Raahen Kopsan tuulivoimapuiston laajennushanke (Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaava)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raahen Kopsan tuulivoimapuiston laajennushanke (Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaava)"

Transkriptio

1 KAUPUNGINHALLITUS Maankäytön suunnittelutoimikunta Maankäytön suunnittelutoimikunta KAUPUNGINHALLITUS Maankäytön suunnittelutoimikunta KAUPUNGINHALLITUS Raahen Kopsan tuulivoimapuiston laajennushanke (Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaava) 1451/ /2014 KH 262 Puhuri Oy:n kaavoitusaloite koskien Kopsan tuulivoimapuiston laajen nusta kuudella tuulivoimalalla : Raahen kaupunginvaltuusto on hyväksynyt päätöksillään ja Kopsan tuu livoimapuiston osayleiskaavan ja sen 2. vaiheen osayleiskaavan. Kopsan tuulivoimapuiston ensimmäinen vaihe (7 voimalaa) valmistui syksyllä 2013 ja Kopsan toinen vaihe (10 voimalaa) valmistuu syksyl lä Kopsan tuulivoimapuiston laajennushanke sijoittuisi nykyisen tuulivoi malle osayleiskaavoitetun tuulivoima-alueen länsi- ja luonaan puolel le. Laajennushanke käsittää 6 tuulivoimalaa ja sähköaseman. Voima lat olisivat teholtaan 3-4,5 MW, yhteensä 27 MW. Tuulivoimalat oli sivat tornikorkeudeltaan 160 metriä ja kokonaiskorkeudeltaan enin tään 230 metriä. Tuulivoima puiston sisällä voimalat liitetään toisiinsa 20 kv maakaapeleilla ja tuulipuistoon rakennetaan 110 kv sähköase ma. Voimalat on suunniteltu liitettäväksi kantaverkon 110 kv johtoon. Laajennusalue on kooltaan noin 7 km2. Alue on yksityisten maan omistajien omistuksessa. Alueella tehdään maanvuokrasopimukset voimaloita varten. Hankealueella tai sen läheisyydessä ei sijaitse va kituista asutusta. Suunnittelualue sijoittuu suurimmalta osin Pohjois-Pohjanmaan 1. vaihemaakuntakaavan mu kaiselle tv-1 merkitylle (alue nro 328) tuulivoimalle varatulle alueelle. Osa alueesta sijoittuu Kultakaivoksen osa yleiskaavassa maa- ja met sätalousalueeksi osoitetulle alueelle. Kopsan tuulivoimapuiston vuoden 2011 YVA-menettely sisälsi 24 tuu livoimalaa. Tuulivoima puiston laajentaminen kuudella voimalalla ei ylitä YVA:n aikaista määrää, mutta voimalat sijoittuvat hieman eri alu eelle kuin YVA:ssa. Mikäli Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus edellyt tää kaavoitushank keen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn, on Puhuri Oy kaavoi tusaloitteensa mukaisesti

2 valmis sen laaditutta maan. Puhuri Oy on esittänyt Kopsan tuulivoimapuiston laajennuksen osayleiskaavan laadinnan Raahen kaupungin kaavoitustoimen ohjaamana ja valvomana kon sulttityönä. Kaavoitustoimen tehtävänä on kaavaprosessin MRL:n ja MRA:n mukainen hoitaminen, mikä käsittää suunnittelun ohjaus- ja valvontatehtävien lisäksi mm. luottamuselinkä sittelyjen valmistelun, lakisääteisten kuulemisten järjestämisen, ylei sötilaisuuksien pitämi sen, virallisten neuvottelujen järjestämisen ja osallisten kuulemisen. Kaavoituskonsultiksi on esitetty Pöyry Finland Oy:n projektipäällikkö, arkkitehti Jarmo Lukka (YKS-454). Raahen kaupungin hallintosäännön 10 :n 22) -kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää mm. kaavoituksen aloittamisesta. Esitän, että kaupunginhallitus päättää Kopsan tuulivoimapuiston osayleiskaavan (III:n vai heen) laajentamisesta seuraavasti: käynnistetään oikeusvaikutteisen MRL 77 a :n mukai sen Kopsan tuulivoimapuiston laajennusta koskevan osayleis kaavan laadinta (Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osa yleiskaava) hyväksytään kaavoituskonsultiksi Pöyry Finland Oy Tam pereen toi misto projektipäällikkönään arkkitehti Jarmo Lukka YKS-454 suunnittelualueen tarkka rajaus määräytyy osayleiskaa van laadinnan yhteydessä Puhuri Oy vastaa kokonaisuudessaan osayleiskaavan laadinnasta ai heutuvista konsulttikustannuksista ja kaavoituk seen mahdollisesti liit tyvän liikennesuunnittelun sekä tarvittavien selvitysten konsulttikus tannuksista mikäli osayleiskaavaa ei hyväksytä, ei Raahen kaupunki ole vel volli nen korvaamaan kaavoituksesta ja siihen liittyvistä toimen piteistä ai heutuneita kustannuksia tai muita hankkeen johdosta synty neitä kulu ja Puhuri Oy:lle Raahen kaupunki vastaa osayleiskaavan laadinnan ohjauksesta ja valvonnasta. Hankkeen vetäjinä toimivat kaavoitus pääl likkö Kaija Seppänen ja kaavasuunnittelija Mathias Holmén. Asia esitellään kokouksessa. Puhuri Oy:n kaavoitusaloite

3 Liite 1/8. Esitys ohjeelliseksi osayleiskaava-alueeksi. Liite 2/8. Valmistelija: kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen. Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen): kaupunginhallitus päättää Kopsan tuulivoimapuiston osa yleiskaavan (III:n vaiheen) laa jentamisesta seuraavasti: käynnistetään oikeusvaikutteisen MRL 77 a :n mukai sen Kop san tuulivoimapuiston laajennusta koskevan osayleiskaavan laadinta (Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osa yleiskaava) hyväksytään kaavoituskonsultiksi Pöyry Finland Oy Tampereen toi misto projektipäällikkönään arkkitehti Jarmo Luk ka YKS-454 suunnittelualueen tarkka rajaus määräytyy osayleiskaa van laa dinnan yhteydessä Puhuri Oy vastaa kokonaisuudessaan osayleiskaavan laadin nasta ai heutuvista konsulttikustannuksista ja kaavoitukseen mahdollisesti liit tyvän liikennesuunnittelun sekä tarvit tavien sel vitysten konsulttikus tannuksista mikäli osayleiskaavaa ei hyväksytä, ei Raahen kaupunki ole vel volli nen korvaamaan kaavoituksesta ja siihen liittyvistä toimen piteistä ai heutuneita kustannuksia tai muita hankkeen johdosta synty neitä kulu ja Puhuri Oy:lle Raahen kaupunki vastaa osayleiskaavan laadinnan ohjauksesta ja valvonnasta. Hankkeen vetäjinä toimivat kaavoitus pääl likkö Kaija Seppänen ja kaavasuunnittelija Mathias Holmén. Kaupunginhallitus: Keskustelun kuluessa Tarja Ollanketo esitti, että kaupunginhallitus tekee asiaan seuraavan lisäyksen: Kopsan tuulivoi mapuisto III osalta Raahen kaupunki edellyttää tuulivoimalan

4 sijoitte lussa suhteessa vakituiseen asutukseen noudatettavaksi vähintään kahden kilometrin etäisyyttä. Joni Lackström ja Hanna-Leena Mattila kannattivat Ollankedon esitystä. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu lisäysesitys, joten kaupunginhallituksen tulee äänestää asiassa. Äänestysmenettelyksi puheen johtaja esitti nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan esitystä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Tarja Ollankedon esitystä, äänestävät EI. Äänestysmenettely hyväk syttiin. Annetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esitys sai 3 ääntä ja Tarja Ollankedon esitys sai 8 ääntä. Kaupunginjohtajan esitystä kannattivat (JAA): Kari Malkamäki, Teija Larikka, Aulis Ylikulju (3). Tarja Ollankedon esitystä kannattivat (EI): Unto Valpas, Pirkko Ahokas-Tuohinto, Päivi Iivonen, Aimo Karppinen, Tuula Kellola, Joni Lackström, Hanna-Leena Mattila, Tarja Ollanketo (8). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus on äänin 8-3 hyväksynyt kaupunginjohtajan esityksen asiassa sillä lisäyksellä, että Kopsan tuulivoimapuisto III osalta tuulivoimalan sijoittelussa suhteessa vakituisiin asuntoihin noudatetaan vä hintään kahden kilometrin etäisyyttä. Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavasuunnittelija Mathias Holmén esitteli asian kaupunginhallitukselle kokouksessa. Merkittiin pöytäkirjaan, et tä Mathias Holmén poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jäl keen kel lo Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginhallituksen kokous jatkui kello MST 4 Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaavan osallistumisja arviointisuunnitelma on valmistunut. Suunnitelma on jatkoa kahdessa vaiheessa rakentuneelle Kopsan tuu li voi ma puis tol le. Alueella sijaitsee nykyään 17 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu nimellisteho on 54 MW. Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaavan tavoitteena on mah dol lis taa 6 tuulivoimalan lisärakentaminen Puhuri Oy:n Kopsan tuu li puis ton välittömään yhteyteen.

5 Tuulivoimaloiden napakorkeus (korkeus maanpinnasta, jolla roottorin kes kiö sijaitsee) olisi korkeintaan 160 metriä ja voimalan ko ko naiskor keus enintään 235 metriä maanpinnasta. Nimellisteholtaan voimalat oli si vat 3-5 MW, jolloin Kopsan tuulipuiston III:n vaiheen yh teen las ket tu teho olisi MW. Tuulivoimapuisto koostuu tuulivoimaloista perustuksineen, niitä yhdis tä vis tä maakaapeleista, tuulipuiston sähköasemasta sekä tuu li voima loi ta yhdistävistä teistä. Kaavoitustyön rinnalla on käynnistetty YVA- lain mukainen ym pä ristö vai ku tus ten arviointimenettely (YVA- laki 4 ). YVA menettelyn yh tey des sä laadittuja selvityksiä ja arvioinnin tuloksia hyödynnetään osa yleis kaa va työs sä. Osayleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 77 a :n tarkoit ta ma na oikeusvaikutteisena yleiskaavana, jonka pohjalta osayleis kaa vaa voidaan käyttää yleiskaavan mukaisten tuulivoimaloiden ra ken nus lu van myöntämisen perusteena tuulivoimaloiden alueilla (tv-alueil la). Kaavoituskonsulttina toimii projektipäällikkö Miia Nurminen-Piirainen, YKS-513, (Ramboll Finland Oy) ja johtava asiantuntija Jarmo Lukka (Ram boll Finland Oy). Työn ohjauksesta ja valvonnasta vastaavat Raa hen kaupungin kaavoitusyksikössä kaavasuunnittelija Mathias Holmén ja kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma esitellään kokouksessa. Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaavan osallistumisja arviointisuunnitelma , liite 1/4. Valmistelija: kaavasuunnittelija Mathias Holmén. Päätösesitys (kaavoituspäällikkö): maankäytön suunnittelutoimikunta merkitsee tiedoksi Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleis kaa van osallistumis- ja arviointisuunnitelman ilmoittaa Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaavan vi reil le tu los ta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Raa he lai ses sa, Raahen kaupungin Internet-sivuilla ja kaupungin il moi tus tau lul la ilmoittaa Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen

6 osayleiskaavan vi reil le tu los ta suunnittelualueen yksityisille maanomistajille Maankäytön suunnittelutoimikunta: Hyväksyi esityksen. Mathias Holmén esitteli asiaa toimikunnalle. Hankevastaavan edustajat Tuomas Ylimaula ja Petri Tyhtilä Puhuri Oy:stä olivat kokouksessa läsnä esittelemässä asiaa. MST 3 Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaavaluonnos Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaavaluonnos on valmis tu nut. Osayleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa tuu li voi mapuis ton sijoittuminen Kopsa III hankealueelle tuulivoimapuiston ensim mäi sen ja toisen vaiheen välittömäksi jatkoksi. Nyt kaavoitettava tuu li puis to (Kopsa III) käsittää enintään 6 tuulivoimalaa. Tuulivoimaloiden na pa kor keus (korkeus maanpinnasta, jolla roottorin keskiö sijaitsee) on korkeintaan 160 metriä ja voimalan kokonaiskorkeus enintään 240 met riä. Yksikköteholtaan voimalat ovat enintään 5 MW. Tuulivoimapuisto koostuu tuulivoimalaitoksista perustuksineen, voima loi ta yhdistävistä maakaapeleista, sähkönverkkoon liittymistä varten tarvittavasta sähköasemasta, kytkinkentästä sekä tuu li voi ma laitok sia yhdistävistä teistä. Osayleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 77 a :n tarkoit ta ma na oikeusvaikutteisena tuulivoimarakentamista ohjaavana yleis kaa va na. Osayleiskaavaa voidaan käyttää yleiskaavan mukaisten tuu li voi ma loi den rakennusluvan myöntämisen perusteena tuu li voi ma loi den alueilla (tv-alueilla). Rakennuslupa voidaan myöntää, kun osa yleis kaa va on saanut lainvoiman. Kaavoituskonsultti, projektipäällikkö Miia Nurminen-Piirainen (Ramboll Finland Oy) esittelee asian kokouksessa. Hankevastaavan (Puhuri Oy) edustaja vastaa tarvittaessa li sä ky symyk siin. 1.viranomaisneuvottelun muistio, , liite 1/3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, tark , liite 2/3. Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaavaluonnos, se lostus liitteineen, , liite 3/3.

7 Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaavaluonnos, kaava kart ta, kaavamerkinnät ja -määräykset, , liite 4/3. Valmistelija: kaavasuunnittelija Mathias Holmén Päätösesitys (kaupungingeodeetti): maankäytön suunnittelutoimikunta esittää kaupunginhallitukselle merkitään tiedoksi 1. viranomaisneuvottelun muistio , liite 1/3 merkitään tiedoksi tarkistettu osallistumis- ja ar vioin ti suun ni telma, , liite 2/3 hyväksytään Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osa yleiskaa van selostusluonnos liitteen 3/3 mukaisessa muodossa ja osa yleis kaa va luon nos (kaavakartta) liitteen 4/3 mukaisessa muo dos sa asetetaan Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osa yleis kaava luon nos MRL 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti julkisesti nähtä vil le 30 vrk ajaksi Raahen kaupungin teknisen pal ve lu kes kuksen ilmoitustaululle ja kaupungin internetsivuille pyydetään osayleiskaavaluonnoksesta lausunnot Poh jois-pohjan maan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois-Poh jan maan liitolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Lii kenteen turvallisuusvirasto Trafi:lta, Puolustusvoimien pää esi kunnal ta, Viestintävirastolta, Raahen kaupungin ym pä ris tö lau takun nal ta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Fingrid Oyj:ltä, Elenia Oy:ltä, Digita Oy:ltä, Nordic Mines Oy:ltä, Pyhäjoen kunnalta ja Sii ka joen kunnalta. ilmoitetaan osayleiskaavaluonnoksen nähtävillä olosta Raa helai ses sa, teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululla ja kau pungin internetsivuilla ilmoitetaan kirjeitse osayleiskaavan nähtävillä olosta suun nit telu alu een maanomistajille esitellään osayleiskaavaluonnos avoimessa yleisötilaisuudessa osa yleis kaa van nähtävillä olon aikana. Maankäytön suunnittelutoimikunta: Hyväksyi esityksen.

8 Projektipäällikkö Miia Nurminen-Piirainen Ramboll Finland Oy:stä esit te li asian toimikunnalle. Hankevastaavan edustaja Tuomas Ylimaula oli kokouksessa läsnä esit te le mäs sä asiaa. Kaavasuunnittelija Mathias Holmén oli kokouksessa läsnä tämän asian esittelyn ja päätöksenteon aikana. Pasi Alatalo saapui kokoukseen tämän asian esittelyn aikana klo KH 94 1.viranomaisneuvottelun muistio, Liite 1/4. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, tark Liite 2/4. Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaavaluonnos, se lostus liitteineen, Liite 3/4. Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaavaluonnos, kaava kart ta, kaavamerkinnät ja -määräykset, Liite 4/4. Konsultti Miia Nurminen-Piirainen (Ramboll Finland Oy) esittelee kaa va luon nok sen kaupunginhallitukselle kokouksessa. Valmistelija: kaavasuunnittelija Mathias Holmén. Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen): kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi 1. viranomaisneuvottelun muistion , liite 1 merkitsee tiedoksi tarkistetun osallistumis- ja ar vioin ti suun ni telman, , liite 2 hyväksyy Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osa yleis kaavan selostusluonnoksen liitteen 3 mukaisessa muodossa ja

9 osa yleis kaa va luon nok sen (kaavakartta) liitteen 4 mukaisessa muo dos sa asettaa Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osa yleis kaa valuon nok sen MRL 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti julkisesti näh tä vil le 30 vrk ajaksi Raahen kaupungin teknisen pal ve lu keskuk sen ilmoitustaululle ja kaupungin internetsivuille pyytää osayleiskaavaluonnoksesta lausunnot Poh jois-poh janmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois-Poh jan maan liitolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Lii kenteen turvallisuusvirasto Trafi:lta, Puolustusvoimien pää esi kunnal ta, Viestintävirastolta, Raahen kaupungin ym pä ris tö lau takun nal ta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Fingrid Oyj:ltä, Elenia Oy:ltä, Digita Oy:ltä, Nordic Mines Oy:ltä, Pyhäjoen kunnalta ja Sii ka joen kunnalta ilmoittaa osayleiskaavaluonnoksen nähtävillä olosta Raa he laises sa, teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululla ja kaupungin in ter net si vuil la ilmoittaa kirjeitse osayleiskaavan nähtävillä olosta suun nit te lualu een maanomistajille päättää esitellä osayleiskaavaluonnoksen avoimessa ylei sö tilai suu des sa osayleiskaavan nähtävillä olon aikana. Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että konsultti Miia Nurminen-Piirainen Ramboll Fin land Oy:stä esitteli asian kaupunginhallitukselle kokouksessa. Merkittiin pöytäkirjaan, että hankevastaavan edustaja Tuomas Ylimaula oli myös läsnä kokouksessa vastaamassa kysymyksiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että Miia Nurminen-Piirainen ja Tuomas Ylimaula poistuivat kokouksesta tämän asian esittelyn jälkeen. MST 4 Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaavaehdotus Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaavaehdotus on valmis tu nut. Osayleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa tuu li voi mapuis ton sijoittuminen Kopsa III hankealueelle tuulivoimapuiston ensim mäi sen ja toisen vaiheen välittömäksi jatkoksi. Suunnittelualueelle on osoi tet tu kaavaehdotuksessa 6 tuulivoimalaa. Tuulivoimaloiden na pa kor keus (korkeus maanpinnasta, jolla roottorin

10 keskiö sijaitsee) on enin tään 170 metriä ja voimalan kokonaiskorkeus enintään 240 met riä. Yksikköteholtaan voimalat ovat enintään 5 MW. Tuulivoimapuisto koostuu tuulivoimalaitoksista perustuksineen, voima loi ta yhdistävistä maakaapeleista, sähkönverkkoon liittymistä varten tarvittavasta sähköasemasta, kytkinkentästä sekä tuu li voi ma laitok sia yhdistävistä teistä. Valmisteluvaiheen kuuleminen (Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaavaluonnos) oli nähtävillä Kaavan laatija on valmistellut vastineet palautteeseen. Osayleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 77 a :n tarkoit ta ma na oikeusvaikutteisena tuulivoimarakentamista ohjaavana yleis kaa va na. Osayleiskaavaa voidaan käyttää yleiskaavan mukaisten tuu li voi ma loi den rakennusluvan myöntämisen perusteena tuu li voi ma loi den alueilla (tv-alueilla). Rakennuslupa voidaan myöntää, kun osa yleis kaa va on saanut lainvoiman. Hankkeen YVA- menettely on päättynyt, ja yhteysviranomainen on an ta nut lausuntonsa YVA- selostuksesta Kaavoituskonsultti, projektipäällikkö Miia Nurminen-Piirainen (Ramboll Finland Oy) esittelee asian kokouksessa. Hankevastaavan (Puhuri Oy) edustaja vastaa tarvittaessa li sä ky symyk siin. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, tark , liite 1/4 Luontoselvitys, Pöyry Finland Oy 2015, liite 2/4 Muinaisjäännösinventointi, Keski-Pohjanmaan Arkeologiapalvelu 2015, liite 3/4 Havainnekuvat, liite 4/4 Melumallinnus, Etha Wind Oy 2017, liite 5/4 Välkemallinnus, Etha Wind Oy 2017, liite 6/4 Luonnosvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastineet, liite 7/4 Viranomaistyöneuvottelun muistio , liite 8/4 Kopsan tuulivoimapuiston III: vaiheen osayleiskaavaehdotus, kaa vase los tus, , liite 9/4

11 Kopsan tuulivoimapuiston III: vaiheen osayleiskaavaehdotus, kaa vakart ta, kaavamerkinnät ja määräykset, , liite 10/4 Yhteysviranomaisen lausunto YVA- selostuksesta , liite 11/4 Valmistelija: kaavasuunnittelija Mathias Holmén Päätösesitys (kaupungingeodeetti): maankäytön suunnittelutoimikunta esittää kaupunginhallitukselle merkitään tiedoksi tarkistettu osallistumis- ja ar vioin ti suun ni telma, , liite 1/4 merkitään tiedoksi 2. viranomaistyöneuvottelun muistio , liite 8/4 merkitään tiedoksi yhteysviranomaisen lausunto YVA-se los tukses ta , liite 11/4 hyväksytään kaavanlaatijan vastineet luonnoksesta annettuihin lau sun toi hin ja mielipiteisiin, liite 7/4 hyväksytään Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osa yleiskaa va eh do tuk sen selostus liitteen 9/4 mukaisessa muodossa ja osa yleis kaa va eh do tus (kaavakartta) liitteen 10/4 mukaisessa muo dos sa asetetaan Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osa yleis kaava eh do tus MRL 65 :n ja MRA 19 :n mukaisesti julkisesti nähtä vil le 30 vrk ajaksi Raahen kaupungin teknisen pal ve lu kes kuksen ilmoitustaululle ja kaupungin internet -sivuille pyydetään osayleiskaavaehdotuksesta lausunnot MRA 20 :n mu kai ses ti Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ym päris tö kes kuk sel ta, Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Poh jois-poh janmaan museolta, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi:lta, Puo lustus voi mien pääesikunnalta, Viestintävirastolta, Raahen kaupun gin ympäristölautakunnalta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Fing rid Oyj:ltä, Elenia Oy:ltä, Digita Oy:ltä, Pyhäjoen kunnalta ja Sii ka joen kunnalta. ilmoitetaan osayleiskaavaehdotuksen nähtävillä olosta Raa helai ses sa, teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululla ja kau pungin internetsivuilla

12 ilmoitetaan kirjeitse osayleiskaavaehdotuksen nähtävillä olosta suun nit te lu alu een maanomistajille esitellään osayleiskaavaehdotus avoimessa yleisötilaisuudessa osa yleis kaa van nähtävillä olon aikana. Maankäytön suunnittelutoimikunta: Hyväksyi esityksen. Tämä asiakohta tarkastettiin kokouksessa. Projektipäällikkö Miia Nurminen-Piirainen Ramboll Finland Oy:stä esit te li asian toimikunnalle. Hankevastaaavan edustaja Tuomas Ylimaula oli läsnä kokouksessa vas taa mas sa kysymyksiin. Kaavoitusarkkitehti Jaana Pekkala ja kaavasuunnittelija Mathias Holmén olivat läsnä kokouksessa asian käsittelyn ja päätöksenteon ai ka na. Miia Nurminen-Piirainen ja Tuomas Ylimaula poistuivat kokouksesta tä män asian käsittelyn jälkeen. KH 78 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, tark Liite 1/6. Luontoselvitys, Pöyry Finland Oy Liite 2/6. Muinaisjäännösinventointi, Keski-Pohjanmaan Arkeologiapalvelu Liite 3/6. Havainnekuvat. Liite 4/6. Melumallinnus, Etha Wind Oy Liite 5/6. Välkemallinnus, Etha Wind Oy 2017.

13 Liite 6/6. Luonnosvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastineet. Liite 7/6. Viranomaistyöneuvottelun muistio Liite 8/6. Kopsan tuulivoimapuiston III: vaiheen osayleiskaavaehdotus, kaa vase los tus, Liite 9/6. Kopsan tuulivoimapuiston III: vaiheen osayleiskaavaehdotus, kaa vakart ta, kaavamerkinnät ja määräykset, Liite 10/6. Yhteysviranomaisen lausunto YVA- selostuksesta Liite 11/6. Kaavoituskonsultti, projektipäällikkö Miia Nurminen-Piirainen (Ramboll Finland Oy) esittelee asian kokouksessa. Hankevastaavan (Puhuri Oy) edustaja vastaa tarvittaessa li sä ky symyk siin. Valmistelija: kaavasuunnittelija Mathias Holmén. Päätösesitys (vt. kaupunginjohtaja Arvela): kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi tarkistetun osallistumis- ja ar vioin ti suun ni telman, , liite 1/6 merkitsee tiedoksi 2. viranomaistyöneuvottelun muistion , liite 8/6 merkitsee tiedoksi yhteysviranomaisen lausunnon YVA-se lostuk ses ta , liite 11/6 hyväksyy kaavanlaatijan vastineet luonnoksesta annettuihin lau sun toi hin ja mielipiteisiin, liite 7/6

14 hyväksyy Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osa yleis kaava eh do tuk sen selostuksen liitteen 9/6 mukaisessa muodossa ja osa yleis kaa va eh do tuk sen (kaavakartta) liitteen 10/6 mu kai sessa muo dos sa asettaa Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osa yleis kaa vaeh do tuk sen MRL 65 :n ja MRA 19 :n mukaisesti julkisesti näh tä vil le 30 vrk ajaksi Raahen kaupungin teknisen pal ve lu keskuk sen ilmoitustaululle ja kaupungin internet -sivuille pyytää osayleiskaavaehdotuksesta lausunnot MRA 20 :n mukai ses ti Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ym pä ris tökes kuk sel ta, Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Pohjois-Pohjanmaan mu seol ta, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi:lta, Puo lus tus voimien pääesikunnalta, Viestintävirastolta, Raahen kaupungin ym pä ris tö lau ta kun nal ta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Fingrid Oyj:l tä, Elenia Oy:ltä, Digita Oy:ltä, Pyhäjoen kunnalta ja Sii ka joen kunnalta ilmoittaa osayleiskaavaehdotuksen nähtävillä olosta Raa he laises sa, teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululla ja kaupungin in ter net si vuil la ilmoittaa kirjeitse osayleiskaavaehdotuksen nähtävillä olosta suun nit te lu alu een maanomistajille esittelee osayleiskaavaehdotuksen avoimessa ylei sö ti lai suudes sa osayleiskaavan nähtävillä olon aikana. Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että projektipäällikkö Miia Nurminen-Piirainen Ram boll Oy:stä esitteli asian kaupunginhallitukselle kokouksessa. Merkittiin pöytäkirjaan, että tä män asian esittelyn aikana paikalla olivat myös kaavasuunnittelija Ma thi as Holmén, kaupungingeodeetti Ris to Karhu, kaavoitusarkkitehti Jaa na Pekkala ja hankevastaava Pu hu ri Oy:n edustaja Tuomas Yli maula. Merkittiin pöytäkirjaan, että Miia Nurminen-Piirainen ja Tuomas Ylimaula poistuivat kokouksesta tämän asian esittelyn jälkeen kello

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Puhuri Oy:n kaavoitusaloite koskien Kopsan tuulivoimapuiston laajennusta kuudella tuulivoimalalla 1.4.

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Puhuri Oy:n kaavoitusaloite koskien Kopsan tuulivoimapuiston laajennusta kuudella tuulivoimalalla 1.4. RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Raahen Kopsan tuulivoimapuiston laajennushanke (Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaava) 1451/10.1002.100202/2014 KH 262 Puhuri Oy:n kaavoitusaloite koskien

Lisätiedot

Raahen Kopsan tuulivoimapuiston laajennushanke (Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaava)

Raahen Kopsan tuulivoimapuiston laajennushanke (Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaava) KAUPUNGINHALLITUS 262 02.06.2014 Maankäytön 4 10.02.2015 suunnittelutoimikunta Maankäytön 3 16.02.2016 suunnittelutoimikunta KAUPUNGINHALLITUS 94 29.02.2016 Maankäytön 4 13.02.2017 suunnittelutoimikunta

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mettalanmäen osayleiskaava 1116/10.1002.100202/2016 MST 18 Vireillä olevan Mettalanmäen osayleiskaavan valmisteluvaiheen tilannekatsaus maankäytön suunnittelutoimikunnalle.

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Piehingin osayleiskaava 1794/10.1002.100202/2014 MST 22 Piehingin osayleiskaavan ajantasaistamistyö sisältyy Raahen kaupunginhallituksen 10.3.2014 kokouksessaan hyväksymään

Lisätiedot

Tässä kokouksessa ei päätetä kaavaluonnoksen nähtäville aset ta mises ta. Asian valmistelua jatketaan edelleen.

Tässä kokouksessa ei päätetä kaavaluonnoksen nähtäville aset ta mises ta. Asian valmistelua jatketaan edelleen. Maankäytön 18 29.06.2016 suunnittelutoimikunta Maankäytön 22 08.12.2016 suunnittelutoimikunta KAUPUNGINHALLITUS 523 12.12.2016 Maankäytön 5 13.02.2017 suunnittelutoimikunta KAUPUNGINHALLITUS 79 20.02.2017

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mettalanmäen osayleiskaava 1116/10.1002.100202/2016 MST 18 Vireillä olevan Mettalanmäen osayleiskaavan valmisteluvaiheen tilannekatsaus maankäytön suunnittelutoimikunnalle.

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Piehingin osayleiskaava 1794/10.1002.100202/2014 MST 22 Piehingin osayleiskaavan ajantasaistamistyö sisältyy Raahen kaupunginhallituksen 10.3.2014 kokouksessaan hyväksymään

Lisätiedot

Raahen eteläisten tuulivoima-alueiden Ketunperän tuulipuiston osayleiskaavaehdotus

Raahen eteläisten tuulivoima-alueiden Ketunperän tuulipuiston osayleiskaavaehdotus Maankäytön 11 07.05.2014 suunnittelutoimikunta KAUPUNGINHALLITUS 260 02.06.2014 Maankäytön 10 18.03.2015 suunnittelutoimikunta KAUPUNGINHALLITUS 115 30.03.2015 Maankäytön 15 04.06.2015 suunnittelutoimikunta

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot

Tuulikolmio Oy:n kirje 27.2.2014 koskien Eneolica Suomi Oy:n kaavoitusaloitteen

Tuulikolmio Oy:n kirje 27.2.2014 koskien Eneolica Suomi Oy:n kaavoitusaloitteen KAUPUNGINHALLITUS 286 16.06.2014 Maankäytön 11 18.03.2015 suunnittelutoimikunta Maankäytön 16 04.06.2015 suunnittelutoimikunta KAUPUNGINHALLITUS 253 15.06.2015 Maankäytön 19 20.10.2015 suunnittelutoimikunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Karhukankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Karhukankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Kunnanhallitus 334 24.11.2014 Kunnanhallitus 324 26.10.2015 Kunnanhallitus 216 20.06.2016 Karhukankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava 3570/41.412/2014 KHALL 334 Siikajoen kunta ja Suomen Hyötytuuli Oy

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion Teknisten palveluiden 34 29.05.2013 Teknisten palveluiden 47 27.08.2014 Teknisten palveluiden 66 11.12.2014 Teknisten palveluiden 3 05.02.2015 Teknisten palveluiden 30 27.04.2015 Kaupunginhallitus 69 04.05.2015

Lisätiedot

Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos

Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA 82 15.06.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 119 20.10.2016 Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos 1187/10.1002.100203/2016 TELA 82 Raahen kaupunginhallitus

Lisätiedot

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa. Kunnanhallitus 138 07.11.2012 Kunnanvaltuusto 39 12.11.2012 Kunnanhallitus 9 21.01.2013 Kunnanhallitus 74 15.04.2013 Kunnanhallitus 156 04.11.2013 Kunnanhallitus 4 07.01.2014 Kunnanvaltuusto 4 13.01.2014

Lisätiedot

Välikankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatiminen 76/ /2014

Välikankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatiminen 76/ /2014 Tekninen lautakunta 90 28.08.2014 Tekninen lautakunta 22 18.02.2015 Tekninen lautakunta 108 17.09.2015 Tekninen lautakunta 26 17.03.2016 Tekninen lautakunta 44 19.05.2016 Kaupunginhallitus 129 07.06.2016

Lisätiedot

Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos

Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA 82 15.06.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 119 20.10.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 18 14.02.2017 KAUPUNGINHALLITUS 77 20.02.2017 Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos 1789/10.1002.100203/2014 KH 387 Raahen kaupungin kaavoitusaloite 12.9.2014 Antinkankaan koulun rakennushankkeen laajuuden

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 173 07.05.2018 Poikkeamislupa/Elenia Oy KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 2.5.2018: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija Mathias Holmén Raahen kaupunginhallitus

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Raahen Kaupunginlahdenrannan kaavarunko 980/10/1002/2013 MST 34 Raahen Kaupunginlahdenrannan kaavarunko on asemakaavan pohjaksi laadittava asemakaavaa laajempi tarkastelu

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos 1187/10.1002.100203/2016 TELA 82 Raahen kaupunginhallitus on hyväksynyt Mustavaaran Kaivos

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava 511/10.1002.100203/2017 KELA 80 Ruottalonlahden asuinalueen asemakaavan laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus valitsi Matti Pohjolan Ulla Ala-ahon tilalle pöytäkirjantarkastajaksi tä män py kälän ajaksi.

Kunnanhallitus valitsi Matti Pohjolan Ulla Ala-ahon tilalle pöytäkirjantarkastajaksi tä män py kälän ajaksi. Kunnanhallitus 402 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 15.10.2012 Kunnanhallitus 182 13.05.2013 Isonevan tuulipuiston yleiskaava/terrawind Oy 2641/41/411/2011 KHALL 402 Intercon Energy Oy on aloittanut Siikajoen

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mustavaaran kaivoksen sulaton osayleiskaava ja asemakaava 1764/10.1002.100202/2012 KH 327 Mustavaaran Kaivos Oy:n kaavoitusaloite 2.10.2012: "Kaavoitusaloite; osayleiskaavan

Lisätiedot

Tuleva kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä saapui kokoukseen pe reh dy tystar koi tuk ses sa tämän asian esittelyn aluksi klo

Tuleva kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä saapui kokoukseen pe reh dy tystar koi tuk ses sa tämän asian esittelyn aluksi klo Kunnanhallitus 32 22.02.2016 Kunnanhallitus 168 17.10.2016 Kunnanhallitus 37 06.03.2017 Kunnanhallitus 3 22.01.2018 Löytönevan tuulivoimapuiston osayleiskaava Khall 22.02.2016 32 Ristinevan tuulivoimapuiston

Lisätiedot

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi.

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi. Kunnanhallitus 74 07.05.2012 Kunnanhallitus 112 25.06.2012 Kunnanhallitus 164 28.09.2012 Kunnanhallitus 88 22.04.2013 Kunnanhallitus 165 16.09.2013 Kunnanhallitus 208 28.10.2013 Kunnanhallitus 3 16.01.2017

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta Ympäristölautakunta 105 17.12.2015 Ympäristölautakunta 9 26.01.2016 Kaupunginhallitus 47 01.02.2016 Kaupunginhallitus 109 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 33 21.03.2016 Kaupunginhallitus 184 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015:

KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015: KAUPUNGINHALLITUS 225 01.06.2015 Poikkeamislupa/Suomen Hyötytuuli Oy 271/10.1003.100300/2015 KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 238: Mestauskallion teollisuusalueen korttelin 3116 asemakaavan muutos

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 238: Mestauskallion teollisuusalueen korttelin 3116 asemakaavan muutos RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 238: Mestauskallion teollisuusalueen korttelin 3116 asemakaavan muutos 600/10.1002.100203/2018 KELA 87 Asemakaavanmuutos perustuu Raahen kaupungin kaa voi tus oh

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kangastuulen tuulivoimapuiston osayleiskaava

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kangastuulen tuulivoimapuiston osayleiskaava Kunnanhallitus 333 24.11.2014 Kunnanhallitus 40 08.02.2016 Kunnanhallitus 383 19.12.2016 Kangastuulen tuulivoimapuiston osayleiskaava 3533/41.412/2014 KHALL 333 Siikajoen kunta ja Kangastuuli Oy ovat tehneet

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mikonkarin kehittämissuunnitelma 1057/50/501/2005 MST 10 Mikonkarin kehittämisen lähtökohtana on Raahen ja Pattijoen kuntajaon muutokseen liittyvä yhdistymissopimus,

Lisätiedot

Tekninen lautakunta: Hyväksyttiin.

Tekninen lautakunta: Hyväksyttiin. Tekninen lautakunta 57 08.06.2016 Tekninen lautakunta 96 17.11.2016 Tekninen lautakunta 6 26.01.2017 Tekninen lautakunta 65 28.09.2017 Tekninen lautakunta 77 19.10.2017 Tekninen lautakunta 96 16.11.2017

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

115/ /2013. Khall Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus kirjoittaa :

115/ /2013. Khall Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus kirjoittaa : Kunnanhallitus 359 04.11.2013 Kunnanhallitus 38 27.01.2014 Kunnanhallitus 62 09.02.2015 Kunnanhallitus 215 25.05.2015 Kunnanhallitus 87 22.02.2016 Kunnanhallitus 261 06.06.2016 Polusjärven tuulivoimahanke

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella Vaalan kunta Vaalantie 14 91700 Vaala c/o St1 Oy PL 100 00381 Helsinki : Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella on käynnistänyt hankkeen kuusi (6)

Lisätiedot

Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma

Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma ALUELAUTAKUNTA 21 03.09.2015 ALUELAUTAKUNTA 3 11.02.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 33 15.03.2016 Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma 940/10.1003.100301/2016 ALUELTK 21 Vihannin

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi. YHDISTYMISHALLITUS 79 21.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 25 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS 490 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 170 08.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 4 12.01.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Isonevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laajennus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Isonevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laajennus Kunnanhallitus 335 24.11.2014 Kunnanhallitus 21 09.01.2017 Kunnanhallitus 53 28.01.2019 Isonevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laajennus 3576/41.412/2014 KHALL 335 Siikajoen kunta ja Intercon Energy

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kangastuulen tuulivoimapuiston osayleiskaava 17/41.412/2017

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kangastuulen tuulivoimapuiston osayleiskaava 17/41.412/2017 Kunnanhallitus 70 20.02.2017 Kunnanhallitus 215 29.05.2017 Kangastuulen tuulivoimapuiston osayleiskaava 17/41.412/2017 KHALL 70 Siikajoen kunta ja Kangastuuli Oy ovat tehneet kaa voi tus so pi muk sen

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016.

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016. RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 234: Rautatalon tontin asemakaavan muutos 1326/10.1002.100203/2016 TELA 105 Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan

Lisätiedot

Tekninen lautakunta: Hyväksyttiin.

Tekninen lautakunta: Hyväksyttiin. Tekninen lautakunta 57 08.06.2016 Tekninen lautakunta 96 17.11.2016 Tekninen lautakunta 6 26.01.2017 Tekninen lautakunta 65 28.09.2017 Tekninen lautakunta 77 19.10.2017 Tekninen lautakunta 96 16.11.2017

Lisätiedot

KH 210 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 210 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 210 04.06.2018 Suunnittelutarveratkaisu/Elenia Oy 387/10.1003.100300/2018 KH 210 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 28.5.2018: Lausunnon antaja Lausunnon saaja Hakija Kaavasuunnittelija

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen

MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen Kaupunginhallitus 81 25.02.2013 MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen 51/10.02.02/2013 Ympäristölautakunta 24.10.2007 121 Esittelijä: tekninen johtaja Mikko

Lisätiedot

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016

Lisätiedot

Vihannin keskustassa omakotitonttitarjonta ylittää selvästi kysynnän.

Vihannin keskustassa omakotitonttitarjonta ylittää selvästi kysynnän. Maankäytön 23 08.12.2016 suunnittelutoimikunta Maankäytön 6 13.02.2017 suunnittelutoimikunta KAUPUNGINHALLITUS 80 20.02.2017 Asuntoalueet yleiskaavassa 101/10.1002.100202/2017 MST 23 Raahen keskustan alueella

Lisätiedot

Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016.

Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016. TEKNINEN LAUTAKUNTA 105 15.09.2016 KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 64 20.09.2017 KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 88 25.09.2018 KAUPUNGINHALLITUS 337 01.10.2018 KAUPUNGINHALLITUS 6 14.01.2019 KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 4 22.01.2019

Lisätiedot

Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016.

Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016. TEKNINEN LAUTAKUNTA 105 15.09.2016 KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 64 20.09.2017 KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 88 25.09.2018 KAUPUNGINHALLITUS 337 01.10.2018 KAUPUNGINHALLITUS 6 14.01.2019 KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 4 22.01.2019

Lisätiedot

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016.

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016. RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 234: Rautatalon tontin asemakaavan muutos 1326/10.1002.100203/2016 TELA 105 Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Metsälamminkankaan alueen tuulivoimayleiskaava

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Metsälamminkankaan alueen tuulivoimayleiskaava Kunnanhallitus 120 19.05.2015 Kunnanhallitus 138 23.06.2015 Kunnanhallitus 158 30.06.2015 Metsälamminkankaan alueen tuulivoimayleiskaava Khall 19.05.2015 120 Liite Ympäristölautakunta 18.11.2013 76 Kunnanhallitus

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

475 Keilahalli 244 Pyhäjärven kaupungin vastaus PPKY Selänteelle Pyhäjärven

475 Keilahalli 244 Pyhäjärven kaupungin vastaus PPKY Selänteelle Pyhäjärven PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2018 437 Kaupunginhallitus AIKA 24.09.2018 klo 15:05-17:37 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 223 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Kaavatoimikunta AIKA 01.02.2018 kello 16:15-17:15 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Kangastuulen tuulivoimapuiston osayleiskaava 17/41.412/2017

Kangastuulen tuulivoimapuiston osayleiskaava 17/41.412/2017 Kunnanhallitus 70 20.02.2017 Kunnanhallitus 215 29.05.2017 Kunnanhallitus 361 16.10.2017 Kangastuulen tuulivoimapuiston osayleiskaava 17/41.412/2017 KHALL 70 Siikajoen kunta ja Kangastuuli Oy ovat tehneet

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 334 24.11.2014 Kunnanhallitus 324 26.10.2015 Kunnanhallitus 216 20.06.2016 Kunnanhallitus 284 03.10.2016 Kunnanhallitus 303 17.10.2016 Karhukankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava 3570/41.412/2014

Lisätiedot

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA 130/10.02.02/2017 Tela 16.4.2019 40 Nähtävillä 25.4. - 27.5.2019 IITIN KUNTA SOLARWIND BY JANNENISKA OY PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA nitelmasta annettujen lausuntojen P32718 nitel man lausuntojen

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 125 14.04.2014 Kunnanhallitus 166 27.04.2015 Valtuusto 42 20.05.2015 Kunnanhallitus 356 31.08.2015 Kunnanhallitus 293 10.07.2017 Smart Windpower Oy:n kaavoitusaloite Puskakorvenkallion tuulivoimapuisto

Lisätiedot

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila.

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila. Kunnanhallitus 204 27.05.2013 Kunnanhallitus 110 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 22.06.2015 Valtuusto 80 12.08.2015 Kunnanhallitus 431 12.10.2015 Kunnanhallitus 184 08.05.2017 Asemakaavan muutos korttelissa

Lisätiedot

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Puheenjohtajiston työryhmä 6 15.02.2017 Kaupunginhallitus 3 20.02.2017 Kaupunginhallitus 3 10.04.2017 Kaupunginhallitus 5 26.06.2017 Vaihto määräalat tiloista 408-404-11-199, 408-404-8-98, 408-404-9-240

Lisätiedot

Elinkeino- ja maankäyttötoimikunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Elinkeino- ja maankäyttötoimikunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto 126 03.12.2014 Kaupunginhallitus 330 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 126 16.12.2014 30 07.05.2015 Kaupunginhallitus 123 18.05.2015 101 09.12.2015 Kaupunginhallitus 286 14.12.2015 10 16.01.2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos

Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos Kaupunginhallituksen 42 30.10.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 412 20.11.2017 Kaupunginhallituksen 49 17.09.2018 konsernijaosto Kaupunginhallitus 329 01.10.2018 Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien

Lisätiedot

PALTUSMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLE EISKAAVA

PALTUSMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLE EISKAAVA PYHÄJOEN KUNTA PALTUSMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLE EISKAAVA Vastine luonnosvaiheen lausuntoihin ja mielipiteis siin SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25. 11.2014 PALTUSMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA 1

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Raahen keskeisten alueiden liikennejärjestelmäsuunnitelma 132/08/0800/2013 MST 7 Liikennesuunnitelma on laadittu Raahen kaupungin keskeiselle taajama-alueelle. Suunnitelmassa

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 192 08.05.2017 Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun 222/10.1003.100300/2017 KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 3.5.2017: Lausunnonantaja

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Ranuan kirkonkylän osayleiskaavan laatiminen

Ranuan kirkonkylän osayleiskaavan laatiminen Kunnanhallitus 202 12.09.2016 Kaava- ja maapoliittinen 5 21.09.2017 työryhmä Kaava- ja maapoliittinen 5 13.02.2018 työryhmä Kunnanhallitus 49 26.03.2018 Tekninen lautakunta 26 24.04.2018 Ranuan kirkonkylän

Lisätiedot

Ranuan kirkonkylän osayleiskaavan laatiminen

Ranuan kirkonkylän osayleiskaavan laatiminen Kunnanhallitus 202 12.09.2016 Kaava- ja maapoliittinen 5 21.09.2017 Kaava- ja maapoliittinen 5 13.02.2018 Kunnanhallitus 49 26.03.2018 Kaava- ja maapoliittinen 9 31.10.2018 Kunnanhallitus 58 01.04.2019

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma Elinvoimalautakunta 27 13.09.2017 Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma 228/10.02.04/2017 Elvoltk 13.09.2017 27 Asian aiemmat käsittelyt:

Lisätiedot

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus 124 14.04.2014 10 16.01.2017 36 30.01.2017 285 10.07.2017 Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus 7/10.02.03/2017

Lisätiedot

Ruottalonlahden asuinalueen asemakaavan laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2017 (KH ).

Ruottalonlahden asuinalueen asemakaavan laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2017 (KH ). KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 80 01.11.2017 KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 69 14.08.2018 KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 109 13.11.2018 KAUPUNGINHALLITUS 392 19.11.2018 KAUPUNGINHALLITUS 34 04.02.2019 KAUPUNGINHALLITUS 77 25.02.2019

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Kaavatoimikunta AIKA 08.03.2016 kello 16:00-16:55 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Akm 231: Tokolan teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos

Akm 231: Tokolan teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA 3 20.01.2015 TEKNINEN LAUTAKUNTA 41 16.04.2015 TEKNINEN LAUTAKUNTA 55 03.06.2015 KAUPUNGINHALLITUS 251 15.06.2015 TEKNINEN LAUTAKUNTA 99 17.09.2015 KAUPUNGINHALLITUS 466 16.11.2015

Lisätiedot

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S Akm 221 KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Raahen kaupungin 37. kaupunginosan korttelit 3702 ja 3713 sekä niihin liittyvät

Lisätiedot