Arviointikertomus 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arviointikertomus 2016"

Transkriptio

1 VIROLAHDEN KUNTA Arviointikertomus 2016 Virolahden kunnan tarkastuslautakunta

2 Sisällysluettelo TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTA EDELLISEN VUODEN ARVIOINTIKERTOMUKSEN KÄSITTELY KUNTASTRATEGIAN JA TOIMENPIDEOHJELMAN TOTEUTUMINEN TOIMINNALLISTEN JA TALOUDELLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Yleishallinto Elinkeino- ja matkailutoimi Tukipalvelut Sosiaali- ja terveystoimi Sivistystoimi Tekninen toimi INVESTOINNIT JA HANKINNAT KUNTAKONSERNILLE ASETETTUJEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYS VALTUUSTOLLE

3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTA Tehtävät ja toiminnan tarkoitus sekä tavoitteet Tarkastuslautakunnan tehtävistä on säädetty voimaan tulleen kuntalain 14 luvussa ja kunnan hallintosäännössä Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on mm.: 1) valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat 2) arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla; 3) arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää; 4) huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta; Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja toiminta Kunnanvaltuusto on asettanut kuntalain 71 :n mukaisesti tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten. Tarkastuslautakunnan kokoonpano arviointivuonna: Jäsenet Ilkka Kurkela, puheenjohtaja Seppo Pirttimäki, varapuheenjohtaja Natalia Hartikainen Ritva-Liisa Ripatti Varajäsenet Tuomo Peltola Eini Tolsa Charles Nyberg Liisa Hanski Tarkastuslautakunnan sihteerinä on toiminut JHTT Juhani Liski vuonna 2016 ja KHT, JHT Tuulikki Tuononen alkaen BDO Audiator Oy:stä. Tarkastuslautakunta toteutti työnsä hyväksymänsä arviointisuunnitelman mukaisesti kokoontumalla kaikkiaan kahdeksan kertaa. Miehikkälän tarkastuslautakunnan kanssa järjestettiin yhteinen kokous Virolahdella Tarkastuslautakunta perehtyi toimintavuonna kunnan toimintoihin ja talouteen haastattelemalla kunnanjohtajaa, hallintojohtajaa, toimialajohtajia sekä teknisen toimen johtavia luottamushenkilöitä ja tehtäväalueiden vastuuviranhaltijoita. Tarkastuslautakunnan arviointityön painopistealueena vuonna 2016 on ollut kuntastrategian toteutuminen ja ruokapalvelut. Tarkastuslautakunta perustaa arviointinsa valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien pöytäkirjoista, toimintakertomuksesta sekä kunnallisjohdon ja eri tehtäväalueiden henkilöstön 3

4 haastatteluissa tekemiinsä havaintoihin. Lautakunnan jäsenten esteellisyydet on otettu huomioon arviointityössä. Tilintarkastus Virolahden kunnan tilintarkastajana vuonna 2016 on toiminut BDO Audiator Oy, vastuullisena tilintarkastajana JHTT Juhani Liski ja alkaen KHT, JHT Tuulikki Tuononen. Avustavana tarkastajana on toiminut tarkastaja Minna Back-Helvasto. Tilintarkastaja on raportoinut tarkastuslautakunnalle tarkastussuunnitelmansa toteutumisesta. Tilintarkastaja antoi tarkastuslautakunnalle tarkastuksista väliraportin ja tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä loppuraportin. 2 EDELLISEN VUODEN ARVIOINTIKERTOMUKSEN KÄSITTELY Virolahden kunnanvaltuusto on käsitellyt arviointikertomuksen 2015 kokouksessaan ja päättänyt pyytää kunnanhallitukselta lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin kertomus antaa aihetta. Kunnanhallitus on käsitellyt arviointikertomuksen ja todennut, että arviointikertomuksessa esiin nostetut asiat otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon vuoden 2017 talousarvion laadinnassa. Sosiaali- ja terveyslautakunta on käsitellyt arviointikertomuksen ja merkinnyt sen tiedoksi. Muut lautakunnat eivät ole käsitelleet arviointikertomusta. Tarkastuslautakunnan suositus: Jatkossa tulee varmistaa kuntalain 14:121 :n noudattaminen, joka edellyttää, että kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. 3 KUNTASTRATEGIAN JA TOIMENPIDEOHJELMAN TOTEUTUMINEN Virolahden kunnan toimintaa ohjaa vuonna 2012 laadittu ja vuonna 2016 päivitetty kuntastrategia. Strategian mukaan kunnan toiminta-ajatus on Virolahden kunta tarjoaa asukkailleen kustannustehokkaasti hyvät peruspalvelut ja turvallisen elämän puitteet viihtyisässä ympäristössä ja luo edellytyksiä yritystoiminnan monipuoliselle kehittämiselle alueen historiaa, luonnonvaroja, merta ja rajanylitysliikennettä hyödyntäen. Tarkastuslautakunnan suositus: Laaditaan selkeä toimenpideohjelma, jolla varmistetaan strategian toteutuminen. Lisäksi tulisi määritellä vastuuhenkilöt, jotka varmistavat, että suunnitellut toimenpiteet toteutetaan. 4

5 4 TOIMINNALLISTEN JA TALOUDELLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMI- NEN 4.1 Yleishallinto Yleishallinnon talousarvioon sisältyy tarkastuslautakunnan, kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen alaiset toiminnot. Yleishallinnossa ei tapahtunut määrärahojen ylityksiä tilikauden aikana. Kunnanhallituksen toimintatuotot toteutuivat budjetoitua suurempana johtuen Vaalimaa Shopping Centeriin liittyvästä tuloutuksesta (530 t ) ja toimintakulut toteutuivat budjetoitua pienempinä, koska ostopalveluja hankittiin budjetoitua vähemmän. Käyttötalous TA Poikkeama Tarkastuslautakunta Toimintakulut Toimintakate Kunnanvaltuusto Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Kunnanhallitus Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Kunnanhallituksen toimialan tulosalueiden osalta tarkastuslautakunta kävi läpi elinkeinopalveluille, matkailu- ja museotoimelle ja tukipalveluille asetettuja tavoitteita ja tavoitteiden toteutumista talousarviovertailun tietoihin perustuen Elinkeino- ja matkailutoimi Elinkeinotoimen tavoitteena on turvata olemassa olevat työpaikat ja hankkia uusia työpaikkoja sekä monipuolistaa kunnan elinkeinorakennetta. Elinkeinopalvelut ostetaan Cursor Oy:ltä. Elinkeino-ja matkailutoimen toimintatuotot toteutuivat arvioitua pienempänä, kuten myös toimintamenot. Tulosalueen toimintakate oli budjetoitua parempi. Käyttötalous TA Poikkeama Elinkeino- ja matkailutoimi Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate

6 Talousarviossa on asetettu elinkeinopalveluille mm. seuraavia tavoitteita: Tavoite Mittari Talousarvion toteutumisvertailussa ilmoitettu toteutuma Yritys- ja kehittämispalvelujen osto Cursor Oy Ostohinta 30,90 /asukas 30,90 Seutuhallinto ja kehittämisrahaston ulkopuoliset hankkeet Cursorin asiakaskontaktit Uusien yritysten määrä Hankkeen hallinnointikulut 5 /asukas 150 kpl 15 kpl 5 / asukas 167 kpl 7 kpl Uudet työpaikat/kunnan panos 1,11 0,62 Tarkastuslautakunnan havainnot: Talousarvion toteutumisvertailun mukaan yrityspalvelujen ulkoiset palvelujenostot vuonna 2016 olivat Toteutumisvertailusta ei käy ilmi, miten ostopalvelu jakautui elinkeinopalveluihin ja matkailun kehittämiseen. Koko tulosalueen ulkoiset ostopalvelut asukasta kohden olivat 65,70 (= / 3377). Seutuhallinnon ja kehittämisrahaston hankkeiden toteutuneiden hallinnointikulujen määrää asukasta kohden ei ole mahdollista arvioida talousarvion toteutumisvertailuun sisältyvien tietojen perusteella ja näin ollen myöskään ilmoitetun toteutumistiedon oikeellisuutta ei voida arvioida. Myöskään uusien työpaikkojen määrää suhteessa kunnan panokseen ei ole mahdollista arvioida annettujen tietojen perusteella. Tarkastuslautakunnan suositus: Jatkossa talousarvion toteutumisvertailussa annetaan riittävästi tietoa siitä, miten tavoitteen toteutumista koskeva arvio on tehty. Esimerkiksi Cursorin osalta tämä tarkoittaa sitä, että kerrotaan palvelujen ostojen jakautuminen elinkeinotoimen ja matkailupalvelujen välillä. Tämän lisäksi edellytetään Cursor Oy:ltä raportointia suoritetuista toimenpiteistä, jotta voidaan arvioida ostetun palvelun vaikuttavuutta. Matkailu- ja museopalveluiden osalta talousarvion toteutumisvertailussa on kerrottu suoritetuista toimenpiteitä ja hankkeista, joissa Virolahti on ollut mukana, mutta siitä ei käy ilmi mitä tavoitteita matkailu- ja museotoimelle asetettiin ja toteutuivatko tavoitteet. Tarkastuslautakunnan suositus: Matkailu- ja museopalveluille asetetaan selkeät tavoitteet ja tavoitteiden toteutumista kuvaavat mittarit, joita käyttäen palveluiden onnistumista arvioidaan. 6

7 4.1.2 Tukipalvelut Tukipalvelut muodostuvat talous- ja henkilöstöhallinnosta sekä ruokapalveluista. Taloushallinto Talouspalvelujen toteutuneet tuotot ja kustannukset olivat talousarvion toteutumisvertailun mukaan Taloushallinnon kaikki menot kohdistetaan kansalaiskunnille, muille toimialoille tai ulkopuolisille käyttäjille. Talouspalvelujen tavoite Mittari Toteutuminen Henkilöstön osaamistason nostaminen/ylläpitäminen Toimintaprosessien kehittäminen, mm. laskutusprosessi Tietojärjestelmien tehokkaampi hyödyntäminen Koulutukseen osallistuminen Kehityskeskustelut Sairauspoissaolot Ei määritelty Ei määritelty Käyty 100 % Henkilöstökertomuksessa Aterialaskutusta on tehostettu Jamix ohjelman avulla Konsernilaskentasovelluksen käyttöönotto Henkilöstökertomuksen mukaan sairauspoissaolot vähenivät hieman edellisestä vuodesta ja olivat Virolahdella 12,5 pv/htv (2015: 12,9 pv). Tarkastuslautakunnan suositus: Kiinnitetään jatkossa enemmän huomiota tavoitteen toteutumista kuvaavan mittarin määrittelyyn ja toteutettuihin toimenpiteisiin. Esimerkiksi henkilöstön osaamistason nostamisen osalta tulisi kertoa tarkemmin millaisiin koulutuksiin osallistuttiin ja kuinka moni henkilö osallistui, jotta voidaan arvioida koulutuksiin osallistumisen aktiivisuutta ja sitä onko mahdollisimman monella henkilöllä mahdollisuus osallistua koulutuksiin. Henkilöstöhallinto Henkilöstöhallinnon toteutuneet kustannukset olivat ja ne on kohdistettu kokonaan kansalaiskunnille, muille toimialoille tai ulkopuolisille käyttäjille. Talousarvion toteutumavertailussa on todettu, että henkilöstöhallinnon tavoitteet ja toteutumat on esitetty erikseen laadittavassa henkilöstökertomuksessa. Tarkastuslautakunnan käytettävissä olleessa henkilöstöraportissa on kerrottu mm. henkilöstövoimavaroista, vaikutuksista toimintaan ja tuloksiin, henkilöstön aikaansaannoksista, osaamisen kehittämisestä, jne., mutta raportti ei sisällä tietoa varsinaisista tavoitteista, vaan tilastotietoa toteutumista vuosina Tarkastuslautakunnan suositukset: 1) Jatkossa myös henkilöstöhallinnolle tulisi asettaa selkeitä mitattavissa olevia tavoitteita. Esimerkkejä konkreettisista tavoitteista: sairauspoissaolot edellistä vuotta pienemmät tai enintään x päivää/henkilö, ylityöt enintään x tuntia / henkilö, Jet koulutuksen suoritti x henkilöä, koulutukseen osallistuminen vähintään x päivää/henkilö, jne. 2) Tarkastuslautakunta toteaa, että henkilöstökertomuksen mukaan kehityskeskusteluja on käyty Virolahden osalta kaikilla toimialoilla edellisvuotta enemmän. Teknisessä toimessa 7

8 kehityskeskustelu-% on kuitenkin edelleen suhteellisen alhainen (45 %). Toimialojen vastuuhenkilöiden tulee varmistaa, että vuonna 2017 kehityskeskustelut käydään 100 %:sti ja kehityskeskusteluissa esiin tulleet asiat otetaan huomioon toiminnan kehittämisessä esim. siten, että sairauspoissaolojen määrää saataisiin pienemmäksi. Ruokapalvelut Ruokapalvelujen toimintatuotot toteutuivat lähes suunnitellusti ja toimintakulut jäivät budjetoitua pienemmäksi, joten toimintakate oli budjetoitua parempi. Käyttötalous TA Poikkeama Ruokapalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Talousarviossa on asetettu ruokapalveluille seuraavia tavoitteita: Ruokapalvelujen tavoite Mittari Toteutuminen Asiakastyytyväisyys Asiakastyytyväisyyskysely Toteutettu Taloudellisuus Talousarvion seuranta Talousarvion seurantaa toteutettu Palvelukeskusasiakkaan ateriapäivä 12 (sisältää aamiaisen, lounaan, päiväkahvin, päivällisen, iltapalan ja välipalat) Ratevan ruokailijat lounas 4,70 Ateriapalvelu kuljetettu ruoka 5 Koulut: lounas 3,30 /pv/oppilas välipala 1,20 /annos Työn mielekkyys Kehityskeskustelut 100 % Tarkastuslautakunnan suositus: Kiinnitetään jatkossa enemmän huomiota tavoitteen asettamiseen siten, että määritellään selkeä mittari, jota käyttäen tavoitteen toteutuminen arvioidaan. Toiminnassa tulee huomioida asiakkailta saatu palaute ja kehittämiskohteet samoin kuin henkilöstön kanssa käydyissä kehityskeskusteluissa esiin tulleet kehityskohteet. Taloudellisuutta koskevan tavoitteen toteutumista olisi helpompi arvioida, mikäli olisi asetettu selkeä tavoitehinta tai hintaa verrattaisiin esim. saman kokoluokan kunnan ateriahintoihin. 8

9 4.2 Sosiaali- ja terveystoimi Sosiaali- ja terveystoimen toimintakulut toteutuivat budjetoitua pienempänä. Toteutumaan vaikutti olennaisesti Carean alijäämän kattamiseen tehdyn pakollisen varauksen tuloutus 353 t, joka käsiteltiin palveluostojen oikaisuna. Käyttötalous TA Poikkeama Sosiaali- ja terveystoimi Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Sosiaali- ja terveystoimen tavoitteet liittyvät keskeisesti lainsäädännöstä tulevien vaatimusten toteutumiseen. Sitovat tavoitteet vuodelle 2016 olivat: Sosiaalitoimen tavoitteet Mittari Toteutuminen Palvelutarpeen arviointi Lain asettamassa määräajassa tehty toteutunut Vammaispalvelulain mukaisten palvelujen saatavuus Toimeentulotukipalvelut Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tavoitteet Selvittäminen aloitettu viikon kuluessa Päätös tehty 3 kk:n kuluessa Käsittelyaika hakemuksen saapumisesta enintään viikko Mittari toteutunut Toteutuminen Päiväkoti- tai perhepäivähoidon paikka Päätös lain puitteissa kaikille toteutunut Esiopetus Ikäluokasta 100 % esiopetuksessa toteutunut Vanhustyön ja kotihoidon tavoitteet Mittari Toteutuminen Palvelutarpeen arviointi ja palvelupäätös Palvelukyky Lain edellyttämässä määräajassa Ei jatkohoitopäiviä (Carea) Kiireellisessä tilanteessa hoitopaikka järjestyy 3 vrk kuluessa Terveydenhuollon tavoitteet Mittari Toteutuminen Hoidon saatavuus Mielenterveyspalvelujen vaikuttavuus Hoitotakuu toteutuu, ostopalvelusopimus toteutuu avoterveydenhuollossa ja hammashuollossa Fysioterapia aloitetaan max 3 viikon kuluessa asiakkaan yhteydenotosta Sairaalapäivät alle Kymenlaakson keskitason toteutunut Talousarvion toteutumisvertailun mukaan tulosalueen sitovat tavoitteet toteutuivat. 9

10 4.3 Sivistystoimi Sivistystoimen toimintatuotot toteutuivat lähes budjetoidusti ja toimintakulut olivat budjetoitua suuremmat, joten toimintakate oli budjetoitua heikompi. Käyttötalous TA Poikkeama Sivistytoimi Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Sivistystoimen tulosalueille asetettiin talousarviossa seuraavia tavoitteita: Koulutoimen tavoitteet Mittari Toteutuminen Hallinnon nettokustannukset Enintään 241 /oppilas 302 /oppilas, tavoite ei toteutunut Opettajien määrä Henkilöiden määrä 37 henkilöä keskimäärin Oppilaiden määrä Oppilasta/opettaja 8,39 oppilasta/opettaja Yli 20 oppilasta kaikissa kouluissa 311 (ka 310,5) Oppilaskohtaiset kustannukset kouluittain Enintään /oppilas Klamila /oppilas Virojoki 6.388,87 /oppilas Yläaste: /oppilas Koulukuljetuskustannukset Enintään /kuljetusoppilas Lukion tavoitteet Mittari Toteutuminen Oppilaskohtaiset kustannukset Enintään /oppilas /oppilas Lukion nettomenot Enintään /vuosi (josta sisäiset ) Kuljetuskustannukset Enintään /vuosi Vapaan sivistyksen tavoitteet Mittari Toteutuminen Haminan kansalaisopiston kustannukset Enintään /vuosi Kotkan seudun musiikkiopiston Enintään /vuosi kustannukset Kirjaston tavoitteet Mittari Toteutuminen Aineistomenot/asukas 11 10,60 Henkilöstömenot/asukas Käynnit/asukas 7 7 Lainaus/asukas Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan Virolahdella ei pitäisi olla lainkaan tavoitetta vähintään 20 oppilasta kaikissa alueen kouluissa. Talousarvion toteutumisvertailussa esitetyt kirjaston tavoitteet ja niiden toteutuminen ovat Kaakon kaksikon yhteiset luvut. Virolahden osalta lainausten määrä laski 6,23 % ja kävijämäärä laski 4,5 % edellisestä vuodesta. 10

11 Tarkastuslautakunnan suositus: Jatkossa kirjaston tavoitteet ja niiden toteutuminen tulisi esittää kuntakohtaisesti. Koulutoimen osalta talousarvion toteutumisvertailussa on esitetty yllä olevan lisäksi useita tavoitteita, joiden toteutumista on vaikea arvioida, koska tavoitetta kuvaava mittari ei ole riittävän selkeä (esim. opettajien määrä, oppilaiden määrä, kuljetusoppilaat). Esimerkiksi opettajien määrää kuvaavaksi mittariksi on ilmoitettu henkilöiden määrä, mutta ei ole esitetty tavoitearvoa, vaan edellisen vuoden ja päättyneen vuoden toteumatieto. Koulutoimelle, lukiolle ja vapaalle sivistykselle asetetut taloudelliset tavoitteet eivät toteutuneet suunnitellusti. Tarkastuslautakunnan suositus: Sivistystoimen alalla tulee kiinnittää huomiota tavoitteeksi asetettujen kustannusten ylityksiin ja jatkossa tulisi pyrkiä varmistamaan, että kustannukset eivät enää kasva. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja elämänhallinnan tukemiseen on asetettu useita tavoitteita ja tavoitteiden toteutumisen arviontiin on määritelty selkeitä mittareita. Huomattava osa näistä tavoitteista on toteutunut. 4.4 Tekninen toimi Teknisen toimialan tuotot toteutuivat budjetoitua suurempana ja toimintakulut budjetoitua pienempänä, joten toimintakate oli budjetoitua parempi. Käyttötalous TA Poikkeama Tekninen toimi Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Tekniselle toimelle asetettiin talousarviossa seuraavia toiminnallisia tavoitteita Tavoite Mittari Toteutuminen Vuokra-asunnot 315 kpl Vuokrausaste 97 % Saatavat 0,5 % Saatavat kpl 97 % 0,8 % Omat kiinteistöt Työkustannus 24,2 /m2 Öljynkulutus Hinta 0,79 /l Kaasun kulutus Hinta 0,63 Siivousalueen työkustannus 24,2 /m2 Liikuntapaikat Luistelualueiden käyttöpäivät 90 Kenttien käyttöpäivät 140 Hoito 33 /asukas 18,95 /m ,75 /l ,82 18,95 /m2 65 pv 140 pv 31 /asukas 11

12 Jätehuolto Ekomaksut 3076 kpl Hinta 23,4 Ekopisteet 3 kpl Pienjäteasema 1 kpl 3043 kpl 22,5 3 kpl 1 kpl Tarkastuslautakunta toteaa, että kaikilta osin tavoitteita ei saavutettu, esim. saatavien määrä, öljyn ja maakaasun kulutus. Tarkastuslautakunnan suositukset 1) Jatkossa merkittävät poikkeamat tavoitteen ja toteutuneen tiedon välillä analysoidaan ja määritellään tarvittavat lisätoimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi. 2) Kunnassa kartoitetaan kiinteistöt, joista ei makseta kiinteistöveroa ja jatketaan toimenpiteitä kiinteistöverotulojen saamiseksi. 5 INVESTOINNIT JA HANKINNAT Virolahden kunnan investointeihin varattiin talousarviossa 2016 määrärahaa ja toteutuneet investoinnit olivat Merkittävin hanke tilikaudella oli Villinrannan peruskorjaushanke, johon käytettiin tiikaudella Hankkeeseen oli budjetoitu Tarkastuslautakunnan suositus: Villinrannan osalta kunnanvaltuustolle laaditaan jälkilaskelma koko hankkeen toteutuneista ja budjetoiduista kustannuksista sisältäen suunnittelu-, urakka-, lisätyö- ym. kustannukset. 6 KUNTAKONSERNILLE ASETETTUJEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Virolahden kuntakonserniin kuuluu neljä (4) tytäryhteisöä ja neljä (4) kuntayhtymää sekä kolme (3) osakkuusyhtiötä. Konserniyhteisöille ei ole asetettu toiminnallisia tai taloudellisia tavoitteita. Tarkastuslautakunta on jo vuoden 2015 arviointikertomuksessa todennut, että se pitää tärkeänä konserniohjauksen kannalta, että kaikille tytäryhteisöille asetettaisiin taloudellisia ja toiminnallisia tavoitteita. Tuottovaatimusta ei pidetä kuitenkaan tarpeellisena. Kunnan konserniohjausta ja valvontaa on tarpeen vahvistaa ja huolehtia siitä, että kaikki tytäryhteisöt täyttävät lakien ja kunnan konserniohjeessaan edellyttämät toimenpiteet. Tytäryhtiöiden raportointivelvollisuutta on tarpeen myös lisätä. 12

13 Kunnan tytäryhteisöillä on merkittävä taloudellinen vaikutus. Konsernin tunnusluvut ovat peruskuntaa heikommat: lainakanta /as (2015: /asukas), ja omavaraisuus 27 % (2015: 28 %). Konsernitason merkitys kasvaa jatkossa, kun kunnan talouden tilaa ryhdytään arvioimaan kuntakonsernin tietojen pohjalta vuodesta 2017 lähtien. 7 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYS VALTUUSTOLLE Tarkastuslautakunta toteaa, että uusien valtuutettujen tulee tehdä sidonnaisuusilmoitukset kuntalain mukaisesti ja tarkastuslautakunnan tulee valvoa, että ilmoitukset on tehty. Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että valtuusto velvoittaisi kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan vastineet kertomuksen havaintoihin sekä raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden aikana havaintojen aiheuttamista toimenpiteistä. Tilintarkastaja esittää tilintarkastuskertomuksessaan tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta Tarkastuslautakunta yhtyy tilintarkastajan esitykseen. Virolahdella 30. toukokuuta 2017 VIROLAHDEN TARKASTUSLAUTAKUNTA Ilkka Kurkela puheenjohtaja Seppo Pirttimäki varapuheenjohtaja Natalia Hartikainen Ritva-Liisa Ripatti 13

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka. Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 10.05.2016, klo 14:08-16:06 Paikka Yhtenäiskoulun atk-luokka Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Arviointikertomus

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Arviointikertomus Miehikkälän kunnan tarkastuslautakunta

Arviointikertomus Miehikkälän kunnan tarkastuslautakunta Arviointikertomus 2017 Miehikkälän kunnan tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTA Tehtävät ja toiminnan tarkoitus sekä tavoitteet Tarkastuslautakunnan tehtävistä on säädetty 1.5.2015 voimaan

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS 1. LAUTAKUNNAN TOIMINTA 1.1. Kokoonpano Kuntalain 121.1 :n mukaan kunnanvaltuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 54 Tarkastuslautakunta 05.09.2019 AIKA 12:53-14:38 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 38 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2 / 2017 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 10.4.2017 klo 9.00

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 7/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 42. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 7/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 42. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 7/2019 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 42 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) keskiviikko 8.5.2019 kello

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 28.09.2015 AIKA 28.09.2015 18:00-19:35 PAIKKA Lautakuntien huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 34 23 TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs. LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 07.03.2019 kello 14:00-16:22 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 17.5.2017 1 (5) Tarkastuslautakunnan kokous 17.5.2017 Aika keskiviikko 17.5.2017 klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia ja otsikko 1. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 04.04.2019 kello 14:01-16:29 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 05.04.2016, klo 09:05-11:00 Paikka Terveyskeskuksen kokoushuone Sopukka Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 35. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 35. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2019 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 35 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) torstai 2.5.2019 kello 17.00

Lisätiedot

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta 25.5.2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta 25.5.2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunnan kokous Aika keskiviikko klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen

Lisätiedot

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 4/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 21. Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 4/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 21. Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 4/2019 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 21 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) keskiviikko 3.4.2019 klo 17.00

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2021 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2015 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013 Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2009-2012 Pöytäkirja 3/2013 Kokousaika: 15.5.2013 klo 13.00-14.50 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Risto Björn, puheenjohtaja Erkki Ojala, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA

Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA AIKA 30.5.2018 klo 9:00 13:04 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN 2017 25 TILINTARKASTUKSESTA 18 HEINÄVEDEN KUNNAN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK

Lisätiedot

KIHNIÖN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKER- TOMUS SISÄLLYSLUETTELO:

KIHNIÖN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKER- TOMUS SISÄLLYSLUETTELO: KIHNIÖN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKER- TOMUS SISÄLLYSLUETTELO: TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTA... 2 Kokoonpano... 2 Tehtävät ja toiminnan tarkoitus... 2 Yhteys tilintarkastajaan... 3 Toimintamuodot...

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2021 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,

Lisätiedot

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet TULOSBUDJETTI 217 1(5) Johtoryhmä.1.217 TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI 217 Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Valtuusto on asettanut tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 SISÄLLYSLUETTELO 18 ARVIOINNIN KÄYTÄNNÖN SUORITTAMINEN... 28 19 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO JA MENOJEN HYVÄKSYMINEN... 29 20 VIRANHALTIJOIDEN KUULEMINEN... 30 21

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 29.4.2011 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila Laukkanen Jarmo

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-14:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Tarkastuslautakunta 2009-2012 15.04.2010 1 KOKOUSAIKA Torstaina 15.04.2010 klo 15.00 19.12 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty yv 25.02.2013 10 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 II LUKU TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 (11) Tarkastuslautakunta 04.06.2018 AIKA 04.06.2018 klo 16:00-17:40 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/ 1 KOKOUSAIKA klo 9.00 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskof jäsen Nina Schulman jäsen POISSA MUUT Tuula

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 19.04.2016. SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo varapuh.

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 19.04.2016. SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo varapuh. PÖYTÄKIRJA 3/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 19.04.2016 klo 15.00 17.40 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo varapuh.johtaja Jyrälä Arja

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 7/2018 Tarkastuslautakunta Sivu 32. Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 7/2018 Tarkastuslautakunta Sivu 32. Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 7/2018 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 32 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) maanantai 7.5.2018 klo 18.07-21.35

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 4/2016 Kokousaika: 5.9.2016 klo 13.00 15.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 ) Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013

SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Someron kaupunginvaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 1. 1.1. Tarkastuslautakunnan tehtävät Kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma 2017-2021 1. Yleistä Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Lisätiedot

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Oulun kaupungin ulkoinen valvonta Kaupunginvaltuutettujen koulutus 15.11.2012 Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Uusi Oulu 1.1.2013 Kunnan valvontajärjestelmä Muu ulkoinen valvonta - valtion valvonta:

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

ARVIOINTIPERIAATTEET, KAUSI

ARVIOINTIPERIAATTEET, KAUSI Arviointiperiaatteet 2013 2016 1(5) Tarkastuslautakunta 20.6.2016 ARVIOINTIPERIAATTEET, KAUSI 2013 2016 Periaatteet on tarkistettu tarkastuslautakunnan kokouksessa 20.6.2016. TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIPERIAATTEET

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015 TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009 Muutos 5 :ään, kv 12.12.2012 85 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kaupungin hallinnon ja talouden valvonta

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

Kaupunginvaltuutettujen perehtyminen Pirjo Mäkinen, kaupunginreviisori

Kaupunginvaltuutettujen perehtyminen Pirjo Mäkinen, kaupunginreviisori Kaupunginvaltuutettujen perehtyminen 14.6.2017 Pirjo Mäkinen, kaupunginreviisori Aiheet 1. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus kaupunginvaltuuston kehittämisvälineenä 2. Tilintarkastus Oulu-konsernissa

Lisätiedot

Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija Lindström-Koli Tove tilintarkastaja

Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija Lindström-Koli Tove tilintarkastaja PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 04.05.2017 AIKA 04.05.2017 klo 12:00-17:10 PAIKKA Messi OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen Peippo Jukka varapj Jaskari Minna jäsen Långström

Lisätiedot

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark. 15.00-16.00. ja päätösvaltaiseksi.

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark. 15.00-16.00. ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.03.2015 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo jäsen Väisänen Raija jäsen MUUT

Lisätiedot

MERIKARVIAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2018 ARVIOINTIKERTOMUS

MERIKARVIAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2018 ARVIOINTIKERTOMUS MERIKARVIAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2018 ARVIOINTIKERTOMUS SISÄLLYSLUETTELO: 1. LAUTAKUNNAN TOIMINTA... 2 1.1. Kokoonpano... 2 1.2. Tehtävät, toiminnan tarkoitus sekä tavoitteet... 2 1.3. Yhteys tilintarkastajaan...

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 16.5.2018 klo 9.00 13.45 KOKOUSPAIKKA Siikaisten uusi kunnanvirasto, kokoushuone LÄSNÄ Anneli Lahtinen puheenjohtaja Leo Forss varapuheenjohtaja Matti Anttila jäsen

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana

Lisätiedot

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2016 Kokousaika: 13.4.2016 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 1 (5) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 Ypäjän kunnanvaltuustolle Sisällysluettelo 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely. 2 2. Edellisten vuosien arviointikertomusten johdosta tehtyjen

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 21.04.2016 Aika Torstai 21.04.2016 klo 18:00-20:03 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Savelainen

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 21- Tampere-talo kaupunginreviisori, JHTT Kuntalain muutokset tilintarkastukseen

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista / 3/ Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Valmistelu: kaupunginlakimies Santeri Lindholm p

Valmistelu: kaupunginlakimies Santeri Lindholm p Tarkastuslautakunta 36 26.04.2016 Tarkastuslautakunta 41 17.05.2016 Tarkastuslautakunta 46 31.05.2016 Kaupunginvaltuusto 71 13.06.2016 Kulttuurilautakunta 85 19.10.2016 Tarkastuslautakunta 76 08.11.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Kokoustiedot Aika tiistai klo 12:00-13:25 Paikka Saunakabinetti, Kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Tapio Lankia, puheenjohtaja Raimo

Lisätiedot