Tavoitteena lapsiystävällisempi yhteiskunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tavoitteena lapsiystävällisempi yhteiskunta"

Transkriptio

1 Tavoitteena lapsiystävällisempi yhteiskunta

2 Yhdessä lasten puolesta Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen yhteiskunta, jossa lapsen etu asetetaan etusijalle. Yhteiskunta, jossa lapset ja nuoret voivat hyvin, on hyvä kaikenikäisille. 2

3 Yhteiskunta Yhteiskunta muodostuu ihmisistä ja heidän yhteisöistään, jotka asuvat ja ovat vuorovaikutuksessa tietyllä maantieteellisellä alueella. Julkinen sektori = valtio, maakunnat ja kunnat Yksityinen sektori = yritykset Kolmas sektori = Kansalaisyhteiskunta, kansalaisjärjestöt Neljäs sektori = Perhe, suku, ystäväpiiri, lähiyhteisö 3

4 MLL:n arvot Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Yhdenvertaisuus 4

5 Kansalaisten järjestö MLL:n muodostavat 556 paikallisyhdistystä 10 piiriä Keskusjärjestö MLL:n paikallisyhdistyksiin kuuluu jäsentä 5

6 MLL:n perustaminen 1920 Perustamisvuonna 1920 Suomessa asui noin miljoona lasta, joista suuri osa eli puutteellisissa oloissa Sophie Mannerheim, Erik Mandelin, Arvo Ylppö ja Carl Gustaf Emil Mannerheim perustivat MLL:n, koska uskoivat ihmisten yhteistyön ja tiedon jakamisen voimaan 6

7 Tämän työn päämääränä olkoon, että jok ainoa Suomen lapsi äidinkohdusta lähtien ja kautta koko kasvinaikansa saa oikeutetun osan siitä hellyydestä ja huolenpidosta, joka yksinään voi laskea lujan pohjan heidän kehitykselleen hyviksi ja hyödyllisiksi kansalaisiksi. Mannerheimin Lastensuojeluliiton perustamisjulistus

8 MLL:n saavutuksia Äitiys- ja lastenneuvoloiden perustaminen Äitiyspakkaus Lastenlinnan lastensairaala Päivähoito, perhepäivähoito Koululaisten iltapäivätoiminta Tukioppilastoiminta Mediakasvatuksen mallit 8

9 MLL:n toiminta-alueet Vapaaehtoistoiminta lasten, nuorten ja lapsiperheiden kanssa Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin edistäminen Vaikuttaminen lapsi-, nuoriso-, ja perhepolitiikkaan 9

10 MLL:n talous Keskusjärjestön toiminnan volyymi oli 10 me vuonna 2016 Merkittävin rahoittaja oli RAY (2017- STEA) (32 %). Muita rahoituslähteitä olivat Jäsenmaksut Lasten Päivän Säätiö (Linnanmäki) Ministeriöiden ja EU:n avustukset Muut säätiöt ja rahastot Varainhankinta, yritysyhteistyö ja lahjoitukset 10

11 Vapaaehtoisten voimin Lähes jokaisessa Suomen kunnassa toimii MLL:n paikallisyhdistys, jossa kaikenikäiset voivat toimia yhdessä lasten ja perheiden kanssa MLL:lla on vapaaehtoista, jotka tekevät yhteensä yli vapaaehtoistuntia vuodessa 11

12 Tervetuloa vapaaehtoiseksi Vapaaehtoiset ylläpitävät perhekahviloita, vertaisryhmiä, järjestävät tapahtumia, ohjaavat kerhoja ja muskareita sekä toimivat kylämummeina ja -vaareina tai leikkilähetteinä. Vapaaehtoisia tarvitaan myös auttavien puhelinten päivystäjiksi, perhekummeiksi ja tukihenkilöiksi kuten maahanmuuttajaäitien ystäviksi. MLL:n vapaaehtoiseksi on helppo tulla, sillä kuhunkin tehtävään saa koulutusta ja ohjausta. 12

13 Pienen puolella Vuonna 2016 vapaaehtoiset ylläpitivät muun muassa 500 perhekahvilaa 160 vertaisryhmää kerhoa ja järjestivät avointa tapahtumaa Kerhossa on kavereita ja saa juosta ja nauraa Perhekahvila on vertaistukipaikkana aivan mahtava! Voit mennä omana itsenä, ei haittaa, vaikka lapsi olisi valvonut koko yön. 13

14 Kiireetöntä aikaa lapsille ja nuorille Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjät ottavat vastaan puhelua vuosittain. Puhelut ovat soittajille maksuttomia. Yhteyttä voi ottaa myös nettikirjeellä tai chattaamalla. Aihe voi olla mikä tahansa asia, jonka haluaa jakaa luottamuksellisesti aikuisen kanssa. Palvelu saa lapsilta nuorilta kiitosta siitä, että päivystäjillä on aikaa kuunnella. 14

15 Tukea nuorilta nuorille luokkalaiset tukioppilaat rakentavat hyvää kouluhenkeä, tutustuttavat uudet seiskat yläkouluun ja toisiinsa ja toimivat kiusaamista vastaan luokkalaiset kummioppilaat auttavat pienempiä oppilaita ja järjestävät koulussa yhteistä tekemistä 15

16 Verkkoauttamista ja koulurauhaa Verkkotukioppilaat eli tuottavat sisältöä Nuortennettiin ja auttavat muita nuoria verkossa Koulurauha on koko kouluvuoden kestävä ohjelma, jonka tavoitteena on kouluyhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen 16

17 Apua ja tukea vanhemmille maksutta Vanhempainnettiin on koottu kattavasti tietoa lasten kasvusta ja kehityksestä sekä tukivinkkejä eri tilanteisiin Vanhempainnetin chatiin ja kirjepalveluun tai Vanhempainpuhelimeen voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella vanhemmuudesta luottamuksellisesti toisen vanhemman kanssa. Palvelu on maksuton. 17

18 Perhekahviloissa ovet avoinna kaikille MLL:n perhekahviloissa eri puolilla Suomea lapsiperheet tapaavat, tutustuvat ja saavat tukea toisiltaan Sinne voi tulla hengähtämään hetkeksi ja juttelemaan muiden vanhempien kanssa. Samalla lapset saavat seuraa toisistaan. Ovet ovat kaikille avoinna ja ohjelmaa suunnitellaan yhdessä kävijöiden kanssa 18

19 Ilon jakamista ja huolien ratkomista Vertaisryhmissä vanhemmat voivat keskustella esimerkiksi tiettyyn elämänvaiheeseen liittyvistä asioista Perhekummin tai tukihenkilön voi saada avuksi, kun oma tukiverkosto tuntuu ohuelta ja arki raskaalta Tilapäisiin lastenhoitopulmiin MLL välittää kouluttamiaan lasten hoitajia 19

20 Vinkkejä koululaisten vanhemmille Hyvä alku koulutielle ja Hyvä alku yläkouluun -kampanjat muistuttavat koulujen alkaessa vanhempia tärkeimmistä koululaisen hyvinvointiin vaikuttavista asioista Vanhempainnetissä on paljon tietoa ja tukea kouluikäisten vanhemmille 20

21 Yhteistyötä koulujen ja kasvattajien kanssa MLL tuottaa koulujen ja päiväkotien käyttöön aineistoja mm. mediakasvatuksesta, päihde- ja terveyskasvatuksesta sekä kiusaamisen ehkäisemisestä MLL kehittää kummi-, tukioppilas- ja tutortoimintaa eri kouluasteille sekä kouluttaa muun muassa tukioppilasohjaajia 21

22 MLL puolustaa lapsen oikeuksia Tavoitteena, että päätösten vaikutukset lapsiin arvioidaan ja lapsen etu otetaan huomioon poliittisessa päätöksenteossa ja Vaikuttamistyön perustana YK:n lapsen oikeuksien sopimus 22

23 MLL puolustaa lapsen oikeuksia MLL pitää säännöllisesti yhteyttä eduskuntaan, ministeriöihin, lapsiasiavaltuutettuun ja mediaan ja ottaa aktiivisesti kantaa lasten puolesta myös yhdessä muiden lapsi- ja perhejärjestöjen kanssa MLL:n piirit ja yhdistykset osallistuvat alueellisiin ja paikallisiin yhteistyöryhmiin ja ottavat kantaa perheiden puolesta Vaikuttamistyön tueksi kerätään myös arjen kokemus- ja tutkimustietoa 23

24 Lapsen oikeuksien sopimus Vaikuttamistyön työväline YK:n lapsen oikeuksien sopimus on väline lasten hyvinvoinnin ja kehityksen turvaamiseksi. Sopimus muodostaa lasten oikeuksien perustan. Sopimuksen aktiivinen täytäntöönpano Lasten oikeudet eivät toteudu itsestään, vaan niitä pitää toteuttaa joka päivä lasten arjessa ja lapsiin vaikuttavassa päätöksenteossa. 24

25 Suojelu, voimavarat ja osallisuus Lapsen oikeuksien sopimuksen yhteydessä puhutaan usein kolmesta P:stä. Niiltä tarkoitetaan lapsen oikeutta suojeluun (protection), osuuteen yhteiskunnan voimavaroista (provision) ja osallistua (participation). Tällä hetkellä erityinen huoli lapsiin kohdistettavien voimavarojen leikkauksista, mm. varhaiskasvatus- ja koulutusleikkaukset 25

26 Lapsen oikeuksien sopimuksen yleisperiaatteet Syrjimättömyys (2 artikla) Lapsen edun ensisijaisuus (3 artikla) Lapsen oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen (6 artikla) Lapsen näkemysten kunnioittaminen (lapsen kuuleminen ja osallisuus, 12 artikla) 26

27 Lapsen edun ensisijaisuus Lapsia koskevissa toimissa on otettava huomioon ensisijaisesti lapsen etu. Lapsen etu tulee arvioida ja ottaa ensisijaisesti huomioon päätöksenteossa, kun tehdään yhtä lasta, lapsiryhmää tai yleisesti lapsia koskevia päätöksiä. Lapsen edun käsitteellä on tarkoitus varmistaa lapsen oikeuksien sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteutuminen ja lapsen kokonaisvaltainen kehitys. 27

28 Lapsivaikutusten arviointi on väline lasten edun selvittämiseen Lapsivaikutusten arvioinnilla selvitetään, miten päätös/toiminta voitaisiin toteuttaa lasten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Lapsen etu tulee määrittää tapauskohtaisesti kyseessä olevien lasten tilanteen, olosuhteiden ja tarpeiden mukaisesti. Lapsen oikeuksien sopimuksessa turvatut oikeudet muodostavat perustan lapsivaikutusten arvioinnille. 28

29 Miten päätös vaikuttaa lasten oikeuksiin? Kuten lapsen oikeuteen kehitykseen syrjimättömyyteen (yhdenvertaisuusperiaate) esittää näkemyksensä ja saada näkemyksensä huomioon otetuksi terveyteen ja terveyspalveluihin koulutukseen riittävään elintasoon vapaa-aikaan, leikkiin ja harrastustoimintaan turvalliseen kasvuympäristöön ja suojeluun saada etunsa ensisijaisesti huomioon otetuksi ratkaisussa 29

30 Lapsiystävällisessä yhteiskunnassa (1) Arvostetaan lapsia ja lapsuutta arvostuksen tulee näkyä päätöksissä ja teoissa, ei vain puheissa Ymmärretään lapsuuden ainutkertainen merkitys ja lasten hyvinvoinnin ja kehityksen tarpeet Otetaan lasten oikeudet vakavasti YK:n lapsen oikeuksien sopimus lasten oikeuksien perustana Arvioidaan lapsivaikutukset ja asetetaan lapsen etu etusijalle lapsia koskevissa toimissa ja päätöksissä 30

31 Lapsiystävällisessä yhteiskunnassa (2) Tuetaan lasten ja nuorten osallisuutta lasten ja nuorten näkemyksiä kuullaan ja arvostetaan Investoidaan lapsiin ja nuoriin hyvinvointi rakentuu lapsuudessa lasten ja nuorten palvelut ja perheiden tuki ovat hyviä investointeja Edistetään lasten ja nuorten hyvinvointia Edistetään lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta ja ehkäistään syrjintää 31

32 Lapsiystävällisessä yhteiskunnassa (3) Kavennetaan lapsuuden hyvinvointi- ja terveyseroja hyvinvointi- ja terveyserojen perusta muodostuu lapsuudessa, tärkeä muistaa sote-uudistuksessa Ehkäistään lasten ja nuorten ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä Arvostetaan ja tuetaan vanhemmuutta Riittävä perheiden ja vanhemmuuden tuki Helpotetaan työn ja perheen yhteensovittamista Joustavat perhevapaat ja perheystävälliset työpaikat 32

33 Iloa, riemua, ystäviä Innostavaa tekemistä Yhdessäoloa Vaikuttamista lapsen puolesta Voimaa arkeen MLL on tätä kaikkea ja paljon muuta! 33

34 Kiitos! Jos haluat auttaa Ryhdy kuukausilahjoittaksi Tule vapaaehtoiseksi Liity jäseneksi

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

Yhdistysinfo_PRH_ / A-L Mauno. Hyvät tavat toimia. MLL 600 toimijaa lasten asialla

Yhdistysinfo_PRH_ / A-L Mauno. Hyvät tavat toimia. MLL 600 toimijaa lasten asialla Yhdistysinfo_PRH_220518 / A-L Mauno Hyvät tavat toimia. MLL 600 toimijaa lasten asialla Mannerheimin Lastensuojeluliitto Historia Perustamisvuonna 1920 Suomessa asui noin miljoona lasta, joista suuri osa

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kommenttipuheenvuoro - Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari 27.9.2017 Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Lapsen oikeuksien sopimus lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen MLL:n Kainuun piiri 2017 Vierailu MLL:n Lapin piiriin 20.5.2017 Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun piiri ry Perustettu 1950 Vuosikokoukset, piirihallitus, puheenjohtaja Toivo Sistonen

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutusta opettajille ja oppilashuollon henkilöstölle Lapsen ja nuoren kohtaaminen oppilashuollossa Tietoa uudistuneen oppilashuoltolain soveltamisesta

Lisätiedot

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017 15/11/2016 Kaisa Raninen Toimintasuunnitelma 2017 Toimintaympäristö - valtakunnallinen MLL on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on

Lisätiedot

Sisältö. Esite julkaistu Tilastot vuodelta 2016.

Sisältö. Esite julkaistu Tilastot vuodelta 2016. MLL Päijät-Hämeessä Sisältö MLL toimii lähes jokaisessa Suomen kunnassa 3 Lähellä lapsia, nuoria ja vanhempia 4 Perhekahvilat ja kerhot 4 Sukupolvia yhdistävä toiminta 5 Lastenhoito 6 Tapahtumat, retket

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli 16.11.201 TYÖPAJOJEN TEEMAT 1) Perhekeskusverkostoon kuuluva avoin kohtaamispaikka 2) Mielenterveyttä kaikille kasiluokkalaisille 3) Kuka muu muka? Minusta

Lisätiedot

LAPE-työpaja 6.2.: Lapsiystävällinen kunta Suomen UNICEF, Johanna Laaja

LAPE-työpaja 6.2.: Lapsiystävällinen kunta Suomen UNICEF, Johanna Laaja LAPE-työpaja 6.2.: Lapsiystävällinen kunta Suomen UNICEF, Johanna Laaja Ajattele lapsia? LAPE-hankesuunnitelmassa kuvattu tavoite: Kunnat, maakunnat ja valtion viranomaiset ovat SAANEET VÄLINEET TIETOON

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot yläkouluille Syksy 2015

Koulutukset ja aineistot yläkouluille Syksy 2015 Koulutukset ja aineistot yläkouluille Syksy 2015 Koulutukset Lapsen ja nuoren kohtaaminen oppilashuollossa Tietoa uudistuneen oppilashuoltolain soveltamisesta käytäntöön Työvälineitä vaikeassa elämäntilanteessa

Lisätiedot

MLL alakoulun tukena 2014 2015

MLL alakoulun tukena 2014 2015 MLL alakoulun tukena 2014 2015 MLL alakoulujen tukena Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:lla

Lisätiedot

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava 17.9.2014 Tuki- ja kummioppilastoiminta Vertaistukea alakoulusta toiselle asteelle Alakoulun kummioppilaat ovat 5.-6. luokkalaisia ja toimivat ekaluokkalaisten

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Lapsistrategia, lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanon välineinä

Lapsistrategia, lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanon välineinä Lapsistrategia, lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanon välineinä Esa Iivonen ja Kirsi Pollari Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 16.11.2018 Lapsen

Lisätiedot

Lapsen etu sanoista tekoihin. Kommenttipuheenvuoro

Lapsen etu sanoista tekoihin. Kommenttipuheenvuoro Lapsen etu sanoista tekoihin. Kommenttipuheenvuoro Mirjam Kalland Varhaiskasvatuksen professori, Helsingin yliopisto 21.11.2018 Eri tasoiset sopimukset Julistus (declaration) ei juridisesti sitova Tahdonilmaisu,

Lisätiedot

Haluan toivottaa Sinulle työn iloa alkaneelle syyskaudelle ja uudehkolle valtuustokaudelle.

Haluan toivottaa Sinulle työn iloa alkaneelle syyskaudelle ja uudehkolle valtuustokaudelle. Hyvä kuntapäättäjä, Haluan toivottaa Sinulle työn iloa alkaneelle syyskaudelle ja uudehkolle valtuustokaudelle. Kunta on lapsille ja nuorille tärkeä, sillä kunnan palvelut kuten varhaiskasvatus, koulu

Lisätiedot

MLL. Tukioppilastoiminta

MLL. Tukioppilastoiminta MLL Tukioppilastoiminta Tukioppilastoiminta on Peruskoulussa toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies Lapsen osallisuus lastensuojelussa Esityksen rakenne 1) Lapsen oikeuksista Lapsen oikeuksien sopimus: keskeiset periaatteet Lasten oikeuksien toteutumisen

Lisätiedot

YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ

YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ Pohjois-Savon LAPE-startti YHDESSÄ! Keskiviikkona 17.5.2017 Lasten, nuorten ja perheiden terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi Lapsen oikeuksien sopimus

Lisätiedot

Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken

Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken 27.4.17 Miksi olemme täällä tänään? - Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE:n) muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia

Lisätiedot

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Akaa 24.11.2015 Lapsivaikutusten arviointi Virkamiesten ja päättäjien työkalu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä palveluiden

Lisätiedot

MLL kunnan kumppanina

MLL kunnan kumppanina MLL kunnan kumppanina MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa Perhekeskus on palvelumalli, joka kokoaa yhteen lapsiperheiden hyvinvointia edistävät ja ongelmia ehkäisevät varhaisen tuen palvelut. 3. kerros

Lisätiedot

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Mirja Lavonen-Niinistö 14.6.2011 Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Perhekeskusajattelu Perustuu monen eri toimijatahon väliseen yhteistyöhön

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsella on oikeus saada opetusta! Suomen Vanhempainliiton seminaari Lapsen oikeus opetukseen

Esa Iivonen Lapsella on oikeus saada opetusta! Suomen Vanhempainliiton seminaari Lapsen oikeus opetukseen Esa Iivonen Lapsella on oikeus saada opetusta! Suomen Vanhempainliiton seminaari 21.8.2017 Lapsen oikeus opetukseen Koulun sisäilmaongelmiin liittyviä säädöksiä Perustuslaki Lapsen oikeuksien sopimus Perusopetuslaki,

Lisätiedot

Sisältö. Esite julkaistu Tilastot vuodelta Aluetoimipiste Kumppanuustalo Kirjastokatu HÄMEENLINNA p.

Sisältö. Esite julkaistu Tilastot vuodelta Aluetoimipiste Kumppanuustalo Kirjastokatu HÄMEENLINNA p. MLL Kanta-Hämeessä Sisältö MLL toimii lähes jokaisessa Suomen kunnassa 3 Lähellä lapsia, nuoria ja vanhempia 4 Perhekahvilat ja kerhotoiminta 4 Vertaisryhmät ja Terhokerhot 5 Tapahtumat, retket ja vuokraustoiminta

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki 1. Tavoitteena lapsiystävällinen yhteiskunta MLL:n Suunta 2024 strategia: Suomi on lapsiystävällinen yhteiskunta Vuonna 2016 piirin toiminnassa korostuvat Vapaaehtoisuuden

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot peruskouluille Syksy 2016

Koulutukset ja aineistot peruskouluille Syksy 2016 Koulutukset ja aineistot peruskouluille Syksy 2016 Koulutukset Oppilaiden osallisuus kiusaamisen vastaisessa työssä kv. konferenssi asiantuntijoita, opettajia ja nuoria jakamassa uusinta tietoa ja parhaita

Lisätiedot

Kiteen Suunta

Kiteen Suunta Kiteen Suunta 2017-2019 Lisää Yhdistyksen logo tähän, leveys n.8,5 cm Sisällys Toimintaympäristön 3 Tehtävä (missio) 4 Tahtotila (visio) 4 Arvot ja periaatteet 4 Oman Suunnan toteuttaminen vuosina 2017-2019

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat seminaari 16.-17.8.2018 Pikku-Syöte Kati Honkanen, projektipäällikkö, Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

Hakemus ennaltaehkäisevän lapsi- ja perhetoiminnan kuntakumppanuudesta

Hakemus ennaltaehkäisevän lapsi- ja perhetoiminnan kuntakumppanuudesta 1/6..2018 Lappeenrannan kaupunki Hallituskatu 5, 2. krs. 45100 Kouvola 010 422 8122 http://kymenpiiri.mll.fi Y-tunnus 0161113-7 Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on valtakunnallinen kaikille avoin

Lisätiedot

LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ

LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ 20.11.2017 LAPE TYÖRYHMIEN YDINTEHTÄVÄT (stm) Ohjaa, koordinoi, tukee ja arvioi alueen LAPE-muutostyötä Toimii vuoropuhelussa maakunnan SOTE-valmistelun,

Lisätiedot

Lapset ja nuoret, tulevaisuuden aikuiset näkökulmia vuoteen 2030

Lapset ja nuoret, tulevaisuuden aikuiset näkökulmia vuoteen 2030 Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kohti Tampereen uutta strategiaa näkökulmana lasten ja nuorten hyvinvointi Lautakuntien talous- ja strategiaseminaari 22.8.2017 Lapset ja nuoret, tulevaisuuden aikuiset

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Esa Iivonen Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 5.10.2012 Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Lapsen oikeuksien sopimus Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa

Lisätiedot

Äänestä ehdokasta, joka

Äänestä ehdokasta, joka Yhtäkään lasta ei jätetä kuntavaaleissa 2017 Sinä voit kuntalaisena vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin! Ovatko kuntapäättäjät aidosti lasten ja lapsiperheiden asialla? Varmista, että ehdokkaasi

Lisätiedot

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana Reetta Kallio Asiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Etelä-Pohjanmaan LAPE -seminaari 9.2.2018 Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kuntaliiton EVA-treffit Johdatus lapsivaikutusten arviointiin

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kuntaliiton EVA-treffit Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kuntaliiton EVA-treffit 6.3.2019 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Päätöksen vaikutukset tunnistettava Päätöksenteossa on tunnistettava ja otettava huomioon vaikutukset

Lisätiedot

/ Arja-Liisa Mauno, MLL. Vapaaehtoisuuden voima

/ Arja-Liisa Mauno, MLL. Vapaaehtoisuuden voima 040919 / Arja-Liisa Mauno, MLL Vapaaehtoisuuden voima MLL:n perustan rakentajat Johtamisen päivät 040919 2 Vetoomus Suomen kansalaisille --Tämä järjestö on ulotettava koko Suomenniemen, jokaiselle paikkakunnalle

Lisätiedot

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Ei tarvitse pärjätä yksin Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Perheet ovat erilaisia ja elämäntilanteet vaihtelevat. Vanhemmat voivat välillä tuntea väsymystä arjen pyörittämiseen, yksinäisyyttäkin.

Lisätiedot

Tavoitteena lapsiystävällinen kunta - MLL:n kuntavaaliohjelma 2017

Tavoitteena lapsiystävällinen kunta - MLL:n kuntavaaliohjelma 2017 Tavoitteena lapsiystävällinen kunta - MLL:n kuntavaaliohjelma 2017 Varhaiskasvatus, koulu ja vapaa-ajan palvelut ovat perheen jälkeen tärkeimmät lasten ja nuorten kasvuja kehitysympäristöt. Ne ovat kaikki

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi lasten ja nuorten parhaaksi

Lapsivaikutusten arviointi lasten ja nuorten parhaaksi Lapsivaikutusten arviointi lasten ja nuorten parhaaksi Seurakuntien LAVA-työkalu lapsivaikutusten arviointiin hiippakuntasihteeri Ari Tähkäpää Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli Kirkolliskokouksen päätös

Lisätiedot

17/2/2011 Katariina Suomu Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Jyväskylä. MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus

17/2/2011 Katariina Suomu Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Jyväskylä. MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus 17/2/2011 Katariina Suomu Jyväskylä MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus Kansalaisten järjestö Avoin, vaikuttava, valtakunnallinen kansalaisten järjestö, joka toimii lasten, nuorten ja lapsiperheiden

Lisätiedot

MLL yläkoulun tukena 2014 2015

MLL yläkoulun tukena 2014 2015 MLL yläkoulun tukena 2014 2015 MLL yläkoulujen tukena Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:lla

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa

MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa Pirkanmaan maakunnallinen perhepalveluiden toimijoiden ajankohtaisfoorumi Ylöjärvi 3.10.2013, Marita Viertonen, toiminnanjohtaja, MLL:n Hämeen piiri http://hameenpiiri.mll.fi/

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Lapsen

Lisätiedot

IHMISOIKEUSPERUSTAINEN

IHMISOIKEUSPERUSTAINEN IHMISOIKEUSPERUSTAINEN LÄHESTYMISTAPA KIRSI POLLARI, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto MIINA WECKROTH, hankepäällikkö, Minua kuullaan -hanke 4.3.2019 LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden palvelujärjestelmän

Lisätiedot

Suomeen tarvitaan kansallinen lapsistrategia

Suomeen tarvitaan kansallinen lapsistrategia Suomeen tarvitaan kansallinen lapsistrategia Lapsi- ja perhejärjestöt esittävät, että Suomeen laaditaan kansallinen lapsistrategia ohjaamaan lapsi- ja perhepolitiikkaa. Suomeen tarvitaan kattava, strateginen

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten Tukihenkilötoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri

Lisätiedot

Tuki- ja kummioppilaskoulutus. Mediakasvatuskoulutus Tutortoimintakoulutus. Tukihenkilötoiminta. Tule mukaan! MLL:n Hämeen piiri

Tuki- ja kummioppilaskoulutus. Mediakasvatuskoulutus Tutortoimintakoulutus. Tukihenkilötoiminta. Tule mukaan! MLL:n Hämeen piiri Tuki- ja kummioppilaskoulutus Mediakasvatuskoulutus Tutortoimintakoulutus Tukihenkilötoiminta Tule mukaan! MLL:n Hämeen piiri Julkaisija Mannerheimin lastensuojeluliiton Hämeen piiri ry Pyhäjärvenkatu

Lisätiedot

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007 Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007 Kerro aikuiselle, jolla on aikaa kuunnella. Kaikenlaiset asiat, fiilikset ja tapahtumat kannattaa jakaa läheisille

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten arviointi

Sote- ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten arviointi Sote- ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten arviointi Esa Iivonen (MLL) ja Kirsi Pollari (LSKL) Lapsen oikeuksien iltapäivä 8.11.2016 Tuumasta toimeen Sote- ja maakuntauudistuksen oikeudellinen lapsivaikutusten

Lisätiedot

Esa Iivonen MLL:n Järvi-Suomen piirin syyskokous Kuopio Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä

Esa Iivonen MLL:n Järvi-Suomen piirin syyskokous Kuopio Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Esa Iivonen MLL:n Järvi-Suomen piirin syyskokous Kuopio 12.11.2016 Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Lapsivaikutusten arviointi Lapsivaikutusten arvioinnissa tarkastellaan lasten hyvinvointiin

Lisätiedot

Esa Iivonen Pohjois-Suomen lastensuojelupäivät Oulu. Lasten oikeuksien toteutuminen sote-uudistuksessa

Esa Iivonen Pohjois-Suomen lastensuojelupäivät Oulu. Lasten oikeuksien toteutuminen sote-uudistuksessa Esa Iivonen Pohjois-Suomen lastensuojelupäivät 8.-9.2.2017 Oulu Lasten oikeuksien toteutuminen sote-uudistuksessa Tärkeimmät oikeudet on kirjattu ihmisoikeussopimuksiin ja perustuslakiin Tärkeimmät oikeudet

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Esa Iivonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Ehdotusta voi arvioida esim. miten se vaikuttaa eri lapsiryhmien:

Ehdotusta voi arvioida esim. miten se vaikuttaa eri lapsiryhmien: Liite 12. Päätösvaihtoehtojen vertailu ja lomakkeisto 1 (6) Punnitse hyödyt ja haitat, vastaa kysymykseen: Miten ehdotus / päätös / toiminta voidaan toteuttaa lasten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla?

Lisätiedot

LNPN oikeus olla keskeneräinen

LNPN oikeus olla keskeneräinen LNPN oikeus olla keskeneräinen Lasten ja nuorten puhelin ja netti Valtakunnallinen, kaikille lapsille ja nuorille avoin ja maksuton tukipalvelu - Lasten ja nuorten puhelin 116 111 - Nuortennetin kirjepalvelu

Lisätiedot

Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social

Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social 23.5.2017 Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka taistelee lapsen oikeuksien puolesta laadukkaan

Lisätiedot

Nuoret ovat toivon sanansaattajia

Nuoret ovat toivon sanansaattajia Nuoret ovat toivon sanansaattajia Maria Kaisa Aula 23.3.2011 Minä selviydyn - foorumi aikuisille 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus (1991) Suojelu Protection Palvelut ja toimeentulo Riittävä osuus yhteisistä

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

www.lapsiasia.fi 21.4.2010

www.lapsiasia.fi 21.4.2010 Lapsen oikeuksien näkökulma vanhemman vankeuteen - kommenttipuheenvuoro Maria Kaisa Aula Lapsi näkyväksi - seminaari vankien lasten huomioimisesta Ruotsissa ja Suomessa. Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 YHDISTYKSEN ARVOT VISIO Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Suvaitsevaisuus Ilo Visio on näkymä yhdistyksen

Lisätiedot

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta Maria Kaisa Aula 18.2.2010 Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja koulu Kaikki lapset ovat samanarvoisia Julkisen vallan päätöksissä

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsiystävällinen kunta ja maakunta oppimisverkosto Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä

Esa Iivonen Lapsiystävällinen kunta ja maakunta oppimisverkosto Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Esa Iivonen Lapsiystävällinen kunta ja maakunta oppimisverkosto 13.3.2017 Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Lapsivaikutusten arviointi lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa Kunnat,

Lisätiedot

Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla Mikkeli

Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla Mikkeli Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla 19.11.2015 Mikkeli Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa Merike Helander Lakimies, lapsiasiavaltuutetun toimisto Merike Helander. lakimies, lapsiasivaltuutetun

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa Tukioppilastoiminta MLL toi Suomeen vuonna 1972 Yhdysvalloista Toimii tällä hetkellä n. 90 % perusopetuksen 7.-9.- vuosiluokkien kouluista Vuosittain yli 10

Lisätiedot

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Oululaisten lapsiperhejärjestöjen ja kaupungin toimijoiden työryhmä ja järjestöjen välisen sekä järjestö-kaupunki yhteistyön toimintamalli Tavoitteena:

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä Evästyksiä lapsistrategiatyölle

Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä Evästyksiä lapsistrategiatyölle Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä 29.8.2018 Evästyksiä lapsistrategiatyölle Lapsistrategian kaksi tasoa Pysyvä taso Strategian perustana ihmisoikeudet ja perusoikeudet, erityisesti YK:n lapsen

Lisätiedot

Vaikuttamisen polku. Kaupunginvaltuusto

Vaikuttamisen polku. Kaupunginvaltuusto Vaikuttamisen polku Kaupunginvaltuusto 5.2.2018 Taustaa Vuoden 2010 alusta palvelutuotantojohtaja perusti lasten ja nuorten kuulemisen työryhmän, jonka tarkoituksena oli tehdä lasten ja nuorten kuulemiseen

Lisätiedot

MLL:n perhekahvilatoiminta

MLL:n perhekahvilatoiminta 2015 MLL:n perhekahvilatoiminta Koulutusportaat perhekahvilatoimijoille MLL KYLPY PERUS- KOULUTUS JATKO-KOULUTUS PERHEKAHVILA- TREFFIT KEHITTÄMIS- ILLAT 2 MLL KYLPY MLL kylpy 3 MLL kylpy Kenelle MLL:n

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS Jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja onnelliseen lapsuuteen. Toiminnan tarkoituksena on edistää lapsen ja lapsiperheen hyvinvointia, lisätä lapsuuden

Lisätiedot

Lapsiystävällinen kunta -malli. Suomen UNICEF

Lapsiystävällinen kunta -malli. Suomen UNICEF Lapsiystävällinen kunta -malli Suomen UNICEF UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallin tavoitteena on jokaisen lapsen hyvä elämä. Lapsiystävällinen kunta varmistaa, että jokaisella lapsella on turvallinen

Lisätiedot

Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta

Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta 1 2 Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta Petra Kouvonen Ohjelmajohtaja Lapset, nuoret ja perheet satavuotiaassa Suomessa -ohjelma (2013 2017), ITLA 3 Lapsen etu Lapsen etu toteutuu YK:n

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY Tervetuloa vastaamaan Lapsiystävällinen kunta (LYK) -alkukartoituskyselyyn, jonka ovat työstäneet koordinaatioryhmän jäsenet Tiina Huilaja, Maija Linnala, Aila Moksi ja

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 2 Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki Ensisijaista uudistuksessa on Ø lapsen etu ja oikeudet Ø vanhemmuuden tuki Perheet saavat tarvitsemansa avun ja tuen oikeaan

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Ei kovin tärkeää 6% 1% 5% 38% Erittäin tärkeää Useampi kuin joka kolmas kokee erittäin tärkeäksi, että

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA

LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 Projektipäällikkö Kati Honkanen, THL Hankepäällikkö

Lisätiedot

LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä.

LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. LAPE-päivät Helsingissä 21.9.2017 Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), VTL, YTT (h.c) Maria

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen nimi: syntymäaika Päivähoitopaikka: HELAPUISTON PÄIVÄKOTI PÄÄSKYSEN PÄIVÄKOTI PPH KESKUSTELUN päivämäärä: osallistujat: Lapsen ja vanhemman aiemmat kokemukset päivähoidosta:

Lisätiedot

LAPSELLA ON OIKEUKSIA

LAPSELLA ON OIKEUKSIA LAPSELLA ON OIKEUKSIA Save the Children TURVAAVAT LASTEN HYVÄN ELÄMÄN MAHDOLLISUUDET ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI SISÄLTÄVÄT LAPSIA VAHVASTI SUOJELEVIA PERIAATTEITA LAPSILLE

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 17.10.2013 LAKISÄÄTEINEN PERUSTA Lastensuojelulain

Lisätiedot

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia 1 Maakunnallisia lapsiasiavaltuutettuja tarvitaan edistämään ja seuraamaan lasten oikeuksien toteutumista maakunnissa ja kunnissa Lastensuojelun

Lisätiedot

MLL:n Pohjois- Pohjanmaan piirin vapaaehtoistoiminta

MLL:n Pohjois- Pohjanmaan piirin vapaaehtoistoiminta MLL:n Pohjois- Pohjanmaan piirin vapaaehtoistoiminta 2 Sisällys MLL:n Pohjois-Pohjanmaan piirin vapaaehtoistoiminta... 3 Kuinka pääsen vapaaehtoiseksi?... 3 1 MLL:n paikallisyhdistystoiminta... 4 Perhekahvilatoiminta...

Lisätiedot

Lapsiperheet hyötyvät kunnan ja järjestöjen yhteistyöstä

Lapsiperheet hyötyvät kunnan ja järjestöjen yhteistyöstä 11.11.2016 Mirja Lavonen-Niinistö, toiminnanjohtaja Eila-Mari Väätäinen, koordinaattori, perhekeskustoiminta Lapsiperheet hyötyvät kunnan ja järjestöjen yhteistyöstä MLL Järvi-Suomi yhteistyössä lapsen

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ja lapsiperheköyhyys

Lapsen oikeudet ja lapsiperheköyhyys Esa Iivonen Twitter @EsaIivonen Miten kannatella lapset laman yli? Seminaari eduskunnassa lapsiperheköyhyydestä 8.3.2016 Lapsen oikeudet ja lapsiperheköyhyys Lapsiperheköyhyys perusoikeusja ihmisoikeusnäkökulmasta

Lisätiedot

Varhaista tukea lapsiperheille. MLL:n ammatillisen ohjauksen palvelukuvaukset

Varhaista tukea lapsiperheille. MLL:n ammatillisen ohjauksen palvelukuvaukset Varhaista tukea lapsiperheille MLL Mannerheimin Lastensuojeluliitto on valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia ja osallisuutta kehittämällä erilaisia

Lisätiedot