PUHEENJOHTAJAN PÄÄTELMÄT
|
|
- Katariina Lahti
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPPA-NEUVOSTO 15. ja 16. kesäkuuta 2006 Bryssel PUHEMIES JOSEP BORRELL FONTELLESin PUHE PUHEENJOHTAJAN PÄÄTELMÄT 02/S-2006 Johdon pääosasto FI FI
2 (Intranet) (Special Edition 2006) (Internet) (Special Edition 2006) \\EPADES\PUBLIC\SOMMET\2006
3 EUROOPAN PARLAMENTIN PUHEMIEHEN JOSEP BORRELL FONTELLESIN PUHE Eurooppa-neuvoston kokous kesäkuuta 2006, Bryssel Arvoisat valtioiden ja hallitusten päämiehet Puhun jälleen neuvostolle Euroopan parlamentin puolesta. Minun täytyy todeta olevani huolissani Euroopan unionin nykytilasta. Unionin jokapäiväinen rutiini toimii. Business as usual for usual business. EU:ta uuvuttavat laajentumis-, legitimiteetti- ja tehokkuusongelmat ovat kuitenkin tällä hetkellä vakavampia kuin Nizzan sopimuksen teon jälkeen. Nämä ongelmat ovat alkaneet vuorovaikuttamaan keskenään, mikä on synnyttänyt niitä ruokkivan noidankehän. Tämän myöntäminen ei tarkoita vajoamista europessimismiin. Puheenjohtaja Barroso, se ei merkitse kriisien ihannointia. Vuosi sitten alkanut harkinta-aika päättyy ilman, että on päästy minkäänlaiseen konsensukseen perustuslakisopimuksen tulevaisuudesta. Ei ole myöskään löydetty suunnitelmaa B. Ratifioinnit ovat jatkuneet, mutta Suomi mukaan lukien niitä on alle 20. Meidän on myös tunnustettava, että monet jäsenvaltiot, jotka eivät ole ratifioineet sopimusta, eivät tunnu olevan turhan innokkaita siihen. Näitä maita on luultavasti yli kolme. Tiedämme, että Ranska ja Alankomaat eivät aio äänestää uudelleen tekstistä ennen tai jälkeen maiden seuraavien vaalien. Koska ratifiointi ja tekstin tarkistaminen ja siitä uudelleen neuvottelu on vaikeaa, näyttää siltä, että on odotettava. Näin ollen te päätätte harkinta-ajan pidentämisestä. Tilanteen vuoksi näin on tehtävä. Pidentäminen ei kuitenkaan riitä. Harkinnan lisäksi on toimittava. On tärkeää odottaa, mutta on myös toimittava. Euroopan parlamentti myöntää, että on odotettava, mutta on myös toimittava pikaisesti. On odotettava, mutta ei ikuisesti. Euroopan parlamentin eilisessä päätöslauselmassa pyydetään, että perustuslakisopimuksen tulevaisuudesta on saatava selkeä ehdotus vuoden 2007 loppuun mennessä ja että ratkaisuun on päästävä ennen Euroopan parlamentin seuraavia vaaleja vuonna On toimittava samanaikaisesti monilla aloilla. 3
4 Ratifiointiprosessia on jatkettava. Ehdotettu toimielinjärjestelmä on säilytettävä. On kehitettävä kunnianhimoisempia politiikkoja nykyisillä keinoillamme sillä aikaa, kun parempia ei ole. Tämä riippuu ennen kaikkea poliittisesta tahdostanne. Mitä olemme tehneet viimeisen vuoden aikana? Arvoisat neuvoston jäsenet Me kaikki olemme osallistuneet rikkaaseen ja kiihkeään koko Euroopan laajuiseen keskusteluun kansalaisten kanssa ja toimielinten välillä. Tätä keskustelua ovat vieneet eteenpäin komissio, Euroopan parlamentti, jäsenvaltioiden hallitukset ja parlamentit ja kansalaisyhteiskunta. Olemme saaneet kansalaisilta monia viestejä, jotka ovat toisinaan olleet ristiriitaisia. Jäsenvaltiot ovat välittäneet monia erilaisia ehdotuksia, joista ei ole juurikaan päästy yhteisymmärrykseen. Olemme kohdanneet pelkoa, joka kävi ilmi jo Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestyksissä. Globalisaatio herättää ihmisissä pelkoa. Tällä hetkellä syystä tai syyttä 47 prosenttia eurooppalaisista pitää sitä uhkana. Kolmessa vuodessa osuus eurooppalaisista, jotka pitävät sitä mahdollisuutena, on laskenut 56 prosentista 37 prosenttiin. Laajentuminen huolestuttaa. Kansainvälinen kilpailu on kovaa. Sosiaaliturvajärjestelmät ovat vaarassa. Maahanmuutto ja väestön ikääntyminen asettavat meille valtavia haasteita. Energiavarat vähenevät ja niiden toimitukset ovat epävarmempia. Ihmisten identiteetti tuntuu olevan vaarassa. Lähellämme on vaarallisen epävakaita alueita. Tällä hetkellä myös terrorismin uhka on suurempi kuin Nizzan sopimuksen tekohetkellä. Olemme kuitenkin kuulleet vain vähän kritiikkiä perustuslakisopimuksen toimielimiin liittyvistä seikoista, jotka sisältyvät pääasiassa sen ensimmäiseen osaan. Eurooppalaiset eivät ole tyytyväisiä siihen, että EU puuttuu liikaa kysymyksiin, joissa sitä ei pidetä tarpeellisena. Toisaalta se ei puutu kysymyksiin, joissa sitä eniten tarvittaisiin. Eurooppalaiset eivät juurikaan näe unionin etuja. EU:n tuomaa hyötyä ei nähdä vaan pikemminkin sen aiheuttamat ongelmat tai epäonnistumiset ongelmien ratkaisussa. Todellisuudessa uskon, että jos tekisimme yhteenvedon keskustelusta kansalaisten kanssa, kirjoittaisimme uudelleen Laekenin julistuksen. Lähes kaikki mitä olemme sanoneet ja kuulleet tämän harkintavuoden aikana kirjattiin jo joulukuussa 2001 tehtyyn Laekenin julistukseen, joka on perustuslakisopimuksen perusta. Seuraavat lainaukset Laekenin julistuksesta osoittavat sen. "Euroopan on kannettava vastuunsa globaalistumiskehityksen hallitsemisesta." 4
5 "Kansalaiset odottavat enemmän tuloksia, parempia vastauksia konkreettisiin kysymyksiin." "Kansalaiset ovat useaan otteeseen vaatineet sitä, että unionilla olisi suurempi rooli oikeuden ja sisäisen turvallisuuden aloilla, rajat ylittävän rikollisuuden torjunnassa, muuttovirtojen hallinnassa." Ongelmana eivät ole kysymykset vaan vastaukset. Kyse ei ole diagnoosista vaan hoidosta. Hyvät naiset ja herrat Euroopan parlamentin mielestä Nizzan sopimus ei ole sovelias väline vastaamaan kansalaisten huoliin ja vaatimuksiin. Parlamentti on täysin vakuuttunut siitä, että sopimuksen toimielinkehys ei mahdollista laajentumisprosessin jatkoa. Ei ole mahdollista lisätä rakennukseen kerroksia huolehtimatta sen perustojen vakaudesta. Kyse ei ole laajentumisen vastustamisesta vaan pikemmin laajentumisen mahdollistavien edellytysten etsinnästä. Laajentumiset ja EU:n vastaanottokyky Itse asiassa yksi tämän vuoden keskustelluimmista aiheista on ollut laajentuminen. Siihen liittyy myös vastaanottokyky, josta tekin keskustelette. Laajentuminen ja laajentumiset kaikkine vaikeuksineen ovat olleet EU:n yhdentymisen suurin strateginen saavutus. Espanjalaisena tiedän sen omasta kokemuksestani. Laajentumiset vahvistavat Euroopan mantereen poliittista vakautta ja taloudellista hyvinvointia. Ne parantavat kykyämme vastata globalisaatioon ja toteuttavat unelman yhdistyneestä Euroopasta rauhanomaisin keinoin. Hitlerin, Stalinin ja eteläisen Euroopan diktatuurien perinnöistä eroon pääseminen oli välttämätön moraalinen vaatimus. Myöntäkäämme kuitenkin myös, että laajentumiset, tämä viimeisin ja tulevat, ovat lisänneet meidän erilaisuuttamme. Perustuslain mottona oli "yhdessä mutta yksilöinä". On kuitenkin oikeutettua kysyä miten paljon yksilöllisyyttä mahtuu tehokkaaseen unioniin. Eurooppa on nykyisin maailma miniatyyrikoossa. Joissakin maissa tulot ovat kaksikymmenkertaiset toisiin maihin verrattuna. Maiden erilaiset menneisyydet aiheuttavat erilaisia näkemyksiä maailmasta ja itse Euroopasta. Tämän vuoksi yksimielisyyteen perustuvat sopimukset ovat päivä päivältä vaikeampia. Kun yksimielisyyteen on päästy, sopimukset ovat olleet vähimmäistasoa ja aiheuttaneet enemmän frustraatiota kuin ratkaisuja. 5
6 Määrään sopeuttamattomat päätöksentekosäännöt synnyttävät tehottomuutta, ja tehottomuus johtaa legitimiteetin menetykseen. Unioni voi menettää tuloksiinsa perustuvan legitimiteetin. Saattaa olla, että kansalaiset eivät myönnä sille oikeutta toimia edes niillä aloilla, joilla sen lisäarvo olisi suurin. Kaikkien järjestelmien kasvukapasiteetti on rajallinen. Kapasiteetti on riippuvainen siitä, että järjestelmä pystyy kehittymään siten, ettei sen suurempi koko ei johda alhaisempaan tehokkuuteen. Tämän vuoksi Euroopan parlamentti on todennut, että Nizzan sopimuksen ehdoilla EU:n laajeneminen ei ole mahdollista Romanian ja Bulgarian jälkeen. Tämän on yksi syy lisää siihen, miksi meidän on aukaistava institutionaalinen solmu. Näin voidaan täyttää Balkanin maille antamamme lupaukset. Toimielinjärjestelmäämme on uudistettava, jotta estäisimme, että EU:n kansalaisia on päivä päivältä enemmän mutta samalla yhteenkuuluvaisuutemme vähenee. Maantieteellinen laajentuminen ei saa vähentää EU:n poliittista kunnianhimoa. Laajentuminen ja integraatio eivät ole vaihtoehtoisia prosesseja, joiden välillä on tehtävä valinta. Ne täydentävät toisiaan, mutta niiden on oltava tasapainossa. Eurooppa on hyvässä ja pahassa molempien prosessien etenemisvauhdin eron tulos. Tiedämme, että kansalaiset näkevät epätasapainon, joka on jatkuvasti laajentuvan EU:n koon, sen joka hetki epäselvempien tavoitteiden ja aina vaan heikommin mukautettujen välineiden välillä. Mitä on tehtävä? Ratifiointiprosessia on jatkettava. Ensinnä on siis jatkettava ratifiointiprosessia. Euroopan parlamentti ja EU:n suuret poliittiset puolueet pyytävät neuvostoa kannustamaan maita, jotka eivät ole vielä ratifioineet perustuslakisopimusta, tekemään sen. Jossain vaiheessa prosessi on saatettava päätökseen, laskettava ratifiointien määrä ja toimittava. Yksimielisyys on tarpeen, mutta ei ole sama, onko sopimuksen jättänyt ratifioimatta kaksi, kolme vaiko alle tai yli viisi maata. Perustuslakisopimuksen yleinen sisältö ja toimielinjärjestelmä on säilytettävä. Euroopan parlamentti vahvistaa, että se vastustaa sopimuksen yleisen sisällön vajavaista soveltamista. Sen mielestä sopimuksessa ehdotettua toimielinjärjestelmää on kunnioitettava. Parlamentti iloitsee, että myös komissio pitää Nizzan sopimusta riittämättömänä. Myös monet teistä ovat sanoneet samaa. Tärkeimpien eurooppalaisten puolueiden johtajat ovat vahvistaneet sen. 6
7 Perustuslakisopimus ei ole poliittista Eurooppaa koskevaa yleisvisiota, joka on kirjattu kaikenkattavaan tekstiin, haluavien esteettinen päähänpisto. Se on seurausta vakuuttuneisuudesta siitä, että Nizzan sopimus ei tarjoa käyttökelpoista perustaa Euroopan yhdentymisprosessin jatkamiseksi. Sen uudistaminen on yksi perustuslakisopimuksen suurista edistysaskeleista. On erittäin vaikeaa laatia yksimielistä sopimusta erilaisesta järjestelmästä. Tämän vuoksi mitä tahansa tarkistuksia sopimukseen tehdäänkään, tämä osa siitä on säilytettävä. Hankkeiden Eurooppa ja Eurooppaa koskeva hanke Samalla on tarpeen tehdä entistä enemmän ja paremmin niiden välineiden avulla, jotka meillä on nykyisten perussopimusten kautta käytettävissä. Epäilemättä on tarpeen saattaa entistä näkyvämmiksi yhteisön politiikkojen positiiviset vaikutukset. Kansalaiset arvostavat toimielimiä niiden saavuttamien tulosten vuoksi. Mutta kuten puheenjohtaja Barroso on Strasbourgissa myöntänyt, hankkeiden Eurooppa ei ole Eurooppaa koskevan hankkeen vaihtoehto. Onko mahdollista tehdä entistä enemmän ja paremmin sen suhteen, mitä meillä on? Epäilemättä. Riittämätön talouspolitiikkojen koordinointi Euroopassa, sen huono toimintakyky maailmassa tai yhteistyö oikeus- ja poliisiasioissa eivät ole tekninen tai institutionaalinen vaan tahdon puutteesta johtuva ongelma. Ja tätä ei korjata millään tekstillä, vaikka sitä kuinka nimitettäisiin perustuslaiksi. Poliittisen tahdon puute vaikuttaa erityisesti maahanmuuttoa koskevaan ongelmaan, joka on myös sen asialistalla. Sallikaa minun esittää joitakin huomioita asiasta ottaen huomioon asian vakavan tilanteen tällä hetkellä ja sen, että EP kiinnittää siihen erityistä huomiota. Maahanmuutto: seitsemän vuotta Tampereen jälkeen Maahanmuutto on aikamme suuri sosiologinen haaste. Mikäli haluamme vaikuttaa maailmanlaajuistumiseen erityisesti Afrikassa, tämä on toimintamme merkittävä painopistealue. Mutta seitsemän vuotta Tampereen jälkeen olemme itse asiassa vain edistyneet yhdessä yhteiseen maahanmuuttopolitiikkaan liittyvästä neljästä tekijästä, nimittäin laittoman maahanmuuton torjunnassa. Muiden tekijöiden suhteen (laillinen maahanmuutto, kolmansien maiden kanssa tehtävä yhteistyö ja maahanmuuttajien sopeuttaminen) olemme edistyneet vähän tai emme lainkaan. Yksimielisyyttä koskeva sääntö lukkiuttaa päätöksenteon. Poliittinen tahto vaatii välineitä sen toteuttamiseksi. Tämä merkitsee määräenemmistöpäätöstä neuvostossa ja EP:n kanssa sovellettavaa yhteispäätösmenettelyä EY:n perustamissopimuksen 67 artiklassa säädetyn "käytävän" kautta. 7
8 Maahanmuuttopolitiikkaa ei voida pitää erillisenä kehitysyhteistyöpolitiikkana. Toimintamme on perustuttava kumppanuuteen alkuperämaiden kanssa, erityisesti Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden kanssa. Niille on tarjottava entistä enemmän ja parempaa ja niiltä on vaadittava vastaavuutta, kuten Cotonoun sopimuksessa oli jo määrätty, mikäli haluamme jarruttaa laitonta maahanmuuttoa muilla keinoin kuin painostuksella. Haluaisin nyt viitata kahteen turvallisuus- ja oikeusalan käytännön ongelmaan (joita ei ole "pikaisesti odotettava" vaan joiden vuoksi on "pikaisesti toimittava"). Rikosasioita koskeva yhteistyö oikeus- ja poliisiasioissa Hallitustenvälinen menetelmä on jälleen kerran se, mikä pysäyttää meidät, ja kaikki myöntävät sen. Perustuslakisopimuksessa ehdotettiin tämän kolmannen pilarin yhteisöllistämistä. Mutta nykyisissä sopimuksissa meillä on jo "käytävää" koskeva järjestelmä (EU:sta tehdyn sopimuksen 42 artikla), jonka avulla voimme siirtyä yhteisön menetelmään. Tämä merkitsee samalla lisää nopeutta, tehokkuutta ja demokraattista valvontaa. Parlamentti on ehdottanut sitä aikaa sitten. Olen iloinen, että useat jäsenvaltiot ja komissio tukevat sitä. Pyydän teitäkin tekemään niin, koska ei ole kysymys siitä, että perustuslakisopimusta edistää osittain, vaan siitä, että käytetään meillä jo käytössä olevaa menettelyä. Matkustajatietoja koskeva päätös Uusi tilanne, jonka on luonut tuomioistuimen antama päätös, jolla kumotaan EP:n toivomuksesta neuvoston ja komission päätös lentomatkustajien henkilötietojen luovuttamisesta USA:n viranomaisille, vaatii toimielintemme välistä lojaalia yhteistyötä. Kuten olemme nähneet, silloin kun tällaista lojaalia yhteistyötä ei tehdä, tuomioistuimet lopulta kumoavat tekemämme päätökset ja kansalaiset tai unioniamme koskeva arvonanto maksavat niistä aiheutuvat seuraukset. Tämä tilanne olisi voitu välttää, jos olisi käytetty kolmannen ja ensimmäisen pilarin välistä käytävää, johon olen aikaisemmin viitannut. Nyt neuvoston ja komission on tehtävä kiireellisen tilanteen vaatimia päätöksiä. Mutta meidän, parlamentin, neuvoston ja komission, on työskenneltävä yhdessä ajatellen seuraavaa vaihetta, joka on jäsenvaltioiden kanssa tehtävä lopullinen sopimus marraskuun 2007 jälkeen. Älkäämme välttäkö keskustelua, joka koskee kansalaisten perusoikeuksia tai pyrkikö väheksymään parlamenttien roolia näin arkaluontoisessa asiassa. Tämä lojaali yhteistyö, johon olen viitannut, mahdollisti sen, että Britannian puheenjohtajakaudella päästiin ennätysajassa vaikeasti saavutettavaan sopimukseen teletunnistetietojen säilyttämisestä. Neuvosto sitoutui silloin hyväksymään nopeasti puitepäätöksen tietosuojasta ilman, että kyseistä sitoumusta olisi noudatettu. 8
9 Toivon, että neuvosto hyväksyy vastaavasti tämän puitepäätöksen ja matkustajatietoja koskevan päätöksen. (*** Toivon myös, että vuonna 2003 pyytämänne perusoikeusviraston perustaminen etenee nopeasti. Parlamentti pahoittelee, että jotkut jäsenvaltiot vastustavat sitä, että virasto kuuluu kolmannen pilarin alaisuuteen.) (Pahoittelen, että virastoa koskeva asia on poistettu tämän päivän esityslistalta.) Ja lopuksi joitakin metodologisia huomiota parlamenttien välisestä dynamiikasta sekä symbolinen paluu historiallisiin lähteisiin mainittuina päivämäärinä. Parlamenttien välinen dynamiikka Yhteistyö EP:n ja kansallisten parlamenttien välillä on kehittynyt huomattavasti. Kaikki yhdessä olemme luoneet parlamentaarisen dynamiikan, jolla voidaan tukea pohdintoja, edistää toimintaa ja vahvistaa unionimme lainmukaisuutta. Osoituksena tästä on yhdessä puheenjohtajavaltio Itävallan kanssa järjestetty parlamenttien välinen tapaaminen toukokuun 8. ja 9. päivänä, symbolisena Eurooppa-päivänä. Tämä tapaaminen toistuu Suomen puheenjohtajakauden aikana, ja yhdessä järjestämme myös tapaamisen vuonna 2008, jolloin rahoitusnäkymiä tarkistetaan erityisesti EU:n omien varojen osalta. Kaikki tarkistukset, jotka on tarpeen tehdä perustuslakisopimukseen, on sisällytettävä tähän parlamentaariseen ulottuvuuteen. Suljetuin ovin käytävien hallitustenvälisten neuvotteluiden aika on jo ohi. Euroopan rakentamista ei jatketa ilman kansalaisia, toisin sanoen ilman, että sen parlamentit ovat mukana entistä enemmän. Tämä on yksi suurista kokemuksen antamista opetuksista. Tästä näkökulmasta Euroopan parlamentti tukee puheenjohtajavaltio Itävallan ehdotusta lisätä neuvoston toiminnan avoimuutta lakia säätävänä elimenä. Toivon, että pääsette sopimukseen siitä. Takaisin Messinaan? Tuleva ajanjakso on täynnä symbolisia vuosipäiviä, joita haluamme juhlistaa: 50 vuotta Rooman sopimuksesta, vuonna 2007 juhlitaan kymmenen vuotta täyttävää Amsterdamin sopimusta, joka oli ensimmäinen epäonnistunut yritys uudistaa toimielimiämme. Kuten huomaatte, ei ole pelkästään kunniakkaita vuosipäiviä. Komissio ehdottaa, että mennään vielä kauemmas, jopa Messinaan asti. (Puoli vuosisataa Rooman sopimuksen jälkeen etsisimme perustajien jalanjälkiä.) 9
10 Tosiaankin vuonna 1955 Messina oli Euroopan puolustusliiton epäonnistumisen vastalääke. Mutta Messinassa ei puhuttu ainoastaan yhteismarkkinoista. Sitä uudelleen lukiessa yllättyy sen suuresta poliittisesta kunnianhimosta. Jo silloin ehdotettiin yhteistä energiapolitiikkaa ja sosiaalipolitiikkojen yhdenmukaistamista. Ehdotettiin yhteisiä sääntöjä työajan kestolle, missä omat ministerimme ovat uudelleen epäonnistuneet kolme päivää sitten. Tilanne huomioon ottaen allekirjoittaisimmeko tänään kuuden jäsenvaltion eilen esittämät tavoitteet? Älkäämme muistelko Messinaa sanoaksemme vähemmän kuin 50 vuotta sitten. Unionin arvojen ja tavoitteiden määrittelemiseksi meillä on jo perustuslakisopimus, jonka te olette allekirjoittaneet. Vahvistettaisiinko niitä uudella julistuksella vai ajaisiko sen uudelleen laatimista koskeva yritys meidät uusiin ja vaikeisiin neuvotteluihin, joissa otettaisiin uudelleen esiin kysymykset, joista meidän oli niin vaikea päästä yksimielisyyteen? Lopuksi haluan lainata Paul-Henri Spaakia (hänen tunnetut muistelmansa Combats inachevés): "Kun vaikeuksia ilmeni, yhteisistä näkemyksistämme saimme tarvittavan mielikuvituksen niiden ratkaisemiseksi." Onko meillä 25:llä ja kohta 27:llä riittävästi yhteisiä näkemyksiä? Onko meillä riittävästi mielikuvitusta tämän päivän vaikeuksien voittamiseksi? Voi olla, että ongelmana on pikemminkin konteksti kuin teksti. Älkäämme käyttäkö kontekstiä tekosyynä. Mikä tahansa onkaan teksti, josta meidän on sovittava, arvokkaita ovat ainoastaan yhteiset näkemykset, jotka heijastelevat poliittista tahtoa niiden toteuttamiseksi. Kiitos mielenkiinnostanne. 10
PUHEENJOHTAJAN PÄÄTELMÄT
EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPPA-NEUVOSTO 15. ja 16. kesäkuuta 2006 Bryssel PUHEMIES JOSEP BORRELL FONTELLESin PUHE PUHEENJOHTAJAN PÄÄTELMÄT 02/S-2006 Johdon pääosasto FI FI (Intranet) http://www.europarl.ep.ec/bulletins
PUHEENJOHTAJAN PÄÄTELMÄT
EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPPA-NEUVOSTO 16. ja 17. kesäkuuta 2005 Bryssel PUHEMIES JOSEP BORRELL FONTELLESin PUHE PUHEENJOHTAJAN PÄÄTELMÄT 02/S-2005 Johdon pääosasto FI FI (Intranet) http://www.europarl.ep.ec/bulletins
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden
Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen
PUBLIC /16 sj/mn/pt 1 DG E 1 LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 12788/16 LIMITE
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 12788/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: LIMITE PUBLIC PV/CONS 45 ENV 629 CLIMA 131 Euroopan unionin neuvoston 3486. istunto (ympäristö),
PUHEENJOHTAJAN PÄÄTELMÄT
EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPPA-NEUVOSTO 22. ja 23. maaliskuuta 2005 Bryssel PUHEMIES JOSEP BORRELL FONTELLESin PUHE PUHEENJOHTAJAN PÄÄTELMÄT 01/S-2005 Parlamentin puheenjohtajiston pääosasto FI FI (Intranet)
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2018 (OR. en) 9694/01 DCL 1 CATS 20 COPEN 25 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: Päivämäärä: 7. kesäkuuta 2001 Muuttunut jakelu: Julkinen Asia:
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
***I MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2001/2023(INI) 6. joulukuuta 2001 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien
PUHEENJOHTAJAN PÄÄTELMÄT
EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPPA-NEUVOSTO 4. ja 5. marraskuuta 2004 Bryssel PUHEMIES JOSEP BORRELL FONTELLESin PUHE PUHEENJOHTAJAN PÄÄTELMÄT 03/S-2004 Parlamentin puheenjohtajiston pääosasto FI FI (Intranet)
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen
EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI
EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on Euroopan unionin liikkeellepaneva voima. Se määrittelee EU:n toiminnan suuntaviivat ja poliittiset painopisteet.
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 51 final 2016/0367 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
PUHEENJOHTAJAN PÄÄTELMÄT
EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPPA-NEUVOSTO 15. ja 16. joulukuuta 2005 Bryssel PUHEMIES JOSEP BORRELL FONTELLESin PUHE PUHEENJOHTAJAN PÄÄTELMÄT 03/S-2005 Johdon pääosasto FI FI (Intranet) http://www.europarl.ep.ec/bulletins
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 596 final 2014/0278 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 54 final 2016/0366 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0180 (NLE) 11599/17 ADD 1 VISA 297 COLAC 65 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja:
EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARISEN EDUSTAJAKOKOUKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA 1
EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARISEN EDUSTAJAKOKOUKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA 1 JOHDANTO Brysselissä 8. marraskuuta 2006 kokoontuneet Euroopan parlamentin, Andien parlamentin, Keski-Amerikan
"4. Julistus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdasta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdasta
JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 22. lokakuuta 2007 (23.10) (OR. fr) CIG 3/1/07 REV 1 COR 2 OIKAISU ILMOITUKSEEN Lähettäjä: HVK:n puheenjohtajisto Päivämäärä: 22. lokakuuta 2007
Bratislavan julkilausuma
Bratislava, 16. syyskuuta 2016 Bratislavan julkilausuma Kokoontuessamme tänään Bratislavassa eurooppalainen hankkeemme elää vaikeita aikoja. 27 jäsenvaltiota yhteen kokoavassa Bratislavan huippukokouksessa
12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) VISA 363 COAFR 254 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta
Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 9.10.2013 2013/2227(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 8/2013 varainhoitovuodeksi 2013, pääluokka
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final 2016/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, vuosia 2014
Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta
14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 14894/16 JAI 1006 ENFOCUSTOM 203 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
TARKISTUKSET 2-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0138(COD) Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 9.11.2011 2011/0138(COD) TARKISTUKSET 2-8 Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE474.076v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi
Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2010/2291(ACI) 2.3.2011 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja komission välisen toimielinten sopimuksen tekemisestä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0199 (NLE) 11685/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: RECH
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 86 final 2016/0052 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, ETA:n rahoitusjärjestelmää
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta 13. tammikuuta 2004 VÄLIAIKAINEN 2002/0043(CNS) LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnalta kansalaisvapauksien
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston
Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010) 142 lopullinen 2010/0140 (COD) C7-0135/10 Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.3.2018 COM(2018) 168 final 2018/0078 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS komission valtuuttamisesta hyväksymään unionin puolesta maailmanlaajuinen sopimus turvallisesta, hallitusta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 595 final 2014/0277 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 23.11.2016 JOIN(2016) 56 final 2016/0373 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 21.9.2016 JOIN(2016) 43 final 2016/0298 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0823 (CNS) 15778/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 499 JAIEX 127 JAI 1113 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 8.12.2010 2010/0222(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Brasilian liittotasavallan
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21016/17 LIMITE BXT 24 PUBLIC SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Ison-
PUBLIC /17 mn/pmm/akv 1 GIP 1B LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10501/17 LIMITE PV/CONS 39
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10501/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 39 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3552. istunto (yleiset asiat), Luxemburg,
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden
EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU
EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN
KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Liechtensteinin alakohtaisten mukautusten tarkistus
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.8.2015 COM(2015) 411 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Liechtensteinin alakohtaisten mukautusten tarkistus FI FI 1. JOHDANTO Euroopan talousalueesta
ITÄVALLAN JA TŠEKIN TASAVALLAN YHTEINEN LAUSUMA
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0010 (NLE) 9425/2/17 REV 2 ADD 1 ENV 523 COMPET 424 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.11.2016 C(2016) 7495 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.11.2016, direktiivin (EU) 2015/849 täydentämisestä yksilöimällä suuririskiset kolmannet maat, joilla
GSC.TFUK. Bryssel, 11. huhtikuuta 2019 (OR. en) XT 21027/19. Toimielinten välinen asia: 2019/0097 (NLE) BXT 44. SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia:
Bryssel, 11. huhtikuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0097 (NLE) XT 21027/19 BXT 44 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan
EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 6.8.2014 TARKISTUKSET 1-10 Danuta Maria Hübner (PE537.156v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta
PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) 14408/02 LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 2463. istunto (YLEISET ASIAT
Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta
PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen
Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. kesäkuuta 2003 (04.06) (OR. en) 9771/03 EUROJUST 12 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM KVTR Yli-Vakkuri Laura Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00550 KVTR Yli-Vakkuri Laura 16.11.2004 Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä luonnoksesta neuvoston päätökseksi määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisestä rajavalvonta-,
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä
8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta
8. Miten EU toimii? EU:n toimielimet EU:n tärkeimmät toimielimet ovat: 1) Ministerineuvosto eli Euroopan unionin neuvosto 2) Eurooppa-neuvosto eli huippukokous 3) Euroopan parlamentti 4) Euroopan komissio.
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä
Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (07.12) (OR. fr,es) 17196/09 POLGEN 232 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) 9114/19 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 489 COPEN 199 CYBER 152 DROIPEN 78 JAIEX 74 ENFOPOL 228 DAPIX 176 EJUSTICE 62 MI 419 TELECOM
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.2.2018 COM(2018) 82 final 2018/0037 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne)
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen 2009/0023 (CNS) C6-0101/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan
NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN
NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 25/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: KIRJEENVAIHTO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille
LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen
17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:
PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),
Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO
Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on se EU:n toimielin, joka määrittelee Euroopan unionin yleisen suunnan ja prioriteetit. Sen jäseninä ovat EU:n jäsenmaiden
14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0400 (CNS) 14950/14 SC 182 ECON 1002 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten
NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN
NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 24/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: JULISTUKSET EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0249/13. Tarkistus. Liadh Ní Riada, Xabier Benito Ziluaga GUE/NGL-ryhmän puolesta
3.7.2017 A8-0249/13 13 Liadh Ní Riada, Xabier Benito Ziluaga 1 kohta 1. palauttaa mieliin vahvistaneensa 15. maaliskuuta 2017 antamassaan päätöslauselmassa, että kestävä kasvu, ihmisarvoiset, laadukkaat
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta
8.3.2018 A8-0048/7 7 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että vuosien 2014 2020 monivuotinen rahoituskehys osoittautui nopeasti riittämättömäksi pyrittäessä
SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan
PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 PUBLIC LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston
SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. elokuuta 200 (OR. en) 8505/0 Toimielinten välinen asia: 200/0075 (NLE) WTO 09 SERVICES 7 COMER 58 COASI 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan
9498/17 eho/mmy/akv DG B 1C
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9498/17 SOC 416 EMPL 324 EDUC 249 SAN 208 ECON 441 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Työllisyyskomitea ja sosiaalisen suojelun komitea
10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0107 (COD) 10425/19 TRANS 387 CODEC 1241 CH 34 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak.
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 7.11.2001 KOM(2001) 634 lopullinen 2001/0267 (COD) 2001/0268 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun
6426/15 tih/msu/vl 1 DG B 3A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0258 (NLE) 2014/0259 (NLE) 6426/15 SOC 91 EMPL 43 MIGR 11 JAI 103 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0357 (COD) 9763/17 ADD 1 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio FRONT 248 VISA 203 DAPIX 213
ottaa huomioon 29. maaliskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin omien varojen järjestelmän tulevaisuudesta 1,
P7_TA(2014)0432 Omien varojen järjestelmä * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 16. huhtikuuta 2014 esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä (05602/2014
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista