hyväksytyksi tuleminen, ryhmään kuuluminen, tunnustuksen saaminen, rauhallisuus, tarmokkuus ja taitavuus ovat mielenterveyspotilaiden raportoimia kokemuksia liikunnasta Liikunta mielenterveyspotilaiden avohoidon tukena projektissa (Ojanen, 2001). Opinnäytetyössämme liikkuminen merkitsi nuorille masennuspotilaille raittiin ilman saamista ja ulos pääsemistä, hyvän olon saamista, terveellistä ja kunnollista elämäntapaa, jokapäiväistä tekemistä sekä fyysisen kunnon ylläpitämistä. Lisäksi liikkuminen merkitsi yhdessä olemista ja muiden kanssa kommunikointia. Liikunnan vaikutuksia kuvailtiin piristymisen ja hyvän olon tunteeksi ja sen koettiin myös auttavan rentoutumaan ja purkamaan paineita (Hulkkonen & Ruuskanen, 2003). Huo- 15

15 limatta mielenterveyspotilaiden yleisestä positiivisesta suhtautumisesta liikuntaan voidaan erityisesti intensiivinen liikunta kuitenkin kokea kielteisenä (Ojanen, 2001). 3.8 Mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmien ohjaajien kokemuksia Mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmien ohjaajat ovat selvityksien mukaan pääasiallisesti liikunnanohjaajia, fysioterapeutteja tai muita liikunta- ja terveysalan ammattilaisia. Osalla ohjaajista on myös muu koulutus, kuten erikoisfysioterapeutti, liikuntatieteiden maisteri, ja nuoriso/vapaaajanohjaaja (Pikkarainen, 2003; Turhala, 2005). Ohjaajina toimivat myös vertaisohjaajat (Turhala, 2005). Pikkaraisen (2003) tutkimuksen mukaan noin 64%:lla tutkimukseen osallistuneista mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmien ohjaajista ei ollut mielenterveysalan koulutusta ja lisäkoulutuksen tarve on 65,1 %. Osalla ohjaajista oli yksi tai useampia kursseja mielenterveysliikunnasta ja 10%:lla oli työkokemusta esim. psykiatrisesta sairaalasta. Ammattiryhmistä kaikki fysioterapeutit ilmoittivat tarvitsevansa lisäkoulutusta, liikunnanohjaajilla lisäkoulutuksen tarve oli lähes 70%:lla ja muihin koulutusaloihin kuuluvilla 60%:lla. Lisäkoulutukselta tutkittavat halusivat uusia ideoita mielenterveysasiakkaille sopivista liikuntalajeista, teoriatietoa sairauksista, tietoa liikunnan annosvaste suhteesta, vinkkejä mielenterveysasiakkaiden liikunnanohjaukseen sekä vinkkejä yhteistyömahdollisuuksien lisäämiseen. Myös tietoa lääkityksen vaikutuksista toivottiin. Mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmien ohjaajien yleisimmät keinot motivoida ryhmäläisiä olivat Pikkaraisen (2003) tutkimuksessa houkuttelevien lajien käyttö ja mielenkiintoiset harjoitukset. Seuraavaksi käytetyimmät keinot olivat liikuntapaikkojen läheisyys sekä henkilökohtainen keskustelu ja palautteen antaminen. Muita motivoimiskeinoja olivat lisäksi mm. seuranta kuntokortin tai testauksen avulla, yhteisen tavoitteen asettaminen, sosiaalinen kannustus palkkion muodossa sekä liikunnan terveysvaikutuksista tiedottaminen. Liikuntaryhmissä painotettavia ja usein toteutuvia tavoitteita olivat ohjaajien mukaan onnistumisen elämyksen kokeminen, ilon ja virkistymisen kokeminen, itseluottamuksen lisääntyminen, tasaarvoisuuden kokeminen, toisten huomioon ottaminen, tuen ja kannustuksen vastaanottaminen sekä sosiaalisten kontaktien solmiminen. Motorisista tavoitteista painotetaan kehonhallinnan harjaannuttamista ja kognitiivisista tavoitteista tietoja liikunnan terveysvaikutuksista (Pikkarainen, 2003). Yleisimpiä ohjaajien kokemia liikuntaryhmän ohjaamiseen vaikuttavia tekijöitä ovat Pikkaraisen (2003) tutkimuksen mukaan mielenterveysasiakkaiden huono kunto sekä ryhmäläisten eritasoinen kunto. Lisäksi tutkimuksessa mukana olleet ohjaajat kokivat, että ryhmäläisillä on vaikeuksia sitoutua toimintaan, heidän keskittymiskykynsä on heikko ja heidän motivoimisensa on vaikeaa. Mielenterveyskuntoutujilla esiintyy myös motorisia vaikeuksia ja kehon hahmottamisen vaikeuksia, mikä vaikeuttaa ryhmän ohjaamista. Ryhmäläiset ovat joskus myös sosiaalisesti sulkeutuneita ja passiivisia tai pelokkaita ja ahdistuneita. Ohjaajien käyttämiä keinoja ongelmatilanteista selviämiseen olivat asiallinen, iloinen, tasavertainen ja päättäväinen toiminta, helpot harjoitukset, vaihtoehtoiset liikkeet, ryhmäläisten yksilöllinen huomioiminen ja kuunteleminen sekä eri lajien kokeilu ja monipuolisuus. Tärkeänä pidettiin myös ryhmähengen luomista sekä palautteen ja onnistumisen kokemusten antamista. 16

16 3.9 Ojasen malli liikunnan vaikutuksista Liikunnan välittömät positiiviset vaikutukset mielialaan ovat selkeitä, sillä liikunnan jälkeinen hyvä olo on todettu tutkimuksissa ja liikuntaa harrastavien vastaajien arvioissa. Liikunnan pitkäaikaisista vaikutuksista mielenterveyteen on kuitenkin erilaisia tulkintoja ja tulokset ovat osittain ristiriitaisia. Tulosten ristiriitaisuutta voidaan selittää kahden liikunnan vaikutuksia kuvaavan tulkintamallin avulla, jotka ovat molemmat saaneet tukea tutkimustuloksista (Ojanen, 1994). 1. Psykologinen tulkintamalli, jossa painottuu subjektiivisesti mielekäs liikunta. Liikunta -> mielihyvä -> psykologiset tekijät -> psyykkinen hyvinvointi -> koettu fyysinen kunto -> koettu terveys -> terveyttä edistävät asenteet ja elämäntavat -> fyysinen terveys Psykologisessa tulkintamallissa liikunta voidaan korvata muillakin hoitomuodoilla, esim. psykoterapialla. Mallin mukaan subjektiivisesti mielekkääksi koetulla liikunnalla on myönteisiä vaikutuksia, varsinkin jos henkilön avun tarve on suuri. Odotukset, sitoutuminen ja koettu hyöty vahvistavat mielihyvän kokemuksia. Liikunnan laadulla ei juurikaan ole tässä merkitystä. Myöskään fyysisen kunnon objektiivinen kohentuminen ei ole välttämätöntä, vaan subjektiivinen kokemus kunnon kohentumisesta riittää aikaansaamaan positiivisia psykologisia muutoksia. Psykologisen tulkintamallin mukaan liikunnalla ei ole suoria vaikutuksia terveyteen, vaan vaikutukset tulevat elämän hallinnan ja elintapojen kautta. Terveys voidaan ensin subjektiivisesti kokea kohentuneeksi liikunnan myötä, vaikka näin ei objektiivisesti olisikaan tapahtunut. Kun myöhemmin sitoutumisen myötä yksilö alkaa kokea terveydestä huolehtimisen tärkeäksi ja alkaa hoitaa itseään, fyysinen terveys paranee (Ojanen, 1994). 2. Biologinen tulkintamalli, jossa painottuu intensiivinen, aerobinen liikunta. Liikunta -> fyysinen kunto -> fyysinen terveys -> koettu terveys -> psyykkinen hyvinvointi Biologisen tulkintamallin mukaan liikunnan myönteiset vaikutukset perustuvat intensiiviseen, aerobiseen liikuntaan, joka parantaa fyysistä kuntoa ja täten myös fyysistä terveyttä. Fyysinen terveys puolestaan edistää psyykkistä hyvinvointia. Tämän mallin mukaan liikunnan vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin ovat siis epäsuoria (Ojanen, 1994). Näiden kahden liikunnan vaikutuksia kuvaavan mallin lisäksi on Ojasen (1994) mukaan huomioitava, että psyykkinen hyvinvointi saattaa usein johtaa liikunnasta kiinnostumiseen ja liikunnan harrastamiseen, jolloin liikunta ylläpitää psyykkistä hyvinvointia seuraavan mallin mukaisesti: Psyykkinen hyvinvointi -> liikunta -> psyykkinen hyvinvointi Ojanen (2001) on lisäksi tarkentanut psykologista ja biologista tulkintamallia seuraavalla liikunnan vaikutuksia kuvaavalla mallilla: Liikuntavajaus ja hyvinvointivajaus -> Myönteinen odotus -> Omaehtoisuus -> Panostus -> Mielihyvä -> Liikunnan myönteiset vaikutukset hyvinvointiin Mallin mukaan liikunnan myönteisten vaikutusten ehtona on sekä liikunta- että hyvinvointivajaus. Vaikka säännöllinen liikunta vaikuttaakin myönteisesti hyvinvointiin, ei liikunnan määrän lisäämisen voida odottaa edistävän psyykkistä hyvinvointia siinä tapauksessa, että liikuntaa on jo kohtuul- 17

17 lisen paljon ennestään. Samoin, jos hyvinvoinnin taso on ennestään korkea, on liikunnan avulla vaikea saada aikaan muutoksia hyvinvoinnissa. Mallin toisena ehtona ovat liikuntaan liittyvät myönteiset odotukset. Jotta liikunta edistäisi hyvinvointia, tulisi sitä kohtaan olla myönteisiä odotuksia. Näin usein onkin, sillä liikunnan tiedetään olevan hyväksi terveydelle ja hyvinvoinnille. Aikaisemmat kielteiset kokemukset liikunnasta voivat kuitenkin aiheuttaa myös kielteisiä odotuksia liikuntaan liittyen. Kolmantena ehtona on liikunnan omaehtoisuus. Liikunta aiheuttaa mielihyvää silloin, kun sitä harrastetaan omasta halusta. Jos liikunta koetaan pakonomaiseksi, sillä ei ole myönteistä vaikutusta hyvinvointiin, vaan se voi päinvastoin alentaa hyvinvoinnin kokemusta. Riittävä panostus liikuntaan on mallin neljäs ehto. Jotta liikunnalla olisi myönteisiä vaikutuksia, on liikkujan koettava tekevänsä jotain. Aikaisemmin harrastetun liikunnan määrästä riippuu, kuinka paljon liikuntaa tarvitaan, jotta se voidaan kokea panostukseksi. Jos ei ole liikuttu lainkaan, voi jo yksi intensiivinen liikuntakerta riittää, mutta yleensä tarvitaan kuitenkin 2-3 liikuntakertaa. Jos taas liikuntaa harrastetaan jo jonkin verran, liikunnan määrässä tapahtuvan muutoksen on oltava huomattava. Viides ehto on mielihyvän kokeminen liikunnasta. Vaikuttaakseen myönteisesti hyvinvointiin liikunnan on aiheutettava mielihyvän kokemuksia tai oltava vaikutuksiltaan vähintäänkin neutraalia siten, että myönteiset ja kielteiset kokemukset ovat tasapainossa. Jos liikunnasta saadut kokemukset ovat jatkuvasti kielteisiä, liikunnan harrastaminen todennäköisesti loppuu jossain vaiheessa. 4. TUTKIMUSONGELMAT Tutkimus toteutettiin osana Mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämishanketta. Tavoitteena oli selvittää ja tuoda esille mielenterveyskuntoutujien kokemuksia liikunnasta ja heille suunnatuista liikuntaryhmistä sekä tarkastella kuntoutujien ja liikuntaryhmien ohjaajien kokemusten vastaavuutta. Tutkimuksessa kartoitettiin myös hankkeessa mukana olleiden liikuntaryhmien rakennetta ja toimintaa, jotta saataisiin selville, minkälaiseen liikuntatoimintaan ohjaajien ja kuntoutujien kokemukset liittyvät. Lisäksi selvitettiin mielenterveyskuntoutujien liikunnallista taustaa ja heidän suhdettaan liikuntaan. Tarkoituksena oli saada tietoa, jonka avulla mielenterveyskuntoutujille suunnattua liikuntaa voidaan jatkossa kehittää mahdollisimman paljon kuntoutujien tarpeita vastaavaksi. Tutkimuksessa haettiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 1. Minkälaisia Mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämishankkeen liikuntaryhmät ovat? Tarkoituksena oli selvittää, millä perusteella liikuntaryhmät on koottu, minkä kokoisia ne ovat, mikä on niiden sukupuolijakauma ja miten ne kokoontuvat. 2. Millaisia kokemuksia mielenterveyskuntoutujilla on liikunnasta? Tarkoituksena oli tutkia, miten kuntoutujat suhtautuvat liikuntaan, millaista liikuntaa he ovat harrastaneet elämänsä aikana (lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisiässä ennen liikuntaryhmään osallistumista) ja minkälaisia kokemuksia heillä on liikunnasta. 3. Millaisia kokemuksia mielenterveyskuntoutujilla on heille suunnatuista liikuntaryhmistä? Tarkoituksena oli tutkia, millaisia kokemuksia kuntoutujilla on liikuntaryhmien toiminnasta ja ryhmissä harrastetusta liikunnasta (esim. liikunnan määrä, laatu ja hyödyllisyys). 18

18 4. Miten mielenterveyskuntoutujien ja liikuntaryhmien ohjaajien kokemukset vastaavat toisiaan? Tarkoituksena oli tutkia, onko kuntoutujilla ja ohjaajilla samanlainen kokemus kuntoutujista liikunnan harrastajina, ryhmissä harrastetusta liikunnasta ja liikunnan vaikutuksista kuntoutujiin. 5. Miten Ojasen liikunnan vaikutuksia kuvaava malli toteutuu mielenterveyskuntoutujilla? Tavoitteena oli selvittää, toteutuvatko mallin viisi ehtoa (liikunta- ja hyvinvointivajaus, myönteiset odotukset, omaehtoisuus, riittävä panostus ja mielihyvän kokeminen) mielenterveyskuntoutujilla ja onko liikunnalla myönteisiä vaikutuksia heidän hyvinvointiinsa. Odotuksena on, että kun kokemukset liikunnasta ovat myönteisiä, mallin ehdot toteutuvat. Lisäksi oli tarkoitus selvittää, onko löydettävissä jotain erityispiirteitä niillä kuntoutujilla, joilla malli toteutui huonosti verrattuna niihin, joilla se toteutui hyvin. 5. TUTKIMUSMENETELMÄT 5.1 Otos Tutkimuksen otos koostui niistä henkilöistä, jotka Mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämishankkeen aikana ohjasivat mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmiä hankkeessa mukana olevissa kunnissa sekä mielenterveyskuntoutujista, jotka osallistuivat näihin liikuntaryhmiin. Koska tutkimusaineisto kerättiin keväällä 2005 ennen hankkeen loppumista, tutkimuksen ulkopuolelle on voinut jäädä henkilöitä, jotka ovat ohjanneet ryhmiä syksyllä Tutkimusta varten sain Suomen Mielenterveysseuran kautta 42:n mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmän ohjaajan yhteystiedot. Näistä 42:sta ohjaajasta 30 osallistui tutkimukseen. Heistä 20 oli naisia ja 10 miehiä. Niistä 12:sta ohjaajasta, jotka eivät osallistuneet tutkimukseen, yksi ei halunnut osallistua, viittä ei tavoitettu ollenkaan puhelimitse tai sähköpostilla ja kolmelle kysymykset lähetettiin sähköpostitse, mutta he eivät vastanneet. Lisäksi kolme henkilöä ilmoitti, ettei ollut käytännössä toiminut ohjaajana mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmässä, vaikka oli ollut mukana hankkeen toiminnassa. Mielenterveyskuntoutujia osallistui tutkimukseen 32. Heistä naisia oli 10 ja miehiä 22. Kustakin hankkeessa mukana olevasta kunnasta osallistui tutkimukseen 1-4 kuntoutujaa. Kuntoutujat olivat joko kaikki samasta liikuntaryhmästä tai parista eri ryhmästä riippuen siitä, montako liikuntaryhmää kunnassa oli. Kuntoutujat pyrittiin valitsemaan tutkimukseen satunnaisotannalla valitsemalla liikuntaryhmästä 1-4 sukunimensä mukaan aakkosten keskimmäistä henkilöä. Kuntoutujien valinta tapahtui pääasiassa liikuntaryhmien ohjaajien kautta. Ohjaajat valitsivat heille annetun ohjeen mukaan omasta ryhmästään 1-4 kuntoutujaa, jotka olivat sukunimensä perusteella aakkosten keskimmäisiä ryhmän nimilistassa. Joidenkin kuntoutujien kohdalla valinta perustui kuitenkin omaan halukkuuteen. Näin oli esim. silloin, kun kukaan aakkosten mukaan ryhmästä valituista ei halunnut osallistua haastatteluun ja samassa ryhmässä oli vapaaehtoisia. Valitsemalla haastateltavat kuntoutujat satunnaisesti aakkosjärjestyksen perusteella pyrittiin varmistamaan, että haastatteluun eivät valikoidu pelkästään hyväkuntoisimmat ja motivoituneimmat kuntoutujat, jolloin tulokset saattaisivat vääristyä. Tarkoituksena oli haastatella kaikenkuntoisia kuntoutujia. Koska kuntoutujia valittiin haastatteluun kaikista hankkeessa mukana olleista kunnista, saatiin aineistoa kerättyä eri puolilta Suomea. 19

19 Taulukossa 1. on kuvattu tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden jakautumista hankkeessa mukana olleiden kuntien kesken. TAULUKKO 1. Tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden määrä kussakin kunnassa Kunta Ohjaajat Kuntoutujat Iisalmi 4 4 Juuka 1 4 Kalajoki 3 0 Kemi 4 4 Laukaa 2 3 Oulu 1 3 Porvoo 2 4 Posio 2 3 Pudasjärvi 1 4 Vaasa 4 2 Vantaa 6 1 Yhteensä Käytetyt mittarit Tutkimuksessa käytettiin aineiston keräämiseen haastattelua. Mielenterveyskuntoutujille ja liikuntaryhmien ohjaajille laadittiin erilliset haastattelut (liite 1 ja 2). Haastattelukysymykset laadittiin tutkimusongelmien ja Mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämishankkeen kannalta olennaisten asioiden perusteella. Hankkeen ohjausryhmä osallistui kysymysten laadintaan esittämällä ehdotuksia haastattelujen sisällöstä ja antamalla palautetta kysymyksistä haastattelujen suunnitteluvaiheessa. Ohjausryhmä myös hyväksyi lopulliset haastattelulomakkeet ennen haastattelujen aloittamista. Ohjaajien haastattelussa kysymyksillä pyrittiin selvittämään hankkeen kannalta tärkeitä tietoja, kuten ryhmien kokoa ja kokoamisperusteita, ohjaajan koulutustaustaa, mielipidettä hankkeen organisoimisesta ja järjestetyistä koulutuksista sekä sitä, mikä ryhmissä ja ohjaustyössä oli toiminut hyvin ja mikä huonosti. Lisäksi ohjaajilta kysyttiin kokemuksia kuntoutujista liikunnan harrastajina, liikunnan vaikutuksista kuntoutujiin ja heidän kunnostaan, jotta voitaisiin verrata ohjaajien ja kuntoutujien kokemuksia näistä asioista. Kuntoutujille tarkoitetut kysymykset on suunniteltu niin, että ne tuovat esiin kuntoutujien liikuntaprofiileja (liikunnan määrä ja laatu sekä suhtautuminen liikuntaan lapsuudesta nykyhetkeen) ja vastaavat Ojasen mallin viiden ehdon (liikunta- ja hyvinvointivajaus, myönteiset odotukset, omaehtoisuus, riittävä panostus ja mielihyvän kokeminen) toteutumiseen. Kysymysten laadintaa ohjasivat myös hankkeen kannalta tärkeät tiedot, kuten mitä kautta kuntoutujat ovat saaneet tiedon liikuntaryhmästä, mitä toiveita heillä on liikuntaryhmän suhteen, ovatko he osallistuneet hankkeen tapahtumiin ja millaisia liikuntapolkuja he ovat kulkeneet. Tutkimuksessa käytetyt haastattelut jaettiin eri aihealueisiin. Liikuntaryhmien ohjaajien haastattelu koostui seuraavista aihealueista: Ryhmän taustatiedot, Ohjaajan ammatti ja koulutus, Ryhmään liittyvät ennakkokäsitykset, odotukset ja toiveet, Kokemukset ryhmästä ja sen toiminnasta, Henkilökohtaiset kokemukset ryhmän ohjaamisesta sekä Kokemukset Mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämishankkeesta. Haastattelussa oli yhteensä 29 kysymystä, jotka oli kaikki tarkoitettu kaikilta 20

20 ohjaajilta kysyttäviksi. Mielenterveyskuntoutujien haastattelun aihealueet olivat Taustatiedot liikunnan harrastamisesta, Lapsena ja nuorena harrastettu liikunta, Lapsuuden ja nuoruuden jälkeen (ennen liikuntaryhmää) harrastettu liikunta, Kokemukset liikuntaryhmästä, Kokemukset omasta kunnosta ja liikunnan vaikutuksista sekä Mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämishankkeen tapahtumiin osallistuminen. Kuntoutujien haastattelussa kysymyksiä oli yhteensä 35. Näistä kysymyksistä 13 (kysymykset 1, 2, 5, 9, 10, 11, 12, 18, 19, 29, 30, 34 ja 35) oli tarkoitettu kaikilta haastateltavilta kuntoutujilta kysyttäviksi ja muita kysymyksiä kysyttiin kuntoutujan kunnon ja jaksamisen mukaan. Kuntoutujien haastattelussa tummennetut kysymykset ovat kysymyksiä, jotka oli tarkoitettu kaikille haastateltaville. Suurin osa sekä liikuntaryhmien ohjaajille että mielenterveyskuntoutujille tarkoitetuista kysymyksistä oli avoimia kysymyksiä, kuten Mitä toiveita tai odotuksia sinulla oli ryhmään ja liikuntaan liittyen? Kysymysmuodoksi valittiin avoimet kysymykset, koska niiden katsottiin antavan enemmän informaatiota ohjaajien ja kuntoutujien kokemuksista ja olevan vähemmän johdattelevia kuin tiukemmin strukturoitujen, valmiita vastausvaihtoehtoja sisältävien kysymysten. Joukossa oli kuitenkin myös kysymyksiä, joissa kysyttiin jonkin asian määrää (esim. Kuinka usein ryhmä kokoontuu ja kuinka kauan yksi kokoontumiskerta kestää? ) tai joihin voi vastata Kyllä / Ei (esim. Oletko harrastanut muuta liikuntaa liikuntaryhmän lisäksi? ). Jälkimmäisessä tapauksessa kysymykseen liittyi usein tarkentava lisäkysymys, jos haastateltava vastasi myöntävästi (esim. Millaista liikuntaa? ). Lisäksi haastatteluissa oli kysymyksiä, joihin pyydettiin vastaamaan asteikolla 1-5 (1=erittäin huono, 5=erittäin hyvä) (esim. Millaiseksi koit fyysisen kuntosi liikuntaryhmän alkaessa asteikolla 1-5? ). Näillä kysymyksillä haluttiin helpottaa kysymyksiin vastaamista, koska kysymyksiä on haastatteluissa kaiken kaikkiaan melko paljon. Toisaalta osa haastatteluissa kysytyistä asioista oli myös sellaisia, että tämäntyyppiset kysymykset sopivat avoimia kysymyksiä paremmin niitä selvittämään. 5.3 Aineiston keruu Aineiston keruu tapahtui haastattelemalla mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmien ohjaajia ja ryhmiin osallistuneita mielenterveyskuntoutujia maalis-toukokuussa 2005, jolloin liikuntaryhmien toiminta hankkeen puitteissa alkoi olla lopuillaan. Ohjaajien haastattelut tehtiin pääasiassa puhelimitse maalis-toukokuun 05 aikana lukuun ottamatta neljää ohjaajaa, joista yksi vastasi kysymyksiin sähköpostitse ja kolme kuntoutujien haastattelun yhteydessä kasvotusten. Kuntoutujien haastattelut tehtiin kaikki paikanpäällä kussakin kunnassa, yleisimmin joko liikuntaryhmän kokoontumiskerran yhteydessä tai kuntoutujien asuntolassa tai päiväkeskuksessa. Tämän katsottiin olevan paras tapa tavoittaa kuntoutujat. Suurin osa kuntoutujien haastatteluista tehtiin yksilöhaastatteluna. Neljässä kunnassa (Laukaa, Porvoo, Iisalmi, Kemi) haastattelut toteutettiin kuitenkin ryhmähaastatteluina, joissa oli paikalla 2-4 kuntoutujaa, koska kuntoutujat olisivat joutuneet muuten odottamaan omaa haastatteluvuoroaan kohtuuttoman kauan. Ryhmähaastattelutilanteissa kysymykset esitettiin kaikille kuntoutujille yhteisesti ja jokainen vastasi niihin vuorollaan. 21