TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN
|
|
- Mari Kahma
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN 2063/58/2014 KH Valmistelu ja lisätiedot: toimitilajohtaja Börje Boström, , Kaupunginvaltuusto käsitteli ruotsinkielisen Tolkis skolan ja suomenkielisen Tolkkisten koulun rakentamista kokouksessaan Valtuusto päätti, että Tolkkisiin rakennetaan uudisrakennuksena kaksisarjainen koulu ja esiopetustiloja osana Lemminkäinen Oy:n kanssa solmittua elinkaarihanketta. Ratkaisussa on 12 perusopetusryhmää ja kaksiryhmäinen esikoulu.oppilaita on yhteensä 240 ja esikoululaisia 42 (48). Käytännössä päätös tarkoitti, että uudisrakennukseen sijoitetaan suomenkielisen Tolkkisten koulun toiminta. Nykyisistä Tolkkisten suomenkielisen koulun rakennuksista päätöksessä sanotaan: Tolkkisten nykyisen koulun käyttö ja mahdollisen päiväkodin tarve ratkaistaan käsiteltäessä ja päätettäessä sivistysverkkokokonaisuudesta, kuitenkin siten, että Tolkkisissa säilyy ruotsinkielinen kouluyksikkö. Pöytäkirjaan liitettiin myös seuraavan sisältöinen ponsi: Kaupunginvaltuuston päätökseen koskien Tolkkisten koulun elinkaarihanketta viitaten, esitämme pontena, että ruotsinkielinen kouluyksikkö sijoitetaan Tolkkisten koulun nykyiseen kiinteistöön ja, että päivittämistä varten tähän tarkoitukseen varataan tarpeellinen määräraha. Toimitilajohto ja sivistystoimi ovat valmistelleet sekä Tolkkisten koulun että Tolkis skolan rakennushankkeita valtuuston tekemän päätöksen ja sen liitteenä olevan ponnen mukaisesti. Tolkis skolan hankesuunnitelma, hankesuunnitelman kustannusarvio ja viitesuunnitelmat luonnostasoisina ovat valmistuneet ja toimitilajohto esittää ne hyväksyttäväksi. Tolkis skola on toiminut väistötiloissa vuodesta 2013 lähtien. Tolkis skolan entinen koulurakennus purettiin korjauskelvottomana vuonna Oppilasmäärä on lukuvuonna vuosiluokilla 1-6
2 yhteensä 94 oppilasta. Aikaisemmin on kouluverkkoselvityksessä linjattu, että Gammelbacka skola lakkautetaan ja suurin osa koulun nykyisestä oppilaaksiottoalueesta kuuluu Tolkis skolaan kun uusi koulurakennus Tolkkisissa valmistuu. Gammelbacka skola toimii osittain väistötiloissa. Oppilasmäärä Gammelbacka skolassa on lukuvuonna yhteensä 95 oppilasta. Tolkis skolan tilakysymys esitetään ratkaistavaksi siten, että nykyinen suomenkielisen Tolkkisten koulun käytössä oleva kiinteistö kehitetään Tolkis skolan käyttöön. Kiinteistöllä oleva vuonna 2005 rakennettu kunnossa oleva osa korjataan ja sen yhteyteen rakennetaan uusi laajennusosa. Olemassa olevat tilat muutetaan uuden toiminnan edellyttämässä laajuudessa. Toiminnan ja tilojen suunnittelussa ovat lähtökohtina uuden opetussuunnitelman ja oppimisympäristön asettamat tavoitteet. Kiinteistöllä olevan vanha 1960-luvulla rakennettu osa sekä kaksi erillisrakennusta puretaan. Purettavissa rakennuksissa on kosteusvaurioista johtuvia sisäilmaongelmia. Näiden rakennusten korjaamista ei voi pitää taloudellisesti järkevänä etenkin, kun vanhojen kosteusvaurioituneiden puurakennusten korjaustyössä tulee ottaa huomioon korjaustyön epäonnistumisen riski. Uusi Tolkis skolan mitoitusoppilasmäärä on 140 oppilasta (7 perusopetusryhmää). Osa oppilaista on nykyisestä Gammelbacka skolan oppilaaksiottoalueelta siirtyviä oppilaita. Uuteen koulurakennukseen sijoitetaan niin ikään 21 (24) lapsen ruotsinkielinen esikoulu. Osa tiloista on yhteiskäytössä suomenkielisen Tolkkisten koulun kanssa: käden taitojen opetus sijaitsee Tolkkisten koulun yhteydessä ja vastaavasti Tolkis skolan yhteydessä sijaitsevat molempia kouluja palvelevat liikuntatilat ja musiikin opetus. Vanhan kunnostettavan osan laajuus on br-m2 ja uudisrakennuksen laajuus on br-m2; hankkeen kokonnaislaajuus on br-m2. Tilojen yhteiskäyttö Tolkkisten koulun ja esikoulun kanssa mutkistaa pinta-alatarkastelua, mutta jos rakennuksessa toimisi yksinomaan Tolkis skola, mitoitus olisi 16,1 br-m2/oppilas. Hankkeeseen sisältyy myös energiansäästötoimenpiteitä. Kiinteistö on liitetty kaukolämpöverkostoon, mutta se tulee käyttämään myös aurinkoenergiaa. Valaistus toteutetaan pääosin Led-tekniikalla. Hankkeen aikataulusta on aikaisemmin esitetty eri vaihtoehtoja. Tarkoitus on, että vaihtoehtoihin otetaan kaupunginhallituksessa erillisasiana kantaa.
3 Hankkeen pää- ja arkkitehtisuunnittelijana on toiminut arkkitehti Iiro Toivonen, rakennesuunnittelijana Sipti Oy ja LVISA-suunnittelusta on vastannut Ins.tsto Duopoint Oy. Talousarvioon ja taloussuunnitelmaan on hankkeelle varattu määrärahoja seuraavasti: TA TS TS Yhteensä Hankesuunnitelman perusteella on laadittu kustannusarvio ja hankkeen tämänhetkiset kustannukset ovat , sisältäen koulun irtokalustuksen. Hankkeen kustannukset bruttoneliötä kohden ovat noin ja oppilas- tai päivähoitopaikkaa kohden. Tilojen yhteiskäyttö Tolkkisten koulun kanssa vaikeuttaa oppilas- tai päivähoitopaikkojen investointikustannusten vertailua muihin vastaaviin jossain määrin. Hankkeen merkittävä kustannusten nousu johtuu siitä, että talousarvion laadinnan yhteydessä olettamuksena oli, että Tolkkisten monitoimitalon yhteydessä oleva liikuntasali riittäisi sekä Tolkkisten koulun että Tolkis skolan käyttöön. Tarkemmat selvitykset osoittavat kuitenkin, että Tolkkisiin tarvitaan lisää liikuntatilaa. Liikuntatila sisältyy nyt Tolkis skolan hankkeeseen. Tolkkisten koulun yhteyteen ei liikuntatilaa rakenneta. Vanhojen rakennusten purkukustannusten eivät sisälly kustannusarvioon ja ne rahoitetaan toimitilajohdon käyttötaloudesta. Nyt laaditun kustannusarvion perusteella talousarvioon ja taloussuunnitelmaan olisi varattava määrärahaa seuraavasti: TA TS TS TS Yhteensä Tähän mennessä 2017 tehdyt suunnittelu- ja selvitystyöt rahoitetaan talonrakennusinvestointien Hankesuunnitelmat ja kuntoselvitys -määrärahoista. Lopullinen kustannusarvio tehdään syksyllä 2018, kun suunnittelutyö on valmistunut ja urakkatarjoukset on saatu. Tolkis skolan nykyinen vuokra väistötiloista on euroa vuodessa, n. 11,50 /m2/kk. Gammelbacka skolan nykyinen vuokra
4 varsinaisista koulurakennuksesta ja väistötiloista on euroa vuodessa, n. 11,65 /m2/kk. Uuden Tolkis skolan vuokra on alustavien laskelmien mukaan n euro vuodessa, n. 10,60 /m2/kk. Vuokran pääomaosuus on laskettu nyt tehtävän investoinnin perusteella. Entisen Tolkkisten koulurakennuksen osalta ei ole huomioitu säilytettävän rakennuksen jäännösarvoa. Tällä tavoin laskettuina oppilaskohtainen tilakustannus olisi euroa vuodessa. Koulun arvioidut oppilaskohtaiset kustannukset ( euroa/oppilas) tulevat olemaan merkittävästi kalliimmat kuin keskimääräiset kustannukset (8748 euroa/oppilas/ruotsinkielinen koulutoimi) Porvoossa. Hankekokonaisuus tuodaan valtuuston käsiteltäväksi, koska hankesuunnitelmavaiheen kustannusarvio poikkeaa huomattavasti talousarvion yhteydessä käsitellystä. Sivistyslautakunta on käsitellyt asiaa Liitteet: Hankesuunnitelma liitteineen Kustannusarvio Luonnospiirustukset Kj: Kaupunginhallitus toteaa, että on tehty päätös keskeyttää kaupungin sivistysverkkoa koskeva valmistelu ja käsittely. Sivistysverkkoa koskevan kokonaisratkaisun puuttuessa joudutaan tekemään päätökset yksittäisistä investointikohteista. Tolkis skolan investointi on käsitelty ja hyväksytty valtuuston hyväksymässä talousarviossa vuodelle Tolkkisten koulukokonaisuutta on myös käsitelty valtuustossa erillisenä asiana Kaupunginhallitus päättää, edellyttäen että valtuusto hyväksyy hankekokonaisuuden, hyväksyä Tolkis skolan laajennus- ja korjaustyön luonnossuunnitelmat ja hankesuunnitelman kustannusarvion. Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että Tolkis skolan hankekokonaisuus hyväksytään. Päätös: Kaupunginhallitus totesi yksimielisesti, että on tehty päätös keskeyttää kaupungin sivistysverkkoa koskeva valmistelu ja käsittely. Sivistysverkkoa koskevan kokonaisratkaisun
5 puuttuessa joudutaan tekemään päätökset yksittäisistä investointikohteista. Tolkis skolan investointi on käsitelty ja hyväksytty valtuuston hyväksymässä talousarviossa vuodelle Tolkkisten koulukokonaisuutta on myös käsitelty valtuustossa erillisenä asiana Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, edellyttäen että valtuusto hyväksyy hankekokonaisuuden, hyväksyä Tolkis skolan laajennus- ja korjaustyön luonnossuunnitelmat ja hankesuunnitelman kustannusarvion. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että Tolkis skolan hankekokonaisuus hyväksytään. Pykälä tarkastettiin heti. KV Liitteet: Hankesuunnitelma Jäsen Sveholm esitti seuraavaa pontta: "Tolkkisten koulu ja Tolkis skolan ovat vahvasti sidottu toisiinsa. Päätökset Tolkis skolanin lisä- ja korjausrakentamisen aikataulusta voidaan tehdä vasta Tolkkisten elinkaarihankkeen aikataulun varmistuttua. Palataan esityksiin rakennusaikaisten väistötilojen tarpeesta siinä yhteydessä. Kouluprojektet tulee priorisoida siten, että koulujen rakennustyöt voidaan toteuttaa nopealla aikataululla." Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä Tolkis skolanin hankekokonaisuuden. Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä jäsen Sveholmin ponnen: KH "Tolkkisten koulu ja Tolkis skolan ovat vahvasti sidottu toisiinsa. Päätökset Tolkis skolanin lisä- ja korjausrakentamisen aikataulusta voidaan tehdä vasta Tolkkisten elinkaarihankkeen aikataulun varmistuttua. Palataan esityksiin rakennusaikaisten väistötilojen tarpeesta siinä yhteydessä. Kouluprojektet tulee priorisoida siten, että koulujen rakennustyöt voidaan toteuttaa nopealla aikataululla." Kaupunginvaltuusto hyväksyi Tolkis skolanin hankesuunnitelman kokouksessaan Olennainen osa hankesuunnitelmassa on hankkeen aikataulu, mutta siitä ei voitu
6 toukokuussa päättää, koska neuvottelut elinkaarimallilla toteutettavasta Tolkkisten koulusta olivat silloin vielä Lemminkäinen Oy:n kanssa kesken ja sen aikataulusta ei ollut varmuutta. Neuvottelut on nyt saatu päätökseen ja tiedetään, että Tolkkisten koulun uudisrakennus valmistuu marraskuussa Toinen asia, joka olennaisesti vaikuttaa aikatauluun on se, miten väistötilat järjestetään. Toimitilajohto on tunnistanut viisi vaihtoehtoista mahdollisuutta väistötilajärjestelyihin. Vaihtoehto 0 Tolkis skolan rakennustyöt alkavat, kun elinkaarihankkeeseen kuuluva Tolkkisten koulu on valmistunut, eli marraskuussa Tolkis skolan tilat valmistuvat tässä vaihtoehdossa vuoden 2019 loppuun mennessä. Tolkis skola ja Gammelbacka skola toimivat nykyisissä tiloissa kunnes uudet tilat valmistuvat. Olemassa olevia väistötiloja voidaan käyttää ilman muutoksia. Tilapäisjärjestelyjen vuokrakustannukset kesäkuusta 2017 uusien tilojen valmistumisen asti ovat Vaihtoehto 1 Kevätkummussa käytöstä vapautuvat parakit siirretään Tolkkisiin, kun Kevätkummun koulu valmistuu ja Tolkkisten koulu siirtyy parakkeihin. Parakit voivat olla käyttöönotettavissa vuoden 2018 alussa, Tolkis skolan rakennustyö alkaisi silloin maaliskuussa 2018 ja uudet tilat valmistuisivat toukokuussa Tolkkisten koulu joutuisi olemaan väistötiloissa tammikuusta 2018 marraskuuhun Tilapäisjärjestelyjen kustannukset kesäkuusta 2017 uusien tilojen valmistumisen asti ovat Vaihtoehto 2 Kevätkummussa käytöstä vapautuvat parakit jäisivät paikoilleen Kevätkummussa ja Tolkkisten koulun oppilaat kuljetettaisiin Kevätkumpuun kun Kevätkummun koulu valmistuu. Tolkis skolan rakennustyö alkaisi silloin maaliskuussa 2018 ja uudet tilat valmistuisivat toukokuussa 2019.
7 Tolkkisten koulu joutuisi olemaan väistötiloissa tammikuusta 2018 marraskuuhun Tilapäisjärjestelyjen kustannukset kesäkuusta 2017 uusien tilojen valmistumiseen asti ovat Vaihtoehto 3 Kevätkummussa käytöstä vapautuvat parakit jäisivät paikoilleen Kevätkummussa ja Tolkkisten koulun oppilaat kuljetettaisiin Kevätkumpuun elokuun 2018 alusta alkaen. Tolkis skolan rakennustyö alkaisi silloin huhtikuussa 2018 ja uudet tilat valmistuisivat kesäkuussa Tolkkisten koulu joutuisi olemaan väistötiloissa elokuusta 2018 marraskuuhun Tilapäisjärjestelyjen kustannukset kesäkuusta 2017 uusien tilojen valmistumiseen asti ovat Vaihtoehto 5 Tolkis skola ottaa tilapäisesti käyttöön elinkaarimallilla rakennetun uudisrakennuksen sen valmistuttua marraskuussa Tolkkisten koulu muuttaa marraskussa 2018 Tolkis skolan nykyisiin parakkeihin ja toimii siellä vuoden 2019 loppuun. Kun molemmat koulut ovat valmistuneet, Tolkis skola muuttaa nykyiseen Tolkkisten kouluun ja Tolkkisten koulu muuttaa elinkaarimallilla rakennettuun kouluun. Molemmat muutot tehdään joululomalla Tilapäisjärjestelyjen kustannukset kesäkuusta 2017 uusien tilojen valmistumisen asti ovat Vaihtoehto 6 Tolkkisten koululle hankitaan tämän vuoden aikana neljän luokan väistötilat Tolkis skolanin nykyisten väistötilojen yhteyteen. Tolkkisten koulu ottaa väistötilat käyttöön kahdessa vaiheessa eli kaksi ensimmäistä tilaa elokuussa 2017 ja loput maaliskuussa Väistötiloja hankitaan Tolkkisten koululle kesällä 2017, koska kouluun tulee niin paljon oppilaita lukuvuodelle etteivät he mahdu nykyisiin tiloihin. Tolkis skola ja Gammelbacka skola toimivat nykyisissä tiloissa kunnes uudet tilat valmistuvat. Tolkis skolanin rakennustyöt alkavat maaliskuussa 2018 ja koulu valmistuu kesällä Tilapäisjärjestelyjen kustannukset kesäkuusta 2017 uusien tilojen
8 valmistumisen asti ovat Sivistyslautakunta käsitteli Tolkkisten alueen opetusjärjestelyt vuosina kokouksissaan ja Sivistyslautakunta päätti kokouksessa: Sivistyslautakunta pitää vaihtoehtoa 6 parhaimpana, mutta katsoo, että se vaatii kuitenkin edelleen kehittämistä, jotta se toimisi turvallisena kouluympäristönä. Sivistyslautakunta toteaa ylläolevan lausuntonaan kaupunginhallitukselle. Vaihtoehto 6 on haasteellinen oppilasturvallisuuden sekä myös työmaajärjestelyjen kannalta. Turvallisuuteen ja työmaajärjestelyihin ovat seuraavat haasteet: - Tolkkisten koulu toimii vanhassa koulurakennuksessa silloin, kun laajennusosan runkotyöt ovat käynnissä, eli koulupiha jaetaan välituntipihan ja rakennustyömaan kesken - Osa Tolkkisten koulurakennuksesta puretaan mutta talotekniikka on pidettävä toiminnassa sillä osaa rakennusta, joka on toiminnassa. Rakennustyömaa tule olemaan ahdas, mikä saattaa heijastua urakkahintoihin - Järjestely edellyttää uuden tieyhteyden rakentamista Tolkkistentieltä monitoimitalon kautta työmaalle. Materiaalikuljetukset eivät voida tehdä käytössä olevan koulun välituntipihan kautta. Tolkkisten koulun taholta on esitetty toivomus, että uudet väistötilat rakennettaisiin koulun välituntipihalle. Tämä ei ole kutenkaan mahdollista koska silloin ei jää riittävästi tilaa rakennustyömaalle. Toimitilajohdon esitys Tolkis skolanin aikataulusta ja tilapäisjärjestelyistä on seuraava: - neljän luokan väistötilayksikkö asennetaan Tolkkisten koulun tarpeisiin nykyisten Tolkis skolan väistötilojen läheisyyteen. Tolkkisten koulu ottaa tilat käyttöön syksyllä 2017 ja alkuvuonna Tolkkisten koulusta tyhjennetään vanha osa maaliskuussa ja siirretään toimintaa uudelle osalle ja väistötiloihin - Tolkkisten nykyisen koulun huonokuntoiset osat puretaan ja rakennustyömaa perustetaan maaliskuussa Tolkkisten koulu siirtyy uusiin tiloihin niiden valmistuttua marraskuussa Tolkis skolan uudet tilat valmistuvat kesällä 2019
9 Liitteet: Luonnospiirustukset sivistyslautakunnan päätös Kj: Kaupunginhallitus päättää hyväksyä, että neljän luokan väistötilayksikkö asennetaan Tolkkisten koulun tarpeisiin nykyisten Tolkis skolan väistötilojen läheisyyteen. Tolkkisten koulu ottaa tilat käyttöön syksyllä 2017 ja alkuvuonna Tolkkisten koulusta tyhjennetään vanha osa maaliskuussa ja siirretään toimintaa uudelle osalle ja väistötiloihin. Tolkkisten nykyisen koulun huonokuntoiset osat puretaan ja rakennustyömaa perustetaan maaliskuussa Tolkkisten koulu siirtyy uusiin tiloihin niiden valmistuttua marraskuussa Tolkis skolan uudet tilat valmistuvat kesällä Suunnitelma toteutetaan ottaen huomioon oppilasturvallisuus ja tarkoituksenmukaiset työmaajärjestelyt. Päätös: Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä, että neljän luokan väistötilayksikkö asennetaan Tolkkisten koulun tarpeisiin nykyisten Tolkis skolan väistötilojen läheisyyteen. Tolkkisten koulu ottaa tilat käyttöön syksyllä 2017 ja alkuvuonna Tolkkisten koulusta tyhjennetään vanha osa maaliskuussa ja siirretään toimintaa uudelle osalle ja väistötiloihin. Tolkkisten nykyisen koulun huonokuntoiset osat puretaan ja rakennustyömaa perustetaan maaliskuussa Tolkkisten koulu siirtyy uusiin tiloihin niiden valmistuttua marraskuussa Tolkis skolan uudet tilat valmistuvat kesällä Suunnitelma toteutetaan ottaen huomioon oppilasturvallisuus ja tarkoituksenmukaiset työmaajärjestelyt. Kaupunginhallituksen jäsenet jättivät yksimielisen pöytäkirjamerkinnän.
10
TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN
Kaupunginhallitus 157 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 38 17.05.2017 TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN 2063/58/2014 KH
GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN
Kaupunginhallitus 158 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 39 17.05.2017 GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN 345/58/2017
TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN
Kaupunginhallitus 157 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 38 17.05.2017 Kaupunginhallitus 249 26.06.2017 Kaupunginhallitus 51 19.02.2018 Kaupunginvaltuusto 21 28.02.2018 Kaupunginhallitus 201 28.05.2018 TOLKIS
TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE
TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE SIVISTYSLAUTAKUNTA Kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 5.10.2015 ( 281) Lemminkäinen talo Oy:n elinkaarihankkeiden palvelutuottajaksi. Palvelusopimus Porvoon kaupungin ja
VÄSTRA ENHETSSKOLAN HANKESUUNNITELMAN JA HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN
Kaupunginhallitus 198 29.05.2017 VÄSTRA ENHETSSKOLAN HANKESUUNNITELMAN JA HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN 2463/58/2010 KH 29.05.2017 198 Valmistelu ja lisätiedot: toimitilajohtaja
TOLKIS SKOLAN JA PÄIVÄKODIN RAKENTAMINEN
TOLKIS SKOLAN JA PÄIVÄKODIN RAKENTAMINEN KH 20.06.2016 212 Valmistelu ja lisätiedot: toimitilajohtaja Börje Boström, 040-5804131, borje.bostrom@porvoo.fi projektipäällikkö Tony Lökfors, 040-5449037 tony.lokfors@porvoo.fi
LUONNOS : TOLKIS SKOLAN JA PÄIVÄKODIN RAKENTAMINEN
LUONNOS 12.5.2016: TOLKIS SKOLAN JA PÄIVÄKODIN RAKENTAMINEN Valmistelu ja lisätiedot: toimitilajohtaja Börje Boström, 040-5804131, borje.bostrom@porvoo.fi projektipäällikkö Tony Lökfors, 040-5449037 tony.lokfors@porvoo.fi
JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN
Kaupunginhallitus 173 20.05.2019 JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN 2930/58/2019 KH 20.05.2019 173 Valmistelu ja lisätiedot: toimitilajohtaja Börje
KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016
KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016 KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS Kouluverkkoselvitys on osa sivistysverkkoselvitystä, joka valmistuu syksyllä 2016 Tämän välikatsauksen tarkoituksena
Etunimi Sukunimi
Selvitykset ja ohjelmat 2019 Sivistyslautakunta vahvistaa tulevien projektisuunnitelmien pohjaksi laadittavien alueellisten tarvekartoitusten aikataulut. Samalla vahvistetaan muiden ajankohtaisten selvitysten
Espoon kaupunki Pöytäkirja 146
23.09.2015 Sivu 1 / 1 2647/10.03.02/2015 146 Lausunnon antaminen Viherlaakson koulun ja lukion perusparannus ja laajennus 4.9.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen,
Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS
Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3 Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke 8010146 27.11.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus
Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan
Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen
Seuraavassa on lyhyesti selostettu niitten koulujen ja päiväkotien peruskorjaustarpeet, jotka kouluverkkoselvityksessä on esitetty lakkautettavaksi.
PORVOON KOULUVERKON KUSTANNUSVERTAILU: TAUSTATIETOA KOULUJEN JA PÄIVÄKOTIEN PERUSKORJAUKSISTA (TOIMITILAJOHTO) EPOON KOULU Seuraavassa on lyhyesti selostettu niitten koulujen ja päiväkotien peruskorjaustarpeet,
Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA
Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA hankenumero 8010159 9.12.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Tekninen hankesuunnitelma, Asko Rintamäki 2 Tekninen hankesuunnitelma,
Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv)
Kunnanhallitus 126 10.04.2017 Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 10.04.2017 126 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus-
Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue
Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Nastolan alue 25.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet,
3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( )
1 SVOL Liite TALOUSSUUNNITELMA 2016-2020/ INVESTOINNIT SVOL (Tähän eritellään hankkeen nimi, sanalliset perustelut, investointitulot ja menot, sekä hankkeen kesto, mikäli hanke jakautuu usealle vuodelle)
Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit
Riihikallion koulukeskus Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus 3 eri vaihtoehtoa VE1 koulun laajennus ja säilytettävien osien (2007-siipi ja liikuntasali) peruskorjaus VE2 koulun laajennus ja
HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan
ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen
Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille
Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille 24.9.2018 Tilaisuuden ohjelma Tilaisuuden avaus, Virpi Lehmusvaara, kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 212 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Stadin ammattiopiston Roihupellon kampuksen 1. vaiheen hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2015-013974
Espoon kaupunki Pöytäkirja 79
18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,
Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti
Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen
Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö
Yli-Maarian koulu YMA ja Moision yksikkö 1.8.2018 Kaupunginvaltuuston 18.4.2011 hyväksymäyli-maarian koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelma Alun perin Yli-Maarian koulu mitoitettiin vain
Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016
Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016 Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 31.3.2016 Usean vuoden vireillä ollut yhtenäiskouluhanke saadaan päätökseen kesällä 2016. Kivijärven koulun vuosiluokan 1-6 ja Simpeleen
VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE
VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään
Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)
03.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 30 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen
29.09.2011 Sivu 1 / 1 4977/10.03.02/2011 123 Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi
KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija: opetusjohtaja Annelie Nylund,annelie.nylund(at)sipoo.fi
Valtuusto 72 10.09.2012 Söderkullan koulukeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen 281/10.03.02/2012 281/10.03.02/2012 KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto 23.4.2012 Valmistelija: opetusjohtaja Annelie
Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat:
Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 01.12.2011 4 Leppätien koulun tilaohjelman muutos 198/05.06.02/2009 KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (5) 102 Päiväkoti Isoniityn korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelma Päätös hyväksyi Kumpulaan rakennettavan, päiväkoti Isoniityn korvaavan päiväkodin uudisrakennuksen
Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja
23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi
1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset
SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan
SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN 2017 LASKENTAPERIAATTEET
SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET Korvauksella tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä
20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809
Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi
Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 Kaupunginhallitus 118 10.4.2017 54 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli
1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset
SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 10.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 118 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kvasia)
OSALLISTUJAT Iitiä Markus kokouksen puheenjohtaja Pietiläinen Päivi. Hallituksen jäsenet Ruokoniemi Kimmo hallituksen puheenjohtaja
LAPPEENRANNAN KUNTAKIINTEISTÖT OY PÖYTÄKIRJA NRO 6/2017 1 KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai Paikka Sähköpostikokous OSALLISTUJAT Iitiä Markus kokouksen puheenjohtaja Pietiläinen Päivi sihteeri Hallituksen jäsenet
Koulu muutti kunnostettuihin tiloihin elokuussa 2012.
SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 4
07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Sisäilma-asioiden huomioiminen tulevaisuuden rakentamisessa. Tony Lökfors Projektipäällikkö, Toimitilajohto
Sisäilma-asioiden huomioiminen tulevaisuuden rakentamisessa Tony Lökfors Projektipäällikkö, Toimitilajohto Porvoon kaupunki lukuina Väkiluku noin 50 000 Perustamisvuosi 1346 Toimintamenot vuonna 2017 noin
MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN
MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, 00270 Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI 12.8.2010 PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN 17.11.2011 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO... 3 1.1 Hankkeen perustiedot... 3
Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh
06.02.2017 Sivu 1 / 1 340/2017 10.03.02 14 Rakennusten kunnossapidon vuosiohjelman 2017 hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh. 046 877 3583 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 99 Lasten päiväkoti Fallpakan uudisrakennuksen (pääurakan työt) pääurakoitsijan valinta HEL 2014-004764 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta 107/679 507, Fallpakankuja
TOLKIS SKOLA, HANKESUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO IIRO TOIVONEN OY
TOLKIS SKOLA, HANKESUUNNITELMA 18.04.2017 ARKKITEHTITOIMISTO IIRO TOIVONEN OY Tolkis skola, HANKESUUNNITELMA 18.04.2017 1. YHTEENVETO HANKKEESTA... 1 2. HANKESUUNNITELMAN LAADINTA... 2 2.1 Hankesuunnitteluryhmä...
YHALL Valmistelija: Kari Puumalainen p , Matti Kauppinen p
Yhtymähallitus 80 17.09.2014 Yhtymävaltuusto 18 17.12.2014 Yhtymähallitus 83 07.10.2015 Yhtymävaltuusto 14 27.10.2015 ASEVELIKATU 4:N PERUSKORJAUS- JA UUDISRAKENNUSHANKE YHALL 17.09.2014 80 Valmistelija:
MONNINKYLÄN KOULUN RAKENNUSHANKKEEN TARVESELVITYS. Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen
Sivistyslautakunta 55 21.06.2016 Tekninen lautakunta 52 17.08.2016 MONNINKYLÄN KOULUN RAKENNUSHANKKEEN TARVESELVITYS SIVLTK 55 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen Askolan kunnan hallintosäännön
Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta
Ruununmyllyn koulu Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta SIHY-lautakunnan iltakoulu 5.9.2018 Päätökset ja nykytilanne Sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja lukiokoulutuksen palveluverkkopykälään Ruununmyllyn
Koulu muutti kunnostettuihin tiloihin elokuussa 2012.
SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan
Helsingin kaupunki Esityslista 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/
Helsingin kaupunki Esityslista 22/2016 1 (5) 3 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Vesalan peruskoulun laajennuksen ja muutoksen hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2016-012295 T 10 06
Stadin ammattiopisto Nilsiänkatu 3, Taucher-talo julkisivukorjaus JULKISIVUJEN PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITELMA
Stadin ammattiopisto Nilsiänkatu 3, Taucher-talo julkisivukorjaus JULKISIVUJEN PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITELMA 4.4.2016 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Tekninen peruskorjaus, Nilsiänkatu 3, Taucher-talo,
Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/
Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 12 Stadin ammattiopiston Roihupellon kampuksen 1. vaiheen hankesuunnitelma HEL 2015-013974 T 10 06 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut päättää
Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala
Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016
Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07.
Tekninen lautakunta 3 27.01.2016 Tekninen lautakunta 78 20.07.2016 Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07.00/2016 TELA 27.01.2016 3 Äänekosken kaupungin tilapalvelut on tehnyt
LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS
LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10 Rakennetekniset korjaukset Hanke 8081470 11.6.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus
ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo.
Kaupunginhallitus 182 01.06.2015 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015 597/11.110/2015 KH 01.06.2015 182 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133,
VAIHTOEHTO 1, yksityiskohtaisempi kustannusvaikutuslaskelma vuosittainen säästö
Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2015-2020 liite 2 VAIHTOEHTO 1, yksityiskohtaisempi kustannusvaikutuslaskelma vuosittainen säästö - Valkon koulu siirretään Suomenkieliseen koulukeskukseen. -
Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi
Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta
Pakilan yläaste Pakilantie 67. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS
Pakilan yläaste Pakilantie 67 Rakennetekniset korjaukset Hanke 8081401 9.12.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus ja aikataulu
HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja
HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 032 1 Meilahden ala-asteen koulun johtokunta Pikku Huopalahden ala-asteen koulun johtokunta Meilahden yläasteen koulun johtokunta LAUSUNTOPYYNTÖ PALVELUVERKON KEHITTÄMISESTÄ
Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen
Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh
19.04.2017 Sivu 1 / 1 1702/2017 02.02.00 45 terveystoimen investointiesitys vuosille 2018-2022 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja
8000 KAUPUNGINHALLITUS yhteensä -3 401-1 395-640 -480-420 -1 377-1 500-640 -480-420
LIITE 1 8000 KAUPUNGINHALLITUS 1000 Palvelinten vaihto, taloustoimisto Menot -65-30 -105 1006 Palvelinten vaihto, henkilöstötoimisto Menot -60-60 1150 Taloushallinnon tietojärjestelmä Menot -1 200-800
66 09.06.2010. KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo.
Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 66 09.06.2010 Leppätien koulun uudisrakennuksen luonnospiirustukset 198/05.06.02/2009 KOULJAOS
Espoon kaupunki Pöytäkirja 75
10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus historia
PÖYTÄKIRJA 1/ Käsiteltävät asiat. 1 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4
Sivistystoimen suomenkielinen jaosto PÖYTÄKIRJA 1/2012 1 Aika 13.03.2012 kl. 18.30 Paikka Metsäkulman koulu Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien
KH 09.03.2015 68 Valmistelu ja lisätiedot: ahoitusjohtaja Raija Vaniala, 520 2260, raija.vaniala@porvoo.fi
Kaupunginhallitus 68 09.03.2015 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 ELINKAARIHANKKEEN RAHOITUSMALLIN VALINTA 22/58/2011 KH 09.03.2015 68 Valmistelu ja lisätiedot: ahoitusjohtaja Raija Vaniala, 520 2260, raija.vaniala@porvoo.fi
TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto
Kiinteistöjen myynnit Tulot 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Menot 0 0 0 Netto 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Kiinteistöomaisuuden myyntitulot, toteutuneita kauppoja 5. UUDISRAKENTAMINEN Nilsiän terveys- ja
ENERGIATEHOKKUUSINVESTOINNIT PORVOOSSA
ENERGIATEHOKKUUSINVESTOINNIT PORVOOSSA JA CASE SATUMÄKI Leena Tuomi, Posintra Oy TARVE-hankkeen päätösseminaari 2192017 Ekotekojen Porvoo wwwporvoofi/ekotekojen-porvoo Porvoon kaupungin energiansäästötoimenpiteitä
Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus
Sivistyslautakunta 93 11.10.2016 Sivistyslautakunta 104 16.11.2016 Sivistyslautakunta 117 07.12.2016 Kaupunginhallitus 401 19.12.2016 SIVISTYSVERKKOSELVITYS 1100/40.400/2016 SIVLK 11.10.2016 93 Valmistelu
Kunnanhallitus hyväksyi Veikkolan oppimiskeskusta koskevan tarveselvityksen sekä päätti käynnistää hankesuunnittelun.
Palvelutuotannon lautakunta 38 30.03.2017 Kunnanhallitus 125 10.04.2017 Kunnanvaltuusto 28 24.04.2017 Veikkolan koulun ja päiväkodin hankesuunnitelman hyväksyminen 763/10.03.02.02/2015 Palvelutuotannon
Ajatus purkamisesta on esitelty rakennusvalvonnalle. Esteitä purkamisluvanmyöntämiselle ei ole havaittu.
Katuman päiväkoti Katuman päiväkoti on valmistunut vuonna 1979. Rakennusta on korjattu vuonna 2002 ja sen vesikatto on uusittu kokonaan. Päiväkotia ei ole suojeltu asemakaavalla, eikä se esiinny maakunnallisissa
Tekninen lautakunta 2.6.2015, 195. "Savonrannan aluejohtokunta on 28.5.2015 68 tehnyt seuraavan päätöksen:
Kaupunginhallitus 315 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 70 15.06.2015 Savonrannan terveysaseman sisäilmaongelmat, väistötilat 325/61/613/2015 KH 315 Selostus: Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on (päätös
Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh
20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta
Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825
Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa
Parkanon koulukampus Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa Lähtökohdat ja tavoite vuonna 2015 Kaksi alakoulua, yläkoulu ja lukio, 600+100 oppilasta
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KAUPUNGINJOHTAJAN TALOUSARVIOESITYS TOIMIALAT
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KAUPUNGINJOHTAJAN TALOUSARVIOESITYS TOIMIALAT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Menot: 155 milj. (TA 13) 161 milj. (TA 14) Tulot: 16,8 milj. (TA 13) 18,3 milj. (TA14)
Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen
Verkostotyön eteneminen Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön ja valmistelun perusteet Kuopion kaupunginvaltuuston 26.9.2011 71 hyväksymä Kuopion päivähoito-, koulu- ja
RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli
Nykyinen liikuntahalli RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 HANKESUUNNITELMA päivitetty 14.06.2016 JOENSUUN TILAKESKUS Länsikatu 15, rakennus 2 80100 Joensuu puh. (013) 267 7111 faksi
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 26.10.2016 74 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 123 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Lasten päiväkoti Yliskylän uudisrakennuksen tarveselvityksen ja hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2016-002292
Pöytäkirja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1(6) 128 Botby grundskola -koulun perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelma Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä Botby grundskola
MÄKELÄNRINTEEN LUKIO Mäkelänkatu 47 PUUIKKUNOIDEN PERUSKORJAUS
MÄKELÄNRINTEEN LUKIO Mäkelänkatu 47 PUUIKKUNOIDEN PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA 30.11.2015 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 1 YHTEENVETO... 3 1.1 Hankkeen perustiedot... 3 1.2 Hankkeen tarpeellisuus... 3
Röykän sairaala / Nummela Sanatorium
Tilakeskus Röykän sairaala / Nummela Sanatorium Käytöstä poistetun sairaalarakennuksen kunnostaminen vastaanottokeskukseksi Hankenumero 8037276 Tilakeskus Sijainti Tilakeskus Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero
Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja kulttuurikeskus Harkon remontointia
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 43 13.3.2017 Tekninen lautakunta 51 18.4.2017 Asianro 392/10.03.02.00/2017 65 Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja
Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja
Lappeenrannan Toimitilat Oy:n hallitus Pöytäkirja 5/2019 1 AIKA 2.5.2019 klo 17:00-18:10 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen sali Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja
Suunnitelmavaihtoehtoluonnokset ja niiden kustannukset
Suunnitelmavaihtoehtoluonnokset ja niiden kustannukset Tehtävänä oli laatia palveluverkkoselvitys, joka sisältää kuvauksen kiinteistöistä ja niiden toiminnan nykytilasta sekä kolme vaihtoehtoista mallia
Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen
TOIMITILAT Riihenmäen yhtenäiskoulu Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen Aikataulu: Rakentamisen aloitus 11/2015 Budjetti: 15 300 000 Nykyisen koulurakennuksen yhteyteen rakennetaan laajennusosa,
Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki.
Kunnanhallitus 183 25.07.2005 Kunnanhallitus 40 20.02.2006 Kunnanhallitus 88 24.04.2006 KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUS 98/68/681/2005 (Asian valmistelija sivistystoimenjohtaja Jorma Mäkinen, puh. 0207 618
Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Willberg Tuija (Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja)
Joutsenon koulun hankesuunnitelma Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/746/10.03.02.01/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Willberg Tuija (Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen
Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallituksen päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Liite 104
48, KVSTO 11.6.2018 18:00 ST: 118/2018 SOPIMUS YHTEISEN KOULUTOIMEN JA HALLINNON JÄRJESTÄMISESTÄ JA KUS- TANNUSTEN JAOSTA KARIJOEN KUNNAN JA KRISTIINANKAUPUNGIN KESKEN (MS/NG/RH/REN) (Kaupunginhallitus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (5) 249 Teollisuuskatu 23-25:n muutos- ja perusparannustyön hankesuunnitelma päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä 29.1.2014 päivätyn Teollisuuskatu
Espoon kaupunki Pöytäkirja 214
16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Päätösehdotus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (5) 148 Lauttasaaren 2. ala-aste, Tarveselvityksen hyväksyminen, opetusvirasto HEL 2016-013438 T 10 06 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä 2.12.2016 päivätyn Lauttasaaren