Kullaan vedet. Kunnostus ja käyttö. Santtu Ahlman. Joutsijärvi / Levajärvi / Palusjärvi / Pyhäjärvi / Tuurujärvi

Transkriptio

1 Kullaan vedet Kunnostus ja käyttö Santtu Ahlman Joutsijärvi / Levajärvi / Palusjärvi / Pyhäjärvi / Tuurujärvi

2 Kullaan vedet Kunnostus ja käyttö

3 KULLAAN VEDET Painettu PEFCsertifioidulle paperille Taitto, ulkoasu, valokuvien käsittely, kannen valokuvat ja tekstit (ellei toisin mainita): Santtu Ahlman Julkaisija: Ulvilan kaupunki, ympäristötoimi Painopaikka: Vammalan Kirjapaino, Sastamala 2013 / painosmäärä: 250 ISBN: (sid.) / ISBN: (pdf) Julkaisussa on käytetty Maanmittauslaitoksen kartta-aineistoja piirros: kari kekki 2

4 sisällysluettelo Johdanto... 8 Julkaisun rakenteesta... 9 Hankealueen yleiskuvaus Levajärvi Levajärven yleiskuvaus Pieni valuma-alue Lähteet Vedenlaatu Linnusto Linnuston muutokset Lajikohtaista tarkastelua Lähteet Sudenkorennot Tutkimusalueen yleiskuvaus Tutkimusmenetelmät Lajisto Lajikohtainen tarkastelu Lähteet Lammaslaidun pinomotin raivaukset Suunnitelmallista laiduntamista Lähteet Riukuaita Lähes metriä materiaalia Haasteita toteuttamisessa Ylläpito tärkeää Parkkialue Tielinjan kunnostus Lintutorni Mallia Kaarluodon tornista Painekyllästettyä vain runkoon Rungon pystytys opiskelijatyönä Opasteet Geotuubiruoppaus Sito Oy:ltä suunnitelmat Ruoppausluvat Työmaavalmistelut Ruoppaus Polymeeri Työnäytös Sedimenttien jälkikäsittely Päätelmiä geotuubiruoppauksesta Kasvatusalustakoe Rantaruoppaus Jatkotoimenpiteet

5 Palusjärvi Palusjärven yleiskuvaus Säännöstelty vesistö Valuma-alue Laskennallinen kuormitus Suojeltu pohjoisosa Lähteet Vedenlaatu Tulosten tarkastelua Lähteet Kasvillisuus Tutkimusalue ja yleiskuvaus Kasvillisuuden tutkimusmenetelmät Kasvillisuusvyöhykkeet ja -kartta Huomionarvoiset lajit ja kasvillisuuskuviot Lajiluettelo Lähteet Linnusto Tutkimusalue ja yleiskuvaus Tutkimusmenetelmät Tulokset Linnuston muutokset Lajikohtaista tarkastelua Päätelmät Lähteet Verkkokoekalastus Johdanto Tutkimusmenetelmät Tulokset Tulosten tarkastelua Johtopäätökset Lähteet Kunnostustoimenpiteet Kuhimasuon kosteikko Yleistä Rakennuspaikan olosuhteet Mitoitus Kuhimasuon kosteikko Kuhimasuon kosteikon rakentaminen Kuhimasuon kasvillisuus Tutkimusmenetelmät Kasvillisuus ja suotyyppi Putkilokasvien ja sammalten runsaudet Suon reunojen kasvillisuus Ojitusten ja patoamisen vaikutukset suon kasvillisuuteen Päätelmät Lähteet

6 Pyhäjärvi Pyhäjärven yleiskuvaus Osana vesistöjärjestelyjä Valuma-alue Kuormituskysely Laskennallinen kuormitus Luonnonsuojelualue Lähteet Vedenlaatu Tulosten tarkastelua Lähteet Kasvillisuus Selvitysalueen yleiskuvaus Tutkimusmenetelmät Kasvillisuuden yleiskuvaus Järven alueellinen kasvillisuuskuvaus Lajiluettelo elomuodoittain, määrällisesti ja kasvupaikan ravinteisuuden ilmentäjinä Arvokkaat luontotyypit ja uhanalaiset lajit Päätelmät Lähteet Linnusto Tutkimusmenetelmät Tulokset Linnuston muutokset Lajikohtaista tarkastelua Päätelmät Lähteet Verkkokoekalastus Johdanto Tutkimusmenetelmät Tulokset Tulosten tarkastelua Johtopäätökset Lähteet Kunnostustoimenpiteet Ulkoilureitti

7 Joutsi- ja Tuurujärvi Joutsi- ja Tuurujärven yleiskuvaus Raakavesilähteenä ja osana vesistöjärjestelyjä Valuma-alue Laskennallinen kuormitus Lähteet Vedenlaatu Tulosten tarkastelua Lähteet Kasvillisuus Tutkimusalue ja yleiskuvaus Kasvillisuuden tutkimusmenetelmät Kasvillisuusvyöhykkeet ja -kartta Lajiluettelo Lähteet Linnusto Tutkimusalue ja yleiskuvaus Tutkimusmenetelmät Tulokset Linnuston muutokset Lajikohtaista tarkastelua Päätelmät Lähteet Verkkokoekalastus Johdanto Tutkimusmenetelmät Tulokset Tulosten tarkastelua Vertailu aikaisempiin verkkokoekalastuksiin Johtopäätökset Lähteet Kunnostustoimenpiteet Ahmauksenojan kosteikko Yleistä Rakennuspaikan olosuhteet Mitoitus Ahmauksenojan kosteikko Ahmauksenojan kosteikon rakentaminen Heinosentien kosteikko Yleiskuva ja tavoitteet Suunnitelma Toteuttaminen ja kustannusarvio Hankkeen seuranta Yhteenveto Heinosentien kosteikon rakentaminen Jylhäjoen kosteikko Yleistä Rakennuspaikan olosuhteet Mitoitus Jylhäjoen kosteikko

8 Liesjärven kosteikko Hankkeen yleiskuvaus ja taustatiedot Suunnitelma Kolikorven kosteikko Hankkeen yleiskuvaus ja taustatiedot Suunnitelma Suosituksia hanketoimijoille Linnustoselvitykset Kasvillisuusselvitykset Sudenkorentoselvitykset Viitasammakkoselvitykset Verkkokoekalastukset Ilmakuvaus Digitoinnit Valuma-aluekartat Vesianalyysit Kuormituskyselyt Kosteikot Lähteet Hankehallinnointi Hankehakemus Muutoshakemus Väliraportti Seurantalomake Loppuraportti EURA järjestelmä Talkoot Ohjausryhmä Kilpailuttaminen Tiedotus Logot Painatus Kullaan vedet -hankkeen tiedotus Kullaan vedet -hanke hallinnoijan silmin Kullaan vedet -hanke vetäjän silmin Jatkotoimenpiteet Levajärvi Joutsi- ja Tuurujärvi Palusjärvi Pyhäjärvi Kiitokset

9 johdanto Suomi tunnetaan tuhansien järvien maana, ja vesistöt ovat monella tavalla merkittävä osa suomalaista identiteettiä. Niiden merkitys on ollut tärkeässä asemassa yhteiskunnan kehittyessä keräily- ja tuottajakulttuurien kautta moderniksi teollisuusvaltioksi. Kaikella on kuitenkin veronsa, mikä näkyy myös vesistöjemme hyvinvoinnissa. Eteläisessä Suomessa vesien rehevöityminen on monilla paikoilla luontaista, mutta ihmistoiminnan lisäkuormituksen myötä on jo menetetty valitettavan monta upeaa järveä. Suuria mullistuksia ovat aiheuttaneet muun muassa järvien vedenpintojen laskeminen uusien maatalousalueiden tuottamiseksi. Maa- ja metsätalouden, turvetuotannon, teollisuuden ja asutuksen vuoksi vesistöjemme kuormitus on noussut merkittävästi. Yhä useampi kantaa huolta kehityksessä, jonka vuoksi olemme joutuneet luopumaan satojen vesistöjen virkistyskäytöstä kokonaan. Eniten ongelmia synnyttää yleisen rehevöitymisen vuoksi aiheutuva umpeenkasvu, joka on jossain määrin hyväksi ympäristölle, sillä monipuoliset vesikasvillisuusyhdyskunnat tarjoavat tärkeitä elinympäristöjä useille eliöryhmille. Tilanne kärjistyy kuitenkin usein siihen, että tiheä kasvillisuus jättää varjoonsa järven, lammen tai joen alkuperäisen ilmeen ja lajiston. Luonnossa toisen lajin etu on usein toisen tappio. Kehitys on jatkuvaa ja lajit kamppailevat elintilasta; sitä tapahtuu toki koko ajan myös yhden elinympäristön eli habitaatin sisällä. Esimerkiksi karujen järvien rehevöityminen ja kasvillisuuden lisääntyminen synnyttää usein vesi- ja kosteikkolinnuille otollisia elinpiirejä, mutta liiallisen umpeenkasvun myötä tilanne kääntyy päälaelleen, kun elintila katoaa lopulta kokonaan. Vastaavasti kalojen valtasuhteet vaihtuvat ravinteisuuden ja kasvillisuuden muutosten myötä. Kullaan vedet kunnostus ja käyttö -hanke on EU-rahoitteinen ponnistus satakuntalaisen kosteikkoympäristön tilan parantamiseksi. Kyseessä on yksi vastaus paikallisten asukkaiden huoleen, joka koskee valitettavan useaa järveä. Hankkeen tavoitteena oli viiden järven (Pyhä-, Palus-, Leva-, Joutsi- ja Tuurujärvi) sekä niihin liittyvien jokien ravinnekuormituksen vähentäminen, kunnostaminen ja virkistysmahdollisuuksien lisääminen. Hanke nitoo yhteen Kullaan tärkeimmät järvet, joiden valuma-alue on laaja ja vedet virtaavat Ulvilan kylien kautta Kokemäenjokeen ja lopulta Itämereen. Kullekin järvelle asetettiin tietyt tavoitteet, jotka vaihtelivat suuresti. Joutsi- ja Tuurujärven ykkösasia oli vähentää ravinnekuormitusta. Levajärvellä puolestaan järjestettiin Satakunnan pilottina työnäytös geotuubiruoppauksesta, ennallistettiin Lähteennokka lammaslaitumeksi ja rakennettiin kunnan ensimmäinen lintutorni. Pyhä- ja Palusjärvelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelmat, joita toteutettiin osittain hankkeen aikana. Kullaan vedet on jatkoa vuosina toteutetulle Levajärven esiselvityshankkeelle, joka oli Leader-rahoitteinen projekti. Myös Joutsi- ja Tuurujärveltä on toteutettu aiemmin hankkeita. Tämä hanke toteutettiin yhteistyössä Ulvilan kaupungin, Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan, Levanpellon Pienviljelijäin yhdistyksen, Porin kaupungin ympäristöviraston, Pyhäjärven suojeluyhdistyksen, Joutsijärven-Tuurujärven suojeluyhdistyksen, Metsäkeskuksen, Porin Veden, Varsinais-Suomen ELY-keskuksen sekä lukuisten paikallisten asukkaiden ja tahojen kanssa. 8

10 julkaisun rakenteesta Tämä julkaisu esittelee syväluotaavasti Kullaan vedet -hankkeen tulokset järvikohtaisesti, joskin Joutsi- ja Tuurujärvi käsitellään yhtenä kokonaisuutena. Lisäksi Levajärvestä kuvataan vain uudet toimenpiteet sekä perustiedot, jotta vältetään toistoa vuonna 2007 julkaistun Levajärvi ennen ja nyt -raportin kanssa. Kustakin kohteesta esitetään mahdollisuuksien mukaan alueen yleiskuvaus, laskennallinen ravinnekuormitus, vedenlaatutiedot, kasvillisuus, linnusto, verkkokoekalastusten tulokset sekä suppea hoito- ja käyttösuunnitelma jatkoa ajatellen. Esiteltävissä asioissa on kuitenkin eroja, sillä esimerkiksi Levajärvellä ei tehty kalastoselvitystä, mutta siellä tehtiin puolestaan sudenkorentoselvitys. Raportissa esitetään myös yksityiskohtaisesti erilaisten fyysisten töiden suunnitelmat ja tulokset. Tällaisia ovat muun muassa Kuhimasuon, Heinosentien ja Ahmauksenojan kosteikot, Levajärven geotuubiruoppaus työnäytöksineen, lammaslaitumen toteuttaminen ja lintutornin rakentaminen. Järvikohtaisen osuuden lisäksi julkaisun jälkipuoliskolle on koottu tämän kaltaiseen hankkeeseen liittyviä tietoja ja kokemuksia, joiden tarkoituksena on auttaa muita tahoja vastaavan hankkeen toteuttamisen kaikissa vaiheissa. Käsiteltäviä aiheita ovat esimerkiksi seuraavat seikat: hankehakemuksen laadinta, rahoituksen hankinta, taustatietojen keruu, kasvillisuus- ja linnustoselvitysten teettäminen menetelmineen, vedenlaadun tarkkailu, kuormituskyselyiden laadinta, talkootoiminnan järjestäminen, kilpailuttaminen ja tiedotus. 9

11 hankealueen yleiskuvaus Kullaan vedet -hankkeen kohdealueen muodostavat Ulvilan itäosassa olevat Leva-, Joutsi-, Tuuru-, Pyhä- ja Palusjärvi valuma-alueineen. Näiden viiden järven valuma-alueet kattavat yhteensä peräti noin 224 neliökilometriä (kuva 1). Ulvilan kunta on pinta-alaltaan puolestaan noin 423 km 2, joten hankealuetta voidaan pitää hyvin merkittävänä. Osa siitä kuuluu kuitenkin Porin ja Lavian kuntien alueille, joten todellinen osuus on hieman pienempi. Kokonaisuutta tarkastellessa valuma-alueilla on eniten metsämaita, mutta erityisesti Joutsi- ja Tuurujärven valumaalueella on runsaasti myös ojitettuja suoalueita. Soita on kaikkien valuma-alueiden sisällä, mutta niiden prosentuaaliset osuudet vaihtelevat suuresti. Maanviljelys kuuluu oleellisena osana alueiden maankäyttöön, mutta laajoja ja yhtenäisiä viljelysmaita on lähinnä Palusjärven lounaispuolella. Hankealueen asutus koostuu yksinomaan haja-asutuksesta, joten valtaosalla kiinteistöistä on omat jätevesijärjestelmänsä. Useiden järvien vuoksi alueella on melko runsaasti vapaaasuntoja. Teollisuutta ei ole mainittavasti hankealueella. Joutsi-, Tuuru- ja Palusjärvi kuuluvat ns. Kullaanjoen vesistöjärjestelyn piiriin, mikä on vaikuttanut vuosien saatossa monella eri tavalla vesistöjen tilaan. Tuurujärvestä johdetaan nykyään maanalaista putkea pitkin raakavettä Palusjärven pohjaa pitkin Tyvijärvelle ja edelleen Harjakankaan vedenottamoon. Sieltä vesi johdetaan lopulta juomavedeksi Poriin. Näkyvimpiä muutoksia ovat olleet muun muassa Joutsijärvellä virtausten vaihtuminen siten, että Joutsijärven vesi virtaa nykyään Tuurujärveen pumppauksen vuoksi. Alun perin Tuurujärven vedet virtasivat Joutsijärveen. Palusjärvellä on puolestaan suuria vedenpinnan korkeuden vaihteluita, joilla on vaikutusta muun muassa vesi- ja rantakasvillisuuteen. Myös Pyhäjärvi kuuluu Kullaanjoen valuma-alueeseen, eli vedet päätyvät Kullaanjokea pitkin Kokemäenjokeen ja lopulta Itämereen. Kullaan keskustan kaakkoispuolella oleva Levajärvi on erillinen kohde, joka on muuttunut vuosikymmenien aikana suorastaan dramaattisesti kirkkaasta ja kivikkorantaisesta vesistöstä lähes umpeenkasvaneeksi kohteeksi. Syinä muutokseen ovat olleet aiemmat pinnanlaskut sekä 1990-luvun puolivälissä tehdyt epäonnistuneet ja puutteellisesti toteutetut ojitusjärjestelyt. Yhdessä Kullaan vedet -hankkeen viisi kohdejärveä valuma-alueineen muodostavat merkittävän osuuden Ulvilan kaupungin pinta-alasta ja tärkeän kokonaisuuden virkistyskäyttöä ajatellen. Kaikki järvet ovat muuttuneet aikojen saatossa, eikä yhdenkään kohteen tila ole parantunut. Vesiensuojelullisesti kyseessä on haastava alue, mutta vesistöjen tilaan voidaan vaikuttaa järjestelmällisillä kunnostustoimilla. 10

12 Kuva 1. Kullaan vedet -hankkeen kohdejärvien valuma-alueet. 11

13 12 levajärvi

14 levajärven YLEISKUVAUS Levajärvi sijaitsee Kullaalla Levanpellon kylässä. Järvi on syntynyt I-luokan pohjavesialueeksi luokitellulle harjumuodostelmalle, joka kulkee alueen halki luode-kaakkosuunnassa. Kyseessä on varsin matala ja voimakkaasti umpeenkasvanut vesistö, jonka vedenkorkeudet vaihtelevat noin senttimetrin välillä. Levajärven yleisilme on muuttunut lähes täydellisesti reilussa 50 vuodessa, sillä se oli alun perin hiekka- ja kivikkorantainen, eikä vesikasvillisuutta ollut juuri lainkaan. Vesi oli lähteiden ansiosta erittäin kirkasta ja vedenlaatu hyvä. Muutokset alkoivat 1950-luvulla tehdystä pinnanlaskusta. Arvioiden mukaan pintaa laskettiin tuolloin senttimetriä. Järven pintaa on laskettu jo ennen 1950-luvun laskua, sillä itärannalla on havaittavissa kaksi erillistä rantatörmää. Suurimmat muutokset on aiheuttanut Häyhtiönojan perkaus vuonna Hankkeen tavoitteena oli kuivattaa järven eteläpuolella sijaitsevat laajat viljelysalueet paremmin, aina Kokemäen puolelle saakka. Koska kuivatus vaati syvempiä ojia, jouduttiin Häyhtiönoja kierrättämään järven länsipuolelta ohi. Muuten Levajärvi olisi kuivunut hyvin lyhyessä ajassa, sillä järven pinta olisi ollut ojan yläpuolella. Samoin toimittiin laskuojan, Levaojan, kanssa. Levajärven esiselvityshankkeen aikana selvisi, että ojituksen yhteydessä ei rakennettu ollenkaan tarvittaa patoa, eikä veden ja ojalinjan välistä läjitystä tehty tiiviiksi (Ahlman 2007). Näin ollen Levajärvi toimi vuosikausia ikään kuin laskeutusaltaana, sillä ravinne- ja kiintoainekuormitus virtasi järveen huomattavan laajalta alueelta. Tilanne korjattiin ojayhtiön toimesta vasta vuonna Nykyään avovesialueita on hyvin vähän ja niitä ympäröivät rantaluhdat ja ruoikot, jotka ovat seurausta pinnanlaskuista. Levajärven pinta-ala on noin 20 hehtaaria, josta noin puolet on vesialuetta ja loput rantaluhtia ja ruoikoita sekä muita umpeenkasvaneita alueita. Kelluslehtisiä vesikasveja on erittäin runsaasti ja varsinkin järven länsipuolella on merkittävästi kiehkuraärviäkasvustoja. Pieni valuma-alue Levajärven valuma-alue on ojajärjestelyjen korjaamisen myötä varsin pieni, vain 255 hehtaaria (kuva 2). Se oli kuitenkin peräti hehtaaria vuosina , jolloin Häyhtiönojaa pitkin virtasi vesiä Kokemäenpuolelta saakka (kuva 3). Toisaalta valuma-alue on ollut alun perin hyvin suuri, mutta kuormitus on kasvanut merkittävästi viljelyalueiden vuoksi vuosikymmenten saatossa. Nykyisen valuma-alueen maankäyttö muodostuu pitkälti metsätaloudesta, joka on näin ollen myös merkittävin järven kuormittaja. Noin prosenttia fosfori- ja typpikuormituksesta aiheutuu metsätaloudesta, noin % maataloudesta ja loput haja-asutuksesta. Kokonaiskuormitus on fosforin ja typen osalta varsin pieni ja nykyään kestävällä pohjalla. Lähteet Ahlman S. 2007: Levajärvi ennen ja nyt esiselvityshankkeen tuloksia. Levanpellon Pienviljelijäin yhdistys ry. Kuva 2. Levajärven valuma-alue. 13

15 Kuva 3. Levajärven valuma-alueet vuoteen 2012 saakka. Pohjoinen rajaus kuvaa nykyistä valuma-aluetta. 14

16 VEDENLAATU Levajärveltä ja läheiseltä Keijärveltä otettiin esiselvityshankkeen aikana (Ahlman 2007) yhteensä seitsemän vesinäytettä, joista osa yhtä aikaa kannaksen molemmilta puolilta (kuva 4). Tulosten perusteella länsipuolen vedenlaatu on hyvin heikkotasoista, mutta kannaksella olevan tiheän kasvillisuuden vuoksi itäpuoli on säilynyt hyvänä (taulukko 1). Tilanne on todennäköisesti edelleen samanlainen, sillä kasvillisuus on laajentunut entisestään viime vuosina. Kullaan vedet -hankkeessa järven vedenlaatua tutkittiin ainoastaan geotuubiruoppauksen aikana, jotta sen mahdolliset vaikutukset saataisiin selville (ks. geotuubiruoppaus s. 38). Syksyllä 2011 yksi näyte otettiin ruoppauspaikan välittömästä läheisyydestä ennen toimenpiteiden aloittamista, yksi ruoppausjakson aikana ja yksi urakan päättymisen jälkeen. Kaikki näytekerrat ajoittuivat syksylle, jolloin kuormitusta on tyypillisesti keskimääräistä enemmän sateiden vuoksi. Happipitoisuus ja -kyllästysaste olivat jo ennen urakan aloittamista selvästi pienempiä kuin vuonna Sameus oli lähtökohtaisesti melko korkealla ja nousi voimakkaasti ruoppauksen aikana. Lokakuun puoliväliin mennessä vesi oli kuitenkin jo kirkasta. Sähkönjohtavuus oli niin ikään kahden ensimmäisen näytteen aikana korkeahko, mutta lukema laski lokakuun puolella. Happamuus sen sijaan pysytteli samalla tasolla kuin aiemminkin. Kemiallinen hapenkulutus, kokonaistyppi, kokonaisfosfori ja klorofylli-a olivat merkittävästi korkeammalla kuin syksyllä Tulosten valossa imuruoppaus aiheutti hetkellisesti merkittäviä pitoisuuksien nousuja erityisesti sameudessa, kemiallisessa hapenkulutuksessa, kokonaistypessä ja kolorofylli-a:ssa. Pitoisuudet kuitenkin Kuva 4. Vesinäytteiden ottamispisteet. Numerointi vastaa taulukon x numeroita. laskivat varsin nopeasti viimeisten ruoppaustoimien jälkeen. Siitä huolimatta itäpuolen näytteet olivat vedenlaadultaan ennen urakoinnin aloittamista lähes kaikilta osin huonompia. Se saattaa selittyä esimerkiksi poikkeuksellisen voimakkailla sateilla tai muilla loppukesän sääolosuhteilla. Vedenlaatua tulee kuitenkin seurata myös tulevina vuosina, sillä tilanne on saattanut heikentyä länsipuolelle kohdistuneen suuren kuormituksen myötä myös itäpuolella. Vedenlaatuun liittyviä raja-arvoja voi tarkastaa esimerkiksi Palusjärven osalta (s. 58) Taulukko 1. Levajärven vesianalyysien tulokset vuosina K = Keijärven näytteenottopiste. Piste Näyte Pvm Lämpötila C Happipitoisuus mg/l Happikyllästysaste % Sameus FNU Sähkönjohtavuus ms/m Happamuus ph COD(Mn) mg/l 0 2 Kokonaistyppi µg/l Kokonaisfosfori µg/l Klorofylli-a mg/m ,1 7,7 88 2,1 17,6 7, ,9 K ,9 5,9 66 0,7 8,8 6, , ,5 2, , ,0 8, ,4 6, ,2 6, , , ,1 9,8 93 6,1 12,3 6, , ,6 8,9 75 1,8 16,2 7,0 7, , ,3 3, ,6 6,7 7, , ,2 3, ,4 7, ,0 7,0 59 2,9 10,5 6, ,6 15

17 linnusto Levajärven vesilinnustoa on seurattu vesilintulaskennoin vuodesta 1995 lähtien, mutta esiselvityshankkeen ja tämän hankkeen myötä on tehty myös kattavat inventoinnit muiden kosteikkolintujen osalta vuosina 2006 ja 2013 (Ahlman 2007, Solala 2013). Kyseessä on rehevä ja umpeenkasvanut lintujärvi, jonka vesilintukannat ovat vähentyneet liiallisen kasvillisuuden vuoksi. Keskikesällä ja usein myös alkukesällä avovesialueita on varsin vähän, mikä heijastuu vesilintujen määrään. Rantakasvillisuus on monin paikoin liian tiheää, eikä vesilinnuille tärkeää vesi- ja rantakasvillisuuden mosaiikkia ole riittävästi, etenkään kuivina kesinä. Linnuston muutokset Vesilintujen osalta järven tilaa on seurattu 13 vuotena, mikä antaa varsin hyvän kuvan lajiston kehityksestä. Laskentoja on tehty lähes vuosittain vuodesta 2006 lähtien. Merkittäviä muutoksia ei ole seurantajakson aikana, sillä osa välillä kohteelta kadonneista lajeista on palanut pesimään järvelle. Myös vuosittaiset vaihtelut ovat olleet luontaisesti melko suuria (taulukko 2). Haapanoiden, tavien, sinisorsien ja telkkien määrät ovat vaihdelleet melko vähän, mutta on huomioitava, että vuonna 1995 pesiväksi merkitty 20 tavin parimäärä saattaa olla tulkintavirhe, jolloin muutolla levähtäviä yksilöitä on laskettu järven pesimäkantaan mukaan. Heinätavi, punasotka ja tukkasotka ovat olleet käytännössä satunnaisia Levajärvellä, mutta ne ovat muutenkin taantuneet voimakkaasti viime vuosina. Nokikana on selvimmin vähentynyt laji, mutta toisaalta se on pesinyt 4 5 parin vuosina 2006 ja 2013, mikä on pinta-alaan nähden edustava lukema. Lisääntyneitä lajeja ovat laulujoutsen ja härkälintu. Ensin mainittu pesi vuonna 2012 ensimmäisen kerran keskikannaksen molemmin puolin. Härkälintuja oli puolestaan kolme paria vuonna 2013, eikä niitä ole aiemmin laskettu yhtä paljon. Mustakurkku-uikku on ainoa kokonaan uusi pesimälaji, joka asettui järvelle ainakin vuosina 2007 ja Muun kosteikkolinnuston tilanne on pysynyt varsin stabiilina vuosien 2006 ja 2013 välillä (taulukko 3). Pajusirkku on ainoa laji, joka on taantunut merkittävästi 17 parista vain neljään pariin. Ilmiö on erikoinen, sillä soveliasta elinympäristöä on edelleen hyvin runsaasti. Taulukko 2. Levajärven vesilintujen parimäärät vuosina Laji Laulujoutsen Haapana Tavi Sinisorsa Heinätavi Lapasorsa Punasotka Tukkasotka Telkkä Isokoskelo Härkälintu Mustakurkku-uikku Nokikana Vesilinnut yhteensä

18 Lajikohtaista tarkastelua Tässä osiossa esitetään vesi- ja lokkilintujen sekä muiden kosteikkolajien yksityiskohtaisia tietoja. Havaintotiedot perustuvat hankkeissa tehtyjen selvitysten lisäksi Porin Lintutieteellisen Yhdistyksen vesilintuarkistoon sekä Tiiralintutietopalvelun aineistoon. Lajinimen jälkeen suluissa on tieteellinen nimi ja oikeassa reunassa hakasuluissa on mahdollinen erikoisstatus seuraavasti: L = lintudirektiivin I-liitteen laji, EVA = Suomen erityisvastuulaji, NT = silmälläpidettävä, VU = vaarantunut. Vesilinnut Laulujoutsen (Cygnus cygnus) [EVA] [L] Laulujoutsen on nykyään hyvin tavanomainen pesimälaji monenlaisissa vesistöissä. Levajärvellä se on pesinyt varmuudella vuodesta 1995 lähtien, mutta joidenkin lähteiden mukaan ensimmäiset pesimähavainnot ovat peräisin Laji Kaulushaikara - 1 Ruskosuohaukka 1 1 Luhtakana 1 - Luhtahuitti - 1 Kurki - 1 Taivaanvuohi 1 1 Metsäviklo 2 1 Västäräkki 3 1 Rytikerttunen 1 - Ruokokerttunen Pajusirkku 19 4 Yhteensä 45 paria 32 paria Taulukko 3. Levajärven muu kosteikkolinnusto vuosina 2006 ja jo vuodelta Laulujoutsen on ollut säännöllinen pesimälaji järvellä vuodesta 2006 lähtien, ja vuonna 2012 se pesi ensimmäisen kerran kahden parin voimin keskikannaksen molemmin puolin. Pesillä oli etäisyyttä vain noin 80 metriä. Laulujoutsen kuuluu EU:n lintudirektiivin I-liitteen lajeihin ja se on Suomen erityisvastuulaji. Haapana (Anas penelope) [EVA] Haapanan pesimäkanta on keskittynyt maamme pohjoisosiin, mutta se on vähentynyt varsin laajoilla alueilla eteläisessä Suomessa. Levajärvellä on pesinyt korkeintaan neljä paria seurantajakson aikana, mutta joinakin vuosina se on puuttunut kokonaan pesimälajistosta. Haapana on Suomen erityisvastuulaji. Tavi (Anas crecca) [EVA] Tavi on hyvin monenlaisten vesistöjen asukki, joka pesii usein jopa metsäojien varsilla. Levajärven parimäärät ovat olleet yllättävän pieniä, yleensä 1 2 paria. Vuonna 1995 järveltä on tulkittu peräti 20 paria, mutta lukema saattaa olla tulkintavirhe. Tavi on Suomen erityisvastuulaji. Sinisorsa (Anas platyrhynchos) Sinisorsa on monentyyppisten vesistöjen pesimälaji, mutta useimmiten se viihtyy hieman rehevillä kosteikoilla. Levajärvellä pesii tyypillisesti vain muutama pari, mutta esimerkiksi vuosina 1997, 1998 ja 2010 parimäärä oli peräti 7 8. Seurantajakson aikana ainoastaan vuonna 1996 lajia ei havaittu pesivänä. Heinätavi (Anas querquedula) [VU] Heinätavi on hyvin vaatelias ja harvalukuinen rehevien lintuvesien pesimälaji. Levajärvellä se on pesinyt ilmeisesti ainoastaan vuonna Heinätavi on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut. Lapasorsa (Anas clypeata) Lapasorsa on heinätavin tavoin vaatelias rehevien lintukosteikkojen laji, jonka pesimäkanta painottuu Etelä-Suomeen. Levajärvellä laji on esiintynyt hyvin epäsäännöllisesti, eikä pesimähavaintoja ole kertynyt kuin 1 2 parista vuosina 2006, 2007, 2008 ja Havaintojen perusteella lapasorsa on asettumassa järvelle lähes säännölliseksi pesijäksi. Punasotka (Aythya ferina) [VU] Punasotka on vähentynyt voimakkaasti laajoilla alueilla Suomessa. Se on hyvien lintuvesien indikaattori ja suosii nimenomaan reheviä kohteita. Levajärvellä se on pesinyt kahden parin voimin vuosina 1995 ja Punasotka on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut. 17

19 Tukkasotka (Aythya fuligula) [VU] Tukkasotka on taantunut lähes yhtä paljon kuin punasotka, ja se on kadonnut lukuisista vesistöistä myös Satakunnassa. Laji asuttaa yleensä melko reheviä vesiä ja viihtyy usein naurulokkikolonioissa seuralaisena. Ainoa pesimähavainto Levajärveltä käsittää neljä paria vuonna Tukkasotka on uhanalaisuusluokituksessa vaarantunut. Telkkä (Bucephala clangula) [EVA] Telkkä on hyvin monenlaisten vesistöjen tavallinen pesimälaji. Levajärvellä on pesinyt vuosittain keskimäärin 3 4 paria, eikä erityisiä taantumia tai kannannousuja ole koettu. Telkkä on Suomen erityisvastuulaji. Isokoskelo (Mergus merganser) [EVA] [NT] Isokoskelo on tyypillisesti suurten reittivesien laji, joka pesii myös merellä. Levajärvellä lajin on tulkittu pesineen ainoastaan vuonna Isokoskelo on Suomen erityisvastuulaji ja uhanalaisuusluokitukseltaan silmälläpidettävä. Härkälintu (Podiceps grisegena) Härkälintu on vaatelias laji ja rehevien lintuvesien indikaattori. Se on ollut lähes säännöllinen pesijä Levajärvellä ainakin vuodesta 1996 lähtien yhden tai kahden parin toimesta. Vuonna 2013 kosteikolla pesi tiettävästi ensimmäisen kerran kolme paria. Mustakurkku-uikku (Podiceps auritus) Mustakurkku-uikku on pienten ja umpeenkasvavien lampareiden ja lahtien harvalukuinen laji. Levajärvelle se on asettunut pesimään tiettävästi vain vuosina 2007 ja Pesintä oli todennäköistä myös vuonna Nokikana (Fulica atra) Nokikana on vaatelias laji, joka suosii etenkin umpeenkasvavia ja reheviä kosteikkoja. Levajärvellä pesi kahdeksan paria vielä vuonna 1995, mutta seuraavan kymmenen vuoden aikana se esiintyi epäsäännöllisesti. Vuosina parimäärä on hiljalleen kasvanut viiteen, mikä on suurin lukema lähes 20 vuoden aikana. Nokikana on taantunut lukuisilla kosteikoilla kautta maan, mutta se on silti uhanalaisuusluokituksessa elinvoimainen. Lokkilinnut Kalalokki (Larus canus) Kalalokki pesii mieluiten karuilla ja kivikkorantaisilla järvillä. Levajärvellä käy säännöllisesti muilla järvillä pesiviä yksilöitä ravinnonhaussa, mutta laji on pesinyt yhden parin voimin vain vuonna Kalatiira (Sterna hirundo) [L] Kalatiira on kivikkorantaisten järvien laji, joka pesii usein pienissä yhdyskunnissa. Levajärvellä ei ole sopivia vesikiviä tai muita paikkoja pesimiseen, minkä vuoksi lajin on tulkittu pesineen ainoastaan vuonna Ravintoa etsiviä lintuja havaitaan säännöllisesti alueella, mutta ne pesivät muilla järvillä. Kalatiira on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. Muu kosteikkolinnusto Kaulushaikara (Botaurus stellaris) [L] Kaulushaikara on runsastunut Suomessa vasta viime vuosikymmeninä; nykyään se on melko tavallinen laji etenkin laajoissa ruoikoissa ja ruokoluhdilla. Levajärvellä laji pesi ensimmäisen kerran vuonna 2001, mutta säännöllisesti se on asuttanut kosteikkoa vasta vuodesta 2007 lähtien. Nykyään se on jokavuotinen pesijä. Kaulushaikara on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. 18

20 Ruskosuohaukka (Circus aeruginosus) [L] Ruskosuohaukka on kaulushaikaran tavoin lajistomme uudistulokas, joka viihtyy niin ikään ruoikkoalueilla. Levajärvelle se on asettunut pesimään ensimmäisen kerran jo 1980-luvun alkupuolella. Laji on lukeutunut jokavuotisiin pesijöihin 2000-luvun alusta saakka. Järvellä on pesinyt satunnnaisesti kaksi paria. Ruskosuohaukka on EU:n lintudirektiivin I- liitteen laji. Luhtakana (Rallus aquaticus) Luhtakana on umpeenkasvavien ruoikoiden ja rantaluhtien harvalukuinen ja eteläinen laji. Levajärvellä sillä on ollut reviiri tiettävästi ainakin vuosina 2006 ja Luhtahuitti (Porzana porzana) [L] [NT] Luhtahuitti on nimensä mukaisesti erilaisten luhtien laji, joka on taantunut monin paikoin. Levajärvellä on havaittu reviirilintu ilmeisesti ainoastaan vuosina 1989 ja Luhtahuitti on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji ja uhanalaisuusluokitukseltaan silmälläpidettävä. Kurki (Grus grus) [L] Kurki on avosoiden ja hyvien lintujärvien pesimälaji. Järvillä se asuttaa nimenomaan avoimia rantaluhtia ja toisinaan reviirit ovat pinta-alaltaan hyvin pieniä. Levajärvellä on pesinyt tyypillisesti yksi pari, mutta laji ei kuulu pesimälajistoon joka vuosi. Kurki on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. Taivaanvuohi (Gallinago gallinago) Taivaanvuohi on tavallinen kosteikkoalueiden kahlaaja monenlaisissa paikoissa, jopa hakkuualojen kosteissa painanteissa. Levajärvellä on vuosittain 1 2 parin reviiri. Metsäviklo (Tringa ochropus) Metsäviklo on monenlaisten kosteikkojen ja metsäojien laiteiden pesijä. Levajärven pesimäkanta käsittää vuosittain yhdestä kahteen paria. Västäräkki (Motacilla alba) Västäräkki pesii monenlaisissa ympäristöissä, mutta tyypillisimmillään se on järvien kivikkorannoilla. Levajärvellä pesii tyypillisesti vain 1 3 paria. Läheisten maatalojen pihapiireissä on lisäksi usein 1 2 reviiriä. Ruokokerttunen (Acrocephalus schoenobaenus) Ruokokerttunen on tavallinen umpeenkasvavien ja ruoikoituneiden järvien pesimälaji. Levajärven ruokokerttuskantaa on selvitetty ainoastaan vuosina 2006 ja 2013, jolloin parimäärä on vaihdellut 17 ja 21 välillä. Merkittävää muutosta ei näin ollen ole tapahtunut. Rytikerttunen (Acrocephalus scirpaceus) Rytikerttunen on nimenomaan ruoikoiden ja ruokoluhtien laji, jonka pesimäkanta keskittyy eteläiseen Suomeen. Laji on Levajärvellä satunnainen, sillä reviiri on kirjattu ainoastaan vuosina 2006 ja Pajusirkku (Emberiza schoeniclus) Pajusirkku on sekä ruoikoiden että rantapensaikkojen tavallinen kosteikkolintu. Levajärvellä pesi 19 paria vuonna 2006, mutta vain neljä paria havaittiin vuonna Taantuma on hyvin yllättävä, sillä soveliasta elinympäristöä on Lähteennokan raivauksista huolimatta runsaasti. Lähteet Ahlman S. 2007: Levajärvi ennen ja nyt esiselvityshankkeen tuloksia. Levanpellon Pienviljelijäin yhdistys ry. Solala, S: Levajärven vesi- ja rantalinnustoselvitys

21 sudenkorennot risto vilen Levajärvellä havaittiin vuonna 2009 EU:n luontodirektiivin IV(a) -liitteen sudenkorentolajeista, minkä vuoksi kohdealueelta teetettiin korentoselvitys, sillä järveen kohdistui kunnostustoimenpiteitä. Tämän selvityksen tarkoituksena oli inventoida ensisijaisesti sekä uhanalaisten että luontodirektiivin II- ja IV(a)-liitteiden lajien esiintyminen Levajärvellä. Samalla saatiin tietoa kaikista alueella esiintyvistä sudenkorentolajeista. Työssä kartoitettiin koko järven kattavalta tutkimusalueelta vuonna 2010 esiintynyt sudenkorentolajisto. Lisäksi järven pohjoisosan korennoille tehtiin runsausluokitus, koska kunnostustoimet oli suunniteltu kyseiselle puolelle. Lajiston ja lajien runsauksien lisäksi erityistä huomiota kiinnitettiin järvellä vuonna 2009 havaittuihin EU:n luontodirektiivin IV(a)-liitteen lajeihin sekä niiden lisääntymiseen viittaavien havaintojen paikantamiseen. Vuoden 2009 havaintoja hyödynnettiin myös tämän osaraportin tulkinnoissa. Alueella ei ole tehty aiemmin vastaavia kartoituksia, eikä tausta-aineistoa ollut näin ollen saatavilla. Tutkimusalueen yleiskuvaus Selvitysalue sijaitsee Kullaan Levanpellon kylässä. Järven pinta-ala on noin 20 hehtaaria. Kyseessä on alun perin kirkasvetinen, kivi- ja sorarantainen järvi, jonka pintaa on laskettu kerran tai kahdesti. Nykyään Levajärvestä enää noin puolet on vesialuetta, loput alueesta on kasvanut umpeen. Umpeenkasvaneet alueet muodostuvat rantaluhdista ja ruoikoista. Vesialueilla kelluslehtisten kasvien esiintyminen on hyvin runsasta. Tutkimusmenetelmät Levajärvi on kohteena suhteellisen pieni ja selvityksen lähtökohtia ajatellen oli järkevintä jakaa järvi kahteen erilliseen tutkimusalueeseen; kapean kannaksen erottamaan N NE-osaan ja S SW-osaan. Näistä osista käytetään nimityksiä pohjois- ja eteläosa (kuva 5). Järven eri osissa käytetyt menetelmät poikkeavat toisistaan ja ne käsitellään alla erikseen. Lajien runsausluokituksessa käytetään Suomessa vakiintunutta viisiportaista luokittelua: x = 1 2 yksilöä, xx = 3 9 yks., xxx = yks., xxxx = yks. ja xxxxx = yli yksilöä. Levajärven pohjoisosa Lajisto selvitettiin pohjoisosassa perusteellisemmin, koska suunnitellut kunnostustoimet kohdistuivat kyseiselle alueelle. Pohjoisosan pienet, mosaiikkimaiset ja osin kelluslehtisten vesikasvien peittämät avovesialueet ovat korentojen lisääntymisen kannalta merkittävämpiä toisin kuin jo lähes umpeenkasvanut eteläosa. Alueen kartoitukset tehtiin 17.6., 21.6., 21.7., 29.7 ja Säätila oli pääsääntöisesti mainio suhteessa korentojen lentoon. Ajoittain hankaluuksia aiheutti päivän kuluessa voimistunut tuuli. Lisäksi keskikesän ennätyshelteet vaikeuttivat hieman työtä lämpötilan kohotessa yli kolmenkymmenen asteen. Laskentakertoja kertyi aiemmin suunniteltua enemmän, kun laskennat jouduttiin keskeyttämään korentojen lopettaessa lentonsa joko kovan tuulen tai liiallisen kuumuuden estäessä saalishyönteisten ja samalla korentojen lennon. Laskentapäiviä kertyi runsaasti myös siksi, että eteläosaan siirryttäessä kulku tapahtui pohjoisosan kautta. Samalla oli järkevää havainnoida myös pohjoisosassa olevaa lajistoa. Pohjoisosa Eteläosa Kuva 5. Tutkimusalueen osa-aluejako. 20

22 Alue käytiin huolellisesti läpi kanootilla ja rantaluhtia kierrettiin myös jalan. Tutkimusalue rajautui sopivasti ympäröiviin metsiin, joilla ei enää korentoja esiinny. Tiheimpiin ruoikoihin ei menty näiden ollessa korentojen esiintymisen kannalta heikompia alueita. Ruokovyöhykkeen ja metsän välinen avoin, paikoin kapeakin, kaistale tutkittiin kiertäen rantavyöhykettä jalkaisin. Työn edetessä merkittiin ylös kaikki silmämääräisesti ja kiikareilla havaitut määritetyt lajit ja yksilöt. Hyvin runsaille lajeille tehtiin arvio sopivalla tarkkuudella. Hankalammin määritettävien lajien ja lajiparien, kuten joidenkin tytönkorentojen, kohdalla pyydystettiin hyönteishaavilla riittävä määrä yksilöitä lajien määrittämiseksi ja lajiparien keskinäisten suhteiden arvioimiseksi. Pyydystetyt yksilöt vapautettiin välittömästi lajimäärityksen jälkeen vahingoittumattomina. Levajärven eteläosa Eteläosassa korennot selvitettiin yleispiirteisesti, keskittyen selvittämään alueella esiintyvät korentolajit. Alue on hyvin vaikeakulkuista, eikä sille ole mahdollista jalkautua, joten havainnointi suoritettiin vain kanootista käsin. Alueelle siirtyminen oli myös kohtalaisen hankalaa, minkä vuoksi alueen kartoitukset jouduttiin tekemään ennakkosuunnitelmista poiketen pääosin eri päivinä kuin pohjoisosan laskennat. Alueen laskennat suoritettiin 21.6., ja Säätila oli pääsääntöisesti mainio korentojen lentoa ajatellen. Lajisto Selvitysalueella havaittiin yhteensä 17 sudenkorentolajia, joista yksikään ei ollut uhanalainen tai luontodirektiivin IIliitteen laji. Luontodirektiivin IV(a)-liitteen lajeja löytyi kaksi: lummelampikorento ja sirolampikorento. Molemmat lajit ovat myös luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Lajit, pohjoisosan runsausluokat sekä kaikki yksilömäärät ja havaintopäivät löytyvät taulukoista 4, 5 ja 6. Taulukko 4. Kaikki Levajärven pohjoisosassa havaitut yksilöt ja havaintoajankohdat. Laji Neidonkorento, Calopteryx virgo Sirokeijukorento, Lestes sponsa - - satoja satoja satoja Okatytönkorento, Enallagma cyathigerum Sirotytönkorento, Coenagrion pulchellum satoja Keihästytönkorento, Coenagrion hastulatum Isotytönkorento, Erythromma najas xx xx Ruskoukonkorento, Aeshna grandis Siniukonkorento, Aeshna juncea Vaskikorento, Cordulia aenea Välkekorento, Somatochlora metallica Ruskohukankorento, Libellula quadrimaculata Isolampikorento, Leucorrhinia rubicunda Sirolampikorento, Leucorrhinia albifrons Lummelampikorento, Leucorrhinia caudalis Tummasyyskorento, Sympetrum danae Punasyyskorento, Sympetrum vulgatum

23 Pohjoisosan lajit Alueelta löytyi yhteensä 16 eri korentolajia (taulukko 4). Järven pohjoisosassa keskityttiin myös selvittämään lajien lisäksi runsauksia ja arvokkaimpien lajien sijoittumista järven osalla. Järjestyksessä neljä runsainta korentolajia olivat sirokeijukorento, isotytönkorento, sirotytönkorento ja okatytönkorento (taulukko 5). Luontodirektiivilajia, sirolampikorentoa, löytyi kaikkiaan neljä yksilöä ja toista direktiivin IV(a)-liitteen korentoa, lummelampikorentoa, peräti 71 yksilöä. Sirolampikorentojen määrä oli yllättävän vähäinen. Vuonna 2009 Levajärven samalla alueella havaittiin yli 500 sirolampikorentoa ja 25 täpläkiiltokorentoa (Mäkelä Petteri ja Vilen Risto). Alueella tuolloin havaittua täpläkiiltokorentoa ei yllättäen tavattu nyt ollenkaan. Tämä selittynee joko lajien heikompana esiintymisenä vuonna 2010 tai sillä, että laskentapäivät eivät osuneet sen runsaimpaan kuoriutumiseen nähden otollisimpaan ajankohtaan. Etenkin sirolampikorennolle on tyypillistä, että laji levittäytyy laajalle pian kuoriutumisen jälkeen saalistamaan. Lummelampikorennolle on puolestaan tyypillistä pitäytyminen tiukasti kelluslehtisellä vesialueella, eikä vastaavaa levittäytymistä ympäröiville alueille tapahdu. Täpläkiiltokorento on lajina kaikkialla esiintymisalueellaan hyvin harvalukuinen ja toisinaan lajin havaitseminen on satunnaista, vaikka sitä alueella esiintyisikin. Molempien direktiivilajien lisääntymis- ja kuoriutumishavainnot keskittyivät sekä 2009 että 2010 pohjoisosan kelluslehtivyöhykkeelle (kuva 6). Kunnostustoimia toteutettaessa tulisi ehdottomasti välttää ruoppaustoimenpiteitä karttaan merkityllä alueella. Lajien esiintyminen keskittyi hämmästyttävän selkeästi alueelle, jossa on toistaiseksi jäljellä kohtuullisesti avovettä ja kelluslehtistä kasvillisuutta. Mahdollisten kunnostustoimenpiteiden pitkäaikaisvaikutukset molempien direktiivilajien kannalta voivat ehkäistä niiden katoamista umpeenkasvun edetessä. Kuvaavaa oli, että pohjoisosan alueilla, joissa ilmaversoiset olivat jo vallanneet hieman alaa kelluslehtisiltä vesikasveilta, ei näiden lajien lisääntymishavaintoja enää tehty. Eteläosan lajit Järven eteläosassa keskityttiin selvittämään ainoastaan esiintyvä lajisto. Alueella tavattiin 13 eri korentolajia. Mielenkiintoisin havainto oli löytynyt vihertytönkorento, joka esiintyy melko harvinaisena rehevissä järvissä ja merenlahdilla. Taulukko 5. Pohjoisosassa havaittujen lajien runsausluokat: Eteläosa on kuitenkin hyvin tyypillinen lajin esiin- x = 1 2 yksilöä, xx = 3 9 yks., xxx = yks., tymistä ajatellen. xxxx = yks. ja xxxxx = yli yksilöä. Eteläosan lajisto noudatteli muutoin pohjoisosaa (taulukko Laji Runsausluokka 6), mutta yksilömäärät olivat lähes kaikilla lajeilla, ukonkorentoja lukuun ottamatta, silmämääräisesti arvioiden selkeästi vähäisempiä kuin pohjoisosassa. Umpeenkasvu on oletettavasti vähentänyt jo monien lajien runsautta alueella. Suuri osa alueella tavattavasti yksilöistä saattoi olla myös pohjoisosasta peräisin olevaa dispersaalia eli levittäytymistä. Esimerkiksi lummelampikorentoa tavattiin ainoastaan kolme yksilöä, eikä sirolampikorentoa ollenkaan. Neidonkorento, Calopteryx virgo Sirokeijukorento, Lestes sponsa Okatytönkorento, Enallagma cyathigerum Sirotytönkorento, Coenagrion pulchellum Keihästytönkorento, Coenagrion hastulatum Isotytönkorento, Erythromma najas Ruskoukonkorento, Aeshna grandis Siniukonkorento, Aeshna juncea Vaskikorento, Cordulia aenea Välkekorento, Somatochlora metallica Ruskohukankorento, Libellula quadrimaculata Isolampikorento, Leucorrhinia rubicunda Sirolampikorento, Leucorrhinia albifrons Lummelampikorento, Leucorrhinia caudalis Tummasyyskorento, Sympetrum danae Punasyyskorento, Sympetrum vulgatum x xxxxx xxxx xxxx xxx xxxx xxx xxx xxx xxx xxx xxx xx xxx xxx xxx Lajikohtainen tarkastelu Hentosudenkorennot Neidonkorento (Calopteryx virgo) Virtaavien vesistöjen tyyppilajeja, ja ehkä yksi tunnetuimmista sudenkorennoistamme. Yksi koirasyksilö lenteli pohjoisosan rantaniityllä. Kyse lienee lajityypillisestä levittäytymisestä joltain lähialueen virtavesialueelta. 22

24 Sirokeijukorento (Lestes sponsa) Kaikenlaisissa seisovissa vesissä esiintyvä hyvin yleinen laji ei tehnyt täälläkään poikkeusta, vaan se oli Levajärvellä selkeästi runsain korentolaji. Yksilöitä oli kesän aikana arviolta tuhansia. Eteläosassakin laji lisääntyy, vaikka suurimmat massat tavattiin pohjoisosassa. Okatytönkorento (Enallagma cynathicerum) Laji on hyvin yleinen ja runsas kaikenlaisissa vesistöissä. Sitä voi tavata pitkin kesää, mutta runsaimpana laji esiintyy selvästi muita tytönkorentoja myöhemmin. Tämä näkyi hyvin myös selvitysalueella, kun suurimmat yksilömäärät järven pohjoisosassa tavattiin (105 yks.) ja (41 yks.). Sirotytönkorento (Coenagrion pulchellum) Laji esiintyy hyvin yleisenä ja runsaslukuisena seisovissa vesissä Etelä- ja Keski-Suomessa. Levajärvellä esiintymiskuva oli odotetunlainen; korentoa tavattiin molemmilta kohdealueilta, runsaiten kesäkuun lopussa. Lajihavainnot vähenivät nopeasti kesän edetessä ja korennon lentoajan loppuessa. Keihästytönkorento (Coenagrion hastulatum) Keihästytönkorentoa tavattiin keskikesällä jonkin verran, mutta Levajärvellä ei ole lajille optimaalisinta, suorantaista ja seisovaa vettä. Toki lajia tavataan yleisesti Levajärven tyyppisistä rehevistä järvistäkin. Vihertytönkorento (Coenagrion armatum) Lajista tehtiin eteläosasta yksi havainto aikuisesta koiraasta. Vihertytönkorento on melko harvinainen, mutta esiintyessään usein hyvin runsas ja saattaa olla jopa vesistön runsain korentolaji. Suomessa se tuntuu suosivan reheviä vesiä, mitä Levajärvi ja etenkin kosteikon eteläosa on. Suomen kannassa ei ole havaittu taantumista, toisin kuin muualla Euroopassa, jossa on havaintoja siitä, että laji kärsii liiallisesta rehevyydestä. Yllättävää oli, että lajista ei tehty yhtään havaintoa pohjoisosassa. Selvityksen ainoa vihertytönkorento. Kuvan koiras löytyi alueen eteläosasta. Taulukko 6. Kaikki havaitut lajit pohjois- ja eteläosassa. risto vilen Laji N NE-osa S SE-osa Neidonkorento, Calopteryx virgo x - Sirokeijukorento, Lestes sponsa x x Okatytönkorento, Enallagma cyathigerum x x Sirotytönkorento, Coenagrion pulchellum x x Keihästytönkorento, Coenagrion hastulatum x x Vihertytönkorento, Coenagrion armatum - x Isotytönkorento, Erythromma najas x x Ruskoukonkorento, Aeshna grandis x x Siniukonkorento, Aeshna juncea x x Vaskikorento, Cordulia aenea x x Välkekorento, Somatochlora metallica x - Ruskohukankorento, Libellula quadrimaculata x x Isolampikorento, Leucorrhinia rubicunda x x Sirolampikorento, Leucorrhinia albifrons x - Lummelampikorento, Leucorrhinia caudalis x x Tummasyyskorento, Sympetrum danae x x Punasyyskorento, Sympetrum vulgatum x - Yhteensä

25 Isotytönkorento (Erythromma najas) Isotytönkorento on yleinen koko maassa. Se suosii kelluslehtistä kasvillisuutta. Pohjoisosassa isotytönkorento oli toiseksi runsain laji. Aitosudenkorennot Ruskoukonkorento (Aeshna grandis) Erittäin yleistä ja laajalle levinnyttä lajia löytyi odotetusti koko alueelta. Korento oli runsaampi kuin toinen tutkimusalueella tavattu ukonkorentolaji, siniukonkorento. Siniukonkorento (Aeshna juncea) Yleistä mutta aina harvalukuista lajia löytyi yllättävän runsaana. Pohjoisosan suurin 32 yksilön esiintyminen oli jo varsin mukava. Vaskikorento (Cordulia aenea) Laji on erittäin yleinen lähes koko maassa. Levajärven pohjoisosasta havaittu 62 yksilöä on hyvin huomattava määrä. Välkekorento (Somatochlora metallica) Yleinen laji, jonka esiintyminen painottuu Etelä-Suomeen. Laji on runsaampi rehevissä vesistöissä havaittu suurin yksilömäärä, kymmenen, olikin yllättävän vähäinen. Ruskohukankorento (Libellula quadrimaculata) Suomen yleisimpiä korentoja ja kohtalaisen runsaslukuinen laji, joka viihtyy kaikenlaisissa vesistöissä. Selvitysalueella laji esiintyi runsaslukuisena kaikkialla. Isolampikorento (Leucorrhinia rubicunda) Isolampikorento on hyvin yleinen ja runsaslukuinen kaikenlaisissa seisovissa pienvesissä, myös selvitysalueella. Lajia tavattiin eniten (32 yksilöä). Isolampikorento oli varsin yleinen laji Levajärvellä. risto vilen 24

26 Sirolampikorento (Leucorrhinia albifrons) Tiukasti suojeltu sirolampikorento on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla ja se on mainittu luontodirektiivin IV(a) -liitteessä. Sen lisääntymispaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. Lajia tavattiin ainoastaan neljä yksilöä, mikä oli varsin yllättävää, sillä vuonna 2009 siitä tehtiin pohjoisosalla massiivinen yli 500 yksilön havainto. Ilmeisesti lajin parhaaseen kuoriutumisajankohtaan ei sattunut yhtään laskentapäivää. Sirolampikorento levittäytyy nopeasti ympäröiville alueille kuoriuduttuaan, mikä lienee todennäköisin syy havaintojen niukkuuteen. Lummelampikorento (Leucorrhinia caudalis) Lummelampikorento on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla ja se on mainittu luontodirektiivin IV(a)-liitteessä. Lajin lisääntymispaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä, ja se on näin ollen tiukasti suojeltu. Lummelampikorentoa löytyi selvitysalueelta hämmästyttävän runsaasti; huippuna havaitut 66 yksilöä. Eteläosassa tehtiin havaintoja vain kolmesta yksilöstä, mikä sekin selittynee pohjoisosasta tulleelta dispersaalilla. Eteläosassa lajin suosimia kelluslehtisiä lumme-, ulpukka- ja vitakasvustoja on enää niukasti, toisin kuin pohjoisosassa. Tummasyyskorento (Sympetrum danae) Laji on hyvin yleinen Etelä-Suomen seisovissa ja hitaasti virtaavissa vesissä. Tutkimusalueella tummasyyskorentoa tavattiin koko lajin lentokauden ajan. Punasyyskorento (Sympetrum vulgatum) Hyvin yleinen, punainen syyskorento, jota tavataan loppukesällä ja syksyllä lähes kaikkialta. Levajärvellä lajia havaittiin elokuussa kymmenen yksilöä. Kuva 6. Levajärvellä havaittujen luontodirektiivilajien sirolampikorennon ja lummelampikorennon esiintymis- ja lisääntymishavainnot vuonnna 2009 ja 2010 keskittyivät karttaan punaisella merkitylle alueelle. 25

27 Lähteet Ahlman S. 2007: Levajärvi ennen ja nyt esiselvityshankkeen tuloksia. Levanpellon Pienviljelijäin yhdistys ry. Dannelid, E. & Sahlén, G. 2008: Trollsländor i Sverige en fälthandbok. Länsstyrelsen i Sö-dermanlands län. Dijkstra, K-D. ja Lewington, R. 2006: Field guide to the dragonflies of Britain and Europe. British wildlife publishing. Gillingham. Helsingin Yliopiston Eläinmuseo: Karjalainen, S. 2002: Suomen sudenkorennot, Tammi. Helsinki. Karjalainen, S. 2009: Suomen sudenkorennot, Tammi. Helsinki. Karjalainen, S.: Suomen sudenkorentoseura: Crenata Suomen sudenkorentoseura: Crenata Suomen sudenkorentoseura: Crenata Suomen Sudenkorentoseura: Runsausluokituksia on käytetty mm. seuraavissa korentoselvityksissä: Lammi, E., Nironen, M., Mäkinen, J. ja Saikko, P. 2003: Sysmän lintuvedet. Linnut, sudenkorennot, kasvillisuus. Hämeen ympäristökeskuksen moniste 78/ s. Luoma, S., 2009: Preiviikinlahden sudenkorentoselvitys Lounais-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 5/ s. Luoma, S., 2009: Kokemäenjoen suiston sudenkorentoselvitys Lounais-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 4/ s. Luoma S., 2007: Puurijärven sudenkorentoselvitys Lounais-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 8/ s. Mäkinen, J. 2005: Hattelmalanjärven, Korvenalustanjärven, Kyynäröisten, Muulinjärven ja Paloniitunjärven sudenkorennot Ympäristöosaston monisteita 68. Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöosasto. Vilen, R. 2009: Kokemäen Matinjärven, Kolmikouran ja Ollijärvien sudenkorennot Opinnäytetyö. Levajärven pohjoisosa kesäkuussa Avovettä löytyy vielä paikoin. risto vilen 26

28 lammaslaidun Levajärven etelärannalla oleva Lähteennokan niemi on ollut aikoinaan karjalaitumena, jolloin se oli täysin puuton alue. Laidunnuksen loputtua niemeen kasvoi ravinteisuuden vuoksi tiheärakenteinen koivikko. Kullaan vedet -hankkeen keskeisenä tavoitteena oli ennallistaa Lähteennokka lammaslaitumeksi. Samalla alueelle rakennettiin perinteisin menetelmin riukuaita, tehtiin uusi parkkialue ja pystytettiin Ulvilan ensimmäinen lintutorni. Maanomistajien kanssa laadittiin kirjallinen sopimus kaikista alueella tehtävistä toimista. 125 pinomotin raivaukset Laitumen ennallistaminen merkitsi mittavia raivaustöitä, jotka aloitettiin vuoden 2010 jälkipuoliskolla. Käytännön toteutuksesta vastasivat Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan luonto- ja ympäristöalan opiskelijat opettajien johdolla. Hankkeen yhteydessä opiskelijoita koulutettiin tekemään käytännön töitä, jolloin kertyi myös runsaasti talkootunteja. Puiden kaatoja ja rantapensaikoiden raivausta tehtiin vuosina yhteensä tuntia. Tuona aikana Lähteennokan 1,7 hehtaarin laidunalueelta poistettiin yhteensä noin 125 pinokuutiota puita, joista maanomistaja teki halkoja. Lisäksi risuja ja pensaita kuljetettiin pois lähes sata kuutiota. Risut päätyivät hyötykäyttöön haketettavaksi. Suunnitelmallista laiduntamista Alueen laidunnus aloitettiin kesällä 2012, jolloin alueella oli muutama lammas. Laidunnusta jatkettiin, kunnes ravinto Lähteennokan tiheää rantakoivikkoa Niemen keskiosan puustoa Luonto- ja ympäristöalan opiskelijat puiden kaadossa Osittain raivattua länsirantaa santtu ahlman 27

29 loppui. Tuoreiden raivausten myötä kasvillisuutta ei vielä ehtinyt kasvaa aiemmin varjossa olleille alueille, joten laidunkausi oli varsin lyhyt. Pitkäjänteisen laiduntamisen turvaamiseksi alueelle laadittiin hoitosuunnitelma (Seppälä 2012), jonka mukaan laidunnus aloitetaan toukokuussa ja sitä jatketaan ravintotilanteen mukaan syyskuun lopulle (laidunnusaika ). 1,7 hehtaarin laajuisen hakamaan laidunnuspaine on sopiva, kun alueella on uuhi ja 2,5 karitsaa. Tällöin eläimiä on 1,5 2,5 hehtaaria kohden. Alueen laidunnus aloitettiin viidellä uuhella karitsoineen. Varsinkin kunnostusvaiheessa lampaita voi olla enemmän kuin hyvin hoidetulla niityllä. Jatkossa laiduneläimiä voidaan vähentää, riippuen laitumen kunnosta. Lisäksi alueen laidunnuspainetta tulee seurata, sillä liian vähäisestä laiduntamisesta ei ole hyötyä niittykasvillisuuden palauttamisessa. Maanomistaja on tehnyt lampurin kanssa sopimuksen, jonka mukaan alueella toteutetaan laidunnusta vähintään vuosina Laiduntaja saa alueesta perinnebiotooppien hoitotukea. Lähteet Seppälä, S. 2012: Hoitosuunnitelma perinnebiotooppien hoitotuen hakemiseen. ProAgria Satakunta. Alueelta poistettiin runsaasti risuja. Kuvan kasa on useita metrejä korkea ja noin 20 metriä pitkä. Kaadetuista puista tehtiin halkoja ja klapeja. Raivattua Lähteennokkaa Lähteennokan aluetta laidunnettiin tehokkaasti kesällä santtu ahlman 28

30 riukuaita Lammaslaidun haluttiin toteuttaa perinteisin menetelmin rakentamalla riukuaita alueen kulttuurihistorian korostamiseksi. Lisäksi riukuaita on näyttävä verrattuna lammasverkkoaitaukseen. Riukuaitoja voidaan rakentaa erilaisista raaka-aineista, mutta kuusi on suosituinta ja kestävää. Yleensä riu ut halkaistaan, mutta se tulisi tehdä nopeasti niiden kaatamisen jälkeen. Hankkeessa ei ollut siihen resursseja, joten aita koottiin pyöreistä puista. Aita rakennettiin siten, että se katkaisee Lähteennokan niemen (kuva 7). Näin ollen sitä ei tarvinnut tehdä lainkaan järven puoleisille sivuille, jolloin säästettiin materiaalikustannuksia. Rakennustyöt tehtiin pieneltä osin WinNovan opiskelijatöinä ja valtaosin Porin seudun kansalaisopiston kanssa järjestetyn riukuaitakurssien puitteissa. Loput tehtiin ostopalveluna. Valmista riukuaitaa tehtiin yhteensä noin 250 metriä. Riukuaidan molempien päiden rantaluhdille rakennettiin tukeva jatkoaita tavanomaisesta lammasverkosta, jotta lampaat eivät pääse kiertämään aidan toiselle puolelle matalan veden aikana. Verkkoa on yhteensä 50 metriä, ja se tuettiin paksuilla tolpilla, jotka upotettiin luhtaan vähintään metrin syvyyteen cm välein. Lähes metriä materiaalia Riukuaidan rakentaminen oli mittava työ, muta sen työstäminen oli kuitenkin jouhevaa, sillä kaikki vaakapuut oli tilattu kuusimetrisinä. Tällöin vaaka- ja pystypuiden välinen jako pysyi samana koko ajan. Pystypuut asennettiin metrin välein vaakapuiden molemmin puolin ja jokaisen tolppavälin puolivälistä lähti uusi vaakapuu. Näin ollen voidaan karkeasti laskea, että vaakapuita kului yhteensä 250 kappaletta, eli metriä. Pystypuita kului noin 500 kappaletta ja niiden mitat vaihtelivat 2 3 metrin välillä. Vaakapuut sidottiin pystytolppiin kuusivitsaksilla, joiden hankkiminen oli työlästä; yhteen tolppapariin käytettiin 2 3 vitsasta, joten niitä tarvittiin lähes tuhat, sillä isohko osa katkesi kovettumisen vuoksi. Vitsakset saatiin kerätä paikallisen Metsänhoitoyhdistyksen osoittamasta paikasta sähkölinjan alta. Kuva 7. Lammaslaitumen ympärille rakennettu riukuaita (punaiset viivat). Laitumelle ja lintutornille kuljetaan parkkialueelta riukuaidan yli portaita pitkin. Parhaimmillaan aitaa valmistui jopa kymmeniä metrejä päivässä. santtu ahlman arttu tuominen 29

31 Haasteita toteuttamisessa Ihanteellinen vuodenaika riukuaidan rakentamiseen on loppukevät ja alkukesä heti kun routa on sulanut niin, että pystytolppia saadaan upotettua maahan rautakangen avulla. Hankkeen aikana resursseja ei voitu käyttää kokonaan parhaaseen vuodenaikaan, joten aitaa rakennettiin myös syyskuussa ja jopa marraskuussa. Kevättä myöhemmissä rakennustoimissa ainoa ongelma on vitsasten rikkoutuminen, sillä ne kovettuvat nopeasti alkukesän jälkeen. Syksyllä ongelmaa kierrettiin siten, että riukuaitakurssiviikonloppujen aikana kerätyt vitsakset laitettiin järveen, jotta ne eivät kuivuneet välipäivinä. Viimeiset aitaosuudet jouduttiin rakentamaan marraskuun puolivälissä 2012, mikä aiheutti lisätöitä, sillä vitsakset rikkoutuivat herkästi yöpakkasten vuoksi. Ongelma ratkaistiin sillä, että ne kuljetettiin joka yö jätesäkeissä lämpimään tilaan. Toni Ahlman rakentamassa aitaa marraskuussa Ylläpito tärkeää Levajärven riukuaita valmistui marraskuussa 2012, joten sen toimivuutta saatiin seurata laidunkaudella Lampaita oli alueella jo kesällä 2012, mutta tuolloin tehtiin tilapäisiä verkkoaitoja. Kesällä 2013 riukuaidan huomattiin laskeneen hieman joiltakin paikoilta, sillä sidokset olivat antaneet periksi. Yllättäen kyseessä oli oikeaan vuodenaikaan keväällä tehtyjä sidoksia. Tilannetta korjattiin ja hankaliin kohtiin kiinnitettiin varmuuden vuoksi ruuvit, jotka voidaan poistaa. Riukuaidalle ei ole arvioitu kestoikää, mutta sen ylläpito jää Ulvilan ympäristötoimen harteille, joten korjauksia tehdään tarpeen tullen. Riukuaita koottiin kuusivitsasten avulla. Kaikki riu ut kuorittiin vähintään kolmelta sivulta. santtu ahlman 30

32 parkkialue Levajärven lammaslaitumelle ja lintutornille kulkemista varten paikalle rakennettiin asianmukainen parkkialue. Kohteella oli entuudestaan hyvin epätasaista niittyä, johon ei ollut mahdollista pysäköidä autoa. Parkkipaikka mitoitettiin siten, että siihen mahtuu hyvin vähintään neljä henkilöautoa. Urakointi tehtiin siten, että paikalta kuorittiin pois noin senttimetriä pintamaata, joka kuljetettiin varastoitavaksi ja hyötykäyttöön Ulvilan kaupungin Kullaan varikolle. Alue tasoitettiin samalla, minkä jälkeen pohjalle levitettiin geotuubiruoppauksesta jäänyttä geotekstiilikangasta sekä lisäksi tavanomaista suodatinkangasta. Näiden tarkoituksena on estää parkkialueen vettyminen. Kankaiden päälle levitettiin ensin noin 20 cm paksu kerros 0 64 mm:n kalliomursketta. Pintakerros käsittää noin 10 cm 0 31 mm:n kalliomursketta. Hienoaineen ansiosta pinta tiivistyy hyvin, mikä tekee parkkialueesta kestävän. Parkkialueen lähtötilanne. Pintamaa kuorittiin ja kuljetettiin pois. Pohjalle levitettiin geotekstiili- ja suodatinkangasta. Opastaulua vaille valmis parkkialue. santtu ahlman 31

33 Tielinjan kunnostus Kokonaan uuden parkkialueen rakentamisen lisäksi hankkeessa piti kunnostaa paikalle johtava tielinja, joka oli erittäin huonossa kunnossa. Erityisesti sateiden jälkeen liikkuminen tiellä oli haastavaa upottavuuden vuoksi. Henkilöautolla kulku onnistui ainoastaan lyhyen ajanjakson aikana kesällä. Käytännön toimet toteutettiin samalla tavalla kuin parkkialueella; ensin kuorittiin riittävästi pintamaata pois, sitten asennettiin suodatinkankaat ja lopuksi levitettiin kalliomurskeet. Tiestä saatiin näin ollen erittäin hyvä. Mursketta käytettiin sekä parkkialueeseen että tiehen yhteensä noin 113 tonnia. Parkkialueelle ja lintutornille asennettiin opasteviitat läheiseen pihapiiriin, Pihlmannintielle sekä Pihlmannintien ja Levanpellontien risteykseen. Vanha tielinja oli todella huonossa kunnossa. Tien pintamaa kuorittiin ja kuljetettiin pois. Pohjalle levitettiin suodatinkangas. Valmis tielinja uudelle parkkialueelle. santtu ahlman 32

34 lintutorni Kullaan vedet -hankkeessa oli alun perin tarkoitus rakentaa lintutorni Pyhäjärven rannalle, mutta maanomistajuusolosuhteiden vuoksi se päätettiin pystyttää laidunalueen yhteyteen Lähteennokkaan. Kyseessä on Ulvilan ensimmäinen lintutorni, ja se on avoin kaikille vierailijoille. Lintutornin rakentamiseen tarvittiin rakennustarkastajan lupa, jossa määriteltiin rakennelman tekniset tiedot, sijainti ja käyttötarkoitus. Mallia Kaarluodon tornista Levajärven lintutornin mallina käytettiin Porin Kaarluodon tornia, sillä se vastasi haluttua mallia. Tekniset piirustukset tilattiin samalta henkilöltä, mutta niistä jätettiin kokonaan pois katto, joka oli Kaarluodon tornissa kattamassa osaa lavasta. Lisäksi Levajärven tarpeisiin riitti selvästi pienempi rakennus, joten rakenteet toteutettiin matalampana. Lintutornissa katselukorkeus jalkojen tasolla on 2,5 metriä, jolloin silmät ovat yli neljän metrin korkeudessa. Se antaa riittävän laajan näkösektorin kosteikon molemmille puoliskolle. Lisäksi matala torni oli myös helppo ja edullinen rakentaa ilman raskasta kalustoa, eikä se hallitse järvimaisemaa kuten suuret tornit. Painekyllästettyä vain runkoon Lintutorni haluttiin rakentaa mahdollisimman ympäristöystävällisesti, minkä vuoksi painekyllästettyä materiaalia käytettiin ainoastaan pystytolpissa sekä vaakatolpissa, jotka olivat maata vasten. Vaakapuiden vaihtaminen ei ole jatkossa mahdollista ilman raskasta kalustoa, joten ympäristökuormitusta tulee siis pohtia kokonaisuutena pitkällä aikavälillä. Muilta osin rakenteet tehtiin höylätyistä ja höyläämättömistä puista, mutta kaikki materiaalit käsiteltiin Roslagin mahongilla, joka on perinteinen puun suojaamisessa käytetty käsittelyaine. Sitä on käytetty ilmeisesti jo 1700-luvulta lähtien, ja ainesosiin lukeutuu tervan ja vernissan lisäksi myös puutärpättiä. Levajärven lintutornin pintakäsittelyaine sävytettiin kirsikan väriseksi, jotta rakennelma ei erotu selvästi maastossa. Levajärven lintutornin pohjapiirros. Lintutornin julkisivupiirrokset. piirrokset: Kari kekki 33

35 Rungon pystytys opiskelijatyönä Lintutornin rakentaminen oli pienestä koosta huolimatta isotöinen urakka, sillä käytössä ei ollut lainkaan raskasta kalustoa rungon pystyttämiseen. Rakennuspaikalla ei ollut myöskään sähköjä, joten runkotolppia lukuun ottamatta kaikki puutavara sahattiin käsisahoilla. Rungon pystytys ja portaat tehtiin yhteistyössä WinNovan kanssa opiskelijatyönä, mutta muilta osin hankevetäjä ja -hallinnoija rakensivat tornin. Rakennustyöt tehtiin piirustusten mukaan muilta osin, mutta portaiden yläosan levikkeen kaide umpilaudoitettiin ja lisäksi järvenpuoleisille kahdelle seinälle tehtiin lapsille sopiva katseluaukko; lasten on usein hankala katsella torneista, mikä ei edistä ympäristökasvatusta ja luontokokemuksien tarjoamista. Painekyllästettyä materiaalia käytettiin vain rungossa. Runko saatiin vakaaksi vasta lattiaparrujen avulla. Tornin katselutasanne valmistui ennen portaita. Portaat lähtevät tasanteella olevalta ulokkeelta. santtu ahlman 34

36 Portaisiin rakennettiin kaide alas asti. Järven puolen kahdelle sivulle tehtiin katseluaukko lapsia varten. Levajärven lintutorni pintakäsittelyn jälkeen ilman opastauluja. santtu ahlman 35

37 Opasteet Lintutornin katselulavan kaiteisiin valmistettiin kolme 130 cm leveää ja 49 cm korkeaa lajiesittelyopastetta, joiden piirustukset teetettiin taiteilijalla. Opasteiden avulla on mahdollista tunnistaa lähellä olevia tyypillisiä vesi- ja kosteikkolintuja, joita tavataan säännöllisesti Levajärvellä. Lintulajeista esitetään koiras ja naaras, mikäli ne voidaan määrittää maastossa. Opasteiden pohjamateriaalina on kolme millimetriä paksuja ibond-alumiinikomposiittilevyjä, joiden päälle on tulostettu polymeeritarrat. Niiden päällä on suojaava mattalaminaatti. Opastetaulut ovat erittäin kestäviä alumiinirungosta johtuen, joten ne kestävät myös iskuja ja myrskytuulia. 36

38 Lintutornin alaosaan tehtiin lähes kaksi metriä leveä viistoleikattu opaste järven luonnosta, synnystä ja kehityksestä. Opastekyltit kiinnitettiin lintutorniin mustilla uppokantaruuveilla. santtu ahlman 37

39 geotuubiruoppaus Kullaan vedet -hankkeen innovatiivisin kokeilu oli Levajärven osittaisruoppaus geotuubimenetelmällä. Ensisijaisena tavoitteena oli kokeilla menetelmän soveltuvuutta järvien kunnostuksessa perinteisen imuruoppauksen sijaan. Käytännössä imuruoppaus toteutetaan samalla tavalla molemmilla menetelmillä, mutta kyseisessä menetelmässä sedimentit johdetaan putkia pitkin suuriin geotekstiilikankaista valmistettuihin säkkeihin, joita on monen kokoisia. Ruoppausainekseen sekoitetaan samalla koko ajan polymeeriä, joka sitoo kiintoainetta, jotta puhdas vesi läpäisee kankaan tukkimatta sitä. Sito Oy:ltä suunnitelmat Kullaan vedet -hanke sai merkittävää tukea Sito Oy:ltä, joka laati työnäytöstä varten urakkasuunnitelman ja työselitteen ilman korvausta. Alla on kuvattu työselitteen pääpiirteitä. Töiden laajuus Työhön sisältyy työmaan perustaminen Levajärven ja sen läheisen pellon yhteyteen. Pohjasta imuruopataan pohjasedimenttiä kahden metrin syvyyteen keskitetysti niin laajalta alueelta kuin kahteen geotuubiin mahtuu. Tällä saadaan poistettua järven pohjasta arviolta in situ m 3, riippuen pohjalietteen ominaisuuksista. Kahden metrin ruoppaussyvyys estää auringonvalon pääsyn ruoppausalueella oleviin vesikasveihin ja estää niiden kasvun. Poistuva liete ohjataan ruoppauksen yhteydessä kahteen 30 m pitkään ja 9,1 m leveään geotuubiin (täyttötilavuus 13,0 m 3 tr/jm). Käsittely suoritetaan Levajärven viereisellä pellolla. Geotuubi imuruopataan täyteen ja imuruoppaustyön aikana lietteeseen lisätään vedenerotuspolymeeria. Geotuubista läpi tihkunut puhdistunut vesi johdetaan takaisin vesistöön. Lopuksi työmaa-alue siivotaan niin, ettei alueelle jäi rakennusjätettä tai muuta kohtuutonta epäsiisteyttä. Mikäli mahdollista, geotuubeissa kuivunut liete käytetään maan parannukseen, muussa tapauksessa liete kuljetetaan käytettyjen geotuubien tavoin kaatopaikalle. Tilaaja vastaa lietteen jatkokäsittelystä. Tähän urakkaan kuuluvana tehdään seuraavia töitä: Geotuubialueen tasaus, reunavallien ja avo-ojan rakentaminen Tiivistyskalvon asentaminen geotuubialueelle ja avo-ojaan Geotuubien paikalleen asennus Imuruoppaus, tarvittavien siirtoputkistojen rakentaminen ja geotuubeista poistuvan veden johtaminen avo-ojia pitkin takaisin altaaseen ja avo-ojien rakentaminen sekä niiden muovikalvot Vedenerotuskemikaali ja sen lisäys sekä liuotuslaitteiston käyttö ruoppaustyön aikana Tarvittavat mittaukset ja laadunvalvontakokeet Muut työt, varusteet, laitteet ja materiaalit suunnitelman ja työn toteuttamisen mukaisesti Loppusiivous Sijoitusalueen työt Alustaviin töihin kuuluvat tuubialueen tasaus, reunavallien ja avo-ojien rakentaminen. Geotuubeille rakennetaan asennuspaikat. Kullekin geotuubille tehdään asennusalusta, jonka pohjan ala on 10 x 31 metriä (mitat eivät sisällä reunavalleja) tai yhtenäinen asennusalusta, jolle mahtuu kaksi kappaletta geotuubeja. Alueen tulee olla tasainen leveyssuunnassa ja viettää 1 2 % pituussuunnassa päätyä kohden. Päätyyn tehdään avo-oja, joka viettää takaisin järveen. Alueen reunoille tehdään maavallit (korkeus h=0,5 m) veden ohjaamiseksi. Allas ja oja tiivistetään esimerkiksi kestomuovilla, jonka päältä vesi johtuu takaisin järveen. Geotuubimateriaali, varastointi ja asennus Geotuubimateriaalina käytetään mallia GT500D, joita asennetaan kaksi kappaletta. Kummankin geotuubin leveys maahan asennettuna on noin 9,1 metriä ja pituus 30,2 m sekä tilavuus 393 m 3. Geotuubin saumalujuuden tulee olla 65 kn/m (EN ISO 10321) ja tehokkaan huokoskoon O90 > 450 µm (EN ISO 12956). 38

40 Geotuubien täyttöprosessi ja polymeerin syöttö Levajärvestä ruopataan noin m 3 sedimenttiä, jota otetaan keskitetysti alueelta niin, että saavutetaan ruoppausalueella kahden metrin syvyys. Ruoppauskaluston syvyysulottuman tulee olla vähintään kolme metriä ja ruoppaustehokkuuden vähintään 300 m 3 /h. Vieressä olevalle pellolle tehtävälle geotuubikentälle asennetaan kaksi kappaletta 9,1 m leveitä ja 30 m pitkiä tuubeja (kuva 8). Reunoille jätetään metrin tila, jotta erottuvat vedet pääsevät virtaamaan. Kentän pohjan alaksi määritetään geotuubien asettelusta riippuen esimerkiksi 805 m 2 (35 m x 23 m). Geotuubeista poistuva vesi johdetaan takaisin järveen. Geotuubeihin imuruopataan lietettä, johon on siirtoputkessa lisätty vedenerotuspolymeeriä. Molemmat geotuubit pyritään täyttämään maksimikorkeuteensa mahdollisimman monta kertaa. Imuruopatun lietteen pääsiirtoputken ja haaraputkien koko on vähintään 200 mm. Pääsiirtoputkesta tehdään haaroitus lietteen ohjaamiseksi geotuubeihin siten, että samanaikaisesti lietettä voidaan johtaa useaan alueella olevaan geotuubiin. Pääsiirtoputkessa tulee olla näytteenottoyhteet ennen polymeerisyöttöä ja sen jälkeen. Polymeeriliuos valmistetaan työmaalla tarkoitusta varten olevalla polymeerin liuotusyksiköllä. Käytettäessä järvivettä, tulee varmistua, ettei se sisällä liikaa kiintoainetta. Kiintoaine saattaa aiheuttaa polymeerin ennenaikaista geeliytymistä valmistuksen aikana. Urakoitsijan tulee esittää käyttämänsä polymeeri tilaajalle ja esittää koetulokset sen toimivuudesta ennen töiden aloitusta. Polymeeria syötetään ruoppausputkeen geotuubialueella ja määrä tarkistetaan yhteisesti työn aikana. Polymeerilaitteen kapasiteetin tulee vastata ruoppauksen tuottokapasiteettia. Geotuubien maksimikorkeutta (2,00 m) ei saa missään työvaiheessa ylittää. Täyttöprosessin aikana geotuubin pinta saattaa tukkeutua polymeeriannostelun tai lietteen laadun vaihdellessa. Vedenpoistumisen tehostamiseksi tarvittaessa tulee käyttää kevyttä maatärytintä tai painepesuria. Ruoppausta ei saa aloittaa ennen kuin kaikki geotuubit ovat työmaalla, alustat ovat valmiina, liuotusyksikkö toimintakunnossa ja koekäytetty sekä muut tarvittavat rakenteet ovat valmiit. Ruoppaustyö lopetetaan, kun tilaajan valvoja on hyväksynyt työsuorituksen valmistumisen. Imuruoppaustyö voidaan lopettaa, kun tehollinen ruoppausaika on alle 4 h/tv geotuubien täyttyessä kiintoaineksesta. Kuva 8. Geotuubin tyyppikuva Sito Oy. 39

41 Ruoppausluvat Ennen imuruoppaukseen ryhtymistä, laadittiin ruoppauksesta ruoppausilmoitus, joka toimitettiin Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukseen Turkuun. Imuruoppaus ajoitettiin vuoden 2011 syksyyn, sillä hankkeen tiedossa oli, että vesilaki uudistuisi vuonna 2012 ja sen myötä kaikki yli 500 kuutiometrin ruoppaukset muuttuisivat luvanvaraisiksi. Ruoppauslupa olisi tullut hakea Etelä-Suomen aluehallintovirastosta ja vaatinut lupahakemusten laatimisen, joka olisi vaatinut lisäresursseja, aikaa ja rahaa. Myös luvan käsittelyssä olisi kulunut aikaa ja lupapäätös olisi ollut maksullinen. Ennen vesilain uudistusta luparajana pidettiin yleisesti m 3 ja kaikki sitä pienemmät ruoppaukset voitiin suorittaa ilmoituksella, joka on lupaprosessia kevyempi menettely. Ruoppausilmoituksessa selvitettiin lyhyesti ruoppauksen tarkoitus, käytettävät menetelmät ja maanomistajatiedot. Koska kyseessä oli pilottiluonteinen geotuubiruoppaus, liitettiin ilmoitukseen myös Sito Oy:n laatima työselitys. Ilmoitus piti sisällään myös arvion hankkeen vaikutuksista luonnonympäristöön, erityisesti sudenkorentoihin. Työmaavalmistelut Geotuubiruoppauksen työmaan esivalmisteluiden aikana pellolle kaivettiin allas, johon levitettiin yhtenäinen muovi, jotta tuubeista lähtevä vesi ei kuljeta kiintoaineita kaivualueelta järveen. Putkistot rakennettiin määrämittaisiksi paikan päällä hitsaamalla ne toisiinsa kiinni. Vesimestari-imuruoppaajaan kiinnitettiin yksi putki, jota pitkin sedimentit saatiin imettyä tuubeihin polymeeriliuottimen kautta. Geotuubien työmaa-alue tehtiin läheiselle pellolle. Alusta tasattiin altaaksi. Tyhjät geotuubit asennettiin yhtenäisen muovin päälle. Putkistot hitsattiin yhteen työmaalla. santtu ahlman 40

42 Ruoppaus Imuruoppaus aloitettiin , jolloin testattiin järjestelmän toimivuus. Varsinainen ruoppausurakka tehtiin työnäytöksen aikana. Ruoppausta tehtiin lisäksi Ruoppausmassoja johdettiin vuorotellen molempiin geotuubeihin, jotta vettä poistuisi tasaisesti koko ajan. Polymeerin annostelulla on selvästi hyvin suuri merkitys, sillä tuubeista suodattuneen veden sameus kasvoi heti jos polymeeriä syötettiin liian vähän. Parhaimmillaan järveen päätyi kristallinkirkasta vettä vuolaana virtana. Polymeerin tarkka määrä ei ole kuitenkaan tiedossa. Kustannustehokkuuden vuoksi työmaalla olisi pitänyt olla useita tuubeja lisää, jotta ruoppausta olisi voinut jatkaa tauotta. Loppuvaiheessa kaksi mittaluokaltaaan pientä tuubia täyttyivät varsin nopeasti, minkä vuoksi ruoppausta voitiin tehdä vain muutama tunti. Geotuubit lähes maksimitäyttökorkeudessa. 15 tonnia painava Vesimestari liikkui järvelle rantaluhtia pitkin. Geotuubeja täytettiin alusta alkaen vuorotellen. Puhdistunut vesi virtasi tuubeista vuolaana. Tuubit pidettiin paikallaan liinojen avulla, jotta ne eivät liiku. santtu ahlman 41

43 Polymeeri Geotuubiruoppauksessa on ehdotonta käyttää polymeeriä, joka sitoo kiintoaineita ja ravinteita, jotta vesi pääsee suodattumaan pois tuubeista. Polymeeri on molekyyli, ja ruoppaukseen soveltuvan polymeerin koostumus tutkitaan huolella ennen ruoppausten aloittamista. Tämä vaatii sedimenttinäytteen hakemista pohjasta. Koeyhdistelmien perusteella voidaan valita tehokkain polymeeri, joka soveltuu kyseisen sedimentin käsittelyyn. Tarkat koostumukset ovat yleensä liikesalaisuuksia, mutta kyseessä on käytännössä sama kemiallinen yhdiste, jota käytetään jätevesien puhdistuksessa. Työnäytös Geotuubiruoppauksesta toteutettiin työnäytös, mikä edellytti yleisötilaisuuden järjestämisen vuoksi ilmoitusta poliisille. Ilmoituksessa kuvattiin tapahtuman luonnetta, ajankohtaa, kellonaikoja ja tietoja mahdollisista liikennejärjestelyistä. Työnäytöstä varten poliisi nimesi kuusi vapaaehtoiseksi ilmoittautunutta henkilöä ohjaamaan liikennettä. Rajallisen parkkitilan takia läheinen Pihlmannintie suljettiin ja vierailijat kuljetettiin bussilla puolen tunnin välein klo välisenä aikana molempiin suuntiin Levanpellon kylätalolta ruoppauspaikan viereen. Median edustajille oli kuitenkin varattu parkkitilaa työalueen läheltä. Työnäytös kiinnosti suurta yleisömäärää, sillä paikalla kävi kahden päivän aikana noin 190 vierailijaa. Hanke sai myös merkittävästi medianäkyvyyttä muun muassa paikallis- ja maakuntalehden sekä radiohaastattelun ja televisiolähetyksen ansiosta (ks. tiedotus s. 236). Näytös toteutettiin yhteistyössä paikallisen kyläyhdistyksen kanssa, jolloin paikalle saatiin makkara- ja kahvimyyntiä. Polymeerin oikea annostus tarkastettiin laskemalla hanasta vettä. Levanpellon Pienviljelijäin yhdistys keräsi varoja työnäytöksessä. Paikalla kävi runsaasti vierailijoita. Työnäytös oli kaksipäiväinen. santtu ahlman 42

44 Sedimenttien jälkikäsittely Geotuubeihin ruopatun sedimenttiaineksen kuivuminen kesti oletettua kauemmin, mikä johtui osittain työmaa-altaan väärästä kallistuskulmasta, jonka seurauksena vesi jäi makaamaan paikalle. Geotuubien reunoilta poistettiin rakennusmuovi urakan päättymisen jälkeen, mutta muovi jäi niiden alle. Liejun koostumusta alettiin tutkia kolme viikkoa urakan päättymisestä, jolloin selvitettiin muun muassa raskasmetallipitoisuuksia. Massan kosteusprosentti oli peräti 87 %, eli se oli hyvin vetistä. Koska sedimentti oli liian märkää siirrettäväksi, jätettiin geotuubit paikalle talven ajaksi, sillä kosteusprosentti pienenee yleensä pakkasten myötä. Massassa oli kuitenkin edelleen lähes 80 % kosteutta seuraavana keväänä, mutta geotekstiilin yläosa voitiin poistaa leikkaamalla se puukolla. Sedimentti vaikutti päältä päin kuivalle, mutta se oli jälkikäyttöä ajatellen koostumukseltaan sopivaa vain pinnasta. Lieju oli painunut noin senttimetriä paksuksi kerrokseksi. Ruoppaustoimien yhteydessä selvisi, että sedimenttiä ei voida levittää esimerkiksi läheisille pelloille ilman tyyppinimeä, sillä siihen on sekoitettu polymeeriä. Sitä ei myöskään saanut käyttää viherrakentamiseen. Hyötykäyttömahdollisuuksia selvitettiin pitkään, mutta kosteuden vuoksi se olisi pitänyt sekoittaa esimerkiksi kasvuturpeeseen toisaalla. Kuljetuskustannukset olisivat olleet noin euroa, minkä vuoksi sedimentti päädyttiin läjittämään samalle paikalle. Läjittäminen vaati kuitenkin alapuolisen muovin ja lopun geotekstiilikankaan poistamista, sillä ne eivät ole maatuvia. Geotuubit olivat alle metrin paksuisia Markku Haukioja ottamassa sedimenttinäytteitä. Lieju oli hyvin märkää kuukauden kuluttua ruoppauksen jälkeen. Sedimentin pintakerros oli kuiva santtu ahlman 43

45 Päätelmiä geotuubiruoppauksesta Geotuubiruoppausta käytetään Suomesta pitkälti teollisuusalueilla, eikä sitä voida suositella pilottikokeen perusteella sellaisenaan järvien kunnostukseen. Menetelmän etuna on se, ettei se vaadi merkittäviä maansiirtotöitä läjitysaltaiden vuoksi, mutta työmaa-alue on silti rakennettava pieneksi altaaksi, mikä vaatii raskasta kalustoa. Imuruoppaus onnistui erinomaisen hyvin, mutta altaiden kallistuskulmien vuoksi vesi jäi makaamaan varsin laajalle alueelle, mikä melko varmasti vaikutti osaltaan sedimenttien hyvin hitaaseen kuivumiseen. Ilmeisesti myös polymeeria annosteltiin niukasti. Massan hyötykäytön eteen nähtiin suuresti vaivaa hankkeen aikana, mutta siitä huolimatta ainoaksi vaihtoehdoksi jäi sen läjittäminen paikalta alun perin poistettujen maa-ainesten alle. Hyötykäyttö olisi vaatinut tyyppinimen hakemista Eviralta polymeerin vuoksi. Suuren kosteusprosentin vuoksi sitä olisi voinut käyttää esimerkiksi turveseoksen kanssa tyyppinimen hankkimisen jälkeen, mutta massojen kuljettaminen olisi maksanut hieman yli euroa. Polymeeri poissulki myös kylpyturvekäytön, mikä oli harmillista, sillä Vapo Oy:n mukaan koostumus oli sitä ajatellen hyvin miellyttävä. Polymeerin käyttö on kuitenkin pakollista, jotta geotuubit eivät tukkeudu. Riittävän nopea kuivuminen voidaan mahdollisesti saada aikaan, mikäli oikein rakennetun altaan pohjamuovin ja geotuubien väliin levitetään esimerkiksi cm paksu sepelikerros, jossa ei ole lainkaan hienoainetta. Oletetusti vesi suodattuu tällöin pois paljon tehokkaammin. Tämä edellyttää sitä, että geotuubin saa ottaa käyttöön sepelipatjan päällä. Työmaan perustamiskustannukset ovat niin suuret, että geotuubeja tulisi olla useita, jotta ruoppausta voidaan tehdä tauotta lähes kellon ympäri. Yhden ongelman aiheuttaa lisäksi geotuubimateriaali, sillä se ei maadu, joten massat on aina poistettava koneellisesti, jotta kankaat voidaan poistaa. Toisaalta päällysosat voidaan poistaa käsivoimin puukon avulla, jolloin niitä voidaan käyttää suodatinkankaiden tavoin. Läjityksessä käytettiin pitkäpuomista kaivinkonetta. Rikkinäiset muovit ja geotekstiilit kuljetettiin kaatopaikalle. Geotuubeihin kertyi yhteensä noin 300 m 3 kiintoainesta. Alkuperäiset pellon maa-ainekset siirrettiin liejun päälle. santtu ahlman 44

46 Kasvualustakoe (Markku Haukioja) Geotuubilietteistä tehtiin kasvatusalustakokeet, joiden avulla pyrittiin selvittämään sedimentin ominaisuuksia hyötykäytön kannalta. Kokeessa arvioitiin kasvualustaseosten ominaisuuksia koekasveilla tehdyn astiakokeen perusteella. Koekasveina oli kasvualustojen astiakokeissa yleisesti käytettyjä kasveja: vihanneskrassi, kiinankaali ja avomaankurkku. Koe tehtiin seuraavasti: Koeseosten valmistus Koekasvien kylvö koeseoksiin Krassikokeen lopetus Avomaankurkkukokeen lopetus Kiinankaalikokeen lopetus Koetta varten sekoitettiin geotuubilietteestä ja muista raaka-aineista kuusi erilaista seosta (taulukko 7), joista tehtiin seuraavat perusmääritykset: johtokyky, ph, tilavuuspaino (CEN-standardin mukaisesti), irtotiheys (tilavuuspainon kuivaaineosuus), ja kosteus. Seosten aineosina käytettiin Levajärven geotuubilietettä ja vaaleaa kasvuturvetta. Kalkitusaineena oli magnesiumpitoinen kalkkikivijauhe 2H ja lannoitteena Haifa Chemicals`in kasvualustalannoite Multi-Mix (N 12,5%, P2O5 15%, K2O 27% + S, Mg ja hivenravinteet). Verranne (turve, vaalea) Määrä Yksikkö Kalkki Mg 2H 6 kg/m 3 Kasvatuskoetta varten seostettiin 20 litraa kutakin Multi Mix (12, ) 1 kg/m 3 koeseosta. Koekasvit kasvatettiin keinovalolla (punainen Seos 1 Määrä Yksikkö ja sininen LED-valo) kasvuhuoneessa. Päivänpituus oli 14 Turve vaalea 800 l/m tuntia. Kasvien kosteustilanne tarkistettiin päivittäin ja lisäkastelu 3 annettiin tarvittaessa päältäkasteluna. Täyden- Järvimuta 200 l/m 3 3 nyslannoitusta ei kokeen aikana annettu. Kalkki Mg 2H 4,8 kg/m 3 Kutakin koekasvia kylvettiin kuhunkin seokseen kolme Multi Mix (12, ) 1 kg/m 3 rinnakkaista 0,5 litran ruukullista. Kokeen lopussa kasvustosta arvioitiin maanpäällisen kasvuston ja juuriston kun- Seos 2 Määrä Yksikkö Turve vaalea 600 l/m to. 3 Järvimuta 200 l/m 3 Taulukko 7. Koeseosten koostumukset. Kalkki Mg 2H 3,6 kg/m 3 Multi Mix (12, ) 1 kg/m 3 Seos 3 Määrä Yksikkö Turve vaalea 400 l/m 3 Järvimuta 600 l/m 3 Kalkki Mg 2H 2,4 kg/m 3 Multi Mix (12, ) 1 kg/m 3 Seos 4 Määrä Yksikkö Perliitti 800 l/m 3 Järvimuta 200 l/m 3 Kalkki Mg 2H 4,8 kg/m 3 Multi Mix (12, ) 1 kg/m 3 Seos 5 Määrä Yksikkö Hiili 800 l/m 3 Järvimuta 200 l/m 3 Kalkki Mg 2H 0 kg/m 3 Multi Mix (12, ) 1 kg/m 3 45

47 Vihanneskrassi Vihanneskrassia kasvatetaan astiakokeessa ilmentämään ennen muuta kasvualustassa mahdollisesti esiintyviä siementen itämistä haittaavia aineita ja maalevintäisiä kasvitauteja. Krassia kylvettiin kuhunkin koeruukkuun noin 100 siementä. Sitä kasvatettiin 15 vuorokauden ajan, jonka jälkeen kasvusto arvioitiin ja kuvattiin. Verranneseoksessa kasvien kasvu oli hieman rehevämpää ja veltompaa kuin geotuubiliejua sisältävissä seoksissa. Perliittiä ja etenkin hiiltä sisältävissä seoksissa (seokset 4 ja 5) kasvu oli selvästi heikompaa ja juuristo erittäin heikko. Verranneseoksessa oli runsaasti maalevintäisiin tauteihin viittaavia ruskettuneita juuria. Geotuubiliejua sisältävissä seoksissa juuret olivat valkoisia ja terveitä. Kiinankaali Verranneseoksessa kasvien kasvu oli rehevämpää kuin geotuubiliejua sisältävissä seoksissa. Liejuosuuden lisääminen hillitsi kasvien maanpäällisen osan kasvua. Perliittiä ja etenkin hiiltä sisältävissä seoksissa (seokset 4 ja 5) kasvu oli erittäin heikkoa. Verranneseoksessa oli runsaasti maalevintäisiin tauteihin viittaavia ruskettuneita juuria. Geotuubiliejua sisältävissä seoksissa juuret olivat valkoisia ja terveitä. Krassikasvustot ja juuret kokeen lopussa. Kiinankaalikasvustot ja juuret kokeen lopussa. seos 5 seos 4 seos 3 seos 2 seos 1 verranne seos 5 seos 4 seos 3 seos 2 seos 1 verranne markku haukioja 46

48 Kurkku Taimet kasvoivat kaikissa koejäsenissä heikosti ja ne olivat väritykseltään kloroottisia. Tämä johtuu kylmistä kasvuolosuhteista, joita ylläpidettiin tarkoituksellisesti mahdollisen Pythium-tautisaastunnan toteamiseksi. Pythium-tautia ei ollut havaittavissa. Runsaammin lietettä sisältävissä koejäsenissä 2 ja 3 kasvu oli selvästi verrannetta vaimeampaa, samoin erityisesti hiilipitoisessa seoksessa 5. markku haukioja seos 5 seos 4 seos 3 seos 2 seos 1 verranne Kurkun taimet kokeen lopussa. Johtopäätökset Geotuubeissa olevan liejun kosteus oli syksyllä 2011 yli 85 prosenttia, mikä on kasvualustakäyttöä ajatellen aivan liian märkää. Kasvualustojen aineosaksi käytettävän liejun kosteuden tulisi olla maksimissaan alle 70 %. Tämän saavuttamiseksi pitäisi liejusta saada poistettua yli puolet sen sisältämästä vedestä. Viljavuusanalyysin perusteella Levajärven liejun raskasmetallipitoisuudet eivät aseta esteitä sen kasvualustakäytölle, eivätkä ravinteiden pitoisuudet ole haitallisen korkealla tasolla (taulukko 8). Astiakokeissa ei tullut esille Pythium-saastuntaa eikä muitakaan maalevintäisiä kasvitauteja. Päinvastoin, liejun lisääminen turveseoksiin näytti estävän turpeessa esiintyvien heikkojen juuristotautien vaikutusta ja parantavan juuriston kuntoa. Tämä ominaisuus saattaisi olla arvokas tiettyjen erikoiskasvualustaseosten valmistusta ajatellen. Ilmiön hyödyntäminen edellyttäisi kuitenkin huomattavaa kehityspanosta. Lietteen lisääminen turveseoksiin vaikutti selvästi hillitsevästi kasvien maanpäällisen verson kehitykseen. Tämä vaikutus voi olla eduksi esimerkiksi taimikasvatus- tai ruukkukasviseoksissa, joissa tavoitellaan usein kasvien hillittyä kasvua ja voimakasta juuristoa suhteessa maanpäälliseen versoon. Geotuubiliejun käyttö kasvualustojen aineosana edellyttää tyyppinimen ja tuoteselosteen laatimista sille. Voimassa olevassa lannoiteasetuksessa ei ole liejulle soveltuvaa tyyppinimiryhmää. Liejun hyödyntäminen edellyttää siten uuden tyyppinimiryhmän hakemista Eviralta. 47

49 PL MIKKELI (015) MYKO-PLANT OY Näytteenottopvm HAUKIOJA MARKKU Saapunut VUOHIJOENTIE HAROLA Taulukko 8. Liejun ominaisuuksien tutkimusraportti (viljavuusanalyysi). Merkki Kullaan vedet Nimi Levajärvi kuiva-aineessa tuorepainossa tuoretilavuudessa Typpi (N), vesiliukoinen 0,086 g/kg ka 0,011 kg/tn 0,013 kg/m3 Typpi (N), kokonaispit. 12 g/kg ka 1,5 kg/tn 1,7 kg/m3 Fosfori (P), vesiliukoinen < 10 mg/kg ka < 1,3 g/tn < 1,5 g/m3 Fosfori (P), kokonaispit. a) 1,5 g/kg ka 0,2 kg/tn 0,2 kg/m3 Kalium (K), kokonaispit. a) 4,5 g/kg ka 0,6 kg/tn 0,7 kg/m3 Arseeni (As), kokonaispit. a) 17 mg/kg ka 2,1 g/tn 2,4 g/m3 Kadmium (Cd), kokonaispit. a) 0,79 mg/kg ka 0,1 g/tn 0,11 g/m3 Kromi (Cr), kokonaispit. a) 45 mg/kg ka 5,7 g/tn 6,5 g/m3 Kupari (Cu), kokonaispit. 45 mg/kg ka 5,7 g/tn 6,5 g/m3 Elohopea (Hg), kokonaispit. a) 0,12 mg/kg ka 0,02 g/tn 0,02 g/m3 Nikkeli (Ni), kokonaispit. 49 mg/kg ka 6,3 g/tn 7,2 g/m3 Lyijy (Pb), kokonaispit. a) 5,4 mg/kg ka 0,7 g/tn 0,8 g/m3 Sinkki (Zn), kokonaispit. 240 mg/kg ka 31 g/tn 35 g/m3 Happamuus ph (1:5) 6,5 - - Johtokyky (1:5) 13,5 ms/m - - Hehkutushäviö 33,6 % ka - - Tilavuuspaino kg/m3 Kuiva-aine - 12,7 % - Kosteus - 87,3 % - a) -Merkityt määritykset on tehty FINAS:in ISO/IEC mukaisesti akkreditoimalla menetelmällä. Tulos koskee vain meille tullutta näytettä. 48

50 MYKO-PLANT OY Näytteenottopvm HAUKIOJA MARKKU Saapunut VUOHIJOENTIE Sivuja yht HAROLA 2 Merkki Kullaan vedet Menetelmät ja epätarkkuudet Määritys Menetelmäkuvaus Luotettavuus 95 % varmuudella Typpi (N), vesiliukoinen % Analysoidaan maa-vesi -suspensiosta (1:5), Kjeldahlmenetelmällä. EN Typpi (N), kokonaispit. % YMNTOT.DOC. Kjeldahl-menetelmä. SFS 5505:1988. Fosfori (P), vesiliukoinen mg/kg ka Fosfori (P), kokonaispit. g/kg ka a) Kalium (K), kokonaispit. g/kg ka a) Arseeni (As), kokonaispit. mg/kg ka a) Kadmium (Cd), kokonaispit. mg/kg ka a) Kromi (Cr), kokonaispit. mg/kg ka a) Kupari (Cu), kokonaispit. mg/kg ka Elohopea (Hg), kokonaispit. mg/kg ka a) Nikkeli (Ni), kokonaispit. mg/kg ka Lyijy (Pb), kokonaispit. mg/kg ka a) Sinkki (Zn), kokonaispit. mg/kg ka ISO- EN 13652:2001. Vesiuutto suhteessa 1:5. Mittaus ICP- AES:lla. YMAQUARE.DOC. Aqua regia uutto, mittaus ICP-AES:lla. ISO 11464:1994 ja ISO 11466:1995 YMAQUARE.DOC. Aqua regia uutto, mittaus ICP-AES:lla. ISO 11464:1994 ja ISO 11466:1995 YMAQUARE.DOC. Aqua regia uutto, mittaus GAAS:llä. ISO 11464:1994 ja ISO 11466:1995 ja SFS-EN 13650:2002 YMAQUARE.DOC. Aqua regia uutto, mittaus GAAS:llä. ISO 11464:1994 ja ISO 11466:1995 ja SFS-EN 13650:2002 YMAQUARE.DOC. Aqua regia uutto, mittaus GAAS:llä. ISO 11464:1994 ja ISO 11466:1995 ja SFS-EN 13650:2002. YMAQUARE.DOC. Aqua regia uutto, mittaus ICP-AES:llä. ISO 11464:1994 ja ISO 11466:1995 ja SFS-EN 13650:2002 YMAQUARE.DOC. Aqua regia uutto, mittaus FIAAS:llä. ISO 11464:1994 ja ISO 11466:1995 ja SFS-EN 13650:2002 YMAQUARE.DOC. Aqua regia uutto, mittaus GAAS:llä. ISO 11464:1994 ja ISO 11466:1995 YMAQUARE.DOC. Aqua regia uutto, mittaus GAAS:llä. ISO 11464:1994 ja ISO 11466:1995 YMAQUARE.DOC. Aqua regia uutto, mittaus ICP-AES:llä. ISO 11464:1994 ja ISO 11466:1995 Happamuus ph (1:5) Uuttosuhde 1:5. SFS-EN Johtokyky (1:5) ms/m Uuttosuhde 1:5. SFS-EN Hehkutushäviö % ka SFS-EN Tilavuuspaino kg/m3 Gravimetrinen määritys. Kuiva-aine % YMTKA.DOC. Gravimetrinen määritys, kuivaus 105oC yli yön. Modifioitu menetelmästä SFS 3008 ( 1990 ). Kosteus % YMTKA.DOC. Gravimetrinen määritys, kuivaus 105oC yli yön. Modifioitu menetelmästä SFS 3008 ( 1990 ). 25 % 25 % 30% 35 % 20 % 20 % 40 % 20 % 30 % 20 % a) -Merkityt määritykset on tehty FINAS:in ISO/IEC mukaisesti akkreditoimalla menetelmällä. Tulos koskee vain meille tullutta näytettä. 49

51 rantaruoppaus Geotuubisedimenttien läjityksen yhteydessä Levajärven rantavyöhykettä ruopattiin pitkäpuomisella kaivinkoneella hankesuunnitelman mukaisesti. Saman kaluston käyttäminen toi selvästi kustannussäästöjä. Käytettävässä kaivinkoneessa oli 18 metriä pitkä puomi, jonka ansiosta rannalta ulottui poistamaan luhtaa melko kaukaa. Puomin pituus ei kuitenkaan täysin riittänyt avoveteen saakka, joten ruopatun altaan ja avoveden väliin jäi kapea ruokovyöhyke. Puomin pituutta ei voitu lisäksi hyödyntää täysimittaisesti, sillä ranta ei ollut tarpeeksi kantavaa, mikä aiheutti kalustolle suistumisvaaran. Rannalta ruopattiin niin paljon luhtaa pois kuin se oli mahdollista. Soveliasta ruoppausalaa ei ollut kuitenkaan merkittävästi, sillä toisella laidalla oli puustoa ja molemmilla laidoilla oli vähän läjitysaluetta. Rannalta saatiin poistettua upottavaa ja vaikeakulkuista rantaluhtaa lopulta varsin hyvin, minkä ansiosta avovesiala ja mosaiikkimaisuus lisääntyivät. Lisäksi rannasta pääsee jatkossa vaivatta tutkimaan vesistöä veneen tai kanootin avulla, mikä on ollut hyvin haastavaa aiempina vuosina. Ruoppaus toteutettiin pitkäpuomisella kalustolla. Ruoppaus aloitettiin Vesimestarin väylän kohdalta. Ruoppausmassat läjitettiin rannan tuntumaan. Rannalle ruopattiin avointa vesitilaa. santtu ahlman 50

52 jatkotoimenpiteet Levajärveä on tutkittu vuonna 2006 alkaneesta esiselvityshankkeesta lähtien. Kaksivuotinen hanke oli ponnahduslauta Kullaan vedet -hankkeelle, jossa järvi on ollut hyvin keskeinen osa kokonaisuutta; suurin osa fyysisistä töistä on tehty nimenomaan Levajärvellä. Ennallistetusta laidunalueesta on laadittu sopimus, jonka mukaan lampaita on alueella ainakin vuosina Riittävä laidunnuspaine takaa alueen avoimuuden, mutta tilannetta tulee kuitenkin seurata vuosittain. Tarpeen mukaan alueelta voidaan edelleen poistaa muutamia suurikokoisia puita, mutta kuuset on syytä jättää suojaisuuden vuoksi, ellei lampaille rakenneta erillistä katosta. Lähteennokkaan rakennetun riukuaidan ja lintutornin rakenteiden tilaa tulee seurata vuosittain. Ylläpitovastuu on Ulvilan kaupungin ympäristötoimella, ja korjauksia tehdään tarpeen vaatiessa. Lintutornin ja parkkialueen portaikoin sekä opastaulun rungon pintakäsittely suositetaan uusittavan noin kolmen vuoden välein. Rakenteista tulee puhdistaa kaikki epäpuhtaudet huolella harjan avulla pois, jolloin mahdolliset levä-, sammal- tai jäkäläkasvustot irtoavat. Lintutornin ja Pihlmannintien välisen pohjukan pensaikkoa suositetaan raivattavan 2 3 vuoden välein maiseman avoimuuden turvaamiseksi. Lisäksi pohjukan ja Lähteenlahden tilan välisellä vyöhykkeellä olevaa ruoikkoa ja ruokoluhtaa suositetaan niitettävän säännöllisesti, jotta järvimaisemaa saadaan paremmin esiin. Kosteikkolinnuston tilaa on hyvä seurata kahden vuoden välein tehtävin vesilintulaskentojen avulla. Muu kosteikkolinnusto suositetaan selvitettävän korkeintaan viiden vuoden välein. Länsipuolen etelä- ja luoteispään laajoille järviruokoluhdille voidaan tarvittaessa suunnitella mosaiikkimaisia, talvella toteutettavia ruoppauksia, jotta linnustolle saadaan luotua lisää elintilaa ja monimuotoisuutta. Varsinaisia vesiensuojelutoimia ei järvelle voida esittää, sillä valuma-alue on hyvin pieni ja laajamittaiset kunnostustoimet esimerkiksi imuruoppaamalla vaatisivat satojatuhansia euroja rahaa. 51

53 52 palusjärvi

54 PALUSJÄRVEN YLEISKUVAUS Palusjärvi sijaitsee noin neljä kilometriä Kullaan keskustan luoteispuolella. Se on osa Kullaanjoen vesistöä, johon lukeutuu muun muassa Joutsi-, Tuuru-, Pyhä- ja Tyvijärvi sekä laajemmin myös osa Kokemäenjoen vesistöaluetta. Järven pinta-alaksi voidaan tulkita noin 534 hehtaaria vuoden 2011 kasvillissuuselvityksen mukaisesti. Pinta-alasta vesialaa on noin 505 hehtaaria, josta noin 237 ha on avovettä. Rantaviivaa on yhteensä 21 kilometriä, mutta sen pituus vaihtelee tulkintatavoista. Kyseessä on varsin matala järvi, jonka keskisyvyys on vain 1,21 metriä. Palusjärvi kuuluu säännöstelyn piiriin, minkä seurauksena järvellä on tapahtunut useita muutoksia. Kuten monet vesistöt, myös Palusjärvi, lukeutuu rehevöityneisiin vesiin, mutta säännöstelyllä ei sinänsä ole merkittävää roolia rehevöitymiseen. Valuma-alue on melko suuri ja peltojen osuus on kohtalainen. Kuormitusta tulee viljelysalueiden lisäksi myös suoalueilta ja metsäojista, mutta Palusjärven ekologinen tila on kuitenkin luokiteltu hyväksi. Säännöstelty vesistö Palusjärvi kuuluu ns. Kullaanjoen säännöstelyn piiriin. Vesistöjärjestelyjä on tehty vuodesta 1977 lähtien, jolloin Länsi- Suomen vesioikeus antoi Porin Vedelle myöntävän päätöksen toimenpiteiden toteuttamiseen (Länsi-Suomen vesioikeus 1977 ja 1978). Tavoitteena oli turvata porilaisille riittävästi raakavettä talousvesi- ja teollisuuskäyttöön. Järjestelyillä on ollut merkittävä vaikutus Palusjärven kehitykseen ja nykytilaan. Suurin muutos oli Tuurujärven eteläosasta Kuhimasuon läpi kaivettu avouoma säännöstelypatoineen. Tarkoituksena oli johtaa Joutsi- ja Tuurujärven vedet Palusjärveen ja sieltä edelleen Tyvijärveen. Myös Palusjoen luusuaan rakennettiin säännöstelypato, jonka avulla vedenpinnan korkeutta nostettiin noin metri. Toimenpiteet eivät kuitenkaan toimineet suunnitelmien mukaisesti, minkä vuoksi järjestelyjä jouduttiin muuttamaan. Muutokset tehtiin siten, että Tuuru- ja Palusjärven välisen avouoman käyttö lopetettiin vuonna 1988 tehdyn päätöksen mukaisesti (Länsi-Suomen vesioikeus 1988). Uomassa oleva säännöstelypato on ollut siitä lähtien käyttämättä, eikä juoksutusta ole tehty. Vesi johdetaan nykyään putkea pitkin Tuurujärvestä Palusjärven pohjaa pitkin Tyvijokeen ja Taulukko 9. Palusjärven vesioikeuden päätöksen mukaiset säännöstelykorkeudet. Aika Korkeus (yläraja) ,50 m ,50 m ,30 m ,50 m ,50 m Aika Korkeus (alaraja) ,10 m ,80 m ,80 m ,15 m ,00 m ,00 m ,10 m ,10 m sieltä edelleen Tyvijärvelle Harjakankaan vedenottamoon. Vaikka Palusjärvi jäi käytännössä kokonaan vedenoton ja -ohjaamisen ulkopuolelle, on se kuulunut edelleen säännöstelyn piiriin. Palusjärven vedenpinta on ollut korkeudeltaan +29,62 30,62 m, mutta teoreettisesti se on +30,5 m. Säännöstelyihin liittyen vedenpinnan tulee pysyä taulukon 9 mukaisissa rajoissa. Poikkeuksena on kuitenkin suuret tulvat tai muut tilapäiset syyt, joiden vuoksi ylärajan saa ylittää 25 senttimetrillä korkeintaan 14 vuorokauden ajaksi. Vastaavaksi erityisinä kuivakausina alaraja voidaan alittaa enintään 20 cm:llä yhtäjaksoisesti korkeintaan 60 vuorokauden aikana. Vedenkorkeuden ollessa rajojen puitteissa, saadaan Palusjokeen juoksuttaa korkeintaan neljä kuutiometriä sekunnissa. Minimijuoksutus on kuitenkin 0,08 m 3 /s. Säännöstelyllä on suuri vaikutus järven eri ekosysteemeihin, erityisesti vesikasvillisuuteen. Vedenkorkeuden muuttamisen seurauksena muun muassa rantaluhdat ovat joutuneet sopeutumaan epästabiileihin olosuhteisiin (ks. kasvillisuusselvitys s. 64). Järvelle on muodostunut ajelehtivia ruokoluhtalauttoja, mikä on hyvin erikoinen ilmiö. Pyhä- ja Palusjärven maanomistajaillassa ja muissa yhteyksissä on esitetty huoli säännöstelyn vaikutuksista kalakantoihin, erityisesti hauille. Havaintojen mukaan hauki kutee usein tulva-aikaan niityille ja luhdille, mutta nopean juoksutuksen vuoksi vedenpinta laskee niin lyhyessä ajassa, että kutu jää kuivalle maalle, minkä takia lisääntyminen epäonnistuu. Juoksutuksen seurauksena on aiheutunut myös poikkeuksellisia virtaamisilmiöitä, sillä Tyvijoen vesi on välillä seisonut paikallaan ja toisaalta se on saattanut virrata sekä aamu- että iltapäivällä eri suuntiin. 53

55 Valuma-alue Palusjärven valuma-alue on hyvin laaja, sillä se kattaa 83,49 km 2, josta suurin osa on metsää (kuva 11). Ojitettuja suoalueita, peltoja ja kulttuuriympäristöjä on yleisesti siellä täällä. Valuma-alueeseen lukeutuu yhteensä noin 16 järveä tai lampea, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on hieman yli 3,7 km 2. Suurin vesistökohde on Noormarkun Iso-Lankko, joka on 1,6 km 2 laaja. Valuma-alueella on yhteensä 4,72 km 2 maatalousalueita, joihin lukeutuu peltoja, monivuotisia nurmia ja niittyjä, pitkäaikaisia kesantoja sekä käytöstä poistuneita maatalousmaita. Merkittävimmät maatalousalueet sijaitsevat Harjakankaalla, Lahnajärvellä, Järventaustassa sekä Palusjärven länsi- ja lounaispuolella. Vakituisesti asuttuja taloja sekä vapaa-ajan asuntoja valuma-alueella on yhteensä 430, jotka kaikki sijaitsevat hajaasutusalueella. Tiheimpiä asutuskeskittymiä ovat muun muassa Harjakangas ja Iso-Lankko. Laskennallinen kuormitus Palusjärven teoreettinen ravinnekuormitus on selvitetty Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimesta vuosina 2006 ja 2007, mutta valuma-alue on tuolloin rajattu eri tavalla (Hertta-tietokanta). Valuma-alueen muutokset johtuvat siitä, että Palusjärven luoteisosasta lähtevä Tyvijoki laski aiemmin luontaisesti Tyvijärveen. Kullaanjoen vesistöjärjestelyjen vaikutusten myötä virtaukset ovat vaihtuneet, minkä vuoksi joki virtaa Palusjärveen. Tämän seurauksena Palusjärven valuma-alue on moninkertaistunut alkuperäiseen tilanteeseen nähden. Palusjärven tuore kuormituslaskelma on tehty todellisen valuma-alueen (kuva 11) mukaan siten, että muun muassa maatalousmaiden pinta-alan ja asuntojen määrät on päivitetty. Vesistöihin kohdistuu jatkuvasti ravinne- ja kiintoainekuormitusta erilaisista lähteistä. Merkittävimmät kuormittajat ovat tyypillisesti asutus, maatalous ja metsätalous. Vakinaisen ja vapaa-ajan asutuksen hajakuormitus koostuu sellaisten kiinteistöjen kuormituksesta, jotka eivät kuulu yleiseen viemäriverkostoon. On laskettu, että yhden ihmisen aiheuttama fosforikuormitus alueella, joka ei ole liitetty yleiseen viemäriverkostoon, on kuusi kertaa suurempi kuin henkilön, joka asuu verkoston alueella (Ympäristöministeriö 2011). Maatalous on Suomessa eräs suurimmista kuormittajista, joka aiheuttaa erityisesti fosforin ja typen muodostamaa ravinnekuormaa. Pelloistamme lähes 90 prosenttia vaikuttavat vesistöihin (Puustinen 1995). Peltojen takia vesistöihin Luonnonhuuhtouma 42% Maatalous 46% Kuva 9. Palusjärven fosforikuormituksen prosentuaalinen jakautuminen. Haja-asutus 12% Taulukko 10. Palusjärven fosforikuormitus. Haja-asutuksessa on laskettu yksi asukas asuntoa kohden. Kuormittaja Yksiköitä (asukas, km 2 ) Ominaiskuormitus (kg / asunto, kg /km 2 ) Yhteensä (kg) Haja-asutus 430 0,24 103,2 Maatalous 4,78 86,00 411,08 Luonnonhuuhtouma 72,82 5,23 380,85 Yhteensä 895,13 54

56 kohdistuu kuormitusta useista eri syistä, mutta erityisesti ojitukset, lannoitteiden käyttö, maan kaltevuus ja suojavyöhykkeet ovat suuresti merkitseviä tekijöitä. Myös sääolosuhteet vaikuttavat; esimerkiksi voimakkaat sateet huuhtovat vesistöihin tavanomaista enemmän ravinteita ja kiintoaineita. Metsätalouden kuormitukset johtuvat erilaisista hakkuista, maanmuokkauksista ja ojituksista. Myös metsäteiden rakentaminen aiheuttaa kuormitusta, kun maan pintaa rikotaan. Lisäksi lannoitteiden käyttö vaikuttaa ravinnekuormaan. Käytännössä metsätalouden kuormitukset tulevat vesistöihin pintavaluntana tai ojia pitkin. Virtaavat vedet kuljettavat järviin myös orgaanista ainesta, kuten humusta. Metsien tavoin suoalueilta kulkeutuu vesiä pintoja tai ojia pitkin. Erityisesti suo-ojat aiheuttavat monin paikoin merkittävää humuspitoisuutta. Fosfori- ja typpikuormitus Fosfori- ja typpikuormituksen laskemisessa käytettiin vakinaisten ja vapaa-ajan asuntojen määrää. Laskelmassa on tulkittu, että yhdessä rakennuksessa asuu keskimäärin yksi henkilö. Maatalouden osalta on käytetty suoraan peltojen kokonaispinta-alaa. Luonnonhuuhtoutumalla tarkoitetaan metsä- ja suoalueilta tulevaa kuormitusta (taulukko 10 ja 11). Päätelmiä Palusjärveen kohdistuvasta fosforikuormituksesta lähes yhtä paljon aiheutuu luonnonhuuhtoumasta ja maataloudesta. Laskennallisia kuormituksia tarkastellessa on kuitenkin huomioitava, että maatalousalaa on huomattavasti vähemmän, mikä kertoo luonnonhuuhtouman aiheuttamasta varsin pienestä kuormasta suhteessa peltoihin. Haja-asutuksesta aiheutuu vain noin kymmenesosa Palusjärven kokonaisfosforikuormituksesta (kuva 9). Typpikuormituksessa luonnonhuuhtouman osuus on merkittävästi suurempi kuin maatalousalueiden. Haja-asutuksen osuus on puolestaan erittäin vähäinen, vain kolme prosenttia (kuva 10). Maatalousalueiden aiheuttamaa kuormitusta voidaan vähentää muun muassa peltojen ja vesistöjen välisten suojavyöhykkeiden lisäämisellä sekä kosteikkojen avulla. Metsä- ja suoalueiden kuormituksen vähentämisessä tehokkaimpia toimia ovat pinta-alaltaan riittävän suuret kosteikot sekä metsä- ja suo-ojien varsille rakennettavat laskeutusaltaat. Luonnonhuuhtouma 63% Kuva 10. Palusjärven typpikuormituksen prosentuaalinen jakautuminen. Maatalous 34% Haja-asutus 3% Taulukko 11. Palusjärven typpikuormitus. Haja-asutuksessa on laskettu yksi asukas asuntoa kohden. Kuormittaja Yksiköitä (asukas, km 2 ) Ominaiskuormitus (kg / asunto, kg /km 2 ) Yhteensä (kg) Haja-asutus 430 1,27 546,10 Maatalous 4, , ,10 Luonnonhuuhtouma 72,82 151, ,86 Yhteensä ,06 55

57 Kuva 11. Palusjärven valuma-alue (musta rajaus). 56

58 Suojeltu pohjoisosa Palusjärvi lukeutuu valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan linnustollisten arvojen vuoksi. Tämän vuoksi järven pohjoisosaan perustettiin noin 196 hehtaarin laajuinen luonnonsuojelualue (LOS-2002-L ), jonka suojelu on toteutettu Luonnonsuojelulain 24 3 momentin mukaisella rauhoituksella. Alla esitetään rauhoitusmääräykset. Alueella on kielletty: a) Ojien kaivaminen, veneväylien ruoppaaminen, vesien perkaaminen ja patoaminen sekä kaikenlainen muu maaperän vahingoittaminen ja sen ainesten ottaminen; b) rakennusten, laitteiden, teiden ja polkujen rakentaminen; c) kasvillisuuden tuhoaminen; d) selkärankaisten eläinten pyydystäminen, hätyyttäminen ja pesien vahingoittaminen metsästyslain mukaista metsästystä lukuun ottamatta sekä selkärangattomien eläinten pyydystäminen keräämistä varten. Alueella on sallittu: a) Länsi-Suomen vesioikeuden ja vesiylioikeuden päätöksissä mainitut toimenpiteet, jotka liittyvät muun muassa Kullaanjoen vesistöjärjestelyihin; b) luonnonsuojelunäkökohdat huomioon ottava metsätalous; c) olemassa olevien ( ) laiturien, kaivantojen ja venepaikkojen sekä ympäröivien alueiden kuivatusojien kunnossapito; d) metsästys ja kalastus; e) Varsinais-Suomen ELY-keskuksen erikseen hyväksyttyjen hoitosuunnitelmien mukaiset toimenpiteet; f) maanomistajalla on oikeus kieltää telttailu ja leiriytyminen alueella. Lähteet Lounais-Suomen ympäristökeskus 2005: Päätös luonnonsuojelualueen perustamisesta Ulvilan kaupungin Palusjärvelle. Länsi-Suomen vesioikeus 1977: Päätös Kullaanjoen järjestelyistä. Länsi-Suomen vesioikeus 1978: Päätös Porin kaupungin hakemukseen liittyen Kullaanjoen vesien johtamiseen. Länsi-Suomen vesioikeus 1988: Päätös Porin kaupungin hakemukseen raakaveden johtamistavan muuttamiseksi. Puustinen, M. 1995: Peltojen ominaisuudet ja vesiensuojelutavoitteet. Vesitalous 5/1995. Ympäristöministeriö 2011: Hyvä jätevesien käsittely. Ympäristöministeriön esite. 57

59 VEDENLAATU Porin Vesi on tutkinut Palusjärven vedenlaatua vesistöjärjestelyjen velvoitetarkkailuna vuodesta 1977 lähtien. Näytteitä on otettu yhteensä kymmenittäin. Tähän julkaisuun on koottu tulokset vuosilta , sillä ne antavat riittävän kuvan 2000-luvun tilanteesta päätelmien tekoa varten. Tässä osiossa esitetään erilaisia tutkimustuloksia veden fysiologiasta, ravinnepitoisuuksista ja muista tekijöistä. Hankkeen käytössä oli 58 eri näytteenottokerran tulokset ja yhteensä noin yksittäistä analyysiä. Näytteenottopaikka esitetään kuvassa 25 (s. 63). Alla olevien tekstien raja-arvot ja kuvaukset perustuvat vesistötulosten tulkitsemisoppaaseen (Oravainen 1999). Happipitoisuus Riittävä happipitoisuus kertoo järven hyvästä kunnosta, mutta näytteenoton ajankohdalla on suuri merkitys; talvella pitoisuudet ovat tyypillisesti pienemmät jääpeitteen alla. Myös näytteenottopaikan syvyys vaikuttaa tuloksiin. Hyväkuntoisen järven pitoisuus on tavanomaisesti vähintään 8 mg/l. Palusjärven happipitoisuus on vaihdellut lukemien 4,4 ja 15,3 välillä. Pienimmät lukemat ovat pääsääntöisesti kesäkauden tuloksia. Happitilanne on ollut keskimäärin hyvä (kuva 12) Keskiarvo Keskiarvo Kuva 12. Happitoisuuksien (mg/l) keskiarvot vuosittain. Sameus Veden sameus lisääntyy usein merkittävästi sekä kevät että syystulvan aikana. Myös kasvukauden rankkasateet ja levät lisäävät vesien sameutta. Sameusarvo kertoo nimensä mukaisesti vedessä esiintyvän sameuden määrän. Palusjärven sameus on ollut yleensä kesäkaudella 1,9 3,3, joka vastaa hyvää eli lievästi sameaa vettä (raja-arvo 1 5 FTU). Tulva-aikana lukemat ovat olleet korkeimmillaan 8,3 9,5, joka on eräiden luokittelun mukaan edelleen lievästi sameaa. Lukemat ovat kuitenkin hyvin lähellä tyydyttävää hyvän sijaan. Keskimäärin sameusarvo on pysynyt hyvänä (kuva 13) Keskiarvo Keskiarvo Kuva 13. Sameuden (FTU) keskiarvot vuosittain. 58

60 Sähkönjohtavuus Sähkönjohtavuudella mitataan järven elektrolyyttipitoisuutta, joka kuvaa vedessä olevien liuenneiden suolojen määrää. Sisävesissä arvot ovat tyypillisesti 5 10 ms/m. Palusjärven sähkönjohtavuus on ollut kaikissa näytteissä tyypillisellä tasolla (6,5 12). Vuonna 2011 ei ole tehty sähkönjohtavuusanalyyseja, mutta aineiston perusteella tilanne on varsin tavanomainen (kuva 14) Keskiarvo Keskiarvo Kuva 14. Sähkönjohtavuuden (ms/m) keskiarvot vuosittain. Happamuus Veden happamuudella (ph) on merkittävä vaikutus koko järven ekosysteemiin, sillä suurin osa eliöistä on sopeutunut elämään ph-alueella 6,0 8,0. Puhdas vesi on yleensä hyvin lähellä neutraalia (ph 7,0), mutta humuksesta johtuen se saattaa olla hieman hapanta (ph 6,5 6,8). Palusjärven happamuusarvo on pysytellyt lähes poikkeuksetta happaman puolella, sillä vain yksi näyte on ollut lievästi emäksinen (ph 7,5). Keskiarvo on ollut vuosittain 6,1 ja 6,8 välillä (kuva 15), mikä aiheuttaa hieman huolta, sillä happamuuden edelleen lisääntyessä se voi muuttaa eliöstön rakennetta. 7 6,8 6,6 6,4 6,2 6 Keskiarvo Keskiarvo Kuva 15. Happamuuden (ph) keskiarvot vuosittain. Alkaliteetti Alkaliteetilla tarkoitetaan haponsitomiskykyä eli veden kykyä vastustaa ph:n muutoksia. Kyseessä on siis puskurikyky hapon lisäämiseen. Tyydyttävän raja-arvon lukema on välillä 0,1 0,2 ja sitä suuremmat lukemat ovat luokitukseltaan hyviä. Palusjärven alkaliteetti on ollut ainoastaan vuonna 2007 välttävä. Muina vuosina luokitus vastaa joko tyydyttävää tai hyvää (kuva 16). Näin ollen happamoitusriski on varsin pieni. 0,3 0,25 0,2 0,15 0,1 0,05 0 Keskiarvo Keskiarvo Kuva 16. Alkaliteetin (mmol/l) keskiarvot vuosittain. 59

61 Väri Veden väriarvo kuvaa käytännössä yksinomaan ruskeutta, joka aiheutuu Suomessa humuksesta. Väriä kutsutaankin usein myös humusleimaksi. Veden humuspitoisuus on yleensä varsin tiukasti sidoksissa valuma-alueen suoalueisiin. Värittömien vesien väriarvot ovat 5 15, lievästi värillisten 20 40, kohtalaisesti värillisten (humuspitoiset) ja erittäin värillisten mgpt/l. Palusjärven väriarvot ovat olleet lähes poikkeuksetta tyydyttäviä ( mgpt/l) ja toisinaan lähes huonoja (240 mgpt/l). Lukemat vaihtelevat melko runsaasti vuodenajan mukaan, mutta keskimäärin vesi on hyvin ruskeaa (kuva 17) Keskiarvo Keskiarvo Kuva 17. Värin (mgpt/l) keskiarvot vuosittain. Kemiallinen hapenkulutus Kemiallinen hapenkulutus on vedessä olevien kemiallisesti hapettavien orgaanisten aineiden mittari. Humusvesissä arvot ovat ja värittömissä vesissä 4 10 O 2 /l. Arvot vaihtelevat usein värin tavoin vuodenaikojen mukaan. Palusjärven näytteistä kaikki osoittavat hyvin selvää humuspitoisuutta, sillä keskiarvot ovat olleet korkeita (kuva 18). Suurimmillaan pitoisuudet ovat olleet peräti 31 ja 39 O 2 /l. Lukemat ovat olleet hyvin korkealla vuosina 2012 ja Humuspitoisuus viittaa erityisesti suoalueilta peräisin tulevaan suureen kuormitukseen. Myös voimakkailla sateilla ja talviolosuhteilla on vaikutusta tuloksiin Keskiarvo Keskiarvo Kuva 18. Kemiallisen hapenkulutuksen (COD Mn ) keskiarvot vuosittain. 60

62 Mangaani Mangaanin määrä kuvaa melko hyvin veden happipitoisuutta, sillä hapellisissa olosuhteissa pitoisuudet ovat pieniä (alle 50 µgmn/l). Mangaanin määrä kasvaa merkittävästi hapettomissa olosuhteissa, jolloin sitä vapautuu pohjasedimentistä. Pitoisuudet ovat kuitenkin voimakkaasti riippuvaisia sedimentin laadusta. Palusjärven mangaanipitoisuudet ovat olleet keskimäärin kohtalaisia (kuva 19). Yksittäisistä näytteistä noin kolmannes on ollut hyviä (20 49 µgmn/l), mutta korkeimmillaan pitoisuudet ovat yltäneet µgmn/l Keskiarvo Keskiarvo Kuva 19. Mangaanipitoisuuksien (µgmn/l) keskiarvot vuosittain. Rauta Rauta kertoo muun muassa järven humuspitoisuudesta. Kirkkaissa ja karuissa järvissä pitoisuudet ovat µgfe/l. Normaali taso on kuitenkin noin ja vastaavasti erittäin ruskeiden vesien rautapitoisuus voi olla peräti µgfe/l. Korkeat pitoisuudet kertovat siitä, että järveen virtaa suovesiä. Palusjärven näytteissä on ollut hyvin runsaasti rautaa; normaalin raja on saavutettu vain muutaman kerran (kuva 20). Suurin arvo on ollut peräti µgfe/l, mikä lähentelee erittäin samean jokiveden lukemia. Tulokset kuvaavat hyvin suovesien merkittävää osuutta valumaalueelta tulevasta kuormituksesta Keskiarvo Keskiarvo Kuva 20. Rautapitoisuuksien (µgfe/l) keskiarvot vuosittain. 61

63 Kokonaisfosfori Veden fosforipitoisuudella arvioidaan järven rehevyyttä. Erinomaisen raja on <12 µg/l. Hyvän raja on <30, tyydyttävän <50, välttävän ja huonon >100 µg/l. Kyseiset rajat ovat veden käyttökelpoisuuden luokkarajoja. Palusjärvellä fosforin määrä on pysytellyt keskimäärin (kuva 21) hyvänä ja tyydyttävänä (17 50 µg/l), mutta yksittäiset näytteet ovat olleet myös välttäviä ja jopa huonoja (74 ja 110 µg/l). Vuodenkiertoon nähden pitoisuudet ovat olleet korkeimmillaan tammi-huhtikuussa ja alhaisimmillaan heinä- ja syyskuussa (kuva 22). Kokonaistyppi Kokonaistyppi kertoo veden typpipitoisuuden sen kaikissa eri muodoissa. Kirkkaissa ja puhtaissa vesissä pitoisuudet ovat µg/l. Humusvesien vastaavat lukemat ovat yleensä µg/l ja jätevesissä pitoisuudet mitataan tuhansissa. Palusjärven typpipitoisuudet kuvaavat hyvin humuspitoisten vesien lukemia (kuva 23). Tiettyinä vuosina keskiarvo on noussut varsin merkittävästi, mutta humuspitoisuuden vuoksi järven typpipitoisuudet ovat käytännössä aina kirkkaita vesiä korkeampia. Korkeimmillaan arvot ovat olleet tammi-huhtikuussa ja alhaisimmillaan heinä- ja syyskuussa (kuva 24). 50 Keskiarvo Keskiarvo 1400 Keskiarvo Keskiarvo Kuva 21. Kokonaisfosforin (µg/l) keskiarvot vuosittain Kuva 23. Kokonaistypen (µg/l) keskiarvot vuosittain. 70 Keskiarvo Keskiarvo 1400 Keskiarvo Keskiarvo TammiHelmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 200 TammiHelmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Kuva 22. Kokonaisfosforin (µg/l) keskiarvot kuukausittain. Kuva 24. Kokonaistypen (µg/l) keskiarvot kuukausittain. 62

64 Tulosten tarkastelua Palusjärven näytteiden mukaan vesi on hyvin humuspitoista ja sameaa, mikä viittaa valuma-alueelta tuleviin suovesiin. Vesinäytteiden mukaan myös happamuus on korkeahko. Ravinnetilanteesta kertova kokonaisfosfori on sen sijaan pysytellyt luokitukseltaan hyvänä tai tyydyttävänä, eikä kokonaistyppeä voida pitää erityisen ongelmallisena. Tulosten perusteella Palusjärven kuormittaa kaikista eniten soilta järveen päätyvät valumavedet, joiden mukana kulkeutuu runsaasti kiintoainetta, joka aiheuttaa veden sameutta. Ravinnekuormitus ei kuitenkaan ole kokonaisuutena merkittävältä vaikuttava ongelma, vaikka erityisesti järven koillispuolella on laajoja viljelysalueita. Suovesien vaikutus lienee hyvin suuri, joten valuma-alueen tarkastelussa ja mahdollisissa kunnostustoimissa tulee kiinnittää erityistä huomiota suoalueiden ojitusten hallintaan sekä kiintoaineen pysäyttämiseen mahdollisimman lähellä ojitettuja soita. Lähteet Oravainen, R. 1999: Opasvihkonen vesistötulosten tulkitsemiseksi havaintoesimerkein varustettuna. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Tampere. Kuva 25. Palusjärven vesinäytteiden ottamispaikka. 63

65 KASVILLISUUS Kimmo nuotio & risto vilen Hankkeen aikana toteutetun kasvillisuusselvityksen tavoitteena oli kartoittaa Palusjärven vesi- ja rantakasvillisuus mahdollisimman tarkasti. Selvityksessä esitetään erilaiset vesi- ja rantakasvillisuustyypit vyöhykkeittäin kasvillisuuskartan muodossa. Kuviot on tyypitelty neljännen hierarkiatason mukaan. Tekstissä kuvataan kasvillisuusvyöhykkeet, luonnehditaan järvellä esiintyvien vesi- ja rantakasvien esiintymistä ja runsautta sekä järven vesikasvillisuuden tilaa. Tutkimusalue ja yleiskuvaus Selvitysalue sijaitsee Kullaalla Paluksen kylän koillispuolella. Tutkimusalueen pinta-ala on noin 534 hehtaaria ja vesiala 505 hehtaaria. Järven kokonaisrantaviiva on 21 km, keskisyvyys 1,21 m ja suurin syvyys 3,15 m. Vesi laskee Palusjokea pitkin Pyhäjärveen ja edelleen Pyhäjärven-, Kullaan- ja Harjunpäänjokena Kokemäenjokeen. Palusjärvi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan. Järven veden laatu on yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan tyydyttävä. Mustajokea pitkin järven pohjoisosaan tuleva humuspitoinen vesi heikentää vesistön veden laatua. Veden näkösyvyys on Mustajoessa vain 30 senttimetriä, muualla järvellä veden sameus vähenee ja kirkkainta vesi on järven keskivaiheilla lännen puoleisella rannalla. Järven veden pintaa nostettiin vuonna 1982 noin metrin verran raakaveden riittävyyden turvaamiseksi laskujokeen rakennetun säännöstelypadon ja pengerryksien avulla. Porin Vesi hoitaa järven säännöstelyä liittyen raakaveden ottoon Tyvijärvestä. Ennen pinnannostoa Palusjärven pohjoispäässä Kyyttimenluodon ympäri kiersi lähes yhtenäinen järviruokokasvusto. Ruoikkoalue oli erittäin vaikeakulkuinen ja vain Tyvijoen suunnasta pääsi nevaa myöten kävellen Kyyttimenluotoon. Alueen vaikeakulkuisuutta kuvaa hyvin alueen silloisen peruskartan merkintä, ylipääsemätön suo. Järven pohjois- ja eteläpään vallitsevat suotyypit olivat lyhytkorsineva ja isovarpuräme (Pertti Kalinainen suullinen tiedonanto). Järven vesikasvillisuus muuttui huomattavasti pinnannoston seurauksena. Ruoikko taantui järven pohjoispäässä ja Kyyttimenluodosta syntyi saari. Suuri alue nevaa vettyi ja muuttui ruokoluhdaksi, joka kellui, repeili ja liikkui. Ympäri järveä muutos oli samansuuntainen, mutta alueet olivat pienempiä. Kasvillisuuden muuttumisessa on järven eri osien välillä pieniä eroja. Etelä- ja itärannalla on alueita, joilla kasvillisuustyypit näyttäisivät kehittyvän ns. luonnolliseen suuntaan tai tilanne vaikuttaa vakiintuneelta. Pohjoispäässä luhtaa irtoaa edelleen ja pientä nevojen vettymistäkin voi tapahtua. Tutkimusalue kattaa koko järven ruoikkoineen ja rantaluhtineen (kuva 26). Alueen raja kulkee rantametsien mukaan lukien saaret reunaa noudatellen, koska työssä keskityttiin vesi- ja rantakasvillisuuden selvittämiseen. Kuva 26. Palusjärven kasvillisuusselvityksen tutkimusalue (punainen rajaus). 64

66 Kasvillisuuden tutkimusmenetelmät Kasvillisuusselvityksen maastotyöt tehtiin välisenä aikana. Vesi- ja rantakasvillisuusalueet tutkittiin rantaluhdan reunaan asti kanoottia apuna käyttäen 23.7., 27.7., 4.9. ja 7.9. Vesikasvillisuuden osalta onnistuttiin pääsemään kaikkialle, mihin avovedestä oli vähäinenkin yhteys. Pohjaa harattiin säännöllisesti rautaharavalla, joka ulottui kahteen metriin asti. Rantaluhdille noustiin tarvittaessa ja ne kierrettiin jalkaisin. Pohjoispään luhtien sammallajiston selvittämiseksi tehtiin erillinen maastokäynti Kasvillisuusvyöhykkeet ja -kartta Palusjärven pinnannoston jälkeen tapahtuneet merkittävät muutokset kasvillisuudessa ovat pääosin jo nähtävissä. Muutoksia tapahtuu edelleen luhtien liikkuessa, mutta useimmat kasvillisuusvyöhykkeet ovat vakiintuneen oloisia. Kaislikoiden ja kelluslehtisvyöhykkeiden ulkoreunat ovat hyvin havaittavissa, samoin siirtyminen ruokoluhdalle ja edelleen nevalle. Kapeaosmankäämikasvustot ovat pääosin selvärajaisia, mutta merkkejä levittäytymisestä on myös havaittavissa. Epämääräisempiä alueita ovat usean elomuodon mosaiikkiyhdyskunnat ja kelluslehtisten rannanpuoleinen reuna. Mosaiikkikasvustot ovat luontaisesti muutosaluetta. Kasvillisuuskartassa (kuva 27 s. 71) on kasvillisuusalueet erotettu toisistaan siinä vaiheessa, kun on selvästi siirrytty jo seuraavalle. Vaihettuminen jää siis uloimpaan vyöhykkeeseen. Kartassa on erotettu kymmenen eri kasvillisuuskuviota mukaan lukien nevakuvioiden sisään jäävät muutamat isovarpurämekuviot. Sivulla 72 olevaan taulukkoon 12 on koottu kuvioiden pinta-alat tutkimusalueen osalta. Siimapalpakkokasvustot Avovedestä metsän reunaa kohti edettäessä ensimmäinen vesikasvivyöhyke on lähes puhdasta siimapalpakkoa. Ulpukkaa esiintyy niukasti, mutta yleensä se johtuu karikon aiheuttamasta veden mataluudesta. Siimapalpakkovyöhyke kiertää järven eteläosaa lähes yhtenäisenä Pitkänokasta Varesnokkaan. Kasvustoja on harvassa, mutta ne erottuvat hyvin ilmakuvissa, ja yksittäisen kasvuston peittävyys on % vesipinta-alasta. Yksittäisiä kasvustoja löytyy järven selältä. Ulpukka-, lumme-, uistinvita- ja rantapalpakkovyöhyke (kelluslehtiskasvillisuus) Neljän kelluslehtisen vesikasvin muodostamalla vyöhykkeellä lajien runsaussuhteet vaihtelevat huomattavasti veden syvyydestä ja muista olosuhteista riippuen pienelläkin alueella. Ulpukka esiintyy niistä uloimpana sekä laajimmalla alueella, ja on useimmiten peittävin. Lumme ja uistinvita kasvavat toisiinsa nähden ulompana eri alueilla, ja ovat vuoroin runsaampia. Veden syvyys rajoittaa rantapalpakkoa selvimmin. Se kasvaa selvästi lähimpänä rantaa, missä sitä esiintyy usein kapeana vyöhykkeenä ilmaversoisena. Järven lounaisrannan tuntumassa kelluslehtisten joukossa kasvaa myös ranta- ja siimapalpakon risteymää. Kasvustot kukkivat ja ovat elinvoimaisia. Ne myös erottuvat ilmakuvassa. Merkittävimmin kelluslehtisten kasvilajien peittävyyteen vaikuttaa järven itärannan tuntumassa upossirppisammal (kuva 28). Sille ei ole nimetty omaa vyöhykettä, sillä sen peittävyyttä on vaikea arvioida ja esiintymän reuna-alueilla sitä kasvaa jo huomattavan laikuttaisesti. Sammalkasvuston ydinalueella kelluslehtisten peittävyys on kuitenkin selvästi niukempaa. Uistinvitaa nousee sammalpohjilta muita kelluslehtisiä runsaammin. Ulpukka lumme uistinvita rantapalpakkovyöhykeessä kasvavat usein myös isot ilmaversoiset vesikasvit kapeaosmankäämi, järvikaisla ja järviruoko. Sukkession edetessä ne työntyvät kelluslehtisten joukkoon ja vyöhyke muuttuu vähitellen ilmaversoisvaltaiseksi. Tätä tapahtuu järven itärannan läheisyydessä. Muita näkyvästi tällä vyöhykkeellä esiintyviä kasveja ovat jokileinikki järven pohjoispäässä ja vesitatar järven itäreunassa. Pystykeiholehteä kasvaa itärannan tuntumassa alueilla, joilla uistinvita on runsain vyöhykkeen lajeista. 65

67 Järvikaislikot Kaislikko on Palusjärven itäreunalla uloin kasvillisuusvyöhyke. Järven laajimmat kaislikot kasvavat Levonnokan ja Pitkänokan välisellä alueella. Kapeaosmankäämiä on kaislikon joukossa toistaiseksi vähäisesti, mutta Palusjärvelläkin on nähtävissä muutamilla satakuntalaisilla vesillä havaittu kehityskulku, minkä seurauksena kapeaosmankäämi tulee syrjäyttämään järvikaislan. Kaislikko kasvaa kuitenkin selvästi syvemmässä vedessä kuin kapeaosmankäämi- ja järviruokokasvustot. Kyyttimenluodon eteläpuolen avovesialueella kaikki kolme isoa ilmaversoista vesikasvilajia kasvavat rinnakkaisina kasvustoina, järvikaislan esiintyessä sielläkin syvimmässä vedessä. Järvikaislan peittävyys on useimmiten vain %, muutamissa rannan läheisyydessä olevissa kasvustoissa peittävyys nousee 30 prosenttiin. Kaislikon joukossa kasvaa usein 5 10 % ulpukkaa. Uistinvitaa ja lummetta esiintyy selvästi vähemmän. Upossirppisammalkasvusto ei levittäydy kaislikon sisään. Kapeaosmankäämiyhdyskunnat Vielä 1980-luvulla Satakunnan järvillä järvikaislaa seuraava vesikasvi on useimmiten ollut järviruoko tai toisinaan myös järvikorte. Nykyään kapeaosmankäämi on asettunut väliin. Palusjärvellä on useita melko pienialaisia osmankäämikasvustoja, mutta muutamat ovat niin isoja, että ne on rajattu kasvillisuuskarttaan. Kapeaosmankäämikasvustot ovat Palusjärvellä yleensä 0,2 1 metrin syvyisessä vedessä ja niiden peittävyys vaihtelee prosentin välillä. Seassa kasvaa pääasiassa niitä kasveja, joita vesialueella oli ennen kapeaosmankäämin levittäytymistä: järvikaislaa, ulpukkaa, lummetta, uistinvitaa, rantapalpakkoa ja järviruokoa. Kapeaosmankäämiyhdyskunnista ei löytynyt hyväkuntoisia vesisammalia ja isovesihernettä esiintyi vähäisesti. Mosaiikkiyhdyskunnat Useamman elomuodon ja hyvin monen kasvilajin kasvillisuuskuvioita kutsutaan mosaiikkiyhdyskunniksi. Lajiston vaihtelu on niin pienipiirteistä, ettei kuviointia kasvillisuuskarttaan ole järkevää tehdä kaikilta osin. Mosaiikkiyhdyskunnat myös muuntelevat muita kasvillisuusvyöhykkeitä enemmän. Niitä esiintyy Palusjärvellä pääasiassa ruokoluhtien aukoissa ja matalassa vedessä niiden ulkopuolella. Kaislikkoa ja Palusjärven avointa selkävettä. kimmo nuotio 66

68 Mosaiikkiyhdyskunnat ovat usein pienialaisia, mutta järven etelä- ja pohjoispäissä on laajempia alueita, joiden syntyhistoria on ilmeisesti erilainen. Eteläpäässä mosaiikkia näyttää syntyvän alueelle, jossa luhdat lahoavat. Alueella on jäljellä merkkejä leveäosmankäämivaltaisista luhta-alueista, jotka ovat vähitellen muuttuneet avoimiksi mosaiikkikasvustoiksi. Pohjoispäässä avointa tilaa matalalle vesialueelle syntyy ruokoluhdan liikkuessa ja repeillessä. Mosaiikkikasvustoja on järvellä erilaisia, ja kasvillisuuden valtalajit vaihtelevat. Kasvustot muuntelevat veden syvyyden ja pohjan liejuisuuden mukaan. Myös jokivarsien mosaiikkikasvustot poikkeavat järvellä esiintyvistä. Mosaiikkikasvustoissa esiintyy pohjalehtisiä vesikasveja lukuun ottamatta kaikki vesikasvien elomuodot. Pohja on paikoin mätänevistä kasvinosista muodostunutta hyvin irtonaista liejua. Tämän seurauksena matalilla vesialueilla jäätyminen sekoittaa vuosittain pohjaa ja vaikuttaa kasvien kiinnittymiseen. Liejun irtonaisuudesta johtuen uposlehtiset vesikasvit ja vesisammalet hautautuvat helposti, eivätkä esiinny runsaina Palusjärven mosaiikkikasvustoissa. Irtokeijujana tunnettu isovesiherne kasvaa hyvävoimaisena liejunkin joukossa. Ratamosarpio on runsaimmillaan alueilla, jotka ajoittain paljastuvat vedestä veteliksi liejukoiksi. Luhdan reunassa pullosara levittäytyy näille liejukoille. Kasvillisuuden peittävyys on näillä mosaiikkialueilla %. Hivenen syvemmässä vedessä vesikuusi runsastuu kasvaen muutaman neliön kasvustoina. Myös pikkupalpakko on runsaimmillaan matalassa vedessä. Rantapalpakko kasvaa pääasiassa ilmaversoisena ja lummetta sekä ulpukkaa on selvästi vähemmän. Joukossa kasvaa useita ilmaversoisia vesikasveja yksittäin tai pieninä kasvustoina. Isovesiherne voi paikoin täyttää koko vesitilan, jolloin sen peittävyys on %. Syvemmässä vedessä ja kiinteällä pohjalla mosaiikeissa kasvavat rinnakkain siimapalpakkoa lukuun ottamatta kaikki kelluslehtiset kasvilajit ja runsas joukko ilmaversoisia vesikasveja. Kasvien peittävyys vaihtelee % vesipintaalasta. Tyypillistä on, että useat ilmaversoiset vesikasvit muodostavat pieniä kasvustoja. Jokileinikkiä, pystykeiholehteä, sarjarimpeä, terttualpia sekä myös järvikaislaa ja -ruokoa kasvaa hajallaan alueella. Joukossa on viiltosaratuppaita, joissa kasvaa muun muassa isohierakkaa, kurjenmiekkaa ja rantakukkaa. Jokivarsien pienialaiset mosaiikkikasvustot poikkeavat hieman lajistoltaan edellisistä. Saroja on enemmän, varsinkin vesisara kasvaa runsaampana. Mustajokivarressa kasvaa kilpukkaa muuta aluetta enemmän. Järviruokokasvustot ja ruokoluhdat Ruokoluhdat ovat vedennoston seurauksena Palusjärven pohjoisosan merkittävin kasvillisuusvyöhyke ja järven muissakin osissa merkittävä rantakasvillisuuden elementti. Ruokoluhdat kasvavat okarahkasammalpatjalla, ne ovat ulkoreunastaan kelluvia ja vettä on luhdan alla paikoin jopa metri. Kun vedenpinnan korkeus vielä vaihtelee, irtoilee luhdan reunasta kappaleita. Järven pohjoispäästä ja länsirannaltakin on vuosien aikana lähtenyt useita ruokoluhtalauttoja, jotka ovat myöhemmin asettuneet itärannalle. Ruokoluhdan reunat ovat kasvillisuudeltaan erittäin monilajisia. Reunoilla kasvaa kaikkia alueen luhtakasveja sekä pensaita ja puita. Suokasveja ei usein vesikasvillisuuden joukosta tapaa, mutta Palusjärvellä kasvaa muun muassa isokarpaloa vesirajassa. Vyöhyke on kapea, usein alle metrin levyinen, mutta järven pohjoispäässä luhdan alla virtaava vesi ruokkii laajempaa aluetta. Vastakohtana ruokoluhdan ulkoreunojen monilajisuudelle, ovat sen sisäosat erittäin yksipuolisia. Okarahkasammalpatjalla kasvaa tiheänä järviruokoa. Ravinteita ja valoa on vähän, ja vain kaikkein sitkeimmät kasvilajit kuten kurjenjalka kasvavat erittäin niukkoina näillä alueilla. Ruokoluhdan voisi jakaa kahtia, mutta kelluvan reuna-alueen rikkonaisuudesta ja vaikeakulkuisuudesta johtuen ei ole mahdollista piirtää vyöhykkeitä, sillä niitä ei maastossa kykene tarkistamaan. Vedessä kasvavia pienialaisia ruoikoita on paikoin luhdan ulkopuolella, rantavesissä ja karikkojen ympäristöissä. Kyyttimenluodon eteläpuolen vesialueen ruoikot ovat järven elinvoimaisimpia. Järviruokoa kasvaa rinnakkaisina kasvustoina kapeaosmankäämin ja järvikaislan kanssa. Ruo on peittävyys on parhaimmillaan 30 % pinta-alasta, joten mistään läpipääsemättömistä ruoikoista ei ole kyse. Ruoikoiden pinta-ala on niin pieni, ettei niitä voi kasvillisuuskartassa esittää. 67

69 kimmo nuotio Kelluvan ruokoluhdan reunaosa on hyvin runsaslajinen. Mosaiikkiluhdat Palusjärvellä on luhtakuviota, joiden nimeämistä ei neljännen hierarkiatason mukaan voi niiden monilajisuudesta johtuen tehdä. Näillä kasvillisuuskuvioilla ei kasva sellaisia putkilokasveja, jotka erottuisivat runsaudellaan muista. Mosaiikkiluhdat käsittävät kasvillisuuskartassa myös luhtamosaiikin. Pieniä muutamasta neliöstä aariin luhtakuvioita, joiden nimeäminen kasvillisuuden valtalajien mukaan onnistuisi, on ympäri järveä. Kasvillisuuskarttaan ne ovat kuitenkin liian pienialaisia. Tyvijoen varressa on rantanevan reunassa laajempi alue, jolla näitä erilaisia luhtakuvioita ja useamman valtalajin luhtia esiintyy. Alueen kasvillisuuden monipuolisuus johtunee Palusjärven vedenpinnan vaihtelujen aiheuttamasta jokiveden leviämisestä nevalle. Alueella kasvaa runsaana kurjenjalkaa, leveäosmankäämiä, pullosaraa, vesisaraa, viiltosaraa ja viitakastikkaa muodostaen erilaisia luhtakuvioita. Monilajisuus on ruokoluhtien reunojen kaltaista ja useat lajit, esimerkiksi luhtavuohennokka, esiintyvät Tyvijokivarressa muuta aluetta runsaampina. 68

70 Mustajoki virtaa Villinniittujen halki. kimmo nuotio Muita pienialaisia luhtatyyppejä Järven etelä- ja itärannalla esiintyy ruokoluhdan sijaan tai paikoin sen takana pienialaisia pullosaraluhtia. Usein ne ovat kasvaneet entisen rantanevan tilalle, mutta ovat paikoin syntyneet myös luonnollisen kasvillisuuden muutoksen seurauksena. Pullosaraa työntyy vesikasvillisuuden joukkoon ja ajan myötä nämä alueet muuttuvat luhdiksi. Pienialaisia leveäosmankäämiluhtia löytyy järven länsirannan tuntumasta. Kooltaan ne ovat parhaimmillaankin vain aarin luokkaa. Leveäosmankäämin seuralaisina kasvaa useimmiten kurjenjalkaa ja viiltosaraa. Myös myrkkykeisoa esiintyy usein näissä kasvustoissa. Tyvijokivarressa kasvaa leveäosmankäämiä nevan reunassa enemmän ja alueelle voi vähitellen syntyä uutta leveäosmankäämiluhtaa. Viitakastikkaluhtaa löytyy paikoin alueilta, joiden kosteapohjaisuus ei välttämättä johdu enää järvestä. Nämä alueet ovat ylhäällä tai penkereiden takana siten, ettei järven vesi pääse usein alueelle nousemaan. Sade- ja sulamisvedet viipyvät alueella ja viitakastikan alla kasvaa luhtien ja märkien niittyjen sammalia. Tyvijoen luoteispuolen monipuolista nevamosaiikkia. 69

71 Lyhytkorsineva Ruokoluhdan ja nevan raja vaikuttaa vakiintuneelta; ruokokasvusto loppuu selvärajaisesti ja matalakasvuinen neva alkaa. Lyhytkorsinevan tunnuslajeista osa puuttuu tai kasvaa niukkana vaihettumisalueella. Pullo- ja vesisara tuovat neva-alueille varsinkin jokien lähellä luhtaisuuden piirteitä. Pullosaraa kasvavat lyhytkorsinevan alueet on piirretty karttaan. Mitään suotyyppiä ei alueelle kuitenkaan voi nimetä. Pullosaravaltaisilla alueilla kasvillisuus on vähälajisempaa. Joukossa kasvaa yhtä runsaana tupasvilla, mutta muut kasvit esiintyvät niukkoina muutamaa rehevämpää laikkua lukuun ottamatta. Niillä kasvaa muun muassa luhtavillaa, kurjenjalkaa, vesisaraa ja leveäosmankäämiä. Luhdan alla on yhtenäinen rahkasammalpatja, jonka valtalaji on okarahkasammal. Tyypillisempää suota on tupasvillavaltainen lyhytkorsineva. Tällä alueella runsaita ovat mm. isokarpalo ja suokukka. Välikköpinnoilla kasvaa myös riippasaraa. Matalien kermien tyyppirahkasammal, ruskorahkasammal, peittää nevojen karuimpia osia lähes yhtenäisenä mattona. Kuivemmilta mättäiltä löytyy muita rämeiden lajeja, kuten rämekarhunsammalta. Välikköpinnoilla kasvaa okarahkasammalta ja kosteilta juoteilta löytyy vajorahkasammalta. Lyhytkorsineva rajoittuu yleensä melko jyrkkärajaisesti ympäröiviin isovarpurämeisiin. Rämereunaa lähestyttäessä lyhytkorsineva saa toisinaan rahkanevan piirteitä ruohojen vaihtuessa soiden lajistoon, kuten suokukkaan ja pienikokoisiin variksenmarjoihin ja kanerviin. Paikoin nevojen sisältä löytyy tupasvillaisia isovarpurämesaarekkeita, kuten Tyvijoen luoteisosan nevalla. Isovarpuräme Lyhytkorsinevoilta siirryttäessä puustoisemmille alueille, vaihettuminen tapahtuu melko jyrkkärajaisesti puhtaisiin isovarpurämeisiin. Puusto on harvahkoa ja mäntyvaltaista. Kenttäkerroksessa kasvaa runsaasti rämevarpuja, kuten juolukkaa ja suopursua, paikoin myös kanervaa. Nevojen sisällä kosteimmilla paikoilla olevat muutamat pienialaiset isovarpurämeet lähenevät isovarputupasvillarämettä. Näillä kuvioilla tupasvilla esiintyy paikoin melko runsaana ja rämevarpujen määrä on vastaavasti niukempi kuin reunarämeillä. Isovarpurämeiden sammalkerros on yhtenäinen ja monilajinen. Varvikko-, rusko- ja punarahkasammalet ovat vallitsevia rahkasammalia. Villinniittujen avaraa lyhytkorsinevaa. kimmo nuotio 70

72 Kuva 27. Palusjärven kasvillisuuskartta. karttadigitointi: virpi sipari 71

73 Huomionarvoiset lajit ja kasvillisuuskuviot Palusjärven kasvierikoisuuksiin lukeutuu muun muassa yhtenäinen upossirppisammalpatja, joka sijaitsee järven pohjassa itärannan tuntumassa. Sammalvyöhyke sekä jokileinikin keskeiset kasvustot on merkitty kuvaan 28. Kuvassa esitetään myös eteläisen isohaarapalpakon kaikki kasvustot sekä merkittävimmät vesitataren esiintymät. Kuva 28. Palusjärven kasvierikoisuudet. Punainen alue kuvaa upossirppisammalta, keltaiset pallot jokileinikkikasvustoja, vihreät isohaarapalpakkoja ja siniset vesitataren merkittäviä kasvustoja. Kasvillisuustyyppi Pinta-ala (ha) Peittävyys (%) Avovesi 236,57 44,34 Siimapalpakkokasvustot 53,68 10,06 Kelluslehtiskasvillisuus 121,46 22,76 Järvikaislikot 16,11 3,02 Mosaiikkiyhdyskunnat 12,06 2,26 Kapeaosmankäämiyhdyskunnat 1,43 0,27 Järviruokokasvustot ja ruokoluhdat 60,49 11,34 Mosaiikkiluhdat 3,12 0,59 Lyhytkorsineva 25,85 4,84 Isovarpuräme 2,79 0,52 Yhteensä 533, Taulukko 12. Palusjärven kasvillisuuskuvioiden pinta-alat ja peittävyydet

74 Lajiluettelo Palusjärvellä kasvoi vedessä putkilokasveja 54 lajia sekä kaksi putkilokasviristeymää. Varsinaisiksi vesikasveiksi näistä on luokiteltu 34 lajia, mukaan lukien kaksi risteymää (Uotila & Kippo-Edlund 1985), sekä usein vedessä kasvaviksi rantakasveiksi ja sammaliksi 22 lajia. Luettelossa kasvien ryhmittely esitetään elomuodoittain. Tätä jaottelua käytetään lajikohtaisessa tarkastelussa, vaikka kasvilajin esiintyminen tutkimusalueella poikkeaisikin tästä. Vesisammalia löytyi neljä lajia ja näkinpartaisleviä yksi. Lisäksi luhdilla ja nevoilla kasvaneita putkilokasveja 28 lajia sekä sammalia kuusi lajia. Raja on vedettävä johonkin, ja nyt se on tehty avoimen nevan reunaan. Metsien ja rämeiden lajeja on siis mukana muutamia, mutta pääasiassa ne puuttuvat. Järveltä löytyy saarista ja kivien päältä joukko kasveja, jotka on jätetty pois niiden poikkeavan esiintymisen vuoksi. Sammaleiden kohdalla rajanveto on ollut helpompaa, sillä useat rahkasammalet katoavat nopeasti vedenpinnan noustessa pysyvästi. Lajiluettelo on esitetty systemaattisessa järjestyksessä Retkeilykasvion (Hämet-Ahti, L. ym. 1998) mukaan. Kasvilajien runsaus ilmaistaan tekstissä Norrlinin 7-portaisella asteikolla: 1) hyvin niukasti 2) niukasti 3) jokseenkin niukasti 4) sirotellusti 5) jokseenkin runsaasti 6) runsaasti 7) hyvin runsaasti Vesikasvit elomuodoittain Irtokellujat Kilpukkaa (Hydrocharis morsus-ranae) pidetään vaateliaana ravinteisten vesien kasvina ja rehevöitymisen merkkinä. Se esiintyy Palusjärvellä jokseenkin niukkana, poikkeuksena Mustajoen suualue. Laji hyötynee jokiveden mukana virtaavasta humuksesta. Pikkulimaskan (Lemna minor) runsaus on merkki lisäravinteiden pääsystä veteen ja kertoo usein myös voimakkaasti likaantuneesta vedestä. Irtokellujana se leviää veden mukana tehokkaasti luhdillekin. Palusjärvellä pikkulimaska esiintyy pääasiassa niukkana ympäri järveä, mutta Palusjärven eteläpään penkereen viereisessä ojassa sitä kasvoi runsaasti. Irtokeijujat Pikkuvesiherne (Utricularia minor) on ravinteista riippumaton niukkaravinteisen veden kasvi. Laji tarttui kerran haravaan itärannan tuntumassa Pitkänokan pohjoispuolen upossirppisammalkasvustosta. Rimpivesiherne (Utricularia intermedia) on ravinteista riippumaton vesikasvi, joka kasvaa myös niukkaravinteisissa vesissä. Rantaluhtien aukot ja pienet lammikot ovat sille tyypillisiä kasvupaikkoja. Laji kasvaa ympäri järveä jokseenkin niukkana ruokoluhtien aukoissa ja reunoilla. Isovesiherne (Utricularia vulgaris) kuuluu rehevöitymisestä hyötyviin vesikasveihin ja sen runsaus kertoo usein veden likaantumisesta. Se kasvaa Palusjärven kaltaisissa järvissä jokseenkin niukkana. Esiintyminen rajoittuu lähinnä lahoavien luhtien reunoihin ja mosaiikkikasvustoihin. Laji hyötynee humuksesta ja esiintyy hivenen runsaampana Mustajoen laskualueella. 73

75 Uposlehtiset Purovita (Potamogeton alpinus) on kasvupaikkansa suhteen ravinteista riippumaton, mutta rehevöitymisestä hyötyvä vesikasvi. Se esiintyy erittäin niukkana järven keskiosassa länsirannalla. Ahvenvita (Potamotegon perfoliatus) on ravinteista riippumaton, eikä hyödy likaantumisesta. Lievä rehevöityminen ei sitä kuitenkaan haittaa, enemmänkin valonsaantia vähentävät veden humuspitoisuus ja samentuminen. Se esiintyy Palusjärvellä erittäin niukkana. Pikkuvita (Potamogeton berchtoldii) suosii runsas- tai melko runsasravinteisia vesiä. Se ei pienikokoisena varsinaisesti hyödy rehevöitymisestä. Laji kasvoi erittäin niukkana eteläpään mosaiikkikasvustossa. Pikkupalpakko (Sparganium natans) on hyvin monenlaisten vesien kasvi, joka kasvaa matalassa vedessä, esiintyen soramontuista melko runsasravinteisiin järviin ja lammikoihin. Se kasvaa Palusjärvellä jokseenkin niukkana etelä- ja pohjoispään mosaiikkikasvustoissa. Pohjalehtiset Vaalealahnanruoho (Isoetes echinospora) on karuhkojen ja rehevähköjen järvien laji, jota löytyi niukasti järven lounaisrannan läheisyydestä hiekkapohjilta 0,3 1 metrin syvyydestä. Kelluslehtiset Pohjanlumme (Nymphaea alba ssp. candida) kasvaa ravinteista riippumattomana kaikenlaisissa järvissä ja hitaasti virtaavissa jokiuomissa. Erittäin runsaana esiintyessään se ilmentää rehevöitymistä. Palusjärvellä lummetta löytyi jokseenkin runsaana kaikkialta, missä kelluslehtisiä vesikasveja kasvoi. Isoulpukkaa (Nuphar lutea) pidetään ravinteiden suhteen riippumattomana vesikasvina. Se ei kärsi vesistön likaantumisesta, mutta ei hyödykään siitä. Laji kasvaa Palusjärvellä runsaana luhdan ulkoreunasta noin kahden metrin syvyiseen veteen. Vesitatar (Persicaria amphibia) kasvaa jokseenkin niukkana järven itäreunan alueella ja pohjoispäässä aivan rantavedestä 1,5 metrin syvyiseen veteen. Kasvustot ovat pääasiassa muutaman neliömetrin kokoisia. Uistinvita (Potamotegon natans) on ravinteiden suhteen riippumaton vesikasvi, joka kuitenkin hyötyy vesistön rehevöitymisestä. Se kuuluu Palusjärvellä runsaana esiintyvien kasvien pieneen joukkoon, ja on paikoin järven itärannalla kelluslehtiskasvuston peittävin kasvilaji. Siimapalpakko (Sparganium gramineum) on hyvin monenlaisten vesien kasvi. Se tarttuu helposti pehmeälle liejupohjalle, mutta ei hyödy rehevöitymisestä. Laji kasvaa selvästi ulompana kuin muut kelluslehtiset, Palusjärvellä keski- ja eteläosassa sirotellen 1,5 2,5 metrin syvyisessä vedessä. Ranta- ja siimapalpakkoristeymää (Sparganium emersum x gramineum) kasvaa järven lounaisrannalla Kotokankaan kohdalla siimapalpakkovyöhykkeen rannan puolella, erottuen selvästi matalan veden rantapalpakkokasvustoista. Elinvoimaisia risteymäkasvustoja esiintyy muiden kelluslehtisten vesikasvien joukossa. Ilmaversoiset Järvikorte (Equisetum fluviatile) on ravinteista riippumaton ruskeavetisten järvien tyyppilaji (kortejärvet). Se ei hyödy rehevöitymisestä. Laji kasvaa sirotellen ympäri järveä muodostaen korkeintaan aarin kokoisia harvoja kasvustoja. 74

76 Jokileinikki (Ranunculus lingua) suosii runsas- tai melko runsasravinteista vettä. Laji kasvaa Palusjärvellä jokseenkin niukkana, pääasiassa järven pohjoisosassa, missä se muodostaa muutaman neliömetrin kokoisia kasvustoja kelluslehtisten vesikasvien alueella ja mosaiikkikasvustoissa. Laji on ilmeisesti levinnyt järven eri osiin kelluvien luhtien mukana. Isohierakka (Rumex hydrolapathum) on ravinteisten vesien kasvi. Lajia tavataan melko yleisenä Satakunnan järvien ja jokien pehmeäpohjaisilla ja matalilla rannoilla. Se kasvaa Palusjärvellä sirotellen luhtien reunoilla esiintyen pohjoispäässä muuta järveä runsaampana. Terttualpi (Lysimachia thyrsiflora) on vesistön ravinteisuuden suhteen riippumaton vesikasvi, joka ei hyödy rehevöitymisestä. Sitä esiintyy Palusjärvellä sirotellen rantavedessä, saarien ja karikoiden rannoilla sekä ruokoluhtien reunoilla. Sarjarimpi (Butomus umbellatus) suosii runsasravinteisia vettä. Sitä esiintyy niukkana ja harvakasvuisena ympäri järveä, pohjoispäästä sitä löytyy muutaman neliömetrin puhtaina kasvustoina. Pystykeiholehti (Sagittaria sagittifolia) suosii runsasravinteista vettä ja hyötyy myös rehevöitymisestä. Laji kasvaa runsaimmillaan mosaiikkikasvustoissa ja jokivarsissa. Koko järvellä sitä esiintyy sirotellen. Ratamosarpio (Alisma plantago-aquatica) on runsasravinteisten vesien kasvi, mutta likaantumisen suhteen se on kuitenkin neutraali. Se kasvaa sirotellen ympäri järveä ja on komeimmillaan mosaiikkikasvustoissa lahoavien luhtien välissä. Isohaarapalpakko (Sparganium erectum ssp. microcarpum) on järven mielenkiintoisimpia vesikasveja, sillä se on eteläinen tulokaskasvi maamme vesistöissä. Laji löytyi martona eli hedelmättömänä kolmesta paikasta järven pohjoispäässä. Itärannalla kasvaa muutama siemeniä tuottava yksilö. Rantapalpakko (Sparganium emersum) kuuluu runsas- ja melko runsasravinteisille vesille tyypillisiin kasveihin. Sitä esiintyy ympäri järveä runsaana sekä kelluslehtisenä että ilmaversoisena vesikasvina. Leveäosmankäämi (Typha latifolia) kuuluu runsas- tai melko runsasravinteisten vesien kasveihin. Se hyötyy myös lievästä rehevöitymisestä. Laji esiintyy alueella sirotellen, mutta kasvustojen elinvoimaisuudessa on huomattavia eroja. Leveäosmankäämi kasvaa Tyvijokivarressa luhtakasvina nevalla, joten se on hyötynyt rantasoiden vettymisestä. Järven eteläpäässä on vedennoston seurauksena kuollutta leveäosmankäämiä ja lahoavaa osmankäämiluhtaa. Kapeaosmankäämi (Typha angustifolia) on rantojen kaivamisesta ja rehevöitymisestä hyötyvä vesikasvi, joka on runsastunut Satakunnassa kahden viime vuosikymmenen aikana merkittävästi. Sitä kasvaa Palusjärvellä toistaiseksi jokseenkin runsaana. Komeimmat kasvustot löytyvät järven etelä- ja itärannoilta sekä Kyyttimenluodon eteläpuolelta. Lamparevesikuusi (Hippuris vulgaris) on ravinteista riippumaton vesikasvi, joka kuitenkin hyötyy rehevöitymisestä. Se on Palusjärvellä runsaimmillaan pohjoispäässä mosaiikkikasvustoissa mutapohjalla, muuten laji esiintyy sirotellen ympäri järveä. Keltakurjenmiekka (Iris pseudacorus) suosii runsasravinteista vettä ja esiintyy Palusjärvellä sirotellen luhdilla sekä luhtien reunoissa ympäri järveä. Järvikaisla (Scirpus lacustris) on ravinteiden ja likaantumisen suhteen riippumaton vesikasvi. Sitä kasvaa runsaana ympäri järveä, usein uloimpana vesikasvina. Selvästi komeimmat kaislikot ovat Kivinokan ja Levonnokan välisellä vesialueella sekä Kyyttimenluodon eteläpuolella. Rantaluikka (Eleocharis palustris) kasvaa niukkaravinteisissa ja melko runsasravinteisissa järvissä, eikä hyödy rehevöitymisestä. Sitä kasvaa niukkana järven rantavesien karikoissa. Mutaluikka (Eleocharis mamillata) kasvaa niukkaravinteisissa ja runsasravinteisissa järvissä. Sitä kasvaa niukkana järven pohjoispäässä mosaiikkikasvustojen mutapohjilla. 75

77 Järviruoko (Phragmites australis) on ravinteisuuden suhteen riippumaton vesikasvi, joka kasvaa Palusjärvellä runsaana. Se on nykyisin enemmän ranta- kuin vesikasvi. Vedessä kasvavat ruoikot ovat taantuneet Palusjärvellä, mutta rantanevojen vettyessä on syntynyt runsaasti okarahkasammalpatjalla kasvavaa ruokoluhtaa. Rantakasvit Nevaimarre (Thelypteris palustris) on luhtaisten ja rehevien rantojen laji. Palusjärvellä nevaimarretta kasvaa sirotellen ympäri järveä. Tyypillistä on esiintyminen aivan kelluvien ruokoluhtalauttojen reunoissa muun kasvillisuuden seassa. Rantarentukka (Caltha palustris ssp. palustris) on rehevien rantojen tyyppilaji, joka esiintyy jokseenkin niukkana luhtien ja jokiuomien reunoilla. Kurjenjalka (Potentilla palustris) on vesistön ravinteisuuden suhteen neutraali luhtakasvi. Se ei hyödy rehevöitymisestä. Laji esiintyy alueella sirotellen rantaluhdilla ja nevoilla. Se on ainoita kasveja, joka selviää ruokoluhdan sisäosissakin, tosin erittäin niukkana. Luhtalitukka (Cardamine pratensis) kasvaa niukkana ruokoluhtien reunoilla. Rantakukka (Lythrum salicaria) suosii melko runsasravinteisia vesiä. Palusjärvellä sitä kasvaa jokseenkin niukkana ruokoluhtien reunoilla. Myrkkykeiso (Cicuta virosa) on melko runsasravinteisten vesien kasvi. Se katoaa nopeasti luhdan kuivuessa ja rahkoittuessa. Laji on hyötynyt vedennostosta ja luhtien lahoamisesta. Myrkkykeiso kasvaa sirotellen ympäri järveä. Raate (Menyanthes trifoliata) tunnetaan paremmin suokasvina, mutta se kasvaa usein niukkana vesikasvina varsinkin hitaasti virtaavan jokiuoman äärellä. Näin on myös Palusjärven pohjoispäässä. Esiintyminen on jokseenkin niukkaa. Luhtalemmikki (Myosotis scorpioides) kasvaa erittäin niukkana ruokoluhtien reunoilla järven pohjoispäässä. Pikkumatara (Galium trifidum) kasvaa jokseenkin niukkana ruokoluhtien reunoilla ympäri järveä. Rantayrtti (Lycopus europaeus) on rehevien rantojen laji, joka kasvaa jokseenkin niukkana luhtaisilla rannoilla ja ruokoluhtien reunoilla ympäri järveä. Rantaminttu (Mentha arvensis) kasvaa erittäin niukkana ruokoluhtien reunoilla järven pohjoispäässä. Tummarusokki (Bidens tripartita) kasvaa erittäin niukkana ruokoluhtien reunoilla järven pohjoispäässä. Suovehkaa (Calla palustris) pidetään ravinteiden suhteen neutraalina kasvilajina. Sitä esiintyy Palusjärvellä jokseenkin niukkana luhtien ja mosaiikkikasvustojen reunoilla. Jouhivihvilä (Juncus filiformis) kasvaa niukkana rantaluhdilla. Liereäsara (Carex diandra) on ruokoluhtien reunojen runsaimpiin kuuluva laji, jota esiintyy koko järven alueella sirotellen. Jouhisaraa (Carex lasiocarpa) kasvaa vain Mustajoen varressa. Pullosara (Carex rostrata) on ravinteisuuden suhteen riippumaton märkien luhtien kasvi, joka työntyy mataliin vesiin. Sitä kasvaa Palusjärven vesialueella melko puhtaina ja pieninä kasvustoina järven eteläpäässä. Muuten se on rantaluhtien kasvilaji, joka muodostaa omia luhtakuvioita ruokoluhdan rannan puolelle. Laji ilmentää luhtaisuutta myös vähäisessä määrin vettyneillä rantanevoilla. Pullosara esiintyy jokseenkin runsaana koko alueella. 76

78 Vesisara (Carex aquatilis) on luhtakasvi, joka ei hyödy rehevöitymisestä. Se kasvaa jokseenkin niukkana ruokoluhtien reunoilla ja jokivarsissa. Laji esiintyy Villinniitun ranta-alueilla muuta aluetta runsaampana. Viiltosara (Carex acuta) kasvaa ravinteisissa ja melko runsasravinteisissa vesissä, mutta se ei välttämättä hyödy rehevöitymisestä. Se muodostaa sirotellen pieniä puhtaita sarakasvustoja ympäri järveä matalaan veteen lähelle luhtien reunoja. Laji kasvaa myös ruokoluhdilla. Rönsyrölliä (Agrostis stolonifera) löytyy niukkana ruokoluhtien reunoilta ympäri järveä. Ojasorsimo (Glyceria fluitans) hyötyy runsasravinteisuudesta. Sitä esiintyy niukkana järven pohjoispäässä. Ruokohelpi (Phalaris arundinacea) viihtyy melko runsasravinteisten ja ravinteisten vesien rannoilla. Sitä kasvaa alueella erittäin niukkana. Vesisammalet ja näkinpartaislevät Isonäkinsammal (Fontinalis antipyretica) kasvaa runsaimmillaan virtaavassa vedessä kiviin kiinnittyneenä, ja on tavallinen myös kirkasvetisissä järvissä. Palusjärveltä sitä löytyy elinvoimaisena rannan läheisyydestä siellä, missä pohja ei ole liejun peitossa. Eteläpään mosaiikkikasvustonkin joukosta löytyy niukasti huonokuntoista isonäkinsammalta. Järvikuirisammal (Calliergon megalophyllum) kasvaa ravinteikkaissa järvissä upoksissa tai irtokeijujana. Sitä löydettiin niukasti itärannan tuntumasta. Lampisirppisammal (Warnstorfia trichophylla) on vaatimaton vesikasvi, joka kasvaa Satakunnassa yleisenä karuhkojen mesotrofisten lampien ja järvien rantavesissä. Palusjärvessä sitä kasvaa niukkana järven eteläpäässä mosaiikkikasvustossa. Upossirppisammal (Drepanocladus sordidus) on aito ja vaatelias järvikasvi. Se kasvaa useimmiten upoksissa keski- ja runsasravinteisissa järvissä. Sen esiintyminen runsaana ja isokokoisena on hyvä merkki, sillä upossirppisammal ei siedä rehevöitymisen aiheuttamaa umpeenkasvua. Laji kasvaa koko Palusjärven alueella ainakin 1,5 metrin syvyyteen sirotellen. Levonnokan ja Pitkännokan välisellä alueella on pohjassa paksu sirppisammalpatja, joka näyttäisi hillitsevän muiden vesikasvien levittäytymistä. Järvisiloparta (Nitella flexilis) on keski- ja runsasravinteisten vesien kasvi. Sitä kasvaa niukkana järven lounaisreunalla 1,5 2 metriä syvässä vedessä. Muuta nevojen ja luhtien lajistoa Hieskoivu (Betula pubescens) kasvaa niukkana ruokoluhdilla. Nevoilla esiintyminen on selvästi runsaampaa. Tervaleppä (Alnus glutinosa) kasvaa niukkana ruokoluhdilla. Harmaaleppä (Alnus incana) kasvaa niukkana ruokoluhdilla. Luhtatähtimö (Stellaria palustris) kasvaa erittäin niukkana Mustajoen varressa Villinniittujen eteläpuolella. Suo-orvokki (Viola palustris) kasvaa erittäin niukkana ruokoluhtien reunoilla. Kiiltopaju (Salix phylicifolia) kasvaa niukkana ruokoluhdilla. Mustuvapaju (Salix myrsinifolia) kasvaa erittäin niukkana ruokoluhdilla. Tuhkapaju (Salix cinerea) kasvaa niukkana ruokoluhdilla. Pohjanpaju (Salix lapponum) kasvaa niukkana ruokoluhdilla. Kanerva (Calluna vulgaris) kasvaa niukkana nevojen reunoilla. Suokukka (Andromeda polifolia) kasvaa nevoilla jokseenkin runsaana. Isokarpalo (Vaccinium oxycoccos) kasvaa niukkana ruokoluhtien reunoilla. Sitä esiintyy nevoilla runsaana. Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) kasvaa niukkana nevojen reunoilla. Juolukka (Vaccinium uliginosa) kasvaa niukkana nevojen reunoilla. 77

79 Etelänvariksenmarja (Empetrum nigrum ssp. nigrum) kasvaa niukkana nevojen reunoilla. Ranta-alpi (Lysimachia vulgaris) on rantaniittyjen ja luhtien laji, joka esiintyy niukkana luhtaisilla rannoilla ja ruokoluhtien reunoilla. Pitkälehtikihokki (Drosera longifolia) kasvaa sirotellen nevoilla. Muurain (Rubus chamaemorus) kasvaa niukkana nevojen reunoilla. Suohorsma (Epilobium palustre) kasvaa niukkana ruokoluhtien reunoilla. Suoputki (Peucedanum palustre) kasvaa niukkana ruokoluhtien reunoilla ja nevoilla. Luhtavuohennokka (Scutellaria galericulata) kasvaa erittäin niukkana ruokoluhtien reunoilla järven pohjoispäässä. Punakoiso (Solanum dulcamara) esiintyy jokseenkin niukkana. Sitä kasvaa Palusjärvellä vain ruokoluhtien reunoilla. Luhtatädyke (Veronica scutellata) kasvaa erittäin niukkana ruokoluhtien reunoilla järven pohjoispäässä. Luhtakuusio (Pedicularis palustris) kasvaa erittäin niukkana ruokoluhtien reunoilla järven pohjoispäässä. Luhtavilla (Eriophorum polystachym) kasvaa niukkana järven pohjoispään nevoilla pullosaran seuralaisena. Tupasvilla (Eriophorum vaginatum) on lyhytkortisten nevojen tunnuslajeihin kuuluva laji. Se on vedennoston jälkeenkin pystynyt säilyttämään asemansa ja kasvaa runsaana kaikilla rantanevoilla, vaikka muu lajisto on köyhtynyt selvästi. Riippasara (Carex magellanica) on nevojen matala sarakasvi, joka esiintyy jokseenkin niukkana Villinniituilla. Viitakastikka (Calamagrostis canescens) on hyötynyt alueella tapahtuneista ojien kaivamista. Se muodostaa pieniä luhtakuvioita kuivemmille ranta-alueille. Esiintyminen on jokseenkin niukkaa. Okarahkasammal (Sphagnum squarrosum) on runsastunut alueella nevojen rahkasammaleiden taantuessa. Se saattaa olla koko alueen peittävin kasvilaji. Luhtakuirisammal (Calliergon cordifolium) kasvaa luhdilla jokseenkin niukkana. Koko järven alueella esiintyminen on niukkaa. Luhtasirppisammal (Drepanocladus aduncus) kasvaa luhdilla jokseenkin niukkana. Koko järven alueella esiintyminen on niukkaa. Vajorahkasammal (Sphagnum majus) kasvaa niukkana Villinniittujen pullosarajuoteilla. Kalvaskuirisammal (Straminergon stramineum) kasvaa vajorahkasammalen kanssa niukkana Villinniittujen vetisillä pullosarajuoteilla. Ruskorahkasammal (Sphagnum fuscum) on taantunut huomattavasti nevojen vettyessä. Se kasvaa jokseenkin niukkana lyhytkorsinevojen reunaosissa. Lähteet Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.) 1998: Retkeilykasvio, 4. uudistettu painos. Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo. Helsinki. Koivunen, S., Nukki, H. & Salokangas, S. 2006: Satakunnan vesistöt. Käyttö- ja kunnostustarpeet. Pyhäjärvi-instituutti, Sarja B nro 12. Eura. Koponen, T., Karttunen, K. & Piippo, S. 1995: Suomen vesisammalkasvio. Bryobrothera 3: Laine, J. & Vasander, H. 2008: Suotyypit ja niiden tunnistaminen. Metsäkustannus Oy. Mossberg, B. & Stenberg, L. 2005: Suuri Pohjolan kasvio. Tammi. Rikkinen, J. 2008: Jäkälät ja sammalet Suomen luonnossa. Otava. Ulvinen, T., Syrjänen, K. & Anttila, S. 2002: Suomen sammalet levinneisyys, ekologia, uhanalaisuus. Suomen ympäristö 560:1 57. Uotila, P. & Kippo-Edlund, P. 1985: Vesien suurkasvillisuus. Julkaisussa Tyysjärvi-Muuronen, K. (toim.): Vesiopas Vedet ja Vesiluonto. ss Suomen Luonnonsuojelun Tuki, Helsinki. Ympäristöhallinto: Hertta 5.2 -järjestelmä. 78

80 linnusto Hankkeen aikana tehdyn linnustoselvityksen tavoitteena oli kartoittaa Palusjärven vesi- ja rantalinnusto mahdollisimman tarkasti. Selvityksessä inventoitiin rantavyöhykkeiden maalinnustoa, mutta tässä esitetään ainoastaan kosteikkolinnustoa koskevat tiedot. Linnuston rakennetta tarkastellessa voidaan päätellä järven erilaisten elinympäristöjen tilaa ja arvioida kohteen linnustoarvoa. Vuoden 2011 selvityksen lisäksi Palusjärvellä on tehty vesilintulaskentoja yhteensä 13 vuonna (PLY). Tutkimusalue ja yleiskuvaus Selvitysalue sijaitsee Kullaalla Paluksen kylän koillispuolella. Tutkimusalueen pinta-ala on noin 534 hehtaaria ja vesiala 505 hehtaaria (kuva 29). Järven kokonaisrantaviiva on 21 kilometriä, keskisyvyys 1,21 metriä ja suurin syvyys 3,15 m. Vesi laskee Palusjokea pitkin Pyhäjärveen ja edelleen Pyhäjärven-, Kullaan- ja Harjunpäänjokena Kokemäenjokeen. Järven rannalla on jonkin verran loma-asutusta. Järven itä-, etelä- ja koillispuolella on peltoalueita ja länsi- ja pohjoispuolella kangasmetsä- ja suoalueita. Tutkimusmenetelmät Palusjärven pesimälinnusto selvitettiin sekä vesilintu- että kartoituslaskennoin välisenä aikana. Järvi kierrettiin meloen viisi kertaa. Kartoittajista toinen meloi ja samalla toinen merkitsi lintuja karttaan. Melomalla päästiin myös kiertelemään ruoikkoalueiden sisällä kulkevia juopia pitkin. Eteläosassa toinen kartoittajista kiersi kävellen ruoikon takana rannalla Aittomäeltä Kivinokkaan asti ja toinen meloi samaan aikaan ruoikon sisällä juopia pitkin. Näin linnusto pystyttiin laskemaan kattavasti. Ruoikkoalueella yritettiin kulkea myös jalkaisin, mutta se osoittautui vaaralliseksi kelluvien ruokoluhtien vuoksi. Apuna laskennassa käytettiin kiikareita, GPS-paikantimia ja tuoreita ilmakuvia. Paikantimien karttaohjelmia apuna käyttäen saadut havainnot merkittiin tarkasti käsin kartoille. Kahdella ensimmäisellä kerralla 3.5. ja laskettiin vesilintuja ja kolmannella kerralla laskettiin sekä vesilintuja että kartoituslaskentamenetelmää käyttäen muut järvellä esiintyvät linnut. Kolmannella ja neljännellä (10.6.) selvityskerralla laskettiin klo välisenä aikana yölaulajat. Muut linnut laskettiin klo välisenä aikana. Viidennellä laskentakerralla linnut laskettiin klo välisenä aikana. Laskentakerroilla sää oli poutainen ja tuuli heikkoa. Linnuista merkittiin kartalle näkö- ja kuulohavainnot. Myös aluerajauksen läheisyydessä havaitut linnut merkittiin karttaan. Korkealla ylilentäviä lintuja ei merkitty ylös, koska niiden tulkittiin olevan ohikulkijoita, eikä alueella pesiviä. Vuoden 2011 maastotöistä vastasivat Maarit Naakka ja Marika Vahekoski. Kuva 29. Palusjärven linnustoselvityksen tutkimusalue (punainen rajaus). 79

81 Vesilintulaskennat Vesilintujen parimäärätulkinnat tehtiin kunkin lajin arvioitua pesinnän alkua lähimmän laskentakerran perusteella. Pesiviksi pareiksi tulkittiin seuraavat havainnot: Sorsalinnuilla (sotkia lukuun ottamatta) muista yksilöistä erillään oleva pari yksinäinen koiras koiraat 2 4 yksilön ryhmissä pienet naarasta takaa ajavat koirasryhmät yksinäiset naaraat, mikäli niiden yhteismäärä on suurempi kuin koiraiden yhteismäärä Punasotkalla ja tukkasotkalla (selvä koirasylijäämä) naaraiden kokonaismäärä Telkällä juhlapukuinen (sukukypsä) koiras pari Nokikanalla yksinäinen lintu (lähellä rantaa) pari (kaksi lintua yhdessä) reviirikiista (= kaksi paria) nähdyistä yksilöistä erilliset äänihavainnot (reviirit) laskenta-alueella. Kuikka- ja uikkulinnuilla yksinäinen lintu pari (= kaksi yksilöä yhdessä) Silkkiuikkuyhdyskuntien linnuista osa saattaa olla kasvillisuuden kätkössä. Jos parimäärää ei pystytä arvioimaan (esimerkiksi häätämällä linnut näkyviin), ilmoitetaan yhdyskunnan liepeillä näkyvien yksilöiden yhteismäärä tulkitsematta sitä pareiksi. Kaikissa lajiryhmissä vastaa paria löydetty pesä Ensimmäisen laskentakerran ( ) perusteella tulkittavat lajit: sinisorsa, tavi, jouhisorsa, lapasorsa, punasotka, telkkä, isokoskelo ja nokikana. Toisen laskentakerran ( ) perusteella tulkittavat lajit: kuikka, kaakkuri, silkkiuikku, härkälintu, mustakurkku-uikku, laulujoutsen, metsähanhi, kanadanhanhi, harmaasorsa, haapana, heinätavi, tukkasotka, mustalintu, pilkkasiipi, tukkakoskelo ja uivelo. Kolmannen laskentakerran ( ) perusteella tulkittavat lajit: uikut, haapana, heinätavi, tukkasotka, lapasotka, pilkkasiipi, uivelo, tukkakoskelo, pikkulokki ja tiirat. Kartoituslaskennat Havaintoina pesinnästä pidettiin laulavaa koirasta, varoittelevia yksilöitä, nähtyjä pareja, ruokaa tai muuta nokassaan vieviä lintuja sekä yleensä lintuja, jotka käyttäytyivät siten, että olivat tulkittavissa alueella pesiviksi. Parimäärä tulkitaan normaalisti kahdesta havainnosta samalla reviirillä, joista toisen tulee viitata pesintään. Epävarmuustekijät Koska ruoikkoalueet olivat upottavia, niillä ei pystynyt kulkemaan jalkaisin, vaan oli kuljettava kanootilla ruoikoiden sisällä kulkevia juopia pitkin. Tällöin pohjoisosan ruoikkoalueelta Tyvijoen ja Mustaojan väliseltä osuudelta on saattanut jäädä joitakin lintuja kuulematta. Joutsenilla ja hanhilla pesällä tai todennäköisellä pesäpaikalla havaittu pari (= kaksi pesimäpukuista lintua yhdessä) Lokkilinnuilla yksinäinen lintu tai pari oletetun pesäpaikan luona (esimerkiksi hautova tai hätäilevä emo). Yhdyskuntien parimäärät voidaan arvioida kiikaroimalla pesät tai hautovat emot, tai laskemalla/arvioimalla pesiltä lentoon lähtevät emot (molemmat usein paikalla). Pesimättömiltä vaikuttavia ryhmiä ja parvia ei tulkita pareiksi. 80

82 Tulokset Vesi- ja lokkilinnut Silkkiuikkujen, laulujoutsenten ja kanadanhanhien pesiä ei löydetty, mutta neljännellä laskentakerralla (10.6.) havaittiin kanadanhanhipoikue Varesluodon kohdalla järven länsiosassa sekä laulujoutsenpari poikastensa kanssa järven pohjoispäässä. Vesi- ja lokkilinnuista yleisimmät olivat sinisorsa ja kalalokki (taulukko 14). Kokonaisuutena Palusjärven lajisto edustaa varsin tavanomaista linnustoa, eikä järveä voida pitää erityisen merkittävänä vesilintukohteena. Erityisesti kuikka ja kalalokki edustavat karujen selkävesien lajistoa. Laji Arvio parimäärästä Laulujoutsen 3 paria 3 paria 3 paria 3 Kanadanhanhi 1 yksilö 1 yksilö 2 paria 2 Tavi - 1 koiras - 0 Sinisorsa 2 paria, 2 koirasta 1 pari, 6 koirasta 7 koirasta 4 Tukkasotka 1 koiras Telkkä 3 paria 4 paria, 2 koirasta, 4 koirasta, 1 naaras 3 Kuikka 2 paria 2 paria 2 paria 2 Silkkiuikku 10 yksilöä 2 paria 2 paria 2 Vesilinnut yhteensä 36 yksilöä 35 yksilöä 28 yksilöä 16 paria Kalalokki 4 paria, 1 yksilö 16 paria 12 paria 16 Kalatiira - 3 yksilöä 2 paria 2 Lokkilinnut yhteensä 9 yksilöä 35 yksilöä 28 yksilöä 18 paria Taulukko 14. Palusjärven vesi- ja lokkilintuhavainnot sekä arviot parimääristä vuonna Muu kosteikkolinnusto Palusjärven muu kosteikkolinnusto on melko yksipuolista; erityisesti kahlaajien niukkuus on silmiinpistävää. Laajoista ruoikoista kertoo hyvin erittäin suuri ruokokerttusmäärä (taulukko 15). Samanlaisessa elinympäristössä viihtyvät myös kaulushaikara, ruskosuohaukka, pajusirkku sekä ryti- ja rastaskerttunen. Viimeksi mainittu on sisämaassa varsin harvinainen pesimälaji. Laji Parimäärä Kaulushaikara 2 Ruskosuohaukka 1 Taivaanvuohi 1 Rantasipi 3 Västäräkki 2 Ruokokerttunen 75 Rytikerttunen 2 Rastaskerttunen 4 Punavarpunen 3 Pajusirkku 8 Yhteensä 101 paria Taulukko 15. Palusjärven muu kosteikkolinnusto vuonna

83 Linnuston muutokset Porin Lintutieteellisen Yhdistyksen vesilintuarkiston mukaan Palusjärvellä on tehty vesilintulaskentoja yhteensä 13 keväänä vuosina Aineiston mukaan järvellä on pesinyt 18 lajia ja kokonaisparimäärä on vaihdellut lukemien 11 ja 70 välillä (taulukko 16). Linnuston kehitys on noudattanut varsin laajoilla alueilla selvää taantumaa, mikä näkyy monen lajin kohdalla. Erityisesti vaateliaat vesilinnut, kuten punasotka, härkälintu ja nokikana, ovat vähentyneet merkittävästi. Parhaimmillaan näiden lajien edustajia on pesinyt kohteella peräti 9 18 paria. Yleisestä taantumisesta huolimatta Palusjärvelle on pesiytynyt myös uudistulokkaita, jotka eivät ole tiettävästi ennen asuttaneet vesistöä. Tällaisia ovat laulujoutsen, kanadanhanhi ja kuikka. Satunnaisesti järvellä tavattuja pesimälajeja ovat olleet jouhisorsa, heinätavi, lapasorsa ja uivelo sekä iso- ja tukkakoskelo. Lokkilintujen osalta laskentoja on tehty yhdeksänä vuonna (taulukko 17), jolloin pesijöiksi on tulkittu yhteensä viisi eri lajia. Nauru-, harmaa- ja selkälokki ovat olleet laskentojen valossa varsin satunnaisia, mutta kalalokki ja -tiira ovat kuuluneet jo ainakin 20 vuotta vakinaiseen lajistoon. Selvää pysyvää muutosta ei ole tapahtunut näiden lajien osalta suuntaan tai toiseen. Taulukko 16. Palusjärven vesilintujen parimäärät vuosina Laji Laulujoutsen Kanadanhanhi Haapana Tavi Sinisorsa Jouhisorsa Heinätavi Lapasorsa Punasotka Tukkasotka Telkkä Uivelo Isokoskelo Tukkakoskelo Kuikka Silkkiuikku Härkälintu Nokikana Vesilinnut yhteensä Taulukko 17. Palusjärven lokkilintujen parimäärät vuosina Laji Naurulokki Kalalokki Harmaalokki Selkälokki Kalatiira Lokkilinnut yhteensä

84 Epävarmuustekijät Laskentasarjojen tuloksia tarkastellessa tulee huomioida, että arkisto ei käsitä alkuperäishavaintoja, eikä tiedossa ole tarkka menetelmä; onko kyseessä ollut piste- vai kiertolaskentoja. Osa laskennoista on myös tehty vain yhden käyntikerran aikana, vaikka nykyohjeiden mukaan käyntejä tulisi olla kolme; huhti toukokuun vaihteessa, toukokuun puolivälissä ja toukokuun lopulla. Tätä taustaa vasten arkistohavainnoista on poistettu jokunen havainto joista laskentapäivämäärä tunnetaan jotka koskevat todennäköisesti muutolla olleita yksilöitä. Tällaisia ovat esimerkiksi kyhmyjoutsen ja uivelo vuodelta Laskentamenetelmien epäjohdonmukaisuus näkyy myös joidenkin lajien vähäisyydessä; esimerkiksi vuonna 2007 järvellä ei laskentojen mukaan pesinyt lainkaan sinisorsia, mutta inventoinnit tehtiin vasta 23.5., joten päätelmiä ei voida tehdä lainkaan. Havaintosarjat antavat kuitenkin varsin luotettavan kuvan vaateliaiden lajien katoamisesta ja muutamien lajien ilmestymisestä Palusjärven pesimälajistoon. Tuloksia ja erityisesti reviirikarttoja tarkastellessa tulee huomioida, että järven pohjoisosan Villinniittuja ei voitu inventoida kunnolla kulkuvaikeuksien vuoksi. Iso osa inventoimattomasta pinta-alasta on kuitenkin lyhytkorsinevaa tai isovarpurämettä, joissa ei yleensä esiinny kosteikkolintuja. Palusjärven pohjoisosaan laskevaa Tyvijokea. maarit naakka 83

85 Lajikohtaista tarkastelua Tässä osiossa esitetään vesi- ja lokkilintujen sekä muiden kosteikkolajien yksityiskohtaisia tietoja. Havainto- ja laskentatiedot perustuvat vuoden 2011 tarkkaan selvitykseen, Porin Lintutieteellisen Yhdistyksen vesilintuarkistoon sekä Tiira-lintutietopalvelun aineistoon. Lajinimen jälkeen suluissa on tieteellinen nimi ja oikeassa reunassa hakasuluissa mahdollinen erikoisstatus seuraavasti: L = lintudirektiivin I-liitteen laji, EVA = Suomen erityisvastuulaji, NT = silmälläpidettävä, VU = vaarantunut. Vuoden 2011 reviirikartat esitetään sivuilla Vesilinnut Kyhmyjoutsen (Cygnus olor) Kyhmyjoutsen pesii merellä ja rannikon tuntumassa myös sisämaan puolella rehevillä lintujärvillä. Vesilintuarkistossa laji on merkitty pesiväksi Palusjärvellä yhden parin voimin vuonna 2005, mutta havainto tehtiin , eikä myöhempiä havaintoja ilmeisesti tullut. Joutsenet pesivät hyvin usein samalla paikalla vuosittain, joten olisi outoa, mikäli alueelle olisi ilmestynyt pariskunta vain yhdeksi vuodeksi. Tämän vuoksi tässä julkaisussa kyhmyjoutsenen ei ole tulkittu kuuluneen Palusjärven pesimälajistoon. Laulujoutsen (Cygnus cygnus) [EVA] [L] Laulujoutsen on nykyään hyvin tavanomainen pesimälaji monenlaisissa vesistöissä. Palusjärven lajistoon se kotiutui vuonna 1997, jonka jälkeen se on pesinyt paikalla vuosittain. Vuonna 2007 järvellä pesi kaksi paria ja vuonna 2011 peräti kolme paria, joskaan yhtään pesää ei löydetty. Kolmesta parista yksi on saattanut olla kihlapari, mutta se on tulkittu silti pesiväksi pariksi. Laulujoutsen kuuluu EU:n lintudirektiivin I-liitteen lajeihin ja se on Suomen erityisvastuulaji. Kanadanhanhi (Branta canadensis) Kanadanhanhi on alun perin istutuslaji Euroopassa, mutta se on levittäytynyt varsin laajalle alueelle. Suomessa ensimmäiset siirtoistutukset tehtiin tiettävästi 1960-luvulla, ja ja 1980-luvuilla se vakiintui maamme pesimälajistoon. Pesimäkanta painottuu Etelä-Suomen vesistöihin ja merialueisiin. Palusjärvellä kanadanhanhi pesi ensimmäisen kerran vuonna 1996 ja ainakin vuodesta 2002 lähtien järvellä on pesinyt kaksi paria. Haapana (Anas penelope) [EVA] Haapanan pesimäkanta on keskittynyt maamme pohjoisosaan, mutta se on vähentynyt varsin laajoilla alueilla eteläisessä Suomessa. Palusjärvellä on pesinyt korkeintaan kolme paria vuodesta 1982 lähtien, mutta laji on uupunut useina vuosina kokonaan pesimälajistosta. Haapana ei pesinyt järvellä kahden viimeisimmän inventoinnin aikana vuosina 2007 ja Haapana on Suomen erityisvastuulaji. Tavi (Anas crecca) [EVA] Tavi on hyvin monenlaisten vesistöjen asukki, joka pesii usein jopa metsäojien varsilla. Palusjärven parimäärät ovat olleet pieniä, mutta vuonna 1990 oli selvästi hyvä tavivuosi, jolloin järveä asutti peräti 14 paria. Laji on uupunut useina vuosina kokonaan kohteen pesimälajistosta. Tavi on Suomen erityisvastuulaji. Sinisorsa (Anas platyrhynchos) Sinisorsa on monentyyppisten vesistöjen pesimälaji, mutta useimmiten se viihtyy hieman rehevillä kosteikoilla. Palusjärven parimäärät ovat pysytelleet yhden ja 11 parin välillä. Vuoden 1990 suuri lukema näkyy myös muiden vesilintujen kohdalla, joten kyseessä on ollut poikkeuksellisen hyvä vuosi. Vuonna 2007 laji ei pesinyt arkiston mukaan järvellä, mutta laskenta tehtiin vasta 23.5., jolloin sinisorsakoiraat ovat jo pääosin lähteneet pois pesimäjärviltään. Jouhisorsa (Anas acuta) [VU] Jouhisorsa on nykyään hyvin harvalukuinen pesijä Satakunnassa. Se viihtyy parhaiten saraikkoisilla ja avoimilla rannoilla. Palusjärvellä laji on pesinyt ilmeisesti vain vuosina 1995 ja Jouhisorsa on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut. 84

86 Heinätavi (Anas querquedula) [VU] Heinätavi on hyvin vaatelias ja harvalukuinen rehevien lintuvesien pesimälaji. Palusjärvellä se on pesinyt tiettävästi ainakin vuonna 1979 ja Heinätavi on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut. Lapasorsa (Anas clypeata) Lapasorsa on heinätavin tavoin vaatelias rehevien lintukosteikkojen laji, jonka pesimäkanta painottuu Etelä-Suomeen. Palusjärvellä se on pesinyt ainakin vuosina 1982 ja Punasotka (Aythya ferina) [VU] Punasotka on vähentynyt varsin dramaattisesti laajoilla alueilla Suomessa. Se on hyvien lintuvesien indikaattori ja suosii nimenomaan reheviä kohteita. Palusjärvellä laji on ollut varsin tavanomainen pesijä ainakin kolmen vuosikymmenen ajan. Viime vuosien tulokset osoittavat kuitenkin selvää taantumista myös tällä kohteella; vuosi 2011 oli ensimmäinen nollavuosi vesilintulaskentahistoriassa. Punasotka on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut. Tukkasotka (Aythya fuligula) [VU] Tukkasotka on taantunut lähes yhtä paljon kuin punasotka, ja se on kadonnut lukuisista vesistöistä myös Satakunnassa. Laji asuttaa yleensä melko reheviä vesiä ja viihtyy usein naurulokkikolonioiden seuralaisena. Palusjärven pesimäkanta näyttää kadonneen vuoden 2005 jälkeen kokonaan, vaikka vielä vuosina 1996 ja 1997 se oli varsin tavanomainen pesijä. Tukkasotka on uhanalaisuusluokituksessa vaarantunut. Telkkä (Bucephala clangula) [EVA] Telkkä on hyvin monenlaisten vesistöjen tavallinen pesimälaji. Palusjärvellä se on ollut runsaimmillaan vuosina 1994, 1997 ja Telkkä on Suomen erityisvastuulaji. Uivelo (Mergus albellus) [L] Uivelon pesimäkanta painottuu hyvin selvästi Pohjois-Suomeen, mutta yksittäisiä pareja pesii satunnaisesti myös Satakunnassa. Palusjärvellä pesivä pari on kirjattu vuosina 1992 ja Vesilintuarkistossa laji on kirjattu pesiväksi myös vuonna 2005, mutta havainto tehtiin huhtikuun puolella ja parimäärätulkinnat tehdään vasta toukokuun lopussa. Näin ollen havainto on poistettu tästä julkaisusta. Uivelo on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. Isokoskelo (Mergus merganser) [EVA] [NT] Isokoskelo on tyypillisesti suurten reittivesien laji, joka pesii myös merellä. Palusjärvellä se on pesinyt hyvin satunnaisesti korkeintaan kolmen parin voimin viimeisten 30 vuoden aikana. Isokoskelo on Suomen erityisvastuulaji ja uhanalaisuusluokitukseltaan silmälläpidettävä. Tukkakoskelo (Mergus serrator) [EVA] Tukkakoskelo on isokoskelon tavoin suurten järvien laji, mutta tyypillisimmillään se on merenrannikolla. Palusjärvellä sen on tulkittu pesineen vain vuosina 1992, 1994 ja Tukkakoskelo on Suomen erityisvastuulaji. Kuikka (Gavia arctica) [L] Kuikka on tyypillinen suurten ja kirkasvetisten järvien laji. Palusjärvelle se on kotiutunut vuonna 1995, jonka jälkeen se on asuttanut järveä vuosittain. Toisinaan vesistössä on pesinyt kaksi paria. Kuikka on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. Silkkiuikku (Podiceps cristatus) Silkkiuikku on rehevien lintuvesien laji, joka on taantunut monin paikoin. Palusjärvellä se on myös vähentynyt, mutta heikkoja vuosia on ollut vuoden 2011 lisäksi ollut myös 1992, 1996 ja Parhaimmillaan pesimäkanta on käsittänyt yhdeksän paria vuosina 1994 ja Härkälintu (Podiceps grisegena) Härkälintu on vaatelias laji ja rehevien lintuvesien indikaattori. Palusjärvellä se pesi vuoteen 2005 saakka, mutta vesistö on sittemmin autioitunut härkälinnuista monien muiden paikkojen tavoin. Elinvoimaisimmillaan pesimäkanta oli vuonna 1994, jolloin järvellä pesi yhdeksän paria. 85

87 Mustakurkku-uikku (Podiceps auritus) Mustakurkku-uikku on pienten ja umpeenkasvavien lampareiden ja lahtien harvalukuinen laji. Palusjärvellä on asustanut pariskunta tiettävästi ainakin vuonna 1979, mutta muita havaintoja ei tunneta. Nokikana (Fulica atra) Nokikana on vaatelias laji, joka suosii etenkin umpeenkasvavia ja reheviä kosteikkoja. Palusjärvellä se oli hyvin tavallinen pesijä vielä vuonna 1982, mutta jo vuonna 1989 se oli harvalukuinen laji luvun puolivälissä se katosi kokonaan järven lajistosta. Nokikana on taantunut lukuisilla kosteikoilla kautta maan, mutta se on silti uhanalaisuusluokitukseltaan elinvoimainen. Lokkilinnut Naurulokki (Larus ridibundus) [NT] Naurulokki on rehevien lintuvesien laji, joka pesii yhdyskunnissa. Se on esiintymiseltään hyvin oikukas; elinvoimainen yhdyskunta saattaa kadota seuraavana vuonna ja jälleen palata jossain vaiheessa paikalle. Palusjärvellä on ollut vastaavaa käyttäytymistä, sillä alueella on pesinyt pieni kolonia vuosina 1992, 1997, 2002 ja Naurulokki on uhanalaisuusluokitukseltaan silmälläpidettävä. Kalalokki (Larus canus) Kalalokki pesii mieluiten karuilla ja kivikkorantaisilla järvillä. Sitä voidaan hyvin kuvata Palusjärven tyyppilajiksi, jolla on varsin vahva pesimäkanta järvellä. Lokkilintulaskentoja on tehty kohteella yhdeksänä vuonna, jolloin parimäärä on vaihdellut kahdeksan ja 32:n välillä. Vuonna 2011 järvellä pesi yhteensä 16 paria, joista valtaosa keskittyi itärannan kivikoille. Harmaalokki (Larus argentatus) Harmaalokki on sisämaassa tyypillisesti suurten ja karujen järvien laji, joka on yleensä varsin harvalukuinen. Suuret koloniat keskittyvät ulkosaaristoon. Palusjärvellä se on pesinyt korkeintaan kahden parin voimin, mutta useina vuosina laji on puuttunut kokonaan pesimälajistosta. Selkälokki (Larus fuscus) [EVA] [VU] Selkälokki pesii Satakunnassa lähinnä ulkosaaristossa ja vain hyvin harvalukuisena sisämaan karuilla ja suurilla järvillä. Palusjärvellä se on pesinyt tiettävästi ainakin vuonna 1994 ja mahdollisesti myös vuonna Selkälokki on Suomen erityisvastuulaji ja uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut. Kalatiira (Sterna hirundo) [L] Kalatiira on kivikkorantaisten järvien laji, joka pesii usein pienissä yhdyskunnissa. Palusjärvellä laji kuuluu vakiasukkaisiin, mutta parimäärät ovat vaihdelleet varsin runsaasti; vähimmillään pareja on ollut vain kaksi ja enimmillään peräti kymmenen. Vuonna 2006 järveä asutti ilmeisesti peräti 15 paria. Tuoreimmassa selvityksessä vuonna 2011 kaksi paria pesiä järven itärannalla. Kalatiira on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. Lapintiira (Sterna paradisaea) [L] Lapintiira on tyypillinen merenrannikon ja ulkoluotojen pesimälaji, joka pesii sisämaassa myös Lapissa ja hyvin harvalukuisena joillakin kohteilla eteläisessä Suomessa. Palusjärvellä ensimmäinen pesimähavainto tehtiin 2006 ja seuraavana vuonna paikalla oli kaksi paria. Vuosina 2009 ja 2010 järvellä oli kaksi reviiriä ja vuonna 2012 yllättäen peräti kolme paria. Lapintiira on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. 86

88 Muu kosteikkolinnusto Kaulushaikara (Botaurus stellaris) [L] Kaulushaikara on runsastunut Suomessa vasta viime vuosikymmeninä, ja nykyään se on melko tavallinen laji etenkin laajoissa ruoikoissa ja ruokoluhdilla. Palusjärveä se on asuttanut ainakin vuodesta 2004 lähtien ja vuodesta 2009 lähtien ruoikoissa on pesinyt kaksi paria. Vuonna 2011 toinen reviiri oli eteläpäässä ja toinen puolestaan pohjoislaidalla. Kaulushaikara on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. Ruskosuohaukka (Circus aeruginosus) [L] Ruskosuohaukka on kaulushaikaran tavoin lajistomme uudistulokas, joka viihtyy niin ikään ruoikkoalueilla. Palusjärven lajistoon se on kuulunut ainakin vuodesta 2000 lähtien, mutta pesimäkanta on käsittänyt ilmeisesti vain yhden parin. Vuonna 2011 reviiri sijaitsi järven luoteisosassa. Ruskosuohaukka on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. Luhtakana (Rallus aquaticus) Luhtakana on umpeenkasvavien ruoikoiden ja rantaluhtien harvalukuinen ja eteläinen laji. Palusjärven ainoa havainto koskee vuonna 2007 äännellyttä lintua. Kurki (Grus grus) [L] Kurki on avosoiden ja hyvien lintujärvien pesimälaji. Järvillä se asuttaa nimenomaan avoimia rantaluhtia ja toisinaan reviirit ovat pinta-alaltaan hyvin pieniä. Palusjärvellä on pesinyt yhdestä viiteen paria ainakin vuodesta 1998 lähtien, mutta tarkkoja inventointeja ei ole juuri tehty. Vuoden 2011 selvityksessä havaintojen tulkittiin koskevan ruokailevia lintuja, mutta ne lienevät silti olleet järven omaa pesimäkantaa. Kurki on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. Taivaanvuohi (Gallinago gallinago) Taivaanvuohi on tavallinen kosteikkoalueiden kahlaaja monenlaisissa paikoissa, jopa hakkuuaukkojen kosteissa painanteissa. Sen takseeraaminen on usein melko hankalaa ja vaatii erityistä huomiointia, mikäli tarkka parimäärä halutaan saada tietoon. Palusjärvellä se on ollut ilmeisesti säännöllinen pesimälaji, mutta parimäärätietoja on saatavilla hyvin niukasti. Vuonna 2011 kirjattiin vain yksi pari, mutta pelkästään järven eteläpäässä havaittiin kolme reviiriä vuonna Rantasipi (Actitis hypoleucos) [EVA] [NT] Rantasipi on karujen ja kivikkorantaisten vesien tyyppilaji, mutta toisinaan sen tapaa pesivänä hyvin pienien ja avointen ojien laitamilta. Palusjärvellä se on pesinyt vuosikymmeniä, mutta parimäärät ovat ilmeisesti olleet varsin pieniä. Vuoden 2011 kolme paria edustaa tavanomaista määrää. Ne asuttivat järven länsirantaa. Rantasipi on Suomen erityisvastuulaji ja uhanalaisuusluokitukseltaan silmälläpidettävä. Västäräkki (Motacilla alba) Västäräkki pesii monenlaisissa ympäristöissä, mutta tyypillisimmillään se on järvien kivikkorannoilla. Palusjärveltä ei ole käytössä vanhoja tietoja, mutta vuonna 2011 siellä pesi vain kaksi paria. Toinen pari pesi lounaisosassa ja toinen Kyyttimenluodon pohjoisreunalla. Ruokokerttunen (Acrocephalus schoenobaenus) Ruokokerttunen on tavallinen umpeenkasvavien ja ruoikoituneiden järvien pesimälaji. Palusjärvellä se on ylivoimaisesti runsaslukuisin kosteikkolintu, sillä peräti 75 paria asettui pesimään järvelle vuonna Näistä suurin osa oli Kyytimenluodon ympärillä, ja etenkin sen pohjoisenpuolella, mutta yksittäisiä pareja oli käytännössä kaikkialla järven rannoilla. Järvellä ei ole tehty yhtä kattavia selvityksiä koskaan aiemmin, mutta esimerkiksi välisenä yönä ruoikoissa soidinsi 50 ruokokerttusta. Rytikerttunen (Acrocephalus scirpaceus) Rytikerttunen on nimenomaan ruoikoiden ja ruokoluhtien laji, jonka pesimäkanta keskittyy eteläiseen Suomeen. Palusjärven tarkkaa tilannetta ei tunneta, mutta se on saattanut kuulut pesimälajistoon jo pitkään. Ainakin vuosina 2009 ja 2011 järvellä pesi kaksi rytikerttusparia; toinen etelä- ja toinen pohjoispäässä. 87

89 Rastaskerttunen (Acrocephalus arundinaceus) [VU] Rastaskerttunen on rytikerttusen tavoin täysin sidoksissa ruokokasvustoihin. Se on Suomessa harvalukuinen ja eteläinen laji. Palusjärvellä pesi peräti neljä paria vuonna 2011, mikä on merkittävä määrä sisämaan kohteelle. Kaksi paria pesi Kyyttimenluodon koillispuolella, yksi pari Heinimaan eteläpuolella ja yksi järven eteläosan ruoikossa. Rastaskerttunen on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut. Punavarpunen (Carpodacus erythrinus) [NT] Punavarpunen on kaakkoinen laji, joka pesii metsänlaiteilla ja pensaikoissa. Se kuuluu myös pajuluhtien lajistoon. Palusjärvellä pesi kolme paria vuonna 2011, mutta muita inventointitietoja ei ole lainkaan. Punavarpunen on uhanalaisluokitukseltaan silmälläpidettävä. Pajusirkku (Emberiza schoeniclus) Pajusirkku on sekä ruoikoiden että rantapensaikkojen tavallinen kosteikkolintu. Palusjärvellä oli vuonna 2011 kahdeksan reviiriä, joista kolme sijaitsi pohjoisosassa, kaksi länsirannalla ja kolme eteläosassa. Kohteella ei ole aiemmin tehty koko järven kattavia selvityksiä. Päätelmät Palusjärven linnusto edustaa toisaalta sekä karujen selkävesien että samalla myös rehevien lintuvesien lajistoa. Kuikka, kalalokki, kalatiira ja rantasipi ovat erityisesti suurten ja kivikkoisten järvien tunnuslajeja. Rehevien lintujärven lajistoa kuvaavat puolestaan silkkiuikku, kaulushaikara ja ruskosuohaukka sekä ruoko-, ryti- ja rastaskerttunen. Järven tunnusomaista lajistoa tarkastellessa voidaan todeta, että se on melko tavanomaista sekä lajistoltaan että parimääriltään. Poikkeuksina ovat kuitenkin sisämaassa hyvin harvinaisena esiintyvä rastaskerttunen, meren ulkosaaristoon keskittyvä lapintiira sekä Suomeen aikoinaan kotiutunut kanadanhanhi. Huolestuttavaa on vaateliaiden vesilintujen katoaminen kokonaan pesimälajistosta. Tällaisia ovat puna- ja tukkasotka, härkälintu ja nokikana. Suuntaus ei koske kuitenkaan ainoastaan Palusjärveä, vaan pikemminkin koko eteläistä Suomea. On kuitenkin selvää, että pohjois- ja eteläpään umpeutuminen on hyvin haitallista näiden lajien esiintymiselle, sillä soveliasta elinympäristöä on vähemmän kuin esimerkiksi 20 vuotta sitten. Vaikka osa alueen pesimälajistosta on kadonnut ilmeisesti pysyvästi, on järvelle kotiutunut joukko uudistulokkaita. Tällaisia ovat laulujoutsen, kanadanhanhi, kaulushaikara, ruskosuohaukka ja rastaskerttunen. Näistä vain rastaskerttusta voidaan pitää erityisen hyvänä rehevien lintuvesien indikaattorina. Kaulushaikara ja ruskosuohaukka pesivät tismalleen samanlaisissa elinympäristöissä, mutta ne esiintyvät nykyään myös varsin pienimuotoisilla paikoilla. Palusjärven linnusto saattaa yksipuolistua jatkossa, mikäli luhta- ja ruokoalueiden umpeenkasvu jatkuu. Tällöin soveliaiden elinympäristömosaiikkien osuus vähenee, mikä heijastuu yleensä suoraan linnustoon. Keskiosa pysynee suotuisana hyvin pitkään karuissa elinympäristöissä viihtyvien lajien kannalta. Lähteet Koskimies, P. 1994: Linnustoseuranta ympäristöhallinnon hankkeissa. Vesi- ja ympäristöhallituksen julkaisuja, Sarja B. 83 s. Koskimies, P. & Väisänen, R.A. 1988: Linnustoseurannan havannointiohjeet. 2. uusittu painos. Helsingin yliopiston eläinmuseo, Helsinki. Naakka, M. & Vahekoski, M. 2011: Palusjärven linnustoselvitys. Ulvilan kaupunki. Moniste, 20 s. PLY: Porin Lintutieteellisen Yhdistyksen vesilintuarkisto. Rusanen, P., Aalto, T., Mikkola-Roos, M., Nuotio, K. & Pessa, J. 2005: Seurannan kehittäminen ja suositukset lintuvesillä: linnustonseuranta. Teoksessa: Mikkola-Roos, M. & Niikkonen, T. 2005: Kosteikkojen kunnostuksen ja hoidon parhaat käytännöt kuudella Life-kohteella Suomessa Life CO-OP -hankkeen tulokset. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja, Sarja A s. Tiira-lintutietopalvelu: Palusjärven havainnot. 88

90 Reviirikartta 1. Laulujoutsenen (3 paria), kanadanhanhen (2 pr), sinisorsan (4 pr), telkän (3 pr), kuikan (2 pr) ja silkkiuikun (2 pr) reviirit. Laulujoutsen Kanadanhanhi Sinisorsa Telkkä Kuikka Silkkiuikku 89

91 Reviirikartta 2. Kalalokin (16 paria), kalatiiran (2 pr), kaulushaikaran (2 pr), ruskosuohaukan (1 pr), taivaanvuohen (1 pr) ja rantasipin (3 pr) reviirit. Kalalokki Kalatiira Kaulushaikara Ruskosuohaukka Taivaanvuohi Rantasipi 90

92 Reviirikartta 3. Västäräkin (2 paria), ruokokerttusen (75 pr), rytikerttusen (2 pr), rastaskerttusen (2 pr), pajusirkun (8 pr) ja punavarpusen (3 pr) reviirit. Västäräkki Ruokokerttunen Rytikerttunen Rastaskerttunen Pajusirkku Punavarpunen 91

93 VERKKOKOEKALASTUS OUTI AALTO & MARJUT MYKRÄ Johdanto Palusjärvi sijaitsee Ulvilan kaupungissa, Paluksen kylän pohjoispuolella. Järven pinta-ala on 534 hehtaaria ja se kuuluu Kokemäenjoen vesistöalueeseen. Palusjärven pohjoisosa on umpeenkasvanut ja vedenpintaa on nostettu 1980-luvun alkupuolella metrin verran. Porin Vesi säännöstelee Palusjärven korkeutta ja se on toiminut aiemmin Porin kaupungin raakavesilähteenä (Koivunen ym. 2006). Vesi on ruskeaa, runsashumuksista ja lievästi hapanta, ph on ollut viime vuosien vesinäytteiden mukaan 5,8 7,0 (Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry ). Tyvijärvestä virtaa humuspitoista vettä Palusjärveen, ja se heikentää veden laatua (Koivunen ym. 2006). Palusjärven ekologinen tila on luokiteltu hyväksi ( Viime vuosien fosforipitoisuuksien perusteella Palusjärvi voidaan luokitella lievästi reheväksi järveksi. Kesällä 2010 fosforipitoisuus on ollut rehevällä tasolla (29 μg/l). Myös klorofyllipitoisuuksien perusteella järvi on lievästi rehevä. Hapen kuluminen järvessä on voimakasta ja happitilanne on ollut välttävällä tai tyydyttävällä tasolla viime talvina. Hapen kulumista voimistaa humuksen ja vesikasvillisuuden hajoaminen. Kesäaikaan Palusjärvessä on ollut hyvä happitilanne (Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry ). Palusjärvi kuuluu valtakunnalliseen lintujensuojeluohjelmaan. Järvien vesi laskee Palusjokea pitkin Pyhäjärveen. Palusjärvellä ei ole tehty verkkokoekalastuksia aikaisemmin. Järveen istutetaan vuosittain noin kuhanpoikasta (Ylikylä, T. suull.). Tutkimusmenetelmät Verkkokoekalastukset suoritettiin Palusjärvellä Koekalastukset toteutti Porin kaupungin ympäristövirasto ja talkooapuna oli Palusjärven lähialueen asukkaita sekä kalastuskunnan jäseniä. Koekalastus tehtiin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen verkkokoekalastusohjeistusta noudattaen (Kurkilahti & Rask 1999). Koekalastuksissa käytettiin seitsemää Nordic-yleiskatsausverkkoa. Verkko koostuu 12 panelista, joiden silmäkoot ovat 5,00, 6,25, 8,00, 10,00, 12,50, 15,50, 19,50, 24,00, 29,00, 35,00, 43,00 ja 55,00 millimetriä. Pituudeltaan verkot ovat 30 metriä ja korkeudeltaan 1,5 metriä. Järvi jaettiin ruutuihin, joista arvottiin koekalastuspaikat (kuva 30). Myös verkkojen suunta satunnaistettiin arpomalla neljän eri suunnan välillä (pohjoinen etelä, koillinen lounas, itä länsi ja luode kaakko). Näin varmistettiin Verkko Lämpötila ( C) Näkösyvyys (m) se, että järvien kalastosta saadaan mahdollisim- 1 21,2 1,50 man kattava ja todenmukainen kuva. Syvyysvyöhykejakoa 2 21,5 1,00 ei tehty järven mataluuden vuoksi. 3 21,1 1,25 Tarvittava pyyntiponnistus on Riista- ja kalatalouden 4 21,5 1,25 tutkimuslaitoksen ohjeistuksen mukaan Palusjärven kokoisella järvellä 19 verkkovuorokautta. Verkot laskettiin päivittäin 5 21,5 1,00 noin kello ja nostettiin aamulla klo ,5 1,25 Verkkojen noston jälkeen saalis käsiteltiin eli kalat irrotettiin 7 21,6 1,25 verkkokohtaisesti silmäkoottain omiin pusseihinsa. 8 22,7 n. 1,75 (pohjaan) Tämän jälkeen ne mitattiin ja punnittiin. Jokaisesta kalasta kirjattiin ylös pituus (mm), paino (g), verkon numero 9 21,5 1, ,8 1,60 ja silmäkoko. Pienien lahnojen ja pasurien tunnistaminen osoittautui vaikeaksi. Tästä syystä joidenkin kalojen lajiksi 11 20,5 1,00 on merkitty lahna/pasuri ,5 pohjaan Verkkojen laskun tai noston yhteydessä veden lämpötila 13 21,4 1,00 ja näkösyvyys mitattiin Limnos-näytteenottimella 14-1,50 (taulukko 18) ,9 pohjaan Taulukko 18. Veden lämpötila ja näkösyvyys verkkopaikoittain ,4 1, ,4 1, ,4 pohjaan 19 21,5 1,23 92

94 Kuva 30. Verkkojen paikat ja suunnat kartta: santtu ahlman 93

95 2% 38% Tulokset Koekalastussaalis Palusjärvellä Palusjärven koekalastuksessa saatiin saaliiksi kymmentä eri kalalajia: ahven (Perca fluviatilis), särki (Rutilus rutilus), pasuri (Abramis bjoerkna), kiiski (Gymnocephalus cernuus), lahna (Abramis brama), salakka (Alburnus alburnus), sorva (Scardinius erythropthalmus), hauki (Esox lucius), suutari (Tinca tinca) ja ruutana (Carassius carassius). Saaliin yhteispaino oli 48,6 kilogrammaa ja yksilömäärä Koekalastuksen yksikkösaalis oli 2,56 kg/verkkovuorokausi. Saaliissa oli sekä kappalemäärältään että biomassaltaan selvästi eniten ahventa, toiseksi eniten särkeä. Kolmanneksi eniten saatiin kappalemäärän perusteella pasuria, sitten kiiskeä ja lahnaa (kuva 31 ja 32). Särkikalojen (särki, pasuri, lahna, salakka, sorva, suutari ja ruutana) osuus kokonaissaaliista oli noin 50 prosenttia. Yksilöittäin särkikalojen osuus saaliista oli 49,6 % ja massaosuus 51,4 %. 3% 5% 1% 3% 2% 38% 1% 1% ahven 1% särki ahven pasuri särki 47% 47% Kuva 31. Eri kalalajien yksilömäärät prosentteina kokonaissaaliista (n = 2 240). kiiski pasuri kiiski lahna lahna salakka salakka sorva sorva lahna/pasuri lahna/pasuri hauki hauki suutari suutari ruutana ruutana 1% 1% 5% 10% 8% 9% 26% 1% 38% Kuva 32. Eri kalalajien biomassat prosentteina kokonaissaaliista (48,6 kg). Yleisimpien saalislajien pituusjakaumat Koekalastuksessa saaliiksi saatujen ahventen keskipituus oli 9,9 senttimetriä, koska saaliissa oli paljon ahvenen kesänvanhoja ja yksikesäisiä poikasia. Ahventen pituus vaihteli välillä 4,3 29,2 cm (kuva 33). Koekalastuksessa saaliiksi saatujen särkien keskipituus oli 11,1 cm, koska saaliissa oli paljon arviolta yksikesäisiä poikasia. Särkien pituus vaihteli välillä 7,5 23,7 cm (kuva 34). 94

96 alle Kuva 33. Ahvenen pituusjakauma Palusjärvellä (n = 1 050). Vaaka-akselin lukemat on ilmoitettu millimetreinä ja pystyakselin puolestaan yksilömäärinä Kuva 34. Särjen pituusjakauma Palusjärvellä (n = 848). Vaaka-akselin lukemat on ilmoitettu millimetreinä ja pystyakselin puolestaan yksilömäärinä. 95

97 Tulosten tarkastelua Palusjärven kalasto vaikuttaa melko tyypilliseltä lievästi rehevän järven kalastolta. Särki on Palusjärvessä melko pientä; suurin saaliiksi saatu yksilö oli 23,7 cm. Myös ahven on melko pientä. Koekalastusten perusteella voidaan päätellä, että sekä ahvenen että särjen lisääntyminen onnistuu järvessä vuosittain. Saaliiksi ei saatu yhtään kuhaa, vaikka sitä istutetaan järveen vuosittain. Haukia saatiin neljä ja niiden paino vaihteli välillä 0,5 1,5 kilogrammaa. Yleiskatsausverkko pyytää kuitenkin melko huonosti petokaloja, joten niiden osalta tulos saattaa olla vääristynyt. Palusjärvessä esiintyy haukea luultavasti enemmän kuin koekalastuksen perusteella voidaan päätellä. Johtopäätökset Verkkokoekalastus kannattaa toistaa Palusjärvellä esimerkiksi kolmen vuoden kuluttua, koska järven kalastoa ei ole aikaisemmin tutkittu, joten rakenteesta saataisiin kattavampi kuva. Tämän jälkeen verkkokoekalastuksia suositetaan tehtävän Palusjärvellä vähintään viiden vuoden välein, jotta voidaan seurata mahdollisia kalakannan muutoksia. Kuhan esiintymistä järvessä voidaan selvittää esimerkiksi tekemällä järvellä kalastavien keskuudessa kalastustiedustelu. Lähteet Koivunen, S., Nukki, H. & Salokangas, S. 2006: Satakunnan vesistöt. Käyttö ja kunnostustarpeet. Pyhäjärvi-instituutin julkaisuja, sarja B nro 12. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry 2011: Vuosiyhteenveto Kullaanjoen järjestelyyn liittyvästä vedenlaadun tarkkailusta vuodelta Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry 2010: Vuosiyhteenveto Kullaanjoen järjestelyyn liittyvästä vedenlaadun tarkkailusta vuodelta Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry 2009: Vuosiyhteenveto Kullaanjoen järjestelyyn liittyvästä vedenlaadun tarkkailusta vuodelta Kurkilahti, M. & Rask, M. 1999: Verkkokoekalastukset. Teoksessa Böhling, P. & Rahi-kainen, M. (toim.), Kalataloustarkkailu, periaatteet ja menetelmät. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, riistan- ja kalantutkimus, s Porin Vesi 2011: Talousveden hankinta < Valtion ympäristöhallinto 2011: Palusjärven tilasta < &lan=fi&clan=fi>. Ylikylä, T. (Satakunnan kalatalouskeskus) 2011: Palusjärven kuhaistutuksista. Suullinen tiedonanto

98 KUNNOSTUSTOIMENPITEET Palusjärven vesinäytteiden ja -analyysien perusteella vesi on keskimäärin hyvin humuspitoista, mikä viittaa valuma-alueelta tuleviin soihin. Erityisesti vesistön pohjois- ja luoteispuolella on varsin runsaasti ojitettuja suoalueita, joiden vedet valuvat Palusjärveen. Humuksen kulkeutumista voidaan estää metsäojien yhteyteen toteutettavilla laskeutusaltailla sekä kosteikoilla. Laajassa mittakaavassa useiden kosteikkojen rakentaminen valuma-alueelle on todennäköisesti merkittävin ratkaisu kokonaiskuormituksen vähentämiseen. Kosteikoilla pystytään myös lisäämään luonnon monimuotoisuutta. Kullaan vedet -hankkeen puitteissa valuma-alueelta löydettiin yksi sovelias ja toteuttamiskelpoinen kohde, Kuhimasuo, jonka alkuperäiset suunnitelmat esitetään sivulta 98 alkaen. Kosteikko rakennettiin tammikuussa 2013, ja sillä saadaan vähennettyä merkittävästi pieneltä suoalueelta tulevaa kuormitusta. Muita potentiaalisia kohteita tulisi jatkossa etsiä erityisesti Palusjärven luoteisrantojen tuntumasta Tyvijoenkulmalta ja Villinniituilta. Ravinne- ja humuskuormituksen vähentämistä tulee kuitenkin tarkastella kokonaisuutena, minkä vuoksi valuma-alueen yläosiin olisi hyvä saada kosteikkorakenteita, sillä kuormituksen pidättäminen on usein tehokkainta mahdollisimman lähellä lähtöalueita. Esimerkiksi Noormarkun Iso-Lankon ja Haukijärven valuma-alueiden hoitaminen auttaa myös Palusjärven tilannetta. Vaikka Palusjärven pohjoispää on kasvanut jo melko voimakkaasti umpeen, tulisi ruoppauksia välttää, sillä valtaosa ravinne- ja kiintoainekuormituksesta tulee järven pohjoisosaan virtaavien vesiuomien kautta. Tiheärakenteinen vesi- ja rantakasvillisuus pidättää kiintoaineita ja sitoo ravinteita, mikä edesauttaa muun järven säilymistä ennallaan. Mikäli valuma-alueen kokonaiskuormitusta saadaan vähennettyä sopivin kunnostustoimin kuten edellä mainitut kosteikot voidaan pohjoisosaan suunnitella luonnon monimuotoisuutta ja virkistyskäyttöä edistäviä ruoppauksia. 97

99 KUHIMASUON KOSTEIKKO Tomi Puustinen Yleistä Tämä työselostus koskee Palusjärveen laskevaa Kuhimasuon laskuojaan rakennettavan kosteikon rakennusteknisiä töitä ja täydentää ohessa olevia rakennepiirustuksia. Rakennustyöt käsittävät kosteikon rakentamisen sekä siihen liittyvät maarakennustyöt. Kyseinen kosteikko rakennettiin tammikuussa 2013, mutta tässä esitetään alkuperäiset suunnitelmat. Asiakirjat Tähän työselostukseen liittyvät FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n laatimat piirustukset. Rakennustöissä noudatetaan tämän työselostuksen lisäksi muun muassa Suomen rakentamismääräyskokoelman, Suomen Rakennusinsinöörien liiton (RIL), tiehallinnon yleisiä laatuvaatimuksia ja työselityksiä sekä Infra-RYL 2006, Infrarakentamisen yleiset laatuvaatimukset Osa 1 Väylät ja alueet. Lisäksi noudatetaan materiaalitoimittajien antamia materiaalia, varastointia ja asennustöitä koskevia ohjeita ja määräyksiä (pohjarakennusohjeet RIL ). Mittaukset Kosteikon alueella tehtiin maastomittauksia Mitatut korkeudet on esitetty suunnitelmakartalla (kuva 37). Mittausten ulkopuolisilla alueilla maastoaineistona on käytetty Maanmittauslaitoksen laserkeilausaineiston luokiteltuja maanpinnan korkeuspisteitä. Tähän työselostukseen liittyvissä piirustuksissa esitetyt korkeudet on sidottu N korkeusjärjestelmään ja rakenteiden koordinaatit ETRS-TM35FIN-koordinaattijärjestelmään. Rakennuttaja osoittaa maastosta työn alkaessa korkeus- ja mittauskiintopisteet, joita urakoitsijan on noudatettava. Rakenteet, joita ei ole sidottu koordinaatteihin, sijoitetaan paikoilleen rakenteista esitettyjen piirustusten mittatarkkuudella. Pohjakynnyksen sijainti on sidottu koordinaatein pohjapiirustuksen (kuva 39) mukaisesti ja korkeus rakennepiirustuksen (kuva 38) mukaisesti. Yleisiä määräyksiä Rakentamisessa on käytettävä hyviksi tunnettuja työtapoja, vaatimukset täyttäviä materiaaleja sekä kokenutta ja ammattitaitoista työnjohtoa ja työvoimaa. Työmaapäällikön ja työpäällikön tulee olla maa- ja vesirakennustöihin sekä kaikkiin tähän rakennustyöhön liittyviin työvaiheisiin perehtyneitä. Käytettävien tuotteiden tulee olla rakennuttajan hyväksymiä ja vesirakenteisiin soveltuvia. Tuotekohtaisia ohjeita on noudatettava ehdottoman tarkasti. Työmaalla on oltava suomenkielinen käyttöohje tai työselitys ja käyttöturvallisuustiedote, jotka on saatettava työntekijöiden tietoon. Suunnitelmissa, tehdyssä työssä tai rakennusmateriaaleissa esiintyvissä puutteissa, virheellisyyksissä tai muissa epäselvyyksissä on viipymättä otettava yhteys rakennuttajaan ja tarvittaessa suunnittelijaan. Rakennuspaikan olosuhteet Pohjaolosuhteet Suunnittelualueelta ei ole tehty pohjatutkimuksia. Mittausten yhteydessä havainnoitiin suunnitellun kosteikon maaperää laskuojan alapuolisesta uomasta. Aistihavaintojen perusteella kosteikon vedennostorakenteiden alueen maaperä on pinnasta turvetta. Turvekerroksen alla on moreenia. 98

100 Kuva 35. Kuhimasuon kosteikon sijainti (musta viiva) ja valuma-alueen rajaus (punainen katkoviiva). Mitoitus Hydrologia Kuhimasuon kosteikon hydrologisen mitoituksen pohjaksi määritettiin valuma-alueen pinta-alaksi 0,34 km 2 (kuva 35). Valuma-alueen valunta-arvoina on käytetty Kokemäellä sijaitsevan Suomen ympäristökeskuksen Löytäneenojan valunta-aseman (aseman tunnus 021) vuosien havaintojen tietoja. Kosteikon valuma-alueen pinta-ala ja valunta-arvojen perusteella määritetyt virtaamat on esitetty taulukossa 19. Kosteikoiden mitoitusvirtaamana käytetään keskimääräistä ylivirtaamaa (MHQ). Kosteikon rakenteiden mitoituksessa käytetään kerran kahdessakymmenessä vuodessa toistuvaa ylivirtaamaa (HQ1/20). Settikaivon putkisto Settikaivon tulo- ja purkuputki mitoitettiin julkaisussa RIL 141 (Yleinen vesitekniikka) esitettyjen Colebrookin yhtälöön perustuvien nomogrammien avulla. Putkikoon määrittämisessä mitoitusvirtaamana käytettiin kerran 20 vuodessa toistuvaa ylivirtaamaa (HQ1/20) ja putken kaltevuutena yksi prosentti. Tulvakynnys Perusteet Pohjakynnykseen tulevan tulvakynnyksen osuuden mitoituslaskelmat on tehty Suomen ympäristökeskuksen kehittämällä PATO-ohjelmalla. Ohjelma laskee suorista osista koostuvan patokynnyksen purkautumisen. Purkautumista käsitellään vapaana ylisyöksynä, johon tarvittaessa voidaan ottaa mukaan alaveden padottava vaikutus. Taulukko 19. Kuhimasuon kosteikon valuma-alueen pinta-ala, keskivirtaama (MQ), keskimääräinen ylivirtaama (MHQ) ja kerran 20 vuodessa toistuva ylivirtaama (HQ 1/20 ). Valuma-alue (km 2 ) Järvisyys (%) MQ (l/s) MHQ (l/s) HQ 1/20 (l/s) 0,

101 Q= µ b 2gH 2 0 Q = 4 ( ) g H 5 µ tanα 2 H Q= µ b 2gH 2 Q = 4 0 g( H H ) µ tanα Purkautuminen lasketaan vaakasuoralle kynnyksen osalle Polenin kaavalla: Q = µ b 2gH 2 0 ja vinolle kynnyksen osalle kaavalla: Q = 4 ( ) g H 5 µ tanα 2 H Q= 4 ( ) µ tanα g H 2 H μ = purkautumiskerroin (laskelmissa käytetty arvo 0,5) b = vaakasuoran osan kynnyksen leveys (m) g = maan vetovoiman kiihtyvyys H = painekorkeus (m) Q = virtaama (m3/s) Kaavojen tekijät on esitetty alla olevassa kuvassa. H 2 H 0 H 1 H 2 α H 0 H 1 α b Esitys purkautumiskaavoissa H 2 esiintyvistä termeistä. H 2 H 0 H b H 1 0 H 1 α α Alaveden padottava vaikutus otetaan huomioon kertoimella K: b n Ha K = b 1 H y n Ha K = Hy = yläveden painekorkeus 1 H (m) y Ha = alaveden painekorkeus (m) n = painekorkeuden eksponentti virtaamaa laskettaessa Kaavan tekijät n Ha K = on esitetty 0 alla 3 olevassa 8 5. kuvassa. n 1H H a K = y 1 H y Alavesi vaikuttaa purkautumiseen. H y H a Polenin kaava on yksinkertaistus Bernoullin yhtälöstä johdetusta Weisbachin patokaavasta. PATO-ohjelmaa voidaan käyttää, kun virtausnopeus padon yläpuolella on pieni. 100 Q= 2 3 µ b gh

102 Laskennat Lähtökohtaisesti settikaivon putkisto riittää ainakin kerran 20 vuodessa toistuvien tulvien vesien johtamiseen. Kuhimasuolta laskevaan ojaan tulevaan pohjakynnykseen muotoillaan tulvakynnys, josta kulkee vesiä ainoastaan harvemmin toistuvien tulvien aikaan. Kuvassa 36 on esitetty mitoituslaskelmien perusteella määritetty tulvakynnyksen purkautumiskäyrä. 40,70 Purkautumiskäyrä Kuva 36. Kuhimasuon tulvakynnyksen purkautumiskäyrä. W (m) 40,65 40,60 40,55 40,50 0,00 0,05 0,10 0,15 0,20 Q (m3/s) Kosteikon mitat, viipymä ja virtausnopeus Kuhimasuon kosteikon avovesialueen pinta-ala vedenkorkeudella N ,50 ja sitä vastaava tilavuus sekä kosteikon pinta-alan osuus valuma-alueen pinta-alasta on esitetty taulukossa 20. Veden korkeus Pinta-ala (ha) Tilavuus (m 3 ) Osuus valuma-alueen pinta-alasta (%) +40,50 0, ,1 Taulukko 20. Ahmausojan kosteikon pinta-ala ja tilavuus vedenkorkeudella N ,50. Kuhimasuon kosteikon pinta-alan osuus on 2,1 prosenttia valuma-alueen pinta-alasta. Tämän perusteella kosteikon koko on riittävä julkaisussa Suomen ympäristö 21/2007 (Maatalouden monivaikutteisten kosteikkojen suunnittelu ja mitoitus) määriteltyjä vähimmäisvaatimuksia kosteikon ja siihen laskevan valuma-alueen pinta-alojen suhteesta. Kuhimasuon kosteikon nimellisviipymä kosteikon tilavuuden ja mitoitusvirtaaman suhteen avulla määritettynä on 4,4 tuntia. Keskivirtaaman avulla määritetty viipymä on 62,7 tuntia. Kosteikon laskennallinen virtausnopeus keskivirtaamalla on 0,06 cm/s. Kuhimasuon kosteikko Yleistä Kuhimasuolta laskevaan ojaan rakennetaan kosteikko kuvien 37, 38, 39 ja 41 mukaisesti. Kosteikko toteutetaan tukkimalla suolta laskeva oja pohjakynnyksellä. Pohjakynnykseen asennetaan settikaivo, jolla säädellään kosteikon vedenkorkeutta. Lisäksi pohjakynnykseen muotoillaan kaksi metriä pitkä tulvakynnys harvemmin toistuvia tulvia varten. Kosteikon avovesialueen pinta-ala on 0,74 hehtaaria. Ennen rakennustöiden aloittamista urakoitsijan tulee esittää rakennuttajalle ehdotus rakennustöiden toteutustavasta. Ennen kaivutöihin ryhtymistä on urakoitsijan selvitettävä asianomaiselta laitokselta rakennuskohteessa olevat vesi-, viemäri-, ym. johdot sekä puhelin-, sähkö- ym. kaapelit sekä sovittava tarvittavista siirto-, suojaus- tai muista toimenpiteistä. 101

103 Purkutyöt Kosteikon pohjakynnyksen työalueelta poistetaan pintamaa sekä tarvittava puusto ja vesakko. Purkutöissä syntyvät ainekset ja maamassat läjitetään rakennuttajan osoittamaan paikkaan. Pohjakynnys Tiivistysosa Pohjakynnyksen tiivistysosa tehdään moreenista. Tiivistysosa tehdään massanvaihtona päätypenkereenä edeten. Moreenitäyttö tehdään nykyisen kantavan pohjamaan varaan kuvan 38 mukaisesti. Käytettävän siltti- tai hiekkamoreenin vedenläpäisevyyskertoimen on oltava k 10 6 m/s ja moreenin rakeisuuskäyrän tulee sijoittua kuvassa 40 esitetylle tiivistyskerroksen rakeisuusvyöhykkeelle. Moreenitäyttö tiivistetään huolellisesti korkeintaan 300 mm kerroksissa käyttäen hyväksi kuljetus- ja levityskalustoa. Moreenitäytön yläpinta muotoillaan pohjakynnyksen luiskaverhouksen mukai- seen kaltevuuteen kuvien 38 ja 39 mukaisesti. Luiskaverhous Pohjakynnyksen ympärille asennetaan luiskaverhous järjestetystä kiviheitokkeesta. Materiaalina käytetään halkaisijaltaan mm luonnonkiveä. Verhouksen paksuus tmin=500 mm. Luiskakaltevuus on ylävirran puolella 1:3 tai loivempi ja alavirran puolella 1:3 tai loivempi. Luiskaverhouksen ja tiivistysosan väliin asennetaan suodatinkangas (kl N3). Suodatinkankaan päälle asennettava luiskaverhous tiivistetään käyttäen hyväksi kuljetus- ja levityskalustoa. Luiskaverhous ulotetaan rantojen puolella nykyiseen rantatöyrääseen. Kuva 37. Kuhimasuon alueella mitattuja maastokorkeuksia ja kosteikon rajaus (musta viiva). 102

104 Settikaivo Pohjakynnyksen harjan kohdalle asennetaan settikaivo kuvien 38 ja 39 mukaisesti. Kaivon alus- ja ympärystäytöt tehdään routimattomalla ja kivettömällä kitkamaalla. Settikaivo tehdään betonisista kaivon renkaista, joiden sisäläpimitta on vähintään mm (taulukko 21). Renkaiden väliin asennetaan tiiviste. Kaivon sisäreunoille asennetaan pystysuuntaiset teräksiset U-profiilit vedensäätöön käytettäviä settilankkuja varten. Kuva 38. Patorakenteiden rakennepiirustukset. 103

105 Tulo- ja purkuputki Settikaivoon asennetaan tulo- ja purkuputki kuvien 38 ja 39 mukaisesti. Putkien alus- ja ympärystäytöt tehdään routimattomalla ja kivettömällä kitkamaalla. Tulo- ja purkuputken sisähalkaisija on vähintään 315 mm (taulukko 21). Putket asennetaan vähintään yhden prosentin kaltevuuteen. Tuloputken suuaukon kohdalle kosteikon pohjalle kaivetaan lietesyvennys. Viimeistelytyöt Työalueen uoman pohja ja ympäröivät alueet muotoillaan ja asemoidaan rakentamista edeltävään tilaan. Pohjakynnyksen luiskaverhouksen paikallaan pysyminen tarkistetaan ja tarvittaessa korjataan töiden jälkeisen ensimmäisen jäiden lähdön jälkeen. Rakennustöiden jälkeen viimeistellään kaikki ne alueet ympäristöineen, jotka ovat olleet töiden kohteena tai käytössä työn aikana. Kuva 39. Patorakenteiden pohjapiirustus. 104

106 Toteuttaminen ja rakennusajankohta Lähtökohtaisesti työ on tarkoitus tehdä alivirtaaman aikana joko loppukesällä tai talviaikaan. Työalueilta ei ole tehty pohjatutkimuksia, joten niiden kantavuutta ei ole varmistettu. Urakoitsijan tulee varautua työalueiden kantavuuden lisäämiseen, jotta ne kestävät työkoneiden ja niiden kuorman painon. Hoito ja kunnossapito Rakenteet Kosteikon rakenteet tarkastetaan vuosittain ylivirtaaman jälkeen. Ensimmäisinä vuosina kosteikon rakentamisen jälkeen maarakenteet painuvat, joten tarkkailu tulee tehdä useammin kuin kerran vuodessa. Mahdollisesti painuneet rakenteet korjataan suunnitelmissa esitettyihin korkeusasemiin. Kasvillisuuden hoito Kosteikkoon kehittyvä kasvillisuus niitetään tarvittaessa. Niitetty kasvillisuus kuljetetaan pois kosteikosta. Kasvillisuuden niitossa on kiinnitettävä huomiota, ettei aiheuteta oikovirtauksia pitkillä kanavamaisilla niittokuvioilla. Kuva 40. Tiivistyskerroksen rakeisuusvyöhyke. Taulukko 21. Kuhimasuon kosteikon kustannusarvio. Työselite (pohjakynnys) Määrä Kustannus Yhteensä Puuston poisto ja vesakon raivaus 50 m 2 tr 0,50 / m 2 tr 25 Massanvaihto moreenilla 52 m 3 rtr 25,00 / m 3 rtr Suodatinkangas N3 asennettuna 45 m 2 tr 1,50 / m 2 tr 68 Järjestetty kiviheitoke #>65, 600 mm 45 m 2 tr 25,00 / m 2 tr Työselite (settikaivo) Määrä Kustannus Yhteensä Pohjarengas, betoni, mm x mm 1 kpl 179,10 / kpl 179 Putken reikäporaus 2 kpl 74,60 / kpl 149 Kaivonrengas, betoni, x 500 mm 1 kpl 63,70 / kpl 64 Kansi, betoni, aukko 600 mm 1 kpl 74,40 / kpl 74 Muoviputki 315/364 8 jm 74,00 / jm 592 Tarvikkeet (U-profiili, tiivisteet) 1 erä 200,00 / erä 200 Yleiskulut (pohjakynnys + settikaivo) 20 % 755,18 755,18 Yhteensä (alv 0 %) 105

107 Kuva 41. Kuhimasuon pituus- ja poikkileikkaukset. 106

108 107

109 KUHIMASUON KOSTEIKOn rakentaminen Kuhimasuon pato ja settikaivo rakennettiin tammikuussa Alue on Porin kaupungin omistamaa, joten lupa anottiin kaupungin puistotoimelta, joka hallinnoi metsäalueita. Luvan saamisen jälkeen urakka kilpailutettiin asianmukaisesti. Rakennustöitä edelsi maanmittarin käynti paikanpäällä, jolloin maastoon merkittiin korkeudet oikean järjestelmän mukaisesti tarkan GPS-laitteen avulla. Näiden merkintöjen avulla urakoitsija pystyi toteuttamaan suunnitellun padon ja ylijuoksutuksen oikeassa mittakaavassa siten, että erityisesti korkeus oli hyvin tarkka. Padon sijaintia siirrettiin noin 20 metriä Palusjärven suuntaan, sillä suunniteltu paikka oli maaperältään suota, eikä se olisi kantanut raskasta kalustoa. Padon rakentaminen kapeampaan uomaan mahdollisti metsätielinjan rakentamisen padon päälle, mikä hyödyttää jatkossa Porin kaupungin metsätalouden harjoittamista. Paikalle ei ollut tietä, joten se rakennettiin läheiseltä vanhalta maa-ainesten ottoalueelta. Samalla voitiin hyödyntää maa-aineksia, mikä toi säästöä. Tielinjalta raivattiin puusto, joka jäi Porin kaupungin haltuun. Rakennusurakka valmistui muutamassa päivässä, jolloin suunnitelmiin piti tehdä pieniä muutoksia, sillä maa-ainesta kului oletettua enemmän ja settikaivoon tarvittiin kaksi betonirengasta. Kosteikkohankkeen kokonaiskustannukset olivat lopulta (ALV 0 %). Settikaivon rakennustarvikkeita. Padolle rakennettiin uusi tielinja Tuurunpatotieltä. Kosteikon rakentamista raskaalla kalustolla. santtu ahlman 108

110 Tulvavedet virtaavat keväällä ja syksyllä ylivuotokynnyksen yli, jotta vedenkorkeus ei nouse liian korkealle. Tulvia voidaan hallita vain oikein suunniteltujen ylivuotokynnysten avulla. Settilankut määrittelevät kosteikon vedenpinnan korkeuden. Lankkujen oikealla puolella kaivo on täynnä, joten poistamalla esimerkiksi yhden lankun, laskee kosteikon taso noin kymmenen senttimetriä. Kuhimasuon kosteikko ensimmäisenä keväänä. Alueella ei ollut lainkaan vettä ennen patoa. santtu ahlman 109

111 KUHIMASUON Kasvillisuus Kuhimasuolta tehtiin kasvillisuusselvitys vuonna 2013, jotta alueen kehitystä voidaan seurata jatkossa kattavien pohjatietojen avulla. Kasvillisuusselvityksen maastotöistä vastasi Sini Solala (Solala 2013). Tutkimusmenetelmät Kasvillisuutta inventoitiin toukokuun alun ja syyskuun puolivälin välisenä aikana, jolloin keskityttiin suokasvillisuuteen. Näin ollen tutkimusalue rajattiin avosuon reunavyöhykkeitä pitkin. Inventointeja tehtiin yhteensä kuutena päivänä (1.5., 12.5., 21.7., 23.7., 1.8. ja 18.9.). Toukokuun käynneillä hahmoteltiin selvitysalueen yleispiirteitä ja elosyyskuun käynneillä keskityttiin sammallajistoon. Kasvillisuus ja suotyyppi Kuhimasuo on avosuo, joka voidaan tyypitellä kokonaisuudessaan keidasrämeeksi (KeR). Kuivat pinnat ovat rämemättäitä, joita on tasaisen harvasti alueella. Kermeillä kasvaa varpujen ja jäkälien lisäksi pieniä mäntyjä sekä vähän koivuja. Mätäspintojen välissä olevissa kosteissa kuljuissa on rahkasammalten ja kihokkien lisäksi lyhytkorsinevalle tyypillisiä putkilokasveja, kuten tupasvillaa, valkopiirtoheinää, mutasaraa ja leväkköä. Kaksi ensin mainittua ovat runsaimpina esiintyviä putkilokasveja. Kuhimasuo on ombrotrofinen eli se saa ravinteensa ja varastoimansa vedet pääosin sadeveden mukana. Suo on niukkaravinteinen, keidassuon kaltainen, keskustavaikutteinen ja runsasturpeinen pieni kohosuo. Putkilokasvien ja sammalten runsaudet Tässä osiossa esitetään Kuhimasuolla esiintyvät putkilokasvit (taulukko 22) ja sammalet (taulukko 23) sekä niiden runsaudet kolmiportaisella asteikolla. Ojalinjojen kasvillisuus ei ole kuitenkaan mukana listauksissa kokonaisuudessaan. Kuhimasuon keidasrämettä, jossa on kuivahkoja mätäspintoja ja kosteita välipintoja. sini solala 110

112 Laji Tieteellinen nimi Runsaus Mänty Pinus sylvestris 3 Hieskoivu Betula pubescens 1 Kanerva Calluna vulgaris 1 Suokukka Andromeda polifolia 2 Isokarpalo Vaccinium oxycoccos 1 Variksenmarja Empetrum nigrum 1 Pyöreälehtikihokki Drosera rotundifolia 3 Pitkälehtikihokki Drosera longifolia 2 Suomuurain Rubus chamaemorus 2 Lillukka Rubus saxatilis 1 Leväkkö Scheuchzeria palustris 1 Tupasluikka Trichophorum cespitosum 1 Tupasvilla Eriophorum vaginatum 3 Valkopiirtoheinä Rhynchospora alba 3 Mutasara Carex limosa 1 Punanata Festuca rubra 1 Yhteensä 16 lajia Laji Tieteellinen nimi Runsaus Punarahkasammal Sphagnum magellanicum 2 Ruskorahkasammal Sphagnum fuscum 3 Rusorahkasammal Sphagnum rubellum 3 Varvikkorahkasammal Sphagnum russowii 1 Rämerahkasammal Sphagnum angustifolium 1 Silmäkerahkasammal Sphagnum balticum 1 Sararahkasammal Sphagnum fallax 1 Hentorahkasammal Sphagnum tenellum 3 Rämekynsisammal Dicrarum undulatum 2 Nevasirppisammal Warnstorfia fluitans 1 Yhteensä 10 lajia Taulukko 23. Kuhimasuon suokasvien runsausluokitukset. 1 = harvalukuinen, 2 = jokseenkin yleinen ja 3 = hyvin yleinen. Taulukko 22. Kuhimasuon suokasvien runsausluokitukset. 1 = harvalukuinen, 2 = jokseenkin yleinen ja 3 = hyvin yleinen. Suon reunojen kasvillisuus Avoimen keidasrämeen ojitettujen laiteiden metsien puolella on yleisesti turvekankaita, joilla vähäpuustoinen suo-osuus muuttuu lyhyellä matkalla rahkarämemuuttumaksi ja edelleen isovarpurämemuuttumaksi. Puusto on suon laiteilla mäntyvaltaista. Kenttäkerroksen putkilokasvilajisto on pitkälti samaa kuin avosuon mätäspinnoilla, mutta runsaussuhteet ovat erilaisia. Runsaimpia laitavyöhykkeiden kasveja ovat tupasvilla, suopursu, juolukka, kanerva, variksenmarja, puolukka ja suomuurain. Sarakasveista pullosara on ainoa, joka esiintyy laitavyöhykkeillä. Rahkasammalten lisäksi myös seinä-, kerros- ja karhunsammalet ovat tyypillisiä, samoin poron- ja torvijäkälät. Pyöreälehtikihokki esiintyy hyvin yleisenä rahkasammalien päällä. Valkopiirtoheinä on paikoin erittäin runsas ja peittävä kasvi. sini solala 111

113 Ojitusten ja patoamisen vaikutukset suon kasvillisuuteen Kuhimasuon laiteet on aikoinaan pyritty kuivattamaan metsätalouskäyttöön, minkä vuoksi reuna-alueilla on ojalinjoja. Suon läpi on lisäksi kaivettu uoma, jota pitkin johdettiin raakavettä Tuurujärvestä Palusjärveen Porin Veden tarpeisiin. Järjestelmä ei kuitenkaan toiminut halutusti, eikä vesijärjestely ole ollut käytössä vuosiin. Kuhimasuo sijaitsee moreeniharjanteiden välissä, minkä vuoksi vettä kertyy luontaisesti alueelle. Vuosien saatossa lähes kaikki ojalinjat ovat umpeutuneet ja madaltuneet, joten niiden kuivattava vaikutus on vähentynyt. Raakavesiuomassa kasvaa varsin monipuolista vesi- ja rantakasvillisuutta, kuten kurjenjalkaa, myrkkykeisoa, suoputkea, vesiherneitä, vitoja, pikkupalpakkoa ja pullosaraa. Raakavesiuoman patoaminen tulee vaikuttamaan positiivisesti suon vesitalouteen, minkä seurauksena keidasräme tulee ennallistumaan osittain. Avoimen vesitilan osuus nousee merkittävästi, sillä sitä ei käytännössä ollut lainkaan ennen padon rakentamista. Kuivina kesinä ja syksyinä avovesiala saattaa olla pieni, mutta se on tavanomaista myös luontaisesti syntyneille kosteikoille ja järville. Päätelmät Kuhimasuolta ei löydetty vuonna 2013 erityisesti huomioitavia tai uhanalaisia kasvilajeja; kaikki havaitut lajit olivat varsin tavallisia keidassoiden kasveja. Suo on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vain pieneltä osin, mutta padon rakentamisen myötä se tulee ennallistumaan. Kohde on arvokas kokonaisuus, sillä maankäytöltä säilyneitä suoalueita on Satakunnassa hyvin vähän. Lähteet Solala, S. 2013: Kullaan Kuhimasuon kasvillisuusselvitys Laiteiden isovarpurämemuuttumaa. Umpeutuneissa ojissa kasvaa muun muassa suovehkaa. sini solala 112

114 pyhäjärvi 113

115 PYHÄJÄRVEN YLEISKUVAUS Pyhäjärvi sijaitsee noin 2,5 kilometriä Kullaan keskustan luoteispuolella. Se on osa Kullaanjoen vesistöä, johon lukeutuvat myös Joutsi-, Tuuru- ja Palusjärvi. Laajemmin tarkasteltuna kyseessä on osa Kokemäenjoen vesistöaluetta. Pyhäjärven pinta-ala on rantavyöhykkeiden nevat pois lukien noin 178 hehtaaria ja tilavuus lähes kuutiometriä. Järvi on kauttaaltaan hyvin matala, sillä keskisyvyys on noin 70 senttimetriä ja suurin syvyys vain kaksi metriä. Mataluus heijastuu kasvillisuuteen, minkä vuoksi vesi- ja rantakasvillisuus on hyvin runsasta, eikä avovesialaa ole kuin 15 hehtaaria. Rantaviivaa on yhteensä 8,1 kilometriä. Umpeenkasvua on pyritty hillitsemään 2000-alkuvuosina, jolloin järvikaislasaarekkeita niitettiin neljänä kesänä. Tämän jälkeen niittotöitä on jatkettu tarvittaessa (Nevalainen 2013). Pyhäjärvi on pintavesityypiltään matala humusjärvi, jonka ekologinen tila on luokiteltu hyväksi. Vesistö on kuitenkin joinain talvina kärsinyt selvästi happivajeesta jääpeitteen alla. Kokonaisuutena se on lievästi rehevä ja humuspitoisuus johtunee osittain Palusjärven valuma-alueen suovesistä. Osana vesistöjärjestelyjä Pyhäjärvi kuuluu ns. Kullaanjoen säännöstelyn piiriin, jossa keskeisimmät kohteet ovat Tuuru-, Joutsi- ja Palusjärvi. Raakavesi johdetaan putkessa Palusjärven pohjaa pitkin Tyvijärvelle ja Harjakankaan vedenottamoon. Pyhäjärvi kuuluu samaan järjestelyyn, mutta siitä ei ole koskaan otettu vettä. Vedenoton vaikutukset heijastuvat Palusjärven kautta myös Pyhäjärveen, joten se kuuluu velvoitetarkkailun pariin, minkä vuoksi vedenlaatua on seurattu jo vuosikymmeniä (ks. vedenlaatu s. 120). Palusjärven säännöstely on toteutettu Pyhäjärven pohjoisosaan laskevan Palusjoen säännöstelypadon avulla. Vedet kulkeutuvat näin ollen patorakenteiden kautta Palusjokeen, edelleen Pyhäjärveen ja sieltä Pyhäjokea pitkin Kullaanjokeen. Palusjärven vedenpinta on ollut korkeudeltaan +29,62 30,62 m, mutta teoreettisesti se on +30,5 m. Pyhäjärven keskivedenkorkeus on puolestaan +28,5 m, joten tilanteesta riippuen lasku on Palusjoen varrella kaksi metriä. Palusjärveen liittyvät säännöstelyrajat esitetään sivulla 53. Valuma-alue Pyhäjärvestä voidaan erottaa kaksi valuma-aluetta, joista toinen on pelkästään Palusjärven rajaus (ks. s. 56). Pyhäjärven erillinen valuma-alue (kuva 42) on laajuudeltaan 21,37 km 2, josta 2,8 km 2 on peltoa, 2,11 km 2 järviä (Pyhä- ja Palojärvi) sekä loput 16,46 km 2 metsiä ja soita. Merkittävimmät viljelyalueet sijaitsevat Paluksen ja Ruoppakylän alueilla. Jälkimmäisen läpi virtaa Palojärvestä alkunsa saava Alhonoja, joka yhtyy lopulta Palusjokeen. Muilta osin suuria ojalinjoja on melko niukasti. Laajimmat ojitetut suot ovat Palojärven eteläpuolen Niittusuo ja Pohjosenkulman luoteispuolen Pitkäsuo. Valuma-alueella on yhteensä 142 vakituisesti asuttua ja 38 vapaa-ajan asuntoa, joista kaikki lukeutuvat haja-asutusalueeseen. Mainittavaa teollisuutta ei ole lainkaan. Pyhäjärven valuma-aluetta tarkastellessa tulee huomioida, että myös Palusjärven vedet virtaavat vesistöön, jolloin todellinen valuma-alue on yhteensä 104,86 km

116 Kuva 42. Pyhäjärven valuma-alue (musta rajaus). 115

117 Kuormituskysely (Arttu Tuominen) Pyhäjärven teoreettista ravinnekuormitusta selvitettiin tammikuussa 2011 suoritetulla kyselytutkimuksella. Kyselyllä kartoitettiin myös kiinteistön omistajien näkemyksiä järven tilasta ja toiveita järven kunnostamiseksi. Lisäksi tiedusteltiin innokkuutta osallistua mahdollisiin kunnostustoimenpiteisiin. Kyselytutkimuksen toteuttaminen ja tulokset Pyhäjärven kuormitusta koskevat kyselylomakkeet postitettiin saatekirjeiden kanssa kaikkiaan 42 vapaaajan kiinteistön omistajalle. Kiinteistöjen käyttötarkoitus- ja omistajatiedot poimittiin Ulvilan kaupungin käyttämästä paikkatieto-ohjelmasta. Vastausaikaa annettiin kolme viikkoa. Maaliskuussa lomakkeet lähetettiin uudelleen niille, jotka eivät vielä olleet vastanneet kyselyyn. Vastauksia saatiin yhteensä 30 kappaletta, joten vastausprosentti oli 71 %. Seitsemänsivuinen kuormituskyselylomake jakaantui kymmeneen osioon (A-J), joissa jokaisessa kartoitettiin eri asioita. Osiokohtainen vastausprosentti vaihteli huomattavasti. Pyhäjärven valuma-alueella on yhteensä 180 asuntoa, joista noin 20 prosenttia on vapaa-ajan asuntoja. Näistä suurin osa sijaitsee Pyhäjärven rannalla. Kiinteistöjen perustiedot ja käyttötarkoitus Kyselytutkimuksen avulla selvitettiin valuma-alueen kiinteistöjen käyttötarkoitukset. Kiinteistöt luokiteltiin maa- ja metsätalouskäyttöön, vapaa-ajan asumiseen tai vakinaiseen asumiseen. Vakinaisen sekä vapaa-ajan asutuksen hajakuormitus koostuu sellaisten kiinteistöjen kuormituksesta, jotka eivät kuulu yleiseen viemäriverkostoon. Kiinteistöjen käyttötarkoitusta kartoittavaan kysymykseen vastasi 30/30 vastaajaa (taulukko 24). 19 vastaajalla oli rantaviivaa, minkä yhteispituus on metriä. Vapaa-ajan asuntojen yhteenlaskettu käyttöaste on asumisvuorokautta, joka tarkoittaa 118 kuukauden oleskelua vuositasolla. Kolmen vakituisen asunnon käyttö on asumisvuorokautta, eli 48 kuukauden asumista vastaava määrä yhdeltä henkilöltä. Jätevedet Jätevesiä koskevaan kyselyyn vastasi 27 kiinteistön omistajaa. Viemäriverkostoon liittymättömät ympärivuotisen asutuksen rehevöittämien päästöjen voidaan laskea olevan asukasta kohden noin kuusi kertaa suuremmat kuin verkostoihin liittyneen asutuksen päästöt (Ympäristöministeriö 2011.) 23 vastaajalla on käytössään kuiva- tai kompostoiva käymälä. Kahdella vastaajalla on normaali vesikäymälä ja kahdella vähävetinen vesikäymälä. Kolmella kiinteistöllä vesikäymälän jätevedet johdetaan umpisäiliöön ja yhdellä saostuskäsittelyn jälkeen maasuodattamoon. 22 kiinteistöllä on sähkö ja kahdeksalla kiinteistöllä on käytössään juokseva vesi. Kiinteistöissä, joissa ei ole käytössä umpisäiliötä tai muuta vastaavaa jätevesienkäsittelyjärjestelmää, syntyneet jätevedet johdetaan joko suoraan maaperään tai maahan kaivettuun imeytyskuoppaan. Purkupaikkojen etäisyydet vaihtelivat Taulukko 24. Kuormituskyselyyn vastanneiden kiinteistöjen käyttötarkoitukset Käyttötarkoitus Lukumäärä Vakinaisia asuntoja 3 Vapaa-ajan asuntoja 23 Tilalla ainoastaan maataloutta 0 Tilalla ainoastaan metsätaloutta 2 Vakinainen asunto ja vapaa-ajan asunto tai sauna 2 Yhteensä metrin välillä rantaviivasta. Valtaosa vastaajista kompostoi kuivakäymälässä syntyneen kuiva-aineksen ja käytti sen maanparannusaineena. 116

118 Maa- ja metsätalous Valuma-alueella on viljelyskäytössä olevaa peltoa noin 278 hehtaaria. Valtaosa pelloista sijaitsee Pyhäjärven pohjoispuolella. Ainoastaan pieni osa pelloista rajoittuu järven rantaviivaa. Toisaalta Pyhäjärveen vettä kuljettavien Alhonojan ja Palusjoen varsista suurin osa on maatalouskäytössä. Lisäksi Palusjoen kautta suurin osa vakituisen asutuksen jätevesien vaikutuksista kohdistuu Pyhäjärveen, sillä Paluksen kylän asutuskeskittymä sijaitsee valuma-alueella. Metsätalous on valuma-alueen merkittävin maankäytön muoto, sillä metsää ja ojitettuja suoalueita on yhteensä 16,46 km 2. Vastaajien omistuksessa on metsää 24 hehtaaria. Suoritettujen kyselyjen mukaan alueella on suoritettu yksi harvennushakkuu vuonna 1997, kolme yhteispinta-alaltaan viiden hehtaarin uudistushakkuuta ja kolme maanmuokkausta samansuuruisella alueella vuosien välillä. Kalastus Kalastusta koskevaan kyselyyn vastasi 27 kiinteistön omistajaa, joista kaksitoista ilmoitti kalastavansa. Kyselyn mukaan Pyhäjärvestä on saatu seuraavia kalalajeja: ahven, särki, lahna, hauki, suutari, sorva, ruutana, sulkava, made ja pasuri. Myös jokirapuja on saatu järvestä. Muut kyselytutkimuksen tulokset Kyselyllä selvitettiin myös kiinteistön omistajien havaintoja ja muita tietoja Pyhäjärven muutoksista. Merkittävimpänä ongelmana koettiin järven umpeenkasvu ja toiveena, joka toistui useammassa vastauksessa, oli vedenpinnan nostaminen. Muutamalla vastaajalla oli halukkuutta itse osallistua kunnostustoimenpiteisiin. Laskennallinen kuormitus Pyhäjärven teoreettinen ravinnekuormitus on selvitetty Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimesta vuosina 2006 ja 2007, mutta valuma-alue on tuolloin rajattu eri tavalla (Hertta-tietokanta). Valuma-alueen muutokset johtuvat siitä, että Palusjärven luoteisosasta lähtevä Tyvijoki laski aiemmin luontaisesti Tyrvijärveen. Kullaanjoen vesistöjärjestelyjen vaikutusten myötä virtaukset ovat vaihtuneet, minkä vuoksi joki virtaa Palusjärveen. Palusjärven kaikki vedet virtaavat puolestaan Pyhäjärveen. Tässä osiossa esitetään kuitenkin vain Pyhäjärven erillisen valuma-alueen (kuva 42) laskennallinen kuormitus. Selvitystä varten muun muassa maatalousmaiden pinta-alat on laskettu ja asuntojen määrät päivitetty. Lisäksi vapaa-ajan asuntojen omistajille laadittiin kuormituskysely, jonka avulla hahmotettiin rakennusten käyttöastetta. Vesistöihin kohdistuu jatkuvasti ravinne- ja kiintoainekuormitusta useista erilaisista lähteistä. Merkittävimmät kuormittajat ovat yleensä maatalous, asutus ja metsätalous. Vakinaisen ja vapaa-ajan asutuksen hajakuormitus koostuu sellaisten kiinteistöjen kuormituksesta, jotka eivät kuulu yleiseen viemäriverkostoon. On laskettu, että yhden ihmisen aiheuttama fosforikuormitus alueella, joka ei ole liitetty yleiseen viemäriverkostoon, on kuusi kertaa suurempi kuin henkilön, joka asuu verkoston alueella (Ympäristöministeriö 2011). Maatalous on Suomessa eräs suurimmista kuormittajista, mikä aiheuttaa erityisesti fosforin ja typen muodostamaa ravinnekuormaa. Pelloistamme lähes 90 prosenttia vaikuttavat vesistöihin (Puustinen 1995). Peltojen takia vesistöihin kohdistuu kuormitusta useista eri syistä, mutta erityisesti ojitukset, lannoitteiden käyttö, maan kaltevuus ja suojavyöhykkeet ovat suuresti merkitseviä tekijöitä. Myös sääolosuhteet vaikuttavat; esimerkiksi voimakkaat sateet huuhtovat vesistöihin tavanomaista enemmän ravinteita ja kiintoaineita. Ilmastonmuutos saattaa vaikuttaa merkittävästi vesistöihin, mikäli esimerkiksi rankkasateet yleistyvät. Metsätalouden kuormitukset johtuvat erilaisista hakkuista, maanmuokkauksista ja ojituksista. Myös metsäteiden rakentaminen aiheuttaa kuormitusta, sillä maan pintaa rikotaan. Lisäksi lannoitteiden käyttö vaikuttaa ravinnekuormaan. Käytännössä metsätalouden kuormitukset tulevat vesistöihin pintavaluntana tai ojia pitkin. Virtaavat vedet kuljettavat järviin myös orgaanista ainesta, kuten humusta. Metsien tavoin suoalueilta kulkeutuu vesiä pintoja tai ojia pitkin. Erityisesti uudet suo-ojat aiheuttavat monin paikoin merkittävää humuspitoisuutta. 117

119 Fosfori- ja typpikuormitus Fosfori- ja typpikuormituksen laskemisessa käytettiin vakinaisten ja vapaa-ajan asuntojen määrää. Laskelmassa on tulkittu, että yhdessä rakennuksessa asuu keskimäärin yksi henkilö. Vapaa-ajan asuntojen käyttöaste on laskettu kuormituskyselyn mukaan, jolloin 23 asuntoa vastaa keskimäärin noin kymmenen kuukauden asumista. Näin ollen 38 vapaaajan asuntoa on suhteutettu, jolloin ne vastaavat noin 1,5 vuoden asutusta. Maatalouden osalta on käytetty suoraan peltojen kokonaispinta-alaa (taulukko 25 ja 26). Luonnonhuuhtoutumalla tarkoitetaan metsä- ja suoalueilta tulevaa kuormitusta (kuva 43 ja 44). Maatalous 66% Luonnonhuuhtouma 24% Kuva 43. Pyhäjärven fosforikuormituksen prosentuaalinen jakautuminen. Haja-asutus 10% Taulukko 25. Pyhäjärven fosforikuormitus. Haja-asutuksessa on laskettu yksi asukas asuntoa kohden. Kuormittaja Yksiköitä (asukas, km 2 ) Ominaiskuormitus (kg / asunto, kg /km 2 ) Yhteensä (kg) Haja-asutus 143,5 0,24 34,44 Maatalous 2,80 86,00 240,80 Luonnonhuuhtouma 16,46 5,23 86,09 Yhteensä 361,33 Maatalous 58% Luonnonhuuhtouma 39% Kuva 44. Pyhäjärven typpikuormituksen prosentuaalinen jakautuminen. Haja-asutus 3% Taulukko 26. Pyhäjärven typpikuormitus. Haja-asutuksessa on laskettu yksi asukas asuntoa kohden. Kuormittaja Yksiköitä (asukas, km 2 ) Ominaiskuormitus (kg / asunto, kg /km 2 ) Yhteensä (kg) Haja-asutus 143,5 1,27 182,25 Maatalous 2, , ,19 Luonnonhuuhtouma 16,46 151, ,7 Yhteensä 6 353,14 118

120 Luonnonsuojelualue Pyhäjärven pohjois- ja eteläpää kuuluvat valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan linnustollisten arvojen vuoksi (kuva 45). Tämän vuoksi järvelle perustettiin noin 91 hehtaarin laajuinen kaksiosainen luonnonsuojelualue (LOS-2006-L ), jonka suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 24 3 momentin mukaisella rauhoituksella. Alla esitetään rauhoitusmääräykset. Suojeluperusteena on ollut merkittävältä osin vesilintujen suuri määrä, mutta alueen linnuston määrä on sittemmin romahtanut (ks. linnusto s. 131). Alueella on kielletty: a) Ojien kaivaminen, veneväylien ruoppaaminen, vesien perkaaminen ja patoaminen sekä kaikenlainen muu maaperän vahingoittaminen ja sen ainesten ottaminen; b) rakennusten, laitteiden, teiden ja polkujen rakentaminen; c) kasvien tai kasvinosien ottaminen ja vahingoittaminen; d) selkärankaisten eläinten pyydystäminen, hätyyttäminen ja pesien vahingoittaminen metsästyslain mukaista metsästystä lukuun ottamatta sekä selkärangattomien eläinten pyydystäminen keräämistä varten. Alueella on sallittu: a) Tehdä olemassa olevien viranomaispäätösten ja -lupien mukaisia toimenpiteitä; b) hakata ja kuljettaa pois runkopuustoa; c) käyttää ja ylläpitää olemassa olevia laitureita, uimapaikkoja ja veneväyliä siten, että kasvillisuus ja ruoppausmassa sijoitetaan luonnonsuojelualueen ulkopuolelle; d) metsästys ja kalastus sekä sienestys ja marjastus; e) laiduntaa ja rakentaa sen edellyttämät aidat ja muut rakennelmat; f) käyttää ja ylläpitää olemassa olevia ojia. Lähteet Lounais-Suomen ympäristökeskus 2006: Päätös luonnonsuojelualueen perustamisesta valtakunnallisen lintuvesiensuojeluohjelman mukaiselle kohteelle Pyhäjärvi (LVO020053). Nevalainen, P. 2013: Kirjallinen tiedonanto Pyhäjärven vesikasviniitoista Puustinen, M. 1995: Peltojen ominaisuudet ja vesiensuojelutavoitteet. Vesitalous 5/1995. Ympäristöministeriö 2011: Hyvä jätevesien käsittely. Ympäristöministeriön esite. Kuva 45. Pyhäjärven luonnonsuojelualueen rajaukset (punaiset alueet). 119

121 VEDENLAATU Pyhäjärvi kuuluu Palus-, Joutsi- ja Tuurujärven tavoin Kullaanjoen järjestelyyn liittyvään velvoitetarkkailuun, minkä vuoksi kohteelta on otettu vesinäytteitä säännöllisesti 1970-luvun puolivälistä alkaen. Vanhimmat näytteet ovat peräisin kuitenkin jo vuodelta Nykyään näytteitä otetaan kahdesti vuodessa; kesällä ja talvella (kuva 56 s. 123). Tähän julkaisuun on koottu tulokset vuosilta , sillä ne antavat riittävän kuvan viimeisten reilun 20 vuoden tilanteesta päätelmien tekoa varten. Tässä osiossa esitetään erilaisia tutkimustuloksia veden fysiologiasta, ravinnepitoisuuksista ja muista tekijöistä. Hankkeen käytössä oli noin 120 näytteenottokerran tulokset ja yhteensä yli yksittäistä analyysiä. Näiden joukossa on viiden näytteenottokerran aineistot, jotka otettiin täydentävästi Kullaan vedet -hankkeen puitteissa. Alla olevien tekstien raja-arvot ja kuvaukset perustuvat opasvihkoseen vesistötulosten tulkitsemiseksi (Oravainen 1999). Happipitoisuus Riittävä happipitoisuus kertoo järven hyvästä kunnosta, mutta näytteenoton ajankohdalla on suuri merkitys; talvella pitoisuudet ovat tyypillisesti pienemmät jääpeitteen alla. Myös näytteenottopaikan syvyys vaikuttaa tuloksiin. Hyväkuntoisen järven pitoisuus on tavanomaisesti vähintään 8 mg/l. Pyhäjärven happipitoisuus on vaihdellut lukemien 0,06 ja 10,9 välillä. Talviaikaiset pitoisuudet ovat selvästi pienempiä kuin kasvukaudella. Happikadosta on kärsitty talvina , ja Happitilanne on ollut kokonaisuutena heikko, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana ei ole koettu happikatoa (kuva 46) Keskiarvo Keskiarvo Kuva 46. Happitoisuuksien (mg/l) keskiarvot vuosittain. Sameus Veden sameus lisääntyy usein merkittävästi sekä kevätettä syystulvan aikana. Myös kasvukauden rankkasateet ja levät lisäävät vesien sameutta. Sameusarvo kertoo nimensä mukaisesti vedessä esiintyvän sameuden määrän. Pyhäjärven sameus on ollut yleensä kesäkaudella 3,5 4,5, joka vastaa hyvää eli lievästi sameaa vettä (raja-arvo 1 5 FTU). Ilmeisesti leutoina talvina lukemat ovat olleet korkeimmillaan 11,0, joka on eräiden luokittelujen mukaan edelleen lievästi sameaa. Lukemat ovat kuitenkin hyvin lähellä tyydyttävää hyvän sijaan. Keskimäärin sameusarvo on pysynyt kohtalaisena (kuva 47) Keskiarvo Keskiarvo Kuva 47. Sameuden (FTU) keskiarvot vuosittain. 120

122 Sähkönjohtavuus Sähkönjohtavuudella mitataan järven elektrolyyttipitoisuutta, joka kuvaa vedessä olevien liuenneiden suolojen määrää. Sisävesissä arvot ovat tyypillisesti 5 10 ms/m. Pyhäjärven sähkönjohtavuus on ollut kaikissa näytteissä tyypillisellä tasolla (10 13 ms/m), mutta 1980-luvulla ne olivat yleisesti alhaisempi. Aineiston perusteella Pyhäjärvessä on hieman enemmän kuormituksen aiheuttamia suoloja kuin 1980-luvulla. Nykytilanne on pysynyt varsin vakaana pitkään (kuva 48) Keskiarvo Keskiarvo Kuva 48. Sähkönjohtavuuden (ms/m) keskiarvot vuosittain. Happamuus Veden happamuudella (ph) on merkittävä vaikutus koko järven ekosysteemiin, sillä suurin osa eliöistä on sopeutunut elämään ph-alueella 6,0 8,0. Puhdas vesi on yleensä hyvin lähellä neutraalia (ph 7,0), mutta humuksesta johtuen se saattaa olla hieman hapanta (ph 6,5 6,8). Pyhäjärven happamuusarvo on pysytellyt pääosin happaman puolella, mutta seuranjakson aikana on lähes 30 näytettä ollut lievästi emäksisiä (ph 7,1 7,5). Keskiarvo on ollut vuosittain 6,6 ja 7,1 välillä (kuva 49). Pyhäjärven tilanne on näin ollen varsin hyvä, eikä eliöstön rakenteeseen vaikuttavaa liiallista happamoitumista ole havaittu. 7,2 7,1 7 6,9 6,8 6,7 6,6 6,5 6,4 6,3 6,2 Keskiarvo Keskiarvo Kuva 49. Happamuuden (ph) keskiarvot vuosittain. Väri Veden väriarvo kuvaa käytännössä yksinomaan ruskeutta, joka aiheutuu Suomessa humuksesta. Väriä kutsutaankin usein myös humusleimaksi. Veden humuspitoisuus on yleensä varsin tiukasti sidoksissa valuma-alueen suoalueisiin. Värittömien vesien väriarvot ovat 5 15, lievästi värillisten 20 40, kohtalaisesti värillisten (humuspitoiset) ja erittäin värillisten mgpt/l. Pyhäjärven väriarvot ovat olleet lähes poikkeuksetta tyydyttäviä ( mgpt/l) ja toisinaan lähes huonoja (260 mgpt/l). Lukemat vaihtelevat melko runsaasti vuodenajan mukaan, mutta keskimäärin vesi on hyvin ruskeaa. Aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että vesi on muuttunut hiljalleen ruskeammaksi (kuva 50) Keskiarvo Keskiarvo Kuva 50. Värin (mgpt/l) keskiarvot vuosittain. 121

123 Kokonaisfosfori Veden fosforipitoisuudella arvioidaan järven rehevyyttä. Erinomaisen raja on <12 µg/l. Vastaavasti hyvän raja on <30, tyydyttävän <50, välttävän ja huonon >100 µg/l. Kyseiset rajat ovat veden käyttökelpoisuuden luokkarajoja. Palusjärvellä fosforin määrä on pysytellyt keskimäärin (kuva 51) sekä hyvänä että tyydyttävänä (19 30 µg/ l). Pitoisuudet olivat poikkeuksellisen korkealla vuonna Vuodenkiertoon nähden pitoisuudet ovat olleet korkeimmillaan huhti- ja kesäkuussa sekä alhaisimmillaan touko- ja syyskuussa (kuva 52). Kokonaistyppi Kokonaistyppi kertoo veden typpipitoisuuden sen kaikissa eri muodoissa. Kirkkaissa ja puhtaissa vesissä pitoisuudet ovat µg/l. Humusvesien vastaavat lukemat ovat yleensä µg/l ja jätevesissä pitoisuudet mitataan tuhansissa. Pyhäjärven typpipitoisuudet kuvaavat varsin hyvin humuspitoisten vesien lukemia (kuva 53). Vuonna 1998 pitoisuudet olivat poikkeuksellisen suuria, mutta muina vuosina ne ovat olleet melko samansuuruisia, keskimäärin µg/l. Humuspitoisuuden vuoksi järven typpipitoisuudet ovat käytännössä aina kirkkaita vesiä korkeampia. Korkeimmillaan arvot ovat olleet helmi-huhtikuussa ja alhaisimmillaan heinä- ja syyskuussa (kuva 54). Tammi-, loka- ja joulukuulta ei ole näyteanalyysejä. Marraskuun keskiarvo on ollut 850 µg/l. Keskiarvo Keskiarvo Keskiarvo Keskiarvo Kuva 51. Kokonaisfosforin (µg/l) keskiarvot vuosittain Keskiarvo Keskiarvo Kuva 53. Kokonaistypen (µg/l) keskiarvot vuosittain Keskiarvo Keskiarvo 0 TammiHelmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 0 TammiHelmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Kuva 52. Kokonaisfosforin (µg/l) keskiarvot kuukausittain. Kuva 54. Kokonaistypen (µg/l) keskiarvot kuukausittain. 122

124 Kemiallinen hapenkulutus Kemiallinen hapenkulutus on vedessä olevien kemiallisesti hapettavien orgaanisten aineiden mittari. Humusvesissä arvot ovat ja värittömissä vesissä 4 10 O 2 /l. Arvot vaihtelevat usein värin tavoin vuodenaikojen mukaan. Pyhäjärven näytteet osoittavat melko selvää humuspitoisuutta, sillä keskiarvot ovat olleet korkeita (kuva 55). Suurimmillaan pitoisuudet ovat olleet 27 ja 30 O 2 /l. Humuspitoisuus viittaa suureen kuormitukseen erityisesti suoalueilta. Myös voimakkailla sateilla ja talviolosuhteilla on vaikutusta tuloksiin. Aineiston perusteella kemiallinen hapenkulutus on kasvanut loivasti reilun 20 vuoden aikana Keskiarvo Keskiarvo Kuva 55. Kemiallisen hapenkulutuksen (COD Mn ) keskiarvot vuosittain. Tulosten tarkastelua Pyhäjärven näytteiden perusteella vesi on varsin humuspitoista ja lievästi sameaa, mikä vastaa Palusjärven suuntaviivoja. Vesinäytteiden mukaan joinakin talvina on kärsitty happikadosta, mutta viimeisestä heikosta vuodesta on kulunut jo kymmenen vuotta. Happamuustilanne on pysynyt melko hyvänä, eivätkä tulokset anna aihetta huoleen liiallisen happamuuden vuoksi. Ravinnepitoisuudet ovat pysyneet fosforin ja typen osalta hyvänä tai tyydyttävänä. Todennäköisesti Pyhäjärveä kuormittaa Palusjärveen laskevat humusvedet. Molemmat järvet kuuluvat samaan valuma-alueeseen. Ravinnekuormitus ei kuitenkaan ole kokonaisuutena erityinen ongelma. Lähteet Oravainen, R. 1999: Opasvihkonen vesistötulosten tulkitsemiseksi havaintoesimerkein varustettuna. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Tampere. Kuva 56. Pyhäjärven vesinäytteiden ottamispaikka. 123

125 kasvillisuus Selvitysalueen yleiskuvaus Pyhäjärvi on pienehkö, matala ja umpeen kasvava kohde, jonka pinta-ala on nevat pois laskien noin 178 hehtaaria ja tilavuus noin kuutiometriä. Järven suurin syvyys on vain kaksi metriä ja rantaviivaa on noin kahdeksan kilometriä. Vesi on melko ruskeaa ja humuspitoista. Järven mataluudesta johtuen vesimassa ei kerrostu kesäaikaan lämpötilan mukaan ja happitilanne pysyy näin suhteellisen hyvänä. Hapen kuluminen on kuitenkin voimakasta ja etenkin jään alla voimakas happivaje on tavanomaista. Vesi on kesällä kirkkaampaa, värittömämpää, vähähumuksisempaa ja typpipitoisuus on selvästi pienempi kuin talvella. Pyhäjärvi on lievästi rehevä ja happamuus on lähellä neutraalia. Vuosina 2002 ja 2003 klorofyllipitoisuudet olivat keskimääräistä korkeammat, minkä epäiltiin johtuneen vesikasvien niitosta. Niittäminen vähensi todennäköisesti vesikasvien varjostusvaikutusta ja päällyslevästön kilpailua ravinteista, joten planktonlevät pääsivät runsastumaan (Oravainen 2010). Pyhäjärven pohjoisosaan laskee Palusjoki ja järven eteläosasta lähtee Pyhäjärvenjoki. Järven rannalla on loma-asutusta, joka painottuu erityisesti länsipuolelle. Sekä itä- että länsipuolella on muutama pelto, joista itäpuolen tilojen pellot ulottuvat järveen asti. Tutkimusmenetelmät Pyhäjärven kasvillisuutta inventoitiin niin, että molemmat kartoittajat meloivat samalla kanootilla järven avovesialueella ja ruoikoissa niin pitkälle, kuin kanootilla oli mahdollisuus mennä. Samalla selvitettiin vesirajan tuntumassa kasvavien ilmaversoisten kasvien lajisto havainnoimalla ja pohjasta otettiin näytteitä pohjaa haraamalla haralla sekä rautaharavalla. Rantaluhdat inventoitiin kävellen. Selvitysalue rajattiin rantametsiin ja -peltoihin. Kartoitukset tehtiin Järvellä ja maastossa tehtiin alustava vyöhykkeittäinen kasvillisuuskartta, jota myöhemmin tarkistettiin ilmakuvien avulla. Ilmakuvista on apua korkeiden ilmaversoisten ja kelluslehtisten vesikasvien muodostamien vyöhykkeiden rajaamisessa, mutta uposkasvillisuutta niistä ei pysty havainnoimaan. Apuna oli myös GPS-laite paikantamisen varmentajana. Vuoden 2010 kasvillisuusselvityksestä vastasivat Maarit Naakka ja Marika Vahekoski. Kasvillisuuden yleiskuvaus Järven rantoja kiertää kauttaaltaan leveä järviruoikkovyöhyke, jota on niitetty mökkirantojen edustoilta (kuva 57 s. 127). Rantojen tuntumassa ruoikon reunaosissa kasvaa monia kasvilajeja, kuten jokileinikkiä, myrkkykeisoa, viilto- ja pullosaraa, keltakurjenmiekkaa, vesihierakkaa, kurjenjalkaa ja ratamosarpiota. Järviruokokasvustojen seassa kasvaa myös mosaiikkimaisesti järvikaislaa sekä kapea- ja leveäosmankäämikasvustoja. Järvikortetta esiintyy omana vyöhykkeenään ruoikkoalueen jälkeen. Suurimmat ja yhtenäisimmät järvikortekasvustot ovat Palusjoen ja Pyhäjärvenjoen suulla. Suomenlummetta, ulpukkaa ja rantapalpakkoa kasvaa laajoina mosaiikkimaisina kasvustoina avoveden alueella. Niillä kohdilla, joissa kyseiset kasvustot harvenevat, tähkä-ärviäkasvustot runsastuvat. Järven etelä- ja pohjoispäässä jokivarsien molemmilla puolilla on laajat luhta-alueet. Niiden järven puoleiset reunat ovat märkiä ja upottavia järviruokoluhtia, jotka vaihettuvat rantaa kohti mentäessä viitakastikkaluhdiksi sekä pidemmälle soistuneiksi lyhytkorsinevoiksi. Lounaisosan luhdan ranta-alueella on kapea kaistale tupasvillärämettä ja isovarpurämettä. Järven alueellinen kasvillisuuskuvaus Pyhäjärven länsipuolella mökkirannoilla kasvaa järviruokoa, mutta syvyyden lisääntyessä rantavedessä esiintyy leveäosmankäämiä ja järvikaislaa. Lähellä rantaa kasvaa terttualpia sekä vähän viilto- ja pullosaraa. Kasvustojen seassa on ratamosarpiota, jokileinikkiä, kurjenjalkaa, myrkkykeisoa ja keltakurjenmiekkaa. Kauempana rannasta kasvaa rantapalpakkoa, suomenlummekasvustoa ja ulpukkaa. 124

126 Pohjoiseen päin mentäessä erään maatilan rannassa on kuollut terttualpikasvusto. Rantavedessä järviruo on seassa kasvaa runsaasti myrkkykeisoa ja jokileinikkiä, myös rantakukkaa paikoitellen. Järviruo on jälkeen kapeaosmankäämikasvusto on yhtenäinen kymmeniä metrejä. Järven luoteiskulmassa on järviruokoalue, jossa kasvaa myös järvikortetta ja rantapalpakkoa. Rannassa kasvaa myrkkykeisoa, viiltosaraa, pystykeihonlehteä ja ulompana hieman rantapalpakkoa. Paikoitellen esiintyy rantayrttiä, vesihierakkaa ja pikkumataraa. Ruoikkoalueen jälkeen ulommas mentäessä on jälleen järvikaisla-alue, jonka joukossa kasvaa myös myrkkykeisoa, pystykeihonlehteä ja vesitatarta. Uposlehtisistä kasvaa runsaasti tähkä-ärviää. Lisäksi ulkokehällä on runsaasti ulpukkaa ja suomenlummetta. Järven pohjoisosassa lähestyttäessä Palusjoen suuta ja Kuussaaren niemen kärkeä voi havaita runsasravinteisuuden lisääntymisen. Rannassa on raatekasvustoa runsaasti ja mukana järvikortetta sekä vähän vesihierakkaa. Joukossa on myös rantakukkaa, viiltosaraa, suoputkea, keltakurjenmiekkaa ja luhtavuohennokkaa. Ulospäin mentäessä alkaa järvikaisla- ja leveäosmankäämikasvusto. Ulkokehällä on ulpukkaa, uistinvitaa, kilpukkaa, pystykeihonlehteä ja isosorsimoa. Irtokellujista tavataan hieman pikkulimaskaa. Jokisuulle mentäessä matalassa vedessä on runsaasti ulpukkaa, uistinvitaa, isopalpakkoa ja kilpukkaa. Järvikaislan seassa kasvaa myös sarjarimpeä sekä vesikuusta. Ruokohelpiä esiintyy jonkin verran, ja paikoin kuivemmilla kohdilla kiiltopaju on alkanut kasvaa. Palusjoen itäpuolella luhdan jälkeen järvessä kasvaa runsaasti järviruokoa ja järvelle päin mentäessä esiintyvät pikkuja rantapalpakko sekä ulpukka. Runsaasti kukkiva suomenlumme on hyvin runsas. Alueella kasvaa mosaiikkimaisena kapeaosmankäämi järvikaisla järviruokokasvustoa. Vedessä on puolestaan runsaasti kukkivaa tähkä-ärviää ja järvikaislan seassa kukkii paikoin myös terttualpia. Järven itäpuolella peltojen kohdalla järvessä kasvaa noin sadan metrin matkalla järvikortetta. Kun järvikortekasvusto loppuu, alkaa järviruokokasvusto, jossa järvikortteen osuus on hyvin pieni. Myös tähkä-ärviää on runsaasti, samoin suomenlummetta mutta vähemmän ulpukkaa. Järven eteläosasta lähtee Pyhäjärvenjoki. Ennen ruoikkoa vedessä on runsaasti suomenlummetta, tähkä-ärviää ja ulpukkaa. Uoman suulla molemmin puolin on mosaiikkimaisesti järvikorte- järvikaisla-, kapeaosmankäämi- ja järviruokokasvustoja. Seassa kasvaa jokileinikkiä, rantakukkaa, raatetta, ratamosarpiota, pullosaraa ja kurjenjalkaa. Ulpukkakasvustot ovat hyvin runsaita koko järven alueella. maarit naakka 125

127 Luhdat Palusjoen länsi- ja itäpuolella on luhtaa. Joen reunoilla kasvaa järviruokoa, isosorsimoa, karhunputkea, suo-ohdaketta, viitakastikkaa, rantakukkaa, mesiangervoa, myrkkykeisoa, ruokohelpiä, ranta-alpia, vehkaa, viiltosaraa, nokkosta, keltakurjenmiekkaa, sarjarimpeä ja pikkumataraa. Vedessä kasvaa vähän uistinvitaa. Kapea reuna-alue on mosaiikkimaista järviruokoluhtaa, joka on kosteampaa kuin pääosa luhdasta. Tämän jälkeen alkaa kuivempi luhta-alue, jossa kasvaa viitakastikkaa sekä paikoin kuivemmilla kohdilla myös kiiltopajua ja hieskoivua. Sammalista esiintyy okarahka- ja korpirahkasammalta ja sarakasveista sekä viilto- että vesisaraa. Pääosin luhta on viitakastikkaluhtaa, jonka yleisimmät kasvilajit nimilajin lisäksi ovat viilto-, pullo- ja vesisara. Osittain kyseessä on järviruoko-viitakastikkaluhtaa. Pyhäjärvenjoen itäpuolella on luhta, jonka reunassa kasvaa järviruo on, kurjenjalan, suoputken, leveäosmankäämin ja luhtavuohennokan lisäksi muun muassa viitakastikkaa sekä viilto- ja pullosaraa. Luhta on järviruokoluhtaa, jonka kuivemmissa kohdissa kasvaa kiiltopajua. Umpeenkasvun seuraavassa vaiheessa näkyy paikoitellen jo koivun- ja männyntaimia. Luhdalla kasvaa viita- ja korpikastikkaa sekä viilto- ja vesisaraa, suoputkea, rantakukkaa, kurjenjalkaa, karpaloa ja luhtavuohennokkaa. Yleisimmät sammalet ovat okarahka- ja korpirahkasammal. Kyseessä on viitakastikkaluhtaa. Pyhäjärvenjoen länsipuolella olevalla luhta-alueella märkä ja upottava reunaosa on järviruokoluhtaa, jossa kasvaa myös järviruokoa, viiltosaraa, rantakukkaa ja leveäosmankäämiä. Kuivemmalla alueella luhta muuttuu oligotrofiseksi lyhytkorsinevaksi, jonka seassa on paikoin pienialaisesti viitakastikkaluhtaa. Lyhytkorsinevalla kasvaa tupasvillaa, karpaloa, riippasaraa, hieskoivua sekä tuhka- ja kiiltopajua. Sammalista yleisimpiä ovat räme- ja punarahkasammal sekä rämekarhunsammal. Luodonlahden luodon länsipuolella on pieni alue oligotrofista suursaranevaa, jossa kasvaa jouhisaraa, tupasvillaa ja karpaloa. Sammalista yleisimpiä ovat räme- ja punarahkasammal sekä rämekarhunsammal. Lähellä metsänreunaa on kapea tupasvillarämealue, joka vaihettuu ennen kangasmetsää isovarpurämeeksi. Järven eteläosan ruokovaltaista luhtaa. maarit naakka 126

128 Pyh{j{rvenjoki Jokipolvi Alho Koskinen Aaltonen Koskenranta Kylä-Nokki Kotiperko Kiviniemi Mäkelä Jokela Uusiniemi Molkkari Kivisalo Korvenranta Kuokkakorpi Jaakola Kangas Museo K.talo Urh. S.talo Mets{stysmaja Laavu Uudenniitunkorpi Huhti Jalomäki Rapakko Saukonhaaranm{ki Lapalakso Molkkarinmäki Mikkola Tienhaara Korvenkallio Tuutorssi :52 5:53 5:54 5:55 5:56 5:57 5:58 5:59 5:60 5:61 5:62 5:63 5:64 5:65 5:66 5:67 5:68 5:69 5:70 5:71 5:73 5:74 5:75 5:76 5:77 5:89 5: rp rp12 rp13 26 rp L rp6 rp 52 1rn N3 N4 2 N N p p lo X ULVILA 421 Koski 886 ULVILA 422 Levanpelto 402 Koski 423 Palus 422 Levanpelto ei nay ei nay ei nay ei nay ei nay ei nay ei nay 30,4 29,8 29,7 29,7 30,7 30,4 30,4 31,7 42,4 42,0 44,7 45,2 29,7 29,4 29,3 29,2 29,3 29,5 29,2 29,3 29,2 29,6 29,7 29,9 29,8 29,3 42,6 46,1 42,8 45,4 45,6 43,2 43,5 30,2 30,6 30,3 31,7 30,9 31,3 31,4 31,2 33,2 32,4 32,5 43,8 37,4 31,5 42,5 31,2 31,3 30,6 30,2 31,6 32,8 31,5 31,6 31,8 31,9 46,0 45,8 43,1 40,1 40,9 43,0 45,6 44,7 45,5 46,9 47,0 37,2 39,4 36,6 35,9 30,6 30,2 37,1 37,4 45,4 41,0 43,0 45,5 30,2 32,7 38,5 38,9 45,7 45,4 32,5 32,2 36,4 37,0 32,2 32,5 32,5 32,3 32,4 32,8 33,5 33,2 33,4 33,5 33,7 33,5 33,6 32,5 35,2 36,6 41,5 36,2 36,9 43,3 43,1 44,0 44,0 41,8 40,3 41,9 39,8 44,4 42,4 45,4 51,4 50,3 34,5 37,4 35,5 37,2 37,6 36,9 38,8 41,7 40,5 45,2 43,3 36, rp32 rp m 100 ULVILAN KAUPUNKI PYHÄJÄRVEN KASVILLISUUSLUOKITUS : MERKINNÄT AVOVESI ISOVARPURÄME JÄRVIKAISLIKKO KAPEAOSMANKÄÄMIYHDYSKUNTA LYHYTKORSINEVA ULPUKKA- JA LUMMEKASVUSTO TÄHKÄ-ÄRVIÄKASVUSTO JÄRVIRUOKOKASVUSTO RANTAPALPAKKOKASVUSTO JÄRVIRUOKOLUHTA TUPASVILLARÄME SUURSARANEVA VIITAKASTIKKALUHTA JÄRVIKORTEKASVUSTO MOSAIIKKIKASVUSTO Kuva 57. Pyhäjärven kasvillisuuskartta. Lajiluettelo elomuodoittain, määrällisesti ja kasvupaikan ravinteisuuden ilmentäjinä Tässä lajikohtaisessa osiossa esitetään Pyhäjärvellä esiintyvät vesi- ja rantakasvit elomuodoittain (Toivonen 1981). Kasvilajien runsaus ilmaistaan tekstissä Norrlinin 7-portaisella asteikolla: 1) hyvin niukasti 2) niukasti 3) jokseenkin niukasti 4) sirotellusti 5) jokseenkin runsaasti 6) runsaasti 7) hyvin runsaasti karttadigitointi: virpi sipari